Hei,
onko ketään muita jotka olisi kärsineet lapsettomuudesta, läpikäyneet ehkä hoitojakin ja siinä samalla menettäneet ystäviänne? (joilla on tietysti kaikilla lapsia)
Itselleni kävi näin, olin hoidoissa 1,5 vuotta turhaan kunnes vihdoin tärppäsi minullakin ja tuli plussaa testissä.
Mutta "paras" ystäväni oli hoitojeni aikana tullut vahinkoraskaaksi, harkinnut aborttiakin kun ei olisi ollut otollinen aika vauvalle. En osannut häntä ehkä tukea riittävästi, niinkuin ystävän kuuluu, hän päätti pitää vauvan ja miehensä joka ei halunnut lasta ja joka suostui jäämään lapsen takia.
Omat hoitoni menivät samaan aikaan pieleen eikä toivoa onnistumisesta minulle annettukaan.
Nyt ystäväni on tytön ylpeä superäiti(ei ole koskaan 9 kk aikana laittanut lastaan hoitoon), joka on omien sanojensa mukaan niin kiireinen ettei kerkiä koskaan kylään/puhumaan edes puhelimessa kanssani. Miehenkin hän sai pidettyä lapsen ansiosta, menivät naimisiinkin ettei olisi AU-lapsi.
Hänen mielestään "kaikki on ennallaan ja ystävät tositärkeitä", mutta huomaan, ettei ystävyydestä ole enää mitään jäljellä. Olimme ennen ns"sydänystäviä" ja puhuimme kaikesta, jopa asuimme yhdessä jonkin aikaa.
Minullakin on lapsi, mutta olen mielestäni MUUTAKIN kuin äiti vaikka se on PALJON!
Olen edelleen se sama tyttö joka tekee ja ajattelee muutakin kuin lapsensa kakan väriä. Paljolti muusta en saa enää keskustelua ystäväni kanssa aikaiseksi.
JOs puhun muuta kuin HÄNEN lapseensa liittyvää, hän pitkästyy näkyvästi ja antaa ymmärtää ettei kiinnosta. Tuntuu että koko ihminen, persoona on hävinnyt jonnekin! Onko äitiyden tosiaan pakko syödä ihmisestä kaikki muu pois?
Onko kellään vastaavaa kokemusta?????Itkenkö tyhjän ihmisenkuoren perään?
lapseton= ei kelpaa ystäväksi?
8
1034
Vastaukset
- Minä vaan
Hei!
Olen 34-vuotias pienen keskostytön äiti. Tässä vähän historiaa:Meitä oli viisi kaverusta, olimme jo kouluajoista lähtien pitäneet yhtä. Vietimme säännöllisesti ns. tyttöjen iltamia vielä parikin vuotta sitten. Joukossa on muutama lapsettomuus-helvetin läpikäynyttä mukana myös, sekä meitä jotka ovat tulleet raskaaksi suht. nopeasti. Minulla meni noin vuosi siitä kun olin jättänyt pillerit pois, vaikka vauvaa olinkin halunnut jo kymmenen vuotta. Odotin vain aikaa, jolloin myös mieheni oli kypsä ajatukselle. Pidinkin itseäni ns. lapsettomana monta vuotta ja kärsin siitä. Minua välillä harmitti kun tämä lapsettomuushoidoissa käynyt ystäväni tilitti minulle hoitojaan ja sitä miten rankkaa elämä on. Ajattelin tuolloin, että ole onnellinen sinun miehesi sentään haluaa lapsia ja on valmis rankkoihin aikoihin Sinun vuoksesi. Tietysti oli väärin ajatella näin, mutta sellaisia me ihmiset olemme! Kun onni suosi meitä vihdoin, minua kymmenen vuoden jälkeen, kerroin tietenkin heti ystävilleni raskaudestani, koska olin suunnattoman onnellinen. Ystäväni tai niin ainakin siihen asti luulin (lapsettomuushoitoja läpi käynyt ystävä) alkoi välttelemään minua, hän ei soitellut enää, kaupoissakin hän meni hyllyjen taakse piiloon. Tämä musersi minut täysin ja pikkuhiljaa päätin, että olkoot, minulla on täysi oikeus onneen. Ehkä se kuuluu suomalaiseen perusluonteeseen, ettei osata olla iloisia toisten puolesta! Aikaa kului ja synnytykseni käynistyi rv 25, silloin koko elämä mullistui, taisteltiin elämästä ja kuolemasta. Puoli vuotta asuimme mieheni kanssa sairaalan käytävillä ja hoidimme pientä tyttöämme, joka loikoili keskoskaapissa ypöyksin. Näistä viidestä ystävästä kaksi soitteli minulle ja kysyi vointiani ja heiltä sain tarvitsemaani tukea, mutta kolme ystävääni eivät osanneetkaan enää kuunella ja "olla ystäviä", vaikka minä olin kuunnellut heidän murheitaan kun heillä oli vaikeaa....nyt mietinkin välillä sananpartta "Hädässä ystävä tunnetaan" ja silmäkulmani kyynelehtivät. En tiedä miten itse suhtaudun tähän ystävääni kun hänestä tulee äiti, pelkään, että en osaa iloita hänen puolestaan vaikka pitäisi. Anteeksi pitkä sekava sepostus, mutta ehkä ihmiset ovat välillä kykenemättömiä käsittelemään tunteitaan ja antavat kateudelle vallan. Olen onnellinen että meidän Viivi-vauvamme jäi henkiin ja minusta kymmenen vuoden odottelun jälkeen tuli äiti. Ennen raskauttani minäkin varmasti syylistyin kateuteen kun katselin odottavia äitejä, ja piti käyttää ehkäisyä ja odottaa että toinen on valmis isäksi....kyllä välillä harmitti! Nyt olen tosiaan kotona ja huomaan, että kaikki ns. ystävät ovat niitä toisia äitejä. Sinkkuihmiset karttelevat, ehkä he luulevat että en osaa muusta puhua kuin Viivistä, vaikka välillä kaipaisikin ihan jotain muuta.....Voimia ja hyvää syksyä sinulle!!!!- NeMe
Hei, kiitos kun jaoit kokemuksesi!
Meilläkin oli vähän samankaltainen 5 ystävyksen "klubi" alkuun, mutta sitten siitä joukosta parhaiten ystävystyimme minä ja tämä edellä mainittu kaverini.
Muistan, kun hän kertoi tulleensa raskaaksi(pillereistä huolimatta), ja oli tuskainen koska pelkäsi minun haluavan lopettaa ystävyytemme siihen. Vakuutin hänelle ettei ystävyys tähän lopu ja kävi miten kävi niin voimme edelleen olla toistemme sydänystävät, vaikka minä en saisikaan lasta. Pohdimme asiaa yhdessä ja sanoinkin suoraan jossain vaiheessa, etten kykene rehellisesti sanomaan, ettenkö olisi raskaudesta kateellinenkin.
Olin menossa naimisiin ja pyysin häntä kaasokseni jonka tehtävän hän hoitikin häissäni- melkein viimeisillään raskaana mutta jo silloin käytökseltään minua kohtaan jotenkin muuttuneena.
Hän itse meni naimisiin äskettäin- minä en ollut kaasona(vaikka hän vuosikaudet puhui että jos joskus morsiameksi pääsee niin kukaan muu ei voi tehtävää täyttää).
Kaasoina olivat tästä alunperin viiden koplastamme 2 muuta, minä sain muodolliset kutsut polttareihin ja häihin. Tunsin molemmissa itseni IHAN ulkopuoliseksi. Oikeastaan sen jälkeen aloin itsekin kylmetä tätä kaveriani kohtaan- itse olen ainakin yrittänyt olla ystävä,mutta jokin vaan on muuttunut. - Magia
Itse lapsettomuuden kanssa taistelevana ymmärrän kyllä ystävääsi kun hän pakeni sinua kaupassa hyllyn taakse eikä halunnut nähdä. Lapsettomuus on niin suuri suru ettet sinä sitä voi tajuta jos et ole itse sitä joutunut kokemaan. Sinun kohdallasihan se kymmenen vuoden odotus ei ollut lapsettomuutta vaan miehesi ja sinun valinta. Lapsettomuus ravistelee ihmistä syvältä, se ei ole vain surua siitä ettei sitä lasta saa synnytettyä vaan se mustuttaa koko elämän, kaikki liittyy jollain tavalla siihen, onko perheessä lapsia vai ei. Nykyisin et voi lukea edes naisten lehteä ilman että siellä joku toitottaa äitiyden onnea ja sitä miten vasta äitinä ymmärtää milloin mitäkin. Minunkin rakkaimmat ystäväni ovat saaneet lapsia ja heistä jokainen on hyvin ymmärtänyt etten heidän raskausaikoinaan ole halunnut heitä nähdä ja heidän tunnoistaan puhua. Ja kun lapset ovat syntyneet, olen onnitellut ja ihastellut ihanaa naperoa ja sen jälkeen mennyt omaan tyhjään kotiini itkemään yksinäisyyttäni. Ja olen sen heille kertoneet. Joten he ymmärtävät tunteeni eivätkä hiero sitä äitiyden onneaan kasvoihini.
Eikö lapsettomuutta voi ymmärtää tavallaan kuin vammaksi, olen lisääntymisvammainen...
Ette kai te lisääntymään pystyvät menisi esim. pyörätuolissa olevalle kertomaan kerta toisensa jälkeen miten ihanaa on juosta syksyisessä metsässä tai sokealle julistaisi miten ihanalta kesäinen kukkameri näyttää??? Ja vielä olisi vihaisia ja loukkaantuneita jos nämä tällä tavalla vammaiset eivät olisi vain puhtaasti iloisia sinun puolestasi koska pystyt juoksemaan tai näkemään...? Samalla tavalla voisitte ymmärtää lapsettomuuden vammauttamia ystäviänne, älkää vaatiko heitä iloitsemaan siitä mitä teillä on jos se aihe on heille kuin avoin haava johon pieni kullanmurunne maidontuoksullaan vain hieroo suolaa... - itsekin lisääntymisvammainen
Magia kirjoitti:
Itse lapsettomuuden kanssa taistelevana ymmärrän kyllä ystävääsi kun hän pakeni sinua kaupassa hyllyn taakse eikä halunnut nähdä. Lapsettomuus on niin suuri suru ettet sinä sitä voi tajuta jos et ole itse sitä joutunut kokemaan. Sinun kohdallasihan se kymmenen vuoden odotus ei ollut lapsettomuutta vaan miehesi ja sinun valinta. Lapsettomuus ravistelee ihmistä syvältä, se ei ole vain surua siitä ettei sitä lasta saa synnytettyä vaan se mustuttaa koko elämän, kaikki liittyy jollain tavalla siihen, onko perheessä lapsia vai ei. Nykyisin et voi lukea edes naisten lehteä ilman että siellä joku toitottaa äitiyden onnea ja sitä miten vasta äitinä ymmärtää milloin mitäkin. Minunkin rakkaimmat ystäväni ovat saaneet lapsia ja heistä jokainen on hyvin ymmärtänyt etten heidän raskausaikoinaan ole halunnut heitä nähdä ja heidän tunnoistaan puhua. Ja kun lapset ovat syntyneet, olen onnitellut ja ihastellut ihanaa naperoa ja sen jälkeen mennyt omaan tyhjään kotiini itkemään yksinäisyyttäni. Ja olen sen heille kertoneet. Joten he ymmärtävät tunteeni eivätkä hiero sitä äitiyden onneaan kasvoihini.
Eikö lapsettomuutta voi ymmärtää tavallaan kuin vammaksi, olen lisääntymisvammainen...
Ette kai te lisääntymään pystyvät menisi esim. pyörätuolissa olevalle kertomaan kerta toisensa jälkeen miten ihanaa on juosta syksyisessä metsässä tai sokealle julistaisi miten ihanalta kesäinen kukkameri näyttää??? Ja vielä olisi vihaisia ja loukkaantuneita jos nämä tällä tavalla vammaiset eivät olisi vain puhtaasti iloisia sinun puolestasi koska pystyt juoksemaan tai näkemään...? Samalla tavalla voisitte ymmärtää lapsettomuuden vammauttamia ystäviänne, älkää vaatiko heitä iloitsemaan siitä mitä teillä on jos se aihe on heille kuin avoin haava johon pieni kullanmurunne maidontuoksullaan vain hieroo suolaa...Kuvasit hienosti lapsettomuusongelmaa eräänlaiseksi vammaksi, koska siltähän se oikeasti tuntuu. Itse olen tosin saanut yhden lapsen (koeputkihoidoilla seitsemännellä alkionsiirrolla). Vammaisuus ei ole siltikään minusta mihinkään hävinnyt. Yritän tällä hetkellä toista lasta ja taas on menossa piikitykset yms. Yksi vuosi on jo mennyt ja kuinka monta vielä meneekään? Tämä vammaisuus on läsnä joka päivä. Sähköpostissa tulee mukamas hauskoja viestejä siitä, kuinka nainen muuttuu hormonihirviöksi kuukautisten aikaan. Ei naurata, kun minulla ei niitä kuukautisia tule lainkaan. Hormonit ei vaan pelaa.
No niin, monen mielestä minä en oikeastaan edes kuulu tälle palstalle, koska olen saanut yhden lapsen. Ehkä en kuulukaan "lapsettomuuspalstalle", vaan lisääntymisvammaisten palsta olisi minulle oikea paikka. - henrietta
Magia kirjoitti:
Itse lapsettomuuden kanssa taistelevana ymmärrän kyllä ystävääsi kun hän pakeni sinua kaupassa hyllyn taakse eikä halunnut nähdä. Lapsettomuus on niin suuri suru ettet sinä sitä voi tajuta jos et ole itse sitä joutunut kokemaan. Sinun kohdallasihan se kymmenen vuoden odotus ei ollut lapsettomuutta vaan miehesi ja sinun valinta. Lapsettomuus ravistelee ihmistä syvältä, se ei ole vain surua siitä ettei sitä lasta saa synnytettyä vaan se mustuttaa koko elämän, kaikki liittyy jollain tavalla siihen, onko perheessä lapsia vai ei. Nykyisin et voi lukea edes naisten lehteä ilman että siellä joku toitottaa äitiyden onnea ja sitä miten vasta äitinä ymmärtää milloin mitäkin. Minunkin rakkaimmat ystäväni ovat saaneet lapsia ja heistä jokainen on hyvin ymmärtänyt etten heidän raskausaikoinaan ole halunnut heitä nähdä ja heidän tunnoistaan puhua. Ja kun lapset ovat syntyneet, olen onnitellut ja ihastellut ihanaa naperoa ja sen jälkeen mennyt omaan tyhjään kotiini itkemään yksinäisyyttäni. Ja olen sen heille kertoneet. Joten he ymmärtävät tunteeni eivätkä hiero sitä äitiyden onneaan kasvoihini.
Eikö lapsettomuutta voi ymmärtää tavallaan kuin vammaksi, olen lisääntymisvammainen...
Ette kai te lisääntymään pystyvät menisi esim. pyörätuolissa olevalle kertomaan kerta toisensa jälkeen miten ihanaa on juosta syksyisessä metsässä tai sokealle julistaisi miten ihanalta kesäinen kukkameri näyttää??? Ja vielä olisi vihaisia ja loukkaantuneita jos nämä tällä tavalla vammaiset eivät olisi vain puhtaasti iloisia sinun puolestasi koska pystyt juoksemaan tai näkemään...? Samalla tavalla voisitte ymmärtää lapsettomuuden vammauttamia ystäviänne, älkää vaatiko heitä iloitsemaan siitä mitä teillä on jos se aihe on heille kuin avoin haava johon pieni kullanmurunne maidontuoksullaan vain hieroo suolaa...Tosi hyvin sanottu!
- NeMe
itsekin lisääntymisvammainen kirjoitti:
Kuvasit hienosti lapsettomuusongelmaa eräänlaiseksi vammaksi, koska siltähän se oikeasti tuntuu. Itse olen tosin saanut yhden lapsen (koeputkihoidoilla seitsemännellä alkionsiirrolla). Vammaisuus ei ole siltikään minusta mihinkään hävinnyt. Yritän tällä hetkellä toista lasta ja taas on menossa piikitykset yms. Yksi vuosi on jo mennyt ja kuinka monta vielä meneekään? Tämä vammaisuus on läsnä joka päivä. Sähköpostissa tulee mukamas hauskoja viestejä siitä, kuinka nainen muuttuu hormonihirviöksi kuukautisten aikaan. Ei naurata, kun minulla ei niitä kuukautisia tule lainkaan. Hormonit ei vaan pelaa.
No niin, monen mielestä minä en oikeastaan edes kuulu tälle palstalle, koska olen saanut yhden lapsen. Ehkä en kuulukaan "lapsettomuuspalstalle", vaan lisääntymisvammaisten palsta olisi minulle oikea paikka.Magia, viisaita olivat sanasi joilla tavoitit tämän ongelman ytimen!
Ja sinä "lisääntymisvammaisen" nimimerkillä kirjoittanut- on minullakin se yksi lapsi- pakastetun alkion siirrolla monen yrityksen jälkeen aikaan saatu IHME, mutta tunnen silti itseni vajavaiseksi.
Vakava lisääntymiskykyä vähentävä sairaus ja traumaattinen esikoisen sektiosynnytys pitävät huolen siitä, että saan vielä ainakin seuraavat 10 vuotta(=jona olen vielä ns.lisääntymisikäinen) selitellä, miksi en TEE toista lasta, tyttärelle pikkuveljeä tai siskoa.
Minua on jo nyt sanottu sukulaisten taholta itsekkääksi ja laiskaksi(esikoinen 7kk) kun en ole ollut innoissani hehkuttamassa jo seuraavan lapsen "hankkimista." Riistän lapseltani sisarukset etc....
TEKISIN kyllä, jos lapsia voisi tilata kuvastosta noin vaan tai vaan päättää että nyt pillerit pois ja samantien tärppää. VAAN KUN EI!
Tämä henkinen vamma pysyy minussa ikuisesti, suolaa haavoihin joka kerta kun läheisillä taas perhekoko kasvaa "vahingossa!"
Silti en ole yhtään ystävääni itse hylännyt/vältellyt, ymmärrän todellisen ystävyyden arvon.Uskon, että TODELLISET ystävätkin ymmärtävät, feikit eivät.
Voimia kaikille kohtalotovereille ja muistetaan nauttia jo olemassa olevista lapsistamme....
PITÄISIKÖHÄN MUUTEN PERUSTAA SE LISÄÄNTYMISVAMMAISTEN PALSTA? - lisääntymisvammainen
NeMe kirjoitti:
Magia, viisaita olivat sanasi joilla tavoitit tämän ongelman ytimen!
Ja sinä "lisääntymisvammaisen" nimimerkillä kirjoittanut- on minullakin se yksi lapsi- pakastetun alkion siirrolla monen yrityksen jälkeen aikaan saatu IHME, mutta tunnen silti itseni vajavaiseksi.
Vakava lisääntymiskykyä vähentävä sairaus ja traumaattinen esikoisen sektiosynnytys pitävät huolen siitä, että saan vielä ainakin seuraavat 10 vuotta(=jona olen vielä ns.lisääntymisikäinen) selitellä, miksi en TEE toista lasta, tyttärelle pikkuveljeä tai siskoa.
Minua on jo nyt sanottu sukulaisten taholta itsekkääksi ja laiskaksi(esikoinen 7kk) kun en ole ollut innoissani hehkuttamassa jo seuraavan lapsen "hankkimista." Riistän lapseltani sisarukset etc....
TEKISIN kyllä, jos lapsia voisi tilata kuvastosta noin vaan tai vaan päättää että nyt pillerit pois ja samantien tärppää. VAAN KUN EI!
Tämä henkinen vamma pysyy minussa ikuisesti, suolaa haavoihin joka kerta kun läheisillä taas perhekoko kasvaa "vahingossa!"
Silti en ole yhtään ystävääni itse hylännyt/vältellyt, ymmärrän todellisen ystävyyden arvon.Uskon, että TODELLISET ystävätkin ymmärtävät, feikit eivät.
Voimia kaikille kohtalotovereille ja muistetaan nauttia jo olemassa olevista lapsistamme....
PITÄISIKÖHÄN MUUTEN PERUSTAA SE LISÄÄNTYMISVAMMAISTEN PALSTA?Mietin tässä vielä, että yksi syy siihen, että lapsettomuudesta kärsivät tuntevat saavansa muilta "hedelmällisiltä" ihmisiltä tökeröä utelua yms. käytöstä, on se, että lisääntymisvammaisuus ei näy päälle päin. Eivät siis voi aavistaakaan mitä toinen voi olla käymässä läpi omassa elämässään.
Minusta lapsettomuudesta ja sen yleisyydestä pitäisi puhua jo peruskoulussa. Nykyään (tai siis ainakin minun nuoruudessani) biologian tunnilla sai sellaisen käsityksen, että nainen tulee heti raskaaksi jos yksikin pilleri unohtuu tai harrastaa yhden kerran suojaamatonta seksiä. Toki näin saattaakin käydä, mutta sitä pitäisi korostaa, että tämä on kuitenkin varsin harvinaista. Tunneilla pitäisi kertoa lapsettomuudesta ja sen yleisyydestä, jotta ihmisillä olisi realistiset käsitykset ihmisen lisääntymisestä. Ehkä ei sitten ihan niin suoraan udeltaisi muilta, että olettekos itsekkäitä kun ette TEE lasta. Ja jätettäisiin se vauvasta hehkuttaminenkin vähemmälle, kun ei kerran yhtään voi tietää mitä toisen elämään juuri sillä hetkellä kuuluu. Tulipas taas sekavaa tekstiä, mutta täytyy tätä päätä aina vähän tyhjentää näistä mietteistä... - Kis
lisääntymisvammainen kirjoitti:
Mietin tässä vielä, että yksi syy siihen, että lapsettomuudesta kärsivät tuntevat saavansa muilta "hedelmällisiltä" ihmisiltä tökeröä utelua yms. käytöstä, on se, että lisääntymisvammaisuus ei näy päälle päin. Eivät siis voi aavistaakaan mitä toinen voi olla käymässä läpi omassa elämässään.
Minusta lapsettomuudesta ja sen yleisyydestä pitäisi puhua jo peruskoulussa. Nykyään (tai siis ainakin minun nuoruudessani) biologian tunnilla sai sellaisen käsityksen, että nainen tulee heti raskaaksi jos yksikin pilleri unohtuu tai harrastaa yhden kerran suojaamatonta seksiä. Toki näin saattaakin käydä, mutta sitä pitäisi korostaa, että tämä on kuitenkin varsin harvinaista. Tunneilla pitäisi kertoa lapsettomuudesta ja sen yleisyydestä, jotta ihmisillä olisi realistiset käsitykset ihmisen lisääntymisestä. Ehkä ei sitten ihan niin suoraan udeltaisi muilta, että olettekos itsekkäitä kun ette TEE lasta. Ja jätettäisiin se vauvasta hehkuttaminenkin vähemmälle, kun ei kerran yhtään voi tietää mitä toisen elämään juuri sillä hetkellä kuuluu. Tulipas taas sekavaa tekstiä, mutta täytyy tätä päätä aina vähän tyhjentää näistä mietteistä...aivan melkein häkellyin kun luin juttujanne, täysin oikeassa olette. tänä kesänä sain kokea niin inhottavan jutun, ahistaa kun mietinkin sitä. tämä asia tuli vielä ystäväni suusta, joka pahensi asiaa vielä enemmän. voimia kaikille..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327