Minulla on nikkeliallergia ja mitkään rasvat eivät auta mikä neuvoksi, kuka voisi auttaa. Käsiäni se ei enää vaivaa niin paljoa, mutta jaloissani se on kokoajan. Ihoni kuoriutuu jalkapohjissa, rasvaan jalkani monesti päivässä, siitä huolimatta ne ovat niin kuivat ja jaloistani lähtee isoja paloja ihoa aivan kuin ihoni uusiutuisi kuin käärmeellä. Olen käynyt tutkimuksissa mutta mikään ei auta. Jalat ovat välillä ihan vereslihalla, tekee tosi kipeää. Mikä avuksi.
Nikkeli allergia
2
250
Vastaukset
- teija.dunder
Talviaikaan atooppinen ihottuma jaloissa voi olla erityisen haastava. Perusvoiteen on hyvä olla rasvaisempi kuin esimerkiksi vartalolle käytettävä perusvoide ja kortikosteroidin on hyvä olla ns keskivahva tai vahva jotta ns atoopikon talvijalka saadaan hoidettua.Kannattaa käydä uusimassa rasvareseptit tarpeen mukaan.Terveyskirjastosta ja allergia-astmaliiton sivuilta saa lisätietoa esimerkiksi keittosuolahauteiden käytöstä.
- --------------------
Hei, nikkeliallergikko tässäkin. työssäni altistun metallipölyille- siis myös nikkelille, ja sen huomaa halli-illan jälkeen. Ihottuma kukkii, henki vinkuu, mut lääkitys-
Sitä en tiedä mitä tietoja pomolle mennyt työterveydestä, mutta...
All right, yks juttu.
Älä käytä kortikosteroideja kuin kuureina, muuten iho ohenee ja herkempi. Kantsii kokeilla atoopikon ainakin yhtä ainetta- helokinkukan siemenöljy. Luontaistuotekaupoista. on arvokas, mutta auttaa sekä sisäisenä hoitona, että suoraan ihottumaan.
Monelle pyykinpesuaineet herkistää ihoa, samoin väärä ihon pesuaine, etc.
Tänä talvena kun olen syönyt variksenmarjaa, pähkinöitä, kalaa, on atopia ollut kurissa paremmin, ainoo inha on ikuinen kutka- johon ei mikää auta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain1127787Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1313133- 1612015
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha801769Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1461642Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1801587- 1331234
- 80914
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko58854- 53804