Hei,
Olemme mieheni kanssa uuden edessä.
Miten viihdymme uudessa kodissa ja miten taloudellisesti pärjäämme ?
Miten menestyn omassa työssäni ?
Muuttaakko tyttäremme vielä kanssamme, hän kun on puhunut omasta
asunnosta ?
Odotan vastaustasi kiitollisena.
Tuntijalle
4
114
Vastaukset
Hei
sinun nimimerkkisi tuntuu tutulta.
oletkohan sinä itkenyt isäsi perään? näen vanhemman miehen tärkeänä sydämelläsi.
voi, teillä on paljon onnea uudessa kodissanne. tytär ei siellä ehdi kuin piipahtaa, en usko että hän sinne telttaansa virittää. mutta hyvä niin, nuoren on opittava itsenäiseksi ja mentävä omia polkujaan.
tuo isäsi näkyy minulle, aivan kuin hän haluaisi pitää sinua kädestä kiinni, kuin hänellä olisi sanottavaa mitä ei saa kurkustaan ulos. hänet on joskus tuomittu rajuin ottein, hän on kärsinyt vääryyttä omalla osallaan. hän haluaisi puhua siitä, muttei pysty.
kodin onni näkyy minulle niin häikäisevänä, ettei sinulla voi olla mitään ongelmia.
jos sinulla on veli, niin hän saattaa olla rahan tarpeessa. sitä menee peleihin ja muihin huvitteluihin.
talouden te laskette tarkkaan, joten te selviätte. tytär näkyy teille erittäin läheisenä, vaikkei aina kotona olekaan.
työssäsi saat vielä korotuksen, osaamistasi arvostetaan ja saat palkankorotuksen.
tyttärellesi ilmestyy kosija, josta sinä et heti hyppää ilmaan onnesta riehuen. mutta anna hänen tehdä omat kokemuksensa, ei tämä nuori mies huono ihminen ole. hänen työkuvansa voi tuntua epämääräiseltä, mutta mies on yrittäjähenkinen ja onnistuu lopulta erittäin hyvin. te saatte lapsenlapsia.
t. Keskiyö- Marikosan
Hei Keskiyö,
Kiitos kun vastasit minulle.
Isäni on siirtynyt henkimaailmaan v-99 ja olenkin odottanut häneltä
jotain viestiä ja toivonut, että hän auttaisi minua vaikeuksissani.
Miten hänet on tuomittu, sitä en tiedä. Vääryyttä hän kyllä kärsi
elämässään.
Veli on myöskin jo henkimaailmassa, mutta hänen poikansa on
kuvailemasi tapainen.
Minulla on myös poika, mutta hän ei ole tuhlaileva, päinvastoin.
Nykyisin lasken tarkkaan kaikki menot etukäteen, koska olen
joutunut vaikeuksiin velkojen kanssa.
Teen työtä omalla toiminimellä Ehkä nämä työt lisääntyvät ja voin
laskuttaa enemmän.
Toivottavasti viihdymme uudessa kodissamme, vaikka se onkin ihan
vuokratalo.
Kiitokset vielä ja kauniita syyspäiviä ! - Marikosan
Marikosan kirjoitti:
Hei Keskiyö,
Kiitos kun vastasit minulle.
Isäni on siirtynyt henkimaailmaan v-99 ja olenkin odottanut häneltä
jotain viestiä ja toivonut, että hän auttaisi minua vaikeuksissani.
Miten hänet on tuomittu, sitä en tiedä. Vääryyttä hän kyllä kärsi
elämässään.
Veli on myöskin jo henkimaailmassa, mutta hänen poikansa on
kuvailemasi tapainen.
Minulla on myös poika, mutta hän ei ole tuhlaileva, päinvastoin.
Nykyisin lasken tarkkaan kaikki menot etukäteen, koska olen
joutunut vaikeuksiin velkojen kanssa.
Teen työtä omalla toiminimellä Ehkä nämä työt lisääntyvät ja voin
laskuttaa enemmän.
Toivottavasti viihdymme uudessa kodissamme, vaikka se onkin ihan
vuokratalo.
Kiitokset vielä ja kauniita syyspäiviä !Kiitos Keskiyö Tuntijalleni,
Aika hyvin kyllä näit minulle.
Eilen sain tiedon uudesta mahdollisuudesta työssäni.
Minulle tarjottiin talouspäällikön tehtäviä.
Mitenhän tässä sitten menestyn ?
Kiitos vielä katsannostasi !! - Marikosan
Marikosan kirjoitti:
Kiitos Keskiyö Tuntijalleni,
Aika hyvin kyllä näit minulle.
Eilen sain tiedon uudesta mahdollisuudesta työssäni.
Minulle tarjottiin talouspäällikön tehtäviä.
Mitenhän tässä sitten menestyn ?
Kiitos vielä katsannostasi !!Hei,
Nostan vielä tätä tekstiä, jotta lukisit ja saisit kiitokseni ja kommenttini.
Olet kyllä ihmeen auttavainen, kun jaksat kirjoittaa pitkiä tekstejä vastaukseksi
ihan ilmaiseksi.
Hyvää jatkoa työllesi ja suuret kiitokset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472