Onko kellään kokemusta tai tiedättekö ketään joka olisi suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon kahdelta eri alalta? Nimittäin itseäni kiinnostaisi kaksi eri alaa niin voimakkaasti etten halua valita vain jompaakumpaa. Kymmenen vuottahan siinä sitten elämästä menee mutta valitsen mieluummin itseni toteuttamisen täysillä kuin rahan. Jos tekee projektiluonteisia töitä niin voi myöhemmässä elämässään vuorotella molempien alojen töiden välillä. Kapitalistinen "työpaikan" käsite ei oikein itseäni innosta. Ajankäytön suhteen ei luulisi tulevan ongelmia, koska monet ihmiset esim. tekevät normi 40-tuntista työviikkoa, toimivat politiikassa, pitävät blogia, hoitavat lapsia ja harrastavat monenlaista, ja noista neljään ensimmäiseen itselläni ei ole juuri mitään kiinnostusta.
Kaksi yliopistotutkintoa
18
8952
Vastaukset
- mahti ponti
MInä opiskelen kahta tutkintoa. Ei siinä välttämättä 10 vuotta mene, koska on paljon samoja opintoja eri tutkinnoissa esim. Kielet ja menetelmäopinnot. Itse opiskelen Utassa ja Hy.ssä
- 2+3
Kandin päällle maisteri on kaksi vuotta, ja niitä maistereitahan saa suorittaa usemman. Jos tutkinnot aivan eri alalta, niin voi mennä enemmän kuin kaksi vuotta. Eli kaksi tutkintoa voi tehdä 7 vuodessa aivan hyvin.
Eri asia on, onko siinä mitään järkeä. Kahden tutkinnon ihminen on aika ylikoulutettu, ainakin monen työnantajan mielestä. - 12-3
Jos suorittaa kaksi tutkintoa niin kannattaa ainakin valita ne niin että kyseiset tutkinnot tukevat toisiaan ja että on mahdollisimman paljon töitä joissa voit käyttää molempia. Mahdollisia esimerkkejä joita itselle tuli mieleen ovat
1)tekninen ja kaupallinen tutkinto
2)kielet ja kaupallinen tutkinto
3oikeustieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkinto
eikä esimerkiksi
4)teologinen ja lääketieteellinen tutkinto.
Itse suoritin kauppiksen ja sen jälkeen luin vielä insinööriksi (tosin AMK puolelta) ja lähes kaikki työnantajat suhtautuivat positiivisesti kyseiseen kombinaatioon.- KTM HTM
"4)teologinen ja lääketieteellinen tutkinto."
Lol, miten pseudotiede tukee mielestäsi lääketiedettä? Itse luen kauppatieteitä ja yhteiskuntatieteitä
- 12-3
Kirjoitin ilmeisesti hiukan epäselvästi. Kun kirjoitin "eikä esim. 4)teologinen ja lääketieteellinen tutkinto" tarkoitin juuri että kyseiset tutkinnot eivät tue toisiaan. Kolme ensimmäistä esimerkkiä taas omasta mielestäni tukevat toisiaan suht hyvin.
Myös mainitsemasi kauppa yhteiskuntatieteet on varmasti kilpailukykyinen yhdistelmä. - mies 86
Kyllä itse opiskelen yliopistossa kahta eri maisterin tutkintoa, itse asiassa uskoisin sen olevan melko yleistä ottaen huomioon, että yliopistossa yleensä vaaditaan sekä pääaine että sivuaine. Ei niihin välttämättä kymmentä vuotta mene, mutta helposti 5-6 vuotta viereähtää. En kuitenkaan viitsi ottaa paljoa kantaa siihen, missä ajassa opsikelijat suorittavat noita tutkintoja, sillä siihen vaikuttavat niin monet eri tekijät.
- dfdfdfdf1
Nostan tämän ketjun vaikka onkin puoli vuotta vanha.
Itse olen opiskellut tietojenkäsittelytieteen FM:ksi ja nyt opiskelen teknillisen fysiikan DI:ksi.
FM-tutkinnosta sai DI-tutkintoon noin 100 op korvaavuuksia. En kuitenkaan päässyt lukemaan suoraan ylempää tutkintoa vaan välissä pitää suorittaa myös tekniikan kandidaatin paperit.
Omaan hyvän IT-alan ja ohjelmoinnin työkokemuksen, josta lienee hyötyä myös fyysikon ammatissa. - NippeliNappeli
Vanha ketju, mutta kysytään tässä. Jos suoritan ensin tutkinnon A, ja myöhemmin haluan suorittaa vielä tutkinnon B, niin voinko käyttää A:n aikana suorittamiani opintoja hyväksilukuun B:n kohdalla? Tai jos B:ssä on vapaavalintaisia opintoja, niin voinko suoraan niitä napata A:n tutkintokokonaisuudessa, ja täydentää sillä tavalla B:tä?
- NippeliNappelille
Niitä opintoja, mitkä sisältyvät jo yhteen tutkintoon, ei voi sisällyttää suoraan enää toiseen samantasoiseen tutkintoon. Eli et voi napata tutkinnosta A suoraan jotain ja sisällyttää niitä tutkintoon B vapaavalintaisiin opintoihin. Kuitenkin jos olet tutkintoa A suorittessasi tehnyt jotain ylimääräisiä opintoja, jotka menivät yli tutkinnon A minimiopintomäärästä ja jotka vastaavat tutkinnon B opintovaatimuksia tai mahtuvat tutkinnon B valinnaisiin opintoihin, niin ne voi sisällyttää tutkintoon B. Käytännössä näin voi tehdä ainakin silloin, jos tietää jo tutkintoa A opiskellessaan, että aikoo tehdä myös tutkinnon B.
Suoran sisällyttämisen lisäksi voi saada hyväksilukuja tai korvaavuuksia osaamisen perusteella. Silloin osaamisen voi osoittaa esimerkiksi esseellä, todistuksella vastaavien kurssien suorittamisesta tai työtodistuksella, josta näkee, että hallitset nämä jutut.
Jotkut opiskelevat toisen tutkinnon vasta vuosien kuluttua ensimmäisestä ja se voi olla kyllä myös aivan eri alaltakin. Tähän voi olla syynä vaikkapa maailman muuttuminen, kun vanhalla koulutuksella ei enää olekaan käyttöä muuttuneessa tilanteessa. - klljii
äh. Olen suorittanut tutkinnon ja tällä hetkellä opiskelen toista. Ei tarvi paljon suorittaa kun kaikki vanhat opinnot on sisällytetty uuteen.
- vanhuuseläkeläinen
Ei mikään ongelma minullakin on 3 tutkintoa ilman yo tutkinntoa
- FMFM
Tunnen toki useitakin, joilla on kaksi maisteritason tutkintoa eri aloilta tai maisterin ja tohtorin tutkinnot eri aloilta. Tunnen vieläpä muutamia sellaisia, joilla on kaksi tohtorin tutkintoa. Aikamoista resurssien tuhlaamista se on. Yhdessäkään tapauksessa noista tutkinnoista ei ole ollut vastaavaa hyötyä asianomaiselle itselleen eikä yhteiskunnalle. Ellei sitten hyödyksi katsota sitä, että ovat saaneet puuhastella aikansa kuluksi.
Itsellänikin on kaksi maisterin tutkintoa läheisiltä aloilta. Toinen tutkinto on täysin turha minkään työn kannalta, mutta oli kiva koittaa vielä oppimiskykyään. Nykyään vaatimukset yliopistossakin ovat tosin varsin kepeät, joten se toinen tutkinto tuli helposti.
Opiskelumahdollisuudet ovat Suomessa ennennäkemättömät. Moni opiskelee ihan huvikseen tai luullen, että monta tutkintoa parantaa elämää. Useasta tutkinnosta mahdollisesti saatava hyöty ei vastaa lähellekään kustannuksia opiskelijalle itselleen ja yhteiskunnalle.- eliikäien
Jos ensimmäinen tutkinto on vuodelta 1990 ja toinen 2018 niin tässä on hyvinkin järkeä, koska maailma ei pysy samana ja elinikäinen oppiminen.
- JoopaJoo_
Ilmeisesti mielestäsi yhteiskunnalle on hyödyllisempää kun ihminen pysyy kortistossa työttömänä nostaen tukia kuin, että opiskelee uuden tutkinnon.
- Anonyymi
HYÖTY sitä, HYÖTY tätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HYÖTY sitä, HYÖTY tätä.
Jos sinä osallistuisit kahden tai kolmen tutkinnon maksamiseen minulle, kysyisit varmasti tutkintojeni hyötyä mihinkään. Mutta olet ilmeisesti pelkkä yhteiskunnan nettosaaja ja lievästi haitallinen nolla koko ikäsi.
- Anonyymi
eliikäien kirjoitti:
Jos ensimmäinen tutkinto on vuodelta 1990 ja toinen 2018 niin tässä on hyvinkin järkeä, koska maailma ei pysy samana ja elinikäinen oppiminen.
Älä sitten ainakaan vaadi, että ensimmäisen tutkinnon osilla pitäisi saada korvata osia uudesta tutkinnosta!
Yleensä työnantaja pitää työntekijänsä osaamisen ajan tasalla. Ei siinä kokonaisia uusia tutkintoja tarvita.
- daafaa
Ei kannata. Gradun ja kurssien kanssa räpiköivä, jossain vaiheessa 1. maisteriksi tuleva
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107141Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541126Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411061Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2891008