sarjis projekti

sarjis1

Suunnitelmissa on tehdä sarjakuva julkaisu. Tekniikka toteutukseen on mietittynä, ainut mitä puuttuu niin on käsis ja kuva-aineisto. Tekniikka perustuu valokuvien pohjalle.

Eli jos olet kinostunut projektista niin laitappa viestiä.

4

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PK-Fan

      Päähenkilö voisi olla koiran kroppaan jumiutunut avaruusolio. Ajattelin sellaista yhteen projektiini, mutta muutin mieltäni.
      Ps. Minulla on aina väh. Viisi omaa projektia tekeillä, mutta vain yhden olen saanut tehtyä valmiiksi.

    • Tarina voisi alkaa vaikkapa että "Vuonna 1812 venäläiset ovat miehittäneet koko Suomen. Mutta eivät aivan koko Suomea. Pieni kylällinen voittamattomia kälviäläisiä pitää puoliaan mahtavaa miehittäjää vastaan. Elämä ei aina ole helppoa Novovodkan, Samovarkan, Ruukiverhjin, Idisutaan ja Tsajun linnoitettujen leirien sotilaille.

      Sitten tarinaa taikajuomasta, ponssusta, jota kylän noita Shamaaninen valmistaa mm. männynkuoresta ja joka antaa ihmeelliset voimat joilla kälviäläiset pieksevät venäläisiä."

      • Huomioitsija

        Oletkos lukenut paljonkin Asterxia?


      • Kaikki René Goscinnyn käsikirjoittamat. Se kirjoitetaan muuten Asterix, ei Asterx.

        Olen lukenut myös kaikki Goscinnyn Lucky Luket ja Ahmed Ahneet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      166
      3024
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      113
      2286
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      77
      1970
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      49
      1738
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1617
    6. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      16
      1456
    7. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      32
      1430
    8. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      73
      1261
    9. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      67
      1251
    10. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

      Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
      Maailman menoa
      21
      1024
    Aihe