Arvioitanne, kiitos

Liemessä yltäpäältä

Otin kissalleni kaveriksi toisen, nuoremman (2 v.)narttukissan. Molemmat kissat on leikattu ja ikäeroa kissoilla on muutama vuosi.

Ensimmäisenä aamuna alkoi nuoremman kissan kuseskelu keittiön lavuaariin, tämän jälkeen lavuaarista löytyi "raskaampaakin tuotosta"...

Nuorempi kissa on ottanut vanhempaan kissan nähden "reviirin" johtajuuden, vanhempi kissa väistää esim. ruokakipolla nuorempaa. Hiekkalaatikko on vaihdettu uuteen, hiekat ovat uudet, aluksi oli pari kissanhiekkalaatikko käytössä. tuotokset kerätään pari kertaa päivässä pois laatikosta. Kissa on käytetty eläinlääkärillä ja sillä ei ole mitään tulehdusta yms., mikä selittäisi kuseskelun.

Ongelma on se, että nuorempi käy edelleen lavuaarilla ja tänään se oli käynyt nojatuolissa tekemässä molemmat tarpeensa sinne tuolissa olleen peiton kätköihin.

Pyydänkin arvoitanne siitä, onko nuorempi kissa voinut oppia jo aiemmassa paikassa lavuaariin kuseskelun (koska se kävi heti ensimmäisenä aamuna ekaa kertaa lavuaarissa hoitamassa tarpeensa) vai onko pelkkä muutto meille voinut altistaa kissan ko. käytökselle? Aiempi omistaja väittää, ettei kissa ole ollut ennen ongelmia tarpeiden tekemistensä osalta. Ja miksi ihmeessä kissa vieläkin kuseskelee noin, vaikka se on ottanut johtajuuden toisesta kissasta?

9

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsellinen Peto

      Miksi otit toisen kissan? Nyt kaikki kärsivät.

    • 19+17

      Mitä kissanhiekkaa nuorempi kissasi käytti aikaisemmassa kodissaan? Voisit ostaa sitä samaa. Ehkä kissanvessa on "väärässä" paikassa? Voisit sitäkin siirtää, jos tekee tarpeensa taas muualle. Muista pestä kissan pissimät/kakkimat paikat hyvin, ettei jää niitä hajuja. Muuten kissa saattaa tehdä tarpeensa taas samoille paikoille.

    • Sam001

      Ehkä stressi? Meillä (ihan pennusta kasvatettu) kissa kusee juuri lavuaariin jos haluaa ilmoittaa että tänään ei ole hyvä päivä (tai joskus ihmisten takeille tms. Pääasia että johonkin sellaiseen mikä varmasti huomataan).

      Olemme aika hyvin oppineet mikä neitiä hatuttaa (väärä ruoka, huonosti siivottu hiekkalaatikko, ihmiset liian kauan poissa) ja välttelemme niitä. Onneksi toistaiseksi asioita on tullut vaan tosiaan paikkoihin jotka joko voi pestä kunnon kemikaalein tai tunkea pesukoneeseen -jos on sellaisia tavaroita mitkä ovat kerrasta pilalla niin kannattaa hankkia esim ssscat jotta kissa pysyy niistä kokonaan poissa.

      Stressiä estämään, jos kyseessä on kissa joka vetää kaikesta herneen nenäänsä, kannattaa hankkia Feliway-systeemi. Kallis kuin mikäkin mutta ihan sen arvoinen jos pääsee siivoamisesta.

      Kissat kiintyvät joko paikkaan, ihmiseen tai molempiin, ja molempien menetys on aikamoinen isku. Tietysti kissa joka ei koskaan opi sisäsiistiksi kuuluu navettaan, mutta anna tälle aikaa, se on omalta kannaltaan kokenut muuton ja avioeron kerralla =7

    • "...aluksi oli pari kissanhiekkalaatikko käytössä." ? Alkoiko allasasiointi uudelleen kun oli vain yksi laatikko käytössä?
      Kyllä noin toisilleen vierailla kissoilla voi olla koko ajan vähintään laatikko/kissa, ettei reviirit mene liikaa päällekkäin. JA se voi olla pysyvä ratkaisu.

      • Liemessä yltäpäältä

        Itse asiassa minulla on ollut aiemminkin yhtäaikaa kaksi kissaa, eli aiemminkin on osattu kissojen toisiinsa tutustuttaa ja yhteiselo on ollut onnistunut. Aluksi oli parit kissanhiekka-astiat käytössä, mutta nuorempi veteli jo silloin lavuaariin tavaransa. Samoin ahkerassa käytössä on Feliway, myös kissan "päästökohdat" pestään todella hyvin hajun ehkäisemiseksi ja ettei haju laukaise tarvetta kuseksi uudestaa ko. kohtaan...


    • jeed1

      Hyvä tapa ehkäistä tuota pissailua lavuaariin, on se, että jätä lavuaariin pohjalle aina muutaman sentin vettä. Toiminut ainakin meillä, kun kissa ei enää mieluusti siihen veteen tassuillaan koske, eikä tarpeitaan sinne enää tee.

      Hieman ohi pääaiheen, mutta kuitenkin..

    • Älä stressaa

      Kahdella kissalla pitää olla vähintään 2 mieluiten 3 hiekkalaatikkoa.
      Laita hiekka-astiat eri huoneisiin 1 1 1 tai 2 1 .
      Hyvä kissanhiekka esim. BioCats 20kg eläinkaupasta.
      Hiekka-astiat tulee siivota vähintään 2 kertaa päivässä ja pestä kokonaan tarvittaessa.

      Haittaako, jos kissa tekee pissat lavuaariin? Säästyy hiekkaa ja on helppo siivotakin.

      Laita molemmile kissoille omat ruokakupit , jotta vanhemmallakin kissalla on ruokarauha.

    • Liemessä yltäpäältä

      Meillä on ennenkin kissat yhdellä boxilla pärjänneet. Boxi on uusi, useamman kissan laatikko, hiekat on aina hankittu Mustista & Mirristä. Usot sie, osaan jo neljän kissan jälkeen hoitaa kissan hiekkalaatikon just enkä melkein =))

      Ja kyllä, haittaa ihan isosti se, että keittiön lavuaariin käy joku paskomassa ja kuseksimassa. Siellä kun on tapana pestä meidän astiat ja tehdä ruokaa siinä ympäristössä. Mä mielummin ostan hiekat kuin pesen lapsilleni astiat lavuaarissa, mitä joku luojan luoma otus käyttää vessanaan. Ja mun hygienia käsitykseni mukaan lavuaari pitää desifioida joka kissan kusemisen ja paskomisen jälkeen, jos meinaan siinä ympäristössä tehdä ruokaa.

      Ja valitettavasti en aio alkaa koko perhettä hyppyyttämään yhden kissan ongelmakäyttäytymisen vuoksi, eli meillä kissa ei tule olemaan perheen hemmoteltu lapsi, jolle sallitaan mitä vain ja miten vain.

      Ja tuskinpa se kissa käy muuttostressiään läpi esim. kahta vuotta, kuten usein avioeroa käsitellään henkisesti.

      • kaisasulo

        Lavuaariin vettä tai päälle esim uunipelti. Kyllä luulen, että
        lavuaari on ollut vessa entisessä paikassa. Tiedä häntä onko siellä kissalaatikkoa ollutkaan. Oletko opettanut laatikon käyttöä? Tekeekö laatikkoon ollenkaan.
        Jos entisessä on ollut ulkona ja tehnyt mihin tahansa ja sisällä lavuaariin (kaikki ei sitä huomaakkaan, ainakaan pisuja).
        Ei hiekkalaatikon salat aukea. Jätä päiviksi kun olet pois, esim pesutilaan, jossa laatikko. Kun olette paikalla, vahdit kuin haukka.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      85
      18547
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      16764
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      4862
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4517
    5. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      25
      4427
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4240
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      58
      4121
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      44
      3970
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3713
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3365
    Aihe