Millaista Åbo akademissa on suomenkielisillä ja pärjääkään siellä vaikkei olekaan natiivi ruotsinkielinen? Pärjääkö pitkän Ruotsin e-l arvosanalla?
Åbo akademi
13
6805
Vastaukset
- opiskelija turusta
Totta kai pärjää, kunhan hallitsee kielen, uskaltaa käyttää sitä ja pystyy ilmaisemaan itseään kirjallisesti ilman ongelmia. Itse olen suomenruotsalainen ja Åbo Akademissa kirjoilla.
Käsittääkseni jos olet suorittanut ylioppilastutkinnon suomen kielellä niin joudut erikseen osallistumaan kielikokeeseen, johon vaaditaan tietty määrä pisteitä eri tiedekuntia kohti. Joihinkin tiedekuntiin, kuten matemaattis-luonnontieteelliseen voi olla että saat arviolta puolet pisteistä, mutta esim. humanistiseen tiedekuntaan tarvitset jo reilusti yli puolet.
Itesekin olen käynyt 12 vuotta suomenkielistä koulua, ja olen pannut merkille että monet laskentatoimen termit ovat ruotsin kielellä itselleni vaikeita vaikka suomenruotsalainen olenkin. Mitä kommunikointiin toisten opiskelijoiden kanssa tulee, niin mielestäni ei kannata menettää yöuniaan sen johdosta että tekisit virheitä kun puhut ruotsia toisten kanssa. Åbo Akademin opiskelijat ovat ystävällisiä ja antavat kyllä anteeksi vaikka takertelisitkin kielen kanssa.- Lomppulo
Voisiko joku suomenkielinen, ei-suomenruotsalainen vastata tähän? Itseänikin kiinnostaisi tietää
- klkl2
Minua myös kiinnostaisi tietää niiden henkilöiden mielipidettä, ketkä ovat opiskelleet vain keskipitkän ruotsin, mutta ovat Åbo Akademissa.
- suomenkielinen!
Suomenkielinen keskipitkän ruotsin opiskellut Åbo Akademista ilmoittautuu!
Vaikka olen aina ollut ihan suht hyvä ruotsissa niin käytännön osaaminen onkin ollut ihan suoraan sanoen nolla, eli kun aloitin opiskelut Akademissa osasin kertoa tyyliin nimeni ja mistä tulen ja mitä harrastan. Ensimmäisinä viikkoina en oikein ymmärtänyt yhtään mistään mitään, mutta kun seuraa vain mitä muut tekee ja kysyy rohkeasti jos ei tajua jotain tärkeää, niin sillä pärjää! Ei opintojen alussa muutenkaan mitään ratkaisevaa tapahdu: esitellään kirjastoa ja kerrotaan muuta yleistä löpinää, saman tiedon saa itsekin kaivettua tarpeen tullen esille, eikä ne ruotsinkielisetkään millään muista kaikkea mitä sillä info-viikolla kerrotaan.
Kielen ymmärtäminen (kuunteleminen ja lukeminen) parantuu huimasti ilman sen suurempia ylimääräisiä ponnisteluja. Kunhan vain jaksaa istua luennoilla ja kuunnella kun toiset keskustelevat (tietenkin itse kannattaa yrittää osallistua omien taitojen mukaan) niin kuullunymmärtäminen paranee jo ihan väkisinkin. Kirjoittaminen tietenkin varmaan tökkii alussa, mutta koska sanakirjat on keksitty niin sen avulla pääsee alkuun. Mutta voin vakuuttaa, että jo ensimmäisen joulun jälkeen ei sitä sanakirjaakaan enää jaksa ottaa mukaan, koska sitä ei oikeastaan enää tarvitse. Aina tulee eteen sanoja joita ei tiedä, mutta niitä oppii arvailemaan ja aina voi kysyä joltain muulta!
Akademissa on paljon muitakin suomenkielisiä, joten et varmasti ole ainut. Suurin osa on pärjännyt oikein hyvin! Tarvitaan vain kovaa tahtoa ja ei niin kovia vaatimuksia arvosanoista ihan alussa, sillä tietenkin kieli tuo omat haasteensa. Mutta kun alun selviää, niin jossain vaiheessa ei edes osaa kuvitella opiskelevansa suomeksi!
Ja jos siltä tuntuu, että sitten ruotsin kielellä opiskelu ei olekaan se ihan oma juttu niin aina voi vaihtaa opiskelupaikkaa. Jos itse tulisi tilanne, että haluaisinkin vaihtaa suomenkieliseen, niin en mistään hinnasta kuitenkaan vaihtaisi näitä vuosia pois, sillä olen saanut tutustua aivan uuteen puoleen suomalaisista: suomenruotsalaisiin ja ruotsin kieleen. Se on mielestäni rikkaus.
Toivottavasti tämä auttoi. Onnea opiskeluihin! :)
Vastaan mielelläni lisääkin jos herää kysymyksiä!- Lomppulo
Kiitos paljon tiedosta, netistä oon koittanut ettii vaik miten mut misään ei oo suomenkielisten kokemuksii, ainoastaan ruotsinkieliset on siellä sun täällä jotain kertoneet. Tosi kiva kuulla ensikäden tietoa, et tietää onko realistista sinne åa:han suomenkielisenä ees hakea :D mut ilmeisesti varmaan ihan hyvin pärjäisin, sillä kirjotin pitkän ruotsin ja saan siitä M-E ja jos siellä pärjää keskipitkän M:llä niin enköhä mäki selviäis. Vielä oon kahden vaiheilla et pitäisinkö välivuoden ja lähtisin Ruotsiin vuodeksi vai yrittäisin suoraan Åbo akademiin tänä vuon. Ihanaa ku vihdoinki joku suomenkielinen kertoo :D
- MiaXX
Suomenkielisenä Åbo Akademissa opiskelleena voin todeta, että kun kielikokeen pääset läpi niin kaikki muu järjestyy ”vahingossa” opintojen edetessä. Itse käytin sanakirjaa 1.opintovuoden vaikken sitä kevään tenteissä enää arvannutkaan, mutta olipahan varalla. Uuden maailman avannut ja nykyisin syomenruotsalaisen puolison kanssa tulee päivittäin puhuttua ruotsia ihan vahingossakin. Eli ehdottomasti hyvä valinta ja mahtava opiskeluympäristö!!
- von Bättre folk
Hååpå Akademiin kaikki jos ei muualle pääse.
Ruotsinkielisille ei edes järjestetä preppauskurseja koska oikealla äidinkielellä sisäänpääsy on taattu. Meillä ei ole pulaa opiskelupaikoista.
repikää siitä ---- alamaiset - toinen ilmoittautuu
Itsellä c keskipitkästä ja saksasta pitkästä m. (saksa ja ruotsi aika lähellä toisiaan). Oon kuullut, että pystyn kommunikoimaan ruotsia mutta että en osaa sitä niin hyvin. Joten mulla kanssa vaihtoehtona opiskella ruotsia itsekseni ja hakea suomenkieliseen yo:oon tai sitten lukea ruotsia ja hakea uudestaan.
Veikkaan, että jo pelkkä e-l-taso itsessään ei riitä jos ei osaa käyttää kieltä ja ennen kaikkea ymmärrä mitä luennoilla puhutaan.
Tsemppiä hakijoille, itse vasta myöhempinä vuosina haen, jos haen ÅA.- suomenkielinen1
Olet aivan oikeassa siinä, että pelkkä e-l-taso ei itsessään riitä, mutta kyllä sitä siellä luennoilla istuessa jo oppii! Itsellä kävi juurikin näin ;) Aluksi en oikein ymmärtänyt mistään mitään, mutta nopeasti sitä rupeaakin jo ymmärtämään huomattavan paljon!
- ansssk
Osaako joku sanoa mihin linjalle ÅAhan on helppo päästä? Haluan sinne opiskelemaan joka tapauksessa eikä ole oikeastaan väliä mille linjalle. Ajattelin kyllä ruotsin tai englannin kielen linjaa ehkä mutta osaako joku siellä opiskeleva sanoa mihin on helpoin päästä tai vähiten hakijoita? :))
- xxxxxxxxx
Teologiaan pääsee Åbo Akademiin suht helposti. Tais olla joku 67% hakijoista kun viime vuonna pääsi sisään.
- Velma
Mä sain suoritettua ruotsinkielisen ammattikorkeakoulun täysin suomenkielisenä suht hyvin arvosanoin (keskipitkä ruotsi M-tasoa lukiossa). Nyt houkuttelis jatkoksi toi Åbo Akademi.... :P
- Pille2018
Vanha ketju, mutta... Ei niistä lukion arvosanoista kannata stressata, ruotsi tulee kuin "siinä sivussa". Tosi paljon saa anteeksi ja jos asenne on myönteinen niin esim.opet tulevat paljon vastaan. Itse Olin lukenut ekaksi yliopistossa ja sitten åa:lla, siihen verrattuna sain tosi helposti opintopisteitä. Töitäkin on tarjolla hyvin. Tsemit ja hakemusta kehiin kaikki joita kiinnostaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107141Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541126Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411061Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2891008