Olenko ainoa pinnallinen lisääntyjä?

No tuskinpa olet ainoa kun kerran ensisynnyttäjien keski-ikä on 28-v ja kasvaa koko ajan. Eiköhän tuohon yksi iso syy ole juuri se että halutaan käydä koulut loppuun, päästä töihin ja muutenkin vakiintua ennen perheen perustamista.

Itsekästä on tehdä lapsia, eikä lapsia rahalla elätetään ja onnellisiksi ihmisiksi kasvateta.

Ihmiset, niiden toiveet ja kyvyt ovat erillaisia. Siihenhän tää perustuu.

Monelle äitiys tarkoittaa automaattisesti sitä, että annetaan lupa vartalolle rupsahtaa enemmän kuin olisi tarpeen.. Ja moni nuori nainenkin on jo ennen perheelliseksi alkamistaan melkoinen mötkäle. Kaikki liha tottelee kuria oli sitten äiti-ihminen tai ei!! Esimerkiksi missit jne, ovat kuosissa ennemmin tai myöhemmin vauvan saatuaan ja hyvinkin iäkkäiden daamien joukosta löytyy ympäri maailman varsin mukiinmenevännäköisiä tapauksia!!

Lihomisen yhtälö on universaali; Syö enemmän kuin kulutat! Jos liikkuu riittävästi ja vähän katsoo, mitä suuhunsa laittaa, niin vartalo pysyy väkisinkin kuosissa.

Missä sitten menee tämä raja, että ''vartalo on kuosissa''? Jos syömistottumukset ovat terveelliset ja liikuntaa harrastaa säännöllisesti mutta silti on muutama kilo mistä voisi nipistääkin niin tekeekö se ihmisestä ''muodottoman palleron joka on itseään ja terveyttään epäkunnioittava mammahahmo''?

mulla taas on ollut aina suurin haave kotiäitiys. Kävin kolmea ammattikoulua mm. vaatetus ja ruokapuoli koska niistä on hyötyä tässä unelma ammatissani. Pienenä lapsena mietin jo kuinka hankalaa se on kun lapsia saisi tulla kolmen vuoden ikäerolla että saisin olla kotona(rahan takia naimista kun oon aina jotenkin pitänyt moraalisesti pahana vaikka se auttaisi kotiäiti haaveissa.) Olin 25 kun tapasin miehen jolla oli sama arvomaailma ja halua hankkia perhe. Todistekin hänellä hyvästä isyydestä jo oli. Molemmat harkitsimme pari kuukautta ennen kun lapsi sai tulla. Olisi ollut tyhmää jäädä odottamaan koska entisissä suhteissa lapsettomuutta takana ja en tiennyt minkälainen äiti olisin jos vaikka haluaisinkin sitten lähteä hankkimaan uraa. Vaisto on ollut onneksi oikea ja meillä on kaksi yhteistä lasta. Arvomaailma on muuttunut sikäli että haluan lasten saavan sisaruksia, että heilläkin olisi sitten joku jos menettävät myös nuorina vanhempansa. Pitkään on ollut haaveissa 4-5 lasta ja 1-2 iltatähteä mutta taitaapi ne iltatähdet joutua vaan samaan sarjaan koska kuitenkin ikää on jo kolmekymmentä.
Raha on meillä välttämätön paha. Jos sitä on liikaa tekisi vain jotain typeriä "tarvehankintoja" kävisi ulkonasyömässä ja matkustelisi. Laittaisi rahat joihinkin vaateliikkeisiin ja kalustekauppoihin kun kirpparilta saa kuitenkin kestävämpää käyttötavaraa. Onneksi sitä on oppinut koulussa taloudellista ajattelua ruoka ja vaatetuspuolelta.
Tuo vartaloasia minuakin stressaa mutta ymmärrän jos suunnitteilla on heti perään uusi vauva niin sitä ollaan niin jo odottamassa että ei liikuntaa pidä niin tärkeänä. Itse en niin pidä vauva-ajasta mutta lasten kanssa on kiva olla. raskausaikakin on ihanaa varsinkin silloin kun jaksaa pitää itsestään huolta.

Mukava oli lukea tuo ajatus kotiäitiydestä haaveena.. Niin on vaan erilaisia ihmisiä meitä täällä elelemässä.

Omaa lapsuuttani leimasi ainainen pennin venytys ja muistan miten ahdistavaa se lapsen näkökulmasta oli. Siinäkin on varmasti osasyy sille, miksi itselleni tuo raha on elämässä tärkeä asia. Mieheni ja minun vanhemmat ovat vähävaraisia edelleen, joten taloudellista tukiverkkoa ei ole, jos jokin hätä tulee. Olen perusluonteeltani rahankäyttäjänä mielestäni maltillinen ja pihikin. Mutta minusta on mukavaa, että rahaa on reilusti sivussa esimerkiksi suuria yllättäviä menoja varten; jos esimerkiksi jokin suurempi kodinkone sanoo sopimuksen irti, autoihin tulee jotain vikaa tmv. En näe mitään syytä sille, että kaiken pitäisi olla kallista ja uutta ja kaikkea pitäisi olla vaihtamassa koko ajan. Lapsenkaan ei tarvitse saada kaikkea haluamaansa, mutta ei myöskään tuntea pahaa mieltä siitä, että ei ole koskaan varaa mihinkään (esim. harrastuksiin tmv.)

Itsekään en pitänyt vauva-ajasta ensimmäisen kanssa, mutta uskoisin että mahdollisella toisella kerralla kaikki voisi sujua kivuttomammin, kun koko homman sitovuus, tauottomuus ja omanlaisensa rankkuus ei tule salamana kirkkaalta taivaalta. Sanoi kuka mitä vain, niin vauvan ja lapsen kanssa elämistä ei todella ymmärrä läheskään, ennen kuin on se oma lapsi siinä koko ajan läsnä. Itseasiassa pidin vauvoista ja lapsista ennen äitiyttäni enemmän kuin nyt.. :) Siskoni lapsia vahtiessa mietin, että eihän tää nyt niin vaikeaa oo. Mutta oman lapsen kanssa tuli ne unettomat yöt, joista huolimatta oli hoidettava niin lapsi kuin kotikin ja omalle äidilleen nuo lapset osaa kiukutella aina niin paljon rankemmin kuin vieraille.

Vartalo on tosiaan myös mulle tosi tärkeä. Olen pitkä nainen ja painoindeksini on 21. Saisin painaa kymmenisen kiloa enemmän ja olisin edelleen normaalipainon puolella. Silti jos minuun tulisi ns. "muutama kilo ylimääräistä" normaalipainon lisäksi (eli esim. 15kg nykyiseen lisää) olisi se mielestäni melkolailla kamalamman näköiostä, kuin lyhyellä naisella. Kun nainen on sekä pitkä, että isokokoinen niin mielestäni se ei vain näytä hyvältä.

Työpaikka minulla on vakinainen, joten siinä mielessä asiani eivät ole hullummin. Minusta ei koskaan olisi kotiäidiksi täysin, koska yksinkertaisesti tykkään käydä töissä ja rahaakin siitä saa kivasti. Bonuksena tähän on vielä se, että mieheni työ on sellaista, että hän viettää toisinaan viikonkin lapsen kanssa kotona, ettei tarvitse viedä lasta hoitoon joka päivä. On myös päiviä, kun lapsi käy hoidossa vain muutaman tunnin ja viikonloput olen itse aina vapaalla. Lyhennetty työviikko on alkanut tulevaisuutta ajatellen houkuttaa myös, mutta saa nyt nähdä mitä tässä tulevaisuudessa tapahtuu.

Minun vartaloni ei suostunut palautumaan kahden hätäsektion jälkeen. Vatsalihakset on leikattu hätäsektion vuoksi vaakasuoraan poikki ja ohentuneet. Annoin periksi ja olen antanut vatsan olla mitä on. Mieheni sanoo, että olen kaunis ja vartaloni on nuori ja täydellinen. Tiedän, että näin ei ole muiden naisten mielestä jos joku näkee minut uimahallissa. Mutta saa riittää, jos kelpaan miehelleni. En myöskään ole palautunut vastikään keskenmenneestä raskaudesta vaan kilot ovat vielä tallella mutta sallimme uuden raskauden alkaa heti perään. Se teki minut onnelliseksi. Huomauttaisin, että mieheni on minua kahdeksan vuotta nuorempi, komea ja hyvävartaloinen mies. Ja silti kelpaan ja olen huomannut olevani ihan haluttava hänen silmissään. Vartaloni epäkohdat ja vaikeus pysyä "täydellisenä" eivät vaikuta lainkaan raskaustoiveisiini. Kyllä siinä muut asiat painavat enemmän. Ja kyllä...valitsen lapsen oman vartalon sijaan silmää räpäyttämättä. Lapsiani rakastan. Vartaloni on vain vartalo joka iän myötä kuihtuu ja lopulta maatuu. Mutta rakkaus lapsiini pysyy riippumatta siitä elänkö vai kuolenko. Rakastan myös kohtuuni kuolleita lapsiani. Uskon, että tulee päivä, kun saan tavata heidätkin. Olen nyt viidettä kertaa raskaana :).

yhtään en ymmärrä mitä todella toivot ...

kirjoittele tarkemmin ... miesihmiselle ... Lähettäjä: [[email protected]]
---------------------------------------
Ikää siis karvaa vaille 30v ja yksi kolme vuotta juuri täyttänyt lapsi on, vakkarityö kivalla palkalla ja tolkku mies, joka osallistuu kiitettävästi niin kodin ylläpitoon kuin lapsen kasvatukseenkin.