Missä apu?

11sa

Olen jo aikasemmin kirjoittanut tänne masennuksestani. Hakeuduin hoitoon, mutta en saa sitä! Tilanteeni ei ole näköjään niin vakava. En kestää enää päivääkään ja olen koko viikonlopun harkinnut vakavasti itsemurhaa! Miten vaikeaa on ihmisen saada apua jos itsekin tietää sitä tarvitsevansa?

8

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voitko kertoa tuosta masennuksesta? Itsemurha ei ole ratkaisu

      • 11sa

        9 vuotta olen siitä kärsinyt ja aina, kun olen siitä yrittänyt puhua jollekin niin ei apua, Perheessä ei kukaan usko, että mulla mitään on. Ei ole enää vuosiin kiinnostanut mikään, en saa aikaseksi mitään ja pelkään koko ajan tulevani hulluksi kotona! Kämppäkaverille ei voi kertoa, koska hän ei usko sen enempää, kuin kukaan muukaan.

        Tiedän miltä tämä kuulostaa, mutta ihan tosissaan tiedän, että mulla on ongelma! Ja tiedän, ettei se itsemurha ole ratkaisu, mutta se on tuntunut parhaalta idealta jo pitkän aikaa


      • Keissa

        Hienoa Juha, kun olet täällä kannustamassa ja rohkaisemalla kanssamatkaajiamme uuteen huomiseen!


    • Keissa

      Varmaan näytät ulkopäin iloiselta ja ammattilaisetkin hämääntyvät? Kyllä ihminen on masentunut jos mikään ei kiinnosta ja ajattelee kuolemaa, No me ei sinua jätetä ja uskomme että sinulla on paha olla.
      Auttaisko jos kertoisit jotain elämäsi vuosista, onko sinulle sattunut ikäviä asioita ja pettymyksiä, jotka ovat nujertaneet elämanhalua ja iloa. Saatko mitään lääkitystä ym Jakasatko opiskella tai käydä töissä? Kyllähän sinua pitää auttaa!

      • 11sa

        Kerron pääpiirteittäin mikä tähän on johtanut:

        Minua on koko peruskoulun ajan koulukiusattu ja yläasteella se meni todella pahaksi, opettajatkaan eivät enää tienneet mitä tehdä, kun puhuttelu ei tehonnut vaan pahensi asiaa. Täten koulun henkilökunta käänsi selkänsä tilanteelle ja varmaan kuvittelivat, että mitä ei näe, sitä ei myöskään tapahdu. Sulkeuduin täydellisesti enkä päästänyt ketään lähelleni. Hyväksyin tilanteen ja sen, että minua vihataan varmaan syystä, mitä en kylläkään tiedä tänä päivänäkään.

        Yläasteen jälkeen menin ammattikouluun. Varmistin, että haen sellaiselle linjalle, missä ei kukaan tunne minua etukäteen ja saisin olla rauhassa. Kolme vuotta meni ja kaikki meni suht. hyvin sen ajan. Vuonna 2008 eli ammattikoulun toisena vuotena hakeuduin nuorisopsykiatrin puheille. Vuoden kävin siellä eikä mitään hyötyä! Ei kertakaikkiaan mitään, psykologit olivat koko ajan sitä mieltä, että en tarvitse ammattiapua vaan perheen kanssa tulisi keskustella. Lopetin käynnit ja yritin jatkaa eteenpäin.

        Jos alkaa miettimään pääsyitä tähän masennukseen, niin olen asunut isäni luona 18-vuotiaaksi saakka, äitini lähti ollessani 9. Siitä saakka olen ottanut isäni kanssa yhteen koko ajan, kun en sietänyt sitä, että lasten kuullen haukutaan toista vanhempaa koko ajan ja estetään näkemästä. Yritin 12-vuotiaana muuttaa äidin luo, että olisin saanut aloittaa sellaisella yläasteella, missä minua ei tunneta, mutta isä ei hyväksynyt vaan kaikkien lasten pitää käydä sama peruskoulu.

        Nyt olen uudestaan ammattikoulussa sellaisella alalla, johon olin menossa jo yläasteen jälkeen, mutta sattuneista syistä päätin luopua siitäkin. Nyt olen luokkani vanhimpia, muttei se haittaa. Ja vastaus kysymykseen jaksanko käydä koulua; en enää. Jaksoin aikani, nyt en enää tiedä mitä teen. Hiihtoloma on ohi ja koko sen ajan halusin soittaa opettajalleni, että luovutan tähän paikkaan. Ei vain kiinnosta mennä sinne enää, koska en näe hyötyä siitä enää itselleni, koska en näe tulevaisuuttani kovinkaan kauas, eniten siihen saakka, että olenko vielä tunnin päästä hengissä.


    • Keissa

      En ole psykiatrian ammattilainen, mutta luulen että sinun sielun vamma on totaalinen hylkäämiskokemus ja tuo usein omaan yksinäisyyteen eristäminen. Sinua on yritetty auttaa mutta apurit ovat perääntyneet ratkaisevalla hetkellä. Tuollaisessa avuttomassa tilanteessa varsinkin lapsi ja nuori mieltää, en ole minkään arvoinen, minua ei kukeen rakasta en ole kenenkään ponnistuksen tai vaivan arvoinen.
      Hylkäämisen ja arvottomuuden tunne jäytää sisimmässä ja varmaan olet ollut koulussakin jotenkin varautunut, et halua ottaa riskejä olla esillä, koska pelkäät että joudut taas kokemaan samaa. Metsä vastaa niin kuin sille huudetaankin. Niin helposti ei sitten käy niin että arka unohtuu, voi jopa alitajuisesti olla äreä: antakaa olla minun rauhassa ja jopa nenäskin (tämä on kuvaus omasta itsetäni kun aikoinaan oli samanlaisia ongelmia).
      Itsekkin aikoinani mietin vikana, kun uudessa porukassa en saa helposti ysäviä: syy huono itsetuntoni ja käytös. Nykyisin kai olen sitten vähän liiankin ärsyttävän rohkea. Lieneekö sitten toisenlainen keino itsetunnon paikkaamiselle.
      Jatka vielä elämää ja kyllä sinä löydät paikkasi meidän toisten vajavaisten joukossa. Jos opiskelun jatkaminen tuntuu nyt ylivoimaiselta niin, älä tee sitä hekesi uhalla.
      Tulee mieleen, että jospa nyt hakeudut terveydenhoitajan, opinto-ohjaajan puheille ja kannattais myös opettajan kanssa jutella kertoa ihan perusteellisesti kuin esitit historiasi tässä. Et ole mikään epäonnistuja: älä edes kuvittele niin, et myöskään huono. Olet nuori ihminen jota kohdeltu väärin. Toiset vielä pahemmin ongelmaiset ja rikkinäiset ovat lyöneet sieluusi haavoja.
      Sinulla on sielusi syvyyksissä paljon kätkettyä vihaa, ikävää ja myös surua. Voi kun saisit ymmärtävän ja asiantuntevan terapeutin? Onko niin että tuo nykyainen psykiatria on sellaista pintavoitelua: jutellaan vain sitä sun tätä ja lyödään lääkeresepti kouraan.
      Eheytyminen on myös pitkäaikainen prosessi. Sinullekin traumat ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa, ja ei niitä kyllä hetkessä paranna. Itse en ole päässyt terapiaan mutta olen selvinnyt itsetyöskentelyn kautta lukemalla terapeuttista kirjallisuutta, esim. Seppo Jokinen, Tommy Helstein ja työstanyt rukouksessa asaioita Taivaallisen Isän kanssa.
      Jos en olisi käynyt sitä vaikeata tietä, en kirjoittaisi sinulle tätä. Ota tästä itsellesi sitä mitä koet hyödyksi. Ainakin sydän on mukana kun jaan unohdettujen ja hylättyjen tuskaa kanssani. Myös kirjoittaminen on ollut terapiaa. Kyllä menetetyn lapsuudenjälkeen voi löytää vielä elämän. Sorry, virheeni!

    • masennus

      moi vaan, olen tämmöinen 19vuotias nuori/aikuinen mies. minulla on ollut jo 2vuotta semmoista sosiaallisten tilanteitten pelkoa ja ainakun uskallaudun lähteä minnekkään niin aina humalassa. tuntuu tosi pahalta olo ja se kammo tila että pitää pelätä koko ajan ihmisiä. kavereitten kanssa on mennyt välit sillä tavalla että kun en liiku heidän kanssaan missään selvinpäin, aina minun pitäisiä olla humalassa että uskaltauistin. kenellekkään en ole kertonut tästä tilasta, on vaan niin masentunut olo. haluan vain olla neljän seinän sisällä, kauppaankin meno on tosi pelottavaa kun ne vastaan tulevat autot ja ihmiset saavat jotenkin oloni pelottavaksi, ja alakuloiseksi koko ajan ajattelen että sieltä tulee joku ja hakkaa minut joku joka on vihainen tai ärsyyntynyt minulle jostakin asiasta ja kun humalassa olen niin juon todellakin itseni niin pahaan kuntoon että illoista ei ole oikein muistikuvia. olin pari kuukautta, selvinpäin, ja olo oli hieman kohentunut ja erkaantunut. jostakin apua tarvitsen en vain tiedä mistä.

      • lumi_hiutaleinen

        Varaa aika vaikka terveyskeskukseen, jos sinulla ei ole mahdollisuutta koulun tms kautta terveydenhuoltoon. Ja kerrot sitten kaiken tuon ylläolevan. Ensiapuna voisit hakeutua paikkakuntasi AA-ryhmään, siellä kuulet tarinoita muiden alkoholin liikakäytön syistä ja miten on kuiville päässyt. Pelkästään raitistuminen ei sinua auta ylläolevan perusteella, mutta jossain määrin yhtymäkohtia varmasti saat ja nopeammin sinne pääsee kuin lääkäriin (saattaa tietysti pienemillä paikkakunnilla olla toisinkin päin). Ainoa vaatimus AA-kokoukseen mennessä on halu raitistua ja selvinpäin meneminen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      84
      1602
    2. Nainen, huomasitko kun muutin sinua?

      Niin lyhyessä ajassa niin paljon. Mutta jotain muuttui minussakin. :/
      Ikävä
      88
      868
    3. Misä tulipalo?

      Mikä palaa Haapavedellä?
      Haapavesi
      8
      832
    4. IS Viikonloppu 12.-13.7.2025

      Viikonlopun ratoksi Skyttä ja Kärkkäinen ovat taiteilleet 3.0 arvoisen ristisanatehtävän ratkottavaksi. Kenenkään ratko
      Sanaristikot
      56
      829
    5. Jumankauta sä olet hyvännäköinen

      Ihan mun miehen näköinen 😍
      Ikävä
      53
      812
    6. Tämä kesä ei ollut vielä meidän

      Olisihan se ihana viettää kesäiltoja kanssasi ulkona. Ei kai ollut vielä oikea aika. Ehkä kohtaamme vielä sattumalta jos
      Ikävä
      58
      773
    7. Poliisi losautti puukkohemmon hengiltä

      Mitäs läks, heilumaan puukon kanssa eikä totellut käskytystä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011361763.html
      Maailman menoa
      189
      749
    8. Mitä jos vaan tapaisit sen jota mietit

      Jos se yksi henkilö on sinun mielessäsi niin entäs jos vaan menisit tapaamaan sitä, heti, samantien, miettimättä mitään.
      Ikävä
      80
      705
    9. Teet tämän niin

      Helpoksi, mutta silti niin vaikeaksi. Vihaan omaa saamattomuuttani, vaikka kaikki olisi saatavilla. 🩷🌸
      Ikävä
      41
      700
    10. Sofiaa ei kelpuutettu Martinan kaveriporukkaan

      Ibizalla lomailee Martinan kanssa ihan muut naiset.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      172
      680
    Aihe