Olin suunnitellut viettäväni itsesääliviikonlopun. Piti urheilla mutta flunssa siirsi urheilut myöhempään. Niinpä päätin, että löhöän viikonlopun sohvalla viltin alla, katson typeriä hömppäleffoja, en siivoa jälkiäni ja pillitän surkeaa elämääni.
Ennenkuin olin ehtinyt aamukahvia keittää (tänään aamukahvit tarkoittaa keskipäivän kahvia) ovikello soi ja sisään ryntää hyväntahtoinen ja tomera ystäväni, joka ajatteli tulla auttamaan kaikenlaisessa puuhassa.
Seuraavana oven takana oli puhelias ja iloluontoinen naapurini, joka tuli käymään lapsensa kanssa. En olisi jaksanut reipastua mutta keitin kahvit, yritin peitellä suttuista olemustani pirteällä äänellä ja selvisin ihan kohtuullisesti päivästä.
Toisaalta olin kiitollinen kun sain seuraa, toisaalta ärsytti kun itsesäälisuunnitelmani menivät mönkään. Ehdinhän vielä mutta huomenna olen lupautunut jo näkemään kahta ystävääni, toista jumpan merkeissä.
Miten sinä vietät aikaa yksin? Missä saat olla täysin rauhassa ilman mitään keskeytyksiä?
Älkääkä ymmärtäkö väärin, arvostan suunnattomasti ihmisiä elämässäni, mutta en tunnu osaavan järjestää aikaa vain yksinololle niin oudolta kuin se kuulostaakin.
Se siitä yksinolosta
69
349
Vastaukset
- 12+2
Etkö osaa sanoa Ei, niin kauniisti että tulet ymmärretyksi?
Minulle se ei tuota vaikeuksia, enää. Olen käynyt elämänkouluni toisten miellyttämisessä, en tee sitä enää. En jaksa miettiä liikaa, mitä toiset ajattelevat. Joskus se käväisee mielessä hetken, mutta kuten muutkin ajatukset, saa pyyhkiytyä pois toisten tieltä.
Teen hyvää ruokaa, juon, katselen elokuvia, kuuntelen musiikkia tai luen. Nukun. Käyn pitkillä kävelylenkeillä ja sen jälkeen kylven pitkään.- Oasis
En todella osaa sanoa EI näissä tilanteissa joissa pelkään loukkaavani ihmisiä, jotka ajattelevat vain parastani. Taustalla on rankka ero ja aikani sanoin, että tarvitsen omaa aikaa, kieltäydyin kutsuista jne. mutta nyt tuntuu, että "itsesääliaika" pitäisi olla jo ohi ja ilmeisesti läheiseni ajattelevat, että minun on jo aika lähteä liikkeelle.
En normaalisti ole näin "onneton" mutta viimeaikaset tapahtumat ovat vieneet tietynlaisen jämptiyden, mitä minussa yleensä on.
Ehkä pitäisi lähteä erämökille tms... - 12+2
Oasis kirjoitti:
En todella osaa sanoa EI näissä tilanteissa joissa pelkään loukkaavani ihmisiä, jotka ajattelevat vain parastani. Taustalla on rankka ero ja aikani sanoin, että tarvitsen omaa aikaa, kieltäydyin kutsuista jne. mutta nyt tuntuu, että "itsesääliaika" pitäisi olla jo ohi ja ilmeisesti läheiseni ajattelevat, että minun on jo aika lähteä liikkeelle.
En normaalisti ole näin "onneton" mutta viimeaikaset tapahtumat ovat vieneet tietynlaisen jämptiyden, mitä minussa yleensä on.
Ehkä pitäisi lähteä erämökille tms...Hyvää tahtovat läheiset eivät aina huomaa, että tunkeilevat liikaa auttamisyrityksissään. Heille voi kauniisti sanoa, että emmä nyt, emmä jaksa, kun haluun hautoa itseni terveeksi :) Se on tasapainottelua, joskus ilmoille lähtö on paikallaan, vaikkei sitä etukäteen arvaisi.
Mitä sulle tapahtunut viimeksi, kun kuulostat, että takkiin on tullut lujaa? Haluatko purkaa sitä tänne? - Oasis
12+2 kirjoitti:
Hyvää tahtovat läheiset eivät aina huomaa, että tunkeilevat liikaa auttamisyrityksissään. Heille voi kauniisti sanoa, että emmä nyt, emmä jaksa, kun haluun hautoa itseni terveeksi :) Se on tasapainottelua, joskus ilmoille lähtö on paikallaan, vaikkei sitä etukäteen arvaisi.
Mitä sulle tapahtunut viimeksi, kun kuulostat, että takkiin on tullut lujaa? Haluatko purkaa sitä tänne?Miten sen nyt sanoisi... Kun kerron asiasta minusta tulee ruikuttava, säälittävä, katkera ämmä :) Lyhyesti sanottuna elämä on aikalailla kriisissä, mies lähti toisen matkaan rikkoen perheemme, olin lähellä menettää toisen vanhempani alkoholin takia ja kaikenlaista muuta pientä ei-niin mukavaa.
En tiedä onko näistä sen enempää avautuminen täällä järkevää, näillä palstoilla kun vastaukset tuntuu olevan joskus melkoisen aiheettomia. Vähintäänkin kohta joku kommentoi että menetin miehen omaa syytäni jne tietämättä kuitenkaan asiasta sen enempää...
Mutta tosiaan, kaipaan välillä yksinoloa, aikaa jolloin saan olla juuri niin surkea kuin olen. Ristiriitaisesti yksinolo on myös asia, jota pelkään. Olen kyllä yrittänyt asiasta sanoa eritoten alkuun kun olin kurjimmillani, mutta aina se ei ole niin helppoa. Enkä elä normaalisti vain muita miellyttäen, osaan kyllä sanoa asioista suht suoraan mutta jotenkin nyt se on yllättävän vaikeaa... - 12+2
Oasis kirjoitti:
Miten sen nyt sanoisi... Kun kerron asiasta minusta tulee ruikuttava, säälittävä, katkera ämmä :) Lyhyesti sanottuna elämä on aikalailla kriisissä, mies lähti toisen matkaan rikkoen perheemme, olin lähellä menettää toisen vanhempani alkoholin takia ja kaikenlaista muuta pientä ei-niin mukavaa.
En tiedä onko näistä sen enempää avautuminen täällä järkevää, näillä palstoilla kun vastaukset tuntuu olevan joskus melkoisen aiheettomia. Vähintäänkin kohta joku kommentoi että menetin miehen omaa syytäni jne tietämättä kuitenkaan asiasta sen enempää...
Mutta tosiaan, kaipaan välillä yksinoloa, aikaa jolloin saan olla juuri niin surkea kuin olen. Ristiriitaisesti yksinolo on myös asia, jota pelkään. Olen kyllä yrittänyt asiasta sanoa eritoten alkuun kun olin kurjimmillani, mutta aina se ei ole niin helppoa. Enkä elä normaalisti vain muita miellyttäen, osaan kyllä sanoa asioista suht suoraan mutta jotenkin nyt se on yllättävän vaikeaa...Oasis, kuule...kaikenlaisille tunteille on aikansa, varsinkin jos on tullut haavoitetuksi. Itsesääli on aika ajoin paikallaan, jos tuntee itsensä riittävän vahvaksi nousemaan sieltä omin voimin ylös. Itsekseen olo tunteitaan kuunnellen eheyttää ja palauttaa voimavaroja. Saman tekee myös ajan jakaminen ja asioiden tekeminen sellaisessa seurassa, jonka tuntee voimistavan.
Etköhän sinäkin kaipaa rakastumista, kuten inhimillistä tuossa vaiheessa on. Sellainen antautuminen myös pelottaa ja tuo epävarmuutta, kukapa haluaisi astua kaltevalle pinnalle, juuri kun on saanut tasapainonsa takaisin. Siitä syntyy kuitenkin varmuus ajan mittaan, ja silloin ei sinua pidättele mikään, edes itsesäälin kuiskutus vasemmassa korvassa :) Anna huoleti itsellesi aikaa niin paljon kuin tarvitset, sen saavat kyllä läheiset myöhemmin takaisin. - Oasis
12+2 kirjoitti:
Oasis, kuule...kaikenlaisille tunteille on aikansa, varsinkin jos on tullut haavoitetuksi. Itsesääli on aika ajoin paikallaan, jos tuntee itsensä riittävän vahvaksi nousemaan sieltä omin voimin ylös. Itsekseen olo tunteitaan kuunnellen eheyttää ja palauttaa voimavaroja. Saman tekee myös ajan jakaminen ja asioiden tekeminen sellaisessa seurassa, jonka tuntee voimistavan.
Etköhän sinäkin kaipaa rakastumista, kuten inhimillistä tuossa vaiheessa on. Sellainen antautuminen myös pelottaa ja tuo epävarmuutta, kukapa haluaisi astua kaltevalle pinnalle, juuri kun on saanut tasapainonsa takaisin. Siitä syntyy kuitenkin varmuus ajan mittaan, ja silloin ei sinua pidättele mikään, edes itsesäälin kuiskutus vasemmassa korvassa :) Anna huoleti itsellesi aikaa niin paljon kuin tarvitset, sen saavat kyllä läheiset myöhemmin takaisin.Aikahan se taitaa olla ainoa mikä auttaa. Tosin tällä kertaa olen pudonnut niin korkealta ja kovaa, että välillä tuntuu että jotain on lopullisesti hajalla. Pelkään menettäneeni osan siitä, mistä itsessäni ennen pidin...
Kuten sanoin, "säälittävä" kuvaa minua nykyään aika hyvin... :) - yrittää ymmärtää
Oasis kirjoitti:
Aikahan se taitaa olla ainoa mikä auttaa. Tosin tällä kertaa olen pudonnut niin korkealta ja kovaa, että välillä tuntuu että jotain on lopullisesti hajalla. Pelkään menettäneeni osan siitä, mistä itsessäni ennen pidin...
Kuten sanoin, "säälittävä" kuvaa minua nykyään aika hyvin... :)Onko se lapsen isän lähteminen vienyt sinulta sen, mistä itsessäsi pidit?
- Oasis
yrittää ymmärtää kirjoitti:
Onko se lapsen isän lähteminen vienyt sinulta sen, mistä itsessäsi pidit?
Ehkä pelkään enemmänkin sitä, että kaikki tapahtunut muuttaa asennettani rakkautta, parisuhdetta ja yleisesti koko elämää kohtaan. Olen ollut viime kuukausina niin kaukana omasta itsestäni, tuntenut tunteita, joihin en tiennyt kykeneväni, että välillä tavallaan pelkään, etten pääse niistä lopullisesti eroon.
Haluaisin löytää itsestäni uudelleen luottamuksen elämään, sen rohkeuden mitä minulla on ollut. En haluaisi elää minkään suojakuoren alla, sillä se ei ole mielestäni oikeaa elämää vaan täytyy uskaltaa elää täysillä, vaikka se joskus tarkoittaakin sitä, että putoaa. Tai noin ajattelin ennen, nyt huomaan ajattelevani etten halua kokea samaa tuskaa uudelleen enkä löydä sitä samaa rohkeutta itsestäni.
Vaikea selittää...
olemassa on myös niitä rasittavia jotka ei usko sitä ei:tä, sitte suuttuvat jos ja kun toinen lakkaa enää sanomasta mitään.. no mut ainaki sulla oli hyvä ajatus ja tarkoitus ;) mulla on kans joskus samanlaista mutta minkä sitä toisaalta luonteellekkaan voi, jotkut tahtoo miellyttää ja jotkut muuten vaan innostuu helposti, päivästäki riippuen.. ja sulla sentään on tuollaisia jotka välittää :) minä en ihmettele yhtään jos porukka lakkais ottamasta mitään yhteyttä, joskus tuo käytös on nimittäin niin perin erakkomaista että saa kyllä kiittää onneaan että on yhä niitä ymmärtäväisiäki.
- Oasis
Sehän siinä onkin kun kaikki ovat olleet niin ihania, auttaneet, tukeneet, kuunnelleet ja olen todella kiitollinen, että minulla on elämässäni tuollaisia ihmisiä. Ei ole helppoa sanoa, että menkää pois, haluan olla yksin.
Enkä normaalisti edes halua olla yksin, rakastan olla ihmisten kanssa mutta nyt olen vain tällainen ailahtelevainen tunne-elämältään rikkinäinen yksilö, joka ei itsekään mitä tuntee ja haluaa... Oasis kirjoitti:
Sehän siinä onkin kun kaikki ovat olleet niin ihania, auttaneet, tukeneet, kuunnelleet ja olen todella kiitollinen, että minulla on elämässäni tuollaisia ihmisiä. Ei ole helppoa sanoa, että menkää pois, haluan olla yksin.
Enkä normaalisti edes halua olla yksin, rakastan olla ihmisten kanssa mutta nyt olen vain tällainen ailahtelevainen tunne-elämältään rikkinäinen yksilö, joka ei itsekään mitä tuntee ja haluaa...höh ja taas huomaa että jotkut ne ei vaan huomaa kuinka onnekkaita on...
- Oasis
LaRito kirjoitti:
höh ja taas huomaa että jotkut ne ei vaan huomaa kuinka onnekkaita on...
Jos tarkoitit, että minä en huomaa niin huomaan kyllä ja todellakin arvostan niitä ihmisiä, jotka ovat tukenani olleet. En halua eroon kenestäkään, mutta välillä voimat on niin vähissä etten jaksaisi mitään enkä ketään...
Oasis kirjoitti:
Jos tarkoitit, että minä en huomaa niin huomaan kyllä ja todellakin arvostan niitä ihmisiä, jotka ovat tukenani olleet. En halua eroon kenestäkään, mutta välillä voimat on niin vähissä etten jaksaisi mitään enkä ketään...
Mulla on samat fiilikset usein. En ymmärrä kaipaanko enemmän seuraa vai yksinäisyyttä. Välillä yksinäisyys on kuin suuri ääretön ja laajeneva reikäleipä, jonka keskellä olen yksin. Siitä tulee fyysisestikin huono olo. Sitten kun taas minua halutaan mukaan ja pidetään yhteyttä, alkaa ahdistamaan. Toisaalta minua kehotettiin (asiantuntevalta taholta) hyväksymään tapaamiskutsuja, koska sekin lievittää yksinäisyyttä. Käskyä sitten noudatin. Minusta pidetään paljon ja oli mukavaa, mut jotenkin tuntui nololta kertoa, et on omia menoja (kuten onkin, vaikka totuuden nimissä jäisi sitä aikaa tapaamisiinkin).
- Oasis
sxthsens kirjoitti:
Mulla on samat fiilikset usein. En ymmärrä kaipaanko enemmän seuraa vai yksinäisyyttä. Välillä yksinäisyys on kuin suuri ääretön ja laajeneva reikäleipä, jonka keskellä olen yksin. Siitä tulee fyysisestikin huono olo. Sitten kun taas minua halutaan mukaan ja pidetään yhteyttä, alkaa ahdistamaan. Toisaalta minua kehotettiin (asiantuntevalta taholta) hyväksymään tapaamiskutsuja, koska sekin lievittää yksinäisyyttä. Käskyä sitten noudatin. Minusta pidetään paljon ja oli mukavaa, mut jotenkin tuntui nololta kertoa, et on omia menoja (kuten onkin, vaikka totuuden nimissä jäisi sitä aikaa tapaamisiinkin).
Enpä olisi asiaa paremmin osannut ilmaista. Normaalisti hyväksyn kutsut, pidän ihmisten kanssa olemisesta joten tuntuu oudolta haluta olla yksin ja rauhassa. Ja sitten taas en halua. Yksinolo sattuu sekin.
Olen nykyään tavallaan itseni vastakohta enkä osaa olla Tässä olotilassa. Haluan löytää tien ulos tästä sokkelosta mutta kartta puuttuu... Oasis kirjoitti:
Enpä olisi asiaa paremmin osannut ilmaista. Normaalisti hyväksyn kutsut, pidän ihmisten kanssa olemisesta joten tuntuu oudolta haluta olla yksin ja rauhassa. Ja sitten taas en halua. Yksinolo sattuu sekin.
Olen nykyään tavallaan itseni vastakohta enkä osaa olla Tässä olotilassa. Haluan löytää tien ulos tästä sokkelosta mutta kartta puuttuu...Minulla on samanlainen fiilis päivittäin. Ei minullakaan ole karttaa, kun se on viety. Kaikki on tuntematonta edessäpäin. Sinkkuilu ja elämeksillisyys tuntuu vielä vieraalta, mut sitä pitäisi nyt harrastaa. Olen joutunut olemaan paljon yksin, mut nyt sitä pitäisi oikein harrastaa antaumuksella jonkun kanssa. Mut mitä siitä tullee, että sinusta pidetään ja halutaan, kun itse ei ole sellaiseen valmis, jos koskaan...
Hektisyys olis kai päivän sana, mutta kun itse on on jotain muuta.sxthsens kirjoitti:
Minulla on samanlainen fiilis päivittäin. Ei minullakaan ole karttaa, kun se on viety. Kaikki on tuntematonta edessäpäin. Sinkkuilu ja elämeksillisyys tuntuu vielä vieraalta, mut sitä pitäisi nyt harrastaa. Olen joutunut olemaan paljon yksin, mut nyt sitä pitäisi oikein harrastaa antaumuksella jonkun kanssa. Mut mitä siitä tullee, että sinusta pidetään ja halutaan, kun itse ei ole sellaiseen valmis, jos koskaan...
Hektisyys olis kai päivän sana, mutta kun itse on on jotain muuta.Eikä tässä kaikki, vaan olen tehnyt sitä jo kaksi-kolme vuotta.. Yksinoloa.
- Oasis
sxthsens kirjoitti:
Eikä tässä kaikki, vaan olen tehnyt sitä jo kaksi-kolme vuotta.. Yksinoloa.
Saanko kysyä miten pitkä suhde sinulla oli ja missä olosuhteissa se päättyi?
Hektisyys kuvaa hyvin ilmapiiriä. Oma parisuhteeni päättyi muutamia kuukausia sitten, mutta ihmiset (ne hyvänpäiväntutut) ovat kyselleet jo uusista miehistä siihen sävyyn, että odottavat minun olevan jotenkin innoissani "sinkkuilusta". Missä välissä tässä mitään miehiä ehtii katsella kun pitää hoitaa lapsi, koti (toistaiseksi vielä iso omakotitalo isolla pihalla, paljon lumitöitä, paljon siivottavaa)ja töissäkin on käytävä. Enkä siis edes kaipaa uutta parisuhdetta.
Ensin on laitettava oma elämä kuntoon ja sitä tässä yritän jotenkin työstää... Oasis kirjoitti:
Saanko kysyä miten pitkä suhde sinulla oli ja missä olosuhteissa se päättyi?
Hektisyys kuvaa hyvin ilmapiiriä. Oma parisuhteeni päättyi muutamia kuukausia sitten, mutta ihmiset (ne hyvänpäiväntutut) ovat kyselleet jo uusista miehistä siihen sävyyn, että odottavat minun olevan jotenkin innoissani "sinkkuilusta". Missä välissä tässä mitään miehiä ehtii katsella kun pitää hoitaa lapsi, koti (toistaiseksi vielä iso omakotitalo isolla pihalla, paljon lumitöitä, paljon siivottavaa)ja töissäkin on käytävä. Enkä siis edes kaipaa uutta parisuhdetta.
Ensin on laitettava oma elämä kuntoon ja sitä tässä yritän jotenkin työstää...Olin parikymmentä vuotta avioliitossa. Sitten mies vaihtoi äkkinäisesti lennosta toiseen, niin etten ehtinyt jaata sanoa. Myös minä olen hoitanut kotia tarjotakseni parhaan mahdollisen turvan pojalleni joka on parhaillaan varusmiespalveluksessa (Meillä on/oli samanlainen iso omakotitalo isolla pihalla, paljon lumitöitä, paljon siivottavaa) ja töissäkin on/oli käytävävä, vaikka menetin senkin välillä. Kaiken tämän keskellä olen ollut sisäisesti kuin pupujussi, liikun ja teen kaiken, mutta sisällä läpättää jähmettynyt tila ja läpättävä sydän.
Tuota "naittamista muille" leikittelivät minullekin alkuun, mikä ei tuntunut yhtään mukavalta, vaikka hyvää tarkoittivat.- aborttia vastaan
Teit abortin, miltä tuntui?
- Oasis
sxthsens kirjoitti:
Olin parikymmentä vuotta avioliitossa. Sitten mies vaihtoi äkkinäisesti lennosta toiseen, niin etten ehtinyt jaata sanoa. Myös minä olen hoitanut kotia tarjotakseni parhaan mahdollisen turvan pojalleni joka on parhaillaan varusmiespalveluksessa (Meillä on/oli samanlainen iso omakotitalo isolla pihalla, paljon lumitöitä, paljon siivottavaa) ja töissäkin on/oli käytävävä, vaikka menetin senkin välillä. Kaiken tämän keskellä olen ollut sisäisesti kuin pupujussi, liikun ja teen kaiken, mutta sisällä läpättää jähmettynyt tila ja läpättävä sydän.
Tuota "naittamista muille" leikittelivät minullekin alkuun, mikä ei tuntunut yhtään mukavalta, vaikka hyvää tarkoittivat.Kuulostaa rankalta, jos voisin antaisin ison halin.
Voin samaistua tuohon pupujussimeininkiin... Hoidan kaiken parhaani mukaan, yritän selviytyä työstä, lapsen hoitamisesta jne samaan aikaan kun sisällä velloo jäsentymätön tunteiden kirjo, mikä tuntuu todella uuvuttavalta.
Sinun lapsesi oli erotessanne vanhempi kuin minun, miten hän reagoi tapahtuneeseen? Miten kerroitte hänelle kaikesta? Itse olen yrittänyt puhua lapselleni mahdollisimman selkeästi kaikesta mutta on tosiaan vielä niin pieni, ettei luonnollisestikaan käsitä kaikkea tapahtunutta. Lapsi tässä suurin murhe onkin, miten osaan olla hänelle edelleen se maailman paras äiti ja tarjota hänelle turvallisen kodin ja lapsuuden... Onneksi lapseni isä haluaa edelleen olla isä lapselleen ja aktiivisesti mukana lapsen elämässä. Epäkypsistä teoistaan huolimatta on kuitenkin huolehtiva isä. Oasis kirjoitti:
Kuulostaa rankalta, jos voisin antaisin ison halin.
Voin samaistua tuohon pupujussimeininkiin... Hoidan kaiken parhaani mukaan, yritän selviytyä työstä, lapsen hoitamisesta jne samaan aikaan kun sisällä velloo jäsentymätön tunteiden kirjo, mikä tuntuu todella uuvuttavalta.
Sinun lapsesi oli erotessanne vanhempi kuin minun, miten hän reagoi tapahtuneeseen? Miten kerroitte hänelle kaikesta? Itse olen yrittänyt puhua lapselleni mahdollisimman selkeästi kaikesta mutta on tosiaan vielä niin pieni, ettei luonnollisestikaan käsitä kaikkea tapahtunutta. Lapsi tässä suurin murhe onkin, miten osaan olla hänelle edelleen se maailman paras äiti ja tarjota hänelle turvallisen kodin ja lapsuuden... Onneksi lapseni isä haluaa edelleen olla isä lapselleen ja aktiivisesti mukana lapsen elämässä. Epäkypsistä teoistaan huolimatta on kuitenkin huolehtiva isä.Kiitos sinulle :) Mun nuori poikani kävi valumaan suolaista vettä meidän nähtemme. Mulla itselläni on nytkin kyyneleet silmissä kun muistan sen. Se sattui/sattuu minuun vieläkin mielettömästi. En voi unohtaa sitä koskaan. Muistan itse tunteneeni silloin suurinta vihaa miestäni kohtaan mitä pystyn. Tuntuu että olisin voinut tappaa hänet siihen paikkaan. Poika kertoi myöhemmin, että oli aina halunnut isänsä olevan ylpeä hänestä, mutta nyt kävi niin, ettei hän pystynyt olemaan itse ylpeä isästään. Sillä hetkellä hän olisi halunnut, että vie minut ystävänsä luo turvaan pois kotoa. Aika hellyyttävää häneltä. Muutoin hän ei ole halunnut puhua koko asiasta.
- Oasis
sxthsens kirjoitti:
Kiitos sinulle :) Mun nuori poikani kävi valumaan suolaista vettä meidän nähtemme. Mulla itselläni on nytkin kyyneleet silmissä kun muistan sen. Se sattui/sattuu minuun vieläkin mielettömästi. En voi unohtaa sitä koskaan. Muistan itse tunteneeni silloin suurinta vihaa miestäni kohtaan mitä pystyn. Tuntuu että olisin voinut tappaa hänet siihen paikkaan. Poika kertoi myöhemmin, että oli aina halunnut isänsä olevan ylpeä hänestä, mutta nyt kävi niin, ettei hän pystynyt olemaan itse ylpeä isästään. Sillä hetkellä hän olisi halunnut, että vie minut ystävänsä luo turvaan pois kotoa. Aika hellyyttävää häneltä. Muutoin hän ei ole halunnut puhua koko asiasta.
Kirjoituksesi lukeminen tuntui todella vaikealta ja sai kyyneleet valumaan... Oman surun ja pettymyksen kestää kyllä jotenkin, mutta lapsen takia olen tuntenut sellaista tuskaa etten tiennyt sellaista olevan olemassakaan.
Vaikka lapsemme on liian pieni tajuamaan kaikkea ja hänelle isä on edelleen "sankari", murehdin sitä päivää kun hän ymmärtää paremmin isänsä teon. Tällä hetkellä tunnen itseni välillä täydelliseksi sekopääksi kun mielessäni olen manannut miehen alimpaan helvettiin ja hetken päästä puhun isistä innostuneeseen sävyyn lapselle. Se on välillä todella vaikeaa, mutta en voi tietenkään lapselle isäänsä haukkuakaan, täytyy vain yrittää jaksaa siihen päivään kunnes ehkä kaikki tuntuu helpommalta.. Oasis kirjoitti:
Kirjoituksesi lukeminen tuntui todella vaikealta ja sai kyyneleet valumaan... Oman surun ja pettymyksen kestää kyllä jotenkin, mutta lapsen takia olen tuntenut sellaista tuskaa etten tiennyt sellaista olevan olemassakaan.
Vaikka lapsemme on liian pieni tajuamaan kaikkea ja hänelle isä on edelleen "sankari", murehdin sitä päivää kun hän ymmärtää paremmin isänsä teon. Tällä hetkellä tunnen itseni välillä täydelliseksi sekopääksi kun mielessäni olen manannut miehen alimpaan helvettiin ja hetken päästä puhun isistä innostuneeseen sävyyn lapselle. Se on välillä todella vaikeaa, mutta en voi tietenkään lapselle isäänsä haukkuakaan, täytyy vain yrittää jaksaa siihen päivään kunnes ehkä kaikki tuntuu helpommalta..Samoin täällä (piti käydä pesemässä loput meikit pois, kun ne valui poskille). Näitä on tosi vaikea käydä läpi ja kuunnella. Olet oikeastaan ensimmäinen tällä tasolla.. Mun eronneet tutut ovat enimmäkseen itse halunneet erota, jotenmitään vertaistukea ei ole ollut. Jotkut ovat taas olleet samassa tilanteessa, mut jotenkin vauhti päällä miehiä iskemässä, et nyt kyllä näytttää sille roistolle et hyvin menee siltikin.
- Oasis
sxthsens kirjoitti:
Samoin täällä (piti käydä pesemässä loput meikit pois, kun ne valui poskille). Näitä on tosi vaikea käydä läpi ja kuunnella. Olet oikeastaan ensimmäinen tällä tasolla.. Mun eronneet tutut ovat enimmäkseen itse halunneet erota, jotenmitään vertaistukea ei ole ollut. Jotkut ovat taas olleet samassa tilanteessa, mut jotenkin vauhti päällä miehiä iskemässä, et nyt kyllä näytttää sille roistolle et hyvin menee siltikin.
Ei minullakaan ole lähipiirissä mitään tämänsuuntaistakaan tapahtunut. Melko vähän edes erottu eli elän perheiden ja pariskuntien keskellä enkä usko, että kukaan osaa täysin samaistua näihin tunteisiin, mitä tämä kaikki on minussa herättänyt. Toisaalta hyvä niin, en toivo tällaista tapahtuvan kenellekään, tämä on puhdasta maanpäällistä helvettiä.
En ole ennen esimerkiksi kokenut aitoa vihaa toista ihmistä kohtaan. Pettymystä, suuttumusta jne kyllä mutta nyt vasta tiedän miltä tuntuu vihata toista ja se ei ole kaunis tunne. Koen, että koko persoonallisuuteni on nyt eri kuin mitä oikeasti olen. En pidä itsestäni lainkaan nykyisin... Jos päätös erosta olisi ollut molemminpuoleinen, olisi tunteiden käsittely ehkä helpompaa mutta mies ei antanut missään vaiheessa ymmärtää, että edes harkitsi eroa. Olen lukemattomat illat maannut pimeässä miettien mitä tein väärin, mitä en huomannut, miten olin niin tyhmä mutta eivät nekään ajatukset minnekään vie.
Enkä ole koskaan ollut mikään "miestenmetsästäjä". Ajatus lähteä baariin iskemään miehiä vain kostoksi tai laastariksi tuntuu vähintäänkin naurettavalta. Joillekin se ehkä toimii, mutta itse tunnen olevani aivan liian rikkinäinen, jotta uusi suhde tuntuisi edes mahdolliselta.
Ehkä se tästä vielä helpottaa, pakkohan se on ja lapseni takia teen kyllä kaikkeni, että saan käsiteltyä tämän kaiken niin, että voin tulevaisuudessa olla taas oma itseni. En täydellinen, mutta silti aika kiva ja hyvä äiti lapselleni.
Voimia sinulle sinne! Oasis kirjoitti:
Ei minullakaan ole lähipiirissä mitään tämänsuuntaistakaan tapahtunut. Melko vähän edes erottu eli elän perheiden ja pariskuntien keskellä enkä usko, että kukaan osaa täysin samaistua näihin tunteisiin, mitä tämä kaikki on minussa herättänyt. Toisaalta hyvä niin, en toivo tällaista tapahtuvan kenellekään, tämä on puhdasta maanpäällistä helvettiä.
En ole ennen esimerkiksi kokenut aitoa vihaa toista ihmistä kohtaan. Pettymystä, suuttumusta jne kyllä mutta nyt vasta tiedän miltä tuntuu vihata toista ja se ei ole kaunis tunne. Koen, että koko persoonallisuuteni on nyt eri kuin mitä oikeasti olen. En pidä itsestäni lainkaan nykyisin... Jos päätös erosta olisi ollut molemminpuoleinen, olisi tunteiden käsittely ehkä helpompaa mutta mies ei antanut missään vaiheessa ymmärtää, että edes harkitsi eroa. Olen lukemattomat illat maannut pimeässä miettien mitä tein väärin, mitä en huomannut, miten olin niin tyhmä mutta eivät nekään ajatukset minnekään vie.
Enkä ole koskaan ollut mikään "miestenmetsästäjä". Ajatus lähteä baariin iskemään miehiä vain kostoksi tai laastariksi tuntuu vähintäänkin naurettavalta. Joillekin se ehkä toimii, mutta itse tunnen olevani aivan liian rikkinäinen, jotta uusi suhde tuntuisi edes mahdolliselta.
Ehkä se tästä vielä helpottaa, pakkohan se on ja lapseni takia teen kyllä kaikkeni, että saan käsiteltyä tämän kaiken niin, että voin tulevaisuudessa olla taas oma itseni. En täydellinen, mutta silti aika kiva ja hyvä äiti lapselleni.
Voimia sinulle sinne!Samoin sinulle! En voi olla myös kertomatta, ettenpä olisi omaa itseni voinut paremmin sanoin kuvata. Ei minunkaan mies vihjannut erohaluistaan mitään. Oikeastaan uskon, että näinkö olisi siihen päätynytkään, jollen olisi vahingossa lukenut sähköpostiaan vieraalta naiselta, joka oli jäänyt pöydälle auki. Siinä nainen kertoi, miten mieheni oli tehnyt hänen edellisestään viikostaan helvetin. Noh, intohimon helvetti on helvettiä sekin, mutta tämä jäätävää ja välinpitämätöntä - se on kuin ilmeettömät silmät, jotka katsovat kuinka kauan vielä liikut, ennen kuin kuolet. Miten monet kerrat olenkaan herännyt unesta painajaiseen. Se on ollut heräämistä helvettiin
- Kotona saan
aina olla rauhassa yksin niin halutessani. En vastaa puhelimeen, olen vaan itsekseni. Kaverini, ne jotka minut paremmin tuntevat, eivät ole ottanut nokkiini sellaista. Tietävät, että soitan heille takaisin silloin kun mulle sopii. Sama toimii myös toisinpäin.
Eikö se ole aivan kamalaa elämää kun yrittää olla aina mieliksi muille? Minä en jaksaisi.- Oasis
Ne sydänystävät, jotka tietävät tilanteeni parhaiten ovat niitä, jotka jotenkin vaistomaisesti tietävät, koska ojentaa kätensä ja koska jättäytyä taaemmaksi. He ovat myös niitä, keille voin sanoa kaiken suoraan kaunistelematta.
En elä elämääni vain muita miellyttääkseni, vaikka täytyy myöntää että olen todella herkkä sen suhteen jos tiedän loukanneeni muita eli ehkä siinä olisi hiukan opittavaa. Sanon mielipiteeni kuitenkin hyvinkin selkeästi esim työelämässä, siellä on pakko olla tiukempi, mutta läheisten ihmisten suhteen olen herkempi. - Noh,
Oasis kirjoitti:
Ne sydänystävät, jotka tietävät tilanteeni parhaiten ovat niitä, jotka jotenkin vaistomaisesti tietävät, koska ojentaa kätensä ja koska jättäytyä taaemmaksi. He ovat myös niitä, keille voin sanoa kaiken suoraan kaunistelematta.
En elä elämääni vain muita miellyttääkseni, vaikka täytyy myöntää että olen todella herkkä sen suhteen jos tiedän loukanneeni muita eli ehkä siinä olisi hiukan opittavaa. Sanon mielipiteeni kuitenkin hyvinkin selkeästi esim työelämässä, siellä on pakko olla tiukempi, mutta läheisten ihmisten suhteen olen herkempi.siinähän se nyt tulikin. Sinä et ole luonnoltaan erakko ja minulla taas on taipumusta erakoitua, vaikka minusta voi toisenlaisen kuvankin saada. En usko oman henkisen hyvinvointinsa ulkoistamiseen muille ihmisille, en edes niille ns. sydänystäville. Tosin ei nämä mun hyvät ystävätkään siihen usko. Siksi kai ollaankin hyviä ystäviä keskenämme edelleen.
Minusta on ihan ok miellyttää toista ihmistä tai ihmisiä kun ne ihmiset ovat miellyttäviä muutenkin. Mutta miellyttäminen siitä syystä, että itsestäni pidettäisi... Sellaiseen ei minusta ole. En näe sellaista vaivan arvoisena. Minä pärjään ihan hyvin ilman miellytettäviä ihmisiäkin, niistä miellyttämistä tarvitsevista ihmisistä en olisi niinkään varma... - Oasis
Noh, kirjoitti:
siinähän se nyt tulikin. Sinä et ole luonnoltaan erakko ja minulla taas on taipumusta erakoitua, vaikka minusta voi toisenlaisen kuvankin saada. En usko oman henkisen hyvinvointinsa ulkoistamiseen muille ihmisille, en edes niille ns. sydänystäville. Tosin ei nämä mun hyvät ystävätkään siihen usko. Siksi kai ollaankin hyviä ystäviä keskenämme edelleen.
Minusta on ihan ok miellyttää toista ihmistä tai ihmisiä kun ne ihmiset ovat miellyttäviä muutenkin. Mutta miellyttäminen siitä syystä, että itsestäni pidettäisi... Sellaiseen ei minusta ole. En näe sellaista vaivan arvoisena. Minä pärjään ihan hyvin ilman miellytettäviä ihmisiäkin, niistä miellyttämistä tarvitsevista ihmisistä en olisi niinkään varma...Ei omaa hyvinvointiaan saakaan ulkoistaa muille, vasten omia kasvoja se kuitenkin lämähtäisi ennemmin tai myöhemmin. Se, että tarvitsee muita ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ottaisi vastuuta omasta elämästään tai hyvinvoinnista.
Ahdistaako yksin oleminen sinua koskaan vaikka luonteeltasi olisitkin enemmän erakko? - Joskus nuorempana
Oasis kirjoitti:
Ei omaa hyvinvointiaan saakaan ulkoistaa muille, vasten omia kasvoja se kuitenkin lämähtäisi ennemmin tai myöhemmin. Se, että tarvitsee muita ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ottaisi vastuuta omasta elämästään tai hyvinvoinnista.
Ahdistaako yksin oleminen sinua koskaan vaikka luonteeltasi olisitkin enemmän erakko?on vähän ahdistanutkin, mutta ne on ollut ohimeneviä tiloja. Nuorempana sitä vielä etsi paikkaansa ihmisten joukossa ja oli kai jonkinlainen tarve kuulua johonkin. Mitä vanhemmaksi on tullut, sen vähäisemmäksi on käynyt se tarve kuulua johonkin ja nykyisin sitä ei ole enää ollenkaan. Voin tulla, olla ja mennä ilman että kuuluu mihinkään. Näin on hyvä. Mutta niin kuin pääsääntöisesti minua ei yksin oleminen ahdista. Enemmän ahdistaa ei toivottu seura.
Tosin ymmärrän kyllä sinun ahdistuksesi. Ei ne erot ole ikinä helppoja, kaikkein vähiten silloin kun ei ole itse ollut sitä eroa haluava osapuoli. - Oasis
Joskus nuorempana kirjoitti:
on vähän ahdistanutkin, mutta ne on ollut ohimeneviä tiloja. Nuorempana sitä vielä etsi paikkaansa ihmisten joukossa ja oli kai jonkinlainen tarve kuulua johonkin. Mitä vanhemmaksi on tullut, sen vähäisemmäksi on käynyt se tarve kuulua johonkin ja nykyisin sitä ei ole enää ollenkaan. Voin tulla, olla ja mennä ilman että kuuluu mihinkään. Näin on hyvä. Mutta niin kuin pääsääntöisesti minua ei yksin oleminen ahdista. Enemmän ahdistaa ei toivottu seura.
Tosin ymmärrän kyllä sinun ahdistuksesi. Ei ne erot ole ikinä helppoja, kaikkein vähiten silloin kun ei ole itse ollut sitä eroa haluava osapuoli.Niin... Päätös erosta oli kyllä hyvin yksipuolinen. Luulin löytäneeni paikkani ja vihdoin asettuneeni, mutta nyt joudun etsimään paikkani uudelleen halusin tai en.
Onko yksinolo ollut sinulle aina luontevaa? Olen kasvanut suht isossa perheessä, minulla on aina ollut paljon ystäviä jne ja vaikka tämä aloitus on nimenomaan tarpeesta saada olla yksin, kaipaan silti ihmisiä lähelleni ja ajatus elämästä ihan yksin on vähintäänkin pelottava. Enkä tarkoita siis välttämättä parisuhdetta. - Tiedän tunteen,
Oasis kirjoitti:
Niin... Päätös erosta oli kyllä hyvin yksipuolinen. Luulin löytäneeni paikkani ja vihdoin asettuneeni, mutta nyt joudun etsimään paikkani uudelleen halusin tai en.
Onko yksinolo ollut sinulle aina luontevaa? Olen kasvanut suht isossa perheessä, minulla on aina ollut paljon ystäviä jne ja vaikka tämä aloitus on nimenomaan tarpeesta saada olla yksin, kaipaan silti ihmisiä lähelleni ja ajatus elämästä ihan yksin on vähintäänkin pelottava. Enkä tarkoita siis välttämättä parisuhdetta.olen itsekin joskus menneisyydessä pari kertaa uskonut löytäneeni paikkani, mutta ilmiselvästi uskoin väärin. Tai nyt jälkeenpäin ajatellen, halusin silloin uskoa niin enkä uskonut ilmiselviä merkkejä ettei se niin ollut. Elämäni helpottui huomattavasti kun ymmärsin sen, että minulle ei ole sellaista paikkaa mihin kuuluisin. Ei sillä tavalla kuin se yleisesti suurimmalla osalla ihmisistä on. Minun paikkani on olla siinä missä olen nyt ja omilla ehdoillani. Sillä tavalla olen myös muille läsnä parhaalla mahdollisella tavalla. Riittävän lähellä, mutta silti sopivan välimatkan päässä. Tällä tavalla on kaikilla hyvä olla, minulla ja läheisilläni.
Yksinolo ei ole oikeastaan ikinä ollut minulle millään tavalla pelottavaa tai ahdistavaa. Noin 16-vuotiaana olin olosuhteista johtuen aika yksin melkein vuoden ja se vahvisti sitä entisestään. Ihmisten olemassaolo ympärilläni on riittävää etten tuntisi olevani täysin yksin. Mun ei tarvi kun katsoa ikkunasta ulos mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ja näen ihmisiä. Sellaista se on isommassa kaupungissa. Saa olla yksin kun niin haluaa ja seuraakin löytyy tarvittessa. Mitä muuta yksi ihminen tarvitsee. Joten siinä mielessä on yksinolo minulle aika luontevaa, joskin ihmisten joukossakin olo sosiaalisena yksilönä menee yhtä luontevasti. Minulle nämä asiat ovat aia pitälti valintakysymyksiä. Ymmärrän sen, että kaikille se ei niin ole. Mikä on tavallaan surullista, mutta sellaista se on. On aina ollut ja taitaa nykyaikana olla vaan pahenemaan päin. Epäluulo ja -usko muita kohtaan on kai kasvanut aikalailla eikä meidän nykyinen meno yhteiskunnassa oikein kannustaa päinvastaiseen. Jokainen nähdään mahdollisena kilpailijana tai hyödyllisenä kulutustavarana ja meno on sitten sen mukaista. Tiedän tunteen, kirjoitti:
olen itsekin joskus menneisyydessä pari kertaa uskonut löytäneeni paikkani, mutta ilmiselvästi uskoin väärin. Tai nyt jälkeenpäin ajatellen, halusin silloin uskoa niin enkä uskonut ilmiselviä merkkejä ettei se niin ollut. Elämäni helpottui huomattavasti kun ymmärsin sen, että minulle ei ole sellaista paikkaa mihin kuuluisin. Ei sillä tavalla kuin se yleisesti suurimmalla osalla ihmisistä on. Minun paikkani on olla siinä missä olen nyt ja omilla ehdoillani. Sillä tavalla olen myös muille läsnä parhaalla mahdollisella tavalla. Riittävän lähellä, mutta silti sopivan välimatkan päässä. Tällä tavalla on kaikilla hyvä olla, minulla ja läheisilläni.
Yksinolo ei ole oikeastaan ikinä ollut minulle millään tavalla pelottavaa tai ahdistavaa. Noin 16-vuotiaana olin olosuhteista johtuen aika yksin melkein vuoden ja se vahvisti sitä entisestään. Ihmisten olemassaolo ympärilläni on riittävää etten tuntisi olevani täysin yksin. Mun ei tarvi kun katsoa ikkunasta ulos mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ja näen ihmisiä. Sellaista se on isommassa kaupungissa. Saa olla yksin kun niin haluaa ja seuraakin löytyy tarvittessa. Mitä muuta yksi ihminen tarvitsee. Joten siinä mielessä on yksinolo minulle aika luontevaa, joskin ihmisten joukossakin olo sosiaalisena yksilönä menee yhtä luontevasti. Minulle nämä asiat ovat aia pitälti valintakysymyksiä. Ymmärrän sen, että kaikille se ei niin ole. Mikä on tavallaan surullista, mutta sellaista se on. On aina ollut ja taitaa nykyaikana olla vaan pahenemaan päin. Epäluulo ja -usko muita kohtaan on kai kasvanut aikalailla eikä meidän nykyinen meno yhteiskunnassa oikein kannustaa päinvastaiseen. Jokainen nähdään mahdollisena kilpailijana tai hyödyllisenä kulutustavarana ja meno on sitten sen mukaista.>Jokainen nähdään mahdollisena kilpailijana tai hyödyllisenä kulutustavarana ja meno on sitten sen mukaista.>
Tuon takia menettää osan ystävistäänkin. On turvallisempaa olla ystävä, kun toisellakin on puoliso. Enkä minä voi moittia heitä. Eikö se olekin juuri sen oman onnen turvaamista! Juttelin eilen vanhan ystäväni kanssa, joka ei meinannut millään uskoa, etten ollut ns. löytänyt uutta. Sekin tuntuu vieraalta ajatukselta, että käyttäisin jotakin ihmistä vain lievittääkseni yksinäisyyttä. Tavallaan siis hyötyisimme molemmat..
Saan siis tehdä ihan mitä ikinä haluan. Eivätkö juuri eräät tuntemani eronneet ihmiset ole puhuneet tästä? Esim. minun eronnut tätini mainitsi, että voi tarjota itseleen joskus jotain extraa. No voi Jessus, minä ajattelin. No olipa miten tahansa, en keksi itselleni käyttöä, kun en sovi tuohon muottiin.- Se mitä itse
sxthsens kirjoitti:
>Jokainen nähdään mahdollisena kilpailijana tai hyödyllisenä kulutustavarana ja meno on sitten sen mukaista.>
Tuon takia menettää osan ystävistäänkin. On turvallisempaa olla ystävä, kun toisellakin on puoliso. Enkä minä voi moittia heitä. Eikö se olekin juuri sen oman onnen turvaamista! Juttelin eilen vanhan ystäväni kanssa, joka ei meinannut millään uskoa, etten ollut ns. löytänyt uutta. Sekin tuntuu vieraalta ajatukselta, että käyttäisin jotakin ihmistä vain lievittääkseni yksinäisyyttä. Tavallaan siis hyötyisimme molemmat..
Saan siis tehdä ihan mitä ikinä haluan. Eivätkö juuri eräät tuntemani eronneet ihmiset ole puhuneet tästä? Esim. minun eronnut tätini mainitsi, että voi tarjota itseleen joskus jotain extraa. No voi Jessus, minä ajattelin. No olipa miten tahansa, en keksi itselleni käyttöä, kun en sovi tuohon muottiin.olen lyhyen elämäni aikana oppinut on se, että aina kun turvautuu toiseen tai toisiin ihmisiin, joutuu lopulta aina pettymään. Ensiksi muihin ja lopulta itseensä siksi, että turvautui ja rakensi elämäänsä niiden varaan alunperin. Muutama kerta piti samanlainen rundi läpi käydä ennen kun uskoi, että sama lopputulos siitä seuraa.
Lopulta ei sitä voi eikä ole järkevää rakentaa elämäänsä ja turvautua keneenkään muun varaan kuin itsensä. Jos se ei ole jollekin ongelma, on tervetullut kulkemaan rinnallaan ja jakamaan elämänsä sillä tavalla. Jos se taas on ongelma, on aina vapaa lähtemään. En tiedä mistä tai kenen toimesta kahden ihmisen välisestä rakkaudesta on tullut jonkinlainen vankila. Enkä edes halua tietää. Minulle rakkaus merkitsee vapautta. Vapautta itselleni ja vapautta rakastetullenikin. En näe sille mitään muuta vaihtehtoa.
Uskoisin, että jotkut teistä on jonkinlaisen lohduttavan musiikin tarpeessa. Minulle on paskempina aikoina ihmiset olleet lopulta aika surkeita lohduttajia, mutta musiikki taas sitäkin parempi ja ymmärtäväisempi.
http://www.youtube.com/watch?v=5rgpSSKQ7EA&list=PL2D418E1D8E9657E7 Se mitä itse kirjoitti:
olen lyhyen elämäni aikana oppinut on se, että aina kun turvautuu toiseen tai toisiin ihmisiin, joutuu lopulta aina pettymään. Ensiksi muihin ja lopulta itseensä siksi, että turvautui ja rakensi elämäänsä niiden varaan alunperin. Muutama kerta piti samanlainen rundi läpi käydä ennen kun uskoi, että sama lopputulos siitä seuraa.
Lopulta ei sitä voi eikä ole järkevää rakentaa elämäänsä ja turvautua keneenkään muun varaan kuin itsensä. Jos se ei ole jollekin ongelma, on tervetullut kulkemaan rinnallaan ja jakamaan elämänsä sillä tavalla. Jos se taas on ongelma, on aina vapaa lähtemään. En tiedä mistä tai kenen toimesta kahden ihmisen välisestä rakkaudesta on tullut jonkinlainen vankila. Enkä edes halua tietää. Minulle rakkaus merkitsee vapautta. Vapautta itselleni ja vapautta rakastetullenikin. En näe sille mitään muuta vaihtehtoa.
Uskoisin, että jotkut teistä on jonkinlaisen lohduttavan musiikin tarpeessa. Minulle on paskempina aikoina ihmiset olleet lopulta aika surkeita lohduttajia, mutta musiikki taas sitäkin parempi ja ymmärtäväisempi.
http://www.youtube.com/watch?v=5rgpSSKQ7EA&list=PL2D418E1D8E9657E7Se oli ehdottoman kaunista ja lohduttavaa. Kiitos.
Ymmärrän kyllä, että tämä viimeisin kriisiytyminen johtuu siitä, että tärkein tehtäväni on lähes täytetty. Laitoin kaiken peliin, että suojasin lastani, mutta olin niin suojaton turvaamaan samalla itseäni.
En ole varma mitä vapaudella tarkoitat. Onko se juuri sitä, mistä kaikki puhuvat ja mitä en ole itse vielä löytänyt: vapautta mennä uusiin suhteisiin ja hylätä vanhoja käden viittauksella? Minä en itse oikeastaan haluaisi sellaista, mutta oikeastaan mitään muutakaan ei ole tehtävissä.- Hyvää yötä
sxthsens kirjoitti:
Se oli ehdottoman kaunista ja lohduttavaa. Kiitos.
Ymmärrän kyllä, että tämä viimeisin kriisiytyminen johtuu siitä, että tärkein tehtäväni on lähes täytetty. Laitoin kaiken peliin, että suojasin lastani, mutta olin niin suojaton turvaamaan samalla itseäni.
En ole varma mitä vapaudella tarkoitat. Onko se juuri sitä, mistä kaikki puhuvat ja mitä en ole itse vielä löytänyt: vapautta mennä uusiin suhteisiin ja hylätä vanhoja käden viittauksella? Minä en itse oikeastaan haluaisi sellaista, mutta oikeastaan mitään muutakaan ei ole tehtävissä.Usein kuulee puhuttuvan vapaudesta, mutta kai sitä harvempi vaan tietää mitä sillä tarkoitetaan. En ala selittämää auki käsityksiäni vapaudesta minäkään. Sen verran vaan, ettei vapautta ole se mitä vapaudeksi määritellään. Sellainen on parhaimmillaankin haalea heijastus vapaudesta, ei muuta.
Käsittääkseni lapsesi alkaa olla jo riittävän vanha suojatakseen itse itseään. Sinun suojaamisesi vaikutus on voinut olla juuri päinvastinen mitä odotit sen olevan. Lapsia ei pidä aliarvioida. Lapset ovat paljon fiksumpia kuin mitä vanhemmat voivat kuvitella. Monilla vanhemmilla näyttäisi olevan lyhyt muisti, eivät muista minkälaista oli olla lapsi ja nuori. Tai sitten ne vaan kierrättää vahinkoa. Kieltävät omilta lapsiltaan lapsuden ja nuoruuden, koska niinhän heiltäkin se kiellettiin... Mutta ennen kaikkea lapsille ei pidä valehdella. Voi jättää asioita kertomatta, mutta valehteleminen ei kannata. Kyllä kersat haistaa valheet ja jos ei haista niin vielä pahempaa on se, että he alkaa uskomaan niihin...
:)... Minä poikkean aina tehtävästäni. En pidä velvollisuuksista tai muista vastaavista, mutta pakkohan jotkut niistä on hoitaa. Jotkut yhteiskunnan ja jotkut elämän asettamat. En haluaisi enää hoitaa niitä elämän asettamia, mutta elämä ei näytä antavan minulle siinä vaihtoehtoja. Toisaalta mitä mä täs valitan. Olen velkaa elämälle kaikesta siitä mitä olen nyt ja elämä pyytää minulta kuitenkin lopulta aika vähän. Joten...
http://www.youtube.com/watch?v=ijxk-fgcg7c - Oasis
Hyvää yötä kirjoitti:
Usein kuulee puhuttuvan vapaudesta, mutta kai sitä harvempi vaan tietää mitä sillä tarkoitetaan. En ala selittämää auki käsityksiäni vapaudesta minäkään. Sen verran vaan, ettei vapautta ole se mitä vapaudeksi määritellään. Sellainen on parhaimmillaankin haalea heijastus vapaudesta, ei muuta.
Käsittääkseni lapsesi alkaa olla jo riittävän vanha suojatakseen itse itseään. Sinun suojaamisesi vaikutus on voinut olla juuri päinvastinen mitä odotit sen olevan. Lapsia ei pidä aliarvioida. Lapset ovat paljon fiksumpia kuin mitä vanhemmat voivat kuvitella. Monilla vanhemmilla näyttäisi olevan lyhyt muisti, eivät muista minkälaista oli olla lapsi ja nuori. Tai sitten ne vaan kierrättää vahinkoa. Kieltävät omilta lapsiltaan lapsuden ja nuoruuden, koska niinhän heiltäkin se kiellettiin... Mutta ennen kaikkea lapsille ei pidä valehdella. Voi jättää asioita kertomatta, mutta valehteleminen ei kannata. Kyllä kersat haistaa valheet ja jos ei haista niin vielä pahempaa on se, että he alkaa uskomaan niihin...
:)... Minä poikkean aina tehtävästäni. En pidä velvollisuuksista tai muista vastaavista, mutta pakkohan jotkut niistä on hoitaa. Jotkut yhteiskunnan ja jotkut elämän asettamat. En haluaisi enää hoitaa niitä elämän asettamia, mutta elämä ei näytä antavan minulle siinä vaihtoehtoja. Toisaalta mitä mä täs valitan. Olen velkaa elämälle kaikesta siitä mitä olen nyt ja elämä pyytää minulta kuitenkin lopulta aika vähän. Joten...
http://www.youtube.com/watch?v=ijxk-fgcg7cLuin keskustelunne vapaudesta ja se jäi mietityttämään. Itse olen luonteeltani ollut aina hyvin itsenäinen enkä kaipaa ketään määräilemään. En myöskään halua itse määräillä ihmistä, jonka kanssa olisi tarkoitus jakaa elämä vaan haluan tasapainoisen suhteen, jossa kummallakin on tilaa olla oma itsensä. Tietynlainen vapauden tunne on juuri sitä mitä kaipaan suhteessa, vaikka olisikin sielustaan sitoutunut toiseen.
Luulin, että olin "vapaa", koska aidosti halusin olla exäni kanssa. En lapsen takia, en taloudellisista syistä vaan koska siinä oli hyvä. Koin olevani itsenäinen, vaikka olin täysin sitoutunut perheeseemme. Nyt kuitenkin huomaan, miten kiinni olin toisessa ihmisessä. Jollen olisi ollut, en kai olisi pudonnut niin korkealta...
Ei kai suhteessa ole mahdollista olla täysin vapaa. Olipa kyseessä kuinka itsenäiset ihmiset tahansa, sitä kuitenkin rakentaa tulevaisuuttaan tavallaan toisen varaan. On unelmia yhteisestä tulevaisuudesta, ajatus siitä mihin ollaan menossa jne ja se sitoo tunnetasolla toiseen ihmisen vaikka olisi kuinka itsenäinen.
En taida osaa selittää kovinkaan selkeästi sitä, mitä ajan takaa. Oli tässä vielä hetki sitten jokin punainen lanka mutta kadotin langan pään. Tätä ne unettomat yöt teettää... - Kyllä vapaa tietää
Oasis kirjoitti:
Luin keskustelunne vapaudesta ja se jäi mietityttämään. Itse olen luonteeltani ollut aina hyvin itsenäinen enkä kaipaa ketään määräilemään. En myöskään halua itse määräillä ihmistä, jonka kanssa olisi tarkoitus jakaa elämä vaan haluan tasapainoisen suhteen, jossa kummallakin on tilaa olla oma itsensä. Tietynlainen vapauden tunne on juuri sitä mitä kaipaan suhteessa, vaikka olisikin sielustaan sitoutunut toiseen.
Luulin, että olin "vapaa", koska aidosti halusin olla exäni kanssa. En lapsen takia, en taloudellisista syistä vaan koska siinä oli hyvä. Koin olevani itsenäinen, vaikka olin täysin sitoutunut perheeseemme. Nyt kuitenkin huomaan, miten kiinni olin toisessa ihmisessä. Jollen olisi ollut, en kai olisi pudonnut niin korkealta...
Ei kai suhteessa ole mahdollista olla täysin vapaa. Olipa kyseessä kuinka itsenäiset ihmiset tahansa, sitä kuitenkin rakentaa tulevaisuuttaan tavallaan toisen varaan. On unelmia yhteisestä tulevaisuudesta, ajatus siitä mihin ollaan menossa jne ja se sitoo tunnetasolla toiseen ihmisen vaikka olisi kuinka itsenäinen.
En taida osaa selittää kovinkaan selkeästi sitä, mitä ajan takaa. Oli tässä vielä hetki sitten jokin punainen lanka mutta kadotin langan pään. Tätä ne unettomat yöt teettää...milloin on vapaa. Tietää senkin milloin hänen vapauttaan yritetään rajoittaa. Tietää senkin milloin rajoittaa sitä itse. Suhteessa on vapaa silloin kun ei koe olevan vankilassa. Silloin kun suhde alkaa tuntumaan vankilalta, ei taida olla enää vapaa. Luulisin niin...Ei sitä vapauden olemusta kannata erityisemmin miettiä. Mitä enemmän sitä miettii ja määritellä yrittää, sen enemmän itseän ajatustensa vankilaan kahlitsee. Se riittää kun tietää mitä vapaus ei ole...
Toisille, ehkä suurimmalle osalle se voi sopiakin, se toisen varaan elämänsä rakentaminen. Minä olen itseni kohdalla kokemuksen myötä todennut sen, että minulle sellainen ei sovi. Enkä minä nyt väitä olevani täysin vapaa muista ihmisistä, koska silloin valehtelisin. Olen niin kaikki muutkin riippuvainen muista ihmisistä. Me kaikki tarvitsemme jollain tavalla toisiamme selvitäkseen päivästä toiseen. Mutta se onkin eri asia mistä täällä ylempänä kirjoitin.
Tuskinpa sinun tilanteessa kovin hyvin saa ajatuksiaan riviin. Ne kun nyt varmaan harhailee vähän sinne sun tänne epäjärjestyksessä. Siihen nähden olet saanut purettua itseäsi tänne hyvin. En ala tässä latelemaan sinulle mitään latteuksia niin kuin "voimia", "haleja" ja kaikkein vähiten niitä "jaxuhaleja". Ne on tässä vaiheessa lopulta sellaisia hyvin teennäisiä ja merkityksetömiä sanoja mitkä sanotaan koska niin kuuluu sanoa. Ei ne sanat niitä paskoja fiilareita miksikään muuta. Aika on ainoa mikä siihen auttaa. Mitä suuremmat tunteet, sen enemmän aikaa siihen menee. En ala valehtelemaan siinäkään, että kyllä tää tästä kohta iloksi muuttuu. Ei muutu. Ei kovin nopeasti. Näissä tilanteissa on ne omat vaiheet mitkä on vaan käytävä läpi. Mitään ei pidä jättää käymättä, koska se käymättä jääneen vaiheen tulee aina löytämään edestään jossain vaiheessa keskeneräisenä. Senkin tietää kun tulee sen tien päätepisteeseen, sitä ei voi olla tietämättä. Ja niinkuin ylempänä kirjoitin, ei lapselle kannata valehdella. Voi jättää joitakin asioita kertomatta, mutta valehdella ei kannata. Annostelee hänelle totuutta tapahtuneesta sopivin annoksin sopivina ajankohtina. Uskon, että tiedät itse mitkä ne sopivat annokset ja ajankohdat on... - Oasis
Kyllä vapaa tietää kirjoitti:
milloin on vapaa. Tietää senkin milloin hänen vapauttaan yritetään rajoittaa. Tietää senkin milloin rajoittaa sitä itse. Suhteessa on vapaa silloin kun ei koe olevan vankilassa. Silloin kun suhde alkaa tuntumaan vankilalta, ei taida olla enää vapaa. Luulisin niin...Ei sitä vapauden olemusta kannata erityisemmin miettiä. Mitä enemmän sitä miettii ja määritellä yrittää, sen enemmän itseän ajatustensa vankilaan kahlitsee. Se riittää kun tietää mitä vapaus ei ole...
Toisille, ehkä suurimmalle osalle se voi sopiakin, se toisen varaan elämänsä rakentaminen. Minä olen itseni kohdalla kokemuksen myötä todennut sen, että minulle sellainen ei sovi. Enkä minä nyt väitä olevani täysin vapaa muista ihmisistä, koska silloin valehtelisin. Olen niin kaikki muutkin riippuvainen muista ihmisistä. Me kaikki tarvitsemme jollain tavalla toisiamme selvitäkseen päivästä toiseen. Mutta se onkin eri asia mistä täällä ylempänä kirjoitin.
Tuskinpa sinun tilanteessa kovin hyvin saa ajatuksiaan riviin. Ne kun nyt varmaan harhailee vähän sinne sun tänne epäjärjestyksessä. Siihen nähden olet saanut purettua itseäsi tänne hyvin. En ala tässä latelemaan sinulle mitään latteuksia niin kuin "voimia", "haleja" ja kaikkein vähiten niitä "jaxuhaleja". Ne on tässä vaiheessa lopulta sellaisia hyvin teennäisiä ja merkityksetömiä sanoja mitkä sanotaan koska niin kuuluu sanoa. Ei ne sanat niitä paskoja fiilareita miksikään muuta. Aika on ainoa mikä siihen auttaa. Mitä suuremmat tunteet, sen enemmän aikaa siihen menee. En ala valehtelemaan siinäkään, että kyllä tää tästä kohta iloksi muuttuu. Ei muutu. Ei kovin nopeasti. Näissä tilanteissa on ne omat vaiheet mitkä on vaan käytävä läpi. Mitään ei pidä jättää käymättä, koska se käymättä jääneen vaiheen tulee aina löytämään edestään jossain vaiheessa keskeneräisenä. Senkin tietää kun tulee sen tien päätepisteeseen, sitä ei voi olla tietämättä. Ja niinkuin ylempänä kirjoitin, ei lapselle kannata valehdella. Voi jättää joitakin asioita kertomatta, mutta valehdella ei kannata. Annostelee hänelle totuutta tapahtuneesta sopivin annoksin sopivina ajankohtina. Uskon, että tiedät itse mitkä ne sopivat annokset ja ajankohdat on...Viisaita sanoja sinulta... Kiitos niistä.
Paljon on työtä vielä edessä eikä ole mitään reseptiä, mitä noudattamalla kaikki muuttuu taas hyväksi. Kuten sanoit, niin kaikki tsemppaukset tuntuu latteilta vaikka tiedänkin, että läheiseni sanovat ne aidosti välittäen. Mutta tilanne on juuri niin paskamainen kuin se on eikä mitkään sanat sitä miksikään muuta. Keskusteleminen sydänystävien kanssa kyllä helpottaa oloa, niiden jotka ovat nähneet skitsoimmat hetkeni ja silti pitävät minua ihanana...
Aika vain auttaa, olet oikeassa ja se, että löydän jostain voiman käsitellä kaiken loppuun asti. Eron jälkeen itkin joka ikinen päivä 2,5kk. En välillä edes huomannut itkeväni, päivä alkoi itkulla ja loppui itkuun. Kunnes yhtenä päivänä huomasin, että selvisin päivästä vuodattamatta kyyneltäkään. Moinen pillittäminen kuulostaa säälittävältä, mutta tuo yksi päivä ilman itkua antaa jollain tavalla voimaa tähänkin päivään. Se muistuttaa, että kyllä se itkukin joskus loppuu vaikka vielä se kyynelvirta ei olekaan tyrehtynyt.
Ja lapselle en ole missään vaiheessa valehdellut tai kertonut mitään "satuja". Hän on pieni vielä, ei ymmärrä aikuisten asioita eikä hänen kuulukaan kantaa vanhempiensa murheita, mutta tilanteesta kyllä puhun iän mukaisesti, annan lapsen vapaasti ikävöidä isäänsä ja puhua hänestä jne. ja yritän olla herkkä hänen tunnetiloilleen, jotta osaisin reagoida niihin oikealla tavalla. Voi tosin olla, että lapsi iästä huolimattaan osaa reagoida paremmin minun tunnetiloilleen... Lapset ovat usein vanhempiaan fiksumpia. Oasis kirjoitti:
Viisaita sanoja sinulta... Kiitos niistä.
Paljon on työtä vielä edessä eikä ole mitään reseptiä, mitä noudattamalla kaikki muuttuu taas hyväksi. Kuten sanoit, niin kaikki tsemppaukset tuntuu latteilta vaikka tiedänkin, että läheiseni sanovat ne aidosti välittäen. Mutta tilanne on juuri niin paskamainen kuin se on eikä mitkään sanat sitä miksikään muuta. Keskusteleminen sydänystävien kanssa kyllä helpottaa oloa, niiden jotka ovat nähneet skitsoimmat hetkeni ja silti pitävät minua ihanana...
Aika vain auttaa, olet oikeassa ja se, että löydän jostain voiman käsitellä kaiken loppuun asti. Eron jälkeen itkin joka ikinen päivä 2,5kk. En välillä edes huomannut itkeväni, päivä alkoi itkulla ja loppui itkuun. Kunnes yhtenä päivänä huomasin, että selvisin päivästä vuodattamatta kyyneltäkään. Moinen pillittäminen kuulostaa säälittävältä, mutta tuo yksi päivä ilman itkua antaa jollain tavalla voimaa tähänkin päivään. Se muistuttaa, että kyllä se itkukin joskus loppuu vaikka vielä se kyynelvirta ei olekaan tyrehtynyt.
Ja lapselle en ole missään vaiheessa valehdellut tai kertonut mitään "satuja". Hän on pieni vielä, ei ymmärrä aikuisten asioita eikä hänen kuulukaan kantaa vanhempiensa murheita, mutta tilanteesta kyllä puhun iän mukaisesti, annan lapsen vapaasti ikävöidä isäänsä ja puhua hänestä jne. ja yritän olla herkkä hänen tunnetiloilleen, jotta osaisin reagoida niihin oikealla tavalla. Voi tosin olla, että lapsi iästä huolimattaan osaa reagoida paremmin minun tunnetiloilleen... Lapset ovat usein vanhempiaan fiksumpia.Tuo itkeminen tuli tutuksi, 24/7 (ellen ihmisiä tavannut), sillä lähdin itse pois ensin kotoa ja laitoin eron vireille. Palasin kuitenkin kotiin vajaan puolen vuoden päästä pojan syntymäpäiville, jolloin hän pyysi että jäisin seuraavaksikin yöksi. Oikeastaan palasin tyhjään kotiin ja heräsin siihen että poikani ja ystävänsä iloitsivat sänkyni ympärillä että "HÄN ON" palannut! :) Niinpä jäin "Lumikiksi" naisen hylkäämään taloon keskenkasvuisille. Koti muistutti poikaboxia, tyhjiä pulloja kaikkialla ja koira voi heikosti. Siivosin ja hoidin, ja päätin jäädä. Mieheni ei välittänyt tämän kuullesssaan enää vastuustaan, vaan katosi helpottuneena teilleen.
Ei ollut juuri juteltavaa isästään, koska hän ei halunnut olla kanssani puheyhteyksissä. Hän kävi silloin tällöin käymässä ja olemassa kuin kotonaan kuin ei mitään.. Poikani ei myöskään halunnut jutella isästään. Hän oli ehdottoman jyrkkä keskustelemista kohtaan, vaikka ammattilaisten mukaan minun olisi pitänyt. Tosin heidän mukaansa vasta 24vuotias on riittävän aikuinen muodostamaan omia mielipiteitään.
Poika on perinyt umpinaisen mielensä sekä isältään, että äidiltään. Voi lapsiparkaa, mutta hänellä on tahtoa ja lujuutta valita omaansa. Viimeksi hän muistutti, että on ollut aina sitä mieltä, että työpaikkani lähellä asuminen olisi minulle parasta. Lisäksi hän tarvitsee nyt isäänsä ja sitä miehen mallia, joten olen päättänyt lähteä/lähtenyt jälleen pois. On kurjaa, koska minä halusin pitää perheeni, edes poikani ja kotini, mutten työni vuoksi pysty.sxthsens kirjoitti:
Tuo itkeminen tuli tutuksi, 24/7 (ellen ihmisiä tavannut), sillä lähdin itse pois ensin kotoa ja laitoin eron vireille. Palasin kuitenkin kotiin vajaan puolen vuoden päästä pojan syntymäpäiville, jolloin hän pyysi että jäisin seuraavaksikin yöksi. Oikeastaan palasin tyhjään kotiin ja heräsin siihen että poikani ja ystävänsä iloitsivat sänkyni ympärillä että "HÄN ON" palannut! :) Niinpä jäin "Lumikiksi" naisen hylkäämään taloon keskenkasvuisille. Koti muistutti poikaboxia, tyhjiä pulloja kaikkialla ja koira voi heikosti. Siivosin ja hoidin, ja päätin jäädä. Mieheni ei välittänyt tämän kuullesssaan enää vastuustaan, vaan katosi helpottuneena teilleen.
Ei ollut juuri juteltavaa isästään, koska hän ei halunnut olla kanssani puheyhteyksissä. Hän kävi silloin tällöin käymässä ja olemassa kuin kotonaan kuin ei mitään.. Poikani ei myöskään halunnut jutella isästään. Hän oli ehdottoman jyrkkä keskustelemista kohtaan, vaikka ammattilaisten mukaan minun olisi pitänyt. Tosin heidän mukaansa vasta 24vuotias on riittävän aikuinen muodostamaan omia mielipiteitään.
Poika on perinyt umpinaisen mielensä sekä isältään, että äidiltään. Voi lapsiparkaa, mutta hänellä on tahtoa ja lujuutta valita omaansa. Viimeksi hän muistutti, että on ollut aina sitä mieltä, että työpaikkani lähellä asuminen olisi minulle parasta. Lisäksi hän tarvitsee nyt isäänsä ja sitä miehen mallia, joten olen päättänyt lähteä/lähtenyt jälleen pois. On kurjaa, koska minä halusin pitää perheeni, edes poikani ja kotini, mutten työni vuoksi pysty.Ai niin se vapaus. En oikeastaan koskaan tuntenut olevani vapaa. Miehelläni oli aina töitä ja kodinhoito jäi minun vastuulle, minkä teinkin mielelläni. Meillä oli vuosittain riitaa siitä, ettei hän viettänyt lomaa kanssamme. Hänen mielestään haastoin aina riittaa samasta aiheesta.
Ok. Nyt on tietenkin selvinnyt, että hänen lomansa kuluivat hänen omiin lomiinsa. Syytöksistäni mielensä pahoittaneena hän olikin kysynyt pojalta, oliko hän siitä kärsinyt. No ei tietenkään, oli poika vastannut. Mutta miksi olisikaan, sillä minä ja poikamme vietimme aina kaksistaan lomaa. Vein häntä tapahtumiin ja ystäville laneihin yms. Vain minä jäin kaipaamaan jotakin. Summarummarum: meillä ei ollut mitään yhteistä, joten kasvoimme erilleen hänen mielestä.
"Miten sinä vietät aikaa yksin? Missä saat olla täysin rauhassa ilman mitään keskeytyksiä?"
-En kyllä edes muista, että koska olisi viimeksi saanut olla oikeasti täysin yksin...varmaan salilla kun välillä tulee treenattua aamu 2 ja 5 välisenä aikana.. X)
Mutta aivan liian harvoin saa olla TODELLA yksin ja keskittyä vain itseensä...- Oasis
Kaipaisitko enemmän yksinoloa ja jos kaipaat, miten sen ajan viettäisit?
Oasis kirjoitti:
Kaipaisitko enemmän yksinoloa ja jos kaipaat, miten sen ajan viettäisit?
Ihanteellista olisi jos saisi aikaa esim yksin käyskennellä luonnossa.. =)
- Oasis
TheOne kirjoitti:
Ihanteellista olisi jos saisi aikaa esim yksin käyskennellä luonnossa.. =)
Hiljainen metsä, jossa ainoat äänet olisivat puunlehtien humina ja puron solina kuulostaisi aivan ihanalta... Ehkä lähdenkin vaeltamaan jonnekin sivistyksen ulottumattomiin.
Siellä ainakin saisi olla yksin :) Oasis kirjoitti:
Hiljainen metsä, jossa ainoat äänet olisivat puunlehtien humina ja puron solina kuulostaisi aivan ihanalta... Ehkä lähdenkin vaeltamaan jonnekin sivistyksen ulottumattomiin.
Siellä ainakin saisi olla yksin :)Mun suosikkipaikka ajatuksissani on pieni venepoukama kallion suojassa pienellä hiekkarannalla. Raivasin sen itse pohjakivistä avoimeksi pojalle. Sen pienen hiekkarannan päälle kaareutui haapa, joha humisi tuulessa.
- Hossi The Orkkis
Eipä sitä perheellisenä pahemmin omasta ajasta saa nauttia vaikkakin tarvetta sille olisi. Enää ei rauhassa oikein saa olla kun töissä, salilla ja joskus mökillä.
- Oasis
Kaipaisitko enemmän omaa aikaa? Jos kaipaat niin miten sen käyttäisit?
Ei taida omassa rauhassa olemisen tarvetta löytyä Maslowin sedän tarvehierarkiasta. On se silti tärkeä juttu. Minä ainakin tarvin yksin olemista. Moneenkin tarkoitukseen; kelaamaan pinnalla olevia asioita, akkujen lataamiseen ym. Vastapaino sosiaaliselle puolelleni. Hyvää tarkoittavat ihmiset on sellasilla hetkillä rasite. Luulen, että useimmat kuitenkin ymmärtää, jos sanoo ettei nyt ole hyvä hetki.
Ensimmäinen juttu on laittaa puhelin kiinni/äänettömälle. Toinen on olla menemättä lukemaan sähköposteja ja fb:tä. Sillä pärjää jo aika pitkälle.- Oasis
Ennen nautin pienistä omista hetkistä sopivassa määrin. Ennen kaikki oli hyvin. Jos sain pienen hetken itselleni, se oli virkistävää ja sitten taas olin rakkaideni luona. Nyt en nauti olostani vaan se perustuu tarpeeseen saada olla yksin ja rauhassa. Tekee mieli paeta pahaa maailmaa peiton alle ja jäädä sinne.
Ja sitten seuraavana hetkenä tunnen ahdistusta yksinolosta ja soitan ystävälle ja puran pahaa oloani.
Kierrän ympyrää... :) Oasis kirjoitti:
Ennen nautin pienistä omista hetkistä sopivassa määrin. Ennen kaikki oli hyvin. Jos sain pienen hetken itselleni, se oli virkistävää ja sitten taas olin rakkaideni luona. Nyt en nauti olostani vaan se perustuu tarpeeseen saada olla yksin ja rauhassa. Tekee mieli paeta pahaa maailmaa peiton alle ja jäädä sinne.
Ja sitten seuraavana hetkenä tunnen ahdistusta yksinolosta ja soitan ystävälle ja puran pahaa oloani.
Kierrän ympyrää... :)Kierrät ympyrää. Se on kuin labyrintissa, jossa huomaa että olin jo tässä vähän aikaa sitten. Syyhän on yksinkertainen; on tapahtunut mullistus elämässä, mitä ei ole halunnut, mihin ei ole varautunut ja joka jättää neuvottomaksi. Tilanteen hallinnan tunne puuttuu. Niinpä sitä sitten tunteet seilaa eestaas ja takasin. Tätä jatkuu vielä jos kerran shokki on muutaman kuukauden vanha. Niin "kuuluukin" olla, vaikka se ei ole yhtään kivaa. Asian käsittely kestää kuin valitus verottajalle :) Yhtenä päivänä onkin helpompi olo. Siihen asti kannattaa olla itsekäs; ottaa yksinolemisensa ja vuorollaan tukeutua ystäviin.
Saan olla yksin kun meen joko,
a) autotalliini
b) omaan yksityiseen pubiini(tämä toki ainoastaan kesäaikana järkevää)
c) työhuoneeseeni
ja vedän oven perässäni kiinni. Ei tuu kukaan häiritsemään. Toki asiaa auttaa paljon se, että mulla ei oo kavereita, eikä meillä ole naapureitakaan about puolen kilsan säteellä.- Oasis
Tuli tuosta työhuoneesta mieleen, että töissäkin ärsyttää kun en saa olla rauhassa, mikä on täysin absurdia sillä siitähän minulle maksetaan että olen häirittävissä.
Yhtenä päivänä minulla oli samaan aikaan meneillään kahdeksan chat-keskustelua. Sitten joku soitti ja puhuessani näin kun sähköpostiini saapui tasaiseen tahtiin uusia posteja. Teki mieli vetää töpselit irti. Sen sijaan vastasin puheluun, selvisin sekoamatta viesteissä niistä kahdeksasta keskustelusta ja aloin käymään läpi posteja.
Laitoin sulle jotakin :) Se on minunkin elämää...
http://www.youtube.com/watch?v=6hzrDeceEKc- Oasis
Kiitos, olin jo unohtanut moisen biisin olemassaolon :)
"I said maybe you're gonna be the one that saves me..."
Toivottavasti saan pelastettua itse itseni tästä :)
- määmy
Mä löhöön nojatuolis ja luen. Oma luuri hiljasel ja duuniluuri auki. Tärkeet ihmiset tajuu, vapaa-aikana ku en vastaa tokaan soittoon, o luuri vaiti. Todel tärkeis jutuis kilauttavat duuniluuriin, mikäli e duuniluuriin vastaa, oon tavoittamattomis.
Metsässä. Tai kaupungin vilskeessä. Se on kumma, mutta tunnen oloni "yksinäiseksi" tuntemattomien keskellä, joten se toimii minulle.
- Oasis
Isossa kaupungissa tosiaan tuntee usein olevansa yksin, vaikka olisi ihmisvilinän keskellä. Pidän myös tavallaan tuosta tunteesta, kukaan ei tiedä kuka olen eikä ketään edes kiinnosta.
Täytynee viettää seuraava itsesääliviikonloppu jossain isossa kaupungissa kaukana kaikesta... Oasis kirjoitti:
Isossa kaupungissa tosiaan tuntee usein olevansa yksin, vaikka olisi ihmisvilinän keskellä. Pidän myös tavallaan tuosta tunteesta, kukaan ei tiedä kuka olen eikä ketään edes kiinnosta.
Täytynee viettää seuraava itsesääliviikonloppu jossain isossa kaupungissa kaukana kaikesta...Tuo toimi minullekin johonkin pisteeseen asti. Lähdin siskon luo Espooseen ja kiertelin Helsingissä.Pidän ihmisvilskeestä ja ihmisten seurailemisesta. Toisaalta stä arastelee jonkin verran yksin. Yksin liikkuvat ihmiset ovat avoimempia kuin sisämaassa, joten melkoisen yksinkertaista on juttuseuraa saada, mikäli sellaista haluaa. Miehet tulevat rohkeammin seuraan ja jakavat käyntikorttejaan ja kännykkänumeroitaan. En oikeastaan ilahdu sellaisesta, vaikka saa siitä jotain hyvittävää omasta markkina-arvostaan. Siinä touhussa on se hektisyyden leima, käytä ja tule itse käytetyksi. En kaipaa sellaista jännitystä. Se on jotankin pelottavaa mun pupumaiselle luonteelle.
Viimeisestä vieraasta on yli puoli vuottta, joten ei laatuaikaa.
Saitteko kaikenlaiset puuhat tehtyä?- Oasis
Kiitos, saatiin kyllä tehtyä. Vielä olisi pakollisia juttuja tehtävänä mutta sitä ennen lähden purkamaan ahdistustani jumppaan.
Etkö kaipaa lainkaan vieraita vai onko sinusta parempi noin? Oasis kirjoitti:
Kiitos, saatiin kyllä tehtyä. Vielä olisi pakollisia juttuja tehtävänä mutta sitä ennen lähden purkamaan ahdistustani jumppaan.
Etkö kaipaa lainkaan vieraita vai onko sinusta parempi noin?Vieraat saavat vaivautuneeksi ja sisustus yhdelle henkilölle. Baarijakkaroita tosin kaksi ja toisella niistä on vedenkeitin. Ahdistus alkaa siinä puolen tunnin kuluttua. Voi myös johtua tästä asunnosta, missä pieniä, noin 10 neliön huoneita. Siitä huolimatta, että otin noin 3 metriä keittiön ja makkarin välistä seinää pois ja jos itse on makkarin puolella ja vieras keittiön, tuntuu kuin oltaisiin aukosta huolimatta eri huoneissa.
Mieluummin menen itse kyläilemään.
"Miten sinä vietät aikaa yksin? Missä saat olla täysin rauhassa ilman mitään keskeytyksiä?"
Koska on puoliso ja alakouluikäisiä lapsia, on aika vähän hetkiä, jolloin on täysin yksin. Teen kuitenkin usein etätöitä kotona, joten silloin olen yksin kotona klo 9-12 tai 13. Tietysti myös silloin, jos mies on lasten kanssa kirjastossa/ulkoilemassa/harrastuksissa ym. Omat kävelylenkit ovat hetkiä, jolloin otan pienen hetken itselleni. Silloinkin puhelin usein soi,vanhempi lapsi haluaa tietää, koska tulen tms. Usein on kiusaus jättää puhelin kotiin, mutta en tee sitä niin helposti, kuten esim. mies tekee mm. mennessään hiihtämään.
Olen myös pari kertaa ollut yksin hotellissa yötä, vieraassa kaupungissa ja nauttinut siitä täysin siemauksin. Silloinkin toki puhelimen päässä, mutta kuitenkin. Haaveilen, että joskus menen kylpylään, otan kaikenlaisia hoitoja ja olen vielä yötäkin paikassa. Saattaa olla, että se yö jää toteuttamatta, mutta pelkkä ajatus hemmotteluhoidoista kyllä houkuttaa.
Aikoinaan sinkkuvuosina saatoin viettää viikonkin yksin, kun opiskelut olivat päättyneet ja uusi työpaikka oli vielä hakusessa. Kavereita näin viikonloppuna, mutta arkiviikko saattoi mennä lähes puhumatta livenä kellekään.Ehkä äidin ja veljen kanssa puhelimessa enintään. Nettiaikaa ei silloin vielä eletty.Työstin silloin yhtä työtä kotonani, ja "keskustelin" kyllä työni kanssa. Ehkä vähän liikaakin. Eräänä päivänä kadulla kävellessäni huomasin höpiseväni jotain itsekseni. Silloin oli pakko soittaa kaverille ja sopia äkkiä illanvietto ;) En muista kuitenkaan kärsineeni yksinolosta. Se tuntui hyvälle ja turvalliselle.Olin oman itseni "herra".
Ja kun muut perheenjäsenet ovat saunoneet, jään yksin saunaan, se on tärkeä, oma hetki :)- ::::
Suljitko galleriasi miehesi toiveesta?
- yb off
:::: kirjoitti:
Suljitko galleriasi miehesi toiveesta?
Haha :D Mä veikkaan, että sillä ei ole mitään hajua, mikä on s24-galleria. Just ja just tietää facebookin, vaikkei siellä itse tietenkään ole. Ei ole netti-ihmisiä hän, ollenkaan :). Ihan ajattelin itse, ettei ole galleria just nyt ainakaan tarpeellinen. Hetken mielijohteesta suljin.
Mut nyt sinne lenkille, jee..
- Oasis
Kiitos kaikille asiallisista vastauksistanne ja viisaista sanoistanne.
Näiden sävelien myötä toivotan kaikille hyvää yötä...
http://www.youtube.com/watch?v=xu51l6Ei8dEAivan ihana. Olen kuunnellut tuota niin paljon. Voimia sinulle :)
http://www.youtube.com/watch?v=uq8VKK3fWXU- Oasis
sxthsens kirjoitti:
Aivan ihana. Olen kuunnellut tuota niin paljon. Voimia sinulle :)
http://www.youtube.com/watch?v=uq8VKK3fWXUKiitos samoin sinulle!
Joidenkin laulujen sanat ja tunnelma ilmaisevat niin hyvin sen, mitä tuntee sisällään...
- ::;
?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5502112Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3861709Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H211539Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641408JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191116- 561092
- 1181077
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16858Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka12833Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66823