Saako käydä mopopoikaan kiinni

Vihaan nuoria

siis minä, ihminen ei koira? Jatkuvasti törmään samaan ongelmaan, kaistapäiset kovat jätkät mopoillaan kaasuttavat täyttä vauhtia kävelyteillä PIMEÄLLÄ kun olen koirani kanssa iltalenkillä. Kapea väylä ja kävelemme rauhassa ja yhtäkkiä mutkan takaa tulee mopo täysillä! Pelkään koirani puolesta. Saanko halolla mojauttaa turpiin tai tunkea pinnojen väliin kepin vai mitä???? Mitä näille nuorille pissa-aivoille voi tehdä?

15

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ymmärrän kyllä

      tuon ongelmasi, mutta ehkä palsta kuitenkin on väärä asian laillisuuden pohtimiseen. Parasta kun yrität ehtiä kutsua koirasi vierelle ennen ohitusta ja pidät sen verran hyvin kiinni ettei pääse junnuihin kiinni.

      Mutta täytyy myöntää että joskus tekisi kyllä mieli antaa haukun tarjota kavereille terveellinen opetus varovaisuuden merkityksestä.

      Skootteritytöillä yleensä näyttäisi olevan aivot paremmin käytössä kuin pojilla. Pojatkin silti näyttävät tajuavan että jos laitat käden poikittain eteen tai sitten hitler-tervehdykseen, niin voi olla ongelmia tiedossa. Ja yllättävän usein jopa hiljentävät kunnes olet saanut koiran sivulle.

    • näin on näreet

      Mopopoikien päristely on kiukuttavaa ja mieleen tulee että heidät pitäisi saada ristikkoon...mutta ei kuitenkaan koirien takia.

      Ei ne kuitenkaan päälle aja, väistävät kyllä jos vaan koirasi näkevät. En ole kuullut ainoaatkaan tapausta että koiran päälle olisi ajettu. Sen sijaan olen kyllä kuullut - ja ollut näkemässäkin - että koira lähtee mopoiljan perään ja on aiheuttanut vaaratilanteen, vieläpä kytkettynä.

    • mitä asiallisuutta ja laillisuutta on totaalisessa turhautumisessa ja raivossa.... X))
      koulut alkoi ja teinit rällää joka paikkakunnalla vailla mitään vastuuta ympäristöstään. sama homma ja pari yksityistä "projektia" turvallisuuden puolesta on menossa vähän joka paikassa ja ihan yksityisistä aloitteista.

      aloittajalle alkupaloiksi: Seiso tukevan oloisesti keskellä väylää hidasteena, jos näkyvyttä on sen verran että uskallat sen tehdä ja kännyn kameralla tähtäät rekkareita; jos pennut huutelee jotain, niin kuvat lähtee poliisille, ylinopeutta, liikenteen vaarantamista, laittomia virityksiä.... Jutun pitäisi levitä aika nopeasti riiviöitten keskuudessa, ja tietty jos parempi jos saat tähän tarkkailurinkiin muitakin paikallisia.

      ja aina voi kysellä mopoilijoiden korttien perään tai menopelien laillisuudesta, kun eivät tiedä rajoituksia ja muita kinkkisiä kysymyksiä. ;)

      ja jos ei suora huomautus riitä -niinkuin ei yleensäkään- ajat ja paikat tiedoksi poliisille, ja riittävän monelta palaute; kansalaisyhteistyö jyrää!! on meinaan vahingoniloa vähän vaikea pidätellä kun ratsia vihdoin ja viimein tulee: vain noin joka kymmenes mopoilija selviää siitä puhtain paperein läpi, ei viritettyä mopoa, oikea nopeus, oikea ajopaikka... ja lauma kärttyisiä vanhempia hakemassa kakaroitaan; kärttyisiä kun illanvietto on häiriintynyt , isin oma viritys aiheuttaa sakot ja muut, ja roskiin lentää sanonta "eihän meidän pikkukullannuppu koskaan mitään vaan aina ihan asiallisesti..." >=))

      olisi kiva kuulla lisää käytännönvinkkejä nopeuksien vähentämiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi.

      • näin on hyvä

        Kunhan vaan saataisiin ne piskit ensin kuriin... etteivät juoksentelisi vapaana siellä missä saa laillisesti ajaa mopoilla.

        "Ei meidän pikuu Rekku.." joutaa roskakoriin kun on sääressä Rekun hampaisiin sopiva verinen puremajälki. Piikille vaan, onneksi joku ei eihan kaikki viidakon lait ole Suomessa voimassa.


    • itse olen vakavasti harkinnut jonkun murikan heittämistä päälle kun nuo teini-ikäiset apinat huristelee mopoillaan ja aiheuttavat sellaista helvetin meluhaittaa ettei usko kukaan joka ei itse ole kuuntelemassa. ja nämä vitun sankarit täällä ajavat keskellä jalkakäytävää mopoilla, tulevat yhtä-äkkiä jostain kulkuväylältä ja olivat kerran ajaa 6 vuotiaan siskon poikani ylitse. pari kertaa koiranikin on ollut näiden hirviöiden kohteena... pinna palamassa täysin, poliisi neuvoton.

    • Lisää vihaa

      Eilen ei näillä kullanmuruilla ollut mopopäivä, kun oli perjantai ja piti kaljaa juoda ja lasinsirujahan siellä nyt sitten. Vihani vain kasvaa!!!!

    • Ent.taajama-asukas

      9kk sitten asuimme taajama-alueella,missä mopoilu oli kielletty jalkakäytävillä lähes joka paikassa (ainoastaan vain isomman tien vieressä olevalla pyöräteillä saa ajaa mopolla) Olimme siskoni kanssa pyöräilemässä & vastaan tuli nainen vaunuineen.Olimme juuri ohittamassa naista vaunuineen,kun yhtäkkiä muutama mopopoika tulee täysillä vastaan.Meidän & naisen välissä ei ollut tilaa,eli siitä ei olisi mopolla päässyt.Meidän oli siskon kanssa lyötävä pyörien jarrut pohjaan & pysähdyttävä.Mopopojat ajoivat täysillä meidän & naisen välistä.Kyl siinä pääsi muutama kirosana.

      MOPOiLIJAT: JOS PYÖRÄTEILLÄ EI OLE MOPOLLA AJO SALLITTU-KYLTTIÄ,ETTE SAA SILLOIN SIITÄ AJAA!EIKÖ TEILLE OPETETA LIIKENNESÄÄNTÖJÄ???

    • Kivestä selkään

      Minulla on varattu kivi mukana heitän sillä pyöräilijää tai mopoilijaa takaapäin jos ajaa läheltä tai muuten häiritsee rauhaani. Pitää vaan varoa ettei osu kypärään, muuten kivestä ei ole hyötyä.

      • Ent.taajama-asukas

        Kivestä selkään: Suakin sitten saa heittää kivellä,jos kävelet läheltä tai muuten häiritset rauhaani


    • helemikka889

      Cittarin pihalla Oulun Kaakkurissa tahallaan kaks poikaa ajo läheltä rottweilerin ohi. Koira muuten rauhallinen ja tuttavallinen omaa koiraani kohtaan nii vituttaa ku teini pellet saavat jotain kiksejä sillä ku ajaa lähetlä niin että toinen säikähtää ... ja muutenki ajavat monta kertaa siitä mistä ajo on kielletty..

    • ulkoilija

      Itse olen meinannut lentää pyöräni selästä pimeästä rynnivän koiran takia.

      HUomioikaa muutkin kun menette koirienne kanssa.

      Itse kävelen reunassa heijastimien kera koira lyhyellä remmillä. Ja kun menen pyörällä puolestani niin kilkautan kelloa ohittaessani mutta aina sekään ei toimi kaikki koiran ulkoiluttajat eivät mene reunassa eikä laita koiraa lyhyelle remmille edes ohitustilanteissakaan..:(

      Ja muistakaa heijastimet ja lamput

    • Kellot rikki

      En viitsi koko lenkkiä pitää koiraa reidessä kiinni, vaan se saa haistella. Vaikka katson taakseni vähän väliä, en voi kulkea pää väärinpäin, siksi niitä pyöriä suhahtaa ohi.

      • ulkoilija

        Kyllä yhteisellä pyörä että kävelytiellä pitää koira olla lyhyellä remmillä; ethän sinä ajotien vieressäkään mene fleksi pitkällä.

        Itseäni vastaan on tullut vastaan koiranomistajia jotka antaa koiran mennä pitkällä fleksillä ja vaikka näkevät minun tulevan pyörällä vastaan niin ei ota koiraa lyhyemmälle..kummallista ettei välitetä yhtään muista kulkijoista..? Itse noudatan liikennesääntöjä jopa pyörätien vieressä kulkiessani omien koirieni kanssa.

        Ja pitkää fleksiä käytän metsäpoluilla jms. josta siitä ei ole haittaa muille.

        Ei ole kivaa lentää rähmälleen pyörän selästä vain sen takia ettei koiran ulkoiluttaja välitä muista kulkijoista. Kahdesti olen jo meinannut kaatua piittaamattoman koiranomistajan takia. Kannattaa kokeilla myös sitä pyörällämenoa niin tietää kuinka mukavaa on kohdata flekseissä riekkuvia koiria. :(
        Ja tosiaan kelloa käytän aina kun ohitan.


      • Voihan sen
        ulkoilija kirjoitti:

        Kyllä yhteisellä pyörä että kävelytiellä pitää koira olla lyhyellä remmillä; ethän sinä ajotien vieressäkään mene fleksi pitkällä.

        Itseäni vastaan on tullut vastaan koiranomistajia jotka antaa koiran mennä pitkällä fleksillä ja vaikka näkevät minun tulevan pyörällä vastaan niin ei ota koiraa lyhyemmälle..kummallista ettei välitetä yhtään muista kulkijoista..? Itse noudatan liikennesääntöjä jopa pyörätien vieressä kulkiessani omien koirieni kanssa.

        Ja pitkää fleksiä käytän metsäpoluilla jms. josta siitä ei ole haittaa muille.

        Ei ole kivaa lentää rähmälleen pyörän selästä vain sen takia ettei koiran ulkoiluttaja välitä muista kulkijoista. Kahdesti olen jo meinannut kaatua piittaamattoman koiranomistajan takia. Kannattaa kokeilla myös sitä pyörällämenoa niin tietää kuinka mukavaa on kohdata flekseissä riekkuvia koiria. :(
        Ja tosiaan kelloa käytän aina kun ohitan.

        koiran opettaa kulkemaan myös fleksillä pitkin pyörätietä ilman että häröilee itse tiellä. Mun koirani takia ei ainakaan kukaan ole joutunut edes hidastamaan, ainakaan koirani toiminnan takia, omaa menoaan vaikka kulkee 8metrin päässä minusta.

        Kulkee kuin robotti siellä missä pitää, eli ojan pohjaa tai vähintään polun laitaa. Ei todellakaan noteraa kulkijoita, ei vastaantulevia eikä ohimeneviä.


    • Laki3333333

      Et voi.

      Pari vinkkiä ulkoilijoille:

      -ÄLÄ ANNA KOIRASI POUKKOILLA TIEN LAIDALTA TOISELLE
      -HYVÄT heijastimet itsellesi,koiraan ja hihnaan.
      -Kulje KEVYENLIIKENTEENVÄYLÄLLÄ määrätyllä puolella

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      76
      7636
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      129
      3049
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1894
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      71
      1718
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      129
      1557
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1492
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1212
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      79
      887
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      50
      834
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe