Enimmäkseen katolukemiin päättynyt satokausi nostaa planeetan viljan hintoja,
ja ajankohtainen syy täällä Euroopassa on Kysyntäpaineen siirtyminen EU:n
vaatimattomiin mahdollisuuksiin tätä kysyntää tyydyttää.
EU:ssa saatu viljasato alittaa kulutusmäärän selvin numeroin ja nyt
selvitään vain edelliseltä kaudelta perityn viljamäärän, tuonnin ja
alaspäin kiristetyn kulutuksen turvin.
Lisäksi tarvitaan hintojen nousu, jolla voidaan suunnata kysyntäpainetta
Usan ja Kanadan suuntaan.
Jos tässä laistetaan, niin lisääntynyt vienti kuluttaa kaiken väljyyden
varsinkin vehnän osalta, ja vehnä käytännössä loppuu.
Planeetan ruokahuolto kriisiytyy nyt erittäin pahoin, koska kysyntää
siirtyy Pohjois-Amerikkaan myös Australian ja Argentiinan satojen jäädessä
huonoiksi.
Nythän on jo käytännössä markkinoilta poistuneet viime kaudella suuriin
myyntimääriin pystyneet Ukraina,Venäjä ja Kazakhstan.
Synkkänä pilvenä futuuritaivaalla on lisäksi epäonnistumassa olevat
syyskylvöt Venäjällä, osassa Eurooppaa ja Usassa jossa tilanne on pahin.
Mistä saadaan apinansuvulle eväät ensi kesän jälkeen?
USDA:n uusimmat:
http://www.fas.usda.gov/psdonline/circulars/grain.pdf
http://usda01.library.cornell.edu/usda/current/wasde/wasde-11-09-2012.pdf
http://www.fas.usda.gov/psdonline/circulars/production.pdf
http://www.fas.usda.gov/psdonline/circulars/oilseeds.pdf
Tällä kertaa USDA muutti näkemyksiään kokonaisuuteen katsoen hyvin vähän,
ja niimpä ei ole tarvetta uuteen anälyysiin tilanteesta.
Kommentoitavaa löytyy kylläkin runsaasti ja jatkossa sitten tarkemmin.
Linkki aiempaan katsaukseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10977721
Kiina on ostanut päättyneellä kaudella Australiasta runsaasti vehnää, ja
tänään julkaistujen tietojen mukaan taso oli elokuun lopussa 2,2 milj.
tonnia, - syyskuun tiedot vielä puuttuvat joten kokonaismäärä saattaa
vielä nousta.
Kiina ei ole aiemmin juurikaan vehnää ostanut, mutta valtasi nyt noin 10 %
Australian vientimäärästä.
Usasta on ostettu vähemmän, ja toukokuun lopussa päättyneen kauden ostot
olivat noin 0,5 milj. t.
Kesäkuun alun jälkeen on Usasta ostettu 0,4 milj. t. ja 0,6 milj. t.
Kanadasta.
Japani osti Usasta 500 000 t. maissia ja selitys suureen kertaostoon oli
että Brasilian satamat ovat ruuhkautuneet.
Brasilian maissi ja soijasatoa on povailtu jo ennen kylvöjä mahtikokoisiksi.
mutta planeetalla saattaa olla toiset aatokset.
Lisäksi millä pelillä sato saadaan markkinoille kun pienemmänkin jämät
ruuhkauttavat satamat? - eipä niin millään.
Japani asetti lisäksi ostotarjouksen 320 000 tonnin erästä rehuvehnää
tai ohraa.
Tavanomaiseen tapaan saatiin Usan pellekouluissa alennusmyynti aikaan.
Todellista aihetta ei kylläkään löydy minkäänlaista, mutta osaltaan
hintoja painoi uusi tulvituskampanja, eli muutaman viime päivän
aikana on esimerkiksi Chicagon pörssiin uitettu uutta pelattavaa
noin 14 000 futuuria jo pelkästään vehnän osalle.
Niimpä futuureita on voinut ostaa kuin kaupan hyllyltä.
Euroopassa ei ole varaa minkäänlaiseen alennusmyyntiin, tai tulee
nälkä.
Empä osaa sanoa tajutaanko tätä vielä lainkaan, ja viime päivien
hintanousu saattaa vielä johtua ajankohtaisista syistä, eli kysyntää
on ilmaantunut lisää.
Soija marras 14,52 tammi 14,49
maissi joulu 7,39 maalis 7,41
vehnäfutuurit
----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,85---9,22----9,50
maalis 9,01--9,38----9,58
touko 9,08---9,45----9,66
heinä 8,90---9,27----9,62
Pariisi vehnä
marras 280,50 tammi 277 maalis 275,50 touko 274,25 marras 249,25
rapsi
helmi 478,50 touko 476,50 elo 445 marras 445,75 helmi 447,75
mallasohra
tammi 272 maalis 274,75 touko 277,50 marras 269 tammi 266
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
marras 220,75 tammi 222,50 maalis 225 touko 227 heinä 227
viljan hinnat nousussa
27
1075
Vastaukset
- K. O.
Suomen futuurikauppa käy hankalaksi. Ensin johdannaisvälityksen lopetti Liqvinet ja viime viikolla OP. Nordean palvelu, hinta vakuusvaatimukset sulkevat sen vaihtoehtojen ulkopuolelle. Ainoa toivo taitaa olla Tanskalainen Saxobank, kunhan se löytää suomenkielisen traderin. Saxo on tulossa sijoitusmessuille Vanhaan Satamaan, joten laittakaahan painetta, jotta saadaan palvelu pelaamaan.
- metsäveli
Edellisen katsauksen alkusaarna tuli tehtyä huitaisten ja selitys
miten planeetan ruokahuolto kriisiytyy jäi muutamaa lausetta vajaaksi.
Tuossa vähän alempaa löytyy asiaan perusteita.
Australiassa julkaistiin vehnän varastomääristä tilastotiedot syyskuun
lopun tasolta, eli kyseessä on viime kauden päätösluvut.
Vehnää jäi perinnöksi 7,1 milj. t. josta 4,9 myllyvehnää ja 2,2 rehua.
Syyskuun poistuma oli 2 milj. t. josta 1,7 laivattiin vientiin, ja
0,3 kului ausseissa.
Varastomäärästä 3,2 milj. t. oli varattu vientiin, joten vapaana kaupanteolle
tai Australian omaan käyttöön oli kauden loppuessa 3,8 milj. t. vehnää.
Kun elokuun lopussa varaukset vientiin olivat 4 milj. t, ja syyskuussa
laivattiin, eli varauksia täytettiin 1,7 milj. t., niin on pääteltävissä
että kaupanteko oli hyytynyt syyskuun aikana vain 0,7 milj. tonniin.
Käytännössä kaikki myytiin mikä voitiin, ja esimerkiksi Länsi-Australian
varastomäärä oli kauden päättyessä 3,1 milj. t. josta vientivaraukset
olivat 2 milj. t. ja loput voi katsoa varatuksi Australian omaan käyttöön.
Uutta kaupattavaa saadaankin sitten etsiä uudesta sadosta.
USDA miinusti aiempaa arviotaan Australian vehnäsadosta 2 milj. t. ja
näkee sen nyt 21 milj. tonniksi.
Uudesta sadosta riittäisi vientiin 16,5 milj. t. jolloin loppuvarasto
painuisi 4,6 milj. tonniin.
Juuri päättyneellä kaudella vehnän vienti oli 24,7 milj. t., joten tähän
8,2 milj. tonnin miinus, - millä määrällä siirtyy ylimääräistä kysyntäpainetta
Pohjois-Amerikkaan ja Euroopan vielä myymättä olevaan noin 10 milj.
tonnin vientivaraan.
USDA joutuu vielä myöhemmin miinustamaan aussien vehnäsatoa lisää, ja
arvelen että päädytään 16-18 milj. tonnin vehnäsatoon.
Ausseissa on jo esitetty tämäntasoisia arvioita, joskin noin 20 milj.t.
on yleisempi käsitys.
Argentiinan vehnäsato ja vientimäärät jäävät myös viime kaudesta ja
USDA miinustaa satoa 4 milj. t. ja vientiä 7.2 milj. t.
USDA jätti vielä Argentiinan vehnäsadon 11,5 milj. tonniin, vaikka
Argentiinassa arvioidaan jäätävän noin 10 milj. tonniin.
Tuleeko sato olemaan vientilaatua vaiko rehua onkin vielä nähtävä.
Eli Australian ja Argentiinan vientimäärät putoavat USDAn kirjoissa
yhteensä 15,4 milj. t. mikä määrä tulee löytyä muualtä.
Tähän kuvaan kuuluu myös Brasilian vehnäsadon epäonnistuminen, mikä tuo
ylimääräistä kysyntää noin 3-4 milj. tonnia.
Mistäpä löytyy noin 20 milj. t. vehnää tätä kuoppaa täyttämään?
Eipä ainakaan Venäjän suunnasta taikka EU:stakaan, koska täältä löytyy
myymätöntä vientivaraa enää alle 10 milj. t. ja tämä tarvitaan kaikki
normaalikysyntään, ja esimerkisi Venäjän heikon sadon tuomaa aukkoa
paikkaamaan ei EU:sta riitä lainkaan vehnää,
Eipä löydy Usastakaan, jonka loppuvarastoksi USDA saa 19,5 milj. t.
Edellisen ranttalin aikana Usassa mentiin USDAn mukaan hieman alle
10 milj. tonnin loppuvarastomäärään, ja eräin paikoin jouduttiin jo
rajoittamaan jauhojen myyntimääriä.
Eli ranttaliraja paukkuu Usassakin jos irrotetaan vielä noin 10 milj.
t. vehnää vientiin.
Kanadassa taas loppuvarasto painuu normaalikysynnänkin jälkeen 5,6
milj. tonniin, joten eipä paljon irtoa täältäkään.
Kuten edellä selviää. on planeetan ruokahuolto jo USDAnkin tuutilullan
mukaan kuilun partaalla ellei peräti jo vapaassa pudotuksessa, ja miinukset
eivät vielä kaikki ole mukana laskuissa.
Huonosaattoinen pellekoulu järjesti alennusmyynnin, jonka vauhdittamiseksi
Chicagon pörssiin uitettiin viime perjantaina peräti 13 541 uutta futuuria
pelattaviksui,
Kyllähän sitten pelattiinkin, eli vaihto oli 225 200 tapahtumaa.
Miksipä pelataan vastoin kovia tosiaioita jotka toki enemmistö tietänee
jo tietänee?
No ihan siksi riekkuu metsäveli-riepu ja jatkaa että pitäähän välillä
Usanjusseja pelotella herrojen nuhteeseen.
soija marras 14,11 tammi 14,06
maissi joulu 7,17 maalis 7,22
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,57-----8,90----9,24
maalis 8,72----9,07----9,33
touko 8,79-----9,14----9,41
heinä 8,60-----9,00----9,36
Pariisi vehnä
marras 277,50 tammi 272,25 maalis 271 touko 270 marras 242,75
rapsi
helmi 468,75 touko 467,25 elo 438 marras 438 helmi 447,75
mallasohra ennallaan
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 220 maalis 221 touko 222 heinä 227 - metsäveli
Usassa syysvehnän kunto teki jälleen uuden huonousennätyksen ku viimeisin
syynäys kertoo että luokkiin huono ja erittäin huno kuuluu jo 22 % kylvöistä.
Pahin tilanne on Kansasin tyyppisen HRW vehnän kohdalla, josta noin 25-30
prosenttia menee lepotilaan siksi huonokuntoisena että keväällä
luultavimmin kmuokataan nurin ja yritetään jotain muuta.
http://usda01.library.cornell.edu/usda/current/CropProg/CropProg-11-13-2012.txt
Ranskassa sateet ovat haitanneet kylvöjä sekä maissin sadonkorjuuta.
Vehnästä 80 % on kylvetty ja vasta 41 % on orastunut vastaan 76 %
viime kaudella.
Maissista 20 % on vielä korjaamatta.
soija marras 14,27 tammi 14,10
maissi joulu 7,23 maalis 7,25
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,50----8,87----9,22
maalis 8,65---9,04----9,31
touko 8,72----9,11----9,40
heinä 8,56----8,99----9,38
Pariisi vehnä
tammi 268 maalis 265,50 touko 264,50 marras 238 tammi 248
rapsi
helmi 464 touko 463 elo 434,25 marras 434,75
mallasohra
tammi 274 maalis 275 touko 280 marras 263
Lontoo rehuvehnä
marras 214,15 tammi 216,15 maalis 219,15 touko 219,65 - metsäveli
Kazakhstanissa on aloitettu epäillä tietoja viimeksi saadun viljasadon
määrästä.
Eipä tässä muuten olisi mitään uutta, mutta kun epäilyksen syntiin
on langennut itse maatalousministeri.
Alueiden pääjehut ovat antaneet hallinnon suuntaan tiedot 12,3 milj.
tonnin viljasadosta, missä viime kauteen verrattuna peräti 14,3 milj.
tonnin miinustus.
Ministeri epäilee että noin 1,4 milj. t. olisi liioiteltu satomääriä.
Vientimahdollisuudeksi nähdään 7 milj. t. koska edelliseltä kaudelta
perittiin viljaa.
Linkin pitkä artikkeli valottaa venäjän ja Kasakhstanin suunnan tilannetta.
Venäjän osalta huomataan että varastojen viljamäärä riittäisi 3,5
milj. tonnin kuukausikulutukseen, mutta kun kulutukseksi arvioidaankin
4,8 milj. t. kuukaudessa.
Että vältytään pakkasen puolelle menosta, pitää turvautua tuontiin, ja
tuontiajatuksen tuo julki Russian Grain Unionin Arkady Gurevich.
Kazakstanista vehnää ja Saksasta ruista on resepti.
Kasakstanista kerrotaan että paikallinen viljanhinta pompsahti 155 doll.
hinnasta 280 doll. tonnilta.
Kasakhstanin viljat pitävät hengissä naapurimaiden väestöä, eli
Kirgisia, Tadsikistan ja Turkmenistan tuovat merkittävän osan tarpeestaan
Kasakhstanista.
Artikkeli tuo esille vaaran poliittisesta ranttalista alueella johtuen
rajusta hintojen noususta.
Esimerkiksi Kirgistanin hallinto joutuu maksamaan nyt tuontivehnästä
340 doll. tonnilta , vastaan 150 viime vuonna.
http://www.universalnewswires.com/centralasia/economy/viewstory.aspx?id=13162
soija marras 14,32 tammi 14,18
maissi joulu 7,25 maalis 7,28
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,48----8,89----9,23
maalis 8,63---9,06----9,33
touko 8,70----9,13----9,40
heinä 8,58----9,02----9,40
Pariisi vehnä
tammi 270,25 maalis 268,50 touko 267,25 marras 240 tammi 240
rapsi
helmi 473 touko 470,75 elo 441,50 marras 442,50
mallasohra
tammi 272,50 maalis 273,50 touko 278,50 marras 265
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
marras 217 tammi 217,50 maalis 220,50 - metsäveli
Ukrainan viljojen varastomäärä oli lokakuun lopussa yhteensä 23,1 milj. t.
mistä vehnää 8,2 milj. t. , ohraa 2,5 ja maissia 8,9 milj. t.
Varastomäärä on 22 % alhaisempi vuodentakaista tasoa.
Ukrainasta oli ehditty viedä vehnää noin 4 milj. t. ja hallinnon
mielestä voidaan viedä vielä ainakin 1 milj. t.
Ukrainassa ei tällä erää ole "virallista" vientikieltoa vaikka sellainen
yhdessä vaiheessa jo luvattiin.
Jos hallinto jatkaa asian lykkäämistä, niin vielä voidaan viedä enemmänkin
vehnää, ja noin 6 milj. tonnia on enakoitu.
Tässä ihmettelen että mitenkä aiotaan ruokahuolto hoitaa ennenkuin uusi
sato saadaan.
USDAn kirjoissa Ukrainassa kulutetaan vehnää 11,8 milj. t. eli kuukaudessa
pyöreä 1 milj. t.
Uutta satoa täytyy vielä odottaa 8 kuukautta, joksi ajaksi vehnän
tulee riittää.
Jos vienti pysäytetään välittömästi kokonaan, niin oma kulutus riittää
viemään viimeisetkin jyvät, eli loppuvarastoksi jäisi nolla tonnia.
Ukrainan vehnänkulutuksesta on vajaa 30 % rehukäyttöä, ja tietenkin
kyseessä on rehulaatuinen vehnä, joten kanat ja sikapossut lahtaamalla
ei tilanne paljonkaan paranisi.
Ranttali on hyvin orastunut niin Ukrainassa kuin Venäjälläkin, ja
tiukkaa tekee Kazakhstanissakin ja vieläkin tiukempaa sen naapurimaissa.
Tässä vielä USDAn viimeisin näkemys Ukrainan vehnätaseesta, ja mitä
muutoksia on tehty lokakuiseen näkemykseen.
5,1 alkuvarasto
15,5 vehnäsato
0,1 tuonti
11,8 kulutus, - tässä miinusta 0,5 milj. t.
6 vienti, - tässä plussaa 1 milj. t.
2,9 loppuvarasto, - miinusta 1,5 milj. t.
Jos USDAn luvut pitäisivät, niin Ukrainan ilmoittamien varastomäärien
valossa mentäisiin noin 2 milj. t. miinuksen puolelle.
Ukrainan ja entisen neukkulan ruokahuolto on selvästi kriisiytymässä,
ja tässä ihmettelen että mistäpä esimerkiksi Afganistan saa tarvitsemansa
2 milj. t. vehnää.
Ihmetyksen syynä on se että Venäjä tulee ostamaan Kazakhstanista mitä
vain myydään, joten eihän entiseen tapaan Kazakhstanin vehnää riitä
afgaanien pirttiviljelystä avittamaan.
Venäjällä on afgaanien kanssa yhtä ja toista muisteltavaa ja Kazakhstanin
vehnäpotin tyhjennys tapahtunee "tuntematta itse lainkaan kipua" pohjalla.
Kazakhstanissa epäilykset viljatilastojen väärennöksestä saivat alkunsa
tuottajien otettua hädissään yhteyttä maatalousministeriin, ja viesti
oli että paikallishallinto painostaa ilmoittamaan ylimääräistä.
No jatkossa tätä ei tietenkään muistella, vaan vaaditaan toimittamaan
ilmoitetun sadon pohjalta, eli tuottaja on lirissä.
http://www.blackseagrain.net/about-ukragroconsult/news-bsg/kazakhstan-grain-harvest-scandal-recalls-soviet-economic-traditions
EU myönsi vientiluvan 696 000 tonnin vehnämäärälle, mikä nostaa kauden
laivaukset 6,4 milj. tonniin.
Laivaukset ylittävät 0,6 milj. tonnilla viime kauden vastaavan tason.
Myytyhän on tietenkin enemmän, ja myyntivara on jo alle 10 milj. t.
Algeria osti 200 000 t. vehnää mikä toimitetaan todennäköisesti Ranskasta.
soija tammi 14,03 maalis 13,84
maissi joulu 7,21 maalis 7,24
venhäfutuurit
----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,45---8,86----9,20
maalis 8,59--9,03----9,30
touko 8,67---9,09----9,37
heinä 8,54---8,99----9,38
Pariisi vehnä
tammi 269,25 maalis 267,75 touko 266,50 marras 239,50 tammi 239
rapsi
helmi 471,25 touko 468,50 elo 439 marras 439,75 helmi 443,50
mallasohra
tammi 268,50 maalis 269,50 touko 274,50 marras 265
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
marras 217 tammi 217 maalis 219 touko 221,85 - metsäveli
Viikolla 2-8. 11. myytiin Usasta vehnää 314 600 t. ja laivattiin 298 500 t.
Kauden myynnit kasvoivat 15,2 milj. tonniin, josta oli laivattu 11,1 ja
4,1 oli laivaamatta.
Kauden myyntiarvio täyttyy 14,7 milj. tonnin myynnillä.
Maissia myytiin 103 900 t. ja laivattiin 232 000 t.
Kauden myynnit kasvoivat 11,1 milj. tonniin, josta oli laivattu 4,3 ja
6,8 oli laivaamatta.
Kauden myyntiarvio täyttyy 18 milj. tonnin myynnillä.
Soijaa myytiin 559 700 t. ja laivattiin 1,814 milj. tonnia.
kauden myynnit kasvoivat 26,5 milj. tonniin, josta oli laivattu 11,6
ja 14,8 oli laivaamatta.
Uusin myyntiarvio täyttyy 10,1 milj. tonnin myynnillä.
Englannin kylvöt ovat edenneet tasolle 60 % , vastaan 86-90 % normaalisti.
Agrimoneyn artikkeli kertoo että tammikuussakin on voitu kylvää, mutta
satotaso laskee 3 tonnin tuntumaan, kun taas keskimääräinen vehnäsato
ylittää 5 milj. t.
Oraista 40 % kerrotaan heikkokuntoisiksi, ja sateisen kesän vitsauksena
on tullut etanoiden invaasio.
http://www.agrimoney.com/news/bad-weather-lifts-fears-for-uk-growers-in-2013-too--5221.html
EU myönsi vientiluvan 123 000 tonnin ohramäärälle, mikä nostaa kauden
laivaukset 2,3 milj. tonniin, vastaan 1,8 viime kauden vastaavaan aikaan.
Soija tammi 13,81 maalis 13,68
maissi joulu 7,21 maalis 7,28
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,37----8,76----9,09
maalis 8,53---8,92----9,21
touko 8,60----9,00----9,26
heinä 8,45----8,91----9,27
Pariisi vehnä
tammi 269,25 maalis 267,25 touko 266,25 marras 238 tammi 238
rapsi
helmi 464,50 touko 462,75 elo 434,50 marras 434,25 helmi 437,75
mallasohra
tammi 268 maalis 269 touko 268 marras 266,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
marras 215 tammi 215 maalis 218 touko 220,75 - metsäveli
Usassa normaalia lämpimämpi ja kuiva säätyyppi jatkui vehnäalueella,
ja seurauksena lyötiin jälleen vanhat huonousennätykset.
Nyt kahteen huonoimpaan luokkaan kuuluu 24 % kyvöistä ja tämä osuus
kasvoi viikossa 2 %.
Kahden parhaimman kuntoluokan osuus putosi saman verran ja päätyi 34 %.
Kiikkulaudan keskiosa säilyi ennallaan, eli 42 % "fair" luokassa.
Tilanne on monella tavalla ongelmallinen, ja esimerkiksi vehnänoraiden
käyttö karjan laidunnukseen on poissa laskuista.
Kunnolla orastunut on vain keinokastelun piirissä oleva vehnä.
Linkin sääsivu ei näe tilanteessa muutosta viikon aikana.
http://www.dtnprogressivefarmer.com/dtnag/common/link.do;jsessionid=161FAB9301E2D92D780135F6EA5197F1.agfreejvm1?contentId=70013&parentId=-1
Wheat Letter sivustolta löytyy muun muassa Usan vehnän vientitilastot
joita päivitetään viikottain.
Linkin tiedostosta kannattaa rullata esille kohta "commercial sales history"
missä esitetään maittain vuosittaiset vientimäärät, ja nämä 20 suurimman
kauppakumppanin osalta, - Iran on jäänyt "jostain" syystä pois.
Ruskeapohjaisella osalla näytetään kuluvan kauden vientimäärät ja vertailuna
viime kauden vastaavan ajankohdan tilanne.
Taulukosta saa kuvan siitä minkä verran Usasta normaalisti vehnää minnekin
myydään, mutta nyt käsillä oleva tilanne sitten vaatii tulkintaa.
Esimerkiksi Egypti on tähän mennessä ostanut Usasta vain 0,15 milj. t.,
kun taas kaudella 2010/11 jolloin oli edellinen katovuosi Venäjällä
ostettiin 4 milj. tonnia.
Tuona kautena Usasta läksi kaikkiaan 35,2 milj. t., ja kuluvan kauden
vastaavat myynnit ovat vasta tasolla 15,3 milj. t.
Turkki osti tuolloin lähes 1 milj. t. ja on nyt vielä nollilla.
Irak taas osti 1,2 milj. t. ja on nyt tasolla 0,2 milj. t.
Selvää on että melkoinen pompsahdus kysyntään on tulossa, niin Usaan kuin
Eurooppaankin josta tosin ei tällä kertaa löydy sitä määrää myytävää
kuin oli kaudella 2010/11. - eli tuolloin myytiin EU:sta 22,9 milj. t. ja
nyt ennustetaan varaa olevan vain 17,5 milj. tonnin vientiin.
Ranttalilta näyttää.
http://www.uswheat.org/USWPublicDocs.nsf/3a37e2dac55a4a81852576250069a774/20290f1e184a295a85257abb005d7732/$FILE/CS%20121116.pdf
Tässä vielä Wheat Letter sivusto:
http://www.uswheat.org/newsEvents/wheatLetter
soija tammi 13,94 maalis 13,82
maissi joulu 7,40 maalis 7,44
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,42----8,76----9,10
maalis 8,57---8,92----9,21
touko 8,64----9,00----9,29
heinä 8,51----8,96----9,32
Pariisi vehnä
tammi 270,25 maalis 268,50 touko 267,50 marras 239,25 tammi 238,75
rapsi
helmi 472,25 touko 469,75 elo 441,50 marras 441 helmi 444,25
mallasohra
tammi 268 maalis 269 touko 268 marras 270
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
marras 216,75 tammi 216,75 maalis 219 touko 221,75- metsäveli
Tiedoston linkki ei näytä toimivan, mutta tuostapa wheat letterin sivulta
se löytyy.
Eli hiirellä tulee sohia yläriviltä "reports" kohtaa jolloin pompsahtaa
näkösälle linkki "commercial sales" jota klikataan.
Aukeavalta sivulta löytyy pitkä rivi commercial sales raportteja, eli
november 16 on puheena.
Näitä tällaisia vaikeahkosti hahmotettavia tilastoja on syynättävä
ajatuksen kanssa että niistä saa jotain irti ennustusmielessä, koska
niistä puuttuu monia tekijöitä, kuten vaikkapa Kiinan ostokäytös, mikä
puuttuu vanhoista tilastoista siitä syystä että Kiina ei juurikaan
ostanut.
Kun näissä katsauksissa olen povannut ruokahuollon kriisiytymistä
ennen uutta satoa, niin pohjana on ollut juuri tällaisten tilastojen
analyysi, eli fiilispohjalla potkukelkan tyrkkäämistä olen koettanut
välttää. - Lukija
metsäveli kirjoitti:

välttää.Kiitos näistä tiedotteista.
Loistavaa, että jaksat käydä niitä noin tarkasti läpi. - metsäveli
metsäveli kirjoitti:
Tiedoston linkki ei näytä toimivan, mutta tuostapa wheat letterin sivulta
se löytyy.
Eli hiirellä tulee sohia yläriviltä "reports" kohtaa jolloin pompsahtaa
näkösälle linkki "commercial sales" jota klikataan.
Aukeavalta sivulta löytyy pitkä rivi commercial sales raportteja, eli
november 16 on puheena.
Näitä tällaisia vaikeahkosti hahmotettavia tilastoja on syynättävä
ajatuksen kanssa että niistä saa jotain irti ennustusmielessä, koska
niistä puuttuu monia tekijöitä, kuten vaikkapa Kiinan ostokäytös, mikä
puuttuu vanhoista tilastoista siitä syystä että Kiina ei juurikaan
ostanut.
Kun näissä katsauksissa olen povannut ruokahuollon kriisiytymistä
ennen uutta satoa, niin pohjana on ollut juuri tällaisten tilastojen
analyysi, eli fiilispohjalla potkukelkan tyrkkäämistä olen koettanut
välttää.Venäjän tilastolaitos julkaisi viljojen varastotiedot marraskuun 1 päivän
tasolta
Kaikaikiaan viljoja oli varastoissa 32,9 milj. t., vastaan 35,8 kuukausi
aiemmin, eli lokakuun poistuma on ollut 2,9 milj. t.
Luku ei kuvaa vielä kulunutta määrää koska maissia on samaan aikaan vielä
saatu korjattua varastoihin.
Määrä on 29 % viime kauden vastaavaa olempi, vastaan 26 % kuukausi aiemmin.
Vehnää oli viljavarastoissa ja käyttäjillä 9,3 milj. t., vastaan 13,3
vuotta aiemmin, - myllylaatua oli 7,6 milj. t. vastaan 10,5 vuosi sitten.
USDAn kirjoissa Venäjällä kuluu vehnää vuodessa 3,4 milj. t. josta myllyvehnää
22 milj. t., eli 1,8 milj. t. kuukaudessa.
Niimpä nyt varastoissa oleva myllyvehnä riittäisi 4,2 kuukautta eli
maaliskuun puolivälissä olisivat viimeiset jyvät myllyjen tuuteissa.
Näinollen tulisi jostain löytää 6 - 7 milj tonnia myllyvehnää että
leipä riittäisi uuteen satoon.
Venäjän liityttyä WTO:n jäseneksi meni aika tarkkaan mahdollisuudet
puolustaa omia eväitä vientikielloilla.
Pelin henki tuntuu olevan että katsokoon kukin itse eteensä, ja että olenko
minä veljeni vartija.
Mielikuvat parempiin piireihin pääsystä näyttävät heikosti pitävän hengissä.
http://www.blackseagrain.net/about-ukragroconsult/news-bsg/russia-grain-stockpiles-decline-29-percent-to-32.9-million-tons
Kiinan asioita valottavasta erinomaisessa Dim Sums blogista löytyy tilasto
Kiinan elintarviketuonnista ajalta tammi-syyskuu.
Vehnää oli ehditty tuoda 3,2 milj. t. , maissia 4,1, riisiä 1,9, soijaa 44,3
muita viljoja 6,2 ja kasviöljyjä 5,5 milj. t.
Tuonnin kasvuluvut edelliseen vuoteen nähden ovat huimia, eli maissin
osalta 548 % ja vehnän 232 %. - kummastakin kerrottiin saadun ennätyssato.
http://dimsums.blogspot.fi/2012/11/agricultural-trade-crisis-forum.html
soija tammi 14,13 maalis 13,96
maissi joulu 7,43 maalis 7,47
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,44-----8,77-----9,12
malis 8,59-----8,94-----9,23
touko 8,66-----9,02-----9,32
heinä 8,52-----8,97-----9,34
Pariisi vehnä
tammi 270,25 maalis 268,50 touko 267,25 marras 239,75 tammi 239,50
rapsi
helmi 472,50 touko 468,50 elo 440 maras 439,75 tammi 442,75
mallasohra
tammi 265,75 maalis 268,50 touko 268 marras 267,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
marras 216,50 tammi 216,50 maalis 218,75
- metsäveli
Venäjällä Russian Grain Unionin pääjehu povaa että vehnän loppuvarastoksi
tulee 6 milj. t., eikä 4,94 milj. t. minkä USDA näkee oikeaksi.
Juuri julkaistujen varastotietojen perusteella tämä ei mitenkään voi
pitää paikkaansa.
Muistelen että tilastolaitoksen varastotiedot olivat viime kaudella
jossain vaiheessa merkillisiä, mutta en tähän hätään löytänyt noista
vanhoista katsauksista kommenttia asiasta.
Täytyypä pitää asiaa vielä seurannassa.
Irak osti 350 000 t. vehnää joka kasataan Australiasta, Venäjältä ja
Kanadasta.
Japani osti 134 693 vehnää mikä toimitetaan Australiasta, Usasta ja
Kanadasta, - laivataan tammikuussa.
Huomenna Usassa ovat pörssit lomalla "kiitospäivän" vuoksi ja euroopassa
joudutaan tulemaan toimeen ilman Usan taivaanpankolta sädehtivää viisautta.
soija tammi 14,08 maalis 13,93
maissi joulu 7,40 maalis 7,44
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,45-----8,76----9,14
maalis 8,60----8,93----9,25
touko 8,66-----9,01----9,33
heinä 8,51-----8,97----9,34
Pariisi vehnä
tammi 269,25 maalis 267,50 touko 266 marras 239,25 tammi 239,25
rapsi
helmi 473,25 touko 468,25 elo 439,50 marras 439,50 helmi 442,50
mallasohra
tammi 265,50 maalis 268,50 touko 268 marras 272 tammi 269
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
marras 216 tammi 216 maalis 218 touko 220,75 - metsäveli
Vanhoista katsauksista löytyi 21.3.2011 päivätty katsaus josta löytyi
Venäjän tilastolaitoksen julkaisemat tiedot viljavarastojen koosta
maaliskuun alun tasolta.
Kyseessähän oli edellisen katovuoden jämät ja tuolloin oli voimassa
vehnän vientisulku.
Kaikkiaan tuolloin oli varastoissa 28,3 milj. t. josta 12,3 tuottajilla
sekä 16 milj. t. viljavarastoissa ja käyttäjillä.
Edellisten kuukausien kulutukseksi nämä luvut antoivat 2,5 milj. t.
kuukaudessa.
Tuolloin ihmettelin lukuja ja toin esille USDAn attasean kannan asiaan,
eli hemmon mielestä varastotiedot eivät olleet luotettavia, ja syyksi
tähän löytyy se että varastot eivät olleet mitenkään hallinnon
kontrollissa, jolloin määriksi voitiin säveltää mitä tahansa.
Niin tai näin, mutta tilastolaitoksen mukaan tilanne on nyt huomattavasti
kireämpi, eli tulee olemaan joulukuussa jo tasolla johon päädyttiin
aiemmassa tapaukseessa vasta maaliskuun alussa.
Tietenkin jos aloitetaan tuonti ajoissa niin tilanne muuttuu.
Vanhoja muistellessa tökkäsi tällainenkin tikku silmään, eli itämaan
tietäjä nimeltä Muktadir ur Rahman Singaporesta tiesi nykyiset vehnänhinnat
viime maaliskuussa 5 taalaksi bushelilta.
Hemmon näkemystä tarjottiin tuolloin kritiikittä "joka tuutista".
http://www.agriculture.com/markets/analysis/wheat/dim-outlook-f-2012-wheat-prices_11-ar24061
Usassa pitkällinen kuivuus on sulkemassa Mississippiä proomuliikenteeltä,
Muunlainen viljojen rahtaus nostaa kustannukset Brasilian tasolle.
Egypti on ollut pitkään poissa vehnämarkkinoilta ja sen aiempien ostojen
laivaukset täyttyvät pääosin joulukuussa.
Oma vehnäsato saadaan toukokuussa ja sitä ennen on ostettava vielä ainakin
3 milj. t.
Arvelen että ostotauko ei ole ollut vapaaehtoinen, vaan tarkoitukseen
budjetoidut varat loppuivat kesken vehnän hintojen noustua.
Sama tapahtui aiemmankin ranttalin aikana.
Ruokamellakoista alkunsa saanut "arabikevät" nosti ääliöt valtaan, ja
Egypti alkaa olla konkurssissa.
No olipa vallassa kuka tahansa, on tilanne käytännössä täysin toivoton
väestönkasvun tehdessä tyhjäksi kaikki mahdollisuudetkin järjellisempään
menoon.
Eija Riitta Korholan blogissa sivumennen tulee mainituksi että Egyptissä
arvellaan että seuraavan vallankumouksen tekevät nälkäiset, eli yhä
hullummaksi menee arvelen.
http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2012/11/21/kuinka-lyoda-vaimoa/?ref=es
Pariisi vehnä
tammi 270,25 maalis 268,25 touko 267 marras 239,50 tammi 239,75
rapsi
helmi 471,75 touko 466,25 elo 438 marras 438 helmi 441
mallasohra
tammi 264 maalis 269,50 touko 269 tammi 266
Lontoo rehuvehnä punta tonni
marras 218 tammi 218 maalis 220 touko 221,05- metsäveli
Viikolla 9-15 myytiin Usasta vehnää 635 400 t. ja laivattiin 329 600 t.
Kauden myynnit kasvoivat 15,8 milj. tonniin, josta oli laivattu 11,4
ja 4,4 oli laivaamatta
Seuraavan kauden myyntiä oli 22 000 t.
Maissia myytiin 769 800 t. la laivattiin 394 600 t. - lisäksi myytiin
seuraavan kauden laivauksiin 188 800 tonnia.
Kauden myynnit kasvoivat 11,9 milj. tonniin, josta oli laivattu 4,7 ja
7,2 oli laivaamatta
Soijaa myytiin 543 600 t. ja laivattiin 1,976 milj. tonnia.
Kauden myynnit kasvoivat 27 milj. tonniin, josta oli laivattu 13,5 ja
13,4 oli laivaamatta.
Hieman piristyneen kaupanteon takaa ei löydy oikeastaan muuta
merkittävää kuin että Japanin äskettäinen maissin kookas ostos
näkyy nyt tilastossa, sekä että japani onsti seuraavaakin maissisatoa
EU myönsi vientiluvan 380 000 tonnin vehnämäärälle, mikä nostaa
kauden laivaukset 6,8 milj. tonniin.
Ohran vientilupia myönnettiin 70 000 tonnille, mikä nostaa laivaukset
2,4 milj. tonniin.
Maissille myönnettiin 424 000 t. luvat, ja laivaukset kasvavat 3 milj.
tonniin. mikä on kaksinkertainen viime kauteen verraten,
Mainittakoon että USDAn kirjoissa EU:sta viedään maissia vain 0,5 milj.t.
joten tuo luku on ylitetty jo kuusinkertaisesti.
Kaikkiaan USDAn ennusteessa viedään reuviljoja 4 milj. t., mikä
luku on jo nurin 1,4 milj. tonnilla.
Brasilian kerrotaan ostaneen vehnää Saksasta, minkä katsottiin kertovan
Argentiinan ongelmista laadun suhteen.
Irakin äskettäisen vehnäkaupan hinnoiksi kerrotaan Irakin rantaan
toimitettuna 405 doll. t. Australian myymän 200 000 tonnin osalta,
Venäjältä luvatun 50 000 tonnin erän hinnaksi kerrotaan 399 doll. t.
ja kanadalaisen hinnaksi 410 doll. t.
Usalaista tarjottiin 445 taalan hintaan, millä ei ostettu.
Soija tammi 14,19 maalis 14,03
maissi joulu 7,45 maalis 7,48
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,48----8,78----9,13
maalis 8,62---8,95----9,25
touko 8,68----9,03----9,34
heinä 8,54----9,00----9,33
Pariisi vehnä
tammi 269,75 maalis 267,75 touko 266,50 marras 239 tammi 239
rapsi
helmi 474 touko 467,75 elo 438,75 marras 438 helmi 441
mallasohra
tammi 263 maalis 270 touko 269,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
marras 218 tammi 218 touko 220 - metsäveli

marras 218 tammi 218 touko 220Ennätyksellisen huonokuntoinen Usan syysvehnä siirtyi jälleen pari pykälää
alamäkeen.
Huonot kuntoluokat eivät aina ole johtaneet vastaaviin satomenetyksiin,
mutta nyt tilanne on poikkeuksellinen pitkään jatkuneen kuivuuden takia,
ja esimerkiksi Etelä-Dakotassa 40 % kylvöistä ei ole orastunut.
Näkösällä olevista oraista 64 % on huonokuntoisia.
Viime yönä osavaltiossa oli miinus 10 astetta pakkasta.
http://usda01.library.cornell.edu/usda/current/CropProg/CropProg-11-26-2012.txt
Argentiinassa viime viikon sateet osuivat vehnäalueelle ja loppuviikoksi
on samaa luvassa.
Vehnänkorjuuta on päästy aloittelemaan ja eihän nämä säät ole laadulle
eduksi kun kuivureita ei yleisesti ole käytössä kun ei normaalisti tarvita.
Yleensä sadonkorjuu sujuu päälle 30 asteen kuivassa helteessä.
Tässä viime viikon maksimilämmöt:
http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/wcmax8.gif
Englannissa on edelleen vähintään 30 % syysviljoista kylvämättä.
Huonolaatuisella vehnäsadolla taas riittää kysyntää kun Ensus etanolipulju
toimii nasta laudassa ja kerrotaan että hehtolitrapainoltaan 60 kiloinenkin
tavara on kelvannut joskin alennettuun hintaan.
Etanolisaantoa on parannettu tuomalla sekaan maissia Ranskasta.
Vivergon laitos on aloittanut vehnän ostot ja ainakin alkuvaiheessa
vaatimus on vähintään 68 kilon hehtopaino.
Etanolista on pientä pulaa, mikä johtuu osittain Brasilian sokeriruoko
viljelmien huonotuottoisuudesta, mikä taas johtuu niiden ikääntymisestä.
Vaikka ruoko on monivuotinen, niin ajoittain on vanha kasvusto uusittava.
Etanolia on tuotettu myös öljynjalostuksen sivutuotteena saatavasta
eteenikaasusta.
Nykyisin eteeni kuluu enimmäkseen polyeteenin eli muovikasseissakin
käytetyn muovin valmistukseen.
Eteenin saaminen puhtaana prosessista on mahdotonta ja sen erottaminen
öljynjalostuksen "krakkauskaasuista" on erittäin monimutkaista ja kallista.
Tämä muovilaatu ja etanoli on kemianteollisuuden kannalta kiinnostava,
koska alkoholista saadaan helposti eteenikaasua ja lisäksi erittäin
puhtaana, - teimpä tuota kerran itsekin rikkihapon avulla.
Brasiliassa aloitti muutama vuosi sitten muovitehdas joka tuottaa
tarvitsemansa eteenin alkoholista, mikä sitten seuraavaksi puristetaan
reaktorikammioon jossa se katalyyttien avulla polymerisoituu pitkiksi
hiilivetyketjuiksi eli PE muoviksi.
Muovia kaupattiin onnistuneesti "orgaanisena" taikka "biomuovina".
Apinansuvun hengissäpysymisen yhdeksi ehdoksi on vähin erin hivuttautunut
muovien saanti.
Muovien valmistuksessa taas tarvitaan raaka-aineita joiden molekyylisä
löytyy "kaksoissidos", eli yksi ylimääräinen sidos joka sitten voi
purkauduttuaan tarttua johonkin toiseen molekyyliin, jolloin prosessissa
syntyy jättiläiskokoisia molekyylejä eli väljästi sanottuna muoveja.
Kaksoissidoksia taas on vähän tarjolla, ja käytännössä ainoastaan kaksi
raaka-ainetta on tarjolla.
Toinen on raakaöljy, jonka suurista molekyyleistä pilkkoutuu jalostuksen
yhteydessä pienenkö määrä eteeniä.
Toinen on alkoholi jossa itsessään ei kaksoissidosta ole, mutta se
helposti hajoaa eteeniksi jossa se on,- lisäksi syntyy vettä eikä
juuri muuta.
No tämän litanian tarkoitus oli huomauttaa että kritiikistä huolimatta
apinansuku on "naimisissa" etanolin eli alkoholin tuotannon kanssa.
No nytpä joku keksii kysyä että jos alkoholista saadaan muovikasseja,
niin saadaankos muovikasseista toisinpäin alkoholia.
Valittaen täytyy todeta että vaikeata on, kyllähän muovi hajoaa
kuumennettuna erilaisiksi hiilivedyiksi, mutta eteeniä on hyvin
vähän mukana, - eteenistähän voi valmistaa helpohkosti alkoholia.
Moottorit kyllä käyvät hajoamistuotteilla oikein hyvin.
tarttua
Jordania on ostamassa 100 000 t. vehnää ja sama määrä ohraa on tähtäimessä.
Irak asetti 50 000 t. ostotarjouksen vehnästä mutta ostaa moninkertaisesti.
Syyria on ostamassa 100 000 t.
Algeria tahtoo 50 000 t.
soija tammi 14,26 maalis 14,12
maissi joulu 7,46 maalis 7,50
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,49----8,84----9,15
maalis 8,64---9,01----9,28
touko 8,70----9,10----9,36
heinä 8,59----9,07----9,37
Pariisi vehnä
tammi 269,75 maalis 268 touko 266,75 marras 239 helmi 239,50
rapsi
helmi 475 touko 469,25 elo 439,75 marras 439 helmi 442
mallasohra
tammi 265 maalis 272 touko 271,50 marras 269 tammi 266
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 220 maalis 221,65 touko 223,65 heinä 224 marras 191,50 - metsäveli
metsäveli kirjoitti:
Ennätyksellisen huonokuntoinen Usan syysvehnä siirtyi jälleen pari pykälää

tammi 220 maalis 221,65 touko 223,65 heinä 224 marras 191,50Oklahoman vehnästä noin 15 % on jo heittänyt henkensä kertoo paikallinen
asiantuntija.
Linkin keskustelusta taas löytyy kuntoluokituksen tietoja yhdistämällä
saatu Usan syysvehnän kuntoindeksi.
Kuusi viimeisintä vuotta on esitetty käyrinä jotka kertovat miten
kehitys on mennyt vuoden mittaan.
Lisäksi löytyy viiden vuoden keskiarvokäyrä.
Erittäin huonolta näyttää, ja merkittävä osa ei tuota satoa lainkaan.
Yöpakkaset ylsivät viime yönä Oklahomaan saakka.
Sateita ei ole vieläkään luvassa ja kuiva sekä normaalia lämpimämpi
säätyyppi tekee paluun.
http://community.agriculture.com/t5/Marketing/HRW-Wheat-perspective/td-p/268605
Kiina tulee kasvattamaan vehnän ja rehuviljojen ostoja viime kaudesta
kertoo alan yliopistoproffa kiinanmaalta.
Kaikkiaan arvellaan tuotavan 12,4 milj. t. viljoja rehukäyttöön.
Seuraava vehnäsato ei kata kulusta kuuluu povaus.
http://www.blackseagrain.net/about-ukragroconsult/news-bsg/china-to-import-more-wheat
Vehnän huonot näkymät pompsauttiva futuurihintoja.
soija tammi 14,51 maalis 14,39
maissi joulu 7,60 maalis 7,64
vehnäfutuurit
----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,73----9,15----9,36
maalis 8,89---9,33----9,50
touko 8,95----9,41----9,58
heinä 8,82----9,38----9,60
Pariisi vehnä
tammi 273,25 maalis 271,25 touko 269,75 marras 243,25 tammi 242,75
rapsi
helmi 480 touko 475,25 elo 443 marras 443 helmi 446,50
mallasohra
tammi 268 maalis 271,25 touko 270,75 marras 269
Löntoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 224 maalis 225 touko 227 heinä 227,35 marras 196 - metsäveli
metsäveli kirjoitti:
Oklahoman vehnästä noin 15 % on jo heittänyt henkensä kertoo paikallinen
asiantuntija.
Linkin keskustelusta taas löytyy kuntoluokituksen tietoja yhdistämällä
saatu Usan syysvehnän kuntoindeksi.
Kuusi viimeisintä vuotta on esitetty käyrinä jotka kertovat miten
kehitys on mennyt vuoden mittaan.
Lisäksi löytyy viiden vuoden keskiarvokäyrä.
Erittäin huonolta näyttää, ja merkittävä osa ei tuota satoa lainkaan.
Yöpakkaset ylsivät viime yönä Oklahomaan saakka.
Sateita ei ole vieläkään luvassa ja kuiva sekä normaalia lämpimämpi
säätyyppi tekee paluun.
http://community.agriculture.com/t5/Marketing/HRW-Wheat-perspective/td-p/268605
Kiina tulee kasvattamaan vehnän ja rehuviljojen ostoja viime kaudesta
kertoo alan yliopistoproffa kiinanmaalta.
Kaikkiaan arvellaan tuotavan 12,4 milj. t. viljoja rehukäyttöön.
Seuraava vehnäsato ei kata kulusta kuuluu povaus.
http://www.blackseagrain.net/about-ukragroconsult/news-bsg/china-to-import-more-wheat
Vehnän huonot näkymät pompsauttiva futuurihintoja.
soija tammi 14,51 maalis 14,39
maissi joulu 7,60 maalis 7,64
vehnäfutuurit
----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,73----9,15----9,36
maalis 8,89---9,33----9,50
touko 8,95----9,41----9,58
heinä 8,82----9,38----9,60
Pariisi vehnä
tammi 273,25 maalis 271,25 touko 269,75 marras 243,25 tammi 242,75
rapsi
helmi 480 touko 475,25 elo 443 marras 443 helmi 446,50
mallasohra
tammi 268 maalis 271,25 touko 270,75 marras 269
Löntoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 224 maalis 225 touko 227 heinä 227,35 marras 196Rysselin taivaanpankolla hieman hämminkiä, eli maidontuottajat tulivat
kylään.
http://community.agriculture.com/t5/Marketing/from-the-parlor-pit-11-28/td-p/269313
Länsi-Australiassa sadonkorjuu on edennyt puoliväliin ja tulokset
viittaavat 8,5 - 9,3 milj. tonnin kokonaissatoon, josta vehnää olisi
5,85 milj. t.
Ennusteen antaa CBH pulju joka ostaa enimmät lännen viljat.
Vehnäsato näyttää jäävän alle odotusten jotka ovat olleet 6-7 milj. t.
haarukassa.
Muualla Australiassa ei vielä ole satoarviot selkiintyneet satotasojen
vaihdellessa laidasta laitaan.
Lontoon futuuripörssissä on tehtailtu uusia ennätyksiä, eikä Pariisinkaan
ennätystaso kaukana ole, muistaakseni 286 oli huippu aiemman ranttalin
aikaan, joskin vehnäfutuuri käväisi 300 eurossa.
Lontoon Rehuvehnä on nyt noin 3 euroa Pariisin myllyvehnää hinnakkaampaa.
soija tammi 14,47 maalis14,35
maissi joulu 7.59 maalis 7,63
vehnäfutuurit
----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,77---9.17----9,38
maalis 8,91--9,36----9,52
touko 8,97---9,44----9,61
heinä 8,87---9,43----9,62
Pariisi vehnä
tammi 276 maalis 273,75 touko 272,75 marras 246,50 tammi 246
rapsi
helmi 483,25 touko 478,25 elo 445,50 marras 446,25 helmi 449,75
mallasohra
tammi 268,50 maalis 270,50 touko 273,50 marras 267,75 tammi 264,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 225,15 maalis 226,70 touko 228,70 heinä 229,05 - metsäveli
metsäveli kirjoitti:
Rysselin taivaanpankolla hieman hämminkiä, eli maidontuottajat tulivat
kylään.
http://community.agriculture.com/t5/Marketing/from-the-parlor-pit-11-28/td-p/269313
Länsi-Australiassa sadonkorjuu on edennyt puoliväliin ja tulokset
viittaavat 8,5 - 9,3 milj. tonnin kokonaissatoon, josta vehnää olisi
5,85 milj. t.
Ennusteen antaa CBH pulju joka ostaa enimmät lännen viljat.
Vehnäsato näyttää jäävän alle odotusten jotka ovat olleet 6-7 milj. t.
haarukassa.
Muualla Australiassa ei vielä ole satoarviot selkiintyneet satotasojen
vaihdellessa laidasta laitaan.
Lontoon futuuripörssissä on tehtailtu uusia ennätyksiä, eikä Pariisinkaan
ennätystaso kaukana ole, muistaakseni 286 oli huippu aiemman ranttalin
aikaan, joskin vehnäfutuuri käväisi 300 eurossa.
Lontoon Rehuvehnä on nyt noin 3 euroa Pariisin myllyvehnää hinnakkaampaa.
soija tammi 14,47 maalis14,35
maissi joulu 7.59 maalis 7,63
vehnäfutuurit
----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,77---9.17----9,38
maalis 8,91--9,36----9,52
touko 8,97---9,44----9,61
heinä 8,87---9,43----9,62
Pariisi vehnä
tammi 276 maalis 273,75 touko 272,75 marras 246,50 tammi 246
rapsi
helmi 483,25 touko 478,25 elo 445,50 marras 446,25 helmi 449,75
mallasohra
tammi 268,50 maalis 270,50 touko 273,50 marras 267,75 tammi 264,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 225,15 maalis 226,70 touko 228,70 heinä 229,05Viikolla 16-22.11. myytiin Usasta vehnää 279 300 t.ja laivattiin 228 600 t.
Kauden myynnit kasvoivat 16,1 milj. tonniin, josta oli laivattu
11,6 ja 4,4 milj. t. oli laivaamatta.
Maissia myytiin 236 100 t. ja laivattiin 368 800 t.
Kauden myynnit kasvoivat 12,1 milj. toniin, josta oli laivattu
5,1 ja 7 milj. t. oli laivaamatta.
Soijaa myytiin 319 100 t. ja laivattiin 1,354 milj. tonnia.
Kauden myynnit kasvoivat 27,3 milj. tonniin, josta oli laivattu
14,9 ja 12,4 milj. t. oli laivaamatta.
Kiina oli jälleen vehnän ostajana 55 000 tonnin määrällä, ja osti
myös maissia 58 000 t. mikä sirrettiin aiemmin tuntemattomille teille
myydystä potista.
Syyskuun alusta alkaneen kauden maissinostot Kiinaan ylittivät samalla
miljoonan tonnin rajan.
Kiina on tällä erää Usan kolmanneksi suurin maissinostaja Meksikon
ja Japanin jälkeen.
Usan merkillisen kuivaa säätilaa on ihmetelty ja osasyyksi on löydetty
se että La Nina säätyppi ei ole vieläkään vaihtunut selkeästi El Nino
tyypiksi.
Nyt vallitseva kuivuus nähdään tyypilliseksi la Nina sääksi, eli sateita
Usan länsirannikolla mutta kuivaa Kansasin hujakan vehnäalueella.
Tänään Kansasissa oli 24 celsiusastetta lämmintä ja ainakaan kahteen
viikkoon ei ole sateita luvassa.
Ruskeaksi kuivuneita vehnänoraita löytyy yleisesti.
EU myönsi vientiluvan 438 000 tonnin vehnämäärälle, mikä nostaa
kauden laivaukset 7,3 milj. tonniin, vastaan 6,5 viime kaudella.
Algeria jolla oli 50 000 tonnin ostotarjous, tuli ostaneeksi 375 000 t.
Ranskaa epäillään myyjäksi.
Soija tammi 14,49 maalis 14,41
maissi joulu 7,52 maalis 7,59
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,70----9,17----9,31
maalis 8,85---9,35----9,51
touko 8,93----9,43----9,61
heinä 8,86----9,42----9,60
Pariisi vehnä
tammi 273,75 maalis 272 touko 271 marras 245,25 tammi 245,25
rapsi
helmi 482,25 touko 477,75 elo 445 marras 445,75 helmi 448,75
mallasohra
tammi 268,25 maalis 269,75 touko 271,25 marras 267,75 tammi 274
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 225,45 maalis 227 touko 229 heinä 229,35 - metsäveli
metsäveli kirjoitti:
Viikolla 16-22.11. myytiin Usasta vehnää 279 300 t.ja laivattiin 228 600 t.

tammi 225,45 maalis 227 touko 229 heinä 229,35Länsi-Australiassa on saatu tähän mennessä vljoja kasaan 3 milj. t,
mikä on noin 35 % arvioidusta satomäärästä.
Viimeiset kolme päivää on mennyt sateita pidellessä, mikä tietää
huonoa laatuvehnän suhteen.
Hallojen aiheuttamaa vikaa on alkanut ilmetä sadonkorjuun edettyä
alueelle jossa halla vieraili.
Mississipin proomuliikenteen vaikeudet ovat aiheuttamassa Usan viljojen
hintatasoon häiriöitä, eli alajuoksulla jossa tarvittaisiin pohjoisen
viljoja on käteishinnat nousseet ja viejät ja muut käyttäjät yrittävät
haalia tavaraa kiireellä varastoon.
Vaikka maissit uhkaavat jäädä takuuksien taa, eivät pohjoisen hinnat
ainakaan vielä osoita suuria muutoksia,
Maissia on vähän ja juuri nyt on alkamassa varastotietojen keruu
seuraavaa varastoraporttia varten, mikä julkaistaan vuodenvaihteessa.
Varastomäärät tulevat jälleen aiheuttamaan hepulin pörsseissä, niinkuin
on käynyt useana vuotena peräjälkeen.
EU myönsi vientiluvan 102 000 tonnin ohramäärälle, mikä nostaa kauden
laivaukset 2,5 milj. tonniin, vastaan 1,95 viime kaudella.
EU:sta häipyy maissia enemmän kuin Usasta, eli tyhmimmän eväät
syödään ensin, - nyt myönnettiin vientilupa peräti 573 000 maissitonnin
viennille.
Kauden laivaukset nousevat maissin osalta 3,6 milj. tonniin, vastaan
1,6 viime kaudella.
Tällaiseen ei olisi varaa, mutta saadaampa ainakin ranttali aikaan.
Algerian äskettäinen vehnänosto tapahtui "optional origin" pohjaisena,
eli saa olla mistä löytyy.
Hinnaksi kerrotaan 374,50 C&F eli rahti on mukana ja että laivaukset
ovat lyhkäisiä.
Usassa takapirut saivat alennusmyynnin aikaan toimittamalla epätavallisen
paljon vehnää kohta selvitykseen meneviä futuureja vastaan.
Tuleepa mieleen eräs tapaus joku vuosi sitten, jolloin erään viljajätin
omistama rahasto otti toimituksen vastaan, ja pani sen samantien uudelle
kierrokselle pörssiin, - en nyt muista menikö tulvitusoperaatio
tappiolle.
Arvelen että nytkin vehnä kiertää nätisti "suvussa".
Vehnän käteishinnat olivat perjantaina Kansasissa tasolla 10,03- 10,22
taalaa bushelilta, eli noin dollari päälle futuurihintojen.
soija tammi 14,39 maalis 14,32
maissi joulu 7,40 maalis 7,54
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,44----8,97----9,18
maalis 8,63---9,13----9,36
touko 8,72----9,22----9,46
heinä 8,70----9,22----9,48
Pariisi vehnä
tammi 269,50 maalis 268 touko 2,67 marras 243,50 tammi 243,50
rapsi
helmi 476,75 touko 472,25 elo 440,50 marras 441 helmi 444
mallasohra
tammi 268 maalis 270 touko 270 marras 266,50 tammi 268,25
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 223,75 maalis 225 touko 227 heinä 227,35 - metsäveli
metsäveli kirjoitti:
Länsi-Australiassa on saatu tähän mennessä vljoja kasaan 3 milj. t,

tammi 223,75 maalis 225 touko 227 heinä 227,35Näissä katsauksissa on usein tullut saarnailuksi viljamarkkinoiden
vilunkiosaston tekosista.
Viljajätit, takapirut ja jopa pellekoulun humppaorkesteri on
saanut syytettä niskaansa huijarimeiningistä.
Tällä kertaa valotan erään viljajätin pimentoja, eli Cargill on
aiheena.
Cargil on ennsinnäkin poikkeuksellinen suuryritys siksi että se
on kokonaan yksityisesti omistettu, eli osakeanteja ei harrasteta,
eikä osakkeita käytännössä saa millään rahalla.
Cargill perustettiin 1865, ja sen omistavat Cargillin ja
MacMillanin sukujen jäsenet 85 prosenttisesti.
Financial Times tiesi kertoa lokakuussa että perheiden omistus
jakaantuu noin 80 osakkaan kesken, ja kun sen viimeisen elokuun
loppuessa päättyneen vuosineljänneksen voitto oli 975 miljoonaa
dollaria, niin perheiden voi arvata olleen lievästi köyhyysrajan
yläpuolella.
Edellinen kvartaali olikin heikompi koska silloin poltettiin
rahaa hintajunttauksessa jonka instrumentina käytetään "financial
services" siipeä, eli koko joukkoa rahastoja joista suurin taitaa
olla Black River Asset Management.
No viimeisellä kvartaalilla sitten jo päästiin junttauksen hedelmiä
korjaamaan, eli voitto nousi 300 % edellisen kauden vastaavasta.
Kaikkiaan voitto oli 2012 kaudella 1,170 miljardia dollaria,
mikä oli huonoin 10 vuoteen.
Voitto tislattiin 33,8 miljardin liikevaihdosta kertoo Financial
times.
Yhtiön voi sanoa syövän farmarin pöydässä, mutta syökö myös
kuluttajan onkin kaksipiippuisempi asia.
Yhtiön eräs pääpatu kehuukin että "Now more than ever Cargill
is using our knowledge and market insight to help customers
manage in this time of tighter supplies, higher prices and more
volatile markets.”
- eli että yhtiö käyttää asiantuntemustaan auttamaan asiakkaitaan
pärjäämään kireillä markkinoilla.
Metsäveli- rievun katekismuksessa asiaa edelleen suomennetaan että
"pois se meistä että farmarit pääsevät tilanteessa juhlimaan".
Lisäksi yhtiö kehuu “tapping the full resources” eli rumasti
sanottuna ruoppaavansa kaikki viljaresurssit mukaanluettuna Venäjän,
Ukrainan ja Kazakhstanin alueet poistaaksensa epäedullisten
sääolojen vaikutuksen muualla.
Nämä alueet saavatkin kai pärjätä vaikka höyryllä ja pullanmuruilla,
ja tämä näkyykin vaikkapa siinä että jälleen kerran kupataan
Romania tyhjiin vehnästä, eli Romania osallistuu Egyptin juuri
ostaman vehnäsaaliin toimittamiseen.
Romania on ainakin kahden edellisen kauden loppupuolella joutunut
ostamaan muiden muassa Cargill puljun halvalla ulos uittaman vehnän
tilalle kallista tavaraa muualta.
Wikipedia tietää kertoa lisää Cargillista:
http://en.wikipedia.org/wiki/Cargill
Egypti osti 400 000 t. vehnää, josta 280 000 t. Usasta. - tammi
helmikuun laivauksiin.
Agrimoneyn artikkelista löytyy hinnat FOB hinnat sekä paljonko
mistäkin tulee päälle hinnanlisää rahdista.
http://www.agrimoney.com/news/prospect-of-us-rain-dampens-wheat-price-rally--5286.html
soija tammi 14,54 maalis 14,48
maissi joulu 7,49 maalis 7,54
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,42----8,92----9,12
maalis 8,62---9,06----9,32
touko 8,69----9,16----9,41
heinä 8,68----9,17----9,45
Pariisi vehnä
tammi 270 maalis 268,50 touko 267,50 marras 244 tammi 244
rapsi
helmi 477,75 touko 473,25 elo 442 marras 443,25 helmi 448,25
mallasohra ennallaan
Lontoo rehuvehnä
tammi 223,75 maalis 225 touko 228 heinä 227,35 - metsäveli
metsäveli kirjoitti:
Näissä katsauksissa on usein tullut saarnailuksi viljamarkkinoiden

tammi 223,75 maalis 225 touko 228 heinä 227,35Australiasta vietiin viime kaudella mahtimäärä vehnää, eli
asiasta lukua pitävä WEA kertoo että yhteensä häipyi kohti
horisonttia 24,6 milj. t. , josta bulkkina 22 ja konteissa
2,6 milj. tonnia.
ABARES laski hieman arviotaan vehnäsadosta ja näkee sen
vielä 22 milj. tonniksi.
Uudesta sadosta uskotaan riittävän vientiin 20,9 milj. t.
ja tämä siksi että vehnän varastomäärä kauden alkaessa oli
7,1 milj. t.
Englannissa jää merkittävä määrä syysviljoja kylvämättä ja
epäillään että noin 7 % kylvetyistä vehnäalasta ei selviä riittävästi
talvesta.
Kylvämättä oli viime viikolla 25 % aiotusta vehnäalasta.
Rapsista epäillään menetettävän noin 20 % talven aikana,
samoin kuin ohrasta.
Enlannissa joudutaan tuomaan myllyvehnää päälle 2 milj. t. ja
lisäksi maissia etanolitehtaiden tarpeisiin.
Niistä Ensus on huomannut että 20-30 % maissia tulee olla mukana
prosessissa että huonolaatuisen vehnän aiheuttama heikko
etanolisaanto vältetään.
Etanolin tuotantoon saadaan kuitenkin uppoamaan huonolaatuista
vehnää noin 2,5 milj. t.
Englanti ei tällä kaudella ole vehnän nettoviejä.
Usassa vehnän kuntoluokitukset ovat ohi tältä syksyltä ja
alkavat uudelleen vasta keväällä.
Vehnän kunnon voi kuitenkin olettaa pudonneen taas muutaman
pykälän ja sateita ei vieläkään kuulu.
Rahastot olivat manattu myyjiksi tervehtimään Egyptin tuloa Usan
markkinoille, joten lievää laskua joka tarttui eurooppaankin.
No Lontossa nousua, eli Englannissa "kanaalivähennys" pyörii nyt
nurinniskoin.
soija tammi 14,53 maalis 14,50
maissi joulu 7,46 maalis 7,52
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,38----8,87----9,08
maalis 8,58---9,02----9,29
touko 8,65----9,12----9,38
heinä 8,66----9,14----9,42
Pariisi vehnä
tammi 266,75 maalis 265,75 touko 264,75 marras 241
rapsi
helmi 468 touko 465 elo 436 marras 437,25 helmi 441,25
mallasohra
tammi 270 maalis 271 touko 269,50 marras 264,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 225 maalis 226,50 touko 226,75
- ^^^^
http://www.farmit.net/kasvinviljely/2012/11/21/suomalaista-kauraa-laivattiin-raumalta-skotlantiin
"Perinteisten laatumittareiden perusteella laatu on yksi parhaista Suomesta viedyistä vientieristä, ellei historian paras: paino 62,5 kg ja pienet jyvät 2%, total adm 0,2%." - metsäveli
Kanadassa julkaistiin lopulliset numerot viimeksi saadusta viljasadosta.
Aiempaa arviota vehnäsadosta hieman nostettiin, rypsisato päätyi
huonommaksi samoin kuin ohra.
Rypsin osalta miinusta edelliseen satoon tuli 8,9 % eli 1,3 milj. t.
Satotaso putosi enemmän, eli 19,2 %
Vehnäsato kasvoi edellisestä 1,9 milj. t. ja kokonaismäärä päätyi
27,2 milj. tonniin, josta durum laatua 4,6 milj. t.
Kevätvehnän osuus oli 18,8 milj. t.
Ohraa saatiin 8 milj. t. jossa plussaa edelliseen kauteen 1,5 %
Kaurasato taas putosi 15 %, päätyen 2,7 milj. tonniin, ja miinus
tuli pääosin pienemmästä korjuualasta.
Maissia tuotettiin 13,1 milj. t. jossa plussaa 15 %
http://www.statcan.gc.ca/daily-quotidien/121205/dq121205a-eng.pdf
Kanadan satotuloksia ennakoitiin markkinoilla niin että myös rypsin
sato nähtiin paremmaksi aiempaan arvioon nähden.
Tämä moka nosti amerikoissa rypsifutuureja, ja myös kaura vahvistui.
Kaurafutuuri päätyi 3,80 taalaan bushelilta joita tonniin menee
68,8 kappaletta, eli 261 taalaa on tonnihinta.
Argentiinassa satoi jälleen vehnän sadonkorjuuta haitaten.
Nyt on jo alettu spekuloida Argentiinan päätymisestä rajoittamaan
vehnän vientiä.
soija tammi 14,78 maalis 14,73
maissi joulu 7,53 maalis 7,58
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,42---8,93----9,15
maalis 8,58--9,07----9,32
touko 8,68---9,17----9,41
heinä 8,69---9,19----9,47
Pariisi vehnä
tammi 268,75 maalis 267 touko 266 marras 241,75 tammi 241,50
rapsi
helmi 475 touko 472 elo 441,75 marras 443,50 helmi 447,50
mallasohra
tammi 269 maalis 271 touko 269,50 marras 264
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 225 maalis 226 touko 228,15 heinä 228,60 - metsäveli
Viikolla 23-29.11. myytiin Usasta vehnää 353 100 t. ja laivattiin
386 500 t.
Kauden myynnit kasvoivat 16,4 milj. tonniin, josta oli laivattu
12 ja 4,4 oli laivaamatta.
Kauden myynnit jäävät 1,8 milj. t. alle viime kauden vastaavan
tason.
Maissia myytiin vain 51 600 t. ja laivattiin 292 800 t.
Kauden myynnit kasvoivat 12,2 milj. tonniin, josta oli laivattu
5,3 ja 6,8 oli laivaamatta.
Kauden myynnit jäävät 10 milj. t. alle viime kauden tason.
Soijaa myytiin 1,142 milj. t. ja laivattiin 1,552 milj. tonnia.
Kauden myynnit kasvoivat 28,4 milj. tonniin, josta oli laivattu
16,4 ja 12 oli laivaamatta.
Kauden myynnit ylittävät 6,3 milj. tonnilla viime kauden vastaavan
tason
Vehnän myynneistä suurin 92 300 tonnin erä meni ufomiehille, eli
jollekin taholle joka ujostelee ostojaan, taikka sitten
bisnesnemmot ovat varanneet itselleen pari laivalastia varma
voitto mielessä.
Egyptin ostot näkyvät vasta seuraavassa raportissa.
Kiina osti maissia 109 000 t. mikä erä siirtyi sille ufomiehiltä.
Muitakin vastaavia siirtoja tehtiin, sekä lisäksi 250 000 tonnin
maissierä joko peruttiin, taikka pikemminkin maissitilanteen
kireyden perusteella arvioiden ostettiin takaisin Usaan.
Kiina ostot vastaavat noin puolet myyntimäärästä, ja nyt myös
Eurooppaan myytiin soijaa, eli Espanja osti 153 300 t. ja
Saksa 98 400 t.
Australiassa Commonwealt Bank of Australia ei usko vehnänviennin
yltävän mihin ABARES sen tähtää, eli tähän miinusta 3 milj. t.
EU myönsi vientiluvan 712 000 vehnätonnin viennille, mikä nostaa
kauden laivaukset 8 milj. tonniin, mikä taas ylittää viime
kauden vastaavan tason 1,4 milj. tonnilla.
Kysyntäpaine EU:n vehnää kohtaan on jo kestämättömällä tasolla,
ja selkeää omien eväitten puolustamista tarvittaisiin kipeästi.
soija tammi 14,89 maalis 14,83
maissi 7,48 maalis 7,52
vehnäfutuurit
----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,45---8,98---9,17
maalis 8,62--9,12---9,35
touko 8,71---9,21---9,45
heinä 8,73---9,25---9,51
Pariisi vehnä
tammi 267,75 maalis 266,50 touko 265,75 marras 242,75 tammi 242,75
rapsi
helmi 474,50 touko 471,50 elo 441,75 marras 443,50
mallasohra lähes muutoksitta
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 225 maalis 226,50 touko 227,90 - metsäveli
Usassa pelätään että noin 25 % syysvehnän kylvöistä hylätään.
Reutersin artikkelissa taustoitetaan arviota historitiedoilla,
joiden mukaan kaudella 1988/89 hylättiin 25 % ja kaudella
2001/02 peräti 29 %.
Kausi 1988/89 alkoi kuivana ja lisäksi helmikuussa oli kovat pakkaset.
Kaudella 2001/02 taas vallitsi La Nina säätyyppi ja kuivuus.
Nyt on vehnän alkutaivat edellisiä esimerkkejä selkeästi heikompi.
http://www.reuters.com/article/2012/12/06/usa-wheat-abandonment-idUSL1E8N69N320121206?feedType=RSS&feedName=nonCyclicalConsumerGoodsSector&rpc=43
Jos hylkäysprosentti päätyy pelätylle tasolle, niin kylläpä kasvamaan
jätetty vehnä ei ole myöskään normaalia satoa tuottavassa kunnossa.
Eräitä arvioita on jo esitetty vain puolikas-sadosta, ja tämäkin
vaatisi suotuisia kevätsäitä.
La Nina säätyyppi tekee paluuta, ja tapauksissa joissa se on
aloittanut syksyllä, on seurauksena ollut paha kuivuus.
Nyt alkaa olla jo varmistunut että uusikaan sato ei laske vehnän
hintoja.
Eu myönsi vientiluvat 217 000 maissitonnin ja 118 000 tonnin
ohranviennille ulos EU:sta.
soija tammi 14,70 maalis 14,72
maissi joulu 7,32 maalis 7,37
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,44----8,96----9,17
maalis 8,59---9,09----9,34
touko 8,70----9,19----9,42
heinä 8,73----9,24----9,50
Pariisi vehnä
tammi 268,75 maalis 268,50 touko 267,50 marras 243,25 tammi 243,25
rapsi
helmi 476,75 touko 472,50 elo 443,25 marras 444,50 helmi 448,50
mallasohra
tammi 266 maalis 268 touko 266,50 marras 263
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 224,50 maalis 226 touko 227,50 - metsäveli
Macquqrie pankin hemmot ovat ennustaneet että ensi vuoden
satavarma mahtisato tuo oikean viljatulvan markkinoille.
Ensi vuoden vehnäfutuuritkin ovat hemmojen mielestä puolet
liian hinnakkaita.
Jos pankkia on uskominen, niin täällä suomessa vehnä maksaa
ensi syksynä siinä sata euroa tonnilta.
Näillä pankkien ennusteilla ei ole mitään virkaa, eikä ne
ole pitäneet paikkaansa kuin vahingossa.
Pankin höperöt puheet eivät ansaitse kommentointia, mutta
teimpä kuitenkin Agrimoneyn artikkelista tiedoston ja
tallensin sen tulevia riekkumisia varten kansioon nimellä
"väärät profeetat 2013".
Argentiinassa arvioidaan että vehnänvienti jää 4,5 milj. tonniin,
missä miinusta 1 milj. t. kun verrataan USDAn arvioon.
Satelliittikuvista näkyy että muutama suuri tulvajärvi on peittänyt
vasta kylvettyjä maissi ja soijapeltoja.
Peltoja on jäänyt myös täysin tulvien saartamiksi.
Egypti osti Usasta 115 000 t. vehnää.
Saudi-Arabia osti 295 000 t. vehnää, tavara etsitään Australiasta,
EU:sta ja Usasta.
Irak osti 350 000 t. vehnää, mikä laivataan Australiasta ja Romaniasta.
USDA julkaisee huomenna uudet povaukset, ja aloitan taas uuden
katsastelun.
Markkinat näyttävät odottavan että kyllä se USDA löytää lisää
viljoja vaikka liiterin vintiltä, ja huomenna järjestetään
alennusmyynti.
Nyt sitten iskee epäilys että onkos huomenna vaihteeksi
"limit up" pörssipäivä.
No pellekoulun sielullisen tilan povaaminen on enempi huumoria.
soija tammi 14,75 maalis 14,75
maissi joulu 7,26 maalis 7,31
vehnäfutuurit
----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 8,32---8,90----9,10
maalis 8,48--9,03----9,27
touko 8,60---9,13----9,37
heinä 8,66---9,20----9,43
Pariisi vehnä
tammi 266,50 maalis 266,25 touko 265,50 marras 242 tammi 242,25
rapsi
helmi 475 touko 471 elo 441,50 marras 442,25 helmi 445,50
mallasohra
tammi 268 maalis 270 touko 267 marras 262 tammi 259
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 221,75 maalis 223,70 touko 225,70 - Keskon viljamies
Ympäri palloa tuli senverran hyvä sato etten usko merkittävään hinnannousuun ennen ensi syksyä. Ja sittenkin ollaan kuitenkin säiden armoilla eli niistä riippuu.
- metsäveli
Nytpä keskon viljamiehellä on valitettavasti menossa vanhojen lehtien katsaus.
Ihan mielenkiintoinen juttu löytyi tuosta Maqcuarie pankin huumoriennusteen
hujakalta.
Kävipä niin että pötyennusteen tehnyt hemmo siirtyi keskon viljamiehen ammattitoveriksi, ja hemmon viimeinen meriitti oli riekkua Australian vehnäsatoa yläviistoon halloista huolimatta.
Tämähän kävi oikein bonuksilla palkiten kun heppu on Dreyfussilla
töissä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 973533
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232872Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122431- 431875
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2421623Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt411555- 321547
- 281350
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201316- 951191