Olen eronnut ja käyn läpi vaikeaa vaihetta. Eropäätöksen tein lopulta itse, ja tietenkin elän vielä epävarmuuden ja suuren hämmennyksen keskellä.
Toivoisin luotettavalta näkijältä viisautta, ja tulkintaa siihen, teinkö oikein. Olisiko tämä voinut sittenkin toimia, vai onko edessä jotakin aivan muuta. Kiittäen.
Tarvitsen apua, saanhan.
2
91
Vastaukset
Hei
toivon että voisin auttaa sinua.
murheesi näen myös raha-asioissa, mutta osaat elää säästäväisesti.
näen miehesi luistaneen tieltään, hänellä oli omia menoja ja mieltymyksiä. teidän elämänne kulkivat aivan eri suuntiin.
sitten näkyy onnellinen lapsi, joka pääsee sinne minne pyrkiikin. tieto tulee postista ja on erittäin positiivinen.
toisaalta näen miehesi rauhallisena nynnynä, toisaalta taas menevänä omien mielihalujensa palvojana. mutta sinulla ei ole tilaa niissä ajatuksissa.
teit aivan oikean päätöksen! tässä näkyy myös toinen nainen, joka katsoo kasvot meikattuna "ylväästi" sinua kohden olkansa ylitse. mutta sinun kodin onnea se ei heilauta, sillä kodin sinä pidät kauniina ja lämpöisenä.
sinä pieni ihminen olet vasta päässyt alkuun omassa itsenäisessä yrityksessäsi. sinulla on onnea ja koti pysyy aina omistuksessasi. ryhdyit mihin vain, et koskaan lähde mukaan vain kokeillaksesi. sinä menet aina täysillä.
näen kotisi varakkaana, ei ole mahdottomuus että muuttaisit vielä jonakin päivänä parempaan. ex-miehelläsi on työtelistä ja hieman yksinäistäkin.
mutta jos vain voit, niin älä pehmene heti alkumetreillä.
sinulla on aina taloudellinen turva puolellasi. en näe toistaiseksi ketään miestä rinnallasi, ensin on totuteltava uuteen elämään ja pidettävä kaikki ohjat omissa käsissä.
t. Keskiyö- Poissaluotani
Kiitos vastauksestasi,
asiat ovat ex-miehen kohdalla juuri niin kuin kuvailit.
Raha-asiat ovat ennallaan eli pärjään kyllä hyvin. Uuteen elämäntilanteeseen tottuminen vie aikansa, eikä tässä ole vähään aikaan tilaa miehelle, vaikka yksinäisyys kalvaakin. Tärkeää kuitenkin tietää, että on oikealla polulla, ettei suotta sorru jossitteluihin. Kaikkea hyvää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464