Suksikaa suolle!

Eipä ole suksittelukeliä, lumi puuttuu, sauvakävellä täytyy. Turvesuolla suksi voisi luistaakin, eiköhän jonkinmoisia suokenkiä lumikenkien tapaan ole ollutkin, muistelen jossain kotiseutumuseossa nähneenikin, kuten lylyn ja kalhunkin.

Tuo hiiteen , hevonkuuseen, helkkariin ja ties minne huitsinnevadaan toivottelu on poikinut josjonkinlaista kielen ja mielen tuotetta, taitaa olla suomalaisilla tavallista suurempi oman reviirin kaipuu. Eiköhän tässä suolle suksimisessa ole kyse alkusoinnusta, kuten häivy helkkariin tai lähde lätkimään . Tiedänpä senkin, miksi kuuseenkin käsketään suksimaan....Suon etsimisen ja kertomisen huvin nyt muille ja kerron vasten tapojani ihan lyhykäisesti suon ihanuuksista.


Mitä on suopursun tuoksu ja niittyvillan hahtuvien hohto kesäyönä , sammalmättäälle pään painaminen , sen tietää suomalainen sielu. Me Mestaritontun ja Noita Sammaleisen kanssa kasvaneet tunnemme myös suon salaisuudet ihan erityisellä tavalla.

Lähdin tuollaisen mielenjuolahduksen tai sanonnan varassa liikkeelle. Arvelin, että joku palstalla tuollaisestakin aiheesta osaa jotain sanoa.

Sinulla, Ramoona, on tuota kaikenlaista tietoa. olet oikea palstan tuki eli tynki

Onhan kiukkuinen otsikko!
Siihen voi vain vastata *suksi ite* jos niin soista tykkäät.

Suot on peloittavia ja huuruisia paikkoja,...en ikinä rämpisi soissa millään suksilla, kierrän ne kaukaa mieluimmin.

Soihin on upotettu ihmisuhrejakin, satamäärin niitä on löydetty ja kidutettukin jäljistä päätellen. Hyi kamala!

Ekologisesti suot on tärkeitä, hiilinieluina, lintujen pesimäpaikkoina, mutta kamalia kymmenenkin metrien paksuisia rämeitä Siperiassa.

Syksyn väreissä ovat kyllä kauniita, mutta: en tykkää!

Tuossa ensireaktio :D aloitukseen, sitten seurasi liennytys, ei *määrättykään* suolle rämpimään onneksi!

Ramonan kuvailu niitty/tupasvillojen peittämistä alueista, toi sentään kauneusarvot mieleen!

Suolla olen käynyt ja kun lakka maistuu liiankin hyvin, niin suolle kaikenkin uhalla. Astuin sammalen peittämään suonsilmäkkeeseen ja oli käydä ohrasesti, imi kuin imuri jos ei olisi ollut männyn käkkärää josta sain kiinni, niin olisinko tässä kirjoittelemassa.
Kyllä olen suolla käynyt jälkeenkin päin.
Mitä tarkoittaa sanonta suo siellä, vetelä täällä?

Pohjanmaalla asuessa oli kotimme takana suuri suo. Pitkinä vyöhykkeinä oli kuivempaa paikkaa, jotka olivat keltaisenaan lakkoja/hilloja/ valokkeja, millä nimellä nyt halutaan puhua.
Ihan hetkessä oli sankollinen täysi. Ja talveksi suuri saavillinen lakkoja.
Vyöhykkeiden välissä on vaarallisia suonsilmäkkeitä, jotka piti hypätä yli.Niihin olisi uponnut, en tiedä miten syvälle.
Talvella hiihdettiin suon takana olevalle mäelle, tuli muutama kilometri. Joten on suksittu suolla.
Siellä puhalsi usein kova tuuli. Kerran palellutin poskeni ihan valkoiseksi.
Se oli 50 lukua . Pian suo kuivattiin, kuten monessa muussakin paikassa. Nyt taas viritellään ja elvytellään uudelleen ns. kosteikoja.
Ihan kasvien, ja lintujen luonnon monimuitoisuudenkin takia.
Noinhan se menee monen asian kanssa. Tehdään jotain ratkaisevaa ja sitten yritetään peruuttaa kovalla vauhdilla.

Tänä syksynä jä lakatkin poimimatta ,eihän voimat riittänyt,mutta torilta sain.

Noin 3v sitten keräsin vielä 8 l karpaloita nekin nyt jäi


Köpöttelyksi on elämä mennyt.

Tänä syksynä jäi karpalot keräämättä, ruovikolla oli marjat aivan upoksissa ja vesi olisi pyrkinyt saappaan varsista sisälle.
Jospa sitten keväällä, viime syksyisiä marjoja on vielä kai litran verran pitää syödä säästäen.
Eivät ole lastenkaan perheet syksyllä olleet mökillä kuin sienestämässä, on ollut sen verran kiireitä heilläkin ettei siellä osaa olla ja rauhottua pienessä ajassa.
Lasten lasten kanssa kävimme hiillosmakkaroilla ja pojat sai muutaman ahvenen ja minä niistä keiton!

Minäkin... näine vanhoine runoineni


Vieläkö muistat marjaiset metsät
ja suotkin karpalo mättäineen.
Muistatko siniset orvokkipellot
kun matkustat aikaan menneeseen.
Vaan laulele vieläkin lapsen lailla
iloitse riemuista elämän,
astele murhetta, huolta vailla
ja kiertele kivikot polkujen.
Muista entistä lapsuuden aikaa.

Suo on rauhallisen kaunis, ihan kuin puhuminen liian kovalla äänellä marjakaverin kanssa
olisi rikos.
Lapsena olimme usein poimimassa valokkia,hilloja, rakkaalla lapsella on monta nimeä!
Tavallisesti isä oli hyvä löytämään marjapaikkoja,niin että kun hän kerran tuli aika pian takaisin täyden ämpärin kanssa kertoen, poimineensa ne,
uskoimme täydellisesti, kunnes hän vähän naurahti ja sanoi ostaneensa ne
eräältä naiselta, joka tuli metsästä häntä vastaan täyden ämpärin kera.
Hauska muisto tuokin!

Olen suksinut suolla ihan kirjaimellisesti.
Noin 60 vuotta sitten otin osaa partiomestaruuskilpailuihin, joissa eräänä tehtävänä oli lettosuon ylitys. (Lettosuon on sellainen, että siinä voi upota äksiti vyötäisiä myöten, ehkä syvemmällekin.)
Se ylitys tehtiin sellaisilla kahdella pitkällä ja hyvin hoikalla puunrungolla seisten.
Niitä runkoja heitettiin vuorotellen eteenpäin niitä yhditävällä narulla.
Sitten vaan käveltiin niiden päällä.

Kuulin kilpailun lääkärin sanoutuvan irti mahdollisten onnettomuuksien vastuusta.

Ei sattunut onneksi onnettomuusksia, mutta sen muistan, että rankka tehtävä se oli.

Ennen joukolla osallistuttiin aloituksiin. Missähän fiiuliin, hevat, jopel, kukkahame?

Suolla olen poiminut karpaloita, kulkenut suolla pitkospuita pitkin ja olenpa kesäkuuman kuivattamalla rahkasuolla vaipunut raksastelun huumaan joskus 57 vuotta sitten. Oli pehmeä alusta ja männyt vartioivat ympärillä ja orava katseli oksaalta meitä.