Kuntafuusioistako ratkaisu nousuun?

Kunnista halutaan syystä jos toisestakin suurempia. Yrityksetkin fuusioituvat, globalisoituvat. Kuitenkaan suuri ei aina ole kaunista, ei aina ainoa hyvä ajatus.

Yritysten fuusio on perusteltu, jos se tuo parempia rahoitusmahdollisuuksia ja/tai toiminnallisia etuja. Suuremmalla yksiköllä on ”halvempi raha” pääomamarkkinoilla. Päällekkäisiä toimintoja yhdistämällä prosesseja voidaan tehostaa ja siten säästää menoja, tuottavuutta saadaan siten kohotettua. Hallintojen yhdistäminen marginaalisena ei toisi sinällään säästöjä, jos toiminnat pysyvät entisellään. Suurimmat kustannukset liittyvät koulutukseen ja etenkin yhä enenevässä määrin terveyteen ja vanhusten hoitoon. Mutta mitenkäs säästät, kun menot kasvavat hoidettavien määrän kasvaessa, eläköityessämme yhä suuremmin joukoin, hoitajia tarvitaan lisää, ja hoitajien palkatkin pitäisi saada sekä kilpailukykyisiksi että oikeudenmukaisiksi tehtävien vaativuuteen, vastuullisuuteen ja raskauteen nähden? -Varsin hankala yhtälö siis!

Kuntien yhdistämisistä puuttuu kunnollinen, käytännössä toimiva teoria. Kuntien yhteinen ongelma on pirstaleinen palvelurakenne. Ylikapasiteettia ja niukkuutta esiintyy samanaikaisesti, aivan samoin kuin eräillä aloilla työvoiman vajausta ja työttömyyttäkin. Esimerkiksi tekonivelleikkauksia tehdään yli kolmessakymmenessä paikassa, kun muutamakin riittäisi (5-6) , koska yhteen asiaan keskittynyt leikkausyksikkö tekee parempaa laatua nopeammin ja halvemmalla kuin kirurgiset monialapisteet. Tästä erityisen hyvänä esimerkkinä valtakunnallisestikin on Tays, Tampereen yliopistollinen Keskussairaala.

Palvelujärjestelmien rakenteelliset tekijät ovat valikoima, saatavuus, kustannukset, hoitotakuut ja laatu. Mitä ja millaisia palveluja on tarjolla missäkin yksikössä, miten helposti ja nopeasti kukin palvelutyyppi – kunnallinen – yksityinen – on ihmisten ulottuvilla sekä millaisia eri valikoima-saatavuus-yhdistelmiä on käytettävissä määräävät kustannuksia ja laatua. Nykyinen kuntarakenne maksimoi alueellista saatavuutta ja valikoimaa seurauksella että kalliilla tehdään vaikka halvemmallakin saataisiin parempia tuloksia ja laatua.

Esimerkiksi perusterveydenhuollossa ei vaadita pitkälle erikoistunutta osaamista eikä välineitä. Niissä saatavuus on tärkein suunnitteluperuste. Mutta mitä erikoistuneempi palvelu, sitä suurempaa väestömäärääkin se edellyttää. Kunnalliset vaiko yksityiset palvelut? -. kas siinä senvuoksi vakavakin ”kissanhännänvedon” iänikuinen aihe…

Ilkka Hyttinen

25

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mm. Euroopan parlamentin puhemiestasolta on väitetty, että terveydenhuoltoa voitaisiin tehostaa nopeimmin kilpailuttamalla palveluja, siis yksityistämällä. Sen mukaan kilpailuttaminen ei ole ristiriidassa tasa-arvon eikä laadun kanssa. Myös sieltä on nostettu esille korkeatasoisen tietotekniikan merkitys terveydenhuollossa. Tietotekniikan kehityksen voimakas tarve yhdessä uusien tuotanto- ja toimintamallien kanssa on tälläkin alalla yleispätevää, sen sijaan kilpailuttaminen ei aina tuo toivotunkaltaista edullista tulosta, ei ainakaan kirurgisen erikoissairaanhoidon näkökulmasta. Kilpailutetut ostopalvelut ovat ainakin HYKSin JONONPURKU-URAKAN kokemusten valossa osoittautuneet kaikkein kalliimmiksi. Julkinen sektori osoittautui kokonaisuutena kuntamaksajalle halvemmaksi, ja komplikaatiot tulivat myös asianmukaisesti hoidetuiksi, mikä on yksi laadukkaan kirurgian tunnusmerkki. Toiminta kumppanuussairaalassa oli kustannusneutraalia, ja oma lisätyö iltaisin ja lauantaisin oli edullinen tapa tuottaa leikkauksia.

      Informaatio-ohjaus tehostaa ja säästää terveydenhuollossa. Ainakaan erikoissairaanhoidon sektorilla kirurgiasiantuntijoiden mukaan emme elä vielä informaatioyhteiskunnassa, saati multimedia-sellaisessa. Monet tietotekniset sovellukset kaipaavat välttämättä parannuksia. Sairaaloissa joudutaan työskentelemään huonoilla, tuottavuutta heikentävillä ohjelmistoratkaisuilla. ”Tuotekehittely” on valitettavasti jäänyt arjen paineissa ja kiireissä lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan harteille, ja sekin aika on pois varsinaisesta potilashoidosta.

      Moni on perännyt niin suurissa kuin pienemmissäkin kunnissa mm. hoitotakuuta, sen varmuutta, eritoten siihen vastuullisuutta, mm. Turussa. Sosiaalisessa järjestelmässä ilmeisesti on niin, että yhteinen vastuu on yhtä kuin ei kenenkään vastuu. Yksityisellä palvelusektorilla sellainen peli ei kuitenkaan kauaa vetele. ”Suo siellä ja vetelä täällä” – niinkö myös kunnallisten palveluiden – tai yleensä palveluiden kunnissa – kuntayhtymissä – on asianlaita edelleenkin? Toivottavasti ei enää ”ylihuomenna”?…

      Löytyykö poliitikoilta tietoa, taitoa ja resursseja tehdä kuntalaisten palvelujen tarpeisiin pohjautuvia terveyden- ja muun huollon ja palveluiden kokonaissuunnitelmia? Ohjaavatko poliittiset päätöksentekijät kunnallisia toimintoja riittävin tiedoin? Onko päätöksenteon asiasisältöön paneuduttu riittävästi ja ovatko päätöksenteon pohjana olevat eri asiantuntijoiden tekemät eri palvelujen tarvearviot riittävän hyvin valmisteltuja - kysyvät vuorostaan asiantuntijat meiltä kunnanvaltuustoehdokkailta.

      Ilkka Hyttinen

      • Säännöistä kiinni

        Torille vaalipropaganda. Osta mainos.

      • Säännöistä kiinni

      • Säännöistä kiinni kirjoitti:

        Eikö ne blogit voisi sitten pitää siellä, niin ei tarvitsisi floodata tänne?

        floodata (englanti: flood = tulva) = kirjoittaa niin paljon tekstiä chattiin/keskustelupalstaan että se menee tukkoon, yleensä roskaa tai turhia viestejä. kuuluu samaan kategoriaan kun spammaaminen.

        Turhake kommentisi on floodaamista.

      • Säännöistä kiinni
        gentleman88 kirjoitti:

        Tiedän kyllä, mitä floodaaminen on ja siksi juuri käytin kyseistä adjektiivia kuvaamaan toimintaasi.

        Floodaat.

      • Säännöistä kiinni kirjoitti:

        Tiedän kyllä, mitä floodaaminen on ja siksi juuri käytin kyseistä adjektiivia kuvaamaan toimintaasi.

        Floodaat.

        Etkä valitettavasti myöskään ymmärrä, mitä floodaaminen eli spammaaminen tarkoittaa=

        Yksi määritelmä spammaukselle on seuraava:

        "Spammaus on saman viestin liiallista toistamista julkisilla foorumeilla tai saman viestin lähettämistä suurelle määrälle vastaanottajia, jotka eivät ole sitä erikseen pyytäneet. Se sekä ärsyttää lukijoita tavattomasti, että tuhlaa verkon resursseja. Spammaus voi jopa olla peruste Internet-yhteyden sulkemiseen. Spammaus antaa välittömästi huonon maineen ja uskomattoman määrän negatiivista kritiikkiä."

        Esim verkkoon perustettuun vieraslirjaan voi tulla spammia seuraavasti:

        Vieraskirjaan ilmestyy jatkuvasti roskapostia, jonka tarkoituksena on pornosaittien webbiosoitteiden levittäminen.

        Aika paljon metsään meni arviointikykysikin...

      • Enkä ole ainoa

        Kuolen nauruun!

      • Enkä ole ainoa kirjoitti:

        Kuolen nauruun!

        Älä vaan floodaa sitäkin...

      • Opista Vaari
        gentleman88 kirjoitti:

        Älä vaan floodaa sitäkin...

        Ei ole todellista!

        Mä kuolen!

    • Kunnalliset peruspalvelut turvattava kaikille kuntalaisille

      Kunnalliset peruspalvelut on turvattava kaikille kansalaisille koko Suomessa. Kuntien talousromahdus on estettävä, jotta kunnat voivat selviytyä laman sekä jatkuvasti suhteellisesti vanhenevan väestön tuoman lisärasituksen ylitse. Tämä vaatii sopeutustoimenpiteitä kunnilta itseltään, samoin myös valtion suunnalta. Ilman kuntien talouden ensisijaista kohenemista ei myöskään valtion talous kohene ja päinvastoin.

      Kuntien vastuita ja kuntien toiminnan ohjausta on arvioitava uudelleen ja niiden rasitusta on kevennettävä. Tulonlisäyksinä tulee vahvistaa kuntien verotulopohjaa ja lisätä kuntien valtionosuuksia niin, että näiden toimenpiteiden johdosta kuntatalouden rahoitusasema vahvistuu.

      Kunnat vastaavat laajasti liikenteen suoritteista ja kustannuksista verotuottojen kohdentuessa kokonaan valtiolle. Pääomatuloilla elävät kansalaiset eivät osallistu lainkaan asuinkuntansa kehittämiseen kun pääomaverojen vähennetty tuotto menee kokonaan valtiolle. Myös ympäristö- ja energiaverojen tuotot kohdentuvat pelkästään valtiolle.

      Kuntien valtionosuuksia voidaan lisätä korottamalla peruspalveluiden valtion osuusprosenttia esimerkiksi prosentilla, jolloin vaikutukset kohdistuvat tasaisesti kaikkiin kuntiin asukasta kohden.

      Kuntien keräämät asiakasmaksutulot ja niiden korotukset kuuluvat kunnille valtionosuuksista leikkaamatta.

      Kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmä on uudistettava tavoitteena nykyisessä järjestelmässä havaittujen epäkohtien poistaminen, tulokselliseen toimintaan kannustaminen ja rahoituksen riittävyyden varmistaminen mitoittamalla valtionosuuksien taso oikein sekä huomioimalla kuntien erilaiset olosuhde- ja ikärakennetekijät sekä erilainen veropohja riittävän tasoittavalla tavalla.

      Työvoiman vaihtosuhde on ollut maaseudulle epäedullinen jo vuosikymmenten ajan. Maaseudun aineellisin ja henkisin voimavaroin kasvatettu ja peruskoulutettu työvoima on maksanut veronsa kaupunkien ja valtion kassoihin eikä kasvattajilleen maaseutukunnille. Tavallisista veronmaksajina maaseutu ei saa mitään vastineeksi kasvatus- ja koulutustyöstään ja niihin uhratuista varoistaan. Epäkohta on poistettava tai ainakin valtioverotuksellisesti tasoittaen oikeudenmukaistaen huomioitava.

      Kuntien toimintaa ohjaavaa normistoa on joustoitettava ja monikertaista byrokratiaa on vähennettävä tavoitteena kuntien toiminnan tuloksellisuuden kohottaminen.

      Kuntien ja valtion tehtävien jako on käytävä uudelleen läpi ja tässä yhteydessä harkittava erityisesti kuntien toimeentulotuen normitetun osuuden siirtämistä Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi ja valtion rahoitusvastuulle, ammattikorkeakoulujen rahoituksen siirtämistä valtiolle sekä erityisen kalliin erikoissairaanhoidon kustannusten siirtämistä valtion vastuulle.

      Myös opetustoimen ylläpitäjämalli on arvioitava uudelleen. Peruskunnat ovat tältä osin vain rahoittajan osassa, ne eivät voi vaikuttaa toiminnan sisältöön ja tehostamiseen.

      Maaseudun elvytyskeinoiksi tarvitaan syrjäseutuvähennys valtion tuloverosta ja työmatkakustannusten alentaminen. Syrjäseutuvähennys kannustaa kehittämään yrittäjyyttä maaseudulla. Työmatkakustannuksia tulee alentaa auto- ja polttoaineveron porrastuksella.

      Kuntaliitosten ja muun yhteistyön tulee perustua kuntien omaan harkintaan ja tahtoon. Sama kuntamalli ei välttämättä sovi kaikkialle maahan. Kuntalailla on turvattava jokaisen kuntalaisen peruspalvelut, ainakin perusterveydenhuolto/ terveysasema, peruskoulu, jne. Kuntalaisten peruspalvelut on turvattava kuntalaisten, ei pääkunnan ehdoilla.

    • Muitakin ehdolla

      Kepulaiset pitäs heivata valtuustosta,
      elävät viiskytluvulla,ei tässä ajassa.

    • Mullin Mallin

      En kannata enää pieniä kuntafuusioita, nyt pitää laittaa heti suoraan kuntia samaan nippuun. Riittää kun on etelä, länsi, keski, pohjois ja itäsuomen hallinto kunnat. Kuntien nimet voisi jäädä ennalleen. Ja jokaiseen kuntaan pienempi oma hallintokunta, jolla olisi jonkinlaista omaakin valtaa jossain tietyissä asioissa.

      • Loiseläjät töihin!

        Juu! 4 kuntaa piisaa. Muttei mitään turhia pikkuhallintoalueita. Syövät turhaan meidän kaikkien leipää.

        Saksassa on 3 virkamiestä sataa asukasta kohden, Suomessa 33. Vikaa? Huomioikaahan myös, että virkamies ei tuota mitään.

    • Hyvinpä totesit moisen epäkohdan! - lisäksi meillä on kuntaliitoksissa 5 vuoden "suojatyöpaikka" monilla sosiaaalibyrokraateilla...

      • Pahalle pahan palkka

        Jämijärven kunnanvaltuustokin hukkaa resursseja. Isompaan kokonaisuuteen siirtyminen vähentää hallintokuluja.

        On roskaa väittää, että kun kaksi köyhää laitetaan yhteen, niin ei siitä yhtä rikasta saa. Kun kaksi laitetaan yhteen, hallintokulut tippuvat lähes puoleen ja suurempi hyöty saadaan kun 5-6 kuntaa tällätään hallinnollisesti yhteen. Tällöin olisi varaa terveydenhuoltoon kaikilla paikkakunnilla samantasoisesti kuin nyt. Tulevaisuudessa joudutaan kuitenkin karsimaan, vaikka SOTE-yhteistyötä kehitettäisiin. Jos tämänhetkistä pelleilyä jatketaan, ei ole kohta terveydenhultoa koko satakunnassa; on siis turha valittaa "pitkistä" matkoista terveydenhuollon piiriin.

        Riittääkö kuntapäättäjillä rohkeutta pelastaa ihmiset tulevaisuudessa? Vai antavatko asioiden lutviutua itsestään, kun itse jo kasvavat horsmaa? Äänestäkää nuoria, joilla on oma lehmä ojassa valtuustoon ja toivokaa suuria kuntaliitoksia alueelle nopeasti! On jo huomattu, ettei edellisiä sukupolvia kiinnosta vähääkään seuraavien pärjääminen; ovat sen osoittaneet jo pilaamalla pienten kuntien talous. Nyt nuorten pitää kerätä palaset maasta, vetää vyö kireälle ja korjata se mikä korjattavissa on. Leikkaukset pitää aloittaa vanhuksista, sillä he ovat tämänhetkisen tilanteen aikaansaaneet yrittämällä pedata vain itselleen lokoisat oltavat samalla ryssien kaikkien hyvinvoinnin.

      • Pahalle pahan palkka kirjoitti:

        Totta. Talousluvut kertovat korutonta kieltä tehdyistä virheistä.

        Jämijärvi oli aloitteellinen JKP- kuntaliitoshankkeessa (Jämijärvi, Kankaanpää, Parkano) - se 3- vuotinen projekti torpattiin kiitos kuntaministerin, Kankaanpään (Juhantalo) ja Parkanon. Toistaiseksi Jämijärvi on kuulolla.

        Kuntaliitokset eivät noin vain onnistu, ei ainakaan pakolla - syteen menee että kolisee...

        Sairaanhoitopiirit ovat poistumassa, tilalle tulevat SOTE- alueet (yhteistyönä tai erikoissairaanhoito valtiolle)

        Helppo on arvostella, vähän vaikeampia korjata asioita toimivilla tavoilla.

        Aiemmin Jämijärvelläkin oli nuoria enemmän, nykyisin suhde siirtyy yhä enemmän vanhemmalle väelle. Ellei Jämijärvelle saada yrityksiä, ei saada työikäisiä perheitä, ei lapsia, koulut suljetaan, väki pakenee keskustakaupunkeihin, Tampereelle jne. Vanhukset jäisivät jäljelle.

        Nuorten kiinnostus politiikkaan näkyy ehdokasasetelmassakin. Turha tätä asiaa vastakohtaistaa - nuoret - vanhemmat - kaikkia tarvitsemme.

      • Peräkammarista

        Yhteistyö ei toimi, vapaaehtoisesti ei liitytä niin pakolla se on laitettava kunnat klimppiin!

        Niinhan hiekkalaatikollakin tehtiin: jos pennut ei itse tule pyydettäessä, niin sitten haetaan pakolla pois. Tässä tapauksessa vain vähän isommat pennut leikkivät hiekkalaatikolla.

        Sitten uhittelevat vielä, että ei pakolla kyllä tule mitään! Kaikkien tässä tulisi yhteistyönhengessä tehdä kaikkensa kunnissa, jotta rahat piisaa palveluihin. Toinen vaihtoehto on se, että lopetetaan kunta ja sen palvelut vallan.

      • Peräkammarista kirjoitti:

        ”Peräkammarista”:

        kirjoitat varsin ristiriitaisesti – tai ainakin varsin sekavasti; ensin: ”Yhteistyö ei toimi …niin pakolla se on laitettava kunnat klimppiin! ” ja sitten kuitenkin ”Kaikkien tässä tulisi yhteistyönhengessä tehdä kaikkensa kunnissa.” . - Esim. Juhantalon tyyppisellä pakolla ”vain minun ruumiini yli Pirkanmaalle” ei synny muuta kuin sutta ja sekundaa – ei toimi.

        Sensijaan Jämijärvellä yhteistyö on toiminut kaikkien valtuustoryhmien kesken tasapuolisesti, jopa mandaattisuhteistakin poiketen, jopa tarkastuslautakunnassakin, samoin kuin naapurikuntiinkin, vrt. PoSa – sanookohan sekään sinulle mitään?...

        Enpä todellakaan tiedä mitä pitäisi sanoa, että asia uppoaisi. Kerroin miltä toiminta näyttää ulospäin ja ratkaisun yhteistyökyvyttömyyteen. Annoin myös esimerkin nurkkakuntalaisuudesta ja uppiniskaisuudesta, vaikka pitäisi yhdessä hoitaa asioita parempaan suuntaan. Jos kuntapäättäjät eivät yhdessä saa aikaan toimivaa järjestelyä, niin siinä tapauksessa pitää väkisinnaittaa kunnat yhteen. Olisiko nyt tarpeeksi rautalankamallia väännettynä?

        Äläpä arvostele ihmisiä nimellä täällä! Ei kuulu hyviin tapoihin arvostella ihmisiä nimeltä ja epäilen hänen edes sanoneen moista. Kaiketi Kankaanpääläisilläkin saa mielipide olla? Ainakin tässä keskustelussa tuntuu olevan yksi keskustelija, jolla on vahvat mielipiteet ja niistä ei saa erota tai saa haukkumis- ja syyttelyryöpyn niskaansa.

        ”Peräkammarin” jo itsensäkin toteamallaan – kumma kyllä! - moisella roisilla tyylilllä kaikki asiat vain uppoavat yhä syvemmälle moskaansa. Luulisi jo tästäkin ottaneen opikseen, mutta mitä vielä. Sitä saa mitä itse pilaa…

        Kerroit ”miltä toiminta näyttää ulospäin” pelkästään mustamaalaten, repien, ei rakentaen, et esittänyt mitään ratkaisua mihinkään, ainoastaan moisella ”tyylilläsi” huononnusta. Aivan turha sinun on pikkulasten tavoin nyt heittäytyä muka marttyyriksi. Pelkillä mutuyleistyksillä ei mitään asiaa korjata, päinvastoin – niistä ei ns. kostu kukaan, ainoastaan närkästyvät mitä voimallisemmin. Millään ulkopuolisella mahdilla ei saada mitään aikaiseksi kuntapäättäjillekään – sinulla ei siihen ole mitään mandaattia luottamuspulaisena (jos olisit valtuutettu, asiointitie olisi aivan toinen!), ainoastaan saat vihat moisesta heiltä päällesi – jolloin voit syyttää vain itseäsi. Järkevää? Alkaako jo valjeta??...

        ”Äläpä arvostele ihmisiä nimellä täällä!” – 9 muuta sormeasi osoittaa sillä päinvastoin sinua sinne puskasi taakse kun toverissa ei ole miestä esiintyä nimellä eikä seisoa sanomiensa takana, vaan laukoo jokseenkin roisiaan miten lystäilee…

        Sinulla sitä ei muuta näytä olevankaan kuin syytellä roisiutesi osoittajaa ”syyttelyryöpyttelijästä”. Osoita varas varkaaksi niin hän vain toistelee roisiuksiaan muka marttyyrinä ”en minä mittää, ne on noi toiset”…

        Paljon mölyä, ei lainkaan villoja, ainoastaan mustia villakoiria nurkissaan…

        P.S. Hyviin tapoihin ei kuulu arvostella nimettömänä nimellisiä ihmisiä (gentleman88/Ilkka Hyttinen). Hyviin tapoihin sen sijaan kuuluu arvostella omalla nimellään asiallisesti ketä tahansa nimellä tai ilman – kutsu idolisi keskustelemaan jos se sinua vieläkin jurppii! – eipä ole hänestäkään muuta kuin nalkuttamaan Jämijärveä ja luulee haalivansa sitä vielä itsensä kukkotunkiolleen – taidat ottaneen moisesta mallia oikein valtakunnan oikeudesta lähtien… hoh hoijakkaa…

    • Vanhojen suurvalta

      Suomen vanhukset eivät ole ongelma (hujoppien mielestä ilmeisesti "-jäte"), vaan voimavara. Tuore professori Alf Rehnin ja toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilän kirja Suunnaton Suomi hahmottelee positiivista "vanhustaloutta" (nuorten "vaje" korjaantuu itsestään).

      Suomi ikääntyy nopeammin kuin moni muu maa. Kustannukset kasvavat, eikä kunnilla ole varaa vanhushuoltoon. Vanhuksista ei ole kuin haittaa, he ovat lähinnä yhteiskunnan kustannuserä. Tällainen mielikuva on syntynyt usein seuratessa ikääntymiskeskustelua eri medioissa.

      Rehn ja Penttilä ovat ottaneet uuden näkökulman ikääntymiseen yhteiskunnallisena ilmiönä. Heidän mielestään väestön ikääntyminen voikin olla päinvastoin menestystarina.

      Kirjan esitysten mukaan Suomen vanhukset ovat maailman parhaita. Suomalaiset ovat globaalissa vertailussa terveitä, hyvin koulutettuja, fiksuja ja aktiivisia [entä nykynuoremme tulevaisuudessa??]. Eläkeläisistä on tulossa ostovoimainen asiakasryhmä, ja jotkut heistä on mahdollista houkutella yrittäjiksi tai asiantuntijatehtäviin. Rehnin ja Penttilän mukaan on mahdollista luoda uudenlainen talous, vanhuustalous. Tässä asiassa Suomi voisi olla esimerkillinen, maailman paras.

      Vanhustenhuollon ongelmista valittaminen on antanut väärän kuvan suomalaisesta vanhenemisesta, sillä tosiasiassa suomalainen geriatria (vanhenemiseen keskittyvä lääketieteen haara) ja vanhustenhoidon osaaminen on maailman huippuluokkaa, kirjoittajat toteavat.

      Kirjoittajien mukaan ”vapaaikäiset” (vs. vanhukset/eläkeläiset) haluavat monia eri asioita niin kuluttajina, tekijöinä kuin vaikuttajinakin. Kirjoittajat ennustavat, että yli 65-vuotiaiden poliittinen ja taloudellinen painoarvo kasvaa jatkossa reippaasti.

      Vanhuus on voimavara, joka on hyödynnettävä. Positiivisella, kannustavalla vs. nalkuttavalla asenteella saataisiin paljon aikaan. Vanhat ihmiset ovat potentiaalinen voimavara niin työelämässä (vs. seniorirasismi), talouselämässä kuin politiikassakin.

      Ikääntymisen suhteen uuden lähestymistavan ensimmäinen askel olisi syytä ottaa jo työelämässä, jossa nykyisessä kvartaalitaloudessa ikääntyvät saneerataan erityisen arvokkaine ”hiljaisine tietoineen” ensimmäisenä pois. Jos tätä hyvin negatiivista asennoitumisesta ei saada muuttumaan, on turha odottaa, että ikääntyneet ja eläkeläiset olisivat pidempään mukana työelämässä meitä kaikkia verotuloin hyödyttämässä ilman maahanmuuttajien yhä lisääntyviä potentiaalisia ongelmia .

      Ilkka Hyttinen
      Jämijärvi

    • jopjes

      Ilkka sentään käyttää omaa kuvaa jämpällä ehdokas jolla vanhakuva ja vanhat lihat:(

      • Kiitos Jopjes! - parhain jatkumoin,

        Ilkka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe