Äiti väsynyt 11-vuotiaan pojan käytökseen

Lapsen isä olisi varmasti tuossa tilanteessa paras sanomaan pojalle, että äitiä tulee kohdella hyvin ja vanhempia on toteltava.

Voisit kertoa pojalle, mitä vaihtoehtoja on, jollei hän mene kouluun. Meilläpäin tuossa tilanteessa lähes ainoa vaihtoehto on koulukot. Sinnekö hän haluaa? Jossain kaupungeissa lapsi voidaan myös sijoittaa tilapäisesti lastenkotiin, josta kouluun kyllä laitetaan vaikka pakolla.

No mitä ovat perheneuvolassa sanoneet? Mun mielestä sun lapses selvästi oirehtii jostakin ja sen selvittämisestä tuo tilanne voisi alkaa purkaantumaan. Mutta on tietty paha täältä kommentoida tietämättä enempää.

Ja kyllä tuossa molempia vanhempia tarvittaisiin, eli yhdessä lapsen isän kanssa tuota olisi järkevä myös käydä läpi. Ihan riippumatta siitä oletteko eronneet vai ette, sillä tukea isältä ei pidä väheksyä.

Onko poika nyt siis tosissaan ollut paljon poissa koulusta?

Ainoaksi oikeaksi keinoksi nään, että kerro totuus siellä perhenuvolassa.
Onko kyse yksinhuoltajasta vaiko ydinperheestä, uusioperheestä.
Näillä asioilla on lapsen elämään valtavan suuria merkityksiä ja eroja.

Älä luule mitään, vaan ota selvää myös niistä aikuisista, jotka ovat lapsen luona ilman että olet itse paikalla kuulemassa ja näkemässä mitä tapahtuu.

Tärkeää on se mitä lapsllesi on tapahtunut, sillä takuuvarmasti hänelle on jotakin tapahtunut. Kiusataanko häntä. Lapsi ei hevillä kerro, joten selvitä äitinä asiat, älä itkesleke ja loukkaannu, sillä sinun pitää nyt olla täytenä tukena, eikä itkuisena äitinä.

mulla on itsellä kokemusta erittäin hankalasta pojasta. hän oli 10 vuotiaana aivan samallainen ei lähtenyt kouluun, ja jos lähti tappeli siellä. haukku koko perhettä (4 nuorempaa sisarusta ja me vanhemmat). käytös meni erittäin pahaksi hakkasi, heitteli tavaroilla ja ei saatu mitään kontaktia poikaan.käytiin perheneuvolat läpi ja kaikki mahdollinen. saatiin lasten psykiatrilta suositus sijoitukseen ja niin pahalta kuin se tuntuukin, niin annoimme pojan pois. siellä paikassa yritetään autta poikaa ja meitä. pitkätie takana ja pidempi edessä. poika on kotona kaks viikoloppua kuukaudessa ja pitemmillä lomilla on kauemmin. meille tää oli ainut ns. oikea ratkaisu, mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa.

Hyvä, että olet itse tiedostanut että ongelmia on ja haluat muutosta, tämä on ainut keino muutokseen. Hankala on neivoja antaa tilannetta ja poikaa tuntematta, mutta itse pitäisin vanhempien ja pojan kesken alkuun tiukan keskustelun. Tiukalla äänen savyllä sanoisit, että vanhemmat ovat hyvin pettyneitä pojan käytökseen, eivätkä aio suvaita sellaista enää isolta pojalta.
Itse koittaisin ensin tiukoilla säännöillä, miten homma lähtee toimimaan. Ottaisin tämän tv:n tärkeyden kauppatavaraksi: ehdottaisin opettajalle, että jaksaa merkata reissuvihkoon päivän läksyt ja käytös koulussa. Läksyt tehty (näyttää vanhemmille)-> saa katsoa tv:tä, huono käytös/ ei tehty läksyjä-> ei tv:tä. Jokaisesta haukkumisesta tv aikaa 30 min pois jne.
Voi oll, ettei tälläiset kevyet konstit toimi, mutta eipähän yrittäminenkään mitään maksa :) Voimia!

Hankalan lapsen kanssa helpottaa eläminen hyvin usein pelkästään sillä, että asettaa tiukat rajat, pitää niistä kiinni ja antaa laatuaikaa lapselle. Laatuajalla tarkoitan sitä, että laitetaan telkkarit, pelit ym kiinni, lähdetään yhdessä luistelemaan, pelataan lautapeliä, kokkaillaan, tehdään yhdessä läksyjä yms yms, eli ollaan OIKEASTI LÄSNÄ LAPSELLE. Ja ihan säännöllisesti, lapsi tarvitsee aikuisen kanssa vietettyä aikaa koko lapsuuden, ei riitä viikon kuuri, muutoksen pitää olla pysyvä. Lapsi hakee tarvitsemansa huomion, jos ei hyvällä sitä saa niin sitten huonolla. Fakta on se että hyvin usein ongelmat ovat aikuisessa, ei lapsessa.

" hei, 11-vuotias poika nimittelee minua, ei suostu lähtemään kouluun, ei tekisi muuta kuin katsoisi telkkaria kaiket päivät. Olen väsynyt nimittelyyn, koen sellaisen henkisesti äärimmäisen rankaksi enkä jaksaisi itkeä päivittäin lapsen vuoksi. Ymmärrän että kyseessä on lapsi mutta sanat silti satuttavat ja tietynlainen välinpitämätön käytös saa pohtimaan että onko lapsella minkäänlaista empatiakykyä tai pitäisikö sen ikäisellä edes olla? Käydään perheneuvolassa juttelemassa mutta haluaisin kuulla muiden kokemuksia vastaavasta. Kuinka jaksatte mitä vaihtoehtoja on olemassa jos lapsi kirjaimellisesti tekee stopin eikä enää suostu tekemään kotonakaan mitään kouluhommia niin mikä on sellaisen lapsen paikka? Toivottavasti joku kertoisi omista kokemuksistaan hankalan lapsen kanssa elämisestä.. "

´KOULUKIUSAAMIEN' ON YKSI TODENNÄKÖISIN SYY KOULUSTA POISJÄÄMISEEN. POIKASI EI VÄLTTÄMÄTTTÄ HALUA SIITÄ KERTOA., KOSKA HÄNTÄ MAHDOLLISESTI HÄVETTÄÄ, ETTEI PYSTY HUOLEHTIMAAN JA PUOLUSTAMAAN ITSEÄÄN.
SELVITÄ ASIAA RAUHALLISESTI POIKASI KANSSA. ÄLÄ SYYTTELE HÄNTÄ KOULUPNNAAUKSESTA. ANNA HÄNELLE AIKAA MIETTIÄ ASIAA.

KOULUSSA EI PUUTUTA KIUSAAMISEEN EDES VANHEMPIEN PYYNNÖSTÄ. KIUSAAMISTA VÄHÄTELLÄÄN. LAPSET JOUTUVAT TODELLA LUJILLE, EIKÄ VIRANOMAISILLA TUNNU OLEVAN KIINNOSTUSTA ASIAAN.
vANHEMPIENB ON HOIDETTAVA ASIA ITSE JA TUETTAVA LASTAAN KAIKIN KEINOIN.

Tuossa tilanteessa minä tekisin lapselle TODELLA SELVÄT JA KIREÄT RAJAT. Ensimmäiseksi: TV pois käytöstä (riittää jos otat johdot pois), toinen: tietokone pois käytöstä (sama homma kuin tv:n kanssa), kolmas: Ulos ei mennä kuukauteen kavereiden kanssa (yhteiset ulkoilut vanhempien kanssa riittää mm. luistelut, kävelyt, kaupassa käynnit jne.) Neljäs: Viet kouluun suoraan luokkaan joka aamu ja haet pois (jos ei mahdollista, hommaat jonkun jolla on siihen aikaa), Viides: Läksyt tehdään AINA koulun jälkeen (heti välipalan jälkeen), Kuudes: Kotityöt tehdään heti läksyjen jälkeen, Seitsemäs: Jos kielenkäyttö on asiatonta sanotaan lapselle ponnekkaasti, että noin ei puhuta vanhemmille ja laitetaan lapsi jäähylle (tuon ikänen saa olla siellä 11min kerrallaan ja jos ei pyydä kauniisti anteeksi aika jatkuu aina siihen asti kunnes tämä anteeksi pyyntö tulee kauniisti.
Näin meillä toimii pojan 12v. kanssa ja hän on ysin oppilas. Kouluun haluaa mennä mielellään ja rajansa tietää. Jos niitä ei noudateta niin rajat tiukkenee. Vapaus tulee lapselle kun hän on kykenevä siihen. Sinun lapsesi ei vielä kykene saamaansa vapauteen joten tiukenna nyt pian hänen rajansa todella suppeaksi. Sitten voi pikkuhiljaa löysentää kun on sen aika, mutta ei vielä pitkään aikaan teillä. Muista, että sinä olet aikuinen ja olet vastuussa poikasi tekemisistä ja käytöksestä. Ei kukaan muu, ei ainakaan hän itse.

Hei listastani unohtui se tärkein asia mitä pidin jo liiankin itsestään selvänä. Harrastus. Eli sinne viet ja haet pojan.
Lisäisin vielä, että kirjoja saa lukea kunhan on ikätasolle sopivaa tekstiä ja perhepelejä on suotavaa pelailla.

Tsemppiä! Kyllä sä näillä ohjeilla saat poikasi mallilleen kunhan alat pitämään nyt tiukasti kiinni säännöistä ja unohdat sen itkeskelyn. Se ei auta sun poikaasi jos itket, päinvastoin. Luulee olevansa vain sinun yläpuolellasi kun näkee oman äitinsä sortuvan oman käytöksensä vuoksi. Sinun pitää olla se tuleva puu johon nojata ja jolle saa purkaa pahan olonsa, kunhan sen tekee asiallisesti. Kirjoittaminen voi olla hyvä juttu, mutta ei kirosanoja tekstiin. :)

Meillä on 10-vuotias poika, joka on muuten tosi kiltti poika, mutta laiska, eli kaikki muu kiinnostaisi mutta ei läksyt, ne siis tehdään just ja just ja koe numerot ovat huonot. Poika on todettu superälykkääksi, eli kapasiteettia ois, mutta ei viitsi.

Kaikki asiat, joita kotona pitäisi tehdä, kuten korjata jälkensä, pedata sänky ja viikata vaatteensa, aina unohtuu, vaikka siitä on satoja kertoja sanottu kauniisti ja vähemmän kauniisti. Aina syyksi sanoi sen, että hän unohti. Koulukirjat ja tehtävät unohtuvat ja sitten tulee lappuja kotiin opettajalta. Ollaan puhuttu pitkään ja hartaasti pojan kanssa ja lupaa tahdin muuttuvan, mutta ei ole muuttunut. Nyt viimeeksi oli peite lakalla peittänyt opettajan viestin, koska ei halunnut meidän sitä näkevän, että taas oli läksyt jääneet tekemättä. Katson joka päivä reissuvihon, mutta mitenkäs niitä voi kontrolloida, jos ei ole kirjoittanut ylös niitä läksyjä.

Nyt on tosiaan arestissa siten, että tv:tä ei katso, tietokonetta ja tietokonepelejä, pleikkaria, wiitä ei voi käyttää. Vapaa-aikana voi lukea tai pelata lautapelejä tai piirtää ja sitten tietysti ulkoillaan meidän vanhempien kanssa ja käydään uimassa. Eilen mieheni sai tarpeekseen kun oli taas jäänyt hommat tekemättä ja sanoi, että jos jotain haluaa, niin se on ansaittava, eli jos ei hoida hommiaan hyvin, niin mitään ei tule myöskään... eli jos haluaa katsoa tv:tä hommat pitää tehdä hyvin ja nyt kontrolloidaan luupin kanssa kaikki kotitehtävät. Välilä tuntuu todella rankalta olla näin ankara, mutta luin yhden nuorisotuomarin kirjoituksen kerran, että parempi olla hieman liian ankara ja kova kuri kuin paapoa lapsia liikaa ja en aio tehdä koiranpalvelusta lapselleni, vaikka tuntuukin todella rankalta. Lapseltamme ei puutu hellyyttä, rakkautta, huomiota, aikaa, materiaalista puolta, joten mistä tämä johtuu? Koulussa ei kiusata, on pikemminkin suosittu siellä ja ei ole itsekään kiusaaja tyyppi lainkaan. Luulen, että sillä on vaan vähän "perhosia" päässä ja kaikki muu tuntuu kivemmalta ja kiinnostavammalta ja ehkä se murrosikäkin lähestyy....

Se on sitä nykyaikaa. Vanhemmat kun eivät kertakaikkiaan osaa kasvattaa lapsia ja olla johdonmukaisias jo silloin kun lapset ovat ihan pieniä. No eihän mikään tietenkään ole niin mustavalkoista, voihan lapsi olla toki hankala siitäkin huolimatta että vanhemmat olisivat kuinka taitavia kasvattajia tahansa, että ei mikään ole niiin mustavalkoista. MUTTA lastenparissa työskennellessäni ja läheltä seuratessani tämmöisiä oikeesti hankalia lapsia, niin olisi kyllä vahemmilla syytä muuttaa jotain kasvatuksesta ja suhtautumisessa. En väitä että vanhemmat olisivat välttämätät joitain hirviöitä. Ihan tavallisia ihmisiä, hyvin toimeentuleviakin ja menestyviä, mutta eivät vaan osaa oikealla tavalla suhtautua lapseen. Siis antavat kyllä rakkautta ja osoittavat huolenpitoa, vievät harrastuksiin, mutta jokin ei mätsää..muutamassa tapauksessa ainakin vanhempien tyyli puuttua ei toivottuun käytökseen oli ei toimiva. Joko niin, että ekana kiellettiinkin ja sanottiin tiukasti, mutta sitten vanhemmalle tuli tästä niin kova morkkis, että halasi heti perään lasta ja pyysi anteeksi, eli ns."rakasti pilalle" jtn lapsesta tuli aika kuriton ;) äiti kyllä on ihana ja suloinen ihmisenä, mutta kurinpitoei kyllä vaan luonistu, ja tästä seuraa kyllä aikaisot ongelmat kun on nähtykin. Toisessa tapauksessa oli myös aikuiset kaikinpuolin viimeisen päälle, mutta kurinpidossa olisi ollut myös parantamisenvaraa, toki kielsivät lastansa ja välillä todella tiukastikkin, mutta sekin oli sellaista ns."sanojen helinää", lapsi vain nauroi ja juoksi ympäriinsä, kun vanhemmat vaan seisovat tumput suorina tekemättä mitään, senkuin vain heidän suusna kävi sitäkin kiivaamin...hoidin kyseistä lasta ja saatiin äkkiä "tuloksia" aikaisin kun jätettiin pois turha nalkuttaminen. jos lapsi teki jotain ikävää, haettiin vain pois, kanettiin, tai jos heitti hiekkaa, otettiin lapio pois ja sanottiin ei. jos oli aivan mahdoton katkaistiin tilanne heti alkuunsa ja rauhoittumaan patjalle ja katteleen kirjoja. neljässä kuukaudessa oli mennyt perille, että täällä todella totellaan aikuisia,yms. toki vilkas lapsi on edelleen mutta hyvällä tavalla :)
sitten eräs vanhempi; ei osaa kieltää lasta, ei sano tarpeeksi kovasti, ei vie asioita loppuun asti lapsen kanssa, ei vaadi sitä että vanhempia todellakin totellaan, kunnioitetaan ja kuunnellaan!

Hävitä telkkari, noin ens alkuun

Voisin kuvitella, että poikaasi kiusataan koulussa ja on nimittelemäänkin oppinut siellä. Kouluista ei välttämättä mielellään kaikkialla näistä kerrota tai ei opettajille näy. Yritä ottaa selville onko syynä koulu vai koululaiset vai kumpikin. kaikille koulutiellelähtevien vanhemmille, seuratkaa lastenne käytöstä voi olla, että lapsen "huono käytös" ei välttämättä ole hänestä itsestään lähtöisin. Vaan jokin muu tekijä, tällöin käytöksen aiheuttaja on saatava jotenkin loppumaan.

Minä en jaksanut. Minä sairastuin. Pitkittynyt voimakas stressireaktio. Melkoinen lääkitys. Ja toipua - parantua - pitäisi samassa ympäristössä. Nyt sitten mietin mihin muuttaisin. Vain rauhaan ja yksin. Se ajatus ei tunnu pahalta. "Sotaväsymys" on siitä ihmeellinen asia, että nyt minua ei oikein enää kiinnostakaan ne asiat. Se lienee ihmisen oman psyykeen puolustusmekanismia.

Sama 11v tytön kans. Tekis mieli antaa huostaan!!

Meillä 10v tyttö ja muuta ei voi sanoa kuin että sex, drugs and rock 'n' roll.