Olen kuullut, että ovat aika aggressiivisia koiria.
Kertokaa kokemuksia hovawarteista.
9
1253
Vastaukset
- oma kokemus
Isäni työkaveri hommasi uroshovawartin, joka maksoi 1200 e. Hän vei koiransa kumminkin piikille sen ollessa 3-vuotias, koska kyllästyi jatkuvasti muille koirille räyhäävään koiraansa. Sitten hän osti 1000 eurolla nartturottweilerin, josta kasvoi todella kiltti. Siinä ainut oma kokemukseni hovawartista.
- kokenut draumat
Kun olin vielä kävelytaidoton pikkuvauva, kimppuuni hyökkäsi iso koira, joka oli samassa taloudessa. Se oli juuri hovawart. En tarkkaan muista sitä tapausta enää itse muuten kuin että jotain dramatiikan tunnetta lapsena koin, mutta siitä todisteina minulle ovat muiden kertomukset siitä sekä oma koirakammoni (jaanyt naarmuiksi siitä kyökkäyksestä). En kysynyt oliko se uros vai narttu.
Liian isoja ja vaativia joka talouteen soffapuudeleiksi, siitähänse vaikeus syntyy ja samalla menee rodun maine.
t:vierestä seurannut- ...
Maailman mahtavimpia palveluskoiria sellaisen tahtovalle.
Näin jälkikäteen rotuun tutustuneena harmittaa suuresti, että ottaessani ensimmäistä koiraa juuri palveluskoira mielellä en ollut rotuun perehtynyt. - Hoffi.♥
Kannattaisi rohkeasti kysellä kasvattajilta ja rodun harrastajilta eikä näiltä joilla on yksi kokemus lapsuudestaan huonosti kuolutetulta yksilöltä..
- Hyväkoira
Se on tiukka vahti. Mutta varmasti juuri oikeaksi palveluskoiraksi varmasti yksi parhaista. Ja vallankin ainakin jokuaika sitten lonkiltaan yksi terveimmistä roduista. Nykytilanteesta ei tietoa.Mutta tervepäinen rotu, ei tosin välttämättä tykkää vieraista, mutta omalle väelle oikein hyvä koira. Mutta kädettömän ja koulutuksesta tiettämättömän koira se ei ole.
- Ewwit
Howavart löytyy kotoa ja voin sanoa että se ei todellakaan ole aggressiivisiä. Oiekin koulutettuina maailman uskollisimpia palvelus koiria. Ei sovi jokaiselle koska vaatii paljon tekemistä ja virikkeitä älkää viitsikö musta maalata toisten koiria vaikka omanne olisivatkin sekopäitä!
- joobax+´
Arvasin heti noiden 2 ensimmäisen kommentin jälkeen, että tänne ilmestyy jokin tuollainen hovawartin maineen puolusteluksi. Et sinä hovawartia omista, ei täällä edes aiemmin kukaan ole maininnut omistavansa hovawartia, kun nyt vasta hovawartia synkentävässä keskustelussa.
- Ikuisesti hovawart
Harmi, että löysin viestin vasta nyt... Minulla on hovawartteja ollut yli 25 v, tällä hetkellä 2. Ihana rotu, omistajalleen uskollinen vahtikoira. Suhteellisen terve koira(meillä "huonoimmat" lonkat on ollut A/B, eikä muitakaan perinnöllisiä sairauksia juurikaan ole).
Vaatii kyllä ihan kunnon kasvatuksen eikä "laiskalle" ihmiselle sovi. Energinen ja älykäs (oppii helposti asiat), vaatii sekä liikuntaa että älyllistä toimintaa. Tervepäinen hovawart vahtii omaa pihaa/kotia/perhettä, mutta ei suinpäin hyökkää vieraiden kimppuun. Esim. meillä ei yksikään hoffi ole koskaan ketään purrut, enkä usko, että nämä nykyisetkään sitä tekisi. Toki haukkuvat, jos vieraita tulee (sehän kuuluu jo hovawartin perusluonteeseen, joten jos vahtivaa koiraa ei voi sietää, niin rotua ei kannata edes harkita).
Koiran kanssa voi harrastaa melkein mitä tahansa (itse oon kisannu agility, toko, pk-puolella jälki, haku, sekä muuten vaan treenannu suojelu ja vepe vetojuttuja, ens kesänä yritetään saada peltojäljeltä tulos).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39584Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t218512- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492