Aihe

Persoonallisuushäiriöiset parisuhteessa?

vai alibi-ainesta?

Kun kaksi "samanlaista" ihmistä tapaa toisensa. On manipulointia, empatian puutetta, loismaista elämäntyyliä sekä patologista valehtelua ollut kummankin aikaisemmissa suhteissa. Toisella esiintynyt myös pettämistä ja väkivaltaisuuttakin. Onnistuuko tuollainen suhde missään määrin? ei ehkä rakkautta tule mutta, jonkin näköistä välittämistä toisiaan kohtaan kuitenkin vai leimaako suhdetta pelko että milloin toinen saa puukon selkäänsä (kuvainnollinen vertaus) kaksi ns. vertaistaan suhtessa, niin onnistumisprosentti korkeampi kuin aikaisemmissa.

76

5701

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kärsivämaailma

      Jos he ovat vastinpari, niin suhde voi olla todella pitkä 5-10 vuotta.
      Esim. ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti yhdessä (tämä on se yleisin kombinaatio paksunahkaisten narsistien pitkien suhteiden kanssa)

      - narsisti (eli paksunahkainen narsisti) ja narsisti (eli toinen paksunahkainen narsisti)
      * Suhteen kesto max joitain kuukausia ja päättyy käytännössä ensimmäiseen riitaan

      - narsisti (eli paksunahkainen narsisti) ja "normaali" ihminen
      * Suhteen kesto 0,5-2v eli sen aikaa kun ihastumisvaihe kestää (yhteiset lapset saattavat lisätä kestoa pari kolme vuotta)

      - narsisti (eli paksunahkainen narsisti) ja läheisriippuvainen (eli ohutnahkainen narsisti)
      * kesto 5-10 vuotta, joskus vielä pitempään, mikäli läheisriippuvuus on todella paha
      * suhteen aikan LR kärsii henkisesti todella paljon ja saa todennäköisesti psyykkisiä traumoja loppuelämäksi (jotkut ei lähde enää koskaan uuteen parisuhteeseen)

      - läheisriippuvainen (eli ohutnahkainen narsisti) ja normaali ihminen
      * kesto helposti loppuelämä, jos ei tule rinnakkaissuhteita

      - läheisriippuvainen (eli ohutnahkainen narsisti) ja läheisriippuvainen (eli toinen ohutnahkainen narsisti)
      * kesto helposti loppuelämä, jos ei tule rinnakkaissuhteita

      • vai alibi-ainesta?

        Okei, kiitos vastauksesta. No jos unohdetaan narsistinen ph ja otetaan vaikka tälläinen että kummallakin on APD tai sosiopaattisia piirteitä.


      • love is in the air..
        vai alibi-ainesta? kirjoitti:

        Okei, kiitos vastauksesta. No jos unohdetaan narsistinen ph ja otetaan vaikka tälläinen että kummallakin on APD tai sosiopaattisia piirteitä.

        Antisosiaaliset kykenevät parisuhteeseen keskenään niin kauan kuin siitä on kummallekin jotain hyötyä eikä "syytä" alistavaan riistoon ole. On esim. rahaa tarpeeksi. He voivat esim. olla rikostovereita, jolloin tämä "yhteistyö" vastaa kummankin lyhyen tähtäimen tarpeita (fyrkkaa saatava, myydään kamaa, tehdään keikka, mennään kiristämään äidiltä, pöllitään kaljaa) - pitkän tähtäimen tavoitteita ei ole. Siksi antisosiaaliset ovatkin pikkurikollisia ja rikoksenuusijoita, vankiloiden sisään-ulos - ainesta. Suhdetta uhkaa partnerin riisto ja toisen vittuuntuminen ja pakeneminen v-umaisesta tilanteesta. Jos toinen vastaa v-umaisuuksiiin vähintään yhtä suurella v-umaisuudella, tilanne saattaa laueta kerta toisen jälkeen, ja "suhde" siten jatkua. Tietenkin tilanne on tällöin jatkuvasti epävakaa ja räjähdysaltis - hirveää kuvitella lasta tällaiselle parille.


      • narsisti omhoitaja

        kärsivämaailama"
        Olen varmasti paksunahkainen narsisti. Ja hyvin läheisriippuvainen.
        Luin mielenkiinnolla tekstiäsi, en ole tullut ajatelleeksi että olisin narsisti kun huolehdin juoposta miehestäni, olen omaishoitaja hänelle kun joi terveytensä. Olen joskus ajatellut että kyse on myös vallankäytöstä koska olen vahvempi.


      • 2 hullua
        love is in the air.. kirjoitti:

        Antisosiaaliset kykenevät parisuhteeseen keskenään niin kauan kuin siitä on kummallekin jotain hyötyä eikä "syytä" alistavaan riistoon ole. On esim. rahaa tarpeeksi. He voivat esim. olla rikostovereita, jolloin tämä "yhteistyö" vastaa kummankin lyhyen tähtäimen tarpeita (fyrkkaa saatava, myydään kamaa, tehdään keikka, mennään kiristämään äidiltä, pöllitään kaljaa) - pitkän tähtäimen tavoitteita ei ole. Siksi antisosiaaliset ovatkin pikkurikollisia ja rikoksenuusijoita, vankiloiden sisään-ulos - ainesta. Suhdetta uhkaa partnerin riisto ja toisen vittuuntuminen ja pakeneminen v-umaisesta tilanteesta. Jos toinen vastaa v-umaisuuksiiin vähintään yhtä suurella v-umaisuudella, tilanne saattaa laueta kerta toisen jälkeen, ja "suhde" siten jatkua. Tietenkin tilanne on tällöin jatkuvasti epävakaa ja räjähdysaltis - hirveää kuvitella lasta tällaiselle parille.

        Näinpä juuri, kun molemmat saavat mitä haluavat niin homma toimii. Sekin on totta että välillä tapellaan siis oikein kunnolla, molemmat ottavat mittaa toisitaan. Kumpikaan ei kylläkään ole rikollisia. Jollain sairaalla tavalla ymmärrämme toistemme rikkonaisuutta ja olemme kuin narkomaanit, tarvitsemme toisiamme, emme pysty olemaan erossa sillä se auheuttaa valtavaa fyysistä ja psyykkistä tuskaa. Täytyy kuitenkin muistaa että jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää. Me pysymme yhdessä loppuun asti, aivan sama mitä muuta ajattelevat. Jos mies hairahtuu toiseen niin olen luvannut tappaa molemmat ja toisin päin. Ehkä me tiedämme ettei kukaan normaali jaksaisi tällaisen persoonan omaavan ihmisen kanssa. Elämme normaalia elämää ja päälle päin kaikki on ihan hyvin. Mikä sitten on normaalia? Mihin se raja vedetään? Ei ole alkoholi tms. ongelmia, työssä käydään, tosin molemmilla ongelmia aina toisten ihmisten kanssa, kumpikaan ei kestä neuvojen jakelua ja puuttumista omiin asioihin. Töissä täytyy esittää mukavaa ihmistä, ja se se vasta uuvuttavaa onkin. Muutama hyvä ystävä on toki.
        Olen vakuuttunut että mies on narsisti ja minulla on epävakaapersoonallisuus, asiaa yhtään tuntevat ymmärtävät heti missä mennään. Minäkin pystyn manipuolimaan miestäni.
        Seksi on erittäin hyvää, olen tullut siihen tulokseen että tällaiset persoonallisuushäiriöiset eivät pysty normaaliin sanalliseen välittämisen tuottamiseen niin se tunne että toinen on siinä ja läsnä tulee sitten fyysisen kontaktin kautta joilloin on helpompi ei-sanallisesti viestittää toiselle kuinka rakas toinen on. Kuitenkin, kaiksesta huolimatta.


      • soritahdontodisteita

        Miten perustelet alistuvien uhrien kutsumisen narsisteiksi? Perustuuko näiden "eri tyyppien" (joiden olemassaolosta et esitä todisteita) suhteiden pituus johonkin tieteelliseen tutkimukseen? Vai tulivatko luvut ihan omasta päästä?

        Lähdeviitteitä, kiitos, etenkin jos kutsut narsistien uhreja narsisteiksi:)


      • soritahdontodisteita
        soritahdontodisteita kirjoitti:

        Miten perustelet alistuvien uhrien kutsumisen narsisteiksi? Perustuuko näiden "eri tyyppien" (joiden olemassaolosta et esitä todisteita) suhteiden pituus johonkin tieteelliseen tutkimukseen? Vai tulivatko luvut ihan omasta päästä?

        Lähdeviitteitä, kiitos, etenkin jos kutsut narsistien uhreja narsisteiksi:)

        Tämä siis sulle, kärsivämaailma.


      • Anonyymi
        soritahdontodisteita kirjoitti:

        Miten perustelet alistuvien uhrien kutsumisen narsisteiksi? Perustuuko näiden "eri tyyppien" (joiden olemassaolosta et esitä todisteita) suhteiden pituus johonkin tieteelliseen tutkimukseen? Vai tulivatko luvut ihan omasta päästä?

        Lähdeviitteitä, kiitos, etenkin jos kutsut narsistien uhreja narsisteiksi:)

        Luulisin olevan ns. mutuja.
        Tuskin tieteellistä näyttöä.
        Jotenkin se noin likimain on.


    • olen,en ole

      kyllä nasrkuunkin vaan voi retkahtaa,se on totuus.ja eipähän ns terveemmätkään ikuisesti ole,pettävät,kyllästyvät ym huijausta.elämä on. mutta päivä kerrallaan.voi narskunkin kanssa olla läheisyyttä,hyviä hetkiä-pahoja hetkiä.mutta ei kande muuttaa heidän kanssaan.sit on posessa.

    • n:n ssshuhteet

      Kahden täysiverisen narsistin suhde ei kestä pitkään, koska molemmat edellyttävät toisen ryhtyvän palvelijakseen. Sen sijaan paksu- ja ohutnahkanarsun juttu on luja, match made in heaven. Tosin ohutnahkaiselle osapuolelle se on myös helvetti.

      Pitkäaikaisia, tehokkaita ja narsulle hyödyllisiä, joskin omituisia, ihmissuhteita ovat narsistin ja hänen ohutnahkaisen vastaparinsa työelämässä muodostamat sidokset. Näissä ei ole sellaista tunne-elämän ongelmalastia, mitä perhe-elämään liittyy yhteisine lapsineen ja sukulaisineen. Psykologian asiantuntijat väittävät narsun vaihtavan usein työpaikkaa. Kuitenkin monissa tapauksissa sopiva organisaatio tarjoaa narsistille tämän elämän makeimman leikkikentän pelinappuloineen jopa vuosikymmeniksi.

      • Narskun-uhri

        eräässä suurehkossa hlöstövuokrausyrityksessä narsistinen aluejohtaja on häärännyt vuosikausia savustaen pihalle lukuisia työntekijöitä vuosien varrella...useimmat ovat sairastuneet,joko henkisesti tai fyysisesti ja pelkäävät edelleen vuosienkin jälkeen entistä pomoansa.Johtoa on informoitu asiasta lukuisia kertoja ja työsuojelupäällikkö on kädetön....johto ei tee mitään edelleenkään ja sairas leikki jatkukoon.......


      • Ohutnahkainen
        Narskun-uhri kirjoitti:

        eräässä suurehkossa hlöstövuokrausyrityksessä narsistinen aluejohtaja on häärännyt vuosikausia savustaen pihalle lukuisia työntekijöitä vuosien varrella...useimmat ovat sairastuneet,joko henkisesti tai fyysisesti ja pelkäävät edelleen vuosienkin jälkeen entistä pomoansa.Johtoa on informoitu asiasta lukuisia kertoja ja työsuojelupäällikkö on kädetön....johto ei tee mitään edelleenkään ja sairas leikki jatkukoon.......

        Mä lähen siis sossuun... tehkää työnne, eiku pitäkää...


    • minnenekertyy

      Totta!
      Lääkärit, asianajajat, opettajat...
      Eli ammatit, missä pääsee vaikuttamaan toisten tulevaisuuteen ja jossa saa hyvin itsenäisesti toimia "diktaattorina", sieltähän niitä löytää.

      • 15

        Lisään tuohon valtion, kunnat ja seurakunnat, joissa kerran solmitun työsuhteen jatkuvuus on verrattain taattua. Ei välttämättä tarvitse olla korkeasti koulutettu kiipiäkseen asemaan, jossa pääsee määräämään, että joku muu saa vaihtaa duunia, alaa ja paikkakuntaa.


    • antti sosiaalinen

      toimiva ja manipulova empatiakyvytön narsisti ne yhteen soppii ... muut pannaan pussauskoppiin

    • narskujenntytär

      Ei ole mahdottomuus että kaksi narsua pystyisivät suhteeseen.. Vanhempani ovat narsisteja/psykopaatteja ja he ovat olleet yli 30 vuotta naimisissa. Jatkuvasti vähättelevät toistensa saavutuksia ja nälvivät toisiaan. En tiedä onko heillä minkäänlaista fyysistä kanssakäymistäkään keskenään, eivät käy edes samaan aikaan saunassa tai en muista heidän koskaan halanneen toisiaan. isäni on ns. suorittajatyyppi, jolle menestyminen työelämässä on tärkeää, kun taas äitini vaan jumittaa päivät kotona ja nyt hän vaatii isältäni töihin menoa. Äitini saa hirveän raivarikohtauksen, jos häntä koittaa patistaa töihin. Äitini saa kohtauksen josko isäni ostaa minulle tai veljelleni jotain tavaraa kaupasta. Minun piti aina tienata vaaterahani itse siivoamalla kämppää. Saimme joululahjaksi vanhoja tauluja yläkeranna vintiltä.

      Isäni sai potkut joitain vuosia sitten, joka huomattavasti paransi perheemme sisäisiä välejä, hän ei ollut enää se raivokohtauksia saavat psykopaatti. Usein olen miettinyt miten heidän suhteensa on pysynyt kasassa näin pitkään. Henkistä väkivaltaa suhteessa on paljon, mutta ei fyysistä, josko lapsuudesta muistan jotain kohtauksia. Onko siinä kuitenkin jotain rakkautta tai sen tapaista sisällä. Ehkä he ovat joillain tapaa saman henkisiä ihmisiä, molemmat olivat koulunsa parhaita oppilaita ja ekonomeja.

      Paljon olen heidän lapsenaan joutunut kärsimään vähättelyä. Olen jatkuvasti saaut kuulla olevani liian tyhmä, vähä-älyinen jne. Kaikki valitsemani kaverit olivat vääränlaisia, yksinkertaisesti liian junttia seuraa minulle. Lopulta itse eristäydyin ystävistäni ja nyt minulla on vain muutama kaveri. Muut ihmiset olivat meidän perhettä huonompia jne. Todella harvoin vanhemmillani käy vieraita kylässä, koska heillä menee rahaa (jota isälläni on säästössä sanojensa mukaan 12 00000) turhaan vieraiden kestitsemiseen. Mummini haluaisi kovasti olla kanssamme joulun, mutta ei häntä voi tuoda sinne koska on rullatuolissa. Vanhempani eivät koskaan soittele minulle puhelimitse tai tekstaile mitä kuuluu, koska se on kuulemma niin kallista. Ilmeisesti en ole edes 20 euron puhelinlaskujen arvoinen!

      LUkiossa en ollut mikään kympin oppilas ja sekös etenkin isälleni oli kova paikka. Saan aina kiitosta vain jos palvelen jollain tapaa heitä, kuten esim. siivoan tai leikkaan heidän järjettömän kokoisen lukaalinsa ruohikon. Mutta nytpäs olenkin saanut paljon paremmin töitä kuin isäni! Hahahaa! Minusta itsestäni on tullut hieman vahingoniloinen heidän tilanteeseen. Eniten minua pelottaa, jos poikaystäväni haluaa joskus lapsia ja minä kohtelen heitä samoin kuin vanhempani minua :( Kumpikaan vanhemmistani ei juuri koskaan siivoa, viimeksikin kämppä oli aivan täynnä pölyä ja koirankarvoja.

      • Hedonistibotti

        Voi :(
        Suosittelisin sulle lämpimästi jotain terapiaa (jos et jo sellaisessa käy.) Viestisi perusteella et ole vielä menetetty tapaus, koska pystyt tunnistamaan ja tunnustamaan lapsuudenperheesi viat. Sulla on toivoa. Ja sun kannattais käyttää sitä.
        Mustakin tuntui vielä joitakin vuosia sitten et jos saisin lapsia niin olisin varmaan kamala äiti, samanlainen kuin isäni oli meille lapsille. Mutta vuodet on vieneet katkeruutta ja vihaa, ja asioiden läpikäyminen on vaikuttanut hyvin positiivisesti ajatuksiin tulevaisuudesta ja mahdollisesta omasta perheestä.

        Jos haluat jutella enemmän niin laita viestiä/sähköpostiosoitteesi. Kuuntelen mielelläni jos haluat avautua lisää. Voimia elämään! :)


    • mmmmmmm

      "Eniten minua pelottaa, jos poikaystäväni haluaa joskus lapsia ja minä kohtelen heitä samoin kuin vanhempani minua :("

      Hei Narskujentytär! Olen itse samantyyyppisestä perheestä kotoisin, isä täysin "puhdasverinen" narsisti, äidilläkin piirteitä monistakin persoonallisuushäiriöistä, mutta minulla on sen verran onnea ollut matkassa, että äidiltä ei ole empatia kokonaan kateissa.

      Uskon vahvasti, että et sinä kohtele mahdollisia tulevia lapsiasi kuten vanhempasi kohtelivat sinua, koska tiedostat asiat. Pystyt myös muokkaamaan tietoisesti käytöstäsi ja esimerkiksi ratkomaan omia persoonallisuuden pulmia terapiassa jo ennen lapsia. (En sano tätä pahalla, vaan realistina, että jos suinkin mahdollista, terapia tekee kenelle tahansa narsistin lapselle hyvää. Väkisinkin sitä ollaan vähän pöhköjä, kun aika erikoisten ihmisten kanssa vietetty lapsuus :) )

    • sivusta seuraaja

      narskut huomaavat lampaan keitä alistavat tai yrittävät aristaa.ja nöyrttttävät hulluilla syytteillä oikeuden kautta ,yleensä ilman todisteita! kalliiksi ulee itselleen loppupeleissä toisen kiusaaminen

    • elämätäytyyelää

      Hyvä narskujen tytär.
      Minä pidin äitiäni narsistina, pääsin hänestä kuitenkin helposti irti ja hän aina tuki minua. (narsisti ei tue lapsiaan. lapset ovat vain narsistia varten, esineitä ei sen enempää). Minulla oli outoa käytöstä parisuhteessa ja epäilin olevani narsisti...
      Oma vaivani paljastui läheisriippuvuudeksi ja äitini vaiva myös... suhteessa "normaalin" ihmisen kanssa sitä voi sairastua "voiman" tunteeseen.

      Olen vasta nyt pystynyt antamaan äidilleni anteeksi, tiedän, että hän rakastaa minua vaikka se ei ole sellaista rakkautta, mitä oikea aikuinen kokee lastansa kohtaan. Hänelle kaikki on suurta, mutta hän antaisi vaikka paidan päältää, jos tarvitsisin sitä.

      Sinun vanhempasi (ei ainakaan isä) ollut narsisti, mielenterveysongelmainen/persoonallisuushäiriöinen kylläkin.

      Et ole narsisti, mutta voit kantaa (aika suurella todennäköisyydellä kannatkin) läheisriippuvaisuutta/vastaavaa mukanasi ja sinun täytyy huomioida se.

      Tsemppiä sinulle!

      • niin.

        Tukenut henkisesti vai maallisella mammonalla?


    • eräs estynyt

      Suhteen onnistuminen on varmasti ainakin osittain kiinni siitä, missä kunnossa osapuolet ovat ja minkä tasoisista persoonallisuushäiriöistä on kyse. Narsistinen persoonallisuushäiriö, johon tässä ketjussa nyt selvästi on jumiuduttu, on vain yksi lukuisista persoonallisuushäiriöistä. Tiedostaminen, omien tunnereaktioiden ja käyttäytymisen hallinta ja vuorovaikutustaidot voivat lisääntyä vuosien varrella, etenkin jos on saanut oikeanlaista apua. Ihmisessä tapahtuu kasvua - varmaan toki riippuu ihmisestä, kuinka paljon.

      Meillä on kaksi aikoinaan estyneiksi persooniksi diagnosoitua samassa taloudessa. Vaikeista asioista puhuminen on joskus puolin ja toisin hankalaa silloin kun tunne on tuore, mutta ennen pitkää asiat saahaan aina puhuttua, kun yhessä yritetään. Rakkauttakin löytyy, vaikka joku taisi tässä ketjussa sanoa, ettei persoonallisuushäiriöinen tiedä, mitä se on.

      • sdhkjlhkhkh

        Riippuu persoonallisuushäiriöstä :)
        Siihen liittyy myös se kuinka varhaisessa vaiheessa vamma on syntynyt.

        esim.
        LR tuntee hyvinkin voimakasta rakkautta, mutta se ei ole aikuisen rakkautta, vaan lapsen rakkautta... (Vamma aiheutuu lapsuudessa)

        N ei (käytännössä) tunne rakkautta
        (Vamma aiheutuu varhaislapsuudessa)


      • 4+18=22
        sdhkjlhkhkh kirjoitti:

        Riippuu persoonallisuushäiriöstä :)
        Siihen liittyy myös se kuinka varhaisessa vaiheessa vamma on syntynyt.

        esim.
        LR tuntee hyvinkin voimakasta rakkautta, mutta se ei ole aikuisen rakkautta, vaan lapsen rakkautta... (Vamma aiheutuu lapsuudessa)

        N ei (käytännössä) tunne rakkautta
        (Vamma aiheutuu varhaislapsuudessa)

        "esim.
        LR tuntee hyvinkin voimakasta rakkautta, mutta se ei ole aikuisen rakkautta, vaan lapsen rakkautta... (Vamma aiheutuu lapsuudessa)"

        Noh tuohon voisin omasta puolestani lisätä, että LR:n rakkaus on jotenkin sen tyyppistä, että minä rakastan sinua, teen kaiken vuoksesi, olen kaikkea sitä mitä sinä haluat, yritän olla suututtamatta sinua, syystä että pelkään olla oma itseni...jos olisin, niin hylkäisit minut...olen itse niin kovin tarvitseva...vaikka en tiedäkkään mitä tarvitsen...enkä koskaan ilmaise tarpeitani...toivoisin, että sinä olisit minulle hän, joka sen kertoisi mikä minulle on parhaaksi... samalla huomaten kuin "hyvä" ja rakastamisen arvoinen minä olen...koska minä en tiedä sitä itse...kukaan ei ole saanut minua uskomaan siihen...koska hylkäämisen pelostani johtuen, en edes uskalla olla oma itseni...kuunnella itseäni, tuntea tunteitani, siksi minä asetan kaiken toivoni sinuun...että ainakin kuvitelmissani rakastat minua...vaikka kohtelistkin minua huonosti...se on vain se hinta, unelmasta...kestän sen kyllä...


      • lynett
        4+18=22 kirjoitti:

        "esim.
        LR tuntee hyvinkin voimakasta rakkautta, mutta se ei ole aikuisen rakkautta, vaan lapsen rakkautta... (Vamma aiheutuu lapsuudessa)"

        Noh tuohon voisin omasta puolestani lisätä, että LR:n rakkaus on jotenkin sen tyyppistä, että minä rakastan sinua, teen kaiken vuoksesi, olen kaikkea sitä mitä sinä haluat, yritän olla suututtamatta sinua, syystä että pelkään olla oma itseni...jos olisin, niin hylkäisit minut...olen itse niin kovin tarvitseva...vaikka en tiedäkkään mitä tarvitsen...enkä koskaan ilmaise tarpeitani...toivoisin, että sinä olisit minulle hän, joka sen kertoisi mikä minulle on parhaaksi... samalla huomaten kuin "hyvä" ja rakastamisen arvoinen minä olen...koska minä en tiedä sitä itse...kukaan ei ole saanut minua uskomaan siihen...koska hylkäämisen pelostani johtuen, en edes uskalla olla oma itseni...kuunnella itseäni, tuntea tunteitani, siksi minä asetan kaiken toivoni sinuun...että ainakin kuvitelmissani rakastat minua...vaikka kohtelistkin minua huonosti...se on vain se hinta, unelmasta...kestän sen kyllä...

        Mä en ois niinkään varma, että LR -rakkaus olis aina tollasta.
        Kun kattoo esim niitä pariskuntia joissa ukko on juoppo tms., niin yleensä tämä takertuva LR on kovin kontrolloiva ja "tietää". Aina neuvomassa, puuskahtaen käy siivoamassa jäljet (marttyyri), hoivaa, vahtii, kontrolloi, neuvoo kuinka elää, olla, tuntea, toimia jne. Kritisoi mutta silti uhrautuu.

        Eli mun silmään on pistänyt tollasissa pareissa se, että "kiltti" LR on se, joka hommaa vie ja komentaa vaikka väkisin. Omasta mielestään toisen ja suhteen parhaaksi.


      • lynett
        lynett kirjoitti:

        Mä en ois niinkään varma, että LR -rakkaus olis aina tollasta.
        Kun kattoo esim niitä pariskuntia joissa ukko on juoppo tms., niin yleensä tämä takertuva LR on kovin kontrolloiva ja "tietää". Aina neuvomassa, puuskahtaen käy siivoamassa jäljet (marttyyri), hoivaa, vahtii, kontrolloi, neuvoo kuinka elää, olla, tuntea, toimia jne. Kritisoi mutta silti uhrautuu.

        Eli mun silmään on pistänyt tollasissa pareissa se, että "kiltti" LR on se, joka hommaa vie ja komentaa vaikka väkisin. Omasta mielestään toisen ja suhteen parhaaksi.

        Ja itsekeskeisyys korostuu monasti.
        Kaikki liittyy minuun ja toinen ihminen kaikkine tekoineen ja sanoineen suodatetaan itsen kautta. Se ei esim jois jos mä olisin toisenlainen tai hoitaisin tän asian toisella tavalla tai että se ei jois jos rakastais minua oikeasti.

        Tai jotain pettämistä ja "karkaamisia" vahdataan, koetetaan ennaltaehkäistä, kännyköitä ja muita hallinnoidaan ja tutkitaan jotta ollaan hajulla, hyvän vuoksi tietenkin koska toinen on petturisika. Pakkohan se on.

        Toisille avaudutaan jatkuvasti kuinka se toinen minulle, minun vuokseni tai ei minun vuokseni ja voi voi kun minä. Ja minä. Ja minä. Että ratkaisun avaimet muidenkin ihmisten elämään on itsellä tai sitten otetaan kaikki itteensä niin kuin herneet konsanaan nenukkiin.

        Tuntuu näkyvän samantyyppisissä sairastuttavissa suhteissa kahta takertujaa, kontrolloivaa ja alistuvaa.


      • lynett
        lynett kirjoitti:

        Ja itsekeskeisyys korostuu monasti.
        Kaikki liittyy minuun ja toinen ihminen kaikkine tekoineen ja sanoineen suodatetaan itsen kautta. Se ei esim jois jos mä olisin toisenlainen tai hoitaisin tän asian toisella tavalla tai että se ei jois jos rakastais minua oikeasti.

        Tai jotain pettämistä ja "karkaamisia" vahdataan, koetetaan ennaltaehkäistä, kännyköitä ja muita hallinnoidaan ja tutkitaan jotta ollaan hajulla, hyvän vuoksi tietenkin koska toinen on petturisika. Pakkohan se on.

        Toisille avaudutaan jatkuvasti kuinka se toinen minulle, minun vuokseni tai ei minun vuokseni ja voi voi kun minä. Ja minä. Ja minä. Että ratkaisun avaimet muidenkin ihmisten elämään on itsellä tai sitten otetaan kaikki itteensä niin kuin herneet konsanaan nenukkiin.

        Tuntuu näkyvän samantyyppisissä sairastuttavissa suhteissa kahta takertujaa, kontrolloivaa ja alistuvaa.

        Kiva höpötellä yksinään... =)

        Sit sitäkin funtsin, että tässäkin mennään monesti vähän siitä mistä aita on matalin, eli ikään kuin LR-persoona olis aina ihan samanlainen ilman mitään vaihtelua, vivahteita tai inhimillisyyttä.
        Jokaisessa meissä on "paha" ja "hyvä" puoli ja on aika selkeää, että kaltoinkohtelevassa suhteessa roikkuvan ihmisen narsistinen tasapaino ei ole kunnossa ja se ailahtelee suhteen aikana.
        Sitten on erikseen tosiaan nää totaaliset alistujat mutta sekin kertoo narsistisesta vammasta, siinä tapauksessa sen vajeesta.


      • 4+9=13
        lynett kirjoitti:

        Mä en ois niinkään varma, että LR -rakkaus olis aina tollasta.
        Kun kattoo esim niitä pariskuntia joissa ukko on juoppo tms., niin yleensä tämä takertuva LR on kovin kontrolloiva ja "tietää". Aina neuvomassa, puuskahtaen käy siivoamassa jäljet (marttyyri), hoivaa, vahtii, kontrolloi, neuvoo kuinka elää, olla, tuntea, toimia jne. Kritisoi mutta silti uhrautuu.

        Eli mun silmään on pistänyt tollasissa pareissa se, että "kiltti" LR on se, joka hommaa vie ja komentaa vaikka väkisin. Omasta mielestään toisen ja suhteen parhaaksi.

        "Mä en ois niinkään varma, että LR -rakkaus olis aina tollasta"

        en minä väittänytkään niin...vastaukseni alkoi sanoilla omasta puolestani...kerroin vain itsestäni...

        ja otaksun, että jos olet lukenut aiheesta...nuo ajatukseni ovat kyllä löydettävissä sieltä...joskaan ei sanasta sanaan...

        Mutta joo, on toisenlaisiakin juoppojen puolisoita kuin minä...tiedä sitten johtuuko se läheisriippuvaisuudesta vaiko vain siitä, ettei heidän kuitenkaan ole tarvinnut ikäänkuin pakosta valita tuollaista "liian kiltin" roolia, jossa ei uskalla juurikaan arvostella toista...

        kyllähän minäkin aikoinaan hoivasin, siivosin jäljet, kontrolloin salaa rahan käyttöä,(elettiin aikaa ennen pankkikortteja ja automaatteja) juomistakin yritin kontrolloida, alkuun sillä tavoin, että yritin järjestää muuta ohjelmaa, sukulaivierailuja,yms. menoja viikonlopuiksi, myöhemmin kontrollointi oli lähinnä viinan kaatamista viemärin...marttyyri toki olin...hiljaisten huokausten kera...suoraan en uskaltanut kritisoida...

        "Eli mun silmään on pistänyt tollasissa pareissa se, että "kiltti" LR on se, joka hommaa vie ja komentaa vaikka väkisin. Omasta mielestään toisen ja suhteen parhaaksi."

        Niin noitakin tarinoita on niin monenlaisia kuin on ihmisiäkin...toiset on rohkeampia kuin toiset...eivät niin pelkää hylätyksi tulemistaan...eivätkä välttämättä voi niin huonosti kuin minä voin...kokevat hallitsevansa omaa elämäänsä...

        Sitä en tiedä...sitten onko kuvaamasi LR kiltimpi kuin minun tyyppiseni...ehkä hän on vain terveempi kuin minä, eikä välttämättä edes koe sellaista muutostarvetta kuin minä...

        Syystä ettei hän makaa lattialla ja anna toisen talloa päälle, vaan puolustaa itseään...valitettavasti minulla ei vain silloin ollut eväitä siihen...

        Minun oli vaan lopulta noustava ja lähdettävä...muuta mahdollisuutta ei ollut...


      • M.B.
        lynett kirjoitti:

        Kiva höpötellä yksinään... =)

        Sit sitäkin funtsin, että tässäkin mennään monesti vähän siitä mistä aita on matalin, eli ikään kuin LR-persoona olis aina ihan samanlainen ilman mitään vaihtelua, vivahteita tai inhimillisyyttä.
        Jokaisessa meissä on "paha" ja "hyvä" puoli ja on aika selkeää, että kaltoinkohtelevassa suhteessa roikkuvan ihmisen narsistinen tasapaino ei ole kunnossa ja se ailahtelee suhteen aikana.
        Sitten on erikseen tosiaan nää totaaliset alistujat mutta sekin kertoo narsistisesta vammasta, siinä tapauksessa sen vajeesta.

        Sä et oo synkroonissa :D

        Joo, tuon kuvailemasi kaltaisen hhösääjän mieltäminen LR:ksi saattaa olla hankalaa, koska "hyväähään se tarkoittaa ja tuollainen kun tuo sen ukkokin on, niin...." hymistelykään ei välttämättä asiaa auta mihkään.

        Mutta mutta.. Nimeäisin LR:ksi vain jos ympärillä voidaan huonosti sen LR-käytöksen vuoksi. Suomalaisessa kulttuurissa on nykyisin niin yleistä jättää se ihminen olemaan yksin "sairas", samalla kun ympärillä paheksutaan ja katsotaan hieman kieroon.

        Sellainen, ollaan kaikki yhdessä tässä ja sä oot tuollainen, mä tällainen ja tuo kolmaskin sellainen - sietäminen, hyväksyminen, kiitollisuus, pienistä asioista nauttiminen ja yleinen tyytyväisyys on vähenemään päin. Aina on jotain vikaa ja joku pitäis laittaa hoitoon paranemaan.


      • kiitosketjunkaivajalle
        4+18=22 kirjoitti:

        "esim.
        LR tuntee hyvinkin voimakasta rakkautta, mutta se ei ole aikuisen rakkautta, vaan lapsen rakkautta... (Vamma aiheutuu lapsuudessa)"

        Noh tuohon voisin omasta puolestani lisätä, että LR:n rakkaus on jotenkin sen tyyppistä, että minä rakastan sinua, teen kaiken vuoksesi, olen kaikkea sitä mitä sinä haluat, yritän olla suututtamatta sinua, syystä että pelkään olla oma itseni...jos olisin, niin hylkäisit minut...olen itse niin kovin tarvitseva...vaikka en tiedäkkään mitä tarvitsen...enkä koskaan ilmaise tarpeitani...toivoisin, että sinä olisit minulle hän, joka sen kertoisi mikä minulle on parhaaksi... samalla huomaten kuin "hyvä" ja rakastamisen arvoinen minä olen...koska minä en tiedä sitä itse...kukaan ei ole saanut minua uskomaan siihen...koska hylkäämisen pelostani johtuen, en edes uskalla olla oma itseni...kuunnella itseäni, tuntea tunteitani, siksi minä asetan kaiken toivoni sinuun...että ainakin kuvitelmissani rakastat minua...vaikka kohtelistkin minua huonosti...se on vain se hinta, unelmasta...kestän sen kyllä...

        Wau, oikeastaan nyt näen sen , mistä olikaan kysymys.


    • htittyt

      Kyse on puhtaasti alistamisesta

      LR ei kykene normaaliin parisuhteeseen.
      - Narsistin kanssa alistuu, luopuu omasta identtiteetistä
      - "Tavallisen" ihmisen kanssa (esim. kiltin juopon) hän ottaa vallan ja käyttäytyy hyvin narsistisesti.
      Pitää tosiaan muistaa, että kyse on lapsen rakkaudesta ja lapsen parisuhdekäsityksestä, ei aikuisen ihmisen.
      Tämä on yksi syy, miksi LR hyvin usein periytyy useamman sukupolven matkan.

      • gwhywy

        Lisäys edelleiseen
        - Tarkemmin sanottuna se "parisuhdemalli" tarkoittaa lapsen ja äidin välistä suhdetta.
        Puoliso ottaa, joko äidin käskevän roolin tai LR ottaa "oman äitinsä" roolin häntä itseään (eli puolisoa) kohtaan.

        Sillä ei ole mitään tekemistä aikuisen rakastamisen tai parisuhteen kanssa.

        Tämä on yksi syy miksi LR ei voi käyttää fyysistä voimaa narsisti alistajaansa vastaan, sillä kuka kiltti lapsi voisi lyödä omaa äitiään?

        Narsistin kanssa hän saa ostaa hyväksyntää "äidiltänsä"
        Normaalin kanssa psyyke alkaa pettää ajan kanssa ja touhut menee sekavimmiksi vuosi vuodelta (narsistisimmiksi)

        LR:n hoito vaatiikin aina useamman vuoden psykoterapiaa, kyse ei ole mistään pienestä vaivasta.


      • 8+2=10
        gwhywy kirjoitti:

        Lisäys edelleiseen
        - Tarkemmin sanottuna se "parisuhdemalli" tarkoittaa lapsen ja äidin välistä suhdetta.
        Puoliso ottaa, joko äidin käskevän roolin tai LR ottaa "oman äitinsä" roolin häntä itseään (eli puolisoa) kohtaan.

        Sillä ei ole mitään tekemistä aikuisen rakastamisen tai parisuhteen kanssa.

        Tämä on yksi syy miksi LR ei voi käyttää fyysistä voimaa narsisti alistajaansa vastaan, sillä kuka kiltti lapsi voisi lyödä omaa äitiään?

        Narsistin kanssa hän saa ostaa hyväksyntää "äidiltänsä"
        Normaalin kanssa psyyke alkaa pettää ajan kanssa ja touhut menee sekavimmiksi vuosi vuodelta (narsistisimmiksi)

        LR:n hoito vaatiikin aina useamman vuoden psykoterapiaa, kyse ei ole mistään pienestä vaivasta.

        "- Tarkemmin sanottuna se "parisuhdemalli" tarkoittaa lapsen ja äidin välistä suhdetta.
        Puoliso ottaa, joko äidin käskevän roolin tai LR ottaa "oman äitinsä" roolin häntä itseään (eli puolisoa) kohtaan."

        Niin, en tiedä...tuo on sinun näkemyksesi/kokemuksesi aiheesta...

        Omaa kokemustani miettiessäni ajattelen, että joo...tietyllä lailla...parisuhdemallini alkoholistimieheeni oli hyvinkin samanlainen kuin lapsuuteeni suhde äitiini...

        mitä se sitten oli...opittu tapa selvitä mielenterveys/päihdeongelmaisen lapsena...olla kiltti, huomaamaton, mahdollisimman vähän tarvitseva, äidin oloja tulkitseva saattoi ehkä välttyä enemmiltä selkäsaunoilta, kuin myös välttyä joutumasta lastenkotiin, joka silloin 60- luvulla tuntui lapselta pahimmalta mahdolliselta asialta mitä voisi tapahtua...

        Noh, noilla eväillä, valmiiksi jo LR-persoonana menin avioliittooni, opittu malli elää mukanani...kiltti suorittaja, moitteettomasti hoidettu koti, ilman uskallusta kritisoida, arvostella mitenkään puolisoani...sanoa mitenkään, että jokin on vialla...

        Niinhän se oli lapsenakin, äitiä ei voinut, saanut , uskaltanut arvostella, eikä kertoa kenelläkkään...millaista se oli...

        Että kyllä minä olin se sama kiltti "lapsi" samoilla lapsen selvitymiskeinoilla myös avioliitossani...sen osalta mikään ei muuttunut...

        "Puoliso ottaa, joko äidin käskevän roolin tai LR ottaa "oman äitinsä" roolin häntä itseään (eli puolisoa) kohtaan. "

        Jotenkin tuo sinun mallisi äidin roolin ottamisesta kuullostaisi enemmänkin...enemmänkin siltä, että lapsi on valinnut ns. kostajan rooliin...kostaa puolisolleen lapsuutensa traumat...

        Toki minullakin oli jonkinlainen aikuisen/äidin roolinikin, koska kuitenkin olin aikuinen ja äiti...se toteuttuu juurkin kodin hoitamisessa, töissä käyminä ja lasten tarpeista huolehtimisena...

        Mutta suhteessa puolisooni olin edelleen...se lapsuuteni lapsi...joka toivoi, että puolisoni huomaisi miten kiltti, hyvä minä olin ja rakastaisi minua...hain tekemisen, suorittamisen, kilttinä olemisen kautta rakkautta ja hyväksyntää puolisoltani ihan samoin kuin äidiltäni...

        En nyt tarkoita, että se oli oikein ja tervettä aikuisen käytöstä...mutta niin se vain oli...ja hyvinkin löydettävissä läheiriippuvaisuuden piirteistä...

        Mutta edelleen...tämä vain minun tarinani tähän aiheeseen liittyen...puhun vain omasta puolestani, en tunne ketään toista ihmistä, joka olisi kertonut olevansa läheisriippuvainen...


      • edelleenkiitos
        8+2=10 kirjoitti:

        "- Tarkemmin sanottuna se "parisuhdemalli" tarkoittaa lapsen ja äidin välistä suhdetta.
        Puoliso ottaa, joko äidin käskevän roolin tai LR ottaa "oman äitinsä" roolin häntä itseään (eli puolisoa) kohtaan."

        Niin, en tiedä...tuo on sinun näkemyksesi/kokemuksesi aiheesta...

        Omaa kokemustani miettiessäni ajattelen, että joo...tietyllä lailla...parisuhdemallini alkoholistimieheeni oli hyvinkin samanlainen kuin lapsuuteeni suhde äitiini...

        mitä se sitten oli...opittu tapa selvitä mielenterveys/päihdeongelmaisen lapsena...olla kiltti, huomaamaton, mahdollisimman vähän tarvitseva, äidin oloja tulkitseva saattoi ehkä välttyä enemmiltä selkäsaunoilta, kuin myös välttyä joutumasta lastenkotiin, joka silloin 60- luvulla tuntui lapselta pahimmalta mahdolliselta asialta mitä voisi tapahtua...

        Noh, noilla eväillä, valmiiksi jo LR-persoonana menin avioliittooni, opittu malli elää mukanani...kiltti suorittaja, moitteettomasti hoidettu koti, ilman uskallusta kritisoida, arvostella mitenkään puolisoani...sanoa mitenkään, että jokin on vialla...

        Niinhän se oli lapsenakin, äitiä ei voinut, saanut , uskaltanut arvostella, eikä kertoa kenelläkkään...millaista se oli...

        Että kyllä minä olin se sama kiltti "lapsi" samoilla lapsen selvitymiskeinoilla myös avioliitossani...sen osalta mikään ei muuttunut...

        "Puoliso ottaa, joko äidin käskevän roolin tai LR ottaa "oman äitinsä" roolin häntä itseään (eli puolisoa) kohtaan. "

        Jotenkin tuo sinun mallisi äidin roolin ottamisesta kuullostaisi enemmänkin...enemmänkin siltä, että lapsi on valinnut ns. kostajan rooliin...kostaa puolisolleen lapsuutensa traumat...

        Toki minullakin oli jonkinlainen aikuisen/äidin roolinikin, koska kuitenkin olin aikuinen ja äiti...se toteuttuu juurkin kodin hoitamisessa, töissä käyminä ja lasten tarpeista huolehtimisena...

        Mutta suhteessa puolisooni olin edelleen...se lapsuuteni lapsi...joka toivoi, että puolisoni huomaisi miten kiltti, hyvä minä olin ja rakastaisi minua...hain tekemisen, suorittamisen, kilttinä olemisen kautta rakkautta ja hyväksyntää puolisoltani ihan samoin kuin äidiltäni...

        En nyt tarkoita, että se oli oikein ja tervettä aikuisen käytöstä...mutta niin se vain oli...ja hyvinkin löydettävissä läheiriippuvaisuuden piirteistä...

        Mutta edelleen...tämä vain minun tarinani tähän aiheeseen liittyen...puhun vain omasta puolestani, en tunne ketään toista ihmistä, joka olisi kertonut olevansa läheisriippuvainen...

        "Mutta suhteessa puolisooni olin edelleen...se lapsuuteni lapsi...joka toivoi, että puolisoni huomaisi miten kiltti, hyvä minä olin ja rakastaisi minua...hain tekemisen, suorittamisen, kilttinä olemisen kautta rakkautta ja hyväksyntää puolisoltani ihan samoin kuin äidiltäni..."

        Siis käyttäydyit niin, että sinua alistettaisiin. Voi, kun tuntuu pahalta, tarjouduit suhteessasi alistettavaksi. Itse, kun miettii omaa suhdettaan puolisoonsa, niin kyllä se tasavertaisuudesta lähti. Johan vihkipappimmekin puhui sen tasavertaisuuden puolesta ja niin hyvä puhe olikin, että vieläkin sen muistan.


      • Anonyymi
        edelleenkiitos kirjoitti:

        "Mutta suhteessa puolisooni olin edelleen...se lapsuuteni lapsi...joka toivoi, että puolisoni huomaisi miten kiltti, hyvä minä olin ja rakastaisi minua...hain tekemisen, suorittamisen, kilttinä olemisen kautta rakkautta ja hyväksyntää puolisoltani ihan samoin kuin äidiltäni..."

        Siis käyttäydyit niin, että sinua alistettaisiin. Voi, kun tuntuu pahalta, tarjouduit suhteessasi alistettavaksi. Itse, kun miettii omaa suhdettaan puolisoonsa, niin kyllä se tasavertaisuudesta lähti. Johan vihkipappimmekin puhui sen tasavertaisuuden puolesta ja niin hyvä puhe olikin, että vieläkin sen muistan.

        Samasta tasavertaisuudesta puhui meidänkin vihkipappimme. Luettuani tuon saman, minulle tulee aivan sama tunne, että kirjoittaja oikein tarjoutui alistettavaksi, miten traagista. Mutta entä sitten ne suhteet tuon loppuneen alkoholistin jälkeen tulleet suhteet menikö saman kaavan mukaan alistui alistettavaksi, kohtasi ehkä narsistin ja se oli taas menoa? Mikä tuohon voi auttaa, jokin terapia vai se, että pysyy ilamn puolisoa?

        Väkisinkin tulee pohtineeksi syntyjä syviä, omaa lapsuuttaan ja myös puolison lapsuutta, jonka tietysti pitkään rinnalla kulkeneena on saanut kuulla häneltä itseltään, sukulaisiltaan jne. Mikä siinä on, että kostaa lapsuutensa traumat omalle perheelleen, niin puolisolle kuin lapsilleen?


    • EI KAIKKI

      Mt ongelmaiset ole tunneköyhiä! Tunnen monia todella empaattisia mt ongelmaisia! Outoa yleistämistä taas täällä!

    • Arja Hoo

      Käytännössä ei kukaan terve ryhdy mihinkään pitempi kestoiseen suhteeseen persoonallisuushäiriöisen kanssa, joten heidän on siedettävä toisiaan. Ei ne suhteet kestä ja ole hyviä kenenkään kanssa, jos sinulla on persoonallisuushäiriö, joten on ihan sama seukata toisen samanlaisen kanssa.

    • narsistinarsistinars

      mikä on tuo ohutnahkainen narsisti?
      mulla on diagn. vaativa ja estynyt persoonallisuushäiriö. Veljelläni narsistinen persoonallisuus,
      Olimme hyvin läheisiä, mutta muutin pois. Voin paremmin nyt.
      olenko minäkin narsisti? en tunne olevani, olen liiankin tunteellinen .

      • EX-LR/ narskunvaimo

        Kyllä nämä ovat eri persoonallisuushäiriöitä. Mutta kenellä tahansa meistä voi olla narsistista käytöstä tietyissä tilanteissa tai narsistisia piirteitä. Se, että olet hankkiutunut hoitoon (tai ainakin diagnoosin) puhuu ainakin jonkin verran narsismia vastaan. Narsistis-epäsosiaalinen persoona ei ajattele itsessään olevan vikaa vaan aina muissa, ja hyväksikäyttää heitä.


    • N

      Voisimpa sanoa.

      • EX-LR/ narskunvaimo

        Minulla on ollut jonkinlainen läheisriippuvuus ja itse olen ajatellut että myös piirteitä vaativasta persoonallisuudesta. Menin suhteeseen narsistin kanssa, tai oikeastaan hänellä oli sekamuotoinen pers.häiriö jossa piirteitä 4 eri häiriöstä ja narsisimi vahvimpana. suhde jälkipuinteineen (erot, oikeudenkäynnit, lähetymiskiellot...) kesti 2 2 vuotta ja oli elämäni helvetti. Samalla se oli peastukseni. Luin sen verran narsismista että tajusin, että itsessänikin täytyy olla vakavasti jotain pielessä kun lähdin sellaiseen suhteeseen.

        Nyt terapia ja useita vuosia takana, ehyt ja terve persoona ja tavallinen, onnellinen parisuhde ja lapset. En vaihtaisi narskusuhdetta pois, koska löysin oman itseni. Kiva olisi tietysti olla toipua jollain helpommalla tavalla.


      • Älä pelkää

        Sano, oletko vielä 16 v?


    • unbribable

      Jeps, olen samaa mieltä siitä että mielenterveysongelmaiset eivät ole tunneköyhiä. Monesti päinvastoin, riippuu tietysti häiriöstä. Persoonallisuushäiriöthän eivät ole mielenterveyshäiriöitä? Enempikin jo lapsuudessa opittuja selviytymiskeinoja ja sikälikin tunteet ovat mukana, joskin melko epätarkoituksenmukaisesti tilanteisiin nähden. Itse olen miettinyt että miksi olen saanut diagnoosiksi yleistyneen ahdistuneisuushäiriön, kun omasta mielestäni olen läheisriippuvainen ja persoonallisuushäiriöinen - en kuitenkaan narsisti vaan enempikin vaativa, huomionhakuinen jne..

      Tämä keskustelu on ollut mielenkiintoinen. Kiitos hienoista kommenteista! Minusta on uskomatonta, että täällä uskalletaan kirjoittaa niin avoimesti ja reilusti kipeistä asioista. Tabuista! Itse asun Oulussa, ja olen alkanut epäillä että Oulun yleinen mielenterveyshoito ei toimi niin hyvin kuin pitäisi. Minutkin on selkeästi lempattu systeemistä 9 kerran kongnitiivisen terapian jälkeen.

      Mitä tulee itse aiheeseen: Isäni oli työnarkomaani ja narsisti siinä mielessä, että pelkästään raha ja työ merkitsi mitään elämässämme. Äitini oli epävakaa rajatilatyyppi, hysteerinen, masentunut, narsisti, maanis-depis jne jne.. Oli myös mielisairaalassa kun olin lapsi. Perheessämme huudettiin paljon, isä haukkui äitiä jatkuvasti ja äiti lihoi ja oli poissaoleva pieni lapsi. Kaikki eväät oppia läheisriippuvaiseksi. Jään seuraamaan keskustelua. Kiitos! :)

    • kecv

      Sekä narsisti että läheisriippuva tulkitsevat elämää täysin mustavalkoisesti, eli toisin sanoen läheisriippuva ei voi elää ilman riippuvuutta itsenäisenä. Jos hän ei pääse toteuttamaan sairasta kuviotaan, niin hän katkaisee kokonaan välit. Siis LR:lle todellisuutta on, joko riippua tai katkaista välit jolloin hän kärsii kaiken aikaa ja siitä johtuu, että kun Lr on päässyt irti hän jää vertaistukeen roikkumaan eikä kehity eteenpäin.

      Narsisti taas kiristää valvontaa, jos tuntee suhteen menevän kontrollinsa ulkopuolelle, mutta ei kärsi tilanteesta ja nurkkaan ajettuna alkaa etsiä uusia uhreja.

      • 3+14=17

        "Siis LR:lle todellisuutta on, joko riippua tai katkaista välit jolloin hän kärsii kaiken aikaa ja siitä johtuu, että kun Lr on päässyt irti hän jää vertaistukeen roikkumaan eikä kehity eteenpäin."

        Noh, ihan en ole kanssasi tuota mieltä...uskon että elävä ihminen muuttuu koko elämänsä aikana ja kykenee vaikuttamaan itsekin elämänsä kulkuun...kunhan myöntää omat ongelmansa...ja työstää vääriä ajatus/toimintamallejaan...ei se ole mikään kiveen hakattu ominaisuus/totuus sekään...

        "Toipumisessa pyritään löytämään terve aikuisuus, johon kuuluvat hyvät vuorovaikutussuhteet, kyky kieltäytyä toisten painostuksesta sekä toisten huomioonottaminen ja hoitaminen kuitenkaan itseä uhraamatta. Siihen kuuluvat elämän tarkoituksellisuus, terveet valinnat ja vastuullisuus. Tärkeä on myös tunne siitä, että pystyy itse vaikuttamaan tapahtumiin omalla käyttäytymisellään."

        http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/415-laheisriippuvuus


      • Anonyymi
        3+14=17 kirjoitti:

        "Siis LR:lle todellisuutta on, joko riippua tai katkaista välit jolloin hän kärsii kaiken aikaa ja siitä johtuu, että kun Lr on päässyt irti hän jää vertaistukeen roikkumaan eikä kehity eteenpäin."

        Noh, ihan en ole kanssasi tuota mieltä...uskon että elävä ihminen muuttuu koko elämänsä aikana ja kykenee vaikuttamaan itsekin elämänsä kulkuun...kunhan myöntää omat ongelmansa...ja työstää vääriä ajatus/toimintamallejaan...ei se ole mikään kiveen hakattu ominaisuus/totuus sekään...

        "Toipumisessa pyritään löytämään terve aikuisuus, johon kuuluvat hyvät vuorovaikutussuhteet, kyky kieltäytyä toisten painostuksesta sekä toisten huomioonottaminen ja hoitaminen kuitenkaan itseä uhraamatta. Siihen kuuluvat elämän tarkoituksellisuus, terveet valinnat ja vastuullisuus. Tärkeä on myös tunne siitä, että pystyy itse vaikuttamaan tapahtumiin omalla käyttäytymisellään."

        http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/415-laheisriippuvuus

        Päihdelinkin lainaus voi päteä siihen, että läheisriippuva elää alkoholistin kanssa. Mutta päteekö se siihen, jos elää narsistin kanssa? Eihän nyt narsistin kanssa ongelma ole toisten huomioonottaminen ja hoitaminen itseään uhraamatta. Sehän on nautiskelua mielistelystä ja ihanista kehuista, kukkasista ja lahjoista, joilla narsisti nostaa uhrinsa pilviin ja usein niin hyvistä seksitaidoista tai siitä, että viedään ja tuodaan kahviloihin, ravintoloihin, kylpylöihin nautiskelemaan ruoasta, juomasta ja siitä keksistä. Ristiriitaista, miten tuossa tilanteessa olisi kyse läheisriippuvalla jostakin hoidosta? Hmm.. omilla valinnoillahan se ihana on valittu.


    • kvcs

      Tietysti asiat ovat niin kuin 3 14=17 sanot, mutta on hyvä tiedostaa jo alkuvaiheessa "vapauden vaarat", jotka Lr persoonallisuudelle ovat ihan todellisia.

      Tarkoitin korostaa tilanteen mustavalkoisuutta. Itsekin Lr:nä olen taistellut juuri noiden ylevien oikeiden tavotteiden kanssa. Kun nimittäin se Lr ei ole tilanteessa yksin vaan usein hänellä on läheiset, jotka ehkä ovat myös oppineet väärät käyttäytymismallit. Ihminen harvoin elää tynnyrissä ja jos jostain syystä niin tekee, niin myös mustavalkoisuus korostuu ja sinne vertistukeen saattaa jäädä samalla lailla jumiin, kun suhteeseekin.

      • 2+14=16

        "Ihminen harvoin elää tynnyrissä ja jos jostain syystä niin tekee, niin myös mustavalkoisuus korostuu ja sinne vertistukeen saattaa jäädä samalla lailla jumiin, kun suhteeseekin."

        Niin ymmärrän kyllä pointtisi...riippuvuus korvataan toisella vähän samantyyppisellä...että jos on läheisriippuvainen suhteessa kumppaniinsa niin saattaa addiktoitua myös löytämäänsä yhteisöön...

        Omasta "vapautumisestani" sen verran, että silloin kun tuon asian tajusin/löysin nimen sille miksi minä siedin ja siedin huonoa kohtelua jopa syllistäen itseäni, etten yrittänyt tarpeeksi, enkä osannut ajoissa lähteä avioliitostani vaan vasta sitten kun olin aikas pohjalla...

        Niin minä tavallaan erakoidun avioeroni siltä osin, etten sallinut itselleni minkäänlaista ns. parisuhdetta itselleni moniin vuosiin...elin sillä tavoin yksin seitsemän vuotta, että minulla oli aikaa tutustua enemmänkin itseeni...lapsuuttani, avioliittoani, valittuja selvitymiskeinoja...

        Toki minulla silloinkin oli lapseni, perheeni, työni, ystäväni, sosiaaliset ihmissuhteeni, mutta ei ketään johon olisi voinut sillä tavoin ripustautua...

        En nyt tarkoita että olisin nykyään jokin täydellinen kaikki tietävä ihminen...joka osaa/tietää kaiken oikein...mutta olen kyllä nykyään ihmissuhteissani iloisempi, avoimempi ja vapaampi...ja tunnistan paremmin OMAT oloni...teen valintoja niiden pohjalta...

        minun tarvitse enää siten tarkkailla "kanssaihmisten" oloja siten, että ajattelisin niiden aina johtuvan minusta...osaan paremmin antaa heidän itsensä huolehtia omista oloistaan/elämästään ...

        Uskon kyllä siihen, että ihminen muuttuu koko elämänsä ajan aina olosuhteiden mukaan...varsinkin jos ymmärtää, että aina on vapaus valita...jos ei muuta niin ainakin oman suhtautumistapansa...


    • kvsd

      Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa ja kantapään kautta opittuna.

      Tarkoitan vaan, että vaikka Lr itse toipuu ja oppii uudet suhtautumistavat, niin hänen läheisensä voi pysyä vanhoissa toimimattomissa tavoissa. Tämä on melkein sääntö niissä tilanteissa, jotka ovat saaneet jatkua vuosikymmeniä. Toimintatapojen periytyvyys on myös näissä tapaukissa melkein aina tapahtunut tosiasia.

      • 4+15=19

        "niin hänen läheisensä voi pysyä vanhoissa toimimattomissa tavoissa. Tämä on melkein sääntö niissä tilanteissa, jotka ovat saaneet jatkua vuosikymmeniä"

        Niin sekin on hyväksyttävä tosiasiaksi että muuttaa voimme vain itseämme, omia ajatus/käyttätymismallejamme...emme sen toisen...

        Hän muuttuu vain jos kokee itse siihen tarvetta...

        Omaksi valinnaksi jäänee, joko hyväksyä olosuhteet tai irtaantua niistä jos kokee olonsa/elämänsä kovin huonosti...

        Tuokin on helpommin sanottu kuin tehty...tiedetään kyllä...

        mutta joskus joillakin se oma pahoinvointi käy niin kestämättömäksi että kykenee irtaantumaan siitä pahoinvoinnin aiheuttajasta ..oli hän miten läheinen/sukua tahansa...kuten täälläkin on ollut kertomuksia miten ollaan katkaistu välit äitiinkin...

        "Toimintatapojen periytyvyys on myös näissä tapaukissa melkein aina tapahtunut tosiasia."

        Niin itsekin tuotakin miettinyt omien lasteni kohdalla, mutta en tiedä, nyt kun ovat aikuisempia, voi jutellakkin, kyllä hekin tiedostavat , että minä olin "väärällä tavalla kiltti" avioliitossani , ovat kertoneet jo lapsina ihmetelleensä että miksei äiti puolusta itseään... että ehkeivät ihan suoraan ainakaan kopio samaa käytösmallia ...kun tunnistavat sen...


      • 9+4=13
        4+15=19 kirjoitti:

        "niin hänen läheisensä voi pysyä vanhoissa toimimattomissa tavoissa. Tämä on melkein sääntö niissä tilanteissa, jotka ovat saaneet jatkua vuosikymmeniä"

        Niin sekin on hyväksyttävä tosiasiaksi että muuttaa voimme vain itseämme, omia ajatus/käyttätymismallejamme...emme sen toisen...

        Hän muuttuu vain jos kokee itse siihen tarvetta...

        Omaksi valinnaksi jäänee, joko hyväksyä olosuhteet tai irtaantua niistä jos kokee olonsa/elämänsä kovin huonosti...

        Tuokin on helpommin sanottu kuin tehty...tiedetään kyllä...

        mutta joskus joillakin se oma pahoinvointi käy niin kestämättömäksi että kykenee irtaantumaan siitä pahoinvoinnin aiheuttajasta ..oli hän miten läheinen/sukua tahansa...kuten täälläkin on ollut kertomuksia miten ollaan katkaistu välit äitiinkin...

        "Toimintatapojen periytyvyys on myös näissä tapaukissa melkein aina tapahtunut tosiasia."

        Niin itsekin tuotakin miettinyt omien lasteni kohdalla, mutta en tiedä, nyt kun ovat aikuisempia, voi jutellakkin, kyllä hekin tiedostavat , että minä olin "väärällä tavalla kiltti" avioliitossani , ovat kertoneet jo lapsina ihmetelleensä että miksei äiti puolusta itseään... että ehkeivät ihan suoraan ainakaan kopio samaa käytösmallia ...kun tunnistavat sen...

        Niin lisään vielä kun tuossa imuroidessani mietin näitä asioita, että itsensä muuttaminenkaan ei tapahdu hetkessä...

        ensin täytyy ymmärtää, että omissa ajatus/toiminta/käytömalleissa on jotain jos pielessä...jos kerran voi huonosti...minulla tuo "herääminen" tuli vasta lähes nelikymppisenä...

        ja vasta sen jälkeen voi alkaa miettiä...mitkä asiat koskien itseä ja omaa elämää ovat muutettavissa ja millä tavoin...

        itselleni tosiaan silloin aikoinaan viitisentoista vuotta sitten oli hyvinkin puhutteleva se Hellstenin lause kirjasta elämän lapsi..."jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla...

        http://www.bookplus.fi/kirjat/hellsten,_tommy/elämän_lapsi-4336534?gclid=CKyow_m10LICFawtmAod5SIAgw

        "Teoksessa syvennetään Virtahepo olohuoneessa -kirjasta tuttuja läheisriippuvuuden teemoja. Sisäisen lapsen kuuntelu ohjaa askel askeleelta ihmistä, joka on lähtenyt toipumisen tielle. Menneisyyden otteesta on mahdollista vapautua elämään nykyhetkeä.Elämän lapsi on kirja jokaiselle, joka tunnistaa itsessään sisäisen pahoinvoinnin. Tärkeintä on vastuun ottamasta elämästä. Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla?" Kirja jokaiselle, joka tunnistaa itsessään uhrin tuntomerkit. Teoksesta on ilmestynyt 11. painosta. Paratiisi-pokkarit."

        Minun vaan piti lukea tuo kirja useampaankin kertaan...ennenkuin ymmärsin...ettei minunkaan "vapauteni" ole syntynyt yhdessä yössä vaan useamman vuoden psyykkisen työn tuloksena...

        En ole käynyt vertaisryhmissä sillä tavoin, ainoa virallinen hoitokokemukseni on teekoon psykologi jonka luona kävin juttelemassa vuoden verran, eikä silloin niinkään puitu ongelmiani vaan enemmänkin terapia oli ratkaisukeskeistä...niiden muutosten hakemista ajatus/toiminta/käyttäytmismalleihin...

        mutta minulla on kuitenkin ollut onni, että lähipiirissäni on ollut ihmisiä, joiden kanssa kokemuksiaan/ajatuksiaan on voinut jakaa...ja ongelmistaan puhua oikeilla nimillä...

        läheisin ystäväni on itsekin alkoholistiperheen lapsi, poikani appi on entinen alkoholisti, joka on jäänyt toipumisensa jälkeen alalle hoitamaan muita "sairaita"...hänen vaimonsa, kuin tyttärensä(=miniäni) ovat käyneet/käyvät AL-Anonissa...

        mutta yhtä kaikki tuskin olen ihmisenä mitenkään valmis, täydellinen, virheetön...enkä sellaiseksi koskaan tulekkaan...mutta jollain tasolla olen toipunut paremmin elämään nykyhetkeä ja iloitsemaan enemmän niin elämästä, itsestäni kuin kanssakulkijoistanikin...


    • narsistipyydys

      Vau, ompas täällä kovaa asiantuntemusta narsismista.. ;) Itse olen kyllä kärsinyt narsisteista koko ikäni enkä ole ajatellut asiaa sen kummemmin kuin että ihmiset on pahoja. Liekö itse olen sitten läheisriippuvaista sorttia? Itse minusta kyllä on riippuvuus vähentynyt rutkasti vuosien aikana, en halua enää kenenkään sadistin jalkamatoksi. Silti vaan niitä tulee vastaan "koettelemaan" asennemuutostani.

    • Rajatila..

      Mulla on rajatila, tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus. Luulen, että mieheni on jotenkin estynyt ehkä, vaikkei ole misään hoidoissa ollut. Ollaan oltu vuosia jo yhdessä. Mulla oli nuorena monenlaista itsetuhoisuutta ja todella paha olo, mutta vanhetessa olo on kummasti tasaantunut. Aika paljon vakautta on jo, mielialat enää seilaa välillä nopeaan tahtiin. Esim jatkuva muuttaminen paikasta toiseen on jäänyt ja olen asunut 10v samassa kaupungissa.
      Meillä on auttanut ehkä huumori ja tietty kunnioitus toisen erilaisuutta kohtaan. Jotain turvaa toisistamme saadaan, kun kummallakin on aika raskas lapsuus mielisairaan vanhemman takia kummassakin tapauksessa. Ei huudeta eikä riehuta ja sovitaan kiistat aika nopeasti. Ja kumpikin pystyy tekemään aloitteen sopia. Ehkä alussa kumpikin jotenkin "väisteli" vaikeita asioita, mutta koko ajan tää on menny parempaan. Pystyttäskö kumpikaan ees terveen kanssa olemaan? On tääkin tietty vaikeaa joskus, kun samankaltaisista oloista mentiin pilalle eri tavalla, toinen lukkoon ja minä haahuilijaksi, joka ei oo oikein saanu kiinni mistään. Se on sääli, että ihminen kantaa kaikkea mennyttä mukanaan ja se väistämättä vaikuttaa jokaiseen uuteenkin ihmissuhteeseen. Mutta sanoisin, että olen onnellinen nyt. Lapsia ei tietenkään hankita kyllä, huonot geenit ja miten tässä ite risoina pystyttäs kasvattamaan pärjääviä, terveitsetuntoisia lapsia?

      • 10+10=20

        "Mutta sanoisin, että olen onnellinen nyt"

        Kiitos tasapainoisesta kirjoituksestasi...jossa ne omat ja toisen viat ja vammat on hyväksytty osaksi elämää...niidenkin kanssa voi elää, hyväksyen sellaisina kuin ollaan ..kokea onneakin...

        "mutta vanhetessa olo on kummasti tasaantunut"

        Niin ikä tuo viisautta hyväksyä itsensä ja elämäntilanteensa, ei ole enää tarvetta taistella olemassaolevia tosiasioita vastaan...ymmärtää että elämä on tässä ja nyt ja sitä eletään niillä eväillä mitä on...


    • Rajatila..

      :)
      Jokaisen on maalattava sateenkaarensa käytettävissä olevilla väreillä. Jos joku väri paletista puuttuu, sutii sitten muita enemmän.
      Olen nyt viime vuodet elänyt elämäni parasta aikaa. Varmaan suhteet ei niin onnistu, jos kyseessä on empatiakyvyttömät ja kovin itsekeskeiset persoonallisuushäiriöiset. Rikkinäisilläkin ihmisillä on parempi mahdollisuus onnistua, jos kykenee asettumaan toisen asemaan edes jotenkin, kokemaan myötätuntoa, kun "viat" kuitenkin väistämättä heijastuu oloon, elämään, kommunikaatioon jne.

    • 3+20=23

      "Jokaisen on maalattava sateenkaarensa käytettävissä olevilla väreillä. Jos joku väri paletista puuttuu, sutii sitten muita enemmän."

      niin miten usein me keskittymimmekin vain niihin kumppanissa tai itsessämme näkemiimme puuttellisuuksiin, vikoihin ja vammoihin...nostamme esille, pidämme tärkeimpinä niitä värejä jotka puuttuvat...

      Jätämme huomaamatta/unohdamme sen kaiken hyvän mitä meissä, toisissa ja elämässämme on ...värit jotka meillä on...

      Kiitos sinulle tästä muistutuksesta...

    • Mies

      Ex morsiammella on oman näkemykseni mukaan eristäytyvä persoonallisuushäiriö ja hän kokemukseni perusteella on empatiakyvytön.

      Itsellä meni 5 vuotta tajuta ettei pers. häiriöille mahda mitään.

      Erosin...aika pian eron jälkeen ko. ex. hankkiutui raskaaksi ja sai lapsen. Tätä lastä säälin enemmän kuin ketään.

    • Pipiding

      Itselläni on kokemusta narsistisesta isästä joka oli myös alkoholisti. Silloin kun hän kävi töissä, palkka meni juomiseen ja äiti maksoi kaikki perheen menot, huolehti kodista ja oli isälle palvelija. Isä oli mustasukkainen niin äidistä kuin minusta, väkivaltaa saimme kokea kummatkin. Äiti ei saanut leikkiä kanssani kun olin pieni, eikä minua kohtaan saanut näyttää rakkauta. Sain monesti kuulla että minusta ei ikinä tule mitään ja se heijastu koulun käyntiini, en uskonut osaavani mitään. Alain jo ennen koulu ikää lihoa koska hukutin suruni ruokaan ja sain sitten kärsiä siitäkin.

      Luultavasti äidillänikin oli läheisriippuvuutta tai jotain vastaavaa koska hänellä kesti kauan ennen kuin tajusi erota isästä. Myös äidiltäni olen saanut kuulla että on minun vikani että he isän kanssa erosivat. Eron jälkeenkään en saanut äidiltäni rakkautta, pelkkää haukkumista ja moittimista, en kuulemma tarvinnut edes uusia vaatteita tai viikkorahaa, itseensä hän kyllä panosti. En ole äitiini pitänyt yhteyttä 6 vuoteen, sain tarpeekseni ainaisesta arvostelusta ja moittimisesta miten teen kaiken väärin.

      Lasteni isä osottautui narsistiksi. Hänen mielestään kaikki oli hyvin jos hänellä oli kaikki hyvin. Hän ei ollut ryyppäri, kävi töissä (säästäen rahaa minulta salaa), oli.. en sanoisi hyvä isä kun hän ei lasten kanssa mitään tehnyt, mutta kiltti isä. Lupauksia kaikenlaisista asioista, joita hän ei pitänyt. 13 vuotta yritin kestää ja selvittää miksi minulla ei ole väliä, miksi ei tipu yhtään empatiaa jos olen kipeä. Lopulta kun sain tarpeekseni niin sitten hän yritti saada minua jäämään itkun avulla. Vuosia myöhemmin tuli selville että hänellä oli ollut suhde toiseen naiseen 2 viimeisen yhdessä olo vuoden aikana. Vanhempi tyttäremme katkaisi välit isäänsä jo 15 vuotiaana koska sai tarpeekseen turhista lupauksista.

      Lasten isän jälkeen on tullut katsastettua muutamia miehiä. Yhtä jaksoin katsella 4 vuotta, mutta hän oli alkoholisti, parin viikon putkia ja juotettiin vielä kaveritkin niin että rahat oli loppu kun tultiin takas kotio. Yritin saada häntä tajuamaan ettei sellainen vetele tai lähden ja niin lähdin.

      Myönnän.. olen läheisriippuvainen. Kun rakastun niin yritän toisen ihmisen eteen kaikkeni että minuun oltaisiin tyytyväisiä, yritän puhua ja selvittää miten saisi suhteen korjattua, mutta jossain vaiheessa olen niin loppu että pakko on lähteä. Tosin siinä vaiheessa kun lähden on myös jo rakkaus hävinnyt.

      Nyt olen taas jälleen kerran tilanteessa jossa 4 vuoden yhteis elo alkaa olla loppu suoralla. Rakastan vielä nykyistä miestä, mutta voimat alkaa olla loppu. Tämä mies sanoo rakastavansa ja haluavansa olla kanssani loppu elämän, mutta kun ei anna rakkautta, ei mitään hellyyden osotuksia, seksiä tosi harvoin. Jos hän haluaa mennä johonkin niin on päivän selvää että lähden mukaan, ei minulta tarvi kysyä mitään, mutta jos minä ehdotan johonkin menemistä niin ei käy, voin kuulemma mennä yksinkin. Tuntuu siltä että olen vain häntä varten, mutta hän ei ole minua varten. Jos alan kertoa miltä minusta tuntuu ja mitä haluan häneltä niin hän vaihtaa puheenaihetta, tunteista ei saisi puhua

    • Ohukaiset

      Millainen sitten olisi kahden ohutnahkaisen narsistin suhde?

      • arvausta

        Anteeksi, anteeksi, kiitos, ole hyvä, kiitos, anteeksi. Ehkä jatkuvaa loukkaantumista puolin ja toisin, mutta vaikeista asioista ei keskustella. Molemmat vetäytyvät tunteissaan sisimpäänsä. Uskollinen, lojaali suhde, josta puuttuu jotain, mutta molemmat ovat tavallaan tyytyväisiä. Arkipäiväinen kumppanuus?

        Jos toinen ohutnahkainen on kuitenkin huomiohakuisempaa sorttia niin, se suhde päättyy uskottomuuteen melko nopeasti kun se katoaa kunnon narsistisian matkaan.


      • isopahasika
        arvausta kirjoitti:

        Anteeksi, anteeksi, kiitos, ole hyvä, kiitos, anteeksi. Ehkä jatkuvaa loukkaantumista puolin ja toisin, mutta vaikeista asioista ei keskustella. Molemmat vetäytyvät tunteissaan sisimpäänsä. Uskollinen, lojaali suhde, josta puuttuu jotain, mutta molemmat ovat tavallaan tyytyväisiä. Arkipäiväinen kumppanuus?

        Jos toinen ohutnahkainen on kuitenkin huomiohakuisempaa sorttia niin, se suhde päättyy uskottomuuteen melko nopeasti kun se katoaa kunnon narsistisian matkaan.

        Omakohtainen kokemusko?

        Minä olin meistä se "huomionhakuisempi" ja tapasin paksunahkaisen.
        Se oli aivan älytöntä, paksunahkainen oli aluksi "ystävä" entiselle puolisolleni, mutta minulle mustamaalasi hänet täysin ja lopulta pidin entistän puolisoani mielisairaana.
        Entinen puolisoni alkoi myös tekemään kaikkea tyhmää uuden kaverinsa (tämän paksunahkaisen) avustuksella. Hän pyöritti meitä kumpaakin miten tahtoi.

        Minun ja entisen puolisoni ero meni tämän paksunahkaisen mielen mukaisesti. Erosimme ystävinä, tavarat jaettiin (paksunahkaisen) mielen mukaisesti, sillä hän tiesi, mitä kumpikin tarvitsi. Poikieni yksinhuoltajuus tuli minulle, koska entinen puolisoni oli "mielisairas".

        Alku sujui hyvin ja ensimmäinen puolisoni kustansi pitkään (paksunahkaisen) menoja ja koska itse tein pitkää päivää (olin työnarkomaani) niin entinen puolisoni kävi meillä hoitamassa lapsia, siivomassa ja tekemässä ruokaa, että "paksunahkainen" sai tehdä "tärkeitä asioita". Minulle asia esitettiin niin, että entinen puolisoni loisii meillä ja "paksunahkainen" halusi olla humaani ja auttaa.

        Se oli täysin älytöntä, minä en pystynyt ymmärtämään ensimmäistä puolisoani kun hän kertoi tehneensä meillä vaikka mitä, kun "tiesin" että sen oli tehnyt "paksunahkainen". Ensimmäinen puolisoni ei pystynyt ymmärtämään minua kun en arvostanut tarpeeksi "paksunahkaista" siitä, mitä hän teki eteeni (siis hän oli valehdellut kuinka teki minun töitäni, etten saa potkuja...)

        Se paletti hajosi yhtenä kauniina iltana kun yksi valehdeltu asia tuli esiin niin, että olimme kaikki kolme samassa pöydässä ja "paksunahkainen" ei voinut valehdella samaan aikaan molemmille ja joutui lähelle häpeäntuntemuskokemusta. Selvisi siitä kuitenkin raivarilla toisesta asiasta, mutta seuraavana päivänä alkoi ensimmäisen puolisoni totaalinen mustamaalaus, jonka seurauksena hän poistui meidän elämästämme. Sen jälkeen emme pitäneet enää mitään yhteyttä häneen.


    • puukotettu

      Seurustelu mielenterveysongelmaisen kanssa saattaa olla oikeasti mahdotonta, sillä ei voi koskaan tietää, milloin saa puukosta tai puntarista.
      Kokoajan saa olla varuillaan.

    • väärät toisillemme

      minäkin luulin parisuhteessa ollessa, et olen läheisriippuvainen ja puoliso narsisti, kun petti mennen tullen, nyt kun olen eronnut, huomaan, emme olleet toisillemme sopivia, siinä oli se syy...

    • nykyajan höpötyksiä

      ennen vanhaan ei ollut mitään narsisteja, oli vaan erilaisia ihmisiä, asteikolla:

      täys mul-kku (nykyään narsisti nimityksellä) --------mukava,kiva tyyppi (nykyään " tunneälyinen" nimikkeellä.)

      Nykyihmiset ovat pimahtaneita päästään, kun narsisteista höpisevät jatkuvasti.

    • elossa-

      Minä "tunneälyinen" olin suhteessa " täys mulkkuun" 4 vuotta. Oli elämäni pisimmät vuodet. Aiemmin luulin olevani hyvinkin vahva ihminen, ehkä jopa helvetin ämmä. Joka laittoi suhteet poikki, jos valehtelua, alkoholismin merkkejä tai muuten mielestäni vajaa. Olen suhdekammoinen ja myönnän sen. Saapui prinssi valkealla Hondalla, rakasti yli kaiken, siivosi, teki ruokaa, oli yh isä. Voiko nainen enempää pyytää? Yhteisen oven sulkeuduttua alkoi helvetti, josta osan sai myös aiemmasta liitosta oleva tyttäreni. Raskaaksi tulin heti muutettuamme. Tästä suhteesta ei niin helposti erotukaan. Kiristystä rahasta, lapsesta, syyllistämistä muiden tekosista jne. Pois pääsyllä oli kallis hinta.. Maksan yhteistä lainaa, jolla maksettu hänen auto, Visa, exän laina... Yhteinen lapsi isällä :( valitettavasti tämän kaiken voi ymmärtää vain sellainen , joka on ollut suhteessa "täys mulkkun" kanssa.

      • yxex

        Hyvä että sinulla on tervettä ironiaa jäljellä, kun laitoit itsesi lainausmerkkeihin "tunneälyiseksi" ja eksäsi "täys mulkkuksi"

        Näinhän se valitettavasti toimii. Sitä on jälkeenpäin katkera, neljän vuoden yhteiselosta ei näe positiivisia puolia, ent puolisosta tulee nyk täysmulkku.

        Kärsivällisyyttä! Kahden vuoden kuluttua tämä kipu on hellittänyt. Annan takuun sanoilleni ;)


      • elossa-
        yxex kirjoitti:

        Hyvä että sinulla on tervettä ironiaa jäljellä, kun laitoit itsesi lainausmerkkeihin "tunneälyiseksi" ja eksäsi "täys mulkkuksi"

        Näinhän se valitettavasti toimii. Sitä on jälkeenpäin katkera, neljän vuoden yhteiselosta ei näe positiivisia puolia, ent puolisosta tulee nyk täysmulkku.

        Kärsivällisyyttä! Kahden vuoden kuluttua tämä kipu on hellittänyt. Annan takuun sanoilleni ;)

        Helpottaa jo nyt :)

        Pois muutosta on jo vuosi aikaa. Jouduin tosin olemaan "seurustelusuhteessa" exääni vielä vuoden eron jälkeen. Itse en tässä kyseisessä suhteessa ollut sydämmelläni vaan pakosta yhteisen lapsemme takia. Kiristys lapsella jatkuu edelleen, mutta nyt olen itse suhteesta täysin vapaa!

        Voin vihdoin aloittaa taas omaa elämääni ja siitä nauttia lähes täydellisesti!
        Sillä: "täys mulkku" on löytänyt uuden "uhrin", eikä minun tarvitse pitää herraa tyytyväisenä!

        Tosin suhdekammoni on syventynyt entisestään. En todellakaan halua samanlaiseen suhteeseen joutua uudelleen! Eikä ainakaan tässä vaiheessa tee edes mieli etsiä tai kohdata miehiä suhteen merkeissä.

        No kaikki aikanaan ja kyllähän haavoilla on tapana parantua!
        Välillä silti v*tuttaa ihan satasella ja tuntuu, että elämä meni hukkaan neljän vuoden ajan.
        Hyväpuoli suhteessa oli/on ihana pieni tyttäreni


      • mylifewithpsycho
        elossa- kirjoitti:

        Helpottaa jo nyt :)

        Pois muutosta on jo vuosi aikaa. Jouduin tosin olemaan "seurustelusuhteessa" exääni vielä vuoden eron jälkeen. Itse en tässä kyseisessä suhteessa ollut sydämmelläni vaan pakosta yhteisen lapsemme takia. Kiristys lapsella jatkuu edelleen, mutta nyt olen itse suhteesta täysin vapaa!

        Voin vihdoin aloittaa taas omaa elämääni ja siitä nauttia lähes täydellisesti!
        Sillä: "täys mulkku" on löytänyt uuden "uhrin", eikä minun tarvitse pitää herraa tyytyväisenä!

        Tosin suhdekammoni on syventynyt entisestään. En todellakaan halua samanlaiseen suhteeseen joutua uudelleen! Eikä ainakaan tässä vaiheessa tee edes mieli etsiä tai kohdata miehiä suhteen merkeissä.

        No kaikki aikanaan ja kyllähän haavoilla on tapana parantua!
        Välillä silti v*tuttaa ihan satasella ja tuntuu, että elämä meni hukkaan neljän vuoden ajan.
        Hyväpuoli suhteessa oli/on ihana pieni tyttäreni

        Yhtyen suhteeseen "täysmulkun" kanssa, on se aika vaativaa, ja kun taakse katsoo, ni aika vahva on täytynyt itse olla kun tuollaista on jaksanut katsoa :-) Tsemppiä niille jotka suhteesta päässyt eroon :-) Tuntui hyvältä ajatukselta heittää tämä tänne, jos ja kun tästä olisi jotakin ajateltavaa ja lukemista. Olen siis nuori nainen, ja kerron pääosin parisuhde ongelmistani narsistin kynsissä, tietenkin mahdollisimman anonyyminä... Toistaiseksi. Kurkatkaa ! Blogi avattu juuri, ja tästä se lähtee, spekuloiminen narsistista ja sen käyttäytymisestä suhteessa.

        http://mylifewithpsycho.blogspot.fi


    • Äly älä jätä?

      Kok maapallo on sairas ihmisineen jne.Kuuluu politiikkaammemitkä heistä leimataan kroonikoksi esim.alan työllistämiseksi.Yleensä ennen sairaaksi leimattiin köyhät ja herkät.Piti hakea luonteista sairautta esim.hiljaiset ja ujot,joille lyötiin leima otsaan.Piti samalla katsoa esim. kuinkapaljon mahtoi hoidettavaksi ja mitä hoito maksoi?Vesihoito oli niitä ensimmäisiä jolloin potilas pantiin ammeeseen ja siellä vuoroin jääkylmään veteen ja taas edestakaisin kiehuvaan veteen.Tämä hoito ei maksannut yhteiskunnalle kovin paljon.Myöhemmin tuli insuliinihoito lopotomia lääkehoidot ja sähköhoidot jne.Hoidoille osin jäi myös riippuvaiseksi.Hoidoista jäi potilaat myöskin tulevia hoitoja silmälläpitäen koekaniineiksi,sillä yhäkin katsotaan että lääkkeet ovat kokeilujen tuloksia.Rotat ja hiiret eivät ole pelkästään koekaniineita.Viottamalla lääkkeillä potilaan kehoa,jää hän lopun iäkseen lääkkeidensä orjaksi.Puhua voi henkisistä.mutta ruumiista oiret lähtevät eikä hengestä.Kuka hyvänsä oirehtii jos ruumistaan tarpeeksi piinataan ja jos hänellä on virallinen leima otsassaan tai ei?Ruumiillisten ja henkisten sairauksien rajat on piirretty aikakautena jolloin lääkäreiltä puuttuiva tarkkailiat.

      • 15+18=33

        "Ruumiillisten ja henkisten sairauksien rajat on piirretty aikakautena jolloin lääkäreiltä puuttuiva tarkkailiat"

        niin nykyään ihan tavallisillakin ihmisillä on enemmän tietoa sairauksia oli ne ny kumpaa laatua tahansa...ja kunnioitetaan enemmän potilaan itsemääräämisoikeutta...

        Mutta joo...esim. mielenterveysongelmaisten ja kehitysvammaisten kohtelu on ollut ennen karmeaa...siinä olet oikeassa...kehitysvammaisten kohdalla on tapahtunut parannusta...

        Mutta nykyäänkään mielentersveysongelmaisten asiat eivät ole ihan kohdillaan ja on myös yksi heitäkin halveksuttavampi ihmisryhmä ja he ovat ns. rappioalkoholistit...monet ovat asunnottomia, vailla minkäänlaista oikeutta tulla kohdelluksi ihmisinä...


    • tyt3

      Varmaan suurin osa ihmisistä on jollain tavalla "omituisia", sanotaanko sitä sitten persoonallisuus häiriöksi tai miksi hyvänsä....
      Oman edun tavoittelu ja toisten alistaminen on yleisempää kuin julkisesti ajatellaan, varmaan suurin osa johtotehtävissä toimijoistakin kuuluu tähän joukkoon. Ei voi ajatella, että työttömät ja alemmissa tehtävissä toimivat olisivat ainoastaan näitä "omituisia". Taloudellinen tilanne ei kuulu oikeastaan millään tavalla siihen millaisia ihmiset ovat. Tunnen itse ihmisiä, jotka ovat onnellisia tiukassa taloudellisessa tilanteessaan, ja pyrkivät jopa tukemaan muitakin omasta ahdingostaan huolimatta. Varakkaista piireistä lähtöisin olevia kuuluu myös tuttavapiiriini, eikä heillä välttämättä ole mitään kiinnostusta auttaa lähimmäisiään samalla lämmöllä.
      Ihailen ihmisiä, jotka ovat valmiita lähtemään esim. vapaaehtoistyöhön ja auttamaan pyyteettömästi muita.

    • ehkäpä ehkä ei

      jaa-a oliskohan ollut tuo anneli auerin ja jukka s. lahden liito sellainen.... mene ja tiedä.

    • vai alibi-ainesta?

      No niin, suhde näki lopun eilen. Kestihän se 10kk (joka on itseasiassa pisin suhde kummallekin)

      Se oli myrskyinen. Me tapeltiin, riideltiin ja nussittiin loppupeleissä kummatkin näytti välittävänsä toisesta vaikkakin narsistisuus veti pitemmän korren (olen tiedostanut terapian kautta omani, hän ei ollut)

      "..toinen saa puukon selkäänsä .."

      Vertaukseni osui itseasiassa kirjaimellisesti oikein. Erään riidan jälkeen ainoa ehto oli että suhde jatkuisi olisi toisen viiltäminen, näin ollen annoin naisen viiltää selkääni.

      Suhde oli hyvin aggressiivinen, väkivaltainen ja uhkailua täynnä. Kummatkin oli vuorotellen toistensa niskan päällä kiristämässä mm. erolla, väärällä ilmiannolla jne. Läheisyyttäkin siinä oli hyvinä hetkinäkin, kummatkin pystyi olemaan oma itsensä. Viimeinen ja lopullinen päälle käyminen tapahtui ja suhde loppui.

      Ikävöinkö suhdetta, naista?

      Helvetisti.

      Selvää alibi-ainesta.

    • Anonyymi

      Viillä kurkkus auki paska toimittaja.

    • Anonyymi

      Percy Wetmore pitäisi hakata tuhannen päreiksi.

    • Anonyymi

      Jammu-setä tappoi kaksi lasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisan uupuvat päivitykset ja tuoreet rikosepäilyt

      Mikäs kun Maisa ei ole viikkoihin päivittänyt instaa ja nyt ollaan lehdissä tälläisistä.. 👀 https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/010c6594-780f-4
      Kotimaiset julkkisjuorut
      244
      18534
    2. Ikea palkkaa pakolaisia hienoa!

      Huonekalujätti Ikea aikoo tarjota Suomessa työpestin noin 70 pakolaiselle kolmen seuraavan vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. – Pakolaiset o
      Maailman menoa
      360
      6817
    3. Uusin Seiska herttainen Torppa

      Uskomatonta luettavaa herttaisesta Torpasta. Olisi nyt kiva saada valkopesuri-jankkaajan ja palstalaisia oikeusjutuilla uhkailleen ja uhonneen kir
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2004