Avovaimon kanssa omistamme kääpiöluppa kanin. Hän on jo vanhus, 7v. Koko ikänsä syönyt normaalisti niinkuin kanin kuuluukin, heinää ja muita rehuja.
Hankimme puolisen vuotta sitten kissanpennun, ja tulevat pelottavan hyvin toimeen keskenään. Kaikki lelut jäi turhaksi, jopa tyttöstävä-pehmolelu. Kissekään ei kelpuuta leluja. Keskenään vetävät rallia ympäri taloa vuoronperään toisiaan jahdaten yms.
Kani kuitenkin omaksui kissan ruokailutavat, ensin liha ja kala kuivanappuloita, ja lopuksi jopa ihan puhdasta lihaa. Ei mitenkään maistellen, vaan kunnon lihaköntsä jonka ahneen pureskelun jälkeen vielä nielaisi.
Emme tietenkään tarjoa sitä kanille, vaan luonnollisesti kissen ruokakuppia pidettiin lattialla, josta kani käy närkkimässä (vaikka omassakin kupissa olisi ruokaa).
Nostimme kissen ruokakupin ylemmäs, mutta kani on sen verran jääräpää että kiipeää pöydälle. Ja pöydältä pakastimen päälle, ikkunalaudalle jne. Nyt syövät aina eri huoneissa joten lihaan kani ei pääse enää käsiksi.
Yritin netistä kaivella tietoa lihansyöjäkaneista, en löytänyt yhtäkään aihetta mistään. Kaikkialla vain jankutetaan ettei ne syö lihaa vaikka väkisin tyrkyttäisi.
Ihan uteliasuudesta ajattelin kysäistä että onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia kaneista?
Ja onko tuosta lihasta kanille muuta haittaa kuin mahdolliset vatsanpurut (joita ei koskaan tullut btw)? En kysy sillä että tahtoisin antaa kanilleni lihaa, vaan sen takia koska itselläni on sellainen mielikuva että eläimet ylipäänsä tietävät millaista ruokaa elimistö kestää.
Ja jos jätetään ne "Oot vaan paska omistaja kun annat kanille lihaa" rageviestit pois, en anna. Parhaani teen estääkseni. Ei tollaseen vaan oikeen osaa varautua että ikänsä rehuja syönyt kanivanhus alkaisi ykskaks tykätä lihasta.
Kani syö lihaa? :o
114
9019
Vastaukset
- blubb
Lisätään nyt vielä että kani on aina vapaana, kesäisin myös ulkona. Kuinkahan pitkälle tuo roskaruuan syönti voi mennä... Innolla odotamme sitä päivää kun kisse aloittaa rottien roudaamisen pihaan :|
- manikani
Kanin ei todellakaan pidä olla lihansyöjä. Sen elimistö on kasvissyöjän ja pitemmänpäälle vaikutus on samankaltainen kuin jos bensiinillä käyvän auton tankkiin laitettaisiin dieselöljyä tai päinvastoin.
Itselläni oli kerran iso yli metrin pituinen kasvissyöjälisko (vihreä leguaani), joka alkoi tykätä lihanpaloja sisältävästä pizzasta. Se istuskeli olkapäälläni ja odotti seuraavaa pizzapalaa suu ammollaan. Kävi kuitenkin niin että myöhemmin lisko sairastui kihtiin, eikä pystynyt enää kunnolla edes kävelemään. Vaihdoimme sen ruokavalion takaisin täysin kasvisruokaan ja sen jälkeen eläimen vaivat hävisivät pois. Olen sitä mieltä että ihmistenkin olisi hyvä syödä kasvisvoittoista ravintoa. - sewerwerwer
manikani kirjoitti:
Kanin ei todellakaan pidä olla lihansyöjä. Sen elimistö on kasvissyöjän ja pitemmänpäälle vaikutus on samankaltainen kuin jos bensiinillä käyvän auton tankkiin laitettaisiin dieselöljyä tai päinvastoin.
Itselläni oli kerran iso yli metrin pituinen kasvissyöjälisko (vihreä leguaani), joka alkoi tykätä lihanpaloja sisältävästä pizzasta. Se istuskeli olkapäälläni ja odotti seuraavaa pizzapalaa suu ammollaan. Kävi kuitenkin niin että myöhemmin lisko sairastui kihtiin, eikä pystynyt enää kunnolla edes kävelemään. Vaihdoimme sen ruokavalion takaisin täysin kasvisruokaan ja sen jälkeen eläimen vaivat hävisivät pois. Olen sitä mieltä että ihmistenkin olisi hyvä syödä kasvisvoittoista ravintoa."Sen elimistö on kasvissyöjän ja pitemmänpäälle vaikutus on samankaltainen kuin jos bensiinillä käyvän auton tankkiin laitettaisiin dieselöljyä tai päinvastoin"
Aaahhahahhaa xD Olet ihminen joka keksii vastauksen päästään, ja vastauksella ei todellakaan ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Tälläiset ihmiset valehtelevat myös paljon, keksivät tarinoita, kehuvat sillä kun saivat 20kg hauen vaikka se oli vain 3kg. Aika huono vertaus muutenkin auton polttoaine - ruokavalio... voiko ihminen oikeasti olla noin tyhmä?!
Kyllä kanikin voi syödä lihaa. - kuik
Hauskaa,
mutta en osaa vastata. Meillä oli lapsuudessani marsu, joka myöskin juoksenteli vapaana kotona, kunnes kissa tuli taloon. Silloinkin marsu häkistään päästyään kävi aina ahneuksissaan tyhjäämässä kissan murokupin. Lihaa tai kalaa se ei syönyt. Vanhoissa valokuvissa kissa ja marsu syövät yhdessä. - corvuscorax
sewerwerwer kirjoitti:
"Sen elimistö on kasvissyöjän ja pitemmänpäälle vaikutus on samankaltainen kuin jos bensiinillä käyvän auton tankkiin laitettaisiin dieselöljyä tai päinvastoin"
Aaahhahahhaa xD Olet ihminen joka keksii vastauksen päästään, ja vastauksella ei todellakaan ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Tälläiset ihmiset valehtelevat myös paljon, keksivät tarinoita, kehuvat sillä kun saivat 20kg hauen vaikka se oli vain 3kg. Aika huono vertaus muutenkin auton polttoaine - ruokavalio... voiko ihminen oikeasti olla noin tyhmä?!
Kyllä kanikin voi syödä lihaa.Koirakin voi syödä paskaa ja oksennusta.
sewerwerwer voisi tarkistaa serverinsä tilan
ja huuhdella aivonsa edes kerran omassa kusessaan,
ennen kuin tulee tänne laukomaan eläimellisiä "totuuksiaan".
Kyllä kanikin voi syödä lihaa, mutta se ei ole sen normaalia ruokaa,
eikä todellakaan kanille terveellistä. - älä viitsi
sewerwerwer kirjoitti:
"Sen elimistö on kasvissyöjän ja pitemmänpäälle vaikutus on samankaltainen kuin jos bensiinillä käyvän auton tankkiin laitettaisiin dieselöljyä tai päinvastoin"
Aaahhahahhaa xD Olet ihminen joka keksii vastauksen päästään, ja vastauksella ei todellakaan ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Tälläiset ihmiset valehtelevat myös paljon, keksivät tarinoita, kehuvat sillä kun saivat 20kg hauen vaikka se oli vain 3kg. Aika huono vertaus muutenkin auton polttoaine - ruokavalio... voiko ihminen oikeasti olla noin tyhmä?!
Kyllä kanikin voi syödä lihaa."Kani on kasvinsyöjä. Heinä on kanin pääravintoa. Se sisältää runsaasti kuitua, joka pitää kanin suoliston toimivana ja terveenä sekä hampaat kunnossa. Kanilla on jatkuvasti oltava tarjolla raikasta vettä joko juomakupista tai tarkoitusta varten valmistetusta juomapullosta.[4] Kanit pitävät paljon tuoreruoasta, ja sopivia ovat esimerkiksi porkkana, salaatti, piharatamo, voikukka, mustikanvarvut, omena, päärynä ja puiden lehdet sekä tuoreruokana voikukanlehdet, jotka tosin on paras pestä mikrobien takia. Hampaiden huollon vuoksi kanilla tulee olla myös saatavilla kovaa pureskeltavaa. Tähän tarkoitukseen käyvät hyvin puhtaat ja tuoreet puunoksat (esimerkiksi paju ja omenapuu), näkkileipä tai erittäin kovaksi kuivattu ruisleipä. Leivässä ei kuitenkaan saa olla runsaasti suolaa ja leipää täytyy muutenkin tarjota harkiten, sillä hiiva saattaa alkaa käydä kanin vatsassa josta seurauksena on vatsaongelmia."
ELi siis kukaan ei keksi omasta päästään, vaan se on totuus. Ei kuule villeinä elävätkään kanit lihaa syö. Kani ei siis voi syödä lihaa. JA KYLLÄ ON KANIN OMISTAJAN VASTUULLA PITÄÄ KANINKIN RUOKAVALIO OIKEANA, eli kissan ruoat ylös, kissat oppii pöydän päältäkin syömään, myös talouksissa joissa esim. koira voisi hotkia ne kissankin ruoat. - bioloogi
corvuscorax kirjoitti:
Koirakin voi syödä paskaa ja oksennusta.
sewerwerwer voisi tarkistaa serverinsä tilan
ja huuhdella aivonsa edes kerran omassa kusessaan,
ennen kuin tulee tänne laukomaan eläimellisiä "totuuksiaan".
Kyllä kanikin voi syödä lihaa, mutta se ei ole sen normaalia ruokaa,
eikä todellakaan kanille terveellistä.Jos koira syö kakkaa, sillä on luultavasti jonkin sortin puutostauti, mutta jos kani syö kissanruokaa, se yrittää kilpailla kissan kanssa talossa jaettavasta ravinnosta.
- tunne-eläin
bioloogi kirjoitti:
Jos koira syö kakkaa, sillä on luultavasti jonkin sortin puutostauti, mutta jos kani syö kissanruokaa, se yrittää kilpailla kissan kanssa talossa jaettavasta ravinnosta.
Kanilla on myös tunteet ja jos kissa saa uutena tulokkaana enemmän huomiota ihmisiltä, niin kani voi tulla kissalle mustasukkaiseksi ja vaikkapa syödä sen ruuat.
- purity0
sewerwerwer kirjoitti:
"Sen elimistö on kasvissyöjän ja pitemmänpäälle vaikutus on samankaltainen kuin jos bensiinillä käyvän auton tankkiin laitettaisiin dieselöljyä tai päinvastoin"
Aaahhahahhaa xD Olet ihminen joka keksii vastauksen päästään, ja vastauksella ei todellakaan ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Tälläiset ihmiset valehtelevat myös paljon, keksivät tarinoita, kehuvat sillä kun saivat 20kg hauen vaikka se oli vain 3kg. Aika huono vertaus muutenkin auton polttoaine - ruokavalio... voiko ihminen oikeasti olla noin tyhmä?!
Kyllä kanikin voi syödä lihaa.idiootti sewerwerwer. Liha on atomipommi suolistolle ja ruoansulatukselle. Vielä isompi pommi niille olennoille jotka eivät koskaan ole syöneet lihaa. Liha aiheuttaa paljon kehoon kuona-aineita ja tukkii suolistoa jne. Kun taas rehut ja vihannekset putsaa suolistoa ja antaa ruoansulatukselle vauhtia.
Ihminen joka ei tiedä terveydestä mitään, eikä todennäköisesti pidä huolta itsestään tai muistakaan...voi jatkaa hampurilaisiensa syömistä mutta pitää sitten sen jälkeen suunsa kiinni. Kasviravinto pitää terveenä ja liha ei kuulu terveelliseen ruokavalioon ainakaan kasvissyöjä eläimillä mutta ei sovi monelle ihmisellekään.
Syön elääkseni, en elä syödäkseni, otan vain luonnosta sen mitä tarvitsen. - pompputassu
kuik kirjoitti:
Hauskaa,
mutta en osaa vastata. Meillä oli lapsuudessani marsu, joka myöskin juoksenteli vapaana kotona, kunnes kissa tuli taloon. Silloinkin marsu häkistään päästyään kävi aina ahneuksissaan tyhjäämässä kissan murokupin. Lihaa tai kalaa se ei syönyt. Vanhoissa valokuvissa kissa ja marsu syövät yhdessä.Sun kani sanoo tuota menoa pian dägädögödyytääonemonsyy,
ja heittää veivinsä. Sitten saat itse syödä kanin lihaa illalliseksi. - Ihan normaalia
tunne-eläin kirjoitti:
Kanilla on myös tunteet ja jos kissa saa uutena tulokkaana enemmän huomiota ihmisiltä, niin kani voi tulla kissalle mustasukkaiseksi ja vaikkapa syödä sen ruuat.
Ihan kummallisia kommentteja tulee näkökään.
Kaikki eläimet syö kaikkea ja se on ainoa fakta.
Muistan aikoinaan nähneeni luontodokumentin jossa norjalainen sinivalas oli muuntautunut siten, että sen suussa olevat niin sanotut "hetulat" olivat repeytyneet pois ja sille oli kasvanut hampaat, se siis söi muita kaloja sen jälkeen, isoja merilohia jne... Eikä ollut ainoa vastaava tapaus.
Onhan noita muitakin vielä erikoisempia tapauksia kuten Afrikan savanneilla laiduntavia heinää syöviä 100 päisiä krokotiili laumoja, joten tuo että kani syö lihaa ei ole outoa. Vastaa samaa kuin että koira joisi mehua, eli ei siis mitään outoa. - hotwet333.666
manikani kirjoitti:
Kanin ei todellakaan pidä olla lihansyöjä. Sen elimistö on kasvissyöjän ja pitemmänpäälle vaikutus on samankaltainen kuin jos bensiinillä käyvän auton tankkiin laitettaisiin dieselöljyä tai päinvastoin.
Itselläni oli kerran iso yli metrin pituinen kasvissyöjälisko (vihreä leguaani), joka alkoi tykätä lihanpaloja sisältävästä pizzasta. Se istuskeli olkapäälläni ja odotti seuraavaa pizzapalaa suu ammollaan. Kävi kuitenkin niin että myöhemmin lisko sairastui kihtiin, eikä pystynyt enää kunnolla edes kävelemään. Vaihdoimme sen ruokavalion takaisin täysin kasvisruokaan ja sen jälkeen eläimen vaivat hävisivät pois. Olen sitä mieltä että ihmistenkin olisi hyvä syödä kasvisvoittoista ravintoa.Ihminenhän on apinan lähisukulainen ja olenkin monesti miettinyt, miksi ihmeessä ihmiset syövät kaikkia sellaisia ruokalajeja ja valmisruokia, jotka eivät lainkaan kuulu ihmisen ruokavalioon. Suurin osa apinoista ei syö lihaa lainkaan. Joskus menee jokin lajitoveri, mutta johtunee jostakin epätavallisesta tilanteesta. Apinoilla ovat parhaimmat veriarvot koskaan ja pääasiallisena ravintona kasvikset. Ihmisellä kihti ei ole mitenkään harvinainen. Ihmiset on opetettu kauppatoiminnan myötä syömään lihaa ja lihalla tehdään siis rahaa.
- lihaaaaa
hotwet333.666 kirjoitti:
Ihminenhän on apinan lähisukulainen ja olenkin monesti miettinyt, miksi ihmeessä ihmiset syövät kaikkia sellaisia ruokalajeja ja valmisruokia, jotka eivät lainkaan kuulu ihmisen ruokavalioon. Suurin osa apinoista ei syö lihaa lainkaan. Joskus menee jokin lajitoveri, mutta johtunee jostakin epätavallisesta tilanteesta. Apinoilla ovat parhaimmat veriarvot koskaan ja pääasiallisena ravintona kasvikset. Ihmisellä kihti ei ole mitenkään harvinainen. Ihmiset on opetettu kauppatoiminnan myötä syömään lihaa ja lihalla tehdään siis rahaa.
Kyllä ihminen on syönyt lihaa jo apina-aikoinaan. Lihan ja kasvisten yhtäaikainen syöminen oli yksi oleellinen tekijä, joka mahdollisti aivojen kasvun.
Ihmisen luontaiseen ruokavalioon kuuluu siis sekä liha, että kasvikset. - kertoi luontodoku
hotwet333.666 kirjoitti:
Ihminenhän on apinan lähisukulainen ja olenkin monesti miettinyt, miksi ihmeessä ihmiset syövät kaikkia sellaisia ruokalajeja ja valmisruokia, jotka eivät lainkaan kuulu ihmisen ruokavalioon. Suurin osa apinoista ei syö lihaa lainkaan. Joskus menee jokin lajitoveri, mutta johtunee jostakin epätavallisesta tilanteesta. Apinoilla ovat parhaimmat veriarvot koskaan ja pääasiallisena ravintona kasvikset. Ihmisellä kihti ei ole mitenkään harvinainen. Ihmiset on opetettu kauppatoiminnan myötä syömään lihaa ja lihalla tehdään siis rahaa.
ainakin simpanssit metsästää gueritsoja, jopa niin tehokkaasti että eräillä alueilla pikku apinat ovat liki sukupuutossa!
- Kasvattaja
älä viitsi kirjoitti:
"Kani on kasvinsyöjä. Heinä on kanin pääravintoa. Se sisältää runsaasti kuitua, joka pitää kanin suoliston toimivana ja terveenä sekä hampaat kunnossa. Kanilla on jatkuvasti oltava tarjolla raikasta vettä joko juomakupista tai tarkoitusta varten valmistetusta juomapullosta.[4] Kanit pitävät paljon tuoreruoasta, ja sopivia ovat esimerkiksi porkkana, salaatti, piharatamo, voikukka, mustikanvarvut, omena, päärynä ja puiden lehdet sekä tuoreruokana voikukanlehdet, jotka tosin on paras pestä mikrobien takia. Hampaiden huollon vuoksi kanilla tulee olla myös saatavilla kovaa pureskeltavaa. Tähän tarkoitukseen käyvät hyvin puhtaat ja tuoreet puunoksat (esimerkiksi paju ja omenapuu), näkkileipä tai erittäin kovaksi kuivattu ruisleipä. Leivässä ei kuitenkaan saa olla runsaasti suolaa ja leipää täytyy muutenkin tarjota harkiten, sillä hiiva saattaa alkaa käydä kanin vatsassa josta seurauksena on vatsaongelmia."
ELi siis kukaan ei keksi omasta päästään, vaan se on totuus. Ei kuule villeinä elävätkään kanit lihaa syö. Kani ei siis voi syödä lihaa. JA KYLLÄ ON KANIN OMISTAJAN VASTUULLA PITÄÄ KANINKIN RUOKAVALIO OIKEANA, eli kissan ruoat ylös, kissat oppii pöydän päältäkin syömään, myös talouksissa joissa esim. koira voisi hotkia ne kissankin ruoat.Pohjimmiltaan kanit ovat kasvissyöjiä, mutta toisinaan saattavat syödä lihaakin, esimerkiksi emokani saattaa syödä omia poikasiaan, mutta sillä se "rajoittaa ja suojelee" elikkä varmistaa että maitoa riittää jäljelle jääville poikasille. ja kuten tuolla aiemmin sanottiin, kaikki syövät kaikkea tarpeen tullen.
- Aatuu
manikani kirjoitti:
Kanin ei todellakaan pidä olla lihansyöjä. Sen elimistö on kasvissyöjän ja pitemmänpäälle vaikutus on samankaltainen kuin jos bensiinillä käyvän auton tankkiin laitettaisiin dieselöljyä tai päinvastoin.
Itselläni oli kerran iso yli metrin pituinen kasvissyöjälisko (vihreä leguaani), joka alkoi tykätä lihanpaloja sisältävästä pizzasta. Se istuskeli olkapäälläni ja odotti seuraavaa pizzapalaa suu ammollaan. Kävi kuitenkin niin että myöhemmin lisko sairastui kihtiin, eikä pystynyt enää kunnolla edes kävelemään. Vaihdoimme sen ruokavalion takaisin täysin kasvisruokaan ja sen jälkeen eläimen vaivat hävisivät pois. Olen sitä mieltä että ihmistenkin olisi hyvä syödä kasvisvoittoista ravintoa.Arvoisa manikani olket oikeassa siinä, että kani on kasvissyöjä. Ihminen taas on sekäsyöjä. Se tarkoittaaq, että ihminen tulee monenlaisella ravinnolla toimeen, kuten esimerkiksi sikakin. Terveellinen ravinto on manipuolinen ja sisältää samanverran kaloreita, kun ihminen kuluttaa. Kasvikset ei yksissään ole lainkaan terveellisiä. Päinvastoin on hyvin epäterveellistä siirtyä kokonaan klasvisruokavaliion. Tämä on verrattavissa, että syö pelkkää mäkkiruokaa. Toisin sanoen ruokavalio on hyvin yksipuolista.
Tässä pätee, että ihminen on sitä mitä syö. Jos syö vaan porkkanoita on kasvis ja jos syö nisäkkäitä on nisäkäs. Niin yksinkertaista se on. Kasvissyönti on vain sitä, kun kärsimällä koitetaan ostaa itselle hyvä omatunto. - päläpälähöpöhöpö
Aatuu kirjoitti:
Arvoisa manikani olket oikeassa siinä, että kani on kasvissyöjä. Ihminen taas on sekäsyöjä. Se tarkoittaaq, että ihminen tulee monenlaisella ravinnolla toimeen, kuten esimerkiksi sikakin. Terveellinen ravinto on manipuolinen ja sisältää samanverran kaloreita, kun ihminen kuluttaa. Kasvikset ei yksissään ole lainkaan terveellisiä. Päinvastoin on hyvin epäterveellistä siirtyä kokonaan klasvisruokavaliion. Tämä on verrattavissa, että syö pelkkää mäkkiruokaa. Toisin sanoen ruokavalio on hyvin yksipuolista.
Tässä pätee, että ihminen on sitä mitä syö. Jos syö vaan porkkanoita on kasvis ja jos syö nisäkkäitä on nisäkäs. Niin yksinkertaista se on. Kasvissyönti on vain sitä, kun kärsimällä koitetaan ostaa itselle hyvä omatunto.älä puhu palturia. olen ollut 16 vuotta eli 14 vuotiaasta asti kavissyöjä ja mitään puutoksia ei ole. kasvis ei tarkoita pelkkää porkkanaa tai kaali, vaikka jo noissa on niin paljon vitamiineja, ettei muuta juuri tarvita. pähkinät, tofu, soija ja pavut on täyttä proteiinia jos alat vedota ettei porkkanasta saa proteiinia, pinaatti persilja, tomaatti puhdasta rautaa, jos alat vedota raudanpuutteeseen. jos jotain lihaa pitää syödä, se on kala,. punainen liha ei ole hyväksi ihmiselle ja tämän päivän massa tuotanto eläimille. piste.
jos koittaisit viikonkin olla ilman lihaa ja söisit enemmän tuoretta ruokaa, et voisi edes uskoa todeksi sitä energian määrää ja hyvinvoivaa oloa.
Suurin syy tämän päivän sairauksiin on ettei vitamiinit enään imeydy, koska ruoansulatus takkuilee ja suolisto falskaa. kasvikset antaa sykettä myös mahan ja suoliston toimintaan. ihminen on mitä syö kyllä ja terve ihminen elää kasvisruoalla. - Anonyymi
hotwet333.666 kirjoitti:
Ihminenhän on apinan lähisukulainen ja olenkin monesti miettinyt, miksi ihmeessä ihmiset syövät kaikkia sellaisia ruokalajeja ja valmisruokia, jotka eivät lainkaan kuulu ihmisen ruokavalioon. Suurin osa apinoista ei syö lihaa lainkaan. Joskus menee jokin lajitoveri, mutta johtunee jostakin epätavallisesta tilanteesta. Apinoilla ovat parhaimmat veriarvot koskaan ja pääasiallisena ravintona kasvikset. Ihmisellä kihti ei ole mitenkään harvinainen. Ihmiset on opetettu kauppatoiminnan myötä syömään lihaa ja lihalla tehdään siis rahaa.
Jos oot ihmisapina mieltä niin ok. Monet apinat syövät lihaa, jpa toisten apinalajien kuolleita apinoita
- jussin mamma
sitä sattuu, elikot sekoovat joskus. Siis kissin ruoka piiloon kanilta, vaikka tuskin joku lihamuru kovin haitallistakaan on.
- ...............
Ohoh, mielenkiintoista :-D Joo, ei oikeen muu auta ku toiseen huoneeseen laittaa tuo kissanruoka.
Hassu kani - 13
Meidän yks pupu on vähän semmonen, että syö mitä eteen sattuu... Kerran oli yöllä syönu kanan nahkat, kun oli unohtunu lautanen lattialle. Ei sillekkään tullu mitään vatsavaivoja siitä :D
- diipadaapadaa
Kyllä kasvissyöjätkin syö lihaa (ei kaikki), jos siihen on mahdollisuus. Pitää vaan ottaa huomioon se, ettei kasvissyöjän elimistö pysty käsittelemään oikein sitä lihaa.
Siksi kannattaa olla varovainen jos se niitä kissan ruokia syö, voi tulla ongelmia.- runorotta
Nou mani, nou kani, eikun hani.
Älä silti vie hania kaniin, eikun mitenpäin se oli....?
- meww
En ymmärrä miten toi voi olla susta outoa?? KAIKKI jyrsijät voi iha yhtäläi ku muutki eläimet syödä lihaa.Itselläni 2gerbiiliä jotka syövät koiranruokaa.Eikä se ole outoa.koiranruokaa annan varsinkin talven tullen,sillä sen ansiosta ne saa rasvakerroksen joka suojaa kylmält.Enkä näe asiassa mitään pahaa tai outoa :)
- Misu<3
Kani ei ole jyrsijä. Kanin elimistö poikkeaa hyvin paljon rottien, gerbiilien yms. hiirimäisten eläinten elimistöistä. Kani syö pääasiassa heinää, ja sairastuu jos syö vaikka liikaa tuoreruokaa.
- Mustikka
Kani ei ole jyrsijä vaan jäniseläin. Kani ei myöskään ole sekasyöjä, vaan kasvissyöjä. Gerbiili on sekäsyöjä = syö lihaa ja kasviksia.
- Koiran emäntä
Aika hupaisaa... tuttavalla on kani joka käyttäytyy kuin koira. Mutta lihaa se ei syö.
Oisko sillä kaniliinilla joku puutosjuttu jota yrittää korjata, vitamiinihässäkkä tai jotain... - Näin meillä
Laita vaikka kissalle oma pöytä mihin se pääsee syömään ja kani ei. Meillä näin konttaus ikäisen lapsen takia. Kisulla oma pieni pöytä ja tuoli minkä ansiosta pääsee hyvin pöydälle =)
- tappajakanittulee
liha on hyvää.. nyt vasta kani tajus tämän :)
- 5+5 ei ole 10
Maallikkona tulee mieleen, että joku puutostila voisi olla, tai ihan vaan nälkä.
Toisena ajatuksena alkaa epäilyttämään onko kissalle tarjoamasi oikeasti edes lihaa vai jotain teollista keinotekoista jauhomössöä.
Ehkä kani on syönyt kissan paskaa ja siten saanut bakteerikantaa jonka ansiosta lihan syönti onnistuu. Kuitenkin kun on kyseessä kasvissyöjä ei pitempi aikainen liharuokavalio varmaankaan ole sen terveydelle hyväksi. - Jyrsijä
Meillä kani söi aikanaan mm. nakkikeittoa...ilman lupaa tosin...että ei ole mikään ihme. Marsukin veteli kebab-lihaa kastikkeen kera...jos et antanut, niin uikutti niin kauan kunnes sai oman osansa. Ja nämä kaksi "erikoisille" ruuille persot juoksivat aina perässä keittiöön, kun olit laittamassa ruokaa..ja aina piti jotakin saada :)
- noskuliiniii69
en tiiä,mut repesin vähä :D:D
- ex-kissanomistaja
Tiedän kissoja jotka syövät tuorekurkkua ja omenaa ihan himona vaikka kissankin pitäisi olla puhdasverinen lihansyöjä. Jostain häiriötilasta täytyy olla kyse.
- narskuhammas
En voinut pitää kotikania vapaana asunnossa ollenkaan,
koska se meni heti repimään seinätapetteja irti huoneen nurkista
ja pissasi sohvatyynyjen alle.
- eläinystävä55
eikö kuitenkin kannattaisi ottaa asiantuntijilta selville ettää onko liha hyväksi ? ongelmia voi tulla myöhemmin tavalal tai toisella.
- -
Kyllähän kanit syövät jopa omat poikasensa, jos ne ovat kuolleita tai kania häiritään.
- kuik
Moni muukin eläin toimii näin, jopa Tom Cruise söi lapsensa istukan.
Luonnossa tarkoitus on antaa lisäravintoa emolle, ei isälle. - totta!
olen jopa kuullut jutun kanista joka oli vasta saanut poikasia, ja samassa tilassa sattui sitten olemaan kukko. Kukolle kävi turha uteliaisuus kalliiksi kun omistaja löysi sen seuraavana aamuna kurkku auki revittynä. Oli ilmeisesti tupannut turhan lähelle poikasia ja emokanin suojelunhalut heräsivät.
Hurjia otuksia nuo kanit.
- lalalaalaa
No jos miettii että mitä liha on: proteiineja, eli aminohappoja, samoja rakenneosia joista pupulin omat lihakset rakentuvat. Kanilla on myös kokoonsa nähden todella pitkä ruuansulatuskanava, joka luonnossa takaa sen, että esim. heinän selluloosa varmasti hajoaa tarpeeksi hyvin. Että jos kani tähän päivään mennessä on selvinny hengissä vaikka lihaa onkin syöny, uskon ettei siitä nyt kauheesti mitään haittaakaan ole, liha kun on huomattavasti helpommin sulavaa kun selluloosa :D Ainoo mikä itteeni mietityttää niin se, että koska kasvinsyöjän hampaat eroavat lihansyöjän hampaista (joilla terävät ja lihan hienontamiseen sopiva rakenne) aika lailla, niin ettei vaan pupu joskus esim. haukkaisi liian isoa lihakimpaletta, jota ei saisikaan pureskeltua ja nieltyä oikein.. Ettei vaan tukehtuisi tai mitään..(?) :< Mutta mäkin kyllä ainakin suosittelisin soittoa eläinlääkärille yms :D
voi kaniparkaa :(
- 646456456
kuka ääliö näitä negatiivisaääniä jakaa? totta kai se on kaniparka jos se syö jotain mikä sen elimistölle ei sovi.
- Kookos-Paavo
Hai aina ei kotimirrikään ymmärrä että liiallisella pyörällä ajolla lähtee karvat.
- hyväysstäväparas
Kiva että vanhuuden päiville kanille on tullut sydänystävä.
Mitäs jos menet eläinlääkäriin tarkastuttamaan kanin ja keskustelet uudesta ruokavaliosta.
Tulisi selville, onko jotain ongelmaa vanhalla kanilla ja voiko syödä ystävänsä kanssa
samalta kupilta. - S. Dave
Tuskin toi mahdotonta on. Meilläkin oli kissa joka ei joskus syönyt lihaa melkein millään mutta rouskutti kaalia sun muuta kasviskamaa ihan innoissaan.
- jenkku92
kyllähän se varmaan niitä naksuja voi nakertaa, tekee hyvää hampaille mutta muuten kannattaa kyllä varmaan pysyä ihan kanin omassa ja oikeassa ruokavaliossa :)
- monsteriksi
Ei ole kanin luonnollista ravintoa,siitä seuraa tosiaan ikävyyksiä jos tuo ruokavalio pääsee jatkumaan.
Killin ruuat pois kanin saatavilta,vaikka johonkin korkeammalle kisuli syömään! - napsu677
Meidän kääpiöluppis söisi kaikkea muuta kun omaa ruokaa, hamppareita, koiran ruoakupin sisälllöt , grillimakkara..ei vissi ymmärrä että on kani
- t6y6
Meillä kani söi kissanruokaa kunnes kissa siihen kyllästyi ja söi kanin.
- yksi mielipide
Tässä on ollut kommenttia puoleen jos toiseen. Minä olen sitä mieltä, että kani ei saa syödä lihaa vaan se tulee estää vaikka sitten syöttämällä kissa toisessa huoneessa, jonne kanilla ei ole pääsyä. Kanin suolisto on kasvisyöjän suolisto. Kissan suoli on lyhyt ja tehokas ja kissan oikea ruokavalio koostuu lähes 100% lihasta, luonnossa se saa kasviksia vain syömällä esim hiiren mahalaukun. Näin kissa ei esim sairastu samalla tavalla esim salmonellaan. Kanin suoli on pitkä kuten aina kasvissyöjillä. Lihasta tuleva materiaali siis on liian kauan suolistossa ja "mätänee". Toksiinit siirtyvät suolen seinämien kautta verenkiertoon.
Ihminen on suoansulatuselimistöltään kissan ja kanin välissä eli omnivori eli kaikkiruokainen. Ihmisen suoli on huomattavasti pitempi kuin kissan eikä ihminen sen vuoksi voi hyvin liialla lihalla vaan vaatii kasviksia. Kani on 100% kasvissyöjä. Sen suolisto ei ole suunniteltu lihan sulattamiseen ja suuriin proteiinipitoisuuksiin.
Kyllä olen sitä mieltä, että liha ei kuulu kasvissyöjälle missään tilanteessa. Kanin suoliston luonnollinen bakteerikanta ei kestä lihaa vaan suoliston bakteeritasapaino järkkyy ja sehän tiedetään ihmisiltä, että jos suoliston bakteerikanta järkkyy, niin sairauksia on tiedossa (autoimmuunisairaudet, syöpä, infektioalttius jne).- kukkanen
kiva kun joku kirjoittaa faktaakin välillä. Niin kyllä luonto tietää mitä on luonut ja vaikka ihminen haluaa kontrolloida ja puuttua kaikkeen luonnolliseen, ei se muuta tosiasioita. Yksikään ihminen ei kasvissyönnistä sairastu mutta lihan liika käytöstä kylläkin.
- sori vaan
kukkanen kirjoitti:
kiva kun joku kirjoittaa faktaakin välillä. Niin kyllä luonto tietää mitä on luonut ja vaikka ihminen haluaa kontrolloida ja puuttua kaikkeen luonnolliseen, ei se muuta tosiasioita. Yksikään ihminen ei kasvissyönnistä sairastu mutta lihan liika käytöstä kylläkin.
Sori vaan, mutta kyllä kasvisyönnistä ihmisiä sairastuu ja lapsille se on jopa hengen vaaralista ja vaikuttaa kehitykseen.
Lapsen pakottaminen kasvisyöjäksi on johtanut usein sairaalareissuihin ja pahimmassa tapauksessa jopa huostaanotoon. - Medisiinari
Kyllä minä sanoisin, että ensimmäisenä suoliston bakteerikannan järkkymisestä seuraa ripuli. Autoimmuunisairauksilla viittaat ilmeisesti esim. Chronin tautiin, joka ei sinänsä johdu suoliston bakteerikannan järkkymisestä (tosin antibioottien yhteyttä sairauteen tutkitaan ja antibiootithan tuhoavat myös hyödyllisiä bakteereja), vaan on ainakin osaksi perinnöllinen. Chronin tauti ja haavainen koliitti taas altistavat paksusuolen syövälle, joka ei sekään oikeastaan johdu bakteerikannan järkkymisestä.
- sori vaan itsellesi
sori vaan kirjoitti:
Sori vaan, mutta kyllä kasvisyönnistä ihmisiä sairastuu ja lapsille se on jopa hengen vaaralista ja vaikuttaa kehitykseen.
Lapsen pakottaminen kasvisyöjäksi on johtanut usein sairaalareissuihin ja pahimmassa tapauksessa jopa huostaanotoon.kaikissa kulttuureissa liha ei edes kuulu ruokapöytään vaan karjasta käytetään ainoastaa maito ja kanoista munia. kyllä on varmaan sairas kulttuuri.
aloitin kasvissyönnin lapsena ja elänyt koko aikuis elämäni kasvissyönnillä. en ole juuri koskaan kipeä. puutostiloja ei ole. tänä päivänä kasvisruokaa on saatavilla niin monen laista, että jos ihminen yleensäkin huolehtii ruokavaliostaa ja lastensa, ei sairastuminen ainakaan ruoasta ole kiinni. itse en laittaisi ruhoja suuhuni mistään hinnasta, lihaa en luokittele ruoaksi ollenkaan. ravinto antaa elämän energiaa keholle ja mielelle ja sen tekee puhtaat kasvikset. ruista, riisiä, papuja ja soijatuotteita ja maitoa proteiinia antamaan vihreän ravinnon lisäksi. kyllä ne sairaalat on täynnä lihapullien ja hampurilaisten mussuttajista .
- Tim the Enchanter
Onko sen nimi Caerbannog?
- messiasss
Turha pelleellä elukootten ruualla. Ruuat maahan ja syö mitä syö. Nämä viisaat pätee täällä jostakin suolien mitasta minkä on nähnyt yle fst luontodokkarista. Antaa kanin vetää lihaa jos siitä tykkää ja jos kani nyt kuolee (mikä ei välttämättä johdu lihasta) niin kuolee ainakin onnellisena. Jopa kanit tajuaa että heinä vie hengen mutta nämä saatanan viherpiipertäjät ei sitä tajua ja ne tietää mitä eläimet haluaa ja mistä ne tykkää, eläimet kun ei itse sitä tiedä!
- trllolololollolo
no ei täs mikää einstein pidä olla, kato ku kunha vaa on koulunsä käyny ni tämmöset perusasiat muistaa kyllä. lukio bilsa rules
- sjdgogiöhtjljflughfu
kania ei ole tarkoitettu lihansyöjäksi. ei tee kanille hyvää. älä anna kanis syödä sitä.
- Huhh :P
Aika pelotavaa jos kani syö lihaa. Mutta eihän sille mitään mahda, jos lemmikki pitää jostain oudosta ruuasta. Olen kyllä kuulut, että jossain päin maata elää villikaneja, jotka syövät lihaa ja saatavat syödä jopa oman lajinsa edustajia. Ne ovat kuulemma todella isokokoisia. Mutta eihän se varmaan haittaa, jos teidän kani syö lihaa. Mutta kunhan se ei rupea näykimään tai puremaan teitä. Ehdottaisin että antaisitte kanillenne ihan pikki riikkisen lihaa vaikka joka viikko tai joka toinen viikko :P
- mv
Meidän eläinlääkäri oli koulutukses ja sieltä tullessaan kertoi kollekansa eteläsuomesta kertoneen että hänelle tuodaan välillä puoli kuolleita/nääntyneitä kissoja. Omistajat on kasvissyöjiä ja ne oli sitte päättäny että eihän heidän kissansa voi olla niin paha että syöö LIHAA...
- greenworld
kuule kissat kulkee myös vapaina ja palaa kotiinsa nukkumaan ja kissat pyydystää ulkona suuren osan omaa ruokaansa. kyllä kissa pärjää vaikka saisi kotona pelkkää leipää ja maitoa, se on pyydystäjä eläin, joten älä höpise omiasi
- kissanruoho
greenworld kirjoitti:
kuule kissat kulkee myös vapaina ja palaa kotiinsa nukkumaan ja kissat pyydystää ulkona suuren osan omaa ruokaansa. kyllä kissa pärjää vaikka saisi kotona pelkkää leipää ja maitoa, se on pyydystäjä eläin, joten älä höpise omiasi
Niin ja eikös kissoille pidä syöttää joskus ruohoa?!
- jussin mamma
kissanruoho kirjoitti:
Niin ja eikös kissoille pidä syöttää joskus ruohoa?!
kyllä, pari kolme orasta päivässä. Mutta vain pikku hitusen, koska sisäkissat eivät saa hiiriä eli hiirten mahan sisältöä, joka on heinää. Katti tarvii siis sen verran ruohoa kuin hiiren mahassa on.
- mv
greenworld kirjoitti:
kuule kissat kulkee myös vapaina ja palaa kotiinsa nukkumaan ja kissat pyydystää ulkona suuren osan omaa ruokaansa. kyllä kissa pärjää vaikka saisi kotona pelkkää leipää ja maitoa, se on pyydystäjä eläin, joten älä höpise omiasi
Kissat kulkee vapaana vaan taajaman ulkopuolella. En usko kerrostalokissojen paljoa ulkoilevan...
Tottakai pihalla oleva kissa pyydystää mitä vaan kiinnui saa.
- big maine coon
Meilä on niin iso kissa että se söisi jäniksen ennen kuin jänis ehtii kissan ruokakupille..
- king arthur
Brother Maynard! Bring up the Holy Hand Grenade!
- ei voi tietää
Kissan kuivamuonasta en olisi huolissani, vaikka kani sitä muutaman pipanan välillä syökin, mikäli se siis on markettitavaraa. Näissä pipanoissa lihaa on n. 4% ja loput juuri sitä kaninruokaa. Enemmän olisin huolissani kissasi ruokavaliosta.
Muistan joskus nähneeni kuvan lehmästä laitumella, jolla roikkui rusakon puolikas suussa. Kuvateksti oli jotakuinkin sanomaltaan tällainen: Puutokset kivennäisruokinnassa saa lypsävät lehmät syömään niille sopimatonta ravintoa.
Tai ehkä kanisi kärsii ryhmäpaineesta. - peaceee
Eläimet syö joskus mitä sattuu olemaan luonnottomassa elinympäristössä minkä ihminen on niille luonut. Kehitysmaissa vapaat koirat ja lehmät syövät roskiksista muovia ja jotkut tukehtuvat niihin. Ei se tänä päivänä enää ole ihme jos kanista tulee lihan syöjä vaikka ei luonto niin ole tarkoittanutkaan.
Mitä kissaan ja kaniin tulee, heitä ei pidä erottaa vaikka ruoka purkit erottaisikin toisistaan, he ovat selvästi sielunveljet löytäneet taas toisensa. - kaikkea löytyy
Itse omistin hermeliini kääpiökanin. se oli 10 vuotiaaksi. mussutteli myrkkymuratilla, suklaalla, popkornilla ja ties millä ! ihme ruoka varas oli ja myrkkykukatkin maistui. Hyvä elämä oli, virkeä kuin mikä ja olisi kuulemma elänyt pidempääkin jollei olisi jalkamennyt poikki. tuon ikäinen ei olisi enää luultavasti selvinnyt nukutuksesta.
- Lihansyöjä
Ei kasvinsyöjät pelkkiä kasvia natustele vaan syövät jyrsijöiden ja lintujen poikasia silloin kun kiinni saavat, eivät toki saalista samalla tavalla kuin pedot.
Eli en hirveästi murehdi kunhan pidät jatkossakin huolta ettei kani pääse kovin paljoa lihaa natustamaan.
http://www.youtube.com/watch?v=sQOQdBLHrLk - no huh!
Omani kyllä jokainen nyrpistää nenää jos annan nuuhkaista lihaa ja kääntää päänsä inhoavalla ilmeellä pois. Kammoavat etenkin lämpimiä ruokia. Ahnaimmille herkkusuille on kyllä kermakakun jämät kelvannu.
Mullekin tuli mieleen joku vitamiininpuutos.. Onko kanilla suolakivi?
Eläinkaupoissa myydään varmaan jotain monivitamiinitippojakin, joskus itsekin antanu niille semmosia. - SusannaK
Meillä kanssa kani eli tyytyväiset 8 vuotta popsien suklaata ym. Joulukinkku oli herkkua ja viskiäkin maistoi. Paahtoleivät meetvursteineen katosivat lautaselta parempiin suihin :D Ja kanilla oli aina kalkki ja suolakivet ja vitamiineja sai talvisin.
tomaattiakin söi ja tuoretta ananasta mutta ei purkki. Ja vaniljajäätelöä. Vatsa toimi hyvin loppuun asti. - Tappaja jänis???
Monty Pythonin Graalin malja elokuvassahan oli se kuuluisa "Killer Rabbit" eli jänis, joka hyökkäsi ihmisten kimppuun ja tappoi ne =D
Eli siinä elokuvassa olen ainakin nähnyt sellaisen. Livenä ei olisi ehkä niin kiva kohdata kyseistä otusta =D
...ehkä pupunne onkin tämä pahamaineinen Killer Rabbit??? :O - --
Mulla on ollut kaneja jo 15-vuotta. Ensimmäinen pupu ei suurinta osaa elämästään edes syönyt heinää, ei tiedetä miksi. Ja kyllä kaikki yritettiin, viimeisinä vuosina ei mennyt edes tuore ruoho tms. Kaikki muu meni kyllä, jopa lihapullat ja nakit. Ei mennyt kani miksikään.
Tällä hetkellä minulla olevat kanit syövät myös välillä mitä sattuu. Toinen meni laukkuni sisään ja varasti sieltä karkkia. Toinen repi pussin läpi mandariinin.
Kokemukseni mukaan, ei kani mene miksikään vaikka se söisi vahingossa lihaa. Kyllähän kissat syö ruohoa ja joillakin hevosilla on heinäallergia.
Jos ihmisen on tarpeeksi nälkä, se saattaa syödä toisen ihmisen.
Kunhan kanille ei tule mitään oireita, kaikki on kunnossa. - MPythonlol
http://www.youtube.com/watch?v=XcxKIJTb3Hg
Tästä se alkaa... Monty Python ennusti jo kauan aikaa sitten O_O varokaa. - eläinfysiologi
Kyllä kasvinsyöjät voivat syödä eläinproteiinia, eikä se ole niille PIENINÄ määrinä vahingollista. Jatkuvasti saatuna ja luonnollisen ravinnon korvatessaan se voi aiheuttaa aineenvaihdunnallisia ongelmia, puutostauteja ja joidenkin ravinteiden ylimäärää. Esim. maakilpikonnien jatkuva liika proteiininsaanti voi aiheuttaa kilven pyramidikasvua (liikakasvua) ja sisäelinvaurioita. Kihti on yksi mahdollinen seuraus liiasta (punaisen) lihan saannista.
Kaniinin on hyvä saada kasvinsravintoa tasaisesti, koska sen sisältämä kuitu pitää suolen toiminnassa ja erityisen tärkeää on umpisuolen faunan pitäminen kunnossa - siellä elelevät selluloosaa hajottavat bakteerit ja muut pieneliöt ja ne tarvitsevat ruokaa, eli sitä selluloosaa, että jatkossakin voivat hyvin ja auttavat pupua ruuansulatuksessa.
Liha ei ole myrkkyä kasvinsyöjille, mutta se ei saa olla merkittävä osa ravintoa.
Monetkin kasvinsyöjät syövät tilaisuuden tullen lihaa. Luonnossa tilaisuudet ovat harvassa ja elämä muista syistä (predaatio, loiset jne....) lyhyt, siksi ongelmia ei tule. Ihmisen hoidossa lihaa voi saada liikaa ja ongelmat ehtivät näkyä, koska lemmikit elävät huomattavasti pidempään kuin villit sukulaisensa.
Ihminen on suolistoltaan ja aineenvaihdunnaltaan sekaravinnonsyöjä, joten ihmiselle sopiva ruokavalio on erilainen kuin fysiologialtaan äärilaidan kasvinsyöjän. Vertailu on aika hyödytöntä. - LindaT
Lemmikkien raksut ja ruokapalat ovat niin hyvin valmisteltuja ja niissä tuskin on sitä oikeaa liha-ainesta kuin himpun verran. Jos kani on aloittanut kissan kuivamuonan nakertelun/syömisen on se siinä tottunut makuun. Lemmikit myöskin matkivat toisiaan ja matkimisen myötä lihansyönti olisi jatkunut vaikka loputtomiin(niin kauan kuin olisi kuolla kupsahtanut). Lemmikkieläin oppii erilaisia asioita eläessään ihmisten ja muiden ei-lajitovereidensa parissa kuten kissojen ja koirien jne. Luonnossa normaaliympäristössä elävät eläimet syövät oikealla tavalla. Kissa on saaliseläin ja kani saalistettava.
- Lihiskani
Kanit ovat persoja herkuille. Joskus huvikseen tökkäisin voileivän jäniksen naaman eteen ja meetvursti näytti sillä hetkellä kiehtovan eniten. En kuitenkaan alkanut lihaa elikoille syöttää, oli vain hauska havainto. Muutenkin tuntunut aikoinaan omien kanien kanien kohdalla siltä, että "herkku" = kielletty, harvoin tarjolla oleva asia.
- Oryctolagus
Kanillasi on jokin puutos (kivennäis, suola yms)! Joka saa sen syömään lihaa. Onko kanilla suolakivi annatteko sille kuivaa leipää yms suolapitoista. Pähkinöitä, siemeniä?
- gkfknfnflfl
Kuka helveti ääliö syöttää kanille lihaa. Stana ap syö ite jotai puun puruu sama asia
- blubb
Kanilla on kaikkea mitä ikinä tarvitsee, suolakivet, heinää, nappuloita, kuivaa ruisleipää, tuoreita jne jne, silti se kissen ruokakuppi kiinnostaa aina enemmän.
Ja joku kysyi tuosta lihan muodosta, niin naudan paisti oli kyseessä joka oli itsellemme tarkoitettu. Kisse sai oman osansa, josta kani kävi nyysimässä marmorikuulan kokoisen palan.
Eri ruokailuhuoneet molemmille on muuten pätevä ratkaisu, mutta kissellä on tapana pantata myöhemmäksi sapuskansa. Ovi jos sattuu jäämään auki, niin kani käy syömässä kupin tyhjäksi. Ihan sama laittaako pöydälle vai pakastimen päälle, kani kiipeää kupille kuitenkin.
Yritämme juuri totuttaa kisseä syömään kupin tyhjäksi heti, eli pienempiä annoksia useammin. Tähän asti toiminut mainiosti.
Yksi hauska huomio oli myös tuo pehmolelu. Kanilla siis ollut sama barbara 6 vuotta, ennen kissen tuloa kävi aina parin tunnin välein tamppaamassa sen.
Nyt 5 kuukautta pölyttynyt nurkassa ilman mitään huomiota.
Parilta eläinlääkäriltä kysäisin asiasta kun kisseä kävin rokottamassa, toinen sanoi kanin olevan ihastunut, ja toinen sanoi että tamppaus johtuu siitä kun kanilla on tylsää.
Kissellä ensimmäinen kiima kohta edessä, mielenkiintoista nähdä miten kani reagoi :D- Kuvaa se
Ja anna panna.
Harvempi pihvinsyöjä tajuaa jotta pihvikarja syökin kasvisravintoa joten ilman heiniä ei lautasella ehkä olisikaan muita kuin kasvispihvejä.
- Ötäköistä
Luonnossa ns. kasvissyöjäeläimet syövät todellisuudessa valtavasti eläinproteiinia. Heinässä, puunoksissa yms. on aina hyönteisiä, nilviäisiä ja niiden munia. Luulisin, että liian puhdas kasvisravinto saattaa jopa sairastuttaa eläimen. Kyllähän lehmienkin rehuun lisätään eläinproteiineja.
- mv
Jaa ei meidän lehmien rehuun ainakaan!!!! Ne syö pääasias säilörehua(timotei, apila, nurminata.)!! Lisäksi rypsiä, hernettä, kauraa ja kivennäisiä.
Hullunlehmäntauti(BSE) tulee sillä kun lehmälle syötetään valkuaisrehuna lihaluujauhoa. (Ahneus halvanravinnon perään?)
Noirmaalisti saavat valkuaista: herneestä, härkäpapusta, rypsistä, maissista ja soijasta.
Tuskinpa missään enää annetaan eläiperästä ravintoa lehmille. Bse tauti muistetaan vielä.
- Tsippadii
Meillä on jo kaksi kania (toinen eli 10-vuotiaaksi, toinen nyt kolmevuotias) syöneet lihaa, niin pekonia kuin jauhelihaakin. Tämä havaittiin vahingossa, kun lattialle putosi lasagnesta jauhelihaa ja kani-imurimme kävi sen poimimassa. Sen jälkeen kani alkoi kiivetä jääkaapin alahyllyille jossa säilytettiin päivän ruokia ja kävi nappaisemassa mm. perunalaatikon päältä rapeaksi paistetun pekoniviikapeen ja viiletti aarre hampaissaan sohvan taakse syömään.
Vaikka meilläkään kaneille ei tarjottu tarkoituksella lihaa, kyllä ne ovat sitä oppineet syömään ja syövät kyllä jos vain saavat mahdollisuuden. Ensimmäisen kanin kohdalla äitini vielä soitti minulle paniikissa kouluun, että näin on käynyt, nyt lähdetään eläinlääkäriin. Lääkärikin huvittui asiasta ja kani tutkittiin, mutta ei näkynyt mitään suolistossa tai vatsassa. Ongelmia ei siis ollut. Lääkäri varoitteli tuolloin, että kani on ensisijaisesti kasvivsyöjä, mutta heitti vielä vitsillä, että voihan tottakai evoluutio kehittyä ja kanistamme kasvaa ensimmäinen oikea caerbannog.
En itse olisi mistään hinnasta huolissani jos välillä napsii ja kani muuten näyttää olevan ok. Meillä ainakin eli pitkän ja onnellisen elämän tuo ensimmäinen kaniherra. Tuohan olisi hieno homma jos saataisiin lihaa syövä kanisukupolvi aikaiseksi ja näinollen niistä kasvaisi isompia ja fiksumpia ehkäpä.
- W-
Täytyypä kyllä sanoa, etten ole koskaan kuullutkaan vastaavanlaista. :o Minulla on ollut kaneja niin kauan kuin muistan, joskus jopa yhtäaikaa 14. Mutta kai tuohon on syynä vain se, että se todellakin on ottanut kissasta vähän liikaa mallia. Ensin menivät ruokakupit sekaisin ja kani ei osannut erottaa kumpi oli kumman jos he ovat syöneetkin yhdessä. Kanit kun nimittäin joskus ovat vähän hölmöjä.. Mutta ei kai teidän auta muu kuin yrittää pitää se lihasta erossa ja tyrkyttää rehulinjaa. :D Kokeile vaikka kuivattuja hedelmiä antaa heinien ja muun lisäksi, oma 6-vuotias kanini on aivan hulluna kuivattuihin karpaloihin.
- W-
Niin unohdin vielä lisätä, että tuo oma kanini menee välittömästi sohvan alle piiloon jos haistaakin jauhelihaa pannulla tai kalan uunista. :D On aivan peloissaan pelkästä lihan hajusta.
- pupuhavaintoja
Meillä kani popsi tyytyväisenä koiran kuivamuonapapanoita, jotka sisältävät lihaa. Koiran kupista kävi nyysimässä ja jos säkki unohtui lattialle, repi sen rikki ja mussutti tyytyväisenä. Kunnon lihaa ei ole saanut tilaisuutta syödä, mutta voisin hyvin kuvitella että maistuis.
- ÄLLITÄLLI
Ei ole, mutta ruuasta kylläkin. Mieti nyt itsekin, jos tyttöystävä saisi mehevää pihviä ja sulle tyrkättäisiin itulautanen eteen, vähemmästäkin v***taisi. Kai ne elukatkin hyvän päälle ymmärtää. Ja kukapa se tietää, mitä kaikkea nuo elukat luonnossa vetelee turpaansa. Nämä eläinruokajutut on eläinruokavalmistajien yhdessä eläinlääkärien kanssa tekemä diili, joilla saavat bisneksensä kukoistamaan. Ei niillä elukoilla ennenkään ollut omia ruokiaan, vaan söivät mitä ihmisten pöydästä jäi, eivätkä sairastaneet sen kummoisemmin. Tämä on niin suuri rahabisnes, ja ihmiset menee halpaan. Antakaa jussinen syödä vaan kissan kanssa samoja eineitä ja kaikki on tyytyväisiä.
- ouhwouh
Laita kissankuppiin porkkanaa, kurkkua ja salaattia ja laita se kanin eteen niin katso mitä se tekee. Luultavasti syö. Ehkä voisit laittaa kissan eri huoneeseen kun se syö?
- Killer Rabit
Meikäläisen kaneista kanssa ensimmäinen oli kunnon paistinnielijä. Jos kokatessa sattui vaikka kanapalanen tippumaan lattialle, oli kani sen heti napannut mukaansa, vei häkkiin ja popsi sen - ellet ehtinyt väliin.
Koiranruuat, leivänpäällysteet, kissan hyytelösafkat... kaikki vaan hujauksessa alas. Se kani oli risteytys, jääräpäinen jänis kanin muodossa.
Joskus sama meinasi tukehtua sirkus aakkoseen, kun oli niitä pussillinen pöydällä.. piti kaivaa kurkusta ylös, kun jänö meinasi sen kokonaisena niellä.
Eiköhän pupuparka kuolisi jos jatkuvasti lihaa saisi suuria määriä, ei varmana pysty vatsa moisia pilkkomaan tarpeeksi..
On se kyllä eläimistä kummallisin.- Kanikerhot
Tiedoksesi, kakin ei todellakaan pitäisi syödä lihaa! Lihan syönti, voi aiheuttaa kanille vakavia sairauksia, tai jopa kuoleman! Vinkkaisin, että veisitte kanianne joskus edes ulos pihalle, ja annatte kunnolla TUORE RUOKAA! Meillä myöskin, valkoinen kääpiöluppakorvakani, jolla annamme aina, esmi. kurrkua, parsakaalia ja leipää, iekä koskaan eläissään ole edes nähnytkään lihaa!
- anon
Hei, tää alkaa mennä jo youtube meiningiks. Ei kukaan sitä lihaa tarjoo kanille. Näitä poikkeuksia on joka eläinkunnassa, eikä kellekkään varmaan tuu mieleen, että jos jotain lihaa lattialle tipahtais että kani sen sieltä ensimmäiseks popsis :P
- Onhan noita nähty..
taannoin oli eräässä tiedelehdesä kuva kun lehmä mutusteli jäniksen, kanin tai
rusakon raatoa - märehtinevätkö tosiaan laitumelta löytämiään "märännöksiä"?
Ja kotona maalla oli kissaja, jotka rouskutti sellaisia 5-15 senttisiä ruohoheiniä.
Ei sitä suuremin ihmetelty vaan oltiin tietävinämme, että trasselia kissan suolet
tarvii. Muistelen lukeneeni, että lihansyöjillä on lyhyempi suolisto kuin kasvissyö-
jillä puhuttaessa tietenkin raakaravinnosta. - pomppu.
Meidän kanin herkkua on hyonteiset. Elikkä jos lattialle on jäänyt esim. kuolleita hyttysiä, ne katoavat pian parempiin suihin. Kerran yllätin jussikan ruokapöydän alta syömässä sinne tippunutta meetvurstinpalaa. Pupumme on myös varastanut minulta hedelmäkarkkeja.
- huono neuvoko?
anna syödä mitä syö, ja pidä rehut tarjolla.
- KankkuKaniini
En jaksanut selata koko ketjua, mutta luulen että tuo johtuu siitä, että osatte normaalikaupasta jotakin Whiskasia tms. kissalle.Markettien kissanruoissa on 4% lihaa (vähemmän kuin hernekeitossa). Eli suurin osa kissanruoasta on vehnää ja maissia ja muuta höttöä, joka ei taas kissalle ole ollenkaan tavanomaista ravintoa. Mutta ei ihme jos kanille maittaa. :D
- "................."
Meillä oli kanssa aikanaan kaninpoikanen joka piti kissaa emonaan kanille kelpasi silakka siinä kuin kissallekkin.
- Meillä ei liha kelpa
Tytöllä on kaksi kania joista kumpikaan ei lihaan koske. Ovat ihan hulluna näkkileipään ja hapankorppuihin, joskus annamme pienen palan. Kun teen itselleni leipää niin toinen kaneista kiipee vaikka syliin että saa palan ja joskus kun on esim. lauantaimakkaraa leivällä ja kani saa sitä suuhunsa, makkaran pala lentää heti suusta kaaressa, siinäkin siis on lihaa. Nämä ainakin ovat herkkä vatsaisia, ei sovi liikaa tuoreruokaa antaa (salaattia, porkkanaa ym.) tulevat ruikulle. Heinä on kanin perusruokaa ja kanille tarkoitetut pelletit. Eikö teidän kani syö johtoja tai järsi jotain kulmia jos on kokoajan vapaana. Osaako mennä tarpeileen vai papanoiko jokapaikkaan.
- blubb
Melkein tappoi itsensä muutama vuosi sitten kun Mäcin virtapiuhan puraisi poikki. Sängyllä katselimme leffaa kannettavalta kun ykskaks pamaus, 4 sulaketta paloi, pupun päästä paloi karvat, mutta ei ollut muuten moksiskaan.
Ollaan pyritty nostamaan kaikki johdot ylemmäs tai päällystämään puutarhaletkulla.
Kani ollut aina sisäsiisti, tekee tarpeensa häkkiin.
Kirjoja jos ei lasketa niin ei oo muuten järsimisen kanssa ollut ongelmia.
Ei oo mun mielestä niin hankala lemmikki kuin yleinen käsitys on.
- Suatanan palavoja
Minulla on lemmikkilepakko kotonani kellarissa, reiässä missä asun, pimeässä reiässä.
- kertokass
Minun nuusku turrukkani (koirani) juo kahvia.
- sfd74
blubb, asutteko Espoossa? Mistä kani on hankittu? Tiedän nimittäin Espoosta perheen, jonka kanit ovat myös kiinnostuneet lihasta. Sukuvika?
- kiitos!!!
pitkään oon ollu nauramatta ja muutenkin surullinen mutta alottaja sai aikaan hersyvät naurut, kiitos ja rapsut kanimösjöölle
- HöMiS
Minunkii kani aina vapaana ollessaan menee syömään kissanraksuja. Otan ne kyllä aina pois siitä, tai kiellän sitä. Mut aika ihana hömppä toi on.
- makunsa kullakin
Koska kanisi ja kissasi ovat hyviä kavereita niin kani haluaa leimautua kissakaveriinsa ja tehdä kaikki asiat kuin kaverikin.Meillä sama juttu.Tyttöpupuni rakastaa persialaiskissavanhus kaveriaan ja kiehnää kyljessä niin että kissa hermostuu välillä sen suosonosoituksiin ja antaa slle etutassua.Ei silti vahingoita pupua.Pupu meillä kanssa ensimmäiseksi aamulla kun pääsi vapaaks huoneestaan ryntäsi kissanraksukupille hotkimaan kissanmuonat.Eikä se ole kanin ruokaa missään tapauksessa.Liha tekee massun pipiksi ja kuralle.Karsee löyhkä!Nykyään kissani syö pöydällä raksunsa.Kun on vielä niin kilttikin että nätisti istui kipon vieressä odottamassa jotta milloinkahan meidän pupuneiti on syönyt tarpeeksi että hänkin voi saada jotan suuhunsa.Meidän poikapupu ei välitä kissanmuonasta.Päinvastoin,kun olen antanut sen hastella kissan ruokakuppia se saa hepulin.Ravstelee itseään ja lyö käpälää lattiaan ja ottaa hatkat.Sitten katsoo mua tyrmistyneenä:Että tommosta moskaa!YÄX!.Voihan olla myöskin syynä sekin,jos kanille kelpaa ihan melkeen mikä vaan,että se on yxinkertaisesti ahne.Ja ahneellahan on se tunnettu loppu!Meidän tyttö on sitä sorttia.Letutkin kelpaa.
- Mustikka
7v kani ei ole vielä mielestäni vanhus. Kääpiöroduthan elävät helposti kymmenen, jopa 15 vuotta. Kääpiöluppa on erittäin ahne rotu, joten en yhtään ihmettele, että se syö kissankin ruoat, jos niitä on tarjolla.
Jotain samanlaista...
Meillä kaksi vapaana juoksentelevaa, häkissä yöt nukkuvaa tyttökania ja toinen heistä on vakavan sairastumisen jälkeen ryövännyt suoraan lautaseltani tuoretomaattia bruchetan päältä. Ei siinä outoa. Mutta samoihin aikoihin lautaselta ryövättiin vaniljajäätelöä! Myös sohvalla olen istunut ja syönyt pizzaa. Neiti onkin hypähtänyt sohvalle ja tunkenut pörröisen päänsä pitsalaatikkoon ja yrittänyt hampata pitsan reunaa hirveällä himolla! Huomautan, että molemmat saavat saman verran ruokaa (kuivaa ja tuoretta) ja sitä riittää! :)- Tara.The.Bunny
En nyt oikein ymmärrä mitä nuo muut ovat kirjoitelleet mutta sen verran tiedän, että kanit ovat eri eläimiä kun gerbiilit. Kanit eivät kuulu jyrsiöijin, joten heidän elimistö on erinlainen kun esim. gerbiileillä.
- Anonyymi
Kyllä eläimet yleensä tietävät mitä kestää syödä ja mitä ei. (Paitsi jotku hyberjalostetut, niistä en tiiä) ja jos kani on terve ja virkeä nii ok. Mutta heinän syöntiä se ei saa haitata
- Anonyymi
Minulla oli lihankasvatukseen kaneja ja ne söivät omat poikasensa, mikäli pesintä häiriinti ja se on ihan normaalia käytöstä jäniseläimillä, myös luonnossa emä syö poikaset, mikäli pesintä häiriintyy.
Suosittelisinkin, että ronttaat kanin eläinlääkäriin ravintoarvomittauksiin, lihassa on todennäköisesti jotain, mistä kanivanhuksella on pula elimistössä.
Syökö kuivattuna nokkosta, siitä saisi kasvisrautaa, koska sitä ensimmäisenä epäilisin vanhuksella?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491205Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241149Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111080- 1261051
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307957- 42929
- 72895
- 73869