Miksi johonkin ihmiseen jää jumiin?

Sori nyt mutta toi ei kyllä jeesannu yhtään.

Joo rakkaus on ihana tunne mutta me ihmiset osataan sotkea se.

Että mitä sitten kun kaikki on sotkettu ja rakkaus on enää kaukainen muisto mitä ei ole eletty enää todeksi aikoihin.

Että miksi sitä jää jumiin. Mikä mussa on vikana?

mitä? kirjoitti:

Sori nyt mutta toi ei kyllä jeesannu yhtään.

Joo rakkaus on ihana tunne mutta me ihmiset osataan sotkea se.

Että mitä sitten kun kaikki on sotkettu ja rakkaus on enää kaukainen muisto mitä ei ole eletty enää todeksi aikoihin.

Että miksi sitä jää jumiin. Mikä mussa on vikana?

Lue lisää

en etsi vikaa ,en usko että on rakkaudesta enää sun kohdallasi kyse.

Sitäkö se on? Oikeesti mietin tänään että mun pitää mennä puhumaan jollekin ammattilaiselle että mussa on jotain päin h*ttiä ja tää tarvii nyt korjata ja vähän äkkiä.
Toi ei ollu vitsi. Mua ärsyttää loputtomasti tällanen. Tässä ei oo mitään järkeä.

Lobotomia?

mitä? kirjoitti:

Sitäkö se on? Oikeesti mietin tänään että mun pitää mennä puhumaan jollekin ammattilaiselle että mussa on jotain päin h*ttiä ja tää tarvii nyt korjata ja vähän äkkiä.
Toi ei ollu vitsi. Mua ärsyttää loputtomasti tällanen. Tässä ei oo mitään järkeä.

Lobotomia?

Lue lisää

No pelkän seksin takia ei kannata toisesta kärsiä ainakaan. Se on tosiaan hulluutta...

Kun luin sun kirjoitustas OL1V14, muistui mieleeni joskus funtsimani juttu.
Rakkauden edessä pitäisi uskaltaa olla ja antaa sen viedä. Jos estät tai toinen estelee, homma hankaloituu merkittävästi. Kun taustalla on kipuja, historiaa, sen vaikeampaa on astua eteenpäin. Ja tietenkin kun on varattu. Mutta rakkaus ei ole pelkkä tunne tila. Se on aluksi sitä, jotta yleensäkin ihmiset menisivät yhteen, alkaisivat seurustelemään, menisivät yhteen, naimisiin ,saisivat lapsia.....
Parisuhde on niin rankka juttu, ettei siihen mennä jos ei ole rakkautta.

Rakkauteen kuuluu, varsinkin siihen juuri se sossiminen. En tarkoita tarkoituksellista sossimistä ja toisen loukkaamista. Mutta juuri rakkaus alkaa siitä, mistä ehkä tunteet loppuu. Se on myös sitä tahtotilaa. Haluan tehdä noin ja näin, koska en halua satuttaa toista tai itseäni.

Joskus toisen pitää antaa ehkä mennä, koska rakastaa häntä. Ja hänellä on oma elämänsä, joka joskus voi ehkä tulevaisuudessa kohdata omani kanssa.

Joskus rakkaus on yksinkertaista, simppeliä.
Joskus taas ei aivan sitä. :)

Boston 739 kirjoitti:

Kun luin sun kirjoitustas OL1V14, muistui mieleeni joskus funtsimani juttu.
Rakkauden edessä pitäisi uskaltaa olla ja antaa sen viedä. Jos estät tai toinen estelee, homma hankaloituu merkittävästi. Kun taustalla on kipuja, historiaa, sen vaikeampaa on astua eteenpäin. Ja tietenkin kun on varattu. Mutta rakkaus ei ole pelkkä tunne tila. Se on aluksi sitä, jotta yleensäkin ihmiset menisivät yhteen, alkaisivat seurustelemään, menisivät yhteen, naimisiin ,saisivat lapsia.....
Parisuhde on niin rankka juttu, ettei siihen mennä jos ei ole rakkautta.

Rakkauteen kuuluu, varsinkin siihen juuri se sossiminen. En tarkoita tarkoituksellista sossimistä ja toisen loukkaamista. Mutta juuri rakkaus alkaa siitä, mistä ehkä tunteet loppuu. Se on myös sitä tahtotilaa. Haluan tehdä noin ja näin, koska en halua satuttaa toista tai itseäni.

Joskus toisen pitää antaa ehkä mennä, koska rakastaa häntä. Ja hänellä on oma elämänsä, joka joskus voi ehkä tulevaisuudessa kohdata omani kanssa.

Joskus rakkaus on yksinkertaista, simppeliä.
Joskus taas ei aivan sitä. :)

Lue lisää

Thanks että vastasit, se on harvinaista nimimerkillä kirjoittavalle.

Pienenä palautteena huomautan, että minun nimimerkkini alkaa nollalla, eikä O:lla.....

Juu näin se on mistä kirjoitit. Tarkoititko kirjoituksesi seiskaluokkalaiselle hevostytölle, joska lukee pahnoilla maatessaan heppahullua vai papin ominaisuudessa lausuttua tahdon -ilmaisua ( tahtoa rakastaa)...sanan, jonka tarkoitus selvinnee sitten myötä- ja vastoinkäymisissä ja jossa todella otetaan myös toisen osapuolen tunteet huomioon. Suhteellinen käsite. Kuka ottaa ja kenen tunteet? Teoilla vai armolla? Lunnailla vai ilman? Yksi rippikoppi olisi hyvä tännekin, jossa ollaan ehtoolisella liian suoraan epäilevän Jumalan edessä heikkoudessa. Vai?

Sossiminen, suhteesa kuin suhteessa. Ja mitä lopulta on rakkaus?

Tässä tapauksessa se on puhumista :) itseasiassa, puhumista joka tapauksessa.

Eiköhän me kaikki olla täällä rakkauden oppipoikia ja -tyttöjä.
Ei ole toisaalta yhtä oikeaa ja kuintenkin voi olla kaikki oikeita. Siis siinä mielessä, että kaikilla on jotain opetettavaa meille. Kun autamme toista, samalla voimme myös auttaa itseämme; ehtyä, parantua ihmissuhteissa yms. ( mutta joskus tarvitsee myös tilaa itselleenkin).

Se, jonka kanssa on mennyt naimisiin siis ekan kerran, on oikein mainio, opettaja. Muttei tietenkään helpoin. Ja senhän sitä mieluusti haluais skipata.

Sit kun on oikein sotkettu ja rikottu, ei ehjäksi enään tahdo saada. Silloin ainoa lääke taitaa olla, että vie palaset sille joka ainoastaan voi ne liittää yhteen. Jumala voi ne liittää vielä yhteen, jos se on tarkoitus. Jumala voi eheyttää ja parantaa. Kun kaksi oikein hyvästi sössii, niin molemmilla on silloin anteeksi pyydettävää ja -annettavaa. Puhdas pöytä, sitä se monesti vaatii.

Kun haluaa irti tunteista, aika tekee tehtävänsä. Paikkakunnan vaihto, ystäväpiirin muutos, ei herkuttele palavilla kekäleillä.

Kun rakkaus tekee työkyvyttömäksi eikä se johda ns. täyttymykseensä, haluaa repiä sen juurineen irti. Sen on joutunut useammin tekemään.

14+19 kirjoitti:

Eiköhän me kaikki olla täällä rakkauden oppipoikia ja -tyttöjä.
Ei ole toisaalta yhtä oikeaa ja kuintenkin voi olla kaikki oikeita. Siis siinä mielessä, että kaikilla on jotain opetettavaa meille. Kun autamme toista, samalla voimme myös auttaa itseämme; ehtyä, parantua ihmissuhteissa yms. ( mutta joskus tarvitsee myös tilaa itselleenkin).

Se, jonka kanssa on mennyt naimisiin siis ekan kerran, on oikein mainio, opettaja. Muttei tietenkään helpoin. Ja senhän sitä mieluusti haluais skipata.

Sit kun on oikein sotkettu ja rikottu, ei ehjäksi enään tahdo saada. Silloin ainoa lääke taitaa olla, että vie palaset sille joka ainoastaan voi ne liittää yhteen. Jumala voi ne liittää vielä yhteen, jos se on tarkoitus. Jumala voi eheyttää ja parantaa. Kun kaksi oikein hyvästi sössii, niin molemmilla on silloin anteeksi pyydettävää ja -annettavaa. Puhdas pöytä, sitä se monesti vaatii.

Kun haluaa irti tunteista, aika tekee tehtävänsä. Paikkakunnan vaihto, ystäväpiirin muutos, ei herkuttele palavilla kekäleillä.

Kun rakkaus tekee työkyvyttömäksi eikä se johda ns. täyttymykseensä, haluaa repiä sen juurineen irti. Sen on joutunut useammin tekemään.

Lue lisää

vielä...
mutta saa olla tarkkana, ettei päästä sydäntään kylmenemään.
Se on se vaara.

💗 🪓 😢 💔 😭 🍷 🍹 💊 😭 😑🫥 🪦

Vielä, keskeneräisiä me ollaan kaikki viimeiseen saakka ja joka asiassa. Sotkua ja rikkomista ei voi välttää, eikä ehjää ole olemassakaan. Miksi haluat järkeistää asiat jotka eivät välttämättä järjellä ajateltavissa ja ratkaistavissa? Tietämättä mitään asiasta, kuulostaa kovin kontrollinhakuiselta.

Mutta jos keksit(te) ratkaisun, miten päästä jostakin ihmisestä tunnetasolla irti, sille viisaudelle olisi myös kiitos täällä käyttöä!

mitä mitä? kirjoitti:

Vielä, keskeneräisiä me ollaan kaikki viimeiseen saakka ja joka asiassa. Sotkua ja rikkomista ei voi välttää, eikä ehjää ole olemassakaan. Miksi haluat järkeistää asiat jotka eivät välttämättä järjellä ajateltavissa ja ratkaistavissa? Tietämättä mitään asiasta, kuulostaa kovin kontrollinhakuiselta.

Mutta jos keksit(te) ratkaisun, miten päästä jostakin ihmisestä tunnetasolla irti, sille viisaudelle olisi myös kiitos täällä käyttöä!

Lue lisää

:D Tolle sun loppukaneetille nauroin. On tää...

Mutta noi sun viestit laittoi miettimään.

Ei olla saatu eikä annettu peruuttamattomia pakkeja.

Mä jään miettiin. Kiitos.

Se on juurikin näin. Tärkeintä on erota hyvissä väleissä, jotta molemille jää hyvä mieli. :) Eihän sitä ikinä tiedä mitenkä elämässä käy. Itse tässä ex-heilan kanssa lähdössä ulkomaille kosioretkelle. ;) Niin ne tunteet elävät ja et koskaan tiedä kuinka käy.

Hyvä mieli tuskin kummallakaan on että tää meni tähän. Mutta toi sentään on molemmille selvää että ollaan toisillemme tärkeitä ja rakkaita, sittenkin.

Tota mä mietin että sitäkö se lopulta on että ei oikeasti vaan halua päästää irti, vaikka on tehnyt päätöksen. Sen päätöksen joka johtui kivusta ja jonka oli tarkoitus helpottaa, aiheuttaakin kipua kuukausi toisensa jälkeen. Ei oo hääviä.

Mut kiitos kaikille ajatuksista ja kokemusten jakamisesta.

sinusta enää koskaan. ei meitä ollu tarkoitettu erilleen. jumissa oltiin molemmat. onneksi taas lähennytty toisiamme. ja nyt kaiken ikävöinnin jälkeen tiedän, miksi sinusta kannattaa pitää kiinni.

en päästä irti kirjoitti:

sinusta enää koskaan. ei meitä ollu tarkoitettu erilleen. jumissa oltiin molemmat. onneksi taas lähennytty toisiamme. ja nyt kaiken ikävöinnin jälkeen tiedän, miksi sinusta kannattaa pitää kiinni.

Lue lisää

nyt osaan arvostaa sinua enemmän ja eri tavalla, kun tiedän mitä kerran menetin.

lisäys vielä kirjoitti:

nyt osaan arvostaa sinua enemmän ja eri tavalla, kun tiedän mitä kerran menetin.

vau, vieläkun tuntisitte toisenne saatais rakkaustarina aikaiseksi :)

lisäys vielä kirjoitti:

nyt osaan arvostaa sinua enemmän ja eri tavalla, kun tiedän mitä kerran menetin.

ekkö tajuu idiootti ettet ees tiedä kenelle kirjotat ! voi taivas näitä sekopäitä täällä.

haaaaaaaaa kamalaaaa kirjoitti:

ekkö tajuu idiootti ettet ees tiedä kenelle kirjotat ! voi taivas näitä sekopäitä täällä.

mitään merkitystä, tää on niille hauskaa ajankulua, kuten toi osottaa joka sano että " nyt osaan arvostaa sinua enemmän ja eri tavalla kun tiedän mitä kerran menetin"
eikä piru vie ees tiä kelle kirjottaa, osaa muka arvostaa, juu, tossa se nähtiin mitä osaa ja mitä ei. hölynpölyä osataan kirjottaa, siinä se.

lisäys vielä kirjoitti:

nyt osaan arvostaa sinua enemmän ja eri tavalla, kun tiedän mitä kerran menetin.

ja hän on kuka ?

lisäys vielä kirjoitti:

nyt osaan arvostaa sinua enemmän ja eri tavalla, kun tiedän mitä kerran menetin.

voi kirjoittaa noin täysin tuntemattomalle henkilölle ? Mikä on vialla ?

Miten kukaan kirjoitti:

voi kirjoittaa noin täysin tuntemattomalle henkilölle ? Mikä on vialla ?

Ei voi ymmärtää tota epäloogisuutta: ihmiset, jotka ei usko, että täällä voisi mitään/ketään tavata, jaksaa silti näillä epätoivoisen säälittävillä ja surkeilla sivuilla kuitenkin kertoa, ettei kukaan mitään koskaan missään milloinkaan vois ees toivoa.

Hyvää jatkoa kaikille maailmanlopunmaistereille ja muille elämästä kateellisille!

Lisäys vielä, voisin ajatella, että on raukkamaista jättää sotkut selvittämättä, vetää johtopäätökset, että olipa ikävä tyyppi ja päästä vihan voimalla eteenpäin. Sitäkin yrittäneenä totean, ettei toimi. Kuten ei oman itsensä soimaaminenkaan auta, päinvastoin. Mietin mielummin nyt sitä hyvää, mitä antoi yhteisenä aikana mun elämään ja yritän antaa olla kun en muutakaan enää voi.

mitä mitä? kirjoitti:

Lisäys vielä, voisin ajatella, että on raukkamaista jättää sotkut selvittämättä, vetää johtopäätökset, että olipa ikävä tyyppi ja päästä vihan voimalla eteenpäin. Sitäkin yrittäneenä totean, ettei toimi. Kuten ei oman itsensä soimaaminenkaan auta, päinvastoin. Mietin mielummin nyt sitä hyvää, mitä antoi yhteisenä aikana mun elämään ja yritän antaa olla kun en muutakaan enää voi.

Lue lisää

Ei niinkään ne tunteet vaan loukkaava toiminta; ei kaikkea tartte antaa anteeksi eikä silti myöskään vaalia vihaa. Valitse keskitie: unohda.

Monta asiaa tuossa "Mitä?" viestissä pystyn allekirjottamaan, mutta muutamasta jutusta oon ihan tosi erimieltä.
Ensinnä tämä: "voi olla ihan hyväkin (?) että otetaan etäisyyttä, selvitellään päätä"- etäisyys ja yksin pään selvittäminen on mun kokemuksen mukaan lähes aina virhe. Jos ongelmat on luotu yhdessä, miksei selvittää ne yhdessä? Ja kuten tuossa on todettu monta kertaa, niin yksin päässä asioiden pyörittäminen voi viedä ihan väärille raiteille.
Toinen "Jos mä joku päivä tunnen että mä tiedän satavarmasti missä mä seison tän asian kanssa, sitten mä kysyn vieläkö voitais puhua. Ryömin vaikka jos tarve vaatii, mutta sitä ennen mun täytyy olla satavarma." Siis voiko ikinä tunneasioissa olla satavarma? En mä ainakaan ole ollu ja vaikka olisin ollu melkein varma, niin metsään saattaa mennä silti.
Kuten "mitä?mitä? "tuossa aiemmin sanoi, niin aika harvassa on elämässä ne kohtaamiset joihin syystä tai toisesta jumittuu. Ja silloin varman päälle pelaaminen on musta vaan tyhmää. Pelin voi menettää kun miettii strategiaa...
Mutta jokainen tyylillään ja tietää elämänsä parhaiten.

mitä?mitä?mitä? kirjoitti:

Monta asiaa tuossa "Mitä?" viestissä pystyn allekirjottamaan, mutta muutamasta jutusta oon ihan tosi erimieltä.
Ensinnä tämä: "voi olla ihan hyväkin (?) että otetaan etäisyyttä, selvitellään päätä"- etäisyys ja yksin pään selvittäminen on mun kokemuksen mukaan lähes aina virhe. Jos ongelmat on luotu yhdessä, miksei selvittää ne yhdessä? Ja kuten tuossa on todettu monta kertaa, niin yksin päässä asioiden pyörittäminen voi viedä ihan väärille raiteille.
Toinen "Jos mä joku päivä tunnen että mä tiedän satavarmasti missä mä seison tän asian kanssa, sitten mä kysyn vieläkö voitais puhua. Ryömin vaikka jos tarve vaatii, mutta sitä ennen mun täytyy olla satavarma." Siis voiko ikinä tunneasioissa olla satavarma? En mä ainakaan ole ollu ja vaikka olisin ollu melkein varma, niin metsään saattaa mennä silti.
Kuten "mitä?mitä? "tuossa aiemmin sanoi, niin aika harvassa on elämässä ne kohtaamiset joihin syystä tai toisesta jumittuu. Ja silloin varman päälle pelaaminen on musta vaan tyhmää. Pelin voi menettää kun miettii strategiaa...
Mutta jokainen tyylillään ja tietää elämänsä parhaiten.

Lue lisää

Varman päällä suhteissa ei käsittääkseni koskaan olla. Vaikka niin kuviteltaisiin. Enkä mä mitään strategioita laadi. Mun on oltava varma että mä voin sitoutua täysillä siihen kaikkeen mitä meidän kuvio vaatisi. En mä voi mennä sinne ja pyytää ihmistä laittamaan elämäänsä peliin mun kanssa ja luvata asioita jos mä en lähtökohtasesti ole varma tai edes halukas joihinkin niistä asioista mitä hän haluaa.

Hän ei niihin kysymyksiin voi antaa mulle vastausta vaikka me puhuttaisiin kuinka. Vain minä voin. Ja mulla ei nyt ole vastauksia.

Se ihminen on mulle rakas ja tärkee. Mutta on joitan elementtejä, isoja, missä me mennään niin eri taajuuksilla että h*tin vaikea sovittaa niitä, ellei mahdotonta -niin että molemmat kokis elävänsä täysipainoista elämää ilman että on tarvinnut luopua liian isoista asioista siksi että ollaan yhdessä.
Vielä kymmenienkin (?) vuosien päästä ne ratkasut täytyy olla sellasia että niitä voi katsoa tuntematta surua, katumusta tai katkeruutta.

Harvassa ne on. Äärimmäisen harvassa. Ei kai näitä tarviis miettiä jos ei niin olis.

Mulle tää ei ole peliä. Se on mahdollista että mä menetän tai olen menettänyt jo kaiken. Mutta mun mielestä on siltikin parempi että sinä päivänä kun mä seison hänen edessä, mä voin katsoa häntä silmiin ja kaikki mitä mä sanon on varmasti niin. Ei ehkä, ei luulisin, ei tällä erää. Varmasti.

mitä? kirjoitti:

Varman päällä suhteissa ei käsittääkseni koskaan olla. Vaikka niin kuviteltaisiin. Enkä mä mitään strategioita laadi. Mun on oltava varma että mä voin sitoutua täysillä siihen kaikkeen mitä meidän kuvio vaatisi. En mä voi mennä sinne ja pyytää ihmistä laittamaan elämäänsä peliin mun kanssa ja luvata asioita jos mä en lähtökohtasesti ole varma tai edes halukas joihinkin niistä asioista mitä hän haluaa.

Hän ei niihin kysymyksiin voi antaa mulle vastausta vaikka me puhuttaisiin kuinka. Vain minä voin. Ja mulla ei nyt ole vastauksia.

Se ihminen on mulle rakas ja tärkee. Mutta on joitan elementtejä, isoja, missä me mennään niin eri taajuuksilla että h*tin vaikea sovittaa niitä, ellei mahdotonta -niin että molemmat kokis elävänsä täysipainoista elämää ilman että on tarvinnut luopua liian isoista asioista siksi että ollaan yhdessä.
Vielä kymmenienkin (?) vuosien päästä ne ratkasut täytyy olla sellasia että niitä voi katsoa tuntematta surua, katumusta tai katkeruutta.

Harvassa ne on. Äärimmäisen harvassa. Ei kai näitä tarviis miettiä jos ei niin olis.

Mulle tää ei ole peliä. Se on mahdollista että mä menetän tai olen menettänyt jo kaiken. Mutta mun mielestä on siltikin parempi että sinä päivänä kun mä seison hänen edessä, mä voin katsoa häntä silmiin ja kaikki mitä mä sanon on varmasti niin. Ei ehkä, ei luulisin, ei tällä erää. Varmasti.

Lue lisää

Niin kyllä jokainen tietää parhaiten itse miten edetä. Oman elämänkokemuksen perusteella on vaan erimieltä noista tuollaisenaan, mutta enhän tiedä teidän tilannetta.
Mä en usko, että toinen voi antaa puhumalla vastauksia vaikka puhuis läpi yön. Mutta se voi antaa ajattelemisen aihetta ja kuten tässä tällä palstalla nyt- uusia näkökulmia ja mikä tärkeintä poistaa / vähentää omassa päässä syntyneet väärät luulot. Usein se suoraan puhuminen vaatii sitä, että sietää toisen reaktioita ja voisin jopa sanoa, että hivenen enemmän rohkeutta kun se että vetäytyy yksin asioita miettimään... Mutta edelleen, näähän on mun kokemuksien pohjalta kirjoitettuja ajatuksia ja kaikki tekee omalla tyylillään elämässään ja usein tietääkin parhaiten :)
Mulle saa takoa päähän aika pitkään ennen kun ymmärrän tuosta kirjoittamastasi sen, että a) äärimmäisen harvassa ovat ne ihmiset joihin jumittuu, b) "voi olla että menetän tai olen menettänyt"... Musta tossa on ristiriita, jota mä en ymmärrä? Miksi pilata se äärimmäisen harvassa oleva tilaisuus pelaamalla varman päälle, koska siltä toi musta kuulostaa... Mutta edelleen, en tiedä tilannetta ja kun nämä kirjoitan omien kokemusten pohjalta, niin voihan se olla että menen ihan metsään teidän tilanteen osalta.

Kiitos biisistä. Olen samaa mieltä tulkinnoista mutta juutuin tuohon onnellisuuteen. Eikö se tunne ole yksin omalla vastuulla. Siinä vaiheessa kun odottaa toiselta sitä, että teeppä mut onnelliseksi, ollaan järjettömän suurten ja kohtuuttomien vaatimusten edessä?

Onni? kirjoitti:

Kiitos biisistä. Olen samaa mieltä tulkinnoista mutta juutuin tuohon onnellisuuteen. Eikö se tunne ole yksin omalla vastuulla. Siinä vaiheessa kun odottaa toiselta sitä, että teeppä mut onnelliseksi, ollaan järjettömän suurten ja kohtuuttomien vaatimusten edessä?

Lue lisää

Juu, täysin samaa mieltä onnesta ja onnellisuudesta - ei sitä voi kukaan ulkoa antaa, kyllä se jokaisen täytyy itse itsensä kanssa ensin selvittää mikä tekee onnelliseksi ja sitten pyrkiä sitä kohti.

Tarkoitinkin tässä yhteydessä juuri sitä ristiriitaa kun rakastaa toista ihan älyttömästi ja suhteessa on paljon, paljon hyvää - mutta, sitten suhteessa on jotain joka jäytää. Ja itse käy sitä kamppailua, onko sitä hyvää niin paljon että se kompensoi ne huonot hetket - koska sitähän pitkä parisuhde on, huumaavia onnen hetkiä mutta sitten myös sitä puuduttavaa arkea ja kaikkea siltä väliltä - kompromisseja kahden ihmisen ja kahden elämän kohdatessa.

Itse käyn tätä kamppailua, yrittääkö aina vaan, vaan onko rohkeampaa (ja oikein molempia kohtaan) luovuttaa? Tämä on se puristava, lamauttavakin tunne, kun rakastaa, ja joinakin (moninakin) päivinä kaikki on hyvin - mutta sitten aina välillä tulee niitä huonoja hetkiä jolloin haluaisi luovuttaa ja kääntää uuden sivun...

että missä v...ssa se rajaa menee? kuinka kauan pitää ja jaksaa yrittää? ei ole tähän vastausta, se pitää itse ratkaista... mutta vaikka on lohduton olo, niin silti jotenkin helpottaa lukea kun muut käy samankaltaisia tilanteita läpi...

kohtuutonN kirjoitti:

Juu, täysin samaa mieltä onnesta ja onnellisuudesta - ei sitä voi kukaan ulkoa antaa, kyllä se jokaisen täytyy itse itsensä kanssa ensin selvittää mikä tekee onnelliseksi ja sitten pyrkiä sitä kohti.

Tarkoitinkin tässä yhteydessä juuri sitä ristiriitaa kun rakastaa toista ihan älyttömästi ja suhteessa on paljon, paljon hyvää - mutta, sitten suhteessa on jotain joka jäytää. Ja itse käy sitä kamppailua, onko sitä hyvää niin paljon että se kompensoi ne huonot hetket - koska sitähän pitkä parisuhde on, huumaavia onnen hetkiä mutta sitten myös sitä puuduttavaa arkea ja kaikkea siltä väliltä - kompromisseja kahden ihmisen ja kahden elämän kohdatessa.

Itse käyn tätä kamppailua, yrittääkö aina vaan, vaan onko rohkeampaa (ja oikein molempia kohtaan) luovuttaa? Tämä on se puristava, lamauttavakin tunne, kun rakastaa, ja joinakin (moninakin) päivinä kaikki on hyvin - mutta sitten aina välillä tulee niitä huonoja hetkiä jolloin haluaisi luovuttaa ja kääntää uuden sivun...

että missä v...ssa se rajaa menee? kuinka kauan pitää ja jaksaa yrittää? ei ole tähän vastausta, se pitää itse ratkaista... mutta vaikka on lohduton olo, niin silti jotenkin helpottaa lukea kun muut käy samankaltaisia tilanteita läpi...

Lue lisää

Jotenkin oletan, että joka suhteessa on sama dilemma ja niin kauan kuin ollaan enemmän positiivisen kuin negatiivisen puolella, suhteesta kannattaa pitää kiinni. Jos voit pitkänkin yhdessäolon jälkeen sanoa rakastavasi, niin luovuttaminen vaikuttaa huonolta vaihtoehdolta.

Mitkä asiat jäytää, voiko niille tehdä jotain, auttaako etäisyys (esim. keskittyy enemmän omiin puuhiinsa) ja sitten yhteinen "laatuaika" (höh mikä sana mutta paremman puutteessa)?

En voi suositella sinkkumarkkinoita, todella vaikeaa löytää edes suunnilleen samanhenkistä ihmistä vierelleen. Mahdotonta.

Onni? kirjoitti:

Jotenkin oletan, että joka suhteessa on sama dilemma ja niin kauan kuin ollaan enemmän positiivisen kuin negatiivisen puolella, suhteesta kannattaa pitää kiinni. Jos voit pitkänkin yhdessäolon jälkeen sanoa rakastavasi, niin luovuttaminen vaikuttaa huonolta vaihtoehdolta.

Mitkä asiat jäytää, voiko niille tehdä jotain, auttaako etäisyys (esim. keskittyy enemmän omiin puuhiinsa) ja sitten yhteinen "laatuaika" (höh mikä sana mutta paremman puutteessa)?

En voi suositella sinkkumarkkinoita, todella vaikeaa löytää edes suunnilleen samanhenkistä ihmistä vierelleen. Mahdotonta.

Lue lisää

kiitos näistä sanoista, jotenkin näin itsekin ajattelen, ja ehkei se vaihtamalla parane...
toistaalta tuntuu että kaikkea on kokeiltu, sekä etäisyyttä että erilaisia laatuaikakokeiluja...
ehkä yritän vielä, ehkä vielä uusi keskustelunavaus - mutta jos ne ei auta, jossain vaiheessa on pakko myöntää, ettei yksin pysty keskustelmaan ja asioita ratkomaan.

kohtuutonN kirjoitti:

kiitos näistä sanoista, jotenkin näin itsekin ajattelen, ja ehkei se vaihtamalla parane...
toistaalta tuntuu että kaikkea on kokeiltu, sekä etäisyyttä että erilaisia laatuaikakokeiluja...
ehkä yritän vielä, ehkä vielä uusi keskustelunavaus - mutta jos ne ei auta, jossain vaiheessa on pakko myöntää, ettei yksin pysty keskustelmaan ja asioita ratkomaan.

Lue lisää

Uskon keskustelun tarpeeseen mutta sen oheen tarvitaan ajatusten todeksi elämistä. Tarttumalla niihin hyviin asioihin suhteessa vahvistaa, ja vähentää osaltaan negatiivisten asioiden voimaa.

Entä, mikä tekee sinut onnelliseksi, tarkoitan asioita jotka riippumattomia kumppanistasi. Kun on tyytyväinen omaan elämäänsä niin suhde voi hyvin. Usein suhdeongelmien taustalla on, että oma paha olo, tyytymättömyys tai turhautumat heijastetaan toisen "syyksi" vaikka kyse onkin omista asioista.

Tiedän pitkän suhteen haasteet mutta olisi hienoa, jos vierellä olisi henkilö, jonka kanssa on kuljettu pitkän matkaa ja siitäkin huolimatta selvitty ja vieläkin rakastetaan. Se on harvinaista. Tunnen liian monta jotka ovat yhdessä tavan, talouden, tm. syyn vuoksi mutta vihaavat syvästi toisiaan ja ovat onnettomia.

onni? kirjoitti:

Uskon keskustelun tarpeeseen mutta sen oheen tarvitaan ajatusten todeksi elämistä. Tarttumalla niihin hyviin asioihin suhteessa vahvistaa, ja vähentää osaltaan negatiivisten asioiden voimaa.

Entä, mikä tekee sinut onnelliseksi, tarkoitan asioita jotka riippumattomia kumppanistasi. Kun on tyytyväinen omaan elämäänsä niin suhde voi hyvin. Usein suhdeongelmien taustalla on, että oma paha olo, tyytymättömyys tai turhautumat heijastetaan toisen "syyksi" vaikka kyse onkin omista asioista.

Tiedän pitkän suhteen haasteet mutta olisi hienoa, jos vierellä olisi henkilö, jonka kanssa on kuljettu pitkän matkaa ja siitäkin huolimatta selvitty ja vieläkin rakastetaan. Se on harvinaista. Tunnen liian monta jotka ovat yhdessä tavan, talouden, tm. syyn vuoksi mutta vihaavat syvästi toisiaan ja ovat onnettomia.

Lue lisää

Hyvin sanottu tuo "ajatusten todeksi elämistä" - itse asiassa olen jotakin tämän suuntaista yrittänytkin, enemmän rakkauden tekoja kuin sanoja, konkretiaa kuin teoriaa - ja se toimii kyllä, mutta minä haluaisin vielä enemmän - ehkä vaadin liikaa, sekä itseltäni että muilta.

Olen yrittänyt aina rakentaa onnellisuutta itsestäni lähtöisin ja saanut viime vuosien varrella elämääni muutoin kuntoon (mm. vaihtanut työpaikkaa, oppinut kuuntelemaan enemmän sitä mitä haluan sekä töissä että vapaa-ajalla). Nyt sitten turhauttaa kun parisuhde tuntuu jääneen jonnekin eikä minulla tunnu olevan työkaluja sitä muuttaa. Yritän, mutta tunnen hakkaavani päätä seinään...

Olen kyllä onnellinen siitä paljosta hyvästä mitä minulla nykyisessä suhteessa on (ja rakkautta meillä vielä on, paljonkin) - taas annoit uutta ajateltavaa, kiitos! - en voisi kuvitella millaista olisi elää ja asua yhdessä jonkun kanssa jota vihaa... olen surullinen jos joku sellaisessa liitossa elää - toisaalta kuka minä olen kenenkään toisen ratkaisuja tuomitsemaan tai arvioimaan.

Se vaan sattuu, kun välittää ja rakastaa, mutta silti miettii että voiko suhteella olla tulevaisuutta.... ja samalla pelkään kyynistyväni, että jonain päivänä huomaan eläväni jotain kulissiliittoa... huh huh, eipä tästä pääse yli eikä ympäri, jotenkin se on läpi yritettävä....

Mäkin jäin vastoin tapojani jotenkin jumiin teidän pohdintoihin. MIelenkiintoisia ja hyviä ajatuksia (lähes) kaikilla tässä ketjussa :)
Komppaan edellistä isosti!
Jos miettii mitä itse katuu aiemmasta elämästä, niin kyllä ne menee tekemättömien ja asioihin tarttumattomuuden puolelle ennemmin kuin niiden mitä on tullut tehtyä. Välillä vaan asioihin tarttuminen on sillä hetkellä vaikeampaa kuin niiden antaminen olla. Kuitenkin pidemmällä tähtäimellä asioiden antaminen olla on kivuliaampi ratkaisu kuin tarttuminen ja selvittäminen. Kyllä minäkin täältä yritän potkaista hieman vauhtia ap:n :) Niin ja tämäkin tuntemattoman mietteitä, joka olisi toivonut itse tarttuneensa asioihin ajoissa.

täällä kanssa yksi jumiin jäänyt, sekä omassa suhteessaan, että näköjään tämän keskustelun seuraamiseen :)

samaa mieltä olen siitä, että asiat kannattaa aina selvittää ja jotenkin yrittää rakkaan kanssa ratkoa - ihan liikaa ihmiset tekee olettamuksia toinen toisistaan ja toisensa tunteista (tyyliin "ei se ota yhteyttä --> ei ole enää kiinnostunut" ja pahimmassa tapauksessa molemmat "murjottavat poteroissaan" odottaen toinen toisensa yhteydenottoa). mieluummin siis päätäpahkaa, avoinna, haavoittuvana - vaikka sitten saisikin siipeensä. sitten ei tarvitse ainakaan pohtia "mitä jos...?". ainakin on antanut onnelle mahdollisuuden. jos sitä ei ollut tarkoitettu, niin sitten ei.

sitä mieltä olen myös, että asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia - esimerkiksi tuo kengännauhojen sitomis -esimerkki: objektiivisesti tarkasteltuna se voi olla ihana esimerkki rakkaudesta kaikessa positiivisessa mielessä (toivottavasti juuri tätä!) taikka se voi olla esimerkki itsensä kadottamisesta negatiivisessa mielessä - kun toisesta on niin sekaisin ettei enää pysty omaa itseään ja parastaan hahmottamaan. Sitten tullaankin siihen vaikeaan kohtaan: parisuhteessa, missä menee se raja - mihin asti antautuu toiselle täysin, missä kohtaa kuuluu jarruttaa? Milloin se elämää ja kaikkea hyvää ruokkiva liekki muuttuu elämää kuluttavaksi? Missä kohtaa suhde ja toinen ihminen syö sinua enemmän kuin mitä se antaa?

Mietin myös, että olitko ap ja "kunpa tietäisin miks" yksi ja sama henkilö? "Kunpa tietäisin miks" kirjoitti joitakin hyviä asioita, esim. siitä miten parisuhteessa joskus (yleensä? aina?) joutuu jostakin luopumaan, saadakseen jotain. Tämä on selviö, mutta tietysti jokaisen pitää itse miettiä, mitkä on niin isoja asioita joista ei voi luopua. Esim. jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei - tämä nähdäkseni sellainen ristiriita jota voisi olla mahdoton sovittaa - tai en tiedä, mutta vaikealta kuullostaisi että tämmöisen "kompromissin" kanssa kukaan pystyisi elämään. Selviö on myös, että jos/kun kompromissin on tehnyt, niin se täytyy itsekin allekirjoittaa ja hyväksyä - sitä ei kumpikaan osapuoli saa vetää hihasta esim. riidellessä.

Mutta sitten "kunpa tietäisin miks" kirjoitti toisen otteesta omasta sydämestään... en voi kaikkea kirjoittamaasi allekirjoittaa - kuullostaa jossain määrin pelaamiselta tuo lähelle-etäälle-kuvio minusta ja se mitä kirjoitat kontrollin säilyttämisestä. Itse olen niin naivi (iästäni huolimatta) että ajattelen, että kun se oikea on kohdalla, niin sille antaudutaan täysillä, 100%. Hän pitää sydäntäni käsissään - ja minä hänen sydäntään. Ehdoitta, rajoituksitta, ilman kontrollia, totaaliöverit. Juuri siksi se on niin ihanaa, ainutlaatuista - ja sitten myös satuttavaa...

milloin minun pitää alkaa toisen sormia sydämeni ympäriltä irrottamaan? mistä löydän ne tonget avuksi? haluanko niin todella tehdä?

mitä?mitä?mitä? kirjoitti:

Mäkin jäin vastoin tapojani jotenkin jumiin teidän pohdintoihin. MIelenkiintoisia ja hyviä ajatuksia (lähes) kaikilla tässä ketjussa :)
Komppaan edellistä isosti!
Jos miettii mitä itse katuu aiemmasta elämästä, niin kyllä ne menee tekemättömien ja asioihin tarttumattomuuden puolelle ennemmin kuin niiden mitä on tullut tehtyä. Välillä vaan asioihin tarttuminen on sillä hetkellä vaikeampaa kuin niiden antaminen olla. Kuitenkin pidemmällä tähtäimellä asioiden antaminen olla on kivuliaampi ratkaisu kuin tarttuminen ja selvittäminen. Kyllä minäkin täältä yritän potkaista hieman vauhtia ap:n :) Niin ja tämäkin tuntemattoman mietteitä, joka olisi toivonut itse tarttuneensa asioihin ajoissa.

Lue lisää

Että pakko toistaa tää ed. viestistä napattu:

Välillä vaan asioihin tarttuminen on sillä hetkellä vaikeampaa kuin niiden antaminen olla. Kuitenkin pidemmällä tähtäimellä asioiden antaminen olla on kivuliaampi ratkaisu kuin tarttuminen ja selvittäminen.

Kamala ajatus että tunnetta ei päästä suhteeseen mukaan. Sitä tunnettahan me kaikki etsimme, se tekee elämästä elämisen arvoisen vai mitä muutakaan täällä palloilulla on merkitystä? Eikä me voida valita tunteita antaako niiden tulla vai eikö, ne vaan tulee ja vahvistuu jos sopivan kohtaa.

En ymmärrä miksi luopua toivosta? Onko viha ja syyllisyys ongelmien avainsanat tässä? Jos on, eikö niitäkin pidä käsitellä?

Mielestäni on todella itsekästä ja osoittaa, että välittäminen toisesta on nolla, jos ratkaisu on siinä, että pyörittelee asiat yksinään tavoitteenaan antaa itselleen anteeksi. Hyvä sekin, mutta eikö erossakin ole kaksi osapuolta?

tunteet esiin,
kiitos näistä sanoista, todella hyvin kirjoitettu, minäkin sain taas mietittävää!

kohtuutonN kirjoitti:

tunteet esiin,
kiitos näistä sanoista, todella hyvin kirjoitettu, minäkin sain taas mietittävää!

Hyviä ajatuksia, kiitos!

Tunteiden epävarmuus on väistämätöntä. Kamalaa jos voisi toimia vasta kun on varma! Jäisi minulta ainakin koko elämä kokematta.

Edellä häiritsee ajatus siitä, pitää olla satavarma, tm. Kuulostaa joltakin totaliteetilta, utooppiselta päämäärältä, johon elämään vaikuttavat monet tekijät ja muutokset eivät saa mitään sijaa. Esim. tuo esille nostettu lapsi-kysymys. Näissäkin asioissa ihmisten mieli muuttuu, ei sekään voi olla riittävä peruste erota. Tästä on lähipiirissä jos mitä tarinoita olemassa.

Niin, saman asian voi toteuttaa niin monella eri tavalla. Ikävää että sinullakin on kokemuksia kurjasta erosta.

Pyysin toiselta epäselvän eroamisen jälkeen, että olisi puhuttu. Toinen viestitti tyyliin, ettei hän ymmärrä mitä selvitettävää tässä enää on. Hän oli lähtenyt niin etten tiennyt ettei hän enää palaisi. Kyllä siitä lommoja tulee jo elämääkin nähneelle. Näinkö väärin näin toisen, tämän alkaneen suhteen? Mikä minä olen? Mikä hän on?

Olen kai jäänyt tilaan, jossa toivon läheisyyttä ja asioiden, arkistenkin, jakamista toisen kanssa, mutta en uskalla kovin helposti enää yrittää.

Mietin, onko tässä jumiutumisessa kyse siitä suuresta vaikeudesta hyväksyä, että yhtä ainoaa selkeää vastausta eroon ei löydy.

Tästä ehkä alakuloisesta sävystäni huolimatta, kuten sanoit, vaiheessa ollaan. Uutta vuotta kohti.

n 74 kirjoitti:

Niin, saman asian voi toteuttaa niin monella eri tavalla. Ikävää että sinullakin on kokemuksia kurjasta erosta.

Pyysin toiselta epäselvän eroamisen jälkeen, että olisi puhuttu. Toinen viestitti tyyliin, ettei hän ymmärrä mitä selvitettävää tässä enää on. Hän oli lähtenyt niin etten tiennyt ettei hän enää palaisi. Kyllä siitä lommoja tulee jo elämääkin nähneelle. Näinkö väärin näin toisen, tämän alkaneen suhteen? Mikä minä olen? Mikä hän on?

Olen kai jäänyt tilaan, jossa toivon läheisyyttä ja asioiden, arkistenkin, jakamista toisen kanssa, mutta en uskalla kovin helposti enää yrittää.

Mietin, onko tässä jumiutumisessa kyse siitä suuresta vaikeudesta hyväksyä, että yhtä ainoaa selkeää vastausta eroon ei löydy.

Tästä ehkä alakuloisesta sävystäni huolimatta, kuten sanoit, vaiheessa ollaan. Uutta vuotta kohti.

Lue lisää

Tuo eron tehnyt kuulostaa todelliselta törpöltä. Näin järkeillen voi päästä irti vastaavista tyypeistä mutta sitten voi kuitenkin jumittaa sen toisen hyvissä piirteissä, tulla sokeaksi sille, että vikaa ei ehkä kuitenkaan ollut minussa vaan siinä toisessa - jolta tapauksessasi ilmeisesti puuttuivat alkeellisemmat käytöstavat?

En usko siihen, että perimmäisiä kaikenselittäviä vastauksia löytyy ja luulen, että sen asian hyväksyminen on tärkeimpiä etappeja. Omalla kohdallani ajattelen, että siltikin pitäisi olla valmis käsittelemään asiaa kunnes molemmat ovat valmiita luopumaan ja hyväksymään myös sen, että osa jäi selvittämättä mutta tämä riittää ja nyt ollaan valmiita jatkamaan eri matkaa.

Sama tunne, ja niitä kurjan eron jälkivaikutuksia: todella vaikeaa uskaltaa yrittää yhtään mitään. Olo on lähinnä pelästynyt, käpertynyt ja haavoittunut, vaikka aikaa on kulunut jo kuukausia. Tästähän tulee vihaiseksi, kun alkaa asiaa kunnolla ajattelemaan.

Hyvä ero? kirjoitti:

Tuo eron tehnyt kuulostaa todelliselta törpöltä. Näin järkeillen voi päästä irti vastaavista tyypeistä mutta sitten voi kuitenkin jumittaa sen toisen hyvissä piirteissä, tulla sokeaksi sille, että vikaa ei ehkä kuitenkaan ollut minussa vaan siinä toisessa - jolta tapauksessasi ilmeisesti puuttuivat alkeellisemmat käytöstavat?

En usko siihen, että perimmäisiä kaikenselittäviä vastauksia löytyy ja luulen, että sen asian hyväksyminen on tärkeimpiä etappeja. Omalla kohdallani ajattelen, että siltikin pitäisi olla valmis käsittelemään asiaa kunnes molemmat ovat valmiita luopumaan ja hyväksymään myös sen, että osa jäi selvittämättä mutta tämä riittää ja nyt ollaan valmiita jatkamaan eri matkaa.

Sama tunne, ja niitä kurjan eron jälkivaikutuksia: todella vaikeaa uskaltaa yrittää yhtään mitään. Olo on lähinnä pelästynyt, käpertynyt ja haavoittunut, vaikka aikaa on kulunut jo kuukausia. Tästähän tulee vihaiseksi, kun alkaa asiaa kunnolla ajattelemaan.

Lue lisää

Miksi eron pitäisi olla hyvä jos suhde oli huono? Eikö ero ole silloin hyvä, olipa se tunnelmaltaan millainen tahansa.

Hyvä ero? kirjoitti:

Tuo eron tehnyt kuulostaa todelliselta törpöltä. Näin järkeillen voi päästä irti vastaavista tyypeistä mutta sitten voi kuitenkin jumittaa sen toisen hyvissä piirteissä, tulla sokeaksi sille, että vikaa ei ehkä kuitenkaan ollut minussa vaan siinä toisessa - jolta tapauksessasi ilmeisesti puuttuivat alkeellisemmat käytöstavat?

En usko siihen, että perimmäisiä kaikenselittäviä vastauksia löytyy ja luulen, että sen asian hyväksyminen on tärkeimpiä etappeja. Omalla kohdallani ajattelen, että siltikin pitäisi olla valmis käsittelemään asiaa kunnes molemmat ovat valmiita luopumaan ja hyväksymään myös sen, että osa jäi selvittämättä mutta tämä riittää ja nyt ollaan valmiita jatkamaan eri matkaa.

Sama tunne, ja niitä kurjan eron jälkivaikutuksia: todella vaikeaa uskaltaa yrittää yhtään mitään. Olo on lähinnä pelästynyt, käpertynyt ja haavoittunut, vaikka aikaa on kulunut jo kuukausia. Tästähän tulee vihaiseksi, kun alkaa asiaa kunnolla ajattelemaan.

Lue lisää

Hienoa, että ainakin näin on mahdollisuus hieman peilata ajatuksiaan toisten kanssa. Huomata, että samantapaisia tuntemuksia voi olla muillakin. Ongelmallista on yksinäisyys, muutamat hyvät ystäväni ovat aika kaukana, ja heillä on omat kiireensä, perheensä jne. En ole rohjennut sanoa, kuinka ahtaalla välillä olen. Vaikea tätä vyyhtiä alkaa purkaa lyhyinä harvoina hetkinä jolloin nähdään.

Jotakin sellaista, ajatuksien vaihtoa jäin kaipaamaan, eikö sitä olisi voitu tehdä vaikka suhde ei jatkukaan. Synkimmillä hetkillä todellakin sokeutuu ja suhteellisuudentaju sumenee, näkee itsensä niin viallisena. Näinkö naiivi olin rakastumisessani, naurettava tunteissani? Ja sitten vihastuukin, eikä välttämättä tiedä vihastuuko enemmän itseensä vai toiseen.

Hän, johon ajatukseni ovat jumiutuneet, pyysi hän anteeksikin, täysin "törppö" ei siinä mielessä ole. Tajusin jossakin vaiheessa hänen kamppailevan omien ongelmiensa kanssa. Ei osannut tehdä muuta kuin häipyä? Uskoin, että ajan kuluessa vielä tapaamme, eihän tämä näin voi mennä. Joidenkin kuukausien päästä hän antoikin toivoa, ehkä sittenkin puhuisimme. Sitä päivää ei kuitenkaan tullut. Kipeää. Kipeää.

n 74 kirjoitti:

Hienoa, että ainakin näin on mahdollisuus hieman peilata ajatuksiaan toisten kanssa. Huomata, että samantapaisia tuntemuksia voi olla muillakin. Ongelmallista on yksinäisyys, muutamat hyvät ystäväni ovat aika kaukana, ja heillä on omat kiireensä, perheensä jne. En ole rohjennut sanoa, kuinka ahtaalla välillä olen. Vaikea tätä vyyhtiä alkaa purkaa lyhyinä harvoina hetkinä jolloin nähdään.

Jotakin sellaista, ajatuksien vaihtoa jäin kaipaamaan, eikö sitä olisi voitu tehdä vaikka suhde ei jatkukaan. Synkimmillä hetkillä todellakin sokeutuu ja suhteellisuudentaju sumenee, näkee itsensä niin viallisena. Näinkö naiivi olin rakastumisessani, naurettava tunteissani? Ja sitten vihastuukin, eikä välttämättä tiedä vihastuuko enemmän itseensä vai toiseen.

Hän, johon ajatukseni ovat jumiutuneet, pyysi hän anteeksikin, täysin "törppö" ei siinä mielessä ole. Tajusin jossakin vaiheessa hänen kamppailevan omien ongelmiensa kanssa. Ei osannut tehdä muuta kuin häipyä? Uskoin, että ajan kuluessa vielä tapaamme, eihän tämä näin voi mennä. Joidenkin kuukausien päästä hän antoikin toivoa, ehkä sittenkin puhuisimme. Sitä päivää ei kuitenkaan tullut. Kipeää. Kipeää.

Lue lisää

Etsi uusia ystäviä. Aloita uusi harrastus. Käy läpi osoitekirjaa ja katso potentiaaliset miehet, tutki mahdollisuudet. Niin pääset eteenpäin. Turha odottaa kuukausia. Jos tulee tilaisuus, puhu sitten. Älä jää odottamaan.

Ihmettelen tätä ketjua kirjoitti:

Miksi eron pitäisi olla hyvä jos suhde oli huono? Eikö ero ole silloin hyvä, olipa se tunnelmaltaan millainen tahansa.

Ihmettelen sun kysymystä. Ero on todella parasta jos suhde huono mutta eroamisen voi silti hoitaa hyvässä hengessä ja toivottavasti niin ettei jätä pysyviä traumoja kuten monelle täällä vaikuttaa käyneen. Ootko tosissas sitä mieltä, että huonosti saa käyttäytyä eikä toisesta tarvi vähän vertaa välittää vaikkei suhteessa onnistuttukaan?

Hyvä ero? kirjoitti:

Ihmettelen sun kysymystä. Ero on todella parasta jos suhde huono mutta eroamisen voi silti hoitaa hyvässä hengessä ja toivottavasti niin ettei jätä pysyviä traumoja kuten monelle täällä vaikuttaa käyneen. Ootko tosissas sitä mieltä, että huonosti saa käyttäytyä eikä toisesta tarvi vähän vertaa välittää vaikkei suhteessa onnistuttukaan?

Lue lisää

Riippuu onko siihen huonoon käytökseen aihetta. Ainakin voi lähteä siitä, että sellaista ei tarvitse itsekään sietää. Vihan voi työstää monin tavoin, toiset omissa oloissaan, toiset hyökkäämällä. Ja eroon liittyy usein vihaa. Pääasia että pitää huolen ettei jää siihen vihaan kiinni. Jos suhde on huono, ero on parasta mitä kummallekaan on voinut tapahtua. Eron hetken ei tarvi olla kaunis. Millainen suhde, sellainen ero.

N myös kirjoitti:

Etsi uusia ystäviä. Aloita uusi harrastus. Käy läpi osoitekirjaa ja katso potentiaaliset miehet, tutki mahdollisuudet. Niin pääset eteenpäin. Turha odottaa kuukausia. Jos tulee tilaisuus, puhu sitten. Älä jää odottamaan.

Lue lisää

Kiitos kommentista, vinkeistä.
En enää odotakaan.
Kun aikaisemmassa kirjoituksessa kirjoitin, että toivon läheisyyttä, tarkoitin siis yleensä ajatusta tulevaisuudesta, en tämän kyseisen miehen kanssa, koska ei ole enää siitä toivoa.
Olen tässä "tyhjässä" lamaantuneessa tilassa.
Kuten Hyvä ero? kuvasi sanoillaan kurjan eron jälkivaikutuksia: haavoittunut ja käpertynyt.
Eron "tunnelmalla" on väliä. Sillä miten toista kohtelee, sillä on väliä.

n 74 kirjoitti:

Kiitos kommentista, vinkeistä.
En enää odotakaan.
Kun aikaisemmassa kirjoituksessa kirjoitin, että toivon läheisyyttä, tarkoitin siis yleensä ajatusta tulevaisuudesta, en tämän kyseisen miehen kanssa, koska ei ole enää siitä toivoa.
Olen tässä "tyhjässä" lamaantuneessa tilassa.
Kuten Hyvä ero? kuvasi sanoillaan kurjan eron jälkivaikutuksia: haavoittunut ja käpertynyt.
Eron "tunnelmalla" on väliä. Sillä miten toista kohtelee, sillä on väliä.

Lue lisää

Hyvä juttu. Jos on huono ero takana, pitää keskittyä siihen mille voi vielä jotakin eli uusiin ihmisiin.

Näin uskon kirjoitti:

Riippuu onko siihen huonoon käytökseen aihetta. Ainakin voi lähteä siitä, että sellaista ei tarvitse itsekään sietää. Vihan voi työstää monin tavoin, toiset omissa oloissaan, toiset hyökkäämällä. Ja eroon liittyy usein vihaa. Pääasia että pitää huolen ettei jää siihen vihaan kiinni. Jos suhde on huono, ero on parasta mitä kummallekaan on voinut tapahtua. Eron hetken ei tarvi olla kaunis. Millainen suhde, sellainen ero.

Lue lisää

Ai niinkö, vai eikö? Mut mun suhde oli kaunis, luottavainen, joka asiassa toista kunnioittava ja rakastava, täynnä kaikkea hyvää ja kannattelevaa. Elämäntilanteet oli kuitenkin liian vaikeat yhteensovittaa mutta keskinäistä arvostusta ois pitänyt riittää loppuun saakka. Ainoastaan eropäätös tuli tökerösti nurkan takaa, tavalla jonka myötä meni usko mihinkään hyvään. Tässä sitä yrittää sitten kipuillen rakentaa takaisin luottamusta itseensä ja kaikkeen elämässä, eikä kauheen hyvin sen erosotkun jälkeen ole sujunut. Hyväksyin eron mutta en ole selvinnyt siitä, miten tulin sillä hetkellä kohdelluksi.

Näin uskon kirjoitti:

Riippuu onko siihen huonoon käytökseen aihetta. Ainakin voi lähteä siitä, että sellaista ei tarvitse itsekään sietää. Vihan voi työstää monin tavoin, toiset omissa oloissaan, toiset hyökkäämällä. Ja eroon liittyy usein vihaa. Pääasia että pitää huolen ettei jää siihen vihaan kiinni. Jos suhde on huono, ero on parasta mitä kummallekaan on voinut tapahtua. Eron hetken ei tarvi olla kaunis. Millainen suhde, sellainen ero.

Lue lisää

Jos toisella on vielä syviä tunteita, toisen osapuolen pitää kantaa vastuunsa ja hoitaa homma asiallisesti. Se ei ole keneltäkään suhteessa olleelta liikaa pyydetty, että ottaa toisen tunteet huomioon erossakin.

Mutta tiedäthän minä, kipeästi, että meitä on moneen junaan... Rakastuin ihan väärään ihmiseen, ja senkin tajuaminen on ollut hyvin tuskallista. Hän on juuri tuollainen "mitäs siitä sitten, soromnoo!" -tyyppi. Ja vielä muuten väittää olevansa herkkä. Hah.

Et nyt ymmärrä kirjoitti:

Jos toisella on vielä syviä tunteita, toisen osapuolen pitää kantaa vastuunsa ja hoitaa homma asiallisesti. Se ei ole keneltäkään suhteessa olleelta liikaa pyydetty, että ottaa toisen tunteet huomioon erossakin.

Mutta tiedäthän minä, kipeästi, että meitä on moneen junaan... Rakastuin ihan väärään ihmiseen, ja senkin tajuaminen on ollut hyvin tuskallista. Hän on juuri tuollainen "mitäs siitä sitten, soromnoo!" -tyyppi. Ja vielä muuten väittää olevansa herkkä. Hah.

Lue lisää

Ero on hyvä kun pääsee siihen pisteeseen, ettei ole väliä millainen se oli.

Uskokaa pois kirjoitti:

Ero on hyvä kun pääsee siihen pisteeseen, ettei ole väliä millainen se oli.

Tulee kyllä tuosta mieleen sellainen hällä väliä-asenne, kyynisyys. Se on tuhoisaa...

n 74 kirjoitti:

Tulee kyllä tuosta mieleen sellainen hällä väliä-asenne, kyynisyys. Se on tuhoisaa...

En nyt osaa sitä sen paremmin kuvailla. Aina on yli päästy ja lopulta ero on ollut omasta mielestä juuri tilanteeseen sopiva.

n 74 kirjoitti:

Tulee kyllä tuosta mieleen sellainen hällä väliä-asenne, kyynisyys. Se on tuhoisaa...

Kommentteja nimimerkeille:

Et nyt ymmärrä: Aivan! Tääkin oli tosi "herkkä" ja syvällinenkin omasta mielestään mut eroratkaisut iskettiin pöytään kuin oltais oltu hauskallakin piknikillä ja kaikki oli siitä eteenpäin tosi selvää, kevyttä, helppoa ja nopeaa. No siis hänen mielestään.

Uskokaa pois: Jotta pääsee siihen pisteeseen, ettei mitään välii, on suhteessa kitunut yksi jos toinen jo pitkään aikaan. Tuhoisaa totisesti, kuten n74 kommentoi.

N74: Mainitsemasi tyhjä ja lamaantunut olo, sama täällä, mikään ei oikein tunnu miltään. Miten siitä päästä yli? Joo, ystävät, harrastukset, työ, arki, kaikki pyörii mutta mieli on ja pysyy matalana.

Hyvä ero? kirjoitti:

Kommentteja nimimerkeille:

Et nyt ymmärrä: Aivan! Tääkin oli tosi "herkkä" ja syvällinenkin omasta mielestään mut eroratkaisut iskettiin pöytään kuin oltais oltu hauskallakin piknikillä ja kaikki oli siitä eteenpäin tosi selvää, kevyttä, helppoa ja nopeaa. No siis hänen mielestään.

Uskokaa pois: Jotta pääsee siihen pisteeseen, ettei mitään välii, on suhteessa kitunut yksi jos toinen jo pitkään aikaan. Tuhoisaa totisesti, kuten n74 kommentoi.

N74: Mainitsemasi tyhjä ja lamaantunut olo, sama täällä, mikään ei oikein tunnu miltään. Miten siitä päästä yli? Joo, ystävät, harrastukset, työ, arki, kaikki pyörii mutta mieli on ja pysyy matalana.

Lue lisää

Tää on varmaan sun mielestä vinoilua, mutta : harjoitus tekee mestarin. Kyllä, sitä oppii luopumaan. Ja kun aikaa kuluu tarpeeksi, ei ole enää väliä oliko se ero hyvä vai huono, pääasia että tuli. Jos johonkin kannattaa panostaa, se on hyvään suhteeseen. Hyvä ero, se tulee kun on tullakseen. Aika parantaa, usko pois.

Uskokaa pois kirjoitti:

Tää on varmaan sun mielestä vinoilua, mutta : harjoitus tekee mestarin. Kyllä, sitä oppii luopumaan. Ja kun aikaa kuluu tarpeeksi, ei ole enää väliä oliko se ero hyvä vai huono, pääasia että tuli. Jos johonkin kannattaa panostaa, se on hyvään suhteeseen. Hyvä ero, se tulee kun on tullakseen. Aika parantaa, usko pois.

Lue lisää

Uskon joo et "aika parantaa", "harjoitus tekee mestarin" ja kaikki muutkin näihin tilanteisiin lytätyt ylevät kliseet mut mikä juuri nyt on oleellista, miten saada otetta elämästään kun tuntuu kuin tiejyrällä ois ajettu yli ja peruutettu varmuuden vuoksi vielä päältä, ettei vaan mitään hyvää olisi jäänyt menneestä jäljelle ja tulevakin näyttää sen vuoksi lattealta? Toisin sanoen, miten rakentaa luottamus ja uskallus kun ne on elämästään kovia kokien menettänyt? No vastaan itse, kohtaamalla ihmisen, joka kohtelee hyvin. Yhdyn edellisiin, sellainen on harvinaista ja näköjään tylyn äkkinäisesti sekin voi hetkenä minä hyvänsä päättyä. Ei siis ole kovin luottavainen olo. Haavoja voisi parantaa välien selvittäminen mutta en jää sitä odottamaan kun ei vaikuta toteutuvan. Jumissa siis.

Hyvä ero? kirjoitti:

Uskon joo et "aika parantaa", "harjoitus tekee mestarin" ja kaikki muutkin näihin tilanteisiin lytätyt ylevät kliseet mut mikä juuri nyt on oleellista, miten saada otetta elämästään kun tuntuu kuin tiejyrällä ois ajettu yli ja peruutettu varmuuden vuoksi vielä päältä, ettei vaan mitään hyvää olisi jäänyt menneestä jäljelle ja tulevakin näyttää sen vuoksi lattealta? Toisin sanoen, miten rakentaa luottamus ja uskallus kun ne on elämästään kovia kokien menettänyt? No vastaan itse, kohtaamalla ihmisen, joka kohtelee hyvin. Yhdyn edellisiin, sellainen on harvinaista ja näköjään tylyn äkkinäisesti sekin voi hetkenä minä hyvänsä päättyä. Ei siis ole kovin luottavainen olo. Haavoja voisi parantaa välien selvittäminen mutta en jää sitä odottamaan kun ei vaikuta toteutuvan. Jumissa siis.

Lue lisää

Ollaan aika lailla samoissa saappaissa, eli ymmärrän mistä kirjoitat, Hyvä ero.

Kyllä, aika parantaa, sitähän tässä on hokenut itselleen jo pitkän aikaa. Ja kun ei ole siitä kyse etteikö tätä elämän "harjoitusta" olisi jo aikaisemminkin jonkin verran kohdalla ollut.

Sehän se juuri onkin, eli ei mitkään äkkinäiset neuvot ja ohjeet tuo kirkasta valoa pimeään hetkessä. Kärsivällisyyttä... Ei luovuteta kuitenkaan...

n 74 kirjoitti:

Ollaan aika lailla samoissa saappaissa, eli ymmärrän mistä kirjoitat, Hyvä ero.

Kyllä, aika parantaa, sitähän tässä on hokenut itselleen jo pitkän aikaa. Ja kun ei ole siitä kyse etteikö tätä elämän "harjoitusta" olisi jo aikaisemminkin jonkin verran kohdalla ollut.

Sehän se juuri onkin, eli ei mitkään äkkinäiset neuvot ja ohjeet tuo kirkasta valoa pimeään hetkessä. Kärsivällisyyttä... Ei luovuteta kuitenkaan...

Lue lisää

Kiitos n74, kärsivällisyyttä pitää vaalia. Huomasin vihanpuuskan tuota kirjjoittaessani mutta en lopulta jaksa olla vihainen, ainakaan kovin pitkään. Sillä satuttaa eniten itseään. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Ymmärrän itsekin vastapuolta mutta loputon ymmärtäminenkään ei ole hyvästä. Loukkaava käytös on loukkaavaa käytöstä vaikka kuinka sitä perustelisi. Tärkeintä olisi osata pyytää ja antaa anteeksi, kohdata ja antaa arvoa sille, mikä on ollut tärkeää.

Monessa kirjoituksessa kirjoitetaan kivusta ja surusta, joka aiheutui erosta ja sen hoidosta. Aiheesta kyllä. Mutta miksi ei siitä kivusta ja surusta, joka aiheutuu kun toinen ei välitä. Ei halua osoittaa välittämistään; sanoin, elein, teoin yms.

Miksi vaaditaan puhumista eron jälkeen, jos sitä ei ole ollut edes parisuhteen aikana.
Jos oppii olemaan puhumatta kipeistä asioista parisuhteessa , tarviiko sitä niistä puhua erotessa??

Kun toisella menee lujaa hyvissä fiiliksissä suhteessa, ei tule katsottua onko se toinen elossa siinä vierellä; hengittääkö tai pysyykö lämpimänä.
Jos toinen on työnarkomaani, toisella pitää olla joku oma vahva juttu rinnalla. Toivon mukaan se ei ole sitten toinen kumppani. Ja jos se toinen kumppani sitten alkaakin merkitsemään enemmän kuin se vakituinen, niin...

Et nyt ymmärrä kirjoitti:

Jos toisella on vielä syviä tunteita, toisen osapuolen pitää kantaa vastuunsa ja hoitaa homma asiallisesti. Se ei ole keneltäkään suhteessa olleelta liikaa pyydetty, että ottaa toisen tunteet huomioon erossakin.

Mutta tiedäthän minä, kipeästi, että meitä on moneen junaan... Rakastuin ihan väärään ihmiseen, ja senkin tajuaminen on ollut hyvin tuskallista. Hän on juuri tuollainen "mitäs siitä sitten, soromnoo!" -tyyppi. Ja vielä muuten väittää olevansa herkkä. Hah.

Lue lisää

"Et nyt ymmärrä":lle

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia. Se pitää hyväksyä.
Ihmiset ovat niin kovin erilaisissa vaiheissa. sekin pitää hyväksyä.
Ihmiset haluavat niin kovin erilaisia asoita. Sekin ehkä pitää hyväksyä.
Ihmiset toimivat eri tempperamentin mukaisesti.

Joskus tuntuu siltä, että ns. herkillä tyypeillä on vahva itsesuojeluvaisto. Joka tuntuu ymmärrettävältä osittain. Ja jos se ei ole aiemmin lauennut, niin se laukesi sitten tuolloin.

Mitä teet, jos painoit punaisesta napista/ miinasta.

n 74 kirjoitti:

Kiitos kommentista, vinkeistä.
En enää odotakaan.
Kun aikaisemmassa kirjoituksessa kirjoitin, että toivon läheisyyttä, tarkoitin siis yleensä ajatusta tulevaisuudesta, en tämän kyseisen miehen kanssa, koska ei ole enää siitä toivoa.
Olen tässä "tyhjässä" lamaantuneessa tilassa.
Kuten Hyvä ero? kuvasi sanoillaan kurjan eron jälkivaikutuksia: haavoittunut ja käpertynyt.
Eron "tunnelmalla" on väliä. Sillä miten toista kohtelee, sillä on väliä.

Lue lisää

Myös parisuhteen "tunnelmalla" on väliä. Sillä miten toista kohtelee, sillä on väliä.

Boston 739 kirjoitti:

Monessa kirjoituksessa kirjoitetaan kivusta ja surusta, joka aiheutui erosta ja sen hoidosta. Aiheesta kyllä. Mutta miksi ei siitä kivusta ja surusta, joka aiheutuu kun toinen ei välitä. Ei halua osoittaa välittämistään; sanoin, elein, teoin yms.

Miksi vaaditaan puhumista eron jälkeen, jos sitä ei ole ollut edes parisuhteen aikana.
Jos oppii olemaan puhumatta kipeistä asioista parisuhteessa , tarviiko sitä niistä puhua erotessa??

Kun toisella menee lujaa hyvissä fiiliksissä suhteessa, ei tule katsottua onko se toinen elossa siinä vierellä; hengittääkö tai pysyykö lämpimänä.
Jos toinen on työnarkomaani, toisella pitää olla joku oma vahva juttu rinnalla. Toivon mukaan se ei ole sitten toinen kumppani. Ja jos se toinen kumppani sitten alkaakin merkitsemään enemmän kuin se vakituinen, niin...

Lue lisää

Me ihmiset ollaan niin erilaisia siinäkin, miten kipeät asiat selvittää. Joku hautaa ne tavalla tai toisella mielestään pois, joku mieluummin "nostaa kissan pöydälle". Kyse lienee selviytymiskeinoista, alitajuisista tai tietoisista. Aika tyhjältä tai ahdistavalta kuulostaa parisuhde, jossa ei kipeistä asioista voida/osata puhuta.

n 74 kirjoitti:

Me ihmiset ollaan niin erilaisia siinäkin, miten kipeät asiat selvittää. Joku hautaa ne tavalla tai toisella mielestään pois, joku mieluummin "nostaa kissan pöydälle". Kyse lienee selviytymiskeinoista, alitajuisista tai tietoisista. Aika tyhjältä tai ahdistavalta kuulostaa parisuhde, jossa ei kipeistä asioista voida/osata puhuta.

Lue lisää

vastaisin minäkin Bostonille. Mikä ihmeen itsesuojeluvaisto, mihin sellaista parisuhteessa tarvitaan? Mitä siinä pitää suojella syvästi tuntevan ihmisen? Minusta se on joissakin tapauksissa pelkoa ja piiloutumista. Voi johtaa yksinäisyyteen... Huh, ihmiset ovat niin erilaisia. En ymmärrä yhtään sitä, että asioita ei selvitetä, kenen etu se oikein on?

Uskokaa pois kirjoitti:

Tää on varmaan sun mielestä vinoilua, mutta : harjoitus tekee mestarin. Kyllä, sitä oppii luopumaan. Ja kun aikaa kuluu tarpeeksi, ei ole enää väliä oliko se ero hyvä vai huono, pääasia että tuli. Jos johonkin kannattaa panostaa, se on hyvään suhteeseen. Hyvä ero, se tulee kun on tullakseen. Aika parantaa, usko pois.

Lue lisää

Törkeästä jättämisestä jää aina trauma ja jää se pelko jokaikiseen seuraavaan suhteeseen että jos toinen ei tulekaan takaisin, pettää ja lähtee vain vaikka kesken taloremontin. Miten enää uskaltaa mitään jos kaikki hoidetaan noin kylmästi???Ja se on ihan ookoo muiden mielestä, no ei tasan ole, kyllä sen piston sydämessään tuntee varmasti jos on tehnyt väärin!kuulostaa enempi hetken mielijohteelta tuollainen "ero" kuin että asiaa selvitellään ja opitaan luopumaan selkärankaisesti.

Boston739 kirjoitti:

"Et nyt ymmärrä":lle

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia. Se pitää hyväksyä.
Ihmiset ovat niin kovin erilaisissa vaiheissa. sekin pitää hyväksyä.
Ihmiset haluavat niin kovin erilaisia asoita. Sekin ehkä pitää hyväksyä.
Ihmiset toimivat eri tempperamentin mukaisesti.

Joskus tuntuu siltä, että ns. herkillä tyypeillä on vahva itsesuojeluvaisto. Joka tuntuu ymmärrettävältä osittain. Ja jos se ei ole aiemmin lauennut, niin se laukesi sitten tuolloin.

Mitä teet, jos painoit punaisesta napista/ miinasta.

Lue lisää

kyllä normaalit käytöstavat tiedetään silti ja voi toimia tai olla toimimatta niiden mukaan, jättää jälkeensä itkua, traumoja ja vihaa tai hoitaa omalta osaltaan asiat kunnolla.

joo ja nimmari meni väärin, ap kuittaa

Kiitos itsellesi. Myös kotona. Yksin. Ehkei ikuisesti.

Asia ei kuulu mulle yhtään, mutta siltikin tuli harmillinen fiilis tuosta päätöksestäsi "miksi?" . Ehkä omat kokemukset ja oma aiemmin tekemäni ratkaisu saivat toivomaan, että päätyisit / päätyisitte johonkin toiseen ratkaisuun. Menen nyt syvälliseksi, yrittäkää kestää :) Mutta maailmassa on niin paljon rakkaudettomia liittoja, että jos yhden potentiaalisen sellaisen menettää, se on jo yksin musta harmi.
Jokainen tekee omat ratkaisut ja enhän tiedä teidän taustojanne. Itse yritän isoja ratkaisuja tehdessäni miettiä, että kunhan pystyn vielä tuolla tämän taivalluksen lopussakin katsomaan päätöstäni ilman suurempaa katumusta, niin sitten se on ollut riittävän oikea. Toivotaan, että tuo ratkaisusi on sellainen :)

Haluan mitä? toivottaa sulle kaikkea hyvää ja rutkasti voimia uuteen alkavaan vuoteen - hassua jotenkin toivotella tämmösiä ventovieraalle keskusteluketjun perusteella, mutta koen saaneeni sulta ja monilta muiltakin keskustelijoilta paljon ajateltavaa - varmasti itsekin vielä palaan näihin kipuillessani omassa elämässäni ja vielä pähkäillessäni.
Ikävä kuulla että olin oikeassa tuossa lapsi-asiassa - se on koskettanut itseänikin, joskin hieman eri tavalla, ehkä joku intuitio kertoi että suuri asia on kyseessä.
Kiva kuitenkin kuulla että olette puheväleissä.
Itse päätin (ainakin tänään) yrittää vielä koska omassa parisuhteessa ei suuria yhteensovittamattomia tekijöitä ole, joskin sitten muita ongelmia - ehkä ne on ratkaistavissa, let's see. Jos ei, niin koen kyllä saaneeni arvokkaita eväitä myös sitä varten jos itsellä ero edessä.
Kiitos siis vielä kaikille arvokkaita ajatuksia ja omia elämänkokemuksianne antaneille!

Tässä kohtaa minä puolestani olen jumissa, en pääse yli erosta jonka ydinkysymyksenä oli lapset. Asetelma on, että naisen ikä lähestyy rajaa (40 ) ja mies teki eroratkaisunsa siltä pohjalta. Molemmat haluavat lapsia mutta mahdollisuudet ovat rajalliset. Kokemuksia, näkemyksiä? Kiitos!

Haikailulla on selvä kaari, sitä haikailee niin kauan kuin vähänkin toivoa riittää, ja sitten kun viimeinenkin pisara on haihtunut, alkaa olla pakko järkeillä, että mitä minä sen perään edes odotin ja tyhmää kerrassaan. Puolustusmekanismia, itsesuojeluvaistoa, selviytymistä?

Tietäis vaan, mistä niitä kivoja miehiä löytää: kannon alta, kaverin sohvan takaa, kadulta hortoilemasta? Todetusti, ainakin uutenavuotena kaikki tontut on vielä baareissa liikkeellä.

jo toisen kerran sama (freudilainen?) ;) lipsahdus ton nimmarin kanssa, siis ap

mitä? kirjoitti:

jo toisen kerran sama (freudilainen?) ;) lipsahdus ton nimmarin kanssa, siis ap

Ehkä se miksi? on oikeampi kysymys kun mitä? Jos tuota kysymystä pyörittelemällä löytyy vaikka se oikea vastaus ennemmin kuin kysymällä mitä. Vaihtoin itsekin tuon kysymyksen tarkoituksella ehkä sittenkin oikeampaan muotoon. Alunperin mitä?mitä?mitä? merkillä kommentoin ja jumituin tähän ketjuun.

Eihän elämässä ikinä tiedä mikä on oikea ratkaisu ja mikä ei ja sen varassa mennään mitä sillä hetkellä tiedetään ja miltä tuntuu.

Hyvää uutta vuotta kaikille hyville kommentoijille ja kiitos minunkin puolesta. Vaikka näin nimettöminä, niin teidän ajatukset ja mietteet saivat minutkin pohtimaan.

Lisäys vielä. Vaikka tämä tulee lähelle omaa kokemustani, en missään tapauksessa lue näitä tuntemani ihmisen ajatuksina. Henkilökohtaisesti sanottu on vasta totta ja merkityksellistä.

Vastaavasti, täällä kirjoitan reagoiden johonkin sanottuun, mikä kolahtaa omiin ajatuksiin. En kohdenna näitä yhdelle ihmiselle. Jotain sentään suoraan puhuttelin mutta siinä tärkeintä oli, että sain sen johonkin jäsennetyksi kun suoraan henkilölle en voi puhua. En oleta, usko, enkä tiedä toivoisinko edes, että hän näitä lukee. Eksyin tänne vahingossa, itselle ihan uusi foorumi :)

Hyvässä ja huonossa, täällä asiat keskustelee keskenään, vailla henkilöllisyyttä. Tästä on ollut itselleni apua, herätteleviä ja hyviä ajatuksia.

Kiitos siis kaikille ja Onnellista Uutta Vuotta!

Kuinka pitkä etäisyydenotto teillä on takana? Itse mietin oman suhteen kohdalla, että kuinka kauan toiselle on hyvä antaa aikaa koota itseään ja korjata jumittavia ajatuksiaan. Minulle siis sanottiin, että keskusteluvälit on nyt katkaistava, ja ehkä jonain päivänä hän on sitten valmis tapaamaan. Mitä enemmän aikaa kuitenkin kuluu, sitä varmempi olen, että välimme eivät korjaudu ikinä.

Toisaalta taidan olla hieman malttamaton. Koska itse olen kaiken käsitellyt ja yleensäkin olen aika nopea tietämään mitä haluan, tuollainen vetäytyminen tuntuu itselle kovin vieraalta. Taustalla on kaikin puolin aika kipeä suhde, me käyttäydyimme toisiamme kohtaan huonosti ja lisäksi kuvioon astui vielä erittäin huono tuurikin parissa käänteessä. Ja kiire, emme oikein ehtineet kuunnella toisiamme kaikissa kohdissa Tunne ei kuitenkaan loppunut, vaikka toisen osapuolen osalta se saattoi jo kääntyä vihaksi. Mitä toinen käy mielessään nyt läpi, sitä lähinnä pohdin.

Etäisyys kirjoitti:

Kuinka pitkä etäisyydenotto teillä on takana? Itse mietin oman suhteen kohdalla, että kuinka kauan toiselle on hyvä antaa aikaa koota itseään ja korjata jumittavia ajatuksiaan. Minulle siis sanottiin, että keskusteluvälit on nyt katkaistava, ja ehkä jonain päivänä hän on sitten valmis tapaamaan. Mitä enemmän aikaa kuitenkin kuluu, sitä varmempi olen, että välimme eivät korjaudu ikinä.

Toisaalta taidan olla hieman malttamaton. Koska itse olen kaiken käsitellyt ja yleensäkin olen aika nopea tietämään mitä haluan, tuollainen vetäytyminen tuntuu itselle kovin vieraalta. Taustalla on kaikin puolin aika kipeä suhde, me käyttäydyimme toisiamme kohtaan huonosti ja lisäksi kuvioon astui vielä erittäin huono tuurikin parissa käänteessä. Ja kiire, emme oikein ehtineet kuunnella toisiamme kaikissa kohdissa Tunne ei kuitenkaan loppunut, vaikka toisen osapuolen osalta se saattoi jo kääntyä vihaksi. Mitä toinen käy mielessään nyt läpi, sitä lähinnä pohdin.

Lue lisää

Yhteys?/Ei yhteytta :) sekä Etäisyys,

ensinnäkin: mielellään kanssa jatkan näin korkeatasoista keskustelua - samantyyppisiä kokemuksia on itselläkin joidenkin palstojen vihasekoiluista joten olin iloisesti yllättynyt tästä ketjusta. Itse kanssa hiljattain olen tänne eksynyt hieman vahingossa ja jossain määrin jämähtänyt (tännekin) kun suuntaa omassa elämässäni etsin ja työkaluja siihen prosessiin... Juuri nyt on tosin sellainen olo, että tässä joulun ja uuden vuoden pyhinä on tullut roikuttua näillä sivuilla ihan liikaa ja taidan repäistä itseni hieman tukevammin tuonne oikean elämän puolelle - ehkäpä juuri enemmän niitä tekoja kuin sanoja. Toisaalta on hyvä huomata että on näitä väyliä joissa omia tuntoja jakaa ja saada anonyymisti vertaistukea - toisaalta pelkään että hukun tähän virtuaalimaailmaan ja imen liikaa ahdistusta itseeni ihmisten pahasta olosta -vaikka tiedän, että paljon sitä hyvää oloakin tässä maailmassa on!

noh, olipa taas alustus - mutta pointtina se, että takki tuntuu itsellä myös aika tyhjältä ja pelottaa tämä hieman lohdutonkin fiilis uuteen vuoteen astuessa. Aion ottaa siis hieman etäisyyttä palstaan, mutta palaan kyllä vielä. Toivottavasti täällä keskustelu jatkuu :)

toiseksi: etäisyydestä/aikalisästä, mitä sanaa sitten halutaankaan käyttää, sekä sen kestosta: kuullostaa ehkä naivilta, mutta voisiko toiseen ottaa yhteyttä ja todeta lyhyesti että toivoo keskustelua, jos ei muuta niin sitä lopullista "klousausta", sanoa, että jotkin asiat jäi itseä vaivaamaan ja että itse haluaisi vielä keskustella.

Jos toinen ei ole vielä valmis, ehkä voi esittää toiveen, että voisiko tapaaminen onnistua esim. kuukauden päästä (tai mikä aikaraja nyt sitten tuntuukaan sopivalta)? Silloin tulisi konkreettisesti sovittua jotain ja kummallakin olisi selkeä aikataulu miettiä asioita omalta kannaltaan tuohon tiettyyn aikarajaan mennessä.

Näin asia ei jäisi vain ilmaan. Se kun kaikki jää auki ja toinen jää vähän kuin langoille odottamaan, on erittäin raskasta ja kivuliasta. Mielestäni on kohtuullista pyytää puhdasta klousausta jossain aikarajassa? Tai sitten jos toinen kieltäytyy tapaamisesta, niin sitten sekin on omanlaisensa klousaus, eikö?

Itselle on joskus käynyt niin että raivoisan riidan päätteeksi luulin suhteen olevan varmasti ohi. Asia vaivasi minua kuitenkin ja halusin saada varmuuden. Nielin ylpeyteni (aika pitkän mietinnän jälkeen) ja otin yhteyttä mieheen, hyvin yleisellä tasolla tyyliin "Nyt haluan puhua tämän selväksi, viimeistään kahden viikon sisällä". Kävi ilmi että mies oletti että minä en enää halua jatkaa... ja kun puhuimme, suhde jatkui.

Me ihmiset olemme niin hulluja että jäämme joskus pähkäilemään asioita yksin viikkotolkulla kun ne selvittäisi toisen kanssa parissa minuutissa - aina se ei tietenkään näin yksinkertaista ole, jotkut asiat vievät kauan ja joitakin asioita ei voi koskaan ratkoa - mutta ainakin olen itse oppinut sen, että ei kannattaa olettaa mitään toisen ajatuksista/tunteista - kamalasti on väärinymmärryksiä ja se on kyllä ihan älytön sääli jos sellaisen takia tärkeä ihmissuhde kariutuu taikka välit tulehtuu lopullisesti.

kohtuutonN kirjoitti:

Yhteys?/Ei yhteytta :) sekä Etäisyys,

ensinnäkin: mielellään kanssa jatkan näin korkeatasoista keskustelua - samantyyppisiä kokemuksia on itselläkin joidenkin palstojen vihasekoiluista joten olin iloisesti yllättynyt tästä ketjusta. Itse kanssa hiljattain olen tänne eksynyt hieman vahingossa ja jossain määrin jämähtänyt (tännekin) kun suuntaa omassa elämässäni etsin ja työkaluja siihen prosessiin... Juuri nyt on tosin sellainen olo, että tässä joulun ja uuden vuoden pyhinä on tullut roikuttua näillä sivuilla ihan liikaa ja taidan repäistä itseni hieman tukevammin tuonne oikean elämän puolelle - ehkäpä juuri enemmän niitä tekoja kuin sanoja. Toisaalta on hyvä huomata että on näitä väyliä joissa omia tuntoja jakaa ja saada anonyymisti vertaistukea - toisaalta pelkään että hukun tähän virtuaalimaailmaan ja imen liikaa ahdistusta itseeni ihmisten pahasta olosta -vaikka tiedän, että paljon sitä hyvää oloakin tässä maailmassa on!

noh, olipa taas alustus - mutta pointtina se, että takki tuntuu itsellä myös aika tyhjältä ja pelottaa tämä hieman lohdutonkin fiilis uuteen vuoteen astuessa. Aion ottaa siis hieman etäisyyttä palstaan, mutta palaan kyllä vielä. Toivottavasti täällä keskustelu jatkuu :)

toiseksi: etäisyydestä/aikalisästä, mitä sanaa sitten halutaankaan käyttää, sekä sen kestosta: kuullostaa ehkä naivilta, mutta voisiko toiseen ottaa yhteyttä ja todeta lyhyesti että toivoo keskustelua, jos ei muuta niin sitä lopullista "klousausta", sanoa, että jotkin asiat jäi itseä vaivaamaan ja että itse haluaisi vielä keskustella.

Jos toinen ei ole vielä valmis, ehkä voi esittää toiveen, että voisiko tapaaminen onnistua esim. kuukauden päästä (tai mikä aikaraja nyt sitten tuntuukaan sopivalta)? Silloin tulisi konkreettisesti sovittua jotain ja kummallakin olisi selkeä aikataulu miettiä asioita omalta kannaltaan tuohon tiettyyn aikarajaan mennessä.

Näin asia ei jäisi vain ilmaan. Se kun kaikki jää auki ja toinen jää vähän kuin langoille odottamaan, on erittäin raskasta ja kivuliasta. Mielestäni on kohtuullista pyytää puhdasta klousausta jossain aikarajassa? Tai sitten jos toinen kieltäytyy tapaamisesta, niin sitten sekin on omanlaisensa klousaus, eikö?

Itselle on joskus käynyt niin että raivoisan riidan päätteeksi luulin suhteen olevan varmasti ohi. Asia vaivasi minua kuitenkin ja halusin saada varmuuden. Nielin ylpeyteni (aika pitkän mietinnän jälkeen) ja otin yhteyttä mieheen, hyvin yleisellä tasolla tyyliin "Nyt haluan puhua tämän selväksi, viimeistään kahden viikon sisällä". Kävi ilmi että mies oletti että minä en enää halua jatkaa... ja kun puhuimme, suhde jatkui.

Me ihmiset olemme niin hulluja että jäämme joskus pähkäilemään asioita yksin viikkotolkulla kun ne selvittäisi toisen kanssa parissa minuutissa - aina se ei tietenkään näin yksinkertaista ole, jotkut asiat vievät kauan ja joitakin asioita ei voi koskaan ratkoa - mutta ainakin olen itse oppinut sen, että ei kannattaa olettaa mitään toisen ajatuksista/tunteista - kamalasti on väärinymmärryksiä ja se on kyllä ihan älytön sääli jos sellaisen takia tärkeä ihmissuhde kariutuu taikka välit tulehtuu lopullisesti.

Lue lisää

Kuten moni on jo todennutkin, ilahduttavaa, että joskus syntyy näin antoisaa keskustelua näillä palstoilla. Itselläni on tällä hetkellä levollisempi olo, uskon että ajatustensa kirjoittaminen, toisten näkökulmien lukeminen ja oma pohdinta on osaltaan auttanut.

KohtuutonN, ehdotuksesi tuosta tapaamisen sopimisesta tiettynä ajankohtana kuulostaa minusta hyvältä. Olen tajunnut, että itseäni jäi kuukausiksi piinaamaan juuri se epämääräinen odottaminen ja toivominen. Viestitin hänelle muutamia kertoja halustani keskustella edes tapahtuneen "klousaamiseksi". Hän ei ensin halunnut, myöhemmin harkitsi. Jätin hänelle vapauden valita, milloin. Toinen viestitti viikkojen kuluttua ettei tiedä mitä sanoa ja koki kai sanoneensa aikaisemmin sen mitä halusi. Tapaaminen ei siis toteutunut. Ehkei hän tiennyt minun ahdingostani, johon todellakin olisin toivonut saavani apua keskustelulla. Tai tapaaminen tuntui hänestä muuten huonolta ajatukselta. En voi tietää.

Mielikuvissani mennyt vuosi on (jos ei sentään kokonaan niin suurelta osin) painava viitta, jonka voin nyt riisua hartioitani kivistämästä. Tunnen näin vaikka toki tiedän, ettei ihminen yhdessä yössä voi "päätään vaihtaa". Olen kuitenkin tehnyt sen, mitä olen voinut, se ajatus auttaa eteenpäin.

Luottavaista mieltä tälle vuodelle toivotan keskustelijoille!

olennaista on myös nähdä omat virheensä, kuinka paljon itse vetelee niitä toisen legoja hankeen.

Mutta mä en nyt ymmärrä ap:n / Mitä?:n logiikkaa tässä ketjussa. Siis ihmettelet täällä miksi olet jumissa toisessa ihmisessä, selvästi välität hänestä, mutta silti aiot luovuttaa. Sivullisen huomio: minusta vaikuttaa ihan pohdintojesi perusteella, että pahan virheen teet. Sellaisen jota myöhemmin kadut. On äärimmäisen harvinaista löytää ihminen joka kolahtaa, jonka kanssa kipinät sinkoilevat. Tota ihmettelyä ja pähkäilyä ja pelkoakin kutsutaan rakastumiseksi. Ja kuka ikinä on väittänyt, että rakastuminen tai rakastuminen on helppoa! Yritä nyt hyvä ihminen pelastaa suhde ja sopia asiat, jotka hiertävät ja ehkä jopa raastavat!

Ja pitää miettiä kirjoitti:

olennaista on myös nähdä omat virheensä, kuinka paljon itse vetelee niitä toisen legoja hankeen.

Mutta mä en nyt ymmärrä ap:n / Mitä?:n logiikkaa tässä ketjussa. Siis ihmettelet täällä miksi olet jumissa toisessa ihmisessä, selvästi välität hänestä, mutta silti aiot luovuttaa. Sivullisen huomio: minusta vaikuttaa ihan pohdintojesi perusteella, että pahan virheen teet. Sellaisen jota myöhemmin kadut. On äärimmäisen harvinaista löytää ihminen joka kolahtaa, jonka kanssa kipinät sinkoilevat. Tota ihmettelyä ja pähkäilyä ja pelkoakin kutsutaan rakastumiseksi. Ja kuka ikinä on väittänyt, että rakastuminen tai rakastuminen on helppoa! Yritä nyt hyvä ihminen pelastaa suhde ja sopia asiat, jotka hiertävät ja ehkä jopa raastavat!

Lue lisää

Äärimmäisen samaa mieltä. Hyvin sanottu.

Olen nainen enkä usko tuohon. Uskon, että miehetkin surevat omalla tavallaan. Osa puhuu kavereiden kanssa, osa ei. Kiitos miespuolisen ystäväni olen nähnyt sen valtavan tunneskaalan, mikä miehellä voi olla. Ilmaisu on joskus karua, mutta kun suomalainen mies itkee, lumi ja jää sulaa ympäriltä. Parin kuukauden kuluessa luonto puhkeaa kukkaan. Ja äännähdystäkään et välttämättä kuule. Näet vain veden tippuvan. Kiitos ...

"tapaa jolla erottiin"????? Eiköhän miehet ihan sitä eroa sure, se tapahan on vain sivuseikka.

kornin kuuloista kirjoitti:

"tapaa jolla erottiin"????? Eiköhän miehet ihan sitä eroa sure, se tapahan on vain sivuseikka.

Tätä ketjua, jossa juurikin eroamisen TAPOJA käsitellään? Tutkimusten mukaan miehet esim hommaavat laastarisuhteen heti eron jälkeen todennäköosemmin kuin naiset. Joten eroja on.

nainen nainen kirjoitti:

Olen nainen enkä usko tuohon. Uskon, että miehetkin surevat omalla tavallaan. Osa puhuu kavereiden kanssa, osa ei. Kiitos miespuolisen ystäväni olen nähnyt sen valtavan tunneskaalan, mikä miehellä voi olla. Ilmaisu on joskus karua, mutta kun suomalainen mies itkee, lumi ja jää sulaa ympäriltä. Parin kuukauden kuluessa luonto puhkeaa kukkaan. Ja äännähdystäkään et välttämättä kuule. Näet vain veden tippuvan. Kiitos ...

Lue lisää

Niinpä.
Sääli, että sen tunne scaalan saa vain kokea se naispuolinen ystävä eikä se oikea kumppani. Siinä se menee päin PERSETTÄ.

Kuulostaa ihan todelliselta kriisiltä naisen suunnalta ja että todella vaikeaa on hänelläkin täytynyt olla - siitä kaikki poukkoilu. No nyt en osaa tulkita, selvitätkö välejä vai et mutta toivottavasti kallistut sen ensimmäisen ratkaisun suuntaan. Kaikesta huolimatta. Onnea matkaan (minkä reitin ikinä valitsetkin)!

Mulla jäi käsille vielä ne legot :/ Siis suhteessa tämänhetkiseen pelkoon. Ajattelen sen nyt johtuvan siitä, että kaikki palaset hajos käsiin ja jäi kokoamatta, ja siksi vieläkin lähinnä lamaantunut olo. Se tulee just siitä, että välit jäivät selvittämättä. Kyllä mä omia palasiani olen saanut kokoon mutta suhderintamalla olen pelkkinä palasina. Miten tätä tilannetta nyt järkeillä eteenpäin? En pysty ottamaan yhteyttä, enkä halua jäädä odottamaan toiselta mitään elettä. Terapia on liian vaivalloista. Eikä ne laastaritkaan oikein puhuttele. Aika auttaa mutta mitä nyt tehdä sen umpikujan tunteen kanssa? Olla vaan ja kärvistellä? Sitäkään en nyt viitsisi tehdä. Jotain parempaa ajatusta?

Yhteyksiä kirjoitti:

Kuulostaa ihan todelliselta kriisiltä naisen suunnalta ja että todella vaikeaa on hänelläkin täytynyt olla - siitä kaikki poukkoilu. No nyt en osaa tulkita, selvitätkö välejä vai et mutta toivottavasti kallistut sen ensimmäisen ratkaisun suuntaan. Kaikesta huolimatta. Onnea matkaan (minkä reitin ikinä valitsetkin)!

Mulla jäi käsille vielä ne legot :/ Siis suhteessa tämänhetkiseen pelkoon. Ajattelen sen nyt johtuvan siitä, että kaikki palaset hajos käsiin ja jäi kokoamatta, ja siksi vieläkin lähinnä lamaantunut olo. Se tulee just siitä, että välit jäivät selvittämättä. Kyllä mä omia palasiani olen saanut kokoon mutta suhderintamalla olen pelkkinä palasina. Miten tätä tilannetta nyt järkeillä eteenpäin? En pysty ottamaan yhteyttä, enkä halua jäädä odottamaan toiselta mitään elettä. Terapia on liian vaivalloista. Eikä ne laastaritkaan oikein puhuttele. Aika auttaa mutta mitä nyt tehdä sen umpikujan tunteen kanssa? Olla vaan ja kärvistellä? Sitäkään en nyt viitsisi tehdä. Jotain parempaa ajatusta?

Lue lisää

kysyn sinulta Yhteyksiä, että mistä ihmeestä sait päähäsi, että Mitä? eli ap on mies? Anteeksi vain, mutta tuo on noloa... luepa tekstit uudestaan. MIKÄÄN ei anna olettaa, että Mitä? olisi mies.

Minusta kyseessä on ilmiselvä nainen. Mutta heti, jos ihminen ei halua lapsia, on olettamus, että täytyyy oll mies.

Tähän asti pidin "yhteyksiä" -nimimerkin kirjoituksista, mutta jotenkin tämä nyt pomppasi.

Nimim. äiti-ihminen, jolla on useita naisystäviä, jotka eivät halua lapsia.

No nyt kyllä kirjoitti:

kysyn sinulta Yhteyksiä, että mistä ihmeestä sait päähäsi, että Mitä? eli ap on mies? Anteeksi vain, mutta tuo on noloa... luepa tekstit uudestaan. MIKÄÄN ei anna olettaa, että Mitä? olisi mies.

Minusta kyseessä on ilmiselvä nainen. Mutta heti, jos ihminen ei halua lapsia, on olettamus, että täytyyy oll mies.

Tähän asti pidin "yhteyksiä" -nimimerkin kirjoituksista, mutta jotenkin tämä nyt pomppasi.

Nimim. äiti-ihminen, jolla on useita naisystäviä, jotka eivät halua lapsia.

Lue lisää

Onko?! Oletin ensiviestistä lähtien kirjoittajan olevan mies, sanavalinnoista, tavasta kirjoittaa ja ajatella. En tiedä mutta ei sillä ole mulle väliäkään. Pääasia, että antoi paljon ajattelemisen aihetta. Toi lapsen haluamisen sukupuolittuneisuus ei käväissyt mielessäkään. Oletin, että kyseessä on mies, joka haluaa lapsia ja on luopunut suhteesta, koska nainen ei halua/pysty. Näitäkin tarinoita on.

Onkohan mulla joku sisälukutaidon häikkä? No ainakin kuvio on mulle niin samansuuntainen, että mietin näitä omaa tilannettani vasten - ja sehän vääristää kaiken. Sorry Mitä? & muut tahattomista virhepäätelmistä!

Ehdin jo ajatella, että toimikohan tämä keskustelu sen vuoksi, että mukana oli harvinaista 'mies'näkökulmaa. Ja nytkö tämä keskustelu päättyy kun 'mies' poistuu kanavalta. Toivottavasti ei.

Yhteyksiä kirjoitti:

Onko?! Oletin ensiviestistä lähtien kirjoittajan olevan mies, sanavalinnoista, tavasta kirjoittaa ja ajatella. En tiedä mutta ei sillä ole mulle väliäkään. Pääasia, että antoi paljon ajattelemisen aihetta. Toi lapsen haluamisen sukupuolittuneisuus ei käväissyt mielessäkään. Oletin, että kyseessä on mies, joka haluaa lapsia ja on luopunut suhteesta, koska nainen ei halua/pysty. Näitäkin tarinoita on.

Onkohan mulla joku sisälukutaidon häikkä? No ainakin kuvio on mulle niin samansuuntainen, että mietin näitä omaa tilannettani vasten - ja sehän vääristää kaiken. Sorry Mitä? & muut tahattomista virhepäätelmistä!

Ehdin jo ajatella, että toimikohan tämä keskustelu sen vuoksi, että mukana oli harvinaista 'mies'näkökulmaa. Ja nytkö tämä keskustelu päättyy kun 'mies' poistuu kanavalta. Toivottavasti ei.

Lue lisää

Siis miten niin ilmiselvä nainen? Onko sillä tässä tapauksessa merkitystä, kumpaa sukupuolta, ja miksi?

Yhteyksiä kirjoitti:

Kuulostaa ihan todelliselta kriisiltä naisen suunnalta ja että todella vaikeaa on hänelläkin täytynyt olla - siitä kaikki poukkoilu. No nyt en osaa tulkita, selvitätkö välejä vai et mutta toivottavasti kallistut sen ensimmäisen ratkaisun suuntaan. Kaikesta huolimatta. Onnea matkaan (minkä reitin ikinä valitsetkin)!

Mulla jäi käsille vielä ne legot :/ Siis suhteessa tämänhetkiseen pelkoon. Ajattelen sen nyt johtuvan siitä, että kaikki palaset hajos käsiin ja jäi kokoamatta, ja siksi vieläkin lähinnä lamaantunut olo. Se tulee just siitä, että välit jäivät selvittämättä. Kyllä mä omia palasiani olen saanut kokoon mutta suhderintamalla olen pelkkinä palasina. Miten tätä tilannetta nyt järkeillä eteenpäin? En pysty ottamaan yhteyttä, enkä halua jäädä odottamaan toiselta mitään elettä. Terapia on liian vaivalloista. Eikä ne laastaritkaan oikein puhuttele. Aika auttaa mutta mitä nyt tehdä sen umpikujan tunteen kanssa? Olla vaan ja kärvistellä? Sitäkään en nyt viitsisi tehdä. Jotain parempaa ajatusta?

Lue lisää

Tapaa ystäviä ja muita ihmisiä, puhu, puhu. Tämä kokemusten vaihto tällä palstallakin on terapiaa. Itse olen puhunut ystäville paljon, mutta en oikein tunteistani. Ylpeys estää ruikuttamasta "liikaa". Jos olisi jossain jokin ryhmä saman kokeneita, menisin kyllä.

Kiitos Puhu ja Tulet vielä vastaan,

Keskustelun jatkamisesta ja hyvistä ajatuksista!

Tästä sisäisestä ruikuttamisestakin pitäisi päästä pois - nyt heti :) Olen menettänyt tärkeän ihmisen elämästäni, en yksin parisuhteen mahdollisuutta, vaan kokonaisen ihmisen ja se sattuu eniten. On mahtavaa keskittyä omaan elämään ja huomata miten se kannattelee mutta kuten edellä kuvattiin hienosti, kaiken sen hyvän keskelläkin voi yllättäen tulla taas kipu joka vie täysin mennessään. Sen kanssa täytyy vaan oppia elämään. Mokasin ruhtinaallisesti ja itseäkin pitäisi armahtaa mutta en osaa. Tajuan täällä kirjoitetun avulla, että rakennan myös jotain suojamuuria itseni ja muiden välille, jotta ei sattuisi enää koskaan samalla tavalla. Sekin on väärin, siinähän jää kokonaan yksin. Täytyy vaan yrittää antaa niille kohtaamilleen muille mahdollisuuden vaikka sisäisesti on kauhusta jäykkänä ja pakenemisen tarve päällimmäisenä tunteena. Ehkä se vähitellen hellittää tai sitten mennään riskillä, pahimmassa tapauksessa entistä rikkinäisemmäksi.

Täällä toistuu sama ajatus, selvittäkää välit ihmisten kanssa, jotka ovat tärkeitä. Kirjoitetun perusteella se vaikuttaa sekä jättäjien että jätettyjen elämään. Kaikki eivät sitä osaa ja osalle se on mahdotonta, koska keskinäiset tunteet eivät ole riittävän tasapainossa. Mekin yritettiin selvittää mutta tunteet olivat liian pinnassa ja kaikki meni entistä sekavammaksi ja satuttavammaksi. Yksi tämän ketjun antoisimmista ajatuksista on ollut tuo ajan ja etäisyyden ottamisen tarve. Mutta hienosti ap. myös sanoi, että joissakin asioissa aika katoaa, eikä pääse eteenpäin, jää jumiin. Silloin on aika toimia mutta miten, se täytyy jokaisen itse ratkaista. Olen itse niitä, joiden täytyy yksin selvitä ja keinot siihen ovat vielä hakusessa.

Yhteyksiä kirjoitti:

Kiitos Puhu ja Tulet vielä vastaan,

Keskustelun jatkamisesta ja hyvistä ajatuksista!

Tästä sisäisestä ruikuttamisestakin pitäisi päästä pois - nyt heti :) Olen menettänyt tärkeän ihmisen elämästäni, en yksin parisuhteen mahdollisuutta, vaan kokonaisen ihmisen ja se sattuu eniten. On mahtavaa keskittyä omaan elämään ja huomata miten se kannattelee mutta kuten edellä kuvattiin hienosti, kaiken sen hyvän keskelläkin voi yllättäen tulla taas kipu joka vie täysin mennessään. Sen kanssa täytyy vaan oppia elämään. Mokasin ruhtinaallisesti ja itseäkin pitäisi armahtaa mutta en osaa. Tajuan täällä kirjoitetun avulla, että rakennan myös jotain suojamuuria itseni ja muiden välille, jotta ei sattuisi enää koskaan samalla tavalla. Sekin on väärin, siinähän jää kokonaan yksin. Täytyy vaan yrittää antaa niille kohtaamilleen muille mahdollisuuden vaikka sisäisesti on kauhusta jäykkänä ja pakenemisen tarve päällimmäisenä tunteena. Ehkä se vähitellen hellittää tai sitten mennään riskillä, pahimmassa tapauksessa entistä rikkinäisemmäksi.

Täällä toistuu sama ajatus, selvittäkää välit ihmisten kanssa, jotka ovat tärkeitä. Kirjoitetun perusteella se vaikuttaa sekä jättäjien että jätettyjen elämään. Kaikki eivät sitä osaa ja osalle se on mahdotonta, koska keskinäiset tunteet eivät ole riittävän tasapainossa. Mekin yritettiin selvittää mutta tunteet olivat liian pinnassa ja kaikki meni entistä sekavammaksi ja satuttavammaksi. Yksi tämän ketjun antoisimmista ajatuksista on ollut tuo ajan ja etäisyyden ottamisen tarve. Mutta hienosti ap. myös sanoi, että joissakin asioissa aika katoaa, eikä pääse eteenpäin, jää jumiin. Silloin on aika toimia mutta miten, se täytyy jokaisen itse ratkaista. Olen itse niitä, joiden täytyy yksin selvitä ja keinot siihen ovat vielä hakusessa.

Lue lisää

Minä mokasin myös ruhtinaallisesti. Tein auhteen aikana pari itselleni hyvin epätyypillistä asiaa, jotka nyt kiertävät kehää päässä. Miksi niin tapahtui, sitä en ymmärrä kai koskaan. Olin liian rakastunut ja aika rankassa elämäntilanteessa noin muuten, päättömyyksiä seurasi. Itselle anteeksiantaminen on siis tärkeä osa tätä "paranemisprosessiani". Tunaroin myös itse eron pahasti, kun heitin ylpeyteni syrjään. Roikuin, en osannut jättää rauhaan, vaikka toinen jo selvästi halusi lähteä. Lopulta hän joutui riuhtautumaan irti, mikä teki erosta lopulta aika ruman.

Joulun aikaan huomasin, että pohjalla pitää käydä. Sairastuin ihan fyysisestikin, nukuin, annoin vain surun virrata. Vuodenvaihteessa alkoi selvästi uusi vaihe. Hyväksyin tämän eron osaksi elämää. Nyt taidan olla samassa tilassa kuin sinä, Yhteyksiä. Välillä kyllä happi loppuu, kun viiltävä kipu iskee muistoista, mutta yleisesti ottaen suru on himmennyt. Huomaan välillä ajattelevani häntä pieni hymy huulillani. Jotkut yhteiset hetkemme olivat niin kertakaikkiaen upeita.

Kaikkein surullisinta tässä kuitenkin on se, että toisin kuin Tulet vielä vastaan, minä en usko vastaavanlaista enää löytäväni. Sen verran on ollut ihmissuhteita, että sen tunnistaa, milloin todella kolahtaa. Hän oli minulle se kolahdus. Se on vain hyväksyttävä, ja yritettävä suhtautua siitä huolimatta avoimin mielin tulevaisuuteen ja muihin ihmisiin.

Puhu kirjoitti:

Minä mokasin myös ruhtinaallisesti. Tein auhteen aikana pari itselleni hyvin epätyypillistä asiaa, jotka nyt kiertävät kehää päässä. Miksi niin tapahtui, sitä en ymmärrä kai koskaan. Olin liian rakastunut ja aika rankassa elämäntilanteessa noin muuten, päättömyyksiä seurasi. Itselle anteeksiantaminen on siis tärkeä osa tätä "paranemisprosessiani". Tunaroin myös itse eron pahasti, kun heitin ylpeyteni syrjään. Roikuin, en osannut jättää rauhaan, vaikka toinen jo selvästi halusi lähteä. Lopulta hän joutui riuhtautumaan irti, mikä teki erosta lopulta aika ruman.

Joulun aikaan huomasin, että pohjalla pitää käydä. Sairastuin ihan fyysisestikin, nukuin, annoin vain surun virrata. Vuodenvaihteessa alkoi selvästi uusi vaihe. Hyväksyin tämän eron osaksi elämää. Nyt taidan olla samassa tilassa kuin sinä, Yhteyksiä. Välillä kyllä happi loppuu, kun viiltävä kipu iskee muistoista, mutta yleisesti ottaen suru on himmennyt. Huomaan välillä ajattelevani häntä pieni hymy huulillani. Jotkut yhteiset hetkemme olivat niin kertakaikkiaen upeita.

Kaikkein surullisinta tässä kuitenkin on se, että toisin kuin Tulet vielä vastaan, minä en usko vastaavanlaista enää löytäväni. Sen verran on ollut ihmissuhteita, että sen tunnistaa, milloin todella kolahtaa. Hän oli minulle se kolahdus. Se on vain hyväksyttävä, ja yritettävä suhtautua siitä huolimatta avoimin mielin tulevaisuuteen ja muihin ihmisiin.

Lue lisää

Kuulostaa tutulta, samassa tilassa on käyty. Oma tarinani menee osittain toisin. Suhteessa olin oma itseni ja siksikin se varmaan kolahti täysillä. Oli kerta kaikkiaan ihmeellistä, miten kenenkään kanssa se voi olla siinä määrin edes mahdollista. Me kylläkin saatiin toisissamme aikaan myös sellaisia piirteitä, jotka ei itsellekään täysin omia, mm. loputonta puhevirtaa. Tiettyjen ihmisten kanssa voi korostua tietyissä elämäntilanteissa sellaiset piirteet, jotka muiden kanssa toimivat vähemmällä volyymilla. No oli myös asioita, joissa pidättelin ja sekin jäi harmittamaan. Pointti on siinä, että kerrankin uskalsi olla lujaa oma itsensä, toisissa asioissa taas ei, ja kun niistä molemmista saa pahasti takkiinsa (toiselle eron selittäviä tekijöitä) niin jää kaikkiaan melko hiljainen ja uskaltamaton olo. Mulle siis kyllä selvitettiin eron syitä ja ne kohdistui minuun henkilönä ja pisti siten matalaksi. Helpompaa olisi ollut hyväksyä se yksi iso vaikea kysymys (lapsi) eron syyksi kuin piirteisiin menevää erittelyä, joille syynsä ja joihin voi halutessaan myös vaikuttaa. Erotilanteessa reaktiot kaikkeen oli voimakkaat ja silloin tuli käsittämättömästi mokailtua.

Ei varmaan lohduta tässä hetkessä mutta oma kokemukseni on, että joka suhde on ollut eri tavalla kolahtava ja ollut juuri siinä elämäntilanteessa oikea. Vastaanvanlaista ei välttämättä tule mutta ehkä muuta ja jos oikein hyvin käy, vielä parempaa. Mutta siitä yhdestä oikeasta irrottautuminen on kova prosessi. Kaikesta huolimatta, pidetään nyt itsestämme ainakin tässä hetkessä mahdollisimman hyvää huolta.

Yhteyksiä kirjoitti:

Kuulostaa tutulta, samassa tilassa on käyty. Oma tarinani menee osittain toisin. Suhteessa olin oma itseni ja siksikin se varmaan kolahti täysillä. Oli kerta kaikkiaan ihmeellistä, miten kenenkään kanssa se voi olla siinä määrin edes mahdollista. Me kylläkin saatiin toisissamme aikaan myös sellaisia piirteitä, jotka ei itsellekään täysin omia, mm. loputonta puhevirtaa. Tiettyjen ihmisten kanssa voi korostua tietyissä elämäntilanteissa sellaiset piirteet, jotka muiden kanssa toimivat vähemmällä volyymilla. No oli myös asioita, joissa pidättelin ja sekin jäi harmittamaan. Pointti on siinä, että kerrankin uskalsi olla lujaa oma itsensä, toisissa asioissa taas ei, ja kun niistä molemmista saa pahasti takkiinsa (toiselle eron selittäviä tekijöitä) niin jää kaikkiaan melko hiljainen ja uskaltamaton olo. Mulle siis kyllä selvitettiin eron syitä ja ne kohdistui minuun henkilönä ja pisti siten matalaksi. Helpompaa olisi ollut hyväksyä se yksi iso vaikea kysymys (lapsi) eron syyksi kuin piirteisiin menevää erittelyä, joille syynsä ja joihin voi halutessaan myös vaikuttaa. Erotilanteessa reaktiot kaikkeen oli voimakkaat ja silloin tuli käsittämättömästi mokailtua.

Ei varmaan lohduta tässä hetkessä mutta oma kokemukseni on, että joka suhde on ollut eri tavalla kolahtava ja ollut juuri siinä elämäntilanteessa oikea. Vastaanvanlaista ei välttämättä tule mutta ehkä muuta ja jos oikein hyvin käy, vielä parempaa. Mutta siitä yhdestä oikeasta irrottautuminen on kova prosessi. Kaikesta huolimatta, pidetään nyt itsestämme ainakin tässä hetkessä mahdollisimman hyvää huolta.

Lue lisää

Juuri noin, että eron ollessa päällä käyttäytyy huonommin ja epätoivoisemmin kuin yleensä. Minä sain myös kuulla henkilökohtaisten piirteideni erittelyä ja myös aika rankkoja tulkintoja niistä. Osaan viitata noille nyt kintaalla, koska tiedän että ainakin osa niistä menee hänen vihastumisensa piikkiin. Mutta en sitten tiedä, mistä tuo toisen ominaisuuksien kielteinen ruotiminen täsmälleen ottaen kertoo. Minä olen jälkikäteen tulkinnut, että se kertoi paitsi tosiaan hänen omasta turhautumisestaan myös siitä, että hän halusi löytää tunteidensa loppumiselle syyn minusta. Niin suuret odotukset meillä kuitenkin oli suhteellemme, että epäonnistumista oli ja on vaikea myöntää vieläkään. Surullista on sekin, että tiedän hänen lopussa haukkuneen niitä piirteitäni ja ominaisuuksiani, joihin hän alussa minussa rakastui. Siksi kaikki tuntuu minusta jälkikäteen osittain myös suurelta huijaukselta, hän ei kuitenkaan halunnut sitoutua juuri minuun eikä rakastanut riittävästi ymmärtääkseen heikkouksiani ja virheitäni.

Odotin liikoja, kuvittelin hänen olevan kaltaiseni. En mene yksityiskohtiin, mutta ikinä missään ajassa ei kukaan ole tuntunut yhtä oikealta kuin hän. En liioittele, en maalaile, tiedän että niin se on. Ehkä olisi parempikin, että tulisi vielä joskus tasaisempi, vähemmän raastava ja intohimottomampi suhde.

Puhu kirjoitti:

Juuri noin, että eron ollessa päällä käyttäytyy huonommin ja epätoivoisemmin kuin yleensä. Minä sain myös kuulla henkilökohtaisten piirteideni erittelyä ja myös aika rankkoja tulkintoja niistä. Osaan viitata noille nyt kintaalla, koska tiedän että ainakin osa niistä menee hänen vihastumisensa piikkiin. Mutta en sitten tiedä, mistä tuo toisen ominaisuuksien kielteinen ruotiminen täsmälleen ottaen kertoo. Minä olen jälkikäteen tulkinnut, että se kertoi paitsi tosiaan hänen omasta turhautumisestaan myös siitä, että hän halusi löytää tunteidensa loppumiselle syyn minusta. Niin suuret odotukset meillä kuitenkin oli suhteellemme, että epäonnistumista oli ja on vaikea myöntää vieläkään. Surullista on sekin, että tiedän hänen lopussa haukkuneen niitä piirteitäni ja ominaisuuksiani, joihin hän alussa minussa rakastui. Siksi kaikki tuntuu minusta jälkikäteen osittain myös suurelta huijaukselta, hän ei kuitenkaan halunnut sitoutua juuri minuun eikä rakastanut riittävästi ymmärtääkseen heikkouksiani ja virheitäni.

Odotin liikoja, kuvittelin hänen olevan kaltaiseni. En mene yksityiskohtiin, mutta ikinä missään ajassa ei kukaan ole tuntunut yhtä oikealta kuin hän. En liioittele, en maalaile, tiedän että niin se on. Ehkä olisi parempikin, että tulisi vielä joskus tasaisempi, vähemmän raastava ja intohimottomampi suhde.

Lue lisää

Hei Puhu, sen verran samaa kokemusta ja tilanne päällä, että lähtisin heti kanssasi näitä lasillisen kera ruotimaan. No omat puolensa tällä anonyymilla virtuaalivertaistuellakin on. Ei yksityiskohtia ystävilleenkään halua puhua, sen verran on kunnioitusta sitä toistakin osapuolta kohtaan jäljellä. Pärjäillään siis yleisten tason puitteissa.

Niille piirteilleni joille alussa sain kiitosta olivat lopussa niitä syitä, miksi emme sovi yhteen. Ensin kannustetaan johonkin ja sitten rangaistaan siitä. Sekin lienee tämänhetkisen epävarmuuden taustalla, vaikea luottaa mihinkään hyvään kun sen voi hetkessä kääntää kielteiseksi ja ratkaisua selittäväksi tekijäksi. Näillä yksittäisillä tekijöillä ei tietystikään koko ratkaisua syntynyt vaan siinä oli monta monessa.

Ajatus eteni sitten viime kirjoituksen, että en saa antaa valtaa hänen määritellä itseäni, ja mitkä virheet ikinä tehtiinkään, täytyy yrittää tulevassa paremmin. Sekin kyllä hämää, että tässä suhteessa oli ikään kuin koko ajan kunnioitus, luottamus, hyvä tahto ja järki mukana mutta erotilanne ja sen selvittely oli niin paha, että mitään niistä ei tuntunut jäänyt jäljelle. Itselleni antaisi rauhan, että saisin puhua omasta puolestani ja menneen sovitetuksi. En odota hänen puoleltaan mitään. Itselleni luo ylimääräistä ahdistusta lähinnä se, että kaikki jäi pelkäksi ikäväksi sotkuksi.

Puhu kirjoitti:

Juuri noin, että eron ollessa päällä käyttäytyy huonommin ja epätoivoisemmin kuin yleensä. Minä sain myös kuulla henkilökohtaisten piirteideni erittelyä ja myös aika rankkoja tulkintoja niistä. Osaan viitata noille nyt kintaalla, koska tiedän että ainakin osa niistä menee hänen vihastumisensa piikkiin. Mutta en sitten tiedä, mistä tuo toisen ominaisuuksien kielteinen ruotiminen täsmälleen ottaen kertoo. Minä olen jälkikäteen tulkinnut, että se kertoi paitsi tosiaan hänen omasta turhautumisestaan myös siitä, että hän halusi löytää tunteidensa loppumiselle syyn minusta. Niin suuret odotukset meillä kuitenkin oli suhteellemme, että epäonnistumista oli ja on vaikea myöntää vieläkään. Surullista on sekin, että tiedän hänen lopussa haukkuneen niitä piirteitäni ja ominaisuuksiani, joihin hän alussa minussa rakastui. Siksi kaikki tuntuu minusta jälkikäteen osittain myös suurelta huijaukselta, hän ei kuitenkaan halunnut sitoutua juuri minuun eikä rakastanut riittävästi ymmärtääkseen heikkouksiani ja virheitäni.

Odotin liikoja, kuvittelin hänen olevan kaltaiseni. En mene yksityiskohtiin, mutta ikinä missään ajassa ei kukaan ole tuntunut yhtä oikealta kuin hän. En liioittele, en maalaile, tiedän että niin se on. Ehkä olisi parempikin, että tulisi vielä joskus tasaisempi, vähemmän raastava ja intohimottomampi suhde.

Lue lisää

Ehkä sun pitäisi Puhu katsoa itseäs peiliin. Mitä vallan mieluusti teet. Oikein isoon. Jotta näkyisi koko kasvot, ei vain silmä. Siis sellaiseen noin 15 cm halkaisijaltaan olevaan. ( ei mihinkään tavanomaiseen kylkiäisenä tuotettuun 2x2 cm peiliin)

Kaltaisesi?

Kamoon. Mietihän nyt omaa käytöstäsi ja sitä millaisena olet hänelle näyttäytynyt, Mistä sinä tiedät mihin hän on sinuun ns. ihastunut. PÖPI!

En ollut rakastunut niihin ominaisuuksiin. Ne oli Wittuilua isolla W:llä. Typerys.


Tämä kaikki kuvaa taas kerran sinun itseriittoisuuttasi ja omaa kuvaasi täydellisyydestäsi.


Mutta mitäs näistä.

Mulla on jo normaali ja normaaleista olosuhteista tuleva ihminen. Sinä voit olla juuri sitä mitä haluat. Sinä olet munahaukka. Joka lienee sinulle imarteleva nimitys . Tämä on tosi!

munahaukka!! kirjoitti:

Ehkä sun pitäisi Puhu katsoa itseäs peiliin. Mitä vallan mieluusti teet. Oikein isoon. Jotta näkyisi koko kasvot, ei vain silmä. Siis sellaiseen noin 15 cm halkaisijaltaan olevaan. ( ei mihinkään tavanomaiseen kylkiäisenä tuotettuun 2x2 cm peiliin)

Kaltaisesi?

Kamoon. Mietihän nyt omaa käytöstäsi ja sitä millaisena olet hänelle näyttäytynyt, Mistä sinä tiedät mihin hän on sinuun ns. ihastunut. PÖPI!

En ollut rakastunut niihin ominaisuuksiin. Ne oli Wittuilua isolla W:llä. Typerys.


Tämä kaikki kuvaa taas kerran sinun itseriittoisuuttasi ja omaa kuvaasi täydellisyydestäsi.


Mutta mitäs näistä.

Mulla on jo normaali ja normaaleista olosuhteista tuleva ihminen. Sinä voit olla juuri sitä mitä haluat. Sinä olet munahaukka. Joka lienee sinulle imarteleva nimitys . Tämä on tosi!

Lue lisää

http://hikipedia.info/wiki/Munahaukka

.,.,.,.,.,.,.,.,.,., kirjoitti:

http://hikipedia.info/wiki/Munahaukka

Munahaukan kesyttäminen

Munahaukan kesyttämisen ongelmana on se, että munahaukka täytyy kesyttää aina uudestaan – eri henkilön toimesta. Niinpä munahaukan rengastanutta miestä voitaneen pitää samaan aikaan suurena sankarina ja säälittävänä ressukkana, riippuen siitä, miten hyvin hän saa lemmikkihaukkansa koulutettua. Linnun luontaiset elintavat ovat vahvasti iskostuneet mieleen, ja niistä pois opettaminen on suoritus, joka ansaitsee kaikkien miesten suuren kunnioituksen.

Täytyy kuitenkin muistaa, että yksi mies pitää munahaukan yksinään tyytyväisenä vain hyvin lyhyen aikaa, joten tämänkin lemmikkieläimen kanssa pidempi suhde on auttamatta tuhoon tuomittu. Munahaukat eivät myöskään ole turhan tarkkoja pesänsä vartioinnista, joten sekin jää omistajan tehtäväksi. Lisäksi tiettyjen tautien uskotaan leviävän pääasiassa munahaukkojen välityksellä.

Ehkäpä entistemme käytöstä ja rumia sanoja hieman armahtaa se, että tuo luonteenpiirteiden ruotiminen ja niistä johtopäätösten vetäminen saattaa olla aika yleistä. Luin joskus jostain, että usein ne piirteet, joihin on rakastunut, ovat myös syy eroon ja rakastumisen loppumiseen. Jos ihastuit hänen tyyneyteensä, se nousee erossa kaikkein ärsyttävimmäksi asiaksi, kun toinen ei reagoi vaan tyynesti vaikenee. Jos ihastuit hänen puheenlahjoihinsa, hän osaa käyttää niitä lahjakkaasti myös muualla, esim. loukkauksiin erotilanteeseessa.

Mutta fiksua ei silti ole loukata erossakaan. Pitäisi pystyä puhumaan suhteesta ja sen kulusta, väärinkäsityksistä yms, ei kaivelemaan toistensa luonteenpiirteitä. Syy ei ikinä ole vain toisessa parisuhteen osapuolella, kun joskus on kerran rakastuttu ja yhteen menty. Kukaan ei riitele yksin. Ja jos on ollut sokaistunut suhteen alussa, ei silloin pidä toista syyttää. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä.

Meillä ei valitettavasti ollut aina toista ymmärtävää ja kunnioittavaa käytöstä suhteen aikanakaan. Kiivaat luonteet törmäilivät, vaikka kumpikin kovasti halusi suhteen onnistuvan, siitä ei ollut epäselvyyttä. Se johtui taustastamme (oli yhteistä historiaa jo valmiiksi ja pahoja kipupisteitä siellä) ja parista muusta episodissa matkan varrella. Suhde oli liian repivä, kaikki vaikutti kaikkeen eikä vähiten se, että tunnetta oli kummallakin, ehkä liikaakin, ja lähtökohdatkin olivat hieman hankalat.

Ensi kerralla rauhallisemmin, tyynemmin, harkitummin.

Puhu kirjoitti:

Ehkäpä entistemme käytöstä ja rumia sanoja hieman armahtaa se, että tuo luonteenpiirteiden ruotiminen ja niistä johtopäätösten vetäminen saattaa olla aika yleistä. Luin joskus jostain, että usein ne piirteet, joihin on rakastunut, ovat myös syy eroon ja rakastumisen loppumiseen. Jos ihastuit hänen tyyneyteensä, se nousee erossa kaikkein ärsyttävimmäksi asiaksi, kun toinen ei reagoi vaan tyynesti vaikenee. Jos ihastuit hänen puheenlahjoihinsa, hän osaa käyttää niitä lahjakkaasti myös muualla, esim. loukkauksiin erotilanteeseessa.

Mutta fiksua ei silti ole loukata erossakaan. Pitäisi pystyä puhumaan suhteesta ja sen kulusta, väärinkäsityksistä yms, ei kaivelemaan toistensa luonteenpiirteitä. Syy ei ikinä ole vain toisessa parisuhteen osapuolella, kun joskus on kerran rakastuttu ja yhteen menty. Kukaan ei riitele yksin. Ja jos on ollut sokaistunut suhteen alussa, ei silloin pidä toista syyttää. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä.

Meillä ei valitettavasti ollut aina toista ymmärtävää ja kunnioittavaa käytöstä suhteen aikanakaan. Kiivaat luonteet törmäilivät, vaikka kumpikin kovasti halusi suhteen onnistuvan, siitä ei ollut epäselvyyttä. Se johtui taustastamme (oli yhteistä historiaa jo valmiiksi ja pahoja kipupisteitä siellä) ja parista muusta episodissa matkan varrella. Suhde oli liian repivä, kaikki vaikutti kaikkeen eikä vähiten se, että tunnetta oli kummallakin, ehkä liikaakin, ja lähtökohdatkin olivat hieman hankalat.

Ensi kerralla rauhallisemmin, tyynemmin, harkitummin.

Lue lisää

En ole noin tullut ajatelleeksi mutta totisesti avaa hiukan tätä asetelmaani, jossa on jäänyt jumittamaan niihin kurjimpiin hetkiin (mikä on alkanut nyt tuntua täysin turhalta:).

Olen ollut suhteessa jossa ikään kuin riitelin täysin yksinäni mutta kaksi siihenkin tarvittiin. Osa raivosta aiheutui juuri siitä, että toinen ei reagoi. Tyyneys tai jonkinlainen riidan tai toisen tunteiden yläpuolelle asettautuminen on passiivista aggressiivisuutta. Silloin kieltäytyy vuorovaikutuksesta ja sulkee toisen tunteineen kaikkineen pois. Sekä myös oman osallisuutensa tulehtuneeseen tilanteeseen. Jos on tyyni, miksi ei asennoidu rakentavasti ja auta toista/molempia kohti sopua. No niissä tapauksissa pinnan alla on ollut kaikkea muuta kuin tyyntä.

Suhteissa, joiden lähtökohdat ovat jo alkuun vaikeat (kolmas osapuoli, lapsikysymys, etäsuhde, tm.), vaaditaan todella paljon. Itse en ole onnistunut vastaavissa haasteissa mutta haluaisin ajatella, että mikään asia ei ole niin vaikea, etteikö niistä yhdessä selviäisi. Osaisipa vaan suhtautua kovissa tilanteissa rauhallisesti ja harkitusti. Pitäisi olla riittävästi tunnetta muttei "liikaa". Tai, molemmilla kykyä suhteuttaa ne tunnekuohut yhteyksiin, joissa ne purkautuu, ja olla siten armollisempi itseään ja toista kohtaan.

Yhteyksiä kirjoitti:

En ole noin tullut ajatelleeksi mutta totisesti avaa hiukan tätä asetelmaani, jossa on jäänyt jumittamaan niihin kurjimpiin hetkiin (mikä on alkanut nyt tuntua täysin turhalta:).

Olen ollut suhteessa jossa ikään kuin riitelin täysin yksinäni mutta kaksi siihenkin tarvittiin. Osa raivosta aiheutui juuri siitä, että toinen ei reagoi. Tyyneys tai jonkinlainen riidan tai toisen tunteiden yläpuolelle asettautuminen on passiivista aggressiivisuutta. Silloin kieltäytyy vuorovaikutuksesta ja sulkee toisen tunteineen kaikkineen pois. Sekä myös oman osallisuutensa tulehtuneeseen tilanteeseen. Jos on tyyni, miksi ei asennoidu rakentavasti ja auta toista/molempia kohti sopua. No niissä tapauksissa pinnan alla on ollut kaikkea muuta kuin tyyntä.

Suhteissa, joiden lähtökohdat ovat jo alkuun vaikeat (kolmas osapuoli, lapsikysymys, etäsuhde, tm.), vaaditaan todella paljon. Itse en ole onnistunut vastaavissa haasteissa mutta haluaisin ajatella, että mikään asia ei ole niin vaikea, etteikö niistä yhdessä selviäisi. Osaisipa vaan suhtautua kovissa tilanteissa rauhallisesti ja harkitusti. Pitäisi olla riittävästi tunnetta muttei "liikaa". Tai, molemmilla kykyä suhteuttaa ne tunnekuohut yhteyksiin, joissa ne purkautuu, ja olla siten armollisempi itseään ja toista kohtaan.

Lue lisää

Vaikka aikaa on kulunut ja erinäisiä vaiheita kävimme läpi, on jännä, että pohjimmiltani ihmettelen yhä kaiken järjettömyyttä. En tiedä mitä oikein tapahtui, tiedän vain jääneeni jyrän alle. Pääsenkö ikinä tuosta perille, sitä varmuutta minulla ei ole, ja pelkään siksi tämän jäävän jollain tasolla kaivelemaan loppuelämäksi. Että vielä vanhanakin huokaisen ja voitottelen mielessäni: "olisi pitänyt pystyä parempaan". Ehkäpä siitä syystä olen nyt jäänyt siihen ihmiseen kiinni, ap:n kysymykseen vastauksena.

Ehkä kuitenkin toivon, että jonain päivänä voisin keskustella kaikesta hänen kanssaan. Mutta sitten toisaalta - mitä kuukausien tai vuosien kuluttua voi olla sanottavaa, mitä kysyttävää? Kun myrsky on jo tyyntynyt, elämä asettunut uusiin uomiin. Jos kysyisin "miksi niin kävi sinun mielestäsi" hän saattaisi vain heittää kysymyksen takaisin tai aloittaa syyttelyn alusta. Toisaalta voisi olla ihan hyvä todeta yhdessä, että emme tiedä mitä tapahtui. Elämässä tapahtuu myös selittämättömiä käänteitä ja ihmiset toimivat oman parhaansa vastaisesti ennen kaikkea ymmärtäessään toisensa väärin. Ei kaikkea pidä unohtaa, vaikka anteeksi on annettava.

Eräs ystävä minulle sanoikin, että teistä tulisi todella hyvät ystävät. Tulisi varmaan joo, jos hän suostuisi sitä vaihtoehtoa edes harkitsemaan.

Meillä ei tuo aiempi elämä varsinaisesti ollut ongelma, mitään konkreettisia esteitä ei ollut. Ongelma oli suhtautumisemme menneisyyteemme ja sen pohjalta toisiimme sekä se, että tulkitsimme toisiamme liikaa, emme siis luottaneet riittävästi. Eli juuri tuo on olennainen oppi - että olisi pitänyt osata suhtautua rauhallisesti ja harkitusti. Tuli sanotuksi pahoja asioita, ja se vain pahensi tilannetta. Mutta sen tiedän, että luotin toisen sitoutumishaluun liikaa. En huomannut pistettä, jossa hänen rajansa ylittyi.

Puhu kirjoitti:

Vaikka aikaa on kulunut ja erinäisiä vaiheita kävimme läpi, on jännä, että pohjimmiltani ihmettelen yhä kaiken järjettömyyttä. En tiedä mitä oikein tapahtui, tiedän vain jääneeni jyrän alle. Pääsenkö ikinä tuosta perille, sitä varmuutta minulla ei ole, ja pelkään siksi tämän jäävän jollain tasolla kaivelemaan loppuelämäksi. Että vielä vanhanakin huokaisen ja voitottelen mielessäni: "olisi pitänyt pystyä parempaan". Ehkäpä siitä syystä olen nyt jäänyt siihen ihmiseen kiinni, ap:n kysymykseen vastauksena.

Ehkä kuitenkin toivon, että jonain päivänä voisin keskustella kaikesta hänen kanssaan. Mutta sitten toisaalta - mitä kuukausien tai vuosien kuluttua voi olla sanottavaa, mitä kysyttävää? Kun myrsky on jo tyyntynyt, elämä asettunut uusiin uomiin. Jos kysyisin "miksi niin kävi sinun mielestäsi" hän saattaisi vain heittää kysymyksen takaisin tai aloittaa syyttelyn alusta. Toisaalta voisi olla ihan hyvä todeta yhdessä, että emme tiedä mitä tapahtui. Elämässä tapahtuu myös selittämättömiä käänteitä ja ihmiset toimivat oman parhaansa vastaisesti ennen kaikkea ymmärtäessään toisensa väärin. Ei kaikkea pidä unohtaa, vaikka anteeksi on annettava.

Eräs ystävä minulle sanoikin, että teistä tulisi todella hyvät ystävät. Tulisi varmaan joo, jos hän suostuisi sitä vaihtoehtoa edes harkitsemaan.

Meillä ei tuo aiempi elämä varsinaisesti ollut ongelma, mitään konkreettisia esteitä ei ollut. Ongelma oli suhtautumisemme menneisyyteemme ja sen pohjalta toisiimme sekä se, että tulkitsimme toisiamme liikaa, emme siis luottaneet riittävästi. Eli juuri tuo on olennainen oppi - että olisi pitänyt osata suhtautua rauhallisesti ja harkitusti. Tuli sanotuksi pahoja asioita, ja se vain pahensi tilannetta. Mutta sen tiedän, että luotin toisen sitoutumishaluun liikaa. En huomannut pistettä, jossa hänen rajansa ylittyi.

Lue lisää

Mielestäni kysymys, 'mitä meille tapahtui' on tärkeä. Sille antaa (ja toivottavasti myös saa) erilaisia vastauksia, vaiheesta ja muusta elämäntilanteesta riippuen. Olettaisin, että lisäksi sen hyväksyminen, että kaikkea ei pysty selvittämään, on myös olennaista ja auttaa pääsemään eteenpäin. Olen itse täysin ulalla, mitä viime kädessä tapahtui ja miten on mahdollista, että asiat menivät niin solmuun.

Tällä hetkellä kysymys lähtee havahtumisesta, että olen viime kuukaudet lähinnä torjunut muita ihmisiä, ikään kuin suojautuen tilanteelta, ettei kukaan enää satuttaisi enempää. Eron jälkeen uusien pettymysten ja vastoinkäymisten kestokyky on vähissä. Nyt en enää halua kulkea pitkin seinän viertä ja paeta paikalta. Paljon auttaa myös se, että oma arki rullaa ja saa pidettyä muun elämän kasassa. Toisaalta asioita pitää käsitellä päästäkseen yli mutta prosessointi myös kuluttaa. Olen nukkunut kellon ympäri ja asioihin tarttuminen on ollut vaikeaa. Mutta liikkeelle päästessä saa uutta voimaa. Alan hiljalleen hahmottamaan, mitä tapahtui tavalla, joka auttaa olemaan avoimempi muita kohtaan ja ehkä jossain vaiheessa valmis uuteen, jossa pettymyksiä ja loukkaantumistakin osaa taas ottaa vastaan. Niiltä tuskin voi välttyä. Voi vaan toivoa, että silloin osaisi viisaammin toimia.

Yhteyksiä kirjoitti:

Mielestäni kysymys, 'mitä meille tapahtui' on tärkeä. Sille antaa (ja toivottavasti myös saa) erilaisia vastauksia, vaiheesta ja muusta elämäntilanteesta riippuen. Olettaisin, että lisäksi sen hyväksyminen, että kaikkea ei pysty selvittämään, on myös olennaista ja auttaa pääsemään eteenpäin. Olen itse täysin ulalla, mitä viime kädessä tapahtui ja miten on mahdollista, että asiat menivät niin solmuun.

Tällä hetkellä kysymys lähtee havahtumisesta, että olen viime kuukaudet lähinnä torjunut muita ihmisiä, ikään kuin suojautuen tilanteelta, ettei kukaan enää satuttaisi enempää. Eron jälkeen uusien pettymysten ja vastoinkäymisten kestokyky on vähissä. Nyt en enää halua kulkea pitkin seinän viertä ja paeta paikalta. Paljon auttaa myös se, että oma arki rullaa ja saa pidettyä muun elämän kasassa. Toisaalta asioita pitää käsitellä päästäkseen yli mutta prosessointi myös kuluttaa. Olen nukkunut kellon ympäri ja asioihin tarttuminen on ollut vaikeaa. Mutta liikkeelle päästessä saa uutta voimaa. Alan hiljalleen hahmottamaan, mitä tapahtui tavalla, joka auttaa olemaan avoimempi muita kohtaan ja ehkä jossain vaiheessa valmis uuteen, jossa pettymyksiä ja loukkaantumistakin osaa taas ottaa vastaan. Niiltä tuskin voi välttyä. Voi vaan toivoa, että silloin osaisi viisaammin toimia.

Lue lisää

Kirjaan nyt tähän ajatuksen, joka heräsi tuosta kun totesit jo ylempänä, että pinnan alla on kuohunut, vaikka päälle päin ei näkynyt kuin tyyneyttä. Okei, meillä kyllä kuohui pinnallakin, mutta nyt tarkemmin ajatellen luulen toisen osapuolen yrittäneen säilyttää suhteemme sitä kautta, että hän ei ihan kaikkea sanonut kuitenkaan suoraan.

Koska jotkut hänen syytöksensä olivat lopussa minun mielestäni niin kohtuuttomia ja täysin vailla pohjaa, mietin että ehkä sittenkin vasta loppuhuipennuksessa totuus hänen tuntemuksistaan tuli ilmi. Hän oli raahannut sitä kaikkea kuonaa ja kaunaa mukana ehkä jo aiemmin? Tyyliin jos olin riemuinnut jostain asiasta tai vaikka suhtautunut kriittisesti johonkin ihmiseen, hän saattoi myötäillä minua silloin kun asiat olivat vielä hyvin. Mutta sitten erossa kaikki patoumat pääsivät ulos, ja hänen oikea tulkintansa arjestamme tulivat esiin. Ehkäpä siitä syystä hän onnistui olemaan niin julma - ehkäpä hän vasta lopussa oli rehellinen? Ja minä ajattelin kaiken johtuvan eron nostattamasta tunnekuohusta... Mutta entäpä jos hän olikin rehellinen? Ja jos niin oli, niin silloin todellakin olimme täysin erilaisia ja yhteensopimattomia ihmisiä, sillä niin eri tavoin hän siinä tapauksessa jäsentää maailmaa ja niin erilaiset ovat hänen arvonsa. Tämänkin vaihtoehdon ajatteleminen on pelottanut, koska hän oli minulle niin poikkeuksellisen merkittävä ihminen, että haluaisin säilyttää hänestä perusvireeltään hyvän muiston. En haluaisi ajatella, että erehdyin jo ihan perusihmistuntemuksessa hänen kohdallaan.

En ikinä saa selville mikä oli totuus, mutta näitä nyt pyörittelen. Onneksi huomattavasti tyynemmin kuin vielä jokunen viikkokin sitten. Loppuun asti tämä pitää ajatella ja tämäkin keskustelu vie ajattelua eteenpäin.

Puhu kirjoitti:

Kirjaan nyt tähän ajatuksen, joka heräsi tuosta kun totesit jo ylempänä, että pinnan alla on kuohunut, vaikka päälle päin ei näkynyt kuin tyyneyttä. Okei, meillä kyllä kuohui pinnallakin, mutta nyt tarkemmin ajatellen luulen toisen osapuolen yrittäneen säilyttää suhteemme sitä kautta, että hän ei ihan kaikkea sanonut kuitenkaan suoraan.

Koska jotkut hänen syytöksensä olivat lopussa minun mielestäni niin kohtuuttomia ja täysin vailla pohjaa, mietin että ehkä sittenkin vasta loppuhuipennuksessa totuus hänen tuntemuksistaan tuli ilmi. Hän oli raahannut sitä kaikkea kuonaa ja kaunaa mukana ehkä jo aiemmin? Tyyliin jos olin riemuinnut jostain asiasta tai vaikka suhtautunut kriittisesti johonkin ihmiseen, hän saattoi myötäillä minua silloin kun asiat olivat vielä hyvin. Mutta sitten erossa kaikki patoumat pääsivät ulos, ja hänen oikea tulkintansa arjestamme tulivat esiin. Ehkäpä siitä syystä hän onnistui olemaan niin julma - ehkäpä hän vasta lopussa oli rehellinen? Ja minä ajattelin kaiken johtuvan eron nostattamasta tunnekuohusta... Mutta entäpä jos hän olikin rehellinen? Ja jos niin oli, niin silloin todellakin olimme täysin erilaisia ja yhteensopimattomia ihmisiä, sillä niin eri tavoin hän siinä tapauksessa jäsentää maailmaa ja niin erilaiset ovat hänen arvonsa. Tämänkin vaihtoehdon ajatteleminen on pelottanut, koska hän oli minulle niin poikkeuksellisen merkittävä ihminen, että haluaisin säilyttää hänestä perusvireeltään hyvän muiston. En haluaisi ajatella, että erehdyin jo ihan perusihmistuntemuksessa hänen kohdallaan.

En ikinä saa selville mikä oli totuus, mutta näitä nyt pyörittelen. Onneksi huomattavasti tyynemmin kuin vielä jokunen viikkokin sitten. Loppuun asti tämä pitää ajatella ja tämäkin keskustelu vie ajattelua eteenpäin.

Lue lisää

Sama kiitos täällä! Arki on sittemmin vienyt mukanaan ja prosessointi oli itselläni vuoden vaihteessa päällä ja tämä keskustelu on ihmeen lailla auttanut myös minua siinä.

Vastaan tähän väliin Puhu-nimimerkin ko.viestiin koska olen vahvasti sitä mieltä, että eron yhteydessä kaikki kärjistyy, siinä täytyy ottaa etäisyyttä toiseen ja suhteeseen, jotta pääsee irti ja harmillisen usein se tapahtuu kohdentamalla syitä toisen persoonaan. Luottaisin enemmän siihen hyvinä hetkinä koettuun kuin erohetkeen, joka vaikea ja ladattu ristiriitaisilla tunteilla.

Olen täällä puhunut tilanteestani, että en voi ottaa yhteyttä ja omaksikin yllätykseseni kuitenkin tein sen. Kirjoitin, mitä halusin sanoa. Enkä saanut mitään vastausta. Sen voisi ottaa todella ikävänä tilanteena mutta koen sen enemmänkin vapauttavana asiana. Tein sen, minkä koin oikeaksi, puhuin omasta puolestani ja toivoin sovintoa - johon toinen ei halua enää reagoida. Vapauttavaa myös siinä mielessä, että tunnen olevani vapaa ylimääräisistä odotuksista. En lopulta tarvitse häneltä vastausta vaan se riittää, että tein sen, minkä itse koin tarpeelliseksi. Toinen ei ole siihen halukas tai valmis. Tietysti se on menetys itsessään. Yritin mutta nyt on aika jatkaa eteenpäin. Eikä mikään vie niitä hyviä muistoja, täytyy kuitenkin vaan suunnata kohti jotain muuta. Omassa elämässä tapahtuu niin paljon kaikkea, että on rauhallinen olo keskittyä pelkästään vain siihen. Uudelle suhteelle on aika sitten kun on itse siihen valmis. Onneksi on paljon muutakin mikä kannattelee.

Yhteyksiä kirjoitti:

Sama kiitos täällä! Arki on sittemmin vienyt mukanaan ja prosessointi oli itselläni vuoden vaihteessa päällä ja tämä keskustelu on ihmeen lailla auttanut myös minua siinä.

Vastaan tähän väliin Puhu-nimimerkin ko.viestiin koska olen vahvasti sitä mieltä, että eron yhteydessä kaikki kärjistyy, siinä täytyy ottaa etäisyyttä toiseen ja suhteeseen, jotta pääsee irti ja harmillisen usein se tapahtuu kohdentamalla syitä toisen persoonaan. Luottaisin enemmän siihen hyvinä hetkinä koettuun kuin erohetkeen, joka vaikea ja ladattu ristiriitaisilla tunteilla.

Olen täällä puhunut tilanteestani, että en voi ottaa yhteyttä ja omaksikin yllätykseseni kuitenkin tein sen. Kirjoitin, mitä halusin sanoa. Enkä saanut mitään vastausta. Sen voisi ottaa todella ikävänä tilanteena mutta koen sen enemmänkin vapauttavana asiana. Tein sen, minkä koin oikeaksi, puhuin omasta puolestani ja toivoin sovintoa - johon toinen ei halua enää reagoida. Vapauttavaa myös siinä mielessä, että tunnen olevani vapaa ylimääräisistä odotuksista. En lopulta tarvitse häneltä vastausta vaan se riittää, että tein sen, minkä itse koin tarpeelliseksi. Toinen ei ole siihen halukas tai valmis. Tietysti se on menetys itsessään. Yritin mutta nyt on aika jatkaa eteenpäin. Eikä mikään vie niitä hyviä muistoja, täytyy kuitenkin vaan suunnata kohti jotain muuta. Omassa elämässä tapahtuu niin paljon kaikkea, että on rauhallinen olo keskittyä pelkästään vain siihen. Uudelle suhteelle on aika sitten kun on itse siihen valmis. Onneksi on paljon muutakin mikä kannattelee.

Lue lisää

Et saanut vastausta - olen pahoillani, se ei ole reilua. Pidän vastaamattomuutta todella, todella huonona käytöksenä ja itsekkäänä pitkän suhteen jälkeen. Sille ei vain löydy hyväksyttävää, ymmärrettävää syytä. Jos haluaa unohtaa ja kertakaikkisen eron toisesta, silloin pitäisi nätisti vastata tyyliin: "Kiitos kirjeestäsi, mutta haluaisin nyt vain päästä eteenpäin. Sitä helpottaa, jos emme ole enää lainkaan yhteyksissä, ei muisteta pahalla." Vastaaminen vain olisi ainoa reilu tapa toimia, jos siis löytyy kykyä asettua toisen ihmisen asemaan.

Jos olet tekemisissä normaalilla tunne-elämällä varustetun ihmisen kanssa, niin tulee tuosta mieleen ainoastaan, että joko hän haluaa yhä loukata sinua tai sitten vaihtoehtoisesti pitää jonkin pienen oven yhä auki. Voihan olla, että hän ei vain ole valmis vastaamaan vielä. Ei kykene sanomaan sinulle, että tämä on nyt täysin ohi. Ja sekin on tietysti sinun kannaltasi inhottavaa: Kauanko leppyminen ja ajatusten järjestykseen saaminen voi kestää?

Mutta juuri tuo kokemuksesi on se, jota pelkään. Siitä syystä en aio olla missään yhteydessä toiseen osapuoleen. En kestäisi vastaamattomuutta, en tässä vaiheessa enkä enää ikinä. Etenkin jos hän on yhä vihoissaan, vanhasta kokemuksesta tiedän hänen pystyvän loukkaamaan juuri tuolla tavalla.

Onneksi on tosiaan ne hienot muistot, niistä saa kummasti voimaa. Hiljalleen painuu täysin taka-alalle se surkea loppu. Muistakoon hän ne pahat, minä muistan hyvät!

Puhu kirjoitti:

Et saanut vastausta - olen pahoillani, se ei ole reilua. Pidän vastaamattomuutta todella, todella huonona käytöksenä ja itsekkäänä pitkän suhteen jälkeen. Sille ei vain löydy hyväksyttävää, ymmärrettävää syytä. Jos haluaa unohtaa ja kertakaikkisen eron toisesta, silloin pitäisi nätisti vastata tyyliin: "Kiitos kirjeestäsi, mutta haluaisin nyt vain päästä eteenpäin. Sitä helpottaa, jos emme ole enää lainkaan yhteyksissä, ei muisteta pahalla." Vastaaminen vain olisi ainoa reilu tapa toimia, jos siis löytyy kykyä asettua toisen ihmisen asemaan.

Jos olet tekemisissä normaalilla tunne-elämällä varustetun ihmisen kanssa, niin tulee tuosta mieleen ainoastaan, että joko hän haluaa yhä loukata sinua tai sitten vaihtoehtoisesti pitää jonkin pienen oven yhä auki. Voihan olla, että hän ei vain ole valmis vastaamaan vielä. Ei kykene sanomaan sinulle, että tämä on nyt täysin ohi. Ja sekin on tietysti sinun kannaltasi inhottavaa: Kauanko leppyminen ja ajatusten järjestykseen saaminen voi kestää?

Mutta juuri tuo kokemuksesi on se, jota pelkään. Siitä syystä en aio olla missään yhteydessä toiseen osapuoleen. En kestäisi vastaamattomuutta, en tässä vaiheessa enkä enää ikinä. Etenkin jos hän on yhä vihoissaan, vanhasta kokemuksesta tiedän hänen pystyvän loukkaamaan juuri tuolla tavalla.

Onneksi on tosiaan ne hienot muistot, niistä saa kummasti voimaa. Hiljalleen painuu täysin taka-alalle se surkea loppu. Muistakoon hän ne pahat, minä muistan hyvät!

Lue lisää

Samaa mieltä, että kyllä eron jälkeen yhden kerran pitäisi vastata. Siis niin että sanoo suhteen olevan ohi. Mutta sen jälkeen vastaaminen saattaa vaan pitkittää prosessia. Mulla on kokemuksia, joissa toinen aina vaan keksii uusia kysymyksiä (tai samoja joihin on jo vastattu) jolloin se tuntuu enemmänkin siltä, että toinen haluaa vaan pitää kiinni eikä halua päästää irti vaikka on jo erottu. Siinä tapauksessa vastaamattomuus saattaa olla ihan hyvä ratkaisu, jolloin kumpikin voi rauhassa jatkaa elämäänsä.

sivusta kommentoin kirjoitti:

Samaa mieltä, että kyllä eron jälkeen yhden kerran pitäisi vastata. Siis niin että sanoo suhteen olevan ohi. Mutta sen jälkeen vastaaminen saattaa vaan pitkittää prosessia. Mulla on kokemuksia, joissa toinen aina vaan keksii uusia kysymyksiä (tai samoja joihin on jo vastattu) jolloin se tuntuu enemmänkin siltä, että toinen haluaa vaan pitää kiinni eikä halua päästää irti vaikka on jo erottu. Siinä tapauksessa vastaamattomuus saattaa olla ihan hyvä ratkaisu, jolloin kumpikin voi rauhassa jatkaa elämäänsä.

Lue lisää

Kiitos kaunis kommenteista.

Tein ennen kaikkea itselleni selväksi ja myös toiselle yhteydenoton yhteydessä, että en odota mitään. Ihan saman päivän aamuun olin vakuuttunut, etten ikinä kykene ottamaan yhteyttä enää mutta jossain puuskassa se tapahtui, että koki tarvetta puhua omasta puolestaan.

Tosiaan, annoin itselleni luvan siihen vasta kun olin varma, että olen päästänyt irti. Niin, olisihan se ollut kohteliasta kiittää hyväätarkoittavista ajatuksista ja toivottaa myös kaikkea hyvää.

Kyllä vastaamattomuus tuntui tietysti ekan kaksi päivää pahalta mutta mitä kummaa, siitä oloni lähti kevenemään ja olin tyytyväinen. Kai se oli jokin closure jonka tarvitsin, olkoonkin että jäi yksipuoliseksi. Tiedän toisen olevan hidas käänteissään ja miettivän kaiken valmiiksi ennen kuin reagoi. Mutta viestin kuittaamatta jättäminen tuntuu vihamieliseltä eleeltä.

Yksi keventävä tekijä on juuri tuo pelon poistuminen. Kuljin syksyn ahdistuneesti pitkin seinän viertä ja kohtaamista välttäen. Nyt ei tunnu enää oikein missään. Se siitä sitten. Reaktiot yllättävät itsenikin.

Yhteyksiä kirjoitti:

Kiitos kaunis kommenteista.

Tein ennen kaikkea itselleni selväksi ja myös toiselle yhteydenoton yhteydessä, että en odota mitään. Ihan saman päivän aamuun olin vakuuttunut, etten ikinä kykene ottamaan yhteyttä enää mutta jossain puuskassa se tapahtui, että koki tarvetta puhua omasta puolestaan.

Tosiaan, annoin itselleni luvan siihen vasta kun olin varma, että olen päästänyt irti. Niin, olisihan se ollut kohteliasta kiittää hyväätarkoittavista ajatuksista ja toivottaa myös kaikkea hyvää.

Kyllä vastaamattomuus tuntui tietysti ekan kaksi päivää pahalta mutta mitä kummaa, siitä oloni lähti kevenemään ja olin tyytyväinen. Kai se oli jokin closure jonka tarvitsin, olkoonkin että jäi yksipuoliseksi. Tiedän toisen olevan hidas käänteissään ja miettivän kaiken valmiiksi ennen kuin reagoi. Mutta viestin kuittaamatta jättäminen tuntuu vihamieliseltä eleeltä.

Yksi keventävä tekijä on juuri tuo pelon poistuminen. Kuljin syksyn ahdistuneesti pitkin seinän viertä ja kohtaamista välttäen. Nyt ei tunnu enää oikein missään. Se siitä sitten. Reaktiot yllättävät itsenikin.

Lue lisää

Lisäys, sekoittuuhan tässä monta tunnetta, kuten noinko vähän merkitsin/miten vihainen toinen onkaan, yms. kipeää. Mutta juuri siitä syystä ei voi jättää itseään enää riutumaan vaan päätettävä tähän: En voi tietää, tämä ei tee minulle hyvää, omasta elämästä otetta...

Toki tätä edelsi nuo eron selvittelyvaiheet, rasittavat toistot ja vaikeus päästää irti (n. 3 puhelua-joo puhelimitse selvittely on kirottua) mutta sitten kun siitä shokkivaiheesta on kuukausia aikaa ja ei olla pidetty yhteyttä niin ei siinä enää samassa tilanteessa olla. Mutta kukin prosessoi eri tavalla ja tekee omat ratkaisunsa.

Yhteyksiä kirjoitti:

Lisäys, sekoittuuhan tässä monta tunnetta, kuten noinko vähän merkitsin/miten vihainen toinen onkaan, yms. kipeää. Mutta juuri siitä syystä ei voi jättää itseään enää riutumaan vaan päätettävä tähän: En voi tietää, tämä ei tee minulle hyvää, omasta elämästä otetta...

Toki tätä edelsi nuo eron selvittelyvaiheet, rasittavat toistot ja vaikeus päästää irti (n. 3 puhelua-joo puhelimitse selvittely on kirottua) mutta sitten kun siitä shokkivaiheesta on kuukausia aikaa ja ei olla pidetty yhteyttä niin ei siinä enää samassa tilanteessa olla. Mutta kukin prosessoi eri tavalla ja tekee omat ratkaisunsa.

Lue lisää

Tuskin hän sinua vihaa. Se vaan on usein niin, että jättävä osapuoli on käsitellyt sitä eroa aika paljon yleensä jo siinä vaiheessa kun lopullisen eron tekee. Siksi jättäjä ei useinkaan koe tarvetta pitkille selvittelyille ja saattaa turhautua ja jopa vihastua, jos jätetty jää pitkäksi aikaa kyselemään ja vaatimaan aina vaan uusia selvittelyjä. Se vihastuminen ei siis välttämättä kohdistu siihen toiseen osapuoleen - hän saattaa jättäjän silmissä olla ihan ok, vaikkakaan ei sellainen kenen kanssa elämäänsä sen enempää haluaisi jakaa. Jos toiveissa on jatkossa ystävyys niin tulisi pyrkiä siihen, että myös jätetty käsittelee eron omalta puoleltaan ja vasta sitten jatkaa ystävänä. Sitä tilannetta että toinen on jo jatkanut elämässään eteenpäin ja toinen vielä käsittelee eroaei parhaalla tahdollakaan voi pitää ystävyytenä. Siinä jätetty valehtelee niin itselleen kuin sille toisellekin.

sivusta kommentoin kirjoitti:

Tuskin hän sinua vihaa. Se vaan on usein niin, että jättävä osapuoli on käsitellyt sitä eroa aika paljon yleensä jo siinä vaiheessa kun lopullisen eron tekee. Siksi jättäjä ei useinkaan koe tarvetta pitkille selvittelyille ja saattaa turhautua ja jopa vihastua, jos jätetty jää pitkäksi aikaa kyselemään ja vaatimaan aina vaan uusia selvittelyjä. Se vihastuminen ei siis välttämättä kohdistu siihen toiseen osapuoleen - hän saattaa jättäjän silmissä olla ihan ok, vaikkakaan ei sellainen kenen kanssa elämäänsä sen enempää haluaisi jakaa. Jos toiveissa on jatkossa ystävyys niin tulisi pyrkiä siihen, että myös jätetty käsittelee eron omalta puoleltaan ja vasta sitten jatkaa ystävänä. Sitä tilannetta että toinen on jo jatkanut elämässään eteenpäin ja toinen vielä käsittelee eroaei parhaalla tahdollakaan voi pitää ystävyytenä. Siinä jätetty valehtelee niin itselleen kuin sille toisellekin.

Lue lisää

Noin yleensä, kyllä, mutta jos toinen on erossa juuri osoittanut liki vihaavansa ja ainakin halveksivansa ja syyttänyt ilkeästi toisen henkilökohtaisia ominaisuuuksia (käsitin, että näin oli Yhteyksiä-nimimerkillä ja niin oli minullakin), niin sen jälkeen ei ole normaalia eikä inhimillistä, että kävelee vain pois ja jatkaa elämäänsä selvittämättä mitään. Jossain vaiheessa loukkaukset pitäisi pystyä käsittelemään niin, että tajuaa tehneensä toista kohtaan väärin.

Olen samaa mieltä kuin Yhteyksiä, että muutamassa kuukaudessa asiat pitäisi olla valmiina niin, että voi katsoa myös menneisyyttä silmiin ja yrittää suhtautua toiseen aikuismaisesti ja hoitaa homman kotiin sivistyneesti.

Ehkä tämäkin keskustelu kertoo vain siitä, miten erilaisia me ihmiset olemme. Tiedän, että en voisi koskaan toimia ketään entistäni kohtaan niin, että hän jäisi ikään kuin tyhjän päälle. Vaikka menneisyydessä on ihminen tai pari, joihin en välitä olla yhteydessä, aivan varmasti vastaisin heidän kirjeisiinsä tai viesteihinsä, tietenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Ihan vain kohteliaisuudesta toista ihmistä kohtaan.

Mistä sellainen johtuu - halu erota vihoissa? En vain pysty ymmärtämään, en vaikka miten mietin.

Puhu kirjoitti:

Noin yleensä, kyllä, mutta jos toinen on erossa juuri osoittanut liki vihaavansa ja ainakin halveksivansa ja syyttänyt ilkeästi toisen henkilökohtaisia ominaisuuuksia (käsitin, että näin oli Yhteyksiä-nimimerkillä ja niin oli minullakin), niin sen jälkeen ei ole normaalia eikä inhimillistä, että kävelee vain pois ja jatkaa elämäänsä selvittämättä mitään. Jossain vaiheessa loukkaukset pitäisi pystyä käsittelemään niin, että tajuaa tehneensä toista kohtaan väärin.

Olen samaa mieltä kuin Yhteyksiä, että muutamassa kuukaudessa asiat pitäisi olla valmiina niin, että voi katsoa myös menneisyyttä silmiin ja yrittää suhtautua toiseen aikuismaisesti ja hoitaa homman kotiin sivistyneesti.

Ehkä tämäkin keskustelu kertoo vain siitä, miten erilaisia me ihmiset olemme. Tiedän, että en voisi koskaan toimia ketään entistäni kohtaan niin, että hän jäisi ikään kuin tyhjän päälle. Vaikka menneisyydessä on ihminen tai pari, joihin en välitä olla yhteydessä, aivan varmasti vastaisin heidän kirjeisiinsä tai viesteihinsä, tietenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Ihan vain kohteliaisuudesta toista ihmistä kohtaan.

Mistä sellainen johtuu - halu erota vihoissa? En vain pysty ymmärtämään, en vaikka miten mietin.

Lue lisää

Ehkä hän on kerryttänyt sitä vihaa sisäänsä jo silloin kun olitte yhdessä. Jotkut ihmiset vain oman sellaisia että he eivät osaa hyvin ilmaista kielteisiä tunteita ja silloin se saattaa johtaa siihen, että eron yhteydessä se viha tuntuu yllätykseltä. Ette ehkä olleet sitten riittävän samanlaisia ihmisiä? Ette ymmärtäneet toisianne?

sivusta kommentoin kirjoitti:

Ehkä hän on kerryttänyt sitä vihaa sisäänsä jo silloin kun olitte yhdessä. Jotkut ihmiset vain oman sellaisia että he eivät osaa hyvin ilmaista kielteisiä tunteita ja silloin se saattaa johtaa siihen, että eron yhteydessä se viha tuntuu yllätykseltä. Ette ehkä olleet sitten riittävän samanlaisia ihmisiä? Ette ymmärtäneet toisianne?

Lue lisää

Silti, sama vastaukseni kuin yllä pätee. Ajan pitäisi tehdä tehtävänsä.

Oman elämäni ohjenuoriin kuuluu, että ketään ei pidä loukata ja asiat pitää selvittää. Ja ei, me emme siis olleet samanlaisia ihmisiä.

En ole katkera, koska tietyllä tavalla säälin häntä. Ja muistan hänet tulevaisuudessa sinä ihmisenä, joka hän oli hyvinä hetkinä.

Puhu kirjoitti:

Silti, sama vastaukseni kuin yllä pätee. Ajan pitäisi tehdä tehtävänsä.

Oman elämäni ohjenuoriin kuuluu, että ketään ei pidä loukata ja asiat pitää selvittää. Ja ei, me emme siis olleet samanlaisia ihmisiä.

En ole katkera, koska tietyllä tavalla säälin häntä. Ja muistan hänet tulevaisuudessa sinä ihmisenä, joka hän oli hyvinä hetkinä.

Lue lisää

Ihan oikeasti? Ajattelet _kaikkien_ kohtaamiesi ihmisten tunteita noin? Vai ajatteletko noin vain tässä tapauksessa? Ajatuksella, koska hän on sinulle tärkeä, sinunkin tulisi olla hänelle tärkeä?

sivusta kommentoin kirjoitti:

Ihan oikeasti? Ajattelet _kaikkien_ kohtaamiesi ihmisten tunteita noin? Vai ajatteletko noin vain tässä tapauksessa? Ajatuksella, koska hän on sinulle tärkeä, sinunkin tulisi olla hänelle tärkeä?

Lue lisää

Tiedän olleeni hänelle tärkeä. Erittäinkin tärkeä, jopa poikkeuksellisen. Se riittäköön tässä keskustelussa.

Ja kyllä, tarkalleen ottaen koko elämän tarkoitus on minusta elää onnellisena niin, että ei loukkaa ketään. Eli pätee kaikkiin kohtaamini ihmisiin.

Mutta nyt lipsahti alueelle, joka ei kuulu tähän keskusteluun. Olkaa onnellisia, yrittäkää unohtaa tökeröt ihmiset!

Puhu kirjoitti:

Tiedän olleeni hänelle tärkeä. Erittäinkin tärkeä, jopa poikkeuksellisen. Se riittäköön tässä keskustelussa.

Ja kyllä, tarkalleen ottaen koko elämän tarkoitus on minusta elää onnellisena niin, että ei loukkaa ketään. Eli pätee kaikkiin kohtaamini ihmisiin.

Mutta nyt lipsahti alueelle, joka ei kuulu tähän keskusteluun. Olkaa onnellisia, yrittäkää unohtaa tökeröt ihmiset!

Lue lisää

Musta tää kuuluu tähän keskusteluun hyvinkin. Mutta harmi että noin hermostuit.

sivusta kommentoin kirjoitti:

Ehkä hän on kerryttänyt sitä vihaa sisäänsä jo silloin kun olitte yhdessä. Jotkut ihmiset vain oman sellaisia että he eivät osaa hyvin ilmaista kielteisiä tunteita ja silloin se saattaa johtaa siihen, että eron yhteydessä se viha tuntuu yllätykseltä. Ette ehkä olleet sitten riittävän samanlaisia ihmisiä? Ette ymmärtäneet toisianne?

Lue lisää

Sivusta kommentoin: Olen ollut juuri sellaisessa suhteessa missä ero ja kielteiset tunteet tulivat täytenä yllätyksenä ja siksi kaikki tuntui niin katalalta: mikäli ajoissa selvittää toisen kanssa tunteitaan niin antaa samalla aikaa reagoida ja sopeutua. Meillä seurasi täyssotku kun yhtenä viikonloppuna puhuttiin lasten hankkimisesta ja seuraavana kaikki oli loppu.

Puhu: Kaikessa tilanteen yllättävyydessä ja siitä johtuneesta järkytyksessäni reagoin eroon voimakkaasti ja minä olin se joka alkoi poltella siltoja takanaan ja olin loukkaantuneena se loukkaava osapuoli, jolla ei pysynyt enää ajatukset&sanat missään mittasuhteissaan vaan kaikki kärjistyi ikäväksi farssiksi. Halusin siksikin pyytää anteeksi ja sanoa, että olit tärkeä, en halua palata menneeseen, toivon sovintoa ja kaikkea hyvää jatkoa.

Toisen vastaamattomuudesta tuli vielä yksi silloinen voimakas tunne mieleen, häpeä. Että miten noloa minulle ja miten olen voinut epäonnistua niin perusteellisesti. Mutta! Koska siitä on kuukausia aikaa, mikään mielipaha siitä, että toinen ei vastaa mitään, ei ole enää upottava ja murskaava tunne. Ei hyvä mutta hyvä huomata, että siitäkin huolimatta jalat kantaa, oma elämä kannattelee, mikään ei loppunutkaan tähän.

Siksikin tuntuu katalalta, että en myöskään jättäisi ketään joka tulee tilanteessa vastaan ja ymmärtää omat virheensä "heitteille". Ei ole iso vaiva kuitata sanottu haluamallaan tavalla. Vaikka sitten toivottamalla matkaa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. En osaa sanoa yhtään, mistä hänen kannaltaan on kyse, mikä on ehkä kurjinta mitä voi olla, mutta olen päättänyt hyväksyä sen ja jättää koko asian taakse.

Sen verran itseluottamusta on saanut takaisin, ettei ole riippuvainen toisen mielipiteistä ja teoista, tai anna niiden vaikuttaa liikaa. Ehkä se antaa myös tervettä uhoa, että "kiitos" nyt riitti, miksi vaivautua ja tuhlata hetkeäkään enää. Onko se sen arvoista? En tiedä. Eikä tämä ole mikään sankarin selviytymistarina, ja tulee hetkiä jolloin ottaa takapakkia, mutta aina vaan vähemmän. Onneksi.

Yhteyksiä kirjoitti:

Sivusta kommentoin: Olen ollut juuri sellaisessa suhteessa missä ero ja kielteiset tunteet tulivat täytenä yllätyksenä ja siksi kaikki tuntui niin katalalta: mikäli ajoissa selvittää toisen kanssa tunteitaan niin antaa samalla aikaa reagoida ja sopeutua. Meillä seurasi täyssotku kun yhtenä viikonloppuna puhuttiin lasten hankkimisesta ja seuraavana kaikki oli loppu.

Puhu: Kaikessa tilanteen yllättävyydessä ja siitä johtuneesta järkytyksessäni reagoin eroon voimakkaasti ja minä olin se joka alkoi poltella siltoja takanaan ja olin loukkaantuneena se loukkaava osapuoli, jolla ei pysynyt enää ajatukset&sanat missään mittasuhteissaan vaan kaikki kärjistyi ikäväksi farssiksi. Halusin siksikin pyytää anteeksi ja sanoa, että olit tärkeä, en halua palata menneeseen, toivon sovintoa ja kaikkea hyvää jatkoa.

Toisen vastaamattomuudesta tuli vielä yksi silloinen voimakas tunne mieleen, häpeä. Että miten noloa minulle ja miten olen voinut epäonnistua niin perusteellisesti. Mutta! Koska siitä on kuukausia aikaa, mikään mielipaha siitä, että toinen ei vastaa mitään, ei ole enää upottava ja murskaava tunne. Ei hyvä mutta hyvä huomata, että siitäkin huolimatta jalat kantaa, oma elämä kannattelee, mikään ei loppunutkaan tähän.

Siksikin tuntuu katalalta, että en myöskään jättäisi ketään joka tulee tilanteessa vastaan ja ymmärtää omat virheensä "heitteille". Ei ole iso vaiva kuitata sanottu haluamallaan tavalla. Vaikka sitten toivottamalla matkaa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. En osaa sanoa yhtään, mistä hänen kannaltaan on kyse, mikä on ehkä kurjinta mitä voi olla, mutta olen päättänyt hyväksyä sen ja jättää koko asian taakse.

Sen verran itseluottamusta on saanut takaisin, ettei ole riippuvainen toisen mielipiteistä ja teoista, tai anna niiden vaikuttaa liikaa. Ehkä se antaa myös tervettä uhoa, että "kiitos" nyt riitti, miksi vaivautua ja tuhlata hetkeäkään enää. Onko se sen arvoista? En tiedä. Eikä tämä ole mikään sankarin selviytymistarina, ja tulee hetkiä jolloin ottaa takapakkia, mutta aina vaan vähemmän. Onneksi.

Lue lisää

Siis täsmennän, kaikessa tunteen moninaisuudessaan ja ristiriitaisuudessaan, vallitsevin on tyytyväisyys siitä, että tein sen, minkä koin oikeaksi, olen puhunut omasta puolestani ja toivon kaikesta ikävästä huolimatta, eron jälkeenkin, kaikkea hyvää. Jos en saanut sovintoa toisen kanssa aikaan, sain sen omassa suhteessani menneeseen ja kaikkeen tapahtuneeseen ikävään. Enää se ei siis satuta samalla tavalla.

Yhteyksiä kirjoitti:

Siis täsmennän, kaikessa tunteen moninaisuudessaan ja ristiriitaisuudessaan, vallitsevin on tyytyväisyys siitä, että tein sen, minkä koin oikeaksi, olen puhunut omasta puolestani ja toivon kaikesta ikävästä huolimatta, eron jälkeenkin, kaikkea hyvää. Jos en saanut sovintoa toisen kanssa aikaan, sain sen omassa suhteessani menneeseen ja kaikkeen tapahtuneeseen ikävään. Enää se ei siis satuta samalla tavalla.

Lue lisää

Täysin ymmärrän ja allekirjoitan. Tärkeintä on aina yrittää tehdä niin oikein kuin vain voi ja pystyy. Sinä olet varmasti nyt kaikkesi tehnyt. Se kantaa pitkälle, kun tietää itse tehneensä parhaansa ja yrittäneensä.

Häpeä on ollut olennainen osa eroprosessia minullakin. Toimin joissakin kohdissa täysin toisin kuin yleensä olen toiminut (miten noloa, juuri niin). Mutta toisaalta itsensä nolaaminen ei haittaa tässä tapauksessa, parempi sekin kuin ajatella jälkikäteen olleensa liian ylpeä ja etäinen, ja sen vuoksi sitten menettäneensä jotain. En ollut liian ylpeä, kaikkeni panin peliin, hyvässä ja pahassa. Vielä vanhanakin voin niin ajatella tuntematta katumusta. Tiedän, että missään muussa suhteessa en olisi noin toiminut juuri suhteen erityislaatuisuuden vuoksi.

Tajuan myös sen, mikä menetys suhteemme päättyminen oli toiselle osapuolelle. Tiedän, että hänkin odotti siltä paljon ja oli valmis aika suuriinkin uhrauksiin saadakseen kaiken toimimaan. Voi hyvin olla, että hänen ehdottoman vihainen asenteensa sitten erossa johtui juuri siitä: oli helpompi syyttää vain minua, kun unelmasuhde ei toiminutkaan.

Olen tapahtuneen kanssa jo sinut. Elämä jatkuu, paljon tapahtuu. Mutta tämänkin keskustelun herättämänä olen tajunnut, että kestävän hyvä perusvire tästä menneestä suhteesta voisi jäädä vasta sitten, jos voisimme joskus yhdessä tuon toisen osapuolen kanssa todeta, että ei kanneta kaunaa. Teimme virheitä, otetaan opiksi, hyvää jatkoa.

Se toivo elää. Sen jälkeen olisi helpompi lähteä uuteenkin suhteeeseen - kun kaikki olisi ns. kuitattu.

Puhu kirjoitti:

Täysin ymmärrän ja allekirjoitan. Tärkeintä on aina yrittää tehdä niin oikein kuin vain voi ja pystyy. Sinä olet varmasti nyt kaikkesi tehnyt. Se kantaa pitkälle, kun tietää itse tehneensä parhaansa ja yrittäneensä.

Häpeä on ollut olennainen osa eroprosessia minullakin. Toimin joissakin kohdissa täysin toisin kuin yleensä olen toiminut (miten noloa, juuri niin). Mutta toisaalta itsensä nolaaminen ei haittaa tässä tapauksessa, parempi sekin kuin ajatella jälkikäteen olleensa liian ylpeä ja etäinen, ja sen vuoksi sitten menettäneensä jotain. En ollut liian ylpeä, kaikkeni panin peliin, hyvässä ja pahassa. Vielä vanhanakin voin niin ajatella tuntematta katumusta. Tiedän, että missään muussa suhteessa en olisi noin toiminut juuri suhteen erityislaatuisuuden vuoksi.

Tajuan myös sen, mikä menetys suhteemme päättyminen oli toiselle osapuolelle. Tiedän, että hänkin odotti siltä paljon ja oli valmis aika suuriinkin uhrauksiin saadakseen kaiken toimimaan. Voi hyvin olla, että hänen ehdottoman vihainen asenteensa sitten erossa johtui juuri siitä: oli helpompi syyttää vain minua, kun unelmasuhde ei toiminutkaan.

Olen tapahtuneen kanssa jo sinut. Elämä jatkuu, paljon tapahtuu. Mutta tämänkin keskustelun herättämänä olen tajunnut, että kestävän hyvä perusvire tästä menneestä suhteesta voisi jäädä vasta sitten, jos voisimme joskus yhdessä tuon toisen osapuolen kanssa todeta, että ei kanneta kaunaa. Teimme virheitä, otetaan opiksi, hyvää jatkoa.

Se toivo elää. Sen jälkeen olisi helpompi lähteä uuteenkin suhteeeseen - kun kaikki olisi ns. kuitattu.

Lue lisää

Päädyin ajattelemaan tuota omaa tunnemyrskyäni kaikessa noloudessaan niin, että so what, tilanne oli kova, minulla oli tunteita, paremminkin olisi voinut ne hallita ja ilmaista mutta en ole viime kädessä pahoillani siitä, että tunsin voimakkaasti. Minua loukkasi, miten ero tapahtui ja olisin halunnut säilyttää hyvät välit itselleni tärkeään ihmiseen. Menetys on suuri ja kestää aikansa myös oppia edes yrittää taas luottaa itseensä ja toisiin.

Mutta jotenkin tuntuu, että sovinnon odottaminen, mikä ei ole tässä päivässä nyt todennäköistä, jarruttaa oman elämän jatkamista. Toinen ei sitä halua tai siihen kykene, olkoon silloin niin. Olen kokenut ja tiedän niitä tarinoita, että vuosien perästä kerrotaan tai paljastuu, miten paljon asianosaiset ovat toisiaan ja tapahtuneita ajatelleet eivätkä sittenkään ole toimineet sen suhteen. Kamalaa ajatella mitä ajan, voimien ja yleisen hyvinvoinnin hukkaa. Toiselle ei voi kuitenkaan sanella omien tarpeidensa mukaan, koska ja miten asiat on selvitettävä.

Vaikka on surullista luopua sovinnon mahdollisuudesta, voi se myös vapauttaa tilaa muuhun elämään. Se voi tulla joskus ja siinä toivossa eletään mutta nyt täytyy yrittää keskittyä siihen mikä tässä päivässä on mahdollista ja tärkeintä. Olen siinä vaiheessa, että ehkä parasta mitä voi olla, on löytää taas pelkästään itselleen tärkeät juttunsa, ystävät, läheiset, työvireen, harrastukset. Iso asia puuttuu elämästä mutta kaikella muullakin hurjasti väliä. Melko lailla täyttä elämää kuitenkin.

Yhteyksiä kirjoitti:

Päädyin ajattelemaan tuota omaa tunnemyrskyäni kaikessa noloudessaan niin, että so what, tilanne oli kova, minulla oli tunteita, paremminkin olisi voinut ne hallita ja ilmaista mutta en ole viime kädessä pahoillani siitä, että tunsin voimakkaasti. Minua loukkasi, miten ero tapahtui ja olisin halunnut säilyttää hyvät välit itselleni tärkeään ihmiseen. Menetys on suuri ja kestää aikansa myös oppia edes yrittää taas luottaa itseensä ja toisiin.

Mutta jotenkin tuntuu, että sovinnon odottaminen, mikä ei ole tässä päivässä nyt todennäköistä, jarruttaa oman elämän jatkamista. Toinen ei sitä halua tai siihen kykene, olkoon silloin niin. Olen kokenut ja tiedän niitä tarinoita, että vuosien perästä kerrotaan tai paljastuu, miten paljon asianosaiset ovat toisiaan ja tapahtuneita ajatelleet eivätkä sittenkään ole toimineet sen suhteen. Kamalaa ajatella mitä ajan, voimien ja yleisen hyvinvoinnin hukkaa. Toiselle ei voi kuitenkaan sanella omien tarpeidensa mukaan, koska ja miten asiat on selvitettävä.

Vaikka on surullista luopua sovinnon mahdollisuudesta, voi se myös vapauttaa tilaa muuhun elämään. Se voi tulla joskus ja siinä toivossa eletään mutta nyt täytyy yrittää keskittyä siihen mikä tässä päivässä on mahdollista ja tärkeintä. Olen siinä vaiheessa, että ehkä parasta mitä voi olla, on löytää taas pelkästään itselleen tärkeät juttunsa, ystävät, läheiset, työvireen, harrastukset. Iso asia puuttuu elämästä mutta kaikella muullakin hurjasti väliä. Melko lailla täyttä elämää kuitenkin.

Lue lisää

Mietin vielä, että voisiko kuitenkin olla niin, että hän on loukkaantunut siitä, että ehdotat kuukausien jälkeen vain ystävyyttä ja haluat unohtaa menneen? Jälkikäteen olen itse tajunnut, että yksi asia joka sai omassa suhteessani toisen suuttumaan viimeisinä vaikeina aikoina oli se, että ehdotin joidenkin asioiden lakaisemista maton alle. Hänen mielestään se vain osoitti, että minä en osaa käsitellä omia virheitäni, en tee niille mitään. Itse olin vain niin kyllästynyt jauhamaan samoja asioita ja olisin halunnut jo suunnata katseen eteenpäin. Mutta jotain hän minulta niihin menneisiin liittyen yhä odotti, en koskaan saa tietää mitä.

Olen todellakin sitä mieltä, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka haluavat selvittää asiat ja ovat valmiita puhumaan, puhumaan ja puhumaan niidenkin läheisten kanssa, joihin ovat jo kyllästyneet. Ja sitten on niitä, jotka hautautuvat koloonsa ja yrittävät unohtaa kaiken vain oman päätöksensä voimalla. Minusta on selvää, kumpi tapa on parempi kaikkien kannalta. Mutta jos ei ole oppinut käsittelemään vaikeita asioita muiden kanssa, sitä voi olla mahdoton oppia aikuisiällä. Se ei ole synti, mutta minusta äärimmäisen ikävä piirre ihmisessä kuitenkin.

Mutta meidän tapauksissamme on niin paljon yhtäläisyyksiä, "Yhteyksiä", että olen suorastaan helpottunut. Täytyy tunnustaa, että pidin toista osapuolta vähän epänormaalina ja kenties persoonallisuushäiröisenäkin hänen äkkiä todella julmaksi muuttuneen käytöksensä vuoksi. Nyt ymmärrän, että se todellakin on vain hänen (onneton) tapansa käsitellä vaikeaa eroa, jossa tunnetta oli vielä kummallakin osapuolella mukana.

Kyllä, olosuhteisiin nähden täyttä elämää eletään täälläkin. Päivä kerrallaan, pieniä valopilkkuja etsien, pienistä asioista nauttien, se on mottoni nyt. Ja aika hyvin tosiaan jo toimii.

Puhu kirjoitti:

Mietin vielä, että voisiko kuitenkin olla niin, että hän on loukkaantunut siitä, että ehdotat kuukausien jälkeen vain ystävyyttä ja haluat unohtaa menneen? Jälkikäteen olen itse tajunnut, että yksi asia joka sai omassa suhteessani toisen suuttumaan viimeisinä vaikeina aikoina oli se, että ehdotin joidenkin asioiden lakaisemista maton alle. Hänen mielestään se vain osoitti, että minä en osaa käsitellä omia virheitäni, en tee niille mitään. Itse olin vain niin kyllästynyt jauhamaan samoja asioita ja olisin halunnut jo suunnata katseen eteenpäin. Mutta jotain hän minulta niihin menneisiin liittyen yhä odotti, en koskaan saa tietää mitä.

Olen todellakin sitä mieltä, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka haluavat selvittää asiat ja ovat valmiita puhumaan, puhumaan ja puhumaan niidenkin läheisten kanssa, joihin ovat jo kyllästyneet. Ja sitten on niitä, jotka hautautuvat koloonsa ja yrittävät unohtaa kaiken vain oman päätöksensä voimalla. Minusta on selvää, kumpi tapa on parempi kaikkien kannalta. Mutta jos ei ole oppinut käsittelemään vaikeita asioita muiden kanssa, sitä voi olla mahdoton oppia aikuisiällä. Se ei ole synti, mutta minusta äärimmäisen ikävä piirre ihmisessä kuitenkin.

Mutta meidän tapauksissamme on niin paljon yhtäläisyyksiä, "Yhteyksiä", että olen suorastaan helpottunut. Täytyy tunnustaa, että pidin toista osapuolta vähän epänormaalina ja kenties persoonallisuushäiröisenäkin hänen äkkiä todella julmaksi muuttuneen käytöksensä vuoksi. Nyt ymmärrän, että se todellakin on vain hänen (onneton) tapansa käsitellä vaikeaa eroa, jossa tunnetta oli vielä kummallakin osapuolella mukana.

Kyllä, olosuhteisiin nähden täyttä elämää eletään täälläkin. Päivä kerrallaan, pieniä valopilkkuja etsien, pienistä asioista nauttien, se on mottoni nyt. Ja aika hyvin tosiaan jo toimii.

Lue lisää

Puhu. Voisin olla minä josta kirjoitat koko ajan. Kumpikohan tässä on epänormaali? Persoonallisuushäiriöinen?

Jos olisit hän, sinä olet minusta pelottava ja hyvin itsekeskeinen. Käytät todellakin saittia vain helpottaaksesi omaa oloasi ja tuodaksesi esiin järjettömän hyvää asioidenkäsittelykykyäsi.

Saat yleisön ja keskustelua aikaiseksi. Sitä sinä aina haluat. Et voi kohdata tuota ihmistä koska varsin hyvin tiedät, mitä olet tehnyt.

auringossa asuva kirjoitti:

Puhu. Voisin olla minä josta kirjoitat koko ajan. Kumpikohan tässä on epänormaali? Persoonallisuushäiriöinen?

Jos olisit hän, sinä olet minusta pelottava ja hyvin itsekeskeinen. Käytät todellakin saittia vain helpottaaksesi omaa oloasi ja tuodaksesi esiin järjettömän hyvää asioidenkäsittelykykyäsi.

Saat yleisön ja keskustelua aikaiseksi. Sitä sinä aina haluat. Et voi kohdata tuota ihmistä koska varsin hyvin tiedät, mitä olet tehnyt.

Lue lisää

"Hänen mielestään se vain osoitti, että minä en osaa käsitellä omia virheitäni, en tee niille mitään. Itse olin vain niin kyllästynyt jauhamaan samoja asioita ja olisin halunnut jo suunnata katseen eteenpäin." Tehän puhuitte siis.

Eli et halunnut kohdata itseäsi, sitä likaisinta sinua sinun täydellisyydessäsi ja julkikuvassasi.

Tämä on totuus. Vasta sitten, kun pystyt olemaan heikkona omien tekemisiesi kanssa hänen edessään, voit tuntea oikeaa heikkoutta.

Meni Puhulle.

auringossa asuva kirjoitti:

Puhu. Voisin olla minä josta kirjoitat koko ajan. Kumpikohan tässä on epänormaali? Persoonallisuushäiriöinen?

Jos olisit hän, sinä olet minusta pelottava ja hyvin itsekeskeinen. Käytät todellakin saittia vain helpottaaksesi omaa oloasi ja tuodaksesi esiin järjettömän hyvää asioidenkäsittelykykyäsi.

Saat yleisön ja keskustelua aikaiseksi. Sitä sinä aina haluat. Et voi kohdata tuota ihmistä koska varsin hyvin tiedät, mitä olet tehnyt.

Lue lisää

Väärin, voin kohdata tuon ihmisen milloin vain. Hän myös tietää sen. Ja toki käytän saittia helpottaakseni oloani, emmekö me kaikki? En olisi palannut tänne, jos olo olisi täysikuntoinen ja täysin huoleton. On yhä paljon kysymyksiä, joihin etsin vastauksia.

Olen pahoillani, jos tuo tunnustukseni loukkasi. En vain voi sille mitään, että niin tunsin. Kun kaikenlaista päässäni riitojen jälkeen pyörittelin, ja etenkin kun en koskaan elämässäni ennen ollut samanlaisen kohtelun kohteeksi joutunut, kävi mielessä myös tuo.

Toivottavasti, auringossa asuva, et ole oikeassa elämässä ketään syyttänyt kevein perustein tuolla tavalla. Ainakin pelkkien palstakirjoitusten perusteella tuollainen syyttäminen on minusta kohtuutonta ja epäreilua.

Puhu kirjoitti:

Väärin, voin kohdata tuon ihmisen milloin vain. Hän myös tietää sen. Ja toki käytän saittia helpottaakseni oloani, emmekö me kaikki? En olisi palannut tänne, jos olo olisi täysikuntoinen ja täysin huoleton. On yhä paljon kysymyksiä, joihin etsin vastauksia.

Olen pahoillani, jos tuo tunnustukseni loukkasi. En vain voi sille mitään, että niin tunsin. Kun kaikenlaista päässäni riitojen jälkeen pyörittelin, ja etenkin kun en koskaan elämässäni ennen ollut samanlaisen kohtelun kohteeksi joutunut, kävi mielessä myös tuo.

Toivottavasti, auringossa asuva, et ole oikeassa elämässä ketään syyttänyt kevein perustein tuolla tavalla. Ainakin pelkkien palstakirjoitusten perusteella tuollainen syyttäminen on minusta kohtuutonta ja epäreilua.

Lue lisää

Syytäthän itsekin. Aloitit vielä. Enkä ole koskaan häntä pers. häiriöiseksi nimitellyt oikeassa elämässä.

Tuntuu vain oudolle, etteikö hän tietäisi muka ollenkaan mitä on tehnyt. En usko sitä.

Kuin se nyt tuollain silmät kysymysmerkkinä pahoillaan ollaan??

auringossa asuva kirjoitti:

Syytäthän itsekin. Aloitit vielä. Enkä ole koskaan häntä pers. häiriöiseksi nimitellyt oikeassa elämässä.

Tuntuu vain oudolle, etteikö hän tietäisi muka ollenkaan mitä on tehnyt. En usko sitä.

Kuin se nyt tuollain silmät kysymysmerkkinä pahoillaan ollaan??

Lue lisää

Minua nimiteltiin kyllä pers. häiröiseksikin. Tiedän tehneeni itse virheitä, kuten olen tainnut täälläkin todeta, ja toivon hänen tunnistaneen ne kohdat, joissa hän itse toimi väärin, edes itselleen.

Ja olin hänen edessään myös heikko, ehkä liiankin heikko välillä.

Mutta tämä palstalla käyminen ja sinun kommenttisi, auringossa asunut, auttaa myös siinä, että en erehdy olemaan häneen yhteydessä. Pahoin pelkään, että aika on voinut vaikuttaa häneen juuri noin kuin sinuun, auringossa asuva. Kasvattanut vain kaunaa. Sitä en kestäisi nähdä.

Puhu kirjoitti:

Minua nimiteltiin kyllä pers. häiröiseksikin. Tiedän tehneeni itse virheitä, kuten olen tainnut täälläkin todeta, ja toivon hänen tunnistaneen ne kohdat, joissa hän itse toimi väärin, edes itselleen.

Ja olin hänen edessään myös heikko, ehkä liiankin heikko välillä.

Mutta tämä palstalla käyminen ja sinun kommenttisi, auringossa asunut, auttaa myös siinä, että en erehdy olemaan häneen yhteydessä. Pahoin pelkään, että aika on voinut vaikuttaa häneen juuri noin kuin sinuun, auringossa asuva. Kasvattanut vain kaunaa. Sitä en kestäisi nähdä.

Lue lisää

Näin kävi minulle. Luulin ja uskoin, että olisin päässyt hänen yli ja että olisin saanut purkaa tänne kaikki mahdolliset kaunat mutta toisin kävi.

En pysty näkemään häntä. Hän on oikeasti todella ahdistava ihminen. Hän todella menee ja tekee mitä haluaa eikä pahemmin selittele. Ei kannata olla yhteydessä, ainakaan minuun, eikä siten, miten menneisyydessä.

Ja minä pystyn kyllä sanomaan todellakin, missä olen tehnyt väärin. Mutta hän varmaan haluaisi siitäkin julkisen ja avoimen draama-shown ja siihen en suostu.

Minä olen tälläinen, enkä yritä edes muuttua kaiken sietäväksi, ymmärtäväksi, äiti teresa-Nelson Mandela tyypiksi, joka ymmärtää kaikkea ja hoitaa kaiken, rakastaa kaikkia ja solmii ihania ihmissuhteita. Koska se ei ole mahdollista. Tämä ei tarkoita sitä, että vihaisin ihmisiä. Minä en vain halua tutustua uusiin ihmisiin ja solmia uusia antavia ihmissuhteita.

Minulle riittää vähempikin sosiaalisuus.

auringossa asuva kirjoitti:

Näin kävi minulle. Luulin ja uskoin, että olisin päässyt hänen yli ja että olisin saanut purkaa tänne kaikki mahdolliset kaunat mutta toisin kävi.

En pysty näkemään häntä. Hän on oikeasti todella ahdistava ihminen. Hän todella menee ja tekee mitä haluaa eikä pahemmin selittele. Ei kannata olla yhteydessä, ainakaan minuun, eikä siten, miten menneisyydessä.

Ja minä pystyn kyllä sanomaan todellakin, missä olen tehnyt väärin. Mutta hän varmaan haluaisi siitäkin julkisen ja avoimen draama-shown ja siihen en suostu.

Minä olen tälläinen, enkä yritä edes muuttua kaiken sietäväksi, ymmärtäväksi, äiti teresa-Nelson Mandela tyypiksi, joka ymmärtää kaikkea ja hoitaa kaiken, rakastaa kaikkia ja solmii ihania ihmissuhteita. Koska se ei ole mahdollista. Tämä ei tarkoita sitä, että vihaisin ihmisiä. Minä en vain halua tutustua uusiin ihmisiin ja solmia uusia antavia ihmissuhteita.

Minulle riittää vähempikin sosiaalisuus.

Lue lisää

Aina ihmettelen, mitä nämä ihmiset ovat teille tehneet että koette noin voimakasta ahdistusta ettekä halua edes nähdä heitä? Teillä on varmasti hyvät perusteet ignorata elämästänne ihmisiä, jotka ovat olleet joskus osa elämäänne.

kuussa asuva kirjoitti:

Aina ihmettelen, mitä nämä ihmiset ovat teille tehneet että koette noin voimakasta ahdistusta ettekä halua edes nähdä heitä? Teillä on varmasti hyvät perusteet ignorata elämästänne ihmisiä, jotka ovat olleet joskus osa elämäänne.

Lue lisää

Just noin. Tai miten joku on voinu olla "väärin" yhteydessä menneisyydessä? Ja että julkinen show? Vaikea ymmärtää, vaikka kiinnostaisikin tietää...

kuussa asuva kirjoitti:

Aina ihmettelen, mitä nämä ihmiset ovat teille tehneet että koette noin voimakasta ahdistusta ettekä halua edes nähdä heitä? Teillä on varmasti hyvät perusteet ignorata elämästänne ihmisiä, jotka ovat olleet joskus osa elämäänne.

Lue lisää

Siinäpä sinulle miettimistä illan ratoksi.

Miten käyttäytyy huonosti kohdeltu koira? Luottaako se? Onko sillä mahdollisesti luonnevika vai onko kyse omistajasta?

Onneksi olen ihminen.

ps. Mun suosikkihahmo putouksessa on zyzkovitsi(!) Se on NIIIN hyvä!!

auringossa asuva kirjoitti:

Siinäpä sinulle miettimistä illan ratoksi.

Miten käyttäytyy huonosti kohdeltu koira? Luottaako se? Onko sillä mahdollisesti luonnevika vai onko kyse omistajasta?

Onneksi olen ihminen.

ps. Mun suosikkihahmo putouksessa on zyzkovitsi(!) Se on NIIIN hyvä!!

Lue lisää

Sori vain, mutta vähän herää teksteistäsi epäilys, että itsekään et kovin hyvin ole ehkä kenties kuitenkaan käyttäytynyt... missäköhän itse menit toista vastaan? Aika tavalla on sinussa raivoa.

avaruudesta minäkin kirjoitti:

Sori vain, mutta vähän herää teksteistäsi epäilys, että itsekään et kovin hyvin ole ehkä kenties kuitenkaan käyttäytynyt... missäköhän itse menit toista vastaan? Aika tavalla on sinussa raivoa.

Lue lisää

Vastaus:kaikessa. Mun raivo? Mä olen tyyni ja hyväntuulinen. Enkä käytä tätä kanavaa purkaakseni tunteitani, vaan osoittaakseni ne hänelle. Kasvokkain olisi tietysti eri juttu.

Lue mun koiraviesti uudelleen ja mieti sitten. Mä olen vain pahoillani siitä, että minulla on luonteeni ja sen kanssa mun on edettävä. Vaikeissakin tilanteissa.Teinkin uudenvuodenlupauksen, että en ota vastuuta muiden reaktioita minusta. Ja hyvin näyttää menevän.

Minusta on kasvattajaksi. Ainakin aikuisten ja ahdingossa olevien. Tosin, minulle ei kukaan tarjonnut aikuisuutta kun sitä olisin kipeimmin tarvinnut. Ei mutta onhan minulla. Isäni. Pieni katkeruus, mutta siitäkin osaan olla avoin. Saavat sitten ihmiset miettiä kahvipöydässä.

Se teki minusta kovan.

auringossa asuva kirjoitti:

Vastaus:kaikessa. Mun raivo? Mä olen tyyni ja hyväntuulinen. Enkä käytä tätä kanavaa purkaakseni tunteitani, vaan osoittaakseni ne hänelle. Kasvokkain olisi tietysti eri juttu.

Lue mun koiraviesti uudelleen ja mieti sitten. Mä olen vain pahoillani siitä, että minulla on luonteeni ja sen kanssa mun on edettävä. Vaikeissakin tilanteissa.Teinkin uudenvuodenlupauksen, että en ota vastuuta muiden reaktioita minusta. Ja hyvin näyttää menevän.

Minusta on kasvattajaksi. Ainakin aikuisten ja ahdingossa olevien. Tosin, minulle ei kukaan tarjonnut aikuisuutta kun sitä olisin kipeimmin tarvinnut. Ei mutta onhan minulla. Isäni. Pieni katkeruus, mutta siitäkin osaan olla avoin. Saavat sitten ihmiset miettiä kahvipöydässä.

Se teki minusta kovan.

Lue lisää

mikä uudenvuodenlupaus on olla ottamatta vastuuta muiden reagoinnista? Pitääkö se erikseen luvata vai onko se siis lupa itselle käyttäytyä miten haluaa, muiden reaktioista viis. Mutta älä hyvä ihminen kuvittele että tämä palsta on oikea elämä, et sinä täältä löydä sitä joka tunteitasi on loukannut. Tämä on keskustelupalsta tunteiden käsittelemiseen, ei jonkun ihmisen etsimiseen ja hänen kanssaan keskustelemiseen.

ennemminki kuutamoll kirjoitti:

mikä uudenvuodenlupaus on olla ottamatta vastuuta muiden reagoinnista? Pitääkö se erikseen luvata vai onko se siis lupa itselle käyttäytyä miten haluaa, muiden reaktioista viis. Mutta älä hyvä ihminen kuvittele että tämä palsta on oikea elämä, et sinä täältä löydä sitä joka tunteitasi on loukannut. Tämä on keskustelupalsta tunteiden käsittelemiseen, ei jonkun ihmisen etsimiseen ja hänen kanssaan keskustelemiseen.

Lue lisää

Otan vastuun omista teoistani, mutta en toisesta.Jos siletä nyt alkaa jotakin narinaa kuulua, niin pitää palauttaa. Ja minä osaan ottaa muut ihmiset huomioon. Kiitos!

Ja sulle mä sanoisin että olet samanlainen kuin Putouksen Urpo: "Hei haloo, joku on taas jättänyt vessan kannen ylös, vaikka siihen on selvällä suomenkielellä kirjoitettu: Laske kansi alas aina kun olet käyttänyt wc:tä"

Ei muuta.

Palataan aamu- viikko- ja kuukausipalaverissa!

auringossa asuva kirjoitti:

Otan vastuun omista teoistani, mutta en toisesta.Jos siletä nyt alkaa jotakin narinaa kuulua, niin pitää palauttaa. Ja minä osaan ottaa muut ihmiset huomioon. Kiitos!

Ja sulle mä sanoisin että olet samanlainen kuin Putouksen Urpo: "Hei haloo, joku on taas jättänyt vessan kannen ylös, vaikka siihen on selvällä suomenkielellä kirjoitettu: Laske kansi alas aina kun olet käyttänyt wc:tä"

Ei muuta.

Palataan aamu- viikko- ja kuukausipalaverissa!

Lue lisää

http://www.youtube.com/watch?v=8YReKm7HGFQ

.................... kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=8YReKm7HGFQ

En ymmärrä auringossa asuvan puheita ollenkaan, tulkitsee vääristäen Puhu-nimimerkin sanoja, puhuttelee kuin tuntemaansa ihmistä ja solvaa tuntemattomia. Koira, kasvattaja, Urpo, tyyni&hyväntuulinen...? Tuo katkera isäsuhde voi selittää jotain.

Herättelee täälläkin ajattelemaan, että mitä jos sen toisen kaunaan sekoittuu jotain noin mahdottomia ajatuksia ja käsittelemättömiä lapsuustraumoja joiden varassa sitten käyttäytyy yhtä hämmästyttävällä tavalla. Apua, en edes halua tietää, mitä minuun kohdistuneen huonon kohtelun taakse kätkeytyy. Äkkiä sellaisten ihmisten pariin jotka osaavat kunnioittaa muita ihmisiä!

??? kirjoitti:

En ymmärrä auringossa asuvan puheita ollenkaan, tulkitsee vääristäen Puhu-nimimerkin sanoja, puhuttelee kuin tuntemaansa ihmistä ja solvaa tuntemattomia. Koira, kasvattaja, Urpo, tyyni&hyväntuulinen...? Tuo katkera isäsuhde voi selittää jotain.

Herättelee täälläkin ajattelemaan, että mitä jos sen toisen kaunaan sekoittuu jotain noin mahdottomia ajatuksia ja käsittelemättömiä lapsuustraumoja joiden varassa sitten käyttäytyy yhtä hämmästyttävällä tavalla. Apua, en edes halua tietää, mitä minuun kohdistuneen huonon kohtelun taakse kätkeytyy. Äkkiä sellaisten ihmisten pariin jotka osaavat kunnioittaa muita ihmisiä!

Lue lisää

Minusta on täysin normaalia että erossa kyllä tulee ajatelleeksi toisesta kaikkea kamalaa. Ite pidin omaa exääni narsistina aina välillä. Mutta auringossa asujan pointit ja asenne ovat pelottavia. Ehkä just noi pimeät puolet tulevat joistakin ihmisistä esiin kun oikein pahasti pettyy, esim erossa. Ei huvittais olla se toinen osapuoli aurinkotyypin kanssa.

??? kirjoitti:

En ymmärrä auringossa asuvan puheita ollenkaan, tulkitsee vääristäen Puhu-nimimerkin sanoja, puhuttelee kuin tuntemaansa ihmistä ja solvaa tuntemattomia. Koira, kasvattaja, Urpo, tyyni&hyväntuulinen...? Tuo katkera isäsuhde voi selittää jotain.

Herättelee täälläkin ajattelemaan, että mitä jos sen toisen kaunaan sekoittuu jotain noin mahdottomia ajatuksia ja käsittelemättömiä lapsuustraumoja joiden varassa sitten käyttäytyy yhtä hämmästyttävällä tavalla. Apua, en edes halua tietää, mitä minuun kohdistuneen huonon kohtelun taakse kätkeytyy. Äkkiä sellaisten ihmisten pariin jotka osaavat kunnioittaa muita ihmisiä!

Lue lisää

Ensinnäkin tuo on minun huumoria. Toisekseen, tulkitsitte väärin minun tekstiäni, siis minulla on ihana isäsuhde.Lapsuustraumoja? niitäkin, mutta kenelläpä ei olisi. Mnene sinä sinne täydellisten ihmisten pariin. Toivottavasti en koskaan törmää sinuun oikeassa elämässä. Hyi!

Ja olen koira vertaus on hyvä, sillä se kertoo kohtelusta, jota sain häneltä. Piesty koira -olo oli hänen jälkeen. Eli voin syystäkin vihata häntä.

Puhu nimimerkki on vain juuri sellainen, jonka kuvan hän antaa itsestään muille. Tämä on täyttä totta, vaikka puhu ei hän olisikaan.

Asioilla on aina kaksi puolta.

auringossa asuva kirjoitti:

Ensinnäkin tuo on minun huumoria. Toisekseen, tulkitsitte väärin minun tekstiäni, siis minulla on ihana isäsuhde.Lapsuustraumoja? niitäkin, mutta kenelläpä ei olisi. Mnene sinä sinne täydellisten ihmisten pariin. Toivottavasti en koskaan törmää sinuun oikeassa elämässä. Hyi!

Ja olen koira vertaus on hyvä, sillä se kertoo kohtelusta, jota sain häneltä. Piesty koira -olo oli hänen jälkeen. Eli voin syystäkin vihata häntä.

Puhu nimimerkki on vain juuri sellainen, jonka kuvan hän antaa itsestään muille. Tämä on täyttä totta, vaikka puhu ei hän olisikaan.

Asioilla on aina kaksi puolta.

Lue lisää

Ja sitäpaitsi, onko se ihme, jos tulkitsen tavallani jonkun tekstejä täällä? Menneisyys ja siellä tapahtuneet asiat vuorovaikutuksessa vaikuttavat tapaamme tulkita asioita. Varsinkin selvittämättömät. Ihmettelenkin sitä, että esim. nimimerkillä Puhu ei ole saanut keskustelua aikaiseksi, vaikka omaa loistavat vuorovaikutustaidot, asiassa pysymisen taidon ym....Joskus toisella ei ole mahdollisuutta kuin sulkea suu. Kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen on tärkeä osa parisuhdetta.

Ja pienenä huomautuksena, Puhu nimimerkki kirjoittaa täällä kuin luulisi sen tietyn ihmisen lukevan näitä, koska mainitsee " ja toivon hänen tunnistaneen ne kohdat, joissa hän itse toimi väärin, edes itselleen."

Että se siitä "tunteiden käsittelystä" . Todella :)

Hän ei edelleenkään näe sitä, miltä metsä näyttää, koska on liikaa puita edessä.


_Tietysti_ kaikkien exät ovat narsisteja, luonnevikaisia ja heidät pitäisi ohjata hoitoon. En muuten usko siihen, että eron jälkeen ihmisitä tulisi parhaat ystävät :)

auringossa asuva kirjoitti:

Ja sitäpaitsi, onko se ihme, jos tulkitsen tavallani jonkun tekstejä täällä? Menneisyys ja siellä tapahtuneet asiat vuorovaikutuksessa vaikuttavat tapaamme tulkita asioita. Varsinkin selvittämättömät. Ihmettelenkin sitä, että esim. nimimerkillä Puhu ei ole saanut keskustelua aikaiseksi, vaikka omaa loistavat vuorovaikutustaidot, asiassa pysymisen taidon ym....Joskus toisella ei ole mahdollisuutta kuin sulkea suu. Kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen on tärkeä osa parisuhdetta.

Ja pienenä huomautuksena, Puhu nimimerkki kirjoittaa täällä kuin luulisi sen tietyn ihmisen lukevan näitä, koska mainitsee " ja toivon hänen tunnistaneen ne kohdat, joissa hän itse toimi väärin, edes itselleen."

Että se siitä "tunteiden käsittelystä" . Todella :)

Hän ei edelleenkään näe sitä, miltä metsä näyttää, koska on liikaa puita edessä.


_Tietysti_ kaikkien exät ovat narsisteja, luonnevikaisia ja heidät pitäisi ohjata hoitoon. En muuten usko siihen, että eron jälkeen ihmisitä tulisi parhaat ystävät :)

Lue lisää

Miten ikinä "auringossa asuvaa" on joku kaltoin kohdellut, se ei oikeuta vastaavaan käytökseen. Mikä kaiken tietävä, tunteva ja toiset tuomitseva yli-ihminen siellä puhuu?

Taas luet Puhu-nimimerkkiä vinoon, hänhän on keskustellut rakentavasti monesta aiheesta täällä ja miettinyt nimenomaan myös niitä omia virheitään ja osallisuuttaan tapahtuneeseen. Missään kohtaa ei ole tullut tunnetta, että hän puhuttelee sitä yhtä ex-kumppaniaan.

Hyvä jos löytyy huumoria mutta huumorintaju on erikseen.

Olen kirjoittanut täällä eri nimimerkillä mutta en viitsi tässä kohtaa kommentoida sillä, koska seuraavaksi sekö em. nimimerkin vihan kohde? Haukku ja itsetehostus ei ole niitä vakuuttavimpia "keskustelun" muotoja.

auringossa asuva kirjoitti:

Ja sitäpaitsi, onko se ihme, jos tulkitsen tavallani jonkun tekstejä täällä? Menneisyys ja siellä tapahtuneet asiat vuorovaikutuksessa vaikuttavat tapaamme tulkita asioita. Varsinkin selvittämättömät. Ihmettelenkin sitä, että esim. nimimerkillä Puhu ei ole saanut keskustelua aikaiseksi, vaikka omaa loistavat vuorovaikutustaidot, asiassa pysymisen taidon ym....Joskus toisella ei ole mahdollisuutta kuin sulkea suu. Kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen on tärkeä osa parisuhdetta.

Ja pienenä huomautuksena, Puhu nimimerkki kirjoittaa täällä kuin luulisi sen tietyn ihmisen lukevan näitä, koska mainitsee " ja toivon hänen tunnistaneen ne kohdat, joissa hän itse toimi väärin, edes itselleen."

Että se siitä "tunteiden käsittelystä" . Todella :)

Hän ei edelleenkään näe sitä, miltä metsä näyttää, koska on liikaa puita edessä.


_Tietysti_ kaikkien exät ovat narsisteja, luonnevikaisia ja heidät pitäisi ohjata hoitoon. En muuten usko siihen, että eron jälkeen ihmisitä tulisi parhaat ystävät :)

Lue lisää

ssä on auringossa asuvalla. En voi muuta sanoa. hän lukee ihan omalla tavallaan asioita. Kuinkako paljon onkaan pilannut omaa elämäänsä tuolla asenteella?

??? kirjoitti:

Miten ikinä "auringossa asuvaa" on joku kaltoin kohdellut, se ei oikeuta vastaavaan käytökseen. Mikä kaiken tietävä, tunteva ja toiset tuomitseva yli-ihminen siellä puhuu?

Taas luet Puhu-nimimerkkiä vinoon, hänhän on keskustellut rakentavasti monesta aiheesta täällä ja miettinyt nimenomaan myös niitä omia virheitään ja osallisuuttaan tapahtuneeseen. Missään kohtaa ei ole tullut tunnetta, että hän puhuttelee sitä yhtä ex-kumppaniaan.

Hyvä jos löytyy huumoria mutta huumorintaju on erikseen.

Olen kirjoittanut täällä eri nimimerkillä mutta en viitsi tässä kohtaa kommentoida sillä, koska seuraavaksi sekö em. nimimerkin vihan kohde? Haukku ja itsetehostus ei ole niitä vakuuttavimpia "keskustelun" muotoja.

Lue lisää

No saa kai sitä kommentoida, jos lukee täällä samankaltaista tarinaa toisen osapuolen osalta katsottuna.

Minun käytös ja sanat ovat aika neutraalia kannanottoa tapahtuneisiin nähden.

Kyseinen nimierkki Puhu käsittelee kyllä asioita rakentavasti, mutta tulipahan otettua kantaa.

Jossa pysyn. Turha jankuttaa. Mikä kaikentietävä yli-ihminen? Kaikkea muuta kuin tuota mielestäni. Näin sitä suljetaan pääsy omiin tunteisiin muilta. Minulla ei ole energiaa alkaa kuvailemaan omia tunteitani ja tapahtuneita vastaillen tuntemattomille, sillä siihen auttaa ihan oikeat ihmiset. Kukin tyylillään.

Toisaalta nämä lukuisat ketjuun kirjoittajat kirjoittavat kyllä ihailtavan taitavasti tapahtuneitaan ja ehkä se kasvattaakin itsetuntemusta ja siten auttaa paremmin ihmissuhteiden solmimisessa tulevaisuudessa.

Kommettina vaan vielä että joidenkin kirjoittajien tyylistä paistaa läpi epäusko siitä, että toinen osapuoli ei kyennyt käsittelemään/jäsentämään tunteitaan riittävän rakentavalla tavalla ja jotenkin pitävät itseään äitinä tai holhoajana. *rasittavaa*

ongelmia ymmärtämise kirjoitti:

ssä on auringossa asuvalla. En voi muuta sanoa. hän lukee ihan omalla tavallaan asioita. Kuinkako paljon onkaan pilannut omaa elämäänsä tuolla asenteella?

Määrittele normaali hyvä elämä?

auringossa asuva kirjoitti:

No saa kai sitä kommentoida, jos lukee täällä samankaltaista tarinaa toisen osapuolen osalta katsottuna.

Minun käytös ja sanat ovat aika neutraalia kannanottoa tapahtuneisiin nähden.

Kyseinen nimierkki Puhu käsittelee kyllä asioita rakentavasti, mutta tulipahan otettua kantaa.

Jossa pysyn. Turha jankuttaa. Mikä kaikentietävä yli-ihminen? Kaikkea muuta kuin tuota mielestäni. Näin sitä suljetaan pääsy omiin tunteisiin muilta. Minulla ei ole energiaa alkaa kuvailemaan omia tunteitani ja tapahtuneita vastaillen tuntemattomille, sillä siihen auttaa ihan oikeat ihmiset. Kukin tyylillään.

Toisaalta nämä lukuisat ketjuun kirjoittajat kirjoittavat kyllä ihailtavan taitavasti tapahtuneitaan ja ehkä se kasvattaakin itsetuntemusta ja siten auttaa paremmin ihmissuhteiden solmimisessa tulevaisuudessa.

Kommettina vaan vielä että joidenkin kirjoittajien tyylistä paistaa läpi epäusko siitä, että toinen osapuoli ei kyennyt käsittelemään/jäsentämään tunteitaan riittävän rakentavalla tavalla ja jotenkin pitävät itseään äitinä tai holhoajana. *rasittavaa*

Lue lisää

Saa kommentoida mutta räksyttäminen riittää jotta asiallinen keskustelu on mahdollista.

En itse ainakaan löydä täältä mitään äiti-hahmoja tai holhoajia. Kukin työstää omia kipukohtiaan tavallaan. Ero on aina kova paikka ja osa on tullut jätetyksi&kohdelluksi tavalla, joka on jättänyt lähtemättömät jäljet. Se on selvästi yksi jumittava tekijä ja tämä keskustelu on ainakin itseäni auttanut suhtautumaan kokemaani.

Todellakin, en haluakaan enää kuulla toisen osapuolen ajatuksista enempää, siltä varalta, että edustaa lähellekään jotain auringossa asuvan kaltaista tyyppiä, joka osaa olla armollinen nähtävästi vain itseään kohtaan. Tajuaa, että hyvässä seurassa on parempi elää eikä huonoa kohtelua ehkä olekaan tarpeellista selvittää. Onko niin pikemminkin, että moni täällä on ottanut kohtelun itseensä, kokee olevansa siihen syyllinen ja ansaitsee sen? Huono kohtelu on kuitenkin sitä itseään, huonoa.

auringossa asuva kirjoitti:

Määrittele normaali hyvä elämä?

Kuka lähtee selvittämään toiselle, mikä on "normaali hyvä elämä"? Kukin päättäköön itse, mitä se on ja eläköön tavallaan.

??? kirjoitti:

Kuka lähtee selvittämään toiselle, mikä on "normaali hyvä elämä"? Kukin päättäköön itse, mitä se on ja eläköön tavallaan.

Olen tasan samaa mieltä asioista kuin ???:kin. Täsmälleen.

Säpsähdin noista auringossa asuvan kommenteista todellakin. Siis sikäli, että jotenkin hyvin erikoisesti tästä keskustelusta lopullisesti ymmärrän, että en halua olla minäkään yhteydessä toiseen osapuoleen. Sain nimittäin siltä taholta lievästi samanlaista riepotusta täysin viattomista kommenteistani ja ajatuksistani ja samanlaista asioiden irrottamista yhteyksistään, enkä halua riskeerata, että hän ajattelisi ja pääsisi enää iskemään samalla tavalla kuin sinä. Minulla on jopa syytä epäillä, että toisen osapuolen kohdalla aika on toiminut juuri päinvastaisesti kuin omalla kohdallani, hieman noin kuin auringossa asuvan kohdalla. Ja koska elämä on kuitenkin nyt rauhoittunut, en halua tulevina vuosina joutua enää uudestaan pois raiteiltani toisen ihmisen ilkeyden vuoksi.

Mutta auringossa asuva, voit rauhoittua, sillä tiedän että haukut väärää puuta. Minä en todellakaan ole se, jota täällä nyt solvaat. Tietyt asiat kyllä tunnistaa ja osaa sulkea pois. Voit olla varma, että oikea kohteesi on joku muu. Mutta kannattanee pysyä tosiaan erossa hänestä...

Puhu kirjoitti:

Olen tasan samaa mieltä asioista kuin ???:kin. Täsmälleen.

Säpsähdin noista auringossa asuvan kommenteista todellakin. Siis sikäli, että jotenkin hyvin erikoisesti tästä keskustelusta lopullisesti ymmärrän, että en halua olla minäkään yhteydessä toiseen osapuoleen. Sain nimittäin siltä taholta lievästi samanlaista riepotusta täysin viattomista kommenteistani ja ajatuksistani ja samanlaista asioiden irrottamista yhteyksistään, enkä halua riskeerata, että hän ajattelisi ja pääsisi enää iskemään samalla tavalla kuin sinä. Minulla on jopa syytä epäillä, että toisen osapuolen kohdalla aika on toiminut juuri päinvastaisesti kuin omalla kohdallani, hieman noin kuin auringossa asuvan kohdalla. Ja koska elämä on kuitenkin nyt rauhoittunut, en halua tulevina vuosina joutua enää uudestaan pois raiteiltani toisen ihmisen ilkeyden vuoksi.

Mutta auringossa asuva, voit rauhoittua, sillä tiedän että haukut väärää puuta. Minä en todellakaan ole se, jota täällä nyt solvaat. Tietyt asiat kyllä tunnistaa ja osaa sulkea pois. Voit olla varma, että oikea kohteesi on joku muu. Mutta kannattanee pysyä tosiaan erossa hänestä...

Lue lisää

Näin minustakin on parempi. Koen samaa kuin sinä. En halua joutua raiteilta elämässäni hänen vuokseen, joten en todellakaan ota yhteyttä.

Enkä nyt ajatellut että sinä olist hän, vaan että kirjoitat kuten hän saattaisi ajatella ja tulkita asioita.

Ilmaisin vain oman kommenttini tähän selviytyjien ketjuun.

??? ihmetteli elämäni pilaamista. Tyypillistä ajattelutapaa. Se voi olla joskus myös tapa selviytyä. Enkä olisi koskaan halunnut tavata kyseistä ihmistä.

Mutta minulla on juuri niin paljon hyviä ystävyyssuhteita, kuin tarvitsen, vuosien mittaisia. En halua solmia uusia ihmissuhteita hyvän päivän tuttuja enempää, koska ne ovat enemmänkin rasite minulle. Ihan totta. Voi olla myös suppeiden näkemysten vuoksi. Tiedän kyllä. Saan rakentaa kaiken alusta hänen jälkeensä enkä halua että hän on sotkemassa sitä. Haluaisin katkaista kaikki mahdolliset linkit häneen, mutta ehkä se täytyy tehdä hienovaraisesti, jotta sivulliset, jotka sotkivat kuviota innoissaan ja intoa puhkuen (ja hän sitä höystäen & heruttaen) eivät kokisi taaksejättäytymistäni kovin epäystävällisenä.

auringossa asuva kirjoitti:

Näin minustakin on parempi. Koen samaa kuin sinä. En halua joutua raiteilta elämässäni hänen vuokseen, joten en todellakaan ota yhteyttä.

Enkä nyt ajatellut että sinä olist hän, vaan että kirjoitat kuten hän saattaisi ajatella ja tulkita asioita.

Ilmaisin vain oman kommenttini tähän selviytyjien ketjuun.

??? ihmetteli elämäni pilaamista. Tyypillistä ajattelutapaa. Se voi olla joskus myös tapa selviytyä. Enkä olisi koskaan halunnut tavata kyseistä ihmistä.

Mutta minulla on juuri niin paljon hyviä ystävyyssuhteita, kuin tarvitsen, vuosien mittaisia. En halua solmia uusia ihmissuhteita hyvän päivän tuttuja enempää, koska ne ovat enemmänkin rasite minulle. Ihan totta. Voi olla myös suppeiden näkemysten vuoksi. Tiedän kyllä. Saan rakentaa kaiken alusta hänen jälkeensä enkä halua että hän on sotkemassa sitä. Haluaisin katkaista kaikki mahdolliset linkit häneen, mutta ehkä se täytyy tehdä hienovaraisesti, jotta sivulliset, jotka sotkivat kuviota innoissaan ja intoa puhkuen (ja hän sitä höystäen & heruttaen) eivät kokisi taaksejättäytymistäni kovin epäystävällisenä.

Lue lisää

Ei tähän voi muuta todeta kuin että pahasti on sinua selvästi loukattu, auringossa asuva.

Mutta mikä voi saada noin suuren vihan aikaan? Mitä tapahtui? Teitkö itse virheitä lainkaan? Nämä kysymykset tästä minulle heräävät - minulle, jonka arvioit pitkähköt kirjoitukseni luettuasi olevan hän. Eikö ajatuksistani välity sinulle katumus omista virheistäni? Toivon, että olisit sitä omaa ex-kumppaniasi kohtaan hieman armollisempi.

Tästäkin keskustelunpätkästä näkee taas, miten tärkeää asiat on selvittää erossa kunnolla ja kuunnella toista. Ei jää tällaisia raunioita jälkeen.

auringossa asuva kirjoitti:

Näin minustakin on parempi. Koen samaa kuin sinä. En halua joutua raiteilta elämässäni hänen vuokseen, joten en todellakaan ota yhteyttä.

Enkä nyt ajatellut että sinä olist hän, vaan että kirjoitat kuten hän saattaisi ajatella ja tulkita asioita.

Ilmaisin vain oman kommenttini tähän selviytyjien ketjuun.

??? ihmetteli elämäni pilaamista. Tyypillistä ajattelutapaa. Se voi olla joskus myös tapa selviytyä. Enkä olisi koskaan halunnut tavata kyseistä ihmistä.

Mutta minulla on juuri niin paljon hyviä ystävyyssuhteita, kuin tarvitsen, vuosien mittaisia. En halua solmia uusia ihmissuhteita hyvän päivän tuttuja enempää, koska ne ovat enemmänkin rasite minulle. Ihan totta. Voi olla myös suppeiden näkemysten vuoksi. Tiedän kyllä. Saan rakentaa kaiken alusta hänen jälkeensä enkä halua että hän on sotkemassa sitä. Haluaisin katkaista kaikki mahdolliset linkit häneen, mutta ehkä se täytyy tehdä hienovaraisesti, jotta sivulliset, jotka sotkivat kuviota innoissaan ja intoa puhkuen (ja hän sitä höystäen & heruttaen) eivät kokisi taaksejättäytymistäni kovin epäystävällisenä.

Lue lisää

Muistutuksena myös se, että yritin. Valmistauduin. Siis solmimaan niitä suhteita. Mutta kukas olikaan siellä esteenä? Hän. Torpedoi kaikki yritykseni edes lähestyä erästäkin ihmistä ja veti omaa showtaan kuin vaanien minua. Olenkin ajatellut että ystävistä ei kannata tapella. Sainkin juuri puhelun eräältä ihanalta ihmiseltä, joka halusi vain kysyä vointiani ja jaksamistani!! Se kuulkaa lämmittää!Ja sellaisesta aidosti kiittääkin ja muistan sen myös sanoa.

Parhaiten viestit menevät perille käytöksellä.

Hän pilkkasi minua ja arvosteli kuin julkista riistaa.

auringossa asuva kirjoitti:

Näin minustakin on parempi. Koen samaa kuin sinä. En halua joutua raiteilta elämässäni hänen vuokseen, joten en todellakaan ota yhteyttä.

Enkä nyt ajatellut että sinä olist hän, vaan että kirjoitat kuten hän saattaisi ajatella ja tulkita asioita.

Ilmaisin vain oman kommenttini tähän selviytyjien ketjuun.

??? ihmetteli elämäni pilaamista. Tyypillistä ajattelutapaa. Se voi olla joskus myös tapa selviytyä. Enkä olisi koskaan halunnut tavata kyseistä ihmistä.

Mutta minulla on juuri niin paljon hyviä ystävyyssuhteita, kuin tarvitsen, vuosien mittaisia. En halua solmia uusia ihmissuhteita hyvän päivän tuttuja enempää, koska ne ovat enemmänkin rasite minulle. Ihan totta. Voi olla myös suppeiden näkemysten vuoksi. Tiedän kyllä. Saan rakentaa kaiken alusta hänen jälkeensä enkä halua että hän on sotkemassa sitä. Haluaisin katkaista kaikki mahdolliset linkit häneen, mutta ehkä se täytyy tehdä hienovaraisesti, jotta sivulliset, jotka sotkivat kuviota innoissaan ja intoa puhkuen (ja hän sitä höystäen & heruttaen) eivät kokisi taaksejättäytymistäni kovin epäystävällisenä.

Lue lisää

En ole ottanut kantaa elämääsi (en esittänyt ihmetteleväni elämäsi pilaamista) vaan siihen millä tavalla riepottelet täällä keskustelevien ihmisten sanomisia.

Herää kyllä kysymys, miksi elämäsi menisi mitenkään raiteiltaan jos toinen osapuoli on sellainen pahis kuin kuvailet ja sinä viattomasti osaton kaikkiin välillänne tapahtuneeseen. Luulisi, että sellaisella ihmisellä ei voi olla enää mitään vaikutusta. Mutta en halua sitä tietoa, ei tarvi vastata.

Keksin nyt jotain hyvän elämän määritelmää kuitenkin (normaali ei kuulu sanavarastooni, kuulostaa lähinnä ahtaaseen normiin pakottamista): oman itsensä ja toisten kunnioittaminen. Silloinkin kun ollaan tehty virheitä ja käyttäydytty huonosti. Anteeksi pyytäminen ja antaminen on hyvä tie tähän. Sitä yrittäessä...

Kiitos erikseen Puhu-nimimerkille siitä, että on keskustellut muidenkin kokemuksista rakentavasti, sekä ollut avoin omistaan.

Aka "yhteyksiä"

??? kirjoitti:

En ole ottanut kantaa elämääsi (en esittänyt ihmetteleväni elämäsi pilaamista) vaan siihen millä tavalla riepottelet täällä keskustelevien ihmisten sanomisia.

Herää kyllä kysymys, miksi elämäsi menisi mitenkään raiteiltaan jos toinen osapuoli on sellainen pahis kuin kuvailet ja sinä viattomasti osaton kaikkiin välillänne tapahtuneeseen. Luulisi, että sellaisella ihmisellä ei voi olla enää mitään vaikutusta. Mutta en halua sitä tietoa, ei tarvi vastata.

Keksin nyt jotain hyvän elämän määritelmää kuitenkin (normaali ei kuulu sanavarastooni, kuulostaa lähinnä ahtaaseen normiin pakottamista): oman itsensä ja toisten kunnioittaminen. Silloinkin kun ollaan tehty virheitä ja käyttäydytty huonosti. Anteeksi pyytäminen ja antaminen on hyvä tie tähän. Sitä yrittäessä...

Kiitos erikseen Puhu-nimimerkille siitä, että on keskustellut muidenkin kokemuksista rakentavasti, sekä ollut avoin omistaan.

Aka "yhteyksiä"

Lue lisää

"Kuinkako paljon onkaan pilannut omaa elämäänsä tuolla asenteella? "

AIka vaikea tätä on muuksi tulkita, kun et erikseen maininnut tuota mitä jälkeenpäin väitit tarkoittaneesi.

Ja on sillä merkitystä, mitä sain häneltä kokea. Ei sitä aikuisena enää sillä tavalla päsmäröidä.

Ja voin sanoa sinulle, että kaikkien ihmisten ei tarvitse tulla toimeen. Jos on hankalaa, ollaan niin vähän tekemisissä kuin tarvitsee. Loukata ei silti tarvitse. Ja koska toinen ei ollut valmis kuulemaan minua, ei tarvitse kuulla. Ei väkisin. Hän viettäköön nyt omaa elämäänsä niin tyytyväisenä kuin vain omatunto antaa myöten.

Puhulle vielä: minun virheeni on luonteeni ehdottomuus, tietynlainen epäluuloisuus koska minulla oli todella aihetta siihen ja olen melko omapäinen, uskon kerrasta. Murphyn laki on aika usein ohjenuorani, niin huumorissa kuin karuna tosiasiana. Mielestäni olen antanut hänelle mahdollisuuden. Mutta minua on myös loukattu niin paljon, että en tiedä, pystynkö sitä koskaan antamaan anteeksi.

auringossa asuva kirjoitti:

"Kuinkako paljon onkaan pilannut omaa elämäänsä tuolla asenteella? "

AIka vaikea tätä on muuksi tulkita, kun et erikseen maininnut tuota mitä jälkeenpäin väitit tarkoittaneesi.

Ja on sillä merkitystä, mitä sain häneltä kokea. Ei sitä aikuisena enää sillä tavalla päsmäröidä.

Ja voin sanoa sinulle, että kaikkien ihmisten ei tarvitse tulla toimeen. Jos on hankalaa, ollaan niin vähän tekemisissä kuin tarvitsee. Loukata ei silti tarvitse. Ja koska toinen ei ollut valmis kuulemaan minua, ei tarvitse kuulla. Ei väkisin. Hän viettäköön nyt omaa elämäänsä niin tyytyväisenä kuin vain omatunto antaa myöten.

Puhulle vielä: minun virheeni on luonteeni ehdottomuus, tietynlainen epäluuloisuus koska minulla oli todella aihetta siihen ja olen melko omapäinen, uskon kerrasta. Murphyn laki on aika usein ohjenuorani, niin huumorissa kuin karuna tosiasiana. Mielestäni olen antanut hänelle mahdollisuuden. Mutta minua on myös loukattu niin paljon, että en tiedä, pystynkö sitä koskaan antamaan anteeksi.

Lue lisää

Se oli nimimerkin "Ongelmia ymmärtämisessä" kommentissa, ei minun. Ja vaihdon nimimerkkiä koska myös minä säikähdin tavastasi puhua.

Vastaavassa luonteen ehdottomuudessa ja kerrasta uskomisessa on jotain pelottavaa. Siinä ei ole sijaa erehdyksille, väärinymmärrykselle, yritykselle ymmärtää paremmin, hyvälle tahdolle, jne. Sellainen kontrollin tarve menee ohi ymmärrykseni.

Suhteissa on mielestäni kyse keskinäisestä vuorovaikutuksesta ja skaalaa riittää "ei olla missään tekemisissä koska sinussa/toisessa kaiken pahan syy" välillä "haluan kunnioittaa sinua, kohdata sinut sellaisena kuin olet, toimitaan hyvässä hengessä ja yritetään parhaamme mukaan".

Todellinen vuorovaikutus ja toisen kohtaaminen on vaikeaa ja vaativaa. Mielummin pyrin kohti sitä kuin taistelen omasta poterosta käsin minun totuuksiani laukoen.

Mitä jos ne loukkaukset olivat väärinkäsitysten, keskinäisen kommunikointivaikeuksien, tm. sanelemaa? Entä jos toinen on omasta puolestaan kovasti pahoillaan?

??? kirjoitti:

Se oli nimimerkin "Ongelmia ymmärtämisessä" kommentissa, ei minun. Ja vaihdon nimimerkkiä koska myös minä säikähdin tavastasi puhua.

Vastaavassa luonteen ehdottomuudessa ja kerrasta uskomisessa on jotain pelottavaa. Siinä ei ole sijaa erehdyksille, väärinymmärrykselle, yritykselle ymmärtää paremmin, hyvälle tahdolle, jne. Sellainen kontrollin tarve menee ohi ymmärrykseni.

Suhteissa on mielestäni kyse keskinäisestä vuorovaikutuksesta ja skaalaa riittää "ei olla missään tekemisissä koska sinussa/toisessa kaiken pahan syy" välillä "haluan kunnioittaa sinua, kohdata sinut sellaisena kuin olet, toimitaan hyvässä hengessä ja yritetään parhaamme mukaan".

Todellinen vuorovaikutus ja toisen kohtaaminen on vaikeaa ja vaativaa. Mielummin pyrin kohti sitä kuin taistelen omasta poterosta käsin minun totuuksiani laukoen.

Mitä jos ne loukkaukset olivat väärinkäsitysten, keskinäisen kommunikointivaikeuksien, tm. sanelemaa? Entä jos toinen on omasta puolestaan kovasti pahoillaan?

Lue lisää

Saahan sitä pelätä, mutta minä en olekaan tyrkyttämässä itseäni kenellekään joka ei minua kestä. Sehän olisi aivan hirveää. Olla vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa, jonka kanssa kemiat eikä ajatusmaailma vain mene yksiin. Epäluonnollista ja minä vaistoan sen, enkä jaksa enää näytellä ymmärtäväistä. Asioista tietysti voidaan keskustella -siis jotka liittyvät esim. työhön.

Onnea sinulle, minä en tee elämästäni turhan vaikeaa. SIis usko tai älä, mutta olen hyvinkin pidetty, ehkä hieman erikoinen omassa työssäni. Saan runsaasti positiivista palautetta ja mielipiteitäni kuunneellaan ja ne herättävät mielipiteitä. Saan tietysti myös negatiivistakin kommenttia ja jupinoita, mutta perusvire on enimmäkseen positiivinen.

Kovastikin pahoillaan ei ainakaan minua kovasti lämmita. Saahan sitä olla. Koettu on ja rankimman kautta.

Mutta ehkä joskus sitten, kun elämäni on asettunut raiteilleen, muistan häntä hyvällä.

auringossa asuva kirjoitti:

Saahan sitä pelätä, mutta minä en olekaan tyrkyttämässä itseäni kenellekään joka ei minua kestä. Sehän olisi aivan hirveää. Olla vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa, jonka kanssa kemiat eikä ajatusmaailma vain mene yksiin. Epäluonnollista ja minä vaistoan sen, enkä jaksa enää näytellä ymmärtäväistä. Asioista tietysti voidaan keskustella -siis jotka liittyvät esim. työhön.

Onnea sinulle, minä en tee elämästäni turhan vaikeaa. SIis usko tai älä, mutta olen hyvinkin pidetty, ehkä hieman erikoinen omassa työssäni. Saan runsaasti positiivista palautetta ja mielipiteitäni kuunneellaan ja ne herättävät mielipiteitä. Saan tietysti myös negatiivistakin kommenttia ja jupinoita, mutta perusvire on enimmäkseen positiivinen.

Kovastikin pahoillaan ei ainakaan minua kovasti lämmita. Saahan sitä olla. Koettu on ja rankimman kautta.

Mutta ehkä joskus sitten, kun elämäni on asettunut raiteilleen, muistan häntä hyvällä.

Lue lisää

Kuulostaa siltä, vaikka en mitenkään voi sinua tuntea, mutta kertomasi perusteella, että kaikessa kontrollinhakuisuudessa ja ehdottomuudessa, vastaavan vierellä on vähän jos yhtään tilaa kenenkään olla. Ellei ole toiselle täysin alistuvaa tyyppiä. Uskotaan uskotaan, olet todella pidetty ja sinulla on hyviä ystäviä.

Yritän vielä kuitenkin sanoa, että voisiko olla niin, että myös toinen on toiminut loukattuna. Se on vaan inhimillistä, ja itsellenikin valitettavasti tuttua: syvästi loukattuna voi käyttäytyä loukkaavasti toista kohtaan. Onko se paras tila antaa asioiden olla?

Ovatko vaistosi aina täysin oikeassa, niillekö vuorovaikutuksen perustat? Ei kaikista tarvitse pitää eikä olla sen enempää vuorovaikutuksessa mutta jokaista on yritettävä kunnioittaa. Mitä jos otat askeleen toista vastaan ja osoitat hyväntahtoisuutta? Siinä voi tapahtua ihmeitä ja vaistotilat mennä kokonaan uusiksi.

Onnea ja hyvää minäkin toivotan.

auringossa asuva kirjoitti:

Saahan sitä pelätä, mutta minä en olekaan tyrkyttämässä itseäni kenellekään joka ei minua kestä. Sehän olisi aivan hirveää. Olla vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa, jonka kanssa kemiat eikä ajatusmaailma vain mene yksiin. Epäluonnollista ja minä vaistoan sen, enkä jaksa enää näytellä ymmärtäväistä. Asioista tietysti voidaan keskustella -siis jotka liittyvät esim. työhön.

Onnea sinulle, minä en tee elämästäni turhan vaikeaa. SIis usko tai älä, mutta olen hyvinkin pidetty, ehkä hieman erikoinen omassa työssäni. Saan runsaasti positiivista palautetta ja mielipiteitäni kuunneellaan ja ne herättävät mielipiteitä. Saan tietysti myös negatiivistakin kommenttia ja jupinoita, mutta perusvire on enimmäkseen positiivinen.

Kovastikin pahoillaan ei ainakaan minua kovasti lämmita. Saahan sitä olla. Koettu on ja rankimman kautta.

Mutta ehkä joskus sitten, kun elämäni on asettunut raiteilleen, muistan häntä hyvällä.

Lue lisää

Auringossa asuva: et missään kohdassa puhu mitään omista virheistäsi, toista ihmistä syytät suurin piirtein hirviöksi ja luot kuvan, että luulet olevasi kaikessa tietäjä ja näkijä. Korostat itseäsi joka lauseessa. Painat hänet maanrakoon, tallot päälle, kylmästi toteat että et olisi halunnut ikinä tutustua koko ihmiseen. Tuolle oireyhtymälle on nimikin, jota en tässä nyt toista, mutta imarteleva se ei ole.

Minäpä luulen että sinä et pysty asettamaan elämääsi raiteilleen ilman tuota toista. Minäpä luulen, että siitä sinun katkeruutesi ja suunnaton vihasi kumpuaa - se toinen on ollut jotain niin suurta että nyt menetettyäsi hänet olet aivan sekaisin surusta. Sanot että teillä ei ollut kemiaa. Riveiltäsi voi lukea, että kemiaa taisi olla turhan paljonkin.

Hui sentään kirjoitti:

Auringossa asuva: et missään kohdassa puhu mitään omista virheistäsi, toista ihmistä syytät suurin piirtein hirviöksi ja luot kuvan, että luulet olevasi kaikessa tietäjä ja näkijä. Korostat itseäsi joka lauseessa. Painat hänet maanrakoon, tallot päälle, kylmästi toteat että et olisi halunnut ikinä tutustua koko ihmiseen. Tuolle oireyhtymälle on nimikin, jota en tässä nyt toista, mutta imarteleva se ei ole.

Minäpä luulen että sinä et pysty asettamaan elämääsi raiteilleen ilman tuota toista. Minäpä luulen, että siitä sinun katkeruutesi ja suunnaton vihasi kumpuaa - se toinen on ollut jotain niin suurta että nyt menetettyäsi hänet olet aivan sekaisin surusta. Sanot että teillä ei ollut kemiaa. Riveiltäsi voi lukea, että kemiaa taisi olla turhan paljonkin.

Lue lisää

En puhu tietoisesti omista virheistäni, voisin sanoa niitä kasvotusten hänelle. En teille tänne. Tiedän kyllä omat virheeni, mutta mielestäni suuttumukseni ja raivoni kasvoivat vasta ajan kuluessa, mitä kauemmin meni aikaa erostamme.

En tiedä, mihin oireyhtymään viittaat, mutta kyllä tänne maailmaan ihmeellisyyksiä mahtuu. Toisaalta, vihani on vaihtelevaa. Toisaalta kaipaan häntä ja suren molempien puolesta, että emme voineet sattuneista syistä tutustua toisiimme. Luulen, että meissä oli paljon samaa. Olet oikeassa kirjoituksessasi. Itseasiassa, olette kaikki oikeassa tuomitessani kirjoituksiani.

Olin ilkeä hänelle. Ei hän sellaista lopulta ansainnut.

Elämäni raiteilleen saattaminen on työlästä, mutta uskoisin onnistuvani. :)

Tänään oli ihana, keväinen päivä.

auringossa asuva kirjoitti:

En puhu tietoisesti omista virheistäni, voisin sanoa niitä kasvotusten hänelle. En teille tänne. Tiedän kyllä omat virheeni, mutta mielestäni suuttumukseni ja raivoni kasvoivat vasta ajan kuluessa, mitä kauemmin meni aikaa erostamme.

En tiedä, mihin oireyhtymään viittaat, mutta kyllä tänne maailmaan ihmeellisyyksiä mahtuu. Toisaalta, vihani on vaihtelevaa. Toisaalta kaipaan häntä ja suren molempien puolesta, että emme voineet sattuneista syistä tutustua toisiimme. Luulen, että meissä oli paljon samaa. Olet oikeassa kirjoituksessasi. Itseasiassa, olette kaikki oikeassa tuomitessani kirjoituksiani.

Olin ilkeä hänelle. Ei hän sellaista lopulta ansainnut.

Elämäni raiteilleen saattaminen on työlästä, mutta uskoisin onnistuvani. :)

Tänään oli ihana, keväinen päivä.

Lue lisää

Kiitos auringossa asuva: mahtavaa lukea viimeinen kommenttisi. Miten moninaisia tunteita näihin tilanteisiin tosiasiassa mahtuu! Asiat eivät tosiaankaan ole yksinkertaisia ja sitä kantaa itsekin täysin ristiriidassa olevia tunteita toista kohtaa. Välillä jokin tunnelma kärjistyy ja yhtäkkiä tuleekin vastakkaisia tunteita. Ehkä toi viha vaan kuuluu eroprosessiin, ikään kuin vihan voimalla yrittää irtaantua, ja sitten kun se laantuu, on jo pitkällä? Sen toisen puolesta toivon, että keskustelet tästä kaikesta myös hänen kanssaan.

Otit alkuun sen "toisen" osapuolen roolin täällä ja sekin herätteli kiinnostavasti reaktioita. Kuten meissä, jotka havahduttiin, ettei halutakaan kuulla, olla yhteydessä ja selvittää, jos se toinen onkin täynnä vihaa ja yksisuuntaisia syytöksiä. Moni oli eri mieltä ja saa olla vastedeskin mutta hienoa, että keskustelu kärjistymisestä huolimatta jatkuu ja monipuolistuu.

Ihana päivä tänään.

??? kirjoitti:

Kiitos auringossa asuva: mahtavaa lukea viimeinen kommenttisi. Miten moninaisia tunteita näihin tilanteisiin tosiasiassa mahtuu! Asiat eivät tosiaankaan ole yksinkertaisia ja sitä kantaa itsekin täysin ristiriidassa olevia tunteita toista kohtaa. Välillä jokin tunnelma kärjistyy ja yhtäkkiä tuleekin vastakkaisia tunteita. Ehkä toi viha vaan kuuluu eroprosessiin, ikään kuin vihan voimalla yrittää irtaantua, ja sitten kun se laantuu, on jo pitkällä? Sen toisen puolesta toivon, että keskustelet tästä kaikesta myös hänen kanssaan.

Otit alkuun sen "toisen" osapuolen roolin täällä ja sekin herätteli kiinnostavasti reaktioita. Kuten meissä, jotka havahduttiin, ettei halutakaan kuulla, olla yhteydessä ja selvittää, jos se toinen onkin täynnä vihaa ja yksisuuntaisia syytöksiä. Moni oli eri mieltä ja saa olla vastedeskin mutta hienoa, että keskustelu kärjistymisestä huolimatta jatkuu ja monipuolistuu.

Ihana päivä tänään.

Lue lisää

Minusta auringossa asuvan ailahtelu on suoraan sanottuna pelottavaa... hän oli ensin täynnä kihisevää vihaa (ventovieraalle!) sitkeästi, ja sitten yhtäkkiä kun ulkona on hyvä keli, hän onkin täysin toista mieltä. Tämä jälkimmäinen moodi oli tosi jees, toivottavasti AA pitää siitä kiinni, mutta enpä usko... Miten muka pystyisi tapaamaan tuon ihmisen?

Eri mieltä kirjoitti:

Minusta auringossa asuvan ailahtelu on suoraan sanottuna pelottavaa... hän oli ensin täynnä kihisevää vihaa (ventovieraalle!) sitkeästi, ja sitten yhtäkkiä kun ulkona on hyvä keli, hän onkin täysin toista mieltä. Tämä jälkimmäinen moodi oli tosi jees, toivottavasti AA pitää siitä kiinni, mutta enpä usko... Miten muka pystyisi tapaamaan tuon ihmisen?

Lue lisää

On, olenkin ailahtelevainen ihminen hänen suhteensa. Minä pelkään häntä ja hänen tiettyä tapaansa saada minut koukutettua, tosiasia. Itsesuojelua osaksi.

Toisaalta olen ollut hänelle kyllä jäätävän ilkeä, en voi sille mitään. Enkä ihmettele yhtään jos hän pysyy kaukana. Enkä minä pystyisikään tapaamaan häntä.

Voisin kyllä -jos joskus eteen tulee- niin uskoa sanovani hänelle ohimennen että älä muista pahalla.Muuta en edes kehtaisi.

Minulla ei muuten ole edes oikeata käsitystä siitä, mitä lopulta merkitsin hänelle. En tiedä. Ehkä suurin viha tuleekin ylhäällä mainituissa asioissa ja siitä, että minä koin hänet niin ihanana ihmisenä kaikesta huolimatta. Mutta ero kasvatti tapahtumat vuoren kokoiseksi painajaisiksi, ja ajan kuluessa kävi sitten näin.

auringossa asuva kirjoitti:

On, olenkin ailahtelevainen ihminen hänen suhteensa. Minä pelkään häntä ja hänen tiettyä tapaansa saada minut koukutettua, tosiasia. Itsesuojelua osaksi.

Toisaalta olen ollut hänelle kyllä jäätävän ilkeä, en voi sille mitään. Enkä ihmettele yhtään jos hän pysyy kaukana. Enkä minä pystyisikään tapaamaan häntä.

Voisin kyllä -jos joskus eteen tulee- niin uskoa sanovani hänelle ohimennen että älä muista pahalla.Muuta en edes kehtaisi.

Minulla ei muuten ole edes oikeata käsitystä siitä, mitä lopulta merkitsin hänelle. En tiedä. Ehkä suurin viha tuleekin ylhäällä mainituissa asioissa ja siitä, että minä koin hänet niin ihanana ihmisenä kaikesta huolimatta. Mutta ero kasvatti tapahtumat vuoren kokoiseksi painajaisiksi, ja ajan kuluessa kävi sitten näin.

Lue lisää

Tää herättää nyt minussa miljoona kysymystä, mikä ei ole tapaistani. En ole niinkään utelias kenenkään yksittäisen elämän suhteen, eikä tarvi vastata, yritän nyt vaan muodostaa edes itselle ajatuksia, mitä kirjoituksesi herättää, mitä vastaavasta ajatella?

Mistä siinä pelossa on kyse? Voiko mukana olla myös pelkoa omia tunteitaan kohtaan (pelosta on tässä ketjussa kyllä hienoja aspekteja noussut esiinkin). Vai onko se toinen henkilönä nimenomaan pelottava, hän vai hänen vaikutuksensa sinuun?

Miksi ette voineet tutustua paremmin? Miksi olet ollut jäätävän ilkeä, mikset muka voi sille mitään?! Mikset pysty tapaamaan? Ovatkohan nämä tämänhetkisiä tuntemuksia kärjistyneessä tilanteessa? Toivottavasti ovat ja pääset johonkin parempaan tulemaan sitten kun olet siihen valmis. Ajan kanssa. Mutta toisaalta, aika on toiminut sinua vastaan, mikäli se on vain kerryttänyt vihaa.

Omakohtaisesti voin todeta, että jos se minun toinen osapuoleni sanoisi vain ohimennen "älä muista pahalla" niin saisin siitä "lievät" viha-reaktiot aikaan. Siinäkö kaikki, mitä sanottavana! Enkö minä ja eikö me yhdessä ansaita jotain parempaa?

Ja kaiken tämän päälle sanot, että koit hänet ihanana ihmisenä kaikesta huolimatta. Eikö tässä ole se ydin johon tarttua, josta yrittää saada otetta ja minkä varassa toimia?

Mitä haaskausta ja hukkaa. Kuinka monta ihmisrauniota täällä kirjoittaa tai keskustelua seuraa, jotka kärsivät samasta tilanteesta: ikävästä erosta, selvittämättömistä väleistä, omaan elämän kasaamisen vaikeudesta näistä johtuen, jumittumisesta kaikkeen kamalaan, jne. Voi ei. Saisipa nyt jonkun viisaan vastauksen tähän.

auringossa asuva kirjoitti:

On, olenkin ailahtelevainen ihminen hänen suhteensa. Minä pelkään häntä ja hänen tiettyä tapaansa saada minut koukutettua, tosiasia. Itsesuojelua osaksi.

Toisaalta olen ollut hänelle kyllä jäätävän ilkeä, en voi sille mitään. Enkä ihmettele yhtään jos hän pysyy kaukana. Enkä minä pystyisikään tapaamaan häntä.

Voisin kyllä -jos joskus eteen tulee- niin uskoa sanovani hänelle ohimennen että älä muista pahalla.Muuta en edes kehtaisi.

Minulla ei muuten ole edes oikeata käsitystä siitä, mitä lopulta merkitsin hänelle. En tiedä. Ehkä suurin viha tuleekin ylhäällä mainituissa asioissa ja siitä, että minä koin hänet niin ihanana ihmisenä kaikesta huolimatta. Mutta ero kasvatti tapahtumat vuoren kokoiseksi painajaisiksi, ja ajan kuluessa kävi sitten näin.

Lue lisää

"Minä pelkään häntä ja hänen tiettyä tapaansa saada minut koukutettua". Eiköhän tuo kuulu rakkauteen. Olet joutunut paniikkiin, koska olet sitoutumiskammoinen. Kannattaisi pohtia sitä.

Sitoutumiskammo: kirjoitti:

"Minä pelkään häntä ja hänen tiettyä tapaansa saada minut koukutettua". Eiköhän tuo kuulu rakkauteen. Olet joutunut paniikkiin, koska olet sitoutumiskammoinen. Kannattaisi pohtia sitä.

Lue lisää

Veikeää sinänsä, että aur.asuva pitää pahana toisen koukuttamista. Minä nähkääs sain kuulla syytöksiä juuri tuosta. Että manipuloin häntä. Siis että manipuloin hänet olemaan itseni kanssa, että olen oveluudessani lyömätön. Nyt se vain hymähdyttää ja huvittaa enää, silloin se pöyristytti, raivostutti ja suretti. Minähän "vain" rakastin, hän piti minua kierona koukuttajana. Mutta tulin samaan johtopäätökseen kuin edellinen kirjoittaja: taisin olla pahasti sitoutumiskammoisen ihmisen kanssa tekemisissä.

Ja korostan yhä aur.asuvalle, että en ole hänen hänensä.

Puhu kirjoitti:

Veikeää sinänsä, että aur.asuva pitää pahana toisen koukuttamista. Minä nähkääs sain kuulla syytöksiä juuri tuosta. Että manipuloin häntä. Siis että manipuloin hänet olemaan itseni kanssa, että olen oveluudessani lyömätön. Nyt se vain hymähdyttää ja huvittaa enää, silloin se pöyristytti, raivostutti ja suretti. Minähän "vain" rakastin, hän piti minua kierona koukuttajana. Mutta tulin samaan johtopäätökseen kuin edellinen kirjoittaja: taisin olla pahasti sitoutumiskammoisen ihmisen kanssa tekemisissä.

Ja korostan yhä aur.asuvalle, että en ole hänen hänensä.

Lue lisää

Puhu, en pidä sinua hänenä, kuten olen todennutkin tuolla :) Ja totesinkin, että minulla ei lopulta ole kädessä kuin omat tunteeni, ei mitään käsitystä toisen aikeista ja tunteista.

En usko, että olen sitoutumiskammoinen. Kävin lueskelemassa sitoutumiskammosta, eikä ne pitäneet paikkaansa kohdallani. Ehkä mennyt oma elämäni aiheutti sen, että siinä elämäntilanteessa toimin tavallani. Toisaalta, riippumattomuus kenestäkään on järkevä turva, jotta pystyy /uskaltaa heittäytyä elämän vietäväksi. Se on totta. Luottamus liikaa toiseen on aika sinisilmäistä ja jokseenkin naiviia, vaikka se pelkkä usko rakkauteen sekoittaakin huumaavalla tavallä pään. Että ei muuta tarvitse jne :)

Ehkä teidän pitää ajatella syvemmin sitoutumiskammoista ihmistä ja pelkoa ja sen syytä taustalla.

??? ihmetteli tuossa että mitä pelkään? Tuossa tulikin vastausta. En tiedä teidän vastapuolen kokemuksista, mutta itse kuitenkin uskon toimineeni sen verran tyhmästi, että minun -älä muista pahalla- olisi paljon sanottu. Itseasiassa minun ei tarvitse sanoa hänelle mitään. :/

auringossa asuva kirjoitti:

Puhu, en pidä sinua hänenä, kuten olen todennutkin tuolla :) Ja totesinkin, että minulla ei lopulta ole kädessä kuin omat tunteeni, ei mitään käsitystä toisen aikeista ja tunteista.

En usko, että olen sitoutumiskammoinen. Kävin lueskelemassa sitoutumiskammosta, eikä ne pitäneet paikkaansa kohdallani. Ehkä mennyt oma elämäni aiheutti sen, että siinä elämäntilanteessa toimin tavallani. Toisaalta, riippumattomuus kenestäkään on järkevä turva, jotta pystyy /uskaltaa heittäytyä elämän vietäväksi. Se on totta. Luottamus liikaa toiseen on aika sinisilmäistä ja jokseenkin naiviia, vaikka se pelkkä usko rakkauteen sekoittaakin huumaavalla tavallä pään. Että ei muuta tarvitse jne :)

Ehkä teidän pitää ajatella syvemmin sitoutumiskammoista ihmistä ja pelkoa ja sen syytä taustalla.

??? ihmetteli tuossa että mitä pelkään? Tuossa tulikin vastausta. En tiedä teidän vastapuolen kokemuksista, mutta itse kuitenkin uskon toimineeni sen verran tyhmästi, että minun -älä muista pahalla- olisi paljon sanottu. Itseasiassa minun ei tarvitse sanoa hänelle mitään. :/

Lue lisää

Kiinnostavia näkemyksiä, enkä millään malta pysytellä sivussa keskustelusta. Emmehän me voi tietää, millainen tilanne aa:lla on ollut ja miksi hän reagoi noin raivonsekaisin tuntein toiseen ihmiseen. Ehkä hän todella on sitoutumiskammoinen tai sitten tietää omat syynsä, ettei sitoutuminen toiseen ole mahdollista. Hänhän kirjoittaa, ettei lopultakaan tiedä toisen tunteita ja aikeita. Ehkä se onkin osasyy siihen, että aa:ssa on noin voimakasta raivoa. Epämääräisyys, keskeneräisyys jne. vievät voimat, jos niitä pitää sietää pitkään ja jos tilanne ei etene mihinkään suuntaan. Sitäpaitsi aa vaikuttaa voimakkaasti tuntevalta ihmiseltä, joten ehkä tunteminen on ollut henkistä jaksamista kuluttavaa.

Jos tilanne onkin se, että aa tietää tai tarkkavaistoisuudessaan arvaa, ettei toisella ole vakavia aikeita. Aa voi kokea sen tunteilla leikkimisenä. Voihan myös olla, ettei aa tiedä itsekään, mitä haluaa ja haluaako mitään, pitääkö hänen tehdä jotain konkreettista vai jättää tekemättä, ja tämän tietämättömyyden seurauksena on uupunut ja projisoi ikävät tunteet toiseen osapuoleen. Toinen voi olla hyvinkin ihastunut mutta omista syistään haluaa pysyä etäällä, ja tämä voi tuntua loukkaavalta.

Aa kokee toisen "ihanana" ja silti ilkeilee tälle. Tulee mieleen, että aa:lla on huono itsetunto ja hän kokee itsensä niin huonoksi, että halua musertaa toisen, jottei hänen tarvitsisi katsoa tätä ylöspäin. Terveitsetuntoinen ihminen katsoo toista ihmistä samalta tasolta eikä tee rakkaudesta tasoajattelua, jossa koetaan riittämättömyyttä tai paremmuutta suhteessa toiseen. Tai jos riittämättömyyttä kokeekin, mikä lienee tavallista ihastumisvaiheessa, niin hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei pyri rikkomaan toista, että pääsisi hallitsemaan murusia.

Ok, tämä on vain tällaista arvaamista eikä kuulu meille ulkopuolisille. Itse olen ollut "jäätävän ilkeyden" kohteena, ja kyllä sen voin sanoa, että vaikka syitä siihen osaan aavistaa ja tiedän toimineeni väärin ja taitamattomasi, en siltikään hyväksy ilkeyttä. Tavoitteellinen toisen rikkominen on mielestäni niin ala-arvoista toimintaa, etten halua olla tietoisesti ilkeän ihmisen kanssa tekemisissä. Paljon voin antaa anteeksi sanoja, tekoja, tekemättömyyttä, hankalilta tuntuvia luonteenpiirteitä jne., mutta tässä tulee raja vastaan. Ihminen, joka yrittää toista painamalla nousta itse ylemmäs, on sellainen, jonka lähipiiriin en halua kuulua. En vaikka toinen tuntuisi kuinka viehättävältä noin muuten.

Siinä vaiheessa, kun toinen oli jatkanut ilkeilyään riittävän kauan, hänen piikkinsä ja selkeät yrityksensä särkeä persoonani menettivät tehonsa kokonaan. Yksinkerteisesti juuri tällä hetkellä ne eivät merkitse enää mitään, kuten ei koko ihminenkään. Lähinnä hän herättää minussa sääliä, mikä ei lienee olisi hänelle mieluisa tieto. Ihmisen, joka on täynnä vihaa, katkeruutta, epäluuloja ja valheellisia olettamuksia, elämän täytyy olla raskasta. Ainakin se voisi olla paljon antoisampaakin. Toisaalta jos tämä ihminen ei tunne sanoistaan ja teoistaan syyllisyyttä tai mitään tunteita vaan pelkkää rauhaa ja tasapainoista oloa, niin kahta enemmän häntä säälin. Tunnekylmyys on jotain hirveää ja myös siihen liittyy tietty diagnoosi.

Onneksi meistä jokainen voi valita itse, millaisen ihmisen päästää lähelleen ja millaisen pitää etäällä. Usein kai oma vaistomme varoittaa ajoissa, ja siksikin lähempi tutustuminen voi jäädä tapahtumatta, vaikka ihastusta olisikin. Omat virheensä on hyvä tiedostaa ja myöntää, mutta kaikkea ei tarvitse ottaa omalla vastuulleen. Siinä vaiheessa, kun on pyytänyt anteeksi ja toinen yhä jatkaa kylmäävää ilkeyttään, saa mielestäni luovuttaa. Silloin saa olla onnellinen, ettei tarvitse jakaa elämäänsä ihmisen kanssa, joka aiheuttaa vain tuskaa ja pahaa mieltä. Kummasti sitä alkaa olla kiitollinen kaikista niistä ihmissuhteista, jotka perustuvat tasa-arvoisuuteen, kunnioitukseen ja kiintymykseen.

13+12 kirjoitti:

Kiinnostavia näkemyksiä, enkä millään malta pysytellä sivussa keskustelusta. Emmehän me voi tietää, millainen tilanne aa:lla on ollut ja miksi hän reagoi noin raivonsekaisin tuntein toiseen ihmiseen. Ehkä hän todella on sitoutumiskammoinen tai sitten tietää omat syynsä, ettei sitoutuminen toiseen ole mahdollista. Hänhän kirjoittaa, ettei lopultakaan tiedä toisen tunteita ja aikeita. Ehkä se onkin osasyy siihen, että aa:ssa on noin voimakasta raivoa. Epämääräisyys, keskeneräisyys jne. vievät voimat, jos niitä pitää sietää pitkään ja jos tilanne ei etene mihinkään suuntaan. Sitäpaitsi aa vaikuttaa voimakkaasti tuntevalta ihmiseltä, joten ehkä tunteminen on ollut henkistä jaksamista kuluttavaa.

Jos tilanne onkin se, että aa tietää tai tarkkavaistoisuudessaan arvaa, ettei toisella ole vakavia aikeita. Aa voi kokea sen tunteilla leikkimisenä. Voihan myös olla, ettei aa tiedä itsekään, mitä haluaa ja haluaako mitään, pitääkö hänen tehdä jotain konkreettista vai jättää tekemättä, ja tämän tietämättömyyden seurauksena on uupunut ja projisoi ikävät tunteet toiseen osapuoleen. Toinen voi olla hyvinkin ihastunut mutta omista syistään haluaa pysyä etäällä, ja tämä voi tuntua loukkaavalta.

Aa kokee toisen "ihanana" ja silti ilkeilee tälle. Tulee mieleen, että aa:lla on huono itsetunto ja hän kokee itsensä niin huonoksi, että halua musertaa toisen, jottei hänen tarvitsisi katsoa tätä ylöspäin. Terveitsetuntoinen ihminen katsoo toista ihmistä samalta tasolta eikä tee rakkaudesta tasoajattelua, jossa koetaan riittämättömyyttä tai paremmuutta suhteessa toiseen. Tai jos riittämättömyyttä kokeekin, mikä lienee tavallista ihastumisvaiheessa, niin hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei pyri rikkomaan toista, että pääsisi hallitsemaan murusia.

Ok, tämä on vain tällaista arvaamista eikä kuulu meille ulkopuolisille. Itse olen ollut "jäätävän ilkeyden" kohteena, ja kyllä sen voin sanoa, että vaikka syitä siihen osaan aavistaa ja tiedän toimineeni väärin ja taitamattomasi, en siltikään hyväksy ilkeyttä. Tavoitteellinen toisen rikkominen on mielestäni niin ala-arvoista toimintaa, etten halua olla tietoisesti ilkeän ihmisen kanssa tekemisissä. Paljon voin antaa anteeksi sanoja, tekoja, tekemättömyyttä, hankalilta tuntuvia luonteenpiirteitä jne., mutta tässä tulee raja vastaan. Ihminen, joka yrittää toista painamalla nousta itse ylemmäs, on sellainen, jonka lähipiiriin en halua kuulua. En vaikka toinen tuntuisi kuinka viehättävältä noin muuten.

Siinä vaiheessa, kun toinen oli jatkanut ilkeilyään riittävän kauan, hänen piikkinsä ja selkeät yrityksensä särkeä persoonani menettivät tehonsa kokonaan. Yksinkerteisesti juuri tällä hetkellä ne eivät merkitse enää mitään, kuten ei koko ihminenkään. Lähinnä hän herättää minussa sääliä, mikä ei lienee olisi hänelle mieluisa tieto. Ihmisen, joka on täynnä vihaa, katkeruutta, epäluuloja ja valheellisia olettamuksia, elämän täytyy olla raskasta. Ainakin se voisi olla paljon antoisampaakin. Toisaalta jos tämä ihminen ei tunne sanoistaan ja teoistaan syyllisyyttä tai mitään tunteita vaan pelkkää rauhaa ja tasapainoista oloa, niin kahta enemmän häntä säälin. Tunnekylmyys on jotain hirveää ja myös siihen liittyy tietty diagnoosi.

Onneksi meistä jokainen voi valita itse, millaisen ihmisen päästää lähelleen ja millaisen pitää etäällä. Usein kai oma vaistomme varoittaa ajoissa, ja siksikin lähempi tutustuminen voi jäädä tapahtumatta, vaikka ihastusta olisikin. Omat virheensä on hyvä tiedostaa ja myöntää, mutta kaikkea ei tarvitse ottaa omalla vastuulleen. Siinä vaiheessa, kun on pyytänyt anteeksi ja toinen yhä jatkaa kylmäävää ilkeyttään, saa mielestäni luovuttaa. Silloin saa olla onnellinen, ettei tarvitse jakaa elämäänsä ihmisen kanssa, joka aiheuttaa vain tuskaa ja pahaa mieltä. Kummasti sitä alkaa olla kiitollinen kaikista niistä ihmissuhteista, jotka perustuvat tasa-arvoisuuteen, kunnioitukseen ja kiintymykseen.

Lue lisää

Kirjoitat hyvin, ja näin itsekin ajatelisin ihmisestä, joka ei herättä sen suurempaa tunnetta.

Tavoitteellinen itsetunnon rikkominen ei ole ollut tavoitteenani, vaan oma kipuni ja kokemani kärsimys.

Mutta tässä keskustelussa onkin hyvä muistaa, että kommenttini lähti nimimerkillä puhun kommenteista ja pohdinnoista.

Aikaa on kuitenkin kulunut ja hän on jo käytöksellään kertaalleen rikkonut minut niin monta kertaa, että se säälittävyyteni hänen mielestäään on lähinnä helpotus. Siitä on hyvä nousta. Sillä jopa se on helpompi kestää kuin rakkaus :) Tämä lähinnä taas kommenttina, JOS olisit nyt hän.

Minusta tuo "hyvä itsetunto" vertaus on rakkaudesta puhuttaessa hieman väärä.

Voin todellakin sanoa, että itsetuntoni oli olematon tuolloin, mutta mitä se lopulta merkitsee... Olen kuitenkin voittanut tavallaan itseni tekemällä sen mitä tein. Eli tunnustamalla hänelle miksi olin häntä kohtaan sellainen kuin olin.

auringossa asuva kirjoitti:

Kirjoitat hyvin, ja näin itsekin ajatelisin ihmisestä, joka ei herättä sen suurempaa tunnetta.

Tavoitteellinen itsetunnon rikkominen ei ole ollut tavoitteenani, vaan oma kipuni ja kokemani kärsimys.

Mutta tässä keskustelussa onkin hyvä muistaa, että kommenttini lähti nimimerkillä puhun kommenteista ja pohdinnoista.

Aikaa on kuitenkin kulunut ja hän on jo käytöksellään kertaalleen rikkonut minut niin monta kertaa, että se säälittävyyteni hänen mielestäään on lähinnä helpotus. Siitä on hyvä nousta. Sillä jopa se on helpompi kestää kuin rakkaus :) Tämä lähinnä taas kommenttina, JOS olisit nyt hän.

Minusta tuo "hyvä itsetunto" vertaus on rakkaudesta puhuttaessa hieman väärä.

Voin todellakin sanoa, että itsetuntoni oli olematon tuolloin, mutta mitä se lopulta merkitsee... Olen kuitenkin voittanut tavallaan itseni tekemällä sen mitä tein. Eli tunnustamalla hänelle miksi olin häntä kohtaan sellainen kuin olin.

Lue lisää

Miten muuten joku voi erota ihmisestä aikuismaisesti? Tietysti jos ollaan ihan kaveripohjalla, mutta se on eri asia....Toisella on aina enemmän tunnetta kuin toisella ja mielestäni silloin sillä, jonka tunteet ovat enemmän hallittavissa, pitäisi kyllä osata ottaa huomioon mitä on tulossa? Tai sitten hänenkin pitäisi oppia....

Sehän vasta julmaa onkin, jos kylmän viileästi toetaa että sinusta ei ole edes hallitsemaan tunteitasi?

Aika yli-ihminen pitää olla, jos rakastuttuaan pystyy suhtautumaan järkevästi ja rationaalisesti siihen, että toinen ei vain tunne samoin. ...

Olet avannut sydämesi jollekin ja vastauksena on arvostelua omista heikkouksistasi....

auringossa asuva kirjoitti:

Kirjoitat hyvin, ja näin itsekin ajatelisin ihmisestä, joka ei herättä sen suurempaa tunnetta.

Tavoitteellinen itsetunnon rikkominen ei ole ollut tavoitteenani, vaan oma kipuni ja kokemani kärsimys.

Mutta tässä keskustelussa onkin hyvä muistaa, että kommenttini lähti nimimerkillä puhun kommenteista ja pohdinnoista.

Aikaa on kuitenkin kulunut ja hän on jo käytöksellään kertaalleen rikkonut minut niin monta kertaa, että se säälittävyyteni hänen mielestäään on lähinnä helpotus. Siitä on hyvä nousta. Sillä jopa se on helpompi kestää kuin rakkaus :) Tämä lähinnä taas kommenttina, JOS olisit nyt hän.

Minusta tuo "hyvä itsetunto" vertaus on rakkaudesta puhuttaessa hieman väärä.

Voin todellakin sanoa, että itsetuntoni oli olematon tuolloin, mutta mitä se lopulta merkitsee... Olen kuitenkin voittanut tavallaan itseni tekemällä sen mitä tein. Eli tunnustamalla hänelle miksi olin häntä kohtaan sellainen kuin olin.

Lue lisää

Aikaa on siis kulunut, ja hän on käytöksellään rikkonut sinut monta kertaa. Siinä on ihan hyvät lähtökohdat, joista kulkien voit vähitellen unohtaa ihmisen, jota et olisi halunnut kohdatakaan. Jossakin vaiheessa et enää muistakaan tuota tyyppiä kuin joskus ohimennen.

Kestät sääliä paremmin kuin rakkautta. Voi sinua poloista. Muuta en tähän kirjoita.

Todellisessa elämässä tiedän hänen kokeneen samoin, eli hän ei kestänyt minulta edes ystävällisyyttä, ja sen hän teki selkeästi tiettäväksi. En halua tarkemmin täällä kertoa, mutta kaikkia ihmisiä ei selvästikään ole tarkoitettu edes kavereiksi toisilleen. Mistään reppanasta ei ole kyse.

Luulen, että omalla kohdallani toinen pelkäsi sitä, että minä voisin olla ihminen, joka pääsisi liian lähelle. Siis tunkeutuisi ihon alle. Samaa pelkäsin hänestä.

En ole katkera enkä jostakin syystä muista häntä pahalla, vaikka syytä totisesti olisi. Olen helpottunut, kun hän ei kuulu elämääni millään tavalla eikä tule koskaan kuulumaan. Sitäpaitsi "omasta" ihmisestäni tiedän, että hänellä on monet asiat ihan hyvin ja järjestyksessä. Hänen tunne-elämänsä ei loppu viimein edes kuulu minulle.

13+12 kirjoitti:

Aikaa on siis kulunut, ja hän on käytöksellään rikkonut sinut monta kertaa. Siinä on ihan hyvät lähtökohdat, joista kulkien voit vähitellen unohtaa ihmisen, jota et olisi halunnut kohdatakaan. Jossakin vaiheessa et enää muistakaan tuota tyyppiä kuin joskus ohimennen.

Kestät sääliä paremmin kuin rakkautta. Voi sinua poloista. Muuta en tähän kirjoita.

Todellisessa elämässä tiedän hänen kokeneen samoin, eli hän ei kestänyt minulta edes ystävällisyyttä, ja sen hän teki selkeästi tiettäväksi. En halua tarkemmin täällä kertoa, mutta kaikkia ihmisiä ei selvästikään ole tarkoitettu edes kavereiksi toisilleen. Mistään reppanasta ei ole kyse.

Luulen, että omalla kohdallani toinen pelkäsi sitä, että minä voisin olla ihminen, joka pääsisi liian lähelle. Siis tunkeutuisi ihon alle. Samaa pelkäsin hänestä.

En ole katkera enkä jostakin syystä muista häntä pahalla, vaikka syytä totisesti olisi. Olen helpottunut, kun hän ei kuulu elämääni millään tavalla eikä tule koskaan kuulumaan. Sitäpaitsi "omasta" ihmisestäni tiedän, että hänellä on monet asiat ihan hyvin ja järjestyksessä. Hänen tunne-elämänsä ei loppu viimein edes kuulu minulle.

Lue lisää

Hei, älä muista pahalla, sanon sulle.

http://www.youtube.com/watch?v=UqNz4kKYQ6s

auringossa asuva kirjoitti:

Hei, älä muista pahalla, sanon sulle.

http://www.youtube.com/watch?v=UqNz4kKYQ6s

Lue lisää

Niin tämä on meille molemille...

13+12 kirjoitti:

Aikaa on siis kulunut, ja hän on käytöksellään rikkonut sinut monta kertaa. Siinä on ihan hyvät lähtökohdat, joista kulkien voit vähitellen unohtaa ihmisen, jota et olisi halunnut kohdatakaan. Jossakin vaiheessa et enää muistakaan tuota tyyppiä kuin joskus ohimennen.

Kestät sääliä paremmin kuin rakkautta. Voi sinua poloista. Muuta en tähän kirjoita.

Todellisessa elämässä tiedän hänen kokeneen samoin, eli hän ei kestänyt minulta edes ystävällisyyttä, ja sen hän teki selkeästi tiettäväksi. En halua tarkemmin täällä kertoa, mutta kaikkia ihmisiä ei selvästikään ole tarkoitettu edes kavereiksi toisilleen. Mistään reppanasta ei ole kyse.

Luulen, että omalla kohdallani toinen pelkäsi sitä, että minä voisin olla ihminen, joka pääsisi liian lähelle. Siis tunkeutuisi ihon alle. Samaa pelkäsin hänestä.

En ole katkera enkä jostakin syystä muista häntä pahalla, vaikka syytä totisesti olisi. Olen helpottunut, kun hän ei kuulu elämääni millään tavalla eikä tule koskaan kuulumaan. Sitäpaitsi "omasta" ihmisestäni tiedän, että hänellä on monet asiat ihan hyvin ja järjestyksessä. Hänen tunne-elämänsä ei loppu viimein edes kuulu minulle.

Lue lisää

on heitä, jotka eivät kykene lämpimään, tasavertaiseen parisuhteeseen. Jotenkin aa: n kommenteista voi rivien välistä lukea sietämätöntä kilpailua toisen osapuolen kanssa, eikä juurikaan anteeksiantoa ja toisen ymmärtämistä. Olen jumittunut tähän ketjuun, koska niin monella on samanlaisia kokemuksia. Miksi ihmiset eivät voi vain lähestyä toisiaan, tehdä sovintoa ja jatkaa elämäänsä ilman vihaa ja katkeruutta.

En olisi ikinä tiennyt tällaista olevankaan, jos en olisi törmännyt tähän yhteen ihmiseen ja vielä rakastunut. Luulen, että hänessä oli sitä jotain viehättävää dramaattisuutta, jonka en valitettavasti vielä silloin, kun olisin voinut perääntyä, tiennyt voivan kääntyä myös irvikuvakseen...

auringossa asuva kirjoitti:

Hei, älä muista pahalla, sanon sulle.

http://www.youtube.com/watch?v=UqNz4kKYQ6s

Lue lisää

En muista. Samoin. Anteeksi

13+12 kirjoitti:

Aikaa on siis kulunut, ja hän on käytöksellään rikkonut sinut monta kertaa. Siinä on ihan hyvät lähtökohdat, joista kulkien voit vähitellen unohtaa ihmisen, jota et olisi halunnut kohdatakaan. Jossakin vaiheessa et enää muistakaan tuota tyyppiä kuin joskus ohimennen.

Kestät sääliä paremmin kuin rakkautta. Voi sinua poloista. Muuta en tähän kirjoita.

Todellisessa elämässä tiedän hänen kokeneen samoin, eli hän ei kestänyt minulta edes ystävällisyyttä, ja sen hän teki selkeästi tiettäväksi. En halua tarkemmin täällä kertoa, mutta kaikkia ihmisiä ei selvästikään ole tarkoitettu edes kavereiksi toisilleen. Mistään reppanasta ei ole kyse.

Luulen, että omalla kohdallani toinen pelkäsi sitä, että minä voisin olla ihminen, joka pääsisi liian lähelle. Siis tunkeutuisi ihon alle. Samaa pelkäsin hänestä.

En ole katkera enkä jostakin syystä muista häntä pahalla, vaikka syytä totisesti olisi. Olen helpottunut, kun hän ei kuulu elämääni millään tavalla eikä tule koskaan kuulumaan. Sitäpaitsi "omasta" ihmisestäni tiedän, että hänellä on monet asiat ihan hyvin ja järjestyksessä. Hänen tunne-elämänsä ei loppu viimein edes kuulu minulle.

Lue lisää

Sinä "13 12" kyllä kuulostat itsekeskeiseltä, ylimieliseltä, laskelmoivalta, katkeralta ja kylmältä ihmiseltä.

Menikö se jotakuinkin niin että niin kauan kun kaikki oli pyyteetöntä palvontaa, sinä olit mukana, mutta kun sinun toimintaasi kyseenalaistettiin eikä palaute ollutkaan pelkkää hunajaa vaan jotain inhimillistä -tuo toinen luokiteltiinkin uudestaan? Jopa diagnosoitiin :D

Voi niitä jotka tiellesi osuvat.

13+12 kirjoitti:

Kiinnostavia näkemyksiä, enkä millään malta pysytellä sivussa keskustelusta. Emmehän me voi tietää, millainen tilanne aa:lla on ollut ja miksi hän reagoi noin raivonsekaisin tuntein toiseen ihmiseen. Ehkä hän todella on sitoutumiskammoinen tai sitten tietää omat syynsä, ettei sitoutuminen toiseen ole mahdollista. Hänhän kirjoittaa, ettei lopultakaan tiedä toisen tunteita ja aikeita. Ehkä se onkin osasyy siihen, että aa:ssa on noin voimakasta raivoa. Epämääräisyys, keskeneräisyys jne. vievät voimat, jos niitä pitää sietää pitkään ja jos tilanne ei etene mihinkään suuntaan. Sitäpaitsi aa vaikuttaa voimakkaasti tuntevalta ihmiseltä, joten ehkä tunteminen on ollut henkistä jaksamista kuluttavaa.

Jos tilanne onkin se, että aa tietää tai tarkkavaistoisuudessaan arvaa, ettei toisella ole vakavia aikeita. Aa voi kokea sen tunteilla leikkimisenä. Voihan myös olla, ettei aa tiedä itsekään, mitä haluaa ja haluaako mitään, pitääkö hänen tehdä jotain konkreettista vai jättää tekemättä, ja tämän tietämättömyyden seurauksena on uupunut ja projisoi ikävät tunteet toiseen osapuoleen. Toinen voi olla hyvinkin ihastunut mutta omista syistään haluaa pysyä etäällä, ja tämä voi tuntua loukkaavalta.

Aa kokee toisen "ihanana" ja silti ilkeilee tälle. Tulee mieleen, että aa:lla on huono itsetunto ja hän kokee itsensä niin huonoksi, että halua musertaa toisen, jottei hänen tarvitsisi katsoa tätä ylöspäin. Terveitsetuntoinen ihminen katsoo toista ihmistä samalta tasolta eikä tee rakkaudesta tasoajattelua, jossa koetaan riittämättömyyttä tai paremmuutta suhteessa toiseen. Tai jos riittämättömyyttä kokeekin, mikä lienee tavallista ihastumisvaiheessa, niin hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei pyri rikkomaan toista, että pääsisi hallitsemaan murusia.

Ok, tämä on vain tällaista arvaamista eikä kuulu meille ulkopuolisille. Itse olen ollut "jäätävän ilkeyden" kohteena, ja kyllä sen voin sanoa, että vaikka syitä siihen osaan aavistaa ja tiedän toimineeni väärin ja taitamattomasi, en siltikään hyväksy ilkeyttä. Tavoitteellinen toisen rikkominen on mielestäni niin ala-arvoista toimintaa, etten halua olla tietoisesti ilkeän ihmisen kanssa tekemisissä. Paljon voin antaa anteeksi sanoja, tekoja, tekemättömyyttä, hankalilta tuntuvia luonteenpiirteitä jne., mutta tässä tulee raja vastaan. Ihminen, joka yrittää toista painamalla nousta itse ylemmäs, on sellainen, jonka lähipiiriin en halua kuulua. En vaikka toinen tuntuisi kuinka viehättävältä noin muuten.

Siinä vaiheessa, kun toinen oli jatkanut ilkeilyään riittävän kauan, hänen piikkinsä ja selkeät yrityksensä särkeä persoonani menettivät tehonsa kokonaan. Yksinkerteisesti juuri tällä hetkellä ne eivät merkitse enää mitään, kuten ei koko ihminenkään. Lähinnä hän herättää minussa sääliä, mikä ei lienee olisi hänelle mieluisa tieto. Ihmisen, joka on täynnä vihaa, katkeruutta, epäluuloja ja valheellisia olettamuksia, elämän täytyy olla raskasta. Ainakin se voisi olla paljon antoisampaakin. Toisaalta jos tämä ihminen ei tunne sanoistaan ja teoistaan syyllisyyttä tai mitään tunteita vaan pelkkää rauhaa ja tasapainoista oloa, niin kahta enemmän häntä säälin. Tunnekylmyys on jotain hirveää ja myös siihen liittyy tietty diagnoosi.

Onneksi meistä jokainen voi valita itse, millaisen ihmisen päästää lähelleen ja millaisen pitää etäällä. Usein kai oma vaistomme varoittaa ajoissa, ja siksikin lähempi tutustuminen voi jäädä tapahtumatta, vaikka ihastusta olisikin. Omat virheensä on hyvä tiedostaa ja myöntää, mutta kaikkea ei tarvitse ottaa omalla vastuulleen. Siinä vaiheessa, kun on pyytänyt anteeksi ja toinen yhä jatkaa kylmäävää ilkeyttään, saa mielestäni luovuttaa. Silloin saa olla onnellinen, ettei tarvitse jakaa elämäänsä ihmisen kanssa, joka aiheuttaa vain tuskaa ja pahaa mieltä. Kummasti sitä alkaa olla kiitollinen kaikista niistä ihmissuhteista, jotka perustuvat tasa-arvoisuuteen, kunnioitukseen ja kiintymykseen.

Lue lisää

Kirjoitat hyvin mutta osa ajatuksistasi särähtää kovasti. En tiedä koko tarinaa, miten paljon ja millaista ilkeyttä siihen mahtuu mutta pidän mahdollisena, että sen voi aihettaa myös toisen syvä loukkaantuminen ja sinun reagoimattomuutesi. Pelkkä anteeksipyyntö ei aina riitä vaan parasta olisi pystyä keskustelemaan, mitä kaiken taustalla oli/on. Usein se vaatii aikaa ja vaivaa mutta lienee sen arvoista.

En usko vastaaviin vaistoihin lainkaan, eikö se ole lähinnä ensituntumaa jossa on liian paljon omien toiseen projisoimien tunteidensa varassa? Yrititkö oikeasti kuunnella ja tutustua toisen ajatuksiin ja ymmärtää tilannetta hänen kannaltaan? Tavoitteellinen toisen rikkominen kuulostaa jo pahimman luokan sosiopaatilta mutta entä jos kyse onkin vuorovaikutuksesta välillänne, ilkeys voi olla myös oire, toisen hallitsematonta pahaa oloa sinulta saamastasi kohtelusta.

Sääli kuvaamassasi muodossa kuulostaa lähinnä vihalta ja katkeruudelta, näin asettaudut itse hänen yläpuolelleen ja suhtaudut toiseen alentuvasti. Mikäli vielä osoitat käyttäytymiselläsi sääliä, tmv. kylmyyttä häntä kohtaan, en yhtään ihmettele, jos toinen menee pois tolaltaan ja ilkeyskierteellä ei tule olemaan mitään loppua. Kuvaamasi suhde kuulostaa kaikelta muulta kuin tasa-arvoon ja kunnioitukseen perustuvalta, ja mielestäni sinä olet siinä osallinen ja siitä osaltasi vastuussa. Ellei toisella sitten ole sitä diagnoosia, johon viittasit.

Sääli, niin monta kirjoitti:

on heitä, jotka eivät kykene lämpimään, tasavertaiseen parisuhteeseen. Jotenkin aa: n kommenteista voi rivien välistä lukea sietämätöntä kilpailua toisen osapuolen kanssa, eikä juurikaan anteeksiantoa ja toisen ymmärtämistä. Olen jumittunut tähän ketjuun, koska niin monella on samanlaisia kokemuksia. Miksi ihmiset eivät voi vain lähestyä toisiaan, tehdä sovintoa ja jatkaa elämäänsä ilman vihaa ja katkeruutta.

En olisi ikinä tiennyt tällaista olevankaan, jos en olisi törmännyt tähän yhteen ihmiseen ja vielä rakastunut. Luulen, että hänessä oli sitä jotain viehättävää dramaattisuutta, jonka en valitettavasti vielä silloin, kun olisin voinut perääntyä, tiennyt voivan kääntyä myös irvikuvakseen...

Lue lisää

Mielenkiintoinen tuo sinun näkemys tuosta kilpailusta.... Mikä kilpailu? Et voi tietää miten olen tunaroinut toisen edessä , koska olen rakastanut. Et myöskään tiedä elämäntilanteestani etkä mistään muustakaan menneisyydestäni. Se on toissijaista.

Tässä vaiheesa, kun kaikki on jo menetetty ja aikaa on kulunut ja on saanut pureskella ja kasvaa sitä luulee ainakin olevansa tietoinen rakkauden aiheuttamasta tuskasta!!

Sitä on rakkaus. Valitettavasti. Että miksi ei vain voi??? Tunteet.....Eikös se jo tästä ketjusta käy ilmi :)?

Rehellisesti, haluaisin lähimmäisteni kokevan ihan normaalin parisuhteen ilman todellista rakkautta!!! Se vie edeltään kaiken. Ihmettelen jonkun kipuilua esim. oman identiteettinsä kanssa -nykyisin he vaikuttavat lähinnä naiiveilta vrt rakkauteen. Jos rakastaa niin rakastaa eikä muulla ole väliä. :) Jos lähimmäiseni joskus kokevat rakastumisen, osaan jollakin tavalla olla sanoittamassa tunteita.....

Irvikuvaksi sen ei ole tarvetta kääntyä, vaan se voi myös kasvattaa ihmistä. Kaikella on tarkoituksensa.

??? kirjoitti:

Kirjoitat hyvin mutta osa ajatuksistasi särähtää kovasti. En tiedä koko tarinaa, miten paljon ja millaista ilkeyttä siihen mahtuu mutta pidän mahdollisena, että sen voi aihettaa myös toisen syvä loukkaantuminen ja sinun reagoimattomuutesi. Pelkkä anteeksipyyntö ei aina riitä vaan parasta olisi pystyä keskustelemaan, mitä kaiken taustalla oli/on. Usein se vaatii aikaa ja vaivaa mutta lienee sen arvoista.

En usko vastaaviin vaistoihin lainkaan, eikö se ole lähinnä ensituntumaa jossa on liian paljon omien toiseen projisoimien tunteidensa varassa? Yrititkö oikeasti kuunnella ja tutustua toisen ajatuksiin ja ymmärtää tilannetta hänen kannaltaan? Tavoitteellinen toisen rikkominen kuulostaa jo pahimman luokan sosiopaatilta mutta entä jos kyse onkin vuorovaikutuksesta välillänne, ilkeys voi olla myös oire, toisen hallitsematonta pahaa oloa sinulta saamastasi kohtelusta.

Sääli kuvaamassasi muodossa kuulostaa lähinnä vihalta ja katkeruudelta, näin asettaudut itse hänen yläpuolelleen ja suhtaudut toiseen alentuvasti. Mikäli vielä osoitat käyttäytymiselläsi sääliä, tmv. kylmyyttä häntä kohtaan, en yhtään ihmettele, jos toinen menee pois tolaltaan ja ilkeyskierteellä ei tule olemaan mitään loppua. Kuvaamasi suhde kuulostaa kaikelta muulta kuin tasa-arvoon ja kunnioitukseen perustuvalta, ja mielestäni sinä olet siinä osallinen ja siitä osaltasi vastuussa. Ellei toisella sitten ole sitä diagnoosia, johon viittasit.

Lue lisää

Siis ed. kommenttini menee suoraan 13 12, mikä lienee sisällöstäkin selvä.

Lisäkommentti sitä seuraavaan puheenvuoroosi: kuulostaa juuri siltä, että muistelet häntä erittäin pahalla ja kyllä hänen tunne-elämänsä kuuluu juuri sinulle, jos olet sitä mennyt pahasti sotkemaan. Ihmiset voivat pärjätä muussa elämässään kyllä mutta jäädä pysyvästi täysin hajalle kovista tunne-elämän kokemuksistaan johtuen.

Veikkaan, että olisit vieläkin helpottuneempi, jos olisit henkilön kanssa sovussa. Vastaava toisen elämästä poissulkeminen kuulostaa lähinnä väkivaltaiselta ajattelulta. Ellei hänellä sitten ole sitä diagnoosia ja sinä pätevä sellaista antamaan.

??? kirjoitti:

Kirjoitat hyvin mutta osa ajatuksistasi särähtää kovasti. En tiedä koko tarinaa, miten paljon ja millaista ilkeyttä siihen mahtuu mutta pidän mahdollisena, että sen voi aihettaa myös toisen syvä loukkaantuminen ja sinun reagoimattomuutesi. Pelkkä anteeksipyyntö ei aina riitä vaan parasta olisi pystyä keskustelemaan, mitä kaiken taustalla oli/on. Usein se vaatii aikaa ja vaivaa mutta lienee sen arvoista.

En usko vastaaviin vaistoihin lainkaan, eikö se ole lähinnä ensituntumaa jossa on liian paljon omien toiseen projisoimien tunteidensa varassa? Yrititkö oikeasti kuunnella ja tutustua toisen ajatuksiin ja ymmärtää tilannetta hänen kannaltaan? Tavoitteellinen toisen rikkominen kuulostaa jo pahimman luokan sosiopaatilta mutta entä jos kyse onkin vuorovaikutuksesta välillänne, ilkeys voi olla myös oire, toisen hallitsematonta pahaa oloa sinulta saamastasi kohtelusta.

Sääli kuvaamassasi muodossa kuulostaa lähinnä vihalta ja katkeruudelta, näin asettaudut itse hänen yläpuolelleen ja suhtaudut toiseen alentuvasti. Mikäli vielä osoitat käyttäytymiselläsi sääliä, tmv. kylmyyttä häntä kohtaan, en yhtään ihmettele, jos toinen menee pois tolaltaan ja ilkeyskierteellä ei tule olemaan mitään loppua. Kuvaamasi suhde kuulostaa kaikelta muulta kuin tasa-arvoon ja kunnioitukseen perustuvalta, ja mielestäni sinä olet siinä osallinen ja siitä osaltasi vastuussa. Ellei toisella sitten ole sitä diagnoosia, johon viittasit.

Lue lisää

Olet aivan oikeassa. Itseäni suojellakseni olen kylmettänyt itseni suhteessa tähän ihmiseen. On ollut pakko. Tämä koko kuvio on niin sekava, että en olisi kestänyt muuten.

Kuvittele kaksi täydellisen yhteensopimatonta ihmistä, jotka eivät ymmärrä yhtään toisiaan.

Olen saanut pahaa ilkeilyä osakseni.

Olen aiheuttanut toiselle paljon pahaa mieltä.

Nyt katse on horisonttiin päin enkä halua enää pyöriä pahassa olossa vaan nähdä kaiken hyvän, jota onneksi on.

Ihannetilannehan olisi, että kaikki puhusivat asiansa selviksi, mutta on olemassa ihmisiä, jotka eivät voi oikein olla edes samassa tilassa kahdestaan. Ei kaikkien välillä minkäänlainen suhde toimi. En olisi itsekään uskonut tätä aiemmin, mutta piti tämäkin kohdata elämässä.

Ääh, en halua tätä enempää selitellä.

??? kirjoitti:

Kirjoitat hyvin mutta osa ajatuksistasi särähtää kovasti. En tiedä koko tarinaa, miten paljon ja millaista ilkeyttä siihen mahtuu mutta pidän mahdollisena, että sen voi aihettaa myös toisen syvä loukkaantuminen ja sinun reagoimattomuutesi. Pelkkä anteeksipyyntö ei aina riitä vaan parasta olisi pystyä keskustelemaan, mitä kaiken taustalla oli/on. Usein se vaatii aikaa ja vaivaa mutta lienee sen arvoista.

En usko vastaaviin vaistoihin lainkaan, eikö se ole lähinnä ensituntumaa jossa on liian paljon omien toiseen projisoimien tunteidensa varassa? Yrititkö oikeasti kuunnella ja tutustua toisen ajatuksiin ja ymmärtää tilannetta hänen kannaltaan? Tavoitteellinen toisen rikkominen kuulostaa jo pahimman luokan sosiopaatilta mutta entä jos kyse onkin vuorovaikutuksesta välillänne, ilkeys voi olla myös oire, toisen hallitsematonta pahaa oloa sinulta saamastasi kohtelusta.

Sääli kuvaamassasi muodossa kuulostaa lähinnä vihalta ja katkeruudelta, näin asettaudut itse hänen yläpuolelleen ja suhtaudut toiseen alentuvasti. Mikäli vielä osoitat käyttäytymiselläsi sääliä, tmv. kylmyyttä häntä kohtaan, en yhtään ihmettele, jos toinen menee pois tolaltaan ja ilkeyskierteellä ei tule olemaan mitään loppua. Kuvaamasi suhde kuulostaa kaikelta muulta kuin tasa-arvoon ja kunnioitukseen perustuvalta, ja mielestäni sinä olet siinä osallinen ja siitä osaltasi vastuussa. Ellei toisella sitten ole sitä diagnoosia, johon viittasit.

Lue lisää

Siis kenelle sä puhuit nyt kolme kysymysmerkkiä`???

Minusta nuo ovat niitä rikollisa, jotka vangitaan amerikassa 800:ksi vuodeksi vankilaan poliisin murhasta, ja jotka uskovat että raamatun kertomukset ovat tätä päivää....
ja että maailman loppu tulee 12.5. 2016. googletin...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Epäsosiaalinen_persoonallisuus


Tosdella kiva saada joltakin joku sosiopaatin leima otsaan :) Kuka ymmärtää ja mitä.....

auringossa asuva kirjoitti:

Puhu, en pidä sinua hänenä, kuten olen todennutkin tuolla :) Ja totesinkin, että minulla ei lopulta ole kädessä kuin omat tunteeni, ei mitään käsitystä toisen aikeista ja tunteista.

En usko, että olen sitoutumiskammoinen. Kävin lueskelemassa sitoutumiskammosta, eikä ne pitäneet paikkaansa kohdallani. Ehkä mennyt oma elämäni aiheutti sen, että siinä elämäntilanteessa toimin tavallani. Toisaalta, riippumattomuus kenestäkään on järkevä turva, jotta pystyy /uskaltaa heittäytyä elämän vietäväksi. Se on totta. Luottamus liikaa toiseen on aika sinisilmäistä ja jokseenkin naiviia, vaikka se pelkkä usko rakkauteen sekoittaakin huumaavalla tavallä pään. Että ei muuta tarvitse jne :)

Ehkä teidän pitää ajatella syvemmin sitoutumiskammoista ihmistä ja pelkoa ja sen syytä taustalla.

??? ihmetteli tuossa että mitä pelkään? Tuossa tulikin vastausta. En tiedä teidän vastapuolen kokemuksista, mutta itse kuitenkin uskon toimineeni sen verran tyhmästi, että minun -älä muista pahalla- olisi paljon sanottu. Itseasiassa minun ei tarvitse sanoa hänelle mitään. :/

Lue lisää

Hyvä on, jos 'älä muista pahalla' on paljon sanottu, mutta onko se riittävää? Sano ennemmin paljon kuin et mitään!

Tässä ketjussa tullaan aina vaan samaan tulemaan: tehkää sovinto ex-läheistenne kanssa. Vai onko näistä kirjoituksista välittyvä kipuilu parempi vaihtoehto? Joku selviää vihalla, toinen säälillä ja ylemmyyden tunteella. Ei tunnu hyviltä keinoilta.

??? kirjoitti:

Hyvä on, jos 'älä muista pahalla' on paljon sanottu, mutta onko se riittävää? Sano ennemmin paljon kuin et mitään!

Tässä ketjussa tullaan aina vaan samaan tulemaan: tehkää sovinto ex-läheistenne kanssa. Vai onko näistä kirjoituksista välittyvä kipuilu parempi vaihtoehto? Joku selviää vihalla, toinen säälillä ja ylemmyyden tunteella. Ei tunnu hyviltä keinoilta.

Lue lisää

Elämä on. Se on raadollista ja sitä se todellakin on.

Ei ne tunnu hyviltä keinoilta, mutta elämä ON! Kele!

Viisautta kaikille ihmisille, jotka kohtaavat repiviä ihmisuhteita.

Eiköhän ratkaisu ole sitten jälkipolvilla. Toivottavasti he saavat jotakin kaunista aikaan meidän kivuista. Toivottavasti.

auringossa asuva kirjoitti:

Siis kenelle sä puhuit nyt kolme kysymysmerkkiä`???

Minusta nuo ovat niitä rikollisa, jotka vangitaan amerikassa 800:ksi vuodeksi vankilaan poliisin murhasta, ja jotka uskovat että raamatun kertomukset ovat tätä päivää....
ja että maailman loppu tulee 12.5. 2016. googletin...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Epäsosiaalinen_persoonallisuus


Tosdella kiva saada joltakin joku sosiopaatin leima otsaan :) Kuka ymmärtää ja mitä.....

Lue lisää

Aa: Tapa jolla 13 12 kuvaa toista osapuolta saa sen toisen kuulostamaan lähinnä sosiopaatilta, kuten sanoessaan "tavoitteellinen toisen rikkominen". Ei saa aikaan oikein luottamusta itse kertojaa kohtaan.

13 12: Kaiken kertomasi perusteella, ennen kaikkea asenteestasi mikä kirjoituksestasi välittyy toista kohtaan, en yhtään ihmettele, ettette pysty olemaan samassa tilassa. Miten te olette koskaan suhteeseen edes ryhtyneet jos olette täysin yhteensovittamattomat, ettekä ymmärrä toisianne ollenkaan. En osaa kuvitella. Jos asiat ovat jääneet pahasti solmuun, sen selvittäminen on se hyvä, minkä minä osaan horisontissa nähdä.

auringossa asuva kirjoitti:

Elämä on. Se on raadollista ja sitä se todellakin on.

Ei ne tunnu hyviltä keinoilta, mutta elämä ON! Kele!

Viisautta kaikille ihmisille, jotka kohtaavat repiviä ihmisuhteita.

Eiköhän ratkaisu ole sitten jälkipolvilla. Toivottavasti he saavat jotakin kaunista aikaan meidän kivuista. Toivottavasti.

Lue lisää

Vastaan vielä tuolle joka jäi jumiin älä muista pahalla, jos mä häet jokus tapaan, niin vaikea sitä on lähteä omista sanomisista mitään järkevää rakentamaan, kun on ollut niin typerä.

Mitä mä sanoisin sitten sun mielestä hänelle, koska oma tuntuu niin omalta?

Mitä sanoisin?

auringossa asuva kirjoitti:

Elämä on. Se on raadollista ja sitä se todellakin on.

Ei ne tunnu hyviltä keinoilta, mutta elämä ON! Kele!

Viisautta kaikille ihmisille, jotka kohtaavat repiviä ihmisuhteita.

Eiköhän ratkaisu ole sitten jälkipolvilla. Toivottavasti he saavat jotakin kaunista aikaan meidän kivuista. Toivottavasti.

Lue lisää

Elämä on just sitä, minkä siitä itselleen ja toisilleen tekee. Traumatisoituneet mielet siirtyvät jälkipolville, tuskin siitä mitään kaunista seuraa.

Viisautta minäkin toivon.

auringossa asuva kirjoitti:

Vastaan vielä tuolle joka jäi jumiin älä muista pahalla, jos mä häet jokus tapaan, niin vaikea sitä on lähteä omista sanomisista mitään järkevää rakentamaan, kun on ollut niin typerä.

Mitä mä sanoisin sitten sun mielestä hänelle, koska oma tuntuu niin omalta?

Mitä sanoisin?

Lue lisää

Juuri sen, mitä ajattelet ja tunnet. Kaikessa ristiriitaisuudessaankin mutta siten, että toisesta välittäminen, kaikesta huolimatta, välittyy päälimmäisenä sanomana. Kaiken typeryyden tunteen uhallakin. Ja ennen kaikkea siksi. Ominta omaasi. Ei sitä voi ennalta itse eikä kukaan toinenkaan käsikirjoittaa sillä toisellakin asianosallisella on siinä sanottavansa.

Näissä suhdesolmuissa voi joutua ottamaan vastaan ensireaktioina toisen (ja myös omaa!) vihaa, katkeruutta, tm. negatiivisia tunteita mutta eikö tavoite ole päästä niistä juuri eteenpäin. Se vaatii aikaa ja vaivaa, totista yritystä kohdata toinen. Miten niin "jos joskus tapaan". Eikö näin isoissa asioissa kande ottaa yhteyttä?

13+12 kirjoitti:

Aikaa on siis kulunut, ja hän on käytöksellään rikkonut sinut monta kertaa. Siinä on ihan hyvät lähtökohdat, joista kulkien voit vähitellen unohtaa ihmisen, jota et olisi halunnut kohdatakaan. Jossakin vaiheessa et enää muistakaan tuota tyyppiä kuin joskus ohimennen.

Kestät sääliä paremmin kuin rakkautta. Voi sinua poloista. Muuta en tähän kirjoita.

Todellisessa elämässä tiedän hänen kokeneen samoin, eli hän ei kestänyt minulta edes ystävällisyyttä, ja sen hän teki selkeästi tiettäväksi. En halua tarkemmin täällä kertoa, mutta kaikkia ihmisiä ei selvästikään ole tarkoitettu edes kavereiksi toisilleen. Mistään reppanasta ei ole kyse.

Luulen, että omalla kohdallani toinen pelkäsi sitä, että minä voisin olla ihminen, joka pääsisi liian lähelle. Siis tunkeutuisi ihon alle. Samaa pelkäsin hänestä.

En ole katkera enkä jostakin syystä muista häntä pahalla, vaikka syytä totisesti olisi. Olen helpottunut, kun hän ei kuulu elämääni millään tavalla eikä tule koskaan kuulumaan. Sitäpaitsi "omasta" ihmisestäni tiedän, että hänellä on monet asiat ihan hyvin ja järjestyksessä. Hänen tunne-elämänsä ei loppu viimein edes kuulu minulle.

Lue lisää

Itse olen tuntenut ihmisen joka "puhui kaikesta" niin kauan kun puhuttiin hänestä hänen näkökukulmastaan. Myötämielisesti.

Kun puhuttiin ihmisistä jotka hänen elämäänsä olivat vaikuttamassa, hän ikäänkuin ulkoisti itsensä ja oman toimintansa vaikuttavana tekijänä. Hän suhtautui ihmisiin kuin hänellä ihmissuhteissa olisi ollut vain "saatavia".

Hänen tapansa reagoida paineeseen, näkemyseroihin tai toisten tarpeisiin oli päättää "ettei meillä ole mitään yhteistä". Hänkään ei halunnut jäädä "pyörimään pahaan oloon" vaan käänsi katseensa horisonttiin ja halusi nähdä vain kaiken hyvän mitä elämällä vielä oli tarjottavanaan.

Hän vain poistui paikalta ja jätti toisen selviämään kuten parhaiten taisi.
Ei kerran, eikä kaksi. Tämä tuntui olevan kaava.

Hän on yksinäinen. Ja luulen, että ymmärrän miksi.

Tekstisi perusteella 13 12 muistutat suuresti häntä.

??? kirjoitti:

Elämä on just sitä, minkä siitä itselleen ja toisilleen tekee. Traumatisoituneet mielet siirtyvät jälkipolville, tuskin siitä mitään kaunista seuraa.

Viisautta minäkin toivon.

Lue lisää

Niinpä ???, Mutta ei vain voi enää. En ole kanssasi samaa mieltä edellisestä. Ei todellakaan olen niin helppoa kaiken tapahtuneen jälkeen.

Voimme vain ottaa opiksi ja kasvaa ihmisenä. Enkä usko tuosta traumatisoituneesta...

Se on niin todellisen suhteellista!! Kuka mistäkin traumatisoituu. Joillekin se on sängyn petaamisen vaatiminen ym... ja vanhempien välimpitämättömyys, joillekin vanhempien huumeidenkäyttö ja ja sen aiheuttama välinpitämättömyys... :( Molemmissa tapauksissa, ollaan ennenpitkään psyk. lasten sairaanhoidossa. Tai sitten ei, riippuu olosuhteista.

Ihana ajatuksena, toivottavasti sinä olet rohkeampi.

auringossa asuva kirjoitti:

Niinpä ???, Mutta ei vain voi enää. En ole kanssasi samaa mieltä edellisestä. Ei todellakaan olen niin helppoa kaiken tapahtuneen jälkeen.

Voimme vain ottaa opiksi ja kasvaa ihmisenä. Enkä usko tuosta traumatisoituneesta...

Se on niin todellisen suhteellista!! Kuka mistäkin traumatisoituu. Joillekin se on sängyn petaamisen vaatiminen ym... ja vanhempien välimpitämättömyys, joillekin vanhempien huumeidenkäyttö ja ja sen aiheuttama välinpitämättömyys... :( Molemmissa tapauksissa, ollaan ennenpitkään psyk. lasten sairaanhoidossa. Tai sitten ei, riippuu olosuhteista.

Ihana ajatuksena, toivottavasti sinä olet rohkeampi.

Lue lisää

Mutta siis joo, että jos hänelle se mitään merkitsee, ei ole minulta vaadittu, että kaiken tämän jälkeen sanoisin hänelle millaisena hän minulle näyttäytyi.

Ei minulla todella ole mitään menetettävää, joten jos tilaisuus joskus tulisi, ja ajoitus olisi suopea, voin kyllä hänelle kertoa millaisena hänet näin hyvässä että pahassa.

Ja se olisi sitten siinä.:)

auringossa asuva kirjoitti:

Mutta siis joo, että jos hänelle se mitään merkitsee, ei ole minulta vaadittu, että kaiken tämän jälkeen sanoisin hänelle millaisena hän minulle näyttäytyi.

Ei minulla todella ole mitään menetettävää, joten jos tilaisuus joskus tulisi, ja ajoitus olisi suopea, voin kyllä hänelle kertoa millaisena hänet näin hyvässä että pahassa.

Ja se olisi sitten siinä.:)

Lue lisää

Minä “rohkea”. Nimimerkkini oli “yhteyksiä” ja sieltä löytyy minun tarinani. Vaihdoin kysymysmerkkeihin koska säikähdin tapaasi puhua alussa. Lyhyesti, olen ollut kuukausia kokemastani kohtelusta lähinnä pelästynyt ja hyvin ahdistunut, kulkenut kohtaamista peläten, mikä on jopa rajoittanut elämääni. Pahimmasta yli selvittyäni, halusin päästä tästä eteenpäin, otin yhteyttä ja toivoin sovintoa. Ei vastausta.

13 12 nimimerkin kertomaan reagoin voimakkaasti, koska tyyppi kuulostaa kovin tutulta (en oleta tai usko, että hän). 17 17 ajatukset luettuani en iloitse, että näitä “kirkasotsaisia” löytyy useampiakin. Minunkin vastinparini vetosi vaistoihinsa–ja siten torpedoi minut täysin kuuntelematta, mitä todella ajattelin ja yritin sanoa. Joku puhui alempana viestiketjussa, että rakkaus on maailman väärinkäytetyimpiä sanoja. Niin on intuitiokin. Hänkin myönsi virheitään (mutta ei kyllä tuntunut sisäistäneen kohtelunsa kataluutta), selitti taitamattomuudella, pyysi anteeksi ja oli jopa “ystävällinen” mutta hänen puheensa ja tekonsa olivat niinäkin hetkinä ja siitäkin huolimatta äärimmäisen loukkaavia. Voin saamastani kohtelusta todella pahoin ja oireilin. Huono käytös ei ollut minunkaan osaltani hyväksyttävää mutta sillä oli isosti syynsä ja halusin pyytää sitä anteeksi. Tämänkin “ihmisensä valitsevan” lailla, minunkin “ystäväni” osasi olla armollinen lähinnä itseään kohtaan. Säälin politiikasta on kirjoitettu kirjoja, eikä se ole missään mielessä eettisesti perusteltu asenne yhtään ketään kohtaan. Siinä on kyse vallankäytöstä, itsen ylentämisestä toista alentamalla. En tiedä, päteekö kokemani yhtään 13 12 tapaukseen mutta tämä selittää, miksi reagoin hänen kertomaansa ed. kommenttieni tavoin. Olen pahoillani, jos olen mennyt tulkinnoissani sinun osaltasi pahasti metsään. Puhun vain ja pelkästään omasta kokemuksestani käsin.

Aa: riittäisikö, että keskustelette yksinkertaisesti, mitä kummankin mielestä välillänne tapahtui? Sen kertominen, mitä toisesta ajatteli hyvässä on ok. mutta mitä pahassa (:/) voi olla myös uuden sopan alku. Vähän armoa itse kullekin näihin keskusteluihin. Helppoa en usko sen mitenkään olevan mutta ehkä ja toivottavasti lopulta molempien kannalta ja kaikkiaan helpottavaa.

Joku sanoi hyvin edellä, että huonoja kokemuksia, nimeää tai kokee ne sitten traumaattisiksi tai ei, kantaa mukanaan ja ne vaikuttavat mahdollisesti jopa tuleviin suhteisiin. Ainakin minun tulee olemaan todella vaikea luottaa uusiin ihmisiin ja siihen hyvään, mitä ihmisten välillä on. Se voi muuttua hetkessä ja mitä käsittämättömillä tavoilla toiseksi.

??? kirjoitti:

Minä “rohkea”. Nimimerkkini oli “yhteyksiä” ja sieltä löytyy minun tarinani. Vaihdoin kysymysmerkkeihin koska säikähdin tapaasi puhua alussa. Lyhyesti, olen ollut kuukausia kokemastani kohtelusta lähinnä pelästynyt ja hyvin ahdistunut, kulkenut kohtaamista peläten, mikä on jopa rajoittanut elämääni. Pahimmasta yli selvittyäni, halusin päästä tästä eteenpäin, otin yhteyttä ja toivoin sovintoa. Ei vastausta.

13 12 nimimerkin kertomaan reagoin voimakkaasti, koska tyyppi kuulostaa kovin tutulta (en oleta tai usko, että hän). 17 17 ajatukset luettuani en iloitse, että näitä “kirkasotsaisia” löytyy useampiakin. Minunkin vastinparini vetosi vaistoihinsa–ja siten torpedoi minut täysin kuuntelematta, mitä todella ajattelin ja yritin sanoa. Joku puhui alempana viestiketjussa, että rakkaus on maailman väärinkäytetyimpiä sanoja. Niin on intuitiokin. Hänkin myönsi virheitään (mutta ei kyllä tuntunut sisäistäneen kohtelunsa kataluutta), selitti taitamattomuudella, pyysi anteeksi ja oli jopa “ystävällinen” mutta hänen puheensa ja tekonsa olivat niinäkin hetkinä ja siitäkin huolimatta äärimmäisen loukkaavia. Voin saamastani kohtelusta todella pahoin ja oireilin. Huono käytös ei ollut minunkaan osaltani hyväksyttävää mutta sillä oli isosti syynsä ja halusin pyytää sitä anteeksi. Tämänkin “ihmisensä valitsevan” lailla, minunkin “ystäväni” osasi olla armollinen lähinnä itseään kohtaan. Säälin politiikasta on kirjoitettu kirjoja, eikä se ole missään mielessä eettisesti perusteltu asenne yhtään ketään kohtaan. Siinä on kyse vallankäytöstä, itsen ylentämisestä toista alentamalla. En tiedä, päteekö kokemani yhtään 13 12 tapaukseen mutta tämä selittää, miksi reagoin hänen kertomaansa ed. kommenttieni tavoin. Olen pahoillani, jos olen mennyt tulkinnoissani sinun osaltasi pahasti metsään. Puhun vain ja pelkästään omasta kokemuksestani käsin.

Aa: riittäisikö, että keskustelette yksinkertaisesti, mitä kummankin mielestä välillänne tapahtui? Sen kertominen, mitä toisesta ajatteli hyvässä on ok. mutta mitä pahassa (:/) voi olla myös uuden sopan alku. Vähän armoa itse kullekin näihin keskusteluihin. Helppoa en usko sen mitenkään olevan mutta ehkä ja toivottavasti lopulta molempien kannalta ja kaikkiaan helpottavaa.

Joku sanoi hyvin edellä, että huonoja kokemuksia, nimeää tai kokee ne sitten traumaattisiksi tai ei, kantaa mukanaan ja ne vaikuttavat mahdollisesti jopa tuleviin suhteisiin. Ainakin minun tulee olemaan todella vaikea luottaa uusiin ihmisiin ja siihen hyvään, mitä ihmisten välillä on. Se voi muuttua hetkessä ja mitä käsittämättömillä tavoilla toiseksi.

Lue lisää

Ole rauhassa, en ole sinun hän, hyvä nimimerkki ???/Yhteyksiä. Vastasin tuohon alemmas jo jotain enkä nyt jaksa tarkempaan analysoida omaa tilannettani ja toimintaani, mutta sen haluan sanoa, että tällä palstalla on ulkopuolisten vaikea tietää niitä tapahtuneita tosiasioita, jotka ovat kunkin kirjoittajan tunteiden ja tekojen taustalla. Itse en halua kertoa paljonkaan itsestäni tai etenkään hänestä, joten kovin irralliseksi tämä keskustelu omalta osaltani jää. Omien ajatusteni jäsentelyä tämä on.

Tässä lainaan omaa tekstiäsi ylempää, Yhteyksiä. Ehkä ymmärrät, että joku muukin voi päätyä samanlaiseen tunteettomuuteen ja sulkemiseen kuin sinäkin. Itselle tulee useinkin sallittua sellaista, mikä vieraan ihmisen käytyöksessä tuntuu väärältä.
***************************************
Yhteyksiä:
"Kumma juttu, samalla kun poden viimeistä eroani, tätä edeltävä mies vuosien takaa otti yhteyttä ja haluaa olla tekemisissä. Siinä erossa kaikki jäi ilmaan ja juuri siksi oli järjettömän rankkaa. Voin vain todeta, että kaiken yksinäisen kipuilun jälkeen se mies ei ole minulle enää olemassa. Hämmästyn tästä itsekin, kylmäävää ajattelua.

Haluaisin pitää hyvän ystävän ja arvostaa mennyttäkin mutta kaikki ne selvittämättömät pitkään vaivanneet asiat ovat vieneet siihen pisteeseen, että en halua olla missään tekemisissä. Se ei ole vihaa, katkeruutta tai kykenemättömyyttä antaa anteeksi. Pelkkää tyhjyyttä, kaikki hyvä menetettiin tässä pitkässä välissä. Mikään ajatus ei liikahda mihinkään suuntaan, jäljelle jäi vain selkeä sana – ei - eikä sitäkään ole tarvetta perustella."

13+12 kirjoitti:

Ole rauhassa, en ole sinun hän, hyvä nimimerkki ???/Yhteyksiä. Vastasin tuohon alemmas jo jotain enkä nyt jaksa tarkempaan analysoida omaa tilannettani ja toimintaani, mutta sen haluan sanoa, että tällä palstalla on ulkopuolisten vaikea tietää niitä tapahtuneita tosiasioita, jotka ovat kunkin kirjoittajan tunteiden ja tekojen taustalla. Itse en halua kertoa paljonkaan itsestäni tai etenkään hänestä, joten kovin irralliseksi tämä keskustelu omalta osaltani jää. Omien ajatusteni jäsentelyä tämä on.

Tässä lainaan omaa tekstiäsi ylempää, Yhteyksiä. Ehkä ymmärrät, että joku muukin voi päätyä samanlaiseen tunteettomuuteen ja sulkemiseen kuin sinäkin. Itselle tulee useinkin sallittua sellaista, mikä vieraan ihmisen käytyöksessä tuntuu väärältä.
***************************************
Yhteyksiä:
"Kumma juttu, samalla kun poden viimeistä eroani, tätä edeltävä mies vuosien takaa otti yhteyttä ja haluaa olla tekemisissä. Siinä erossa kaikki jäi ilmaan ja juuri siksi oli järjettömän rankkaa. Voin vain todeta, että kaiken yksinäisen kipuilun jälkeen se mies ei ole minulle enää olemassa. Hämmästyn tästä itsekin, kylmäävää ajattelua.

Haluaisin pitää hyvän ystävän ja arvostaa mennyttäkin mutta kaikki ne selvittämättömät pitkään vaivanneet asiat ovat vieneet siihen pisteeseen, että en halua olla missään tekemisissä. Se ei ole vihaa, katkeruutta tai kykenemättömyyttä antaa anteeksi. Pelkkää tyhjyyttä, kaikki hyvä menetettiin tässä pitkässä välissä. Mikään ajatus ei liikahda mihinkään suuntaan, jäljelle jäi vain selkeä sana – ei - eikä sitäkään ole tarvetta perustella."

Lue lisää

Jep mutta jos luet viestiketjua eteenpäin niin käy selväksi, että kyse oli siitä kuuluisasta ensireaktiosta, torjunnasta, ja muutamassa tunnissa pääsin tästä tunteesta eteenpäin ja pidin mahdollisuutena olla tulevassa jopa ystäviä. Ja olin tyytyväinen, että olin päässyt siihen pisteeseen, että omat ajatukseni eivät enää kylmänneet itseäni. Oli kaikkiaan iso myönteinen juttu korjata tilanne ihmisen kanssa, jonka oli joutunut alkujaan tahtomattaan sulkemaan pois elämästään. Parisuhteen mahdollisuuden nuo selvittämättömät välit ja pitkä aika niiden välissä veivät kyllä kokonaan.

Aamuinen viestisi herätteli kovasti ajatuksia, vastaan niihin erikseen.

Mä olen saanut tämän lahjan rakkaudeltani. En hoida mitään asioita välikäsien kautta. Jos joku ei uskalla antaa minulle palautetta, odotan pomoni antavan sen minulle. Huomautusta en voi saada, koska olen hyvä työssäni.

Ps. minua ei kiinnosta, mitä muut ajattelee. Kiltin tytön päivät ovat auttamattomasti ohi.

Mä olen aika kova tapaus. Mikään ei enää hetkauta minua. Paitsi epäoikeudenmukaisuus.

on se aika, kun odottaa, että toinen ottaisi yhteyttä. Ja aika kuluu ja kuluu, eikä yhteydenottoa tule. Vaikka on tiennyt järjellään, että ei sitä ikinä tule. Silti odottaa ja toivoo. Tääkin pitää läpikäydä

Vielä palasin tähän ketjuun. Tämä taitaa jäädä viimeiseksi kerraksi täällä. Olen vahvoilla jo verrattuna viime vuoden loppuun. Tiedän lamauttavimman kivun olevan ohitse, haikeus ja hetkittäinen on suru jäljellä. Mutta on ihana huomata, miten elämän täyttävät jo uudet asiat. Kyllä se tästä. Asiat ovat niin paljon paremmin nyt, kun katkeruus on hävinnyt ja on saanut oman itsensä taas takaisin.

Tärkeintä on ollut sen oivaltaminen, että suhde ei vain olisi toiminut. Siinä oli yksinkertaisesti liikaa kaikkea, jotta siitä olisi saatu hyvä. Tulkintoja, epäilyjä, sähläystä, odotuksia, paineita. Rauhaan ja turvalliseen arkeen, niihin emme olisi päässeet niillä eväillä.

Huh, mikä mylläkkä, mutta tulipa koetuksi. Kyllä, kaveruussuhde voisi minun mielestäni toimia, koska olimme toisillemme kovin tärkeitä ja olemme aina olleet tukevasti samalla aaltopituudella useimmissa asioissa. Mutta en usko hänen siihen pystyvän, en vielä pitkiin aikoihin. Ainakaan jos hänen omia sanojaan on uskominen. Ja koska aloitteen olisi tultava häneltä, parasta unohtaa nyt vain.

Tämä oli hyvä keskustelu, kiitos.

Niin se menee. On aika antaa elämälle tilaisuus yllättää.

Samoin, hyvää jatkoa teille.

"Mä tarvitsin aikaa ja etäisyyttä ennenkuin olin siihen valmis. Ja sen seurauksena toi kuvio on mulle selkiytynyt. Ensin sitä yrittää käsitellä sitä tunnemylläkkää, sitten yksittäisiä asioita ja fiiliksiä ja vasta sitten alkaa se kokonaiskuva hamottumaan. Ja ton työstelyn jäljiltä mulla on nyt rauhallinen ja tasapainoinen olo."

Meni, kuten mennä piti.

Good for u. Everything is fine, not bad feelings.

Maailmassa on miljardi erilasta suhdetta, kaikki ainutlaatuisia. Kannattaa olla avoin, jos tietää jonkun ihmisen olevan tärkeä. Oikeastaan olen varrma, että tärkeistä ihmisistä ei halua eroon. Jos haluaa, se ihminen oli lopulta yhdentekevä.

Olen yksi tuosta "samasta tyypistä" ja on melko jakaantunut persoona jos oletus on, että kyseessä on sama henkilö. Vaihda kanavaa jos et jaksa tai osallistu keskusteluun ja puhu aiheesta. Miten jaksoit ja ehdit kirjoittaa tuon kommentin?

Se on lienee kuitenkin kovalta kuulostavanakin armollisin tapa panna lopullinen piste kaikelle. Henkisesti terve ihminen ei sisäistettyään asian voi sen jälkeen jossitella yhtään mitään. Tietysti voi olla, että se on tarkoituksellistakin ja tällöin hyvin itsekästä. Jos omalle kohdalle tilanne tulisi vastaan, niin varmaan valehtilisin mieluummin kuin antaisin ymmärtää tunteita olevan vielä jäljellä.

Valitettavasti oma tarina sen kummemmin siitä avautumatta sisältää niin paljon ristiriitaisuuksia, ettei lopulle löydy mistään vinkkelistä loogista selitystä ja vihaamaankaan en kykene, koska sinällään mitään pahaa ei tapahtunut. Hän oli rakas, mutta kunnioitin häntä myös ihmisenä ja sitä myötä on pakko myös kunnioittaa hänen valintaansa, vaikken sitä kykene alkuunkaan ymmärtämään.

.................... kirjoitti:

Se on lienee kuitenkin kovalta kuulostavanakin armollisin tapa panna lopullinen piste kaikelle. Henkisesti terve ihminen ei sisäistettyään asian voi sen jälkeen jossitella yhtään mitään. Tietysti voi olla, että se on tarkoituksellistakin ja tällöin hyvin itsekästä. Jos omalle kohdalle tilanne tulisi vastaan, niin varmaan valehtilisin mieluummin kuin antaisin ymmärtää tunteita olevan vielä jäljellä.

Valitettavasti oma tarina sen kummemmin siitä avautumatta sisältää niin paljon ristiriitaisuuksia, ettei lopulle löydy mistään vinkkelistä loogista selitystä ja vihaamaankaan en kykene, koska sinällään mitään pahaa ei tapahtunut. Hän oli rakas, mutta kunnioitin häntä myös ihmisenä ja sitä myötä on pakko myös kunnioittaa hänen valintaansa, vaikken sitä kykene alkuunkaan ymmärtämään.

Lue lisää

Minulle sanottiin erossa, ettei rakasta ja siitä se jossittelu vasta alkoikin. Mitä itse kukin sillä rakkaudella edes tarkoittaa. Siinä tilanteessa oli taustalla täysin yllätyksenä tullutta patoutunutta vihaa ja ainoa eron ja välien katkaisun selitys oli tuo rakkaus. Piste. Olisi sitten voinut olla edes jotain inhimillistä, kuten siitäkin huolimatta toisesta välittämistä.

Eikä tässä vielä tarpeeksi, sanoipa vielä, ettei monen vuoden suhteen aikana ole rakastanut. Kiitos siitäkin tiedosta, meni arvo kaikelta hyvältä koko suhteesta. Omalta kannaltani se suhde merkitsi, että osui aikaan, jolloin olisi ollut viimeiset vuodet mahdollista ajatella perheen perustamista. Siis tuhlasin biologisen kelloni sallman ajan mieheen, joka otti ja jätti kuittaamalla, en rakasta sinua. Ai niin, muisti vielä täsmentää, että kaikkia muita naisia, joiden kanssa on ollut suhteessa, on rakastanut. Sepä lohdutti. Iselleni se oli todella arvokas suhde ja tärkeä ihminen elämässä. Mutta jäljelle jäi pelkkä huijauksen ja petoksen maku. Ja menetetty mahdollisuus perustaa perhe.

On jopa niin yksioikoisia ihmisiä, että kuvittelevat omien tunteidensa määrän riittävän sille toisellekin ihmiselle. Itsekkyyttähän se on.

.................... kirjoitti:

Se on lienee kuitenkin kovalta kuulostavanakin armollisin tapa panna lopullinen piste kaikelle. Henkisesti terve ihminen ei sisäistettyään asian voi sen jälkeen jossitella yhtään mitään. Tietysti voi olla, että se on tarkoituksellistakin ja tällöin hyvin itsekästä. Jos omalle kohdalle tilanne tulisi vastaan, niin varmaan valehtilisin mieluummin kuin antaisin ymmärtää tunteita olevan vielä jäljellä.

Valitettavasti oma tarina sen kummemmin siitä avautumatta sisältää niin paljon ristiriitaisuuksia, ettei lopulle löydy mistään vinkkelistä loogista selitystä ja vihaamaankaan en kykene, koska sinällään mitään pahaa ei tapahtunut. Hän oli rakas, mutta kunnioitin häntä myös ihmisenä ja sitä myötä on pakko myös kunnioittaa hänen valintaansa, vaikken sitä kykene alkuunkaan ymmärtämään.

Lue lisää

Henkisesti terve ihminen ei sisäistettyään asian voi sen jälkeen jossitella yhtään mitään.

rasvaanavanympärillä kirjoitti:

On jopa niin yksioikoisia ihmisiä, että kuvittelevat omien tunteidensa määrän riittävän sille toisellekin ihmiselle. Itsekkyyttähän se on.

"Lukekaa kaikki tämä" haluaa siis julistaa, ettei ole henkisesti terve jos jossittelee, mitä se rakkaus on jos on vuosia ollut toisen suuresti välittämisen kohteena ja elänyt molemminpuolisesti suhteessa niin täydesti kuin suhteessa voi elää? Rakkaus on varmaan maailman väärinkäytetyin sana.

Minä en kuvittele tunteitteni riittävän mihinkään yksipuoliseen. En kaipaa sitä suhdetta takaisin vaan en voi olla ajattelematta, että sen sijaaan olisin voinut viettää ne vuodet suhteessa, jossa olisi ollut mahdollista saada lapsia. Voisi siis itse kukin ajoissa ajatella, mitä se rakkaus on ja mitä toiselta varastaa niinä vuosina kun antaa ymmärtää rakastavansa. Kannattaako eron hetkellä viedä toiselta usko hyviin vuosiin? Tätä jossien listaa voisi jatkaa jos haluaa. En halua tämän enempää.

Epäilen sellaisen henkisestä terveyttä, joka on valmis määrittelemään henkisesti terveet vastaavalla tavalla. Kiitos "rakentavista" kommenteista. Tämä riittää tästä.

Lukekaa kaikki tämä. kirjoitti:

Henkisesti terve ihminen ei sisäistettyään asian voi sen jälkeen jossitella yhtään mitään.

En ymmärrä tätä. Totta kai ihminen saa haikailla ja kaivata ja jossitella. Se kuuluu inhimillisyyteen. Epäinhimillistä on pystyä kylmästi päättämään tunteistaan.

Siis mitä? kirjoitti:

En ymmärrä tätä. Totta kai ihminen saa haikailla ja kaivata ja jossitella. Se kuuluu inhimillisyyteen. Epäinhimillistä on pystyä kylmästi päättämään tunteistaan.

Ikään kuin rakkaus olisi jokin stabiili tila, aina sama ja pysyvä, kaikille yhteisesti jaettavissa oleva fakta? Ihmiset ymmärtää rakkauden ja osoittaa sen niin eri tavoilla.

Tuskin nyt ihan niin yksioikoista sentään löytyy, että luulee oman rakkautensa riittävän?

Suhteissa on usein myös eri vaiheita: toinen voi kyseenalaistaa ja miettiä tunteitaan jolloin toisen usko voi kannatella eteenpäin, samassa suhteessa nämä roolit voivat myös vuorotella.

Kuinka moni on todennut, ettei rakasta enää ja haikaillut katuen perään. Kuinka moni vannonut ikuista rakkautta ja ihmetellyt jälkeenpäin, että mitä ihmettä silloin ajattelinkaan.