Kasvatus ei jää vauva-aikaan

Juttelin ystäväni kanssa eräästä perheestä, jossa on lapsia enemmän kuin kolme, on varmasti melko rankkaa kun vertaa yksi- tai kaksilapsiseen perheeseen. Hän vastasi "No joo, mutta osa niistä on jo kouluiässä". Tuli vähän sellainen kuva, että vanhempien vastuuta kasvatuksesta ei mukamas enää ole kun lapsi on vauva- ja leikki-iän ohittanut. Se ei mene niin. Tottakai kasvatustyyli on erilainen lapsen iän mukaan, mutta lapsi tarvitsee vanhempiaan (tai ainakin jomman kumman vanhemmistaan) vielä teini-ikäisenäkin. Moni ei ota tätä huomioon. Teini voi käyttäytyä aikuismaisesti ja itsenäisesti, mutta saattaa olla vielä ihan lapsen kengissä elämänhallinnan alueella. Teiniä ei saa jättää yksin, kun kaikki "näyttää" hyvältä. Jos asioista ottaa vähän selvää voi tilanne olla päinvastainen.

Minulla on kokemusta tästä "hylkäämisestä", vanhempani olivat täysillä mukana lapsuudessani, mutta kun kasvoin teini-ikään, minut ikäänkuin jätettiin oman onnen nojaan. En edes itse tajunnut asiaa kun vasta nyt aikuisiällä. Kun halusin olla yksin, minut jätettiin yksin eikä rohkaistu tekemään ja osallistumaan. Minulle annettiin liikaa periksi jonka vuoksi minulle tuli paha tietokoneriippuvuus. Silti vanhempani eivät puuttuneet asiaan mitenkään, koska olinhan onnellinen kun sain olla koneella. Nyt sitte kaduttaa että menetin arvokasta aikaa tietokoneella istuen kun olisin voinut kuluttaa sen ajan järkevämminkin. Kehitysvaihe elämässäni meni niinkuin ohitse, en pystynyt harjoittamaan sosiaalista kanssakäymistä toisten kanssa yms. muuta kuin koulussa jotain pienimuotoista.

Nyt olen masentunut ja työtön... ja minulla on todella huono itsetunto.