kivusta huutaminen ja omistajan kimppuun käyminen

???????????????

Koiralla on ollu maha poikkeuksellisen kovalla muutaman päivän. Kakka on kuitenkin tullut, mutta nyt kakatessaan vinkaisi ja sen jälkeen alkoi huutamaan ja pyörimään ympyrää. Se vauhkoontui täysin ja hetken päästä se katsoi minua ja kiljuen ja välillä äristen alkoi hyökkiä kimppuun. Kävi jo mielessä lähteä karkuun, kieltää en uskaltanut kun tajusin että koira oli täysin villipetomoodissa ja se olisi vaan ehkä laukaissut puremisen (koira on n. 50kg joten kakkoseksi olisin jäänyt). Onneksi kohta rauhoittui ja lopetti kiljumisen. Kakka oli normaali, mutta siinä oli jokunen luun siru (pieni) eikä verta tms (pitää syöttää öljyä ja parsaa pari päivää varmaankin). Mutta mahtoiko koira nyt yhdistää minut johonkin tuskaan?

23

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oletko tyydyttynyt?

      " Kävi jo mielessä lähteä karkuun, kieltää en uskaltanut kun tajusin että koira oli täysin villipetomoodissa ja se olisi vaan ehkä laukaissut puremisen (koira on n. 50kg joten kakkoseksi olisin jäänyt)."

      Niin, pitääkö ottaa niin iso koira ettei sille itse pärjää fyysisesti?

      Onko iso koira egon jatke?

      Vai onko kivaa pelotella muita 50 kilosella?

      • Ruby-koiran omistaja

        Isot koirat ovat kyllä parempia kuin pienet ja erehdyt jos luulet ihmiset ottavat koiran egon jatkeeksi. Kaikki eivät vain halua sitä pientä rottaa joka kuolee ampiaisen pistostakin. Koiran pitää olla sen kokonen että sen kanssa pystyy leikkimään ja vaikka heittämään sen hankeen niin ettei se kuole siitä ;) 50 kg painava koira on ihan normia ja rotikkakin painaa joskus niin paljon. Olisit mieluummin vastannut aloittajan kysymykseen, vaan et taida osata?????


    • smurf

      Tuskin, mutta kakalla käyminen sitä saattaa jonkin aikaa hermostuttaa. Mutta jos se on kovalla, niin eikö sille kannattaisi hankkia sellasta sapuskaa joka vähän pehmentäis tuotoksia? Siis ihan väliaikasesti jos on tähän asti ollu normaalia. En kyl tiedä mitä kun omani ei ole koskaan tarvinnu mitään sellasta, mutta eiköhän joku lekuri osais antaa jotain ohjeita. Kannattais ainakin kysyä, ettei koiraan satu turhan takia normaalit ruumiintoiminnot.

    • 12+1

      Että on sitten vissiin barffattu? Luut ei ole koiran ruokaa, syötä sille jotain muuta... Voivat pahimmillaan puhkoa suolet, ja kannattais varmaan käyttää el.lääkärillä sitä.

      • 9+16

        Höpöhöpö. Ei ne mitään suolia puhko. Kyllähän sudet ja koirat luonnossakin järsivät luita. Tuo, että luun palasia tulee kakan mukana on ihan normaalia, joskaan ei kovin mukavaa. Parafiiniöljyllä siitä selvitään. Luut ovat mukavaa ajanvietettä ja pitävät hampaat kunnossa


      • 12+1
        9+16 kirjoitti:

        Höpöhöpö. Ei ne mitään suolia puhko. Kyllähän sudet ja koirat luonnossakin järsivät luita. Tuo, että luun palasia tulee kakan mukana on ihan normaalia, joskaan ei kovin mukavaa. Parafiiniöljyllä siitä selvitään. Luut ovat mukavaa ajanvietettä ja pitävät hampaat kunnossa

        No jos jotain hirven sääriluuta vähän ajankuluksi jäystää, niin ei se siitä muuta saa kaluttua kuin rustot, eli pikkuisen eri asia kun syöttää jotain teräviä kananluita. Eikä ne luonnoneläimetkään varsinaisesti luita syö, mene katsomaan jonnekin savannille kun hyeenalauma on putsannut jonkun puhvelinraadon - mitä siitä on jäljellä? Luuranko.

        Ja luut todellakin voivat puhkoa suolet! Tämä on tiedetty aina!! Ja aina on sanottu, että kissalle ja koiralle ei saa antaa missään nimessä kananluita, koska ne saa purtua ne rikki ja suolet menee puhki. Vasta nyt kun tuo uusi barffaus -uskonto on tullut muotiin, on alettu puhua jostain helvetin kananluista ihan soveliaana ruokana koirille.

        Syö itse muutama kananluu, ja kokeile tuntuuko kivalta mahassa... Jos ei suolet puhkeakaan niin aika helvetillistä vääntää jotain särmikästä luunsirua persereijästä kun paskalle menet... Mihin se maalaisjärki on ihmisiltä kadonnut?


    • sefsrgdrg

      Älä jatkossa anna sen syödä tuollaisia luita. Kana sulaa vatsassa hyvin tai anna luita, jotka kokonsa ja tiiviytensä puolesta eivät mene rikki koiran leuoissa. Kovalle menevä vatsa voi viitata liian suureen "oikean ruuan annokseen", jos koira on yllättäen saanut nappuloiden tms. sijasta liian paljon oikeaa lihaa/luita. Olisiko kyseessä liian nopeasti aloitettu barffaus?

      Toivottavasti ei yhdistänyt, mutta näinkin on voinut käydä. Tulos selviää vasta seuraavan tarpeidenteon yhteydessä. Jos et ole varma, niin hanki kuonokoppa itseäsi suojaamaan. Jos koira alkaa osoittaa muitakin kivun merkkejä, niin sillä voi olla naarmuja tai haavoja ruuansulatuselimistössään.

    • ...

      Toki olisin huolissani koiran suolistostakin, mutta enemmän olisin huolissani suhteestanne.

      Miksi koira kohdisti sinuun agressiivisuutta, kun sitä sattui, miksei se hakenut sinusta helpotusta/suojaa/turvaa kivuliaana?

      Suoraan sanottuna itse en uskaltaisi pitää tuollaista koiraa, mutta minulla onkin pieni lapsi. Jos minulla ei olisi lasta ja halua lähteä yrittämään muutosta suhteeseen, niin lähtisin sitä mahdollisesti yrittämään, riippuen tietenkin siitä miten perseelleen suhde on jo ennen kehittynyt. Mutta jotain pitäisi tehdä jo tuossa tilanteessa muutoksen eteen, se on joko koira piikille tai sitten ohjaaja täydelliseen muutokseen.

      Olisi todella mielenkiintosita kuulla, jos aloittaja haluaa kertoa koiran käsittelystään, ei taida olla niitä pehmeimpiä koulutusmetodeja käytössä, jos koira voi edes kuvitella kivuliaisuutensa liittyvän jotenkin ihmiseensä?

      Toki mikä tahansa haavoittunut koira voi käyttäytyä ihmistään kohtaan agressiivisesti, mutta vain kun kivuliaalle koiralle aiheutetaan lisää kipua esim nostamalla syliin... Tilanteessa jossa koira kakkaa, ohjaaja ei varmasti ole aiheuttamassa lisää kipua, muualla kuin koiran mielessä...

      • ap..

        Koulutusmetodit on operantti ja aina positiivinen. Tuolle koiralle ei koskaan ole edes ääntä korotettu. Äärettömän tottelevainen ja ihana tapaus. Pikkusen tuli yllätyksenä että alkoi hyppiä päälle. Ei se murissut vaan silmät punaisena kiihtymyksestä ja suu auki hyppi päälle. Ensin näykki omaa peräpäätään ja pyöri vimmatusti ympäri. Ei purrut, mutta tilanne oli pelottava kun koira oli niin kiihtynyt eikä oma itsensä.


      • Jotenkin oli

        taas niin kolmepisteen tyypillinen päättelyketju =) Pistämätöntä logiikkaa, sano!


      • ...
        ap.. kirjoitti:

        Koulutusmetodit on operantti ja aina positiivinen. Tuolle koiralle ei koskaan ole edes ääntä korotettu. Äärettömän tottelevainen ja ihana tapaus. Pikkusen tuli yllätyksenä että alkoi hyppiä päälle. Ei se murissut vaan silmät punaisena kiihtymyksestä ja suu auki hyppi päälle. Ensin näykki omaa peräpäätään ja pyöri vimmatusti ympäri. Ei purrut, mutta tilanne oli pelottava kun koira oli niin kiihtynyt eikä oma itsensä.

        No sittenhän se tuli stressaantuneena hakemaan sinusta vain turvaa. Miksi ihmeessä suunnittelit karkuun lähteväsi? Pahinta mitä tilanteessa olisit voinut tarjota koiralle olisi ollut antaa sitä lohtua ja helpotusta, siksi sitä välttääksesi olisit kipittänyt toiseen suuntaan ja kovaa vauhtia?

        Kipu on stressitila. Kun elimistöön tulee kova stressitila siitä luonnostaan pyritään irti. Kun omistajan ja koiran suhde on kunnossa, koira tietää, että omistaja lievittää stressiä. Hormoni tasolla siis adrenaliini taso elimistössä vähenee kun elimistöön tulee endorfiineja ja omistajan läsnä olo lisää koiran elimistön endorfiineja. Ja lisäksi omistaja usein tekee sellaisia asioita joilla niiden tuotantoa vielä lisää kiihdytetään, eli jutelee rauhoittavasti, silittelee, hieroo... Jos taas omistajan länsä olo lisää elistön adrenaliineja koira luonnostaan pyrkii eroon omistajasta, kun stressitaso on jo muutenkin korkea. Siksi tällaisessä suhteessa elävä koira kiputilassa aivan taatusti tekisi omistajalleen selväksi, että painu sinä nyt siitä he...tiin.


      • no justiinsa

        Minä en olisi huolissaan suhteesta jos koira purisikin kivuissaan, jos on kova tuska voi koirakin käydä päälle, eli ns. täysin järjetön tuska. Se ei ole henkilökohtaista, jos tai kun kivulias koira puree.


    • ap..

      Tämä rotu on lempeä ja ihmisrakas ja siksi sen hankinkin. Ei missään nimessä pelottelu väline!!! (tai jos voi pelotella ihmisiä nuolevalla häntää heiluttavalla kaverilla). Tämä koira on myös luonnostaan niin kiltti ja tottelevainen ettei sitä tarvi fyysisesti edes hallita, se kun pysyy vierellä omasta halustaan. Tämä on oikeasti rakastettava koira niin oudoille kuin tutuillekin. (pikkurodut sen sijaan on äkäsiä ja niillä voi pelotella muita ihmisiä) Koulutan tätä palveluskoiraksi hakuun ja jälkeen lisäksi ollaan vapaaehtoisena "terapiakoirana" ja erilaisissa lasten tapahtumissa lasten ilona.

      Ei barffata ja oli saanut broilerin siipiä kuten yleensäkin 1-2 krt viikossa. Ei voi syödä nappuloita kun oli koko ajan ripulilla, joten sitä syötetään sekasotku kotiruoka lihajutuilla. Pakko siis antaa välillä luitakin, usein saa jauhettuna.

      • ...

        Erota kana luistaan ennenkuin annat koiralle. Ei koskaan kananluita koiralle.


      • kipeä peppu

        Lisää ruokaan jotain kuitupitoista, kuten puuroa, keitettyä porkkanaa. Luulen, että apua pyysi kivuissaan. Jätä siivetkin, ainakin jos niissä on luuta. Jauhetut luut tuskin huono.
        Pelkät luut ja lihat ei tuo kuituja. Vaikka puurot ja perunat ei niin
        koiraa ravitsekaan, niin tulee tasaista kuitua vatsan toimintaan.
        Ja jos on kovalla, auttanee se nappulan lisäys vain vähän ruokamössöön. Myös ummetuslääkkeitä voi koiralle käyttää.
        Kipeä kakkaaminen on kamalaa, sen tietää kaikki.
        Omani malttamattomana hotki luunsa liian isoina palasina ja ritten sairastettiin. Omani on pärjännyt kotiruoalla ihan hyvin. Lihaa, kalaa, puuroa tai peruna/jotain muuta sosetta. Raejuustoa tai luujauhoa tai kalkkivitamiinia. Kanamuna kuorineen silloin tällöin.


      • ... on höpönhöpö
        ... kirjoitti:

        Erota kana luistaan ennenkuin annat koiralle. Ei koskaan kananluita koiralle.

        Höpöhöpö. Kanan, kuten kaikki luut raakana.


    • treenaillen

      Kananluut on pehmeitä raakana ja tuoreina. Älä tarjoa kuivuneita tai kypsennettyjä luita.

      Raaka luu sulaa suolistossa. Kypsennetty lohkeilee/säröilee.

    • Broizku

      Ja broileri ja kana on ihan eri elikot. Broileri n. 5 kk ikäinen tehoruokittu pullero, luut pelkkää höttöä. Kana on pari-kolmevuotias munatehtaan poistotuote, jonka luut on jo lasinkovat.

    • stadin kundi 67

      Parafiini öljyä apteekista niin jo kakka luistaa,Ruoka lusikallinen riittää.

    • kaksi koiraa itsellä

      koira on hiukkasen yksinkertaisempi, kuin ihminen. eli kun koiraan sattuu, niin koiran mielestä syyllinen on se, jonka hän silloin näkee. se voi olla seinä, puu, toinen koira tai vaikka ihminen, ihan mitä vaan nyt sattuu silloin näkemään. eli koiran käytös ei ole hälyyttävää, eihän se nyt kuitenkaan hyökännyt, vaikka sen mielestä taluttaja sen kivun silloin aiheutti. murina ja ärinä oli varmaankin varoitusta olla tulematta lähemmäksi ja olikin viisaasti omistajalta olla paikoillaan. jos suhde koiraan on ok, niin eipä tuosta mitään vahinkoa pääse tulemaan koiran ja ihmisen väliseen kanssa kämiseen.
      ja luut kovettavat koiran vatsaa, vähemmän luuta niin ei noin enään käy. itse annan pienempiä luita kerran päivässä, tai isompia joka toinen päivä. lisäksi seuraan aina kuin kovaa/pehmeää jätös on ja säädän aina sen mukaan.

    • kokemustatästä

      Onko kyseessä sattumalta ja nuoruusiän ohittanut uros? Jos näin niin kyseessä saattaa olla eurauhasen liikakasvu ja tulehdus, se vaikeuttaa ulostamista ja on tuskainen.

    • Onpa kaikenlaisia mielipiteitä, niin sanonpa vielä omanikin:
      Sekalaisia luita voi syöttää jos koira syö rauhallisesti ja puree kunnolla kaiken: hotkivalle koiralle luut, terävät ja liian isot palat, voivat olla riski. Nykyisin kaupoista löytyy erilasia rustoja, jotka ovat mielestäni paljon turvallisempi aloittaa barffaus tai antaa koiralle joka ei varmasti pureskele ruokaansa rauhallisesti. Ne voivat kovettaa vatsan liiankin kovalle, jos koira syö paljon raakaa, mutta niistä ei pitäisi tulla viiltävän teräviä paloja.

      • aapee

        No niin, seuraavat kakat tuli ok, ekan tortun jälkeen katsoi minua vähän peloissaan mutta annoin nakin palan ja kehuin. Se jälkeen ei muuta sattunut. Syötän yrjölän puuroa päivittäin ja vaihtelevasti joko sikaa, nautaa, hirveä ja lohta, kala kypsänä, muut raakana. Sitten saa naudan rustoluita, sääriluita, kylkiluita, poron kinttuja, ja hirven luita sekä broilerin siipiä ja kaikki luut raakana. On syönyt luita 8vk ikäsestä. Sitten syötän joinakin päivinä musch lihapötköjä. saa myös kotiruokaa jos jää ruuan tähteitä, lisään öljyä myös ruokiin sekä valkosipulia. Joskus saa vähän nappuloita, mutta maha ei oikein kestä niitä. Puhdas oppista barffausta en harrasta, sillä mielestäni siinä on liikaa lihaa ja se rasittaa munuaisia. Luonnossakin koira söisi pienen eläimen mahalaukun sisältöineen, jolloin saa kasvista ja joskus myös jyviä ja siemeniä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      51
      1439
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      169
      1244
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      1077
    4. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      1012
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      208
      954
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      13
      915
    7. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      54
      838
    8. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      29
      823
    9. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      802
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      347
      775
    Aihe