Ei osakeluettelossa

Osakas on ostanut huoneiston monta vuotta sitten, ja on merkitty osakeluetteloon merkinnällä "ei merkitty". Eli ilmeisesti varainsiirtovero maksamatta tai osakkuutta ei ole tietoisesti haluttu saada merkityksi osakeluetteloon. Voiko tällainen osakas käyttää yhtiökokouksessa osakkaan oikeuksia ja tulla valituksi esim. hallitukseen?
14606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Yhtiön hallituksen tulee valvoa, että osakeluettelo on ajantasalla. Sellaista henkilöä ei liene kuin "ei merkitty"? Siellä on oltava jonkun nimi lain mukaan, ei ole mahdollista olla merkitsemättä (tämä löytyy ihan laista). Jos varainsiirtovero on maksamatta, niin silloin vanha osakas jatkaa luettelossa.

Osakas voi käyttää äänioikeutta, jos:
"
Osallistumisen edellytyksenä on 2 luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesti, että osakkeenomistaja on merkittynä osakeluetteloon tai hän on ilmoittanut yhtiölle osakkeiden omistusoikeuden siirtymisestä itselleen ja esittänyt siitä luotettavan selvityksen."
Tällaista tilannetta ei yksinkertaisesti pitäisi olla, paitsi tilanteessa jossa kauppa on juuri syntynyt ennen yhtiökokousta ja osakasta ei ole ehditty merkitsemään osakasluetteloon.

Eli yhtiön hallitus on aika huonosti asiat hoitanut, jos luettelossa ei ole mitään nimeä. Jos osakkaalle on aiheutunut tällaisesta merkinnästä haittaa, niin hän voi vaatia yhtiöltä vahingonkorvauksia (ja yhtiö sitten hallitukselta, kun ei ole asiaa hoitanut). Yhtiön hallituksella on asiassa vastuu lain mukaan.

Äänestä

Vuoden vaihteessa tulee taloille korjattavaksi vero 102 ilmoitus osakkaista.
Siitä saa ainakin selvityksen onko osakas maksanut verottajalle varainsiirtoveron.
Jos nimi on siinä, voi pyytää kopiota varainsiirtoveron maksamisesta ja osakas saa sen ainakin tarvittaessa verottajalta.
Kaikki eivät tiedosta siirron kirjaamisen merkitystä.

Äänestä

Kiitos tähänastisista kommenteista. Osakeluettelossa on henkilön nimi, ja kohdassa merkitty osakeluetteloon, ei päivämäärää ja maininta "ei merkitty". Tällainen tapa on ollut monessa muussakin yhtiössä, jotta osakkeenomistajille voidaan lähettää aineistoa. On totta, että hallitus on tällaisissa tapauksissa laiminlyönyt valvontansa ja hallitus ansaitsee moitteet entä epäluottamuslauseen.

Äänestä
  • Useinhan hallitus valtuttaa isännöitsijän tekemään siirtomerkinnät osakerekisteriin.

    Eipä tuollaisesta huoneistosta voi antaa isännöitsijätodistustakaan missä osakasta ei ole rekistöröity.

    Äänestä

  • art7 kirjoitti:

    Useinhan hallitus valtuttaa isännöitsijän tekemään siirtomerkinnät osakerekisteriin.

    Eipä tuollaisesta huoneistosta voi antaa isännöitsijätodistustakaan missä osakasta ei ole rekistöröity.

    Tietenkin voi, tosin silloin siinä lukee osakasluetteloon merkitsemispäivämäärän kohdalla "ei merkitty".

    Yleensä ongelmana ovat itsemyyjiltä ostaneet untuvikot, jotka ovat maksaneet varainsiirtoveron kiltisti, mutta eivät ole toimittaneet verotoimiston leimaamaa ilmoitusosaa ja/tai kuittia isännöitsijälle. Välittäjäkaupoissa kyseistä ongelmaa ei yleensä ole, tosin suurin osa isännöitsijöistä ovat ammattitaidottomia k-päitä joten poikkeuksiakin löytyy (yksikin vaati nähtäväkseen alkuperäistä osakekirjaa siirtomerkinnön varustettuna, vaikka se oli ostajan lainan vakuutena ja kopio oli toimitettu kuten kuuluu, ei nähtävästi halunnut minun toteuttavan puhelimessa lupaamaani suorajakelua hänen ammattitaidottomuudestaan kun sen jälkeen asiat hoituivat. Oli muuten taas "pätevä" "ammatti-isännöitsijä").

    Ja aloittajan kysymykseen hallituskelpoisuudesta, niin hallituksen jäsenyys ei millään tavalla liity omistamiseen. Eli täysin vaalikelpoinen kunhan ei ole holhouksen alla, konkurssissa, ja EU-kansalainen.

    Äänestä

  • valittaja_lkv kirjoitti:

    Osakasluetteloon ei saa merkitä osakasta, jollei varainsiirtoveroa ole maksettu. Tämä on suoraan laista:
    "
    Kun osakkeen saaja on ilmoittanut yhtiölle omistusoikeudestaan tai muusta osakeluetteloon merkittyä seikkaa koskevasta muutoksesta, muutos on merkittävä viivytyksettä osakeluetteloon, kun siitä on esitetty luotettava selvitys. Ennen omistusoikeuden siirtymistä koskevaa merkintää on lisäksi esitettävä selvitys varainsiirtoveron suorittamisesta. Merkintä on päivättävä."

    Huom! Ennen merkintää.

    Äänestä

  • valittaja_lkv kirjoitti:

    Tietenkin voi, tosin silloin siinä lukee osakasluetteloon merkitsemispäivämäärän kohdalla "ei merkitty".

    Yleensä ongelmana ovat itsemyyjiltä ostaneet untuvikot, jotka ovat maksaneet varainsiirtoveron kiltisti, mutta eivät ole toimittaneet verotoimiston leimaamaa ilmoitusosaa ja/tai kuittia isännöitsijälle. Välittäjäkaupoissa kyseistä ongelmaa ei yleensä ole, tosin suurin osa isännöitsijöistä ovat ammattitaidottomia k-päitä joten poikkeuksiakin löytyy (yksikin vaati nähtäväkseen alkuperäistä osakekirjaa siirtomerkinnön varustettuna, vaikka se oli ostajan lainan vakuutena ja kopio oli toimitettu kuten kuuluu, ei nähtävästi halunnut minun toteuttavan puhelimessa lupaamaani suorajakelua hänen ammattitaidottomuudestaan kun sen jälkeen asiat hoituivat. Oli muuten taas "pätevä" "ammatti-isännöitsijä").

    Ja aloittajan kysymykseen hallituskelpoisuudesta, niin hallituksen jäsenyys ei millään tavalla liity omistamiseen. Eli täysin vaalikelpoinen kunhan ei ole holhouksen alla, konkurssissa, ja EU-kansalainen.

    Mutta yhtiökokouksessa sellainen henkilö ei voi osallistua päätöksentekoon, jota ei ole merkitty osakasrekisteriin.

    Äänestä

  • Hallitusta kuin sen enempää isännöitsijää ei voi syyttää laiminlyönnistä.
    Kun henkilö ei esitä varainsiirtoverolaskelmaa pyynnöistä huolimatta, ei asialle voi tehdä mitään.

    Verottajan ilmoittamiin osakastietoihin ei ole luottamista.
    Niissä on harva se kerta virheitä, joiden oikominen jää isännöitsijälle vuosittain. Kun lomake on laitettu kuntoon, on siellä taas seuraavana vuonna uusi virhe. Se taas korjataan ja sitä rataa...

    Kummallinen vimma sulla etsiä hallituksesta ja isännöitsijästä vikaa. Se paistaa läpi!

    Äänestä

  • Jopas jotakin kirjoitti:

    Hallitusta kuin sen enempää isännöitsijää ei voi syyttää laiminlyönnistä.
    Kun henkilö ei esitä varainsiirtoverolaskelmaa pyynnöistä huolimatta, ei asialle voi tehdä mitään.

    Verottajan ilmoittamiin osakastietoihin ei ole luottamista.
    Niissä on harva se kerta virheitä, joiden oikominen jää isännöitsijälle vuosittain. Kun lomake on laitettu kuntoon, on siellä taas seuraavana vuonna uusi virhe. Se taas korjataan ja sitä rataa...

    Kummallinen vimma sulla etsiä hallituksesta ja isännöitsijästä vikaa. Se paistaa läpi!

    Verottajan 102 lomakkeeseen ei saa luottaa eikä sen perusteella tehdä merkintää osakerekisteriin. Verottaja ei myöskään anna tietoja, miksi verottajalla on jostain huoneistosta uudempi tieto kuin isännöitsijälle. MUTTA verottaja edellyttää, että mikäli heillä on jotain kysyttävää, he voivat pyytää esim. kuolintapauksessa isännöitsijältä huoneiston tietoja, mm. perunkirjan, sukuselvitykset, perinnönjakokirjat, mikäli isännöitsijä on ilmoittanut muutoksista 102 lomakkeella !!! Mieluummin osakas hoitakoon suhteet verottajan kanssa.

    Äänestä

  • rakastan veroja kirjoitti:

    Sinä puhut asiaa!

    Lisäksi verottaja esimerkiksi merkitsee osakkaaksi sellaisen puolison, joka ei ole yhtiön osakas. Tämän verottaja tekee näkemättä varainsiirtoverolaskelmaa.

    Vain hutiloivan isännöitsijän ilmoitus/korjaus lomakkeeseen 102 on riittänyt.
    Seuraava isännöitsijä on huolellisesti tehnyt oikaisun.

    Äänestä

  • oto-otso-karhu kirjoitti:

    Tuo kuullostaa aika ihmeelliseltä. Aviopuolisolla kun ei välttämättä ole avioikeutta toisen omaisuuteen. Avopuolisolla ei koskaan ole mitään sananvaltaa toisen omaisuuteen. Miten verottaja sitten toimii rekisteröityjen parisuhteiden osalta?

    Ja miksi verottaja toimisi näkemättä varainsiirtoveroilmoitusta, heillehän se alkuperäinen toimitetaan ja isännöitsijälle annetaan kopio.

    Niinpä. Tuo oli vain yksi yksittäinen esimerkki, jossa saanto on tullut oikaistua.
    Verottaja ei koskaan korvaa sitä työmäärää, mikä näiden selvitystöiden vuoksi aiheutuu

    Äänestä

Välittäjä_LKV:lle; kiva kuulla todellinen suhtautumisesi isännöitsijöihin. Täytyy kyllä sanoa, että varsinaiset "ammattilaiset" löytyvät kyllä kiinteistönvälittäjistä. Yksikin toimisto mainostaa osaamistaan kuvilla varustettuna, 18 välittäjää, joista kolmella on LKV suoritettu. Näistä varsinaisista tumpuloista olisi montakin tarinaa, mm. pyytävät että ostajakandidaatit kukin vuorollaan soittavat isännöitsijälle kun eivät itse halua perehtyä asioihin. Itse ainakin toimitan kaikki mahdolliset paperit välittäjälle ja kerron myös kaiken mahdollisen mitä tiedän, tällöin voin sanoa ostajakandidaateille, että kysykää asiat välittäjältä. Isännöitsijä ei ole kaupan osapuoli eikä tarvitse kertoa ostajakandidaatille mitään. Ja yksikin välittäjä väitti moneen kertaan että normaalissa asunto-osakeyhtiön osakkeiden kaupassa on kyse arvopapereiden vaihdosta, olivat kuulemma joukolla miettineet... Muuten koska menet sinne oman käytön alv-kursseille? Siitä on moni jo kysellyt.

Äänestä

Hermann

mene oman käytön alv kurssille ja samalla käytöksen kurssille

Reima

Äänestä

Kommentoi aloitusta

osakkaan oikeudet kirjoitti:

Osakas on ostanut huoneiston monta vuotta sitten, ja on merkitty osakeluetteloon merkinnällä "ei merkitty". Eli ilmeisesti varainsiirtovero maksamatta tai osakkuutta ei ole tietoisesti haluttu saada merkityksi osakeluetteloon. Voiko tällainen osakas käyttää yhtiökokouksessa osakkaan oikeuksia ja tulla valituksi esim. hallitukseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu