Laihduttaminen ja oudot kuukautiset

tyttövain

Olen 19-vuotias tyttö, ja olen tämän vuoden aikana laihtunut kokonaisuudessaan noin 8 kg (ehkä kolmen - neljän kuukauden aikana, jos oikein muistan, mutta painoni on kuitenkin vuoden aikana heittelehtinyt suuntaan jos toiseen). Painoindeksini oli alun perin 19, ja alimmillaan ihan hiljattain noin 16,5 (tällä hetkellä n. 16,9-17 - tosin "painonnousu" voi olla vain nesteiden kertymistä kehoon kuukautisten takia, nestetasapainon heittelyä tms.).

Kuukautiseni ovat laihtumisen jälkeen muuttuneet oudoiksi. Ne ovat olleet aiemmin melko säännölliset jo jonkin aikaa (ehkä n. 6 kk:n ajan), mutta tällä hetkellä kuukautiseni ovat todella kummalliset; normaalia vuotoa kesti noin 5 päivää, jonka jälkeen vuoto lakkasi viiden päivän ajaksi ja sen jälkeen alkoi uudestaan.

Kuukautiskiertoni oli aluksi hyvin epäsäännöllinen (yläasteen ajan) ja vuodot tosi runsaita. Lukiokaikoina menkkani loppuivat kokonaan noin 4-5 kk:n ajaksi laihduttamisen vuoksi, ja palasivat myöhemmin takaisin epäsäännöllisinä painon noustua hieman. Nykyisin kuukautiseni ovat kuitenkin jo pitkään olleet ihan normaalit.

Voiko laihtuminen vaikuttaa kuukautiskiertoon niin, että se sekoaa näinkin pahasti? Olen kuullut, että tällaiset oireet voivat viitata raskauteen, mutta minun tapauksessani se ei ole mahdollista. Onko kenellekään muulle käynyt näin?

14

3340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kklaih

      Minulla ne sekos kerran laihduttaessa niin, että tulivat kaksi kertaa kuussa. Itsestään ne sit ajan kanssa normalisoituivat.

      • tyttövain

        Ok. Tavallaan helpottavaa kuulla, etten ole ainoa. (: Ehkä odottelen kuukautisten normalisoitumista ja mikäli mitään muutosta tilanteeseen ei tapahdu, käyn varmuuden vuoksi terveyskeskuksessa/gynellä.

        Onkohan lievistä laihduttamiseen liittyvistä kuukautishäiriöistä mitään haittaa muuten? Kun aina puhutaan, että kuukautisten poisjääminen on vakava asia ja voi luonnollisesti johtaa osteoporoosiin. Mutta jos kuukautiset vielä tulevat, niin sehän on kai ihan okei, vaikka jotain pientä häikkää esimerkiksi satunnaisesti ilmenisikin (itse kuvittelisin tämän olevan vain jotain ohimenevää)?

    • Jos tilanne huolestuttaa, kannattaa käydä lääkärissä tahi terveyden hoitajalla. Käsittääkseni nopea laihtuminen kyllä voi helpostikkin sekoittaa kuukautisia. Suosittelisin maltillista laihduttamista, mikäli painoa todella tarvitsee pudottaa.

      • tyttövain

        Okei. Ajattelinkin käydä terveyskeskuksessa tai gynekologilla kuukautisteni takia, jos tilanne pitkittyy.

        Ja minunkin käsittääkseni erityisesti nopea tai runsas laihtuminen vaikuttaa kuukautiskiertoon aika usein - varsinkin, jos paino laskee alipainon puolelle. Painoa minulla ei ole ainakaan mittojeni puolesta tarve enempää pudottaa, BMI kun kuitenkin huitelee siellä jossain merkittävän alipainon puolella (tai tällä hetkellä varmaan merkittävän ja lievän alipainon rajalla).

    • kuukautiset takaisin

      Olet niin alipainoinen, että kuukautiset ovat sen takia poissa.
      Kuukautisten poisjääminen on vakava merkki sinun tapauksessasi.
      Mene lääkäriin.

      • tyttövain

        En puhunut kuukautisten poisjäämisestä, vain siitä, että kuukautiseni ovat muuttuneet oudoiksi. Ne ovat yhä edelleen säännölliset, ainoastaan viime kuukautiset olivat oudot niin kuin aiemmin jo selitinkin. Viimeisimmät kuukautiseni siis kestivät normaalisti 5 päivää, jota seurasi 5:n päivän tauko ja sen jälkeen menkat alkoivat uudestaan ja jatkuivat noin 4 päivän ajan.

        Menen lääkäriin, jos seuraavatkin kuukautiseni ovat oudot. Kuukautisten poisjäämisestä ei kuitenkaan nyt ole kyse, joten ei tästä pitäisi olla mitään haittaa (oletan). (:

      • Hanki apua
        tyttövain kirjoitti:

        Merkittävästä alipainosta on haittaa koko terveydellesi. Sinun on saatava apua painon lisäämiseksi.
        Todennäköisesti veriarvosi ovat huonot ja hormonitoimintasi heikkoa. Hormonit tarvitsevat rasvaa toimiakseen kunnolla.
        Sinulla on anoreksia.

      • tyttövain
        Hanki apua kirjoitti:

        Okei. Itse asiassa olen käynyt verikokeissa ja EKG:ssä muiden fyysisten oireideni takia (huimauksen tunne), eikä missään ollut mitään vikaa. Ainoastaan valkosoluarvot ja tulehdusarvot aavistuksen yli(?) raja-arvojen, mutta jatkotoimenpiteisiin ei kuitenkaan ryhdytty, sillä arvot eivät olleet mitenkään hälyyttäväst pielessä. Huimaus saattoi johtua syömistäni lääkkeistä.

        En koe sairastavani anoreksiaa. Olen lähes koko elämäni ollut alipainoinen ja toisinaan pieniruokainen, ja usein unohdan syödä/syöminen on tärkeysjärjestyksessä viimeisenä. En harrasta pakonomaista tai liiallista liikuntaa, käytä laksatiiveja, oksentele tai laske kaloreita. Eli siis en täytä edes diagnostisia kriteerejä muun kuin painonlaskun ja painoindeksin osalta (mikä sekään ei ole huolestuttavan rajua, etenkin kun paino on nyt noussut n. 2 kg, enkä näytä riutuneelta). Normaalipainoisena pysytteleminen on vain aivan mahdoton tehtävä - pysyn normaaleissa mitoissa aina vain hetken, kunnes taas "aloitan terveelliset elämäntavat" tai muuta vastaavaa ja laihdun huomaamattani.

        *hälyyttävästi

      • tyttövain
        tyttövain kirjoitti:

        *hälyyttävästi

        Pitäisikö hakeutua lääkäriin/gynelle oireideni takia jo nyt vai odottaa ja katsoa mitä tapahtuu? Onko tilanteeni muka oikeasti jollain lailla paha?

        Käsittääkseni kuukautisten poisjääminen on vakavaa osteoporoosiriskin takia, mutta kuukautiseni kuitenkin tulevat ihan joka kuukausi edelleen - joten ei tästä kuukautiskierron "sekoilusta" kai ole ainakaan välitöntä haittaa (nyt vain odottelen seuraavia menkkojani vähän paniikinomaisin tuntein.. toivottavasti ne ovat ihan normaalit ja alkavat ajallaan!).

        Onko ihan normaalia, että kierron pituus on noin 37 päivää (vaihtelee)? Eli siis periaatteessa yleisen määritelmän mukaan kuukautiseni ovat epäsäännölliset edelleen (normaali kierto n. 28-34 päivää). 37 päiväähän ei nyt radikaalisti eroa normaalista kuukautiskierrosta. Ennen kuitenkin kuukautiseni olivat (yläasteella ja lukiossa siis) todella epäsäännölliset - kierron pituus jotain 48-60 päivää.

      • ok tilanne

        Jos kuukautiset ovat säännöllisesti noin 37 päivää, tilanne on ihan hyvä.

    • tyttövain

      Tämä nyt menee aika naurettavaksi yksinpuheluksi, mutta kirjoitan vielä tämän viestin toivoen, että ehkä joku jossain vaiheessa vastaa. (:

      Kuukautiseni alkoivat nyt ja ne ovat monta päivää etuajassa (kierron pituus 20 päivää! :O).

      Mistä tämä mahdollisesti johtuu? Kenelläkään samaa ongelmaa? Luin, että keltarauhashormonin puute voi kuukautisten poisjäämisen lisäksi aiheuttaa tiheneviä kuukautisia. Olen nyt syönyt enemmän kuin ennen, joten ruokailutottumukseni eivät enää ole erityisen huonot (syön joka aterialla jotain) - tietenkin vaatii varmasti aikaa, että keho alkaa taas toimia niin kuin ennen.

    • hotchoko

      itelläni ei oo kokemuksia mutta oon kuullu että äkillinen laihtuminen voi laittaa menkat sekiaisn

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4070
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2091
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1395
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe