Millä oikeudella luterilaiset tuomitsevat uskovia kastavia

Uskontofasismia

Ja nimettelevät heitä perusteettomasti täälläkin uudestikastajiksi, samoin kuin he tekevät voimassa olevien uskontunnustustensa välitykellä? Eikö kyseessä ole kiihotus kansanryhmää vastaan, vähän samoin kuin ns. uskonpuhdistuksen aikoina jolloin kritittyjä teurastettiin vauvakastetta puolustaen, uskontofasistisessa saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa?

22

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bnbvfgh

      Eiköhän se tuomitseminen ole tällä palstalla ihan toisinpäin. Paljon useammin on noustu luterilaista kastetta vastaan.

      • jokunen

        se johtuu siitä, että vauva ei osaa ottaa kastetta kenenkään nimeen. Sen tekevät vanhemmat, ja vanhemmat eivät voi elää lapsensa puolesta. Ehkä siihen liittyy joku samanlainen pelko kuin hätäkasteeseen, että on ainakin rituaalit hoidettu niin kelpaa ehkä vähän paremmin Jumalalle. Kastetta sanotaan Raamatussa ainakin hyvän omantunnon pyytämiseksi Jumalalta. Ajattelen myös, että se on tunnustautumista Jeesuksen seuraajaksi ihmisten ja henkivaltojen edessä.

        Mistään en ole löytänyt Raamatusta oppia, että ilman kastetta ei voi pelastua. "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, mutta joka ei usko joutuu kadotukseen" ei sano mitään niistä joita ei kasteta. Ristinryöväri on mieleen tullut esimerkki.


    • Balttis oikaisee

      Luterilaiset; jotka kutsuvat vaikkapa Apostolien teoissa: 2:38-40; mainittun kasteen harjoittamista muka "anabaptismina", tuomitsevat tämän kasteen ja sen harjoittajat PÄÄ-uskonntunnustuksessaan eli Augsburgin tunnuksesa, joka oli myös aikanaan perusteena luterilaiselle uskonlahkolle, vaatia ja käynnistää kastajien joukkotuhonnat. Tuula-pappi täällä ilmoitti nykyisenkin kirkon toimivan edelleen tällä samalla arvopohjalla, suhteessa kristityihin ja ilmoitti: "Luterilaisen kirkon edelleen tuomitsevan uudestikastamisen". Luterilainen uskonlahko ei siis vieläkään ole "suvaitsevainen" kristittyjä kohtaan, vaikka muuten on mennytkin suvaitsevaisuudessaan yli kaikkien Jumalan sanan rajojen ja sen asettamien arvojen.

      • Ja Luther oli Aadolf Hitlerin ja Stalinin veroinen joukkotuhooja..Mistä moinen soopa saa alkunsa.Vain siitä,että nämä vapaat uudelleen kastajat eivät pitäydy oikeasti Jumalan sanassa,tahdossa,vaan tahtovat,että Jumala kulkee heidän oppiensa mukaan.Ja tästä ei mitään totuutta voidakkaan saada aikaiseksi


    • PErusteet on

      "Ja nimettelevät heitä perusteettomasti täälläkin uudestikastajiksi"

      Eikäs täällä juuri kerrottu jonkun saaneen kolme kastetta, joista kaksi jälkimmäistä adventisteilta ja helluntailaisilta. Vähintäänkin toinen oli uudestikastaja jopa sinun mittapuullasi. Eikö silloin ole perusteita nimityksen käytölle?

      • Balttis

        Sukumme luterilainen mummo, joka kuuli kun kerroin menneeni vaimoni kanssa kasteelle, itse kukin siis: syntiemme anteeksi saamiseksi, - ilmoitti minulle kuulleensa monien käyneen kasteella useaan kertaankin ja "kastavatkin hieitä, kuulemma jopa paljuissa". Vaikka tästä on jo noin 40-vuotta muistan nuo tämän isoäidin viimeiset sanat puhelimessa kuin eilisen päivän. En siis myöskään kyennyt iloiten kertomaan tälle mummolle täyttyneen myös Pyhällä Hengelläkin todistukseksi lapseksi ottamisestani: Ef.1:13.


    • Mieti sitä

      Jos koko kasteen määritelmä on hukassa, myös sen lukumäärän laskeminen on mahdotonta.

      • Kummalta siis

        Kummalta se oli kyseisessä tapauksessa hukassa: adventisteilta vai helluntailaisilta?


      • Balttis avustaa
        Kummalta siis kirjoitti:

        Kummalta se oli kyseisessä tapauksessa hukassa: adventisteilta vai helluntailaisilta?

        Vartaa kasteitä Pietarin esittämään: Apt.2:38-40; niin ei tarvitse kysellä muilta. Luterilaisten vauvakastetta on ihan turha yritää Jumalan sanasta eli Raamatusta etsiä, sillä sellaista ei voida sieltä osoittaa. Se ei siis ole mikään kasta, tai jos on niin se on hengellisesti puhuen se "pirukaste".


      • Kummalta siis kirjoitti:

        Kummalta se oli kyseisessä tapauksessa hukassa: adventisteilta vai helluntailaisilta?

        Se on kummalatakin yhtä hukassa kuin Jehovan todistajilta


      • Balttis avustaa kirjoitti:

        Vartaa kasteitä Pietarin esittämään: Apt.2:38-40; niin ei tarvitse kysellä muilta. Luterilaisten vauvakastetta on ihan turha yritää Jumalan sanasta eli Raamatusta etsiä, sillä sellaista ei voida sieltä osoittaa. Se ei siis ole mikään kasta, tai jos on niin se on hengellisesti puhuen se "pirukaste".

        Mites se kohta ,kun Jeesus sanoi,että antakaa lasten tulla luokseni kastettavaksi.Ja toinen kohta,että jumalan valtakunta on lasten kaltainen.Tais pistää piru sanat Jeesuksen suuhun,jos näitä vapaita uudestikastajia kuuntelee


    • Paavi ja muut seurakunnat,kun ovat väärässä.Ja mitä tulee näihin helluntai-adventti-jehovantodistaja seurakuntiin,niin siellä Jumalan sana on hyivn kaukanan siitä.mitä sen pitäisi olla.Ja sama koskee myös karismaattisina itseään pitäviä seurakuntia.Minä luterilaisena olen sitä mieltä,että jos vanhemmat ovat suoneet minulle kasteen armon lahjana,niin pidän kyllä siitä kiinni,enkä ala loikkimaan toisissa lammikoissa uudelleen kastettavana.Kasteessa,kun ei perimmältään ole siitä kyse,että ymmärtääkö lapsena jumalan ja muut merkitykset.En esimerkiksi ole koskaan kuullut,että nämä uudesti kastetut olisivat syntiä tehtyään osoittakseen katumusta menneet uudestaan kasteelle.Näinhän uudelleen kastettujen pitäisi oppinsa mukaisesti toimia

      • Balttis helpottaa

        Sinulla on oikeus omiin näkemyksiisi, vakka ne eivät olisikaan niitä kristinuskon mukaisia näkemyksiä.


      • kyrsiintynyt
        Balttis helpottaa kirjoitti:

        Sinulla on oikeus omiin näkemyksiisi, vakka ne eivät olisikaan niitä kristinuskon mukaisia näkemyksiä.

        Nyt kävi Balttikselle paha nakki :D


      • Balttis helpottaa kirjoitti:

        Sinulla on oikeus omiin näkemyksiisi, vakka ne eivät olisikaan niitä kristinuskon mukaisia näkemyksiä.

        Ja Balttis väittää,että minun näkemykseni ei olisi kristinuskon mukaista.Samaa sanon minä Balttisin mielipiteistä ja näkemyksistä.Ne eivät ole kristiuskon mukaisia


      • Revi Tästä
        kirjoitus kirjoitti:

        Ja Balttis väittää,että minun näkemykseni ei olisi kristinuskon mukaista.Samaa sanon minä Balttisin mielipiteistä ja näkemyksistä.Ne eivät ole kristiuskon mukaisia

        Sinun ja Balttiken väittämien ero on siinä että Balttis OSOITTAA RAAMATULLA todeksi asiota, mutta sinä ressukka et pysty koko vauvakastetta, jota puolustat Raamatusta osoittamaan, - eikä pysy kukaan muukaan koskaan.


      • Mieti sitä
        kyrsiintynyt kirjoitti:

        Nyt kävi Balttikselle paha nakki :D

        tais käydä juuri toistepäin kyrsiintynyt.


      • Revi Tästä kirjoitti:

        Sinun ja Balttiken väittämien ero on siinä että Balttis OSOITTAA RAAMATULLA todeksi asiota, mutta sinä ressukka et pysty koko vauvakastetta, jota puolustat Raamatusta osoittamaan, - eikä pysy kukaan muukaan koskaan.

        Ja missäs raamatussa sanotaan,että tämä vapaiden kirkkokuntien kastekäsitys olisi se oikea.Ja mitä tulee raamatun käsityksiini,siinä tunnen sen kuten vapaiden kirkkokuntien hörhötkin.


      • Ei oikein
        Revi Tästä kirjoitti:

        Sinun ja Balttiken väittämien ero on siinä että Balttis OSOITTAA RAAMATULLA todeksi asiota, mutta sinä ressukka et pysty koko vauvakastetta, jota puolustat Raamatusta osoittamaan, - eikä pysy kukaan muukaan koskaan.

        "Sinun ja Balttiken väittämien ero on siinä että Balttis OSOITTAA RAAMATULLA todeksi asiota"

        Balttiksen piti osoittaa, että Raamatussa ei löydy perisyntioppia mutta hän livisti matkoihinsa keskustelusta huutaen jälkeensä ettei leiki enää. En liikaa kehuisi Balttiksen kyvyillä todentaa puheitaan Raamatulla.


    • Jos sinut on kerran jo kastettu,ja menet uudelleen kasteelle,niin eikös sinut ole silloin uudelleen kastettu.Ja kirkkokuntia,jotka vaativat uutta kastetta jäseniltään,eikös he silloin ole uudesti kastajia.Mitäs perusteentonta siinä silloin on.

    • Intressi vapaa.

      Muistetaan nyt kuitenkin että ei ihmiset tuomitse vaan Jumala ja yksin Hän.Olet ymmärtänyt asian väärin.Älä tuomitse ettet tulisi tuomituksi.Ei siis ole ryhdytty tuomareiksi mutta on puhuttu Raamatusta ja sen opetuksista.

    • Kun tällä palstalla mainittiin, että Jehovan todistajilla on jotakin hukassa (?) .
      Kasteestahan tässä näyttää olevan kysysmys. Vastaan tähän raamatunpaikalla.
      Matteus 28: 18 " Ja Jeesus lähestyi ja puhui heille sanoen: Minulle
      on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää sen tähden ja
      tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne
      kaikkina päivinä asiainjärjestelmä päättymiseen asti."

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19707
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      76
      6700
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6356
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      99
      6125
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5989
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      101
      5871
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5295
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      45
      5010
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4340
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      3950
    Aihe