Päin honkia meni..

Meillä on mies vuodeosastolla, kuukausimaksu on 1150 euroa kk.Minullakin tulot pieneni kun omaishoidontuki jäi pois, onneksi eläkkeeni riittää elämiseen.
Äitini on tehostetun palveluasumisen yksikössä, koko eläke menee paitsi 99 euroa kuukaudessa käyttörahaa.Kaikki hinnoitellaan erikseen, tuo 99 euroa on pakko jäädä, puuttuvan osan maksaa yhteiskunta.
Oman asunnon vastike, sähkön perusmaksu, puhelinosakkeen perusmaksu on ainakin maksettava, niihin ei tuo 99 euroa riitä alkuunkaan. Sitten vielä on ostettava kaikenlaista, myös kampaaja, jalkahoidot ym...Säästöistä pitää ottaa, onneksi on vähän säästöjä.
Hoidin kauan miestäni ja äitiäni yhtä aikaa, mitä siitä sain, rikkonaisen selän ja nivelet. Kyllähän kulumista iän mukana tulee, mutta olisin terveempi mikäli olisin ymmärtänyt säästää itseänikin.

Niinpä mitä tästä saa,huono omatunto ,surua ja tuskaa.Olen vaan miettinyt miten valtiot ja kunnat ajatelleet että tuo 99 riittää,parturi jo pari kymppiä.

No, jos teitä yhtään lohduttaa niin joillain on vielä pahemminkin - ei jää edes sitä 99 euroa kuussa. Viedään koko eläke ja vielä vähän päällekin. Äitini on yksityisessä hoivakodissa, josta kunta käyttää nimitystä avohoito. Äidin nettoeläke 1950 euroa ei riitä asumis-, ruoka- ja ns. hoitokuluihin, vaan hän joutuu koko nettoeläkkeensä lisäksi maksamaan noin 400 euroa kuussa säästöistään. Ja tottakai maksaa vielä itse lääkkeet , henk.koht. hygieniatuotteet ja vaatteet. Kunta maksaa palvelusetelinä loppuosan, joka on muistaakseni noin 1200 euroa.

Me lapset olemme kuitenkin tyytyväisiä, kun tiedämme äidin tuntevan olonsa turvalliseksi. Se on sentään pääasia. Äidillä on onneksi sen verran säästöjä, että varmasti riittää hänen loppuelämäkseen.

Juu ,näinhän se on.Mun nyt pitäisi lasta vielä syöttää ja kouluttaa,taidan hoitaa äijää kotona,ei meillä varaa laittaa hoitoon!Kohtahan hän toivon mukaan vaan sänkypotilas ,sitten vaan käännellään ja väännellään.
Surullista

Huh huh. Miten pystyt töissä käymään ja hoitamaan ukkoa samanaikaisesti? Millä ihmeellä elätte? En kyllä uhrais lapsen toimeentuloa dementikon eteen, ottaisin avioeron välittömästi. Saako sossusta jotain toimeentulotukea lapselle? Vai onko teillä omaisuutta, senhän voisi myydä?

Parturointi on vähäisimpiä kuluja, leikkaan itse mieheni hiukset, äitini hiuksia en leikkaa, en ole koskaan leikannut naisten hiuksia.
Jos omistaa osakehuoneiston, asia on ongelmallisempi, vastike on maksettava, sähkön perusmaksu, kaikki taloyhtiön remonttikulut. Ei 99 euroa riitä alkuunkaan, asunnon joku perillisistä lunastaa tai pannaan myyntiin, mutta ei näytä olevan halukkuutta lunastamiseen, ilmaiseksi jokainen ottaisi. Myyntiin on pantava, nyt on täällä pohjois-suomessa asuntokaupat aika hiljaisia, saattaa mennä kauan ennenkuin kaupat syntyy.
Itselleni raha-asiat ovat yhdentekeviä, on kaikkea mitä tarvitsen, liikaakin. Enemmän rasittaa käytännön järjestelyt, kaikki jää minun niskoilleni, en jaksaisi enää, muut sisarukset asuvat satojen kilometrien päässä.

No on tää nyt aika pirullista että kotiaan joutuis myymään jos laitan toista laitoshoitoon,vanha omakotitalon rähjäke.Halvempaa tässä asua kuin vuokaralla.
Ei sossu mitään tukea anna,vetävät vaan sen litanian tehostetusta palveluasumisesta.
Mieheni on mulle puoliso,en puhu hänestä dementikkona,lapseni isä.Hän tuntee vielä jotain,elävä olento.

Aika monella on ensimmäisenä neuvo, myy asuntosi ja omaisuuttasi. Siksikö kun puoliso sattui sairastumaan?
Typerää edes ehdotella tuollaista.

Miten niin typerää? Tälleen se homma nyt vaan menee markkinataloudessa. Jos et pysty ruokkimaan lastasi ja sinulla on omaisuutta, muutat omaisuuden rahaksi ja ruokit lapsesi niillä rahoilla ;). Yhteiskunta ei elätä loputtomiin, yksilöllä on oma vastuu asioista, erityisesti omistavalla luokalla. Kukaan ei ole pakottanut naimisiin eikä omaishoitajaksi, ne ovat omia valintoja. Tuo omaisuus on sitäpaitsi aviopuolisoiden yhteistä, ja voidaan katsoa, että hoidettava itse myös osallistuu hoitonsa maksamiseen. Eikö hoidettavalla ole eläkettä, jos sillä maksaisi laitoshoitoa?

Omistava luokka ;)--tavallinen työläisperhe ..vanha talo missä asutaan,koska se halvempaa kuin vuokralla asuminen.Ihan työikäisenä mieheni sairastunut,ja miekään en saa eläkettä vielä 20 vuoteen.Omaisuuttamme,kotiamme en laita laitosmaksuihin.
Kun mentiin naimisiin en tiennyt tulevani omaishoitajaks,helppohan se sanoa,valinnoistaan.Mies kun oli vielä järissään suht koht kun omaishoitajuus alkoi.
Kukaan ei tiennyt että hän menisi 5 vuodessa laitoskuntoon,kun yleensä voi mennä jopa 10-!2 vuotta.
Ei yhteiskunnan tarvitse elättää meitä,meen töihin ja hoidan miestäni siinä ohessa.
Olisi vaan kuvitellut,että saa hoitoa,40 vuoden työputken jälkeen,järkevään hintaan.

Mie oon säästänyt Lappeenrannan kaupungin rahoja omakotitalon verran,olemalla omaishoitaja.Nyt pitäisi vielä maksaa enemmän...
Onneksi maksukatto vielä voimmassa tässä kuussa,kun äiijä sairaalassa ollut jo viikon vakavan infektion takia,eikä paranemista näköpiirissä.
Tässä maassa ei kannata sairastua,perheellisen,työikäisenä ns.vanhusten tautina pidettyyn Alzheimeriin.

Voimi sinulle Kristiina,olen myös lukenut kirjoituksiasi ja itkenytkin niin ne tuntuu sydämeen käväiltää.Emmehän me voi mennä kuin päivän kerrallaan ja jos tulee pieniä onnen murusia otamme niistä kiinni.Miehelläni alsheimer myös.Itse olen eläkkeellä mutta kyllä ne elämän ympyrät pieniksi jää,siksi kai istun nytkin koneen äärellä Tuli vähä virheitä kirjoitukseeni.

Mie kuvitellut itseni aina vahvaksi,taistellut monet asiat tässä 5 vuoden aikana.Jos on notkahtanut olen noussut.Aina on löytynyt jokin ratkaisu vaikka ajatukset välillä synkkiä ja pimeitä.Lapsi kumminkin pakottanut eteenpäin,jatkamaan.
Eilen kun kävin sairaalassa katsomassa miestäni,istuin kyllä hiljaa siinä vieressä ja toivoin hiljaaa "kuole pois",ajattelin että sekin rakkautta kun toivon ettei hän kärsis enää,ei tarvis pelätä miten hänet huumataan ja sidotaan.
Sekin hassua kun kukaan ei kysy siellä multa yhtään mitään,työntävät vaan antibiootteja suoneen minkä kerkiää.Eivät lue edes potilaskansiota.
Koitin kysyä no entäs tän jälkeen,mitä teen,voisko joku lääkäri kertoa,kuoleeko vai mitä helkkaria tekis.Lekuria en ole tavannut,hoitajat sanoo "jaa-a ". Mieheni semmonen hoitopaketti siel ja minä esitän sivuosaa,hankala mies mulla ,sanovat,sekin kivaa kuultavaa,minkäs hän sille mahtaa,että pelkää heitä ja tarttuu kiinni kaikkeen.
Kumma kyllä odottavat minun olevan erikoislääkäri vähintään sitten kun hän kotona.Kait se pitää olla hiljainen potilas,muuten ei ole hyvä potilas.Sitten istun kotona ja pelkään,mitä siellä sairaalassa tapahtuu, "hankalan mieheni kanssa ".
Nyt kun eletään vaikeita aikoja,miuta sysätään syrjään,jyrätään.
Miehelläni tunteita vielä,kun kerroin tytöstä ja kissasta ,miten ne oottaa,kyyneleet valui äijän silmistä.Kun annoin paperin kyyneleitä varten ,hän pyyhki minun silmiä,se oli koskettavaa,kait se pitää vaan jaksaa.
Noo kait mie huomiseen,päivä kerrallaan,onneksi tykkään niin elämästä,olen kyllä monasti harkinnut jopa auton ottamista ,äijä mukaan ja päin puuta.Olemme hankala perhe,rasite.Työikäinen alzheimerperhe,ei sovi minkään pykälän alle.
En koskaan tiennyt että omaishoitajuus näin raskasta,ei voi edes verrata mihinkään työhön.Se syö meitä kaikkia,vie kaiken,kunnes on ihan alasti ja haavoilla.Monet sairastuu tämän takia,loppuelämäks.
Mutta saammehan me muutaman satasen,ja aina kun vaalit,meistä puhutaan kauniisti.
Lappeenrannan Eksoten hallituspomokin sanoin,että olemme oikein sydämen asia kaupungille,onmaishoitajat.

Miksi minusta ei tunnu siltä kun viedään kaikki,sairauden takia,kenen sydämen asia me ollaan ?

Minulla on pitkä työura takana, voin sanoa että en työelämässä ole koskaan ollut näin lujilla kun nyt omaishoitajana.
Muutaman vuoden olen hoitanut, yksinäistä ja raskasta työtä.
En tiedä toipuuko tästä koskaan. Ymmärrän tunteesi Ristiina, itsellänikin on synkkiä hetkiä.
Miksi aloin tähän, en tiennyt mitä tulin luvanneeksi, ollaan vain päivä kerrallaan, muutama vapaa kuukaudessa. Pitää anoa lisää vapaita, mieluummin vaikka kokonaan laitokseen, sekään ei ole ihan yksinkertaista.

Ristiina-tytär, lähetän sulle voimahaleja koko sydämestäni! Olen seurannut kanssa elämäänne jo hetken aikaa tämän palstan kautta. Ja tulin taas katsomaan, mitä Teille kuuluu. Oma hoidettavani on siirtynyt juuri tehostettuun palveluasumiseen, ja on ollut vaikein ratkaisu mitä koskaan olen kokenut. Päätös oli sinänsä helppo tehdä, mutta nyt kun olen seurannut omaiseni voinnin heikkenemistä ja hänen saamaa kohtelua ja suoranaista kärsimistä, kannan huonoa omaatuntoa asiasta varmaan koko ikäni. Mutta oma sairastumiseni ei antanut vaihtoehtoa.

Sydämeeni sattui, kun luin sun kirjoituksen auton käyttöönottamisesta, sillä yön pitkinä tunteina olen salaa mielessäni ajatellut juuri samaa. Mutta en ole kenellekään uskaltanut tunnustaa asiaa. Joka kerta kun haen rakkaani kotilomalle, katson varovasti hoitajia, ettei tuskani ja salaiset ajatukset vain paista lävitseni ja loma evätään...

Yhteiskunnassa on paljon vialla, missä on tuki, jota Te tarvitsisitte tässä tilanteessa. Taloudellisen tuen lisäksi tarvitsisitte myös henkistä tukea, sekä sinä, että tytär... Jaksamista, ehkä meille vielä joskus aurinko paistaa...

Meillä omaishoitajilla tuntuu olevan sanaton yhteys,ymmärrys,tiedän mitä koet ja tunnet,niinkuin joku kantaisi.Kiitos kovasti tästä tunteesta.Oikeestaan ei voi toiselle "ulkopuoliselle" selittää edes tätä taakkaa,vain omaishoitaja sen tietää.
Esim. jatkuva huono omatunto ,riittämättömyys,avuttomuus,sekoitettuna suruun ja menetettyyn elämään.Just kun luulee saanensa elämän järjestykseen ,niin Alzheimer näyttää pitkää nenää ja napsii tosiesta jotain taas pois.Tänään mieheni katseli suurin tyhjin silmin mua ,ihmetellen kuka mie oon,kun kävin sairaalassa syöttämässä.
Noo huomenna uusi päivä,tytöllä pauhaa musiikki ja kissa komentaa,pikkusia asioita jotka pitää musta kiinni.Taidan lämittää saunan ja luen oiken jännittävää kirjaa.Dekkarit saa mut irti arjesta,mitä kamalampi sen parempi ;)))
Kirjotellen taas....

Kristiina,itkin taas ku luin elämäntilanteestasi.Koeta ajatella että jospa se huominen päivä olisi parempi.Noin ajattelen kun tuntuu että päivä pilvien peitossa täysin.Minulle on antanut voimia vertaistkiryhmät.Meidän paikkakunnalla on muistihoitajien omaisten tapaamiset ja omaishoitajien tapaamisia ja luentoja ja on virkistystilaisuuksiakin.Kiitos pääkaupunkiseudulle! Ei todella muu kuin omaishoitaja ymmärrä toista omaishoitjaa.Ne läheiset ystävät takertuu vain omiin pieniin asioihinsa joita en yksinkertaisesti jaksa kuunnella.Minun elämäni ei ole vielä tuossa pisteessä kui sinulla Kristiina mutta menee koko ajan alaspäin. Mieheni kävelykyky heikkenee,vaikka ulkoilutan kierroksen päivittäin.Luulen että pian on pyörätuolipotilas.Rollaattori nykyään.Muisti hiipuu koko ajan huonommaksi.Voimia sinulle Kristiina!

Näinhän se.Itse käyn psykologilla,pakko saada purkaa kaikki tunteet ihan ammattilaiselle.Se tekee kyllä tosi hyvää,tuntuu että näkee asioita eri kantilta ja uskaltaa siipiään lepattaa välillä.Itsetunto vähän kärsinyt alzheimermatkan varrella,kun koko ajan tullut uutta,ja mikään ei ole ollut lievää,ei käytösmuutokset,ei epilepsia,kaikki tulee rajuna.En koskaan kerkee parantua kun jo uutta,mutta psykologi auttaa.
Taas meille tuli uutta,erikosilekurit ei tiedä mikä miehelläni on,alzheimerin lisäksi.Maksa saanut vaurion,luultavasti lääkkeistä.Epilepsialääke kait ollut syypää,ja jopa Ebixa ja Ketipinor aiheuttaa pahoja sivuvaikutuksia.Voivoi.,dementialääkekin aika tuju juttu,seurantaa pitäisi olla,mutta vien nyt seurantaa kun mies ei antanut kenenkään koskea,saatikka että olisi verikokeita.No nyt niitä saa otettua kun hän niin sairas.Vähäks mie kiroilin tänään,että vielä lääkkeistä tällaista.Ihan niiku ei olisi tarpeeksi jo.Mietin vaan muitakin joille niitä syötetään ja sivuvaikutukset.
Nyt poden huonoa omatuntoa,mies vuodeosastolla,ja minun pitäisi levätä.Oli aika rankka putki hoitaa miestä kun itse kuumeessa,ja äijä sairas.En edes jaksanut nostaa saatikka kääntää,hokasin sen etten vois kotona hoitaakaan jos vuodepotilas,mutta mutta,saas nähä miten meidän käy.
Päivä kerrallaan sanoi osastolekuri.
Sanotaan, että ihmiselle ei anneta kantaakseen enempää kuin hän jaksaa kantaa,se kyllä ihan puppua.

Eikö siellä missä sinä asut ole vertaistukea kuten minulla täällä pääkaupunkiseudulla.Olisi ollut monin verroin vaikeampaa ellen olisi saanut puhua tuntojan ihmisille jotka ovat samassa asemassa ja asintuntijoille jotka ovat rohkaisseet monin tavoin.Ei tavallista elämää viettävä ymmärrä pätkääkään mitä on omaishoitajan arki ja pyhä ja miten siinä on kiinni.Joskus ajattelen kun vaan voisi avata oven ja astua toiseen maailmaan terveen mieheni kanssa.Kyllä se on monesti tuntunut miksi minulle tämä ja en tiedä mitä on edessä ei ainakaan parempaa.KOETA Kristiina jaksaa päivä kerrallaan ja voimia sulle!

Juu,lähen viikonloppuna jonnekki huitsin nevadaan.
Kävin mie joskus vertaistuessa,siellä oli 70-80 v eläkeläisiä,mie olin silloin 45v ,enkä voinut äijää jättää mihinkään.Ei niissä mitään vikaa,mutta mulla vähän eri tilanne ja elämä,en ole eläkkeellä ja sit kun yks teinikin pyörii jaloissa.Oikeestaan en vapailla halua edes puhua koko hommasta,silloin teen muuta jos pystyn.
Minusta psykologi ollut mulle hyvä,ammattilainen mulle paras vaihtoehto.
Kävin muuten äijää katsomassa,ja ei saa dementialääkkeitä eikä neuroleptejeä,tuntuu että turhaan syötetty,kun ei näy eroa,harmi jos ne aiheuttaneet ne vaurioit.No jospa sen sairaalan tohtorit Houset keksis missä vika äijäs....
Tulis nyt jo lämmin ,mulla iso puutarha....sehän paras mielen hoitaja.

On hänellä vaikea alzheimer,mutta nyt tuli lisäksi joku tunnistamaton infektio,samalla selvis että maksa on vaurioitunut lääkkeistä ja munuaiset reistailee. Pääsisäisestä saakka ollut kuumeessa....
Sehän tässä kaalittaa kun kaikenmaailman myrkyt syötetty joista ei ollut mitään apua,ei käytökseen ei alzheimeriin,sitten käy vielä näin...
Alzheimerille ei kukaan mahda enää mitään,se vienyt jo voiton meistä.

Ei aina lääkkeet sovi.Olen joutunut lopettamaan moniakin lääkärin määräämiä lääkkeitä.Joistakin tuli aivan kauhea olo ja yhdestä lääkkeestä näköharhoja.Kyllä tarkkanäköinen omaishoitaja näkee milloin on joku pielessä.Ei kannata sokeasti syöttää lääkettä joka vain pahentaa tilannetta.Eihän lääkäri olle vieressä seuraamassa sivuvaikutuksia vaan se on omaisen/omaishoitajan tehtävä.

No ei tämä nyt katkera vuodatus.Tosiasia etteivät lääkkeet auttaneet miestäni,5 vuotta meni diagnoosista vaikeaan vaiheeseen,jopa neurologikin totesi tämän.
Lääkkeistäkin neurologian osastolääkäri sanoin että mm.ebixa ja epilespsiälääke vaurioittaneet yhdessä mieheni maksan,sitten kun lisättiin neuroleptejä tilanne paheni.Maksakokeet olisi pitänyt olla alun alkaen,eipä nämä lääkärit sitä kertonut!
.Ei nuo lääkkeet ole parantanut meidän elämänlaatua edes,saatikka että elämä kotona olisi pidentynyt.Nyt mietitään 5 vuoden jälkeen jo laitospaikka,paljonkohan tuli lisäaikaa ja jos tuli oliko se nyt niin laadukasta?Valvoa yöt ja katsella riehuvaa ja vaeltavaa äijää ,pelätä.Aina tyrkättiin lisää,lisää lääkkeitä,eikä tilanne parantunut.
Paheni vaan.
Ei minun näkökulma ole kaventunut,päinvastoin,minähän tarjoan suoraa tietoa missä mennään ja miten äijä on kotona.
En ole puuutuunut muiden alzheimeriin,tiedän että jokainen yksilö.Meillä nyt vaan ollut tämä niin rajua,uskomattoman rajua,että kait "vuodatuksellani " haluan jakaa,miten voikin mennä kaikki kurjaksi kun oikein mennään alamäkeä.
Mieheni lääkkeet nyt tauolla,ei saa dementia eikä neuroleptejä.Eikä alzheimer siitä muuttunut.
Jos tilanne jatkuu näin,niin saakin muistilääkket jäädä pois,ja neuroleptit.

Ei lääkkeet mitään karkkeja ole,varsinkaan dementialääkkeet.Mistä vaan voi kuka vaan saada sivuvaikutuksia,jopa Aspiriinista.
Omaihoitaja paras asiantuntija,sujuuko arki lääkkeillä vai ilman,sehän se tärkein pointti tässä,että jaksaa.

Ajatella miten erillainen suhtautuminen lääkäreillä on dementikoiden lääkitsemiseen.Täällä minun piirissä ei neuroleptikkoja käytetä lainkaan,eivät kuulema sovi koska aivojen jotkut radat eivät enää kulje niikuin pitäs,joten lääkkeet eivät t toimi niinkuin ois tarkuitus,varsinkin epixa lisää akressivisuutta,sen oon kyllä huomannu ittekki....joten kannattaa kyseenalaistaa.Lääkärithän ovat ihmisiä hetki ja haluavat auttaa omaishoitajia,mutta ehkä lääkeapu ei ehkä ole aina järkevää

Näin on,ei nuo neuroleptit auttanut aggressiivisuuteen,se auttoi kun oli kärsivällinen ja käytti lenkillä,eikä ebixakaan,ne puuskat tuli kun tuli.
Toisaalta joidenkin mielestä ainut hyvä dementikko on huumattu dementikko.
Miksipäs ei omaishoitaja saisi kyseenalaistaa lääkitystä,näkeehän hän,kun on toisen kanssa 24 h,onko vastetta vai ei.Lääkärit näkee vaan hetken.

Meillä nyt Ebixa ollut poissa pari viikkoa,tuskaisuus hävinnyt,ja mies jopa hymyilee.Eli meidän tapauksessa parempi kun ei enää käytä kyseistä lääkettä.Ymmärtää jopa paremmin nyt ,eikä aggressiivisuudesta tietoakaan.
Jos nyt joku saa hepulin ,että mie lopettanut lääkkeet,niin geriatri suositteli tätä.
Nyt harmittaa että kun siitä ei ollut mitään hyötyä,rahat kankkulankaivoon ...

No paremmin ymmärtämisellä tarkoitan hyvin pieniä asioita,esim.ota muki käteen,istuu alas.Pää vähän selvempi kun ei niin lääkitty.Ei tässä yhtäkkiä menty parempaan.Mutta kun ei ihminen ole täynnä aggressioita ja tuskaa,niin hahmottaminen vähän helpompaa.Paljon taas menetettykin parin viikon aikana,tämä taistelu jo hävitty.

Tässä sitä ollaan.Entistä sairaamman kanssa.Otinpa nyt kotiin,kun katsotaan onko miehestä enää kotioloihin...Apua,tekis mieli sanoa,ja vasta eka ilta...
Onko kellään kokemusta muistisairaan katetroinnista,sepäs olikin sirkusta,kun kesken kateroinnin päätti,että nyt tämä piisaa....??Perkele kun sitä lyö päätä seinään,olisinpa rikas tämä olisi helppoa...
Kyllä tämä infektio romahdutti äijää....

En oikein ymmärrä,eikö hällä ole pysyvää kateetria,et kait joudu joka kerta katetroimaan ,sehän on kyllä aivan mahdotonta...en oo kuullutkaan et kotiolois niin tetäs..bakteerivaaran takia...

Kyllä minä katetroin n 4 kertaa päivässä.Ei se nyt mitään uutta ole tai mahdotonta,olen hoitajanakin katetroinut monesti kotona olevia miehiä..Ei miehelleni voi kestokatetria laittaa,repii kaikki letkut pois!
Vaikeeta tämä on kun toinen ei mitään ymmärrä,mutta koitan silloin ku vähän töhnäs yöllä ja aamulla,sujuu parhaiten.
Bakteerivaarasta voin sanoa,että mitäpä se enää haittaa tässä loppumetreillä...

onpa vain vaikeeta,en oo ollu sitt semmosten ihmisten kanss tekemisissä et oisin kuullu..nuoret vammaisethan katetroivat itse tai toisen avustuksella..täällä mitä mie iä pannaan katetri niinku tavallista tai sit vatsapeitteen läpi,tällä mun hoidokilla on niin..teet hyvää työtä,nostan hattua.voimaa arkeen

No juu,kyllä tässä on kuin kaurismäen elokuvassa välillä,kun tuo herra A päätti kerran että nyt lähetään kesken katetroinnin ;)).välillä taiteilen niin että hiki on ,että saa kateroitua.Seisaaltaan hän ei suostu,se että saa istumaan pieni ihme,jotenkin saan makuulle sitten aina välillä,hohoooijaa ....noo,sanon vaan,että mitähän seuraavaksi...