Kaksi läheisriippuvaa ja muutosprosessi

Jos kehitystä tai tietoista muutosta ei tapahdu, niin tunteiden hajanaisuus ja ailahtelevaisuus sitten johtuu vain epävarmuustekijöistä ja tunteiden hallitsemattomuudesta?

Pyrkiikö lr tietoisesti loukkamaan toista (huomaa kyllä käytöksensä, vihaa itseään, muttei mahda itselleen mitään, eikä sitä voi olla tekemättäkään) ?

Havainnoiko läheisriippuva minätilansa aina vasta suhteen päättymisen jälkeen (jos havannoi)?

elisakettu kirjoitti:

Jos kehitystä tai tietoista muutosta ei tapahdu, niin tunteiden hajanaisuus ja ailahtelevaisuus sitten johtuu vain epävarmuustekijöistä ja tunteiden hallitsemattomuudesta?

Pyrkiikö lr tietoisesti loukkamaan toista (huomaa kyllä käytöksensä, vihaa itseään, muttei mahda itselleen mitään, eikä sitä voi olla tekemättäkään) ?

Havainnoiko läheisriippuva minätilansa aina vasta suhteen päättymisen jälkeen (jos havannoi)?

Lue lisää

"Pyrkiikö lr tietoisesti loukkamaan toista (huomaa kyllä käytöksensä, vihaa itseään, muttei mahda itselleen mitään, eikä sitä voi olla tekemättäkään) ?

Havainnoiko läheisriippuva minätilansa aina vasta suhteen päättymisen jälkeen (jos havannoi)?"

Noh, omast puolestani voisin vastata, tuosta tietoisesti...että ehkäpä niinkin...jos ajattelen avioliittoani niin minä hoidin kodin, lapset,laskut yms.

mutta saattoi siellä taustalla olla ajatus...että olen "parempi" ihminen kuin sinä, vaikka ääneen sitä ei lausuttukaan...kuin myös sen marttyrin kruunun kiillottaminen...

Mitä taas tulee tuohon minä tilan havannointiin...niin itse havahduin kyllä jo avioliittoni loppuvaiheissa...mutta ei se muutos, eikä irtirepäisy sekään tapahdu käden käänteessä...

Hyvin pitkään minä vielä yritin, samoilla malleilla, vaikka tiesinkin toimivani järjettömästi ja kohtelevani itse itseäni kaltoin...salliessani sen kaiken tapahtuneen...

Vasta silloin teini ikään ehtineen vanhemman tyttäreni lohduton itku siitä "miksi meillä on aina tämmöstä" sai minut tekemään sen päätöksen...ettei "ikinä" enää...

kaiketi he/lapset oli se syy miksi minä pysyttelinkin visusti irti ns. miessuhteista, siihen saakka kunnes he aikuistuivat...

Mutta joo...Ännä suhdettani miettiessäni...miksi minä olin sellaisessa suhteessa...

voisin ajatella taustalla olleen sellaisenkin syyn, että tiesin, ettei minunkaan tarvitse siihen suhteeseen panostaa koko sielustani...koska tiesin alusta asti niistä toisista naisista...

Kaiketi minäkin halusin rusinat pullasta...suhteen jossa voin pitää ns. vapauteni...oman käsitykseni mukaan...ajatus oli yhteinen...

mutta silloin en vielä tiennyt, että solmin sen ihmisen kanssa, joka ei edes pitänyt minua/minusta ihmisenä...

on asia jota minun oikeasti oman maailmankuvan/ihmiskäsitykseni mukaan oli hyvin vaikea käsittää ennenkuin löysin selityksen sanasta narsisti...

Jotenkin se vaan tuntuu käsittämättömältä, että kun Ännäni ilmeisesti löysi sen uuden naisen...meidän entisten lisäksi...

niin miksei hän vaan reilusti päättänyt suhdetta...sen sijaan että minua piti alkaa mitätöimään...ja vihjailemaan kaikkea ilkeää...

Noh...noiden suhteiden välillä tosiaan oli vuosia ja muutenkaan eivät ole ihan vertailukelpoisia, mutta siltikin kun tuota mitätöntiä enevissä määrin tulla niin päätin suhteen...

Se entinen minä kaiketi olisi ehkä yrittänyt vielä miellyttää, kun Ännä kaikesta huolimatta antoi ymmärtää haluavansa tapailla minua...ja olihan meillä monesti ihan mukavaakin...

Mutta joo...hänelläkin oli ikäänkuin tapa laittaa naisensa arvojärjestykseen...loppupeleissä sitten kaiketi olin sijalla joko kolme tai kaksi...

Kun en ihan varma ole siitä...oliko se totta, että suhde ykkösnaiseen oli päättynyt ja tuo uusi sitten perinyt sen roolin...

mutta ilmoitti kyllä olevansa pakotettu huolehtimaan sen ent, ykkösnaisensakin seksielämästä...siinä kuin sen uudenkin ja ilmeisesti koki olevansa pakotettu huolehtimaan minunkin seksielämästäni...

Että...raskastakin varmaan Ännän elämä oli tuossa vaiheessa...kun käsittääkseni oli lisäksi vielä muitakin satunnaisempia panoja...tai ainakin yhteydenpitoa...jos sattuu tarttis...

Huoh...näin jälkeenpäin ajateltuna...että joo, mihin helkkariin minäkin osallistuin...kunnen ymmärtänyt, että tuollaisiakin ihmisiä voi olla olemassa...

Aivan käsittämättömältä koko juttu/ihminen tuntuu vieläkin...vaikka sillä tavalla siitä olen yli päässyt, että voin jopa nauraa itselleni miten typerä sitä itsekin on/on ollut...

uskonut olemattomiin kehuskeluihin...luullut olleensa niin ihana nainen, mitä Ännä alkuaikoina antoi ymmärtää...

Että ehkä minä ajauduinkin tuollaiseen suhteeseen syystä, että halusin suhteen...mutta pelkäsin omaa läheisriippuvuuttani niin paljon, etten uskaltaunut ns. normaalin suhteeseen...

Noh...tuostakin suhteesta...opin kuitenkin hyvin paljon myös itsestäni...sama LR siellä taustalla kuitenkin piilotteli...minä vaan selittelin itselleni, että joo...haluan vapaan suhteen...

mutta siitkin olin valmis maksamaan sen hinnan, että minua voi hyväksikäyttää siten, että kunhan kehuskelee niin suljen silmäni siltä tosiasialta...ettei minulla ihmisenä sitten muuta arvoa olutkaan kuin se hyötyarvo...mikä tuossa suhteessa tarkoitti pelkästään "elävää pllua"...

8+10=18 kirjoitti:

"Pyrkiikö lr tietoisesti loukkamaan toista (huomaa kyllä käytöksensä, vihaa itseään, muttei mahda itselleen mitään, eikä sitä voi olla tekemättäkään) ?

Havainnoiko läheisriippuva minätilansa aina vasta suhteen päättymisen jälkeen (jos havannoi)?"

Noh, omast puolestani voisin vastata, tuosta tietoisesti...että ehkäpä niinkin...jos ajattelen avioliittoani niin minä hoidin kodin, lapset,laskut yms.

mutta saattoi siellä taustalla olla ajatus...että olen "parempi" ihminen kuin sinä, vaikka ääneen sitä ei lausuttukaan...kuin myös sen marttyrin kruunun kiillottaminen...

Mitä taas tulee tuohon minä tilan havannointiin...niin itse havahduin kyllä jo avioliittoni loppuvaiheissa...mutta ei se muutos, eikä irtirepäisy sekään tapahdu käden käänteessä...

Hyvin pitkään minä vielä yritin, samoilla malleilla, vaikka tiesinkin toimivani järjettömästi ja kohtelevani itse itseäni kaltoin...salliessani sen kaiken tapahtuneen...

Vasta silloin teini ikään ehtineen vanhemman tyttäreni lohduton itku siitä "miksi meillä on aina tämmöstä" sai minut tekemään sen päätöksen...ettei "ikinä" enää...

kaiketi he/lapset oli se syy miksi minä pysyttelinkin visusti irti ns. miessuhteista, siihen saakka kunnes he aikuistuivat...

Mutta joo...Ännä suhdettani miettiessäni...miksi minä olin sellaisessa suhteessa...

voisin ajatella taustalla olleen sellaisenkin syyn, että tiesin, ettei minunkaan tarvitse siihen suhteeseen panostaa koko sielustani...koska tiesin alusta asti niistä toisista naisista...

Kaiketi minäkin halusin rusinat pullasta...suhteen jossa voin pitää ns. vapauteni...oman käsitykseni mukaan...ajatus oli yhteinen...

mutta silloin en vielä tiennyt, että solmin sen ihmisen kanssa, joka ei edes pitänyt minua/minusta ihmisenä...

on asia jota minun oikeasti oman maailmankuvan/ihmiskäsitykseni mukaan oli hyvin vaikea käsittää ennenkuin löysin selityksen sanasta narsisti...

Jotenkin se vaan tuntuu käsittämättömältä, että kun Ännäni ilmeisesti löysi sen uuden naisen...meidän entisten lisäksi...

niin miksei hän vaan reilusti päättänyt suhdetta...sen sijaan että minua piti alkaa mitätöimään...ja vihjailemaan kaikkea ilkeää...

Noh...noiden suhteiden välillä tosiaan oli vuosia ja muutenkaan eivät ole ihan vertailukelpoisia, mutta siltikin kun tuota mitätöntiä enevissä määrin tulla niin päätin suhteen...

Se entinen minä kaiketi olisi ehkä yrittänyt vielä miellyttää, kun Ännä kaikesta huolimatta antoi ymmärtää haluavansa tapailla minua...ja olihan meillä monesti ihan mukavaakin...

Mutta joo...hänelläkin oli ikäänkuin tapa laittaa naisensa arvojärjestykseen...loppupeleissä sitten kaiketi olin sijalla joko kolme tai kaksi...

Kun en ihan varma ole siitä...oliko se totta, että suhde ykkösnaiseen oli päättynyt ja tuo uusi sitten perinyt sen roolin...

mutta ilmoitti kyllä olevansa pakotettu huolehtimaan sen ent, ykkösnaisensakin seksielämästä...siinä kuin sen uudenkin ja ilmeisesti koki olevansa pakotettu huolehtimaan minunkin seksielämästäni...

Että...raskastakin varmaan Ännän elämä oli tuossa vaiheessa...kun käsittääkseni oli lisäksi vielä muitakin satunnaisempia panoja...tai ainakin yhteydenpitoa...jos sattuu tarttis...

Huoh...näin jälkeenpäin ajateltuna...että joo, mihin helkkariin minäkin osallistuin...kunnen ymmärtänyt, että tuollaisiakin ihmisiä voi olla olemassa...

Aivan käsittämättömältä koko juttu/ihminen tuntuu vieläkin...vaikka sillä tavalla siitä olen yli päässyt, että voin jopa nauraa itselleni miten typerä sitä itsekin on/on ollut...

uskonut olemattomiin kehuskeluihin...luullut olleensa niin ihana nainen, mitä Ännä alkuaikoina antoi ymmärtää...

Että ehkä minä ajauduinkin tuollaiseen suhteeseen syystä, että halusin suhteen...mutta pelkäsin omaa läheisriippuvuuttani niin paljon, etten uskaltaunut ns. normaalin suhteeseen...

Noh...tuostakin suhteesta...opin kuitenkin hyvin paljon myös itsestäni...sama LR siellä taustalla kuitenkin piilotteli...minä vaan selittelin itselleni, että joo...haluan vapaan suhteen...

mutta siitkin olin valmis maksamaan sen hinnan, että minua voi hyväksikäyttää siten, että kunhan kehuskelee niin suljen silmäni siltä tosiasialta...ettei minulla ihmisenä sitten muuta arvoa olutkaan kuin se hyötyarvo...mikä tuossa suhteessa tarkoitti pelkästään "elävää pllua"...

Lue lisää

Jotenkin minusta tässä on outo juttu: jos mitätöintiä kokee kumppanin taholta tarpeeksi, niin itse päättää suhteen. Onko se tyypillistä lr:lle?

Miten läheisriippuvat yleensä ottaen ottaa vastaan mitätöintiyrityksiä? Onko eroja paljonkin a) riippuen vastaanottajasta b) riippuen aikakaudesta c) riippuen palautteen antajasta?

elisakettu kirjoitti:

Jotenkin minusta tässä on outo juttu: jos mitätöintiä kokee kumppanin taholta tarpeeksi, niin itse päättää suhteen. Onko se tyypillistä lr:lle?

Miten läheisriippuvat yleensä ottaen ottaa vastaan mitätöintiyrityksiä? Onko eroja paljonkin a) riippuen vastaanottajasta b) riippuen aikakaudesta c) riippuen palautteen antajasta?

Lue lisää

"jos mitätöintiä kokee kumppanin taholta tarpeeksi, niin itse päättää suhteen. Onko se tyypillistä lr:lle?"

Noh...omasta puolestani vastaan...että avioliittoni loppupuolella kun tajusin, että olen läheisriippuvainen...niin samalla ymmärsin myös sen ettei minulla ole mitään keinoa muuttaa/raitistaa puolisoani...

Ei jäänyt kuin kaksi vaihtoehtoa...joko minä tai hän...toki lapsilla oli myös silloin merkittävä rooli asiaan...ymmärsin että he kärsivät...

Mitä taas tulee tuohon Ännä suhteeseen...niin välissä oli monta vuotta ilman minkäänlaista ns. miessuhdetta...sitten kun sitä mitätöintiä ja toisten naisten kehuskelua alkoi enevissä määrin tulla...

jota kylläkin sitäkin siedin hymyillen kuuntelemalla...mutta sen lisäksi sitten alkoi sitten tulla ilkeitä vihjauksia, että olisin "sellainen" ja ns. vaatimuksia seksuaalisuuden suhteen...

niin jälleen tajusin itsestäni että haloo nainen...oikeestiko sä kuuntelet tämmöstä, meinaatko sinä muuttua sellaiseksi kuin tuo toinen yrittää sinut muuttaa...oletko sinä saatavilla vain sen toisen tarpeesta silloin kun ei sillä ns. parempaa ole saatavilla jne...

Että ajattelin, että haluanko minä mennä niihin samoihin toimintamalleihin, joita olin lapsuudessa oppinut ja avioliitossanikin käyttäytynyt...yrittänyt miellyttää miellyttämästä päästyänikin, että toinen olisi pitänyt minusta...

Niin omasta puolestani päätin suhteen...vastaamalla kiitos ei tapaamisehdotuksiin...mutta joo...voin kyllä ajatella niinkin, että Ännä katsoo varmaan itse päättäneensä suhteen...koska teki niin loppuaikoina jo monesti vaikka samantien peruikin sen ettei sitä tarkoittanut...syystä, että aloin kritisoida häntä kohtelustani...

Semmosta kummallista se loppuaika oli...

12+15=27 kirjoitti:

"jos mitätöintiä kokee kumppanin taholta tarpeeksi, niin itse päättää suhteen. Onko se tyypillistä lr:lle?"

Noh...omasta puolestani vastaan...että avioliittoni loppupuolella kun tajusin, että olen läheisriippuvainen...niin samalla ymmärsin myös sen ettei minulla ole mitään keinoa muuttaa/raitistaa puolisoani...

Ei jäänyt kuin kaksi vaihtoehtoa...joko minä tai hän...toki lapsilla oli myös silloin merkittävä rooli asiaan...ymmärsin että he kärsivät...

Mitä taas tulee tuohon Ännä suhteeseen...niin välissä oli monta vuotta ilman minkäänlaista ns. miessuhdetta...sitten kun sitä mitätöintiä ja toisten naisten kehuskelua alkoi enevissä määrin tulla...

jota kylläkin sitäkin siedin hymyillen kuuntelemalla...mutta sen lisäksi sitten alkoi sitten tulla ilkeitä vihjauksia, että olisin "sellainen" ja ns. vaatimuksia seksuaalisuuden suhteen...

niin jälleen tajusin itsestäni että haloo nainen...oikeestiko sä kuuntelet tämmöstä, meinaatko sinä muuttua sellaiseksi kuin tuo toinen yrittää sinut muuttaa...oletko sinä saatavilla vain sen toisen tarpeesta silloin kun ei sillä ns. parempaa ole saatavilla jne...

Että ajattelin, että haluanko minä mennä niihin samoihin toimintamalleihin, joita olin lapsuudessa oppinut ja avioliitossanikin käyttäytynyt...yrittänyt miellyttää miellyttämästä päästyänikin, että toinen olisi pitänyt minusta...

Niin omasta puolestani päätin suhteen...vastaamalla kiitos ei tapaamisehdotuksiin...mutta joo...voin kyllä ajatella niinkin, että Ännä katsoo varmaan itse päättäneensä suhteen...koska teki niin loppuaikoina jo monesti vaikka samantien peruikin sen ettei sitä tarkoittanut...syystä, että aloin kritisoida häntä kohtelustani...

Semmosta kummallista se loppuaika oli...

Lue lisää

"...sitten kun sitä mitätöintiä ja toisten naisten kehuskelua alkoi enevissä määrin tulla...

jota kylläkin sitäkin siedin hymyillen kuuntelemalla...mutta sen lisäksi sitten alkoi sitten tulla ilkeitä vihjauksia, että olisin "sellainen" ja ns. vaatimuksia seksuaalisuuden suhteen..."

Tässä Vakninin tekstistä "Narsistinen Lähde"

"narsisti ei halua kuulua kerhoon joka hyväksyy hänet jäsenekseen. Narsisti vähättelee Lähteitään juuri niiden ominaisuuksien takia joka alun perin teki niistä lähteitä: herkkäuskoisuus, alistuvuus, älyllinen tai fyysinen huonommuus.

Mutta on monia muitakin syitä. Esimerkiksi, narsisti on katkera omasta riippuvuudestaan ja halventamalla riippuvuutensa kohdetta (puolisoaan, työnantajaansa, työtovereitaan, ystäviään) hän pääsee irti tästä epäsoinnusta.

Vielä yksi asia:

Narsisti kokee läheisyyden ja seksin uhkana ainutlaatuisuudelleen. Jokainen tarvitsee seksiä ja läheisyyttä - se on suuri samankaltaistaja. Narsisti vastustaa tätä samankaltaisuutta. Hän kapinoi.

Seksi ja läheisyys ovat tavallisesti kytkennässä menneisiin ratkaisemattomiin konflikteihin Tärkeiden Kohteiden (vanhemmat ja huolenpitäjät) kanssa. Ne muistuttavat häntä (usein alitajuisesti) näistä konflikteista, saavat aikaan tunteiden heijastamista ja käynnistävät lähestyminen-välttäminen syklin."

Onko riippuvalle tavallista vai harvinaisempaa sitten se, kun tuntee itsensä huonommaksi ja surkeimmaksi ihmiseksi; alkaakin nöyryyttää toista vielä kovemmin? Ns kuspäisempi ilmiö vain pahenee?

potenssin 10 kirjoitti:

Onko riippuvalle tavallista vai harvinaisempaa sitten se, kun tuntee itsensä huonommaksi ja surkeimmaksi ihmiseksi; alkaakin nöyryyttää toista vielä kovemmin? Ns kuspäisempi ilmiö vain pahenee?

Lue lisää

Läheisriippuva vaipuu yleensä rankkaan itsesääliin, eikä hän soimaa muuta kuin itseään. Hän ei näe pahaa muissa, vain itsessään. Hän näkee toisten pahat teot ja ottaa ne itselleen kantaakseen, tuntee olevansa syypää toisten pahuuteen ja huonoon oloon. Läheisriippuva kantaa suuria määriä syyllisyyttä ja huonommuutta itsessään, eikä armahda ja päästä itseään kovin helpolla. Siksi on hyvä tunnustaa itselleen olevansa vain ihminen, jonka ei tarvitsekaan olla täydellinen ei edes hyvä ihminen vaan sellainen, joka yrittää tulla itsensä kanssa toimeen ja siinä samalla ymmärtää muita.

lottamari<3 kirjoitti:

Läheisriippuva vaipuu yleensä rankkaan itsesääliin, eikä hän soimaa muuta kuin itseään. Hän ei näe pahaa muissa, vain itsessään. Hän näkee toisten pahat teot ja ottaa ne itselleen kantaakseen, tuntee olevansa syypää toisten pahuuteen ja huonoon oloon. Läheisriippuva kantaa suuria määriä syyllisyyttä ja huonommuutta itsessään, eikä armahda ja päästä itseään kovin helpolla. Siksi on hyvä tunnustaa itselleen olevansa vain ihminen, jonka ei tarvitsekaan olla täydellinen ei edes hyvä ihminen vaan sellainen, joka yrittää tulla itsensä kanssa toimeen ja siinä samalla ymmärtää muita.

Lue lisää

Voiko olla läheisriipppuva ja käyttäytyä noin, ja sitten hups - "korjaantua" (mikä termi vaan) ja unohtaa koskaan käyttäytyneensä edellä mainitulla tavalla (esim näkisi itsensä pahana) , mutta muistaa että viitteitä esim syyllisyyden tunnosta tai itseltään vaatimiselta?

elisakettu kirjoitti:

Voiko olla läheisriipppuva ja käyttäytyä noin, ja sitten hups - "korjaantua" (mikä termi vaan) ja unohtaa koskaan käyttäytyneensä edellä mainitulla tavalla (esim näkisi itsensä pahana) , mutta muistaa että viitteitä esim syyllisyyden tunnosta tai itseltään vaatimiselta?

Lue lisää

"Voiko olla läheisriipppuva ja käyttäytyä noin, ja sitten hups - "korjaantua" (mikä termi vaan) ja unohtaa koskaan käyttäytyneensä edellä mainitulla tavalla (esim näkisi itsensä pahana) , mutta muistaa että viitteitä esim syyllisyyden tunnosta tai itseltään vaatimiselta?"

Jälleen vastaan vain omasta puolestani...

Että joo täällä monesti on ohjeistettu että pitäisi mennä vuosien terapiaan syystä että LR on vielä kauheampi ihminen kuin narsisti...

Noh...itse aikoinaan kävin teekoon psykologin kanssa juttelemassa noin vuoden verran kahdesti kuussa...ja oppi minkä sieltä sain...oli että keskity enemmän itseesi, omiin tarpeisiisi, siihen mitä ja millaista elämää haluat itse elää, miten toivot itseäsi kohdeltavan jne...tyyliin elä ja anna toisten elää...sen lisäksi luin paljon kirjallisuutta ja ajattelin itseäni millainen olin ja olin ollut...

Että noilla eväillä olen ponnistellut eteenpäin...

olenko parantunut...uskoisin etten täydellisesti...mutta uskon, että pärjään kyllä tuon vammani kanssa syystä, että tiedostan ja tunnistan sen...ja en sivuuta enää sillä tavoin omia tarpeitani ja pahan olon tunteitani...vaan kuuntelen ja yritän ymmärtää mitä ne tulevat...

en tiedä...syyllisyys aina välillä nousee pintaan...varsinkin kun kuuntelen lapsiani jos he palaavat lapsuutensa kokemuksiin...vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt heidän kärsimyksensä...kun avioliitossani keskityin vain puolisooni ja yritin "parantaa" häntä...

että jos ny jonkinlaisena yhteenvetona voisin ajatella...niin nykyään ymmärrän paremmin...etten minä kykene muuttamaan/parantamaan ketään...vaikka miten toivoisin...

toiset ihmiset ovat mitä ovat...tekevät omat valintansa itsensä ja oman elämänsä suhteen...ja niin kuuluu minunkin tehdä...

elisakettu kirjoitti:

Voiko olla läheisriipppuva ja käyttäytyä noin, ja sitten hups - "korjaantua" (mikä termi vaan) ja unohtaa koskaan käyttäytyneensä edellä mainitulla tavalla (esim näkisi itsensä pahana) , mutta muistaa että viitteitä esim syyllisyyden tunnosta tai itseltään vaatimiselta?

Lue lisää

"ja unohtaa koskaan käyttäytyneensä edellä mainitulla tavalla (esim näkisi itsensä pahana) , mutta muistaa että viitteitä esim syyllisyyden tunnosta tai itseltään vaatimiselta?"

Niin vastaan tähän vielä uudestaankin...kun jäin jälleen kerran lukemaan tuota laittamaani linkkiä...

jos ajatellaan että LR on ohutnahkainen narsisti...niin tuo syyllisyys...ja itsensä pahan näkemisenä juurikin on se pointti...

"Pyrin nyt kuvaamaan omaa näkemystäni ohutnahkaisen narsistin sisäisestä rakenteesta ja käytän lähtökohtana lähinnä Rosenfeldin ja Fairbairnin teorioita sekä omaa kokemustani kliinisestä potilastyöstä. Rosenfeld korostaa ohutnahkaisten kohdalla heidän traumaattista taustaansa, joka on vaurioittanut heidän itsetuntoaan.

Ohutnahkaiset pyrkivät olemaan virheettömiä ja ottamaan aina ensin muut huomioon. Heidän itsetuntonsa pysyy vakaana, mikäli he pystyvät noudattamaan itselleen asettamiaan varsin tiukkoja vaatimuksia.

Kun he onnistuvat esimerkiksi työssään, parisuhteessaan ja lasten kasvatuksessa, he ovat elämäänsä tyytyväisiä. Heidän narsistisen persoonallisuutensa epävarma rakenne kuitenkin paljastuu takaiskujen sattuessa (Rosenfeld 1987).

Rosenfeld ei kuvaa ohutnahkaisen sisäisiä rakenteita, vaan lähinnä ulkoista olemusta ja käyttäytymistä. Hän kuitenkin viittaa näissä kuvauksissa ohutnahkaisen ankaran superegon piinaavaan vaikutukseen, täydellisyyshakuisuuteen sekä muiden ihmisten tunnetilojen herkkään aistimiseen."

http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck309.htm

"Fairbairn ei käytä ohut- ja paksunahkaisen narsismin käsitteitä, mutta on mielestäni kuvannut samankaltaista persoonallisuuden rakennetta, josta Rosenfeld käyttää nimitystä ohutnahkainen.

Hän on kirjoittanut (Fairbairn 1943) ns. moraalisesta defenssistä, jota mielestäni ohutnahkainen narsisti käyttää. Fairbairnin mielestä lapsi, joka ei hyväksy sitä, että hänen vanhempansa ovat pahoja objekteja, ottaa pahuuden taakan omille harteilleen.

Koska lapsi on äidin hoidosta riippuvainen, hän haluaa nähdä tämän hyvänä. Siksi hän haluaa suojella äitiä ja suhdetta häneen. Hän tuntisi itsensä turvattomaksi pahansuopaisen äidin hoidossa.

Kun vuorovaikutuksessa ilmenee vaikeuksia, lapsi ajattelee sen tähden mieluummin, että vika on hänessä, ei äidissä. Lapsi, joka tunnistaa riippuvuutensa vanhemmista, tietää tarvitsevansa vanhempiaan kasvuvaiheessa. Ohutnahkainen narsisti ei kiellä tätä tosiasiaa"

Itseeni liittyen...kyllä minä syyllistin itseäni hyvin pitkään siitä että puolisoni alkoholisoitui ja mietin mitä olisin voinut tehdä toisin...

noh...Ännä suhteessani en enää kokenut syyllisyyttä...vaan ne omat rajat olivat sillä tavoin selkiintyneet etten halunnut muuttua sellaiseksi joksi hän yritti minua muuttaa...käsittääkseni itsensä kaltaiseksi...

ettei tuo riippuvuus toisesta ihmisestä enää niin hallinnut minua...hyväksyin ettei hän pitänyt minusta sellaisena kuin olin...

vasta jälkeenpäin tajusin, ettei hän pitänyt minua edes ihmisenäkään sillä tavoin että minun tunteistani olisi tarvinnut välittää...hänelle riitti vain se, että olin olemassa vain hänen tarpeitaan varten...

Enkä koe syyllisyyttä siitä että jätin ne hänen tarpeensa omalta osaltani tyydyttämättä...vaikka hän yrittikin sitä syyllisyyttä herätellä tyyliin kopioin sulle ne paperitkin....

" on enää opeteltava vastaanottamaan, ja nauttimaan saamisesta. Kun kykenee samanaikaisesti nauttimaan sekä antamisesta että saamisesta, on samanaikaisesti sekä sitoutunut että itsenäinen"

Niin tuohon liittyen...on ensin hyvin tärkeää tietää...mitä haluaa saada/vastaanottaa...ettei vaan hampaat irvessä yritä nauttia siitä, mitä ei olisi halunnutkaan...

samoin kun on tärkeä osata erottaa omat halunsa/tarpeensa toisen tarpeista...ettei vahingossa yritä antaa toiselle pelkästään sitä...mitä itse haluaisi/toivoisi saavansa...

jos ny jotain olen tässä elämässä oppinut liittyen tähän uuteen suhteeseen...niin se on puhumisen taito...

uskallan paremmin tuoda esille omat tarpeeni/haluni ja muistan myös kysyä toiselta...mitä sinä haluat/toivot...kulloisenkin asian suhteen...

en enää kuvittele tietäväni...mikä toiselle on hyväksi...mitä toinen ajattelee/haluaa/tarvitsee...

Enkä usko että hänkään tietää...jos en itse niitä ilmaise millään tavalla...

yxex; olen alkanut ajatella että ihminen on lopulta aika pienessä paketissa (huolimatta monivivahteidukkuudesta) kun lopulta hän mahtuu aina siihen ääripäälaatikkon tavalla tai toisella.

Toinen juttu: minä niin tykkään kun jaksat kirjoittaa tuosta antamisen ja vastaanottamisen kombinaatista ja sen tärkeydestä! Se tasapaino... *puss*

Hyvä keikku hevonen
Läheisriippuvuus ei ole ONNEKSI niin yleistä, kuin luulet.
Ihan samalla tavalla kuin jokaisella on narsistisia taipumuksia, niin jokaisella on vielä enemmän läheisriippuvuuteen liittyviä ominaisuuksia.

Paino on kuitenkin sanalla riippuvuus!
Se on riippuvuutta silloin kun se hallitsee elämää ja on elämäsin keskipiste. Itse asiassa se on täysin verrattavssa huume riippuvuuteen.

Itse olen paraneva läheisriippuvainen ja voin kertoa sen olleen puhdasta helvettiä. En minä toiminut, vaan sairaus vei minua.
- Jos joku alkoi juttelemaan kanssani ja oli kiinnostunut minusta, niin se oli ihan sama minkä näköinen hän oli, minun oli sisäinen pakko tarttua tilaisuuteen, enkä voinnut enää päästää irti. Ei vaikka sisäinen paha olo oli hirveä ja se toinen suorastaan etoi minua.
- läheisriippuvaiset on rajattomia ja omaavat hyvin samanlaisia toimintamalleja narsistien kanssa. minunlaisilla oli sisäinen pakko turvata alkava suhde hinnalla millä hyvänsä, ettei tule hylkäämiskokemusta. Ensimmäisten minuutien jälkeen tapaamisesta olin antautunut täysin ja valmis tekemään ihan mitä tahansa, ettei toinen hylkää.
- Normaalit ihmiset ymmärsivät parissa päivässä, että minulla on ongelmia, joten ensimmäinen kunnon suhteeni oli toisen läheisriippuvaisen kanssa.

Se suhde oli täysi painajainen kummallekkin, kumpikin voi pahoin, mutta kumpikaan ei pystynyt irrottautumaan. Kummallakin oli tarve ostaa huomiota, kokea olevansa marttyyri. Minä olin se, joka sitten otti oman vanhempani roolin, kun hän ei pystynyt sitä tekemään (omassa lapsuuden kodissa personallisuushäiriöinen vanhempi teki elämästämme helvettiä, nöyryytti... ja koska hän ei voinut ottaa tuota roolia, niin minä hain sieltä mallia omaan käytökseeni) On varmaan turha sanoa, että se oli puhdasta helvettiä entiselle puolisolleni. Käytökseni oli hyvin narsistista ja olen ymmärtänyt kohtalotovereiltani, että se on enemmän sääntö kuin poikkeus... se kuuluu LR-persoonien toimintatapoihin, joilla vältetään hylkäämiskokemusta.

Seuraava oli narsisti ja se tuntui unelmalta, turvalliselta... pian olin omassa roolissani, johon olin lapsuudessa tottunut. Sain ostaa huomiota, tuntea alemmuutta, olla marttyyri ja toista se ei haitannut yhtään. Tästä on varmaan myös turha sanoa, että tämän suhteen jälkeen minusta ei ollut kuin rauniot jäljellä.

Läheisriippuvalle paras puoliso on normaali ihminen, joka pystyy asettamaan rajat. LR -persoonan kanssa ei ole kyllä helppoa olla, kun se on yksi niitä sairauksia, jotka vielä pahenee iän myötä. (Itse asiassa moni tänne kirjoittajista lienee oikeasti LR-persoonan uhri kuin narsistin)

Kaikki persoonallisuushäiriöt ovat haitallisia ympäristölle.

EntinenLR kirjoitti:

Hyvä keikku hevonen
Läheisriippuvuus ei ole ONNEKSI niin yleistä, kuin luulet.
Ihan samalla tavalla kuin jokaisella on narsistisia taipumuksia, niin jokaisella on vielä enemmän läheisriippuvuuteen liittyviä ominaisuuksia.

Paino on kuitenkin sanalla riippuvuus!
Se on riippuvuutta silloin kun se hallitsee elämää ja on elämäsin keskipiste. Itse asiassa se on täysin verrattavssa huume riippuvuuteen.

Itse olen paraneva läheisriippuvainen ja voin kertoa sen olleen puhdasta helvettiä. En minä toiminut, vaan sairaus vei minua.
- Jos joku alkoi juttelemaan kanssani ja oli kiinnostunut minusta, niin se oli ihan sama minkä näköinen hän oli, minun oli sisäinen pakko tarttua tilaisuuteen, enkä voinnut enää päästää irti. Ei vaikka sisäinen paha olo oli hirveä ja se toinen suorastaan etoi minua.
- läheisriippuvaiset on rajattomia ja omaavat hyvin samanlaisia toimintamalleja narsistien kanssa. minunlaisilla oli sisäinen pakko turvata alkava suhde hinnalla millä hyvänsä, ettei tule hylkäämiskokemusta. Ensimmäisten minuutien jälkeen tapaamisesta olin antautunut täysin ja valmis tekemään ihan mitä tahansa, ettei toinen hylkää.
- Normaalit ihmiset ymmärsivät parissa päivässä, että minulla on ongelmia, joten ensimmäinen kunnon suhteeni oli toisen läheisriippuvaisen kanssa.

Se suhde oli täysi painajainen kummallekkin, kumpikin voi pahoin, mutta kumpikaan ei pystynyt irrottautumaan. Kummallakin oli tarve ostaa huomiota, kokea olevansa marttyyri. Minä olin se, joka sitten otti oman vanhempani roolin, kun hän ei pystynyt sitä tekemään (omassa lapsuuden kodissa personallisuushäiriöinen vanhempi teki elämästämme helvettiä, nöyryytti... ja koska hän ei voinut ottaa tuota roolia, niin minä hain sieltä mallia omaan käytökseeni) On varmaan turha sanoa, että se oli puhdasta helvettiä entiselle puolisolleni. Käytökseni oli hyvin narsistista ja olen ymmärtänyt kohtalotovereiltani, että se on enemmän sääntö kuin poikkeus... se kuuluu LR-persoonien toimintatapoihin, joilla vältetään hylkäämiskokemusta.

Seuraava oli narsisti ja se tuntui unelmalta, turvalliselta... pian olin omassa roolissani, johon olin lapsuudessa tottunut. Sain ostaa huomiota, tuntea alemmuutta, olla marttyyri ja toista se ei haitannut yhtään. Tästä on varmaan myös turha sanoa, että tämän suhteen jälkeen minusta ei ollut kuin rauniot jäljellä.

Läheisriippuvalle paras puoliso on normaali ihminen, joka pystyy asettamaan rajat. LR -persoonan kanssa ei ole kyllä helppoa olla, kun se on yksi niitä sairauksia, jotka vielä pahenee iän myötä. (Itse asiassa moni tänne kirjoittajista lienee oikeasti LR-persoonan uhri kuin narsistin)

Kaikki persoonallisuushäiriöt ovat haitallisia ympäristölle.

Lue lisää

Entinen LR, ymmärsinkö oikein, että sinä roolitit kahden lr-suhteessa itsesi ns narsisitisemmaksi osapuoleksi? Mahdollisesti käytit aggressiivista vuorovaikutustapaa toiseen?

Voisitko kertoa tarkemmin tästä?

elisakettu kirjoitti:

Entinen LR, ymmärsinkö oikein, että sinä roolitit kahden lr-suhteessa itsesi ns narsisitisemmaksi osapuoleksi? Mahdollisesti käytit aggressiivista vuorovaikutustapaa toiseen?

Voisitko kertoa tarkemmin tästä?

Lue lisää

Luin alla olevan viestisi ja ensin kommentti siihen.
Vertaistukeen tulee aina välillä henkilöitä (yleensä naisia), jotka luulevat olevansa läheisriippuvaisia, mutta jotka aika nopeasti huomaavat, ettei heillä ole hajuakaan siitä, mistä muut puhuvat ja että ovat väärässä paikassa.

Paino on sanalla riippuvuus ja se on ihan oikeasti verrattavissa huumeriippuvuuteen tai alkoholismiin. Siihen liittyy paniikkikohtauksia, selviä fyysisiä vieroitusoireita, annoksen kasvattamista ja se, että se hallitsee elämää, on sen keskipiste. Siinä, missä alkoholisti vie perheen rahat alkoon samala tuntien häpeää, itsesyytöstä, suuttumusta itseään kohtaan, niin LR tekee ihan samalla tavalla. Se sisäinen pakko on jotain ihan hirveätä ja sillä ei ole mitään merkitystä (tekojen tasolla) kehen sattuu, kunhan sen annoksen saa.

Se, että jää mätään suhteeseen, on itsetunto ongelmia... ei tarkoita että on luokiteltavaksi LR-persoonaksi (puhutaan jopa, että LR on persoonallisuushäiriö)
LR:ssä on myös suojamekanismeja, jotka estää "kantajaansa" huomaamasta virhettä itsestään, joka on hyvin tyypillinen piirre persoonallisuushäiriöissä.
Kannattaa lukea Tommy Helstenin kirja Virtahepo olohuoneessa.

Sitten yllä olevaan kysymykseesi:
Kyllä! ja varmasti ensimmäinen puolisoni pitää minua narsistina.
Aluksi yritin saada suhteessa oman roolini, jossa olen se marttyyri, sen mihin olin lapsuudessani kasvanut. Kun toinen teki samaa, niin se oli ihan... miten sitä edes voi kuvata. Antaa toiselle vaikka mitä ja toinen yrittää laittaa paremmaksi... kummallakin vauhti päällä, kumpikaan ei ollut kykenevä aitoon läheisyyteen, ei ymmärtänyt, mitä eroa on seksillä ja läheisyydellä. Ja sitten se, että molempien perheissä toimintamalli oli ollut sellainen, jossa persoonallisuushäiriöinen on alistanut toisia ja hallinnut käyttäen henkistä väkivaltaa.

Hän yritti hallita minua ja minä häntä. Se tilanne oli nopeasti sellainen, jossa me näimme itsemme meinä ja muut ulkopuolisina (ehkä hiukan vaarallisinakin).

Meillä ei ollut ikinä fyysistä väkivaltaa puolin tai toisin, enkä usko, että kumpikaan meistä olisi sellaiseen edes kyennyt. Se oli hallitsemista, anteeksi pyytämistä, hallitsemista... Hallitsemiseen kuului toisen henkinen alistaminen. Ensin rikkoi toisen ja heti perään yritti jollain ihan älyttömällä tavalla korjata tekemisensä kun itsesyytös iski... Me molemmat yritimme myös saada toisiamme olemaan jonkun ulkopuolisen kanssa, koska kumpikin koki, ettei voi riittää toiselle yksin. (tällä tavalla minä siihen narsistiin tutustuin).

Se huonommuuden tunto oli meillä molemmissa niin syvään juurtunut, että se oli jotain ihan uskomatonta. Minäkin halusin, että hän löytää jonkun, joka voisi tehdä hänestä onnellisemman kuin, mihin minä pystyn, mutta samalla sitä oli mustasukkainen (ja tämä meni molempiin suuntiin). Se oli täysin sairas suhde ja teki tuhoa meille molemmille.
Kun olin tavannut narsistin, niin meidän suhde oli sitä myöten selvä... Narsisti tarttui ohjaksiin ja kertoi, mitä pitää tehdä ja ME MOLEMMAT TOTELTIIN.

Tiedän, tämä kuulostaa täysin älyvapaalta, mutta se on liiankin tuttu tarina.

EntinenLR kirjoitti:

Luin alla olevan viestisi ja ensin kommentti siihen.
Vertaistukeen tulee aina välillä henkilöitä (yleensä naisia), jotka luulevat olevansa läheisriippuvaisia, mutta jotka aika nopeasti huomaavat, ettei heillä ole hajuakaan siitä, mistä muut puhuvat ja että ovat väärässä paikassa.

Paino on sanalla riippuvuus ja se on ihan oikeasti verrattavissa huumeriippuvuuteen tai alkoholismiin. Siihen liittyy paniikkikohtauksia, selviä fyysisiä vieroitusoireita, annoksen kasvattamista ja se, että se hallitsee elämää, on sen keskipiste. Siinä, missä alkoholisti vie perheen rahat alkoon samala tuntien häpeää, itsesyytöstä, suuttumusta itseään kohtaan, niin LR tekee ihan samalla tavalla. Se sisäinen pakko on jotain ihan hirveätä ja sillä ei ole mitään merkitystä (tekojen tasolla) kehen sattuu, kunhan sen annoksen saa.

Se, että jää mätään suhteeseen, on itsetunto ongelmia... ei tarkoita että on luokiteltavaksi LR-persoonaksi (puhutaan jopa, että LR on persoonallisuushäiriö)
LR:ssä on myös suojamekanismeja, jotka estää "kantajaansa" huomaamasta virhettä itsestään, joka on hyvin tyypillinen piirre persoonallisuushäiriöissä.
Kannattaa lukea Tommy Helstenin kirja Virtahepo olohuoneessa.

Sitten yllä olevaan kysymykseesi:
Kyllä! ja varmasti ensimmäinen puolisoni pitää minua narsistina.
Aluksi yritin saada suhteessa oman roolini, jossa olen se marttyyri, sen mihin olin lapsuudessani kasvanut. Kun toinen teki samaa, niin se oli ihan... miten sitä edes voi kuvata. Antaa toiselle vaikka mitä ja toinen yrittää laittaa paremmaksi... kummallakin vauhti päällä, kumpikaan ei ollut kykenevä aitoon läheisyyteen, ei ymmärtänyt, mitä eroa on seksillä ja läheisyydellä. Ja sitten se, että molempien perheissä toimintamalli oli ollut sellainen, jossa persoonallisuushäiriöinen on alistanut toisia ja hallinnut käyttäen henkistä väkivaltaa.

Hän yritti hallita minua ja minä häntä. Se tilanne oli nopeasti sellainen, jossa me näimme itsemme meinä ja muut ulkopuolisina (ehkä hiukan vaarallisinakin).

Meillä ei ollut ikinä fyysistä väkivaltaa puolin tai toisin, enkä usko, että kumpikaan meistä olisi sellaiseen edes kyennyt. Se oli hallitsemista, anteeksi pyytämistä, hallitsemista... Hallitsemiseen kuului toisen henkinen alistaminen. Ensin rikkoi toisen ja heti perään yritti jollain ihan älyttömällä tavalla korjata tekemisensä kun itsesyytös iski... Me molemmat yritimme myös saada toisiamme olemaan jonkun ulkopuolisen kanssa, koska kumpikin koki, ettei voi riittää toiselle yksin. (tällä tavalla minä siihen narsistiin tutustuin).

Se huonommuuden tunto oli meillä molemmissa niin syvään juurtunut, että se oli jotain ihan uskomatonta. Minäkin halusin, että hän löytää jonkun, joka voisi tehdä hänestä onnellisemman kuin, mihin minä pystyn, mutta samalla sitä oli mustasukkainen (ja tämä meni molempiin suuntiin). Se oli täysin sairas suhde ja teki tuhoa meille molemmille.
Kun olin tavannut narsistin, niin meidän suhde oli sitä myöten selvä... Narsisti tarttui ohjaksiin ja kertoi, mitä pitää tehdä ja ME MOLEMMAT TOTELTIIN.

Tiedän, tämä kuulostaa täysin älyvapaalta, mutta se on liiankin tuttu tarina.

Lue lisää

Lisäys vielä tuohon edelliseen (sori, kun tuli toinenkin viesti)

Me emme eläneet omaa elämäämme vaan (koska LR-persoonalle on sisäinen pakko hallita ympäristöään) toistemme elämää. Luulin tietäväni mitä toinen tuntee, kun ostin hänelle jotain (en pystynyt kaupassa kävelemään tuotteen ohi, jos sain päähäni, että hän voisi tykätä siitä) niin kuvittelin mielessäni, mitä hän kokee saadessaan sen...
En elänyt ollenkaan omaa elämääni, vaan hänen... Minun oli sisäinen tarve nähdä hänet täydellisenä... ja eihän kukaan ole täydellinen ja sitten se, kun hän aina haukkui itseään... Yrittää nähdä toisen jonain ja toinen kertoo, ettei ole sitä...se aiheutti pahan sisäisen ristiriidan, riittämättömyyden tunteen...

Narsistin kanssa se onnistui, sain unohdettua itseni kokonaan ja elää puhtaasti hänen elämäänsä. Sain elää mielikuvituselämääni sillä hän puheillaan vahvisti omaa ylivertaisuuttaan ja pystyin pitämään häntä täydellisenä ihmisenä. Siinä ei ollut sitä ristiriitaa, missä toinen kertoo, ettei hän olekkaan täydellinen ihminen.
Minun puolisoni oli suomen älykkäimpiä, ellei älykkäin ihminen. minun puolisoni oli huippu kaikessa, mutta hän ei vain halunnut näyttää sitä... Eihän siinä elämässä ollut yhtään mitään totta, mutta tämä suhde mahdollisti mielikuvitusmaailmassa olemisen, sen ettei todellisuus tule ikävästi häiritsemään, tule ahdistuksen tunteita, kun kaikki ei olekkaan täydellistä...

Onneksi kaikki paska päättyy aikanaan.

EntinenLR kirjoitti:

Lisäys vielä tuohon edelliseen (sori, kun tuli toinenkin viesti)

Me emme eläneet omaa elämäämme vaan (koska LR-persoonalle on sisäinen pakko hallita ympäristöään) toistemme elämää. Luulin tietäväni mitä toinen tuntee, kun ostin hänelle jotain (en pystynyt kaupassa kävelemään tuotteen ohi, jos sain päähäni, että hän voisi tykätä siitä) niin kuvittelin mielessäni, mitä hän kokee saadessaan sen...
En elänyt ollenkaan omaa elämääni, vaan hänen... Minun oli sisäinen tarve nähdä hänet täydellisenä... ja eihän kukaan ole täydellinen ja sitten se, kun hän aina haukkui itseään... Yrittää nähdä toisen jonain ja toinen kertoo, ettei ole sitä...se aiheutti pahan sisäisen ristiriidan, riittämättömyyden tunteen...

Narsistin kanssa se onnistui, sain unohdettua itseni kokonaan ja elää puhtaasti hänen elämäänsä. Sain elää mielikuvituselämääni sillä hän puheillaan vahvisti omaa ylivertaisuuttaan ja pystyin pitämään häntä täydellisenä ihmisenä. Siinä ei ollut sitä ristiriitaa, missä toinen kertoo, ettei hän olekkaan täydellinen ihminen.
Minun puolisoni oli suomen älykkäimpiä, ellei älykkäin ihminen. minun puolisoni oli huippu kaikessa, mutta hän ei vain halunnut näyttää sitä... Eihän siinä elämässä ollut yhtään mitään totta, mutta tämä suhde mahdollisti mielikuvitusmaailmassa olemisen, sen ettei todellisuus tule ikävästi häiritsemään, tule ahdistuksen tunteita, kun kaikki ei olekkaan täydellistä...

Onneksi kaikki paska päättyy aikanaan.

Lue lisää

Kiitos kertomuksestasi.

Valaisit aika paljon tätä oman kokemuksen kautta. Tuon monimuotoisuuden olemuksesta on aivan liian vähän keskusteltu tällä palstalla, mutta joka olennaisesti tänne kuuluu.

Minulla oli puoliso. Narsistina en häntä ole koskaan pitänyt, vaikka moni vastaavanlaisia piirteitä sanoo narsistiseksi. Ehkä se aggressiivinen, dominoiva ja uhkaava osapuoli palveli hänen tarkoituksiaan, en tiedä. Eikä minulla ole kyllä hajuakaan, voiko olla lr, mutta tiettyä alistumista ja miellyttämistä hänellä oli joihinkin muihin ihmissuhteisiin.

Hän halusi täydellisyyttä, minä en. En millään voinut ymmärtää, miksi ihminen ei voi vain riittää, vaan täytyy aina olla parempi, kauniimpi, kulissit paremmin kunnossa. Näin asetelmassa virheen silloin, kun se kritiiki koksi minua tai läheisiäni. Mutta eihän minulle itsellenikään mikä riittänyt. Virtahepokirjasta parhaiten mieleeni on jäänyt juuri kulissien ylläpito ja rikkoutumattomuus; ne täytyy pitää koossa hinnalla millä hyvänsä. Minun kulisseja piti kasassa oma kuvitteellinen idylli: perhe-elämä; se on rikkoutumaton. Halusin jotain muuta kuin olin jo nähnyt miten perhe hajoitetaan ja miten käy sen jäsenille.

Menin hommaan mukaan kun pääsin helpommalla (aggressiota vastaan tai sitä välttääkseni) mutta vihasin hänessä juuri noita muokkausyrityksiä itseni ja viattomien kohdalla. Sama juttu kasvattajieni kanssa. En koskaan hyväksynyt sitä, että minun pitäisi muuttua joksikin jonkun toisen mieliksi. Minulla oli varattu varsin monta roolia nuoruudessa. Selvitäkseen sitä oppii nostamaan tassua. Mutta kunnioitus ja arvostus oli hävinnyt vaativia ja kaltoinkohtelijoita kohtaan.

Siksi suhde mahdolliseen narsistiin jäi hyvin lyhyeksi, juuri noiden muuttumisleikkien ansiosta; ymmärsin etten ole mitään itsenäni hänelle, eikä minusta välitä sellaisena kuin olen, joten anti olla vaan. Vaikka alkuun ehkä juuri se, että kuten sanoit, sai unohtamaan itsensä, palveli täysin omaa tilannettani. Sitä kuplassa olotilaa ei voi sanoin kuvata. Siinä vaiheessahan minä annoin pitkät koko entiselle elämälleni. Idyllisyyskuvitelmani häneen oli vanha ihastus ja muisto siitä, halusin ikäänkuin täyttää todeksi pitkäaikaisen uneni. Todellinen suhde oli syvältä ja tavallaan oma kompastuskiveni.

En silti vaihtaisi kokemaani. En halua elää niitä uudelleen, mutta kiveen kaaduttuaan voi todella löytää jotain uutta. Jotenkin aivan erinäköisen maailman, kuin ennen.

elisakettu kirjoitti:

Kiitos kertomuksestasi.

Valaisit aika paljon tätä oman kokemuksen kautta. Tuon monimuotoisuuden olemuksesta on aivan liian vähän keskusteltu tällä palstalla, mutta joka olennaisesti tänne kuuluu.

Minulla oli puoliso. Narsistina en häntä ole koskaan pitänyt, vaikka moni vastaavanlaisia piirteitä sanoo narsistiseksi. Ehkä se aggressiivinen, dominoiva ja uhkaava osapuoli palveli hänen tarkoituksiaan, en tiedä. Eikä minulla ole kyllä hajuakaan, voiko olla lr, mutta tiettyä alistumista ja miellyttämistä hänellä oli joihinkin muihin ihmissuhteisiin.

Hän halusi täydellisyyttä, minä en. En millään voinut ymmärtää, miksi ihminen ei voi vain riittää, vaan täytyy aina olla parempi, kauniimpi, kulissit paremmin kunnossa. Näin asetelmassa virheen silloin, kun se kritiiki koksi minua tai läheisiäni. Mutta eihän minulle itsellenikään mikä riittänyt. Virtahepokirjasta parhaiten mieleeni on jäänyt juuri kulissien ylläpito ja rikkoutumattomuus; ne täytyy pitää koossa hinnalla millä hyvänsä. Minun kulisseja piti kasassa oma kuvitteellinen idylli: perhe-elämä; se on rikkoutumaton. Halusin jotain muuta kuin olin jo nähnyt miten perhe hajoitetaan ja miten käy sen jäsenille.

Menin hommaan mukaan kun pääsin helpommalla (aggressiota vastaan tai sitä välttääkseni) mutta vihasin hänessä juuri noita muokkausyrityksiä itseni ja viattomien kohdalla. Sama juttu kasvattajieni kanssa. En koskaan hyväksynyt sitä, että minun pitäisi muuttua joksikin jonkun toisen mieliksi. Minulla oli varattu varsin monta roolia nuoruudessa. Selvitäkseen sitä oppii nostamaan tassua. Mutta kunnioitus ja arvostus oli hävinnyt vaativia ja kaltoinkohtelijoita kohtaan.

Siksi suhde mahdolliseen narsistiin jäi hyvin lyhyeksi, juuri noiden muuttumisleikkien ansiosta; ymmärsin etten ole mitään itsenäni hänelle, eikä minusta välitä sellaisena kuin olen, joten anti olla vaan. Vaikka alkuun ehkä juuri se, että kuten sanoit, sai unohtamaan itsensä, palveli täysin omaa tilannettani. Sitä kuplassa olotilaa ei voi sanoin kuvata. Siinä vaiheessahan minä annoin pitkät koko entiselle elämälleni. Idyllisyyskuvitelmani häneen oli vanha ihastus ja muisto siitä, halusin ikäänkuin täyttää todeksi pitkäaikaisen uneni. Todellinen suhde oli syvältä ja tavallaan oma kompastuskiveni.

En silti vaihtaisi kokemaani. En halua elää niitä uudelleen, mutta kiveen kaaduttuaan voi todella löytää jotain uutta. Jotenkin aivan erinäköisen maailman, kuin ennen.

Lue lisää

Niinhän se on, että vastoinkäymiset opettaa meitä parhaiten.

Niin tyhmältä kuin se kuulostaa, niin paras asia, mitä minulle on ikinä sattunut, oli se kun päädyin aivan pohjalle siinä vaiheessa kun narsisti dumppasi minut ja alkoi se ihan älytön kostaminen. Kun pääsin tutkintavankeudesta kotiin, kun syytteet paljastui keksityksi, kotona ei ollut mitään kaikki oli mennyt... koko elämältä oli mennyt pohja, menneisyys palasi mieleen pätkissä, tajusi eläneensä valheessa ja sitten painostettuna terapiaan.

Usko jumalaan, ystävät, pohjakosketus, joka mahdollisti oman itsensä tutkiskelun rehellisesti (ei ollut enää mitään menetettävää, kaikki oli mennyt ja luulin jopa joutuvani vankilaan teoista, joita en ollut tehnyt) psykologin avustuksella. Se itsensä kohtaaminen ja myöntäminen, että itsessä on ongelmia oli elämäni käännekohta ja edelleen pidän sitä elämäni parhaana asiana.

Pitkät terapiat, joista kela korvaa vain kolme ensimmäistä vuotta (60%), mutta se oli/on sen arvoista! Sain oikean elämän (minulla ei ollut sitä ennen sitä, se oli jotain, mutta en kutsuisi sitä elämäksi, ennemminkin helvetiksi)

Nyt elämä on upeata!
Elän entisen ökyasunnon sijasta vuokralla
entinen työnarkomania ja tuloksen tekeminen on historiaa, nyt teen pakollisen ja loopu aika on itselle ja ystäville
Entisen ökyauton tilalla on 15v vanha romu, joka riittää hyvin omiin ajoihin, sillä kuljen melkein yksinomaan julkisilla
Hamstraus on tiessään, en osta enää mitään, mitä en tarvitse tai oikeasti halua.
psykosomaattiset sairaudet tiessään.
En vaadi itseltäni enää täydellisyyttä.
Tunnustan avoimesti pahat tekoni (ennen luulin ihan oikeasti tekeväni hyvää, mutta oikeasti se ei aiheuttanut muuta kuin vahinkoa ja eniten minulle itselle)
Pyrin olemaan täysin rehellinen.

Ei merkki vaatteita, ei megon ehdoilla menemistä, ei iysensä yli kävelyä, ei toisten miellyttämistä, ei omien arvojen myymistä...

Elämä on ihan mielettömän hienoa :)

EntinenLR kirjoitti:

Niinhän se on, että vastoinkäymiset opettaa meitä parhaiten.

Niin tyhmältä kuin se kuulostaa, niin paras asia, mitä minulle on ikinä sattunut, oli se kun päädyin aivan pohjalle siinä vaiheessa kun narsisti dumppasi minut ja alkoi se ihan älytön kostaminen. Kun pääsin tutkintavankeudesta kotiin, kun syytteet paljastui keksityksi, kotona ei ollut mitään kaikki oli mennyt... koko elämältä oli mennyt pohja, menneisyys palasi mieleen pätkissä, tajusi eläneensä valheessa ja sitten painostettuna terapiaan.

Usko jumalaan, ystävät, pohjakosketus, joka mahdollisti oman itsensä tutkiskelun rehellisesti (ei ollut enää mitään menetettävää, kaikki oli mennyt ja luulin jopa joutuvani vankilaan teoista, joita en ollut tehnyt) psykologin avustuksella. Se itsensä kohtaaminen ja myöntäminen, että itsessä on ongelmia oli elämäni käännekohta ja edelleen pidän sitä elämäni parhaana asiana.

Pitkät terapiat, joista kela korvaa vain kolme ensimmäistä vuotta (60%), mutta se oli/on sen arvoista! Sain oikean elämän (minulla ei ollut sitä ennen sitä, se oli jotain, mutta en kutsuisi sitä elämäksi, ennemminkin helvetiksi)

Nyt elämä on upeata!
Elän entisen ökyasunnon sijasta vuokralla
entinen työnarkomania ja tuloksen tekeminen on historiaa, nyt teen pakollisen ja loopu aika on itselle ja ystäville
Entisen ökyauton tilalla on 15v vanha romu, joka riittää hyvin omiin ajoihin, sillä kuljen melkein yksinomaan julkisilla
Hamstraus on tiessään, en osta enää mitään, mitä en tarvitse tai oikeasti halua.
psykosomaattiset sairaudet tiessään.
En vaadi itseltäni enää täydellisyyttä.
Tunnustan avoimesti pahat tekoni (ennen luulin ihan oikeasti tekeväni hyvää, mutta oikeasti se ei aiheuttanut muuta kuin vahinkoa ja eniten minulle itselle)
Pyrin olemaan täysin rehellinen.

Ei merkki vaatteita, ei megon ehdoilla menemistä, ei iysensä yli kävelyä, ei toisten miellyttämistä, ei omien arvojen myymistä...

Elämä on ihan mielettömän hienoa :)

Lue lisää

Hän on hyvin voinut olla LR ja niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, niin vauhti päällä oleva LR saa paljon varmemmin sen narsistileiman kuin oikea narsisti.

Pääasia on kuitenkin se, että sinä pääsit irti!!!

Itse koen edelleen, että olin varmaan pahinta, mitä ensimmäiselle puolisolleni olisi voinut sattua. Sanoin joskus tosi kauheita asioita, pilkkasin, arvostelin, kun sisäinen pahaolo kasvoi liian suureksi. Sitten samalla yritin tehdä kaikkeni saadakseni hänet onnelliseksi. Siihen kuului sairaita vitsejä, rajojen hakemista...

Olen yrittänyt nyt ottaa häneen yhteyttä, kertoa, mistä käytökseni johtui ja pyytää anteeksi (vaikka tiedän niiden olleen sen kokoluokan asioita, joita ei vain voi saada anteeksi). En halua häiritä häntä ja hänen uutta elämäänsä millään tavalla, olisin vain halunnut pyytää anteeksi...

Narsisti puoliso ei ollut ainoa hyväksikäyttäjä ja terapian aikana "ystävyydet" meni aika isosti uusiksi ja kaikki ne, jotka piti yhteyttä silloin kun tarvitsi jotain karsiutuivat pois. Kun silmät aukeaa, niin sitä paljastuu aika karsea totuus.

Kun joku antaa, niin se kyllä kerää ympärilleen ottajia...ikävä kyllä.

EntinenLR kirjoitti:

Hän on hyvin voinut olla LR ja niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, niin vauhti päällä oleva LR saa paljon varmemmin sen narsistileiman kuin oikea narsisti.

Pääasia on kuitenkin se, että sinä pääsit irti!!!

Itse koen edelleen, että olin varmaan pahinta, mitä ensimmäiselle puolisolleni olisi voinut sattua. Sanoin joskus tosi kauheita asioita, pilkkasin, arvostelin, kun sisäinen pahaolo kasvoi liian suureksi. Sitten samalla yritin tehdä kaikkeni saadakseni hänet onnelliseksi. Siihen kuului sairaita vitsejä, rajojen hakemista...

Olen yrittänyt nyt ottaa häneen yhteyttä, kertoa, mistä käytökseni johtui ja pyytää anteeksi (vaikka tiedän niiden olleen sen kokoluokan asioita, joita ei vain voi saada anteeksi). En halua häiritä häntä ja hänen uutta elämäänsä millään tavalla, olisin vain halunnut pyytää anteeksi...

Narsisti puoliso ei ollut ainoa hyväksikäyttäjä ja terapian aikana "ystävyydet" meni aika isosti uusiksi ja kaikki ne, jotka piti yhteyttä silloin kun tarvitsi jotain karsiutuivat pois. Kun silmät aukeaa, niin sitä paljastuu aika karsea totuus.

Kun joku antaa, niin se kyllä kerää ympärilleen ottajia...ikävä kyllä.

Lue lisää

Se sinun saattoi olla LR, joten jos et pane pahaksesi, niin tehdään näin... (tiedän tämän olevan tyhmää, mutta...)

Elisa kettu

Minä pyydän sydämestäni sinulta anteeksi kaikkea sitä tuskaa, mielipahaa ja kärsimystä, jota olet joutunut kokemaan ihmisen takia, jolla on sairas mieli.

Vaikka minä en sinulle aiheuttanut tätä, niin olen aiheuttanut vastaavaa toiselle ja siitä kannan syyllisyyttä hautaan asti. Jos voisin perua sanomiseni, tekoni, niin antaisin siitä vaikka oikean käteni.

ANTEEKSI

Entinen LR kirjoitti:

Se sinun saattoi olla LR, joten jos et pane pahaksesi, niin tehdään näin... (tiedän tämän olevan tyhmää, mutta...)

Elisa kettu

Minä pyydän sydämestäni sinulta anteeksi kaikkea sitä tuskaa, mielipahaa ja kärsimystä, jota olet joutunut kokemaan ihmisen takia, jolla on sairas mieli.

Vaikka minä en sinulle aiheuttanut tätä, niin olen aiheuttanut vastaavaa toiselle ja siitä kannan syyllisyyttä hautaan asti. Jos voisin perua sanomiseni, tekoni, niin antaisin siitä vaikka oikean käteni.

ANTEEKSI

Lue lisää

Kuulehan.... jäinpä aika sanattomaksi lukiessani tuon edellisen. Ei, en laittanut pahakseni, eikä se ollut missään tapauksessa tyhmää. Sanoisin tavallaan ymmärtäväni. Tälle aloitukselle on aiempi pohjustus, josta lainaan pari riviä (tämä tuli mieleeni anteeksipyynnöstä).

" Olen antanut anteeksi puolisolleni. Olen antanut anteeksi myös itselleni. Ehkä sinäkin annat jonakin päivänä anteeksi. "

(Koteloidut tunteet/elisakettu/Ketun iltasatu "Sammaloituneet kivet")

Sinun ei tarvitse lukea sitä, mutta jos haluat niin siellä on pari pitkää kommenttia mitkä toivoisin sinun vastaanottavan (2.10.2011 ja 10.11.2012).

Olet antanut tähän ketjuun paljon ja vastaanotan sen kiitollisena. Monista asioista on tullut mieleen kaikenlaista ja lisää kysymyksiä. Itse olen monien asioiden äärellä ja keskeneräinen näiden oivallusten valossa. Syy tähän aloitukseen ei kuitenkaan ole menneisyys, mutta joudun sitäkin käsittelemään.

Jos vain haluat jatka kirjoittamista.

elisakettu kirjoitti:

Kuulehan.... jäinpä aika sanattomaksi lukiessani tuon edellisen. Ei, en laittanut pahakseni, eikä se ollut missään tapauksessa tyhmää. Sanoisin tavallaan ymmärtäväni. Tälle aloitukselle on aiempi pohjustus, josta lainaan pari riviä (tämä tuli mieleeni anteeksipyynnöstä).

" Olen antanut anteeksi puolisolleni. Olen antanut anteeksi myös itselleni. Ehkä sinäkin annat jonakin päivänä anteeksi. "

(Koteloidut tunteet/elisakettu/Ketun iltasatu "Sammaloituneet kivet")

Sinun ei tarvitse lukea sitä, mutta jos haluat niin siellä on pari pitkää kommenttia mitkä toivoisin sinun vastaanottavan (2.10.2011 ja 10.11.2012).

Olet antanut tähän ketjuun paljon ja vastaanotan sen kiitollisena. Monista asioista on tullut mieleen kaikenlaista ja lisää kysymyksiä. Itse olen monien asioiden äärellä ja keskeneräinen näiden oivallusten valossa. Syy tähän aloitukseen ei kuitenkaan ole menneisyys, mutta joudun sitäkin käsittelemään.

Jos vain haluat jatka kirjoittamista.

Lue lisää

Jatkan, mutta en ihan vielä...
Huomaan tämän olleen itselle hiukan vaikea ja rankka kokemus (tuli vähän puun takaa tämä tuntemus). Jatkan jotain yleistä löpinää palstan lopussa, joka ei ahdista, mutta palataan asiaan. Yleensä hiukan ahdistavat kokemukset avaa lukkoja ja auttavat eteenpäin.

Kaunis kommentti! Kiitos.

keiku venonen

Tuossa ylempänä puhuit läheisyydesta, joko tarpeeseen tai pelkoon perustavasta. Saman huomion olen tehnyt hyvin monen suhteen pohjalla, korjaisin vaikutelma tästä. Sitten toinen, että lopulta suhteessa se välittäminen, rakkaus; ne eivät ulotukaan kovin syvälle, vaan johonkin määrättyyn pisteeseeen ja kun se lakipää on saavutettu - puff. Eikä mistään narsismista edes tarvitse puhua.

Se tieto mitä lr:sta nyt olen saanut irti: joko se on hajanaista, osin sopivaa, hyvin usein hämmentävää, jutut ei käy yksi yksiin niin kuin pitäisi. En ollut ajatellut/ymmärtänyt että läheisriippuvuutta olisi eri leveleillä. Minulle jää enempi kysymyksiä kuin vastauksia kun yritän saada tästä tolkkua.

Voiko läheisriippuvuus olla myös eräänlainen sukupolvien ketjureaktio - jatkumo? Perustuuko lr aina varhaislapsuuden kokemuksiin, vai onko se myös kognitiivista oppimista kasvattajilta, ns mallikäyttäytymistä?

Mutta kun se nimen omaan on tautiluokitus.

Sinua hämää nyt se termi läheisriippuvuus, koska miellät sen joksikin muuksi kuin se oikeasti on.

Läheisriippuvuudesta käytetään myös nimitystä ohutnahkainen narsisti. (psykoterapeutit yleensä käyttää tätä termiä ja se kuvaakin paremmin läheisriippuvaista ihmistä) ja jokainen läheisriippuvaiseksi luokiteltu henkilö omaa narsistisia toimintamalleja pystyäkseen elämään "satuansa".

Kannattaa tutustua Tommy Helstenin kirjaan: Virtahepo olohuoneessa.

"vaan ihmiskunnan "perisyntinä".
Mitä etäämmälle menee sitä enemmän näkee. Niin moni pitää itseänsä terveenä ja yhtälailla minkälainen ihminen on sairas,rajat ovat niin häilyväisiä sillä ns. normaalia ihmistä ei ole olemassakaan."

Niin olen kanssasi samaa mieltä...normaalin ihmisen prototyyppiä ei ole olemassakaan...

ja ihmissuhteissa on aina mukana se ikuinen ongelma...yhtäältä halutaan...tule lähelle. toisaalta toivotaan... mene pois...et saa tulla liian lähelle...

itse olen aikoinaan lukenut tämän kirjan...jota voin myös suositella...noiden Helstenin kirjojen lisäksi...

Tule lähelle, mene pois

rakkaus ja riippuvaisuus parisuhteessa

"Aikuinen, joka omassa lapsuudessaan on jäänyt vaille vanhempiensa riittävää läsnäoloa, etsii parisuhteestaan hyväksyntää ja turvallisuutta. Rakkaus muuttuu tällöin helposti riippuvuudeksi. Irene Kristeri haastaa parisuhteessa kipuilevia matkalle menneisyyteen, tunnistamaan omat haavansa, myöntämään tunteensa ja tarpeensa sekä oivaltamaan niiden juuret. Sisällämme oleva pieni lapsi haluaa yhä tulla kuulluksi. Tämän myöntämisestä alkaa matka kohti aikuista parisuhdetta. Tule lähelle, mene pois on uudistettu painos vuonna 1997 ilmestyneestä samannimisestä teoksesta. Teos tarkastelee parisuhteen dynamiikkaa ja suhteen eheyden edellytyksiä. Uusina teemoina esiin nousevat verbaalinen väärinkohtelu parisuhteessa, seksuaalisuuden problematiikka sekä narsismin vaikutukset parisuhteessa"

http://www.bookplus.fi/kirjat/kristeri,_irene/tule_lähelle,_mene_pois-14183755

elisakettu kirjoitti:

keiku venonen

Tuossa ylempänä puhuit läheisyydesta, joko tarpeeseen tai pelkoon perustavasta. Saman huomion olen tehnyt hyvin monen suhteen pohjalla, korjaisin vaikutelma tästä. Sitten toinen, että lopulta suhteessa se välittäminen, rakkaus; ne eivät ulotukaan kovin syvälle, vaan johonkin määrättyyn pisteeseeen ja kun se lakipää on saavutettu - puff. Eikä mistään narsismista edes tarvitse puhua.

Se tieto mitä lr:sta nyt olen saanut irti: joko se on hajanaista, osin sopivaa, hyvin usein hämmentävää, jutut ei käy yksi yksiin niin kuin pitäisi. En ollut ajatellut/ymmärtänyt että läheisriippuvuutta olisi eri leveleillä. Minulle jää enempi kysymyksiä kuin vastauksia kun yritän saada tästä tolkkua.

Voiko läheisriippuvuus olla myös eräänlainen sukupolvien ketjureaktio - jatkumo? Perustuuko lr aina varhaislapsuuden kokemuksiin, vai onko se myös kognitiivista oppimista kasvattajilta, ns mallikäyttäytymistä?

Lue lisää

"Perustuuko lr aina varhaislapsuuden kokemuksiin, vai onko se myös kognitiivista oppimista kasvattajilta, ns mallikäyttäytymistä?"

Noh...tuohon voisin vastata, että ainakin kautta aikain tytöt on yritetty kasvattaa kilteiksi, ja annettu ymmärtää, että heidän on miellytettävä/toteltava/palveltava miestä...

malli on peräisin kristinuskosta...

EntinenLR kirjoitti:

Mutta kun se nimen omaan on tautiluokitus.

Sinua hämää nyt se termi läheisriippuvuus, koska miellät sen joksikin muuksi kuin se oikeasti on.

Läheisriippuvuudesta käytetään myös nimitystä ohutnahkainen narsisti. (psykoterapeutit yleensä käyttää tätä termiä ja se kuvaakin paremmin läheisriippuvaista ihmistä) ja jokainen läheisriippuvaiseksi luokiteltu henkilö omaa narsistisia toimintamalleja pystyäkseen elämään "satuansa".

Kannattaa tutustua Tommy Helstenin kirjaan: Virtahepo olohuoneessa.

Lue lisää

"Läheisriippuvuudesta käytetään myös nimitystä ohutnahkainen narsisti. (psykoterapeutit yleensä käyttää tätä termiä ja se kuvaakin paremmin läheisriippuvaista ihmistä)"

niin läheisriippuvuus oli minulle tuttu jo ennen Ännä suhdettani...mutta sen myötä tutustuin myös tuohon ohutnahkaiseen narsistiin...ja kyllä löysin itseni...

hyvin läheisriippuvuuden syntyä kuvaava on tämä katkelma...malli on opittu varhain...unohda itsesi...keskity toisiin...

"Häpeään taipuvaisen narsistisen potilaan persoonallisuuden rakenne alkaa muotoutua varhain. Lapsen aivotoiminta auttaa lasta sopeutumaan vaativaan ja niukkaa emotionaalista hoitoa antavaan ilmapiiriin. Hänen eloonjäämiskamppailunsa kannalta on tällöin oleellista, että hänen tuntosarvensa herkistyvät aistimaan vanhempien tunteita ja tarpeita jo implisiittisen muistivaiheen aikana. Pieni lapsi tarkkailee vanhempiensa kasvojen ilmeitä, ruumiin kieltä ja käyttäytymistä pyrkien sitten omalla käytöksellään säätelemään vanhempien tunnelmia. Näin lapsi alkaa huolehtia muista jo hyvin varhain, eikä sen jälkeen odota, että kukaan kiinnittäisi häneen huomiota tai keskittyisi hänen tarpeisiinsa. (Cozolino 2002.) Lapsi ei pysty muuttamaan vanhempiaan, mutta voi yrittää itse sopeutua mahdollisimman hyvin selvitäkseen ihmissuhteissaan"

http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck309.htm

elisakettu kirjoitti:

keiku venonen

Tuossa ylempänä puhuit läheisyydesta, joko tarpeeseen tai pelkoon perustavasta. Saman huomion olen tehnyt hyvin monen suhteen pohjalla, korjaisin vaikutelma tästä. Sitten toinen, että lopulta suhteessa se välittäminen, rakkaus; ne eivät ulotukaan kovin syvälle, vaan johonkin määrättyyn pisteeseeen ja kun se lakipää on saavutettu - puff. Eikä mistään narsismista edes tarvitse puhua.

Se tieto mitä lr:sta nyt olen saanut irti: joko se on hajanaista, osin sopivaa, hyvin usein hämmentävää, jutut ei käy yksi yksiin niin kuin pitäisi. En ollut ajatellut/ymmärtänyt että läheisriippuvuutta olisi eri leveleillä. Minulle jää enempi kysymyksiä kuin vastauksia kun yritän saada tästä tolkkua.

Voiko läheisriippuvuus olla myös eräänlainen sukupolvien ketjureaktio - jatkumo? Perustuuko lr aina varhaislapsuuden kokemuksiin, vai onko se myös kognitiivista oppimista kasvattajilta, ns mallikäyttäytymistä?

Lue lisää

Elisakettu
Mielestäni osuit asian ytimeen kysymällä voiko läheisriippuvuus olla myös eräänlainen sukupolvien ketjureaktio.............
Eräänlaisena perisyntinä tai noidankehänä sitä voisi myös kutsua. Ymmärtämättömyys miten paljon voi hallaa aiheuttaa lapselle ja tiettyjen käyttäytymismallien toistaminen väärin motiivein kuten pelon vuoksi (menee itsekunnioitus, mitä naapuritkin sanoo, lupasin vanhemmilleni, näin on aina tehty .....
loputon litania). Nythän on kuitenkin niinkin että suurin osa vanhempia toimii parhaansa mukaan haluamalla parasta lapselleen. Se halu ei vain välttämättä ole sen lapsen halu tai tarve. Jo lapsena opitaan aistimaan vanhempien halut ja odotukset ja tätä kautta opitaan käytösmalli joka johtaa itsekullakin tavalleen.
Tämän vuoksi suosittelen kauempaa katsomaan ja erityisesti itseään tosin ymmärrän ettei kaikkien minä sitä kestä ja onko yhteiskunta tähän laajemmin valmis, ei ehkä ole. Paras hyvä minkä voimme tehdä on olla syyttämättä ja leimaamatta kanssakavereita tietämättä kuuluvansa itse siihen saman venosen toiseen puoleen. Rakkauden pyytettömyys löytyy tätä kautta, sen tunnistaminen omista käytösmalleista.
Tämä elämä on taivallusta kohti ymmärtämistä. Lopulta jokainen löytää sen tien vaikka se veisi sitten kuinka kauan.
Mielestäni leimaantumalla näihin käytöshäiriöihin tai addiktioihin leimaa itsensä seuraukseksi, menee ikään kuin piiloon itseltään. Ymmärrettävää sillä tällaisen selvittämiseen täytyy olla palo ja valmius sitoutumaan tutkimaan ihmismieltä läpi elämän. Ehkä juuri siksi monet itsetutkiskelukurssit ovat täynnä kurssilaisia, halu tutustua itseen ja sitä kautta löytää muut.
Loppupeleissä jokaisen polku on uniikki eikä súoria ratkaisuja löydy. Olla rehellinen itselle...............

keiku venonen kirjoitti:

Elisakettu
Mielestäni osuit asian ytimeen kysymällä voiko läheisriippuvuus olla myös eräänlainen sukupolvien ketjureaktio.............
Eräänlaisena perisyntinä tai noidankehänä sitä voisi myös kutsua. Ymmärtämättömyys miten paljon voi hallaa aiheuttaa lapselle ja tiettyjen käyttäytymismallien toistaminen väärin motiivein kuten pelon vuoksi (menee itsekunnioitus, mitä naapuritkin sanoo, lupasin vanhemmilleni, näin on aina tehty .....
loputon litania). Nythän on kuitenkin niinkin että suurin osa vanhempia toimii parhaansa mukaan haluamalla parasta lapselleen. Se halu ei vain välttämättä ole sen lapsen halu tai tarve. Jo lapsena opitaan aistimaan vanhempien halut ja odotukset ja tätä kautta opitaan käytösmalli joka johtaa itsekullakin tavalleen.
Tämän vuoksi suosittelen kauempaa katsomaan ja erityisesti itseään tosin ymmärrän ettei kaikkien minä sitä kestä ja onko yhteiskunta tähän laajemmin valmis, ei ehkä ole. Paras hyvä minkä voimme tehdä on olla syyttämättä ja leimaamatta kanssakavereita tietämättä kuuluvansa itse siihen saman venosen toiseen puoleen. Rakkauden pyytettömyys löytyy tätä kautta, sen tunnistaminen omista käytösmalleista.
Tämä elämä on taivallusta kohti ymmärtämistä. Lopulta jokainen löytää sen tien vaikka se veisi sitten kuinka kauan.
Mielestäni leimaantumalla näihin käytöshäiriöihin tai addiktioihin leimaa itsensä seuraukseksi, menee ikään kuin piiloon itseltään. Ymmärrettävää sillä tällaisen selvittämiseen täytyy olla palo ja valmius sitoutumaan tutkimaan ihmismieltä läpi elämän. Ehkä juuri siksi monet itsetutkiskelukurssit ovat täynnä kurssilaisia, halu tutustua itseen ja sitä kautta löytää muut.
Loppupeleissä jokaisen polku on uniikki eikä súoria ratkaisuja löydy. Olla rehellinen itselle...............

Lue lisää

Ensinnäkin kiitos sinulle k venonen. Mitä sanoit vääristä motiiveista ja peloista, tiedostan asian ihan konkretian kautta.

Tunnistan tai olen kauan tiennyt omaavani piirteitä läheisriippuvuudestakin. Mutta omaan myös yhtä ja toista sieltä ja täältä, plus sen lisäksi olen etsinyt koko elämäni selviytyskeinoja. Matkalla ollaan edelleen. Psykoterapeuttista apua en saa, joihinkin asioihin joskus olen sitä hakenut.

Minä en näe itseäni minkään yhden lajin tai ääripään edustajana. Aikalailla keskivertona itseäni pidän. Mitä taas ulkoisesti (minusta ihmisenä, ei kettuna, hah) ajatellaan, se on ehkä jotain muuta kuin mitä täällä keskustelupalstalla tulee esille.

Viillät nyt auki esille sen mikä tässä on vaikeinta. Ei se, mikä minä olen tai olen ollut. Ei edes se, millaiseksi pyrin tai tulen.

Olen nähnyt monien eri perheiden kärsivän monista tunneongelmista ja nähnyt sen vaikutuksen lapsiin ja sen heijastuksen laajemmallekin. Monenlaisia kohtaloita. Ja miten paljon sinne on surua, murhetta, vaikeuksia kätkeytynyt. Ja tulee jatkumaan. Minä en puutu toisten elämään; minulta sitä ei ole pyydetty enkä osaisikaan. Eikä ole haluakaan.

Mutta on vielä eräitä, joiden kohdalla olen merkittävässä asemassa. En voi vaikuttaa menneisyyteen, mutta nykyisyyteen ja tulevaisuuteen haluan vaikuttaa. Katkaistakseni tätä jatkumoa, joka tässäkin vaikuttaa ainakin kahden eri sukupolven taakse erilaisine ongelmineen.

2+14=16 kirjoitti:

"vaan ihmiskunnan "perisyntinä".
Mitä etäämmälle menee sitä enemmän näkee. Niin moni pitää itseänsä terveenä ja yhtälailla minkälainen ihminen on sairas,rajat ovat niin häilyväisiä sillä ns. normaalia ihmistä ei ole olemassakaan."

Niin olen kanssasi samaa mieltä...normaalin ihmisen prototyyppiä ei ole olemassakaan...

ja ihmissuhteissa on aina mukana se ikuinen ongelma...yhtäältä halutaan...tule lähelle. toisaalta toivotaan... mene pois...et saa tulla liian lähelle...

itse olen aikoinaan lukenut tämän kirjan...jota voin myös suositella...noiden Helstenin kirjojen lisäksi...

Tule lähelle, mene pois

rakkaus ja riippuvaisuus parisuhteessa

"Aikuinen, joka omassa lapsuudessaan on jäänyt vaille vanhempiensa riittävää läsnäoloa, etsii parisuhteestaan hyväksyntää ja turvallisuutta. Rakkaus muuttuu tällöin helposti riippuvuudeksi. Irene Kristeri haastaa parisuhteessa kipuilevia matkalle menneisyyteen, tunnistamaan omat haavansa, myöntämään tunteensa ja tarpeensa sekä oivaltamaan niiden juuret. Sisällämme oleva pieni lapsi haluaa yhä tulla kuulluksi. Tämän myöntämisestä alkaa matka kohti aikuista parisuhdetta. Tule lähelle, mene pois on uudistettu painos vuonna 1997 ilmestyneestä samannimisestä teoksesta. Teos tarkastelee parisuhteen dynamiikkaa ja suhteen eheyden edellytyksiä. Uusina teemoina esiin nousevat verbaalinen väärinkohtelu parisuhteessa, seksuaalisuuden problematiikka sekä narsismin vaikutukset parisuhteessa"

http://www.bookplus.fi/kirjat/kristeri,_irene/tule_lähelle,_mene_pois-14183755

Lue lisää

Kiitos tästäkin kirjavinkistä.

Mieleeni tuli jälleen kerran, että moneen tunneperäisen ongelman etsintä edellyttää sen sisäisen lapsen löytämistä. Niin r(läheis-)riippuvankin. Kun mietin, niin ehkä aivan erityisesti riippuvan.

"Eli kiitos plussatyyppi, lopultakin löytyi selitys sinun käytäksellesi :)"

huvittunutta naurua...no ole hyvä vaan...

että kaiketi tuo tieto ny sinua helpotti sillä tavoin ettei sinun tarvitse enää minun juttuihini puuttua ja minua noteerata sen kummemmin... voit ajatella, että hullu mikä hullu ja sivuuttaa minun kirjoitukseni täysin...

mutta joo...pikkusen lisää vielä...

" Ohutnahkainen ei pysty sisäisen, introjektioon perustuvan rakenteensa vuoksi sijoittamaan huonommuutta muiden harteille. Sitä vastoin hän imee muiden arvioinneista todellisen tai kuvitellun itseensä kohdistuvan kritiikin.

Hän ei uskalla tarvita mitään, koska pelkää tulevansa tarvitsevana torjutuksi. Näin usein myös käytännössä käy, koska ohutnahkainen on suhteessa henkilöihin, jotka käyttävät hänen kiltteyttään hyväkseen, eivätkä siedä häntä tarvitsevana.

Koska häpeänsekainen syyllisyys on hänen jatkuva seuralaisensa, hän asettuu myös kantamaan läheisten häneen projisoimaa häpeää ja syyllisyyttä heidän puolestaan"

että joo...kaiketi minä häpeän sitte sinunkin puolestasi...

koska tunnen huolta siitäkin mitä mm. tämä nettimaailma mahdollisesti meille kaikille täällä oleville tekee...jos emme uskalla katsoa itseemme...vaan käännämme/sijoitamme omat vikamme toisiin...

1.Emotionaalinen tuska.
7.Läheisriippuvat tavallisesti pelkäävät menettävänsä ne ihmiset joihin he keskittyvät. He kokevat myös syyllisyyttä joistakin keinoistaan miellyttää ja kontrolloida muita. Heihin sattuu, he ovat vihaisia ja katkeria muita kohtaan sen takia miten muut kohtelevat heitä. He kokevat olevansa riittämättömiä ja viallisia koska he tulevat usein hylätyiksi. Ja lopuksi, he ovat hyvin, hyvin yksinäisiä.

1.Jäykät puolustusmekanismit.
8.Sen sijaan että he avoimesti ilmaisivat sisäisen tuskansa, läheisriippuvat vääristävät tämän tuskan puolustusmekanismeilla jotka minimoivat heidän ahdinkonsa syvyyttä. He kieltävät ongelmansa ja vähättelevät niitä, hyökkäävät niiden kimppuun jotka kyselevät heidän tunteistaan, syyttävät muita (kuten lapsiaan) ihmissuhteidensa vaikeuksista, järkiperäistävät tilanteensa, tai pelkästään ovat hiljaa siitä mitä heidän sisällään tapahtuu. Näiden puolustusmekanismien seurauksena läheisriippuvat eivät pääse vapaaksi emotionaalisesta tuskastaan ja keräävät lisää pelkoa, syyllisyyttä, häpeää ja katkeruutta. Heidän sisäinen maailmansa on hyvin kurja, ja usein he pakenevat addiktioihin (ruoka, alkoholi, ostaminen, ja niin edelleen) vaientaakseen tämän tuskan.

1.Harhakuvitelmat.
9.Läheisriippuvat kuvittelevat että suhde ei ole "ollenkaan niin paha" ja "paranee ajan oloon." Silloinkin kun joku on kohdellut heitä jatkuvasti väärin, he ajattelevat, "Tällä kertaa hän todella tarkoittaa sitä!" He uskovat myös, että lopulta he onnistuvat kontrolloimaan muita jos he löytävät oikean yhdistelmän auttamista, miellyttämistä ja huomion etsimistä.

1.Itsen katoaminen.
10.Muihin keskittymisen, itsensä kieltämisen, arvojensa uhraamisen, ja tuskansa sisällä pitämisen kautta läheisriippuvat lopulta kadottavat kosketuksensa siihen mitä heidän sisällään tapahtuu. Tämä itsen katoaminen vuorostaan saa heidät keskittymään muihin entistä enemmän jotta he saisivat sen mitä heidän sisältään puuttuu, ennen kaikkea omanarvontunteensa ja itsensä rakastamisen. Koska toinen ihminen ei voi antaa toiselle omanarvontunnetta eikä itsensä rakastamista, läheisriippuvan itsen katoaminen vain vahvistuu.

1.Marttyyrikompleksi.
11.Yrittäessään pelastaa omanarvontunteensa, läheisriippuvat näkevät itsensä joskus uhreina ja marttyyreina. Koska he eivät osaa rakastaa itseään, he käyttävät usein itsesääliä lievittääkseen tuskaansa. Kun muut sanovat, "Miten ihmeessä sinä jaksat elää hänen kanssaan; sinun täytyy olla pyhimys," läheisriippuvat saavat suuren arvostuksen marttyyriudestaan.

Selvästikin nämä läheisriippuvien piirteet kuvaavat ihmistä joka on hyvin, hyvin surkea. Ystävät ja tuttavat kysyvät usein, "Miksi läheisriippuvat antavat itsensä rappeutua näin pahasti? Miksi he eivät ota otetta elämästään, puhu itsensä puolesta ja pidä parempaa huolta itsestään?"

Seuraava kappale, Läheisriippuvuus addiktiona, vastaa näihin kysymyksiin. Toistaiseksi sanon vain, että yksikään ihminen ei koskaan aio tulla läheisriippuvaksi - niin kuin kukaan ei aio tulla alkoholistiksi tai huumeiden orjaksi. Tomin ja Janen esimerkistä näemme helposti addiktioiden salakavalan luonteen. Kumpikaan ei aikonut tulla addiktiksi. Läheisriippuvuus etenee hitaasti. Sisäisen vapauden vähittäinen katoaminen herkistää ihmisen yhä enenevässä määrin mielessä toimiville addiktiivisille prosesseille. Lyhyesti sanottuna, se ei ole läheisriippuvan vika että näin käy.

EntinenLR kirjoitti:

1.Emotionaalinen tuska.
7.Läheisriippuvat tavallisesti pelkäävät menettävänsä ne ihmiset joihin he keskittyvät. He kokevat myös syyllisyyttä joistakin keinoistaan miellyttää ja kontrolloida muita. Heihin sattuu, he ovat vihaisia ja katkeria muita kohtaan sen takia miten muut kohtelevat heitä. He kokevat olevansa riittämättömiä ja viallisia koska he tulevat usein hylätyiksi. Ja lopuksi, he ovat hyvin, hyvin yksinäisiä.

1.Jäykät puolustusmekanismit.
8.Sen sijaan että he avoimesti ilmaisivat sisäisen tuskansa, läheisriippuvat vääristävät tämän tuskan puolustusmekanismeilla jotka minimoivat heidän ahdinkonsa syvyyttä. He kieltävät ongelmansa ja vähättelevät niitä, hyökkäävät niiden kimppuun jotka kyselevät heidän tunteistaan, syyttävät muita (kuten lapsiaan) ihmissuhteidensa vaikeuksista, järkiperäistävät tilanteensa, tai pelkästään ovat hiljaa siitä mitä heidän sisällään tapahtuu. Näiden puolustusmekanismien seurauksena läheisriippuvat eivät pääse vapaaksi emotionaalisesta tuskastaan ja keräävät lisää pelkoa, syyllisyyttä, häpeää ja katkeruutta. Heidän sisäinen maailmansa on hyvin kurja, ja usein he pakenevat addiktioihin (ruoka, alkoholi, ostaminen, ja niin edelleen) vaientaakseen tämän tuskan.

1.Harhakuvitelmat.
9.Läheisriippuvat kuvittelevat että suhde ei ole "ollenkaan niin paha" ja "paranee ajan oloon." Silloinkin kun joku on kohdellut heitä jatkuvasti väärin, he ajattelevat, "Tällä kertaa hän todella tarkoittaa sitä!" He uskovat myös, että lopulta he onnistuvat kontrolloimaan muita jos he löytävät oikean yhdistelmän auttamista, miellyttämistä ja huomion etsimistä.

1.Itsen katoaminen.
10.Muihin keskittymisen, itsensä kieltämisen, arvojensa uhraamisen, ja tuskansa sisällä pitämisen kautta läheisriippuvat lopulta kadottavat kosketuksensa siihen mitä heidän sisällään tapahtuu. Tämä itsen katoaminen vuorostaan saa heidät keskittymään muihin entistä enemmän jotta he saisivat sen mitä heidän sisältään puuttuu, ennen kaikkea omanarvontunteensa ja itsensä rakastamisen. Koska toinen ihminen ei voi antaa toiselle omanarvontunnetta eikä itsensä rakastamista, läheisriippuvan itsen katoaminen vain vahvistuu.

1.Marttyyrikompleksi.
11.Yrittäessään pelastaa omanarvontunteensa, läheisriippuvat näkevät itsensä joskus uhreina ja marttyyreina. Koska he eivät osaa rakastaa itseään, he käyttävät usein itsesääliä lievittääkseen tuskaansa. Kun muut sanovat, "Miten ihmeessä sinä jaksat elää hänen kanssaan; sinun täytyy olla pyhimys," läheisriippuvat saavat suuren arvostuksen marttyyriudestaan.

Selvästikin nämä läheisriippuvien piirteet kuvaavat ihmistä joka on hyvin, hyvin surkea. Ystävät ja tuttavat kysyvät usein, "Miksi läheisriippuvat antavat itsensä rappeutua näin pahasti? Miksi he eivät ota otetta elämästään, puhu itsensä puolesta ja pidä parempaa huolta itsestään?"

Seuraava kappale, Läheisriippuvuus addiktiona, vastaa näihin kysymyksiin. Toistaiseksi sanon vain, että yksikään ihminen ei koskaan aio tulla läheisriippuvaksi - niin kuin kukaan ei aio tulla alkoholistiksi tai huumeiden orjaksi. Tomin ja Janen esimerkistä näemme helposti addiktioiden salakavalan luonteen. Kumpikaan ei aikonut tulla addiktiksi. Läheisriippuvuus etenee hitaasti. Sisäisen vapauden vähittäinen katoaminen herkistää ihmisen yhä enenevässä määrin mielessä toimiville addiktiivisille prosesseille. Lyhyesti sanottuna, se ei ole läheisriippuvan vika että näin käy.

Lue lisää

Niin...hyvin monet kohdat olen tuntenut omikseni...
että kiitos sinulle...joka jaksat jakaa oikeaakin tietoa läheisriippuvaisuudesta...

mutta kaikesta huolimatta läheisriippuvaisuudesta voi toipua, kuten muistakin addiktioista...kunhan ensin tiedostaa tilansa...

mutta riippuvuus jää piileväksi ehkä samalla tavalla kuin alkoholistillakkin...joka ei voi enää koskaan juoda...

että läheisriippuvainenkin joutuu aina muistamaan tuon riippuuvuutensa ettei se pääse vaikuttamaan valintoihin, esim. että etsii aina uuden "parannettavan" jonka kautta voi elää...

EntinenLR kirjoitti:

1.Emotionaalinen tuska.
7.Läheisriippuvat tavallisesti pelkäävät menettävänsä ne ihmiset joihin he keskittyvät. He kokevat myös syyllisyyttä joistakin keinoistaan miellyttää ja kontrolloida muita. Heihin sattuu, he ovat vihaisia ja katkeria muita kohtaan sen takia miten muut kohtelevat heitä. He kokevat olevansa riittämättömiä ja viallisia koska he tulevat usein hylätyiksi. Ja lopuksi, he ovat hyvin, hyvin yksinäisiä.

1.Jäykät puolustusmekanismit.
8.Sen sijaan että he avoimesti ilmaisivat sisäisen tuskansa, läheisriippuvat vääristävät tämän tuskan puolustusmekanismeilla jotka minimoivat heidän ahdinkonsa syvyyttä. He kieltävät ongelmansa ja vähättelevät niitä, hyökkäävät niiden kimppuun jotka kyselevät heidän tunteistaan, syyttävät muita (kuten lapsiaan) ihmissuhteidensa vaikeuksista, järkiperäistävät tilanteensa, tai pelkästään ovat hiljaa siitä mitä heidän sisällään tapahtuu. Näiden puolustusmekanismien seurauksena läheisriippuvat eivät pääse vapaaksi emotionaalisesta tuskastaan ja keräävät lisää pelkoa, syyllisyyttä, häpeää ja katkeruutta. Heidän sisäinen maailmansa on hyvin kurja, ja usein he pakenevat addiktioihin (ruoka, alkoholi, ostaminen, ja niin edelleen) vaientaakseen tämän tuskan.

1.Harhakuvitelmat.
9.Läheisriippuvat kuvittelevat että suhde ei ole "ollenkaan niin paha" ja "paranee ajan oloon." Silloinkin kun joku on kohdellut heitä jatkuvasti väärin, he ajattelevat, "Tällä kertaa hän todella tarkoittaa sitä!" He uskovat myös, että lopulta he onnistuvat kontrolloimaan muita jos he löytävät oikean yhdistelmän auttamista, miellyttämistä ja huomion etsimistä.

1.Itsen katoaminen.
10.Muihin keskittymisen, itsensä kieltämisen, arvojensa uhraamisen, ja tuskansa sisällä pitämisen kautta läheisriippuvat lopulta kadottavat kosketuksensa siihen mitä heidän sisällään tapahtuu. Tämä itsen katoaminen vuorostaan saa heidät keskittymään muihin entistä enemmän jotta he saisivat sen mitä heidän sisältään puuttuu, ennen kaikkea omanarvontunteensa ja itsensä rakastamisen. Koska toinen ihminen ei voi antaa toiselle omanarvontunnetta eikä itsensä rakastamista, läheisriippuvan itsen katoaminen vain vahvistuu.

1.Marttyyrikompleksi.
11.Yrittäessään pelastaa omanarvontunteensa, läheisriippuvat näkevät itsensä joskus uhreina ja marttyyreina. Koska he eivät osaa rakastaa itseään, he käyttävät usein itsesääliä lievittääkseen tuskaansa. Kun muut sanovat, "Miten ihmeessä sinä jaksat elää hänen kanssaan; sinun täytyy olla pyhimys," läheisriippuvat saavat suuren arvostuksen marttyyriudestaan.

Selvästikin nämä läheisriippuvien piirteet kuvaavat ihmistä joka on hyvin, hyvin surkea. Ystävät ja tuttavat kysyvät usein, "Miksi läheisriippuvat antavat itsensä rappeutua näin pahasti? Miksi he eivät ota otetta elämästään, puhu itsensä puolesta ja pidä parempaa huolta itsestään?"

Seuraava kappale, Läheisriippuvuus addiktiona, vastaa näihin kysymyksiin. Toistaiseksi sanon vain, että yksikään ihminen ei koskaan aio tulla läheisriippuvaksi - niin kuin kukaan ei aio tulla alkoholistiksi tai huumeiden orjaksi. Tomin ja Janen esimerkistä näemme helposti addiktioiden salakavalan luonteen. Kumpikaan ei aikonut tulla addiktiksi. Läheisriippuvuus etenee hitaasti. Sisäisen vapauden vähittäinen katoaminen herkistää ihmisen yhä enenevässä määrin mielessä toimiville addiktiivisille prosesseille. Lyhyesti sanottuna, se ei ole läheisriippuvan vika että näin käy.

Lue lisää

Läheisriippuvaisuus kuten useimmat muutkin addiktiot siis etenevät hitaasti.

Onko yhtäläisyyksiä toipumisprosessissa? Hämäävää on se, että asiantuntijakirjoituksissa mainitaan läheisriippuvaisuuden hoidolle mahdollisuuksia, mutta monet mieltävät ettei ohutnahkanarsisteille ole toivoakaan paranemisesta.

Itse en usko toipumattomuuteen. Mutta se edellyttää tahtotilaa muuttumiseen hyväksynnän kautta. Haitallisia käyttäytymismalleja ja reaktioitakin voi poisoppia pitkällisen harjoituksen seurauksena. Pätee itse asiassa hyvin moneen käyttäytymisongelmaan.

elisakettu kirjoitti:

Läheisriippuvaisuus kuten useimmat muutkin addiktiot siis etenevät hitaasti.

Onko yhtäläisyyksiä toipumisprosessissa? Hämäävää on se, että asiantuntijakirjoituksissa mainitaan läheisriippuvaisuuden hoidolle mahdollisuuksia, mutta monet mieltävät ettei ohutnahkanarsisteille ole toivoakaan paranemisesta.

Itse en usko toipumattomuuteen. Mutta se edellyttää tahtotilaa muuttumiseen hyväksynnän kautta. Haitallisia käyttäytymismalleja ja reaktioitakin voi poisoppia pitkällisen harjoituksen seurauksena. Pätee itse asiassa hyvin moneen käyttäytymisongelmaan.

Lue lisää

"Läheisriippuvaisuus kuten useimmat muutkin addiktiot siis etenevät hitaasti."

Noh, omalta kohdaltani ajatellen...se on minulle jo lapsena opittu malli olla lähisuhteessa...ensin äitiin...sitten puolisooni..."läheisriippuvat keskittyvät muihin ihmisiin - usein erityisesti yhteen ihmiseen."

Mitä taas tuohon tulee...

"Hämäävää on se, että asiantuntijakirjoituksissa mainitaan läheisriippuvaisuuden hoidolle mahdollisuuksia, mutta monet mieltävät ettei ohutnahkanarsisteille ole toivoakaan paranemisesta"

Niin periaatteessa ajattelen että joo....siellä se on minun uumenissani...opittu malli....mutta kun tiedostan sen...

Niin minun ei ole pakko toistaa sitä enää aivan kaikessa...aikoinaan se psykologi antoi ne avaimet muuttumiseen...

kun kehoitti kuuntelemaan itseään...miltä minusta missäkin kohtaa oikeasti tuntuu, kysymään itseltäni, millainen minä haluan olla, mitä minä haluan elämältä, miten minä haluan itseäni kohdeltavan jne...

Tästähän läheisriippuuvuudessa on enimmillään kyse...

"1.Itsen katoaminen.
10.Muihin keskittymisen, itsensä kieltämisen, arvojensa uhraamisen, ja tuskansa sisällä pitämisen kautta läheisriippuvat lopulta kadottavat kosketuksensa siihen mitä heidän sisällään tapahtuu. Tämä itsen katoaminen vuorostaan saa heidät keskittymään muihin entistä enemmän jotta he saisivat sen mitä heidän sisältään puuttuu, ennen kaikkea omanarvontunteensa ja itsensä rakastamisen. Koska toinen ihminen ei voi antaa toiselle omanarvontunnetta eikä itsensä rakastamista, läheisriippuvan itsen katoaminen vain vahvistuu."

Sitä yrittää "rakastaa" sitä lähimmäistään niin paljon...että unohtaa rakastaa itseään...

Noh...pelkillä puheilla ei tuokaan asia muuksi muutu...tarvitaan niitä konkreettisia tekojakin...opettelua antamaan itselleen...

voi kuullostaa pinnalliselta ja typerältäkin...mutta minä ihan tietoisesti aloin hemmottelemaan itseäni...jopa tuhlaamaan rahaa itseeni...sallimaan itselleni ylellisyyksiä yms.

toinen asia jonka olen yrittänyt opetella...on keskittyminen kulloiseenkin hetkeen...olemaan läsnä siinä...ilman että tarkkailisin...onko toisen hyvä...

ilman jatkuvaa miettimistä, että jos teen/sanon niin ja näin...tai jätän sanomatta/tekemättä...niin sitte mahdollisesti asiat menee parhainpäin tulevaisuudessakin...

"Haitallisia käyttäytymismalleja ja reaktioitakin voi poisoppia pitkällisen harjoituksen seurauksena"

Niin tosiaan...itse olen aloittanut nuo harjoitukset jo reilu 10 vuotta sitten avioliittoni jälkeen...kun tiedostin ongelmani/sairauteni...ja tuskin koskaan sillä tavalla tulen valmiiksi, ettei aiheeseen ole tarvis palata...

Että joo...minulla on nyt tuo avioliittoni jälkeen ensimmäinen ns. kunnollinen seurustelusuhde...huomaan kyllä joskus että meinaa tulla ylilyöntejäkin...sen suhteen, että yritän vältellä tuota taipumustani riippuuvuuteen...ja ärhäkästi puolustan rajojani...

Noh...ainakin tähän asti on selvitty...vaikka ollaan jo sanailtukin...ilman pelkoa siitä että suhde päättyy...

13+6=19 kirjoitti:

"Läheisriippuvaisuus kuten useimmat muutkin addiktiot siis etenevät hitaasti."

Noh, omalta kohdaltani ajatellen...se on minulle jo lapsena opittu malli olla lähisuhteessa...ensin äitiin...sitten puolisooni..."läheisriippuvat keskittyvät muihin ihmisiin - usein erityisesti yhteen ihmiseen."

Mitä taas tuohon tulee...

"Hämäävää on se, että asiantuntijakirjoituksissa mainitaan läheisriippuvaisuuden hoidolle mahdollisuuksia, mutta monet mieltävät ettei ohutnahkanarsisteille ole toivoakaan paranemisesta"

Niin periaatteessa ajattelen että joo....siellä se on minun uumenissani...opittu malli....mutta kun tiedostan sen...

Niin minun ei ole pakko toistaa sitä enää aivan kaikessa...aikoinaan se psykologi antoi ne avaimet muuttumiseen...

kun kehoitti kuuntelemaan itseään...miltä minusta missäkin kohtaa oikeasti tuntuu, kysymään itseltäni, millainen minä haluan olla, mitä minä haluan elämältä, miten minä haluan itseäni kohdeltavan jne...

Tästähän läheisriippuuvuudessa on enimmillään kyse...

"1.Itsen katoaminen.
10.Muihin keskittymisen, itsensä kieltämisen, arvojensa uhraamisen, ja tuskansa sisällä pitämisen kautta läheisriippuvat lopulta kadottavat kosketuksensa siihen mitä heidän sisällään tapahtuu. Tämä itsen katoaminen vuorostaan saa heidät keskittymään muihin entistä enemmän jotta he saisivat sen mitä heidän sisältään puuttuu, ennen kaikkea omanarvontunteensa ja itsensä rakastamisen. Koska toinen ihminen ei voi antaa toiselle omanarvontunnetta eikä itsensä rakastamista, läheisriippuvan itsen katoaminen vain vahvistuu."

Sitä yrittää "rakastaa" sitä lähimmäistään niin paljon...että unohtaa rakastaa itseään...

Noh...pelkillä puheilla ei tuokaan asia muuksi muutu...tarvitaan niitä konkreettisia tekojakin...opettelua antamaan itselleen...

voi kuullostaa pinnalliselta ja typerältäkin...mutta minä ihan tietoisesti aloin hemmottelemaan itseäni...jopa tuhlaamaan rahaa itseeni...sallimaan itselleni ylellisyyksiä yms.

toinen asia jonka olen yrittänyt opetella...on keskittyminen kulloiseenkin hetkeen...olemaan läsnä siinä...ilman että tarkkailisin...onko toisen hyvä...

ilman jatkuvaa miettimistä, että jos teen/sanon niin ja näin...tai jätän sanomatta/tekemättä...niin sitte mahdollisesti asiat menee parhainpäin tulevaisuudessakin...

"Haitallisia käyttäytymismalleja ja reaktioitakin voi poisoppia pitkällisen harjoituksen seurauksena"

Niin tosiaan...itse olen aloittanut nuo harjoitukset jo reilu 10 vuotta sitten avioliittoni jälkeen...kun tiedostin ongelmani/sairauteni...ja tuskin koskaan sillä tavalla tulen valmiiksi, ettei aiheeseen ole tarvis palata...

Että joo...minulla on nyt tuo avioliittoni jälkeen ensimmäinen ns. kunnollinen seurustelusuhde...huomaan kyllä joskus että meinaa tulla ylilyöntejäkin...sen suhteen, että yritän vältellä tuota taipumustani riippuuvuuteen...ja ärhäkästi puolustan rajojani...

Noh...ainakin tähän asti on selvitty...vaikka ollaan jo sanailtukin...ilman pelkoa siitä että suhde päättyy...

Lue lisää

Niin haluan vielä ottaa tähän läheisriippuvaisen teemaan liittyen...yhden ulottuvuuden...koska kaikki läheisriippuvaisetkaan eivät ole samanlaisia...vaan koko joukko erilaisia ihmisiä...erilaisine ihmiskohtaloineen...

ja tuo asia jonka koen omimmakseni omaan vammaisuuteni liittyen...on tämä...jota en löytänyt noista entisen LR.kopioimista kohdista...

"Tai vahvuuteen sairastunut läheisriippuvainen,
joka on usein vakava, hallitseva, kontrolloiva, muista vastuun kantava ja huolehtiva, järkevä,muille elämänsä uhraava ja omat tarpeensa hylkäävä."

ja toki loppuun sitten...samasta linkistä...niitä toivon kipinöitä...toisen ihmisen muuttaminen on mahdotonta, mutta itsensä muuttaminen on mahdollista...

"Paraneminen läheisriippuvuudesta alkaa asian tiedostamisesta
Matkalle lähtö, läheisriippuvuuden tutkimiseen, tuo usein helpotusta oloon.
Löytämällä vastauksia,aina uusia ja uusia, huomaakin taakan kevenevän.

Vaikka läheisriippuvuutta ei sairaudeksi olekaan
luokiteltu, siitä on nimenomaan mahdollista parantua. Mutta mitään nappia painamalla asiat eivätmuutu, vaan prosessi on pitkä ja vaatii jokaiselta itseltään halua ”parantua”, halua muuttua.

Halua lähteä matkalle. Matkalle jolla on mahdollista kokea asioita ja tunteita, suuria ja pieniä."

http://www.laheisriippuvaiset.com/dokumentit/LAHEISRIIPPUVUUS.pdf

17+8=25 kirjoitti:

Niin haluan vielä ottaa tähän läheisriippuvaisen teemaan liittyen...yhden ulottuvuuden...koska kaikki läheisriippuvaisetkaan eivät ole samanlaisia...vaan koko joukko erilaisia ihmisiä...erilaisine ihmiskohtaloineen...

ja tuo asia jonka koen omimmakseni omaan vammaisuuteni liittyen...on tämä...jota en löytänyt noista entisen LR.kopioimista kohdista...

"Tai vahvuuteen sairastunut läheisriippuvainen,
joka on usein vakava, hallitseva, kontrolloiva, muista vastuun kantava ja huolehtiva, järkevä,muille elämänsä uhraava ja omat tarpeensa hylkäävä."

ja toki loppuun sitten...samasta linkistä...niitä toivon kipinöitä...toisen ihmisen muuttaminen on mahdotonta, mutta itsensä muuttaminen on mahdollista...

"Paraneminen läheisriippuvuudesta alkaa asian tiedostamisesta
Matkalle lähtö, läheisriippuvuuden tutkimiseen, tuo usein helpotusta oloon.
Löytämällä vastauksia,aina uusia ja uusia, huomaakin taakan kevenevän.

Vaikka läheisriippuvuutta ei sairaudeksi olekaan
luokiteltu, siitä on nimenomaan mahdollista parantua. Mutta mitään nappia painamalla asiat eivätmuutu, vaan prosessi on pitkä ja vaatii jokaiselta itseltään halua ”parantua”, halua muuttua.

Halua lähteä matkalle. Matkalle jolla on mahdollista kokea asioita ja tunteita, suuria ja pieniä."

http://www.laheisriippuvaiset.com/dokumentit/LAHEISRIIPPUVUUS.pdf

Lue lisää

Paksunahkainen narsisti ei pysty paranemaan, mutta kaikki, jotka pystyvät näkemään itsessään virheitä pystyvät paranemaan. Eli ohutnahkainen narsisti pystytään parantamaan (nämä termit vain menevät tässä meidän suomalaisessa kirjallisuudessa helposti sekaisin ja tästä syystä tälläinen "käsitys" on varmaankin syntynyt)

Ruotsissa ja muualla maailmassa kirjoitetaan läheisriippuvaisuudesta ihan eri tavalla kuin meillä. Itse asiassa läheisriippuvuus käsitteenä on meillä suhteessa uusi tulokas kun sitä vertaa muihin maihin. Esim. tämä Suomalainen näkemys siitä, että kaikki jotka kokevat olevansa läheisriippuvaisia ovat läheisriippuvaisia ei olekkaan samalla tavalla suuressa maailmassa.

Uskallan väittää, että jos läheisriippuvuudesta haluaa kunnolla selvyyttä, niin pitää unohtaa suomalaiset kirjoittajat ja keskittyä ulkolaisiin tutkijoihin.

Läheisriippuvuuden perimmäiset syyt löytyvät käsittääkseni lähes poikkeuksetta henkilön lapsuudesta, vaikka joistain kirjoituksista/suomennoksista voisi saada erilaisen käsityksen.

EntinenLR kirjoitti:

Paksunahkainen narsisti ei pysty paranemaan, mutta kaikki, jotka pystyvät näkemään itsessään virheitä pystyvät paranemaan. Eli ohutnahkainen narsisti pystytään parantamaan (nämä termit vain menevät tässä meidän suomalaisessa kirjallisuudessa helposti sekaisin ja tästä syystä tälläinen "käsitys" on varmaankin syntynyt)

Ruotsissa ja muualla maailmassa kirjoitetaan läheisriippuvaisuudesta ihan eri tavalla kuin meillä. Itse asiassa läheisriippuvuus käsitteenä on meillä suhteessa uusi tulokas kun sitä vertaa muihin maihin. Esim. tämä Suomalainen näkemys siitä, että kaikki jotka kokevat olevansa läheisriippuvaisia ovat läheisriippuvaisia ei olekkaan samalla tavalla suuressa maailmassa.

Uskallan väittää, että jos läheisriippuvuudesta haluaa kunnolla selvyyttä, niin pitää unohtaa suomalaiset kirjoittajat ja keskittyä ulkolaisiin tutkijoihin.

Läheisriippuvuuden perimmäiset syyt löytyvät käsittääkseni lähes poikkeuksetta henkilön lapsuudesta, vaikka joistain kirjoituksista/suomennoksista voisi saada erilaisen käsityksen.

Lue lisää

"Läheisriippuvuuden perimmäiset syyt löytyvät käsittääkseni lähes poikkeuksetta henkilön lapsuudesta, vaikka joistain kirjoituksista/suomennoksista voisi saada erilaisen käsityksen. "

Niin artikkeleissa joissa ohutnahkainen narsisti mainitaan...lähdetään kyllä sieltä varhais lapsuudesta ja kuvataan niitä tekijöitä joiden vuoksi joistain tulee ohutnahkaisia toisista paksunahkaisia...lähtötilanne on usein samankaltainen...

Niin...en tiedä...ehkä läheisriippuvaista voisi nimittää myös ns. käänteisnarsistiksi...koska valitut selviytymiskeinot ovat erilaisia...

Siinä kun paksu kieltää kaiken pahan itsessään ja projisoi vikansa toisiin...niin ohut kantaa useinkin toistenkin häpeää...ja yrittää selittää itselleen heidät paremmiksi tai vähintäänkin yrittää auttaa/ymmärtää heitä...

Siinä kun paksu kieltää koko rakkauden arvon...sellaista ei ole...
niin ohut kyllä uskoo sen olemassaoloon mutta luulee että se pitää ansaita/pitää olla rakkauden arvoinen...

Noh...narsismi sanaa ny pelätään syyttä suotta...koska sillä on ilkeä leima...eikä ymmärretä että sekin kuuluu ihmisluontoon...meissä kaikissa sitä on...enemmän tai vähemmän...on laadullisia eroja...

yhdistävä tekijä voisi olla se terveen narsismin puute...

"Terve narsismi

Narsismia voidaan pitää ihmisen tärkeimpänä positiivisena ominaisuutena.[7] Terveen narsistisella henkilöllä on hyvä itsetunto, ja hän voi hyvin.

Narsistinen henkilö kykenee olemaan rikastuttavassa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja löytää elämästään monia mielihyvää tuottavia asioita.

Narsisti tuntee vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä hänellä ole tarvetta korostaa itseään tai kykyjään eikä nujertaa toisia.[7] Terveen narsistista itsensä toteuttamista voidaan pitää elämänhaluisen elämän edellytyksenä.

Terveellä narsistilla on rikas tunne-elämä ja sen myötä kyky kokea voimakkaita tunteita ja innostusta.[8]

Hyvän itsetunnon ansiosta narsisti pystyy tarvittaessa olemaan myös yksin, ja terveen narsismin avulla ihminen kykenee selviytymään elämän kriiseistä ja kovistakin koettelemuksista.[7][8]

Terveen narsismin puutetta voidaan pitää lähes yhtä haitallisena asiana kuin narsistista luonnehäiriötä.[7]

Narsistisuuden puute heijastuu huonona itsetuntona, joka ilmenee henkilöä jatkuvasti riivaavana huonommuuden tunteena. Hyvätkään kokemukset ja onnistumiset eivät paranna narsismin puutteesta kärsivän huonoa minäkuvaa.[7] Narsismin puutetta voidaan kuitenkin hoitaa terapiassa, jossa käsitellään muun muassa empatian, hyväksymisen ja välittämisen kokemuksia.[7]

Terveen narsismin perusta syntyy jo varhaislapsuudessa. Se kehittyy lapsen minuuden ja hoitavan ympäristön myönteisiä kokemuksia vahvistavassa vuorovaikutuksessa.[8]

Narsistinen tasapaino voi kuitenkin kenellä tahansa vaihdella. Pahimmissa tasapainon häiriöissä voi syntyä narsistinen ahdistus, joka saattaa johtaa addiktioihin tai josta voi syntyä narsistinen häpeäromahdus.[1]"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsismi

joka tarkoitta jotain aivan muuta...kuin narsistinen persoonallisuushäiriö...oli se ny kumpaalaatua tahansa...ohutta tai paksua...

Tuosta samasta linkistä löytyy infoa tuosta nphoostakin...uskoisin, että "normi" ihminen huomaa/tunnistaa eron...terveen ja sairaan välillä...

"Paksunahka-agressiivisen ongelma on ilkeä, toista vahingoittava itserakkaus?"

noh...ohutnahkaisen kohdalla juurikin jotenkin noin...
mutta mitä tulee tuohon paksuun...

niin itse olen ymmärtänyt ettei hän suinkaan rakasta itseään...enkä tiedä haluaako hän tarkoituksella edes vahingoittaa toista...

vaan ajattelisin, että hän haluaa tuhota toisessa sen uskon...kauniiseen ja hyvään...jota hänellä ei itsellään ole...

tarjoamalla tilalle rumuutta/pahuutta...jopa ns. hyvän kaapuun pukeutuneena..."toiveena" että toinen muuttuisi samanlaiseksi kuin hän...

no...tähänkin kannattaa sitte suhtautua varauksella...syystä että on tätä mun keittiöpsykologiaa vain...

Tässähän se paradoksi onkin. Välttämättä toista ei voikaan saada jaloilleen ellei ihminen itse ole kiinnostunut huomaamaan tilaansa. Jos tämä olis helppoa ja selkeätä ei paradoksia nimeltä olisi olemassakaan tällaisenaan.
Tätä yritetään parantaa sivutuotteilla, uskolla, materialla, hääräämisellä, toisiemme ylistämisellä ja alistamisella .................. Täytetään elämä asioilla eikä asioita elämällä. Kun tarve lakkaa olemasta, löytyy ehkä elämän tarkoitus..

: ) kirjoitti:

Tässähän se paradoksi onkin. Välttämättä toista ei voikaan saada jaloilleen ellei ihminen itse ole kiinnostunut huomaamaan tilaansa. Jos tämä olis helppoa ja selkeätä ei paradoksia nimeltä olisi olemassakaan tällaisenaan.
Tätä yritetään parantaa sivutuotteilla, uskolla, materialla, hääräämisellä, toisiemme ylistämisellä ja alistamisella .................. Täytetään elämä asioilla eikä asioita elämällä. Kun tarve lakkaa olemasta, löytyy ehkä elämän tarkoitus..

Lue lisää

Itsellä se oli pitkä suhde narsistin kanssa, joka loppui kuin seinään ja sellaisella voimalla, älyttömyydellä, että uskalsin lopulta kohdata itseni.

Ennen romahdusta minua ei olisi mitenkään saanut terapiaan, enkä pystynyt käsittelemään omia vikojani. Mielellä on omat suojamekanismit ja se vaatii todella ison jutun, että ne saa ajettua alas. Läheisriippuvuudesta sanotaan, että "reaalimaailmaan" tulo on äärimmäisen kivulias prosessi ja se on johtunut sisäisestä tuskasta, jota ei ole enää vain yksinkertaisesti pystynyt enää murtumahetkellä kestämään..

Itse koen sen tapahtuneen aika samalla tavalla.

Yli vuosikymmenen suhde narsistin kanssa loppui käytännössä yhteen riitaan, jossa en antanutkaan periksi. En väkivallasta, uhkailusta huolimatta.

Siitä seurasi mieletön kostonkierre, kun hän raivoissaan teki minusta kasan rikosilmoituksia jne. No ne tietysti kaatuivat kaikki, mutta silloin kun pääsin tutkintavankeudesta luulin vielä joutuvani vankilaan asioista, joita en ollut tehnyt, kaikki omaisuus oli käytännössä mennyt... Se hetki kun oli menettänyt kaiken, ymmärsi koko yhteiselämän olleen valhetta, se oli se murtumahetki ja sillonkin se tarvitsi sen työnnön terapiaan.

Näin jälkikäteen sen, ehkä ymmärtää paremmin... Meidän koko suhde perustui valheeseen, koko elämä... Jos sitä olisi alkanut "ymmärtämään" niin sehän olisi hajonnut kuin korttitalo (niin kuin se sitten tekikin). Mieli piti kynsin hampain kiinni siitä mielikuvitusmaailmasta, koska ristiriita oikean ja sen välillä oli niin valtava.
Me oltiin eletty yli varojemme ja vaikka mitä...

EntinenLR kirjoitti:

Itsellä se oli pitkä suhde narsistin kanssa, joka loppui kuin seinään ja sellaisella voimalla, älyttömyydellä, että uskalsin lopulta kohdata itseni.

Ennen romahdusta minua ei olisi mitenkään saanut terapiaan, enkä pystynyt käsittelemään omia vikojani. Mielellä on omat suojamekanismit ja se vaatii todella ison jutun, että ne saa ajettua alas. Läheisriippuvuudesta sanotaan, että "reaalimaailmaan" tulo on äärimmäisen kivulias prosessi ja se on johtunut sisäisestä tuskasta, jota ei ole enää vain yksinkertaisesti pystynyt enää murtumahetkellä kestämään..

Itse koen sen tapahtuneen aika samalla tavalla.

Yli vuosikymmenen suhde narsistin kanssa loppui käytännössä yhteen riitaan, jossa en antanutkaan periksi. En väkivallasta, uhkailusta huolimatta.

Siitä seurasi mieletön kostonkierre, kun hän raivoissaan teki minusta kasan rikosilmoituksia jne. No ne tietysti kaatuivat kaikki, mutta silloin kun pääsin tutkintavankeudesta luulin vielä joutuvani vankilaan asioista, joita en ollut tehnyt, kaikki omaisuus oli käytännössä mennyt... Se hetki kun oli menettänyt kaiken, ymmärsi koko yhteiselämän olleen valhetta, se oli se murtumahetki ja sillonkin se tarvitsi sen työnnön terapiaan.

Näin jälkikäteen sen, ehkä ymmärtää paremmin... Meidän koko suhde perustui valheeseen, koko elämä... Jos sitä olisi alkanut "ymmärtämään" niin sehän olisi hajonnut kuin korttitalo (niin kuin se sitten tekikin). Mieli piti kynsin hampain kiinni siitä mielikuvitusmaailmasta, koska ristiriita oikean ja sen välillä oli niin valtava.
Me oltiin eletty yli varojemme ja vaikka mitä...

Lue lisää

Niinhän se on, kliseistä mutta totta, kriisin kautta eheyteen. Ei helppo, rankka ja raskas, kuitenkin useimmiten kannatava prosessi. Itsensä kautta voi oppia parhaaksi ystäväksi ja löytää aivan uuden, palvelevamman elämän.
Nostan hattua rohkeudellesi.

"Pakollahan toista ei voi muuttaa, eikä saattaa muuttumaan, mutta mikä on se keino millä voisi yrittää houkutella esiin halukkuutta ja yritteliäisyyttä yrittää ottaa omaa elämää omiin käsiin? "

niin yhtäältä olet ymmärtävinäsi...ettei toista voi muuttaa...

mutta siitä huolimatta pohdit, että olisko sittenkin jokin keino...

Miksi?

ajatteletko sinä tietäväsi...vai toivoisitko sinä saavasi jonkin sellaisen tiedon/keinon...millä saisit toisen/jonkun ihmisen muuttumaan...

7+3=10 kirjoitti:

"Pakollahan toista ei voi muuttaa, eikä saattaa muuttumaan, mutta mikä on se keino millä voisi yrittää houkutella esiin halukkuutta ja yritteliäisyyttä yrittää ottaa omaa elämää omiin käsiin? "

niin yhtäältä olet ymmärtävinäsi...ettei toista voi muuttaa...

mutta siitä huolimatta pohdit, että olisko sittenkin jokin keino...

Miksi?

ajatteletko sinä tietäväsi...vai toivoisitko sinä saavasi jonkin sellaisen tiedon/keinon...millä saisit toisen/jonkun ihmisen muuttumaan...

Lue lisää

Kyllä.

Onko jokin ongelma siinä, että toisaalta olen sitä mieltä, että toista ei voi pakottaa ja sitten pohdiskelen sitä, että voisikko toisen HOU-KU-TEL-LA muutoksen tielle kaikesta vastustuksesta huolimatta, riippumatta peloista ja kaikenmaailman esteistä mitä mieli on kasannut siihen tielle, sen muutoksen mahdollisuuden eteen. Että ei voi, pysty, halua, on hankalaa ja vaikeaa - kun pitää ihan itse..

Kyllä. Haluan tietää onko joku LR kokenut sellaista, että olisi toisen toimesta houkuteltu?? Ja minkälainen keino se houkuttelu oli?? Millä voi houkutella vastentahtoista tekemään yhtään mitään??

Ihan oikeasti, saanko pohtia? Sen kummemmin asia ei kuulu kenellekään, että miksi. Siksi, kun asia varmaan on tärkeä kaikille jos joutuvat tekemisiin itsepäisen kivireen kanssa, joka osaisi mutta ei vaan viitsi??

Kiitos ja toivottavasti oli riittävän suora vastaus.

- - kirjoitti:

Kyllä.

Onko jokin ongelma siinä, että toisaalta olen sitä mieltä, että toista ei voi pakottaa ja sitten pohdiskelen sitä, että voisikko toisen HOU-KU-TEL-LA muutoksen tielle kaikesta vastustuksesta huolimatta, riippumatta peloista ja kaikenmaailman esteistä mitä mieli on kasannut siihen tielle, sen muutoksen mahdollisuuden eteen. Että ei voi, pysty, halua, on hankalaa ja vaikeaa - kun pitää ihan itse..

Kyllä. Haluan tietää onko joku LR kokenut sellaista, että olisi toisen toimesta houkuteltu?? Ja minkälainen keino se houkuttelu oli?? Millä voi houkutella vastentahtoista tekemään yhtään mitään??

Ihan oikeasti, saanko pohtia? Sen kummemmin asia ei kuulu kenellekään, että miksi. Siksi, kun asia varmaan on tärkeä kaikille jos joutuvat tekemisiin itsepäisen kivireen kanssa, joka osaisi mutta ei vaan viitsi??

Kiitos ja toivottavasti oli riittävän suora vastaus.

Lue lisää

"Ihan oikeasti, saanko pohtia? "

saat sinä pohtia...

itse ny vaan näin jälkeenpäin mietin, että kun aikoinaan tuli hukattua niin monta vuotta yritykseen muuttaa toista...että pidän sitä toivottomana...

kysymys kai lienee siitä...voiko toisen päähän panna ajatuksia...

Noh...jos itseäni mietin...olen jo monesti todennut, että lause...

"jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi niin miksi makaat lattialla"...
oli se minun herätykseni...

plus lisättynä tyttäreni tuskaisella parahduksella...
"miksi meillä aina on tämmöstä"...

ja vielä muistan naapurini tutkivan katseen hänen rauhallisesti kysyessään minulta..."että oletko milloinkaan ajatellut, että jos jatkat elämääsi tässä, että jonain päivänä voi päästä hengestäsi..."

että aikas rajujakin ehkä herätysten pitää olla...ennenkuin perille menee...että jotain tarttis tehdä...nimenomaan itselleen...

noh...voihan joku muu tajuta jo vähemmälläkin...
minulla vaan takana niin pitkä historia sitä opittua mallia...en edes tiennyt toisenlaisesta tavasta elää ja olla ihminen mitään...

19+10=29 kirjoitti:

"Ihan oikeasti, saanko pohtia? "

saat sinä pohtia...

itse ny vaan näin jälkeenpäin mietin, että kun aikoinaan tuli hukattua niin monta vuotta yritykseen muuttaa toista...että pidän sitä toivottomana...

kysymys kai lienee siitä...voiko toisen päähän panna ajatuksia...

Noh...jos itseäni mietin...olen jo monesti todennut, että lause...

"jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi niin miksi makaat lattialla"...
oli se minun herätykseni...

plus lisättynä tyttäreni tuskaisella parahduksella...
"miksi meillä aina on tämmöstä"...

ja vielä muistan naapurini tutkivan katseen hänen rauhallisesti kysyessään minulta..."että oletko milloinkaan ajatellut, että jos jatkat elämääsi tässä, että jonain päivänä voi päästä hengestäsi..."

että aikas rajujakin ehkä herätysten pitää olla...ennenkuin perille menee...että jotain tarttis tehdä...nimenomaan itselleen...

noh...voihan joku muu tajuta jo vähemmälläkin...
minulla vaan takana niin pitkä historia sitä opittua mallia...en edes tiennyt toisenlaisesta tavasta elää ja olla ihminen mitään...

Lue lisää

Niin, että se karu kolahdus todellisuuteen on ainakin tehokas..

Osaisitko nyt jälkeenpäin kuvitella lempeitä tapoja herätellä sinut siihen samaan todellisuuteen? Onko sellaisia?

- - kirjoitti:

Niin, että se karu kolahdus todellisuuteen on ainakin tehokas..

Osaisitko nyt jälkeenpäin kuvitella lempeitä tapoja herätellä sinut siihen samaan todellisuuteen? Onko sellaisia?

Lue lisää

"Osaisitko nyt jälkeenpäin kuvitella lempeitä tapoja herätellä sinut siihen samaan todellisuuteen? Onko sellaisia?"

Jaa noh...voisko sanoa että aikoinaan nuo moneen kertaan lukemani Helsstenin kirjat...kaiketi oli suht lempeä tapa...

Koska oivalsin asian itse....

vaikka aikoinaan alunperin hain ne kirjastosta...ajatuksena miten voisin auttaa alkoholisti puolisoani raitistumaan...

tuolta ajalta muistui mieleeni yks huvittavakin juttu...kerran hätäpäissäni soitin jopa AA :auttavaan puhelimeen...

sieltä joku kiltiltä kuullostava mies kysyi, että onko minulla alkoholi ongelma...johon vastasin että ei kun mun miehellä...

noh...hän sanoi ettei voi auttaa...kun se palvelu oli tarkoitettu vain alkoholistien auttamiseen...

toki hän kuunteli minua ja neuvoi mistä itse voisin saada itselleni apua...mutta kehoitti miettimään...mitä itse haluan tehdä...lähteä vaiko jäädä...

koska avaimet puolisoni "parantumiseen" olivat vain ja ainoastaan hänellä itsellään...minun vastuullani on vain oma elämäni...ja koska meillä oli alaikäisiä lapsia...myös heidän elämänsä...

- - kirjoitti:

Niin, että se karu kolahdus todellisuuteen on ainakin tehokas..

Osaisitko nyt jälkeenpäin kuvitella lempeitä tapoja herätellä sinut siihen samaan todellisuuteen? Onko sellaisia?

Lue lisää

"Osaisitko nyt jälkeenpäin kuvitella lempeitä tapoja herätellä sinut siihen samaan todellisuuteen? Onko sellaisia?"

palaan vieläkin aiheeseen...
että joo...pidän ajatustasi kutakuinkin toivottomana...

syystä, että...

"Läheisriippuvuudesta toipuminen ei ole niitä helpoimpia tehtäviä, vaikka periaatteessa se onkin yksinkertaista.

Sillä pohjimmiltaan parantuminen vaatii ainoastaan yhden ajatuksen hyväksymistä: jokainen meistä on vastuussa itsestään.

Jos tämän hyväksyt, annat itsellesi luvan olla sellainen kuin olet. Anna toisten olla sellaisia kuin ovat.Elä nykyhetkessä

Hyväksy se, että et voi ratkaista toisen ihmisen ongelmia. Jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa, kannettava vastuu omista teoistaan. Elä siis omaa elämääsi - tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että heittäydyt tunteettomaksi.

Voit pohtia, mitä tapahtuisi, jos et yrittäisi hallita läheistäsi? Muuttuisiko lopulta silloin mikään - miten tehokkaita kontrolliyrityksesi todellisuudessa ovat? "

http://www.kuntoutussaatio.fi/tutkimustoiminta/insp05

että joo...voisin ajatella...että vain läheisriippuvainen...voi pohtia miten auttaa toista...irti läheisriippuuvuudesta...

en ny tarkoita ns.vertaistukea jossa kumpikin puhuu omasta läheisriippuuvudestaan ja kokemuksia jaetaan...

vaan siitä, että kaveri diagnosoi toisen LR:ksi ja yrittää muuttaa häntä, vastoin parempaa tietoaan...ilman että toinen on itse oivaltanut itsessään sitä asiaa...

kuullostaa samalta kuin sokea taluttaisi toista sokeaa...
tai narsisti auttaa narsistin uhria/läheisriippuvaista...joka useimmiten on narsistin uhrin ongelma.....

että mieluusti yritän nykyään itse pitäytyä tässä ajatuksessa...

"Hyväksy se, että et voi ratkaista toisen ihmisen ongelmia. Jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa, kannettava vastuu omista teoistaan."

8+9=17 kirjoitti:

"Osaisitko nyt jälkeenpäin kuvitella lempeitä tapoja herätellä sinut siihen samaan todellisuuteen? Onko sellaisia?"

palaan vieläkin aiheeseen...
että joo...pidän ajatustasi kutakuinkin toivottomana...

syystä, että...

"Läheisriippuvuudesta toipuminen ei ole niitä helpoimpia tehtäviä, vaikka periaatteessa se onkin yksinkertaista.

Sillä pohjimmiltaan parantuminen vaatii ainoastaan yhden ajatuksen hyväksymistä: jokainen meistä on vastuussa itsestään.

Jos tämän hyväksyt, annat itsellesi luvan olla sellainen kuin olet. Anna toisten olla sellaisia kuin ovat.Elä nykyhetkessä

Hyväksy se, että et voi ratkaista toisen ihmisen ongelmia. Jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa, kannettava vastuu omista teoistaan. Elä siis omaa elämääsi - tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että heittäydyt tunteettomaksi.

Voit pohtia, mitä tapahtuisi, jos et yrittäisi hallita läheistäsi? Muuttuisiko lopulta silloin mikään - miten tehokkaita kontrolliyrityksesi todellisuudessa ovat? "

http://www.kuntoutussaatio.fi/tutkimustoiminta/insp05

että joo...voisin ajatella...että vain läheisriippuvainen...voi pohtia miten auttaa toista...irti läheisriippuuvuudesta...

en ny tarkoita ns.vertaistukea jossa kumpikin puhuu omasta läheisriippuuvudestaan ja kokemuksia jaetaan...

vaan siitä, että kaveri diagnosoi toisen LR:ksi ja yrittää muuttaa häntä, vastoin parempaa tietoaan...ilman että toinen on itse oivaltanut itsessään sitä asiaa...

kuullostaa samalta kuin sokea taluttaisi toista sokeaa...
tai narsisti auttaa narsistin uhria/läheisriippuvaista...joka useimmiten on narsistin uhrin ongelma.....

että mieluusti yritän nykyään itse pitäytyä tässä ajatuksessa...

"Hyväksy se, että et voi ratkaista toisen ihmisen ongelmia. Jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa, kannettava vastuu omista teoistaan."

Lue lisää

Höpöhöpö, en hyväksy. Ja et tiedä mistä on kysymys niin älä myöskään arvuuttele, kuulostaa sitten miltä kuulostaa.

Toisinsanoen, sinun mielestäsi ketään ei voi houkutella ootamaan sitä vastuuta omasta elämästän vaan tämä mahdollisuus oivaltaa tulee antaa tapahtua itsestään ja kaikesta mahdollisesta huonosta huolimatta että mitä siihen sitten tulee sisältymään, että ihminen ei itse elä omaa elämäänsä, vaan ripustautuu toisiin, pitää toisia onnensa ja onnettomuutensa lähteenä ja laittaa jopa mieluusti muut tekemään asioita puolestaan, kun itseään ei huvita ja jos muut suostuvat, on se ikään kuin tae rakkaudesta ja hyväksynnästä ja valtakunnassa kaikki hyvin, ei tarvitse riidellä, eikä mitään..

Kuulostaa... ratkaisulta.

Ja onko kaikki aina kontrollointia? Ohjaisitko sokean kulkemaan toiseen suuntaan vaikka väkisin jos näkisit, että hänen ottamansa suunta vie rotkon reunalle vai olisiko se siksi "pahaksi" kontrolloinniksi laskettavaa omituista mitäliehöttötoimintaa..

Ja kyllä. Kaikki tekevät omia ratkaisujaan, osa vastoin parempaa tietämystään.

Mitä jos kukaan ei koskaan anna sitä tietämystä, vaan kaikki kohauttelevat olkiaan, että kukainenkin omat ratkaisunsa tehköön - mentaliteetilla. Eikö se ole jo välinpitämättömyyttä, sellainen?

Joten onko mitään keinoa, millä voi yrittää houkutella vastentahtoista oman elämänsä ja itsensä ääreen?

- - kirjoitti:

Höpöhöpö, en hyväksy. Ja et tiedä mistä on kysymys niin älä myöskään arvuuttele, kuulostaa sitten miltä kuulostaa.

Toisinsanoen, sinun mielestäsi ketään ei voi houkutella ootamaan sitä vastuuta omasta elämästän vaan tämä mahdollisuus oivaltaa tulee antaa tapahtua itsestään ja kaikesta mahdollisesta huonosta huolimatta että mitä siihen sitten tulee sisältymään, että ihminen ei itse elä omaa elämäänsä, vaan ripustautuu toisiin, pitää toisia onnensa ja onnettomuutensa lähteenä ja laittaa jopa mieluusti muut tekemään asioita puolestaan, kun itseään ei huvita ja jos muut suostuvat, on se ikään kuin tae rakkaudesta ja hyväksynnästä ja valtakunnassa kaikki hyvin, ei tarvitse riidellä, eikä mitään..

Kuulostaa... ratkaisulta.

Ja onko kaikki aina kontrollointia? Ohjaisitko sokean kulkemaan toiseen suuntaan vaikka väkisin jos näkisit, että hänen ottamansa suunta vie rotkon reunalle vai olisiko se siksi "pahaksi" kontrolloinniksi laskettavaa omituista mitäliehöttötoimintaa..

Ja kyllä. Kaikki tekevät omia ratkaisujaan, osa vastoin parempaa tietämystään.

Mitä jos kukaan ei koskaan anna sitä tietämystä, vaan kaikki kohauttelevat olkiaan, että kukainenkin omat ratkaisunsa tehköön - mentaliteetilla. Eikö se ole jo välinpitämättömyyttä, sellainen?

Joten onko mitään keinoa, millä voi yrittää houkutella vastentahtoista oman elämänsä ja itsensä ääreen?

Lue lisää

," sinun mielestäsi ketään ei voi houkutella ootamaan sitä vastuuta omasta elämästän vaan tämä mahdollisuus oivaltaa tulee antaa tapahtua itsestään ja kaikesta mahdollisesta huonosta huolimatta että mitä siihen sitten tulee sisältymään,"

niin...suurin piirtein noin...on ojhe joka annetaan alkoholistien puolisoillekkin...jotka usein ovat myös läheisriippuvaisia...että siinäkin sokea yrittää usein taluttaa toista sokeaa...

uskoisin, että jokaisella ihmisellä on pohjansa...kun henkinen kipu alkaa käydä kestämättömäksi...hän hakee apua...se siperia on hyvä opettaja...

Puhun tarkoitan ny suht "normi" järjellä varustettuja ihmisä...tottakai täytyy antaa hoivaa ja huolenpitoa, ruokaa ja suojaa heille jotka eivät kykene niitäkään itse hankkimaan...

8+9=17 kirjoitti:

"Osaisitko nyt jälkeenpäin kuvitella lempeitä tapoja herätellä sinut siihen samaan todellisuuteen? Onko sellaisia?"

palaan vieläkin aiheeseen...
että joo...pidän ajatustasi kutakuinkin toivottomana...

syystä, että...

"Läheisriippuvuudesta toipuminen ei ole niitä helpoimpia tehtäviä, vaikka periaatteessa se onkin yksinkertaista.

Sillä pohjimmiltaan parantuminen vaatii ainoastaan yhden ajatuksen hyväksymistä: jokainen meistä on vastuussa itsestään.

Jos tämän hyväksyt, annat itsellesi luvan olla sellainen kuin olet. Anna toisten olla sellaisia kuin ovat.Elä nykyhetkessä

Hyväksy se, että et voi ratkaista toisen ihmisen ongelmia. Jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa, kannettava vastuu omista teoistaan. Elä siis omaa elämääsi - tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että heittäydyt tunteettomaksi.

Voit pohtia, mitä tapahtuisi, jos et yrittäisi hallita läheistäsi? Muuttuisiko lopulta silloin mikään - miten tehokkaita kontrolliyrityksesi todellisuudessa ovat? "

http://www.kuntoutussaatio.fi/tutkimustoiminta/insp05

että joo...voisin ajatella...että vain läheisriippuvainen...voi pohtia miten auttaa toista...irti läheisriippuuvuudesta...

en ny tarkoita ns.vertaistukea jossa kumpikin puhuu omasta läheisriippuuvudestaan ja kokemuksia jaetaan...

vaan siitä, että kaveri diagnosoi toisen LR:ksi ja yrittää muuttaa häntä, vastoin parempaa tietoaan...ilman että toinen on itse oivaltanut itsessään sitä asiaa...

kuullostaa samalta kuin sokea taluttaisi toista sokeaa...
tai narsisti auttaa narsistin uhria/läheisriippuvaista...joka useimmiten on narsistin uhrin ongelma.....

että mieluusti yritän nykyään itse pitäytyä tässä ajatuksessa...

"Hyväksy se, että et voi ratkaista toisen ihmisen ongelmia. Jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa, kannettava vastuu omista teoistaan."

Lue lisää

Näitä tulee aina välillä eteen ja jos oikeasti välittää toisesta, niin kannattaa yrittää.

- Meillä on henkilöitä, jotka tiedostavat olevansa läheisriippuvaisia, mutta eivät kykene silti muuttumaan. Eli pelkkä tietoisuus omasta viasta ei riitä (esim. narsisti voi olla ylpeä diagnoosistaan ja toimia vieläkin narsistisemmin. sama pätee läheisriippuvuuteen). Olen kuullut läheisriippuvien suusta, sekä muiden suusta läheisriippuvuuden eduista (joka on oikeasti täyttä XXXX) ja niin kauan kun henkilö ajattelee näin, niin...
- Henkilön pitää ymmärtää tekemänsä paha ja pitää saada syntymään se halu muuttua. Kukaan ei lähde muuttumaan, jos siihen ei ole kunnon syytä. Et sinäkään menisi sukupuolenvaihdosleikkukseen, jos et olisi vakuuttunut siitä, todella vakuuttunut sen tarpeesta. (tämä vertaus on osuvampi kuin moni osaa kuvitellakkaan)
Paras hetki puuttua ja yrittää vetää LR reaalimaailmaan on yleensä jonkun kriisin yhteydessä:
- Avioero tilanteet on hyviä, puuttua asiaan.
- Avioerolla uhkaaminen on (joskus onnistuva) konsti
- Lapsien ongelmat (jos läheisriippuvuus ei ole kovin paha)
- Jokin muu iso elämänkriisi

Ilman sitä syytä sillä on huonot mahdollisuudet.

LR yleensä vielä pahenee iän myötä (samalla tavalla kuin narsistitkin) sillä mielikuvitusmaailmassa eläminen on äärimmäisen raskasta psyykkeelle ja ristiriidat kasvaa iän ja kriisien myötä.

Moni "hoitamaton" läheisriippuvuus pahenee sen verran ajan kuluessa että henkilö diagnosoidaan esim. dipolaariseksi, vaikka kyse ei olekkaan siitä.

Elämä läheisriippuvaisena on kuin helvetissä oloa ja kukaan "parantunut" ei halua sinne sen enempää kuin entinen narkomaani huumekoukkuun.
Olen ymmärtänyt kuitenkin, että sekin on aika mitätöntä, jos vertaa sitä narsistin elämään.

Me usein unohdamme, että kaikesta kokemastamme huolimatta me emme mistään hinnasta vaihtaisi osiamme entisen alistajamme kanssa. Ainakin minä menisin mielummin manan majoille kuin entisen puolisoni pään sisälle.
Siinä maailmassa on rangaistusta enemmän kuin kukaan ansaitsisi.

7+8=15 kirjoitti:

," sinun mielestäsi ketään ei voi houkutella ootamaan sitä vastuuta omasta elämästän vaan tämä mahdollisuus oivaltaa tulee antaa tapahtua itsestään ja kaikesta mahdollisesta huonosta huolimatta että mitä siihen sitten tulee sisältymään,"

niin...suurin piirtein noin...on ojhe joka annetaan alkoholistien puolisoillekkin...jotka usein ovat myös läheisriippuvaisia...että siinäkin sokea yrittää usein taluttaa toista sokeaa...

uskoisin, että jokaisella ihmisellä on pohjansa...kun henkinen kipu alkaa käydä kestämättömäksi...hän hakee apua...se siperia on hyvä opettaja...

Puhun tarkoitan ny suht "normi" järjellä varustettuja ihmisä...tottakai täytyy antaa hoivaa ja huolenpitoa, ruokaa ja suojaa heille jotka eivät kykene niitäkään itse hankkimaan...

Lue lisää

Se Siperia vaan saattaa olla ihan älyttömän karu paikka.

hjklöfghjklö kirjoitti:

Näitä tulee aina välillä eteen ja jos oikeasti välittää toisesta, niin kannattaa yrittää.

- Meillä on henkilöitä, jotka tiedostavat olevansa läheisriippuvaisia, mutta eivät kykene silti muuttumaan. Eli pelkkä tietoisuus omasta viasta ei riitä (esim. narsisti voi olla ylpeä diagnoosistaan ja toimia vieläkin narsistisemmin. sama pätee läheisriippuvuuteen). Olen kuullut läheisriippuvien suusta, sekä muiden suusta läheisriippuvuuden eduista (joka on oikeasti täyttä XXXX) ja niin kauan kun henkilö ajattelee näin, niin...
- Henkilön pitää ymmärtää tekemänsä paha ja pitää saada syntymään se halu muuttua. Kukaan ei lähde muuttumaan, jos siihen ei ole kunnon syytä. Et sinäkään menisi sukupuolenvaihdosleikkukseen, jos et olisi vakuuttunut siitä, todella vakuuttunut sen tarpeesta. (tämä vertaus on osuvampi kuin moni osaa kuvitellakkaan)
Paras hetki puuttua ja yrittää vetää LR reaalimaailmaan on yleensä jonkun kriisin yhteydessä:
- Avioero tilanteet on hyviä, puuttua asiaan.
- Avioerolla uhkaaminen on (joskus onnistuva) konsti
- Lapsien ongelmat (jos läheisriippuvuus ei ole kovin paha)
- Jokin muu iso elämänkriisi

Ilman sitä syytä sillä on huonot mahdollisuudet.

LR yleensä vielä pahenee iän myötä (samalla tavalla kuin narsistitkin) sillä mielikuvitusmaailmassa eläminen on äärimmäisen raskasta psyykkeelle ja ristiriidat kasvaa iän ja kriisien myötä.

Moni "hoitamaton" läheisriippuvuus pahenee sen verran ajan kuluessa että henkilö diagnosoidaan esim. dipolaariseksi, vaikka kyse ei olekkaan siitä.

Elämä läheisriippuvaisena on kuin helvetissä oloa ja kukaan "parantunut" ei halua sinne sen enempää kuin entinen narkomaani huumekoukkuun.
Olen ymmärtänyt kuitenkin, että sekin on aika mitätöntä, jos vertaa sitä narsistin elämään.

Me usein unohdamme, että kaikesta kokemastamme huolimatta me emme mistään hinnasta vaihtaisi osiamme entisen alistajamme kanssa. Ainakin minä menisin mielummin manan majoille kuin entisen puolisoni pään sisälle.
Siinä maailmassa on rangaistusta enemmän kuin kukaan ansaitsisi.

Lue lisää

No itse voisin kyllä vaihtaa päiväksi päittäin jos on takuuvarmaa se, että pääsee takaisin oman päänsä ja mielensä asuinsijoille. Jotkut asiat ovat niin käsittämättömiä, että en usko, että selitettynäkään koskaan oivallan, että mistä on ollut kyse, mikäli sitä selitystä siis edes tulisi, mitä en usko. Kun ei ole tullut. Oli sitten narsisti tai mikä tahansa muu.

hjklöfghjklö kirjoitti:

Näitä tulee aina välillä eteen ja jos oikeasti välittää toisesta, niin kannattaa yrittää.

- Meillä on henkilöitä, jotka tiedostavat olevansa läheisriippuvaisia, mutta eivät kykene silti muuttumaan. Eli pelkkä tietoisuus omasta viasta ei riitä (esim. narsisti voi olla ylpeä diagnoosistaan ja toimia vieläkin narsistisemmin. sama pätee läheisriippuvuuteen). Olen kuullut läheisriippuvien suusta, sekä muiden suusta läheisriippuvuuden eduista (joka on oikeasti täyttä XXXX) ja niin kauan kun henkilö ajattelee näin, niin...
- Henkilön pitää ymmärtää tekemänsä paha ja pitää saada syntymään se halu muuttua. Kukaan ei lähde muuttumaan, jos siihen ei ole kunnon syytä. Et sinäkään menisi sukupuolenvaihdosleikkukseen, jos et olisi vakuuttunut siitä, todella vakuuttunut sen tarpeesta. (tämä vertaus on osuvampi kuin moni osaa kuvitellakkaan)
Paras hetki puuttua ja yrittää vetää LR reaalimaailmaan on yleensä jonkun kriisin yhteydessä:
- Avioero tilanteet on hyviä, puuttua asiaan.
- Avioerolla uhkaaminen on (joskus onnistuva) konsti
- Lapsien ongelmat (jos läheisriippuvuus ei ole kovin paha)
- Jokin muu iso elämänkriisi

Ilman sitä syytä sillä on huonot mahdollisuudet.

LR yleensä vielä pahenee iän myötä (samalla tavalla kuin narsistitkin) sillä mielikuvitusmaailmassa eläminen on äärimmäisen raskasta psyykkeelle ja ristiriidat kasvaa iän ja kriisien myötä.

Moni "hoitamaton" läheisriippuvuus pahenee sen verran ajan kuluessa että henkilö diagnosoidaan esim. dipolaariseksi, vaikka kyse ei olekkaan siitä.

Elämä läheisriippuvaisena on kuin helvetissä oloa ja kukaan "parantunut" ei halua sinne sen enempää kuin entinen narkomaani huumekoukkuun.
Olen ymmärtänyt kuitenkin, että sekin on aika mitätöntä, jos vertaa sitä narsistin elämään.

Me usein unohdamme, että kaikesta kokemastamme huolimatta me emme mistään hinnasta vaihtaisi osiamme entisen alistajamme kanssa. Ainakin minä menisin mielummin manan majoille kuin entisen puolisoni pään sisälle.
Siinä maailmassa on rangaistusta enemmän kuin kukaan ansaitsisi.

Lue lisää

"Elämä läheisriippuvaisena on kuin helvetissä oloa ja kukaan "parantunut" ei halua sinne sen enempää kuin entinen narkomaani huumekoukkuun"

niin...otaksun että olet tuon itse kokenut...

että olet elänyt läheisriippuvaisen omassa helvetissä...kun tietää voimme vain omista tuntemuksistamme...millaista on olla läheisriippuvainen...ja olet ymmärtänyt tehneesi pahaa..."- Henkilön pitää ymmärtää tekemänsä paha ja pitää saada syntymään se halu muuttua."

kenelle sinä teit pahaa...itsellesikö...vaiko tuolle josta puhut alistajana...

Niin kuka lie tuo...sinun alistajasi sitten...
jonka kanssa et osia vaihtaisi...

"Me usein unohdamme, että kaikesta kokemastamme huolimatta me emme mistään hinnasta vaihtaisi osiamme entisen alistajamme kanssa. Ainakin minä menisin mielummin manan majoille kuin entisen puolisoni pään sisälle."

jotenkaan en ny ymmärrä...kumpiko teistä oli alistaja...sinäkö joka läheisriippuvaisena ymmärrät tehneesi pahaa...hänelle joka alisti sinua...

vai koetko sinä olevai läheisriippuvaisen uhri...että puolisosi oli läheisriippuvainen...onko olemassa läheisriippuvaisen uhreille tarkoitettua vertaistuki ryhmää...

ehkä selkeytät pikkusen...kun ei ihan käynyt ilmi...vai yritätkö sinä puhua läheisriippuvaisen suulla mitä on olla läheisriippuvainen...kenen elämä läheisriippuvaisena oli helvettiä...sinunko vaiko puolisosi...

no joo...itsestäni voin sanoa sen verran...että joo...pahaa minäkin kaiketi tein...viemällä puolisoltani mahdollisuuden olla aikuinen ja kantaa vastuuta niin itsestään, arjestaan kuin perheestään...hoitamalla kaiken...Alkoholistipiireissä puhutaan juomisen mahdollistajasta...

mutta noh...minä sen eronkin halusin...koska käsitin että olen läheisriippuvainen...enkä voi auttaa häntä...koska minulla oli omiakin ongelmia itseeni liittyen selviteltävänä...

noh...silloisista lukuisista itsemurha uhauksistaan huolimatta...puolisoni elää edelleen ja juo...ettei sitä pohjaa ainakaan vielä ole tullut...eikä saadusta avustakaan ole ollut mitään apua...

.lasteni isä hän on edelleen...että siltä osin side on olemassa...välimme ovat hyvät...syystä että välimatkaa on useita satoja kilometrejä...tapaamme muutaman kerran vuodessa...

peloistanikin häntä kohtaan olen päässyt...ihan voimme halatakkin eron hetkellä...yleensä sanon hänelle...koita pärjäillä...kun en muutakaan voi...

että jonkinlainen suru kaikesta jäi jäljelle...kun ymmärtää...ettei mitään voi...jos ihmisellä ei sitä omaa tahtoa/voimaa/halua muutokseen ole...

Voimme "pelastaa" vain itsemme...

- - kirjoitti:

No itse voisin kyllä vaihtaa päiväksi päittäin jos on takuuvarmaa se, että pääsee takaisin oman päänsä ja mielensä asuinsijoille. Jotkut asiat ovat niin käsittämättömiä, että en usko, että selitettynäkään koskaan oivallan, että mistä on ollut kyse, mikäli sitä selitystä siis edes tulisi, mitä en usko. Kun ei ole tullut. Oli sitten narsisti tai mikä tahansa muu.

Lue lisää

"Jotkut asiat ovat niin käsittämättömiä, että en usko, että selitettynäkään koskaan oivallan, että mistä on ollut kyse,"

niin...tuskin voimme koskaan täydellisesti ymmärtää toista ihmistä...kun hädin tuskin ymmärrämme itseämme...

noh...käsitin että haluat auttaa jotakuta läheisriippuvaista...

en tiedä...itsellesi lienee kaiketi tällä hetkellä parasta, että hankit siitä mahdollisimman tietoa...vaikka toisen pään sisään et voi mennäkkään...

Mutta jos sattuu jonain päivänä hän pytää apua...niin voit osata auttaa/tukea häntä oikealla tavalla...

anatamalla hänen kantaa vastuu omista asioistaan...
omasta hyvinvoinnistaan...

tuossa joitain kirjoja jotka voisit lukea...joita on käytetty tuon aiemman laittamani kuntoutussäätiön...ulos läheisriippuvuudesta artikkelin lähteinä...

http://www.kuntoutussaatio.fi/tutkimustoiminta/insp05

Lähteenä on käytetty Melody Beattien kirjaa Irti läheisriippuvuudesta (WSOY, 1994). Lisätietoa aiheesta saa myös Tommy Hellstenin kirjasta Virtahepo olohuoneessa (Kirjapaja, 1991) sekä Seppo Seppäsen kirjasta Läheisriippuvuus ja sen hoidot (Europen, 1994)

20+7=27 kirjoitti:

"Jotkut asiat ovat niin käsittämättömiä, että en usko, että selitettynäkään koskaan oivallan, että mistä on ollut kyse,"

niin...tuskin voimme koskaan täydellisesti ymmärtää toista ihmistä...kun hädin tuskin ymmärrämme itseämme...

noh...käsitin että haluat auttaa jotakuta läheisriippuvaista...

en tiedä...itsellesi lienee kaiketi tällä hetkellä parasta, että hankit siitä mahdollisimman tietoa...vaikka toisen pään sisään et voi mennäkkään...

Mutta jos sattuu jonain päivänä hän pytää apua...niin voit osata auttaa/tukea häntä oikealla tavalla...

anatamalla hänen kantaa vastuu omista asioistaan...
omasta hyvinvoinnistaan...

tuossa joitain kirjoja jotka voisit lukea...joita on käytetty tuon aiemman laittamani kuntoutussäätiön...ulos läheisriippuvuudesta artikkelin lähteinä...

http://www.kuntoutussaatio.fi/tutkimustoiminta/insp05

Lähteenä on käytetty Melody Beattien kirjaa Irti läheisriippuvuudesta (WSOY, 1994). Lisätietoa aiheesta saa myös Tommy Hellstenin kirjasta Virtahepo olohuoneessa (Kirjapaja, 1991) sekä Seppo Seppäsen kirjasta Läheisriippuvuus ja sen hoidot (Europen, 1994)

Lue lisää

Hyviä näkökohtia tuossa linkissä.

Haluan auttaa ohjautumaan sellaisille urille, että henkilö tunnistaa omat tunteet, tunnistaa oman elämän omat toiveet ja sen, että omilla teoilla saavuttaa luultavasti enemmän kuin kiukuttelemalla muille, että eivät tee niitä asioita hänelle, hänen puolestaan.

En tiedä, että onnistuuko mitenkään.

- - kirjoitti:

Hyviä näkökohtia tuossa linkissä.

Haluan auttaa ohjautumaan sellaisille urille, että henkilö tunnistaa omat tunteet, tunnistaa oman elämän omat toiveet ja sen, että omilla teoilla saavuttaa luultavasti enemmän kuin kiukuttelemalla muille, että eivät tee niitä asioita hänelle, hänen puolestaan.

En tiedä, että onnistuuko mitenkään.

Lue lisää

"Haluan auttaa ohjautumaan sellaisille urille, että henkilö tunnistaa omat tunteet, tunnistaa oman elämän omat toiveet ja sen, että omilla teoilla saavuttaa luultavasti enemmän kuin kiukuttelemalla muille, että eivät tee niitä asioita hänelle, hänen puolestaan"

Niin noita samoja asioita lienee hyvä itse kunkin pohtia...
myös omalta kohdaltaan...

Tunnistatko sinä omat tunteesi ja oman elämäsi toiveet...

haluat auttaa jotakuta....mutta mitkä ovat taustalla vaikuttavat omat tunteesi ja motiivisi..sekö että joku toinen ihminen ja hänen elämänsä muuttuu...

toteutuuko silloin sinun oman elämäsi toiveet...että auttamalla toista...saat ikäänkuin palkinnon itsellesi..

.ja mikä se palkinto sitten olisi...että hän kiittäisi sinua ja saisit tuntea itsesi "hyväksi" ihmiseksi...kun onnistuit "parantamaan" toisen ihmisen...

en tiedä...muistan jostain lukeneeni ajatuksen...että useimmiten lahjan(auttamisen) perässä on näkymätön naru...

jolla auttaja pyrkii sitomaan auttamisen kohteen kiitollisuuden avulla itseensä...harvemmin tapaa maallikko tasolla sellaista auttamista että se olisi ihan spontaania ja pyytetöntä...ilman että auttaja haluaa itselleen mitään...

Noh...tämmösiä ajatuksia tuli tähän päivään...tähän kohtaan...
jotenkin vaan tuntuu kummalta...

haluat että joku toinen tunnistaa omat tunteensa...että pakostakin jää miettimään...miten se että hän tunnistaa tunteensa ja toiveensa... sitten sinuun liittyvät...muuten kuin että sinä toivot hänen ne tunnistavan...

Muuttuuko sinun elämäsi sitten sen myötä paremmaksi...jos sinun toiveesi toisen muuttumisesta toteutuu...

20+9=29 kirjoitti:

"Haluan auttaa ohjautumaan sellaisille urille, että henkilö tunnistaa omat tunteet, tunnistaa oman elämän omat toiveet ja sen, että omilla teoilla saavuttaa luultavasti enemmän kuin kiukuttelemalla muille, että eivät tee niitä asioita hänelle, hänen puolestaan"

Niin noita samoja asioita lienee hyvä itse kunkin pohtia...
myös omalta kohdaltaan...

Tunnistatko sinä omat tunteesi ja oman elämäsi toiveet...

haluat auttaa jotakuta....mutta mitkä ovat taustalla vaikuttavat omat tunteesi ja motiivisi..sekö että joku toinen ihminen ja hänen elämänsä muuttuu...

toteutuuko silloin sinun oman elämäsi toiveet...että auttamalla toista...saat ikäänkuin palkinnon itsellesi..

.ja mikä se palkinto sitten olisi...että hän kiittäisi sinua ja saisit tuntea itsesi "hyväksi" ihmiseksi...kun onnistuit "parantamaan" toisen ihmisen...

en tiedä...muistan jostain lukeneeni ajatuksen...että useimmiten lahjan(auttamisen) perässä on näkymätön naru...

jolla auttaja pyrkii sitomaan auttamisen kohteen kiitollisuuden avulla itseensä...harvemmin tapaa maallikko tasolla sellaista auttamista että se olisi ihan spontaania ja pyytetöntä...ilman että auttaja haluaa itselleen mitään...

Noh...tämmösiä ajatuksia tuli tähän päivään...tähän kohtaan...
jotenkin vaan tuntuu kummalta...

haluat että joku toinen tunnistaa omat tunteensa...että pakostakin jää miettimään...miten se että hän tunnistaa tunteensa ja toiveensa... sitten sinuun liittyvät...muuten kuin että sinä toivot hänen ne tunnistavan...

Muuttuuko sinun elämäsi sitten sen myötä paremmaksi...jos sinun toiveesi toisen muuttumisesta toteutuu...

Lue lisää

No, äläpä vaivaa päätäsi herättelemällä minua ajattelemaan itseäni yhtään enempiä, sillä lähtee ns. mopo käsistä sulla.

Koska et edelleenkään tiedä mistä on kysymys, suosittelen rajaamaan tuota asianpyörittelyintoa ja spekulointia :) (on meinaan aika mittavaa)

Kaikella ystävällisyydellä.

- - kirjoitti:

No, äläpä vaivaa päätäsi herättelemällä minua ajattelemaan itseäni yhtään enempiä, sillä lähtee ns. mopo käsistä sulla.

Koska et edelleenkään tiedä mistä on kysymys, suosittelen rajaamaan tuota asianpyörittelyintoa ja spekulointia :) (on meinaan aika mittavaa)

Kaikella ystävällisyydellä.

Lue lisää

"No, äläpä vaivaa päätäsi herättelemällä minua ajattelemaan itseäni yhtään enempiä, sillä lähtee ns. mopo käsistä sulla"

Niin huomaatkos nyt miten toinen ragoi...jos lähdet jotakuta herättelemään...ilman että hän on itse oivaltanut ongelmansa...

"Koska et edelleenkään tiedä mistä on kysymys, suosittelen rajaamaan tuota asianpyörittelyintoa ja spekulointia :) (on meinaan aika mittavaa)"

niin mitä tuohon tulee...niin myönnän kyllä tuon...syystä, että hyvin usein me pohdimme ja spkeuloimme toisten ongelmia...välttääksemme kohtaamasta niitä omiamme...ainakin läheisriippuvaisille tuo on tyypillistä...

Mitä taas tuohon spekulointiin auttamisen motiiveista ja taustalla olevista auttajan omista toiveista...niin nuo ovat asioita/toiveita joita olen ymmärtänyt olleen oman "auttamisvimmani" taustalla...

että edelleen olen olen sitä mieltä...että viisain on luottaa siihen, että kukin ihminen on itsensä ja oman elämänsä paras asiantuntija...

20+15=35 kirjoitti:

"No, äläpä vaivaa päätäsi herättelemällä minua ajattelemaan itseäni yhtään enempiä, sillä lähtee ns. mopo käsistä sulla"

Niin huomaatkos nyt miten toinen ragoi...jos lähdet jotakuta herättelemään...ilman että hän on itse oivaltanut ongelmansa...

"Koska et edelleenkään tiedä mistä on kysymys, suosittelen rajaamaan tuota asianpyörittelyintoa ja spekulointia :) (on meinaan aika mittavaa)"

niin mitä tuohon tulee...niin myönnän kyllä tuon...syystä, että hyvin usein me pohdimme ja spkeuloimme toisten ongelmia...välttääksemme kohtaamasta niitä omiamme...ainakin läheisriippuvaisille tuo on tyypillistä...

Mitä taas tuohon spekulointiin auttamisen motiiveista ja taustalla olevista auttajan omista toiveista...niin nuo ovat asioita/toiveita joita olen ymmärtänyt olleen oman "auttamisvimmani" taustalla...

että edelleen olen olen sitä mieltä...että viisain on luottaa siihen, että kukin ihminen on itsensä ja oman elämänsä paras asiantuntija...

Lue lisää

Suotta vaivaudut minua herättelemään ja pohtimaan asioita. Et tiedä, enkä aio kertoa, joten spekulaatiosi on vain spekulaatiotasi ja se missä suhteutat itseesi on vain suhteuttamista itseesi.

Unohdat, että kaikki muut eivät ole sinä.

Minä taas tiedän, että kaikki ihmiset eivät ole oman elämänsä paras asiantuntija, että on olemassa ihmisiä, joita olisi hyvä opastaa, jotta eivät sitten ole myöhemmin siinä "kantapäänsä kautta kaiken pilanneena ja sitä kautta oman elämänsä asiantuntija" - tilanteessa.

Edelleen, mun motiivit eivät liity minuun, vaan todellakin siihen, että henkilön omat motiivit liittyisivät vain ja ainoastaan häneen, hänen elämässään, hänen tunteissaan ja hänen teoissaan ja sikäli ainoat motiivini on tuo, että saisin viestin perille ilman sen suurempia Siperiaan lähettämisiä.

Tosin Siperiassa ollaan jo osittain :D

"Minua kiinnostaisi tietää, että miten ja millä tavalla, koko painollaan toisiin nojautuva ihminen saadaan ulkopuolelta ymmärtämään omilla jaloilla seisomisen.."

Vaikea juttu tuo on. Viestin ja viestinnän ero?
Voisin pitää monologia kokonaiselle salille ihmisiä, saamatta aikaan mitään muuta kuin ikävystynyttä haukottelua. Mutta heti kun joku motivoituu, innostuu, antaa palautetta, monologi muuttuu dialogiksi. Silloin sanat on tavoittaneet kuulijan. Miten sen saisi aikaan. Miten muuttaisi ihmisessä jotain niin että hän alkaisi muuttaa itseään, alkaisi pitämään oppimisesta ja vuorovaikutuksesta? Vuorovaikutuksessa kumpikin muuttuu, oppii.

Toisiin nojailija pitäisi varmaan jotenkin kierosti kautta rantain houkutella tänne palstalle, niin hänellä saattaisi jossain vaiheessa syttyä lamppu, koskien aihetta nojailu ja kannatteleminen. ;D

häh kirjoitti:

"Minua kiinnostaisi tietää, että miten ja millä tavalla, koko painollaan toisiin nojautuva ihminen saadaan ulkopuolelta ymmärtämään omilla jaloilla seisomisen.."

Vaikea juttu tuo on. Viestin ja viestinnän ero?
Voisin pitää monologia kokonaiselle salille ihmisiä, saamatta aikaan mitään muuta kuin ikävystynyttä haukottelua. Mutta heti kun joku motivoituu, innostuu, antaa palautetta, monologi muuttuu dialogiksi. Silloin sanat on tavoittaneet kuulijan. Miten sen saisi aikaan. Miten muuttaisi ihmisessä jotain niin että hän alkaisi muuttaa itseään, alkaisi pitämään oppimisesta ja vuorovaikutuksesta? Vuorovaikutuksessa kumpikin muuttuu, oppii.

Toisiin nojailija pitäisi varmaan jotenkin kierosti kautta rantain houkutella tänne palstalle, niin hänellä saattaisi jossain vaiheessa syttyä lamppu, koskien aihetta nojailu ja kannatteleminen. ;D

Lue lisää

Ainakin tuo monologia ja dialogia sulla osuu ihan kohdilleen ja että et ihan monologistiksi ajaudu, vastaan :)

Motivointi on ehkä maailman hankalinta hommaa koska toisen heittäytyessä täysin motivoitumattomaksi sitä alkaa itsekin ajautua niille:"Hanskat tiskiin ja suu auki tienposkeen sateessa seisoskelemaan ja osoittelemaan sormella ohiajavia autoja" - urille, jonka seurauksena on kohta motivoitumattomana mihinkään itsekin.

Ihan vaan koska ei yhtään huvita, tiäks..

häh kirjoitti:

"Minua kiinnostaisi tietää, että miten ja millä tavalla, koko painollaan toisiin nojautuva ihminen saadaan ulkopuolelta ymmärtämään omilla jaloilla seisomisen.."

Vaikea juttu tuo on. Viestin ja viestinnän ero?
Voisin pitää monologia kokonaiselle salille ihmisiä, saamatta aikaan mitään muuta kuin ikävystynyttä haukottelua. Mutta heti kun joku motivoituu, innostuu, antaa palautetta, monologi muuttuu dialogiksi. Silloin sanat on tavoittaneet kuulijan. Miten sen saisi aikaan. Miten muuttaisi ihmisessä jotain niin että hän alkaisi muuttaa itseään, alkaisi pitämään oppimisesta ja vuorovaikutuksesta? Vuorovaikutuksessa kumpikin muuttuu, oppii.

Toisiin nojailija pitäisi varmaan jotenkin kierosti kautta rantain houkutella tänne palstalle, niin hänellä saattaisi jossain vaiheessa syttyä lamppu, koskien aihetta nojailu ja kannatteleminen. ;D

Lue lisää

Ei riitä!
Ei, jos toisella ei ole sitä halua parantua!
Olen lyönnyt päätäni seinään yhden henkilön kanssa, joka on LR, tiedostaa sen... mutta (oikea) halu puuttuu.

Hän ei pysty päästämään minusta irti, ei halua kuulla totuutta itsestään ja se syy muuttua puuttuu. Erilaisia tekosyitä teoilleen, selitystä johon haetaan apua mielikuvitusmaailmasta ja sitten kun ei mene läpi, niin haukkuminen ja parin päivän tauko ilman yhteydenottoa... tätä on nyt jatkunut kuukausia ja olen jo aika skeptinen tämän kanssa.

Kyse on riippuvuudesta ja samalla tavalla pelkkä hyväksyminen omasta riippuvuudesta (esim. alkoholismista) ei riitä parantumiseen. Meillä on ihmisiä, jotka on tunnustaneet olevansa alkoholisteja ja silti juovat...

LR vertaistuki perustuu 12 askeleeseen, niin kuin muillakin riippuvuuksilla.
Kaikki lähtee uskosta korkeampaan voimaan ja halusta muuttua.

Kun mietitte miten LR saadaan vedettyä tähän maailmaan, niin miettikää miten vetäisitte huumeriippuvaisen tähän maailmaan, sillä konstit on ihan samat.

hjgkjrrffmgj kirjoitti:

Ei riitä!
Ei, jos toisella ei ole sitä halua parantua!
Olen lyönnyt päätäni seinään yhden henkilön kanssa, joka on LR, tiedostaa sen... mutta (oikea) halu puuttuu.

Hän ei pysty päästämään minusta irti, ei halua kuulla totuutta itsestään ja se syy muuttua puuttuu. Erilaisia tekosyitä teoilleen, selitystä johon haetaan apua mielikuvitusmaailmasta ja sitten kun ei mene läpi, niin haukkuminen ja parin päivän tauko ilman yhteydenottoa... tätä on nyt jatkunut kuukausia ja olen jo aika skeptinen tämän kanssa.

Kyse on riippuvuudesta ja samalla tavalla pelkkä hyväksyminen omasta riippuvuudesta (esim. alkoholismista) ei riitä parantumiseen. Meillä on ihmisiä, jotka on tunnustaneet olevansa alkoholisteja ja silti juovat...

LR vertaistuki perustuu 12 askeleeseen, niin kuin muillakin riippuvuuksilla.
Kaikki lähtee uskosta korkeampaan voimaan ja halusta muuttua.

Kun mietitte miten LR saadaan vedettyä tähän maailmaan, niin miettikää miten vetäisitte huumeriippuvaisen tähän maailmaan, sillä konstit on ihan samat.

Lue lisää

"LR vertaistuki perustuu 12 askeleeseen, niin kuin muillakin riippuvuuksilla.
Kaikki lähtee uskosta korkeampaan voimaan ja halusta muuttua"

niin tsää ne askeleet...

Läheisriippuvuudesta paranemisen 12 askelta
Sharon Wegscheider Cruse: Choicemaking


Myönnämme ja hyväksymme että me olemme voimattomia ohjaamaan muiden elämää, ja että muiden kontrolloimisen yrittäminen estää meitä selvittämästä omaa elämäämme.

Opimme uskomaan, että jokin itseämme suurempi Voima voisi palauttaa tarpeeksi järjestystä ja toivoa elämäämme niin että voimme alkaa kasvaa.

Päätämme luovuttaa tahtomme ja elämämme tämän voiman huomaan parhaan kykymme mukaan, ja hyväksymme rehellisesti että ainoa mahdollisuutemme kasvaa, on ottaa vastuu itsestämme.

Suoritamme itsetutkiskelua, etsien henkisiä, emotionaalisia, hengellisiä, fyysisiä ja sosiaalisia vahvuuksia ja heikkouksia. Me katsomme sitä mitä meillä on, miten me käytämme sitä ja miten voimme saada sitä mitä tarvitsemme.

Käyttäen tätä tutkiskelua ohjeenamme, myönnämme Jumalalle sellaisena kuin hänet käsitämme, itsellemme ja jollekin toiselle turvalliselle ihmiselle sen todellisen luonteen, mikä synnyttää tuskaa sisällämme.

Annamme Jumalalle, sellaisena kuin hänet käsitämme, kaiken vanhan tuskamme, surumme, virheemme, katkeruutemme, vihamme ja syyllisyytemme. Luotamme siihen että voimme päästää irti siitä tuskasta jota aiheutamme ja jota saamme muilta.

Voimme pyytää apua, tukea ja ohjausta, ja olla valmiita ottamaan vastuumme itsestämme ja olemaan vastuullisia muille.

Alamme pitää huolta siitä että elämme vastuussa itsestämme, omista tunteistamme, virheistämme ja menestyksestämme. Otamme vastuun omasta osastamme suhteissa muihin.

Teemme listan ihmisistä joille me haluamme hyvittää omat tekomme ja sitoudumme siihen, ellei se aiheuta muille lisää tuskaa.

Jatkamme oman ohjelmamme työstämistä, tarkistaen joka päivä edistymisemme pyytäen palautetta muilta, yrittäen parantua ja kasvaa. Etsimme tukea ulkopuolelta.

Pyrimme oman voimamme ja Korkeamman Voimamme avulla oppimaan tuntemaan itseämme. Teemme sen lukemisen, kuuntelemisen, mietiskelyn, jakamisen, itseemme keskittymisen ja sisäiseen minäämme tutustumisen kautta.

Koettuamme eheytymisestä kasvavaa voimaa, ruumiimme, mielemme ja henkemme heräävät uudenlaiseen fyysiseen ja emotionaaliseen vapauteen jossa avautuu uusi hengellisyys. Etsimme elämämme tarkoitusta olemalla avoimia muille ja muistamme että TULEMINEN SIKSI JOKA ME OLEMME on elämän kestävä tehtävä joka on elettävä päivä kerrallaan.

hjgkjrrffmgj kirjoitti:

Ei riitä!
Ei, jos toisella ei ole sitä halua parantua!
Olen lyönnyt päätäni seinään yhden henkilön kanssa, joka on LR, tiedostaa sen... mutta (oikea) halu puuttuu.

Hän ei pysty päästämään minusta irti, ei halua kuulla totuutta itsestään ja se syy muuttua puuttuu. Erilaisia tekosyitä teoilleen, selitystä johon haetaan apua mielikuvitusmaailmasta ja sitten kun ei mene läpi, niin haukkuminen ja parin päivän tauko ilman yhteydenottoa... tätä on nyt jatkunut kuukausia ja olen jo aika skeptinen tämän kanssa.

Kyse on riippuvuudesta ja samalla tavalla pelkkä hyväksyminen omasta riippuvuudesta (esim. alkoholismista) ei riitä parantumiseen. Meillä on ihmisiä, jotka on tunnustaneet olevansa alkoholisteja ja silti juovat...

LR vertaistuki perustuu 12 askeleeseen, niin kuin muillakin riippuvuuksilla.
Kaikki lähtee uskosta korkeampaan voimaan ja halusta muuttua.

Kun mietitte miten LR saadaan vedettyä tähän maailmaan, niin miettikää miten vetäisitte huumeriippuvaisen tähän maailmaan, sillä konstit on ihan samat.

Lue lisää

Mihin 12 askeleeseen? Onko ne niitä samoja askeltaulujuttuja mitä netistä löytyy googlaamalla vai onko niihin ihan omat 12 askeltansa?

Mitään korkeampia voimia kuin ihan konkretiaa, kiitos..

14+5=19 kirjoitti:

"Osaisitko nyt jälkeenpäin kuvitella lempeitä tapoja herätellä sinut siihen samaan todellisuuteen? Onko sellaisia?"

Jaa noh...voisko sanoa että aikoinaan nuo moneen kertaan lukemani Helsstenin kirjat...kaiketi oli suht lempeä tapa...

Koska oivalsin asian itse....

vaikka aikoinaan alunperin hain ne kirjastosta...ajatuksena miten voisin auttaa alkoholisti puolisoani raitistumaan...

tuolta ajalta muistui mieleeni yks huvittavakin juttu...kerran hätäpäissäni soitin jopa AA :auttavaan puhelimeen...

sieltä joku kiltiltä kuullostava mies kysyi, että onko minulla alkoholi ongelma...johon vastasin että ei kun mun miehellä...

noh...hän sanoi ettei voi auttaa...kun se palvelu oli tarkoitettu vain alkoholistien auttamiseen...

toki hän kuunteli minua ja neuvoi mistä itse voisin saada itselleni apua...mutta kehoitti miettimään...mitä itse haluan tehdä...lähteä vaiko jäädä...

koska avaimet puolisoni "parantumiseen" olivat vain ja ainoastaan hänellä itsellään...minun vastuullani on vain oma elämäni...ja koska meillä oli alaikäisiä lapsia...myös heidän elämänsä...

Lue lisää

"itse ny vaan näin jälkeenpäin mietin, että kun aikoinaan tuli hukattua niin monta vuotta yritykseen muuttaa toista...että pidän sitä toivottomana..."

Jos ajatellaan että nuoruutesi suhteessa koetit muuttaa toista

ja

ännä-suhteessa koit että sinua yritettiin muuttaa ja et riittänyt,

niin voisi ajatella että olet elämässäsi kohdannut tietyt ääripäät omakohtaisesti, jonka jälkeen on huomattavasti helpompi asettua siihen keskelle, terveeseen narsismiin. Tai jotain sinne päin, eikö vaan?

Voisi ajatella että läheisriippuvalla on ongelmia päästää suhteesta irti vaikka olisi humalaisen nyrkin ja hellan välissä. Terve narsisti taas miettii asiaa itsesuojelullisesti ja sikäli terveesti että nyrkkirakkaus ei voi olla aitoa vaan itsekästä, ja kykenee harkitsemaan pahanolon suhteesta luopumista.
Nyrkkisankari taas ei kykene agressioiltaan miettimään mitään, vaan on vallan menettämisen pelosta löytänyt vallan illuusion omasta nyrkistään. Se illuusio loppuu kun terve narsisti-puoliso nostaa kytkintä.

- - kirjoitti:

Mihin 12 askeleeseen? Onko ne niitä samoja askeltaulujuttuja mitä netistä löytyy googlaamalla vai onko niihin ihan omat 12 askeltansa?

Mitään korkeampia voimia kuin ihan konkretiaa, kiitos..

Lue lisää

Hiukan muunnellut, mutta pohja perustuu AA:n 12 askeleeseen ja sitä pohjaa käyttää käytännössä kaikki muutkin riippuvuuksista kärsivien vertaistukiryhmät.

Ihan samalla tavalla kuin AA:n pohjalla on usko korkeampaan voimaan, niin myös LR:n vertaistukiryhmissä nojataan korkeampaan voimaan.

Jos olet huomannut, niin parantuneet vangit on yleensä uskoon tulleita ja parantuneet alkoholistit on yleensä uskoon tulleita...

MISTÄÄN RIIPPUVUUDESTA EI PÄÄSE IRTI ILMAN SYYTÄ!

Läheisriippuvuus on riippuvuus siinä missä huumeriippuvuuskin ja niihin pätee periaatteessa ihan samat säännöt!

- - kirjoitti:

Ainakin tuo monologia ja dialogia sulla osuu ihan kohdilleen ja että et ihan monologistiksi ajaudu, vastaan :)

Motivointi on ehkä maailman hankalinta hommaa koska toisen heittäytyessä täysin motivoitumattomaksi sitä alkaa itsekin ajautua niille:"Hanskat tiskiin ja suu auki tienposkeen sateessa seisoskelemaan ja osoittelemaan sormella ohiajavia autoja" - urille, jonka seurauksena on kohta motivoitumattomana mihinkään itsekin.

Ihan vaan koska ei yhtään huvita, tiäks..

Lue lisää

Tiän mää :)
Autojen urautumisputkia voi sattua suhteissakin. Puoliso on aina huonoin vaihtoehto terapeutiksi, koska se sotkee status-kuviot. Se jota 'neuvotaan' kokee olevansa alempana ja toisen asettautuneen yläpuolelle nenänvartta myöten tiirailemaan. Ei vetele, en minä aineskaan motivoituisi ihan helposti. En ole niin itsetuntojättiläinen.

gjkhdskjfhkjh kirjoitti:

Hiukan muunnellut, mutta pohja perustuu AA:n 12 askeleeseen ja sitä pohjaa käyttää käytännössä kaikki muutkin riippuvuuksista kärsivien vertaistukiryhmät.

Ihan samalla tavalla kuin AA:n pohjalla on usko korkeampaan voimaan, niin myös LR:n vertaistukiryhmissä nojataan korkeampaan voimaan.

Jos olet huomannut, niin parantuneet vangit on yleensä uskoon tulleita ja parantuneet alkoholistit on yleensä uskoon tulleita...

MISTÄÄN RIIPPUVUUDESTA EI PÄÄSE IRTI ILMAN SYYTÄ!

Läheisriippuvuus on riippuvuus siinä missä huumeriippuvuuskin ja niihin pätee periaatteessa ihan samat säännöt!

Lue lisää

Ehkä mulla on sitten suppea katsantokanta ja näkemys, mutta nuo uskoon tulemiset vaikuttaa minun mielestäni vain sellaiselta - riippuvuuden vaihtamiselta.

Tosin, uskossa ollessa se riippuvuus ei aiheuta samanlaista vahinkoa itselle kuin esim. alkoholismi alkoholistille tai huumeet narkomaanille.

Eli niskalenkkiotteella kirkonpenkkiin ja kädet ristissä ihmettä odottelemaan vaan..

häh kirjoitti:

Tiän mää :)
Autojen urautumisputkia voi sattua suhteissakin. Puoliso on aina huonoin vaihtoehto terapeutiksi, koska se sotkee status-kuviot. Se jota 'neuvotaan' kokee olevansa alempana ja toisen asettautuneen yläpuolelle nenänvartta myöten tiirailemaan. Ei vetele, en minä aineskaan motivoituisi ihan helposti. En ole niin itsetuntojättiläinen.

Lue lisää

:D Heti tuli mieleen, että vain narsistit yrittävät muuttaa toisia näkemättä mitään vikaa itsessään - setti..

Joo, terapiat pitäisi pitää suhteen ulkopuolisina, ellei satu suhteilemaan sen terapeuttinsa kanssa oikeasti.

- - kirjoitti:

Ehkä mulla on sitten suppea katsantokanta ja näkemys, mutta nuo uskoon tulemiset vaikuttaa minun mielestäni vain sellaiselta - riippuvuuden vaihtamiselta.

Tosin, uskossa ollessa se riippuvuus ei aiheuta samanlaista vahinkoa itselle kuin esim. alkoholismi alkoholistille tai huumeet narkomaanille.

Eli niskalenkkiotteella kirkonpenkkiin ja kädet ristissä ihmettä odottelemaan vaan..

Lue lisää

Saattaisi sekin toimia, usko on aika voimakas asia ja moni kokee oikeasti ihmeen ja parantuu.

On aika iso juttu kun pystyy kääntymää Jumalan puoleen kun ahdistaa tai riippuvuus on ottamassa vallan.

Usko ei ole riippuvuus vaan turva!

Ilman uskoa minäkin olisin vielä siellä helvetissä ja aika moni muukin olisi!

- - kirjoitti:

Ehkä mulla on sitten suppea katsantokanta ja näkemys, mutta nuo uskoon tulemiset vaikuttaa minun mielestäni vain sellaiselta - riippuvuuden vaihtamiselta.

Tosin, uskossa ollessa se riippuvuus ei aiheuta samanlaista vahinkoa itselle kuin esim. alkoholismi alkoholistille tai huumeet narkomaanille.

Eli niskalenkkiotteella kirkonpenkkiin ja kädet ristissä ihmettä odottelemaan vaan..

Lue lisää

"Eli niskalenkkiotteella kirkonpenkkiin ja kädet ristissä ihmettä odottelemaan vaan.. "

Jaa no en minäkään ny liiemmälti kirkon penkkejä kuluta, mutta uskon kyllä tuohon, että on olemassa joku ns. korkeampi voima, nimitettäköön sitä sitten Jumalaksi...joka tätä "kaikkea" pyörittää...koska en osaa ajatella, että "kaikki" on vain sattuman varassa...ilman mitään "järestystä/suunitelmaa/tarkoitusta"...

Mutta "usko" ei poista ihmisen omaa vastuuta...koska ihminen on luotu eläväksi ja vapaaksi valitsemaan...

"Jos Jumala ei olisi antanut Aadamille ja Eevalle valinnan mahdollisuutta, he olisivat olleet pohjimmiltaan robotteja, jotka toimivat ennalta määrätyn ohjelman mukaan. Jumala loi Aadamin ja Eevan "vapaiksi" olennoiksi, kykeneviksi tekemään päätöksiä, pystyviksi valitsemaan hyvän ja pahan välillä. Jotta Aadam ja Eeva olisivat olleet todella vapaita, heillä täytyi olla mahdollisuus"

http://www.gotquestions.org/Suomi/hyvan-ja-pahantiedon-puu.html

Että tiedä sitten...onko se riippuuvuutta...jos silloin tällöin kun tuntuu ettei itse ymmärrä tai omat voimat on vähissä/ratkaisua ei löydy...lähettää sen hiljaisen huokauksen johonkin..."tapahtukoon SINUN tahtosi"...(ei minun)...

Mutta kukin tyylillään...itselleni ajatus, etten tiedä kaikkea, ole kaikesta vastuussa...kaikki ei johdu minusta...luo jonkinlaisen helpotuksen/levollisuuden tunteen...että on asioita jotka voi jättää ns. korkeamman voiman haltuun...että asioilla on taipumus järjestyä...tavalla tai toisella...

toinen asia joka tuo levollisuutta elämään...on se ajatus, että ollaan vain ihmisiä...joiden olemukseen "synti" kuuuu olennaisena osana...mutta silti on mahdollisuus armoon...

No joo...uskonto kysymykset on vaikeita...
kukin ajattelee ja valitsee itse...

Mutta läpi raamatun...käsittääkseni tärkeimmäksi teemaksi/uskonkappaleeksi nousee rakkaus...ilman sitä emme mitään ole...

5+14=19 kirjoitti:

"Eli niskalenkkiotteella kirkonpenkkiin ja kädet ristissä ihmettä odottelemaan vaan.. "

Jaa no en minäkään ny liiemmälti kirkon penkkejä kuluta, mutta uskon kyllä tuohon, että on olemassa joku ns. korkeampi voima, nimitettäköön sitä sitten Jumalaksi...joka tätä "kaikkea" pyörittää...koska en osaa ajatella, että "kaikki" on vain sattuman varassa...ilman mitään "järestystä/suunitelmaa/tarkoitusta"...

Mutta "usko" ei poista ihmisen omaa vastuuta...koska ihminen on luotu eläväksi ja vapaaksi valitsemaan...

"Jos Jumala ei olisi antanut Aadamille ja Eevalle valinnan mahdollisuutta, he olisivat olleet pohjimmiltaan robotteja, jotka toimivat ennalta määrätyn ohjelman mukaan. Jumala loi Aadamin ja Eevan "vapaiksi" olennoiksi, kykeneviksi tekemään päätöksiä, pystyviksi valitsemaan hyvän ja pahan välillä. Jotta Aadam ja Eeva olisivat olleet todella vapaita, heillä täytyi olla mahdollisuus"

http://www.gotquestions.org/Suomi/hyvan-ja-pahantiedon-puu.html

Että tiedä sitten...onko se riippuuvuutta...jos silloin tällöin kun tuntuu ettei itse ymmärrä tai omat voimat on vähissä/ratkaisua ei löydy...lähettää sen hiljaisen huokauksen johonkin..."tapahtukoon SINUN tahtosi"...(ei minun)...

Mutta kukin tyylillään...itselleni ajatus, etten tiedä kaikkea, ole kaikesta vastuussa...kaikki ei johdu minusta...luo jonkinlaisen helpotuksen/levollisuuden tunteen...että on asioita jotka voi jättää ns. korkeamman voiman haltuun...että asioilla on taipumus järjestyä...tavalla tai toisella...

toinen asia joka tuo levollisuutta elämään...on se ajatus, että ollaan vain ihmisiä...joiden olemukseen "synti" kuuuu olennaisena osana...mutta silti on mahdollisuus armoon...

No joo...uskonto kysymykset on vaikeita...
kukin ajattelee ja valitsee itse...

Mutta läpi raamatun...käsittääkseni tärkeimmäksi teemaksi/uskonkappaleeksi nousee rakkaus...ilman sitä emme mitään ole...

Lue lisää

Joo. Minä taas vuorostani uskon, että ihan hyvin voi olla olemassa korkeampi voima, mutta että se ei ole mitä luultavimmin lähellekään sitä ihmisen kuvittelemaa suunnitelmallisesti toimivaa persofinioitua jumalkäsitys-korkeampaa voimaa, vaan jotain ihan muuta. Jotakin atomeja pienempien osasten välissä olevaa koossa pitävää liimaa, jota on kaikkialla maailmankaikkeudessa tai jotakin muuta yhtä kummallista, jotakin, jota lähimmäksi raamattu pääsee toteamalla, että alussa oli sana. Loppukirjan voi skipata, paitsi ne rakkauskohdat tietenkin, muuna kuin historiankirjana ja aikansa yhteiskunnaliisten sääntöjen kokoelmana siitä, miten käyttäytyä oikein.

Mutta, kirkkojen on katsottu resonoivan ihmisaivojen meditatiivisella taajuudella, joten joku pyhyys on saavutettavissa nimenomaan kirkoissa, jotka ovat kiveä ja suurta sisätilaa.

Mutta, jokainenhan saa uskoa miten ja mihin haluaa. Minä uskon maailmankaikkeuden energiaan ja siihen, että ihminen on loppujen lopuksi aika tyhmä laumaeläin, joka itsekkyydessään ja rahanahneudessaan saa homman loppumaan ennen kuin löytyy tieteen tukema vastaus siihen, että minkälainen on luonteeltaan ja laatujaan se korkeampi voima, joka epäohjaavuudessaan kaikkea tapahtuvaa "ohjaa". Tai, oikeammin, joka mahdollisti/mahdollistaa olemassaolon.

- - kirjoitti:

Joo. Minä taas vuorostani uskon, että ihan hyvin voi olla olemassa korkeampi voima, mutta että se ei ole mitä luultavimmin lähellekään sitä ihmisen kuvittelemaa suunnitelmallisesti toimivaa persofinioitua jumalkäsitys-korkeampaa voimaa, vaan jotain ihan muuta. Jotakin atomeja pienempien osasten välissä olevaa koossa pitävää liimaa, jota on kaikkialla maailmankaikkeudessa tai jotakin muuta yhtä kummallista, jotakin, jota lähimmäksi raamattu pääsee toteamalla, että alussa oli sana. Loppukirjan voi skipata, paitsi ne rakkauskohdat tietenkin, muuna kuin historiankirjana ja aikansa yhteiskunnaliisten sääntöjen kokoelmana siitä, miten käyttäytyä oikein.

Mutta, kirkkojen on katsottu resonoivan ihmisaivojen meditatiivisella taajuudella, joten joku pyhyys on saavutettavissa nimenomaan kirkoissa, jotka ovat kiveä ja suurta sisätilaa.

Mutta, jokainenhan saa uskoa miten ja mihin haluaa. Minä uskon maailmankaikkeuden energiaan ja siihen, että ihminen on loppujen lopuksi aika tyhmä laumaeläin, joka itsekkyydessään ja rahanahneudessaan saa homman loppumaan ennen kuin löytyy tieteen tukema vastaus siihen, että minkälainen on luonteeltaan ja laatujaan se korkeampi voima, joka epäohjaavuudessaan kaikkea tapahtuvaa "ohjaa". Tai, oikeammin, joka mahdollisti/mahdollistaa olemassaolon.

Lue lisää

"Loppukirjan voi skipata, paitsi ne rakkauskohdat tietenkin, muuna kuin historiankirjana ja aikansa yhteiskunnaliisten sääntöjen kokoelmana siitä, miten käyttäytyä oikein"

Niin itsekin pidän raamattua aikansa ihmisten kirjoittamana kirjana...joista kukin kirjoittaja on liittänyt kirjoituksiinsa myös omia näkemyksiään...tapahtumista, jotka ovat "merkitty muistiin" jo monta sukupolvea ennen ko. kyseisten kirjoittajien olemassaoloa...

Mitä taas tuohon tulee...

"Mutta, jokainenhan saa uskoa miten ja mihin haluaa."

Niin siitä on kysymys myös...ns. uskonnon suhteen...ihminen on luotu vapaaksi...ja hänelle on annettu valinnan mahdolllisuus...myös tämän asian/uskon suhteen...

että kunnioittakaamme ihmisinä toinen toisensa vapautta...valita ja ajatella tästäkin asiasta...niinkuin itse kukin valitsee/haluaa ajatella...

ilman se kummempaa tarvetta mitätöintiin...vaikka itse olisi valinnut toisin/toisenlaisen ajattelutavan...

"Pohdiskelua by ek"

taas on pakko sanoa, että...
hitto elisakettu kun sinä aina löydät niin oikeat sanat...

Motivointi hankalaa ja positiivinen minuus kateissa. Ei viitsi, ei jaksa - mahdollinen epäonnistumisen pelko?

Huonoina hetkinä hyvin itsekäs, ei joustoa. Riidanhaastamista, joka jatkuu siihen asti, että riita onnistuu. Kestävyys jopa viikkoja (yllättävää kyllä). Ottaa kiitoksenkin kritiikkinä ja vetää täysin yli pienestäkin palautteesta.

Esimerkiksi kehoitus suklaansyönnin vähentämisestä on läskiksi haukkumista..

Taipumusta vääränlaiseen kadehtimiseen, omien tekojen kautta asioiden saavuttaminen on täysin vieras käsite.

On valmis hieromaan sopimuksia, mutta ei huolehdi siitä, että oma osuus pitää, jonka jälkeen suuttumusta siitä, kun sopimus jää kokonaan toteutumatta, kokee tulleensa epäreilusti kohdelluksi ja yksipuolisesti petetyksi.

- - kirjoitti:

Motivointi hankalaa ja positiivinen minuus kateissa. Ei viitsi, ei jaksa - mahdollinen epäonnistumisen pelko?

Huonoina hetkinä hyvin itsekäs, ei joustoa. Riidanhaastamista, joka jatkuu siihen asti, että riita onnistuu. Kestävyys jopa viikkoja (yllättävää kyllä). Ottaa kiitoksenkin kritiikkinä ja vetää täysin yli pienestäkin palautteesta.

Esimerkiksi kehoitus suklaansyönnin vähentämisestä on läskiksi haukkumista..

Taipumusta vääränlaiseen kadehtimiseen, omien tekojen kautta asioiden saavuttaminen on täysin vieras käsite.

On valmis hieromaan sopimuksia, mutta ei huolehdi siitä, että oma osuus pitää, jonka jälkeen suuttumusta siitä, kun sopimus jää kokonaan toteutumatta, kokee tulleensa epäreilusti kohdelluksi ja yksipuolisesti petetyksi.

Lue lisää

Huhhah. Narsistisiin piirteisiin voi tehota vielä narsistisemmat vastalääkkeet eli kohtelu tilauksen mukaan (vittumainenkin voi olla, eikä se särje ihmistä. Itsetuntoon ei totuus vaikuta, vaan mitätöinti ja kohtaamattomuus). Jos aikuinen käyttäytyy kuin keskenkasvuinen, sitten häntä tulee kohdella kuin keskenkasvuista niin kauan kuin on valmis kantamaan kypsyytensä velvoitteensa. Ja kieltäytyminen kantamasta mitään sellaista, mitä ei jaksa eli jakaa se muiden kesken (kenen muiden niinpä niin). Ja vanha rankaisu-palkitsemisjärjestelmä, joka toimii vain joissakin tapauksissa.

En oikeasti tiedä.

Mutta valitettavasti luulen jos mikään edesauttaa, niin omien tunteiden jäädytys. Ja toiminta sen mukaan. Mutta toinenhan alkaa pitämään tälläistä käytöstä kusipään tai narsistin merkkinä.

elisakettu kirjoitti:

Huhhah. Narsistisiin piirteisiin voi tehota vielä narsistisemmat vastalääkkeet eli kohtelu tilauksen mukaan (vittumainenkin voi olla, eikä se särje ihmistä. Itsetuntoon ei totuus vaikuta, vaan mitätöinti ja kohtaamattomuus). Jos aikuinen käyttäytyy kuin keskenkasvuinen, sitten häntä tulee kohdella kuin keskenkasvuista niin kauan kuin on valmis kantamaan kypsyytensä velvoitteensa. Ja kieltäytyminen kantamasta mitään sellaista, mitä ei jaksa eli jakaa se muiden kesken (kenen muiden niinpä niin). Ja vanha rankaisu-palkitsemisjärjestelmä, joka toimii vain joissakin tapauksissa.

En oikeasti tiedä.

Mutta valitettavasti luulen jos mikään edesauttaa, niin omien tunteiden jäädytys. Ja toiminta sen mukaan. Mutta toinenhan alkaa pitämään tälläistä käytöstä kusipään tai narsistin merkkinä.

Lue lisää

Mulla on ongelmia ton jäädytyksen kanssa..

- - kirjoitti:

Mulla on ongelmia ton jäädytyksen kanssa..

Sama ongelma on useimmalla. Mutta onko ongelma pelko välittämisen jäädyttämisessä vai pelossa näyttää se toinen puoli itsessään? Minulla on ollut hankaluuksia pitää jämäkkä asenne: tämä suhteessa erääseen läheiseen.

Mietin onko ongelma siinä, ettei halua olla niinsanotusti hankala? Ei kykene näyttämään sitä norsunv*tun naamaansa, koska tietää sen itsekin sisimmään, miten ruman näköinen pärstä se on? Kieltää itseltään olla veemäinen, koska toinen voi pahastua, loukkaantua, ymmärtää väärin, suuttua, syyttää siitä veemäisyydestä jota ei oikeasti halua olla? Vaatisinko liikaa, jos... vai oletanko vain, että vaadin liikaa? Asetanko itseni yläpuolelle? Vai sorrunko paternaaliseen altruismiin vaatimalla, koska minä haluan?

Oma matkani tyssää tähän kiveen; vertauskuvana: se joka vitsaa säästää, vihaa lastaan.

Tiedostaminen, mitä pitäisi tehdä, on eri asia kuin todellisuudessa kykenee tekemään. Ja toinen kysymys: onko siihen todellista halukkuutta? Mitä menetämme jos muutamme toimintatapojamme? Mitä saavutamme, jos pidämme vanhat? Pääsemmekö helpommalla, kun emme tee mitään ja saamme viettää laiskaa ja suhteellisen tyytyväistä elämää uusien konfliktien välttämisellä? Tilanne mihin soputuu, on kuitenkin aina se tuttu ja nurinkurisuudessaankin turvallisin tunne.

Koska muutos - se jos mikä vaatii paljon: olemaan vastuunsa kantava, jämäkkä ja objektiivinen. Seuraukset on aina jaksettava kantaa. Onko minusta siihen ja jaksanko kantaa? Ja jos asetan sääntöjä, onko minusta itsestäni niitä noudattamaan tai niitä ylläpitämään?

Vai onko perimmäinen kykenemättömyyden syy, että haluaa pitää sen kuvitelman itsestä tai toisesta vain osinihmisenä?

Mikä todellisuudessa poistaa välittämisen?

elisakettu kirjoitti:

Sama ongelma on useimmalla. Mutta onko ongelma pelko välittämisen jäädyttämisessä vai pelossa näyttää se toinen puoli itsessään? Minulla on ollut hankaluuksia pitää jämäkkä asenne: tämä suhteessa erääseen läheiseen.

Mietin onko ongelma siinä, ettei halua olla niinsanotusti hankala? Ei kykene näyttämään sitä norsunv*tun naamaansa, koska tietää sen itsekin sisimmään, miten ruman näköinen pärstä se on? Kieltää itseltään olla veemäinen, koska toinen voi pahastua, loukkaantua, ymmärtää väärin, suuttua, syyttää siitä veemäisyydestä jota ei oikeasti halua olla? Vaatisinko liikaa, jos... vai oletanko vain, että vaadin liikaa? Asetanko itseni yläpuolelle? Vai sorrunko paternaaliseen altruismiin vaatimalla, koska minä haluan?

Oma matkani tyssää tähän kiveen; vertauskuvana: se joka vitsaa säästää, vihaa lastaan.

Tiedostaminen, mitä pitäisi tehdä, on eri asia kuin todellisuudessa kykenee tekemään. Ja toinen kysymys: onko siihen todellista halukkuutta? Mitä menetämme jos muutamme toimintatapojamme? Mitä saavutamme, jos pidämme vanhat? Pääsemmekö helpommalla, kun emme tee mitään ja saamme viettää laiskaa ja suhteellisen tyytyväistä elämää uusien konfliktien välttämisellä? Tilanne mihin soputuu, on kuitenkin aina se tuttu ja nurinkurisuudessaankin turvallisin tunne.

Koska muutos - se jos mikä vaatii paljon: olemaan vastuunsa kantava, jämäkkä ja objektiivinen. Seuraukset on aina jaksettava kantaa. Onko minusta siihen ja jaksanko kantaa? Ja jos asetan sääntöjä, onko minusta itsestäni niitä noudattamaan tai niitä ylläpitämään?

Vai onko perimmäinen kykenemättömyyden syy, että haluaa pitää sen kuvitelman itsestä tai toisesta vain osinihmisenä?

Mikä todellisuudessa poistaa välittämisen?

Lue lisää

"Tiedostaminen, mitä pitäisi tehdä, on eri asia kuin todellisuudessa kykenee tekemään. Ja toinen kysymys: onko siihen todellista halukkuutta? Mitä menetämme jos muutamme toimintatapojamme? Mitä saavutamme, jos pidämme vanhat? Pääsemmekö helpommalla, kun emme tee mitään ja saamme viettää laiskaa ja suhteellisen tyytyväistä elämää uusien konfliktien välttämisellä? Tilanne mihin soputuu, on kuitenkin aina se tuttu ja nurinkurisuudessaankin turvallisin tunne."

niin nuo ovat kysymyksiä...mitä sopii itse kunkin miettiä...

mutta uskon muutoksen mahdollisuukseen...valitettavasti vaan sekin usein tulee mahdolliseksi vasta ns. kivun kautta...jolloin "jonkun" itsessä olevan pitää ikäänkuin "kuolla"...

Että voisko verrata ikäänkuin tilanteeseen...jolloin me tänne maailmaan tulemme...monestihan puhutaan...jonkun ihmisen kohdalla ns. "uudestisyntyneestä"...kun huomataan, että hän on muuttunut jollain tavalla aikas radikaalistikin...vaikka ulkoisesti/näennäisesti "mikään" ei ole muuttunut...

Voisin ajatella niinkin, että häpeä on se kipu...jonka joutuu kohtaamaan...ja kun häpeä poistuu...niin ihminen saa ikäänkuin "uudet vaatteet..."/uuden mahdollisuuden...elää ikäänkuin hivenen toisenlaisena...ns. vapaana...

Itse tunnen esim. joitain toipuneita alkoholisteja...joista vuosien jälkeen on kuoritunut hyvinkin "eri" ihmisiä...

kuin millaisia he olivat silloin kun alkoholiriippuuvuus ja häpeä siitä hallitsi heidän elämäänsä...silloinkin ku he eivät juoneet/olivat selvinpäin...