Koska en oikein tiennyt mille palstalle tämä teksti olisi pitänyt sijoittaa, päätin sen kirjoittaa tänne, koska olen itse vasta 13 vuotias tyttö, ja ehkä tämä teksti jotenkin liittyy aikuistumiseen. Aloin tässä vain miettiä elämää suurempia asioita. Mitä elämä on ?
Mitä olemme ? Maapallo on ns. yhtä pieni kuin atomi, jos aletaan miettimään avaruuden mittakaavalla. Miksi olemme täällä ? Mitä hyötyä meistä on ? Mitä tapahtui ennen minua ? Mitä tapahtuu jälkeeni ? Mitä sitten, kun kuolen, taivas, helvetti, pelkkä tyhjyys, vai jotain muuta ?
Mikä on elämämme tarkoitus ? Monikaan ei osaa vastata mitään, tai jää oikeasti miettimään. Osa voisi vastata, että menestyä tai rakastua. Miten sitten menestyt ? Oletko tyytyväinen, kun sulla on iso kartano, hyvä työ ja perhe ? Toivottavasti olet. Onko sitten kuitenkaan, loppujenlopuksi, elämälläsi paljon tekemistä koko maailman kanssa ? Onko elämälläsi merkitystä muille, kuin itsellesi, perheellesi ja tutuillesi ?
Entä mitä tämä rakkaus on ? Ihana tunne, joka valtaa koko kehosi saapuessaan. Tunnet salaperäistä vetovoimaa, perhosia vatsasi pohjaan saavaa henkilöä kohtaan. Rakastat häntä, ja voisit tehdä mitä vain hänen puolestaan. Täydellistä parisuhdetta ei silti ole olemassa. Toinen asia sitten on, jos pitää sitä täydellisenä.
Ja varmasti tämä kaikkia kiinnostava ja kysymyksiä herättävä aihe: avaruus.
Onko avaruudessa elämää, millaista ? Miten ? Miksi ? Juurihan löydettiin monia maapallon tapaisia planeettoja, ihan lähellä. Olikos se nyt sitten parin/parinkymmenen valovuoden päässä (?).
Koska mua väsyttää ja haluan nukkumaan, jätän tän pätemisen tähän, muuten tästä olisi tullut mun elämänkerta. :D Mutta toivottavasti herättää ajatuksia, palailen tänne myöhemmin.
Mitä elämä on ?
31
3853
Vastaukset
- miksi näin on ??
Todella hieno teksti. Olen itsekkin monet kerrat miettinyt samaista asiaa !!
- Mylife.com
Elämä on... IHANAA! On mulle nyt, ja on aina ollut. Mä oon ainaki tosi tyytyväinen mun elämään:-D
- maailmasamontaoni...
On erittäin hienoa että jotkut nuoret (itsekin olet vasta 13 ja jo kykenet siirtymään syvemmän pohdinnan tasolle = hattua nostan) vielä ajatteleekin. Nykyään tuntuu ettei päässä pyöri ton ikäsillä ku viina, rööki ja perseet, bileet, huono käytös. Tuntuu että yhä vain nuoremmat ja nuoremmat sortuvat tälle tielle, eivätkä kunnioita mitään tai ketään. Naurettavaa!
On hienoa että kyselet tuollaisia, mutta voin kertoa vain sen, että kun pohdit tse vielä enemmän, voit kehitää kysymyksiisi omat vastauksesi. Sillä esittämäsi kysymykset ovat kysymyksiä, joihin jokaisella ihmisellä on eri mielipide, eikä oikeaa tai väärää vastausta ole :) - poika 14vvvv
Nii mun mielestä meil on joku tarkitus täl planeetal:P Mitä järkee siin on et meiä tehtävä ois vaan elää ja kuolla jotta muut pystys taas elää ja kuolla...
Mäki oon miettiny tota rakkaus juttuu et mitä se on ja miks se kohdistuu just siihen erääseen henkilöön:D - depressio
Ei noita kannata miettiä liikaa hajoo pää ku huomaa että tässä koko yhteiskunnassa rahanhaalimisiessa elämisessä ei oo mitään järkee..
- 17 v poika Helsingistä
Kysymykset on samalla helppoja ja samalla vaikeita: elämän tarkoitus on luoda sille tarkoitus. Ihmiset aina kyselevät elämän tarkoitusta, mutta siihen ei ole yhtä ainoaa vastausta. Elä elämäsi ihailemallasi tavalla ja tulet huomaamaan että siihe tulee sisältöä. Pidä toki mielesi avoinna uusille ajatuksille, sillä se mitä pidät nyt oikeana ja varmana ei luultavasti tule olemaan sitä muutaman vuoden kuluttua.
Koska ymmärrät maapallon olevan vain pieni hiukkanen koko maailmankaikkeuden valtavassa järjestelmässä, ymmärrät ihmiskunnan kaikista saavutuksistaan huolimatta olevan merkityksetön. Tämä ei ole välttämättä huono asia: koska kaikki ovat merkityksettömiä, tulee kaikesta suhteellista. Kukaan ei ole lähtökohtaisesti parempi kuin toinen. Ihmisen omat teot määrittelevät hänen paikkansa meidän yhteiskunnassamme. Sinä itse olet se, joka määrittää mikä sinusta on tulemaan ja mitä tulet saavuttamaan. Älä anna kenenkään koskaan sanoa sinulle että et pysty johonkin. Mahdollisuudet ovat rajattomat :) - 1marja2marjaaEikumitä??
Tällästä on kiva miettiä välillä.
- Poika 14 ikää joo
Maailmankaikkeus on kaunis.
- tyttö21v
Maailmankaikkeus on samaan aikaa kaunis mutta myös hyvin pelottava. Kuten aloittaja totesi, ihmiskuntamme on mitättömän pieni tässä suuressa maailmankaikkeudessa. Mitä kaikkea maailmankaikkeus pitää sisällään? Onko avaruus todella päättymätön? Mihin avaruus oikeastaan voisi päättyä ja mitä sen takana on? Elämmekö me oikeasti ja mikä on sen tarkoitus? Me emme voi hallita maailmakaikkeutta mutta onko maailmankaikkeudessa joku/jokin joka hallitsee meitä? Näitä asioita voisi miettiä loputtomiin mutta oikeaa vastausta ei varmasti ole olemassa.
tyttö21v kirjoitti:
Maailmankaikkeus on samaan aikaa kaunis mutta myös hyvin pelottava. Kuten aloittaja totesi, ihmiskuntamme on mitättömän pieni tässä suuressa maailmankaikkeudessa. Mitä kaikkea maailmankaikkeus pitää sisällään? Onko avaruus todella päättymätön? Mihin avaruus oikeastaan voisi päättyä ja mitä sen takana on? Elämmekö me oikeasti ja mikä on sen tarkoitus? Me emme voi hallita maailmakaikkeutta mutta onko maailmankaikkeudessa joku/jokin joka hallitsee meitä? Näitä asioita voisi miettiä loputtomiin mutta oikeaa vastausta ei varmasti ole olemassa.
Jos oikeaa vastausta ei ole, mikä oikein on maailmankaikkeuden rakenne? Olemmeko jokin iso Shrödingerin paskalaatikko, joka oneiole Jumalan luoma ja päättyyeipääty noin kolme virstaa pohjoisessa kuoleman risteyksestä katsoen?
Sorruin kysymyksiin, mutta ne ovat sentään tarkentavia.
- kolmekolmekolme
Aivan se on sama!
- Hawo
Minun elämä on tavallinen, mutta yleensä on parempi kuin toisen ihmiset, ei sama kaikki ihminen jonka verran on iloisia, jonka verran on surullisia.Minun elämä on hyvä.
- huolestunutlukija
aloittajasta huomaa, että mielenterveys alkaa reistailemaan.
Nyt kun ajoissa otat yhteyttä terveysviranomaisiin, niin pysyt tolkuissasi.
Olen itse päivystävä psykiatri ja tunnistan tällaiset ajatukset. Sinulla voi
olla skitsofrenia/psykoosi ja ota viestini vakavasti.
Laitoin viestistäsi nettivinkin poliisille jotka ottavat yhteyttä terveysviranomaisiin.
Toivottavasti viesti menee perille, olen ainakin oikea taho ketä ymmärretään.
Jos poliisi soittaa, sinun on suostuttava heidän ohjeita noudattamaan.
Yleensä 5 päivää tarkkailua psykiatrisessa sairaalassa riittää todentamaan tarvitsetko
pidempään hoitoa, mutta lääkitystä jokatapauksessa tarvitset.
Otathan yhteyttä lähimpään terveyskeskukseen!Pari neuvoa.
1. Katso päivämäärät. "Nyt kun ajoissa" ei ehkä ihan onnistu.
2. Älä trollaa pahantahtoisesti. Ei viattomia sieluja tarvitse pelotella.
3. Siilit. Siilit tuhisevat. Pakkomielteessä, kovin vähän tervettä. Siiliteetä.- loakdfokadsofkdaf
Miten ihmisen saa takaisin palautetua "tolkkuihinsa", jos skitsofreniaa tai psykoosia ilmenee?
- sijoittaa
Mitä elämä on?
—elämä on syntymän ja kuoleman välinen aika.
Mitä olemme?
—ihmisiä
Miksi olemme täällä?
—se on monivaiheisten yhteensattumien lopputulos
Mitä hyötyä meistä on?
—voi olla hyötyä tai haittaa muille ihmisille. Sinusta on hyötyä esim vanhukselle jota käyt taluttamassa.
Mitä tapahtui ennen minua?
—historia
Mitä tapahtuu jälkeeni ?
—tulevaisuus
Mitä sitten, kun kuolen, taivas, helvetti, pelkkä tyhjyys, vai jotain muuta ?
—muutut energiaksi
Mikä on elämämme tarkoitus?
—antaa muiden elämälle tarkoitus
Miten sitten menestyt?
—olemalla hyvä
Oletko tyytyväinen, kun sulla on iso kartano, hyvä työ ja perhe?
—kartano yms ei vaikuta asiaan vaan hyvä elämä
Onko sitten kuitenkaan, loppujenlopuksi, elämälläsi paljon tekemistä koko maailman kanssa?
—häviävän vähän
Onko elämälläsi merkitystä muille, kuin itsellesi, perheellesi ja tutuillesi?
—ei itselle, toivottavasti muille
Entä mitä tämä rakkaus on?
—se on aivojen toimintaa (tunne)- Anonyymi
Mitä on syntymä ja kuolema ja miksi ne tapahtuvat. Miksi elämä tapahtuu vai tapahtuuko?
- Elämä
On paskaa. KYS
- loakdfokadsofkdaf
Kaikki elämä synty jonkun ajan päästä geenin syntymisestä,, ku se alko monistumaan, eikä sitä pysty pysäyttämään, sen tekoäly ohjaa niitä täyttämään koko maailmankaikkeuden, mitä "elävää" ne sit saa muodostettua loppumattomalla monistumisella...
- islandofliberation
Ainakin olla pois turhamaisesta elämästä...olla oman tien kulkija.
Talous tietty ensin optimiin sitten se tie on vapaa!
Jee... - Poieka14v
Itse mietin samoja asioita, mutta vaan henkilökohtaisemmin. Esim mitä/mikä on minun hyöty tälle maailmalle? Olenko vain yksi raita raitaisessa paidassa vai pystyisinkö olemaan jotain isompaa? Kuka tietää?
- minana2
Tavallaan samaa mieltä, ettei näitä kannata liiaksi miettiä. :D mutta onhan se hauskaa sillon tällön heittää pohdintaa.
Juu, ei ole täydellistä elämää eikä täydellistä parisuhdetta. En myöskään usko että elämälläni on merkitystä muille kuin läheisilleni, mutta toisaalta, miksi pitäisikään?
Mikään suhde ei ole täydellinen, mutta vaikeuksista huolimatta olen tyytyväinen suhteeseeni enkä halua "parempaa".
Niin, oikeastaan aloin olla onnellinen ja arvostaa elämääni kun ymmärsin että minulla on jo ne asiat mitä tarvitsen. - parannustehkää
todellakin tarvitsee miettiä eikä olla toisten vietävänä osata punnita mielessä onko tarpeellista tuo meno ja kokemus.
KALLIS NEUVO JA PAINA MIELEEN JA SYÄMEEN LUE TAI KUUNTELE ÄÄNIKIRJANA PSALMI JA SANANLASKUT .
SIINÄ ON NIIN KALLIT NEUVOT ELÄMÄNTIELLE .
ei tule masennusta etkä ole yksinäinen kumpikin apu TULEE SANASTA.
MUTTA NIIN HARVA USKOO NEUVOA
TÄMÄNELÄMÄN herra eli saatana vie mennessä.
USKOKAA JUMALAAN JEESUKSEEN KRISTUKSEEN HÄN ANTAA PYYTÄÄLLE SYNNIT ANTEEKSI.
RAKAS TAIVAN ISÄ ANTAA KALLEMMAN ELI RAUHAN JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ. - Pertti.png
Noh... en mikään ekspertti ole mutta oman tiedon mukaan voin antaa tästä mielipiteeni. Siis tää meidän pikku planeettahan on syntynyt enimmäkseen hiiliatomeista jotka on lentänyt tänne varmaan miljardien valovuosien päästä tähden räjähdyksen takia. Niistä sitten muotoutui tämmöinen kivipallo johon sattui muotoutumaan myös vettä, ja bakteereita joista sitten pitkän kehityksen jälkeen on syntynyt elämä, jonka nyt tunnemme. Ja miksi me elämme? Me elämme jotta voisimme jatkaa lajiamme lisääntymällä, ja sitten kuolla, jonka jälkeen hajoittajat muuntavat meidät kasvien ravinteiksi, jotta ne voisivat tuottaa happea seuraavalle sukupolvelle. Ja mitä ihmiset kutsuu jumalaksi on vain keksitty asia, todennäköisesti rahaa varten. Ihmiset uskoo siihen, koska ne eivät halua vastuuta omasta elämästään, eivätkä halua hyväksyä faktaa, että me kaikki kuolemme, ja elämällä ei ole merkitystä. Onhan se vähän surullista ajatella että meillä ei periaattessa ole mitään merkitystä, mutta itse ainakin nautin vain elämän pienistä asiosta, ja elän elämäni kunnes kuolen, jotta tämä laji voisi jatkua hieman pitempää. Ja mitä ihmiset kutsuvat rakkaudeksi, joka on niin hieno taikamainen asia, on vain oikeasti kemiallinen reaktio aivoissa joka saa eläimet lisääntymään. Mutta ei se tarkoita että siitä ei voisi nauttia. Tarinan opetus on siis, että nauti elämästä kun vielä voit, ja älä anna vastuuta omasta elämästäsi satuhahmolle.
- Anonyymi
Moikka!
Ihan mahtavaa, että mietit noita kysymyksiä <3. Harva niitä edes koko pitkänkään elämän aikana haluaa tai uskaltaa oikeesti kysellä ja selvittää. Se on kuitenki kaikkein tärkeintä...varsinkin, onko Taivas ja Helvetti, ja millä perusteella kumpaankin mennään! Siihen ja muihin löytyy vastaus Raamatusta. Siis Raamattuhan on Jumalan antama ilmoitus ihmisten muistiinpanojen kautta. Jumala on ite Elämän lähde ja Luoja, ja on halunnut, että SAAT tietää, miksi oot täällä. Tutkimisen ja vastauksien löytämisen riemua sulle! <3 <3 <3
Rakkain terkuin vastaukset löytänyt "isosiskosi" :) Elämä on itsensä löytämistä, kokemuksien kokemista ja yhteyden tuntemista kaikkeen ympärillä olevaan. Kaikkia näitä samaan aikaan ja eri aikoihin.
Rakkaus on aitouden kunnioittamista, oman itsensä kunnioittamista. Rakkaus toiseen elolliseen on yhteyden muodostaminen häneen ja sitten hänen aitouden kunnioittamista. Aitous on se juttu mikä meillä on sisimmässämme, se kaikkein todellisin. Kuulostaa sinällään maalliselta, mutta jos haluat tuntea asioita vahvemmin, sun on oltava valmis tuntemaan niiden vastakohdat myös vahvemmin, tekemättä pysyvää vahinkoa itelles tai muille tietty.
Kaikki tässä maailmankaikkeudessa on saman asian lapsia, samasta puusta veistettyjä. Meidän tehtävä on elää täyttävästi, ottaa täysillä vastaan ilot ja surut, tuska ja mielihyvä, juosta pakoon joskus jotta eläis vielä huomenna, oppia tyhmyyksistämme jne.. rikastamme universumia, se on meidän tehtävä henkisesti ja fyysisesti, kukin tavallaan.
Koska sussa on alkulähdettä, itsensä ja toisten alkulähteiden kuuntelu ja niistä ammentaminen on paras asia mitä voit tehdä elämälläs pitemmän päälle.
Koska meissä kaikissa on alkulähdettä, kukaan ei ole täysin sokea totuudelle. Siksi me osataan valita parempia asioita ja siksi maailma paranee koko ajan. Asiat pahenee aina silloin kun ihmiset kadottaa ittensä, sen näkee politiikassa ja rikollisuudessa ja onnettomien ihmisten elämässä.
En ole varma mitä tapahtuu kun meidän ruumis lakkaa ylläpitämästä aivotoimintaa eli "kun me kuollaan", mutta ihmisillä on ihan mielenkiintoisia kokemuksia, jos googletat DMT, NDE ja pineal gland, vai oliko se pituitary gland... niillä pääsee alkuun. Älä haukkaa liian isoa palaa kerralla.Sulattele asioita rauhassa. Se on helvetin tärkeää, ja anna muidenkin tehdä niin. Mä olen jo keski-ikäinen paska enkä ole oikein oppinut sitä vieläkään kunnolla.
- Anonyymi
Elämä on aika jossa tehdään paskoja valintoja ja ne valinnat johtaa uusiin valintoihin ja siinä se on elämä lyhyesti selitettynä
- Anonyymi
Elämäsi on sinun.
Elämä on kotimatka.
Elämä on hauras.
Elämä on rajallinen.
Elämä on vaikeaa.
Elämä on energiaa.
Elämä on elämisen arvoista.
Elämä on aaltoliikettä.
Elämä on varjoa ja valoa.
Elämä on kovaa.
Elämän ei tule olla suoritus, eikä elämää tule suorittaa.
Elämä on sarja vastoinkäymisiä, joista ihmisen tulisi selvitä.
Elämä ei ole täysin ymmärrettävissä ja selitettävissä.
Kulje tyynenä melun ja kiireen keskellä ja muista, mikä rauha onkaan hiljaisuudessa. Pysy hyvissä väleissä kaikkien kanssa, niin pitkään kuin se alistumatta on mahdollista. Puhu totuudesta hiljaa ja selkeästi, ja kuuntele toisia, sillä kaikilla on tarinansa. Karta äänekkäitä ja riidanhaluisia, sillä he ovat kiusana hengellesi. Jos vertaat itseäsi muihin, niin älä tule turhamaiseksi tai katkeraksi, sillä aina on ja tulee olemaan suurempia ja pienempiä persoonallisuuksia kuin sinä.
Iloitse suorituksistasi, samoin kuin suunnitelmistasi. Ole kiinnostunut omasta urastani, vaikka se olisi vähäpätöinenkin. Se on kuitenkin vankka kiinnekohta ajan vaihtelevissa kohtaloissa. Ole varovainen liikeasioissa, sillä maailma on kieroutta täynnä – älä silti sulje silmiäsi hyveiltä. Monet ponnistelevat korkeisiin päämääriin ja elämä on täynnä sankaruutta.
Ole oma itsesi, äläkä pelkää olla hellä. Älä suhtaudu kyynisesti rakkauteen, sillä kaiken arkipäiväisen roudan keskeltä se nousee kuin ruoho tuoreena joka kevät.
Ota opiksesi vuosien neuvot ja luovu sopuisasti nuoruuden leikeistä. Paljon turhaa pelkoa syntyy väsymyksessä ja yksinäisyydessä. Ole sovussa luojasi kanssa, millaiseksi hänet sitten kuvitteletkin. Ole sovussa sielusi kanssa, olkoot ponnistelusi ja toiveesi mitkä tahansa.
Maailmassa on paljon petosta, riistoa ja särkyneitä unelmia, mutta se on sittenkin Kaunis Maailma.
- Tuntematon ajattelija vuodelta 1692
Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi – taakkasiirtymäksi.
- Psykiatri Matti Siirala
Elämä on julmaa.
Elämä on arvaamatonta.
Elämä on nyt.
Elämä on kuolemista.
Elämä on pettymysten helminauha.
Elämä on epävarmaa.
Elämä on epätäydellistä.
Elämä on yllättävä.
Elämä on ohikiitäviä hetkiä.
Elämä on arvoitus.
Elämä on seikkailu.
Elämä on peili.
Kun työ on ilo, elämä on nautintoa. Kun työ on velvollisuus, elämä on orjuutta. – Maksim Gorki
Elämä on lyhyt.
Elämä on pitkä.
----------------------------
Mistä elämässä on kyse?
Elämän tarkoitus on muutoksessa koko ajan kuten on elämäkin. Välillä elämän tarkoitukseksi riittää se, että pysyy hengissä.
Elämässä on kyse siitä, että ihminen erottaa oikean ja väärän toisistaan sekä siitä, että muistaa oikeudenmukaisuuden kaikissa asioissa. Nämä antavat elämälle sisältöä, tarkoitusta sekä päämäärää kohti parempaa ihmisyyttä ja maailmaa.
Kun ihminen tekee väärin tai vääryyttä, niin hän on vastuussa siitä ja mahdollisista seurauksista ja hänen tulee kantaa vastuunsa.
Mitä sinä jätät jälkeesi tähän yhteiskuntaan ja maailmaan kuolemasi jälkeen?
Millainen on sinun elämänjälkesi?
-----------------
Elämään kuuluu kärsimys. En tiedä miksi. Joskus se johtuu siitä, että elämme ja toimimme väärin.
Ahneus on iso tekijä kärsimyksen aiheuttajana.
Ne, jotka ovat kärsineet ovat vieneet maailmaa eteenpäin, eivät ne, jotka ovat aiheuttaneet kärsimystä. - Leo Tolstoi - Anonyymi
En osaa vastata moniinkaan noista asioista, koska olen tullut siihen lopputulokseen, että mahdotonta tietää tai sillä ei ole mitään väliä tai ehkä koko ajatuskin ja elämä on feikkiä, mutta miten se voisi jos ajattelen sitä omalla elämälläni tälläkin hetkellä. Huomasitko! Ajoin itseni taas noidankehään enkä pysty vastaamaan
- Anonyymi
Elämä on loppujen lopuksi eräiden molekyylien ja aminohappojen kyky monistaa itseään... en osaa pitemmälle kun tuo koulutus jäi vähän...
Noh, nälkä, hengissä pysyminen, panetus, lisääntyminen, geenien siirto,
paremman elämänmuodon kehittäminen, muiden elämänmuotojen hyväksikäyttö, syöminen tai muutoin raivaaminen tieltä.
Ihminen tulisi varmaan ihan mainiosti toimeen ilman nykyajan keksintöjä,
mutta kun on niin utelias olento, kaikkea on kokeiltava, jos vaikka sotaakin. Voisihan sillä voittaa jonkun raunioituneen Donbassin itselleen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1621542Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271482Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701338Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2211223- 1281115
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3231072Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda1561026Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3071018- 77994