siskoni joutuu luopumaan koiranpennustaan

Joskus saattaa jotain kähinöitä, mutta tiedän paljon perheitä joissa on kaksi leikkaamatonta urosta, sulassa sovussa pääasiassa.

Kyllä varmasti tulevat toimeen, jos pidät huolen ettei ympäristössä ole mitään mikä voisi riidan aiheuttaa. Esim. juoksuinen narttu voi olla yksi asia josta voi syntyä tappelu vaikka muuten tulisivatkin hyvin toimeen (siis sitten kun pennustakin tulee aikuinen). Samoin ei kannata pitää lattioilla ja pihalla leluja / luita, joita molemmat rakastavat. Jos toinen ei piitaa pallosta ja toinen on hulluna palloon niin ei siitä sillion tule riitaa.
Samoin se auttaa, että opetat ne odottamaan vuoroaan eri asioihin, jota saavat sinulta ja jota molemmat haluavat. Huolehdit siis estät/kiellät menemästä toisen ruokakupille niin oppivat kunnioittamaan mikä on toisen omaa, ei saa mennä ottamaan toiselta. Itselläni 2 koiraa ja voivat syödä samassa tilassa ja vaikka toinen olisi syönyt ennen toista niin kumpikaan ei edes yritä mennä toisen kupille.

Minulla aikoinaa oli kaksi urosta,toinen vahvaluontoinen briardi mutta erittäin tervepäinen,koskaan ei tullut pienintäkään kärhämää,vanhempi tajusi että kyseessä pentu ja pennun metkut,sieti siis aika paljon mutta myös pelkällä olemuksellaan sai pennun tarvittaessa ruotuun,olivat mitä parhaimmat kaverit,ei riitaa ruuasta leluista ja briardini otti myös leikeissä huomioon että toinen oli paljon pienempi,oli ihana seurata sen kaksikon puuhia,nyt briardini jo koirien taivaassa mutta usein vieläkin muistelen sitä ihanaa koiruuttani,yritän tässä sanoa sitä että riippuu todella paljon koiran luonteesta ei niinkään sukupuolesta ja tietenkin sinun johtajuustaidostasi.

Kaikki rodut eivät siedä. Yleisimmin kyllä menee ongelmitta melkein. Varsinkin, kun ikäero on noin selvä. Eikä siitä nyt niin isoa numeroa tartte tehdä, ketä suositaan ja mitenkä valta-asemaa tuetaan. Usein ne ihmisten teot ovat enemmän haitallisia. KOirat osavat pitää homman hanskassa itsekkin, jos ovat normaaleita tervepäisiä ja hyvän kasvatuksen saaneita. Pientä kärhämää voi joskus tulla, mutta mun nähdäkseni nopeat pienet yhteenotot kuuluva asiaankin tavallaan. Kuulostaa ehkä pahemmalta kuin onkaan. Harvoin sitä verta lentelee taikka vahinkoja tulee.

Meillä siis on urosten kanssa mennään sillä lailla, että eletään ihan normaalia elämään. Ihmiset määräävät. Koirat tietävät, milloin mitäkin keneltäkin odotetaan. Ovesta tulee se koira, jolla on lupa siihen, taikka sitten ei. Ihan sama missä järjestyksessä. Treenatessa toinen tekee paikallaoloa kun toisen kanssa tehdään muuta. Ei meillä vanhempaa suosita erityisemmin, jos ei nuorempaakaan. Ihan pentuaikana on vanhempi saanut luonnollisestikkin enemmän aikaa ja huomiota. Mutta nyt mennään aika lailla sen mukaan, miten sattuu aikataulut menemään. Ihan normaalia elämää eletään. Eikä urokset ole kahinoineet isommin. Jonkin verran on havaittavissa sellaista, että ovat "liittoutuneet" vieraita uroksia vastaan. Tämä siis näkyy siinä, että kun ovat yhdessä, on vaikea hyväksyä alkuun vieraita uroksia meille taloon. Mutta hyväksyvtä sitten aina, kun ilmoitan, että se nyt tuli tänne, ja se saa olla rauhassa (hoitokoiria siis joskus meillä myös).

En erityisemmin järjestä asioita siten, että ei olisi riidanaiheita. Luut ja muut on ihan siinä lojumassa, ruokakuppikoulutuksia ei ole pidetty erikseen, vaan meillä lähdetään siitä, että ihminen on se, joka määrää. KOirat joskus toistensa luita kilpaa mukamas pöllivät, mutta mitä väliä. Kait se on ihan sellaista luontaista, näyttää leikiltä melkein. Ja se loppuu siihen paikkaan, kun vanhempi uros hetken kiinteästi nuorempaa katsoo. Meillä saa luita potkia ja siirrellä, koirat tietävät kyllä, että ei me ihmiset niitä syödä, joten turha niiden on hermostua. Ja jos luut on loppu, niin niitä saa lisää meiltä ihmisiltä. Jos me otetaan luu pois, sen tilalle annetaan vain uusi. Eli siis tavallaan koirillakaan ei ole syytä vahtia luita, kun ovat tottuneet, että niitä on aina saatavilla, jos huvittaa. Ja riittää molemmille omansa.

Hä!?

Meille ainakin voi tulla ihan millanen koira ja koska tahansa, koska täällä on yksi ainut selkeä sääntö:

minä määrään.

Kyllä varmaan onnistuu, riippuu koirien luonteesta ja ihmisen taidoista kasvattaa. Tasapuolisuus on meillä tärkeintä, pieniin kärhämiin ei puututa koskaan. Pentu hyväksytään helpommin, olen myös totuttanut kaksi aikuista urosta saman katon alle ja se ei ollut niin helppoa kuin poikapennun tulo urosten joukkoon. Parhaimmillaan koirista tulee leikkikaverit. Mutta pärjäätkö itse kahden kanssa?