Missä apu?

Voitko kertoa tuosta masennuksesta? Itsemurha ei ole ratkaisu

Varmaan näytät ulkopäin iloiselta ja ammattilaisetkin hämääntyvät? Kyllä ihminen on masentunut jos mikään ei kiinnosta ja ajattelee kuolemaa, No me ei sinua jätetä ja uskomme että sinulla on paha olla.
Auttaisko jos kertoisit jotain elämäsi vuosista, onko sinulle sattunut ikäviä asioita ja pettymyksiä, jotka ovat nujertaneet elämanhalua ja iloa. Saatko mitään lääkitystä ym Jakasatko opiskella tai käydä töissä? Kyllähän sinua pitää auttaa!

En ole psykiatrian ammattilainen, mutta luulen että sinun sielun vamma on totaalinen hylkäämiskokemus ja tuo usein omaan yksinäisyyteen eristäminen. Sinua on yritetty auttaa mutta apurit ovat perääntyneet ratkaisevalla hetkellä. Tuollaisessa avuttomassa tilanteessa varsinkin lapsi ja nuori mieltää, en ole minkään arvoinen, minua ei kukeen rakasta en ole kenenkään ponnistuksen tai vaivan arvoinen.
Hylkäämisen ja arvottomuuden tunne jäytää sisimmässä ja varmaan olet ollut koulussakin jotenkin varautunut, et halua ottaa riskejä olla esillä, koska pelkäät että joudut taas kokemaan samaa. Metsä vastaa niin kuin sille huudetaankin. Niin helposti ei sitten käy niin että arka unohtuu, voi jopa alitajuisesti olla äreä: antakaa olla minun rauhassa ja jopa nenäskin (tämä on kuvaus omasta itsetäni kun aikoinaan oli samanlaisia ongelmia).
Itsekkin aikoinani mietin vikana, kun uudessa porukassa en saa helposti ysäviä: syy huono itsetuntoni ja käytös. Nykyisin kai olen sitten vähän liiankin ärsyttävän rohkea. Lieneekö sitten toisenlainen keino itsetunnon paikkaamiselle.
Jatka vielä elämää ja kyllä sinä löydät paikkasi meidän toisten vajavaisten joukossa. Jos opiskelun jatkaminen tuntuu nyt ylivoimaiselta niin, älä tee sitä hekesi uhalla.
Tulee mieleen, että jospa nyt hakeudut terveydenhoitajan, opinto-ohjaajan puheille ja kannattais myös opettajan kanssa jutella kertoa ihan perusteellisesti kuin esitit historiasi tässä. Et ole mikään epäonnistuja: älä edes kuvittele niin, et myöskään huono. Olet nuori ihminen jota kohdeltu väärin. Toiset vielä pahemmin ongelmaiset ja rikkinäiset ovat lyöneet sieluusi haavoja.
Sinulla on sielusi syvyyksissä paljon kätkettyä vihaa, ikävää ja myös surua. Voi kun saisit ymmärtävän ja asiantuntevan terapeutin? Onko niin että tuo nykyainen psykiatria on sellaista pintavoitelua: jutellaan vain sitä sun tätä ja lyödään lääkeresepti kouraan.
Eheytyminen on myös pitkäaikainen prosessi. Sinullekin traumat ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa, ja ei niitä kyllä hetkessä paranna. Itse en ole päässyt terapiaan mutta olen selvinnyt itsetyöskentelyn kautta lukemalla terapeuttista kirjallisuutta, esim. Seppo Jokinen, Tommy Helstein ja työstanyt rukouksessa asaioita Taivaallisen Isän kanssa.
Jos en olisi käynyt sitä vaikeata tietä, en kirjoittaisi sinulle tätä. Ota tästä itsellesi sitä mitä koet hyödyksi. Ainakin sydän on mukana kun jaan unohdettujen ja hylättyjen tuskaa kanssani. Myös kirjoittaminen on ollut terapiaa. Kyllä menetetyn lapsuudenjälkeen voi löytää vielä elämän. Sorry, virheeni!

moi vaan, olen tämmöinen 19vuotias nuori/aikuinen mies. minulla on ollut jo 2vuotta semmoista sosiaallisten tilanteitten pelkoa ja ainakun uskallaudun lähteä minnekkään niin aina humalassa. tuntuu tosi pahalta olo ja se kammo tila että pitää pelätä koko ajan ihmisiä. kavereitten kanssa on mennyt välit sillä tavalla että kun en liiku heidän kanssaan missään selvinpäin, aina minun pitäisiä olla humalassa että uskaltauistin. kenellekkään en ole kertonut tästä tilasta, on vaan niin masentunut olo. haluan vain olla neljän seinän sisällä, kauppaankin meno on tosi pelottavaa kun ne vastaan tulevat autot ja ihmiset saavat jotenkin oloni pelottavaksi, ja alakuloiseksi koko ajan ajattelen että sieltä tulee joku ja hakkaa minut joku joka on vihainen tai ärsyyntynyt minulle jostakin asiasta ja kun humalassa olen niin juon todellakin itseni niin pahaan kuntoon että illoista ei ole oikein muistikuvia. olin pari kuukautta, selvinpäin, ja olo oli hieman kohentunut ja erkaantunut. jostakin apua tarvitsen en vain tiedä mistä.