NOVA-hotelli Eilat helmikuu 2013

piia63kk

Onko kukaan käynyt Nova-hotellissa? Itse olin helmikuussa. Uima-allas oli suljettuna melkein koko viikon ja vesi oli jäätävän kylmää -on the rocks:) Aamiainen oli hyvä .-varsinkin salaatit. Turvatarkastus takaisinpäin tullessa kesti ja kesti... Muuten pidin Eilatista, mukavan lämmintä. Ja partsilla olisi voinut vaikka melkein saunoa:)

2

383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olimme kyseisessä hotellissa 2010 lokakuussa muutaman yön ja ei meillä ollut mitään moittimista. Hotellin respan vastaava oli hyvä tyyppi, nimeltään Ben jos oikein muistan. Antoi meille juuri kunnostetun huoneiston, eli saatiin parempi majoitus kuin mitä oli varattu. Lähellä sijaitseva pikaruokapaikka on myös kokemisen arvoinen...aivan huippu falafel paikka. Aamupala oli silloinkin runsas,kiva kuulla ettei ole siitänsä muuttunut. Rannalle oli muistakseni pari km matkaa, hotellihan sijaitsee ns."vanhan keskustan" liepeillä. Hotelli oli paikallisten suosiossa eli turisteja ei ollut montaakaan.

      • maassamaantapa

        Kiva kuulla ettei ole pahemmin moittimista, tämän kuun lopussa olemme Nova hotelliin menossa, olen ollut aikaisemmin useita kertoja Eilatissa, eikä minua haittaa yhtään että myyjät ei tule myymään, pidän siitä että saa itse katsella ja maksaa kassaan niinkuin täälläkin.
        Ainakin mulla on hyvät kokemukset aikaisemmin, pitää vaan jättää tyypillinen suomalainen anteeksipyytävä ja odottava asenne tänne, pitää oppia pitämään puolensa.
        Ei sekään matkalla ole kivaa kun esim. Marmariksessa monessa myymälässä monta miesmyyjää ja sitten huutelivat vähemmän kivoja kommentteja perään kun ei ostanut heiltä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      277
      4722
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2941
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      41
      2911
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1694
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      64
      1471
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe