Mikä minua vaivaa?

5 Vuotta sitten vahdoin työpaikkaa nykyiseen ja silloin tuntui siltä kuin olisi vapautunut vankilasta. 4 Vuotta meni hyvin ja töissä oli kivaa. Sitten meidän 2 henkilön toimipisteestä lähti työkaveri "parempiin" töihin ja jäin yksi. Aluksi meni hyvin, mutta hyvin pian töitä oli niin paljon, että ei ehtinyt hengähtää. Painoin vajaan vuoden aika hulluna töitä ja toivoin, että joskus helpottaisi. Sitten työt loppuivat kuin seinään ja vaikka tuo aluksi olikin ihan mukavaa, aika nopeasti olotila muuttui vieläkin surkeammaksi kuin hurjan työtahdin aikana. Työnantajan oletus tuntuu olevan se, että etsisin itse töitä ja hoitaisin kaikki muutkin asiat, vaikkei näihin ole mitään koulutusta tai osaamista. Pyynnöt työkaverin palkkaamisesta kaikuvat kuuroille korville. Nyt on ihan valtava stressi siitä, että mistä niitä töitä löytää ja miten. Myös työvirheitä on alkanut ilmaantumaan huolestuttavan paljon, kun ensimmäiset 9 vuotta työurasta vedettiin oikeastaan ilman mitään ongelmia. Joulun tienoilla päähän tuli lähes pakonomainen ajatus, että tavalla tai toisella tämä työpaikka on nähty. Uusien töiden löytäminen vain ei onnistukaan niin helposti ja omatoiminen irtisanoutuminen tuo pitkän karenssin :( Yritin puhua esimiehen kanssa, mutta ei se oikein tainnut ymmärtää avunhuutoani, enkä itsekään tainnut osata sanoa asiaani.

Syksyn mittaan alkoi ilmenemään väsymystä ja huomasi, että mikään ei oikein kiinnostanut. Sitä lähinnä oli kotona sohvalla tai tietokoneella. Mitä pidemmälle vuosi eteni, niin huomasi olevansa jatkuvasti vihainen ja pieninkin syy saa raivoamaan muille, Tässä on alkanut miettimään elämäänsä ja tullut siihen tulokseen, että mitään ei ole saavuttanut ja tälläistäkö ne loputkin vuosikymmenet tulee olemaan? Ei taida olla montaakaan hetkeä päivän aikana, ettei jokin asia aiheuttaisi ahdistusta. Sitä on miettinyt työpaikan vaihtoa, avioeroa ja kaikkein huolestuttavinta se, että joskus on käynyt mielessä myös itsetuhoisia ajatuksia. Uusin oire, jonka olen itse huomannut, on muistin ongelmat. Takeltelen sanoissa, alan puhumaan jotakin ja puhe vain loppuu (muut sanoneet näin tapahtuvan). Minulla ei ole koskaan ollut kalenteria ja kaikki asiat ja päivämäärät ovat olleet pään sisällä. Nyt kaikki pitää laittaa paperille, että muistaa hoitaa.

Pelkästään työasiat eivät ole kaiken takana (luulisin), vaan kotonakaan tilanne ei ole kaikkein helpoin (voisi kirjoittaa pari tuhatta sanaa). Perheessä on esimerkiksi syömishäiriöstä kärsivä lapsi, jonka kanssa on taisteltu jo muutama vuosi ja parisuhteenkin hoito jäänyt kaiken muun varjoon.

Vaimollekaan en ole koko totuutta kertonut olotilastani ja tässä alkaa olemaan aika toivoton tilanne, että mitä pitäisi tehdä. Tunnen olevani umpikujassa ja huoli tulevaisuudesta on kova.