Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tytär ei syö mitään!

Neuvoton:.

Tässäpä esimerkki mitä hän päivän aikana syö:
Aamu palaksi: 1-1,5 dl puuroa
Lounaaksi: ei mitään.
Välipalaksi: ei mitään tai joskus saattaa syödä esim 1/4 osa banaania
Päivälliseksi: yleensä ei mitään.
Iltapalaksi sama kuin aamupalaksi.

Eli ruoka maistuu vain aamulla ja illalla. Tytöllä ikää 1v4kk.
Paino heiluu siinä 9-9,7kg välillä. Pituutta tulee lisää, mutta paino ei nouse.
Mitä ihmettä teen?
Olen kokeillut varmaan kaikkea mahdollista ruokaa, mutta ei vain syö!
Saattaa ottaa 1-2 haarukallista/lusikallista jotain, mutta sitten tulee stoppi.
Ei kai kukaan voi itseään nälkään tappaa..? Emme tarjoile mitään herkkuja että ei ainakaan siitä johdu..

50

7280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Neuvoton:.

      Ainiin lisään vielä sen, että juo kuitenkin vettä ja maitoa, ja tekee kerran päivässä kakat ja pissaa normaalisti. Mietin vain mistä hän sitä tuottaa kun syö niin laihasti??

      • yks neuvo

        pelkällä juomalla pärjää yllättävän kauan.Jotkut lapset syö tosi huonosti,mut eikai kukaan nälkäänole kuollut sen takia.kyllä ne syö kun tosissaan on nälkä.lisää siihen puuroon jotakin,esim voita ja jotain muuta js suolaa reilusti niin saa sitäkin.ja ei auta kun olla kärsivällinen että kyllä se viel syö kunnolla joskus ja jos 1dl saa menee ruokaa niin sekin on hyvin. ehkä kannattaa vaan kärsivällisesti tarjota normiruokia,ei pelkästään lempiruokia.Kyl se vielä syö usko pois!


      • yks neuvo
        yks neuvo kirjoitti:

        pelkällä juomalla pärjää yllättävän kauan.Jotkut lapset syö tosi huonosti,mut eikai kukaan nälkäänole kuollut sen takia.kyllä ne syö kun tosissaan on nälkä.lisää siihen puuroon jotakin,esim voita ja jotain muuta js suolaa reilusti niin saa sitäkin.ja ei auta kun olla kärsivällinen että kyllä se viel syö kunnolla joskus ja jos 1dl saa menee ruokaa niin sekin on hyvin. ehkä kannattaa vaan kärsivällisesti tarjota normiruokia,ei pelkästään lempiruokia.Kyl se vielä syö usko pois!

        mulla sano joskus lääkäri et juomalla pärjää kun olin huolissaan lapsen syönnistä ja tokihan niitä juomialin on erilaisia ja niihin voi lisätä vai mitä.


    • hjtr56

      Ota kynä ja paperia, kirjaa viikon ruuat joka päivä ja määrät. Tarkastele sitten sitä syömistä viikkotasolla, ei päivittäin. Jos joka päivä syö vain tuon aamu ja iltapuuron, niin kattele vähän miten paljon sitä nestettä menee. Eli korvaako maidolla aterioita. Todennäköisesti jostain kuitenkin sen energiansa ottaa, koska kasvaa ja on ilmeisesti ihan virkeä mukelo?

      Meidänkin pieniruokanen syö onnettomia annoksia vaa voi juutas mitä siitä tulee ulos :D Välillä ihmettelee, että miten niin pienestä määrästä saa sellasta tavaraa edes aikaseksi ;) Vaa hyvin kasvaa ja kehittyy, pitää yrittää katsoa tarkasti, että se mitä sisään menee, on terveellistä ja hyvää ruokaa.

    • syömätönpoika1v2kk

      Mulla on poika joka on aina syönyt todella huonosti. Painaa nyt n.8,5kg. Ei vaan avaa suuta. Nyt kuukauden poika on syönyt, pelkkää purkkiruokaa ja aika vähän, mutta syö kuitenkin. Ja tiedän ettei tämä kestä. Pian tulee taas totaalistoppi ja poika elää taas maidolla. Nämä asiat on auttaneet meitä:

      1. Pöydälle jtn "tekemistä". Oma lusikka ja erillinen kippo, lappaa vaikka sitten ruokaa kiposta toiseen mutta kun on puuhaa niin saattaa huomaamattaan syödäkin jtn.

      2. Tarjoa aina ruokaa ennen juomaa. Jos tykkää esim nokkamukista voi saada jokaisen lusikan välissä hörpyn. Joskus auttaa, useimmiten ei.

      3. Anna aterioiden välissä jtn pientä sormiruokaa että jaksaa seuraavaan ruokailuun. Ainakin meillä jos tulee liian nälkä, ei syö mitään.

      4. Laita ruokiin rasvaa. Lääkärit suosittelee öljyä mutta itse olen aina laittanut voimaariinia koska se saa ruoan maistumaan paremmalta. Itse lisään vähän suolaa ruokaan, koska silloin syö paremmin.

      5. Loruttelu ja omat "leikit" voi auttaa. Itse teen hassuja ilmeitä ja poika tekee perässä ja nauraa. Silloin viihtyy hieman kauemmin syöttötuolissa ja syökin jtn.

      6. Ruokailusta ei kannata stressata. Ellei syö, älä näytä turhautumistasi vaan ota vaan pois ja anna maitoa.

      7. Tyrkytä mutta älä pakota. Heti ekan parkaisun tai kyyneleen jälkeen nosta lapsi pois.

      Itse olemme käyneet lastenpollla monesti tämän ongelman tiimoilta ja kun poika oli kuukaudessa laihtunut, lääkäri laittoi reseptin ravintolisään jonka voi sekoittaa ruokaan tai maitoon. Ruokailuongelmiin erikoistunut hoitaja sanoi, että syömättömyyttä ei kannata stressata, suurin osa syömisongelmaisista lapsista syö huonosti koko lapsuuden. Vasta teini-iässä suurin osa alkaa syömään normaalisti tai sitten vasta aikuisena. Kyllä ne elossa pysyy! Omalla pojalla on kylkiluut paistanut sekä selän ja rinnanpuolelta mutta aina on ollut iloinen ja vilkas. Jossain vaiheessa ne sit hiffaa et kannattaa syödä. Siihen asti kannattaa olla ottamatta paineita koska et kuitenkaan voi vaikuttaa siihen.

    • Neuvoton:.

      Listatkaapas ruokia, mitä olisi hyvä antaa tällaisella joka ei paljoa syö? Jotta saisi siis ruoasta kaiken "tarpeellisen".

    • Nirson pojan äiti

      Meillä parhaiten maistuu myöskin aamu ja iltapuurot. Välipalatkin (erilaiset kiisselit, jugurtti, karjalanpiirakka, rahka yms.) yleensä maistuu, mutta aina ei nekään niinkään.

      Ja välillä oli niin, että ruoka maistui hyvin, sitten ei taas maistunut ja nyt taas maistuu. Kaikista huonoiten edelleen lounas (ennen päiväunia), päivällinen maistuu paremmin. Mutta lounaskin jo usein menee. Ehkä nämä on jotain kausia... Onko tulossa hampaita, se ainakin meillä vaikuttaa? Jo aika paljon ennen hampaan puhkeamista huomaa ruokahalun laskun.

      Jotkut neuvoo, että ruokailun ajaksi lelut ja muut viihdykkeet pois, mutta me ollaan annettu lapselle kirja, lelu tai ihan mikä vaan (avaimet, vanha kännykkä, tilpehööri...) mikä kiinnostaa niin ruoka uppoaa paremmin. Pääasia, että syö. Ja en heti luovuta vaikka laittaa suun kiinni tai sylkee ruuan useamman kerran ulos. Yhtäkkiä se voi alkaa maistumaankin.

      Me myös laitamme joihinkin ruokiin margariiniä.

      Ei kun vaan lisää kokeiluja. Ja toisaalta samaa ruokaakin hyvä tarjota useammin, voi olla että joku ruoka ei alkuun maistu, mutta useamman maistelun jälkeen alkaa maistumaankin.

    • älä hermoile

      Puurossa on kuituja niin siitä sitä p...aa tulee :) Ihan normaalilta taaperolta kuulostaa. Älä stressaa, äläkä tuputa. Kaikkihan kuulostaa olvan ok. Tarjoathan mahdollisimman monipuolista ruokaa? Ja kokeile rohkeasti maustaa ruoka. Jotkut ei tykkää vähäsuolaisesta mauttomasta mössöstä :) Melkein joka taaperolla tulee noita nirsoiluja / huonon syömisen kausia.

    • syömätönpoika1v2kk

      !v nevolassa saa lehtisen missä on todella hyviä ruokareseptejä taaperoille! Itse maustan enmmän ja laitan rasvaa (joko öljyä tai voita) vielä lisäksi!

      • edellinen

        Siis 1v neuvolass!


      • Ei saatu

        Tuon on varmaan neuvolakohtaista? Ei me ainakaan saatu mitään semmoista lehtistä.


    • Kyllä se siitä...

      Oma poikani, 1v 7kk, on myös ollut aina huono syömään. Smoothie menee tällä hetkellä pillillä juoden. Aina melkein mukillinen. Laitan siihen marjoja ja maustamatonta jugurttia sekä kaurahoutaleita, en makeutta. Edes puuro ei tällä hetkellä mene. Toisinaan annamme pöytään "leluksi" pienen dublo-koiran tai muun ötökän, jolle poika tarjoaa ruokaa ja saa jonkin verran leikin lomassa myös omaan mahaansa. Tämäkään ei tosin enää toimi kunnolla ja olemme luopuneet sen suuremmista yrityksistä :).

      Mutta kun poika menee mummolle kylään niin huh, johan syö! Siis ihan tavallista ja samaa kotiruokaa jota mekin kotona tarjoamme. Voi olla niin, että kalkkisporukoille vain kiukutellaan :).

      Muttamutta...pirteä tuo poika syömättömyydestään huolimatta on ja kasvaa. Neuvolalääkäri ei ole ollut yhtään huolissaan ja niin olen itsekin lakannut huolehtimasta. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Käytämme muuten oljyjen sijaan ruuanlaitossa kunnon voita ja juomme koko perhe punaista maitoa, rasvaa on muttei tuo ole meidän perheen painoa lisännyt. Ihan totta.

      • Nyt mummu

        Mummulassa kaikki ruoka maistuu paljon paremmalta kuin kotona. Lapsenlapsi ihmetteli, miten keitetty munakin on mummulassa parempaa.

        Lapsikin turtuu ja kyllästyy, kun elämä on päivä päivältä samanlaista. Kannattaa mennä vaikka puiston penkille eväitä syömään. Samat ruuathan ne sielläkin voi syöttää.

        Kerran 2-3 vuotias poikani ei syönyt ihanaa pannukakkua, joten otin sen mukaan puistoon sorsille syötettäväksi.
        Poikapa söi vatsansa täyteen, ei halunnut syöttää sorsia omalla pannukakulla!
        Siitä otin onkeeni ja menimme ruokaretkille aina silloin tällöin.

        Myöhemmin, kun lapseni olivat jo isompia, pakkasin heille retkieväät koriin ja he menivät ulos pihalle puun alle ja söivät siellä hyvällä halulla.

        Mutta väliaikastahan tällainen on. Kyllä ruokailu on opeteltava oman pöydän ääressä. Toisille se vain on vaikeampaa.


    • ruokaa harvemmin

      Älä tarjoa ruokaa noin usein. Omalla pojallani oli samanlaista taipumusta ja aloin tarjota ruokaa vain kolme kertaa päivässä. Jos jonkin aterian jätti väliin, niin sitten seuraava mahdollisuus oli neljän tunnin kuluttua.

      Ei maitoa eikä mehuja, vain vettä välillä. Ehkä ensiksi laihtuu hieman, mutta kyllä terve nälkä ajaa lapsen syömään. Tiheästä tyrkyttämisestä tulee helposti myös valtapeli.

      Eli aamulla puuro, itse sekoitin tähän hedelmä tai marjasosetta. Lisukkseeksi maito

      Lounaalla perunaa, lihaa, kalaa mitä milloinkin ja sormin syötäviä juureksia ja vihanneksia, ellei niitä ole valmiiksi ruuassa. Maitoa vasta ruuan jälkeen.

      Päivällinen samaan malliin ja esim. jälkkäriksi viili tms.

      Poka on tänä päivänä terve 190-senttinen nuorimies, joten mitään haittaa tästä ei ollut ja oppi syömään kaikkea hyvin nopeasti maksaa, sieniä ja äyriäisiä

      Eli kunnon nälkä se lapsen ruokahalun herättää, ei mikään muu. Aamupalan jälkeen kun on ulkoiltu pari tuntia ja nukuttu päiväunet, niin johan maittaa ruoka kahden, kolmen jälkeen. Reilut välit vain on minun ohjeeni. .

    • kaikkeentottuu...

      Voi toi teidän tyttöhän syö oikeesti hyvin jos sekä aamulla että illalla syö puuron, olisit onnellinen.

      Meillä 4v tyttö joka saattaa päivän aikana syödä yhden lusikallisen ruokaa lounaalla ja iltapalaksi pari omena siivua ja se on hänelle normi päivä, tietenkin juo sit vettä ja lounaalla ns.pakotan juomaan puoli lasia maitoa vaikkei mitään muuta meniskään...
      Pari kertaa elämänsä aikana tehnyt lounaalla ennätyksen ja syönyt puolet lautasella olevasta ruoasta.

      Kesällä saattoi päivä mennä niin että yhden ainoan jäätelön söi ja tietenkin vettä juo.

      En jaksa enää ressata tästä asiasta,alan jo hyväksymään asian että meidän tyttö ei vain syö paljon, on sairaalassa ravattu jo satoja kertoja eikä syytä ole löytynyt, lääkäritkin ovat sanoneet että ei tälle mahda mitään, siitä pidän kyllä kiinni että jotain kiinteä ruokaa on pakko ainakin yhden kerran päivässä nielaistava ja vettä on juotava.

    • UmmNoora

      Mulla neljä lasta, ovat tosi huonosti syöneet ruokaa niin kauan kun ovat pulloa saaneet eli noin 2-vuotiaaksi saakka. Sen jälkeen kun pullo otettu pois niin ruokailleet ihan normisti. En oo silti yhdenkään kohdalla harkinnut pullosta luopumasta nuorempana kun kaikille tullut tosi myöhään hampaat ja riittävä ravinnon saanti ilman hampaita vähän niin ja näin... Hyvin ovat maidolla ja velleillä kasvaneet, aina olleet käyrillä pituuden suhteen ja paino normaani pituuteen nähden:)

    • ...

      Kannattaa myös kokeilla niin että ennen ruokailua ei vähään aikaan olisi täyttänyt vatsaa juomalla joka vie sen näläntunteen pois.

    • Silti normaali

      Itse (nyt täysi-ikäinen) join lähestulkoon pelkkää maitoa kaksi vuotiaaksi asti. Vanhemmat olivat hermona mutta aivan normaali minusta on tullut. Ei lapsi itseään tosiaankaan ehdoin tahdoin nälkään tapa.

    • 26

      Meillä kaikki syö samaan aikaan samassa pöydässä. Maitoa tai leipää saa vasta kun ruoka on syöty. Ruokailujen välillä saa vain vettä.

      Annatteko KSYLITOLI purkaa ruokailun jälkeen.
      Siinä on myös energiaa.
      " Koivusokeri on yhtä makeaa kuin tavallinen sokeri, mutta siinä on noin 40 % vähemmän energiaa. Koivusokerin energiapitoisuus on 1000 kcal (240 kcal) per 100 g ja yhdessä teelusikassa (4g) energiaa on vain 10 kcal. "

    • 15+12

      Vertailun vuoksi:
      1 g sokeria = 4 kcal (17 kJ)
      1 g ksylitolia = 2,4 kcal (10 kJ)

      Koivusokerista luonnollinen apu ummetukseen
      Suuret kerta-annokset ksylitolia voivat löysyttää vatsaa ja auttaa vatsan toimintaa, ja etenkin silloin jos ksylitoli nautitaan nesteen kanssa tyhjään vatsaan.
      Yksilölliset erot vatsan herkkyydestä ksylitolille vaihtelevat, mutta jo joidenkin kymmenien grammojen annos voi riittää vaikutusten aikaansaamiseen.
      Ksylitolin säännöllinen ja pidempiaikainen käyttö voi kuitenkin vähentää ksylitolin vaikutusta vatsan toimintaan.

      Eli ei kannata syöttää suuria määriä

    • maalainen_

      Ootko testannu jos ite söis esim leipää tai jotain sormi ruokaa?

    • Pienen tytön äiti

      Heippa!

      Mullekin oli hyötyä ja iloa lukea tätä viestiketjua. Tyttöni lähes 7 kk, ei halua syödä mitään kuin rintamaitoa. Muut kaikki sylkee, kakoo, oksentaa pois. Nla painostaa, että on jo niin iso, pitää syödä sosetta ja mieluummin ei ihan sileää. No jos on vähänkään paksumpaa, kahta kauheammin kakoo, sylkee ja oksentaa. Tietysti siinä vaiheessa aina lakkaan yrittämästä, kun lapsi itkee. Ehkä yritän seuraavaksi vellien kanssa, vaikka puuroa suositellaankin ensin. Ainakin tuttipullossa olevaa vettä maistelee mielellään. Kiinteät siis aloitettu vasta noin 3 vkoa sitten, hampaita ei ole.

    • luovuutta peliin..

      Joku fiksu on joskus sanonut että lapsi voi tarvita jopa 12 maistamiskertaa tottuakseen uuteen makuun. Kärsivällisyyttä siis!

      Käyttekö kerhoissa/ onko lapsi päivähoidossa tai näkeekö/saako mallia muilta lapsilta miten syödään? Kannattaa kokeilla vaikka kyläreissu ruoka-aikaan tuttavalle jolla lapsia...

      Meillä myös syömiseen auttanut lautanen jonka pohjassa on kuva joka paljastuu sitä mukaa kun syö. Myös "hammaskarkki" (xylitol pastilli) ruuan jälkeen (kun syönyt hyvin) on auttanut.

      Ruokaan tutustuminen muuten esim. koskemalla voi olla hyödyllinen keino..(meillä kädet puurolautasella ja pullataikinassa jo 5kk:n iässä) Sotkut saa aina siivottua!
      Ja kun vielä otat lapsen mukaan ruuan laittoon esim. meidän tyttö saa heitellä perunat kattilaan ennen keittämistä ja usein hän kaataa keittojuurekset soppakattilaan sekä yhdessä kaadetaan kermat kiusaukseen tms. Oma tekemä ruoka voi olla lapsesta parempaa 8)

      "pienen tytön äidin" tilanteessa itse heittäisin neuvolan ohjeet nurkkaan ja aloittaisin kiinteät niin kuin nuoremmatkin, eli parin lusikallisen maistelulla.

    • Mammax3 alle 5v,

      Lapseni alkoi syömään huomattavasti paremmin, kun elämässämme oli säännöllinen rytmi ruokailut, ulkoilut, unet. Ja kun maltoin itse syodä malliksi myös ja maistella sekä maistattaa. Lapsellehan kaikki on uutta ja valmisruoat ovat kamalia. Oletko itse maistanut niitä kaikkia, mielestäni Semper oli kamalin, meinasin itse oksentaa. Siihen loppui kaikki purkkien syönnit meillä ja ihan kaikkea olen antanut liian aikaisin ja liian myöhään. Kokeilkaa, ei se ole stressin aihe se on "vain"ruokaa =)

      Tutti pois. Ruoka ei meillä maistu jos tuti kulkee matkassa kaiken päivää. Itse en olisi huolissani jos lapsi juo ja pissaa. Selvästi märkiä vaippoja 5 päivässä.

      Luotan ihan ihmisen fysiologiseen tarpeeseen syödä ennemmmin tai myöhemmin. Ruokaahan tarjolla on joten kyllä se maistuu kun nälkä on. Mutta tarjoa vain ruokaaikana, jos ei maistu lautanen pois.

      Pienen pieni lapsi ei edes kovin paljon tarvitse. Lapsi voi hyvin ja selviää kun me äidit tuskailemme "ettei ole taaas mitään syönyt" Meillä vanhemmilla kenties on nykyään tapana huolehtia liiankin kanssa.

      En myöskään lähtisi tekemään aiheesta teatteria (ei se lapsi vaadi kaiken maailman "auto tulee" juttuja, ok se onnnistuu kerran tai kaksi mutta kolmannella kerralla näytös on vanhentunut.) tai tähtitiedettä (sen virheen olen jo kokenut), pidä asiat yksinkertaisena.

      Olet äiti (vanhempi) luota itseesi ja omaan vaistoosi. Jos terve tavallinen järki on matkassa tuskin lapsellakaan on hätää. Eli ei sen taaperon perässä tarvitse mennä koko päivää" maista nyt edes lusikallinen" sillä siitähän sitä sitten kertyykin ihan tarvittavasti energiaa, huomaamatta, itse tein myös näin kun pelkäsin mitä neuvolatätille kertoa kun meidän lapsi ei syö.

      Lapset syövät reippaammin kasvaessaan, olllessaan aktiivisia, joskus on ihan hyvä hakea sitä ruokahalua. Itsekin hyysäsin "meidän vauvaa" kannoin ja työnsin nyt kolmannen kanssa olen oppinut äitiyden ja armollisuuden myös itseäni kohtaan. Kaiken huolen, syylllisyyden, tarkkailun ja listaamisen sijaan nuku hyvät yöunet.

      Ulkoile lapsen kanssa taaaperokin voi mönkiä ja tepastella paljon enemmän kuin mihin olemme nykyään totuttautuneet. Burberryt kannattaa siis jättää kauppaan;) "ettei vaan vaattet ja lapsi likaannu kun liikkuu"
      Tsemppia perheisiin! Luottakaa itseenne! Ja ei ole vaativampaa tai arvokkaampaa kuin ihmistaimen isoksi saanti ;) Arvostakaa itseänne. Myös neuvalan ohjeiden ja lastenlääkäreiden kanssa voi käydä vuoropuhelua. Vanhempia olette te, sinä.

    • syö kun on nälkä

      anna olla syömättä.

    • ravinteita

      Hyviä ravinteikkaita/ energiapitoisia ruokia ovat kala, muna, marjat, pahkinä (esim. jauheena jogurttiin). Leipää, pastaa ja puuroja kannattaa jättää vähemmälle..

      • normiruoka

        Karppaaja iskee jälleen


      • 383
        normiruoka kirjoitti:

        Karppaaja iskee jälleen

        Ei tarvitse olla karppaaja, vitamiinirikkaampaa ravintoa saa, kun ei jatkuvasti leipää, pastaa ym. mussuta. Auringonkukansiemenistä voi tehdä jauhetta sekä mantelijauhetta kannattaa suosia. Ne on helppa piilottaa jugurttiin. Pavut ja linssit sisältäv'ät kuituja ja kivennäisaineita.


    • yh

      Omega3 on tärkeä aivoille ynnä muulle, niin PIKKUKALAT-vitamiinien ei pitäisi viedä ruokahalua, vaikka antaisi KAKSI PIKKUKALAA PIKKULAPSELLE!

    • tytön_äiti

      älä ole huolissasi, kyllä tyttösi saa riitttävästi evästä. Hänestä ei varmaan tule kovinkaan pitkä, ja siksi syö huonommin. Kun ei tarjoa herkkuja niin kyllä se lapsi syö sen minkä tarvitsee. ei nälkäänsä kuole! ja neuvolan höpötyksiä ei tarvitse niin kamalan tarkkaan kuunnella.

    • pojun äiti

      Te, joiden lapset syövät huonosti: Syötättekö lapsianne vai annatteko heidän syödä itse?

      Meillä 1v1kk poika, joka syö tosi hyvin, kun saa syödä itse, enimmäkseen syö käsin kasviksia palasina, juurekset yms. kovemmat keitettynä, ja tomaatit, kurkut yms. tuoreena, melko isokokoista pastaa, mureaa lihaa (broileri on suosikki) ja leipää. n. kerran päivässä syötetään purkkiruokaa, kun muu perhe ei syö kuin yhden lämpimän aterian päivässä. Ja aina pitää keittiö siivota kun poika on syönyt. Omatoimisen aterian jälkeen siksi, koska ruokaa tippuu aina lattialle, ja mössön jälkeen siksi, koska poika alkaa sylkeä ja päristellä ruokaansa ympäri keittiötä kun aterian aikana ei ole mitään järkevää tekemistä.

      Kummityttöni kieltäytyi 9 kk ikäisenä kokonaan syömästä, mutta kun sai lusikan omaan käteensä, alkoi ruoka taas maistua. Aluksi tuli sotkua, mutta 1v synttärikakkunsa hän soi jo todella siististi.

    • Syy oli ja löytyi

      Söin tosi huonosti ja mitättömän vähän lapsena. Lähinnä perunaa ja sen kanssa voita. Vatsaan ei mahtunut, se tuli täysinäiseksi pienestä. Aikuisena selvisi vilja-allergia. Niiden poisjätön jälkeen vatsa lakkasi turpoamasta ja tuntumasta täydeltä. Pystyikin syömään normaaleja aterioita. Olisipa joku tutkinut lapsena, elinikäinen anemiakin parani kun viljat jäi pois. Ja alkoi jaksamaan enemmän kun happi pääsi raudan myötä kudoksiin. Ei sitä lapsena osannut selittää että vatsa tuntuu täydeltä ja siksi ei tee mieli syödä.

    • Näin meillä...

      Meillä kuopus on tosi huono syömään, mut en oo ottanu stressiä..Toki meil parani syömiset paljon ku annoin pojan ite syödä..
      ootko kokeillu ettet syöttäs? antasit toiselle lusikan, meil poika välil käyttää lusikkaa välil ei ja kylhän se ruoka sorminki sinne suuhun menee...
      sotkusta puuhaa, mutta vaivan arvoista..
      Ikää nyt mein pojalla reilu 1,5v...
      toinen mikä vois olla et tarjoot sille hedelmä paloja välipalalla vaikka maustamattoman jugurtin kera. meniskö? tai marjoja hedelmien sijasta..
      ja sit ruualle voisit kokeilla alkuun vaikka vihanneksia, lisäät sitten kylkeen perunat/makaronit/riisit ja lihat...jos löytys edes se jokin mistä tykkää?!
      ja meilkää neuvolassa huolissaan oltu, kuitenki viel 1v syöny oikeestaa kun maitoo...et nyt viime neuvolassaki sanovat et kun jotai edes syö ni se on jotain. Ja selkeesti kasvaa omalla käyrällään, niin ei ole syytä huoleen..

    • 3 lapsen äiti

      Aivan pakko kans vastata kun tuntui niiiiin omalta.
      Mulla 5v tyttö joka on vasta viimeisen vajaan vuoden aikana alkanut syödä vähän paremmin. Tämä tarkoittaa että nykyään syö kananugetteja, kebakkoja, lihapullia, munakasta jne. Eineksiä joo, mutta KUNHAN SYÖ! Perunaa ei laita suuhunsa kuin "pakottamalla" (eli oletan että sitä maistetaan lautaselta!) Kaikkea ruokaa täytyy maistaa vähintään kerran, yleensä yritän aluksi että niin monta kertaa kuin on ikää (eli 5). Jos ei tykkää jostakin ruoasta niin se ei sitten vain mene! Kyökkää siitä kerrastakin. Oon antanut leivän jos maistaa kerran. Sitten odotetaan seuraavaan välipalaan ilman mitään jos ei kertaakan maisteta. Yleensä tämä toimii eli vähintään pienen suupalan ottaa.

      Makaroonit ja riisitkin juuri ja juuri on aina mennyt hyvin. Samoin kaikki välipalat!

      3 vuotiaaksi stressasin asiasta ihan mielettömästi. 2-3 vuotiaana annoin vain sitä mitä söi. 3 vuotiaana aloin taistella nykyisellä systeemillä. 4 vuotiaana siis vasta alkoi syödä "kunnolla". No edelleen syö huonosti muiden mittakaavassa mutta mun silmissä paremmin kuin ennen. Oon antanut pari vuotta monivitamiinia. Siitä huolimatta että vuoden tyttö syönyt paremmin ja enemmän kuin koskaan yhteensä niin paino oli laskenut huimasti ja sen takia painoa nyt seurataan. siksi alkoi taas iskeä stressi asiasta.

      Huomasin sitten, että niin kauan kun minä suhtauduin rennosti ruokailuun, tyttö alkoi syömään ja söi joka kerta enemmän. Nyt kun neuvolan jälkeen asiasta ollaan puhuttu ja mä alkanut stressata ruokatilanteista niin tyttö myös syö vähemmän ja ei "yhtään mitään".

      Paras vaihtoehto on olla stressaamatta ja mun näkemyksen mukaan kannattaa vähentää välipaloja. Se auttoi meillä. Eniten on auttanut rennot syömistilanteet ja nykyään tyttö haluaa osallistua ruoanlaittoon, joten annan aina mahdollisuuden siihen. Toki ikää meidän tytöllä jo enemmän. Esimerkiksi salaattia tyttö alkoi syödä juuri siitä syystä että alkoi osallistua sen tekemiseen pari vuotta sitten.

    • leikki terapia

      hei meillä oli samanlainen tilanne tyttömme oli vain noin vuoden vanhenpi hänelle jouduttiin laittamaan nenänahaletku kun hän ei syönnyt yhtään mitään ei niin yhtäään mitään onko tätä jatkunnut pitkäään oliko tätä ennen esim jokin ennen infektio? Meillä se laukaisi tuon syömis pulman . Meillä tästä tuli pitkä tie voisiteko täyttää lasta vaikka korva lääkärillä? Että hän tarkistaa kurkun tilanteen meillä kun syöminen helpotti kun risat leikattiin pois molemat leikattiin pois .ole pahojani tappavassa on paljon virheitä mutta en tekstiä kirjoita tätä puhelimella ja tämä versio on tarkoitetu vissiin tietokoneelle ? Anteeksi oliisi todella paljon asiaa ja en näe mitä toiset on kirjoitannut sinulle aikasemm jaksamista . Vaadi lapselle hoitoa tukimuksia ja jos jatkuu pitkään niin leikkiterapiaa se on hyvää se auttoi meidän tyttöä

      • kovia kokemuksia

        Meilläkin oli aikoinaan syynä infektiokierre, joka laukaisi syömättömyyden.

        Ikävä kyllä sitä ei vaan heti sairaalassa (jonne lapsi joutui pikaisesti yhtenä viikonloppuna, kun alkoi jo verensokerit heittämään liian alas ja virtsassa ketoaineita) tajuttu, kun kurkkukaan ei loistanut paloauton punaisena.
        Lapsi joutui sieltä sitten psykiatriselle puolelle, kun lääkärit eivät saaneet selvää, mistä huono syöminen johtui, jättivät osan ratkaisevista tutkimuksista tekemättä.
        Lapsen uhma ja sairaalaan joutumisesta aiheutunut "shokki" vielä sekoittivat tilannetta.

        Siellä psykiatrisella puolella sitten jatkuneiden fyysisten oireiden (kurkun selvittely, yskä yöheräilyt, runsas hikoilu yöllä, satunnainen oksentelu ilman syytä..) väitettiin johtuvan pelkästään "korvien välistä" ja vaikka mukana oli myös yksi kuumeinen flunssa, sen alku diagnosoitiin myös psyykkiseksi oireiluksi -kunnes tajusivat mitata kuumeen-. Itse näin, että on flunssa tulossa.
        Ja kaikki johtui tietysti pelkästään meistä vanhemmista ja siitä, että olimme sattuneet kokemaan yhdessä traumaattisen tapahtuman aikoinaan, jo10 v takaperin (vaikkakin jo selvinneet siitä...). Tämän tapahtuman kuviteltiin nyt sitten olevan jokin avain tilanteeseen.
        Syitä etsittiin pari kuukautta siis tästä tapahtumasta ja kaikesta mahdollisesta suurennuslasilla, mutta lopulta mitään sen vakavampaa kuitenkaan löytämättä. Lapsen fyysiset oireet kuitenkin edelleen jatkuivat, vaikka kurkkuoireet tosin jo loppuvaiheessa hieman rauhoittuivat ja lapsi alkoi sen myötä syödä paremmin.
        Osasto oli täynnä erikoistuvia harjoittelijoita ja jokainen yritti tehdä ikäänkuin jotain "läpimurtoa" asiassa. Lääkärit ja psykologit vaihtuivat alinomaan. Kaikki vanhat kokeneet lääkärit olivat lomalla, mikä vaikeutti ja sekoitti asioita.

        Lapselta ei kuitenkaan löytynyt mitään psyykkistä sairautta jne..
        Uhmaa oli alussa, mutta se lievittyi lopulta, kun lapsi tottui paikkaan.
        Meillä vanhemmilla oli samaan aikaan myös muita haasteellisia asioita, joihin emme voineet itse vaikuttaa, joten aloimme toki olla aika kestämisen äärirajoilla, mutta emme kuitenkaan murtuneet missään vaiheessa.

        Lopulta eräs vanhempi ja kokenut lääkäri, lomilta palailtuaan, laittoi sitten lähetteen jatkohoitoon oman lähisairaalamme lastenpolille.
        Siellä sitten vasta alkoi tapahtua.
        Alkuunhan emme olleet päässeet sinne suoraan, koska jouduimme suurempaan sairaalaan terveyskeskuspäivystyksen kautta ja sille tielle sitten jäätiinkin kahdeksi kuukaudeksi.

        Vasta siellä lapselta löytyi refluksitauti (todennäköisesti myös ollut -jo ohimennyt -maitoallergia, jota ei terveyskeskuksessa/neuvolassa suostuttu tutkimaan, on myös atoopikko...), infektioastma, suuri kitarisa (joka on nyt leikattu), sekä lopulta leikattiin myös nielurisat, joista diagnoosi; ylisuuret (ei aiemmin lääkäreiden mielestä olleet, etenkään tuolla suuremmassa sairaalassa...!) ja joissa krooninen tulehdus. Olivat jo aikalailla kuoppaiset nyt, kun leikattiin.

        Kurkku oli siis ilmeisesti ollut todella kovalla koetuksella näiden kaikkien syiden takia yhteensä ja varmasti todella kipeä (vaikka ulospäin ei aina suoraan mitään suurempaa punoitusta näkynytkään) ja silti lääkärit olivat aiemmin pelkästään vähätelleet asiaa.

        Itse sain vahvistuksen asiasta siinä vaiheessa, kun lapsi -jo kotiuduttuaan psykiatriselta ja ruokailtuaan jonkin aikaa paremmin- heittäytyi taas erään flunssan tiimoilla aivan syömättömäksi (ei myöskään juonut kunnolla). Vasta hyvin vahva särkylääkitys, johon saatiin reseptit ja ohjeet uudelta omalääkäriltä laukaisi tilanteen. Virtsaan oli taas ehtinyt ilmaantua ketoaineita, mutta tällä kertaa lääkärit eivät puhuneet asiasta yhtään mitään sen enempää.
        Suuremman sairaalan yksi nuori lääkäri tuntui aikanaan olleen sitä mieltä, että ketoaineet virtsassa olivat merkki siitä, että lapsi oli jätetty suurinpiirtein heitteille ja häntä ei oltu syötetty/juotettu ja että vanhemmissa ja perheoloissa täytyi olla se suurin syy, lapsella sen sijaan ei hänen mielestään ollut minkäänlaista fyysistä ongelmaa.

        Ja tuo psykiatrisen puolen lausunto:
        "kurkkuoireet ovat ihan vaan pelkästään psyykkisiä"...
        niinpä......!!


    • kokemusta on.

      Olen paininut saman ongelman kanssa. Yritin houkuttelemalla saada hänet syömään, luin kirjaa ja siinä huomaamata pisin ruokaa hänen suuhunsa. Siitä seurasi vain se, että kun hän huomasi ruoan olevan pöydässä juoksi vatsalleen sängylle ja piti vielä käsiään kasvon suojana.
      Lääkäri totesi, että terve tyttö hyvät veriarvot, ei kukaan kuole nälkään ruoanääreen.
      Sen jälkeen annoin olla. Piti tulla ruokapöytään ja anneettiin mitä pyysi siitä.. Normaalisti kysyin välipalan aikaa haluaako hän jogurttia, viiliä vain marjakeittoa..?
      Jos ei halunnut se oli siinä. Seuraava kysymys oli sitten ruokapöydässä.Karkkia hän sai ensikerran 3v. Nyt on normaalipainoinen kaunis tyttö. On oppinut syömään

    • Jeesus on Herra
    • huojentunut äiti

      Huh huh.. Oli kyllä aikamoinen onnenpotku että törmäsin tähän ketjuun.. Minä kun olen vähän jo pelännyt olevani yksin samaisessa tilanteessa. Meillä 1v3kk vanha poika ja myöskään ei syö kunnolla.. Heti kun näkee että olisi syömisen aika, alkaa huutamaan ja yrittää kiivetä pois syöttötuolista, mutta hetken aikaa kun on melskannut alkaa se ruokakin hiljalleen maistua.. ja sitten taas riehutaan :D ja sitä rataa.. Maitoa, mehua ja vettä kyllä juo itse ja sormiruokaa.. Välillä syö myös itse lusikalla tai haarukalla, mutta silloin saa vuorata koko keittiönpöydän sanomalehdellä tms. Sitä ruokaa kun lentelee välillä minne sattuu. Ja välillä sitten taas se syöminen omatoimisestikkaan ei kiinnosta.

      Kyllä siinä alkaa huolestumaan kun tuntuu, että poika ei syö kuin murto-osan siitä mitä ennen on syönyt.. Ottaen huomioon että on todella energinen tapaus, niin luulisi että sitä ruokaakin söisi että jaksaisi touhuta kaikenlaista. Mutta ilmeisesti hän kuitenkin saa tarpeeksi ravintoa koska on virtaa leikkiäkin päivät pitkät.

    • 383

      Lopeta mehut ja maitoakin vähemmäksi.Turhaa mahantäytettä. Vettä janojuomaksi. Jos tykkää sormiruokailla, tarjoa manteleita tai cashewpähkinöitä, saa runsaasti hyviä rasvoja ja energiaa. Kasviksia tietysti myös. D3 yli 1vuotiaalle 50µg.

    • kehäraakki 1

      Minun esikoinen söi noin, tosin ehkä vähän vähemmän. Lastenlääkäri neuvoi että jotain hyvää rasvaa puuron joukkoon, niin sillä pärjääkin siten jo pitkälle :) Nyt tuo on terve aikuinen nuori nainen, vähäruokainen edelleen.

    • Käytiin lääkärissäki

      Meillä oli vastaava tilanne vanhimman tyttären kohdalla. Ei kyllä syönyt kuin maksimissaan 1/2dl kiinteää ruokaa per päivä. Välillä saattoi kulua viikko ja tyttö ei ollut syönyt mitään. Tätä jatkui noin 8 vuotiaaksi asti, toki vähän enemmän silloin söi. Vasta puhuttiin lapsen kanssa siitä ja tyttäreni sanoi jotain mikä pisti miettimään "äiti, ei minulla koskaan ollut nälkä!"
      Eli siis on lapsia jotka eivät tunne nälkää.

    • haukkadehår

      Apua! meidän tytär ei syö melkein mitävain!

    • lopeta NYT

      Pidä ilmeesi peruslukemilla, ja laita aurinkolasi, kun syötät lasta. Lapsen käytös on reaktio sinun käytökseesi.
      Älä puhu puhelimeen ollessasi lapsen kanssa äläkä kuuntele musiikkia tai muuta yhtä aikaa.

      Ongelma ON sinun ja lapsen välinen. Mistä se muodostui?
      Lapsen nimi on NYT, et voi lykätä yhteisen aikanne sisältöä siksi kunnes lapsi vastaa mielestäsi tasa-arvoista seuraa.

      Älä hanki lisää lapsia.

    • Analreksia

      Ekä hän sairastaa anoreksiaa :))))))

    • huolestunut isä

      Meillä viikon alle 1v tyttö oli kuumeessa 4 päivää. Kuumetta oli korkeimmillaan 40,3.
      Viidentenä päivänä tyttö alkoi olla niin passiivinen että lähdettiin käymään päivystyksessä. Kävimme aikaisemmin viikolla tarjoutunassa mutta laittoivat silloin kotiin.

      Päivystyksessä mittasivat sokerin joka oli vähän yli 2. Osmosalia tippaan ja nenämaha letkun kautta tippumaan. Olemme nyt kotona, ja letku on vielä mahassa varmuuden vuoksi. Hyvä että on, on joutunut pariin otteeseen väkisin nesteyttämään.

      Tyttö ei juurikaan syö, joten on sen takia hyvin väsynyt. Tavallisesti on iloinen ja leikkii omatoimisestikkin paljon. Ennen kuumeilua söi valtavia annoksia.

      Nestettä menee hieman, pääosin maitoa. Eilinen kokopäivän nestemäärä oli 750ml. Tänään on 4h hereillä olon aikana juonut omatoimisesti 130ml maitoa ja saanut ruiskulla vielä 40ml maitoa ja 15ml vettä.

      Olen huolestunut tyttöni terveydestä. Sokerit saattavat olla jälleen alhalla huonon syömisen takia. Onko kenelläkään antaa ohjeita vai lähdetäänkö suoraan päivystykseen tippaan.

      • Lähtisit jo

        Menkää yksityiselle, arvauskeskukselle on turhaa mennä.


    • huolestunut isä

      En usko että yksityinen osaa asialle enempää kuin kyssin lääkärit. Ne laittaisivat korneintaan osmosalia tippumaan joka ehkäisee kuivumista.

      Kuumetta, nuhaa, yskää tai ripulia ei ole. Tyttö vain ei tahdo syödä. Pilttiä on mennyt tänään noin 50g ja vähän sormiruokaa, lähinnä leipää.

      Maitoa yhteensä noin 300ml.

      Maitoa sentään suostuu juomaan. Periaatteessa hätää ei niin pitkään ole kun pissiä tulee. Kertoo että nestettä on.

      Tyttö laihtui viikon aikana yli puoli kiloa. Hän ei enää paina kuin vähän päälle 7kg. Takapakkia tuli paljon koska hän painaa vähemmän kuin kaksi kuukautta sitten neuvolassa. Tyttö söi loppu vuodesta huonosti, jonka jälkeen ruoka alkoi maistua. Ruokaa saattoi mennä yhden ison piltti purkin verran ja päälle vielä 200ml maitoa. Illallakin söi ison satsin puuroa ja 200ml velliä.

      Nyt menee evästä vähemmän koko päivänä kuin ennen yhdeltä istumalta.

    • koti-isi1

      Tytär täyttää kolme, samat tilanteet meilläkin. Eilen söi kolme nakkia tänään puolikkaan paahtoleivän viipaleen. Vettä n. 3dl/vrk maidot jää juomatta. Maksalaatikkoa syö mielellään 200g kerralla margariinilla, silloin kun on nälkä kerran tai kaksi viikossa. Kaurapuuro on maistunut välillä aamuisin, mutta usein jää täysin syömättä. Serkkuni ei syönyt pienenä muuta kuin verilettuja ja niitä meilläkin menee silloin kun tarjotaan, muttei haluis yksipuolista einestä vain tarjota.

    • hmmmm

      Ainakin mitä oon sisarusten lapsia kahtonu, nii hyvin on vähilläkin syömisillä pärjänny, jos on juonu tarpeeks. Helpoin tapa saaha sisarusten lapset syömään on kyllä ollu se, että on leikkiny niitten kanssa pihalla tarpeeks kauan (mutta ei niin kauan, että ovat liian nälkäisiä ja tulee kiukku.)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2183
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1847
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1575
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 63
      1415
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      93
      1336
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe