Narsistinen vai muuten vain äärimmäisen itsekäs?

OSA 2

MINÄ:
Kuulepa, kyllä on ihan muu henkilö nyt se joka voi mennä itseensä. Sinä et ilmeisesti ollenkaan tunne minua etkä etenkään ole tiennyt mitään minun ja XXX:n tilanteesta. Eihän sinulle voi kertoa ikinä mitään, koska lopputuloksen jo arvaa ennalta. Niinkuin nytkin, ja siksi vetkuttelinkin sulle kertomisessa yli kuukauden. Mietipä hetki milloin olen saanut sinulta tukea tällaisissa asioissa? En muistaakseni ikinä, aina se on tämä sama syyllistäminen. Arvasin taas että ajattelet kaiken olevan vain minun vika, ja ihan oikeassa olin. Ihan helvetin surullista, että oma äiti on se ihminen jolta varmimmin EI saa minkäänlaista tukea. Sinä et ikinä ole minun puolellani.

Minun ongelma ei ole kuule se että luovutan liian helpolla, vaan päinvastoin. Yritän aina ymmärtää ja jaksaa ja antaa anteeksi ihan liian pitkään. XXX petti minua kevättalvella mun hyvän kaverin kanssa. Annoin sen anteeksi, molemmille. Koska pitäähän sitä, eihän sitä nyt voi heti luovuttaa. Olihan niillä varmaan hyvä syy. ...

Ja tuokin, että puhut lapsellisista miehistä?! Mitä helvettiä? Kuvitteletko oikeasti että voisin olla missään määrin kiinnostunut jostakin ihmisestä joka joko on lapsirakas tai niin tossu että on taipunut tekemään penskoja naisen painostuksesta? Ihan oikeasti, kannattaisi todellakin mennä itseensä ja hieman miettiä miten huonosti tuntee oman lapsensa ja mistähän se johtuu? Joo, olen tapaillut nyt toista miestä. Hän ...

XXX ei oo mun fb-kaveri, koska SE ITSE POISTI MINUT SIELTÄ. Se on tehnyt sen jo kahdesti, kun on alkanut raivoamaan. Viimeisimmällä kerralla se ensin pölli mun sähköpostin ja fb:n tunnukset ja kävi lukemassa kaikki mun viestit sieltä. Vaikka se jo tietää kaiken tarpeellisen niin silti piti tehdä se. Minä en ole IKINÄ sanonut sille pahasti enkä haukkunut, vaikka olisi ollut syytäkin. Se taas on haukkunut minua läskiksi, rumaksi, huonoksi sängyssä ja mitähän kaikkea muuta se keksikin, ihan vain loukatakseen koska oli vihainen. Ja minä en sanonut sille yhtä ainoaa sanaa pahasti edes silloin vaan kuuntelin vaan kiltisti, koska hei voi tulla yllätyksenä sinulle, en halua sitä silti loukata. Minä oon aina halunnut kuitenkin pitää sen minun elämässä ja vähintään ystävänä, silti vaikka se on tehnyt mulle pahasti, yrittänyt tarkoituksella loukata just niistä asioista minkä tietää olevan mulle herkkiä kohtia, ja vaikka se on jo useamman kerran huutanut päin naamaa ettei halua olla enää ikinä missään tekemisissä minun kanssa.

...
ÄITI:
Anna anteeks jos otit miun sanomiset arvosteluna. En mie tarkottanu että sinä nyt oisit liian helepola luovuttanu, vaan sitä ettet tekis samoja virheitä uuvestaan, tai siis samalaisilla vaikutteilla menis yhteen asumaan jonkun kanssa. SIIS sitä tarkotin että jos lyhyen seurustelun jälkeen muuttaa yhteen (TOIMHUOM: SEURUSTELIN XXX:N KANSSA LÄHES 2 VUOTTA ENNEN YHTEENMUUTTOA!), niin se toinen voi olla aivan joku muu kun aluksi antaa ymmärtää. Alussahan kaikki on niin auvoista ja ihanaa, mutta kun ensimmäiset, toiset jne. erimielisyydet tulloo kuvvaan, niin sillon toinen näyttää vasta oikeet karvasa.
...
Siis ihan vilpittömästi toivon että löytäisit onnen, mutta koita kuitenkin pittää oma itsenäisyytes, niin ei pääse kukkaan solvaamaan ja haukkumaan, ainakaan omassa kodissa.
Anna minulle kuitenkin anteeks etten ossaa sinua tukea silleen kuin pitäs. Tälläsella vanhanajan ankaran kasvatuksen saaneella akalla ei ole mitään käyttökeleposia neuvoja kuitenkaan antaa.
[Uudesta miehestä], mutta varotuksen sana kuitenkin, monilla miehillä on kuitenkin tapana vaihtaa nuorempaan ennemmin tai myöhemmin.
Suutut kai tästäkin mutta parempi kai varautua pahimpaan kaiken varalta. Vaikka onhan niitä pariskuntia...mutta siinä on nainen nimenomaan saanu joustaa ja antaa anteeks. Kenenkään kynnysmatoks ei pidä suostuu, ei millään tavalla, oon siitä aivan samaa mieltä.
Vielä haluun sanoo että etkö jo oo kokemusesta huomannu, miehet eivät yleensä edes kysyttäessäkään sano todellista mielipidettään, sitten kun tulee riitaa antavat tulla täydeltä laidalta, niin se vain on ja ihan yleismaailmallinen asia, ainakin kun seuraa jotain valmiiks naurettua ohjelmaa, minkä maalaista tahansa. Niissä aina parisuhteen ristiriidat lyödään leikiksi just siinä kun mies yrittää miellyttää ja myönnellä, eikä ymmärrä että siitä valehtelusta vaimo just suuttuu,eikä siitä että on erilaiset mielipiteet.
No nää neuvot on just niitä tökeröitä, joista sinä tietenkin loukkaannut, mutta kun en ossaa, niin en ossaa sen paremmin neuvoo.
äitvuan

jos elämä on mennyt noin vaikeeksi kannattanee pitää vähän väliä teidän kahden.
enkä minä ainakaan kertoisi kummallekkaan vanhemmalle miesasioistani kovin tarkasti vaan ympäripyöreästi.
ei minuakaan äiti oo koskaan kehunut ja kai sitten tuli vaan se mitta täyteen .
isä on ollu utelias,kehunut vähän mutta asiasta.niin sen pitäisi ollakkin. eikä ole koskaan kaunaa kantanut jos pienenäkin kolttosia tein.mutta äiti tuntui muistavan jo 6-vuotiaana tekemäni tepposet niin hyvin että muistutti niistä vielä aikuisiässäni.
hyvillä mielin meen isää kattoon vanhainkotiin nykyään kun tiedän ,että hän on ainakin ollu mulle reilu ja neuvonut miten eletään.äiti saa olla miten ..haluaa.

"Narsistinen vai muuten vain äärimmäisen itsekäs?"
Kumman epäilet tuota olevan, itsesi vai äitisi?

En jaksanut lukea kuin tuon äitisi ensimmäisen viestin ja sinun viestistäsi alun. Äitisi viesti on minun mielestäni ihan mukava ja sympaattinen, hän ilmaisee huolensa sen suhteen, millaisia valintoja tulet tekemään. Aloitin lukemaan viestiäsi ja oikein hätkähdin sen hyökkäävää sävyä.
Minun mielipiteeni on, että sinä kärjistit tilanteetn...

Sinulla taitaa nuorena ?ihmisenä olla menossa itsenäistyminen äidistä. Teillä on ilmeisesti ollut tiivis suhde, koska äitisi on noin hyvin perillä miesasioista, se on aika erikoista, mielestäni. Toivot äitisi hyväksyntää niin kuin pieni lapsi ja siitä syntyy kiukkua, kun hän näkee asiat aivan eri tavalla. Äiti puolestaan pitää sinua vielä lapsena ja neuvoo, mikä sinua ymmärrettävästi ärsyttää, harvalta ystävältäkään sietää suorasukaisia neuvoja rakkausasioista. Kirjeidesi sävy on aika hyökkäävä, äiti pahoittelee mielipiteitään, mutta eitule vastaan. Henkilö jolla on persoonallisuushäiriö ei pyydä anteeksi tai pahoittele tekojaan, muutenkaan tekstistä ei välity että äidilläsi olisi persoonallisuushäiriötä, mutta hän on ilmeisesti henkilö, joka mielellään jakelee neuvojaan. Sen sijaan että kiistelisit neuvoista niin voisit ehkä miettiä miten saada etäisyyttä suhteeseenne aikuismaisella tavalla? Kirjeistä tulee vaikutelma, että olisit hyvinkin nuori, murrosikäinen, joka kapinoi äitiä vastaan. Mitä jos koettaisit olla äitisi kanssa tekemisissä kiinnostumalla hänen asioistaan? Tutustumalla häneen paremmin.Siinäkin mielessä suhteenne muistuttaa äidin ja lapsen (ei äidin ja aikuisen lapsen) suhdetta, että pääasia ovat sinun kuulumisesi. Äitisi on ehkä saanut sen käsityksen että sinä kaipaat neuvoja, koska olet kertonut hänelle niin paljon yksityisasioistasi. Se on hänen ärsyttävä tapansa toimia, itsenäistymisvaihe kun herättää vanhemmissa huolia. Jotkut lapset ottavat tai joutuvat ottamaan itsenäistymisen kipakammin, sinulla ehkä sellainen tilanne.

En näe noissa äidin jutuissa mitään kovin väärin sanottua. toisaalta ymmärrän, että käyt omaa sotaasi asiodien käsittelyssä.
Kun sanot "kuten huomaatte, äiti ei kertaakaan ollu pahoilaan minun puolsestani.
Mielestäni äitiis on koko ajan pahoillaan puolestasi, joten kerropa nyt ihan itse mitä olisit äidiltäsi tuossa tilanteessa odottanut.

Ymmärrän myös, että nämä tilanteet ovat vaikeita niin sinulle kuin äidillesekin.
On asia joka saa minut ärsyyntymään on tuo fb:ssä eläminen, toivoisin teidän kaikkien sulkevan koneet ainakin usemmaksi viikoksi, kuten sähköpostitkin ja elävän ihan elävien ihmisten keskuudessa eikä tuolla viestien maailmassa.

Tuossa viestien maailmassa eläminen vie ihmiseltä kaiken oman ajatuskyvyn ja omanarvon, koska siellä on niin helppo haavoittaa toisia, ei tarvitse silmästä silmään katso, syynä voi monesti olla kateus särkeä toisen elämä.

Äitisi todennäköisesti tuntee sinut paremmin kuin luuletkaan.

Hän ei vaikuta ihmiseltä, joka haluaisi sinulle pahaa. Narsisti hän ei ole noiden kirjeiden perusteella missään tapauksessa.

Suhteessa äitiisi sinun kannattaisi hieman reflektoida omia tekemisiäsi. Aggressiivisuus paistaa kirjeistäsi.

No,olet tämän jo lukenutkin...minäkään en näe että äitisi olisi mitenkään narsistinen,vaan huolehtiva ja sinun parastasi ajatteleva.Ehkä sinun pitäisi kasvaa ihmisenä hiukan että näkisit asiat eritavalla.

No, kun tausta on nimenomaan se, että äitini EI tiedä mitään asioistani, hän vain ARVAILEE ja nimenomaan niin päin että minä olen aina se pahantekijä! Ettekö ihan oikeasti näe kuinka hän ensin syyttää minua erosta, sitten jättää täysin huomioimatta kuinka mies oli se joka petti, olettaa että tapailen miestä jolla on lapsia (?) ja niin edelleen? Kertaakaan hän ei ole huolissaan minun jaksamisestani, vain siitä että HÄN suree kun joutui luopumaan exästäni (jonka siis ehti tavata vain pari kertaa).

Ilmeisesti teksteistä ei siis paista läpi se lähtötilanne, että sen jälkeen kun muutin kotoa 15 vuotta sitten (kyllä, olen yli 3-kymppinen) ei nimenomaan MINUN asioihini ole ollut sieltä suunnalta mitään kiinnostusta, vaan kaikki käsittelee äidin asioita. Kun hän soittaa, hän ei kysy tai kuuntele minun kuulumisiani, vaan valittaa vain omista asioistaan. Jos yritän puhua omistani, hän vaihtaa puheenaihetta. Ainoat asiat jotka käsittelevät minua ovat hänen oletuksiaan, tyyliin vappupäivänä hän soittaa ja kysyy "no jokos siellä on selvitty", ja kun alan puhua että oltiin kyllä ilta rauhallisesti kotona eikä ryyppämässä niin puheenaihetta vaihdetaan äkkiä tuhahduksen kera hänen omiin asioihinsa.

Se, minkä te tulkitsette "äitisi tuntee sinut" on täysin mahdotonta. Näiden 15 vuoden aikana ainoa mitä äiti minusta on tiennyt on tiivistettävissä muutamaan lauseeseen: opiskelin, valmistuin, pääsin töihin. Hän ei tiedä (=ole kysynyt eikä kuunnellut) miten opiskelut meni, miten ne rahoitin, mitä teen työkseni, mitä harrastan, kenen kanssa kaveeraan... Ainoa mitä hän on kommentoinut, on kun hän kerran kysyin joko olen mokannut töissä. Miten ihmeessä näistä lähtökohdista voisi päästä tilanteeseen "hän tuntee minut paremmin kuin itse"?!

Ja kyllä, tottakai vastaukseni hänelle on hyökkäävä ja aggressiivinen, koska tämä ei ole ensimmäinen mainitunkaltainen keskustelu. Jossa hän täysin ignooraa minun tunteeni, käyttäytyy kaikkitietävästi ja olettaa minusta asioita edes kysymättä. Olen niiiin k yllästynyt ainaiseen vähättelyyn, syyttelyyn ja itsekkyyteen hänen taholtaan. Totta hitossa vastaan aggressiivisesti, kun hänen postinsa on sitä samaa paskaa mitä olen koko ikäni kuunnellut - kuinka vika on aina minussa, oli kyse sitten koulukiusaamisesta tai pettävästä puolisosta.

Olen kyllä todella yllättynyt mielipiteistänne, onko tuo tyyli oikeasti se millä reagoisitte esim ystävänne erouutiseen?? "Olen niin pettynyt kun erosit, muista sitten että ei saa haukkua toista suhteessa, voisit kyllä hieman mennä itseesi ennen kuin ryntäät seuraavaan suhteeseen". Ihanko oikeasti vastaisitte ystävälle noin, saatika tyttärelle? Olettaisitte, että ystävä/tytär on haukkunut miestä ja käyttäytynyt häntä kohtaan niin huonosti, että on ymmärrettävää kun mies pettää? Jos todellakin käyttäytyisitte näin, niin en voi käsittää. Missä empatia tai toisen tukeminen vaikeassa elämäntilanteessa?

Ps: käykääpä läpi nuo äitini anteeksipyynnöt. Ne ovat nimenomaan niitä, mitä narsisti käyttää:

"Anna anteeks jos otit miun sanomiset arvosteluna." -> ei pyydä anteeksi omaa käytöstään, vaan sitä miten minä siihen reagoin. ts. ei ota vastuuta siitä miten asiat ilmaisi, vaan syy on kohteen reagoinnissa.

"Anna minulle kuitenkin anteeks etten ossaa sinua tukea silleen kuin pitäs. Tälläsella vanhanajan ankaran kasvatuksen saaneella akalla ei ole mitään käyttökeleposia neuvoja kuitenkaan antaa." -> Marttyyri, ei ota vastuuta toiminnastaan vaan sysää sen muille eli omalle kasvatukselleen. Ei silti lopeta huonoa käytöstään, tai edes kysy kuinka voisi tukea paremmin.

"Suutut kai tästäkin mutta parempi kai varautua pahimpaan kaiken varalta. " -> Tyypillinen narsistin "olet niin ylireagoiva ja herkkä", tällä mitätöidään jo etukäteen oma vastuu sanomisista ja toisen reagoinnista, "arvasinhan että suutut kun olet niin herkkä". Mutta silti ei voida jättää sanomatta sitä minkä jo tiedetään toista loukkaavan!

"No nää neuvot on just niitä tökeröitä, joista sinä tietenkin loukkaannut, mutta kun en ossaa, niin en ossaa sen paremmin neuvoo." -> Marttyyri toisen reagoinnin etukäteismitätöinti, ja SILTI pitää neuvoa ja päästä sanomaan mitä haluaa. Viis siitä, että tietää loukkaavansa, koska vikahan on loukkaantujassa, ei loukkaajassa.

Normaali ihminen lopettaa "neuvomisen" siihen kun huomaa sen loukkaavan toista, narsisti vain jatkaa silti, koska vika ei koskaan ole hänessä tai hänen toiminnassaan. Kun normaalille ihmiselle sanoo esim. "en saa sinulta tukea", normaali ihminen miettii kuinka voisi tukea paremmin, ja ehkä kysyykin sitä - narsisti vain jatkaa samaa (loukkaavaa) käytöstään, koska tottakai hän on oikeassa jatkaessaan, toinen vaan reagoi väärin!

Tartuin tähän viestiketjuun siksi, että jossain vaiheessa itselläni oli samantapaisia ajatuksia isääni kohtaan. Isäni on aina oikeassa, neuvoo mielellään, muutenkin vaikuttaa kovin paksunahkaiselta ihmiseltä.

Keskustelu, joka oli tähän esimerkiksi pantu, käsitteli sinun asioitasi, ei äidin. Siksi siitä tietenkin syntyi vaikutelma, että äitisi on niistä perillä. Tuossakin on yhtymä tilanteeseen, joka mulla vielä kymmenisen vuotta sitten oli. Isä neuvoi minua koko ajan esimerkiksi työelämän asioista, joista hän ei tajunnut yhtään mitään, se oli täysin absurdia ja loukkaavaa. Ymmärrän kyllä, että tuo tuollainen on hermoja raastavaa.

Menin terapiaan oikeastaan toisesta syystä ja käsittelin näitäkin asioita. Tajusin, että olen kovasti kiinni siinä toiveessa, että isä jotenkin hyväksyisi minut eikä yrittäisi muuttaa minua toisenlaiseksi. Se oli tietysti hirvittävän surullista tajuta, että isä toivoo sellaista. Mutta toisaalta käsitin, että mun on luovuttava ajatuksesta, että isä tukisi ja hyväksyisi. Hän ei pysty siihen, tuo on ainoa jonka hän on oppinut, koettaa muuttaa minut ihmiseksi joka "pärjää" elämässä. Jotenkin nuo äitisi sanomiset tuovat saman asian mieleeni.

Olisi liioittelua sanoa, että tuo asenne katosi häneltä, siis neuvominen, mutta on meidän suhde kuitenkin parantunut. Koska tuollainen itsepäinen ihminen saa vain lisää vettä myllynsä, jos väittää vastaan, hän haluaa olla oikeassa. Eli jankkaa niitä samoja juttuja sitä suuremmalla innolla mitä vihaisempi toinen on. Nykyisin sanon vain, että älä nyt taas aloita, väsyneesti, vaihdan puheenaiheen hänen omiin kuulumisiinsa. Voihan siinä tietysti neuvoa häntäkin, olen joskus kokeillut hänen omaa tyyliään, ei tykännyt :D Se ehkä sai jotain muutosta aikaan myös, kun sanoin, että just näinhän sä muakin neuvot, onko kivaa?

En tekisi yleisiä diagnooseja kuten Narsisti ainakaan tuntematta paremmin koko ihmisiä?Et tidä edes silloin mitä toisella on takana.Yleisessä virassa oleva on yleensä joka asiassa sinua vastassa.Silloin myös omakin asenteesi muuttuu aikanaan kuin ulossottomiehen taikka piintyneen verovirkailijan.Riittää heitä muitakin.Meidän on oikeus elää täällä rauhassa,mutta byrgraateilla on myös oikeus päästää suustaan mitä hyvänsä.Näinnolle ei mielellään katso enää kuka mitäkin sanoi vaan kuiva kuitatattan kuivalla.Siinä ei tarvita silloin enää Narsismia eikä muutakaan.

Turha alkaa keskustelemaan yhtään mitään persoonallisuushäiriöisten kanssa. He eivät muuta KOSKAAN ajatuksiaan tai omista kykyä empaattiseen suhtautumiseen. Voi olla ja elää vain ja ainostaan yhdellä tavalla eli siten, kuten he itse. Ei mitenkään muuten. Piste.

Sulla on tunteet kiehumassa nyt ja mitä vaan kukakin sanoo sinulle otat sen väärin. Äitisi tarkoittaa hyvää ja haluaa hyvää sinulle lukemastani päätellen ja ei me kaikki osata sanoa ajatuksiamme niin etteikö se jotenkin joskus loukkaa toista mutta sinuna en tekisi hänestä vihollista vaan anna hänen sinua tukea. Hän on vaan pettynyt ettei sinulle tullut sitä ihanaa loppuiän rakkaus tarinaa ja ehkä hän on semmoisesta ikä luokasta jossa jäätiin naimisiin vaikka miten vaikeata olis ja vaikka ei rakastettaisi ja nähtiin sota ajan karmeat puutteet niin silloin jos milloin jäätiin naimisiin koska sitä pysyttiin yhessä. Hän tulee eri paikasta kuin sinä ja vaikka sulla ei ole muitten ihmisten ymmärtämiseen voimia niin yritä kuitenki vähän. Älä tee äitistäs vihollista vaan todellakin yritä hänen kanssaan ja jos et anna perheen sua tueta niin keneltä sitä sit saat? Joskus ihmiset sanoo mitä et halua kuulla, sun pitää se lakasta maton alle ja mennä eteenpäin eikä jäädä sitä liikaa ajattelee. Kukaan meistä ei ole täydellinen vaan sanomme ja teemme virheitä vaikka olemme äitejä.

Jos tässä on diagnoosi jollekkin puolelle langetettava, kyllä se tulee tyttärelle.
Melko lapsellinen, vaikka yli kolmekymppinen.
Nuo äidin jutut kuulostaa ihan normaalin äidin jutuilta...joskin olet hänelle aika paljon tilittänyt kun kuitenkin asioistasi noin paljon tietää ja jaksaa vielä olla kiinnostunut..pyytelee jopa anteeksi.
Mene ittees nainen.

Sinä itse väännät äitisi sanoista jotain ihan omaa ei helskutti mikä ihmishirviö olet. Toivon kaikkea parasta symppis äidillesi ja sinulle suosittelen psykiatria.

Hei eikenenkääntytär!
Uskon äitisi tarkoittavan neuvoillaan parastasi. Loukkaantumisen sijaan kuuntele. Äitisi kenties ei hallitse nykyajan "smalltalkia", mutta sanoo muuten kauniisti asiansa. Minulla on kaltaisesi nirppanokka-tytär, joka loukkaantuu kun sanon hänelle hyvää päivää ja pitää minua asioihinsa puuttujana, jos sen perään kysyn että mitä kuuluu.
Sinulla näyttää olevan hyvä ja rakastava äiti

♡ Aloittajalle: yritä kestää näitä kommentteja, tuntuu siltä, että useimmat sinua haukkuvat eivät ole edes vaivautuneet lukemaan viestejäsi. Valitettavaa, mutta tällaista tää nettikeskustelu tahtoo olla. ♡