Korkeakoulu opiskelu on yliarvostettuja

Itse tämän rulianssin katkerana läpikäynyt ja täytyy todeta että, opiskelu on ihan höttöä. Kerrataan perusaineissa lukion aineet läpi ja loppu onkin sitten ilmanaikuista ryhmätyötä ja powerpoint esitystä. Jos en olisi jo aikaisemmin kyseistä alaa itsenäisesti opiskellut ja alalla työskennelyt, olisi koulun käynti ollut aivan turhaa. Nykyiset opetusmetodit ovat verrattavissa ala-asteen opettajan jeesusteluihin ja yhtä päaljon kehittävää kuin kasvatuspedagogiikan opinnot.

14

567

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apuOpo

      Suosittelen kampaaja-koneistaja -linjaa.

      • Niin sinullekko? oletko itse opiskellut jonkun asteen korkeakoulussa? lääkäri opiskelijatkin ovat sanoneet ihan samaa kuin minäkin, vaikea päästä sisään mutta koulun sisältö onkin sitten aivan jotain muuta.


    • lopun oppii lukemal

      No eihän lääkiksessä ole vaikeaa jos sinne onnistuu pääsemään sisään. Koska sisään päässyt oikeasti osaa matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Eihän siellä muuta tarvitakaan.

    • 2+2

      Juu, opiskelu on helppoa, kun on sisään päässyt. Johtuu siitä, että sisäänpäässyt omaa riittävän älyllisen potentiaalin.
      Aloittaja on ilmeisesti ollut amk:ssa, kun on kerrannut lukion perusteita. Yliopistossa niihin ei enää mennä.

    • Niinpä niin

      Sehän nykyopiskelussa vika onkin, että sisäänotot on vedetty niin suuriksi, että mukaan pääsee paljon sellaisiakin, joilla ei tosiasiassa ole opiskeluun potentiaalia. Siksi myös opintovaatimukset on pitänyt laskea niin alas, etteivät nämä ressukatkaan niihin kompastuisi.

      Siten on saatu tämä osaamattomuusyhteiskunta, jossa loppututkintokaan ei enää takaa ihmisen osaamisesta juuri mitään.

    • mie axa

      Lol, amispalstalla jauhetaan korkea kouluista ja lääkiksistä..lol! ALoittajan otsikossa on siis kaksi virhettä..

    • Kaikki argumentit ovat osaltaan oikeassa. Joka teknisluonnontieteellismatemaattisella alalla on pakko osata Matematiikka, Fysiikka ja Kemia. mie axa:n kommenttiin en vauvaudu edes vastaamaan. Niinpä niille, olet asian ytimessä, jos sieltä koulusta jää käteen vain se lappu niin ei paljoa rintaa röyhistellä. 2 2:lle amk:ssa opiskellut ja tekniseen yliopistoon jatkamassa koska, olen huomannut kuinka helposti loppujen lopuksi on saada tuo paperi pätevyys, todellisuus ja työelämä onkin sitten toinen juttu. Kaikki tuttuni jotka, ovat opiskelleet siellä yliopiston puolella kertovat ihan samaa kuin minäkin, hukkaan menee.

    • Munqvist567

      sellasta se on

    • HLL

      Kauppakorkeassa, Teknilliseesäkorkeakoulussa ja Lääketieteessä ei ole opetuksen sisältä höttöä.

      Työllistyminen on erinomainen tai ainakin kohtalainen, korvaus, palkka hyvä tai kohtalainen.
      Työn vastuu tulevaisuudessa suuri tai erittäin suuri:

    • Acadeemica

      Miksi ammattikorkeakoulu palstalla keskustellaan korkeakouluista?

      • Ei käsiä ylös

        Jokainen valitsee opinahjonsa mutta ÄLÄ valitse liian helppoa kun pystyt vaativampaankin.

        Eihän ole olemassa muita oikeita korkekouluja kuin ne.
        Ja on hyvä lukiolaisten tietää jos he haluvat haasteita ja kunnon ammatin ja aseman eikä tuota turhaa, helppoa höttöä mitä täällä keskusteluissa on. Niin ottavat vastaan niitä haasteita,hakeutumalla yliopistoon, TKK, KKK lääkikseen tai Oikeusoppia lukemaan.

        Nuoren pitä uskaltaa sano myös vanhemmilleen jotka aktivoi yo-lastaan liian helppoon amk. Että sehän on sama kun nostaa kädet ylös.
        Tietysti amk on omat kävijät jotka eivät pysty, jaksa tai halua tiedekorkeakouluun, mutta ei pidä tehdä liian helppoa valintaa.


    • Yrityskouluttaja

      Ammattisurkeakouluissa on höttöä.
      Mutta ei tiedepuolella.....

      Valmistumisen jälken osattava KTM, DI, OTk , FM, TTM, VTM on osattava:
      Paljon alaan liittyvää oikeaa tietoa
      Asikaskunnan ja lopputuotteiden hyvää tuntemusta
      Lainsäädäntöä usealta eri osa-alueelta
      Kielitaitoa ja viestintää
      Globaalin kaupan tuntemusta ja kansainvälisiä valmiuksia
      Tietoteknisä sovellutuksia
      Ekologiaa
      Matemaattisia valmiuksia
      Hyviä neuvottelutatitoja
      Hyviä Sosiaalisia- ja johtamistaitoja
      Hyvää paineensietokykyä
      Erilaisuuden ja epämääräisyyden sieto

      Hyviä Sosiaalisia- taitoja ei oikein opeteta missään niitä on tai ei ole.
      Mutta johtamistaitoja opiskeleen kyllä työelämässä lisää kauppa- tai teknillisen korkeakoulun opit ei yleensä riitä.

      Ensimmäinen työvuoden aikana valmistumisen jälkeen tapahtuu merkittävää oppimista. Kolmen työvuoden jälkeen oppiminen alkaa hidastumaan.

      • Mielestäni on

        Kattava luettelo, ainut vielä mikä puuttuu, Hyvää itsetuntoa,

        Nyt kun lukee AMK opiskelijoiden kirjoituksia niin tuntuu joskus, että itsetunto ei ole paras mahdollinen ja usein on havaittavissa ikäänkuin katkeruutta. Lisäksi suhteellisuuden taju ja asioiten laajempi hahmotus ei ole kohdalleen. Mutta ehkäpä näillä mennään AMK ja niissä töissä mihin se tähtää, niin uskoisin.
        Ja saatan olla väärässäkin, tuo on vain joidenkin henkilöiden ilmaisu,


    • syöhä räkkää

      Ilman aikuista? Meillä oli varmaan keski-ikä jotain 25v. Ja jos sinun AMK oli paska ei se tarkoita sitä, että kaikki olisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      583
      1210
    2. 76
      879
    3. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      273
      678
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      55
      646
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      184
      642
    6. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      161
      622
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      590
    8. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      126
      582
    9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      203
      536
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      496
    Aihe