Ystävyyden loppu.

=>Kun kerroin tälle ystävälle tilanteesta hän myös suuttui ja teki selväksi ettei halua olla minun kanssa enää yhteydessä.

Entä miten tämä tapahtui? Mistä hän suuttui?

Valehdella ei tarvitse, kuten tuossa arvelit, mutta kaikkea ei kannata kertoa ellei kysytä.

Meillä kotona sallin vaimolleni yhden mukavan ukkomieskaverin (joka on jo jäänyt pois), eli valitsin luottamuksen. Jos hän haluaisi käydä vieraissa pystyisi hän tekemään sen salaa. Mikäli minä olisin löytänyt itselleni kaverin pystyisin vetoamaan tähän aiempaan suvaitsevaiseen käytäntöön.

Olen siis suvaitsevainen, mutta edellytän oikeudenmukaisuutta. Eli suon asioita toisille, mutta edellytän myös vastavuoroisuutta. Mielestäni se on hyvä lähtökohta, vaikkakin siinä on tietyt riskit.

Vaimosi kanssa ilmeisesti pääsit sopuun, mutta ystäväsi suhteen on vaikea sanoa olisiko hän halunnut olla "salaisuus" perhetuttavuuden sijaan.

samanlaista hain kirjoitti:

=>Kun kerroin tälle ystävälle tilanteesta hän myös suuttui ja teki selväksi ettei halua olla minun kanssa enää yhteydessä.

Entä miten tämä tapahtui? Mistä hän suuttui?

Valehdella ei tarvitse, kuten tuossa arvelit, mutta kaikkea ei kannata kertoa ellei kysytä.

Meillä kotona sallin vaimolleni yhden mukavan ukkomieskaverin (joka on jo jäänyt pois), eli valitsin luottamuksen. Jos hän haluaisi käydä vieraissa pystyisi hän tekemään sen salaa. Mikäli minä olisin löytänyt itselleni kaverin pystyisin vetoamaan tähän aiempaan suvaitsevaiseen käytäntöön.

Olen siis suvaitsevainen, mutta edellytän oikeudenmukaisuutta. Eli suon asioita toisille, mutta edellytän myös vastavuoroisuutta. Mielestäni se on hyvä lähtökohta, vaikkakin siinä on tietyt riskit.

Vaimosi kanssa ilmeisesti pääsit sopuun, mutta ystäväsi suhteen on vaikea sanoa olisiko hän halunnut olla "salaisuus" perhetuttavuuden sijaan.

Lue lisää

Miksi ystävä olisi halunnut olla "salaisuus"? Jos vihjaat, että ystävä olisi halunnut olla enemmän eikä vaimon tietävän, hän olisi ilahtunut vastatunteista, ei suuttunut. Jos nainen sanoo, ettei kiinnosta (=haluan olla ystäväsi), se tarkoittaa sitä.

=>Olet siis ollut uskoton vaimollesi henkisesti.

Tuo oli aika paha heitto... Henkinen uskottomuus?

Väitän että jostakusta voi pitää todella paljon ilman että siihen liittyisi seksiä. Kaikki eivät sekstaile jokaisen suostuvaisen kanssa, vaikka se käsitykseni mukaan on aika yleistä. Hyvä ystävyys antaa enemmän elämäniloa kuin huono seksi.

Vaan en väitä että ap:llä tilanne on juuri tuo, vastatkoon itse jatkaessaan keskustelua.

samanlaista hain kirjoitti:

=>Olet siis ollut uskoton vaimollesi henkisesti.

Tuo oli aika paha heitto... Henkinen uskottomuus?

Väitän että jostakusta voi pitää todella paljon ilman että siihen liittyisi seksiä. Kaikki eivät sekstaile jokaisen suostuvaisen kanssa, vaikka se käsitykseni mukaan on aika yleistä. Hyvä ystävyys antaa enemmän elämäniloa kuin huono seksi.

Vaan en väitä että ap:llä tilanne on juuri tuo, vastatkoon itse jatkaessaan keskustelua.

Lue lisää

Henkinen uskottomuus tarkoittaa, että romanttiset toiveet ja ajatukset suuntautuvat avioliiton ulkopuolelle, vaikkei mitään fyysistä olisi tapahtunut. Omasta mielestäni tuo olisi pahempaa kuin se, että harrastaa seksiä jonkun merkityksettömän ihmisen kanssa, vaikka olisihan sekin tietysti hirveää. Oman miehen ihastuminen toiseen naiseen on kuitenkin pahempaa.

Hyvä ystävyys todella antaa paljon iloa, harmi vain, että miehet eivät kokemukseni mukaan pysty olemaan ihanstumatta ystäviinsä.

ihastus ei ole ystäv kirjoitti:

Henkinen uskottomuus tarkoittaa, että romanttiset toiveet ja ajatukset suuntautuvat avioliiton ulkopuolelle, vaikkei mitään fyysistä olisi tapahtunut. Omasta mielestäni tuo olisi pahempaa kuin se, että harrastaa seksiä jonkun merkityksettömän ihmisen kanssa, vaikka olisihan sekin tietysti hirveää. Oman miehen ihastuminen toiseen naiseen on kuitenkin pahempaa.

Hyvä ystävyys todella antaa paljon iloa, harmi vain, että miehet eivät kokemukseni mukaan pysty olemaan ihanstumatta ystäviinsä.

Lue lisää

Komppaan kirjoituksiasi täysin. Lisäksi ihmettelen, miksi ap. kuvittelee, että hänen vaimonsa ja nuori nainen olisivat keskenään halunneet olla ystäviä. Eihän aikuisella lapsiperheen äidillä ja hyvin nuorella naisella ole oikein mitään yhteistä... niin, paitsi ap.

Minusta on itsensä pettämistä kuvitella tähän nuoreen naiseen kohdistuvien tunteiden olleen ystävyyttä, kun selvästi kysymyksessä on ollut ihastuminen. Ei ihmekään, että vaimo pahoitti mielensä.

**** kirjoitti:

Komppaan kirjoituksiasi täysin. Lisäksi ihmettelen, miksi ap. kuvittelee, että hänen vaimonsa ja nuori nainen olisivat keskenään halunneet olla ystäviä. Eihän aikuisella lapsiperheen äidillä ja hyvin nuorella naisella ole oikein mitään yhteistä... niin, paitsi ap.

Minusta on itsensä pettämistä kuvitella tähän nuoreen naiseen kohdistuvien tunteiden olleen ystävyyttä, kun selvästi kysymyksessä on ollut ihastuminen. Ei ihmekään, että vaimo pahoitti mielensä.

Lue lisää

Aivan, todellakin, tuota en vielä huomannutkaan! Miten maailmassa ap kuvittelit, että vaimosi haluaisi olla ystävä naiselle, johon kerrot ihastuneesi? Mitä jos vaimosi kertoisi ihastuneensa työkaveriinsa ja ehdottaisi, että te ryhtyisitte ystäviksi?

Jos tuon olisi tehnyt oma mieheni, luulen, että seurauksena saattaisi olla ero. Pitäisin todella röyhkeänä erityisesti ehdotusta ystävyydestä. Samoin olisin ollut vihainen, jos olisin ollut tuo toinen nainen, koska tuo olisi saanut tuntemaan, että ystävyyttä käytetään suojakilpenä verhoamaan muita motiiveja.

Ihastua voi monin tavoin, esim. toisen persoonaan, siis myös ystävään, ilman sekstisiä ajatuksia.
En tiedä oliko APn kohdalla kyse edellä mainitsemastani, mutta on aika kärjistettyä ja itsekästä muutaman kirjoittajan osalta "ottaa nokkiinsa / suuttua" asiasta, varsinkin kun kyse oli puhe/ ajatus asteella.

Sepä se, ihastuit ystävään, joten ystävyys oli pilalla. Se oli muuttunut ihastumiseksi ja toiveiksi vastakaiusta toisessa osapuolessa.

Vuosien varrella olen huomannut, että homomiesten kanssa on kiva olla ystävä, ei tartte pelätä, että toinen ihastuisi.

Onpa täällä paljon tiukkapipoisia naisia liikkeellä! Itselläni on 11 vuotta kestänyt vaki/parisuhde. Miehelläni on myös naispuolisia ystäviä, myös sellaisia, joiden kanssa itse en ole ystävää. Tiedän, että ihastuksia on ollut, mutta en minä ihastumisista mieltäni pahoita. Minä olen kuitenkin ykkönen miehelleni ja vain minun kanssani ollaan fyysisessä, seksuaalisessa kontaktissa.

Olen aikas itsevarma tapaus, toisin kuin monet muista naisista. Tai ehkä minulta puuttuu sellainen biologinen pesänrakennusvietti, koska olen lapseton. Ei ole muuta puolustettavaa kuin mieheni kanssa oleva suhde. Itsevarmuus omista kyvyistä ja avuista ja luottamus kumppaniin, ne ovat tärkeitä asioita ja toivottavia muillekin.

Pahus sentään. Tuskinpa omalla kohdallanikaan kävisi tuon paremmin, eli hautaanpa tuon ajatuksen riskillä että se epäonnistuu. Todella hankala tilanne, kaverit ovat tärkeitä mutta sellaisia ei löydy tai saa olla. Pariskuntien tapaamiset on mukavia, mutta niitä tapahtuu harvoin ja toinen osapuoli on vieraampi.

Ihastumisesta kertomisen voisi ajatella olevan imartelevaa, mutta se sanana tarkoittaa niin paljoa että sitä pitää varoa. Jos sitä ei mies sano miehelle (olet kyllä hyvä jätkä tms), ei sitä saisi sanoa naisellekaan.

Kiitos kun kerroit kokemuksestasi.

samanlaista hain kirjoitti:

Pahus sentään. Tuskinpa omalla kohdallanikaan kävisi tuon paremmin, eli hautaanpa tuon ajatuksen riskillä että se epäonnistuu. Todella hankala tilanne, kaverit ovat tärkeitä mutta sellaisia ei löydy tai saa olla. Pariskuntien tapaamiset on mukavia, mutta niitä tapahtuu harvoin ja toinen osapuoli on vieraampi.

Ihastumisesta kertomisen voisi ajatella olevan imartelevaa, mutta se sanana tarkoittaa niin paljoa että sitä pitää varoa. Jos sitä ei mies sano miehelle (olet kyllä hyvä jätkä tms), ei sitä saisi sanoa naisellekaan.

Kiitos kun kerroit kokemuksestasi.

Lue lisää

MItä se ihastuminen sitten tarkoittaa? Itseäni kiinnostaa tämä siksi, että miehen ajatus näyttää kulkevan kovin eri latuja kuin naisen. Ehkä miehelle kenen tahansa naisen ihastus on imartelevaa? Minun tai kenenkään muun tuntemani naisen mielestä ei-toivotun henkilön ihastuminen on kiusallista ja vaivaannuttavaa, ei imartelevaa. Johtuu varmasti siitä, että monilla naisilla on kokemuksia takertuvista, itsepäisistä ihastuneista miehistä, jotka eivät millään ota uskoakseen, ettei kiinnosta. Siksi ihastuminen on kivaa vain, jos itse tuntee edes häivähdyksen samankaltaista tunnetta. Kaverizone-miehiä kohtaan ei tuollaisia tunteita ole, sen takia ystävyys menee ihastuksesta pilalle.

bbbbbbbbbbbbbbbbbbbb kirjoitti:

MItä se ihastuminen sitten tarkoittaa? Itseäni kiinnostaa tämä siksi, että miehen ajatus näyttää kulkevan kovin eri latuja kuin naisen. Ehkä miehelle kenen tahansa naisen ihastus on imartelevaa? Minun tai kenenkään muun tuntemani naisen mielestä ei-toivotun henkilön ihastuminen on kiusallista ja vaivaannuttavaa, ei imartelevaa. Johtuu varmasti siitä, että monilla naisilla on kokemuksia takertuvista, itsepäisistä ihastuneista miehistä, jotka eivät millään ota uskoakseen, ettei kiinnosta. Siksi ihastuminen on kivaa vain, jos itse tuntee edes häivähdyksen samankaltaista tunnetta. Kaverizone-miehiä kohtaan ei tuollaisia tunteita ole, sen takia ystävyys menee ihastuksesta pilalle.

Lue lisää

Wikipediasta löytyy kohdasta ystävyys tällainen:

"Monilla eläinlajeilla on havaittu ystävyyttä muistuttavaa käyttäytymistä, jossa yksilöt ilman pariutumisaikeita hakeutuvat toistensa läheiseen seuraan ja luottavat toisiinsa keskimääräistä enemmän."

Platoninen rakkaus on seuraavaa:

"Platonisessa suhteessa kaksi henkilöä tuntee voimakasta kiintymystä toisiaan kohtaan, mutta suhteessa ei ole eroottisia aineksia" ja "sielujen rakastaminen on arvokkaampaa kuin ruumiin rakastaminen"

Omalla kohdallani olen huomannut että on olemassa tuttavia joidenka kanssa voi jutella useinkin, mutta ei heidän seuraansa välttämättä jää kaipaamaan. Niitä joiden seuraa jää kaipaamaan ei kuitenkaan halua koskettaa fyysisesti.

Kieltämättä voisi tuntua aika ikävältä jos joku naisihminen alkaisi ehdottelemaan ns. aviorikosta.

"Naimisissa olevien henkilöiden osalta avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet säilyivät rikollisina vuoteen 1948, jolloin huorinteko poistettiin kokonaan rikoslaista."

samanlaista hain kirjoitti:

Wikipediasta löytyy kohdasta ystävyys tällainen:

"Monilla eläinlajeilla on havaittu ystävyyttä muistuttavaa käyttäytymistä, jossa yksilöt ilman pariutumisaikeita hakeutuvat toistensa läheiseen seuraan ja luottavat toisiinsa keskimääräistä enemmän."

Platoninen rakkaus on seuraavaa:

"Platonisessa suhteessa kaksi henkilöä tuntee voimakasta kiintymystä toisiaan kohtaan, mutta suhteessa ei ole eroottisia aineksia" ja "sielujen rakastaminen on arvokkaampaa kuin ruumiin rakastaminen"

Omalla kohdallani olen huomannut että on olemassa tuttavia joidenka kanssa voi jutella useinkin, mutta ei heidän seuraansa välttämättä jää kaipaamaan. Niitä joiden seuraa jää kaipaamaan ei kuitenkaan halua koskettaa fyysisesti.

Kieltämättä voisi tuntua aika ikävältä jos joku naisihminen alkaisi ehdottelemaan ns. aviorikosta.

"Naimisissa olevien henkilöiden osalta avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet säilyivät rikollisina vuoteen 1948, jolloin huorinteko poistettiin kokonaan rikoslaista."

Lue lisää

Oliko tämä vastaus kysymykseen mitä ihastuminen miehelle tarkoittaa? Platonista rakkautta? Tätä on vaikea uskoa. Oman kokemukseni perusteella, jos mies ei saa vastakaikua ihastukselleen, hän alkaa helposti puhua ystävyydestä ikään kuin korvikkeena. Näin on tapahtunut usein sinkkuaikoina, jolloin tuli karvaita kokemuksia kaverimiehistä.

bbbbbbbbbbbbbbbbbbbb kirjoitti:

Oliko tämä vastaus kysymykseen mitä ihastuminen miehelle tarkoittaa? Platonista rakkautta? Tätä on vaikea uskoa. Oman kokemukseni perusteella, jos mies ei saa vastakaikua ihastukselleen, hän alkaa helposti puhua ystävyydestä ikään kuin korvikkeena. Näin on tapahtunut usein sinkkuaikoina, jolloin tuli karvaita kokemuksia kaverimiehistä.

Lue lisää

=>Oman kokemukseni perusteella, jos mies ei saa vastakaikua ihastukselleen, hän alkaa helposti puhua ystävyydestä ikään kuin korvikkeena.

Kuullostaa siltä kuin ystävyys olisi jotakin huonoa?

Omat kokemukseni ovat opettaneet että ihmisestä josta pitää (opettaja, mummo, työkaveri, kuka lie) kanssa ei riisuuduta alasti muutoin kuin uimahallissa. On minullakin vaimo, kuten aloittajallakin, mutta en minä koe että hänkään haluaisi seksiä juuri minun kanssani. Joskus alkuaikoina väittäisin että olin kiinnostava, mutta se katosi.

En väitä ettenkö voisi olla jonkun silmissä kiinnostava, mutta kun sitä ei ole koskaan vahvistettu en edes odota että kukaan ajattelisi minua "siinä mielessä". Tai etteikö minulla olisi toiveita, mutta jätän ne haavetasolle.

Sinkut luonnollisesti etsivät parisuhdetta, ukkomiehet voivat olla seksiriippuvaisia, mutta jos ihmisellä ei ole ystäviä ei ehkä ystävyyttä halua pilata sillä että yrittäisi tehdä siitä seksisuhteen.

Kaikki miehet eivät ole samanlaisia, kuten eivät kaikki naisetkaan. Tosin ei se päällepäin aina näy.

samanlaista hain kirjoitti:

=>Oman kokemukseni perusteella, jos mies ei saa vastakaikua ihastukselleen, hän alkaa helposti puhua ystävyydestä ikään kuin korvikkeena.

Kuullostaa siltä kuin ystävyys olisi jotakin huonoa?

Omat kokemukseni ovat opettaneet että ihmisestä josta pitää (opettaja, mummo, työkaveri, kuka lie) kanssa ei riisuuduta alasti muutoin kuin uimahallissa. On minullakin vaimo, kuten aloittajallakin, mutta en minä koe että hänkään haluaisi seksiä juuri minun kanssani. Joskus alkuaikoina väittäisin että olin kiinnostava, mutta se katosi.

En väitä ettenkö voisi olla jonkun silmissä kiinnostava, mutta kun sitä ei ole koskaan vahvistettu en edes odota että kukaan ajattelisi minua "siinä mielessä". Tai etteikö minulla olisi toiveita, mutta jätän ne haavetasolle.

Sinkut luonnollisesti etsivät parisuhdetta, ukkomiehet voivat olla seksiriippuvaisia, mutta jos ihmisellä ei ole ystäviä ei ehkä ystävyyttä halua pilata sillä että yrittäisi tehdä siitä seksisuhteen.

Kaikki miehet eivät ole samanlaisia, kuten eivät kaikki naisetkaan. Tosin ei se päällepäin aina näy.

Lue lisää

Niin kuin tuossa wikipedia-sitaatissasi oli, ystävyyteen ei kuulu seksuaalisia toiveita ja haaveita. Näin ajattelee suurin osa miehistä ja naisista, ja siksi sellaisten paljastuminen tekee ystävyydestä mahdotonta.

bbbbbbbbbbbbbbbbbbbb kirjoitti:

Niin kuin tuossa wikipedia-sitaatissasi oli, ystävyyteen ei kuulu seksuaalisia toiveita ja haaveita. Näin ajattelee suurin osa miehistä ja naisista, ja siksi sellaisten paljastuminen tekee ystävyydestä mahdotonta.

Lue lisää

=>siksi sellaisten paljastuminen tekee ystävyydestä mahdotonta.

Näinhän se on. Ehkä amerikkalaisten tv-sarjojen mukana on tullut virheellinen käsitys että täälläkin voisi sanoa "I love you guys", eikä sillä tarkoiteta että haluaisi yhdyntää.

No, tavallaan olo on helpottunut kun voi hylätä tällaisen ajatuksen. Voi siis pitää etäisyyttä kuten ennenkin, nyt kuitenkin tietäen että niin on fiksuinta tehdä.

samanlaista hain kirjoitti:

=>siksi sellaisten paljastuminen tekee ystävyydestä mahdotonta.

Näinhän se on. Ehkä amerikkalaisten tv-sarjojen mukana on tullut virheellinen käsitys että täälläkin voisi sanoa "I love you guys", eikä sillä tarkoiteta että haluaisi yhdyntää.

No, tavallaan olo on helpottunut kun voi hylätä tällaisen ajatuksen. Voi siis pitää etäisyyttä kuten ennenkin, nyt kuitenkin tietäen että niin on fiksuinta tehdä.

Lue lisää

Miksi tuo olisi syy pitää etäisyyttä? Eihän sinulla ole seksuaalisia toiveita ja haaveita kaikenlaisia naisia saati miehiä kohtaan? Ystävyys voi onnistua, jos mies ja nainen eivät ole lainkaan toistensa tyyppiä, ja naiset koettavatkin valita miespuoliset ystävänsä siltä pohjalta. Mutta seksuaalisuuden pohtiminen ei kyllä ole paras aihe vastakkaisen sukupuolen kanssa käsiteltäväksi. Se on vaimosi ja sinun ongelma, ja sellaisia pohtivat monet noilla toisilla palstoilla.

Niin, naiselle, ainakin minulle sekä tuntemilleni naisille ihastuminen = halua (ei välttämättä aikomusta) harrastaa MYÖS seksiä, mutta ei pelkästään sitä, vaan muutakin. Ihastumiseen sisältyy halu kehittää suhdetta romanttiselta, ei ystävyyden pohjalta. Se, että haluaisi harrastaa seksiä, ei välttämättä tarkoita, että sitä harrastattaisiin, mutta romanttinen tunne on kuitenkin olemassa. Ensimmäisessä viestissäsi kerroit, että "kaksi rakastamaani naista" on nyt sinulle vihaisia. Ei siis kuulosta ystävyydeltä.

Kysymykset, joita esität, kannattaa esittää vaimollesi. Sinänsä on hienoa, että olet puhunut ihastuksestasi vaimollesi, se on kunnioitettavaa. Ihastumisellekaan ei mitään voi, mutta se tässä näyttää muitakin oudoksuttava, että että kirjoitat nimenomaan ystävyydestä.

bbbbbbbbbbbbbbbbbbbb kirjoitti:

Niin, naiselle, ainakin minulle sekä tuntemilleni naisille ihastuminen = halua (ei välttämättä aikomusta) harrastaa MYÖS seksiä, mutta ei pelkästään sitä, vaan muutakin. Ihastumiseen sisältyy halu kehittää suhdetta romanttiselta, ei ystävyyden pohjalta. Se, että haluaisi harrastaa seksiä, ei välttämättä tarkoita, että sitä harrastattaisiin, mutta romanttinen tunne on kuitenkin olemassa. Ensimmäisessä viestissäsi kerroit, että "kaksi rakastamaani naista" on nyt sinulle vihaisia. Ei siis kuulosta ystävyydeltä.

Kysymykset, joita esität, kannattaa esittää vaimollesi. Sinänsä on hienoa, että olet puhunut ihastuksestasi vaimollesi, se on kunnioitettavaa. Ihastumisellekaan ei mitään voi, mutta se tässä näyttää muitakin oudoksuttava, että että kirjoitat nimenomaan ystävyydestä.

Lue lisää

Voihan vaimoon ja ystävään olla "rakastunut". Jo antiikin filosofit puhuivat erialaisista rakkauden muodoista.
epithumia = himoa ja fyysistä halua
eros = romanttista rakkautta, omistushalua (usein avioliiton alussa, ei kovinkaan kestävää)
storge= kiintymystä, yhteen kuuluvuuden tunnetta (kuten perheenjäsenten välillä)
phileo = toveruutta, ystävyyttä, luottamusta, vastakaikua vaativaa,
agape = epäitsekästä pyyteetöntä rakkautta, arvostusta, palvelevaa, tunteista riippumatonta rakkautta.

Ystävyyteen liittyvät storge, phileo ja agape, mutta ystävyyteen tulee eros tai epithumia piirteitä on ystävyys usein pilalla, koska pyyteettömyys häviää.

Elämänkumppanuus alkaa eipthumia ja eros -vaiheilla, mutta me monet tiedämme, että tämä hekuman eli rakastumisen vaihe ei pitkään kestä. Jos parisuhde ei syvenny storgen ja phileon kautta agapeen on ero usein väistämätön

Avioero on sen verran rankka juttu, että kannattaa hakea apua. Jos vaimo ei lähde terapiaan, niin sitten yksin. Mitä enemmän saat puhuttua asiasta, sitä parempi. Tännekin voi kirjoittaa, täältäkin löytyy saman kokeneita. Ihastuminen toiseen naiseen on oire siitä, ettei kaikki ole avioliitossa kunnossa, ja koska ihminen etsii läheisyyttä ja rakkautta vanhaksi asti, ihastuminen uuteen ihmiseen on se helpoin tie. Lapset ovat hyvä syy käydä terapiassa, vaikka ero tulisikin, ettei tule lapsiin liittyviä riitoja. Minusta se on oikeastaan velvollisuus lapsia kohtaan. Älä siis vielä anna periksi, jos rakastat vaimoasi.

Jeps, se ihastuminen oli kyllä huonosti valittu sana. Sen kyllä ymmärtää helposti väärin. No virheistä oppii. Ymmärrän sua kyllä paremmin kuin hyvin. Mullakin on ollut tasan yksi läheinen ystävä, joka oli siis mies ja siitäkin on jo vuosia. Sitten alkoi jatkuvat huhut siitä että minä ja tämä mies muka harrastettiin seksiä. Mikä siis ei todellakaan ollut totta. Oltiin molemmat vielä tuolloin parisuhteessa. Mutta meidän ystävyys tuhoutui näiden jatkuvien paskapuheiden takia. Että näin. Mutta hei älä nyt vain mene tekemään mitään itsellesi. KUKAAN ei ole sen arvoinen. Mulla sama tilanne nykyään kuin sulla, lapset on ja heidän isän kanssa menee aina vain huonommin. Mutta itsemurhaa en edes harkitsisi. Eroa ei kannata pelätä. Itse ainakin ajattelen että vanhan asian loppu on aina jonkin uuden asian alku. Tällä ajatuksella olen tähänkin asti pärjännyt.

Poltat vain omat näppisi kirjoitti:

Jeps, se ihastuminen oli kyllä huonosti valittu sana. Sen kyllä ymmärtää helposti väärin. No virheistä oppii. Ymmärrän sua kyllä paremmin kuin hyvin. Mullakin on ollut tasan yksi läheinen ystävä, joka oli siis mies ja siitäkin on jo vuosia. Sitten alkoi jatkuvat huhut siitä että minä ja tämä mies muka harrastettiin seksiä. Mikä siis ei todellakaan ollut totta. Oltiin molemmat vielä tuolloin parisuhteessa. Mutta meidän ystävyys tuhoutui näiden jatkuvien paskapuheiden takia. Että näin. Mutta hei älä nyt vain mene tekemään mitään itsellesi. KUKAAN ei ole sen arvoinen. Mulla sama tilanne nykyään kuin sulla, lapset on ja heidän isän kanssa menee aina vain huonommin. Mutta itsemurhaa en edes harkitsisi. Eroa ei kannata pelätä. Itse ainakin ajattelen että vanhan asian loppu on aina jonkin uuden asian alku. Tällä ajatuksella olen tähänkin asti pärjännyt.

Lue lisää

Minun paras ystävä oli lapsuudesta asti perhetuttu, mutta ihmiset tuhosi meidän ystävyys kun me muka oltiin yhdessä, vaikka olin pitäny häntä kuin sisarruksena eli bonus perhejäsen

Hyvä, että olet saamassa apua. Suhteen korjaamiseen tarvitaan aina kaksi, se on tietysti tosiasia, mutta jos vaimosi on vasta miettinyt jättämistä, se ei kuulosta, että hän olisi tehnyt varmaa päätöstä ja voit vielä vaikuttaa tilanteeseen. Jos ymmärsin oikein, niin vaimosi on aiemmin ollut mustasukkainen. Aiheeton mustasukkaisuus on peräisin kaukaa lapsuudesta, se kertoo voimakkaista hylätyksi tulemisen peloista, ja tavallaan nyt se pelko, että löydät jonkun työpaikalta, kävi toteen. Korostan, että tämä on pelkkää arvailua, enhän voi tietää vaimostasi mitään ja muutenkin on vain pari kirjoitusta, joiden pohjalta tässä keskustellaan, mutta kuitenkin mieleeni tulee että voimakas reaktio ystävääsi ja ihastumiseen voi olla hänen ainoa keinonsa suojata itseään. Tietysti mukana on varmasti paljon muitakin asioita niin kuin aviolittoissa aina, niitä vain pitäisi yrittää selvittää.

Jos tuo nuorempi nainen ei halua olla yhteydessä niin avioeron uhka varmasti vähentää halua entisestään. Siellä terapiassa saat varmasti purettua ystävystymiseenkin liittyviä asioita. Harrastukset ovat hyvä tapa saada ajatukset muualle ainakin hetkeksi ja nähdä muita ihmisiä. Tuttavuuksia ei kannata väheksyä. Ystävyyden kehittymiseen menee pitkä aika, sitä edeltää useimmiten tuttavuus. Tämä on myös pelkkää arvailua, mutta voisko olla, että odotat liian nopeasti ystävyyttä eli se voi olla syy, miksi ihmiset tulevat varovaiseksi? Tuttavuuksien kanssakin voi puhua monista asioista, mitä enenmmän tuttavia, sen parempi.

Onneks ystävä lähti muuten vaimosi oli syyttänyt häntä että tuhosi tiedän perheen tuolloin

Kuulostaa siltä, että tuttavuuksien hakemisessa olet ihan sopivan kevyesti liikkeellä. Jatka vain sitkeästi juttelemista, tuttavuuksien keräämisessä kehittyy koko ajan, ennen pitkää sopiva ystävä kyllä löytyy. Minusta olisi tärkeää, ettet syytä itseäsi etkä muita tästä tilanteesta. Menee aikaa ennen kuin toivut siitä, että ystävyytesi nuoreen naiseen lopahti, sehän oli sinulle iso pettymys. Mutta kun haluat säilyttää avioliittosi, niin varmaan kannattaa keskittyä ajattelmaan vaimoasi, miten voisitte päästä yhdessä eteenpäin. Kaikissa avioliitoissa on ongelmia ja pohditaan välillä pitäisikö jopa erota, koska ihmiset muuttuvat ja alkavat haluta eri asioita kuin aikaisemmin. Mitä puolisolta toivoo ja mihin on pettynyt pitää käydä läpi aika ajoin. Ilmeisesti tämä kriisi on saanut teidät puhumaan noista asioista. Kriisit kehittävät avioliittoa uudelle, paremmalle tasolle, jos molemmat haluavat niin ja hakevat tarvittaessa apua. Se, että asiat painetaan villasella ja jatketaan tyytymättöminä vaikka lasten takia, ei ole hyvä vaihtoehto, se murentaa molempien osapuolten itseluottamusta.

* heidät

Yleensä ihastumisella tarkoitetaan tunnetta, joka on oikeastaan rakastumisen esiaste. Tähän tunteeseen kuuluvat myös seksuaaliset haaveet ihastuksen kohteesta. Toisinaan ihastus loppuu ajan myötä, joskus se kasvaa rakkaudeksi.

Minusta kuvailemasi tunne ei ole ihastusta sellaisena, kuin se useimmiten käsitetään, vaan kyseessä on voimakas kiintymyksen tunne ystävää kohtaan. Tähän kiintymyssuhteeseen voi liittyä hellyyttäkin, mutta silloin kyse on enemmänkin samaa sukupuolta olevien ystävyydestä tai esimerkiksi ihmisistä, jotka ovat eri sukupuolta, mutta muuten toisilleen epäseksuaalisia henkilöitä, esim. omat sukulaiset, puolison sukulaiset, eri tahoille seksuaalisesti suuntautuneet tai lapsuuden ystävät.

Jos haluaa kertoa toiselle ihmiselle ihastuksestaan, niin olisi hyvä selvittää, minkälaista tunnetta tarkoittaa ja varmistaa, että molemmat ymmärtävät asian samalla tavoin. Joskus omien tunteiden nimeäminen voi olla vaikeaa, etenkin jos ei ole tottunut niitä kovin helposti ilmaisemaan. Jos kyseessä on syvä kiintymys ystävään ilman seksuaalisia toiveita, kannattaa ihastumisen sijasta kertoa toiselle esim. kuinka paljon hänestä pitää ja hänen seurastaan nauttii, tai kuinka tärkeää hänen ystävyytensä on. Uskon, että 99% suomalaisista kuitenkin käsittää ihastumisesta puhumisen juuri täksi rakastumisen esiasteeksi.

Kiitos hyvistä nauruista.! Kuvasit juuri tosi hyvin tyypilliset suomalaisperheet.

Ihastumisesta olen sitä mieltä,et kun tapaa sen tosi ystävän ja sielunkumppanin on alkuvaiheessa normaali tunne juuri ihastuminen. Tavoitan kokemuksesi hyvin. Minulla on kymmeniä vuosia jatkunut ystävyyssuhde kahteen naiseen
- itse siis olen myös nainen ja umpihetero. Ystävystyminen molemmissa suhteissa tapahtui hitaasti vuodenkin ajan ja lähempi tutustuminen sai aikaan ihastumisen jonka myöhemmin totesimme olleen molemminpuolista. Tunne oli täysin ei-seksuaalinen l platoninen heh. Mutta niin voimakas että jopa toisen ystävän nelivuotias tyttö oli raivoisan mudtasukkainen. Kesti vuoden verran melkein tuo ihastumisen aika. Kaikki yoisessa oli ihmeellistä... halusi jakaa ja kokea asioita yhdessä. Mutta riippuvaisuutta ri kyllä ole koskaan ollut ja luulen sen olevan ystävyyden elinehto.- siis ystävyyden menettämkstä ei tarvi pelätä vaikka olosuhteet muuttuisivatkin.

A nna aikaa ystävällesi. Ja välimatkaa. Jos hän on juuri niin upea ystävä ja sinä hänen mielestään samoin, hän palaa kuvioihin aivan varmasti kun on itse siihen valmis. Niin tietenkin on vaimosi ja sinun välit oltava kunnossa ennen kuin voit ydtävyydes toisern naiseen haaveilla.
Itse elän parisuhteessa. Meillä molemilla on läheisiäkin ystäviä myös vastakkaisissa sukupuolissa ja joskus on ollut mmyös luulemisia ilmassa. Ne sitten selvitetty jokaisen osapuolen kesken ja taas elämää jatkettu.



Kaltaisiasi miehiä saattaa ikähaitarissasi olla harvassa. Ajattelevia.

Vanhempani ovat iäkkäitä jo ja he asuvat satojen kilometrien päässä. He toki soittavat lyhyesti terveiset.

Minäkään en ole enää vuosiin niin aktiivisesti ystävää hakenut. Olen vain elänyt elämääni, käynyt töissä ja hoitanut perhettä. Tämä ystävä siis alkoi töissä aktiivisesti jutella minulle. Ja sitten juttelimme harrastuksesta sähköpostilla ja sitten pikku hiljaa laajemminkin kaikesta. Ja niin kai sen pitäisi luonnollisesti mennäkin, ei sitä oikeaa ystävää millään aktiivisella väkisin hakemisella saa!

valvoja kirjoitti:

Vanhempani ovat iäkkäitä jo ja he asuvat satojen kilometrien päässä. He toki soittavat lyhyesti terveiset.

Minäkään en ole enää vuosiin niin aktiivisesti ystävää hakenut. Olen vain elänyt elämääni, käynyt töissä ja hoitanut perhettä. Tämä ystävä siis alkoi töissä aktiivisesti jutella minulle. Ja sitten juttelimme harrastuksesta sähköpostilla ja sitten pikku hiljaa laajemminkin kaikesta. Ja niin kai sen pitäisi luonnollisesti mennäkin, ei sitä oikeaa ystävää millään aktiivisella väkisin hakemisella saa!

Lue lisää

=>ei sitä oikeaa ystävää millään aktiivisella väkisin hakemisella saa!

Itse asiassa aktiivisella hakemisella sen saa. Parit uudet naapurit tulivat sanomaan käsipäivää, mutta sen lisäksi vielä aina huomatessaan juttelivat niitä näitä ja kutsuivat jopa kylään. Moni muu naapuri puolestaan toimii siten etten edes tiedä minkä näköisiä ovat.

Kuten itse sanoit:
"Tämä ystävä siis alkoi töissä aktiivisesti jutella minulle."

Perheen hoitamisessa on se riski että sinua pidetään itsestäänselvyytenä. Ei yksilönä jolla myöskin on tarve saada huomiota ja kunnioitusta, eikä vain vastaanottaa raivonpurkauksia.

Esimerkki: Vaimoni suuttui kun en tankannut autoani jota hän käyttää työmatkoihinsa. Minun olisi siis pitänyt maksaa sekä hänen kulkemisensa töihin että omat työmatkakuluni. Lopputulema oli että hän sai itse maksaa polttoaineensa ajaessaan minun autollani, mutta kyllä se jäi mietityttämään mikä minun rooliini hänen silmissään oikein on.

Välillä siis kaipaa kipeästi toisen aikuisen seuraa. Oli se sitten nuorempi tai vanhempi, mutta joka tapauksessa joku muu.

samanlaista hain kirjoitti:

=>ei sitä oikeaa ystävää millään aktiivisella väkisin hakemisella saa!

Itse asiassa aktiivisella hakemisella sen saa. Parit uudet naapurit tulivat sanomaan käsipäivää, mutta sen lisäksi vielä aina huomatessaan juttelivat niitä näitä ja kutsuivat jopa kylään. Moni muu naapuri puolestaan toimii siten etten edes tiedä minkä näköisiä ovat.

Kuten itse sanoit:
"Tämä ystävä siis alkoi töissä aktiivisesti jutella minulle."

Perheen hoitamisessa on se riski että sinua pidetään itsestäänselvyytenä. Ei yksilönä jolla myöskin on tarve saada huomiota ja kunnioitusta, eikä vain vastaanottaa raivonpurkauksia.

Esimerkki: Vaimoni suuttui kun en tankannut autoani jota hän käyttää työmatkoihinsa. Minun olisi siis pitänyt maksaa sekä hänen kulkemisensa töihin että omat työmatkakuluni. Lopputulema oli että hän sai itse maksaa polttoaineensa ajaessaan minun autollani, mutta kyllä se jäi mietityttämään mikä minun rooliini hänen silmissään oikein on.

Välillä siis kaipaa kipeästi toisen aikuisen seuraa. Oli se sitten nuorempi tai vanhempi, mutta joka tapauksessa joku muu.

Lue lisää

Huonossa jamassa taitaa olla tilanne, kun pitää bensatankillisetkin laskea sentilleen.

Kommenttini Valvojan viimeisimpään viestiin. Olen lukenut viestiketjun ja symppaan keskustelijoiden kanssa. Tästä empatiasta ehkä myöhemmin lisää. Nyt kommentti.

Tämä on vain minun saamani käsitys, ja voin olla väärässä. Ei kannata ottaa liian tosissaan. Pointtina, että heräisi ajatuksia, uusia näkökulmia asiaan.

Mielestäni reagoit kovin voimakkaasti tämän nuoren naispuolisen ystäväsi menetykseen. Ehkä olisi hyvä miettiä syytä. Reaktiostasi päätellen, vaimollasi on aihetta kokea loukkaantumista. Minusta sinun nuoreen naiseen kohdistamasi ihastumisen tunteet kuuluvat vaimollesi. Ehkä vaimosi loukkaantumisen syy on tämä? Hän jää paitsi noista kauniista tunteista ja haikailet tämän naisen perään aivan kuin olisit menettänyt jotain suurtakin. Ethän sinä tosiasiassa mitään "hyvää ystävää" menettänyt, koska koko juttu herättää noin kivuliaita tunteita ja aiheuttaa kipua sinun lisäksesi vaimollesi.

Piti kirjoittaa lisää, mutta nyt mentävä. Halusin vain kertoa ajatuksistani. Ilmeisesti kaipaat elämässäsi kohdatuksi tulemista, kuulluksi tulemista. Niin minäkin ja tekstistä päätellen jokainen keskustelija. Tässä ketjussakin se tapahtuu, mikä on hienoa. Minusta vain tuntuu, että projisoit siihen ystävyyteesi naisen kanssa asioita, joita ei todellisuudessa siinä ollut. Tuon sydänsärkysi kuulosteleminen voi avata ovia vastauksiin.

Olipas hienoa erittelyä, aivan kuin psykoterapeutti kirjoittaisi. Minusta valvojan ja vaimon kannattaisi käydä terapiassa. Tuokin juttu, että vaimo on järjestänyt juhlia, osoittanut rakkautta ja ystväyyttä vieläpä nytkin, mustasukkaisuudestaan huolimatta, kun mies on kertonut ihastuksestaan toiseen... se on suorastaan riipaisevaa.

Sulle All right haluan sanoa, että älä ihmeessä ryhdy miehesi terapeutiksi. Aiheutat itsellesi suurta vahinkoa ymmärtämällä hänen tekojaan hänen taustojensa tai muiden hyvien syiden takia. Voit olla niiden suhteen oikeassa, mutta yhtä hyvin väärässäkin. Ainoa, minkä voit tietää varmuudella, on omat tunteesi tässä tilanteessa.

Tässä omia kokemuksiani ja ajatuksiani: Omasta mielestäni rakkaus on ohi, jos mustasukkaisuutta ei enää tunne lainkaan. Voi myös olla, ettei halua myöntää tuskaa, jonka toisen teot aiheuttavat, vaan järkeistää pois tunteet eri tavoin. Olen itse aiemmin tehnyt niin, jolloin puolisoni on käyttänyt (tiedostamattomasti) tilannetta hyväkseen ja loukannut lisää. Mutta jos mustasukkaisuus on tosiaan loppu, liian paljon on tapahtunut, eikä suhdetta enää voi korjata millään keinolla. Ja kun viimeinen pisara tulee, ei takaisin voi kääntyä, vaikka puoliso olisi viimeinen mies maailmassa, ei häntä enää elämäänsä halua.

Jos puoliso panee omat tarpeensa etusijalle loukaten toista, ei sen mielestäni kuulukaan olla parhain päin selitettävissä, koska teoilla on aina viesti. Tämän tosin opin vasta terapiassa. Rakkausasiat ovat mielestäni sillä tavoin yksinkertaisia. Yksinkertaisuus on niissä myös pelottavaa.

9+10 kirjoitti:

Olipas hienoa erittelyä, aivan kuin psykoterapeutti kirjoittaisi. Minusta valvojan ja vaimon kannattaisi käydä terapiassa. Tuokin juttu, että vaimo on järjestänyt juhlia, osoittanut rakkautta ja ystväyyttä vieläpä nytkin, mustasukkaisuudestaan huolimatta, kun mies on kertonut ihastuksestaan toiseen... se on suorastaan riipaisevaa.

Sulle All right haluan sanoa, että älä ihmeessä ryhdy miehesi terapeutiksi. Aiheutat itsellesi suurta vahinkoa ymmärtämällä hänen tekojaan hänen taustojensa tai muiden hyvien syiden takia. Voit olla niiden suhteen oikeassa, mutta yhtä hyvin väärässäkin. Ainoa, minkä voit tietää varmuudella, on omat tunteesi tässä tilanteessa.

Tässä omia kokemuksiani ja ajatuksiani: Omasta mielestäni rakkaus on ohi, jos mustasukkaisuutta ei enää tunne lainkaan. Voi myös olla, ettei halua myöntää tuskaa, jonka toisen teot aiheuttavat, vaan järkeistää pois tunteet eri tavoin. Olen itse aiemmin tehnyt niin, jolloin puolisoni on käyttänyt (tiedostamattomasti) tilannetta hyväkseen ja loukannut lisää. Mutta jos mustasukkaisuus on tosiaan loppu, liian paljon on tapahtunut, eikä suhdetta enää voi korjata millään keinolla. Ja kun viimeinen pisara tulee, ei takaisin voi kääntyä, vaikka puoliso olisi viimeinen mies maailmassa, ei häntä enää elämäänsä halua.

Jos puoliso panee omat tarpeensa etusijalle loukaten toista, ei sen mielestäni kuulukaan olla parhain päin selitettävissä, koska teoilla on aina viesti. Tämän tosin opin vasta terapiassa. Rakkausasiat ovat mielestäni sillä tavoin yksinkertaisia. Yksinkertaisuus on niissä myös pelottavaa.

Lue lisää

9 plus 10. Hyvä kirjoitus. Kehoitit etten ala terapoimaan miestäni. Hyvä neuvo. Joskus toisen suoranaista piittaamattomuutta on vaikea uskoa ja sille löytyy selityksiä. Varsinkin, kun toinen osapuoli osaa kieltää toisen kokemukset (ja aistihavainnot) hyvin vakuuttavasti, itsekin valheitaan uskoen. Toistuvat kokemukset paljastavat totuuden. Usein asiat ovat juuri sitä miltä ne näyttävätkin. Kuten ysi plus kybä kirjoitti, totuus on usein yksinkertainen, tämän suuntaisesti.

Joskus ero voi oikeasti olla hyvä ratkaisu. Ihmisten tarpeet eivät aina kohtaa.

All right kirjoitti:

9 plus 10. Hyvä kirjoitus. Kehoitit etten ala terapoimaan miestäni. Hyvä neuvo. Joskus toisen suoranaista piittaamattomuutta on vaikea uskoa ja sille löytyy selityksiä. Varsinkin, kun toinen osapuoli osaa kieltää toisen kokemukset (ja aistihavainnot) hyvin vakuuttavasti, itsekin valheitaan uskoen. Toistuvat kokemukset paljastavat totuuden. Usein asiat ovat juuri sitä miltä ne näyttävätkin. Kuten ysi plus kybä kirjoitti, totuus on usein yksinkertainen, tämän suuntaisesti.

Joskus ero voi oikeasti olla hyvä ratkaisu. Ihmisten tarpeet eivät aina kohtaa.

Lue lisää

Kiltit miehet, jotka ehkä valehtelevat itselleenkin halutessaan säästää ja syödä kakun, houkuttavat ymmärtämään liikaa. Yhtä hyvin kyseessä voi olla suorakin laskelmointi, tätä en saanut tietää oliko niin, mutta sen olen saanut tietää missä omat rajani kulkevat. Ja olen saanut oppia olleeni vaimo, josta vitsit tietävät kertoa: mitäpäs Pekalle kuuluu? Kysy vaimolta ;) Tämä viivytti terveen itsesuojeluvaiston heräämistä. Selkiyttää tilannetta kovasti, kun ei yritä yhtään ymmärtää tai selittää, vain miettii mitä itse on valmis sietämään. Asioiden "pyöristely" johtaa itsekunnioituksen rapautumiseen. Ellei ole rehellisyyttä niin ei ole oikeaa suhdettakaan, omalta kohdaltani se tarkoitti pyöristelyn lopettamista eli valehtelin itselleni yhtä lailla. Pitkän suhteen lopettaminen on vaikeaa molemmille osapuolille, pelko motivoi selittämään kaiken parhain päin molemmin puolin. Näin itse asian nykyisin näen.

9+10 kirjoitti:

Kiltit miehet, jotka ehkä valehtelevat itselleenkin halutessaan säästää ja syödä kakun, houkuttavat ymmärtämään liikaa. Yhtä hyvin kyseessä voi olla suorakin laskelmointi, tätä en saanut tietää oliko niin, mutta sen olen saanut tietää missä omat rajani kulkevat. Ja olen saanut oppia olleeni vaimo, josta vitsit tietävät kertoa: mitäpäs Pekalle kuuluu? Kysy vaimolta ;) Tämä viivytti terveen itsesuojeluvaiston heräämistä. Selkiyttää tilannetta kovasti, kun ei yritä yhtään ymmärtää tai selittää, vain miettii mitä itse on valmis sietämään. Asioiden "pyöristely" johtaa itsekunnioituksen rapautumiseen. Ellei ole rehellisyyttä niin ei ole oikeaa suhdettakaan, omalta kohdaltani se tarkoitti pyöristelyn lopettamista eli valehtelin itselleni yhtä lailla. Pitkän suhteen lopettaminen on vaikeaa molemmille osapuolille, pelko motivoi selittämään kaiken parhain päin molemmin puolin. Näin itse asian nykyisin näen.

Lue lisää

Kuulostat aivan kuin puhuisit minusta. Siinä olet oikeassa, että takana voi olla suoranaista laskelmoivuutta. Lisään tähän, että jopa kykenemättömyyttä asettua toisen asemaan, ottaa toista huomioon. Tällöin laskelmoivuus sujuu, koska omatunto ei soimaa.
Käytät juuri oikeita sanoja: itsesuojelu.

Yhteiset arvot yhdistävät ihmisiä ja tekevät luottamisen mahdolliseksi. Ihmisen luonne on tämän kohtalo. Minä olin aina luottavainen, hyväuskoinen ja halusin uskoa toisesta hyvää. Nämä kokemukset ovat opettaneet minua ja mainitsemasi itsensä suojeleminen ei onnistu ellei katso sitä, mitä todellisuudessa tapahtuu. Otan asian kerrallaan. Olen herännyt unestani.

Mitä Valvojaan tulee, en tiedä luetko, mutta tämä viestivaihto voi avata sinulle näkökulmia.

All right kirjoitti:

Kuulostat aivan kuin puhuisit minusta. Siinä olet oikeassa, että takana voi olla suoranaista laskelmoivuutta. Lisään tähän, että jopa kykenemättömyyttä asettua toisen asemaan, ottaa toista huomioon. Tällöin laskelmoivuus sujuu, koska omatunto ei soimaa.
Käytät juuri oikeita sanoja: itsesuojelu.

Yhteiset arvot yhdistävät ihmisiä ja tekevät luottamisen mahdolliseksi. Ihmisen luonne on tämän kohtalo. Minä olin aina luottavainen, hyväuskoinen ja halusin uskoa toisesta hyvää. Nämä kokemukset ovat opettaneet minua ja mainitsemasi itsensä suojeleminen ei onnistu ellei katso sitä, mitä todellisuudessa tapahtuu. Otan asian kerrallaan. Olen herännyt unestani.

Mitä Valvojaan tulee, en tiedä luetko, mutta tämä viestivaihto voi avata sinulle näkökulmia.

Lue lisää

Katsoin telkusta dokkarin englantilaisesta aatelistosta, aristookraateista ja heidän kartanoistaan. (Ohjelma on yhä katsottavissa yle areenassa.) Jollakin tapaa minulle avautui Dianan jaCharlesin avioliitto. Näissä aatelisissa suvuissa tittelin ja syntyperän naiminen ovat itsestäänselvyys. Sitä heidän liittonsa oli: tavoite saada jälkeläisiä kruunulle. Diana oli nuori avioituessaan ja hän oli kokenut kovia hylkäämisiä lapsuudessaan. Hän vei tämän sisäisen kuvionsa tähän monarkkisia arvoja palvelevaan liittoonsa. Charles on varmaan aika nilkki ja kaikki elementit Dianan lapsuuden helvetin jatkumiselle olivat koossa.

Charlesia ei ehkä voida syyttää. Hän on monarkian systeemin kasvatuksen tulos. Ja siihen hänen luonteensa. Dianaakaan ei voida syyttää. Hän ei ehkä sisäistänyt ulkoista todellisuutta siniveristen keskinäisissä avioliitoissa. Hän haki avioliitostaan rakkautta ja hyväksyntää, joita hän ei koskaan saanut lapsuudessaan. Hänen lapsuutensa kuvio toistui avioliitossakin. Diana tuli torjutuksi.

Näin vanhempana voin katsoa ko todellisuutta siltä kantilta, että Diana olisi voinut elää myös toisin. Hän olisi ehkä voinut elää onnellisena. Tämä monarkkiavioliitto sallii rinnakkaissuhteet, jos ne hoidetaan tahdikkaasti. Diana olisi voinut etsiä rakkautta toisaalta. Ehkä hänen lapsuutensa sisäisen trauman kuvio esti häntä näkemästä tätä mahdollisuutta?

Nykyään halutaan solmia vain rakkausavioliittoja. Näin kuninkaallistenkin piireissä. Tavisten kesken ainakin. Kait. Varmaan silti on luonteita, jotka solmivat liiton tavallaan kulissisyistä.

Joka tapauksessa, omassa elämäntilanteessa on tärkeää pyrkiä näkemään ulkoinen todellisuus sellaisena kuin se on. Tunnistaa ja myöntää tosiasiat. Erottaa oma sisäinen todellisuus tästä. Me emme aina voi muuttaa ulkoisia olosuhteita, mutta voimme muuttaa suhtautumistamme siihen. Dianan stoori toistuu monen naisen elämässä. Kysymys on, että olisiko Diana valinnut parempaa kumppania ei-siniverisistä, jos avioliittoa Charlesin kanssa ei olisi tapahtunut?

Joskus tietyt prosessit on vain mentävä läpi, jotta "parempi ja onnellisempi" elämä on mahdollista.

Nyt tietysti Williamin ja Catherinen avioliiton suhteen, nähtäväksi jää, minkälainen kuvio taustalla on. Toivon heille kaikkea hyvää.

All right kirjoitti:

Kuulostat aivan kuin puhuisit minusta. Siinä olet oikeassa, että takana voi olla suoranaista laskelmoivuutta. Lisään tähän, että jopa kykenemättömyyttä asettua toisen asemaan, ottaa toista huomioon. Tällöin laskelmoivuus sujuu, koska omatunto ei soimaa.
Käytät juuri oikeita sanoja: itsesuojelu.

Yhteiset arvot yhdistävät ihmisiä ja tekevät luottamisen mahdolliseksi. Ihmisen luonne on tämän kohtalo. Minä olin aina luottavainen, hyväuskoinen ja halusin uskoa toisesta hyvää. Nämä kokemukset ovat opettaneet minua ja mainitsemasi itsensä suojeleminen ei onnistu ellei katso sitä, mitä todellisuudessa tapahtuu. Otan asian kerrallaan. Olen herännyt unestani.

Mitä Valvojaan tulee, en tiedä luetko, mutta tämä viestivaihto voi avata sinulle näkökulmia.

Lue lisää

Uskon, että Valvoja lukee nämä, mutta toivoisin, että myös hänen vaimonsa lukee, hänelle olisi näiden lukemisesta enemmän hyötyä? Valvojan kannattaisi kertoa se, mitä on täällä kertonut vaimolleen eli meille tuntemattomille.

Luottamusta on melkoisen mahdoton saada takaisin, kun se on rikottu. Ainakin siihen menee pitkä aika. Hyväuskoisuus on mielestäni eri asia. Siitä on hyväksi parantua, koska se on yhtä yksipuolinen asenne kuin usko siihen, että ihmiset ovat pahoja. Kyky nähdä toisessa hyvää tulee joissakin ammateissa kaupan päälle, samoin kyynisyys eli mahdollisuus nähdä päivittäin, miten ihmiset huijaavat toisiaan. Oma miesihanteeni on nykyisin ei-kiltti, särmikäs, koska kiltteys ei välttämättä tule sydämestä, vaan se on vain opittu, pelokas tapa suhtautua muihin ihmisiin, kätkeä todelliset tunteensa. En edes halua ymmärtää mistä se johtuu, koska odotan ihmissuhteelta aikuisuutta, vastuullisuutta tunteista ja teoista. Koko ikäänsä ei voi paeta sen taakse mitä on lapsena tai joskus muulloin kokenut, koska jokainen päivä rakentaa ihmistä uudelleen, jos hän on vastuullinen. Lapsuuden kuviot voivat olla kiinnostavia Dianan tai kenen tahansa kohdalla, mutta ne eivät ratkaise todellista elämää. Mitä ihminen on, rakentuu aikuisuuden teoista. Elämästään on ihan itse vastuussa jokainen, siis teoista, joita tekee muille ihmisille. Terapeutti voi ymmärtää teot ihmiselämän kokonaisuudessa, mutta muulle maailmalle olet se, mitä teet ja olet tehnyt. Sekin on näissä elämän isoissa ratkaisuissa pelottavaa.

10+9 kirjoitti:

Uskon, että Valvoja lukee nämä, mutta toivoisin, että myös hänen vaimonsa lukee, hänelle olisi näiden lukemisesta enemmän hyötyä? Valvojan kannattaisi kertoa se, mitä on täällä kertonut vaimolleen eli meille tuntemattomille.

Luottamusta on melkoisen mahdoton saada takaisin, kun se on rikottu. Ainakin siihen menee pitkä aika. Hyväuskoisuus on mielestäni eri asia. Siitä on hyväksi parantua, koska se on yhtä yksipuolinen asenne kuin usko siihen, että ihmiset ovat pahoja. Kyky nähdä toisessa hyvää tulee joissakin ammateissa kaupan päälle, samoin kyynisyys eli mahdollisuus nähdä päivittäin, miten ihmiset huijaavat toisiaan. Oma miesihanteeni on nykyisin ei-kiltti, särmikäs, koska kiltteys ei välttämättä tule sydämestä, vaan se on vain opittu, pelokas tapa suhtautua muihin ihmisiin, kätkeä todelliset tunteensa. En edes halua ymmärtää mistä se johtuu, koska odotan ihmissuhteelta aikuisuutta, vastuullisuutta tunteista ja teoista. Koko ikäänsä ei voi paeta sen taakse mitä on lapsena tai joskus muulloin kokenut, koska jokainen päivä rakentaa ihmistä uudelleen, jos hän on vastuullinen. Lapsuuden kuviot voivat olla kiinnostavia Dianan tai kenen tahansa kohdalla, mutta ne eivät ratkaise todellista elämää. Mitä ihminen on, rakentuu aikuisuuden teoista. Elämästään on ihan itse vastuussa jokainen, siis teoista, joita tekee muille ihmisille. Terapeutti voi ymmärtää teot ihmiselämän kokonaisuudessa, mutta muulle maailmalle olet se, mitä teet ja olet tehnyt. Sekin on näissä elämän isoissa ratkaisuissa pelottavaa.

Lue lisää

vaimolleen, ei meille tuntemattomille piti tietysti kirjoittaa.

10+9 kirjoitti:

vaimolleen, ei meille tuntemattomille piti tietysti kirjoittaa.

Jatkan vielä esimerkillä. Et all right kertonut, millaista nuorten naisten tiirailua miehesi harrastaa, mutta voit olla varma, ettei kukaan näe sitä niin kuin sinä: lapsuuden vaille jäämisenä. Se on vain tyypillinen ja säälittävä kuvitelma, jos johtaa tekoihin, aiheestahan on kirjoitettu ja vitsailtu aina. Tässäkin ketjussa on pari miestä toivonut nuorempaa ystävätärtä. Moni elokuva rakentuu sille fantasialle, että nuori nainen hullaantuu vanhempaan. Mutta tosielämässä on on melko harvinaista. Ja vielä harvinaisempaa on se, että suhteesta tulisi jotakin järkevää. Teet palveluksen miehellesi, jos kerrot mitä ihmiset tuollaisesta ajattelevat, mitä itse siitä ajattelet. Se on ystävän teko, jos ei muuta. Mutta jos ihminen haluaa elää fantasiassa edes hetken, sille ei tietysti mitään voi. Jotkut teot leimaavat ihmistä paljon enemmän kuin olisi ehkä suotavaakaan. Esimerkiksi naurunalaiseksi voi joutua pientekin tekojen takia.

10+9 kirjoitti:

Jatkan vielä esimerkillä. Et all right kertonut, millaista nuorten naisten tiirailua miehesi harrastaa, mutta voit olla varma, ettei kukaan näe sitä niin kuin sinä: lapsuuden vaille jäämisenä. Se on vain tyypillinen ja säälittävä kuvitelma, jos johtaa tekoihin, aiheestahan on kirjoitettu ja vitsailtu aina. Tässäkin ketjussa on pari miestä toivonut nuorempaa ystävätärtä. Moni elokuva rakentuu sille fantasialle, että nuori nainen hullaantuu vanhempaan. Mutta tosielämässä on on melko harvinaista. Ja vielä harvinaisempaa on se, että suhteesta tulisi jotakin järkevää. Teet palveluksen miehellesi, jos kerrot mitä ihmiset tuollaisesta ajattelevat, mitä itse siitä ajattelet. Se on ystävän teko, jos ei muuta. Mutta jos ihminen haluaa elää fantasiassa edes hetken, sille ei tietysti mitään voi. Jotkut teot leimaavat ihmistä paljon enemmän kuin olisi ehkä suotavaakaan. Esimerkiksi naurunalaiseksi voi joutua pientekin tekojen takia.

Lue lisää

Tarkennan vielä, että nuori nainen - vanhempi tarkoitan tälläistä berlusconi-asetelmaa, missä ikäeroa on ainakin 20 vuotta. Sukupolvienkin yli suhde voi toimia, jos yhteiset arvot, harrasteet, seksuaalinen kitka ynnä muu sopii yhteen. Mutta jos suhde perustuu vain seksuaaliselle viehtymykselle, tulee pian riitaa jo siitä, mitä kanavaa kuunnellaan autossa :) Eri aikoina kasvaneilla ei myöskään ole samaan tapaan yhteisiä muistoja. (Se voidan tietty kokea etunakin.) Itse tunnen yhden unelmaparin, jossa nainen on vanhempi. Heitä yhdistää lyhyesti sanottuna kaikki :) Voin uskoa, että erojen ja kaikenlaisten vaikeiden elämänvaihdeiden jälkeen se ehkä tuntuu elämän ihanalta lahjalta, olen tosi iloinen heidän puolestaan.

Niin, Valvoja on ollut vaimolleen luottamuksen arvoinen, koska kertoi ihastuksesta. Itse arvostaisin korkealle tuollaisen rehellisyyden. Siltikin, vaikka se herättäisi mustasukkaisuutta ja pelkoa.

Hyviä keskusteluja. Ysi kybä oikeassa, ei elämää voi psykologisoida. Ihminen kaipaa syitä, vastauksia kysymyksiin, mutta, kova esimerkki: jos joku esim valehtelee, tai varastaa tai muuta kakkaa... Niin oikeassa elämässä se on kakkaa eivätkä selitykset lääkitse tilannetta. Toki syiden ymmärtäminen auttaa mutta kakkaa mikä kakkaa.

Eli mies joka tykkää ja tuntee vetoa tietynnäköisiä ja ikäisiä naisia kohtaan, hän ei siitä muutu tai "parannu" muuten kuin kokemuksen kautta.

Minusta asia on yksinkertainen. Toisen osapuolen (esim minun) pitää kasvaa, jotta kyllästyy olemaan suhteessa, jossa tarpeet eivät kohtaa.

Kyllästyminenhän siinä tulee, ei hitustakaan mustasukkaisuutta. Ei sellaisessa suhteessa ole vetovoimaa, se hiipuu jonkinlaisen tasapainottomuuden takia.

Sitten tulevat muut syyt, jotka vaativat puntarointia ja prosessointia, ennen kuin epätyydyttävä suhde on mahdollista purkaa. Yksi voi olla ihan tyytyväinen tähän järjestelyyn, vaikka toinen rinnalla kokee sen tukahduttavana.

Iän myötä liiallinen syiden hakeminen menettää merkityksensä. Jos ei tunnu hyvältä, that's it. Yhdelle rehellisyys on tärkeätä, toiselle se, että on "turvallisessa" liitossa. Sama se, olkoon sitä, olkoon tätä. Minä haluan, että mulla on hyvä olla. Hetkessä eivät nämä asiat ratkea, siitäkään huolimatta, että osittain omat tuntemukset olisivat kirkkaita.

Äärimmäisen joustava ja sopeutumishaluinenkin ihminen voi iän myötä kyllästyä toisten mukaan joustamiseen. Yleensä sellaisen ihmisen vika on juuri tuo kyky joustaa. Toinen osapuoli on joustamaton.

Ysi kybä sanoi oikein. Ihminen on itse vastuussa ratkaisuistaan. Sen tajuaminen karsii selittelyitä, ja yleensä eteen tulee käytännön asioiden eri ratkaisuvaohtoehtojen puntaroiminen.

Hyvää Uutta Vuotta! Hyviä ratkaisuja! Ratkaisu on aina hyvä, oli se mikä tahansa. Samassa rypeminen on kuluttavaa.

Uusi vuosi ja uusia ystäviä!

All right kirjoitti:

Hyviä keskusteluja. Ysi kybä oikeassa, ei elämää voi psykologisoida. Ihminen kaipaa syitä, vastauksia kysymyksiin, mutta, kova esimerkki: jos joku esim valehtelee, tai varastaa tai muuta kakkaa... Niin oikeassa elämässä se on kakkaa eivätkä selitykset lääkitse tilannetta. Toki syiden ymmärtäminen auttaa mutta kakkaa mikä kakkaa.

Eli mies joka tykkää ja tuntee vetoa tietynnäköisiä ja ikäisiä naisia kohtaan, hän ei siitä muutu tai "parannu" muuten kuin kokemuksen kautta.

Minusta asia on yksinkertainen. Toisen osapuolen (esim minun) pitää kasvaa, jotta kyllästyy olemaan suhteessa, jossa tarpeet eivät kohtaa.

Kyllästyminenhän siinä tulee, ei hitustakaan mustasukkaisuutta. Ei sellaisessa suhteessa ole vetovoimaa, se hiipuu jonkinlaisen tasapainottomuuden takia.

Sitten tulevat muut syyt, jotka vaativat puntarointia ja prosessointia, ennen kuin epätyydyttävä suhde on mahdollista purkaa. Yksi voi olla ihan tyytyväinen tähän järjestelyyn, vaikka toinen rinnalla kokee sen tukahduttavana.

Iän myötä liiallinen syiden hakeminen menettää merkityksensä. Jos ei tunnu hyvältä, that's it. Yhdelle rehellisyys on tärkeätä, toiselle se, että on "turvallisessa" liitossa. Sama se, olkoon sitä, olkoon tätä. Minä haluan, että mulla on hyvä olla. Hetkessä eivät nämä asiat ratkea, siitäkään huolimatta, että osittain omat tuntemukset olisivat kirkkaita.

Äärimmäisen joustava ja sopeutumishaluinenkin ihminen voi iän myötä kyllästyä toisten mukaan joustamiseen. Yleensä sellaisen ihmisen vika on juuri tuo kyky joustaa. Toinen osapuoli on joustamaton.

Ysi kybä sanoi oikein. Ihminen on itse vastuussa ratkaisuistaan. Sen tajuaminen karsii selittelyitä, ja yleensä eteen tulee käytännön asioiden eri ratkaisuvaohtoehtojen puntaroiminen.

Hyvää Uutta Vuotta! Hyviä ratkaisuja! Ratkaisu on aina hyvä, oli se mikä tahansa. Samassa rypeminen on kuluttavaa.

Uusi vuosi ja uusia ystäviä!

Lue lisää

Hyvää, parempaa uutta vuotta täältäkin kaikille! Keskustelu meni vähän sivuun Valvojan asiasta, mutta oli mukava vaihtaa ajatuksia. Kukapa tietää, jos vaikka Valvojan rehellisyys johtaisi siihen, että ystävyys toteutuisi, kunhan osapuolet saavat hiukan aikaa totuttautua tilanteeseen,

Tilanne ei siis ole aloituksesta juuri muuttunut. Mitä tuosta satunnaiselle kulkijalle tulee mieleen, on se, että olet sitoutunut avioliittoosi (toisin kuin aiemmassa viestissäni epäilin), koska osoitat vaimollesi hellyyttä ja kiintymystä. Se on varmasti hyvä tie, jos asettaudut vaimosi asemaan, kun hän tuntee itsensä uhatuksi ystävän johdosta. Sinulle on ilmeisesti jäänyt epäselväksi mitä se ihan käytännössä tarkoittaa, että et ole kasvanut vaan haluat palata 10 vuotta ajassa taaksepäin eli mitä vaimosi sillä oikein tarkoittaa. Se kannattaisi selvittää ihan juuriaan myöten vaikka terapiassa. Mitä hän kaipaa. Ja mitä sinä kaipaat avioliittoon.

Ystäviä on luonnollista kaivata. Jokainen, joka tällä palstalla on, on varmaankin pohtinut ystävyyttä, minäkin olen täällä siksi. Luulisin, että asia on niin kuin ystäväsi sanoikin eli hän ei vain halua sekaantua kenenkään avioliittoon. Hän olisi halunnut muuten olla ystäväsi, mutta tässä tilanteessa ei. Monet ystävyyden alkavat työpaikalla. Mutta eihän sitä oikeastaan voi tietää, miten herkästi tämä ystäväsi yleensä asioitaan kertoo. Jotkut naiset kertovat hyvinkin paljon itsestään heti alkajaiseksi kaikille. Itse en ole sellainen, mutta tunnen sellaisia. Olen miettinyt, että se onkin aika hyvä taktiikka. Silloin saa keventää sydäntään ja huomaa onko toinen samalla aaltopituudella, kokenut samaa tms. aivan heti.

Toivon, että tilanne tasaantuu ja jossain vaiheessa voit saada ystävän, jos et tuosta naisesta niin jostain toisesta. Jos perheenne ystävät ovat vaimosi ystäviä, voi sulla myös olla sellaisia ystäviä. Jos ystäväkin on naimisissa, tilanne on ehkä helpompi ystävystymiselle, jos ollaan eri sukupuolta.

Riskin ottaminen on hyvä näkökulma. Kirjoitin ylempänä tuossa naisista, jotka ovat hyvin avoimia puhumaan elämästään muille. He ovat yleensä naisia, joilla on laaja ystävä- ja tuttavapiiri. He ottavat riskin suomalaisessa kulttuurissa, jossa heitä voidaan pitää vähän outoina, mutta jos joku pitääkin, se on hänen ongelmansa :)

Miehen rooliin kuuluu olla vahva? Itse luin tuota Valvojan kirjoitusta, että hän on nimenomaan osoittanut maskuliinista vahvuutta ja tukenut vaimoaan ja osoittanut kestävyyttä, kun vaimo on kärsinyt mustasukkaisuudesta, vuosien ajan. Vaimo ei ehkä ole huomannutkaan, mitä se on vaatinut? Samoin vaimo on osoittanut vahvuutta tukemalla Valvojaa joissain toisissa asioissa.

Keskustelu on mielenkiintoista ollut, koska jokaisella on loppujen lopuksi eri käsitykset esim hyvästä parisuhteesta tai siitä mikä on hyvässä parisuhteessa olennaista. Jos joutuisi jotenkin puolustamaan itseään, se ei minusta oikein kuulosta hyvältä. Mutta onhan se myös realiteetti, jonka olen oppinut., koskaukaan ei katso sen perään mitä toivon elämältä - ei kukaan muu kuin minä itse. Kukaan ei voi tietää mitä haluan ellen kerro sitä vaikkapa puolisolle. Silloin puoliso voi antaa turvallisuudentunnetta, tukea, keskustelua, vaikka onkin ihan erilainen ihminen omine toiveineen. Tasavertainen, mutta ei samanlainen.

Se terapia varmasti selkiyttäisi ajatuksia molemmille. Ja mustasukkaisuus on niin tuskallinen tunne (vaikka olisi aiheetonta), että vaimosi varmasti hyötyisi terapiasta. Kaikenkaikkiaan kuulostaa siltä, että olette tosiaankin paljon jutelleet ja panostaneet suhteeseenne. Vaimosi on oikeassa, ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä siitä, mitä toisella on ollut nuoruudessa, kenenkään ei myskään pitäisi kärsiä puolison aiheettomasta mustasukkaisuudesta. Toisaalta ne vammat mitä jokaisella on elämästä ja kokemuksista on tullut, voivat myös parantua avioliitossa, sellaisessakin joka päättyy eroon, koska ihmiset kasvattavat toisiaan. Tämä ihastumisesi ystävään voisi olla vaimollesi se tekijä, mikä auttaisi häntä kasvamaan yli mustasukkaisuudesta. Nythän mustasukkaisuus ei ollut aiheetonta siinä mielessä, että sinulla oli tunteita ystävää kohtaa. Toisaalta tämä sama tilanne, että menetit ystävän, saisi sinut käsittelemään kokemuksia ja ajatuksia ystävyydestä vähän syvällisemmin siellä terapiassa. Ainakaan terapiasta ei ole varmasti mitään haittaa. Omallakin kohdalla terapia muutti minua aika paljon vahvemmaksi, tavallaan onnelisemmaksi ihmiseksi. Monet asiat avioliitossakin näkyvät toisenlaisina, monipuolisemmin. Kävi kyllä niin, että ensimmäinen terapeutti ei oikein osannut auttaa. Vasta toinen oli hyvä.

Ei se ole perusteetonta mustasukkaisuutta, koska:

-sinä olet kertonut vaimollesi olevasi ihastunut toiseen naiseen
-sinä haikailet ihastuksesi perään
-salailit

Älä hei pliis viitsi heittäytyä nyt mustasukkaisuuden uhriksi, kun itepähän kerjäsit. Ja muuten, se ongelma ei ole siinä, että sinä lopulta kerroit totuuden vaimollesi, vaan siinä, että päästit tilanteen siihen pisteeseen.

reality check kirjoitti:

Ei se ole perusteetonta mustasukkaisuutta, koska:

-sinä olet kertonut vaimollesi olevasi ihastunut toiseen naiseen
-sinä haikailet ihastuksesi perään
-salailit

Älä hei pliis viitsi heittäytyä nyt mustasukkaisuuden uhriksi, kun itepähän kerjäsit. Ja muuten, se ongelma ei ole siinä, että sinä lopulta kerroit totuuden vaimollesi, vaan siinä, että päästit tilanteen siihen pisteeseen.

Lue lisää

Niin haikailen häneen peräänsä KESKUSTELUSEURANA. Minulla ei koskaan aiemmin ole ollut läheistä ystävyys suhdetta kenenkään kanssa. EN tiedä minkälaisena sanalla asiaa kuvailisin. Käytin sanaa ihastus. En tiedä parempaakaan. Kuten olen toistanut monta kertaa minulla ei ole mitään välttämätöntä tarvetta edes tavata häntä mutta olisi kiva että olisi edes joku jonka kanssa vaihtaaa ajatuksia. Vaimonkin kanssa olisi kiva jutella mutta kun hän räjähtää milloin mistäkin niin kannattaako paljon keskustella kun se olisi veren kaivamista nenästä. En ole salaillut mitään, ei kukaan tiedota varmasti vaimolleen jokaisesta työkaveristaan. Kun olin muutaman s-postin hänen kanssaan vaihtanut mainitsin hänestä ohi mennen vaimolle ja hän räjähti täysin ja kutsui naista lutkaksi. Totesin ettei sillä kertaa kannata asiasta keskustella enempää. Kun parin viikon päästä uudestaan juttelimme niin hänelle olikin ok että minulla on ystävä.

Mutta kuten tuolla myöhemmin olen kertonut tämä nainen onkin sitä mieltä etten ole ystävä.
Niinpä olen 30-v perheellinen mies, jolla ei koskaan ole ollut ystävää. Ja varmasti tappaisin itseni jos ei olisi lapsia. Tässä nyt on kaikenlaista vastoin käymistä ja paskaa tullut niskaan elämän varrella. Vaimo raivoaa minulle milloin mistäkin ja uhkailee jättämisellä(koska pelkää että tartutan masennukseni lapsiin,.). Töissäkin on taas tullut paskaa niskaan. Ainoastaan pomolta, jotain ymmärrystä olen saanut.

Terapiassa saat vastauksen noihin esittämiisi kysymyksiin, sellaisten pohtimista terapia juuri tarkoittaa. Ja muutos on, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, ymärtää miksi sellaiseksi on kasvanut. En minäkään ulkoisesti ole muuttunut esim yhtään sosiaalisemmaksi, ehkä jopa päinvastoin eli rima ystävyyteen on kasvanut (ongelma, jonka vuoksi tänne palstalle tulin).

Vika onkin siinä toisessa? Tässä yksi asia, jota olen juuri itsekin pohtimassa. Olen aina pitänyt ihmiset mielellään kauempana, yksi tai kaksi ystävää on riittänyt. Mutta erinäisten asioiden takia en halua enää olla ystävieni kanssa ystävä. Olen löytänyt "vian" heistä eli koska elämäni on muuttunut, haluan eri asioita. En tyydy monessakaan asiassa enää entiseen, vaadin parempaa kohtelua jne. Onkohan sulla Samanlaista hain jotain sellaista meneillään?

Monissa näissä kirjoituksissa, joita olen lukenut, on vika aina toisessa, siis ystävässä. Valvoja oli tässä poikkeuksellinen eli hänen kirjoituksessaan oli alusta asti pohdittuna omaa osuutta, objektiivisuutta, varmaan siksi tästä ketjusta kiinnostuin vastatakseni, kun itsekin haen vastauksia oman osuuteni suhteen. Olen oppinut, ettei hmissuhteissa ei johda kovin pitkälle se, että näkee vian toisessa, vaikka se toinen olisikin toiminut jotenkin väärin. Tätä kai all right tarkoitti, kun sanoi, että esteet ystävyydelle ovat oman itsen sisällä, jotenkin siihen suuntaan. En tosin ole kovin pitkälle siinä päässyt, mikä itsessäni on vialla ;)

Nyt pitäisi etsiä uusia ystäviä entisten tilalle. En etsi täältä, luen oppiakseni. En edes kaipaa laajaa ystäväpiiriä tai tiivistä yhteydenpitoa. Nautin yksinolosta. Mutta haluaisin tietää millaisia ihmisiä itse olen vetänyt puoleeni aiemmin, tehdä nyt toisin. Vaikka se ehkä vaikuttaa jopa laskelmoidulta, en usko että on pahaksi havaita vaikka sitä, että joku kaikille asioistaan jutteleva saa enemmän ystäviä ja on siis enemmän valinnanvaraa kuin pidättyväisellä (kuten minulla). Alan olla sillä kannalla, että menen terapiaan pohtimaan tätä, koska toinen ihminen kuitenkin auttaa havaitsemaan sokeita pisteitä paremmin niinkuin nimimerkki samanlaista hain kirjoittaa.

Niin, kyllä ystävyyteen aika paljon vaaditaan, täällä ollaan täysin tuntemattomia jokainen. Realistisempi ajatus on mielestäni se, että virittää suhteita entisiin ystäviin uudelleen?Kuulostaa siltä, että vaimosi ei osoita arvostusta sinulle ja kirjoitustesi perusteella sinäkään et arvosta liiemmin häntä arvosta? Ehkäpä molemmilta on jäänyt sanomatta jotain tärkeää, josta pitäisi puhua?

Kuten aiemmin kirjoitin, omasta elämästään on jokainen itse vastuussa. Toisen ihmisen muokkaamaa elämää ei ole mieltä elää. Toisten muokkaamaa elämäntapaa tai kuvaa omasta persoonasta on ehkä tarvinnyt johonkin. Minä suhteessa ystäviini olen esim ottanut tietyn roolin, vastannut odotuksiin, koska minulla on ollut siihen jokin tarve. Mutta ei ole enää. Se mitä yritän opetella, on vastuun ottaminen omasta elämästä. Tosin sitä varmaan joutuu opettelemana koko elämän.

10+9 kirjoitti:

Niin, kyllä ystävyyteen aika paljon vaaditaan, täällä ollaan täysin tuntemattomia jokainen. Realistisempi ajatus on mielestäni se, että virittää suhteita entisiin ystäviin uudelleen?Kuulostaa siltä, että vaimosi ei osoita arvostusta sinulle ja kirjoitustesi perusteella sinäkään et arvosta liiemmin häntä arvosta? Ehkäpä molemmilta on jäänyt sanomatta jotain tärkeää, josta pitäisi puhua?

Kuten aiemmin kirjoitin, omasta elämästään on jokainen itse vastuussa. Toisen ihmisen muokkaamaa elämää ei ole mieltä elää. Toisten muokkaamaa elämäntapaa tai kuvaa omasta persoonasta on ehkä tarvinnyt johonkin. Minä suhteessa ystäviini olen esim ottanut tietyn roolin, vastannut odotuksiin, koska minulla on ollut siihen jokin tarve. Mutta ei ole enää. Se mitä yritän opetella, on vastuun ottaminen omasta elämästä. Tosin sitä varmaan joutuu opettelemana koko elämän.

Lue lisää

=>Kuulostaa siltä, että vaimosi ei osoita arvostusta sinulle

Nykyään on ajoittain paremmin, mutta olen tehnyt vitsiksi sen että kehun vaikkapa ruokaa ylisanoilla. Ei sekään toiminut, ei hän sano "olipa hyvin tehty" tms. ellen itse kysy olinko ahkera tai reilu.

=>sinäkään et arvosta liiemmin häntä arvosta

Toki arvostan häntä sellaisena kuin hän on. Mutta ei hänestä ole oikein vakaviin keskusteluihin tai tueksi myötä- ja vastoinkäymisiin. Siksi olin hakenut ystävää, ja päädyin myöskin keskustelupalstoille. Onhan ystävyys hienoa silloin kun sellaisen tunnistaa pelkkien muodollisten kohteliaisuuksien sijaan.

Siksi tämän ketjun aloittajan kokemukset olivat minulle tärkeä tieto. En siis enää kuvittele että vastaava onnistuisi meillä sen paremmin. Se auttoi hieman eteenpäin, ja ehkä opettelen jatkossa sanomaan useammin "ei". Myöskin suhtaudun muihin rennommin kun tiedän ettei varsinaisesti kannata yrittää synnyttää kaverisuhdetta muiden kuin miesten kanssa.

samanlaista hain kirjoitti:

=>Kuulostaa siltä, että vaimosi ei osoita arvostusta sinulle

Nykyään on ajoittain paremmin, mutta olen tehnyt vitsiksi sen että kehun vaikkapa ruokaa ylisanoilla. Ei sekään toiminut, ei hän sano "olipa hyvin tehty" tms. ellen itse kysy olinko ahkera tai reilu.

=>sinäkään et arvosta liiemmin häntä arvosta

Toki arvostan häntä sellaisena kuin hän on. Mutta ei hänestä ole oikein vakaviin keskusteluihin tai tueksi myötä- ja vastoinkäymisiin. Siksi olin hakenut ystävää, ja päädyin myöskin keskustelupalstoille. Onhan ystävyys hienoa silloin kun sellaisen tunnistaa pelkkien muodollisten kohteliaisuuksien sijaan.

Siksi tämän ketjun aloittajan kokemukset olivat minulle tärkeä tieto. En siis enää kuvittele että vastaava onnistuisi meillä sen paremmin. Se auttoi hieman eteenpäin, ja ehkä opettelen jatkossa sanomaan useammin "ei". Myöskin suhtaudun muihin rennommin kun tiedän ettei varsinaisesti kannata yrittää synnyttää kaverisuhdetta muiden kuin miesten kanssa.

Lue lisää

Mikä pitää sinua suhteessa, jossa olet tyytymätön? Jos koet että vaimostasi ei ole vakaviin keskusteluihin tai tueksi myötä- ja vastoinkäymisiin niin mitä arvelet vaimosi vastaavan, onko sinusta? Miten hän näkee tilanteenne? Mikä häntä pitelee suhteessa?

Ei näihin tartte vastata, tulipahan vaan ihmeteltyä. Kerroit, ettei vaimosi ole kiinnostunut sinusta seksuaalisesti. Mitä olen näitä lukenut, se on ilmeisesti todella karu kohtalo. Jos seksuaalinen kipinä suhteesta katoaa, jos ei koe tukea, ymmärrystä ja ystävyyttä...

Ja vielä jatkoa...

Tosin ehkä erona "Valvojan" parisuhteeseen: koen että me molemmat - mieheni ja minä - ollaan erittäin introvertteja. Tai että musta nyt alkanu tulemaan sellainen...Lisäksi mies väitti jotain paksua tässä yhtenä päivänä: minä muka olen hänen kaikki kaverisuhteensa tappanut? ja estänyt heitä tapaamasta? Aikamoista - kertaakaan en ole häntä kieltänyt menemästä kavereidensa kanssa, mutta olen antanut kyllä ymmärtää, että meidänkin olisi aika viettää aikaa enemmän kahdestaan (vaikka romanttisesti tai kehittäen parisuhdettamme). Nyt ollaan vaan isi ja äiti, jotka puhuu vaan lapsiensa asioista. Ja kohta kun meno jatkuu samana niin ei voi enää työasioistaakaan kotona puolta sanaa enempää avautua:( Ei meillä silti puhumattomuutta ole, ja tunteista voi puhua aikasempaa enemmän, mutta jotenkin erimielisyyksiä on ihan liiaksi asti. Eikä aika riitä kaiken setvimiseen, eikä kohta halukaan enää. Lopputulemana on lisää riitaa. Ja asiaa ei auta, että miehen mielestä paras apu on väkisin halata riidan lopettamiseksi....! (miksi ei usko ja suostu lopettamaan tota, tästä saatu mahtiriidat aikaan!)

Eli jos nyt meidän "pikku onnelassamme" tapahtus ihan mitä tahansa muutosta - negatiivista tai positiivista - niin uskon, että tämä paatti uppoais aika pikaseen. Ongelmiamme emme ehdi selvittää siinä tahdissa pois alta kun niitä muodostuu. Parisuhdettamme mies lupasi hiljan lähteä vatvomaan terapiaan yhdessä, mutta nyt hän ei ole edes hiiskahtanut aiheesta. Pitää kohta itse nostaa kissa pöydälle...

Ehkä tämä on väärässä paikassa avautumista, mutta ajattelin nyt laittaa omia ajatuksia tähän. Olen myös huomannut, että ystävien saaminen on vaikeaa. Miehet ja naiset on matkan varrella koittaneet iskeä, vaikka olen ihan tavallinen "seinäruusu" eikä mulla ole mitään suuria luuloja itsestäni. Sinänsä surettavaa, että tuollanen ahdistaa ja olen ihan hetero. Aika moni alkanu kaveeraa sen takia, että hyötyis musta jotain. Ja kun alan vaikuttaa tylsältä, niin eiku uusia mielenkiintoisempia kavereita hakemaan. Lisäksi olen koulukiusattu ja introvertti, niin ei ole luontevasti matkan varrella kertynyt ystäviä - töitä siinä on saanu tehdä, että tutustuu. Sosiaaliset tilanteet laumassa ja julkisilla paikoilla koen erittäin rassaavina ja voimia vievinä. En muuten välitä tuollaisista ystäväpariskuntien vierailusta. Jotenkin se on tosi vaivaannuttavaa, keskustelut on jotain tuollaista, mitä "Valvoja" mainitsi tuolla ylempänä.Ja ne naiset jotka olleet/ovat mun kavereita, ovat sitä mukaa putoilleet pois kelkasta, kun on lapsia syntynyt ja on muutettu. Sinkkuina eivät oikein ymmärrä äidin elämää ja mun arkea ei todellakaan ole mikään miesten vamppaaminen. jne jne. Ennen kaikkea olen huomannut, että olen muuttunut (kasvanut?) ihmisenä ja tarvitsisin uusia ystäviä - kuten meistä jokainen. Ja Valvojallekin soisin kyllä uusia ystäviä.

Hyvää uutta vuotta ja kuten tuossa joku toivotti - niin uusia ystäviä myös!

Kyllä minustakin parhaimmillaan vaimo ja mies ovat myös parhaita ystäviä, tukevat, ymmärtävät toisiaan, nauravat yhdessä. Seksuaalinen ulottuvuus on silti vielä tärkeämpi. Ja jos luottamus puuttuu, ei voi oikein jatkaa, täytyy tehdä jotain, lähteä tai hankkia apua. Kärvistely suhteessa, jossa ei viihdy, on elämän tuhlaamista. Terapia on helppo ratkaisu, siksi on harmi, ettei useampi halua mennä.

Lähes kaikki varmaan tajuavat, että tarinalla on se toinenkin puoli. Siis vaimon. Kun olen ehkä kuukauden lueskellut erilaisia juttuja täältä, olen huomannut, että ihmiset ja tarinat ovat hämmästyttävän samankaltaisia, siis perustarinat pienin variaatioin. Siksi kai tämä koukuttaakin? Voi saada jotain omaan tilanteeseen toisen tarinasta.

Analysoit tilannnettasi ja myös valvojan tilannetta hyvin selväpäisesti.

Niin, kuten tästä ketjusta voi päätellä, on suurin osa aika yksimielisiä kanssasi. Naimisissä olevan naisen ja sinkkunaisen ystävyys ei vain toimi. Aika harva nainen voisi ohittaa sen muuna kuin suhteen hakemisena.

Olen varmaan ihan pihalla mutta...
Vaimona en hihkuis kovinkaan paljoa innosta, jos mies olis tutustunut naiseen ja alkais tätä kaupata mullekin ystäväksi. Etsiikö vaimosi nimenomaan aktiivisesti ystäviä? Onko hänellä paljon kavereita? Tuskin hän heittäytyy itselleen tuntemattoman kanssa ystäväksi? Ystävystyminen sinällään on aika monimutkainen prosessi eikä se tapahdu pakottamalla. Ja moni nainen(puhunko vain itsestäni, joku vahvistakoon todeksi tai vääräksi) luokittelee mielensä perukoilla porukkaa esim. kategorioihin hyvänpäivän tutut, kaverit ja ystävät - ja tietty se yks ja ainut bestis on sitten vallan omaa luokkaansa...

Vaimosi voisi ehkä jollain aika välillä ensin tottua uuteen ystävääsi ja luultavasti piitkän tutustumisen jälkeen löytää ystävästäsi hyviä puolia, kenties jotain yhteistä - siis muutakin kuin sinut. Mutta mitä sitten? Luultavasti aika moni katsoisi kieroon, kun hengailet paljon nuoremman naisen kanssa (eikä vähiten vaimosi). Vai meinasitko/meinasitteko isolla poppoolla alkaa hengailemaan? Ja mitäpä jos odottaisit, että tämä sinkkunaiskaverisi pariutuisi jonkun miehen kanssa? Jos se olisi vaimosi mielestä tasapainosempi tilanne?

Mun mies on kans tuollanen, vaan hänen sukulaistensa luo mennään kyläilemään, kun lähdetään hänen kotikonnuilleen. Tiedän, että hänellä on ok välit exänsä kanssa ja pitää tähän yhteyttä. Ei vaan ole koskaan vaivautunut kertomaan asiasta, hyvin pienistä asioista aavistan tämän. En edes välitä tietää näkeekö tätä exäänsä nykyään ja ei ole mulle ees mitään suostunut ihmisestä puhumaan. Ei olla ees toistemme exiä koskaan tavattu... En välitä sellasesta. Mutta olen ymmärtänyt, että ex on hänelle todella tärkeä noin niin kun ystävänä. Se on ok. Silti en koko naista halua ikinä nähdä edes vahingossa nähdä livenä.

En ole koskaan itsekään ollut mikään ystävämagneetti. Voinko kornisti sanoa sinulle Valvoja, että ole onnellinen, kun ympärilläsi ei parveile "ystäviä", jotka sitten paljastuukin selkäänpuukottajiksi, sänkyysi pyrkijöiksi, palvelusten haluajiksi yms muiksi hyväksikäyttäjiksi tai sitä yrittäviksi. Naisena tämän kaiken saa "bonuksena" kun koittaa ystävystyä. Ja jos joku neropatti pähkäilee, että paska "tsäkä" tai on tuo mahtanut kummien hyyppien kanssa kaveerata, niin sanonpa vaan, että nuorta,naiivia ja hyväsydämistä ihmistä rangaistaan tyhmyydestään... Joten tadaa, olen oppinut olemaan kyyninen, samalla olen huomaamattani korottanut rimaa ja en päästäkään enää ketään kovin helposti lähelle. Pari ystäväksi luokiteltavaa on - he vaan asuvat turhan kaukana.

Olen huomannut, että eipä heistä juurikaan kuule ellei itse viestitä elonmerkkejään sinne päin. Mutta yhteydenpito on lämmintä ja välittävää, joskin turhan hiljentynyttä. Kai nekin ystävyydet lopulta kuolee pois...Mutta arvon Valvoja, kannattaa olla aktiivinen, kysellä ja olla läsnäolevan oloinen silloin kun olet vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Et muuten saa tietää asioista eikä kukaan usko sinun välittävän paskaakaan, jos et vaikuta "lämpimältä ja välittävältä". Insinöörimäinen tenttaaminen(mitä mieheni harrastaa!!) on aivan kamalaa ja saa mutkin tuntemaan itseni sääntöjä rikkoneeksi kakaraksi, kun hän kysyy päivän kuulumisiani(tai lasten).

Tuli lisäksi mieleen, että jos vaimosi on sosiaalisempi, niin eikö hän voisi alkaa auttaa sinua? Alkaa metsästämään potentiaalisen oloisia ystäväkandidaatteja sinulle? Ei nyt ehkä tarvitse isoon ääneen tätä mainostaa, mutta silleen vaivihkaa olla sunkin puolesta silmät auki. Ja ehkä sun pitäs vaan enemmän pakottaa itseäs kohtaamaan ihmisiä, niin ehkä jonkun kanssa kolahtais kemiat ja tulis ystävyyttä? Kun ei maailma yhden ystävän menetykseen lopu (senkin olen kokenut), uusia tulee vastaan jos on avoin.

Kun olet ex-naapurisi tai kenen tahansa kanssa tekemisissä, niin muista varovasti kysellä, että mitä lapsille kuuluu? Miten sujuu naisrintamalla? jne. Voit pehmentää aihepiirin vaihtamista ja seuraavaan siirtymistä kertomalla lyhyesti ensin jotain omaa. Jos uskallat jakaa jotain henkilökohtaista toisen kanssa, niin hänkin varmasti arvostaa ja uskaltaa avautua omista henkilökohtaisemmista asioistaan - eikä pelkästään ostamista nettirojuistaan. Jotta voi saada, pitää osata antaa. Tietenkin pahimmassa skenaariossa vastapuoli osoittautuu täydeksi ääliöksi eikä ymmärrä saati arvosta jakamaasi tietoa. Mutta tiedätkö mitä? Se on vastapuolen ongelma ja taas selviää kenestä ei ole ystäväksi! Thän liittyy lisäksi se epämiellyttävyys, että jos oikein sattuu löytämään pahan juorukellon juttukaverikseen, niin kohta koko kylä tietää asiasi..(koettu).

Suosittelisin kuitenkin ottamaan pieniä riskejä sosiaalisissa tilanteissa. Kerran vaan eletään. Suosittelisin myös, että kerrot vaimollesi rakkautesi(jos näin on?) ja menette yhdessä terapiaan kokeilemaan (jotta saatte siltaa välillänne vahvistettua). Voisit myös itse käydä yksiksesi jossain juttelemassa. En tunne sua, mutta itse kullekin varmasti tekee hyvää sosiaalisten taitojen petraaminen - voisit lähteä tätä puolta itsessäsi tietoisesti kehittämään? Oma kokemus on osoittanut, että suomalaiset on yrmyä ja hiljaista sakkia ainakin kehä kolmosen ulkopuolella. Ainakin niitä henkilöitä kohtaan, joita pitävät ulkopuolisena tavalla tai toisella. Joo anteeksi kaikille vaan yleistys. Ja tästä pääsenkin siihen miten juroja, hiljaisia ja epäsosiaalisia suomalaiset miehet on... Joo poikkeuksia on, mutta meillä kotona asustelee sellainen miesmörökölli, että itku toisinaan tulee:C

YstävätönIntrovertti kirjoitti:

Tuli lisäksi mieleen, että jos vaimosi on sosiaalisempi, niin eikö hän voisi alkaa auttaa sinua? Alkaa metsästämään potentiaalisen oloisia ystäväkandidaatteja sinulle? Ei nyt ehkä tarvitse isoon ääneen tätä mainostaa, mutta silleen vaivihkaa olla sunkin puolesta silmät auki. Ja ehkä sun pitäs vaan enemmän pakottaa itseäs kohtaamaan ihmisiä, niin ehkä jonkun kanssa kolahtais kemiat ja tulis ystävyyttä? Kun ei maailma yhden ystävän menetykseen lopu (senkin olen kokenut), uusia tulee vastaan jos on avoin.

Kun olet ex-naapurisi tai kenen tahansa kanssa tekemisissä, niin muista varovasti kysellä, että mitä lapsille kuuluu? Miten sujuu naisrintamalla? jne. Voit pehmentää aihepiirin vaihtamista ja seuraavaan siirtymistä kertomalla lyhyesti ensin jotain omaa. Jos uskallat jakaa jotain henkilökohtaista toisen kanssa, niin hänkin varmasti arvostaa ja uskaltaa avautua omista henkilökohtaisemmista asioistaan - eikä pelkästään ostamista nettirojuistaan. Jotta voi saada, pitää osata antaa. Tietenkin pahimmassa skenaariossa vastapuoli osoittautuu täydeksi ääliöksi eikä ymmärrä saati arvosta jakamaasi tietoa. Mutta tiedätkö mitä? Se on vastapuolen ongelma ja taas selviää kenestä ei ole ystäväksi! Thän liittyy lisäksi se epämiellyttävyys, että jos oikein sattuu löytämään pahan juorukellon juttukaverikseen, niin kohta koko kylä tietää asiasi..(koettu).

Suosittelisin kuitenkin ottamaan pieniä riskejä sosiaalisissa tilanteissa. Kerran vaan eletään. Suosittelisin myös, että kerrot vaimollesi rakkautesi(jos näin on?) ja menette yhdessä terapiaan kokeilemaan (jotta saatte siltaa välillänne vahvistettua). Voisit myös itse käydä yksiksesi jossain juttelemassa. En tunne sua, mutta itse kullekin varmasti tekee hyvää sosiaalisten taitojen petraaminen - voisit lähteä tätä puolta itsessäsi tietoisesti kehittämään? Oma kokemus on osoittanut, että suomalaiset on yrmyä ja hiljaista sakkia ainakin kehä kolmosen ulkopuolella. Ainakin niitä henkilöitä kohtaan, joita pitävät ulkopuolisena tavalla tai toisella. Joo anteeksi kaikille vaan yleistys. Ja tästä pääsenkin siihen miten juroja, hiljaisia ja epäsosiaalisia suomalaiset miehet on... Joo poikkeuksia on, mutta meillä kotona asustelee sellainen miesmörökölli, että itku toisinaan tulee:C

Lue lisää

Vakka kantensa valitsee...Näin ehkä meillä (pitää olla vähän huumoriakin).

Hyviä kysymyksiä valvojalle! Ystävättömyydessä, omassani ainakin, on aika usein kyse siitä, ettei huomaa miten itse ei ole avoin ystäväville, ei tee aloitteita esimerkiksi, tarkastelee jokaista tapaamista melkein kuin se olisi oikeudenkäynti... kuka soitti, mitä puhuttiin jne. Rima on liian korkealla. Joku aivan yllättävä henkilö, jota ei ole itse tavoitellut ystäväksi, voi osoittautua lopulta tosi hyväksi tyypiksi ja ystäväksi.

Tuossa vielä tiivistä tekstiä sosiaalisten taitojen kehittämisestä Nyyti ryn sivuilla ja muutenkin ihan asiallista tekstiä https://www.nyyti.fi/tietoa/sosiaalisuus/harjoittele-sosiaalisia-taitoja/ Nyyti taitaa tarjota noita Elämäntaitokursseja ja vastaavia vain opiskeleville nuorille aikuisille, mutta ehkäpä jotain tuon kaltaisia kursseja järjestetään sinuakin lähellä vaikkapa jossain suuremmassa kaupungissa?

Koita googlettaa "sosiaalisten taitojen kehittäminen" tms niin saat kaikennäköstä tietoa aihepiiriin liittyen.

Ainakin tällainen tuli vastaan http://jaanmurtajat.fi/kurssit Mutta ei ole tietoa yhtään enempää asiasta, että onko oikeasti mitään iloa. Mutta jos et oikeasti ole ihmisvihaaja, niin mikset lähtis ihan mille vaan vastaan tulevalle kurssille mikä vähäänkään kiinnostaa? Siellä on silloin ihmisiä, joiden kanssa voi vaivihkaa kehitellä keskustelun tynkää. Ja mitä sitten jos ei sieltä sydänystävää tulekaan? Tulee ainakin uusia kontakteja. Ja sitten ei kun vaan seuraavalle kurssille. Alat ramppaamaan eri paikoissa, niin johan alkaa ihmisiä tulee vastaan. Itse olen miettinyt, että lähden jonnekin jonkun opiston puoli-ilmaisille iltakursseille tekemään jotain käsitöitä tms sitten kun aikatauluongelmat hellittää. Eli tod näk kun lapset on vähän isompia.

YstävätönIntrovertti kirjoitti:

Tuossa vielä tiivistä tekstiä sosiaalisten taitojen kehittämisestä Nyyti ryn sivuilla ja muutenkin ihan asiallista tekstiä https://www.nyyti.fi/tietoa/sosiaalisuus/harjoittele-sosiaalisia-taitoja/ Nyyti taitaa tarjota noita Elämäntaitokursseja ja vastaavia vain opiskeleville nuorille aikuisille, mutta ehkäpä jotain tuon kaltaisia kursseja järjestetään sinuakin lähellä vaikkapa jossain suuremmassa kaupungissa?

Koita googlettaa "sosiaalisten taitojen kehittäminen" tms niin saat kaikennäköstä tietoa aihepiiriin liittyen.

Ainakin tällainen tuli vastaan http://jaanmurtajat.fi/kurssit Mutta ei ole tietoa yhtään enempää asiasta, että onko oikeasti mitään iloa. Mutta jos et oikeasti ole ihmisvihaaja, niin mikset lähtis ihan mille vaan vastaan tulevalle kurssille mikä vähäänkään kiinnostaa? Siellä on silloin ihmisiä, joiden kanssa voi vaivihkaa kehitellä keskustelun tynkää. Ja mitä sitten jos ei sieltä sydänystävää tulekaan? Tulee ainakin uusia kontakteja. Ja sitten ei kun vaan seuraavalle kurssille. Alat ramppaamaan eri paikoissa, niin johan alkaa ihmisiä tulee vastaan. Itse olen miettinyt, että lähden jonnekin jonkun opiston puoli-ilmaisille iltakursseille tekemään jotain käsitöitä tms sitten kun aikatauluongelmat hellittää. Eli tod näk kun lapset on vähän isompia.

Lue lisää

Ja en muutenn usko, että sun olis oikeasti vaikeaa löytää kavereita tai jopa ystävää. Onnistuithan kuitenkin tämän nuoren naisenkin kanssa saavuttamaan jotain vastaavaa.

Kun ei tunne toista niin on vaikea sokkona antaa neuvoa tai edes sellasta yrittää. Olisi tosi hyödyllistä, jos jostain/joltain saisit palautetta siitä, että miten sun tulis sun sosiaalisia taitojas kehittää? Eli miten muut näkee sun käyttäytymisen. Tarkkaile muita (varsinkin) sosiaalisia ihmisiä, miten he toimivat? (Vaimoasi?)

Ei kukaan varmaan synny keskelle ystävälaumaa täydellisen sosiaalisena:) Ystävyyden, kaveruuden, avioliiton - ihan minkä tahansa ihmissuhteen - eteen pitää yleensä tehdä töitä.

(niin jos lähdet jollekin kursseille ja tapaat mukavan oloisia ihmisiä, niin seuraava askel voisi olla heidän kutsuminen kylään? Ja vaimon kanssa olis hyvä keskustella näistä ajatuksista, ENNEN kuin ketään varsinaisesti kutsuu...Nämä ihmiset voi sitten toimia ns.harjoitusvastuksena, joiden kanssa testailet sosiaalisia taitojasi. Muista hymy:)...)

Just pesin mieheni makuupussin, kiitos "vinkistä" ...taidanpa piilottaa sen takavarastoon kaikkien roinien alle...:)

=>Minkälaiseen maailmaan minä olen lapsia tehnyt!! Minullakin on vain rajalliset kyvyt suojella heitä pahalta maailmalta!

Ainakin minä opetin pojalleni että "sinä et ole se joka potkit, vaan se joka puolustaa heikompiaan".

Selkeästi kyllä tarvitset jonkun kaverin koska nyt sinulla on ns. kaikki munat samassa korissa kun vaimosi ei ole tarpeeksi vakaa jotta voisit hänen kanssaan keskustella ilman pelkoa tunneryöpyistä. Yritä tyytyä johonkuhun jolla näyttäisi riittävän aikaa ja asiaa vaikka et varsinaisesti ihastuisikaan häneen. Pelkkä ajatusten ja kokemusten vaihtaminenkin antaa lisää itsevarmuutta.

samanlaista hain kirjoitti:

=>Minkälaiseen maailmaan minä olen lapsia tehnyt!! Minullakin on vain rajalliset kyvyt suojella heitä pahalta maailmalta!

Ainakin minä opetin pojalleni että "sinä et ole se joka potkit, vaan se joka puolustaa heikompiaan".

Selkeästi kyllä tarvitset jonkun kaverin koska nyt sinulla on ns. kaikki munat samassa korissa kun vaimosi ei ole tarpeeksi vakaa jotta voisit hänen kanssaan keskustella ilman pelkoa tunneryöpyistä. Yritä tyytyä johonkuhun jolla näyttäisi riittävän aikaa ja asiaa vaikka et varsinaisesti ihastuisikaan häneen. Pelkkä ajatusten ja kokemusten vaihtaminenkin antaa lisää itsevarmuutta.

Lue lisää

Niin entisessä työpaikassa meni huonosti eikä ollut seuraa. Tässä nykyisessä menee paljon paremmin. Yksi ongelma on siinä että suurin osa työkavereista sattuu olemaan naisia. On meillä yksi mieskin. Hän on minun ikäinen ja naimissa ja kaksi lasta. Paljon toki jutellaan ja tänä vuonna pikkujouluissa keskusteltiinkin paljon. Hän on välillä oikein ystävällinen ja huumorin tajuinen ja naureskelee viikon vanhalle vitsille. VÄlillä hän on erittäin kireä ja täysin huumorin tajuton. Hän on uraohjus. Hänellä on työpaikan suhteen tosi hulluja kehittämissuunnitelmia, käytännössä hän haluaisi 3 kertaistaa työmääärän nykyisestä mikä ei ole mitenkään realistista. Toisaalta hän melko aktiivisesti hakee muitakin töitä. Pikkujouluissa oli myös hänen vaimonsa mihin minun vaimoni tutustui ja he ystävystyivät(ja vaihtavat nykyään tekstareita). Tälle miehelle vain työ ja ura tuntuu olevan kaikki kaikessa ja muulla elämällä ei niin väliä. Hänen vaimonsa tuntui olevan jo tuskastunut tilanteeseen ja pelkäsi taas joutuvansa muuttamaan miehen perässä muualle.

Välillä vaimon kanssa voi keskustella ihan hyvin. SItten tulee tunneryöppy tyhjästä niin kuin minä olisin henkilökohtaisesti syypää maailman kaikkiin ongelmiin.

valvoja kirjoitti:

Niin entisessä työpaikassa meni huonosti eikä ollut seuraa. Tässä nykyisessä menee paljon paremmin. Yksi ongelma on siinä että suurin osa työkavereista sattuu olemaan naisia. On meillä yksi mieskin. Hän on minun ikäinen ja naimissa ja kaksi lasta. Paljon toki jutellaan ja tänä vuonna pikkujouluissa keskusteltiinkin paljon. Hän on välillä oikein ystävällinen ja huumorin tajuinen ja naureskelee viikon vanhalle vitsille. VÄlillä hän on erittäin kireä ja täysin huumorin tajuton. Hän on uraohjus. Hänellä on työpaikan suhteen tosi hulluja kehittämissuunnitelmia, käytännössä hän haluaisi 3 kertaistaa työmääärän nykyisestä mikä ei ole mitenkään realistista. Toisaalta hän melko aktiivisesti hakee muitakin töitä. Pikkujouluissa oli myös hänen vaimonsa mihin minun vaimoni tutustui ja he ystävystyivät(ja vaihtavat nykyään tekstareita). Tälle miehelle vain työ ja ura tuntuu olevan kaikki kaikessa ja muulla elämällä ei niin väliä. Hänen vaimonsa tuntui olevan jo tuskastunut tilanteeseen ja pelkäsi taas joutuvansa muuttamaan miehen perässä muualle.

Välillä vaimon kanssa voi keskustella ihan hyvin. SItten tulee tunneryöppy tyhjästä niin kuin minä olisin henkilökohtaisesti syypää maailman kaikkiin ongelmiin.

Lue lisää

=>Sitten tulee tunneryöppy tyhjästä niin kuin minä olisin henkilökohtaisesti syypää maailman kaikkiin ongelmiin.

Toisaalta voit olla se turvallinen henkilö johon voi purkaa turhaumat, tai sitten olet vain henkisen väkivallan kohde.

Muistelen että meillä näitä kohtauksia on ollut jo yli 10 vuoden ajan. En mielestäni ole niissä "syypää" mutta selkeästi nuo kohtaukset ravistavat suhteemme perustuksia ja ne ovat haurastuneet.

Niihin pitää siis opetella suhtautumaan siten että ne joko loppuvat kokonaan (riita jossa katsotaan kumpi on oikeassa / tai oletko seonnut, mene lääkäriin / kasva aikuiseksi, lopeta kiukuttelu) tai lakkavat vaivaamasta (vai niin / sori vaan nyt taas / mitä sanoit, en kuullut?).

Mutta ystävyys, sitä syntyy kun puhuu ihmisten kanssa. Pelkkä kuuntelu tai läsnäolo ei riitä.

samanlaista hain kirjoitti:

=>Sitten tulee tunneryöppy tyhjästä niin kuin minä olisin henkilökohtaisesti syypää maailman kaikkiin ongelmiin.

Toisaalta voit olla se turvallinen henkilö johon voi purkaa turhaumat, tai sitten olet vain henkisen väkivallan kohde.

Muistelen että meillä näitä kohtauksia on ollut jo yli 10 vuoden ajan. En mielestäni ole niissä "syypää" mutta selkeästi nuo kohtaukset ravistavat suhteemme perustuksia ja ne ovat haurastuneet.

Niihin pitää siis opetella suhtautumaan siten että ne joko loppuvat kokonaan (riita jossa katsotaan kumpi on oikeassa / tai oletko seonnut, mene lääkäriin / kasva aikuiseksi, lopeta kiukuttelu) tai lakkavat vaivaamasta (vai niin / sori vaan nyt taas / mitä sanoit, en kuullut?).

Mutta ystävyys, sitä syntyy kun puhuu ihmisten kanssa. Pelkkä kuuntelu tai läsnäolo ei riitä.

Lue lisää

En usko että vaimon tunne ryöppyjen takana olisi kyseessä henkinen väkivalta. Hän on temperamenattinen ihminen ja hän on lapsesta saakka ollut tälläinen(vanhempien ja ystävien mukaan).
Viimeisin raivari tuli siitä kun aloitin keskustelun lehdessä olleesta uutisesta. Lehdessä kerrottiin eräästä suunnitelmasta. Sekä minun että vaimon mielestä kyseinen asia on hyvä ja hyödyllinen mutta MINUSTA suunnitelma toteutetaan väärin vaimon mielestä taas toteuttamisella ei ole väliä vaan lopputulos ratkaisee. Ja tämän vuoksi minä olen henkilökohtaisesti taas vastuussa toisten tekemisistä ja virheistä!! No lopulta asia saatiin soviteltua. Loppujen lopuksi olimme samaa mieltä asiasta vain toteuttamisesta eri mieltä.
En usko että nämä ryöpyt loppuisi koskaan mutta hän voisi opetella pyytämään anteeksi. Paljon olen opetellut elämään näiden raivareiden kanssa:toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

Muutenkin meillä on taas ollut tosi kivoja päiviä(ja öitä...)
Ajattelin muutaman asian noista kirjoituksistani oikaista:
-Kun ensi kerran kerroin tästä naisesta vaimolle puhuin:"työkaverista, jonka tunnen..." Hän raivosi: "et saa tuntea tuollaista(=sinkkua)". Niinpä en jatkanut keskustelua enempää.
-Kun myöhemmin kerroin ystävyydestä hän oli aluksi ymmärtäväinen mutta kun hän tajusi että olimme olleet s-posti yhteydessä hän alkoi taas raivoamaan"koko ajan paljastuu lisää, kohta paljastuu että on tehty muutakin kuin juteltu"
-Vaimo kokee myös jonkinlaisena vääryytenä että olen jutellut tämän naisen kanssa ihan kuin se olisi perheetä/häneltä pois.
-Kun kerroin naisesta enemmän hän rauhoittui ja voisi hyväksyä ystävyytemme. En ajatellut että hän heti ystävystyisi tähän naiseen mutta ajan kanssa...
-Kun puhuin nuoremmasta naisesta niin ei hän mikään teini-bimbo ole vaan hänelläkin on ikää yli 25 v.

valvoja kirjoitti:

En usko että vaimon tunne ryöppyjen takana olisi kyseessä henkinen väkivalta. Hän on temperamenattinen ihminen ja hän on lapsesta saakka ollut tälläinen(vanhempien ja ystävien mukaan).
Viimeisin raivari tuli siitä kun aloitin keskustelun lehdessä olleesta uutisesta. Lehdessä kerrottiin eräästä suunnitelmasta. Sekä minun että vaimon mielestä kyseinen asia on hyvä ja hyödyllinen mutta MINUSTA suunnitelma toteutetaan väärin vaimon mielestä taas toteuttamisella ei ole väliä vaan lopputulos ratkaisee. Ja tämän vuoksi minä olen henkilökohtaisesti taas vastuussa toisten tekemisistä ja virheistä!! No lopulta asia saatiin soviteltua. Loppujen lopuksi olimme samaa mieltä asiasta vain toteuttamisesta eri mieltä.
En usko että nämä ryöpyt loppuisi koskaan mutta hän voisi opetella pyytämään anteeksi. Paljon olen opetellut elämään näiden raivareiden kanssa:toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

Muutenkin meillä on taas ollut tosi kivoja päiviä(ja öitä...)
Ajattelin muutaman asian noista kirjoituksistani oikaista:
-Kun ensi kerran kerroin tästä naisesta vaimolle puhuin:"työkaverista, jonka tunnen..." Hän raivosi: "et saa tuntea tuollaista(=sinkkua)". Niinpä en jatkanut keskustelua enempää.
-Kun myöhemmin kerroin ystävyydestä hän oli aluksi ymmärtäväinen mutta kun hän tajusi että olimme olleet s-posti yhteydessä hän alkoi taas raivoamaan"koko ajan paljastuu lisää, kohta paljastuu että on tehty muutakin kuin juteltu"
-Vaimo kokee myös jonkinlaisena vääryytenä että olen jutellut tämän naisen kanssa ihan kuin se olisi perheetä/häneltä pois.
-Kun kerroin naisesta enemmän hän rauhoittui ja voisi hyväksyä ystävyytemme. En ajatellut että hän heti ystävystyisi tähän naiseen mutta ajan kanssa...
-Kun puhuin nuoremmasta naisesta niin ei hän mikään teini-bimbo ole vaan hänelläkin on ikää yli 25 v.

Lue lisää

=>En usko että nämä ryöpyt loppuisi koskaan mutta hän voisi opetella pyytämään anteeksi.

Meillä kotona minä puhun aikuismaisesta käytöksestä ja toisen kunnioittamisesta ennen kuin tilanne eskaloituu. Huomasin että kohtausten ymmärtäminen on karhunpalvelus meille molemmille. Yksi esimerkki oli kun ostin kirjan "Energiavaras uuvuttaa ihmissuhteet", silloin sain loukkaantuneen kysymyksen ostinko kirjan hänen vuokseen.

Kun luin kokemuksesi hylkäsin ajatuksen ystävystyä jonkun ystävää kaipaavan naisen kanssa, ja kieltämättä siitä on ollut minulle apua. Kiitos.

Ajatus vaikutti hyvältä, mutta koska siihen liittyy useampi ihminen kuin vain kaksi ei se olekaan helppoa. Etenkään jos se isänkorvike / veljenkorvike / serkku / naapurin poika / työkaveri / harrastusseura -ajatus on yksipuolinen. Kukaan ei ole täälläkään kaivannut minusta kaveria, ja ne läheltä piti -jutut on peruuntuneet. Töissä taas rooliini kuuluu olla asiallinen, ja se ilmeisesti näkyy päällepäin.

samanlaista hain kirjoitti:

=>En usko että nämä ryöpyt loppuisi koskaan mutta hän voisi opetella pyytämään anteeksi.

Meillä kotona minä puhun aikuismaisesta käytöksestä ja toisen kunnioittamisesta ennen kuin tilanne eskaloituu. Huomasin että kohtausten ymmärtäminen on karhunpalvelus meille molemmille. Yksi esimerkki oli kun ostin kirjan "Energiavaras uuvuttaa ihmissuhteet", silloin sain loukkaantuneen kysymyksen ostinko kirjan hänen vuokseen.

Kun luin kokemuksesi hylkäsin ajatuksen ystävystyä jonkun ystävää kaipaavan naisen kanssa, ja kieltämättä siitä on ollut minulle apua. Kiitos.

Ajatus vaikutti hyvältä, mutta koska siihen liittyy useampi ihminen kuin vain kaksi ei se olekaan helppoa. Etenkään jos se isänkorvike / veljenkorvike / serkku / naapurin poika / työkaveri / harrastusseura -ajatus on yksipuolinen. Kukaan ei ole täälläkään kaivannut minusta kaveria, ja ne läheltä piti -jutut on peruuntuneet. Töissä taas rooliini kuuluu olla asiallinen, ja se ilmeisesti näkyy päällepäin.

Lue lisää

No onko vaimollasi aina ollut tuollaisia kohtauksia vai onko ne tulleet vasta parisuhteen pitkittymisen myötä? Oletko koskaan keskustellut näistä kohtauksista mitä mieltä vaimosi näistä on? Oletko osoittanut lämpimiä tunteita kuitenkin vaimoasi kohtaan?

TYössä minunkin pitää vetää asiallista roolia päälle päin. Yksi syy tähän ystävien puutteeseen on varmasti myös se että olen joutunut monta kertaa vaihtamaan työpaikkaa ja asuinpaikkaa. Edellisessä tosiaan olin yli 3 vuotta eikä siitä tullut yhtään ystävää. Sen sijaan paljon negatiivista palautetta ja pahaa mieltä. Nykyisessä työpaikkassa menee paljon paremmin. Saan kunnioitusta. Eräskin tiukka pipona pidetty vanhempi täti tässä yhtenä päivä taputti selkään ja totesi:"hyvin tehty!". Kai siitä pikku hiljaa itse tunto kohenee vaikka paljon vanhoja ikäviä juttuja pyörii edelleen mielessä. Mietin myös tuota ystävääni miten saisin keskustelu yhteyden häneen korjattua. TOisaalta mietin sitä osaanko olla ystävä kun minulla ei tälläisestä ole aiempaa kokemusta...Ja mitä hän oikeasti ajattelee/ajatteli minusta: tuttava? kaveri? Ystävä? Ikävä ihminen?

valvoja kirjoitti:

No onko vaimollasi aina ollut tuollaisia kohtauksia vai onko ne tulleet vasta parisuhteen pitkittymisen myötä? Oletko koskaan keskustellut näistä kohtauksista mitä mieltä vaimosi näistä on? Oletko osoittanut lämpimiä tunteita kuitenkin vaimoasi kohtaan?

TYössä minunkin pitää vetää asiallista roolia päälle päin. Yksi syy tähän ystävien puutteeseen on varmasti myös se että olen joutunut monta kertaa vaihtamaan työpaikkaa ja asuinpaikkaa. Edellisessä tosiaan olin yli 3 vuotta eikä siitä tullut yhtään ystävää. Sen sijaan paljon negatiivista palautetta ja pahaa mieltä. Nykyisessä työpaikkassa menee paljon paremmin. Saan kunnioitusta. Eräskin tiukka pipona pidetty vanhempi täti tässä yhtenä päivä taputti selkään ja totesi:"hyvin tehty!". Kai siitä pikku hiljaa itse tunto kohenee vaikka paljon vanhoja ikäviä juttuja pyörii edelleen mielessä. Mietin myös tuota ystävääni miten saisin keskustelu yhteyden häneen korjattua. TOisaalta mietin sitä osaanko olla ystävä kun minulla ei tälläisestä ole aiempaa kokemusta...Ja mitä hän oikeasti ajattelee/ajatteli minusta: tuttava? kaveri? Ystävä? Ikävä ihminen?

Lue lisää

En tiedä ovatko kohtaukset PMS:ssää, vaiko jotakin muuta komentelun tarvetta. Lämpimät tunteet ovatkin melkein ainoita mitä näytän koska en voi kuormittaa häntä huolillani. Keskustelut ovat melko hedelmättömiä koska hän ei koe asiaa ongelmaksi, hän ei ole esimerkiksi väärässä tai huomaa ylireagoivansa.

=>Mietin myös tuota ystävääni miten saisin keskustelu yhteyden häneen korjattua.

Älä mieti liikaa. Ole mieluummin spontaani ja kerro rehellisesti että olit arvioinut väärin miten asiat voidaan ymmärtää.

=> Toisaalta mietin sitä osaanko olla ystävä kun minulla ei tälläisestä ole aiempaa kokemusta

Älä mieti liikaa. Ystävä on joku johon voi luottaa ja jolle voi vaikkapa soittaa vaikka ei olisi asiaa. Tai joku jolta voi kysyä lähteekö hän syömään /mp-messuille / leffaan, uimahalliin tai minne sitä sitten haluaakin jonkun seuraksi. Luonteet ja käytöstavat sitten kertovat mistä kaikesta sopii puhua tai tehdä ilman että alkaa kummeksumaan toista. Jokainenhan meistä on ensisijaisesti vain joku ihminen, ja melkeinpä kaikki kyllä kaipavat itselleen ystävää.

samanlaista hain kirjoitti:

En tiedä ovatko kohtaukset PMS:ssää, vaiko jotakin muuta komentelun tarvetta. Lämpimät tunteet ovatkin melkein ainoita mitä näytän koska en voi kuormittaa häntä huolillani. Keskustelut ovat melko hedelmättömiä koska hän ei koe asiaa ongelmaksi, hän ei ole esimerkiksi väärässä tai huomaa ylireagoivansa.

=>Mietin myös tuota ystävääni miten saisin keskustelu yhteyden häneen korjattua.

Älä mieti liikaa. Ole mieluummin spontaani ja kerro rehellisesti että olit arvioinut väärin miten asiat voidaan ymmärtää.

=> Toisaalta mietin sitä osaanko olla ystävä kun minulla ei tälläisestä ole aiempaa kokemusta

Älä mieti liikaa. Ystävä on joku johon voi luottaa ja jolle voi vaikkapa soittaa vaikka ei olisi asiaa. Tai joku jolta voi kysyä lähteekö hän syömään /mp-messuille / leffaan, uimahalliin tai minne sitä sitten haluaakin jonkun seuraksi. Luonteet ja käytöstavat sitten kertovat mistä kaikesta sopii puhua tai tehdä ilman että alkaa kummeksumaan toista. Jokainenhan meistä on ensisijaisesti vain joku ihminen, ja melkeinpä kaikki kyllä kaipavat itselleen ystävää.

Lue lisää

Saako vaimosi näitä kohtauksia muiden kanssa vai pelkästään sinun kanssasi? On minunkin vaimolle tyyppillistä että hän näitä vähättelee jälkikäteen. Kuukautiskierron kanssa tällä ei kyllä ole mitään tekemistä. Parisuhteemme on voinut huonommin noin 1,5 v. Olen koko ajan ajatellut että kohta kun tilanne muuttuu niin suhde taas korjautuu. Pelkäsin kuitenkin että suhteessamme on jo vahinko tapahtunut. Viimeisen 2 kk aikana on kuitenkin alkanut tuntua taas paremmalta. Turhan päiväisiä kiistoja on saatu soviteltua ja osoitettu taas enemmän hellyyttä toisiamme kohtaan.

En oikein tiedä miten suhdetta tähän ystävään kuvailisin. EN halua seksiä tai vaihtaa vaimoa. KOin vain hänet todella miellyttäväksi keskustelu seuraksi enkä oikein voisi enempää ajatellakaan koska kuitenkin olemme erilaisia ihmisiä. Kuitenkin minulla on ikävä häntä. Tuntui vaan niin mukavalta päästä jotain ihmistä lähelle(keskustelu tasolla) etenkin kun hän tuntui olevan joka asiasta samaa mieltä. En kaipaa välttämättä hänen fyysistä läsnä oloaan. Olen toki nämä asiat hänelle kertonut. Häntä kuitenkin varmaan ahdistaa minun parisuhteeni tilanne vaikka olen hänellekin tiedottanut että paremmin menee.
Luultavasti hän kokee minut nyt jonkinlaisena painolastina ongelmieni vuoksi ja koska hänellä on paljon ystäviä ei hän menetä siinä mitään ettei ole minuun yhteydessä.

valvoja kirjoitti:

Saako vaimosi näitä kohtauksia muiden kanssa vai pelkästään sinun kanssasi? On minunkin vaimolle tyyppillistä että hän näitä vähättelee jälkikäteen. Kuukautiskierron kanssa tällä ei kyllä ole mitään tekemistä. Parisuhteemme on voinut huonommin noin 1,5 v. Olen koko ajan ajatellut että kohta kun tilanne muuttuu niin suhde taas korjautuu. Pelkäsin kuitenkin että suhteessamme on jo vahinko tapahtunut. Viimeisen 2 kk aikana on kuitenkin alkanut tuntua taas paremmalta. Turhan päiväisiä kiistoja on saatu soviteltua ja osoitettu taas enemmän hellyyttä toisiamme kohtaan.

En oikein tiedä miten suhdetta tähän ystävään kuvailisin. EN halua seksiä tai vaihtaa vaimoa. KOin vain hänet todella miellyttäväksi keskustelu seuraksi enkä oikein voisi enempää ajatellakaan koska kuitenkin olemme erilaisia ihmisiä. Kuitenkin minulla on ikävä häntä. Tuntui vaan niin mukavalta päästä jotain ihmistä lähelle(keskustelu tasolla) etenkin kun hän tuntui olevan joka asiasta samaa mieltä. En kaipaa välttämättä hänen fyysistä läsnä oloaan. Olen toki nämä asiat hänelle kertonut. Häntä kuitenkin varmaan ahdistaa minun parisuhteeni tilanne vaikka olen hänellekin tiedottanut että paremmin menee.
Luultavasti hän kokee minut nyt jonkinlaisena painolastina ongelmieni vuoksi ja koska hänellä on paljon ystäviä ei hän menetä siinä mitään ettei ole minuun yhteydessä.

Lue lisää

=>Saako vaimosi näitä kohtauksia muiden kanssa vai pelkästään sinun kanssasi?

Kyllä. Hän ajautui vakavaan riitaan appiukkonsa kanssa - kaakeleiden väristä.

=>Luultavasti hän kokee minut nyt jonkinlaisena painolastina ongelmieni vuoksi ja koska hänellä on paljon ystäviä ei hän menetä siinä mitään ettei ole minuun yhteydessä.

Kaikki ystävät eivät ole samanlaisia. Pelkkä kavereiden kappalemäärä ei riitä jos johonkuhun on erityisen hyvä yhteys. Eikä ole varsinaisesti soveliasta sanoa pitävänsä jostakusta, mutta jos ei sitä sanota niin sitä ei välttämättä huomaa tai usko todeksi. Siksi vielä kerran yrittäminen saattaa auttaa huomaamaan onko olemassa jotakin enemmän.

Mutta aika toimii tässä asiassa sekä puolesta että vastaan. Puolesta siksi että tunnekuoho rauhoittuu, vastaan siinä että poissa silmistä - poissa mielestä. Ystävyys hiipuu jos siinä muistellaan vain vanhoja yhteisiä asioita eikä uusia tule tilalle.

samanlaista hain kirjoitti:

=>Saako vaimosi näitä kohtauksia muiden kanssa vai pelkästään sinun kanssasi?

Kyllä. Hän ajautui vakavaan riitaan appiukkonsa kanssa - kaakeleiden väristä.

=>Luultavasti hän kokee minut nyt jonkinlaisena painolastina ongelmieni vuoksi ja koska hänellä on paljon ystäviä ei hän menetä siinä mitään ettei ole minuun yhteydessä.

Kaikki ystävät eivät ole samanlaisia. Pelkkä kavereiden kappalemäärä ei riitä jos johonkuhun on erityisen hyvä yhteys. Eikä ole varsinaisesti soveliasta sanoa pitävänsä jostakusta, mutta jos ei sitä sanota niin sitä ei välttämättä huomaa tai usko todeksi. Siksi vielä kerran yrittäminen saattaa auttaa huomaamaan onko olemassa jotakin enemmän.

Mutta aika toimii tässä asiassa sekä puolesta että vastaan. Puolesta siksi että tunnekuoho rauhoittuu, vastaan siinä että poissa silmistä - poissa mielestä. Ystävyys hiipuu jos siinä muistellaan vain vanhoja yhteisiä asioita eikä uusia tule tilalle.

Lue lisää

Valitettavasti hämmennyksen määrä tässä vain kasvaa: Hänestä emme ole ystäviä(emmekä ole koskaan olleet).

Eli nyt olen 30 mies, jolla ei ole koskaan ollut ystävää. Onneksi on lapset ja onneksi vaimon kanssa menee paremmin. Itsetunto on kyllä nyt taas täysin Nolla.

"samanlaista hain" - nimimerkille. Voisitko laittaa viestiä [email protected] niin jutellaan lisää näistä ylireagoivista naisistamme(tai jostain muusta). Toki muutkin keskusteluun osallistuneet voi viestiä heittää.

valvoja kirjoitti:

Valitettavasti hämmennyksen määrä tässä vain kasvaa: Hänestä emme ole ystäviä(emmekä ole koskaan olleet).

Eli nyt olen 30 mies, jolla ei ole koskaan ollut ystävää. Onneksi on lapset ja onneksi vaimon kanssa menee paremmin. Itsetunto on kyllä nyt taas täysin Nolla.

"samanlaista hain" - nimimerkille. Voisitko laittaa viestiä [email protected] niin jutellaan lisää näistä ylireagoivista naisistamme(tai jostain muusta). Toki muutkin keskusteluun osallistuneet voi viestiä heittää.

Lue lisää

En ole hetkeen ehtinyt (tai jaksanut, ihan miten vaan) osallistua tähän, ja nyt kun kävin katsomassa olikin yhteydenottopyyntö jota ei aiemmin ole esiintynyt.

Vastaan tähän lähipäivinä, tänään on kalenteri poikkeuksellisesti täynnä.

Kylänmiehellä oli paljon hyviä pointteja huumorilla höystettynä. Mutta pitää muistaa että ihmiset on erilaisia. 62% ystävyys ylittää rajat mutta sitten on ne 38% jolla rajat ei ylity.

Valitettevasti se tuntuma minulle on jäänyt että rehellisyys ei kannata. Tietenkin yleistäminen on typerää, kaikki ihmiset on yksilöitä.

Elämä ei ole ruusuilla tanssimista, tiedän tämän hyvin itekin kun on vastoin käymisiä ollut. Se ottaa päähän jos puoliso saa raivarin siitä että ollaan lehtiuutisesta hieman eri mieltä ja puoliso syyttää minua maailman tuhoamisesta!!!

Ja kuten mainitsin vaimo sai raivarin kun puhuin työkaverista, jonka tunnen. Ja hänen mielipiteensä oli etten saa tuntea tuollaisia työkavereita!!!

VAsta viikkojen päästä kun tilanne oli rauhoittunut edellisten riitelyjen jäljiltä niin kerroin "ihastumisesta"(vai millä nimellä tuota tunnetta voi kutsuakaan)

Laitoin eilen viestiä tuonne osoitteeseen...

Selkeästi mietit asioita liikaa itseksesi. Vaan monologeissa on se huono puoli että ei itse tiedä mikä on oikea ja mikä on väärä johtopäätös. Tai onko vika itsessä vaiko muissa.

Jos ihminen on masentunut ja miettii itsemurhaa, se voi olla ystävystymiselle rankka lähtötilanne, sitä tarkoitan. Mutta tokihan ystävän kanssa seurustelu voi lievittää masennusta. Se ei kuitenkaan korvaa ammattiapua. Minusta kuulostaa Valvojan puheet sellaisilta, että masennusta olisi ehkä ollut jo kauemminkin? Joten terveyskeskuslääkärin arvio olisi varmasti paikallaan. En väheksy myöskään nettiä, mutta silti pelkästään nettiavun varaan jääminen voi olla riittämätönät.

6+10 kirjoitti:

Jos ihminen on masentunut ja miettii itsemurhaa, se voi olla ystävystymiselle rankka lähtötilanne, sitä tarkoitan. Mutta tokihan ystävän kanssa seurustelu voi lievittää masennusta. Se ei kuitenkaan korvaa ammattiapua. Minusta kuulostaa Valvojan puheet sellaisilta, että masennusta olisi ehkä ollut jo kauemminkin? Joten terveyskeskuslääkärin arvio olisi varmasti paikallaan. En väheksy myöskään nettiä, mutta silti pelkästään nettiavun varaan jääminen voi olla riittämätönät.

Lue lisää

Valvoja: "30 vuotta olen hakenut ystävää. Lopulta sellaisen löysin ......Viimeset kuukaudet ovat varmasti olleet elämäni parasta aikaa!

Ymmärrän tämän aika hyvin. Ystävättömyys, eli arvottomuus henkilönä sai minutkin pohtimaan onko sillä huomisella niin väliä.

Nettiapu ei korjaa ongelmaa, mutta se voi ohjata oikeaan suuntaan. Minulla kävi tuuri tämän ketjun suhteen, en enää oleta että voisin olla naiselle isoveli, serkku tai ihan mikä vaan luottohenkilö. Mielikuvani oli yksinkertaisesti väärä ja yksipuolinen.

samanlaista hain kirjoitti:

Valvoja: "30 vuotta olen hakenut ystävää. Lopulta sellaisen löysin ......Viimeset kuukaudet ovat varmasti olleet elämäni parasta aikaa!

Ymmärrän tämän aika hyvin. Ystävättömyys, eli arvottomuus henkilönä sai minutkin pohtimaan onko sillä huomisella niin väliä.

Nettiapu ei korjaa ongelmaa, mutta se voi ohjata oikeaan suuntaan. Minulla kävi tuuri tämän ketjun suhteen, en enää oleta että voisin olla naiselle isoveli, serkku tai ihan mikä vaan luottohenkilö. Mielikuvani oli yksinkertaisesti väärä ja yksipuolinen.

Lue lisää

Ei minullakaan ole läheistä ystävää, mutta en silti koe olevani arvoton. Jos tulee rakkaudessa hylätyksi, silloin minulle on tullut arvoton olo, ei muuten. Ystävyyteen tulee ladatuksi aika paljon toiveita, jos ystävän pitäisi poistaa arvottomuuden tunne? Sellainen ajatus tuli mieleen. Ystävyys mielestäni alkaa usein ihan sattumalta ja vähitellen, ehkä ei kannatakaan etsiä mitään erityistä ja tietynlaista ystävää, vaan yrittää tapailla paljon erilaisia ihmisiä. Loppujen lopuksi ihmisen oppii tuntemaan vasta pitkän ajan kuluttua. Sitä ennen käsitys toisesta ihmisestä on enemmän omia mielikuvia ja toiveita kuin oikeaa tuntemusta. Sellaiset ihmissuhteet, jotka perustuvat omille toiveille ja haaveille eikä todellisuudelle, ovat aika usein lyhytikäisiä, koska se toinen osapuoli ei haluakaan olla hänelle asetetussa roolissa. Jos ajattelee vaikkapa toivettasi olla isosiskon, serkun tai luottohenkilön asemassa, se että kohtaat toisen, joka ajattelisi sinusta juuri niin kuin toivot, on tosiaankin aika pieni. Ystävän löytäminen voi ollakin sitä, että luopuu liiallisista toiveista. Sen jälkeen tarvitaan tuuria, että löytyy joku, jonka kanssa "synkkaa".

=>"samanlaista hain" ei ole tullut yhtään sähköpostia.

Yritin uudestaan. Ei tullut virheilmoitusta. Onneksi viesti oli lyhyt jos et voinut lukea sitä.

=>En ajattelekaan että ystävyyssuhde parantaisi vakavan masennuksen. Mutta ystävyyssuhde antaisi sen ajatuksen että olisi ihmisenä arvokas.

Masennukseen ei tosiaan auta seura paitsi keskustelun osalta, mutta jos kaikki ihmissuhteesi on yksi epäaikuismaisesti käyttäytyvä puoliso vääristää se maailmankuvan.

Masennus saattaa olla itsesääliä. Se ei kuullosta hyvältä, mutta koska elämää ei ole kuin yksi tulisi varoa kohdistamasta kaikkea huonoa oloa itseensä. Joskus pitää toiselle voida sanoa "ei". Pitää myös voida olla terveellä tavalla itsekäs ja hyväksyä että toinenkaan ei voi saada aina kaikkea haluamaansa, ja että siitä loukkaantuminen on epäreilua.

Puolisonsa voi hemmotella pilalle, ja silloin et saa enää kunnioitusta omana itsenäsi. Voit saada sen takaisin, mutta se vaatii työtä.

Kerro valvoja mitä harrastat. Voisitko harrastukseso parista löytää uuden ystävän/ystäviä ? Miespuolisen, koska vaimosi ilmeisesti hyväksyisi samaa sukupuolta olevan ystävän. Vai voisiko olla mahdollista, että aloittaisit uuden harrastuksen vaikka jonkun ryhmäliikutalajin ?

Kiitos vastauksesta. Ovatko lapsesi jo sen ikäisiä, että he harrastavat jotain ? Usein pienempien lasten mukana harrastusten parissa ovat myös vanhemmat. Kuljettavat esim. harrastuksiin (jääkiekko, luistelu, musiikki jne). Sitä kautta voi helpommin tutustua aikuisiin ja saat olla lastesi kanssa.
Mainitsit, ettet ole tossun alla. En uskokaan, mutta kertomasi perusteella vaimosi vaikuttaa määräävältä.
Kaikkea hyvää sinulle. Ystävyydellä

Ystävävälle kirjoitti:

Kiitos vastauksesta. Ovatko lapsesi jo sen ikäisiä, että he harrastavat jotain ? Usein pienempien lasten mukana harrastusten parissa ovat myös vanhemmat. Kuljettavat esim. harrastuksiin (jääkiekko, luistelu, musiikki jne). Sitä kautta voi helpommin tutustua aikuisiin ja saat olla lastesi kanssa.
Mainitsit, ettet ole tossun alla. En uskokaan, mutta kertomasi perusteella vaimosi vaikuttaa määräävältä.
Kaikkea hyvää sinulle. Ystävyydellä

Lue lisää

Aika pieniä lapset vielä on. Vaimo käyttää vanhempaa lasta yleensä harrastuksissa. Hän on sosiaalisempi ja on parempi että lapsetkin oppivat sosiaalisemmiksi kuin isänsä...

[email protected] toimii kyllä. Testasin sen omaan työpostiini.

=>Välistä tuntuu että kaikki mitä teen menee väärin

Kovin tuttu tunne minullekin. Vaikeaksi sen teki se että luulin aiemmin olevani velkaa vaimolleni jostakin, vaikka todellisuudessa hän on hyötynyt minusta hyvinkin paljon.

Miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä. Sinun tulisi olla mies talossa ja sanoa "nyt riittää!", eli näyttää hänelle että olet vahva. Jossakin vaiheessa ne vaatimukset menevät niin pahasti yli että huomaat että niitä ei voi ottaa vakavasti.

=>ystävyyssuhteen luomisesta

Profiilissani on käynyt 20 vierasta jolla kellään ei ole ollut minulle sanottavaa ;)
Sama juttu aikaisemminkin.

sacht kirjoitti:

[email protected] toimii kyllä. Testasin sen omaan työpostiini.

=>Välistä tuntuu että kaikki mitä teen menee väärin

Kovin tuttu tunne minullekin. Vaikeaksi sen teki se että luulin aiemmin olevani velkaa vaimolleni jostakin, vaikka todellisuudessa hän on hyötynyt minusta hyvinkin paljon.

Miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä. Sinun tulisi olla mies talossa ja sanoa "nyt riittää!", eli näyttää hänelle että olet vahva. Jossakin vaiheessa ne vaatimukset menevät niin pahasti yli että huomaat että niitä ei voi ottaa vakavasti.

=>ystävyyssuhteen luomisesta

Profiilissani on käynyt 20 vierasta jolla kellään ei ole ollut minulle sanottavaa ;)
Sama juttu aikaisemminkin.

Lue lisää

Sain viestisi, mutta tuliko vastaus perille? Osoite oli sama minne olin aiemmin lähettänyt, ja taas ilman virheilmoituksia.

sacht kirjoitti:

Sain viestisi, mutta tuliko vastaus perille? Osoite oli sama minne olin aiemmin lähettänyt, ja taas ilman virheilmoituksia.

Toimii. Kyllä se vain tekniikka on ihmeellistä.

valvoja kirjoitti:

Toimii. Kyllä se vain tekniikka on ihmeellistä.

Kiva kun olette löytäneet toisenne. Sachtin puheissa on järkeä, tämän palstan antaman mielikuvan perusteella valvojan sosiaalisissa taidoissa ei ole vikaa. Osaat analysoida sekä omaa että muiden käytöstä päinvastoin jopa keskivertoa paremmin. Tuo lasten harrastuksiin liittyvä vanhempien tapailu on hyvä idea. Itse tutustuin niin ainakin kymmeneen ihmiseen. Niistä ei tullut pitkäaikaisin ystäviä, mutta facebook-tuttavia kuitenkin. Myös sachtin ajatus siitä, että täytyisi rohkaistua pitämään puolensa ja sanomaan esimerkiksi mikä loukkaa ja tuntuu pahalta, on mielestäni hyvä.

Olen käynyt sachtin profiilissa, mutta jotenkin sitä ei vain uskalla aloittaa mitään ihan ventovieraan kanssa, vaikka vaikutatkin fiksulta ihmiseltä... kynnys on liian korkea ainakin toistaiseksi. Kaikkea hyvää teille molemmille.

14+6 kirjoitti:

Kiva kun olette löytäneet toisenne. Sachtin puheissa on järkeä, tämän palstan antaman mielikuvan perusteella valvojan sosiaalisissa taidoissa ei ole vikaa. Osaat analysoida sekä omaa että muiden käytöstä päinvastoin jopa keskivertoa paremmin. Tuo lasten harrastuksiin liittyvä vanhempien tapailu on hyvä idea. Itse tutustuin niin ainakin kymmeneen ihmiseen. Niistä ei tullut pitkäaikaisin ystäviä, mutta facebook-tuttavia kuitenkin. Myös sachtin ajatus siitä, että täytyisi rohkaistua pitämään puolensa ja sanomaan esimerkiksi mikä loukkaa ja tuntuu pahalta, on mielestäni hyvä.

Olen käynyt sachtin profiilissa, mutta jotenkin sitä ei vain uskalla aloittaa mitään ihan ventovieraan kanssa, vaikka vaikutatkin fiksulta ihmiseltä... kynnys on liian korkea ainakin toistaiseksi. Kaikkea hyvää teille molemmille.

Lue lisää

Niin tuossa tulee esiin se dilemma minun sosiaalisista taidoista. Minä ymmärrän hyvin toisia ihmisiä mutta en osaa tuoda sitä esille. Enkä pysty muokkaamaan omaa käyttäytymistäni sen mukaiseksi. Näen kyllä jos ihmistä ahdistaa/pelottaa/arveluttaa/vituttaa mutta en osaa toimia tämän mukaisesti. Olen avoin vitsin vääntäjä tai sitten vetäydyn syrjään. Ja kun ei ole kokemusta syvällisistä ihmissuhteista en osaa niitä luoda. Ja jos on masentunut ja katkeroitunut niin ei edes innosta ajatus luoda mitään uutta kun on aloitekyvytön. Sen näkee myös tässä topicissa. Vaikka jotain tänne haluaisin kommentoida voi mennä viikkoja että jaksaa kirjoittaa mitään. Nyt taas kahden depressiolääkkeen voimin jaksaa paremmin. Perusongelmaa ne eivät silti korjaa.

valvoja kirjoitti:

Niin tuossa tulee esiin se dilemma minun sosiaalisista taidoista. Minä ymmärrän hyvin toisia ihmisiä mutta en osaa tuoda sitä esille. Enkä pysty muokkaamaan omaa käyttäytymistäni sen mukaiseksi. Näen kyllä jos ihmistä ahdistaa/pelottaa/arveluttaa/vituttaa mutta en osaa toimia tämän mukaisesti. Olen avoin vitsin vääntäjä tai sitten vetäydyn syrjään. Ja kun ei ole kokemusta syvällisistä ihmissuhteista en osaa niitä luoda. Ja jos on masentunut ja katkeroitunut niin ei edes innosta ajatus luoda mitään uutta kun on aloitekyvytön. Sen näkee myös tässä topicissa. Vaikka jotain tänne haluaisin kommentoida voi mennä viikkoja että jaksaa kirjoittaa mitään. Nyt taas kahden depressiolääkkeen voimin jaksaa paremmin. Perusongelmaa ne eivät silti korjaa.

Lue lisää

Se on jo paljon, jos huomaat, että sulla on kaksi vaihdetta, vitsailu ja vetäytyminen. Itse tajusin vasta terapiassa, että mulla on kaksi vaihdetta ja että ne ovat vastakkaisia, eivätkä "houkuta" niitä ihmisiä, joiden kanssa itse haluaisin ystävystyä. Eli pitäisi kehittää muitakin tapoja olla ihmisten kanssa tekemisissä kuin kaksi vastakkaista.

Luulen että tuo on aika yleinen juttu niillä, joilla puuttuu ns. sosiaalista lahjakkuutta tai rohkeutta yrittää uudestaan tai molempia. Eli kyse on sekä temperamentista että kasvatuksesta. Toiset eivät ole temperamentiltaan sellaisia (lapsesta alkaen!) että he yrittäisivät uudestaan eri tapoja tulla toimeen ihmisten kanssa (saavat harjoitusta!) vaan he vetäytyvät. Silloin vanhempien pitäisi osata auttaa. Mutta jos vanhemmat eivät osaa, vaan he esim vain antavat toimimattomia ohjeita (jos lapsi ei uskalla, reipastumaan käskeminen ei auta), jolloin lapselle tulee entistä huonompi olo = ajatus siitä että minussa on jotain vikaa.

Ainakin minulla on se käsitys, että noita pitää miettiä, jotta ymmärtää mistä kaikesta on kyse, jos ihmisten kanssa ei tunnu helpolta olla ja ystävystyä. Itse olen ujompi, en halua edes olla laajassa ystäväjoukossa ja koko ajan tekemisissä eli en temperamentiltanikaan siedä liikaa ärsykkeitä. Näin oli lapsenakin. Siksi vetäydyin kaikista konflikteista, mutta samalla jäi myös paljon oppimatta, joita nyt aikuisena on opeteltava ja mietittävä.

14+6 kirjoitti:

Se on jo paljon, jos huomaat, että sulla on kaksi vaihdetta, vitsailu ja vetäytyminen. Itse tajusin vasta terapiassa, että mulla on kaksi vaihdetta ja että ne ovat vastakkaisia, eivätkä "houkuta" niitä ihmisiä, joiden kanssa itse haluaisin ystävystyä. Eli pitäisi kehittää muitakin tapoja olla ihmisten kanssa tekemisissä kuin kaksi vastakkaista.

Luulen että tuo on aika yleinen juttu niillä, joilla puuttuu ns. sosiaalista lahjakkuutta tai rohkeutta yrittää uudestaan tai molempia. Eli kyse on sekä temperamentista että kasvatuksesta. Toiset eivät ole temperamentiltaan sellaisia (lapsesta alkaen!) että he yrittäisivät uudestaan eri tapoja tulla toimeen ihmisten kanssa (saavat harjoitusta!) vaan he vetäytyvät. Silloin vanhempien pitäisi osata auttaa. Mutta jos vanhemmat eivät osaa, vaan he esim vain antavat toimimattomia ohjeita (jos lapsi ei uskalla, reipastumaan käskeminen ei auta), jolloin lapselle tulee entistä huonompi olo = ajatus siitä että minussa on jotain vikaa.

Ainakin minulla on se käsitys, että noita pitää miettiä, jotta ymmärtää mistä kaikesta on kyse, jos ihmisten kanssa ei tunnu helpolta olla ja ystävystyä. Itse olen ujompi, en halua edes olla laajassa ystäväjoukossa ja koko ajan tekemisissä eli en temperamentiltanikaan siedä liikaa ärsykkeitä. Näin oli lapsenakin. Siksi vetäydyin kaikista konflikteista, mutta samalla jäi myös paljon oppimatta, joita nyt aikuisena on opeteltava ja mietittävä.

Lue lisää

Unohdin vielä kirjoittaa, että omien lapsiesi kanssa voit ehkä huomata noita kuvioita, jotka alkavat jo lapsena kehittyä. Aika paljon vaaditaan aran lapsen tukemista, että hän oppisi olemaan toisten kanssa ajattelematta, että hänessä on jotain vikaa, rohkaista yrittämään uudelleen jne.

Näinhän se on, että jonkun on tehtävä aloite. Mutta itse olen sen verran arka, etten taida uskaltaa netissä ystävystymistä kuitenkaan, varsinkaan naimisissa olevan miehen kanssa. Siitä voi koitua vain ylimääräisiä murheita.

Tietääkö vaimosi siis, että haet (naispuolisia) ystäviä Suomi24-palstalta?

17+15 kirjoitti:

Tietääkö vaimosi siis, että haet (naispuolisia) ystäviä Suomi24-palstalta?

En yleensä kysy häneltä hyväksyntää asioihin joihinka en varsinaisesti tarvitse hänen lupaansa. Hänen kuluu luottaa minuun samalla tavalla kuin minä luotan häneen. Voisin esimerkkinä liittyä vaikkapa johonkin hengelliseen seurakuntaan, jos se olisi sellainen asia joka tekisi minut onnelliseksi. Mutta en voisi pyytää siihen lupaa, silloin pettäisin itseni.

Työpaikkani on naisvaltainen, eli sikäli Suomi24 on lähinnä keskustelupaikka. Olen pyrkinyt löytämään ystävää (ko. kriteerillä) jopa treffipalstalta, vaan sellaista ei ole kaivattu.

Olen hyvinkin vastuuntuntoinen, melkeinpä harmittavan paljon. Siksi naispuolisuus ei ystävyydessä tarkoita minulle muuta kuin että saunareissuja ei ole sopivaa tehdä.

Toisaalta Valvojan kokemukset napsauttivat pois päältä jonkin kytkimen, ja se tuntuu hyvältä. En varsinaisesti enää kaipaa naispuolista luotettavaa juttuseuraa, tai koe tarvetta olla naiselle mieskaveri. Mutta jonkun kaveri haluaisin olla, ei yksinäisyys poistu itsestään.

_sacht kirjoitti:

En yleensä kysy häneltä hyväksyntää asioihin joihinka en varsinaisesti tarvitse hänen lupaansa. Hänen kuluu luottaa minuun samalla tavalla kuin minä luotan häneen. Voisin esimerkkinä liittyä vaikkapa johonkin hengelliseen seurakuntaan, jos se olisi sellainen asia joka tekisi minut onnelliseksi. Mutta en voisi pyytää siihen lupaa, silloin pettäisin itseni.

Työpaikkani on naisvaltainen, eli sikäli Suomi24 on lähinnä keskustelupaikka. Olen pyrkinyt löytämään ystävää (ko. kriteerillä) jopa treffipalstalta, vaan sellaista ei ole kaivattu.

Olen hyvinkin vastuuntuntoinen, melkeinpä harmittavan paljon. Siksi naispuolisuus ei ystävyydessä tarkoita minulle muuta kuin että saunareissuja ei ole sopivaa tehdä.

Toisaalta Valvojan kokemukset napsauttivat pois päältä jonkin kytkimen, ja se tuntuu hyvältä. En varsinaisesti enää kaipaa naispuolista luotettavaa juttuseuraa, tai koe tarvetta olla naiselle mieskaveri. Mutta jonkun kaveri haluaisin olla, ei yksinäisyys poistu itsestään.

Lue lisää

Ei ystävyyteen tarvita lupaa, mutta mielestäni avioliitossa ei voi olla salaista ystävää. Silloin luottamusta rikotaan. En ole mikään arvostelemaan muiden valintoja, mutta omalla elämänkokemuksella (petetyksi tulleena) en halua olla tuollaisessa mukana.

5+17 kirjoitti:

Ei ystävyyteen tarvita lupaa, mutta mielestäni avioliitossa ei voi olla salaista ystävää. Silloin luottamusta rikotaan. En ole mikään arvostelemaan muiden valintoja, mutta omalla elämänkokemuksella (petetyksi tulleena) en halua olla tuollaisessa mukana.

Lue lisää

=>Ei ystävyyteen tarvita lupaa

Tästä olemme samaa mieltä. Vaan jos ei ole mitään ystävää ei ole myöskään salaisuutta. En löytänyt päivämääriä milloin aloin etsimään itselleni kaveria, mutta ainakin pari vuotta on mennyt ilman että kukaan olisi ollut kiinnostunut seurastani. Vaan nettikeskusteluissa on auennut monta solmua.

Tuntuisi todella hölmöltä sanoa vaimolle että "etsiskelen tässä ystävää" koska ystävät kuuluvat elämään. Molemmilta on jäänyt monta ystävää pois vuosien mittaan.

=>en halua olla tuollaisessa mukana.

Kuten viestiketjun alussa (eka vastaus) mainitsin, ei se ole yllätys. Päinvastainen suhtautuminen tuntuisi jopa pilailulta, ja sitten lopulta se peruttaisiin :)

Niin se on, olen itsekin aika erakko enkä mitenkään koko ajan edes kaipaa ystävää. Terapian sen jälkeen se ero, että en ajattele, että minussa tai muissa olisi jotakin vikaa, jokaisellahan on omat ongelmansa ja juttunsa. Torjuessaan minut se ei välttämättä johdu yhtään minusta. Suhde siihen mitä on tapahtunut ja miksi on näin on muuttunut. Asiat ovat tavallaan monimutkaisempia, ennen oli joko-tai. Masennus on minusta sellainen asia, että silloin ihmisen psyyke kertoo, että on pysähdyttävä katsomaan tarkemmin mistä kaikki johtuu. Se on viesti, ei vain paha olo.

=>Mietinkin vain että jos löytäisin täältä itselleni ihan mieskaverin niin voisin hänen kanssaa pohtia suhdejuttuja sekä mies että naisnäkökulmasta.

Minun ehdotukseni on että saisit ensin hieman esitellä itsesi ja taustaasi ennen kuin tavoitteena on kahdenkeskinen keskustelu (kirjeenvaihto). Ketjussa juttelu voi helpottaa sen sopivimman juttelukaverin löytymistä.

http://www.psychologytoday.com/blog/the-introverts-corner/201302/introspection-versus-rumination

Tuossa on lähinnä ap:lle tarkoitettu linkki.

=> En tiedä olenko taas aivan eri planeetalla näiden asioideni kanssa

Et ole. Vaan ihmissuhteet ovat monimutkaisempia kuin luullaan, eikä niissä ole pelkkä nais-mies -näkökulma, vaan myös henkilökohtaiset kokemukset ja ominaisuudet vaikuttavat.

Lastenkasvatus on meille / heille joilla on lapsia hyvin ajankohtainen puheenaihe. Siksi siitä puhutaan, ja ei, ei se kevyttä aikaa ole yövalvomisten yms. asioiden osalta ole.

=> Kun syntymäpäiviä ei juhlita kuin ei ole kavereita olen suunnitellut että ensi vuonna hankin kavereita

Mitä sinä odotat ystävyydeltä tai kaveruudesta? Mitä se mielestäsi on?

Moniko on kieltäytynyt siitä (vältellyt), ja monasti olet itse kieltäytynyt osallistumasta johonkin joko suoraan tai epäsuoraan kutsuun?

Ystävyyssuhde syntyy yhteisestä tekemisestä silloin kun viihtyy toisen persoonan kanssa. Lisäksi se vaatii joskus sanoja, kuten kutsuja tai ehdotuksia tekemiseen.

Olen joskus osallistunut kutsuttuna tilaisuuksiin jossa olen ihmettelyt miksi juuri minut sinne kutsuttiin (työjutut on toki edustusta) , mutta kutsujan kannalta hänellä oli paljon .... ystäviä.

=>En ole vuosiin ketään kutsunut minnekään koska ei ole ketään ollut.

Eikö edes naapurin kanssa ole tullut juteltua, tai jos lapset ovat päiväkodissa tms niin muiden vanhempien kanssa?

Kun nyt mietin miten helppoa asiatekeminen on (möin netissä polkupyörän alle 24 tunnissa, sama juttu pleikkarin kanssa) niin ihmettelen sitä miksi ihmissuhteita vältellään. Autokyydinkin voi tarjota bensarahaa vastaan helposti vaikka silloin joutuu periaatteessa (molemmin puolin) tuntien ajaksi vaikeampaan paikkaan kuin vaikka kahvilassa josta pääse nopeasti pois.

Joo, eli on vaimonikin tavannut nettituttujani nyt kun tarkemmin ajattelen... Mutta eivät he ystäviä olleet vaikka mukavia ihmisiä olivatkin.

Vaimoasi et pysty helposti muuttamaan etenkään jos hän ei itse sitä halua, eikä toista ihmissuhdetta löydä ihan tuosta vain. Joten yritä löytää itsellesi omaa laatuaikaa ja tekemistä joka on vain sinun juttusi jotta voisit paremmin olla persoona etkä vain puoliso jota saa kiusata. Hauska ilmaisu "tossun alla" on kiusaamista, sitä vastoinkäymistä jota avioliittokysymyksessä kysytään (tahdotko avioliitossasi, jonka olet solminut NN:n (koko nimi) kanssa, osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?).

Minulla yksi pakotie on moottoripyöräily (0-100 km/h alle 4 sek.), voin lähteä Kouvolaan tai vaikkapa Poriin, ihan kuten sinkkuaikoinani. Harmi vain että yksin tekeminen on yksinäistä, vaikka se olisi kuinka kivaa. Mukaani en ole saanut täältä ketään, eikä työpaikalta oikein kehtaa "iskeä" ihmistä jos ei muutoin jo ole tekemisissä.

Jäähyväiskirjeen kannalta aurinko nousee joka päivä vielä vuosituhansien ajan riippumatta siitä olemmeko itse paikalla näkemässä sitä. Mutta ystäville tai perheenjäsenille se on raskas suru riippumatta siitä osasivatko he arvostaa toista hänen vielä eläessään. Kerro mieluummin (tapauskohtaista miten voi ilmaista) että toisen käytös loukkaa tai ahdistaa, tai että vähimmillään se on tökeröä.

[Mutta tuo vapaa-ajan täysi rajoittaminen ********]

Muista että vaimosi ei ole sinun äitisi, ja jos annat hänelle vastuun myös sinusta on hänellä kolme lasta. Telkkarista tulee joskus ohjelmia joissa näytetään perheitä joissa vastuunjaot ovat sekaisin, joko lapset tai koirat ovat perheen johtajana.

Nyt pitää mennä, kaunis ilma tuolla ulkona.

Kyllä teidän anonyymien ihmisten kirjoittelut toki tuottaa hieman lohtua.
MUtta eikö ihmisellä pitäisi olla ystäviä myös reaalimaailmassa? Vai onko jokin standardi tämän asian määrittämiseen?

Niin jos anonyymit ihmiset jotka eivät minua tunne ovat minusta kiinnostuneempi kuin he jotka (pinnallisesti) tuntevat?

Miksi olet naimisissa ihmisen kanssa, jota pitää paeta töihin?

Anteeksi en tuota äskeistä kirjoittaessa lukenut kuin noita alkupään viestejä.

Melkoisesti eri sävyllä on kirjoiteltu nyt keväällä ja kesällä.

Koita Valvoja muistaa, että kun olet juuri lopettanut masennuslääkkeen, olet luultavasti hiukan vierrotusoireissa. Parikin mun tuttavaa ovat joutuneet kokemaan vastaavia tunneskaaloja kun yrittävät lopettaa lääkkeen käytön. Pyydä lääkäriltä apua käytön lopettamiseen - ettet vaan tekisi mitään harkitsematonta jonkun lääkkeen vieroitusoireen vuoksi (= todellista syvempi masennus).

Toiseksi: ei avioliiton tarvitse olla kaikki tai ei mitään. Kai sitä etäisyyttä voi ottaa, vaikka ei ota eroa? Me naiset ollaan helposti sellaisia raivoajia, eikä sitä mikään puolusta - vaikka sen lopettaminen saattaakin olla hankalaa (siis sinun puolelta). Luultavasti vaimosi on nyt tiedostamattaan pystyttänyt puolustusmuurin ja pitää raivoamalla sinua etäällä. Todennäköisesti luottamuksen palatessa raivoaminenkin laantuu - tai sitten on ehkä syytä harkita eroa. Eihän kukaan voi elää jatkuvasti riitaisessa suhteessa.

Ajattele hetken aikaa mitä sinä itse haluat elämältä. Jos et keksi mitään, olet todennäköisesti vielä masennuksen kourissa. Se on sairaus ja siitä voi parantua, mutta se voi viedä pitkäänkin. Itse kokeilisin mieluummin pariterapiaa - ja jos se ei enää ole vaihtoehto vaikkapa lyhyttä (määräaikaista) asumiseroa kuin kokonaan eroamista.

Lasten takia en tekisi itsemurhaa - sillä se aiheuttaisi heille valtavan trauman koko loppuiäksi. - Sitäpaitsi, et voi koskaan tietää kuinka kauan tämä aallonpohja kestää. Oma isäni aikoi aikanaan vastoionkäymisissä tappaa itsensä - ja nykyisin nuo vaikeudet näyttävät vain lyhyeltä välivaiheelta, joka sattui joskus kauan sitten.


Koita vaikka katsoa tilannettasi hiukan ulkopuolelta (mitä neuvoisit jos joku sukulaisesi olisi vastaavassa tilanteessa). Jossain vaiheessa on syytä alkaa ajatella myös itseä. Ihan loputtomiin ei kannata makoilla kynnysmattonakaan. Siinä katoaa parisuhteessa toisen kunnioitus.

Ei se raivoaminen sitä merkkaa ettei vaimo rakasta tai kunnioita. Voihan hän olla vain säikähtänyt ja epävarma ja alitaujuisesti sen vuoksi suojelee itseään - tai sitten hän on neuvoton sen suhteen kuinka saisi sinuun taas yhteyden - ja keskustelu ajautuu sen vuoksi raivoamiseksi. Itsekin usein sorrun huutamaan ja raivoamaan kun tunnen ettei mieheni kuuntele minua.

Minulla on ollut TTH kautta lähete psykologille jo yli puoli vuotta mutta en ole "jaksanut" varata aikaa. Nyt sitten kesän ajan tämä psykologi-palvelu on kiinni. Samoin paikallinen MTT on kesän kiinni.

VÄlillä olen miettinyt ihan psykiatriselle osastolle hakeutumista kun olo on ollut niin huono. Nyt kun mirtatzapiinin aloitti uudelleen niin olo kyllä parani mutta elämän tosiasioita se ei muuta miksikään:

-Vaimo saa raivareita tyhjästä
-elämässäni on ollut kovia pettymyksiä ja vastoinkäymisiä työssä ja nuoruudessa
-olen epäsuosittu henkilö
-minulla ei ole ystäviä ja yhdenkin mahdollisen ystävyyssuhteen tuhosin itse.
-itsetunto on täysin nolla

valvoja kirjoitti:

Minulla on ollut TTH kautta lähete psykologille jo yli puoli vuotta mutta en ole "jaksanut" varata aikaa. Nyt sitten kesän ajan tämä psykologi-palvelu on kiinni. Samoin paikallinen MTT on kesän kiinni.

VÄlillä olen miettinyt ihan psykiatriselle osastolle hakeutumista kun olo on ollut niin huono. Nyt kun mirtatzapiinin aloitti uudelleen niin olo kyllä parani mutta elämän tosiasioita se ei muuta miksikään:

-Vaimo saa raivareita tyhjästä
-elämässäni on ollut kovia pettymyksiä ja vastoinkäymisiä työssä ja nuoruudessa
-olen epäsuosittu henkilö
-minulla ei ole ystäviä ja yhdenkin mahdollisen ystävyyssuhteen tuhosin itse.
-itsetunto on täysin nolla

Lue lisää

Psykiatrian osasto on auki aina, voit soittaa sinne tai hakeutua tk-päivystykseen.

Hei,
Sun vaimosi on tyypillinen nalkuttaja.
Uskomatonta, mutta sillä kriittisyydellä, vähättelyllä hän kaivaa hautaa omalle avioliitolle. Onko vaimollasi narsistisiä piirteitä?
Ihmisellä periaatteessa on kaikki, mitä naine tarvitse, kuitenkin nalkuttaa. Ei syy ole pelkästään sun tekemisissä rai tekemättäjättämisissä, vaimosi ei käyttäytyy jalosti.Olen itse perheellinen nainen. Annan miehelleni omaa tilaa. Joskus pitää riidellä, mutta arkena kunnioitetaan ja käyttäydytään ystävinä.
Kunnioitus toinen toista kohtaan on homman nimi, jos haukutaan ja vähätellään( joskus huumorinmielessä saa vähän härnätäkin), niin silloin on asiat huonosti. Molemmilla pitää kaikesta huolimatta kunnioittaa.

Hei,
Hyvä niin, jos sinusta hän ei ole narsistinen, mutta raivoaminen on myös tosi hälyttävän paha luonnenpiirre. Tulisi mieleen, että tekeekö hän jotain" kolmivuorotyötä", että hermot näin kireällä, tietysti lapset ja kotityöt, jossain vaiheessa elämää voi olla elämä näin hektistä, että hermot pettää ja on tavallaan hysteerinen olo.
Mielestäni vaimosi raivoaminen näyttää myös sitä, että hän ei pelkää menettävänsä sinut, vaan luulee että kestät hänen inhottavan ja pelottavankin luonteensa, etkä sinä ole jättämässä häntä. Mutta jos sanotkin hänelle, että jos hän ei hillitse itseänsä, SINÄ lähdet. Mene vaikka oikeasti parikdi päiväksi pois jonkun kaverinsa luokse, jotta HÄN pelkäisi menettävänsä SINUT.
Sanot että ongelma ei ole kotitöitten tm. tekemättä jättämisessä,
vaan siinä, miten hän käyttäytyy, hysteeriset raivonpuuskat työntää sinua kauemmas. Nyt tarvittaisi tasaista maltillista jopa uskovaista mieltä vaimoltasi, ymmärrystä, toiselle tilan antamista jnp. Jos lapset pieniä, niin sitä rauhaa ei saa millään, se aiheuttaa hektisyyttä. Ehkä pitää hampaat ristissä odottaa kun lapset kasvaa, silloin saa järjestää enemmän sitä aikaa.
Vaimollasi pitäisi olla henkistä lempeyttä ja viisautta puskea vaikean ajan läpi. Ja sinulla pitäisi lähteä johonkin liikuntaharrastuksen pariin, mihin saisit purkaa paha oloa ja stressiä.
Voi kun vaimosi antaisi sulla vaan olla raskan työpäivän jälkeen.

Hei,
Minun mieheni on saanut urheilun kautta monta hyvää kaveria, kaikilla niillä tietty omat työnsä ja ammattinsa.
Sulla olisi tosiaan hyvä löydä joku tosiystävä, ja kokemuksesta viisastuneena-mieshenkilö, jolle saisit purkaa asioita. Sen rempan kanssa tee näin, että sano vaimollesi, että teet vaikka muutama pitkä päivä ja sitten lomailet. Remontti-kidutus on pakko saada tehokkaasti loppusuoralle, että se ei jäisi jatkuvana taakkana perhe- elämän ylle. Remontissa ei ole mitään romanttista, vaan se on pakkopuuha ja hyvin arkinen sellainen, voihan siitäkin tykätä ja ahkeroita- tuleehän koti sen jälkeen kauniimmaksi.
Voimia!

Hei,
Hyvän ystävän köydäminen on vähän kuin aviopuolison löydäminen- se saatta ilmestyä yhtäkkiä, odottamattomasti, vaikka jossain oudossa tilanteessa eteesi- silloin kun sitä vähiten osaat odottaa. Sitä ei etsimällä saakaan. Ja sitten taas jos esim menettää syystä taikka toisesta sen ystävän, niin ei sitä korvaa oikein kukaan. Olen sen kokenut, mutta kokenut myös sen että ystävyssuhde voi taas korjaantua, riippuu siitä, mistä syystä sen sitten loppui aikoinaan. Mutta mielestäni sama sukupuolta olevan kanssa ystävyyssyhde on tosiaan kiemuranttisempi juttu, koska joku kuitenkin saatta joko ihastua tai muuttua mustasukkaiseksi, vaikka mitään syytä ei ole. Se on vähän eettisestikin väärin, koska jos miehen ystävä on naispuolinen, niin mies korvaa jotain henkistä tyhjyyttä, jota avioliitossa ilmeisesti on, sanotaan, että aviovaimo pitäisi olla miehelle myös hyvä ystävä. No tietysti se ei kaikilla näin ole.
Senpä takia odota vaan- kyllä se ihminen vielä ilmestyy. Avioliiton kanssa yritä painiskella, eron jälkeen, varsinkin kun on lapsia, saatta mennä olo vielä vaikeammaksi. Mutta jonkun hyvän ystävän kanssa voit silloin tällöin paeta koti-arkea.
Sulla tosiaan päällisin puolin asiat hyvin...

Hei,
Juu, minä vaan nautin kun saan olla omassa rauhassa esim. internetista päivälehtiä lukemassa, ja mieheni lähtee harrastusten pariin.
Siinä pari pointtia meillä, ensin kannattaa vähän aikaa jutella ja kysyä päivän kuulumisiä (ja sitten mies antaa kevyen pusun )ja lähtee joko kirjastoon taikka urheilemaan.
Minä olen tosiaan sitä tyyppiä nainen, että nautin omasta olosta, me molemmat mieheni kanssa tykätään omasta tilasta.
Mutta sitä ennen, taikka sitten aamulla, ennen töihinmenoa, olisi hyvää rupatella yhdessä. Aina ei oo pakko olla juttutuulella.
Sun vaimosi ongelma on, että hän ei ymmärrä antaa sulle omaa tilaa, rauhaa. Koko ajan pitää vänkätä jotain yhtessä. Ehkä hänessä on jotain marttyyrimäistäkin- kaikki naiset on välillä martyyrejä- mutta jalompi nainen jättää omat uhrauksensa usein vaan omaan tietoon- koska itse asiassa miehen edessä martyyrin esittäminen nöyryttää naista. Senpä takia itse esim joskus esitän martyyriä vaan riitatilanteessa, arjessa hoidan jotain asioita vaan nopeasti pois, kun miehellä kummiskin asioitten hoitaminen kestää.
Sitten kuitenkin tietyt asiat pitää antaa napakasti miehelle tehtäväksi, tai vuorotella.
Olen lukenut vuosia sitten 30. Luvun kirjaa, missä annettiin mm.avioliittoneuvoja. Jäi mieleen, että avioliiton tuhoja nro.1 on jatkuva nalkuttaminen( vaikka syytä olisikin, pitää käyttäytyä asiallisesti). Kaikki varmaan pahalla päällä olleessa välillä nalkuttaa ja ilkeilee, mutta aivan tavallisessa arjessa pitäisi osata välttää sitä. Tai onko raamatussakin sanottu, että nalkuttava nainen on kuin katosta tihkuvaa/tippuvaa vettä.
Juu, tuli mieleen, että sellaisella nalkuttavalla naisella voi olla perfektionismi luonne, kaikki tip- top kotona, kun taas sellainen rennompi oma-aika-tyyppi ei ota kotisiivouksista aina niin paineita, siivoo kun on aikaa. Kaikessa hyvät ja huonot puolensa.

Alkoiko vaimon kiukuttelu ja raivokohtaukset siis siitä, kun hänelle selvisi sinun tunteesi toista naista kohtaan? Olisiko hän voinut jo aavistaa sinulla olevan muut mielessä, kun hän aloitti erouhkailut, vaikket vielä ollutkaan kertonut työpaikan naisesta?

Mäkin, aina niin rauhallinen, muutuin aikanaan ihan hirveäksi, hermoheikoksi, kaikesta raivoavaksi naispaholaiseksi, kun sain selville, että mieheni oli salaillut, valehdellut ja salaillut myöhemmin vielä lisää. Monen vuoden helvetti seurasi siitä pettymyksestä, että toiseen ei voikaan luottaa, ja kun toinen ei ole viitsinyt nähdä vaivaa tilanteen parantamiseksi, taidan tehdä omat johtopäätökseni.

Minkäs sitä tunteilleen voi... tuo taisi olla vaimosikin kommentti, joten kai annat hänenkin nyt tuntea raivoa ihan vapaasti? Ei noita juttuja yhdessä yössä saati muutamassa vuodessakaan voi korjata, jos jotain menee tosi isosti pieleen.

kasa raivoa kirjoitti:

Alkoiko vaimon kiukuttelu ja raivokohtaukset siis siitä, kun hänelle selvisi sinun tunteesi toista naista kohtaan? Olisiko hän voinut jo aavistaa sinulla olevan muut mielessä, kun hän aloitti erouhkailut, vaikket vielä ollutkaan kertonut työpaikan naisesta?

Mäkin, aina niin rauhallinen, muutuin aikanaan ihan hirveäksi, hermoheikoksi, kaikesta raivoavaksi naispaholaiseksi, kun sain selville, että mieheni oli salaillut, valehdellut ja salaillut myöhemmin vielä lisää. Monen vuoden helvetti seurasi siitä pettymyksestä, että toiseen ei voikaan luottaa, ja kun toinen ei ole viitsinyt nähdä vaivaa tilanteen parantamiseksi, taidan tehdä omat johtopäätökseni.

Minkäs sitä tunteilleen voi... tuo taisi olla vaimosikin kommentti, joten kai annat hänenkin nyt tuntea raivoa ihan vapaasti? Ei noita juttuja yhdessä yössä saati muutamassa vuodessakaan voi korjata, jos jotain menee tosi isosti pieleen.

Lue lisää

VAimon kiukuttelut ovat alkaneet jo yli vuosi ennen kuin törmäsin tähän naiseen töissä. Mutta varmaan "lisää vettä myllyyn" tämä nainen tilanteeseen toi.

Edellenkään en täysin ymmärrä tätä raivoamista tästä naisesta. Minulla on häntä ikävä YSTÄVÄNÄ ja MUKAVANA KESKUSTELUSEURANA. MIssään vaiheessa ei ollut seksuaalisia haaveita hänestä! Minä kuitenkin käytän tästä tunteesta sanaa ihastuminen, vaikka monien mielestä tämä tarkoittaisi vaimon pettämistä koska minä en ole pettänyt omasta mielestäni ja se kai on tärkeintä että tietää mitä omassa päässä liikkuu. Ja tosiaan käytän ajatteluun aivojani en jalkoväliäni(vaikka ehkä suurin osa miehistä toimiikin toisella tapaa)

Hei,
Luin muutamia aikaisempia viestejäsi. Varsinkin juhannus aamupalapöydän/mökkiraivarin viesti jäi silmään.
Ok, sulla on masennus, voi olla että lääkityksesi tekee sinusta "pehmomman" kuin sulla pitäisi olla varsinkin kun joudut vastatukseen sellaisen naistyypin kanssa.
Mutta sun vaimoasi käytös on pahasti häiriintynyt. Kiusaajan luonne, prinsessaksikaan häntä ei voi sanoa( kun tykkää kummiskin remonttipuuhista:)). Ilkeä luonne, pilkun......ä.
Varmaan on hyviä puolia, on hyvä äiti, kunnollinen nainen jnp, mutta lapsellinen hän on myöskin.
Joskus pitää ottaa asiat niinkuin on, ethän sä kesken juhannusvieton voinut alkaa mökkiä vaihtamaan. Tai se lehden lehden päälle episodi- hänen olisi pitänyt sanoa: ai hups, laitoin vahing sun lehden päälle. Olisi vedäytynyt kauemmas lehden kaa. Jos esim kotitantereella tapellaan niin pienistä mitättömistä asioista, miten suuremmat tappelut sitten. Joten pistä hänelle kunnolla vastaan,vaikka huudamalla. Pidä huoli, että sinä et sorru jatkuvaan hysteeriseen huutamiseen niinkuin hän, vaan huuda sille todella varoittavasti, päättäväisellä äänellä, että sulle riittää, niin että rupee pelkämään.
Ota ohjat käsiin ja anna maista omaa lääkettä.
Työasioistasi oli ikävä lukea, että unelma ei toteudunut.
Onko sulla voimia perustaa omaa yritys näin yleisinä huonoina aikoina?Vaikka sivutoimisesti nykyisen työsi rinnalle.

http://www.psychologytoday.com/blog/the-squeaky-wheel/201306/what-do-when-you-re-married-lonely

Tässä vielä yksi artikkeli. Yritä miettiä minkälaisena ihmisenä vaimosi pitää sinua, ja keskity miettimään mitä vaimosi raivokohtauksen aikana tuntee. Onko se kuin pikkulapsen kiukkua joka on joskus jopa tunteiden liioittelun osalta huvittavaa, vaiko aikuisen ihmisen hengenvaarallista vihaa? Ensimmäinen on mahdollista kouluttaa pois, jälkimmäinen voi johtaa nykäsmäiseeen puukotukseen.

Hei,
Siinä olet oikeassa, että perheen koossapitäminen on ykkösasia.
Koska mitä ihminen on jossain uran huipulla, jos pohja, eli perhe on hajonnut. Vaan joku psykopaatti pysty sellaisesta nauttimaan.
Joten, suhtaudu, että työ kun työ kunhän saat siitä hyvän palkkion. Loput energia sitten siihen perheeseen.
Vaimollasi on lyhyt pinna. Hysteerinen luonne, joku pohja sillä puuttuu alta, johtaako johonkin lapsuuteen. Onko joko liian lellitetty tai jäänyt vähälle huomiolle. Hänellä pitkä matka aikuisuuteen.
Muista, että joskus sullekin terveen vihan purkaus on parempi kuin että se jää sisälle kytemään. Viisaampi väistää, mutta kynnysmatoksi ei saa suostua. Silloin näytä sille kaapin paikka.
Voimia!

[Voiko siitä oppia pois?]

Kyllä siitä voi oppia pois. Katso vaikka jokin koirankoulutus- tai kauhukakara ohjelma jossa vaihtoehto on eläinten osalta "nukuttaminen", TAI sitten se että muut alkavat suhtautumaan asiaan toisin.

Kun vaimosi raivoaa pitää keskittyä vain ihmettelemään "hei, onko sinulla kaikki kunnossa?" ja unohtaa kokonaan se varsinainen aihe josta hän raivoaa. Ei kukaan kestä sitä että hänen mielenterveyttään kyseenalaistetaan, sinullakin on ne lääkkeet jotka se (valitettavasti loppunut) terve ystävyyssuhde todisti tarpeettomiksi.

Vaimosi antaa sinulle toiminnastasi jatkuvasti ala-arvoisen arvosanan, ja koska luotat häneen ja kunnioitat häntä otat nämä toisen pahanolon tuntemukset vastaan kuin asiantuntijalausunnon.

[Katsotaan kerkeänkö joskus syvällisemmin lukemaan]

Niin. Haluatko oikeasti muutosta, vai pelkästään voivotella? Elämälle on olemassa käyttöohjekirja, ja kun ymmärtää ettei omat ongelmat suinkaan ole ainutlaatuisia tai edes ilmene ensi kertaa ihmishistoriassa voi epäkohdat korjata.

Keskustelu on ollut antoisaa, mutta se ei saisi saamattomuuden vuoksi jämähtää paikoilleen ("varmaan toimiva keino, mutta en viitsi kokeilla").

spawnpoint kirjoitti:

[Voiko siitä oppia pois?]

Kyllä siitä voi oppia pois. Katso vaikka jokin koirankoulutus- tai kauhukakara ohjelma jossa vaihtoehto on eläinten osalta "nukuttaminen", TAI sitten se että muut alkavat suhtautumaan asiaan toisin.

Kun vaimosi raivoaa pitää keskittyä vain ihmettelemään "hei, onko sinulla kaikki kunnossa?" ja unohtaa kokonaan se varsinainen aihe josta hän raivoaa. Ei kukaan kestä sitä että hänen mielenterveyttään kyseenalaistetaan, sinullakin on ne lääkkeet jotka se (valitettavasti loppunut) terve ystävyyssuhde todisti tarpeettomiksi.

Vaimosi antaa sinulle toiminnastasi jatkuvasti ala-arvoisen arvosanan, ja koska luotat häneen ja kunnioitat häntä otat nämä toisen pahanolon tuntemukset vastaan kuin asiantuntijalausunnon.

[Katsotaan kerkeänkö joskus syvällisemmin lukemaan]

Niin. Haluatko oikeasti muutosta, vai pelkästään voivotella? Elämälle on olemassa käyttöohjekirja, ja kun ymmärtää ettei omat ongelmat suinkaan ole ainutlaatuisia tai edes ilmene ensi kertaa ihmishistoriassa voi epäkohdat korjata.

Keskustelu on ollut antoisaa, mutta se ei saisi saamattomuuden vuoksi jämähtää paikoilleen ("varmaan toimiva keino, mutta en viitsi kokeilla").

Lue lisää

Kyse ei ole saamattomuudesta vaan siitä että ei yksinkertaisesti kerkeä. Työ ja perhe ja liikunta. 1,5 vuotta sitten ostin erittäin mielenkiintoisen kirjan. Lukeminen on yhä kesken... Viime kesänä latasin netistä toisen kirjan. Senkin lukeminen on kesken... enkä tiedä milloin niitä kerkeää seuraavan kerran lukea. Harrastus välineiden suhteen on projekteja menossa mutten osaa sanoa milloin niitä tekisi... Ruuhka vuodet. Sitten on nämä vaimon ideoimat remontit. Eilenkin ahkeroin muutaman tunnin näitä ja edelleen on pahasti kesken. Luultavasti koko viikonloppu tulee kulumaan näissä. Kynttilä palaa "molemmista päistä"

Haluan muutosta en vain voivotella? Maailmassa on paljon ihmisiä jollain menee huonosti. 30% ensimmäisen lapsen saaneista pariskunnista eroaa vuoden sisällä lapsen syntymästä. MInä en ole luovuttaja(vaikka välillä kirjoitukset aika pessimistisiä ovat olleet). Minä olen taistelija!!!

Masennuslääkkeet (ainakaan SSRI-lääkkeet) eivät yleensä "pehmennä" ihmistä vaan ne pyrkivät aktivoimaan. Valitettavasti tämä aktivoituminen tapahtuu joskus väärällä suuntaan(Jokela, Kauhajoki, Hyvinkää ja muut koulu-ampumiset).

VAimonikin on ollut joskus vakavasti masentunut mutta nyt hän ei ole omasta mielestään masentunut vaan ok...

Hei,
Varmaan on selvä, että vaimollasi on ns. kiusaajan luonne.
Mutta vaikuttaa myös, että hänessä on narsistisiä piirteitä.
Jos teillä selvästi suullisesti sovittu että olette tasoissa, miten sitä sitten nyt ei muisteta? Toki, jos oikeasti olisit velkaa jnp, niin olisi oikeus vaadia, mutta eikö teillä ollut sujut ton asian kanssa?
Olisi ehkä pidännyt pistää paperille ne kyseiset velka-erät ja suoritukset. Eks nyt lapsiperheellä ovat näin yleisesti yhteiset rahat tasavertaisesti käytössä.

Hei,
Hyvä, juuri näin se asia alkaa menee- kova kovaa vastaan.
Alkaa sua enemmän kunnioittaa.
Narsismista sen verran, että aivan ensimmäiset vuodet se ei ilmenekään heti, aluksi on kaikki liiankin hyvin.
Ne luonneenpiirteet vahvistuu vuosi vuodelta.
Ehkä hän ei ole ihan narsisti, mutta hänellä on narsistisia piirteita. Mutta sinun tehtäväsi on panna hänet enemmän kunnioittamaan sinua.
Mutta hyvä kun välillä on hyviä ja rauhallisempia aikoja.

No, jos ei nirso niin pitäisi tarttua tilaisuuteen silloin kun huomaa että joku käyttää aikaa sinuun enemmän kuin mitä tilanne huomioiden olisi pakko - eikä veloita siitä mitään.

Osa ihmisistä on huijareita tai muutoin kiittämättömiä, epälojaaleja. Se on luettavissa elämän käsikirjasta eikä siinä ole välttämättä mitään henkilökohtaista takana.

"ihan sama" on yksi keino käsitellä pettymyksiä. Pikkulapset puolestaan itkevät ja kiukuttelevat kunnes he saavat sen mitä haluavat tai tarvitsevat, ja harmi jos eivät enää halua sitä mikä heille kuuluisi.

Niin, kiitos kysymästä. Minulle kuuluu ihan hyvää vaikka viime viikolla olikin yksi huono päivä. Motskari on myyty koska tykästyin vauhtiin liikaa, tilalle tuli pirteä pikkuauto josta on hyötyä talvellakin.

Siinä oman menneisyyden puimisessa kaverille/ystävälle on mielessäni se pointti että toinen ymmärtäisin miksi olen sellainen kuin olen. Kuten nyt joku voi ajatella minun olevan henkisesti "kylmä" ihminen. Mutta selitys johtuu siitä paskasta mitä on vuosien varrella niskaan tippunut. Eli olen kyllä henkisesti jäässä mutta minulla on siihen hyvä syy. TOinen asia on sitten voinko tästä nousta paremmaksi? Ja mikä vaikutus on minun peruspersoonallisuudellani? TOisaalta kun mietin omia tekemisiäni ja uhrautumistani toisten hyväksi ja myöskin mitä olen tälle yhteiskunnalla uhrannut niin olen todella "hyvä" ihminen. Koska tästä ei kuitenkaan ole seurannut positiivista palautettava vaan pikemminkin yritetty repiä miehestä viimeisetkin mehut pilkkahinnalla ja vielä haukut päälle niin sitä katkeroituu ja masentuu!

Mutta jotain erilaistakin on tapahtunut muuten! Muutama viikko sitten keskellä sunnuntai-päivää naapurin poika(20 v) tuli ympäri päissään juttelemaan. Hän melko avoimesti tilitti omaa elämäänsä(yhdessä oloa ex-vaimon kanssa ja sen jälkeistä eroa). Vaikka hän on minua paljon nuorempi ja runsaasti käyttää alkoa niin hänestä voi silti tulla kaveri. Pitäisi pyytää sitä lähtemään tässä jonain päivänä mukaan. Lisäksi voin auttaa häntä hänen harrastuksissaan eli olen hyödyllinen hänelle. Tietenkään en missään nimessä ala hänelle avautumaan omista ongelmistani. Etenkään koska hänen elämän kokemuksellaan niitä ei voi ratkoa.

Niin en koe että olisin ansainnut vastoinkäymistä/negatiivista palautetta mitä olen saanut. Mutta yritän selittää pahaa oloa/katkeroitumistani tällä.

Niin jokin hyvä keskitie pitäisi hallita.Osata avata keskustelu-yhteys ihmisiin ja pitää se sillä tasolla ettei toinen ahdistu siitä. Siinä on haastetta. JOs en ole tähänkään saakka onnistunut niin entäs jatkossa?

valvoja247 kirjoitti:

Niin en koe että olisin ansainnut vastoinkäymistä/negatiivista palautetta mitä olen saanut. Mutta yritän selittää pahaa oloa/katkeroitumistani tällä.

Niin jokin hyvä keskitie pitäisi hallita.Osata avata keskustelu-yhteys ihmisiin ja pitää se sillä tasolla ettei toinen ahdistu siitä. Siinä on haastetta. JOs en ole tähänkään saakka onnistunut niin entäs jatkossa?

Lue lisää

=> Osata avata keskustelu-yhteys ihmisiin ja pitää se sillä tasolla ettei toinen ahdistu siitä. Siinä on haastetta. Jos en ole tähänkään saakka onnistunut niin entäs jatkossa?

Kovin vaikea sanoa oletko aiheuttanut ahdistusta, vai luuletko vain. Tai etkö huomaa itse silloin kun niin käy että "nyt taisi lipsahtaa" asioita jotka pitäisi säästää terapiaan vaitiolovelvolliselle ammattilaiselle?

Paha olo tai katkeroituminen on syytä analysoida, mutta ennen kaikkea siitä pitäisi oppia jotakin. Pitää ymmärtää että vika voi olla siinä toisessa osapuolessa (olet vaan ollut väärässä paikassa väärien tyyppien kanssa), mutta jos vika on itsessä niin miten pääsisi ongelmastaan (esim. viina, huumeet, varastaminen) eroon?

kärpänen katossa kirjoitti:

=> Osata avata keskustelu-yhteys ihmisiin ja pitää se sillä tasolla ettei toinen ahdistu siitä. Siinä on haastetta. Jos en ole tähänkään saakka onnistunut niin entäs jatkossa?

Kovin vaikea sanoa oletko aiheuttanut ahdistusta, vai luuletko vain. Tai etkö huomaa itse silloin kun niin käy että "nyt taisi lipsahtaa" asioita jotka pitäisi säästää terapiaan vaitiolovelvolliselle ammattilaiselle?

Paha olo tai katkeroituminen on syytä analysoida, mutta ennen kaikkea siitä pitäisi oppia jotakin. Pitää ymmärtää että vika voi olla siinä toisessa osapuolessa (olet vaan ollut väärässä paikassa väärien tyyppien kanssa), mutta jos vika on itsessä niin miten pääsisi ongelmastaan (esim. viina, huumeet, varastaminen) eroon?

Lue lisää

NO ensinnäkin tämä "ystävä", josta tämä koko keskustelu on lähtenyt liikkeelle on ilmoittanut että hän on ahdistunut minun viesteistäni(koska emme olekaan ystäviä). Lisäksi nuoruudesta on muutama tapaus kun on mennyt jotain ikävää kertomaan opiskelukaverilleen niin eipä sen jälkeen ole seura kelvannut enää!

En käytä huumeita. Alkoholia hyvin harvoin. Olen vastuullinen perheen isä ja puoliso, joka tekee vaativaa työtä tämän yhteiskunnan hyväksi ja maksaa paljon veroja. En näe että minussa olisi varsinaista "vikaa" kuin erillaisempi eristyvämpi epäsosiaalinen käytös (ja suorapuheisuus niitä harvoja ihmisiä kohtaan, joihin olen saanut luotua jonkin tasoisen kontaktin.). Tämä meidän nykyinen sosiaalinen verkostoinut yhteiskuntamme ei vain siedä minunlaista ihmistä ja se kostaa kaatamalla paskaa minun niskaan(tai on aiemmin sitä tehnyt). Elämän pitäisi olla ok lukuunottamatta vaimon riidan haastamista mutta kun se ei ole koska olen katkeroinut minun saamasta epäasiallisesta kohtelusta työssä, koulussa ja sosiaalisessa elämässä!!!

Mitään periaattellista estettä ei ole sille että vanhempi ihminen olisi ystäväni MUTTA kuten tuolla jo aiemmin kirjoitin tunnen vuosien takaa erään ex-työkaverin, joka on yli 50 v perheellinen nainen. Pari kertaa vuodessa oleen häneen yhteydessä. TÄmäkin on kuitenkin jo liikaa minun mustasukkaiselle vaimolle...

Niin ilmeisesti minun sosiaalinen äly on hyvin heikko tai pikemminkin sosiaaliset taidot on luokkaa "norsu posliinikaupassa".

Mutta onko sulla mitään konkreettista ratkaisu ehdostusta ongelmiini vai vittuiletko vain toisen osaamattomuudelle?

Minulla ratkaisuksi tulee mieleen lähinnä itsemurha (tai sitten avoin sodanjulistus tätä yhteiskuntaa vastaa).

Ainiin mutta on ne lapset...ainoa asia mikä pitää "pinnalla".

Kiitos taas mielenkiintoisesta lukupaketista. Minä en katso maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi päin vastoin minä näen vain huonot asiat. Kun tuossa aiemmin mainittiin että maailma on täynnä ihmisiä, joilla on omat taustansa. Ymmärrän tämän mutta ajattelen että heillä on paremmat/normaalimmat taustat kuin minulla...

Kun jo luulin oloni vähän paremmaksi niin tilanne kotona tuntuu vain kireämmältä. Remontit on ulkopuolisen urakoitsijan avulla saatu vietyä eteenpäin ja minäkin olen niihin välillä osallistunut. VAimolta olen kuullut epämääräistä uhkausta:"kunhan vain saataisiin tämä remontti, johonkin vaiheeseen..." Niin mitä sitten? Kerrompa taas mukavasta viikosta: Viikonlopun hoidin lapsia kun vaimo oli omissa harrastuksissaan. Maanantai-illan hoidin lapsia kun vaimo oli omassa harrastuksessaan. Tiistai-ilta meni työssä. Keskiviikko illan hoidin lapsia kun vaimo oli illanistujaisissa. Torstai-iltana pääsin viimein koiran kanssa käymään juoksu-lenkillä ja kotona odotti vihainen vaimo... Ilmeisesti siis koiran kanssakaan ei saisi juoksu lenkillä käydä? Ja viikonloppuna raivoamista: tee tätä, hoida lapset, tuo lapset tänne, mikset soittanut heti kun toit lapset, et ole hoitanut lapsia tarpeeksi.....Vittu teki mieli työntää lapset vaimolle syliin, mennä kotiin, valaa puuvarasto bensalla ja lopettaa tämä kaikki paska kerralla.

Nyt on 2 kk aktiivista kahvakuulan/käsipainon heiluttelua takana. Ainoa tulos on että nivelsiteet on kipeät käsissä? Eipä se itsetunto tälläkään korjaantunut.

Olen harvakseltaan vaihtanut s-postia erään tällä palstalla tapaamani ihmisen kanssa. Nyt sitten menin hänelle avautumaan ex-työpaikan ongelmista kun mietin miten ne ovat tuhonneet minun itsetuntoni. Nyt pelkään että tuhosin tämäkin ihmissuhteen....tai sitten hänellä on ongelmia omassa elämässään.


Kerrompa vielä senkin että mulle tarjottiin muutama kuukausi sitten esimiestehtäviä ja tähän liittyen olisin saanut melkein 50% palkan korotuksen. Kieltäydyin. Ei kiinnosta, ei huvita. Ei mistään rahasummasta...

Aivan niin. Loistavan talon ja hienojen uusien autojen takaa löytyy velkaiset työnarkomaanit, jotka ovat unohtaneet mikä elämässä on tärkeintä!

TOki raha helpottaa elämää ja paljon rahaa on mukavaa mutta jos sen takia ajautuu velkaloukkuun ja järjettömään työpaiskimiseen niin milloin sen rahan käyttää? Sitten kun on vetänyt itsensä piippuun ja päätynyt sairaseläkkeelle?

Niin vaimosikin pitäisi ymmärtää että tärkeintä on että onnettomuudesta on selvitty ilmeisesti pinta naarmuin. Miten sitten suu pannaan kun olisikin tullut poliisipartio ovelle tuomaan suruviestiä?

http://www.narsistienuhrientuki.info/

Tuossa taas luettavaa jotta et turhaan luulisi että ongelmasi olisivat ainutlaatuisia.

Mutta ystävyydestä sen verran että älä turhaan esitä vaatimuksia siitä mitä ystävyys on. Se on kahden ihmisen hyvää vuorovaikutusta, mieluusti tilanteissa jossa molemmille syntyy hyviä muistoja.

”Ystävän voi saada, jos osaa pelata korttia ja toisella on kortit.”
– Brian, 7 vuotta

Oman tilanteeni kanssa olen jo oppinut elämään, mutta myönnän että olisi kiva kuulla joskus positiivisia kommentteja kuin vain toteamuksia asioista jotka eivät ole hyvin.

http://www.iltalehti.fi/terveys/2012082215985520_tr.shtml

=> Onnea vaan tulevaisuuteen ja tielle jonka olet valinnut.

Entä jos se uusi vaimo ei nykyisestä poiketen osoita oireita narsistisesta persoonallisuushäiriöstä?

"Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen." (wikipedia)

Niin kuin olen jo toistanut monta kertaa aiemmin minulla ei ole mitään seksuaalisia tuntemuksia/haluja tätä naista kohtaan! Onko asiaa vaikea ymmärtää? Kaikki miehet ei ole samanlaisia ja sen takia en saakkaan miehistä ystäviä?

AIka moista nimittää minua nyhvelöksi koska en tunne minua lainkaan. Olen tehnyt yli kymmenen vuotta vaativia töitä pitääkseni omalta osaltani tämän yhteiskunnan pyörimässä. Ja se ammatillinen arvostus on ainoa arvostus tässä maailmassa mitä tunnen saavani. Mutta pitäisi minua arvostaa muutenkin: ihmisenä, isänä, ystävänä. Nyt olen kokenut ettei minua näillä elämän alueilla arvosteta ollenkaan!

onnea minultakin kirjoitti:

=> Onnea vaan tulevaisuuteen ja tielle jonka olet valinnut.

Entä jos se uusi vaimo ei nykyisestä poiketen osoita oireita narsistisesta persoonallisuushäiriöstä?

"Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen." (wikipedia)

Lue lisää

Niin ja vielä sen verran kommenttia tuohon etten koe tarvitsevani "uutta" vaimoa. Se mitä tarvitsen tai mikä helpottaisi minun tämän hetkistä pahaa oloani:
-Vaimon palautuminen entiseksi ilman turhaa raivoilua
-hyvän ystävän
-lopettaisin vanhojen ikävien asioiden muistelun

Valitettavasti tuntuu että nuo kaikki ovat mahdottomia haaveita mitä en pysty saavuvttamaan.

Niin muuten en varmaan olisikaan vaimolle tästä psykologi käynnistä kertomassa mutta psykologi haluaa ehdottomasti jutella myös vaimoni kanssa tästä tilanteesta. Vaikka vaimo ei siis haluakaan parisuhdeterapiaa ja tämän psykologille tein selväksi hän silti haluaisi ottaa vaimooni yhteyttä ja kuulla hänen näkökantansa näihin asioihin.

Niin sinä olet tällä hetkellä sopeutunut tilanteeseen. Entäs vuosien päästä jos tilanteesi jatkuu samanlaisena? Ettei vain kävisi niin että yhtenä aamuna tajuaa että elämä meni ohi ja sen olisi voinut elää paremminkin tai siis paremmassa seurassa tai olisiko se ollut parempaa elää yksin? Tietenkin on lapset. Parisuhdetta yrittää pitää epätoivoisesti kasassa ettei pilaisi lastensa tulevaisuutta.

Pitäisi päässä elämässä eteenpäin ja miettiä myös uusien kavereiden/ystävien hankkimista vaikka se minusta tuntuukin täysin mahdottomalta ajatukselta... Mietin että jos olen joskus tulevaisuudessa ystävystymässä jonkun kanssa niin missä vaiheessa voin kertoa ettei minulla ole ystäviä(koskaan ollutkaan)??? Vai valehtelisinko ja höpöttäisin että ystävät ovat jääneet pois vuosien varrella perhesyiden, töiden ja muuttojen vuoksi...(mikä kuulostaisi uskottavalta valheelta). Tekisi tietenkin mieli kertoa avoimesti totuus omasta yksinäisyydestä ihmisten keskellä mutta onko se niin pelottava totuus että se saisi potentiaalisen ystävä ehdokkaan lähtemään karkuun? Ja siihen kun lataa vielä todellisen tilannepäivityksen perhetilanteesta niin eipä kukaan halua minun ystäväksi sitten sotkeutua???

TÄnään muuten tulee telkkarista illalla elokuva: "rankka päivä". Tuo päähenkilö kovasti muistuttaa minua ja minun ajatuksia: Lastaan rakastava isä, joka yritti tehdä elämässään kaiken oikein. Uuttera uskollinen työntekijä. KUitenkaan ei kelpaa kellekään ja lopulta päässä naksahtaa pahemman kerran...

valvoja kirjoitti:

Niin muuten en varmaan olisikaan vaimolle tästä psykologi käynnistä kertomassa mutta psykologi haluaa ehdottomasti jutella myös vaimoni kanssa tästä tilanteesta. Vaikka vaimo ei siis haluakaan parisuhdeterapiaa ja tämän psykologille tein selväksi hän silti haluaisi ottaa vaimooni yhteyttä ja kuulla hänen näkökantansa näihin asioihin.

Niin sinä olet tällä hetkellä sopeutunut tilanteeseen. Entäs vuosien päästä jos tilanteesi jatkuu samanlaisena? Ettei vain kävisi niin että yhtenä aamuna tajuaa että elämä meni ohi ja sen olisi voinut elää paremminkin tai siis paremmassa seurassa tai olisiko se ollut parempaa elää yksin? Tietenkin on lapset. Parisuhdetta yrittää pitää epätoivoisesti kasassa ettei pilaisi lastensa tulevaisuutta.

Pitäisi päässä elämässä eteenpäin ja miettiä myös uusien kavereiden/ystävien hankkimista vaikka se minusta tuntuukin täysin mahdottomalta ajatukselta... Mietin että jos olen joskus tulevaisuudessa ystävystymässä jonkun kanssa niin missä vaiheessa voin kertoa ettei minulla ole ystäviä(koskaan ollutkaan)??? Vai valehtelisinko ja höpöttäisin että ystävät ovat jääneet pois vuosien varrella perhesyiden, töiden ja muuttojen vuoksi...(mikä kuulostaisi uskottavalta valheelta). Tekisi tietenkin mieli kertoa avoimesti totuus omasta yksinäisyydestä ihmisten keskellä mutta onko se niin pelottava totuus että se saisi potentiaalisen ystävä ehdokkaan lähtemään karkuun? Ja siihen kun lataa vielä todellisen tilannepäivityksen perhetilanteesta niin eipä kukaan halua minun ystäväksi sitten sotkeutua???

TÄnään muuten tulee telkkarista illalla elokuva: "rankka päivä". Tuo päähenkilö kovasti muistuttaa minua ja minun ajatuksia: Lastaan rakastava isä, joka yritti tehdä elämässään kaiken oikein. Uuttera uskollinen työntekijä. KUitenkaan ei kelpaa kellekään ja lopulta päässä naksahtaa pahemman kerran...

Lue lisää

Hmm, miksi ystävyydessä pitäisi kertoa menneisyydestä se, ettei ole koskaan ollut ystäviä, miksi se edes tulisi puheeksi, ellet itse ota sitä puheeksi? Monesti, kun luen täältä ystävättömien kirjoituksia, niin huomaan, että he keskittyvät tai ännittävät niin paljon muita, että huomaavat vain omat asiansa ja ennen kaikkea sen, mikä on mennyt pieleen tai voisi mennä pieleen.

Minun kokemukseni mukaan ihmiset ovat kiinnostuneita ja huolestuneita eniten omista asioistaan. Se on yksi avain ystävyyteen, olla kiinnostunut muista ja heidän asioistaan. Ei tarvitse antaa selontekoa elämän huonoista puolista, päinvastoin, voi pysytellä pitkäänkin pelkästään muiden kuuntelulinjalla, mikä syventää ystävyyttä nopeammin kuin mikään muu.

Yksinäisyydessä jää vangiksi oman päänsä sisälle ja omien murheidensa kahleisiin. Maailma on suuri, ihmisiä ja asioita on paljon, mutta niitä on vaikea löytää, kun ei saa muilta virikkeitä. Syntyy omissa asioissa ja murheissa pyörimisen kierre, josta on vaikea päästä irti ilman ammattiapua. hienoa, että ap olet lähtenyt hankkimaan apua.

avain kirjoitti:

Hmm, miksi ystävyydessä pitäisi kertoa menneisyydestä se, ettei ole koskaan ollut ystäviä, miksi se edes tulisi puheeksi, ellet itse ota sitä puheeksi? Monesti, kun luen täältä ystävättömien kirjoituksia, niin huomaan, että he keskittyvät tai ännittävät niin paljon muita, että huomaavat vain omat asiansa ja ennen kaikkea sen, mikä on mennyt pieleen tai voisi mennä pieleen.

Minun kokemukseni mukaan ihmiset ovat kiinnostuneita ja huolestuneita eniten omista asioistaan. Se on yksi avain ystävyyteen, olla kiinnostunut muista ja heidän asioistaan. Ei tarvitse antaa selontekoa elämän huonoista puolista, päinvastoin, voi pysytellä pitkäänkin pelkästään muiden kuuntelulinjalla, mikä syventää ystävyyttä nopeammin kuin mikään muu.

Yksinäisyydessä jää vangiksi oman päänsä sisälle ja omien murheidensa kahleisiin. Maailma on suuri, ihmisiä ja asioita on paljon, mutta niitä on vaikea löytää, kun ei saa muilta virikkeitä. Syntyy omissa asioissa ja murheissa pyörimisen kierre, josta on vaikea päästä irti ilman ammattiapua. hienoa, että ap olet lähtenyt hankkimaan apua.

Lue lisää

Aivan oikeassa olet tuossa. Kuuntelijaa varmasti arvostetaan "tosi ystävänä" mutta miten tuollaisen kuuntelijan asemaan päästään? Jos vain tuppisuuna odottaa toisten "avautumista" niin todennäköisesti sitä joutuu odottamaan tyhjään koko loppuelämänsä... Pitäisikö laittaa lappu otsaan: "avaudu mulle!!" Ja toisaalta jos liikaa utelee toisen asioista niin sekin voi karkottaa tiehensä;"et ole ystävä!"

Menneisyyden epäonnistumisista/vastoinkäymisistä haluaisin kertoa siksi että silloin toinen voisi paremmin ymmärtää minua. Mutta pelottaako liiallinen tietämys toisen kärsimyksistä karkuun ja antaako se lyömäaseen toiselle?

valvoja kirjoitti:

Aivan oikeassa olet tuossa. Kuuntelijaa varmasti arvostetaan "tosi ystävänä" mutta miten tuollaisen kuuntelijan asemaan päästään? Jos vain tuppisuuna odottaa toisten "avautumista" niin todennäköisesti sitä joutuu odottamaan tyhjään koko loppuelämänsä... Pitäisikö laittaa lappu otsaan: "avaudu mulle!!" Ja toisaalta jos liikaa utelee toisen asioista niin sekin voi karkottaa tiehensä;"et ole ystävä!"

Menneisyyden epäonnistumisista/vastoinkäymisistä haluaisin kertoa siksi että silloin toinen voisi paremmin ymmärtää minua. Mutta pelottaako liiallinen tietämys toisen kärsimyksistä karkuun ja antaako se lyömäaseen toiselle?

Lue lisää

Hyvä kysymys on vain mitä kuuluu? Ja sitten seuraavalla kerralla voi kysyä lisäkysymyksiä siitä, mitä viimeksi on kuullut. Small talkia kannattaa ihan tietoisesti opetella, siitähän on hyötyä monessa tilanteessa. Sellaisiin kysymyksiin ei ole tarkoituskaan vastata mitään kovin syvällistä, toinen voi itse päättää mitä vastaa, joten ei ole utelua.

Ystävyyden pettymyksistä ja muista asioista puhuminen ystävälle... siinä käy helposti niin, että toinen kokee sen viestinä juuri tälle ystävyydelle. Mutta hyvän ystävän kanssa, jonka kanssa ollaan tunnettu vuosikausia ja jaettu muitakin asioita, voi kyllä puhua mistä tahansa. Silloin ei edes tarvitse miettiä, voiko puhua. Jos tarvitsee hirveästi miettiä, niin ehkä silloin vaistoon kannattaa luottaa ja pysytellä kevyemmissä aiheissa. Sillä ystävyyden kehittymiseen menee yleensä pitkä aika. Luottamuksen kehittymiseen siis, onhan kaikilla takanaan omat pettymyksensä elämässä ja ystävyydessä. Kenenkään elämä ei ole siinä poikkeus, etteikö pettymyksiä olisi.

Minusta sun kannattaisi jutella pettymyksistä ystävyydessä siellä psykologille, että saisit hahmotettua niitä paremmin. Sitten sinulla ei ole edes tarvetta niistä enää puhua ystävän kanssa, ainakaan niin, että se olisi jonkinlainen ongelma. Jos sinä varot ja pelkäät jotakin asiaa, ystävä vaistoaa sen ja hänkin alkaa varoa. Mutta jos saat käsiteltyä asioita, jotka sinua askarruttavat, on sinun helpompi lähestyä ihmisiä tavalla, joka sopii sinulle. Kukaan ei voi luvata sinulle, ettei ystävyydessä enää tulisi pettymyksiä tai ettei kertomiasi asioita käsittettäisi väärin, mutta opit terapiassa itse suhtautmaan siihenkin luontevammin.

avain kirjoitti:

Hyvä kysymys on vain mitä kuuluu? Ja sitten seuraavalla kerralla voi kysyä lisäkysymyksiä siitä, mitä viimeksi on kuullut. Small talkia kannattaa ihan tietoisesti opetella, siitähän on hyötyä monessa tilanteessa. Sellaisiin kysymyksiin ei ole tarkoituskaan vastata mitään kovin syvällistä, toinen voi itse päättää mitä vastaa, joten ei ole utelua.

Ystävyyden pettymyksistä ja muista asioista puhuminen ystävälle... siinä käy helposti niin, että toinen kokee sen viestinä juuri tälle ystävyydelle. Mutta hyvän ystävän kanssa, jonka kanssa ollaan tunnettu vuosikausia ja jaettu muitakin asioita, voi kyllä puhua mistä tahansa. Silloin ei edes tarvitse miettiä, voiko puhua. Jos tarvitsee hirveästi miettiä, niin ehkä silloin vaistoon kannattaa luottaa ja pysytellä kevyemmissä aiheissa. Sillä ystävyyden kehittymiseen menee yleensä pitkä aika. Luottamuksen kehittymiseen siis, onhan kaikilla takanaan omat pettymyksensä elämässä ja ystävyydessä. Kenenkään elämä ei ole siinä poikkeus, etteikö pettymyksiä olisi.

Minusta sun kannattaisi jutella pettymyksistä ystävyydessä siellä psykologille, että saisit hahmotettua niitä paremmin. Sitten sinulla ei ole edes tarvetta niistä enää puhua ystävän kanssa, ainakaan niin, että se olisi jonkinlainen ongelma. Jos sinä varot ja pelkäät jotakin asiaa, ystävä vaistoaa sen ja hänkin alkaa varoa. Mutta jos saat käsiteltyä asioita, jotka sinua askarruttavat, on sinun helpompi lähestyä ihmisiä tavalla, joka sopii sinulle. Kukaan ei voi luvata sinulle, ettei ystävyydessä enää tulisi pettymyksiä tai ettei kertomiasi asioita käsittettäisi väärin, mutta opit terapiassa itse suhtautmaan siihenkin luontevammin.

Lue lisää

Kovin vaikealta tuntuu mennä toisten elämää utelemaan mutta jostain sen on lähdettävä tietenkin liikkeelle koska muuten vain mökötettäisiin tuppisuuna. Ystävyyden lujittuminen ja luottamuksen rakentaminen vaativat aikaa mutta minulla ei ole kokemusta tälläisestä pitkä-aikaisesta kaveruudesta, joka lujittuisi ystävyydeksi. Ellei sitten lasketa tälläistä jutustelu tuntemattomien kanssa netissä.

TUolla aiemmin minua kehoitettiin tekemään jotain toisin ettei elämä olisi liian urautunutta. Muu perhe on nyt reissussa muutaman päivän ja olen saanut keskittyä omiin harrastusjuttuihin sitten. Eräänä iltana tuli kuitenkin tosi tylsä olo. Päätin lähteä kaupungille ja menin baariin/yökerhoon. Yllättäen siellä olikin muutama puolituttu töistä ja ilta menikin siinä istuessa. Heille oli iso yllätys nähdä minut tuolla ja voin sanoa että viime vuosien aikana olen vain pari kertaa käynyt baarissa. He tekivät selväksi että ihmettelevät minun olemusta ja miksen hymyile juuri koskaan? Lopulta yritti kysellä onko kaikki elämässä ok? Vastasin epämääräisesti että elän nyt päivä kerrallaan eteenpäin. Humalassa kun olivat he avautuivat omista ongelmistaan. Täytyy todeta että oma elämä onkin taas tuohon verrattuna loppujen lopuksi aika hyvällä mallilla. Toivoisin että vaimonikin olisi ollut kuuntelemassa sitä avautumista: pettämistä, sukupuolitauteja, kaljoitteleva mies, joka ei tee koti töitä jne.
Mutta ei kai tuostakaan uskalla vaimolle kertoa:"tapasin baarissa humalaisia naisia, jotka itkivät minulle pilalle mennyttä elämäänsä..."
Mutta kai pitäisi olla muitakin keinoja päästä ihmisten kanssa juttelemaan kun mennä yöksi baariin istumaan?

valvoja kirjoitti:

Kovin vaikealta tuntuu mennä toisten elämää utelemaan mutta jostain sen on lähdettävä tietenkin liikkeelle koska muuten vain mökötettäisiin tuppisuuna. Ystävyyden lujittuminen ja luottamuksen rakentaminen vaativat aikaa mutta minulla ei ole kokemusta tälläisestä pitkä-aikaisesta kaveruudesta, joka lujittuisi ystävyydeksi. Ellei sitten lasketa tälläistä jutustelu tuntemattomien kanssa netissä.

TUolla aiemmin minua kehoitettiin tekemään jotain toisin ettei elämä olisi liian urautunutta. Muu perhe on nyt reissussa muutaman päivän ja olen saanut keskittyä omiin harrastusjuttuihin sitten. Eräänä iltana tuli kuitenkin tosi tylsä olo. Päätin lähteä kaupungille ja menin baariin/yökerhoon. Yllättäen siellä olikin muutama puolituttu töistä ja ilta menikin siinä istuessa. Heille oli iso yllätys nähdä minut tuolla ja voin sanoa että viime vuosien aikana olen vain pari kertaa käynyt baarissa. He tekivät selväksi että ihmettelevät minun olemusta ja miksen hymyile juuri koskaan? Lopulta yritti kysellä onko kaikki elämässä ok? Vastasin epämääräisesti että elän nyt päivä kerrallaan eteenpäin. Humalassa kun olivat he avautuivat omista ongelmistaan. Täytyy todeta että oma elämä onkin taas tuohon verrattuna loppujen lopuksi aika hyvällä mallilla. Toivoisin että vaimonikin olisi ollut kuuntelemassa sitä avautumista: pettämistä, sukupuolitauteja, kaljoitteleva mies, joka ei tee koti töitä jne.
Mutta ei kai tuostakaan uskalla vaimolle kertoa:"tapasin baarissa humalaisia naisia, jotka itkivät minulle pilalle mennyttä elämäänsä..."
Mutta kai pitäisi olla muitakin keinoja päästä ihmisten kanssa juttelemaan kun mennä yöksi baariin istumaan?

Lue lisää

=> Mutta ei kai tuostakaan uskalla vaimolle kertoa:"tapasin baarissa humalaisia naisia, jotka itkivät minulle pilalle mennyttä elämäänsä..."

Ei kannata :) Hienoa kuitenkin että menit tuonne baariin, se voi avata ennemmänkin silmiä elämälle kuin keskustelu psykologin kanssa. Tosin molemmista on apua, vaikkakin eri tavoillla.

Itse olen kuullut nuo tarinat näillä palstoilla, enkä siksi koe enää että olisin epäonnistunut. Olen vain hemmotellut vaimoni pilalle, eli maksan edelleen ravintolakäynnit kuten miehen oletetaan maksavan. Eli emme ole tasavertaiset puolisot (tiimi), vaan mies ja vaimo joilla on roolit.

Sitä sekoittaa vielä kotityötkin, eli järkytyin aikoinaan aika pahasti kun työtön vaimo odotti kotona että siivotaan yhdessä lauantaina. Ei siinä mitään, mutta lauantai on se viikon vapaa kun kaikki kaupat ovat auki. Auton tankkaaminenkin on miesten työtä (ml. maksaminen), sekin keskustelu on pitänyt käydä.

incognito kirjoitti:

=> Mutta ei kai tuostakaan uskalla vaimolle kertoa:"tapasin baarissa humalaisia naisia, jotka itkivät minulle pilalle mennyttä elämäänsä..."

Ei kannata :) Hienoa kuitenkin että menit tuonne baariin, se voi avata ennemmänkin silmiä elämälle kuin keskustelu psykologin kanssa. Tosin molemmista on apua, vaikkakin eri tavoillla.

Itse olen kuullut nuo tarinat näillä palstoilla, enkä siksi koe enää että olisin epäonnistunut. Olen vain hemmotellut vaimoni pilalle, eli maksan edelleen ravintolakäynnit kuten miehen oletetaan maksavan. Eli emme ole tasavertaiset puolisot (tiimi), vaan mies ja vaimo joilla on roolit.

Sitä sekoittaa vielä kotityötkin, eli järkytyin aikoinaan aika pahasti kun työtön vaimo odotti kotona että siivotaan yhdessä lauantaina. Ei siinä mitään, mutta lauantai on se viikon vapaa kun kaikki kaupat ovat auki. Auton tankkaaminenkin on miesten työtä (ml. maksaminen), sekin keskustelu on pitänyt käydä.

Lue lisää

Niin se oli mukava reissu. Avasi tosiaan silmiä toisten ongelmille. Ja kuinka erilaisessa tilanteessa ihmiset ovat parisuhteessaan. Nämä kyseiset työkaverit ovat töissä aika hiljaisen/ujon puoleisia enkä olisi ikinä uskonut kuulevani heiltä niin avointa tilitystä elämästään. Eivätkä he ilman alkoholia olisi varmaan tällä tavalla avautuneetkaan. Mutta miten tälläisen avoimen keskustelun saisi jatkumaan. Nyt kun ole töissä heitä ohimenen nähnyt ovat he vain hyvin vaivautuneen oloisesti sanoneet "hei". Ilmeisesti pieni ahdistus saattaa heillä olla kun ovat niin avoimesti tilittäneet tilannettaan. Pitäisikö jotenkin yrittää sanoa heille: "ei se mitään. Ymmärrän kun on paha olla. En levitä juttuja teistä". Valitettavasti epäilen ettei näistäkään rakennu kuitenkaan mitään pitempiä ystävyyssuhteita vaikka he kyllä minulle ystäviksi kelpaavat. En yksinkertaisesti osaa.

Ja se harmittaa että tuo reissu saattoi olla aika ainutkertainen. Muuten vietän vapaa-aikani perheen kanssa ellen ole lenkillä. Enhän minä voi joka viikonloppu mennä baariin hakemaan keskusteluseuraa, jos sellaista taas sattuisi löytymään. Muuten tuo sosiaalinen elämä on käytännössä nolla, jos tälläistä anonyymia nettikeskustelua ei lasketa

valvoja247 kirjoitti:

Niin se oli mukava reissu. Avasi tosiaan silmiä toisten ongelmille. Ja kuinka erilaisessa tilanteessa ihmiset ovat parisuhteessaan. Nämä kyseiset työkaverit ovat töissä aika hiljaisen/ujon puoleisia enkä olisi ikinä uskonut kuulevani heiltä niin avointa tilitystä elämästään. Eivätkä he ilman alkoholia olisi varmaan tällä tavalla avautuneetkaan. Mutta miten tälläisen avoimen keskustelun saisi jatkumaan. Nyt kun ole töissä heitä ohimenen nähnyt ovat he vain hyvin vaivautuneen oloisesti sanoneet "hei". Ilmeisesti pieni ahdistus saattaa heillä olla kun ovat niin avoimesti tilittäneet tilannettaan. Pitäisikö jotenkin yrittää sanoa heille: "ei se mitään. Ymmärrän kun on paha olla. En levitä juttuja teistä". Valitettavasti epäilen ettei näistäkään rakennu kuitenkaan mitään pitempiä ystävyyssuhteita vaikka he kyllä minulle ystäviksi kelpaavat. En yksinkertaisesti osaa.

Ja se harmittaa että tuo reissu saattoi olla aika ainutkertainen. Muuten vietän vapaa-aikani perheen kanssa ellen ole lenkillä. Enhän minä voi joka viikonloppu mennä baariin hakemaan keskusteluseuraa, jos sellaista taas sattuisi löytymään. Muuten tuo sosiaalinen elämä on käytännössä nolla, jos tälläistä anonyymia nettikeskustelua ei lasketa

Lue lisää

Kun vielä oli tilaisuus toistin "tempauksen" ja taas menin baariin istumaan. Taas siellä oli työkavereita, jotka humalassa tulivat juttelemaan. Ihmeellistä? Viikko oltu töissä ja ei kyetä sanomaan kuin "hei". Mutta kun mennään baariin niin voidaan tulla tilittämään mitä vaan? WC jonossa yksi nainen tuli juttelemaan: "sä olet SE NYRPEÄ XXXXXX". Vastasin että "joo olen SE". SItten nainen otti mua päästi kiinni ja suuteli naamalle ja sanoi nähneensä minut joskus töissä ja lähti menemään...

Niin mietin nyt tätä kuinka ihmiset arvostaa minua. ELi kaikki arvostus tuntuu tulevan minun ammatillisen osaamisen kautta. Eikä sitäkään voi selvin päin sanoa vaan sitten kännissä tullaan sanomaan: "kun sä teet jotain niin kaikki hoituu aina niin kuin pitääkin!" Ei siinä mitään on se mukavaa että arvostetaan jos kerran toisten mielestä mun ammatillinen osaaminen on niin hyvää. Ja kai siinä on jotain perää kun tässä viimeisten parin viikon aikana on taas useita kertoja tarjottu esimies-virkaa ja siihen liittyen 50% palkan korotusta. Ja edelleen olen tästä kunniasta systemaattisesti kieltäytynyt. Mutta pointti on nyt siinä ettei kukaan tunnu arvostavan minua YSTÄVÄNÄ taikka muuten hyvänä IHMISENÄ. Ja kun vaimoltakaan ei tunnu sitä arvostusta tulevan. Lapsilta saan varmaankin sitten tulevaisuudessa arvostusta mutta ne ovat niin pieniä etteivät voi sitä vielä ääneen sanoa. ELI olen kuin robotti. Teen työni lähes "täydellisesti" mutta samanaikaisesti sosiaalinen elämä on käytännösssä nolla. On se toki mukava että ammatillisesti saan kehuja mutta kun joku tulisi (vaikka umpihumalassa) taputtamaan selkään ja sanomaan" SÄ OOT HYVÄ YSTÄVÄ!!!"

valvoja247 kirjoitti:

Kun vielä oli tilaisuus toistin "tempauksen" ja taas menin baariin istumaan. Taas siellä oli työkavereita, jotka humalassa tulivat juttelemaan. Ihmeellistä? Viikko oltu töissä ja ei kyetä sanomaan kuin "hei". Mutta kun mennään baariin niin voidaan tulla tilittämään mitä vaan? WC jonossa yksi nainen tuli juttelemaan: "sä olet SE NYRPEÄ XXXXXX". Vastasin että "joo olen SE". SItten nainen otti mua päästi kiinni ja suuteli naamalle ja sanoi nähneensä minut joskus töissä ja lähti menemään...

Niin mietin nyt tätä kuinka ihmiset arvostaa minua. ELi kaikki arvostus tuntuu tulevan minun ammatillisen osaamisen kautta. Eikä sitäkään voi selvin päin sanoa vaan sitten kännissä tullaan sanomaan: "kun sä teet jotain niin kaikki hoituu aina niin kuin pitääkin!" Ei siinä mitään on se mukavaa että arvostetaan jos kerran toisten mielestä mun ammatillinen osaaminen on niin hyvää. Ja kai siinä on jotain perää kun tässä viimeisten parin viikon aikana on taas useita kertoja tarjottu esimies-virkaa ja siihen liittyen 50% palkan korotusta. Ja edelleen olen tästä kunniasta systemaattisesti kieltäytynyt. Mutta pointti on nyt siinä ettei kukaan tunnu arvostavan minua YSTÄVÄNÄ taikka muuten hyvänä IHMISENÄ. Ja kun vaimoltakaan ei tunnu sitä arvostusta tulevan. Lapsilta saan varmaankin sitten tulevaisuudessa arvostusta mutta ne ovat niin pieniä etteivät voi sitä vielä ääneen sanoa. ELI olen kuin robotti. Teen työni lähes "täydellisesti" mutta samanaikaisesti sosiaalinen elämä on käytännösssä nolla. On se toki mukava että ammatillisesti saan kehuja mutta kun joku tulisi (vaikka umpihumalassa) taputtamaan selkään ja sanomaan" SÄ OOT HYVÄ YSTÄVÄ!!!"

Lue lisää

=> "sä olet SE NYRPEÄ XXXXXX". Vastasin että "joo olen SE".

Ilmeisesti tuo on tyyppiä "totuus tulee lasten suusta". Ilmeisesti et kysele toisten kuulumisia, eli pelkkä läsnäolo tai työsi hoitaminen ei suinkaan tee sinusta ystävää. Maksimissaan työkaverin, mutta sekin rajoittuu työpaikalle.

Jos olet työssäsi pätevä pitäisi sinun kysellä toisilta miten menee, miten vietät joulun jne. Jos olet työssäsi huono uskaltavat toiset tehdä aloitteen paremmin koska silloin he ovat itsevarmempia työpaikalla.

=> Lapsilta saan varmaankin sitten tulevaisuudessa arvostusta

En laskisi tuon varaan. Pelkkä läsnäolo tai reiluus tms. ei tee sinusta hyvää seuraa.

Nämä eivät siis ole moitteita, vaan ajattele itseäsi toisten silmin katsottuna. Alkaisitko juttelemaan itsellesi?

incognito kirjoitti:

=> "sä olet SE NYRPEÄ XXXXXX". Vastasin että "joo olen SE".

Ilmeisesti tuo on tyyppiä "totuus tulee lasten suusta". Ilmeisesti et kysele toisten kuulumisia, eli pelkkä läsnäolo tai työsi hoitaminen ei suinkaan tee sinusta ystävää. Maksimissaan työkaverin, mutta sekin rajoittuu työpaikalle.

Jos olet työssäsi pätevä pitäisi sinun kysellä toisilta miten menee, miten vietät joulun jne. Jos olet työssäsi huono uskaltavat toiset tehdä aloitteen paremmin koska silloin he ovat itsevarmempia työpaikalla.

=> Lapsilta saan varmaankin sitten tulevaisuudessa arvostusta

En laskisi tuon varaan. Pelkkä läsnäolo tai reiluus tms. ei tee sinusta hyvää seuraa.

Nämä eivät siis ole moitteita, vaan ajattele itseäsi toisten silmin katsottuna. Alkaisitko juttelemaan itsellesi?

Lue lisää

Ed. esitti hyviä kysymyksiä. Oli tosi hyvää tietoa tuo, mitä työkaverisi sanoi. Muut kokevat sinut (tai ainakin jotkut) sellaisena, joka ei ole toisista kiinnostunut. Tuota on toisaalta helppo parantaa. Pelkällä small talkilla pärjäät hyvin. Olet fiksu ihminen, ei ole mahdotonta oppia kysymään mitä kuuluu, hymyilemään ihmisille, se ei ole vaikeaa. Miten joulun vietät, miten joulu meni, oletteko matkoille lähdössä, ihmiset kertovat tosi mielellään kuulumisiaan. Älä mieti mitä he ajattelevat sinusta, he eivät todennäköisesti ajattele sinua paljoakaan, mutta kiinnostus heidän asioihinsa poikii läheisemmän suhteen. Olet ehkä heidän mielestään hiukan pelottava, kun et ota kontaktia.

valvoja kirjoitti:

Aivan oikeassa olet tuossa. Kuuntelijaa varmasti arvostetaan "tosi ystävänä" mutta miten tuollaisen kuuntelijan asemaan päästään? Jos vain tuppisuuna odottaa toisten "avautumista" niin todennäköisesti sitä joutuu odottamaan tyhjään koko loppuelämänsä... Pitäisikö laittaa lappu otsaan: "avaudu mulle!!" Ja toisaalta jos liikaa utelee toisen asioista niin sekin voi karkottaa tiehensä;"et ole ystävä!"

Menneisyyden epäonnistumisista/vastoinkäymisistä haluaisin kertoa siksi että silloin toinen voisi paremmin ymmärtää minua. Mutta pelottaako liiallinen tietämys toisen kärsimyksistä karkuun ja antaako se lyömäaseen toiselle?

Lue lisää

Ystävyydessä on kyse kuitenkin molempien osapuolten kuuntelemisessa ja kuunnelluksi tulemisessa. Ei vain toisinpäin, koska ihmiset tulee käyttämään myös sitä hyväkseen, että pelkästään kuuntelee, sillä mikä sen helpompi ystävyys kun kertoa omista tuntemuksistaan muttei tartte lohduttaa toista sen murheissaan.

avain kirjoitti:

Ed. esitti hyviä kysymyksiä. Oli tosi hyvää tietoa tuo, mitä työkaverisi sanoi. Muut kokevat sinut (tai ainakin jotkut) sellaisena, joka ei ole toisista kiinnostunut. Tuota on toisaalta helppo parantaa. Pelkällä small talkilla pärjäät hyvin. Olet fiksu ihminen, ei ole mahdotonta oppia kysymään mitä kuuluu, hymyilemään ihmisille, se ei ole vaikeaa. Miten joulun vietät, miten joulu meni, oletteko matkoille lähdössä, ihmiset kertovat tosi mielellään kuulumisiaan. Älä mieti mitä he ajattelevat sinusta, he eivät todennäköisesti ajattele sinua paljoakaan, mutta kiinnostus heidän asioihinsa poikii läheisemmän suhteen. Olet ehkä heidän mielestään hiukan pelottava, kun et ota kontaktia.

Lue lisää

Niin kuin tuolla aiemmin taisin jo mainita, edellisessä työpaikassa eräs sanoi että ensivaikutelma minusta on "kusipää natsi". Niin haluan työssä keskittyä työn hyvään hoitamiseen. TOki ihmisten kanssa pitäisi myös keskustella ja tutustua mutta kun ei ole kokemusta eikä tälläiseen osaamista. Pitäis vain ottaa itteään niskasta kiinni ja kysellä enemmän muilta miten menee. Samalla tavalla ylittää omat rajansa niin kuin on urheilussa ja työtehtävissä tehnyt jo monta kertaa. Mutta kun peruspersoonallisuus on hieman sulkeutunut, on katkeroitunut negatiivisten kokemusten takia ja ajoittain jopa syvästi masentunut. Ollaan noidankehässä.

natalie92 kirjoitti:

Ystävyydessä on kyse kuitenkin molempien osapuolten kuuntelemisessa ja kuunnelluksi tulemisessa. Ei vain toisinpäin, koska ihmiset tulee käyttämään myös sitä hyväkseen, että pelkästään kuuntelee, sillä mikä sen helpompi ystävyys kun kertoa omista tuntemuksistaan muttei tartte lohduttaa toista sen murheissaan.

Lue lisää

Aivan tosi ystävyyden pitäisi olla molemmin puolista. Mutta kun on pitkään ollut suhteellisen yksin niin sekin että joku ihminen vaikka nyt humalassa avautuu minulle spontaanisti ja kertoo elämänsä huonoista hetkistä. ON sekin parempi kuin ei mitään. TOki minä toivoisin että keskustelu-yhteys jatkuisi myös kun toinen on selvinpäin. Ei toki tartte kaiken ahdistavimmista asioistaan kertoa mutta edes jotain. Vai minunko pitäisi sitten tehdä aloite? Mitähän sitä sanoisi?

Niin kumpi on parempi:
-vaimo käyttää säännöllisesti masennuslääkkeitä ja on inhimillisempi minulle ja lapsille.
-Vaimo ei käytä lääkkeitä ja raivoaa pikku asioistakin lapsille ja minulle. Ja tuhoaa kasvavan lapsen itsetunnon ja turvallisen lapsuuden kodin?

Olisihan se kiva saada mies puolisia ystäviä mutta niin kuin totesin jo ekassa postauksessa yli vuosi sitten niin enpä ole tähän päivään mennessä siinä onnistunut! En töissä enkä harrastuksissa.

Facebookissa on aika tyypillistä, ettei kukaan ota suoraan yhteyttä toiseen, vain statuspäivityksiä laitellaan. Kannattaa sunkin laittaa välillä joku päivitys vaikka jostain yhdentekevästä asiasta, niin muut huomaa että olet olemassa. Ja jos joku etäisempikin tuttu on online tilassa, yritä vaikka aloittaa chat-keskustelu sen kanssa.

Mikä on tilanne kahden vuoden jälkeen ensimmäisestä postauksesta?

Kerro vaan miten on mennyt.

Minä olen jo päätynyt kämppäkaveritasolle vaimoni - lapseni äidin - kanssa, eli voin joskus yllättyä positiivisesti siitä ettei tavallisista asioista seurannutkaan nillittämistä tai mollaamista, mutta pettymyksestä puolisoonsa on valitettavasti muodostunut tavanomainen odotusarvo. Jopa oletusarvoisesti iloiset asiat voivat latistua.

Positiivista siinä on se ettei tarvitse riidellä, jo ennen kuin aloittaa tietää että sen mitä ikinä tekeekin voikin olla jotenkin väärin. Toisaalta silloin kynnys tehdä asioita nousee, mutta kun sen tekee niin sen tekee päättäväisesti piittaamatta kenekään mielipiteestä.

Palstan paras anti on ollut tieto siitä etten suinkaan ole ainoa jolla on veemäinen puoliso joka ei arvosta hyväsydämistä kumppaniaan. Rakastumisen kestoaika riittää perheen perustamiseen, ja kun sellaisen on saanut alkaa myös mm. kateus tunteena saada tilaa sydämeen.

Ja lisää vastoin käymisiä elämään.
Tuolla edellä mainitsemalla ystävällä on lapset alkaaneet oireilla. Käytöshäiriöitä. Hän aikoo nyt keskittyä täysin lapsiin ja unohtaa minut kokonaan. Ymmärrän hänen ratkaisunsa. Lapset ovat äidille tärkeitä.
Mutta minä olen taas "tyhjän päällä".