Mitenkäs elämä on mennyt, onko se sellaista kuin odotit?

Joopa

Aika perinteisestä maatalousyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan.

Ei erityisemmin ollut ennakkosuunnitelmia, värikästä ja veetumaista, mutta mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Jonkin aikaa ollut tylsän puolella, mutta kun ei ole tota kristallipalloa, saapi nyt näkee.

=DW=

Kovasti mukavaa olisi ollut, jos tuumailut vanhuuden köpöttelyistä käsi kädessä aviomiehen kanssa, olisi toteutunut. Kaksi ryppyystä rusinaa rintarinnan.:)
Tietenkään en voinut kuvitella, että jäisin niin nuorena leskeksi.
Niin kuitenkin kävi ja toki siinä mielessä loppuelämäni meni pikkusen plörinäksi.

Mutta onneksi päätin jo nuorena, että tahdon perustaa perheen heti-oitis, kun kynnelle kykenen ja niinpä menin hyvin nuorena naimisiin ja ehdin olla kaaaaauan yhdessä mieheni kanssa. Siitä olen kiitollinen.

Jos tuota leskeyttä ei lasketa, niin elämäni on mennyt paremmin, kuin hyvin.
Rinta rottingilla katselen elämääni taaksepäin ja totean sen olleen minunlaiseni, sopiva.

Eteenpäin täs taaperrellaan, silmät kirkkaina ja tunne siitä, että olen tasapainossa.

Oli tämä vähän rankempaa henkisesti kuin odotin. Viimein olen myös ymmärtänyt että miehiltä on turha odottaa samanlaista tunne-elämää kuin itsellä onb, siis olettaa että miehiä kiinnostaisi naisen pään sisältö vaan lähinnä ne "palvelukset" ja ulkomuoto.

Nyt ymmärrän monta asiaa paremmin. Senkin että on miesten etu jakaa naiset ns. madonna/huo_ra ryhmiin. Molempia tarvitsee mies. Minä en ole paikkaani löytänyt tässä suhteessa, uskoin perhe-elämän antavan enemmän, se muuttuikin raskaaksi yksinhuoltajuudeksi koska en silloin vielä ymmärtänyt että miehelle pitäisi ilmeisesti uskottomuus sallia.

Työstäni olen pitänyt, se on ollut voimavarani. lasten kasvettua on toki elämä helpottunut. Tulen elämään loppuelämäni yksin omasta halustani. Näin voin kunnioittaa miehiä kun en anna heidän sekaantua elämääni enempää.

Onhan yhteiskunta muuttunut.
En tiedä onko tämän sukupolven aikana eniten.
Kun äiti kuoli muutama vuosi sitten, siinä ynnättiin hänen elinkaarta, niin aikamoisia muutoksia oli hänen elinaikanaankin. Hänen syntymästä liki sata vuotta.

Pärevalosta öljylampun kautta sähkövaloon.
Kait ne kirjeet sata vuotta sitten jo kulki. puhelimet yleistyi tänne aika myöhään, kuuskymmenluvun lopulla. siitä kännykkään, ja hänkin ehti nähdä nettiyhteyden.
Luetteloa vois jatkaa.
Sitä vaan olen joskus ajatellut, kun jatkuvasti kehitetään entistä tehokkaampia laitteita.
Kyllä ne hyvinvointia tuo, mutta samaanaikaan lisääntyy yhteiskunnan pahoinvointi.
Minä en ole kokenut tuon työn suhteen turhautumista, enkä innostumista, Enemmänkin on kyse tarrautumisesta.

En koskaan ajtellut minkälaista sen pitäisi olla.
Ei ollut lapsena toiveammattia.
En haaveillut koskaan että menisin naimisiin.
Luin kirjoja, aina paljon kirjoja.
Istuin vanhan paksun koivun alla luin.
Mutta en pohtinut tulevaisuutta.
Mulla on tunne etten vieläkään tiedä mikä tai kuka musta tulee isona.
Myrskyn silmässä sanotaan olevan paikka jossa kaikki on hiljaa.
Tunnen olevani sellaisessa suuri nyt.

Plussan puolella olen.
Olen usein ajatellut että meidän sukupolvi elää todella mielenkiintoisia aikoja koska lapsuudessa oli kaikki niiin toisin.
Nyt on kaikki mahdollista, paljon itsestä riippuu miten kaikkeen suhtautuu ja mitä saa.
Sanoo yks oikea muutosvastarinnan expertti.

Nuorena oli oikea bilehirmu ja huoleton taivaanrannan maalari. Talous oli vanhempien ansiosta aina kunnossa vaikken juuri töitä tehnyt saatikka opiskellut.

Ja kuinkas sitten kävikään? Rakastuin tavalliseen perusäijään, jonka kanssa mentiin naimisiin ja perustettiin perhe lapsineen kaikkineen. Ostettiin talo ja eleltiin todella keskiluokkaisesti ja tuikitavallisesti. Ja siitä elämästä löytyi onni. Kotiäitivuosien jälkeen innostuin opiskelemaan ja nyt yliopistotutkinto suoritettuna teen aikuisen naisen uraa kun lapset ovat jo maailmalle.

En siis odottanut elämältä mitään sen kummempaa mutta sain enemmän - hyvän parisuhteen ja helmenharmaan arjen, josta nautin yhä edelleen.

Vituiks on menny, en paremmin sano.

Tarkoitin joo muutosta sodan jälkeisestä maatalousyhteiskunnasta maaltamuuton kautta tietoyhteiskuntaan, maailman järjestyksen muutosta, luonnon tuhoa ja lajien häviämistä sekä globaalisaatiota.

Suuri yllätys itselle on ehkä ollut ihmisten monimuotoisuus ( sitä luulee että kaikki on kuin itse) ja toisaalta naisten ja miesten tunnemaailman erot. Elämänhän pitäisi olla yksinkertaista: Perustarpeet ja niiden tultua tyydytetyksi niin jokin mielenkiinnon aihe(et) elämässä. Ei siihen tarvitsisi rakentaa monimutkaista tunnekuvioverkkoa vaikutussuhteineen niin kuin vastakkainen sukupuoli tekee, näin yksinkertaistettuna miehen mielestä.

Kaikkein suurin yllätys itselle oli se muutos, kun tuli lapsia. Elämä todella muuttui. Avioeroa ja joitakin pienempiä asioita lukuunottamatta elämä kohdellut toistaiseksi minua ihan hyvin. Vaan mihin ihminen on tyytyväinen.

Mikäs tässä eläessä. Lapsena sitä piirteli hienoja haavekuvia kartanosta hevosineen ym. :) Ikäpäivänä en olisi uskonut jos joku sille pikkuneidille olisi tullut kertomaan mitä tulevaisuus toisi tullessaan.
Kaikki ne murrosiän vaikeudet ja oikein hakemiset hankaliin tilanteisiin, yhtäkkinen kasvaminen teiniäidiksi. Koskaan ikinä lapsena en edes ajatellut muuttavani toiseen valtioon, meneväni vieraaseen maahan lukemaan ammattia itselleni, työskentelevän kaikenmaailman hommissa, näkevän niin monen erikansallisuuden ihmisiä, käyvän kaukomailla, ottavani seinästä rahaa aivan eri mantereella pankkikortillani...
Istuvani näppäilemässä tuikituntemattomien ihmisten kanssa ja saavan vastauksia aivan muutamassa sekunnissa henkilöiltä jostakin aivan muusta valtiosta.

Ei ole ollut sellaista mitä lapsena luulin elämän olevan sitten aikuisena :)
En ole sellaisia luulemiani aikuisia tavannutkaan.

Ei tullut minusta lentoemäntää. :))

Elämä on soljunut suht tasaisesti. Muutama kolhu on mahtunut matkan varrelle, mutta niistäkin muutamasta on selvitty ilman lääkäriä. ;) Elämä on siis kohdellut minua aika lempeästi.

Muutaman valinnan tekisin nyt kypsällä iällä toisin. En siltikään sano, että olisin tehnyt aikoinani vääriä valintoja. Ne olivat oikeita silloin siinä elämäntilanteessa.

Yksi suuri ja hiukan pelottavakin "mullistus" on tapahtunut sitten nuoruusvuosien. Virtuaalitodellisuus. Se on imenyt monta ihmistä sisäänsä niin perusteellisesti, että joku jopa jää sinne pysyvästi elämään ns. arkitodellisuutta eli tekee siitä myös fyysisen todellisuuden tajuamatta ehkä itse sen seurauksia.

Mun elämä on mennyt kaikkien odotuksia paremmin. Huonoista lähtökohdista ponnistin ja olen saanut sen mitä olen halunnutkin.

Sukulaisista olen huomannut, kuinka moni
kertoo elämänsä olevan lähes täydellistä.
Avio-onni kukoistaa. Pari vuotta myöhem-
min kaikki on loppu. Onko se valehtelua,
vai pelkkää toivossa elämistä.

Eipä ole ollut haaveita ja unelmia valmiiksi luotuna. Ammattiin sujahdin luontevasti, nuoruuden kotiapulais putkesta. Monta risteystä on ollut, joissa elämän suuntaa on valittu yksityis elämänpuolella. Moni asia on ollut sellainen johon ei itse pysty vaikuttamaan.
Toisaalta ihan tyytyväinen täytyy olla. Huonomminkin vois moni asia olla. Kerran mustalais eukko väkisin nuorena povas, paljon surua ja murhetta lupas:( ja vanhakaks elät. Saa nähdä miten niiden elon päivien määrä lie:))

heiheeihei onko nyt provo! mee muualle noitte sun viisauksien kans

Eihän se ihan niin mennyt kuin lapsena luulin, surkeeta elämää odottelin mutta kaikki on mennyt 19 ensimmäisten huonojen vuosien jälkeen hyvin, mitä nyt avioero hetkeksi heikensi elämän laadun.

Nyt on Omakotitaloa, venettä, kesämökkiä, rakastajattaria, rautainen kunto, terveet lapset jo aikuisia, ihanat lapsenlapset . . . mitä sitä enää elämältä enenpää voisi vaatia.
Ehkä vielä kerran joku joka vie jalat alta ja jonka kanssa viettää loppuelämä . . . että voisi jo rauhoittua.
Ehkä ei ihan kaikkea voi saada vaikkakin sain paljon enemmän kuin lapsena osasi toivoa.

Elämä ei minulla ole helppoa ollut,kaksi väkivaltaista avioliittoa takana.Mutta olen saanut 4 ihanaa lasta ja lastenlapsia.Kohta pian eläkkeelle ja lastenlapsia hemmottelemaan,joten valoa tunnelin päässä.Kivaa syksyä lukijoille

eipä tuo ole elämän meno muuttunut miksikään minun elinaikanani.samat jorinat kuin 50 luvulla.samanlailla pitää polttopuut rahdata nyt on hevosen tilalla vain 1961 isobritanniassa valmistettu fordson super majori.autot ei ole siitä ajasta muuttuneet miksikään ruisku oli jo 60 luvulla papan mersussa,mummon autossa aumerikan kaara v8 oli silloin jo ilmastointi.nyt soutelen veneellä kalalle niinkuin 50 luvulla,pimpuliverkot vain vaihtunu nyloniin.sukkahousut on tullut sen jälkeen,ja nailonipaidat,siinä se suurin muutos.samanlailla puukolla siivotaan kalat ja possu joulupöytään.metsästys ase on mallia 1934 izevsk,ja sillä se tipu pöytään tuli viimeviikolla.että mikä se on sitten muuttunut,tekohampaat on suussa ei silloin viiskyt luvulla se on varmaan sitä nykyaikaa.

Nuorena teki mitä halusi. Ei huolen häivää ollut.
Nykyään pitää tehdä sitä sun tätä muttei saa/pysty tekemään sitä mitä haluaisi.

Suorittaminen ja ei kestävä kehitys loppuu varmasti lyhyeen!

Lapsena olin sellainen haahuileva haaveilija. Nuoruudessa menin kavereiden mukana, en tajunnut, että valinnolla pitäisi vaikuttaa tulevaisuuteen.
Meiltä puuttui kotoa sellainen järjen ääni joka olisi ymmärtänyt yksilöä ja kannustanut kasvamaan omaksi itsekseen.
Nyt jo aikuisuuden saavuttaneena kipuilen lapsuuden kodin ongelmia, pyrin tosin pois. Olen mukana oravanpyörässä täysillä. Parisuhteesta ja lapsista ei ole tietoakaan. Ei sen näin pitänyt mennä.
Yritän kuitenkin löytää sen onneni täsät hetkestä. On minulla vielä onneksi aikaa saada se elämä minkä halusin. Puoliso jonka kanssa jakaa hetket elämän loppuun asti puuttuu. Haaveilen siitä ja toivon rakkauden vielä löytyvän.
Ken tietää löytyykö sitä... sen pelon koitan karistaa kannoiltani. Helpommin sanottu kuin tehty.

Elmämän on - sanoisin tällä hetkellä. Toivttavasti voin lisätä siihen vaikkapa ihanaa sanan loppuun vielä joku päivä.

Ei nuorena oikein osaa ajatella oikeita asioita. tosin elämäni on mennyt kyllä melko hyvien aikojen saatossa.

koulu-aika hieman kangerteli, johtuen monista syistä ja yksi oli se että vanhemmillani oli kovasti ristiriitoja, pahojakin. Silloin en vielä ymmärätnyt kaikkia samoin kuin nyt, mutta se pelko ahdisti ja vei ajatukset koulunkäynnistä, jouduin myös kantamaan vastuuta pienimmistä sisaruksistani sekä koulupäivän jälkeen pesemään pyykkejä, tekemään ruokaa, siivoamaan.
Kuitenkin olen kokenut kasvaneeni kodissani, jossa oli arvoja elämämään.
Työpaikat onnistuivat hyvin, lapset saatiin koulutetua, nyt on vain hieman sairauksia ilmennyt, joiden kanssa vielä pärjätään, mutta kaikkein tuskallisin asia elämässä on oman lapsen epäonnistuminen, ero on hirveä paikka, johtuen tietenkin, miten se ero tulee ja mitä siihen liittyy, onko lapsia.
Meillä se on sitten sen vaikeimman kautta tullut esiin, joka päivä mielessäni kertaan, miksi. Lapsemme on ollut meille hyvin rakas, hän on kaikin puolin yritteliäs. Olemme yrittäneet kaikin tavoin olla aina tukena, ja yhdessäolomme onkin aina ollut hyvää ja hän piti aina yhteyttä, nyt sitten uuden kumppanin myötä emme enää tiedä, minne lapsemme on joutunut, tämä kumppani aivopesee kaikin tavoin.

Elämämme olisi ollut ihan hyvää ilman tätä valtavan raskasta asiaa, jossa mukana on tietenkin pienet lapset ja uusi ihminen, jolta löytyy raakuutta, lalsten syyllistämistä. Elämme melkoisessa pelossa joka ikinen päivä.
Toivon että kaikki lukijat rukoilette kanssamme lapselle onnellistä elämää, pois tuosta suhteesta. Se rikkoo ihan kaikki.

Ei oo kyllä mennyt kun tähän! http://www.youtube.com/watch?v=jlgZZKOYxSk

Kyllä ihminen jotenkin turtuu vanhetessaan, vaikkei tahtoisi. innostukset ei nouse enää samalle tasolle kuin nuorena ja kolhutkin ottaa jo tyynesti vastaan.

Olen juuri perinyt isältäni parin vuoden palkan verran rahaa. voi kun nuorena olisi sen osannutkin tuhlata mutta nyt se ei kosketa mitenkään. Isäni ottaisin ennemmin takaisin.

Minulla on mieleinen työ ja palkka jolla tulen toimeen. Tavaraa en tarvitse ja muutaman pitemmänkin matkan jälkeen olen alkanut viihtyä kotonani vaikkei minulla kumppania olekaan. Hassu juttu. Ei edes osaa omaisuudesta nauttia. Elää vaan ja nauttii kun saa vapaapäivänä joskus laiskotella. Ei maksa mitään.

Elämä on ollut vaihtelevaa..On mennyt kuin pörssi yhtiöt,,Ylös ja alas.Nyt taas menossa ylös..Mutta en päivääkään antais pois!!!

tammikuussa minulla oli kaikki, koti, hyvä suhde poikaan, hyvä naisystää, toteutettu lapsuuden haave yrityksestä, mahdollisuu atkustaa ja itsenäisyys. Nyt minulla ei ole mitään edellisistä.

Että vituiks meni.

Voi kuuuuulkaa immeeeset on tämä elämä ollu joskus kauhiaa mutta niin perkeleen hyvää ette i sanat riitä kuuvaamaan tunnetiloja.minun elämässä tapahtunut paljon..minä pohdin usein elämää tuonpuoleisuudessa,mikä useita meitä varmasti pelottaa.itse en ainakaan tule elämään kuin muut.olen omantienkulkija.se on joskus kyllä vaikeaa

Voisimpa sanoa.

Kaikki on menny just niin ku odotin (ja suunnittelin).

http://www.youtube.com/watch?v=42aUCl_YPso

Mulla ei oo ollut odotuksia, silti tunnen että kaikki on kuten pitääkin, on tarkoitus.. kohtalo? En ala plussailla tai miinustella, mutta tällä hetkellä kaikki hyvin.
Oletan, että vaatimattomat lähtökohdat muuten kuin henkisesti, siis välittävä, ehjä koti on ollut. Ne on auttaneet monessa asiassa elämän varrella. Osaa suhteuttaa asioita.

Ihme kuinka paljon on rahaa näin vähällä vaivalla.

Ei ollut oikeastaan mitään suunnitelmia eikä haaveita nuorena mitä elämässä haluaisin, ei esimerkiksi haaveammattia. Kaikki muu on ihan hyvin, on mies ja lapsi ym. Mutta enpä olisi uskonut, etten olisi tähän ikään mennessä päässyt vielä kunnolla työelämään kiinni. Olen kohta kolmekymppinen, joten onhan tässä aikaa vielä, mutta toivo alkaa jo olla mennyt. Yrittänyt kyllä olen, olen ylioppilas ja opiskellut kaksi ammattia. Molemmat ammatit vain sellaisia että suht vaikeaa työllistyä, jos sen olisin tiennyt olisin valinnut toisin. Lähes kaikki työkokemus on 16-23 vuotiaana hankittua, silloinkin yhtä työtä lukuunottamatta kaikki muutamien kuukausien kesä/määräaikaisia työsuhteita. Pari vuotta olin lapsen kanssa kotona ja sen jälkeen opiskelin uuden ammatin, nyt ollut työttömänä nelisen kuukautta.
Että jos/kun sinne työelämään pääsisi niin olisin enemmän kuin tyytyväinen.

Haluan sinua nuori kiimainen poika T.Kiihkeä puuma nainen 59v oulusta