Montako kaveria/ystävää teillä on

Yksi. Enemmänhän sekin on kuin ei mitään, mutta silti hemmetin yksinäinen olen.
Ikää on kymmenen vuotta vähemmän kuin sulla, mutta varmaan vähintään yhtä karu kohtalo edessä.

Yleensä vanhuksiin liitetään yksinäisyys, mutta kyllä se koskee muitakin. Paitsi että jos muilla on töitä ja raha-asiat jollain lailla kunnossa niin ei kukaan kanna huolta.
Harvoin sitä yhtäkään näen, harvoin mitään mielenkiintoista tulee tehtyä.
Yksin olen, yksin jään. Pystynpähän ainakin realiteetit tunnustamaan, enkä maalaile pilvilinnoja pienessä mielessäni.

Lapsena ei ollut muita kuin sisko, nyt ei olla paljoa tekemisisää. Sukulaisa ei ole, mutta on ihmisiä joita pidän ystävänä. Olen jo reilusti keski-ikäinen. Voi ystävyysuheetia tulla iäkkäämpänkin. Ei kannata menttää toivoa.

Neljä taitaa olla, mutta ei tule nähtyä edes viikottain.

32 vee ja vuosia jo yksin.. kouluaikoina oli ystäviä, mutta tiet vaan kummasti eroaa kun perustetaan perheitä ja rakennetaan taloja.. ois mukavaa kun ois ees yks aito ystävä.. mut mustakin tuntuu et näin "vanhemmiten" ei ole niin helppoa solmia suhteita.. saatika ensin törmätä jossain sellaiseen tyyppiin.. missä? miten? huoh.. yksin on helppoa olla, mutta toisinaan kaipais et ois joku jolle vois ees soittaa..

Ei yhtään. Eikä ole ikinä ollutkaan.

Ystäviä pari, kavereita jonkun verran, mutta silti aika yksin tulee päivät(tai siis illat) oltua, tosin se on enempi vapaaehtoisuuteen perustuvaa kuin pakosta johtuvaa.
Kavereita löytyy vaikka minkä ikäisenä, mutta se vaatii ulos menemistä, kukaan ei sinua tule kotoa hakemaan. Aloita vaikka joku harrastus jonka kautta näkee muita ihmisiä, pyydä vaikka jotain työkaveria pelaamaan sulkapalloa kanssasi, sulkis on halpa harrastus joten rahattomuuteenkan ei voi vedota kukaan. Äläkä heti ystävyyttä haaveile, etsi vaikka sellaisia hyvänpäivän tuttuja joiden kanssa vaihtaa silloin tällöin pari sanaa ja jos jutut osuu yhteen niin pikkuhiljaa lisää yhteydenpitoa. Ja jos ei muuten jutut osu yhteen, on sinulla kuitenkin yksi kaveri jonka kanssa pelaat kerran viikossa sulkapalloa, yksi kaveri jonka kanssa käyt lenkillä jne.
Itseäni ainakin ärsyttää sellainen joka heti haluaa takertua ja olla heti paras kaverisi, yritän vältellä tälläisiä ihmisiä.
Ystävien suhteen pätee sama sääntö kuin parisuhteen etsimisessä, älä ole epätoivoinen, se näkyy kauas ja karkoittaa kaikki ympäriltäsi pois.
Niin ja vielä tiedoksi: olen todella ujo ja hiljainen aluksi, mutta kun porukan alkaa tuntea, niin olen ihan yhtä paljon äänessä kuin muutkin, ellen jopa enemmänkin.

Kavereita joiden kanssa on joskus tullut pidettyä hauskaa on muutamia. He eivät ole pitkään aikaan reagoineet yhteydenpitooni, joten olen tavallaan poistanut heidät "kaverilistaltani". Eli heitä ei voi enää laskea kavereiksi. Sitten on yksi sellainen, jota voi kysyä vaikka syömään tai muuta vastaavaa, mutta tämä tapaus on vähän rasittava, enkä jaksa usein häntä nähdä. Tänä vuonna olen nähnyt tätä kaveria muutaman kerran, enkä ketään muuta. Eli yksin tässä tulee vietettyä kaikki aika. Olen jotenkin niin tottunut tähän yksinäisyyteen että en tiedä haluanko edes enää kavereita.

Mies Helsingistä, 35v

½ ystävää ja koko ajan vähenee mitä enempi työtön olen.
Mutta parempi yksin kuin huonossa seurassa.

Ei yhtään, eikä tule olemaankaan ystäviä

3 ystävää ja 1kaveri... siis oikeassa elämässä, ei facebuukissa, siellä ei ole mitään, en ole koskaan käynytkään ja hyvin tulen ilmankin juttuun.

Minulla on feisbuukissa 2890 ystävää. Teille muille ei siksi riitä ketään kun ne on kaikki minun kimpussa... olen pelle


Suomalaisella miehellä on 0,7 kaveria, mistä voi päätellä että joka toisella ei ole yhtään kaveria.

nojaa... ystävii mul on sellaset 10 mut kavereit varmaa yli 100 :)
olin ala-asteel tosi yksinäinen ja tiiän milt se tuntuu. mul oli viel kiusaaminen siin mukana:(
mut tutustu eka vaik joihinki kivoihin tyypeihin sukulaisten kautta ja ala siitä laajentaa ystäväpiiriä

No aikojen kanssa on puhelimen luetteloon tullut paljonkin ihan mukavia kavereita joille voi soittaa ja voisin käydä kylässäkin. paljon numeroita on myös erojen, mustasukkaisten tyttöystävien ja muuttojen aikana kadonnut. Mutta oikeastaan nykyään olen yksin elämisessä koko ajan vaan nähnyt enemmän hyviä puolia. Tuntuu elämä jotenkin niin vapaalta kun tekemisiään voi suunnitella täysin oman itsensä parasta ajatellen eikä tarvitse miettiä mitä joku toinen haluaa tehdä. On täs elämän aikana kolme avoliittoakin läpi käyty joista ensimmäinen vei melkein kaikki parhaat kaverit kun mustasukkainen aivan liian nuori naisystävä ei oikeastaan ketään kavereistani hyväksynyt. Nyt kavereista jäljellä vain muutamia muistorikkaita valokuvia. Mut tosiaan, yksin elämisessä on hyvätkin puolensa ja sitäpaitsi jos omistaa toimivan tietokoneen ja internet-yhteyden niin onko sitä oikeastaan edes yksin kun varsinkin englanninkielellä koneen näytöllä periaatteessa muutamalla näppäimen painalluksella saa yhteyden melkein koko maailmaan?

Tämä on siitä omituinen palsta, että jos kysymykseen vastaa rehellisesti niin saa hirveät vihat päälleen. Jätän siis vastaamatta.

Yksinoleminen ei ole valinta vaan sattumusten summa ja vaikka sitä harva uskookaan, niin ne perimmäiset syyt löytyvät yleensä lapsuudesta, jolloin vuorovaikutustaidot on kehittyneet.

Ennen pidin terapiassa kävijöitä hulluina ja minulla ei käytännössä ollut ystäviä kuin yksi. Elämäntilanteeni muuttui radikaalisti, jonka seurauksena lopulta päädyin terapiaan ja jouduin kohtaamaan omat lapsuuden traumat...

Nyt olen täysin eri ihminen ja minulla on aika paljon ystäviä ja vieläpä kummastakin sukupuolesta.

Jos olisin kohdannut peikkoni aikaisemmin, niin elämäni olisi ollut hyvin erilaista, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kolme. Kaksi hyvin läheitä joille voi kertoa kaiken ja yksi sitten jolle ei voi kertoa koska on liian juorunen :) Kaikki mukavia.
Paljon sitten tuttuja kylläkin.

0 ystävää
0 oikeata kaveria, jonka kanssa viettää aikaa
3 entistä kaveria, jonka kanssa törmää muutaman keran vuodessa
10-15 harrastuskaveria, joiden kanssa vaihtaa pari hassua sanaa harrastusten yhteydessä, mutta joita kuitenkin hädin tuskin tuntee edes nimeltä useiden vuosien tuntemisen jälkeen

Siis semmoista, joka soittais tai jolle soittaisin ja puheltais
vaikka mistä, tai netin välityksellä tms. tai livenä.
Ei yhtään.
Samaa mieltä, ainakin meidän kaltaisten kohdalla näin,
nuoruudessa nuo kaveruussuhteet solmitaan.

Täällä puhutaan vain siitä että nuoruudessa kaverisuhteet solmitaan.

Ei pidä paikkaansa!!!!!

Nuoruuden kavereista ei minullakaan ole jäljellä kuin 1 tai 2. Suurimman osan nykyisistä kavereistani olen tavannut vasta yli kolmikymppisenä.

1 ystävä, joka on myös poikaystäväni. Kuitenkin tunnen itseni yksinäiseksi, koska ei aivan kaikkea voi (naisten juttuja(?)) puolisonsa kanssa jakaa. Olisi niin mukava löytää joku, jonka kanssa höpistä, ehkä käydä jossain tms. tämän ainaisen kotona oleilun sijaan. Yksin ei hirveästi hyvita pyöriä missään.

Jos jossain yksinäisyyspalstalla etsii juttuseuraa, niin tulee vain haukkuja, että mene pois, et ole oikeasti yksinäinen kun seurustelet... :/ Välillä tuntuu, että pää räjähtää hiljaisuuden ja yksinolon takia. Varmaan romahtaa mielenterveys pian.

2 ystävää (toisen kanssa tosin tuntuu, että olemme erkaantumassa toisistamme erilaisten elämänsuuntauksien vuoksi)
2 entistä ystävää (toinen laittoi välit poikki ja toiseen laitoin itse)
2 entistä kaveria (melkein ystäviä, jotka loppuviimein pettivät luottamuksen)

no mulla on tällähetkellä vain tyttöystävä ja hänkin on kilometrien päässä ja näen häntä viikonloppuisin.Muutin opiskelemaan toiselle puolelle suomea ja kaikki(pari) kaveria jäin "rajan taakse" .Kämpillä ollessani olo on todella yksinäinen.Koulun jälkeen jään näille lakeuksille asustelemaan ja olisihan sitä kiva löytää kavereita joiden kanssa hengailla.Olen arka ja ujo ehkä vähän sosiaalisesti rajoittunut mutta iha mukava ja pidetty ihminen,vaikeaa on vain uskaltautua porukoihin.Oliskohan FB:ssä jotain porukkaa tälläisille omituisille otuksille?

Ei yhtäkään ystävää, ei ole koskaan ollut, eikä todennäköisesti koskaan tule olemaankaan.

Muutama vain.. Masentaa ja ahdistaa tää tilanne, haluaisin uusia ystäviä P- Pohjanmaalta jakamaan elämän ilot ja surut keskenämme. Onko muita?

Minullakaan ei ole ystäviä yhtään,kukaan ei käy edes pyytämällä kahville,kaikilla on kuulemma kiire aina jonnekin.
Olen työeläkkeellä ollut nyt jonkin aikaa,sitä ennen työttömänä.
En käy nykyisin kuppiloissakaan,kun sen lopetin kaverit kaikkosi,kukaan ei välitä raittiin kanssa olla tekemisissä.Niin olen 58 vuotias nainen.
Tässä,kun on kirjoittanut nyt muutama henkilö,jolla ei ole yhtään ystävää,niin tuli mieleeni,että voitaisiin mennä yhdessä vaikkapa ensikuussa päivä Tukholmassa reissuun ja tutustua keskenämme.
Mitäs mieltä täällä olette ehdotuksesta?
Kaikenikäiset voi lähteä,pidettäisiin yhdessä kivaa.Kirjoitelkaa!

"Jos jossain yksinäisyyspalstalla etsii juttuseuraa, niin tulee vain haukkuja, että mene pois, et ole oikeasti yksinäinen kun seurustelet... :/ "

Totta. Itsekkin olet tajunnut. Mene pois! Seurustelet ja vielä valitat yksinäisyyttä -_-

-1 ystävä jolle uskaltaisin kertoa melkein kaiken
-3 harrastuskaveria
-4-6 vanhaa kaveria joille voi soittaa ja pyytää vaikka kahville
-4 sinkkumiestä jotka ovat olleet yhteydessä viime aikoina, yhtä olen tapaillut, muut on varalla ja varmaan sen ymmärtääkin kun en mitenkään innolla vastaile niille
-paljon tuttuja joita on kiva satunnaisesti nähdä ja vaihtaa kuulumisia, mutta nykyisessä paikassa vain muutama

ihmiset joihin voisi tutustua mutta olen nynny ja saamaton (kuten nekin?):
-2-4 mieleen jäänyttä tuttavuutta jotka on tullut tavattua jossain illanvietossa tms ja joihin olisi kiva tutustua paremmin mutta pitäisi keksiä jokin veruke nähdä
-2-5 kiinnostavaa miestä, mutta epäröin ottaa yhteyttä :( yksi saa ihan kenet haluaa, yksi on liian fiksu ja menestyvä, yksi liian nuori ja hyvännäköinen, yksi vaikuttaa rentulta ja yhden kanssa vehdatessa menisi muut kuviot sekaisin.

Jääkaappi, hella ja pulloharja....siinä ne, jääkaappi välillä kiukuttelee, kun avaan sitä niin harvoin ja hella taas lämpenee milloin mistäkin ja pulloharja vinkuu, kun tungen sitä kuulemma liian ahtaisiin pullon suihin....no..vähän herkkiä nää mun kaverit..

Tälläkin palstalla moni on hakenut ystäviä mut onko joku ottanut yhteyttä ikinä?
Ei ole joten turha valittaa jos olette yksinäisiä jos ette tee asialle mitään.

Montako ystävää?

Ei yhtään joita näkisin tai joiden kanssa pitäisin kuukausittain yhteyttä. Tuntuu ettei heitä kiinnosta ja itse en osaa pitää yhteyttä tai hankkia uusia ystäviä. Olen naimisissa, mutta ystäviä olen kaivannut 9 vuoden ajan. Koen olevani outo enkä koe löytäväni ihmisiä joiden kanssa osaisin puhua tai tehdä jotain. On ollut tuossa välillä jotain tuttuja mutta ei niistä onnistunut saamaan ystäviä ja nekin jäivät muuton myötä. Saan paniikkokohtauksia kun yritän tutustua ihmisiin. Viimeksi yritin tänään ja ehkä onnistuin mutta jää nähtäväksi.

Varmaan joku muukin tuntee ettei kukaan halua olla kanssaan?

Ei yhtään, tai no sisko on kaveri...sitten muutama tuttu kun koiran kanssa nähdään, mutta enemmän puhellaan koirista.

Muutama nettikaveri on, mutta siihen se jääkin

Sama... Pari nettikaveria joiden kanssa puhun n. kerran viikossa.
Mitään muuta ei ole ollut 5 vuoteen.

Ihmeellistä, että seinähullujen on noissa vihanettikirjoituksissaan aina pakko mainita väittämänsä ikänsä. Itse kyllä pitäisin itseäni umpihulluna, jos tolleen lähtisin tällaiselle nimettömälle Suomi24-keskustelupalstalle nimettömänä kirjoittelemaan, että moro mun ikä on se ja se ja nimettömänä vaan tälleen haluun julistaa että ikäni on se ja se ja haluaaks kaikki vielä tietää lisää. Kirjoitan kyllä kyllä nimettömästi itsekin ja ainoastaan siten, mutta just siitä syystä en näillä Suomi24-keskustelupalstoilla koskaan kerro esimerkiksi tarkkaa ikääni, mistään muista itseeni liittyvistä asioista puhumattakaan, koska ei tässä tällä palstalla asiallinen kirjoittelija esittele itseään, vaan keskustelee palstan aiheesta.

Voin antaa pari vinkkiä asialliseen keskustelemiseen Suomi24- Yksinäisyys-palstalla, vaikken kovin yksinäinen olekaan: 1. Kerro jokin omakohtainen ja rehti ajatuksesi palstan aiheesta, koska jos olet Yksinäisyys-palstalla, kai sinulla jokin ajatus on siitä, mitä voisi olla yksinäisyys käsitteellisessä filosofisessa yleistasoisessa mielessä, 2. kerro mielipide yleistasolla ja perustele se, 3.) älä sotke sosiaalisia asiayhteyksiä = ihmiset, keskustelupalstaan.

En tiedä vastata kysymykseeni, mutta itse taidan olla aika sosiaalinen, koska ei mulla ole koskaan ollut mitään tarvetta tehdä listauksia kavereideni määristä tai edes miettiä niiden määrää. Jonkun mielestä se, mikä minulle on riittävä määrä ystäviä on liian vähän, jonkun toisen mielestä olen todella sosiaalinen. Luonnekysymys. Sosiaaliselle herkälle empaattiselle ihmiselle on jokatapauksessa tosi vaikea vastata nettihörhöjen vihakirjoituksiin asiallisesti tässä Suomi24:a: mulla tulee aina empatiantunne, kun näen ihan järkyttävää nettivihaa ja samalla suutun niihin toitottajanarsisteihin, jotka vaan haluaa huomiota itselleen netistä joko pilkkaamalla tyystin viattomia tai hakemalla huomiota kaltaisilleen narsisteille huomionhakuprovokaatiolla keskustelupalstoilla.

Jännä. En ole koskaan laskenut ystävieni määrää. Ehkä sellainen 10-100 ihmistä olisi, jotka auttaa mua pyytämättä elämäni ongelmisssa heti, kun soittaisin ja ei tietenkään kukaan netin kautta tuttu, kosken koskaan ole tutustunut netissä tai netin kautta yhteenkään tai keneenkään. Viime vappuna ajattelin, että nyt varmaan olen yksinäisempi kuin koskaan, kun yleensä olen saanut kännykkääni kymmenittäin vapun toivotuksia ja joskus jaksanut bailatakin sitä juhlaa, mutta sitten tajusin että aa.. ns. "kaikki" onkin nykyisin "somessa".

Sun ton aloituksen asiallisuustasoa epäilen ( kirjoittajan henkilö ei ole tiedossa tai tiedetty!), mutta koska aihe yleisesti kiinnostaa, enkä voisi pohtia tätä missään henkilöillä toimimisen paikoissa, koska se olisi noloa, niin ehkä sellanen.. oota kun lasken...no kyllä se olis ainakin sata ihmistä, joille voin aina soittaa, jos mulla on elämässäni ongelmia, aina.

Ei kavereita, ainostaan duunin pakosta. Ei yhtään ystävää, koska en pidä liioin ihmisistä. Parasta on oma rauha ja vapaa-aika. Siksi ei ole myös lapsia.

Itsellä ikää jo 44 ja käytännössä kaikki ystävät on syystä tai toisesta kadonneet ( iso osa yritti käyttää minun hyväsydämmellistä asennetta auttaa toisia, niin omaksi edukseen minun kustannuksella ) avioliitossa olin kertaalleen ja sekin kaatui kun rouva harrasti salasuhteita sekä pilasi talouteni omalla holtittomalla rahankäytöllään.
Ehkä tämä yksinäinen elämä on vaan minun kohtalo