Ehdollistuva empatia/vihaa, pelkoa vai jotain muuta?

Luulen että empatiaa - millaista se on - säätelee paljonkin se, onko kokijalla tunneside tai jonkinlainen suhde toiseen osapuoleen.

Äitivertaus oli hyvä. Tässä voisi jokainen miettiä äitiä tai jotain muuta lähimmäistä; onko myötätunnossa ollut muuttuvia tekijöitä.

Mietin omaa äitisuhdettani. Vaikka hän teki vääriä tekoja, en koskaan ajatellut häntä läpeensä pahana ihmisenä. Kun hän kärsi, jotenkin ymmärsin tuskan ja pahan olon (en tietenkään nuorena, mutta myöhemmin paremmin). Mutta kun hän oikeutti pahan olonsa vuoksi tekemään julmuuksia, ehkä siinä kuitenkin mittari tuli täyteen. Vaikka hän sitten paljon tahansa sai turpiinsa tai oli vaikeuksissa, en pystynyt lohduttamaan häntä, jos koin vihaa, pettymystä tai pelkoa. Joku taas voisi sanoa, miksi lapsen pitäisikään? Niinpä. Mutta tilanne nyt oli sellainen, että minulta sitä myötäelämistä paruttiin ja odotettiin suunnasta ja toisestakin, kun asiat menivät huonosti.

Jos näin epäoikeudenmukaisuutta, menin vaikka tappelevien aikuisten väliin. Silloin en kyennyt säätelemään tunteitani, vaan oli pelkällä sen hetkisellä tunteella mukana. Mutta jos olin etäämpänä tilanteista, koin empaattisuuden ikään kuin järjellä (aikuistuttuani), jolloin tiesin mitä pitää sanoa ja mitä kehoittaa tekemään. N-Juppi tuossa toisessa ketjussa on puhunut myös järjellä tuntemisesta. En varsinaisesti tuntenut mitään, mutta en voinut kieltääkään myötäelämistä.

Kun äitini kuoli, suru kaikesta huolimatta oli kova. En usko että varsinaisesti ikävöin häntä itseään, vaan surin sitä järjetöntä, kovaa elämää, jonka rattaissa hän pyöri koko melko lyhyen elinkaarensa ajan. Olisin suonut/toivonut hänelle valoisempia ja seesteisempiä aikoja enemmän.

Yhteenlaskutoimitus tuossa alempana puhuu tilannekohtaisuudesta. Voin hyvin ajatella sen olevan näin, etenkin kun kyseessä on juuri tunne- tai muu side. Minähän koin monenlaisia tunteita kasvattajaani, -iani kohtaan, myös vihaa ja pelkoa, mutta en kuitenkaan lopullisesti pystynyt tappamaan myötätuntoani. Se on kuitenkin jonkinlainen automaatio - jälki - joka, niin.... mikähän sen tehtävä lopulta on? Suojellako?

Hmm, tuli mieleen... Kun työssäsi kohtaat erilaisia ihmisiä, niin onko empatiakykysi riiipumaton siitä, millaisia ihmisiä kohtaat? Olen ainakin ollut ymmärtävinäni, että näet ihmisyyden ja inhimillisyyden asiakkaistasi/potilaistasi huolimatta ovatko he millaisia hyvänsä.

elisakettu kirjoitti:

Hmm, tuli mieleen... Kun työssäsi kohtaat erilaisia ihmisiä, niin onko empatiakykysi riiipumaton siitä, millaisia ihmisiä kohtaat? Olen ainakin ollut ymmärtävinäni, että näet ihmisyyden ja inhimillisyyden asiakkaistasi/potilaistasi huolimatta ovatko he millaisia hyvänsä.

Lue lisää

"Kun työssäsi kohtaat erilaisia ihmisiä, niin onko empatiakykysi riiipumaton siitä, millaisia ihmisiä kohtaat? Olen ainakin ollut ymmärtävinäni, että näet ihmisyyden ja inhimillisyyden asiakkaistasi/potilaistasi huolimatta ovatko he millaisia hyvänsä."

Kyllä teen työni sillä periaatteella, että "asiakas on aina oikeassa"...ja pyrin kohtaamaan hänet hänen omista lähtökohdistaan/maailmastaan käsin...vaikka itse olisinkin eri mieltä...

Tuo taas perustuu enemmänkin ns. kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen...ja pyrin ajattelemaan, että ihminen on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen kokonaisuus...ns. kaikki vaikuttaa kaikkeen...että tavalllaan ihmiseen elämään, hänen tarpeisiinsa ja vaikeuksiinsa on aina olemassa monta tarkastelunäkökulmaa...

Esimerkin vuoksi...alkoholistejakin voi ja saa auttaa, vaikka he joisivatkin...tarkoitan että täytyy ottaa huomioon...heidät ihmisinä kuin myös heidän elämäntilanteensa...että osin ihmiskäsitykseni on myös ns. humanistinen...jossa ihmistä autetaan hänen ehdoillaan...

En välttämättä liitä noita asioita, sitä miten pyrimme kohtaamaan erilaisia ihmisiä...empatiaan...vaan tuo ihmiskäsitys on ikäänkuin perustana...sille että ihmistä kohtaan voi tuntea myötätuntoa vaikka hänen käytöksensä/tekemänsä virheet/elämän tapansa eivät siihen aina aihetta antaisikaan...

1+19=20 kirjoitti:

"Kun työssäsi kohtaat erilaisia ihmisiä, niin onko empatiakykysi riiipumaton siitä, millaisia ihmisiä kohtaat? Olen ainakin ollut ymmärtävinäni, että näet ihmisyyden ja inhimillisyyden asiakkaistasi/potilaistasi huolimatta ovatko he millaisia hyvänsä."

Kyllä teen työni sillä periaatteella, että "asiakas on aina oikeassa"...ja pyrin kohtaamaan hänet hänen omista lähtökohdistaan/maailmastaan käsin...vaikka itse olisinkin eri mieltä...

Tuo taas perustuu enemmänkin ns. kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen...ja pyrin ajattelemaan, että ihminen on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen kokonaisuus...ns. kaikki vaikuttaa kaikkeen...että tavalllaan ihmiseen elämään, hänen tarpeisiinsa ja vaikeuksiinsa on aina olemassa monta tarkastelunäkökulmaa...

Esimerkin vuoksi...alkoholistejakin voi ja saa auttaa, vaikka he joisivatkin...tarkoitan että täytyy ottaa huomioon...heidät ihmisinä kuin myös heidän elämäntilanteensa...että osin ihmiskäsitykseni on myös ns. humanistinen...jossa ihmistä autetaan hänen ehdoillaan...

En välttämättä liitä noita asioita, sitä miten pyrimme kohtaamaan erilaisia ihmisiä...empatiaan...vaan tuo ihmiskäsitys on ikäänkuin perustana...sille että ihmistä kohtaan voi tuntea myötätuntoa vaikka hänen käytöksensä/tekemänsä virheet/elämän tapansa eivät siihen aina aihetta antaisikaan...

Lue lisää

Olisiko sitten niin, että luomamme ihmiskäsitys on perusta kaikkiin kohtaamiemme ihmissuhteisiin; empatiaa on tai ei ole riippuen vaikkapa suvaitsevaisuuden määrästä?

Mitä enemmän jaottelemme ja lokeroimme ihmisiä - tyyliin hyvä-paha - sitä enemmän myös osoitamme onko hänellä ihmisarvoa itsellemme; teoillamme ja sanoillamme?

Silloin voisi ajatella, ettei empatia ole pelkästään ehdollistuvaa, se on ehdollistuvaa kaupankäyntiä. Se antaminen riippuu kantajan hyötysuhteesta annettavalle.

elisakettu kirjoitti:

Olisiko sitten niin, että luomamme ihmiskäsitys on perusta kaikkiin kohtaamiemme ihmissuhteisiin; empatiaa on tai ei ole riippuen vaikkapa suvaitsevaisuuden määrästä?

Mitä enemmän jaottelemme ja lokeroimme ihmisiä - tyyliin hyvä-paha - sitä enemmän myös osoitamme onko hänellä ihmisarvoa itsellemme; teoillamme ja sanoillamme?

Silloin voisi ajatella, ettei empatia ole pelkästään ehdollistuvaa, se on ehdollistuvaa kaupankäyntiä. Se antaminen riippuu kantajan hyötysuhteesta annettavalle.

Lue lisää

"Olisiko sitten niin, että luomamme ihmiskäsitys on perusta kaikkiin kohtaamiemme ihmissuhteisiin;"

noh en osaa vastata tuohon, mutta ajattelisin että jos yrittää huomioida kaiken minkä omaksi katsomaansa ihmiskäsitykseen on tavallaan ottanut mukaan...niin ei voi koskaan lokeroida ihmisiä tyyliin hyvä vs. paha...

Tuota en ihan ymmärrä..."sitä enemmän myös osoitamme onko hänellä ihmisarvoa itsellemme; teoillamme ja sanoillamme?" kun itse ajattelen että jokaisella ihmisellä on ihmisarvonsa...

En osaa ajatella että jonkun muun ihmisen arvo tai arvottumuus lisäisi tai vähentäisi jotenkin minun omaa ihmisarvoani...tai tekisi minut paremmaksi/huonommaksi ihmiseksi tai jotain...

En myöskään osaa ajatella empatiaa minään hyötysuhteena siten, että vain niitä ihmisiä kohtaan tunnettaisi empatiaa joista on jotain hyöytyä...

Toki saan palkkaa työstäni...että sen kai voi katsoa hyödyksi jos niin ajattelee...mutta saan palkkani tehdystä työstäni ilman empatiaakin...

Tulee myös mieleen tästä aiheesta työelämää sivuten, että hyvin nuoret hoitajat ihan suoraan myöntävät ettei heidän elämänkokemuksensa vielä riitä esim. kuolevien kanssa elämän perimmäisistä kysymyksistä keskusteluun...kokevat sen itselleen vaikeaksi...samoin kokevat vaikeiksi kohdata surevia omaisia...

Että joiltain osin voi ajatella, että empatiaan tarvitaan sitä tunnetason ymmärrystä toisen kokemasta edes jonkin verran...vaikeaa on samaistua/kulkea vierellä jos itsellä ei asiasta minkäänlaista kokemusta...ei ole kokenut vielä miltä tuntuu läheinen ihminen...kun elämää opitaan elämällä ei lukemalla kirjoista, vaikka itsekin olen sitä mieltä, että lukeminen kannattaa aina...

Mutta tavallaan voi ajatella, että iän ja kokemuksien karttuessa...voi empatian kokemukseenkin tulla syvyyttä ja se laajenee koskemaan hyvinkin monenlaisia ihmisiä...kun elämä opettaa meitä kaikkia...tavalla tai toisella...

Periaatteessa voisin ajatella niinkin, että ilman tuota Ännä kokemustani, en voisi tuntea minkäänlaista empatiaa narsisteja ja heidän uhrejaan kohtaan...
Vasta 50 ikäisenä tuokin asia kosketti minua...sitä ennen luulin naristin tarkoittavan lähinnä jotain julkisuushakuista ihmistä...

Hyvä näkökulma jälleen, narsistin uhri. Uhrihan odottaa myötätuntoa- kanssaan kokemista - kun itsellä on niin järjettömän paha olla. Silloin vertaistuki sellaisen kanssa, joka jakaa tuon kokemuksen, on tunnetasolla parasta mannaa uhrille. Hän saa purkaa omia tuntemuksiaan; raivoa, vihaa, pettymystä, ikävää ja kaikkea sitä kurjuutta jota tuntee - myötäelämisen kautta. Häntä ymmärretään.

Puhutaan siitä kun uhri on ikävässäään tunnekoukussa kaltoinkohtelijaansa. Mutta samanlainen tunnekoukku sisältyy myös vihaan ja anteeksiantamattomuuteen. Uhri ei edelleenkään päästä irti.. vaan elää niitä hetkiä, jotka ovat hänelle merkitykselliä muistojen tai kokemusten kautta. Hän ei voi osoittaa myötätuntoa kaltoinkohtelijaansa niin pitkään, kuin on kiinni tunnekoukussa. Hän ei pysty myöskään ymmärtämään kanssakulkijoita, jotka kehoittamaan luopumaan anteeksiannon kautta. Hän kokee, että häneltä evätään myötäeläminen pois, eikä ymmärretä sitä tuskaa, jota kokee. Koska hän on suhteessa vielä tunnetasolla kiinni. Ehdollistaminen kohdentuu myös toisin näkeviin.

Jos uhri lopulta pystyy luopumaan, hän ei koe kaltoinkohtelijaansa tunnetasolla, vaan järjellä. Hän pystyy erottelemaan vyyhdestä niitä asioita, jotka ovat osa häntä itseään ja mitkä osat kuuluu toiselle osapuolelle. Hiljalleen palautuu myös empatiakyky. Eikä se erottele enää niin tarkasti kohdetta, vaan palautuu autonomisesti kantajalleen. Ehdollistaminen ilman henkilökohtaista tunnetta vähenee, suvaitseminen lisääntyy.

Näin ollen, onko olemassa kahdenlaista empatiaa?

Kenenkään syyllistäminen ei ole tarpeen. Mutta jos hyväksyy itse sen tosiasian, että on oikeutettu olemaan tuntematta empatiaa, voiko sitä silloin vaatia toiseltakaan kykenemättömältä?

Tuo mitä sanoi kaltoinkohtelijasta irti pääsemistä... Niin, ongelma piileekin ehkä siinä? Tunnekoukku elää tavalla tai toisella jos toinen osapuoli aiheuttaa edelleen paineita. Empatiaa (-kin) on varmasti aika mahdotonta kokea.

Voin esimerkistää itseni. Empatiakykyisyyteni on palautunut ehkä juuri niiden irtiottojen myötä. Oli kysymyksessä kasvattajat, nuoruudessa tai aikuisuudessa kohdattuja ihmisiä ja koettuja ikäviä kokemuksia. Tavalla tai toisella kyse on ollut ihmisistä, joihin on ollut tunneside tai muu suhde.

elisakettu kirjoitti:

Kenenkään syyllistäminen ei ole tarpeen. Mutta jos hyväksyy itse sen tosiasian, että on oikeutettu olemaan tuntematta empatiaa, voiko sitä silloin vaatia toiseltakaan kykenemättömältä?

Tuo mitä sanoi kaltoinkohtelijasta irti pääsemistä... Niin, ongelma piileekin ehkä siinä? Tunnekoukku elää tavalla tai toisella jos toinen osapuoli aiheuttaa edelleen paineita. Empatiaa (-kin) on varmasti aika mahdotonta kokea.

Voin esimerkistää itseni. Empatiakykyisyyteni on palautunut ehkä juuri niiden irtiottojen myötä. Oli kysymyksessä kasvattajat, nuoruudessa tai aikuisuudessa kohdattuja ihmisiä ja koettuja ikäviä kokemuksia. Tavalla tai toisella kyse on ollut ihmisistä, joihin on ollut tunneside tai muu suhde.

Lue lisää

"Empatiakykyisyyteni on palautunut ehkä juuri niiden irtiottojen myötä"

Niin...on ihan ymmärettävää ettei narsitille empatiaa heru jos hän on vielä iholla kiinni ja kokemukset on tuoreita...tai toistuvat edelleen...

Mutta ajattelisin, että jos ja kun kaikesta on päässyt irti, myös tunnetasolla, siten ettei enää psyykkinen kipu ole niin kovaa...jonkinlainen tapahtuneen hyväksyntä ja anteeksianto mahdollistaa..."uhrin" parantumisen...

Ilman sitä...hyvin helposti katkeruus jää itämään ja pilaamaan muitakin ihmissuhteita...jos joutuu ikäänkuin pelkäämään mistä se narsismi muodossa tai toisessa taas hyökkää kimppuun...

17+7=24 kirjoitti:

"Empatiakykyisyyteni on palautunut ehkä juuri niiden irtiottojen myötä"

Niin...on ihan ymmärettävää ettei narsitille empatiaa heru jos hän on vielä iholla kiinni ja kokemukset on tuoreita...tai toistuvat edelleen...

Mutta ajattelisin, että jos ja kun kaikesta on päässyt irti, myös tunnetasolla, siten ettei enää psyykkinen kipu ole niin kovaa...jonkinlainen tapahtuneen hyväksyntä ja anteeksianto mahdollistaa..."uhrin" parantumisen...

Ilman sitä...hyvin helposti katkeruus jää itämään ja pilaamaan muitakin ihmissuhteita...jos joutuu ikäänkuin pelkäämään mistä se narsismi muodossa tai toisessa taas hyökkää kimppuun...

Lue lisää

Oletko huomannut miten oma viha tuntuu helposti oikealta ja oikeutetulta. Ja toisen viha kummalliselta ja kenties kyseenalaiselta.

Juurikin oikeutuksen tunnelukkomme mahdollistaa omantuntomme hiljentämisen, ja sokeuttaa oikeudentajuntamme.

Vihatessamme kuljemme poispäin empatiakyvystämme, sitä edes huomaamatta, mutta läheisemme saattavat hämmästellä meidän olevan ihan kuin empatiakyvyttömiä narskuja.

Eli ajatuksena vain, sillä joskus asetelma saattaa olla tämäkin; mikä uhrissa oleva piirre saa 'narsistin' vihaamaan itsensä ulos omasta empatiakyvystään(?)

yxex kirjoitti:

Oletko huomannut miten oma viha tuntuu helposti oikealta ja oikeutetulta. Ja toisen viha kummalliselta ja kenties kyseenalaiselta.

Juurikin oikeutuksen tunnelukkomme mahdollistaa omantuntomme hiljentämisen, ja sokeuttaa oikeudentajuntamme.

Vihatessamme kuljemme poispäin empatiakyvystämme, sitä edes huomaamatta, mutta läheisemme saattavat hämmästellä meidän olevan ihan kuin empatiakyvyttömiä narskuja.

Eli ajatuksena vain, sillä joskus asetelma saattaa olla tämäkin; mikä uhrissa oleva piirre saa 'narsistin' vihaamaan itsensä ulos omasta empatiakyvystään(?)

Lue lisää

"Oletko huomannut miten oma viha tuntuu helposti oikealta ja oikeutetulta. Ja toisen viha kummalliselta ja kenties kyseenalaiselta"

Jos minulta kysyt...

noh, en osaa vastata tuohon...kun minulla ollut aina ongelmia vihan tuntemisessa ja sen ilmaisemisessa...en ole tietoisesti vihannut koskaan ketään...enkä tällä hetkelläkään tunnista tuntevani vihaa ketään/mitään kohtaan...

En myöskään ole koskaan kokenut että joku ihminen vihaisi minua vaikka suuttumusta ja riitaakin on ollut...

Mutta joo...jossain taustalla sitä kai lienee...koska reagoin joskus tosi voimakkaasti mm. lasten kaltoinkohteluun...ja naapurustossani asuu perhe jossa on perheväkivaltaa...tunnistan itsessäni pelon siihen liittyen, vaikka olenkin turvassa omassa asunnossani lukkojen takana...

Käsittelinkin asiaa jo aiemmin tuossa hyvä-paha agressio ketjussa...miksi vihan ilmaiseminen on minulle vaikeaa...jos sitä on se on varastoituna minuun...enkä tunnista sitä toisissakaan...

3+2=5 kirjoitti:

"Oletko huomannut miten oma viha tuntuu helposti oikealta ja oikeutetulta. Ja toisen viha kummalliselta ja kenties kyseenalaiselta"

Jos minulta kysyt...

noh, en osaa vastata tuohon...kun minulla ollut aina ongelmia vihan tuntemisessa ja sen ilmaisemisessa...en ole tietoisesti vihannut koskaan ketään...enkä tällä hetkelläkään tunnista tuntevani vihaa ketään/mitään kohtaan...

En myöskään ole koskaan kokenut että joku ihminen vihaisi minua vaikka suuttumusta ja riitaakin on ollut...

Mutta joo...jossain taustalla sitä kai lienee...koska reagoin joskus tosi voimakkaasti mm. lasten kaltoinkohteluun...ja naapurustossani asuu perhe jossa on perheväkivaltaa...tunnistan itsessäni pelon siihen liittyen, vaikka olenkin turvassa omassa asunnossani lukkojen takana...

Käsittelinkin asiaa jo aiemmin tuossa hyvä-paha agressio ketjussa...miksi vihan ilmaiseminen on minulle vaikeaa...jos sitä on se on varastoituna minuun...enkä tunnista sitä toisissakaan...

Lue lisää

Entä jos sallisit sisälläsi olevan vihan. Se on tärkeä tunne - rakkauden varjo.

Filosofisesti ajatellen yksikään tunne ei ole sinällään hyvä eikä paha.

"Kun näe tällaisen tapauksen siellä telkussa, tunnen sen fyysisesti itsessäni - ilman, että sen isommin sitä mietin tai yritän samaistua"

Niin itselläni hyvin samankaltaisia kokemuksia, että tunnen toisen fyysisen kivun itsessäni...mutta mitä tulee noihin kotivideoihin, en usko että kaikki ovat kuvattu spontaaneissa tilanteissa...

Että joskus jää miettimään, mitä kaikke ihmiset on valmiita tekemään, että pääsevät hetkeksi televisioon...

mutta paljon vaikeampaa lienee samaistua toisen psyykkiseen kipuun, kun se ei samalla tavalla näkyvää...

"Monet ihmiset voivat fyysisesti pahoin kun katselevat jotain iljettäväksi kokemaansa"

niin tuosta syystä en välitä katsella ns. väkivaltakohtauksia joissa lyödään toista ihmistä...joko käännän pääni tai peitän kasvoni...

mutta ns. ampumiskohtaukset eivät ihan vaikuta sillä tavoin...se ei jotenkaan tule niin lähelle omaa kokemusmaailmaani...

mutta noh, peilisolut eivät ole minulle tuttua asiaa, että pitänee lukea niistä tarkemmin...mitä niillä tarkoitetaan...

Tarttuvat tunteet ovat minullekin tuttuja. Mielestäni noihin pystyy vastaamaan paljon tahdonalaisesti. Vrt lisäämään tunnetta tai vähentämään tunnetta. Hallintaa tai hysteriaa. Mutta itse myötätunnon kanssa niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Myötätunnolla tarkoitan sitä että toinen ajattelisi hetkeäkään sitä miltä se toisesta tuntuu, ei, tilannetta ajattelee vain itse, miltä se tuntuu. Näkee vain oman kipunsa, yökötyksensä jne. Tarttuviin tunteisiin kykenee myös tunnekylmä ihminen.

Mainitsemasi psykologian kolme merkitystä empatialle oli hyvä. Ajattelepa tätä viimeistä kohtaa: myötätunnon heräämistä toisen kärsimyksen vuoksi.

Kun ihminen puhuu kokemuksestaan, joka on hänelle kipeä, niin herääkö sinun myötätuntosi aina samanlaisena? Olipa kokija kuka tai mikä tahansa, jokaisena päivänä samanlaisena, omien tunteidesikin peitossakin samanlaisena?

Epäilen ettei se ole aina samanlaista. Miksi? Mikä ehdollistaa empatiaasi? Tässä tapauksessa ehdollistamisella tarkoitetaan sitä, mikä sen määrää tai kohdetta säätelee, mikä on taustalla ettei se pelaa samoin joka tapauksessa?

Jossain keskustelussa - joskus - joku nimeltä mainitsematon sanoi minulle, ettei sellainen, joka ei itse ole esim. ollut narsistin uhrina, voi tietää mitä se on...Jaa. Noh, olin silloinkin asiasta eri mieltä ja olen samalla tavalla nyt. Juuri tämä kyky eläytyä toisen tunteisiin ja asemaan opettaa - ei kaikkea tarvitse itse kokeilla, jotta ymmärtää, mitä jokin tarkoittaa.

Minulle on tämän syksyn aikana tullut valitettavan tutuksi myötätuntouupuminen....

http://www.hoay.fi/fileadmin/user_upload/TIEDOTUS/RIHVELI2006-2008/Rihveli_kevaet_2010_36-40.pdf

"Arvelen, että siinä missä jokainen ihminen kokee joskus empatiaa, myötäelämistä, on olemassa harvinaisia ihmisiä jotka tulkitsevat toisten tunteita jatkuvasti ja voimakkaasti"

Niin empaattisuus on positiivista ja se mielletään hyveeksi...mutta voisin ajatella että sekin liiallisena kääntyy ihmistä itseään vastaan...ja sen vuoksikin saattaa joutua ns. hyväksikäytetyksi jos kaikki maailman murjomat ja ongelmaiset tulevat ongelmineen ymmärtäjää hakemaan...

Että joskus voi ottaa ihmiset vain sellaisenaan kuin he ovat...ja suhtautua ns. pintapuolisemmin, ilman että ajattelee hänen taustojaan, ongelmiaan, vaikeita kokemuksiaan sen syvällisemmin...

Esim. minulla on alkkis eksäni kanssa suht normaalit puhevälit, hän soittelee joskus, kertoo elämästään, rahavaikeuksistaan ja joskus kerjää ikäänkuin sääliä...mutta en enää lähde niihin juttuihin mukaan vaan pidän jutustelun pintapuolisena ja päätän puhelun sanoihin, koita pärjäillä...

Toki minulla on jonkinlainen tunneside häneen, hän on lasteni isä ja ollut vaikuttamassa meidän kaikkien elämään, tunnen hänet hyvin, mutta varsinaista empatiaa hän ei minulta enää saa...

Liiallisena toisten tunteiden tulkinta, myötäeläminen ja ns. auttaminen voi johtaa siihen, että ympärilläsi onkin enimmäkseen ihmisiä, jotka tarvitsevat sinulta ymmärrystä ja myötätuntoa..

Kukaan ihminen ei voi jatkuvasti antaa...tai hänen oma takkinsa tyhjenee...empatian osoittamisessa/tuntemisessakin kannattaa muistaa ne omat rajat...vaikka sitä tuntisikin niin senkin voi joskus tunteena sivuuttaa ilman että ketään tarvitsee loukata...

Empatiaa voi ja saa tuntea myös itseään kohtaan...on lupa olla myös itsekäs...

em.path kirjoitti:

Jossain keskustelussa - joskus - joku nimeltä mainitsematon sanoi minulle, ettei sellainen, joka ei itse ole esim. ollut narsistin uhrina, voi tietää mitä se on...Jaa. Noh, olin silloinkin asiasta eri mieltä ja olen samalla tavalla nyt. Juuri tämä kyky eläytyä toisen tunteisiin ja asemaan opettaa - ei kaikkea tarvitse itse kokeilla, jotta ymmärtää, mitä jokin tarkoittaa.

Minulle on tämän syksyn aikana tullut valitettavan tutuksi myötätuntouupuminen....

http://www.hoay.fi/fileadmin/user_upload/TIEDOTUS/RIHVELI2006-2008/Rihveli_kevaet_2010_36-40.pdf

Lue lisää

"Minulle on tämän syksyn aikana tullut valitettavan tutuksi myötätuntouupuminen.."

Sinulle voisin suositella luettavaksi Martti Lindqvistin kirjaa Auttajan varjo...

Olen itse lukenut sen pariinkin kertaan...ja tässä myös eräs ajatus tuosta kirjasta...

”On olemassa riski, että auttaja näkee vain sen minkä ennalta autettavaan alitajuisesti sijoittanut. Näin tietämättään muuttuu omaksi potilaakseen ohjautuen sokeasti omasta tarvitsevuudesta.”

em.path kirjoitti:

Jossain keskustelussa - joskus - joku nimeltä mainitsematon sanoi minulle, ettei sellainen, joka ei itse ole esim. ollut narsistin uhrina, voi tietää mitä se on...Jaa. Noh, olin silloinkin asiasta eri mieltä ja olen samalla tavalla nyt. Juuri tämä kyky eläytyä toisen tunteisiin ja asemaan opettaa - ei kaikkea tarvitse itse kokeilla, jotta ymmärtää, mitä jokin tarkoittaa.

Minulle on tämän syksyn aikana tullut valitettavan tutuksi myötätuntouupuminen....

http://www.hoay.fi/fileadmin/user_upload/TIEDOTUS/RIHVELI2006-2008/Rihveli_kevaet_2010_36-40.pdf

Lue lisää

Olen samaa mieltä ettei ihan kaikkea tarvitse omakohtaisesti kokea ymmärtääkseen pointin. Aivomme on valtaisa tiedonkäsittelykeskus joka ei lepää unessakaan. Jos on leikannut veitsellä sormeen, empatianeuronit pistää meidät vetämään kauhistuneena henkeä naapurin lyödessä kirveellä jalkaansa.

Minäkin tunnen itsessäni oireita tuosta empatiauupumisesta, artikkelin mukaisesti, ja teen vapaa-ajalla mielelläni erilaisia vastapainottavia asioita.

Etten hyppisi seinille, saatan kiipeillä puissakin :)

7+18=25 kirjoitti:

"Arvelen, että siinä missä jokainen ihminen kokee joskus empatiaa, myötäelämistä, on olemassa harvinaisia ihmisiä jotka tulkitsevat toisten tunteita jatkuvasti ja voimakkaasti"

Niin empaattisuus on positiivista ja se mielletään hyveeksi...mutta voisin ajatella että sekin liiallisena kääntyy ihmistä itseään vastaan...ja sen vuoksikin saattaa joutua ns. hyväksikäytetyksi jos kaikki maailman murjomat ja ongelmaiset tulevat ongelmineen ymmärtäjää hakemaan...

Että joskus voi ottaa ihmiset vain sellaisenaan kuin he ovat...ja suhtautua ns. pintapuolisemmin, ilman että ajattelee hänen taustojaan, ongelmiaan, vaikeita kokemuksiaan sen syvällisemmin...

Esim. minulla on alkkis eksäni kanssa suht normaalit puhevälit, hän soittelee joskus, kertoo elämästään, rahavaikeuksistaan ja joskus kerjää ikäänkuin sääliä...mutta en enää lähde niihin juttuihin mukaan vaan pidän jutustelun pintapuolisena ja päätän puhelun sanoihin, koita pärjäillä...

Toki minulla on jonkinlainen tunneside häneen, hän on lasteni isä ja ollut vaikuttamassa meidän kaikkien elämään, tunnen hänet hyvin, mutta varsinaista empatiaa hän ei minulta enää saa...

Liiallisena toisten tunteiden tulkinta, myötäeläminen ja ns. auttaminen voi johtaa siihen, että ympärilläsi onkin enimmäkseen ihmisiä, jotka tarvitsevat sinulta ymmärrystä ja myötätuntoa..

Kukaan ihminen ei voi jatkuvasti antaa...tai hänen oma takkinsa tyhjenee...empatian osoittamisessa/tuntemisessakin kannattaa muistaa ne omat rajat...vaikka sitä tuntisikin niin senkin voi joskus tunteena sivuuttaa ilman että ketään tarvitsee loukata...

Empatiaa voi ja saa tuntea myös itseään kohtaan...on lupa olla myös itsekäs...

Lue lisää

"Liiallisena toisten tunteiden tulkinta, myötäeläminen ja ns. auttaminen voi johtaa siihen, että ympärilläsi onkin enimmäkseen ihmisiä, jotka tarvitsevat sinulta ymmärrystä ja myötätuntoa..

Kukaan ihminen ei voi jatkuvasti antaa...tai hänen oma takkinsa tyhjenee...empatian osoittamisessa/tuntemisessakin kannattaa muistaa ne omat rajat.."

Hyviä oivalluksia!

Valaisen vielä tuota empaatti-ajatustani; empaatiksi voi kasvaa vahingossa, sopivissa olosuhteissa, sellaisissa missä elämä on yhtä survivalia, äkkiä oivaltamista tai tulla lyödyksi.

Esim järjetöntä väkivaltaa kohdannut lapsi, joka oppii tulkitsemaan äänensävyjä, kulmakarvojen rypistämistä, välähdystä silmissä, mikroilmeitä - kaikenlaisia merkkejä ennen kohta seuraavaa pieksämistä.

Funtsi, kun tämä tila - toisten tunteiden jatkuva tulkinta - jää vallitsevaksi ominaisuudeksi...ikäänkuin kuulisi kaikkien kaikki ajatukset, ilman lepoa..

yxex kirjoitti:

"Liiallisena toisten tunteiden tulkinta, myötäeläminen ja ns. auttaminen voi johtaa siihen, että ympärilläsi onkin enimmäkseen ihmisiä, jotka tarvitsevat sinulta ymmärrystä ja myötätuntoa..

Kukaan ihminen ei voi jatkuvasti antaa...tai hänen oma takkinsa tyhjenee...empatian osoittamisessa/tuntemisessakin kannattaa muistaa ne omat rajat.."

Hyviä oivalluksia!

Valaisen vielä tuota empaatti-ajatustani; empaatiksi voi kasvaa vahingossa, sopivissa olosuhteissa, sellaisissa missä elämä on yhtä survivalia, äkkiä oivaltamista tai tulla lyödyksi.

Esim järjetöntä väkivaltaa kohdannut lapsi, joka oppii tulkitsemaan äänensävyjä, kulmakarvojen rypistämistä, välähdystä silmissä, mikroilmeitä - kaikenlaisia merkkejä ennen kohta seuraavaa pieksämistä.

Funtsi, kun tämä tila - toisten tunteiden jatkuva tulkinta - jää vallitsevaksi ominaisuudeksi...ikäänkuin kuulisi kaikkien kaikki ajatukset, ilman lepoa..

Lue lisää

Rasitusvaurioita aiheuttava ajatus. Ja siltikin. Kun ihmiset eivät ymmärrä, kuinka painavaa se on, kun näkee yhden toiveen, toisen surun, kolmannen ilon, neljännen epäilykset, viidennen päällepäsmäröinnin pakottavan tarpeen, kuudennen ajatuksiinsa uppoutumisen ja sen, miten kaikki koko ajan yrittävät tulkita toisiaan ja suurimmaksi osaksi pieleen.

Pakenen metsään.

M.B. kirjoitti:

Rasitusvaurioita aiheuttava ajatus. Ja siltikin. Kun ihmiset eivät ymmärrä, kuinka painavaa se on, kun näkee yhden toiveen, toisen surun, kolmannen ilon, neljännen epäilykset, viidennen päällepäsmäröinnin pakottavan tarpeen, kuudennen ajatuksiinsa uppoutumisen ja sen, miten kaikki koko ajan yrittävät tulkita toisiaan ja suurimmaksi osaksi pieleen.

Pakenen metsään.

Lue lisää

Älä pakene ystävä hyvä :)

Jos satut olemaan empaatti, pelkkä tietoisuus tuosta harvinaisesta lahjasta alkaa helpottaa elämää. Ehkä pienellä viiveellä, minkä psyyke tarvitsee kun harkitsee asioita uusiksi.

Hmm..

Pieni metsässä harhailu voisikin olla sopiva viive. Syksyinen pimeä metsä, kattona tähtitaivas..

Eikun metsään!

*aamulla lasketaan kuhmut ja kolhut* ;D

yxex kirjoitti:

Älä pakene ystävä hyvä :)

Jos satut olemaan empaatti, pelkkä tietoisuus tuosta harvinaisesta lahjasta alkaa helpottaa elämää. Ehkä pienellä viiveellä, minkä psyyke tarvitsee kun harkitsee asioita uusiksi.

Hmm..

Pieni metsässä harhailu voisikin olla sopiva viive. Syksyinen pimeä metsä, kattona tähtitaivas..

Eikun metsään!

*aamulla lasketaan kuhmut ja kolhut* ;D

Lue lisää

Ei helpota kun tiedostaa, että siitä narusta jotkut vetää kaksin käsin. Miettiähän voi, että miten ja mihin ne rajat vetää, jos tuntuu siltä, että ei ole minkään valtakunnan oikeuksia omaan elämään, eikä omaan tunne-elämään.

Mutta metsä on paikkana paras, setviä omia ajatuksiaan ja vaikka harjoitella sitä ein sanomista ääneen huutamalla. Purkautuu turhat patoutumat ja voi vähän aikaa kuvitella omaavansa Narrin ominaisuuksia :)

yxex kirjoitti:

"Liiallisena toisten tunteiden tulkinta, myötäeläminen ja ns. auttaminen voi johtaa siihen, että ympärilläsi onkin enimmäkseen ihmisiä, jotka tarvitsevat sinulta ymmärrystä ja myötätuntoa..

Kukaan ihminen ei voi jatkuvasti antaa...tai hänen oma takkinsa tyhjenee...empatian osoittamisessa/tuntemisessakin kannattaa muistaa ne omat rajat.."

Hyviä oivalluksia!

Valaisen vielä tuota empaatti-ajatustani; empaatiksi voi kasvaa vahingossa, sopivissa olosuhteissa, sellaisissa missä elämä on yhtä survivalia, äkkiä oivaltamista tai tulla lyödyksi.

Esim järjetöntä väkivaltaa kohdannut lapsi, joka oppii tulkitsemaan äänensävyjä, kulmakarvojen rypistämistä, välähdystä silmissä, mikroilmeitä - kaikenlaisia merkkejä ennen kohta seuraavaa pieksämistä.

Funtsi, kun tämä tila - toisten tunteiden jatkuva tulkinta - jää vallitsevaksi ominaisuudeksi...ikäänkuin kuulisi kaikkien kaikki ajatukset, ilman lepoa..

Lue lisää

"Minäkin tunnen itsessäni oireita tuosta empatiauupumisesta, artikkelin mukaisesti, ja teen vapaa-ajalla mielelläni erilaisia vastapainottavia asioita."

Niin minäkin olin joskus muinoin ihminen...jonka tuttavapiirissä oli jos jonkinlaista elämässä särkynyttä ja he usein ottivat minuun yhteyttä, saattoivat soittaa jopa yöllä...kuin myös saattoivat soittaa että ny minä tapan itseni...

Noh, tuosta kaikesta olen nykyään päässyt irti...hoidan ihmisiä työkseni...mutta en enää vapaa ajalla...

Esim. kylän karaokebaarissa alkkikset voivat käydä minua moikkaamassa, mutta päihdeongelmiin en ota kantaa...kuin en muidenkaan vitutuksiin tai päänsärkyihin...jos olen ns. vapaalla...

Näin jälkeenpäin olen miettinyt tuotakin aikaa siten...että ehkä minulla oli tuossa kaikessa auttamisessanikin...taka ajatuksena...että NÄIN HYVÄ IHMINEN MINÄ OLEN...

kuunnelkaa, katsokaa kaikki, itsekin raunioina omasta perhehelvetistäni ja siltikin minä jaksan ja jaksan...auttaa muita...OLEMPAS MINÄ HYVÄ IHMINEN...

Noh...tuo aika on mennyttä...mutta tuosta Lindqvistin kirjasta on jäänyt mieleeni sellainen ajatus...että joskus auttajan lahjan päässä on naru...

Auttaessaan/ymmärtäessään/hoitaessaan ihminen toivoo saavansa itselleen vastalahjaksi jotain...vähintäänkin kiitoksen...mutta moni hakee vielä sen lisäksi kehuja...lahja voi juurikin olla tuo kokemus...ETTÄ OLEMPAS MINÄ HYVÄ IHMINEN...

Mutta hyvä ihminen voi olla hyvä ilman että kaiken aikaa pitäisi huomioida toisia ihmisiä siten että tuntosarvet on koholla, josko joku onneton tarvitsisi vähintäänkin minun viisaita sanojani...tai muuten ns. hyviä tekojani...tai tukea minulta...

Joskus on hyvä vain antaa ihmisten olla sellaisia kuin he ovat...ja vain nauttia elämästä...kaikkea ei tarvitse psykoloida...päihdeongelmaisen kanssakin voi laulaa duettona karaokea...ottaa hänet siinä kohtaa vain ihmisenä...

yxex kirjoitti:

"Liiallisena toisten tunteiden tulkinta, myötäeläminen ja ns. auttaminen voi johtaa siihen, että ympärilläsi onkin enimmäkseen ihmisiä, jotka tarvitsevat sinulta ymmärrystä ja myötätuntoa..

Kukaan ihminen ei voi jatkuvasti antaa...tai hänen oma takkinsa tyhjenee...empatian osoittamisessa/tuntemisessakin kannattaa muistaa ne omat rajat.."

Hyviä oivalluksia!

Valaisen vielä tuota empaatti-ajatustani; empaatiksi voi kasvaa vahingossa, sopivissa olosuhteissa, sellaisissa missä elämä on yhtä survivalia, äkkiä oivaltamista tai tulla lyödyksi.

Esim järjetöntä väkivaltaa kohdannut lapsi, joka oppii tulkitsemaan äänensävyjä, kulmakarvojen rypistämistä, välähdystä silmissä, mikroilmeitä - kaikenlaisia merkkejä ennen kohta seuraavaa pieksämistä.

Funtsi, kun tämä tila - toisten tunteiden jatkuva tulkinta - jää vallitsevaksi ominaisuudeksi...ikäänkuin kuulisi kaikkien kaikki ajatukset, ilman lepoa..

Lue lisää

Eli istutetaan lapset katsomaan väkivaltaa telkkarista aamusta iltaan, niin saadaan heistä empaattisia empaatteja? Uskotko todella noin?

Kannattaa muistaa kuitenkin, että empatia on enemmän kuin mihin peilisolut yksin pystyvät...

Entä amygdala?

em.path kirjoitti:

Eli istutetaan lapset katsomaan väkivaltaa telkkarista aamusta iltaan, niin saadaan heistä empaattisia empaatteja? Uskotko todella noin?

Kannattaa muistaa kuitenkin, että empatia on enemmän kuin mihin peilisolut yksin pystyvät...

Entä amygdala?

Lue lisää

Mainitsinko jossain lapset teeveetä katsomassa? :O

Tarkoitan ihan real lifen tapahtumia, sellaisia mitä ei pääse karkuun. Pahoja juttuja.

Mainitsit mantelitumakkeet - minulla ei ole harmainta aavistusta onko ne päässäni, ja miten ne toimii (paradoksi, että ihminen toimii monellakin tapaa itseltään salaa*)

*vie pohjan lähimmäisen tuntemis oletukselta.

M.B. kirjoitti:

Ei helpota kun tiedostaa, että siitä narusta jotkut vetää kaksin käsin. Miettiähän voi, että miten ja mihin ne rajat vetää, jos tuntuu siltä, että ei ole minkään valtakunnan oikeuksia omaan elämään, eikä omaan tunne-elämään.

Mutta metsä on paikkana paras, setviä omia ajatuksiaan ja vaikka harjoitella sitä ein sanomista ääneen huutamalla. Purkautuu turhat patoutumat ja voi vähän aikaa kuvitella omaavansa Narrin ominaisuuksia :)

Lue lisää

Täällä tapahtuu selittämättömiä asioita. Huomasin kautta ketun, että aloituksesi on siirretty rakkauspalstalle.
Tällä palstalla on ollut pidempään jo outo 'ilmapiiri'. Sarvet kalisee, hampaat näykkii.

Mutta ei se mitään. Olemme narreja, pelkkiä nollia, kaikki oman elämämme tutkimusmatkailijat. ;)

yxex kirjoitti:

Mainitsinko jossain lapset teeveetä katsomassa? :O

Tarkoitan ihan real lifen tapahtumia, sellaisia mitä ei pääse karkuun. Pahoja juttuja.

Mainitsit mantelitumakkeet - minulla ei ole harmainta aavistusta onko ne päässäni, ja miten ne toimii (paradoksi, että ihminen toimii monellakin tapaa itseltään salaa*)

*vie pohjan lähimmäisen tuntemis oletukselta.

Lue lisää

*vie pohjan lähimmäisen tuntemis oletukselta."...

niin täällä useinkin puhutaan asioista pikkusen niinkuin teoreettistasolla...mistä, miten empatia/tunteet syntyy, peilisoluista, mantelitumakkeessa jne...vähän niinkuin snobbaillaan tietämyksellä...hienoilla sanoilla, teoriolla...

Joskus niitä lukiessa tulee mieleen sen Paavalin kirje korinttolaisille...

13:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

13:2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

13:3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

13:8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.

13:9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.

13:10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.

13:11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.

13:12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan

13:13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus

12+4=16 kirjoitti:

*vie pohjan lähimmäisen tuntemis oletukselta."...

niin täällä useinkin puhutaan asioista pikkusen niinkuin teoreettistasolla...mistä, miten empatia/tunteet syntyy, peilisoluista, mantelitumakkeessa jne...vähän niinkuin snobbaillaan tietämyksellä...hienoilla sanoilla, teoriolla...

Joskus niitä lukiessa tulee mieleen sen Paavalin kirje korinttolaisille...

13:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

13:2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

13:3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

13:8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.

13:9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.

13:10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.

13:11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.

13:12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan

13:13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus

Lue lisää

Paavalia ei turhaan nimitetä teologiksi(kin).

En usko että kukaan pidempään palstalla ollut olisi ylpeä tai snobailisi tiedoillaan. Pikemminkin uskon ihmisten kykyyn tarkastella narsismia yhä laajemmin ja eri yhteyksien kautta. Lisäksi yhden sanoessa yhtä ja toisen toista, kollektiivinen älykkyys lisääntyy ja yksilöllinen oppiminen nopeutuu. Hyödymme kaikki tästä.

yxex kirjoitti:

Mainitsinko jossain lapset teeveetä katsomassa? :O

Tarkoitan ihan real lifen tapahtumia, sellaisia mitä ei pääse karkuun. Pahoja juttuja.

Mainitsit mantelitumakkeet - minulla ei ole harmainta aavistusta onko ne päässäni, ja miten ne toimii (paradoksi, että ihminen toimii monellakin tapaa itseltään salaa*)

*vie pohjan lähimmäisen tuntemis oletukselta.

Lue lisää

Kyllä sinä mainitsit lapset...Eikä sillä ole mitään merkitystä onko se teevee tai IRL. Mittaustutkimuksetkin on tehty (sattuneesta syystä) kuvan välityksellä.....Ovatko nekin sitten pielessä?

"Valaisen vielä tuota empaatti-ajatustani; empaatiksi voi kasvaa vahingossa, sopivissa olosuhteissa, sellaisissa missä elämä on yhtä survivalia, äkkiä oivaltamista tai tulla lyödyksi.

Esim järjetöntä väkivaltaa kohdannut lapsi, joka oppii tulkitsemaan äänensävyjä, kulmakarvojen rypistämistä, välähdystä silmissä, mikroilmeitä - kaikenlaisia merkkejä ennen kohta seuraavaa pieksämistä."

yxex kirjoitti:

Täällä tapahtuu selittämättömiä asioita. Huomasin kautta ketun, että aloituksesi on siirretty rakkauspalstalle.
Tällä palstalla on ollut pidempään jo outo 'ilmapiiri'. Sarvet kalisee, hampaat näykkii.

Mutta ei se mitään. Olemme narreja, pelkkiä nollia, kaikki oman elämämme tutkimusmatkailijat. ;)

Lue lisää

Olen tottunut selittämättömiin asioihin. Toki, EN tarkoittanut palstaa tuolla, että jotkut vetelevät myötätuntonarusta kaksin käsin. (Erityisesti saadakseen asiat menemään mielensä mukaan).

En kuitenkaan ole mikään marionetti. Enää.

Empaatti kirjoitti hyvin tuolla jossakin (olikohan tässä ketjussa peräti, ei jaksa selata) oman hyvinoinnin etusijalle asettamisen tärkeydestä. Ja siitä, että jos jonkun seura saa aikaiseksi pahaa oloa. Että ne rajat, ne rajat...

Oikeassa elämässä mikään ei ole niin vaikeaa kuin rajojen asettaminen silloin kun tietää, että samalla satuttaa tavalla tai toisella toista.

Itse olen kuvitellut kykeneväni Narrin osaan. Että antaa mennä vaan, astelkaa ylitse, murtakaa ovi, hajottakaa paikat ja viekää kaikki... Mutta oikeastihan en kykene.

Olisi niin paljon helpompaa mikäli kykenisin.

yxex kirjoitti:

Paavalia ei turhaan nimitetä teologiksi(kin).

En usko että kukaan pidempään palstalla ollut olisi ylpeä tai snobailisi tiedoillaan. Pikemminkin uskon ihmisten kykyyn tarkastella narsismia yhä laajemmin ja eri yhteyksien kautta. Lisäksi yhden sanoessa yhtä ja toisen toista, kollektiivinen älykkyys lisääntyy ja yksilöllinen oppiminen nopeutuu. Hyödymme kaikki tästä.

Lue lisää

"Lisäksi yhden sanoessa yhtä ja toisen toista, kollektiivinen älykkyys lisääntyy ja yksilöllinen oppiminen nopeutuu. Hyödymme kaikki tästä. "

Noh...itse taas ajattelen vähän niinkin, että elämää ei opita elämään ja tunteita tunteita tuntemaan ja ihmistä itseäänkään tuntemaan pelkästään lukemalla kirjoista...vaikka itsekin olen lukenut/luen paljon...jos ei osaa viedä/soveltaa lukemaansa/oppimaansa tietoa ns. käytännön tasolle/itseensä omaan elämäänsä...

Ei ole muuta keinoa kuin elää ja tuntea...kaikki tunteensa...niin positiiviset kuin negatiiviset, ne alhaisimmatkin...

Joskus on niinkin että tunteet näkyvätkin aidoillimmillaan heissä...joiden ÄÖ ei ole kovin korkea...vrt. taannoiseen keskusteluun kehitysvammaisista...

samoin voisin ajatella, että mitä narsistia hyödyttää se, että tietää teorian tasolla tunteista, jos ei uskalla niitä tuntea tai kieltää ne itsessään ...

yxex kirjoitti:

Täällä tapahtuu selittämättömiä asioita. Huomasin kautta ketun, että aloituksesi on siirretty rakkauspalstalle.
Tällä palstalla on ollut pidempään jo outo 'ilmapiiri'. Sarvet kalisee, hampaat näykkii.

Mutta ei se mitään. Olemme narreja, pelkkiä nollia, kaikki oman elämämme tutkimusmatkailijat. ;)

Lue lisää

Narsisteilla on kuulemma muita tarkempi "vainu" havaita tuollaisia asioita...Mene ja tiedä.

em.path kirjoitti:

Jossain keskustelussa - joskus - joku nimeltä mainitsematon sanoi minulle, ettei sellainen, joka ei itse ole esim. ollut narsistin uhrina, voi tietää mitä se on...Jaa. Noh, olin silloinkin asiasta eri mieltä ja olen samalla tavalla nyt. Juuri tämä kyky eläytyä toisen tunteisiin ja asemaan opettaa - ei kaikkea tarvitse itse kokeilla, jotta ymmärtää, mitä jokin tarkoittaa.

Minulle on tämän syksyn aikana tullut valitettavan tutuksi myötätuntouupuminen....

http://www.hoay.fi/fileadmin/user_upload/TIEDOTUS/RIHVELI2006-2008/Rihveli_kevaet_2010_36-40.pdf

Lue lisää

Myötätuntouupumisesta puhuu myös Anna-Liisa Valtavaara. Muitakin teoksiaan ja miksei luentojaankin suosittelisin monellekin palstalaiselle.

Toi on hyvin vaikea ja herkkä aihe: voiko toinen - joka siis ei ole kokenut samaa - tuntea sen miltä toisesta tuntuu? Takuuvarma räjähdysaltis puheenaihe.

Mulla on oikeastaan tähän erilaisia näkemyksiä. Ensinnäkin koen, ettei empatiaakaan ole yhdenlaista. Jos ajatellaan tunneperäisesti, tiettyjä asioita voidaan kuvitella mielessään vertaamalla niitä omiin toisiin muistoihin. Järkiperäistämällä - esimerkiksi tarttuvilla tunteilla tai tuolla alempana mitä oli puhetta tv:n katselusta - voi kuvitella mutta huom vain voi - kuvitella toisen tunteita.

M.B. kirjoitti:

Olen tottunut selittämättömiin asioihin. Toki, EN tarkoittanut palstaa tuolla, että jotkut vetelevät myötätuntonarusta kaksin käsin. (Erityisesti saadakseen asiat menemään mielensä mukaan).

En kuitenkaan ole mikään marionetti. Enää.

Empaatti kirjoitti hyvin tuolla jossakin (olikohan tässä ketjussa peräti, ei jaksa selata) oman hyvinoinnin etusijalle asettamisen tärkeydestä. Ja siitä, että jos jonkun seura saa aikaiseksi pahaa oloa. Että ne rajat, ne rajat...

Oikeassa elämässä mikään ei ole niin vaikeaa kuin rajojen asettaminen silloin kun tietää, että samalla satuttaa tavalla tai toisella toista.

Itse olen kuvitellut kykeneväni Narrin osaan. Että antaa mennä vaan, astelkaa ylitse, murtakaa ovi, hajottakaa paikat ja viekää kaikki... Mutta oikeastihan en kykene.

Olisi niin paljon helpompaa mikäli kykenisin.

Lue lisää

"Oikeassa elämässä mikään ei ole niin vaikeaa kuin rajojen asettaminen silloin kun tietää, että samalla satuttaa tavalla tai toisella toista."

Se on valitettavasti se empaatikon osa. Hajontaa.... tekee todella mieli metsään. Ymmärrän hyvin a-sosiaalisia ihmisiä - siis heitä, jotka pakenevat sosiaalisia suhteita, kun ovat väsähtäneet... vaan antamaan. Minä pakenen viikottain, jos mahdollista.

Olen pari kertaa puhunut mitä se on ollut omalla kohdallani. Mutta mitä olen tässä yrittänyt opetella ja mistä tuloksia hitaasti tullut... napakkuutta, joka kätkeytyy huumorin alle. Peräänantamattomuutta. Valmiin myönnytyksen, jonka määrän tai aikarajan annan itse.

Toinen juttu, jota kannattaa miettiä: satuttaako se rajojen asettaminen oikeasti toista? Myös pitkällä tähtäimellä? Vai onko riski - itse uuvuttuasi - että väsähtäessäsi otat ja menet ja vaikka hukutat ihmisen (tuli mieleen joku elokuva, en muista mikä) saadaksesi rajat toimimaan?

em.path kirjoitti:

Kyllä sinä mainitsit lapset...Eikä sillä ole mitään merkitystä onko se teevee tai IRL. Mittaustutkimuksetkin on tehty (sattuneesta syystä) kuvan välityksellä.....Ovatko nekin sitten pielessä?

"Valaisen vielä tuota empaatti-ajatustani; empaatiksi voi kasvaa vahingossa, sopivissa olosuhteissa, sellaisissa missä elämä on yhtä survivalia, äkkiä oivaltamista tai tulla lyödyksi.

Esim järjetöntä väkivaltaa kohdannut lapsi, joka oppii tulkitsemaan äänensävyjä, kulmakarvojen rypistämistä, välähdystä silmissä, mikroilmeitä - kaikenlaisia merkkejä ennen kohta seuraavaa pieksämistä."

Lue lisää

Kuule kyllä se on eri asia onko se tv vai irl. Peilisolututkimuksessa voidaan samantyyppisiä tutkimustuloksia saadakin, mutta se ei ole samaa mitä tunneperäisestä kokemuksesta tulee. Fyysinen kokemus on aina rajumpi, satuttaa fyysisen kivun lisäksi tunnekokemuksia ja tuhoaa odotuksia, tappaa luottamuksen jne.

Olen minäkin nähnyt väkivaltaa tv:stä. Myös nähnyt vierestä väkivaltaa irl:ssä. Mutta tiedän myös täsmälleen, miltä tuntuu kun oikeasti heitetään seinään, lyödään, heitetään tai hakataan esineellä. Koska se ei ole pelkkä kipukokemus. Eikä se ole pelkkä järkytys. Ei pelko. Ei pettymys.

Tuntemuksia on lukuisia. Ja sen päälle on jälkituntemukset ja mitä tunteiden kieltämisestä seuraa. Millaisen ane tunteet taas noiusevat pintaan kun ajan mittaan kaivaa ne sieltä poterosta.

Niin. Meitä on muitakin maailmassa jotka tietävät täsmälleen, mitä se kulmakarvojen rypistys tai joku muu merkki tarkoittaa. Mitä siitä on ennakoitavissa. Samoin tiedostamme tiettyjä ristiriitoja esim mikroilmeitä seuraamalla. Aina se ei toimi, mutta monessa tilanteessa siitä on etua.

Se ei ole mikään taivaanlahja, jos niin luulet. Mieti mitä monet ovat maksaneet siitä kyvystä? Olit tavallaan oikeassa mitä sanoit tuolla herkistyneistä ihmisistä ylempänä; joo, sanoisin että olen kai siinä mitattuna narsisti. Mutta tunnekylmä taatusti en ole.

elisakettu kirjoitti:

Kuule kyllä se on eri asia onko se tv vai irl. Peilisolututkimuksessa voidaan samantyyppisiä tutkimustuloksia saadakin, mutta se ei ole samaa mitä tunneperäisestä kokemuksesta tulee. Fyysinen kokemus on aina rajumpi, satuttaa fyysisen kivun lisäksi tunnekokemuksia ja tuhoaa odotuksia, tappaa luottamuksen jne.

Olen minäkin nähnyt väkivaltaa tv:stä. Myös nähnyt vierestä väkivaltaa irl:ssä. Mutta tiedän myös täsmälleen, miltä tuntuu kun oikeasti heitetään seinään, lyödään, heitetään tai hakataan esineellä. Koska se ei ole pelkkä kipukokemus. Eikä se ole pelkkä järkytys. Ei pelko. Ei pettymys.

Tuntemuksia on lukuisia. Ja sen päälle on jälkituntemukset ja mitä tunteiden kieltämisestä seuraa. Millaisen ane tunteet taas noiusevat pintaan kun ajan mittaan kaivaa ne sieltä poterosta.

Niin. Meitä on muitakin maailmassa jotka tietävät täsmälleen, mitä se kulmakarvojen rypistys tai joku muu merkki tarkoittaa. Mitä siitä on ennakoitavissa. Samoin tiedostamme tiettyjä ristiriitoja esim mikroilmeitä seuraamalla. Aina se ei toimi, mutta monessa tilanteessa siitä on etua.

Se ei ole mikään taivaanlahja, jos niin luulet. Mieti mitä monet ovat maksaneet siitä kyvystä? Olit tavallaan oikeassa mitä sanoit tuolla herkistyneistä ihmisistä ylempänä; joo, sanoisin että olen kai siinä mitattuna narsisti. Mutta tunnekylmä taatusti en ole.

Lue lisää

Juuri näin. Tv ei lyö fyysisesti. Lujaa ja peloittavasti. Lisäksi tunne että tv.tä voi hallita virtakytkimellä - lyöjää ei. Lyönti on vihoviimeinen rajanylitys.

10+7=17 kirjoitti:

"Minäkin tunnen itsessäni oireita tuosta empatiauupumisesta, artikkelin mukaisesti, ja teen vapaa-ajalla mielelläni erilaisia vastapainottavia asioita."

Niin minäkin olin joskus muinoin ihminen...jonka tuttavapiirissä oli jos jonkinlaista elämässä särkynyttä ja he usein ottivat minuun yhteyttä, saattoivat soittaa jopa yöllä...kuin myös saattoivat soittaa että ny minä tapan itseni...

Noh, tuosta kaikesta olen nykyään päässyt irti...hoidan ihmisiä työkseni...mutta en enää vapaa ajalla...

Esim. kylän karaokebaarissa alkkikset voivat käydä minua moikkaamassa, mutta päihdeongelmiin en ota kantaa...kuin en muidenkaan vitutuksiin tai päänsärkyihin...jos olen ns. vapaalla...

Näin jälkeenpäin olen miettinyt tuotakin aikaa siten...että ehkä minulla oli tuossa kaikessa auttamisessanikin...taka ajatuksena...että NÄIN HYVÄ IHMINEN MINÄ OLEN...

kuunnelkaa, katsokaa kaikki, itsekin raunioina omasta perhehelvetistäni ja siltikin minä jaksan ja jaksan...auttaa muita...OLEMPAS MINÄ HYVÄ IHMINEN...

Noh...tuo aika on mennyttä...mutta tuosta Lindqvistin kirjasta on jäänyt mieleeni sellainen ajatus...että joskus auttajan lahjan päässä on naru...

Auttaessaan/ymmärtäessään/hoitaessaan ihminen toivoo saavansa itselleen vastalahjaksi jotain...vähintäänkin kiitoksen...mutta moni hakee vielä sen lisäksi kehuja...lahja voi juurikin olla tuo kokemus...ETTÄ OLEMPAS MINÄ HYVÄ IHMINEN...

Mutta hyvä ihminen voi olla hyvä ilman että kaiken aikaa pitäisi huomioida toisia ihmisiä siten että tuntosarvet on koholla, josko joku onneton tarvitsisi vähintäänkin minun viisaita sanojani...tai muuten ns. hyviä tekojani...tai tukea minulta...

Joskus on hyvä vain antaa ihmisten olla sellaisia kuin he ovat...ja vain nauttia elämästä...kaikkea ei tarvitse psykoloida...päihdeongelmaisen kanssakin voi laulaa duettona karaokea...ottaa hänet siinä kohtaa vain ihmisenä...

Lue lisää

Vaietumpi näkökulma mutta kipeästi totta.

Olisikohan jonkinlaista riippuvuutta tuokin empaattisuuteen hukuttautuminen? Mennään tukka putkella... jos joku tarvitsee...jos pystyn auttamaan...helpotuksen tuo vasta kun saa olla kuuntelija/auttaja/lohduttaja/jotain.

Vaatii aikamoista itsekkyyttä (ulkopäin) mutta myös melkoista luopumista (itsestä) muuttaa käytösmallia. Hei, mä en lähde enää tähän. En kanna kaikkea mitä eteen tuodaan, vaan otan vain nyt tämän oman kakkupalani ja lähden menemään. Jätän tämän toisen huoleksi. Koska on havaittu sen käänteinen vaikutus; mikä joskus oli hyvää, on muuttunut myrkylliseksi. Altruismista mainitsikin alempana zmx... mutta se että jos empatia menee ettei sitä enää kykene säätelemään: kuluttaa itsensä ja lopulta ehkää vain vihaa sitä piirrettä itsessään, kuten ye mainitsi.

Monessakin asiassa kasvamisessa pitää muistaa se toinen ääripää. Joskus pitää mennä ja helskutin lujaa sitä toista ääripäätä kohti jotta edes jotenkin pääsisi raiteilleen.

em.path kirjoitti:

Kyllä sinä mainitsit lapset...Eikä sillä ole mitään merkitystä onko se teevee tai IRL. Mittaustutkimuksetkin on tehty (sattuneesta syystä) kuvan välityksellä.....Ovatko nekin sitten pielessä?

"Valaisen vielä tuota empaatti-ajatustani; empaatiksi voi kasvaa vahingossa, sopivissa olosuhteissa, sellaisissa missä elämä on yhtä survivalia, äkkiä oivaltamista tai tulla lyödyksi.

Esim järjetöntä väkivaltaa kohdannut lapsi, joka oppii tulkitsemaan äänensävyjä, kulmakarvojen rypistämistä, välähdystä silmissä, mikroilmeitä - kaikenlaisia merkkejä ennen kohta seuraavaa pieksämistä."

Lue lisää

En ole kuullut virallisessa kielenkäytössä tuota empaatti sanaa. Mitähän sillä mahdetaan pohjimmiltaan tarkoittaa, selittäisitkö. Liittyykö se kenties johonkin paranormaaliin ilmiöön, jolla mielestäni ei ole empatian kanssa sinällään mitään tekemistä, vai onko?

yxex kirjoitti:

Juuri näin. Tv ei lyö fyysisesti. Lujaa ja peloittavasti. Lisäksi tunne että tv.tä voi hallita virtakytkimellä - lyöjää ei. Lyönti on vihoviimeinen rajanylitys.

Se tosiaan, että tv:n voi sulkea. Ja aidossa tilanteessa jännätään kuis tänään käy.

Siihen herkkyyteen liittyy vielä yksi juttu. Jotkut asiat vain tietää, näkee. Monet kaltoinkohdellut menettävät luottamuksensa ihmisiin tai siihen voi tulla syvä juopa pitkäksi ajaksi. Toisaalta monella on kyky havaita sitten merkkejä ristiriitaisuuksista, joita pitää varoa. Ja olla piittamatta monista sellaisista, joista muut saattavat pitää hyvinkin melua.

Tähän liittyy vielä se, että muutamat ihmiset saattaa nähdä empatian hieman toisin. Sekin on nähtävissä ihmisissä hyvin monissa piirteissä. Ns normi-ihminen voi kuvitella, että joku tietty henkilö ei tunne empatiaa ollenkaan, mutta on joku toinen, joka huomaa sen erittäin selvästi.

elisakettu kirjoitti:

Myötätuntouupumisesta puhuu myös Anna-Liisa Valtavaara. Muitakin teoksiaan ja miksei luentojaankin suosittelisin monellekin palstalaiselle.

Toi on hyvin vaikea ja herkkä aihe: voiko toinen - joka siis ei ole kokenut samaa - tuntea sen miltä toisesta tuntuu? Takuuvarma räjähdysaltis puheenaihe.

Mulla on oikeastaan tähän erilaisia näkemyksiä. Ensinnäkin koen, ettei empatiaakaan ole yhdenlaista. Jos ajatellaan tunneperäisesti, tiettyjä asioita voidaan kuvitella mielessään vertaamalla niitä omiin toisiin muistoihin. Järkiperäistämällä - esimerkiksi tarttuvilla tunteilla tai tuolla alempana mitä oli puhetta tv:n katselusta - voi kuvitella mutta huom vain voi - kuvitella toisen tunteita.

Lue lisää

"Toi on hyvin vaikea ja herkkä aihe: voiko toinen - joka siis ei ole kokenut samaa - tuntea sen miltä toisesta tuntuu?"

Vastaisin ettei voi...edelleenkään kukaan toinen ei voi mennä toisen ihmisen nahkoihin ja tuntea täsmälleen samoin kuin toinen...vaikka olisivat samassakin tilanteessa...

lottamari<3 kirjoitti:

En ole kuullut virallisessa kielenkäytössä tuota empaatti sanaa. Mitähän sillä mahdetaan pohjimmiltaan tarkoittaa, selittäisitkö. Liittyykö se kenties johonkin paranormaaliin ilmiöön, jolla mielestäni ei ole empatian kanssa sinällään mitään tekemistä, vai onko?

Lue lisää

Jos Lotta minulta kysyit... Virallisesta en tiedä enkä paranormaalistakaan. En voi sanoa osaavani selittää tätä nyt mitenkään päin. Se tarkoittaa lähinnä jotain voimakkaasti kokevaa, tuntevaa, eläytyvää. Jotain hienoista, mikä ei yleensä ole itsestään selvänä näkyvissä. Psykologiassa asia ehkä selitettäneen jollain herkistymistasolla, luulen.

elisakettu kirjoitti:

Jos Lotta minulta kysyit... Virallisesta en tiedä enkä paranormaalistakaan. En voi sanoa osaavani selittää tätä nyt mitenkään päin. Se tarkoittaa lähinnä jotain voimakkaasti kokevaa, tuntevaa, eläytyvää. Jotain hienoista, mikä ei yleensä ole itsestään selvänä näkyvissä. Psykologiassa asia ehkä selitettäneen jollain herkistymistasolla, luulen.

Lue lisää

Tuolta empaatilta eli Ilkikurimukselta kysyin, hänellä voisi olla siihen oikeinkin mielenkiintoinen selitys, jään odottamaan sitä :)

En tiedä onko hän itse keksinyt tuon sanan vai onko se todella olemassa tarkoittaen juuri tuollaista mystistä ihmistä, joka aistii toisen ihmisen tunnetilat. Olen itse herkkä ihminen ja tunnistan tunnetiloja hyvin herkillä aisteilla, mutta en tiedä liittyykö se empaattisuuteen - tuskin?

Ehkä kurimus valaisee minua tässä asiassa.

elisakettu kirjoitti:

"Oikeassa elämässä mikään ei ole niin vaikeaa kuin rajojen asettaminen silloin kun tietää, että samalla satuttaa tavalla tai toisella toista."

Se on valitettavasti se empaatikon osa. Hajontaa.... tekee todella mieli metsään. Ymmärrän hyvin a-sosiaalisia ihmisiä - siis heitä, jotka pakenevat sosiaalisia suhteita, kun ovat väsähtäneet... vaan antamaan. Minä pakenen viikottain, jos mahdollista.

Olen pari kertaa puhunut mitä se on ollut omalla kohdallani. Mutta mitä olen tässä yrittänyt opetella ja mistä tuloksia hitaasti tullut... napakkuutta, joka kätkeytyy huumorin alle. Peräänantamattomuutta. Valmiin myönnytyksen, jonka määrän tai aikarajan annan itse.

Toinen juttu, jota kannattaa miettiä: satuttaako se rajojen asettaminen oikeasti toista? Myös pitkällä tähtäimellä? Vai onko riski - itse uuvuttuasi - että väsähtäessäsi otat ja menet ja vaikka hukutat ihmisen (tuli mieleen joku elokuva, en muista mikä) saadaksesi rajat toimimaan?

Lue lisää

"Ymmärrän hyvin a-sosiaalisia ihmisiä - siis heitä, jotka pakenevat sosiaalisia suhteita, kun ovat väsähtäneet... vaan antamaan. "

Niin minulla on nykyään hyvät mahdollisuudet tuohon...kun asun nykyään yksin...tuntuu ihanalta tulla töistä kotiin hiljaisuuteen, ei tarvitse sanoa kenelläkään mitään, kukaan ei sillä hetkellä tarvitse minua...vaikka en katso varsinaisesti epäsosiaalinen olevanikaan...

Tulee mieleeni myös nuorempi tyttäreni, hänkin tekee työtä, jossa ollaan toisia varten ja pitää olla sosiaalinen...

Noh...hän me läheiset tiedämme sen, että hän töistä tullessaan myös tarvitsee sen oman aikansa...ja hän myös ilmaisee tarpeensa selkeästi vaikka ei aina niin kohteliaasti...

Joskus jos häiritsemme esim. soittamalla hänelle...hän saattaa sanoa tylysti...jaa jaa, ei mua ny kiinnosta, emmä jaksa kuunnella ja sulkee puhelimen...

Mutta soittaa itse takaisin jonkin ajan kuluttua ihan eri äänellä kysyen...niin mitä sulla olikaan asiaa...

Tuo on niin tuttu piirre hänessä...että vitsailemmekin joskus siitä tyyliin, jaa jaa soitiksäkin väärään aikaan...

elisakettu kirjoitti:

Vaietumpi näkökulma mutta kipeästi totta.

Olisikohan jonkinlaista riippuvuutta tuokin empaattisuuteen hukuttautuminen? Mennään tukka putkella... jos joku tarvitsee...jos pystyn auttamaan...helpotuksen tuo vasta kun saa olla kuuntelija/auttaja/lohduttaja/jotain.

Vaatii aikamoista itsekkyyttä (ulkopäin) mutta myös melkoista luopumista (itsestä) muuttaa käytösmallia. Hei, mä en lähde enää tähän. En kanna kaikkea mitä eteen tuodaan, vaan otan vain nyt tämän oman kakkupalani ja lähden menemään. Jätän tämän toisen huoleksi. Koska on havaittu sen käänteinen vaikutus; mikä joskus oli hyvää, on muuttunut myrkylliseksi. Altruismista mainitsikin alempana zmx... mutta se että jos empatia menee ettei sitä enää kykene säätelemään: kuluttaa itsensä ja lopulta ehkää vain vihaa sitä piirrettä itsessään, kuten ye mainitsi.

Monessakin asiassa kasvamisessa pitää muistaa se toinen ääripää. Joskus pitää mennä ja helskutin lujaa sitä toista ääripäätä kohti jotta edes jotenkin pääsisi raiteilleen.

Lue lisää

"Olisikohan jonkinlaista riippuvuutta tuokin empaattisuuteen hukuttautuminen? Mennään tukka putkella... jos joku tarvitsee...jos pystyn auttamaan...helpotuksen tuo vasta kun saa olla kuuntelija/auttaja/lohduttaja/jotain."

Joskus tuon toisten ongelmiin hukuttautumisen ja myötäelämisen taustalla voi olla taustalla sekin, ettei tarvitse ajatella itseään ja omia ongelmiaan...

Toimii se sitenkin...itse aikoinaan ainakin avioliittoni loppuvaiheessa koin työssä ollessani jopa hetken helpotuksena...sen että toisten ongelmat ja tarvitsevuus oli niin läsnä ja niihn joutui uppoutumaan niin totaalisesti...että hetkeksi unohti itsensä ja omat ongelmansa...

Joskus samasta syystä täytämme elämämme ihmisillä ja tekemisillä, tai laitamme vähintäänkin radion tai teeveen päälle...emme kykene olemaan olemaan hetkeäkään yksin hiljaisuudessa...jossa joudumme kohtaamaan vain itsemme...kuulemaan omat ajatuksemme, tuntemaan omat tunteemme...

elisakettu kirjoitti:

Kuule kyllä se on eri asia onko se tv vai irl. Peilisolututkimuksessa voidaan samantyyppisiä tutkimustuloksia saadakin, mutta se ei ole samaa mitä tunneperäisestä kokemuksesta tulee. Fyysinen kokemus on aina rajumpi, satuttaa fyysisen kivun lisäksi tunnekokemuksia ja tuhoaa odotuksia, tappaa luottamuksen jne.

Olen minäkin nähnyt väkivaltaa tv:stä. Myös nähnyt vierestä väkivaltaa irl:ssä. Mutta tiedän myös täsmälleen, miltä tuntuu kun oikeasti heitetään seinään, lyödään, heitetään tai hakataan esineellä. Koska se ei ole pelkkä kipukokemus. Eikä se ole pelkkä järkytys. Ei pelko. Ei pettymys.

Tuntemuksia on lukuisia. Ja sen päälle on jälkituntemukset ja mitä tunteiden kieltämisestä seuraa. Millaisen ane tunteet taas noiusevat pintaan kun ajan mittaan kaivaa ne sieltä poterosta.

Niin. Meitä on muitakin maailmassa jotka tietävät täsmälleen, mitä se kulmakarvojen rypistys tai joku muu merkki tarkoittaa. Mitä siitä on ennakoitavissa. Samoin tiedostamme tiettyjä ristiriitoja esim mikroilmeitä seuraamalla. Aina se ei toimi, mutta monessa tilanteessa siitä on etua.

Se ei ole mikään taivaanlahja, jos niin luulet. Mieti mitä monet ovat maksaneet siitä kyvystä? Olit tavallaan oikeassa mitä sanoit tuolla herkistyneistä ihmisistä ylempänä; joo, sanoisin että olen kai siinä mitattuna narsisti. Mutta tunnekylmä taatusti en ole.

Lue lisää

?????



Edellä oli puhetta empatian synnystä, josta eräs nimeltä mainitsematon kirjoitti, että empaatti syntyy rajun väkivallan kohtaamisesta. Oliko tässä siis nyt kyse siitä, että kuvana/nauhalta nähty väkivalta EI RIITÄ tekemään ihmisestä empaattista? Jos niin, miksi tämä väkivallan näyttäminen (kuva/nauha) aiheuttaa päinvastaisen reaktion?????

Ymmärrätte ja selittelette toistenne hulluja päähänpistoja aivan saumattomasti...niin kuin vain yksi ihminen voi. Mutta muiden ajatuksia, ei millään - tai no joskus kirkkaana hetkenä ehkä. Ja tästä ei tarvitse sitten aloittaa maailmansotaa....

lottamari<3 kirjoitti:

Tuolta empaatilta eli Ilkikurimukselta kysyin, hänellä voisi olla siihen oikeinkin mielenkiintoinen selitys, jään odottamaan sitä :)

En tiedä onko hän itse keksinyt tuon sanan vai onko se todella olemassa tarkoittaen juuri tuollaista mystistä ihmistä, joka aistii toisen ihmisen tunnetilat. Olen itse herkkä ihminen ja tunnistan tunnetiloja hyvin herkillä aisteilla, mutta en tiedä liittyykö se empaattisuuteen - tuskin?

Ehkä kurimus valaisee minua tässä asiassa.

Lue lisää

Minä en ole idean äiti, enkä sanan keksijä, joten en valaise - turhaan odottelet minulta selitystä. Vaikka tietystihän minä sen olen keksinyt, ja vittuako sillä on väliä, vaikka en olisikaan, kun minua saa siitä ainakin syytettyä...arggh!
Kysypäs asiaa eräältä nimeltä mainitsemattomalta....Tai ehkä hän vastasi jo...en tiedä. Hänen kirjoituksissaan minä siihen törmäsin. En todellakaan ymmärrä tai tiedä, mitä se tarkoittaa.

Täällä kun muutenkaan ei käytetä sellaista "lainalaisuuksia", joita IRL....

em.path kirjoitti:

Kyllä sinä mainitsit lapset...Eikä sillä ole mitään merkitystä onko se teevee tai IRL. Mittaustutkimuksetkin on tehty (sattuneesta syystä) kuvan välityksellä.....Ovatko nekin sitten pielessä?

"Valaisen vielä tuota empaatti-ajatustani; empaatiksi voi kasvaa vahingossa, sopivissa olosuhteissa, sellaisissa missä elämä on yhtä survivalia, äkkiä oivaltamista tai tulla lyödyksi.

Esim järjetöntä väkivaltaa kohdannut lapsi, joka oppii tulkitsemaan äänensävyjä, kulmakarvojen rypistämistä, välähdystä silmissä, mikroilmeitä - kaikenlaisia merkkejä ennen kohta seuraavaa pieksämistä."

Lue lisää

Miten empaatiksi voidaan kasvaa vahingossa? Minusta tuossa sinun väitteessäsi on kysymys enemmänkin henkisestä varuillaan olemisesta, stressitilasta, jossa aistien pitää olla jatkuvassa valmius-ja hälytystilassa vaaran tai muun uhan vuoksi. Empaatti sana on minulle täysin vieras, enkä ymmärrä miten se liittyy sanaan empatia?

Minä miellän empatian myötäelämisenä en itsesuojeluvaistona. Empaatti ei mielestäni ole sama kuin empaattisuus.

18+4=22 kirjoitti:

"Toi on hyvin vaikea ja herkkä aihe: voiko toinen - joka siis ei ole kokenut samaa - tuntea sen miltä toisesta tuntuu?"

Vastaisin ettei voi...edelleenkään kukaan toinen ei voi mennä toisen ihmisen nahkoihin ja tuntea täsmälleen samoin kuin toinen...vaikka olisivat samassakin tilanteessa...

Lue lisää

Myötätunto = myötä eläen ymmärtää.. ?? Ei sen tarvitse olla pilkulleen paikallansa sen, että niinku justiinsa tuntis sen saman tunteen ku se toinenkin. Mutta en epäile yhtään, etteikö niin kävisi silloin, kun empatiahana on auki ja tapahtuu sellainen, omituinen asia kahden ihmisen välillä.

elisakettu kirjoitti:

"Oikeassa elämässä mikään ei ole niin vaikeaa kuin rajojen asettaminen silloin kun tietää, että samalla satuttaa tavalla tai toisella toista."

Se on valitettavasti se empaatikon osa. Hajontaa.... tekee todella mieli metsään. Ymmärrän hyvin a-sosiaalisia ihmisiä - siis heitä, jotka pakenevat sosiaalisia suhteita, kun ovat väsähtäneet... vaan antamaan. Minä pakenen viikottain, jos mahdollista.

Olen pari kertaa puhunut mitä se on ollut omalla kohdallani. Mutta mitä olen tässä yrittänyt opetella ja mistä tuloksia hitaasti tullut... napakkuutta, joka kätkeytyy huumorin alle. Peräänantamattomuutta. Valmiin myönnytyksen, jonka määrän tai aikarajan annan itse.

Toinen juttu, jota kannattaa miettiä: satuttaako se rajojen asettaminen oikeasti toista? Myös pitkällä tähtäimellä? Vai onko riski - itse uuvuttuasi - että väsähtäessäsi otat ja menet ja vaikka hukutat ihmisen (tuli mieleen joku elokuva, en muista mikä) saadaksesi rajat toimimaan?

Lue lisää

En nyt ketään menisi varmaankaan koskaan hukuttamaan tämän asian takia, mutta tietynlainen silmille räjähtely on aina riskialtista puuhaa. Joskus on pakko sanoa ja sanotuksi tulee sillä tavalla, että yli menee varmasti. Ja kun toinen ei lähtökohtia löydä omasta olemisestaan ollenkaan, niin vasta sitä tuleekin sanottua.

Tietynlaista palautettahan siitä aina saa silloinkin kun antaa niitä myönnytyksiä silloin kun itselle sopii ja omista syistä. Kun pitäisi aina olla samanlainen. Rajojen vetäminen ja myönnytysten tekeminen ei sovi ihan kaikenlaisille vastapuolille :D Ehkä tuonkaltaisessa tilanteessa, josta summalauseke mainitsi, tilanteessa, jossa toisensa tuntevat ihmiset eivät pienestä ota nokkiinsa, rajojen vetämisen ja myönnytysten tekemisen vaihtelu onnistuu niin kuin pitääkin.

Joten alan olla siinä kohden vetelyä, että ei myönnytyksiä siis. Tekevät vain pahaa kaikille, sillä pitkällä tähtäimellä juurikin.

em.path kirjoitti:

Minä en ole idean äiti, enkä sanan keksijä, joten en valaise - turhaan odottelet minulta selitystä. Vaikka tietystihän minä sen olen keksinyt, ja vittuako sillä on väliä, vaikka en olisikaan, kun minua saa siitä ainakin syytettyä...arggh!
Kysypäs asiaa eräältä nimeltä mainitsemattomalta....Tai ehkä hän vastasi jo...en tiedä. Hänen kirjoituksissaan minä siihen törmäsin. En todellakaan ymmärrä tai tiedä, mitä se tarkoittaa.

Täällä kun muutenkaan ei käytetä sellaista "lainalaisuuksia", joita IRL....

Lue lisää

Empaatti on samankaltainen lemppari (eli lempinini) kuin ilkikurimuksesta Ilkkis. Empaatti on nopeampi rustata kuin em.path. Ja tavallaan jos ottaa tuon sanana 'empath', voisi sen palstasuomentaa empaatiksi. Jos ajattelee vielä empaatin tarkoittavan jotakin empaattisuuteen liittyvää, vaikkapa erityisen empaattista ihmistä, niin siinäpä se, koko monimutkainen ajatuskiemura kaikkinaisuudessaan.

em.pathilla, alias ent. ilkikurimuksella, on tietääkseni jokin muu alkuperäinen visio tuosta nimimerkistään muodossa em.path...

lottamari<3 kirjoitti:

Miten empaatiksi voidaan kasvaa vahingossa? Minusta tuossa sinun väitteessäsi on kysymys enemmänkin henkisestä varuillaan olemisesta, stressitilasta, jossa aistien pitää olla jatkuvassa valmius-ja hälytystilassa vaaran tai muun uhan vuoksi. Empaatti sana on minulle täysin vieras, enkä ymmärrä miten se liittyy sanaan empatia?

Minä miellän empatian myötäelämisenä en itsesuojeluvaistona. Empaatti ei mielestäni ole sama kuin empaattisuus.

Lue lisää

Empaatti lienee muotona substantiivi. Ja tässä tapauksessa erisnimi nimimerkistä em.path, mutta hienostihan se käyttäytyy sanana tarkoittamaan erityisen empaattista ihmistä :)

Tässä oli tämä jota alunperin aloituksella hain. Tuli tähän paljon muutakin, mutta hyvä niin.

Ajattelin aiemmin että empatia olisi vain jotain tunneperäistä. Mutta mitä pitemmälle tätä ketjua on mennyt eteenpäin, sitä vakuuttuneempi olen järjen tarpeellisuudesta sen rinnalla.

Jos myötätuntoisessakin tilanteessa osoitetaan kiukkua, kärsimättömyyttä tai suoruutta, niin se useammin koetaan negaationa ja myötäelämisen puutteena. Mutta sitä myötäelämistä voi olla ne negatunteet yhtälailla. Ei jäädä paikalleen polkemaan - märehtimään kurjaa kohtalloa - vaan otetaan napakasti esille ne asiat, joilla oikeasti voisi olla merkitystä asianomaisen eteenpäin menossa. Tunneihmiselle se voi olla kova paikka ja koettu ettei häntä ymmärretä. Mutta mikä on lopulta tärkeämpi: jäädä kipuun iäksi? Vai kokea sivallus joka paranee sitä myötä kuin järki tavoittaa sen minkä aiemmin oivalsi vain tunnetasolla?

elisakettu kirjoitti:

Tässä oli tämä jota alunperin aloituksella hain. Tuli tähän paljon muutakin, mutta hyvä niin.

Ajattelin aiemmin että empatia olisi vain jotain tunneperäistä. Mutta mitä pitemmälle tätä ketjua on mennyt eteenpäin, sitä vakuuttuneempi olen järjen tarpeellisuudesta sen rinnalla.

Jos myötätuntoisessakin tilanteessa osoitetaan kiukkua, kärsimättömyyttä tai suoruutta, niin se useammin koetaan negaationa ja myötäelämisen puutteena. Mutta sitä myötäelämistä voi olla ne negatunteet yhtälailla. Ei jäädä paikalleen polkemaan - märehtimään kurjaa kohtalloa - vaan otetaan napakasti esille ne asiat, joilla oikeasti voisi olla merkitystä asianomaisen eteenpäin menossa. Tunneihmiselle se voi olla kova paikka ja koettu ettei häntä ymmärretä. Mutta mikä on lopulta tärkeämpi: jäädä kipuun iäksi? Vai kokea sivallus joka paranee sitä myötä kuin järki tavoittaa sen minkä aiemmin oivalsi vain tunnetasolla?

Lue lisää

"vaan otetaan napakasti esille ne asiat, joilla oikeasti voisi olla merkitystä asianomaisen eteenpäin menossa"

Niin vastaan tähän jostain muinoin lukemallani jonkun sosiaalityöntekijän kommentilla työstään, joka on jäänyt mieleeni...

"joskus on näytettävä rumia kuvia asiakkaan elämästä, vaikka se olisi hänelle tuskallista..."

Että tietyllä lailla empatialla voi olla sellainenkin rooli, että tietoisesti tuotetaan toiselle tuskaa...että hän joutuisi kohtaamaan itsensä ja omat valintansa...

elisakettu kirjoitti:

Tässä oli tämä jota alunperin aloituksella hain. Tuli tähän paljon muutakin, mutta hyvä niin.

Ajattelin aiemmin että empatia olisi vain jotain tunneperäistä. Mutta mitä pitemmälle tätä ketjua on mennyt eteenpäin, sitä vakuuttuneempi olen järjen tarpeellisuudesta sen rinnalla.

Jos myötätuntoisessakin tilanteessa osoitetaan kiukkua, kärsimättömyyttä tai suoruutta, niin se useammin koetaan negaationa ja myötäelämisen puutteena. Mutta sitä myötäelämistä voi olla ne negatunteet yhtälailla. Ei jäädä paikalleen polkemaan - märehtimään kurjaa kohtalloa - vaan otetaan napakasti esille ne asiat, joilla oikeasti voisi olla merkitystä asianomaisen eteenpäin menossa. Tunneihmiselle se voi olla kova paikka ja koettu ettei häntä ymmärretä. Mutta mikä on lopulta tärkeämpi: jäädä kipuun iäksi? Vai kokea sivallus joka paranee sitä myötä kuin järki tavoittaa sen minkä aiemmin oivalsi vain tunnetasolla?

Lue lisää

Niin, kirjoitus jota kommentoit oli minun. Mutta se kai ei muuta asiaa? Hieman väärin sen kuitenkin ymmärsit, en ehkä selittänyt kantaani riittävällä intensiteetillä...

Ja jos mietit, miksi kirjoitin eri nimimerkillä, niin juuri siksi.

Onhan ihmisiä, jotka jättävät kylmäksi. Eivät kosketa. Toisaalta sekin on juuri sitä aitoa tuntemista - olla siis itsensä. Tai olisiko mieltä sitten näytellä tunnereaktioita: myötätuntoa, iloa, vihaa, mitä vain?

"Juteltiin vuosia sitten täällä elokuvasta kahdeksan surmanluotia. Mikko Niskasen loistavasti tulkitsemaa hahmoa on helppo vihata tai tuntea myötätuntoa, riippuen elokuvan katsojan empatiakyvystä suhteessa maailmannäkemykseensä, josta osa on moraalifilosofiaa."

Niin itsekin katsellut tuon elokuvan muutamaan kertaan ja kyllä tuntenut myötätuntoa tuota pääosan esittämää hahmoa/Tauno Pasasta kohtaan...

Mutta kuten tiedämme...miten oikeassa elämässä sitten loppuviimeksi kävi...presidentti Mauno Koivisto armahti nuo surmanluodit ampununeen miehen...ja mitä teki mies...kuristi vaimonsa kuoliaaksi...

Minun myötätuntoni häntä kohtaan loppui siihen...

Että ehdollistuvaako empatiaa sitten...

11+13=24 kirjoitti:

"Juteltiin vuosia sitten täällä elokuvasta kahdeksan surmanluotia. Mikko Niskasen loistavasti tulkitsemaa hahmoa on helppo vihata tai tuntea myötätuntoa, riippuen elokuvan katsojan empatiakyvystä suhteessa maailmannäkemykseensä, josta osa on moraalifilosofiaa."

Niin itsekin katsellut tuon elokuvan muutamaan kertaan ja kyllä tuntenut myötätuntoa tuota pääosan esittämää hahmoa/Tauno Pasasta kohtaan...

Mutta kuten tiedämme...miten oikeassa elämässä sitten loppuviimeksi kävi...presidentti Mauno Koivisto armahti nuo surmanluodit ampununeen miehen...ja mitä teki mies...kuristi vaimonsa kuoliaaksi...

Minun myötätuntoni häntä kohtaan loppui siihen...

Että ehdollistuvaako empatiaa sitten...

Lue lisää

Niin, pahimmillaan Koiviston armahdus ja siitä seurannut kuristus ehdollistaa myötätunnon kokemisen näyttelijähahmoa kohtaan.

Palstalla sama hiukan eri tavoin; jostain kommentoijasta voisi pitää ilman multinikkiepäilyksiä. Jne..

Ihmisen eräs ominaisuus on antaa merkityksiä asioille millä ei tarkoitusta ole. Esim uhkapeluri heittää nopat uskoen että kuutospari tulee jotenkin maagisesti useammin. Vasta hävittyään omaisuutensa hän ehkä oivaltaa että nopilla ei ole muistia.

Valta on eräs illuusioista myöskin.

Elämä on. Ja me räpellämme siinä mukana kuin kärpästen herrassa. ;)

yxex kirjoitti:

Niin, pahimmillaan Koiviston armahdus ja siitä seurannut kuristus ehdollistaa myötätunnon kokemisen näyttelijähahmoa kohtaan.

Palstalla sama hiukan eri tavoin; jostain kommentoijasta voisi pitää ilman multinikkiepäilyksiä. Jne..

Ihmisen eräs ominaisuus on antaa merkityksiä asioille millä ei tarkoitusta ole. Esim uhkapeluri heittää nopat uskoen että kuutospari tulee jotenkin maagisesti useammin. Vasta hävittyään omaisuutensa hän ehkä oivaltaa että nopilla ei ole muistia.

Valta on eräs illuusioista myöskin.

Elämä on. Ja me räpellämme siinä mukana kuin kärpästen herrassa. ;)

Lue lisää

"Palstalla sama hiukan eri tavoin; jostain kommentoijasta voisi pitää ilman multinikkiepäilyksiä. Jne.."

Niin...olen seurannut sivusta tuota välillä kiivanakin käytävää keskustelua, että jotkut kirjoittavat täällä milloin minkäkin "roolihahmon" nimissä, kaikenkarvaisia tarinoita/toinen toistaan kumoavia mielipiteitä...ja syyttävät ja epäilevät toisiaan...samasta asiasta...tai siitä, että heidän mielipiteitään kopoidaan...tai esiinnytään heinä...

Niin vaikeahan täällä on tietää kuka ja mikä kukin kulloinkin on...yritän olla kiinnittämättä siihen huomiota ja pyrin enimmäkseen vastaamaan vain asiaan...johon koen että minulla on sanottavaa tai jonkunlainen mielipide...

yrittäen muistaa aiheen(narsismi) joka minut alunperin tänne toi...ja hyvin samankaltainen multipersoona oli se minun ännäni...yhtenä hetkenä yhtä ja toisena toista...että tavallaan olen saanut lisää "todisteita" siitä, että olin ehkä oikeassa hänen suhteensa... kun tuo multiperoonallisuus ja siihen liittyvä roolin/mielipitetten vaihtuminen oli aikoinaan asia joka minusta tuntui hyvin hämmentävältä ja käsittämättömältä...

Että joskus joutui jopa ikäänkuin ravisteleman päätään...tyyliin hetkonen kuulinkohan minä ny oikein, käsitinköhän minä väärin...onkohan mun päässä vikaa...

9+1=10 kirjoitti:

"Palstalla sama hiukan eri tavoin; jostain kommentoijasta voisi pitää ilman multinikkiepäilyksiä. Jne.."

Niin...olen seurannut sivusta tuota välillä kiivanakin käytävää keskustelua, että jotkut kirjoittavat täällä milloin minkäkin "roolihahmon" nimissä, kaikenkarvaisia tarinoita/toinen toistaan kumoavia mielipiteitä...ja syyttävät ja epäilevät toisiaan...samasta asiasta...tai siitä, että heidän mielipiteitään kopoidaan...tai esiinnytään heinä...

Niin vaikeahan täällä on tietää kuka ja mikä kukin kulloinkin on...yritän olla kiinnittämättä siihen huomiota ja pyrin enimmäkseen vastaamaan vain asiaan...johon koen että minulla on sanottavaa tai jonkunlainen mielipide...

yrittäen muistaa aiheen(narsismi) joka minut alunperin tänne toi...ja hyvin samankaltainen multipersoona oli se minun ännäni...yhtenä hetkenä yhtä ja toisena toista...että tavallaan olen saanut lisää "todisteita" siitä, että olin ehkä oikeassa hänen suhteensa... kun tuo multiperoonallisuus ja siihen liittyvä roolin/mielipitetten vaihtuminen oli aikoinaan asia joka minusta tuntui hyvin hämmentävältä ja käsittämättömältä...

Että joskus joutui jopa ikäänkuin ravisteleman päätään...tyyliin hetkonen kuulinkohan minä ny oikein, käsitinköhän minä väärin...onkohan mun päässä vikaa...

Lue lisää

"Niin vaikeahan täällä on tietää kuka ja mikä kukin kulloinkin on...yritän olla kiinnittämättä siihen huomiota ja pyrin enimmäkseen vastaamaan vain asiaan...johon koen että minulla on sanottavaa tai jonkunlainen mielipide..."

Sama juttu, minäkin ensin yritin olla kiinnittämättä asiaan huomiota, mutta kun homma alkoi olla NIIN ilmeinen mitä se tänä päivänä on, otin erilaisen asenteen asiaan; en enää katso, kuka kirjoittaa - koska en tiedä onko se kukaan - vaiko taas ihan yksi ja sama.

Hämmästyttävää silti, miten moni kirjoittaja täällä kirjoittaa täysin samalla tavalla - identtisesti toisiinsa nähden! Varmaan jokin kulkutauti tai jotain...:)

em.path kirjoitti:

"Niin vaikeahan täällä on tietää kuka ja mikä kukin kulloinkin on...yritän olla kiinnittämättä siihen huomiota ja pyrin enimmäkseen vastaamaan vain asiaan...johon koen että minulla on sanottavaa tai jonkunlainen mielipide..."

Sama juttu, minäkin ensin yritin olla kiinnittämättä asiaan huomiota, mutta kun homma alkoi olla NIIN ilmeinen mitä se tänä päivänä on, otin erilaisen asenteen asiaan; en enää katso, kuka kirjoittaa - koska en tiedä onko se kukaan - vaiko taas ihan yksi ja sama.

Hämmästyttävää silti, miten moni kirjoittaja täällä kirjoittaa täysin samalla tavalla - identtisesti toisiinsa nähden! Varmaan jokin kulkutauti tai jotain...:)

Lue lisää

Voisiko olla niin että kun olet tottunut S24.ssä käyttämään useita eri nimimerkkejä, joista tunnetuimpia on ilkikurimus, ent.ilkikurimus, gestalt, em.path jne - niin oletat lähtökohtaisesti ikäänkuin luonnollisena asiana muidenkin vaihtavan nikkiään tämän tästä.

Luulosi että olisin Temppuilija tai vaikkapa tuo yhteenlaskutoimitus, on edelleenkin väärä. Olen alusta asti kirjoittanut yxexänä, se riittää minulle.

Miksi sinua vastaan käytäisiin sotaa? Sinähän olet arvokas kommentoija. Vai juuri siksikö täällä kammetaan hyviä kirjoittajia palstalta ulos, kateuden takia? Minä ainakin arvostan sinua kirjoittajana, ettäs tiedät!

yxex kirjoitti:

Voisiko olla niin että kun olet tottunut S24.ssä käyttämään useita eri nimimerkkejä, joista tunnetuimpia on ilkikurimus, ent.ilkikurimus, gestalt, em.path jne - niin oletat lähtökohtaisesti ikäänkuin luonnollisena asiana muidenkin vaihtavan nikkiään tämän tästä.

Luulosi että olisin Temppuilija tai vaikkapa tuo yhteenlaskutoimitus, on edelleenkin väärä. Olen alusta asti kirjoittanut yxexänä, se riittää minulle.

Miksi sinua vastaan käytäisiin sotaa? Sinähän olet arvokas kommentoija. Vai juuri siksikö täällä kammetaan hyviä kirjoittajia palstalta ulos, kateuden takia? Minä ainakin arvostan sinua kirjoittajana, ettäs tiedät!

Lue lisää

"tai vaikkapa tuo yhteenlaskutoimitus, on edelleenkin väärä."

Niin minä kirjoitan tuolla alati vaihtuvalla yhteenlaskutoimituksella...jonka tämä keskustelupalsta kulloinkin tyrkkää...

Noh...moni muukin tekee samoin...että on minun suuhuni laitettu mielipide jos toinen jos niin ajattelee...että kaikki yhteenlaskutoimitusta nimimerkkinään käyttävät ovat yksi ja sama henkilö...

Toisaalta taas ajattelen, että minä olen minä...ja yritän pitää jollain tavalla kirjoituksissani omaa linjaani...sen kummemmin mielistelemättä ketään...

uskoisin, että tarkka lukija ehkä osaa erottaa asiasisällöstä yhteenlaskutoimituksetkin toisistaan...vaikka huvittuneena olen pannut merkille että tuo minun noh:kin on tarttuvaa laatua...

mutta tuskin sitä kukaan tietoisesti yrittää matkia ja esiintyä minuna...LR-persoonaksi, uhriksi tunnustutuva ja omia ongelmiaan/heikkouksiaan esille tuova ja pohtiva kirjoittaja kun ei ole kovin arvostettu täällä...

yxex kirjoitti:

Voisiko olla niin että kun olet tottunut S24.ssä käyttämään useita eri nimimerkkejä, joista tunnetuimpia on ilkikurimus, ent.ilkikurimus, gestalt, em.path jne - niin oletat lähtökohtaisesti ikäänkuin luonnollisena asiana muidenkin vaihtavan nikkiään tämän tästä.

Luulosi että olisin Temppuilija tai vaikkapa tuo yhteenlaskutoimitus, on edelleenkin väärä. Olen alusta asti kirjoittanut yxexänä, se riittää minulle.

Miksi sinua vastaan käytäisiin sotaa? Sinähän olet arvokas kommentoija. Vai juuri siksikö täällä kammetaan hyviä kirjoittajia palstalta ulos, kateuden takia? Minä ainakin arvostan sinua kirjoittajana, ettäs tiedät!

Lue lisää

Yhteenlaskutoimitus sinä ET OLE.

Vaikka käyttäisi sataa eri nimimerkkiä täällä, teen selväksi, kuka nimen takaa kirjoittaa. Joten tilanne mun kohdallani on vähän eri. Mielestäni siinä ei ole mitään väärää vaihtaa nimimerkkiä, jos niin haluaa. Erikoiseksi tilanne muodostuu vastaa, kun väittää, että ei ole se entinen tai toinen, joka on. Minä olen Ilkikurimus ja ent.ilkikurimus jne. Mutta yhteenlaskutoimitus en ole - hänelläkin stalkkeri jo olemassa, siitäkin voi jotain päätellä. Mutta ehkä säästän sen mitä, johonkin toiseen kertaan.

Kyllä sinulle ovat toissijaisia minun kirjoittajanlahjani tai -lahjattomuudet. Älä viitsi enempää aliarvioida älyäni.

Ja sinä et siis väittänytkään, että olisin yhteenlaskutoimitus....ettei siitä seuraavaksi mene herne nekkuun....(varmaan taas jonkun eksä käytti tuota ilmaisua)

em.path kirjoitti:

Yhteenlaskutoimitus sinä ET OLE.

Vaikka käyttäisi sataa eri nimimerkkiä täällä, teen selväksi, kuka nimen takaa kirjoittaa. Joten tilanne mun kohdallani on vähän eri. Mielestäni siinä ei ole mitään väärää vaihtaa nimimerkkiä, jos niin haluaa. Erikoiseksi tilanne muodostuu vastaa, kun väittää, että ei ole se entinen tai toinen, joka on. Minä olen Ilkikurimus ja ent.ilkikurimus jne. Mutta yhteenlaskutoimitus en ole - hänelläkin stalkkeri jo olemassa, siitäkin voi jotain päätellä. Mutta ehkä säästän sen mitä, johonkin toiseen kertaan.

Kyllä sinulle ovat toissijaisia minun kirjoittajanlahjani tai -lahjattomuudet. Älä viitsi enempää aliarvioida älyäni.

Ja sinä et siis väittänytkään, että olisin yhteenlaskutoimitus....ettei siitä seuraavaksi mene herne nekkuun....(varmaan taas jonkun eksä käytti tuota ilmaisua)

Lue lisää

...vaikka käyttäisiN sataa eri nimimerkkiä....(ettei tule epäselvyyttä kenenkään päässä.)

em.path kirjoitti:

...vaikka käyttäisiN sataa eri nimimerkkiä....(ettei tule epäselvyyttä kenenkään päässä.)

"Mutta yhteenlaskutoimitus en ole - hänelläkin stalkkeri jo olemassa, siitäkin voi jotain päätellä. Mutta ehkä säästän sen mitä, johonkin toiseen kertaan."

noh...piti taas oikein tarkistaa...mitä tuo stalkkeri tarkoittaa...kun ihan ei ollut tuttu termi sekään...vastaukseksi sain..."Stalkkeri tarkoittaa henkilöä, joka seuraa kohdetta

Urbaani sanakirja taas antoi tällaista tietoa...

"Monesti kuulee vainoaja ja koukuttaja, jahtaaja ja hallintapyrkimyksiin olevista NPH (Narsistinen persoonallisuushäiriö) tyypeistä.
Mutta stalkkeri voi olla enemmän hyväntahtoinen hölmö vain. Hidastaa autolla juuri kohdallasi, saattaa moikata ja kävellä vastaan ja jutella vähän väkisin. Yleensä harmiton "ihailija". Vain vainoaja ei jätä rauhaan loppupeleissä."

Että joo...en ole niin vainoharhainen, että ajattelisin jonkun seuraavan/vainoavan/ihailevan MINUA täällä netin keskustelupalstalla...että jos joku väen väkisin vääntää juttua kanssani niin voisin ajatella, ettei sillä hetkellä löydä ns. parempaa juttukaveria/itseään enemmän kiinnostavampaa asiaa vaan jää ikäänkuin jaarittelemaan kanssani...

Enemmänkin uskon, että joku kiinnostuu pelkästään sanoistani...ja sen vuoksi jopa vastailee minulle...pitääkseen keskustelua yllä...ja saadakseen itsekin äänensä/mielipiteensä kuuluviin...

Vaikka joskus jotain viestiketjua lukiessa tulee sellainenkin tunne, että joku ikäänkuin keskustelee itsensä kanssa...tavallaan itse kysyy ja itse vastaa...

Noh, pohdinhan minäkin monesti omaa ajatustani peräkkäisissäkin viesteissä niin ettei kukaan kommentoi niitä mitenkään...

mutta tarkoitin tuolla "keskustelee itsensä kanssa" että ikäänkuin ottaa toisen roolin vastatessaan alkuperäisesti omaan ajatukseensa...ja mielipide/kommentointi voi olla asiasta riippuen joko komppaava tai täysin vastakkainenkin...kuin mitä aloituksessa ensin oli mieltä...

No joo...pikkusen kait harhaiseksi täällä tulee itse kukin...ei voi mitään...

14+15=29 kirjoitti:

"Mutta yhteenlaskutoimitus en ole - hänelläkin stalkkeri jo olemassa, siitäkin voi jotain päätellä. Mutta ehkä säästän sen mitä, johonkin toiseen kertaan."

noh...piti taas oikein tarkistaa...mitä tuo stalkkeri tarkoittaa...kun ihan ei ollut tuttu termi sekään...vastaukseksi sain..."Stalkkeri tarkoittaa henkilöä, joka seuraa kohdetta

Urbaani sanakirja taas antoi tällaista tietoa...

"Monesti kuulee vainoaja ja koukuttaja, jahtaaja ja hallintapyrkimyksiin olevista NPH (Narsistinen persoonallisuushäiriö) tyypeistä.
Mutta stalkkeri voi olla enemmän hyväntahtoinen hölmö vain. Hidastaa autolla juuri kohdallasi, saattaa moikata ja kävellä vastaan ja jutella vähän väkisin. Yleensä harmiton "ihailija". Vain vainoaja ei jätä rauhaan loppupeleissä."

Että joo...en ole niin vainoharhainen, että ajattelisin jonkun seuraavan/vainoavan/ihailevan MINUA täällä netin keskustelupalstalla...että jos joku väen väkisin vääntää juttua kanssani niin voisin ajatella, ettei sillä hetkellä löydä ns. parempaa juttukaveria/itseään enemmän kiinnostavampaa asiaa vaan jää ikäänkuin jaarittelemaan kanssani...

Enemmänkin uskon, että joku kiinnostuu pelkästään sanoistani...ja sen vuoksi jopa vastailee minulle...pitääkseen keskustelua yllä...ja saadakseen itsekin äänensä/mielipiteensä kuuluviin...

Vaikka joskus jotain viestiketjua lukiessa tulee sellainenkin tunne, että joku ikäänkuin keskustelee itsensä kanssa...tavallaan itse kysyy ja itse vastaa...

Noh, pohdinhan minäkin monesti omaa ajatustani peräkkäisissäkin viesteissä niin ettei kukaan kommentoi niitä mitenkään...

mutta tarkoitin tuolla "keskustelee itsensä kanssa" että ikäänkuin ottaa toisen roolin vastatessaan alkuperäisesti omaan ajatukseensa...ja mielipide/kommentointi voi olla asiasta riippuen joko komppaava tai täysin vastakkainenkin...kuin mitä aloituksessa ensin oli mieltä...

No joo...pikkusen kait harhaiseksi täällä tulee itse kukin...ei voi mitään...

Lue lisää

Minä en kirjoittanut vastaustani sinulle.

Ainoa, jota voin siksi kommentoida on tuo mitä tarkoitan stalkkerilla tässä yhteydessä....Se juurikin on sellainen perässähiihtäjä...

em.path kirjoitti:

Minä en kirjoittanut vastaustani sinulle.

Ainoa, jota voin siksi kommentoida on tuo mitä tarkoitan stalkkerilla tässä yhteydessä....Se juurikin on sellainen perässähiihtäjä...

Lue lisää

"Minä en kirjoittanut vastaustani sinulle."

Ymmärsin kyllä tuon...mutta kun ikäänkuin mainitsit minut ja tuon stalkkerin...niin olin utelias ja otin selvää mitä sillä mahdollisesti tarkoitetaan...kun en tiennyt mitä sana tarkoittaa...

samoin vastaukseni oli omaa pohdintaani aiheen tiimoilta...ei varsinaisesti tarkoitettu kellekkään erityisesti...

Jotain tuollaista perässähiihtäjää minäkin tarkoitin tuossa pohdiskellessani asiaa tähän tapaan..."että jos joku väen väkisin vääntää juttua kanssani niin voisin ajatella, ettei sillä hetkellä löydä ns. parempaa juttukaveria/itseään enemmän kiinnostavampaa asiaa vaan jää ikäänkuin jaarittelemaan kanssani..."

Mutta kukin tyylillään, en tiedä onko tuokaan ny mikään niin paha asia...että siitä pitäisi suuttua...olettaisin että kukaan jaksa kovin kauaa keskustella aiheesta joka ei itseä kiinnosta pätkän vertaa...

16+10=26 kirjoitti:

"Minä en kirjoittanut vastaustani sinulle."

Ymmärsin kyllä tuon...mutta kun ikäänkuin mainitsit minut ja tuon stalkkerin...niin olin utelias ja otin selvää mitä sillä mahdollisesti tarkoitetaan...kun en tiennyt mitä sana tarkoittaa...

samoin vastaukseni oli omaa pohdintaani aiheen tiimoilta...ei varsinaisesti tarkoitettu kellekkään erityisesti...

Jotain tuollaista perässähiihtäjää minäkin tarkoitin tuossa pohdiskellessani asiaa tähän tapaan..."että jos joku väen väkisin vääntää juttua kanssani niin voisin ajatella, ettei sillä hetkellä löydä ns. parempaa juttukaveria/itseään enemmän kiinnostavampaa asiaa vaan jää ikäänkuin jaarittelemaan kanssani..."

Mutta kukin tyylillään, en tiedä onko tuokaan ny mikään niin paha asia...että siitä pitäisi suuttua...olettaisin että kukaan jaksa kovin kauaa keskustella aiheesta joka ei itseä kiinnosta pätkän vertaa...

Lue lisää

Lisään vielä omaa pohdintaani tuosta stalkkerista...että onko silläkään väliä jos joku näyttelee olevansa kiinnostunut/tietävänsä asiasta joka on minulle tärkeä..

ja sen vuoksi keskustelee siitä kanssani...vain että saa keskustella jostain...vaikka ei edes lue aiheesta laittamiani linkkejä...tai arvosta mielipiteitäni mitenkään...

Voihan ajatella niinkin, että hän tarjoaa minulle väylän tuoda, itselleni tärkeäksi kokemaani asiaa esille...ja sen kautta se mahdollistaa tietämyksen lisäämisen muillekkin, joita asia mahdollisesti oikeasti koskettaa...tai jotka ovat asiasta kiinnostuneita, vaikka he eivät keskusteluun osallistukkaan...

6+19=25 kirjoitti:

Lisään vielä omaa pohdintaani tuosta stalkkerista...että onko silläkään väliä jos joku näyttelee olevansa kiinnostunut/tietävänsä asiasta joka on minulle tärkeä..

ja sen vuoksi keskustelee siitä kanssani...vain että saa keskustella jostain...vaikka ei edes lue aiheesta laittamiani linkkejä...tai arvosta mielipiteitäni mitenkään...

Voihan ajatella niinkin, että hän tarjoaa minulle väylän tuoda, itselleni tärkeäksi kokemaani asiaa esille...ja sen kautta se mahdollistaa tietämyksen lisäämisen muillekkin, joita asia mahdollisesti oikeasti koskettaa...tai jotka ovat asiasta kiinnostuneita, vaikka he eivät keskusteluun osallistukkaan...

Lue lisää

Itselläni ei ole yhtään tällaista hyväntahtoista stalkkeria täällä. Muualla kyllä. Mutta eihän se luonnollisesti poista sitä mahdollisuutta, että sinulla voisi olla.

Sehän tässä niin keljua onkin, kun asioista ei pääse lainkaan puhumaan, kun jo pitää aloittaa loputon itsensä puolustaminen - milloin mistäkin syystä ja kuten edellä näimme - yleensä tulee rapaa niskaan sellaisesta, jonka kanssa minulla ei ole alkujaan mitään tekemistä.

On aivan yleinen fakta sekin, että narsistit tarvitsevat syntipukin. On pakko olla olemassa joku, jonka syyksi kaiken voi laittaa, kun ei itse oteta vastuuta mistään, eikä muka huomata niitä omia tekoja - vasta sitten älähdetään, kun sattuu omaan nahkaan se, jonka toiseen heitti.

6+19=25 kirjoitti:

Lisään vielä omaa pohdintaani tuosta stalkkerista...että onko silläkään väliä jos joku näyttelee olevansa kiinnostunut/tietävänsä asiasta joka on minulle tärkeä..

ja sen vuoksi keskustelee siitä kanssani...vain että saa keskustella jostain...vaikka ei edes lue aiheesta laittamiani linkkejä...tai arvosta mielipiteitäni mitenkään...

Voihan ajatella niinkin, että hän tarjoaa minulle väylän tuoda, itselleni tärkeäksi kokemaani asiaa esille...ja sen kautta se mahdollistaa tietämyksen lisäämisen muillekkin, joita asia mahdollisesti oikeasti koskettaa...tai jotka ovat asiasta kiinnostuneita, vaikka he eivät keskusteluun osallistukkaan...

Lue lisää

Kun näitä samoja asioita on täällä jo aikaisemminkin käyty läpi ja empatiasta on keskusteltu jo mittavastikattavasti moneen kertaan ei näitä samoja vaan jaksa enää kovin moneen kertaan kaikkea lukea. Ainoa mikä pisti silmiini, kun en muuta jaksanut tästä ketjusta lukea oli tuo empaatti-sana, jota en muistaakseni ole aikaisemmin kuullut, mutta siihenkään en saanut vastausta mitä se loppujen lopuksi oikein on ja tarkoittaa.. Niin, mutta joo...näin se täällä menee, mutta meneköön...en usko, että tämä muuttuu koskaan muuksi, samat väännöt ja sama vastaan hankaus sanoin, kysyin tai tein mitä tahansa.

em.path kirjoitti:

Itselläni ei ole yhtään tällaista hyväntahtoista stalkkeria täällä. Muualla kyllä. Mutta eihän se luonnollisesti poista sitä mahdollisuutta, että sinulla voisi olla.

Sehän tässä niin keljua onkin, kun asioista ei pääse lainkaan puhumaan, kun jo pitää aloittaa loputon itsensä puolustaminen - milloin mistäkin syystä ja kuten edellä näimme - yleensä tulee rapaa niskaan sellaisesta, jonka kanssa minulla ei ole alkujaan mitään tekemistä.

On aivan yleinen fakta sekin, että narsistit tarvitsevat syntipukin. On pakko olla olemassa joku, jonka syyksi kaiken voi laittaa, kun ei itse oteta vastuuta mistään, eikä muka huomata niitä omia tekoja - vasta sitten älähdetään, kun sattuu omaan nahkaan se, jonka toiseen heitti.

Lue lisää

Mitä jos vaan lopettaisit sen itsesi puolustelemisen ja yksinkertaisesti vaan vastaisit sinulle tehtyyn kysymykseen. Jatkuva itsensä puolustaminen, eikö se ole merkki narsistisuudesta? Minulla on sellainen mielikuva, että näin olisi,.en ole varma?

lottamari<3 kirjoitti:

Mitä jos vaan lopettaisit sen itsesi puolustelemisen ja yksinkertaisesti vaan vastaisit sinulle tehtyyn kysymykseen. Jatkuva itsensä puolustaminen, eikö se ole merkki narsistisuudesta? Minulla on sellainen mielikuva, että näin olisi,.en ole varma?

Lue lisää

Itsensä puolustaminen ei ole narsistista - ei sitten vähääkään. Mutta jatkuva puolustautumisen aiheuttaminen on.

Olen sen täällä jo aiemmin sanonut - monta kertaa - puolustaminen loppuu, kun tarvetta siihen ei ole.

Ja eikös sinun pitänyt häipyä täältä?

em.path kirjoitti:

Itsensä puolustaminen ei ole narsistista - ei sitten vähääkään. Mutta jatkuva puolustautumisen aiheuttaminen on.

Olen sen täällä jo aiemmin sanonut - monta kertaa - puolustaminen loppuu, kun tarvetta siihen ei ole.

Ja eikös sinun pitänyt häipyä täältä?

Lue lisää

Entäs silloin kun puolustautuu ohimennen kuin valmiiksi, eikö silloin jo voi järkevänä valmistautua siihen, että on saattanut olla luomassa toisessa kommentoinnin tarvetta, johon sinun taas pitää puolustautua??

Kovasti puolustelet sitä, että on samantekevää sinulle kuka monellakin nimimerkillä kirjoittaa. Vastahan sinä, ainakin mielestäni, suhteellisen paheksuvasti ja melkeinpä närkästyneesti, otit asian esille.

Yleisellä keskustelupalstalla saa kommentoida palstalla killuviin kirjoituksiin. Se ei tee kenestäkään stalkkeria, ei positiivista tai negatiivista, mutta valottaa kyllä hieman ilmiötä plussat ja miinukset. Mahollisimman karvaasta törystä sulle saattaa herahtaa sen tasan kaksi plussaa vastaavasti kun sun kirjoituksia vastaavasti itseään puolustavalle kommentoijalle herahtaa tasan ne samat kaksi miinuspeukkua.

Aikamoisen silmiinpistävää touhua.

lottamari<3 kirjoitti:

Kun näitä samoja asioita on täällä jo aikaisemminkin käyty läpi ja empatiasta on keskusteltu jo mittavastikattavasti moneen kertaan ei näitä samoja vaan jaksa enää kovin moneen kertaan kaikkea lukea. Ainoa mikä pisti silmiini, kun en muuta jaksanut tästä ketjusta lukea oli tuo empaatti-sana, jota en muistaakseni ole aikaisemmin kuullut, mutta siihenkään en saanut vastausta mitä se loppujen lopuksi oikein on ja tarkoittaa.. Niin, mutta joo...näin se täällä menee, mutta meneköön...en usko, että tämä muuttuu koskaan muuksi, samat väännöt ja sama vastaan hankaus sanoin, kysyin tai tein mitä tahansa.

Lue lisää

No minä vastasin sulle tuolla ylempänä. Muistaakseni kuitenkin taisin olla ensimmäisten joukossa käyttämässä empaattia nimenä em.pathista.

em.path kirjoitti:

Itsensä puolustaminen ei ole narsistista - ei sitten vähääkään. Mutta jatkuva puolustautumisen aiheuttaminen on.

Olen sen täällä jo aiemmin sanonut - monta kertaa - puolustaminen loppuu, kun tarvetta siihen ei ole.

Ja eikös sinun pitänyt häipyä täältä?

Lue lisää

Miksi sinä puolustelet itseäsi, mikä sinua ajaa siihen? Mikä tarve sinulla on puolustaa itseäsi, jos mitään puolustettavaa ei ole tai kukaan ei ole sinua syyttänyt mistään tai hyökännyt sinua vastaan?

Huomaatko meissä sen eron, että minä en välitä puolustella itseäni sinun syytöksiäsi vastaan, mutta sinä et tuhlaat kaiken energiasi ja aikasi itsesi puolustamiseen vaikka kukaan ei sinua syytä mistään.