Lapsen piilottaminen vanhemmalta lyhytaikaisesti?

Raivostunut äiti

Hei!

Viikonloppuna sattui ikävä välikohtaus ja nyt pikku hiljaa alkaa mieleeni nousta tilanteesta katkeruus. Minulla on 11 vuotias tytär, joka oli kaverinsa kanssa karannut discoon luvatta. Kävin hänet noutamassa kaverin luota yökylästä ja lähellä kotipihaa pysähtyessäni risteyksessä neitonen kirmasi autosta ulos suuttuneena arestista. Odottelin kotosalla 15 minsaa, jonka jälkeen mies lähti kiertelemään ensin jalan, sitten autolla etsimässä tyttöä.

Etsittiin, soiteltiin kaverit. Ajeltiin autolla, käytiin kavereiden ovella. 3 tuntia tyttä etsittiin kunnes minulle tuli viesti, että tyttö on erään tutun luona. Tyttö oli mennyt suoraan sukulaisen luo, joka oli välittömästi alkanut soittelemaan jonnekin (?) mutta ei meille. Seuraavaksi hän oli kuljettanut tytön linja-autolla toiselle puolelle kylää, josta toinen tuttu tullut hakemaan omaan kotiinsa. Syöttänyt ja kysellyt haluaako, että tekevät lastensuojeluilmoituksen yhdessä. Minulle sitten päätyivät viestin laittamaan, mutta viestin jälkeen tuli lyhyt ja ytimekäs tämä on lastensuojeluasia. Ja että ei luovuta lasta ennen kuin on saanut jututettua tytön sekä minut ja kyseltyä TUTUILTA millaiset kasvuolosuhteet ja koti lapsella on. Ja että vain sillä ehdolla hän lapsen luovuttaa, että hänelle raportoidaan säännöllisesti lapsen kuulumiset. Olin niin järkyttynyt, että vaadin vain lasta meille ja tarvittaessa sanoin ottavani poliisit mukaan.

No tyttö saatiin kotiin, mutta kuulema tekee tarkan raportin sosiaalitoimelle ja aikoo nostaa syytteen heitteillejätöstä! Soitin tietysti itse heti sosiaalipäivystykseen ja kysyin neuvoja ja sainkin hyvät ohjeet ja rauhoittelut ettei asiat nyt noin mene.

Mutta nyt on noussut raivo tätä ihmistä kohtaan. Hän on nuori, 22 vuotias lasten ohjaaja, tuon tuttavan lapsi, jonka luo lapseni eka meni. Miten hän voi toimia noin ja onko tuollainen tuntien lapsen pitäminen ja kuljettelu edes laillista!

30

1815

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhemman ääni

      en kyllä ole alan ihmisiä mutta luettuani sun tekstin niin on perin outoa tämä väitetty heitteillejättösyytös sun kertomana.
      ota HETI ma aamusta yhteys sos.toimeen ja VAADI pikainen tapaaminen/kotikäynti asian selvittämiseksi.muista sanoa että olette vanhempina todella huolissanne ja ihmeissänne tapahtuneesta.
      mitä nopeammin te vanhempina toimitte asian suhteen niin sitä jouhevammin asia etenee.
      kuka vaan voi nostaa syytteen vaikka mistä jos niin haluaa.toivottavasti joku ammattilainen selventää mitä sen jälkeen tapahtuu..eli ei välttämättä mitään positiivista.
      toivottavasti joku tämän alan asiantuntija vastaa pian sulle,tilanne varsin kinkkinen.
      paljon voimia!

      • Tutkintapyyntö

        Syyttäjä nostaa syytteen.


    • Huostaan!

      Ihan selvä lastensuojelutapaus. Toivottavasti tehdään kiirellinen huostaanotto, kun vanhemmat päästävät 11v lapsen yöllä minne sattuu.

      • KALLE KELLO

        Hei Huostaan. Montako lasta sinulla on? Minkä ikäinen olet?


      • paha ikä

        Vittu sunkin mieltäs.
        Tiedätkö mikä on murkku ?? Tee kuule ite lapsi niin tiedät mitä sitä on kasvattaa. Ei niitä luukojen takana pidetä.
        Munkin sisko teki tuon ikäisenä kylmäkallen sänkyynsä ... meni likkakaverin kanssa kupungille. Äiti meni halpaan ....


    • Kummasti nuo 20-vee lapsettomat ovat kärkkäästi ottamassa kantaa kaikkeen ja toisaalta, mistäs tiiät mitä lööperiä sun tyttäres on siellä syöttänyt..

      Mutta eihän tuossa pitäisi olla mitään hätää sossun toimesta..Kunhan uhoaa! :)

    • KALLE KELLO

      Anna tehdä tytön ja sukulaisen tehdä lastensuojeluilmoitusta ihan vapaasti. Jos teillä ei ole mitään pelättävää (minusta toimitette aivan oikein tuon discojutun kanssa), menkää täysillä mukaan. Antakaa niiden tönkiä kaikki asiat ja nurkat. Jos teillä ei ole mitään pelättävää, niin antakaa mennä. Tyttö varmasti huomaa jossain vaiheessa, että nyt on tosi kyseessä ja menee pupu pöksyyn. Tämähän on juuri sitä mistä kirjoitellaan. LAPSET OVAT OTTANEET VALLAN AIKUISILTA ja sosiaalitantat siunaa kaiken tapahtuvan. Ei siinä mitään, pistäkää pentu menemään aamulla töihin puolestasi, sinä "lähdet" kouluun, mutta lintsaat kokopäivän, pentu tekemään ruokaa, siivoamaan, pesemään pyykkiä, eli kaikki mahdollinen kotityö vielä päälle.

    • KALLE KELLO

      Muuten minkälaiseen discoon 11 vuotias pääsee? Oliko lasten disco vai menikö oikein kapakkadiscoon? Jos, niin pyydä sosiaalitanttoja (hos et itse kysy) tiedustelemaan, millä 11-vuotias on kapakkaan päässyt? Mistä saanut väärennetyt paperit vai onko askarellut ne itse seurakunnan kerhossa? 11-vuotias ei ole niin aikuisen näköinen vaikka meikkaisikin. Kapakasta pistetään ovet säppiin, kunhan teet ilmoituksen viranomaisille.

    • vieras3

      Kuulostaa siltä, että tyttö on kertonut sukulaisille jotain satuja teidän perhe-elämästä. Varmaankin ihan kostaakseen arestin. Tarina on ollut niin raju, että sukulainen on uskonut tytön olevan todellisessa vaarassa, jos hän menee kotiin. Mitään muuta syytä en sukulaisten käytökselle keksi.

      Oliko tyttö siis yökylässä kaverilla ja yhdessä karkasivat kaverin luota discoon? Mitä kaverin vanhemmat sanoivat asiasta?

      Hyvä, että kysyit neuvoa sosiaalipäivystyksestä!

    • mek

      Teeeppä rikoilmoitus lapsen kaappuksesta poliisillei niin loppuu hänen uhonsa ja vie asia oikeuteen saakka koska ei kukaan touinen aikuinen voi tuoollaisessa tapauksessa lasta kaapata tuollalailla kun lapsi karkaa vanhemmalta.

    • ------------

      Jos nyt lähdetään olettamuksesta, että tämä kertomus on totta, eikä siihen liity mitään muuta, niin te olette toimineet aivan oikein. Toisaalta voisin kuvitella, että tyttö ei ole kertonut aivan koko totuutta, vaan on kertomuksessaan suunnilleen henkensä hädässä juossut pois teidän luota turvaan. Näin ollen myös ne tytön vastaanottaneet ovat toimineet oikein, sillä eiväthän he voi tietää, että tyttö onkin vain valehdellut. Eikä lasta todellakaan saa luovuttaa vanhemmilleen silloin, jos vanhemmat ovat lapsen pahoinpitelemässä. Mutta eiköhän asiat selviä lastensuojelun toimesta, jos nyt sellaiseen yleensä on tarvetta. Hieman sensaatiohakuiselta kyllä nuo lapsen pitäneet tuttavat kuulostavat, kun eivät ole vaivautuneet selvittelemään mitään faktoja ennen kuin ovat lapsen piilottaneet.

      Mutta... Sittenhän on vielä sekin mahdollisuus, että tyttö on oikeasti pelännyt teitä ja mennyt turvaan kauhuissaan siitä, mitä karkaamisesta kotona seuraa. Minä siis en voi asiaa tietää, mutta te luultavasti tiedätte. Tuliko uhkailtua lasta selkäsaunalla tai ties miten paljon pahemmalla? Vaikka uhkailua ei olisi koskaan ollut tarkoitus toteuttaa, niin tyttö sen on todennäköisesti ottanut todesta ja on pelännyt. Eikös se ollut tarkoituskin? Tuollaisessa tapauksessa on äärimmäisen ymmärrettävää, että ne tutut ovat toimineet kuten ovat toimineet, koska tyttö on ollut oikeasti peloissaan ja hädissään.

      No, toivottavasti saatte asian selvitettyä ja onneksi mitään oikeasti vakavaa ei ole päässyt käymään (tyttö löytyi terveenä ja hyvässä kunnossa, ei tullut raiskatuksi discossa jne...).

      Kerrohan sitten, että miten asia etenee.

    • pienestä pitäen..

      Oikealla kotikasvatuksella on suuri merkitys lapsen käyttäytymisessä. Lapselta pois kännykät, nettiyhteydet ym etuudet. Jos tyttö oppii tavoillensa annetaan etuudet takaisin, pikku hiljaa. Jos lapsen negatiivisesta käyttäytymisestä ei tule rangaistusta, hyppii lapsi silmille teininä ja varmasti maha pystyassä 15-16 ikäisenä. Myös vanhemmat voisivat miettiä oman käytöksensä muuttamista, huutaminen, liiallinen alkoholi ym joka vaikuttaa nuoren lapsen kehitykseen. Hankkikaa lapselle joku kiva harrastus, musiikki, näytelmäkerho ym. Onko lapsen biologinen isä kotona, vai isäpuoli? Jos lapsi ei viihdy kotona on syy jompi kumpi vanhemmista, aina.

      • yh-mama

        "pienestä pitäen"kuulut niiden vanhempien ryhmään jotka tietävät kaikkeen selityksen.osaavat ennakoida tulevaa sataprosenttisesti.eli olet mallivanhempi joka ei koskaan pety missään.olet valmis sormellasi osoittelemaan ja ruoskimaan jälkikäteen.
        nyt kyllä unohdit sen että kyseinen nuori ei ole sylissä kannettava tuttisuu jolla tarpeet erilaiset..tämän ikäisellä nuorella on varsin kehittynyt ajatusmaailma.
        tämä nuori kokeilee syystä tai toisesta rajojaan pienten siipiensä kanssa.syyn vanhemmat haluavat selvittää.
        sulla tuskin on lapsia etkä ole ammattikasvattajakaan.hyvä niin.
        .


    • ahdisteltuko

      Ihan ensiksi pitäisi kysyä minkälaisen sadun tämä kadonnut neitonen on satuillut ihmisille.
      Satu voi olla aivan uskomaton, mutta hädissään olevaa lasta mielellään uskoo, varsinkin yönselkään lähtenyttä

    • pilkunviilaaja13

      SInulla näyttää olevan melkoisen erikoinen tapa kirjoittaa oikeaopillisesti...
      Liekö provomielessä tehty, vaiko jotenkin muuten ongelmia?

    • smummix

      Oliko lasten disko? Miksei saanut lupaa mennä? Ihmettelen tuota:

    • huh huh huu

      22 vuotias lastenohjaaja. Anna mun nauraa. Itselläni tuon ikäinen opiskelijapoika. Ovat kyllä vielä niin kakaroita, joten kara teki toisesta samanlaisesta ilmoituksen. Heh he. 22 vuotias joka on 11 vuotiaan tasolla .
      Te olette vastuuntuntoiset ja kunnolliset vanhemmat. 22 vuotiaasta tulee tehdä rikosilmoitus lapsen piilottelusta. Kaikkea sitä. Miten tuollainen enään saa toimia lastenohjaajana ?? Kysyn vaan ?!

    • anna laspen kasvaa

      samoin ihmettelen liian tiukkaa kotikuria, 5.luokkalaista nuorta ei päästetä diskoon.Tuon ikäiselle on hyvin tärkeä kehitysvaihe sosiaalipsykologisesti päästä sinne minne muutkin saman ikäiset menee kokoontumaan.Psykologisesti kypsymättömät vanhemmat eivät sallisi norten kasvaa rauhassa nuoriksi aikuisiksi. Mene äiti itse mukaan sinne limudiskoon jos pelkäät jotain pahaa.Mene ja valvo paikan päältä. Ihan oikein tehdä sossuille ilmoitus lapsen luontaisen kehityskulun estämisestä. Eihän lapsenne mikään vanki ole, vai onko??Ja vielä arestia!!!

      • Samaa itsekin

        Samaa itsekin ihmettelen että on täyttä hulluutta estää lasta osallistumasta sosiaalisiin tapahtumiin oman ikäisten kanssa. Yleensä lasten discoissa on valvojia.

        Tuo on vanhempien turhaa höyryämistä ja paapomista. Jos lapsi pelkää mennä kotiin syystä taikka toisesta silloin on syytä tarkastella lapsen vanhempien toimintaa, sääntöjä, määräyksiä ja kotiolosuhteita.


    • 18+17

      Nimimerkille 'anna lapsen kasvaa':
      Oliko tuo jokin vitsi? Ei vitosluokkalainen ole mitään nuorisoa vaan pieni lapsi jota vastuulliset vanhemmat suojelevat. Eikä lapset ja nuoret tarvitse diskoa, on paljon parempiakin paikkoja missä aikaa viettää. Esimerkiksi urheiluharrastuksessa.

      11-vuotias tarvitsee noin 10 tunnin yöunet, eli kello 21 nukkumaan. Kotona siis viimeistään kello 20, mieluummin aiemmin.

      Mutta kyllähän tällaisia vapaan kasvatuksen kannattajia edelleenkin on, kuten kommentistasi näkyy: antaa lasten vaellella ympäriinsä. Mitä välii, jos se on ostarilla kello 22, sen tarvitsee olla siellä missä muita samanikäisiä vastuuttomien vanhempien lapsia hengaa.

    • fsdgjhkjhljkkjjh

      Kyllä meillä alkoi koulun diskot jo ala-asteen kolmannella luokalla ja niitä järjestettiin yläasteen loppuun asti aina ajoittain. Musiikkia, pillimehua ja karkkia ohjelmassa. Ihmettelen miksei lasta voi päästää diskoon? Ei näissä koulun tilaisuuksissa ikinä mitään päihteitä ollut. Vai menikö tyttösi johonkin muunlaiseen diskoon?

    • -saana-

      Olen itse sos.-ja terv.alalla, eikä se tee minusta äitinä mitään "superäitiä", koska omien lasten temperamentit ja persoonat ovat niin erilaisia! Vanhin tytär on 16v ja käy surutyötään läpi, koska biologinen isä on kuollut muutama vuosi sitten. Kun nyt perheessämme on isäpuoli, on monia yhteenottoja joissa olen joutunut olemaan sovittelijana.
      Kun vanhempien lasten isä kuoli, hänen tuttavansa tekivät lastensuojeluilmoituksia jos jostakin! Lopuksi sos.viranomaiset jo pyytelivät anteeksi, mutta aina joutuivat piipahtamaan. No kahvit juotiin ja aina asiallisesti mietimme lasten kasvatukseen liittyviä asioita. Onhan se hyvä, jos joku on lapsesta kiinnostunut -eikä vain nostele hartioitaan "ei kuulu minulle" -tyyliin.
      Meidän neiti ainakin karkaili, liittyi toviksi sekoilevaan nuorisoporukkaan, viilteli jne. Aina on puhuttu asiat selväksi ja otettu yhteyttä myös nuorisopsyk.polille. Tarvetta ei vielä ole ollut osastojaksolle, mutta olen halunnut näyttää lapselleni, että olen valmis käyttämään KAIKKI keinoni, että hän saisi apua ja että olemme tosissamme.
      Minun kanssani hän puhuu avoimesti, uskoo sääntöjä ja haluaa olla luottamukseni arvoinen. Isäpuoltaan hän ei voi sietää silmissään ja tunne alkaa olemaan molemminpuolinen. Siltikin minä rakastan molempia ja olen sanonut, että en ala olemaan kenenkään puolella, ketään vastaan! Säännöt ovat aikuisten yhdessä laatimia.
      Ehkäpä teilläkin hyvä näyttää neidille, millaisia seurauksia hänen uhmakkaalla käytöksellään on ja että te teette kaikkenne, että tilanne rauhoittuisi. Tuo ikä 11-13v on minusta herkin. Ei olla enää lapsia, eikä murkkuja... tytöt ihailee isompia tyttöjä ja hakevat hyväksyntää ajattelematta omaa etuaan ja seurauksia.

      Voimia! Ja ottakaa sos.työntek. avuksenne, olkaa yhteistyössä! Ei kannata tuollaiseen 20v nuoreen vihastua, hän oli minusta rohkea. Aikuisena minä juttelisin avoimesti, en syyttelisi. Hän voi joku päivä oikeasti auttaa lasta, joka tarvitsee apua ja tukea. Ja ainahan lastensuojelun on otettava tosissaan jokainen ilmoitus. Sinansä kurjia nuo aiheettomat ilmiannot, sillä menee resursseja ihan hukkaan!
      Voimia esiteinien kanssa! --itsellä 11v poika ja 5v neiti vielä antavat odottaa murkutustaan... :o)

    • Uhrina ollut

      On hankkiutunut juuri oikealle alalle tämä 22 vuotias hankalan ja ilkeän luonteensa takia, juuri tuollaisia ilkeämielisiä vittuilijoita ovat liki kaikki "suojelijat".

    • Oikeusasiamies

      1/2

      Oikea rikosnimike tuolle on omavaltainen huostaanotto, tuskin sitäkään.

      Olet kuitenkin huonoilla tuossa asiassa rikosoikeudellisesti silloin jos ko. tapahtuma ”piilottelu” tai piilossa pysyminen on tehty tai on ollut lapsen omasta vaatimuksesta / tahdosta ja lapsi tulee kuuluksi asiassa puolueettomien toimijoiden toimesta.

      Lastensuojeluvirasto ja lapsipsykologin toimesta tehty lapsen kuuleminen on viimeisin paikka jossa lapsen kuuleminen tapahtuu. Kokemuksesta kerron. En suosittele ensimmäisenä lastensuojelua tuohon lapsiasiaan. Seuraukset voi olla vähintäänkin sekavat ja muutoinkin arvaamattomat. Jos asia päätyy oikeuteen, tilanne vain pahenee. Pyri hoitamaan asia yhdessä naisen kanssa ja lapsen kanssa ilman lastensuojelua, poliisia ja oikeuslaitosta
      Tämä on siis suositus.

      Jos lapsi tulee kuulluksi jonkin viranomaisen toimesta, kuten lapsipsykologin tms. lastensuojeluviranomaisen, on vaarana että viranomaiset vääristelevät lapsen antaman lausuntoa tavalla joka niin sanotusti lapsen huolia vähätellään ja lausunnot mitätöidään.

      Tapahtunutta..
      Näin on tapahtunut ennenkin että lapsen antamia lausuntoja on viranomaisten toimesta vääristelty. Kuvio on tuttu etenkin huoltajuuskiistoissa jossa lastensuojeluviranomaiset ja lapsipsykologit tai psykiatrit vääristelevät lapsen lausuntoja. Tuossa kuviossa lapsi on pian taas ollut lähtöpisteessä ja jäänyt asiansa kanssa yksin ja on ilman apua. Silloin se tarkoittaa että lapsi palautetaan kotiin joka ei välttämättä ole lapsen edun mukaista.

      Viranomaisten toiminta on kovin kirjavaa ja lastensuojeluvirastossa ja muilla sosiaalisella sektorilla on erittäin huono tilanne. Puhun nyt resurssipulasta, voimavarojen puuttumisesta ko. lasten asioissa josta ministeriössä kerrotaan. Esimerkiksi lastensuojeluvirastoissa ei ole työntekijöitä jolla olisi edes lain edellyttämä pätevyys lastensuojelutyöhön. Tilanne ja puutteet ovat erilaisia eri paikkakunnilla mutta samat resurssi ja ammattitaidottomuus on edelleen samassa suhteessa. Vain harvalla on lain edellyttämä pätevyys Lastensuojeluvirastoissa. Sama tilanne on ollut vuosia. Asiantuntijat kertovat että vuosikymmeniä tilanne on ollut sama.

      Resurssipula ja ammattitaidottomuus johtavat väistämättä lapsen oikeuden jäävän teoreettiselle tasolle ja näin ollen vain henkäykseksi. Lastensuojeluvirastojen toiminta on muutoinkin ministeriön mukaan vähintään arveluttavaa joka rikkoo lapsen oikeuksia. Sama tilanne on lapsipsykiatrian ja muualla, sosiaalitoimen puolella jossa on viranomaisia ja toimijoita jotka tarkoituksella tekevät lausuntoja jossa on voitu selvästi osoittaa lapsen ja ko. viranomaisen kertoman välillä selvä ristiriita.

      Selvityksessä on käynyt ilmi että viranomaiset tarkoituksella vääristelevät lausuntoja. Valitettavasti viranomaisten asiakirjat päätyvät oikeuteen sellaisenaan vääristeltynä jossa oikeuslaitos tekee tapansa mukaan rulettipäätöksiä joka johtaa oikeusmurhapäätökset mikä ei aja lapsen oikeuksia missään nimessä. Lapsen oikeus jää näin ollen toteutumatta. Näitä vastaavia tapauksia on Suomessa satoja.

      Näiden perustelujen ja tosiasioiden rinnalla ei voida olettaa että lapsen ääni tulee kuulluksi tai oikeus toteutuneeksi. Kehotan siis tarkkaavaisuuteen kun puhutaan viranomaisten kanssa toimimisesta jota en suosittele ensikädessä jos asia on mahdollista hoitaa toisin.

      Se mitä tulee tuohon naiseen joka otti lapsen luokseen ja kuljetti häntä, voi sopia lapsen kanssa että lapsi kertoo hänelle kotioloista tai kenelle tahansa muulle. Et mahda mitään jos lapsi haluaa puhua hänelle tai muulle ulkopuolisille omista asioista. Lapsen suuta et voi vanhempana tukkia, eikä sinulla ole siihen edes oikeutta eikä laillisia perusteitakaan vaikka olisit lapsen vanhempi.

      Lapsella on peruslaillinen oikeus niihin ihmisoikeuksiin jotka on laissa määrätty. Sinulla on vanhempana oikeus olla vain vanhempi ja huoltaja, ja huoltajana sinulla ei ole oikeutta estää lasta ja tämän sosiaalisia suhteita edes siinäkään tapauksessa jos haluaa puhua jollekin pahasta olosta tai hakeutua tilanneselvityksen jälkeen muualle asumaan kuten lastenkotiin.

    • Oikeusasiamies

      2/2

      ..Lapsi ei voi olla ei eikä edes saa olla vanhemmuuden vallan vanki, ei verrattavalla tavalla edes mielipidevanki. Et voi etkä saa rajata lapsen tahtoa vanhempana tai mielipidettä, etkä estää tuomasta hänen asioita julki jotka häntä painavat ja vaikuttavat henkiseen terveyteen ja hyvinvointiin sekä sananvapauksiin perustuviin perusoikeuksiin, omaan turvallisuuteen sekä muihin lapsen omaan kasvatukselliseen turvaan ja turvan tunteeseen.

      On kuitenkin otettava huomioon lapsen ikä tuossa tapauksessa. Tuon ikäiset lapsen alkavat villiintyä kohti teini-ikää ja kapinoida vanhempia vastaan ja muita jotka rajoittavat lapsen omaa elämää, ajattelua ja muuta elämänvalintaan liittyviä asioita. Lapsi voi kokea vanhempien toimet kiusantekona ja rajoituksina. Nuori ei ole aina riittävän kypsä käsittämään asioita mikä on hänelle itselleen parasta ja edunmukaista. Vaihtoehto on että lapsi tulee kuulluksi ja sijoittuu lastenkotiin tilanteen rauhoittamiseksi.

      Lapsen ”piilottamisesta” tai ”piilottelemisesta” -sanana ja noiden voimakkaiden sanojen käytöstä muutamalla sanalla kiinnittäisin erityistä huomiota.

      Tuo piilottaminen terminä on aika voimakas ja kehottaisinkin varomaan erityisesti sen sanan käyttöä koska et ole nähnyt sitä tai tuota tapahtumaa. Sinun on pystyttävä todistamaan väitteesi todeksi. Kuulopuheet, olettamukset tai käsitykset eivät riitä perusteeksi käyttää sanaa lapsen piilottaminen. Tosiasiat on sinun vanhempana hyväksyttävä etkä voi lähteä väitteiden kanssa taistelemaan jos ne perustuvat olettamuksiin, käsityksiin, luuloihin tai kuulopuheisiin.

      Sitten laillisiin perusoikeuksiin..
      Piilottelu ei tule siinä tapauksessa edes kysymykseen jos lapsi haluaa olla omasta tahdosta paikassa joka ei ole sinun tai muidenkaan tiedossa. Jos lapsella on vapaa pääsy turvapaikkaan ja olla siellä sinulta omassa turvapaikassa turvassa, olet tuossa asiassa heikoilla, huonoilla.

      Lapsella on oikeus olla turvapaikassa tilapäisesti ja lähteä purkamaan tilannetta ja samalla lähteä selvittämään todellisia kotiolosuhteita. Tuossa selvitystyössä selvitetään tapahtuman lisäksi syitä, syy-yhteyksiä, vaikutuksia ja seurauksia sekä tilanteen jatkumista. Kukaan ei varmasti halua että ko. tilanne toistuu uudelleen ja johtaa asian tai asioiden eskaloitumiseen.

      Kiinnittäisin huomiota tuon 22-vuotiaan naiseen joka toimiin lakirajaa hipoen, on siinä ja siinä piilottelemisen ja kyläilyn rajamailla. Vaikea sanoa tarkemmin asiasta kun ei tiedä tuon asian yksityiskohtia.

      Joka tapauksessa mitään raportointivaatimuksiin ulkopuolisilla ei ole oikeuksia vaatia niitä edes jälkikäteen. Jos nainen haluaa jotain tietoja itselleen, se tulee asiaomaisilta, tuttavilta tai jostain heiltä itseltään jos niin haluavat ja päättävät raportoida. Tietoa henkilö voi saada mahdollisesti median välityksellä joka voi olla siinä tapauksessa ihan mitä tahansa jolla ei ole mitään tekemistä itse tosiasioiden ja tapahtumien kanssa mitään tekemistä. Media vääristelee ja tekee yksipuolista uutisointia jättämällä olennaisia asioita pois.

      Uskoisin että kysymys ei ole lapsen piilottamisesta vaan henkilön varotoimenpiteestä. Henkilö ei voi pitää lasta kuin korkeintaan tunnin tai kaksi tuntia korkeintaan jonka jälkeen lapsi itse päättää haluaako palata kotiin vai ohjautua opastuksella lastensuojeluviranomaisten kautta turvakotiin selvityksen ajaksi. Tarkentaakseni vielä että tuo tunti tai kaksi siis tulee olla lapsen oman tahdon mukaista eikä saa rajoittaa lapsen vapautta. Naisen tulisi ottaa yhteyttä asiassa poliisiin ja kysyä neuvoa asiassa.

      Tuo tunti tai kaksi tuntia ei ole sääntö jossa on oikeus pitää lasta. Tarvittava aika lapsen kuulemiselle ja tämän huolen kuuntelemiseen on tunti tai kaksi. Jotkut lapset eivät avaudu tuona aikana eikä välttämättä osaa kertoa asiaansa selkeästi miksi kokee olonsa kotona turvattomaksi tai muutoin huonoksi.

      Se että jos ko. 22- vuotias naishenkilö vaatii raportointia hänelle itselleen, ei toimi noin. Henkilötietolain nojalla henkilöllä tulisi olla tietosuojavaltuutetun lupa ja hyväksyntä toimia ja ottaa raportin yhteydessä myös henkilötietoja kuten lapsen tietoja, henkilötietoja ja muuta terveydentilaa koskevia tietoja.
      Se ei käy tuossa tapauksessa jonka varmasti viranomaiset tekevät henkilölle selväksi. Jos asiaomainen itse luovuttaa tietoa naiselle tai muille ulkopuolisille, se on asia erikseen.

      Kuten mainitsin, niin mielestäni tuo ko. asia vaatii laajan tutkimuksen asian selvittämiseksi mutta ilman viranomaisia. Suosittelen!

    • Oikeusasiamies

      Hyvin tuttua että lapsen vanhemmat saa raivarit jos lapsi lähtee ajamaan omia peruslaillisia oikeuksiaan. Nuo lapsen lailliset oikeudet on tarkoin laissa määritelty. Lasta saa kuljetella kuka tahansa jos se tapahtuu lapsen oman tahdon mukaisesti.

      Et voi omistaa lasta, lapsen tahtoa, tunteita, etkä määrätä edes kenenkään tunteita mieleiseksesi omien mielihalujesi mukaan. Et voi pitää lasta vankina etkä estää hengittämästä.

      Jokaisella lapsella on oikeus sananvapauteen, tulla kuulluksi ja vapaaseen, normaaliin elämään. Jokaisella lapsella on oikeus olla lapsi elämässään.

      Lapset ovat ihmisiä ja heille on myös ihmisoikeudet.

      Anna lapselle elämä!

      • mutku HALUU_UUU

        "Lasta saa kuljetella kuka tahansa jos se tapahtuu lapsen oman tahdon mukaisesti."

        Eli jos namusetä houkuttelee lapsen autoonsa, ja lapsi haluaa kyytiin mennä, niin se on ihan ok?

        "Lapset ovat ihmisiä ja heille on myös ihmisoikeudet."

        Kyllä juu, mutta lapset ovat lapsia ja sen takia heillä tulee olla huoltaja, joka päättää tärkeistä asioista ja muutenkin huolehtii. Ei lapsi pysty itse kaikesta päättämään, koska ei ole henkisesti (sen enempää kuin ruumiillisesti) täysin kehittynyt. Lapsi ei osaa arvioida, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Kaikenlaista kyllä haluavat. Sinä ilmeisesti antaisit lapsellesi täydet oikeudet päättää omista asioistaan etkä kieltäisi mitään, jos lapsi sitä haluaisi?


    • kauhun tasapaino...

      Jos tyttölapsen äiti on se joka joutuu pitämään kuria tyttärelle ja isä siinä perheessä ei näin tee, on äiti tytär suhde tuhoon tuomittu. Lapsiperheissä tyttären kurin pitäminen kuuluu isälle ja äidin tehtävä on enemmä kasvattaa tytärtä naiseuteen. Pojille äiti on se kurinpitäjä ja isä enemmän kasvattaja poika miehiseen elämään. Näin kaikista tulee tasapainoisia ihmisiä. Toki kurinpidossa pitää olla johdonmukaisuutta.

    • Mitalisti

      Mitali pitäisi antaa tälle lastenohjaajalle vastuullisesta toiminnasta lapsen puolesta. Toivottavasti lastensuojelu alkaa toimimaan perheen kanssa.

    • energialäh.

      Tytön kotia piiritti verkkoaita, johon oli tullut pienen tytön mentävä reikä.l

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5199
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3420
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2802
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2608
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1871
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1381
    Aihe