Fantasiaa kirjoittavien ongelmat

Ja lisäys tuohon aloitukseeni: Pitää myös rakastaa kirjoittamista. Usein nimittäin fantasiaa kirjoittavilla lähtökohtana on rakkaus fantasiamaailmoihin. Kirjoittaminen toimii heillä vain välineenä. Mutta se on väärä lähtökohta. Pitää ennen kaikkea rakastaa kirjoittamista. Kaikkia suomen kielen koukeroita, kielioppia. Jos kieli on itselle vain "vähän rasittava" välikappale, kun yrittää saada luotua omaa fantasiamaailmaansa paperille, se kyllä kuuluu ja näkyy. Silloin kannattaa jättää ne kuvitteelliset maailmat oman päänsä sisälle.

"SE mikä on kiinnostavinta ovat IHMISET ja heidän välisensä KONFLIKTIT, ihmiskohtalot. Kaikki muu on taustaa. Mutta vaikuttaa siltä, että suurin osa fantasiaa räpeltävistä, ei tajua tätä, mikä on käsittämätöntä. He laativat mielettömän laajoja kuvauksia fantasiamaailmansa uskonnoista, laeista, roduista, piirtävät karttoja jne. Mutta loppujen lopuksi ne asiat voivat olla ihan kiinnostavia, mutta ne eivät MISSÄÄN nimessä ole niitä asioita, joista tekstiä pitää lähteä kokoamaan."

Sanoisin, että viestisi on kaiken puolin melko asiallinen, mutta tässä kohden olen lievästi eri mieltä. Kaikkia ei kiinnosta "ihmiset ja hediän välisensä konfliktit", vaan on ihmisiä, joille erityisen suuri mielenkiinnon kohde on nimenomaan erilaiset, vaihtoehtoiset maailmat sinänsä. Esim. jonkun dystooppisen maailman poliittis-taloudelliset järjestelmät saattavat olla parhaimmillan hyvinkin kiinnostavia, vaikka itse hahmot olisvat, no, täysin takapuolesta revittyjä.

Ja toisaalta: Kannattaa muistaa, että fantasiamaailma on melko ontto, jos sen taustoihin yms. ei ole investoitu huomattavasti aikaa. Voidaan miettiä vaikkapa kieliä, joita luomassasi fantasiamaailmassa puhutaan.

Kyseessä oleva asia saattaa tuntua melko irrelevantilta toimivan tarinan kannalta, mutta olisi hölmöä olettaa, että kaikki puhuisivat samaa kieltä. Siksi taitavan kirjoittajan on ryhdyttävä tuumasta toimeen ja keksittävä, miten hän voisi ilmentää sitä, että hänen maailmassaan on erilaisia kieliä. Tämä taas vaatii pyrähdystä kielitieteen ym. ihmeelliseen maailman. On totta, että toisinaan tällainen meininki saattaa eksyttää kirjoittajan pois, kauas pois, varsinaisen sisällön ääreltä, mutta toisinaan se on hyvin, hyvin tärkeää - jos sitä ei aika ajoin tee, lopputuloksena on, kuten jo totesin, melko ontto fantasiamaailma.

Se, minkä sinä näet ilmeisesti heikkoutena, on todellisuudessa - ainakin tietystä näkövinkkelistä katsottuna - suuri vahvuus.

Minusta fantasia genrenä on hyvin visuaalinen, koska se antaa kirjoittajalle vapaat kädet ja mielikuvitus saa todella lentää.

Varsinkin aloittelevat kirjoittajat sortuvat yleensä liikaan kuvailuun, ja fantasian kirjoittaminen on oikea sudenkuoppa, koska genrenä se vaatii enemmän kuvailua että lukija on selvillä millainen kirjoittajan luoma maailma on (mitkä ovat maailman normit, säännöt, historia). Henkilöidenkään ei tarvitse olla tavallisia ihmisiä vaan heidän ulkonäkönsä voi poiketa hyvinkin paljon tavallisista ihmisistä. Vaarana on että kirjoittaja ei osaa sijoittaa kuvailua oikeisiin kohtiin tekstiinsä vaan ensimmäiset kymmenkunta sivua ovat pelkkää selittämistä tai asioiden luettelemista.

Fantasia maailman luoja on ylpeä omasta luomuksestaan ja haluaisi auliisti kertoa kaiken kansallisruuasta maan poliittiseen kantaan, mutta niin kuin aina kirjoittaessa, kirjoittajan on aina osattava päättää mikä on oleellista tietoa ja mikä ei. Valitettavasti kaikkea ei voi kertoa ja jotain pitää jättää myös lukijan mielikuvituksen varaan.

No jaa. No joo. Itsekin jonkin verran fantasiaa kirjoittaneena ja lukeneena voin allekirjoittaa osan väittämistä. Osaa taas en.

On ns. fantasiaharrastajia, roolipelaajia, "larppaajia", yms. joille oma juttu ovat nimenomaan kaikki se fantasian oheismateriaali, genrelle tyypillinen ja "genren tekevä" matsku, miekat ja taikavoimat, luolat ja lohikäärmeet. Luonnollisesti tämä väki etsii käsiinsä sellaista kirjallisuutta, joka kuvaa fantasiamaailman mahdollisimman realistisesti (kuin se voisi oikeasti tapahtua, jos maailma olisi kuten ko. kirjassa), ja saavat kirjaa lukiessaan "kiksinsä" suurelta osin juuri tästä.

Toinen ääripää ovat sitten ne lukijat joille fantasia on tyylilaji muiden joukossa. Siis sellaiset jotka eivät suhtaudu siihen kielteisesti (eivät lue), vaan kuuluvat ns. kaikkiruokaisiin. Heidän arvostusasteikollaan tärkeintä ei arvattavasti ole oheismateriaali tai ylenpalttinen maalailu jollakin riimuhaarniskan salamakuvioidulla rintapanssarilla. Toisaalta samanlaisen vastakkainasettelun voi tehdä ihan mistä vain kirjallisuuden genrestä. Löytyy himoharrastajia, ja löytyy satunnaisharrastajia.

Mitä sitten noihin väittämiin tulee... Totta kai kirjassa, jossa on henkilöhahmoja, tarinaa lähes poikkeuksetta kerrotaan henkilöhahmojen kautta. Ja kirjassa, jossa on henkilöhahmoja, on myös henkilöhahmojen välisiä suhteita. Muuttuva tekijä on sitten näiden käsittely, ja niiden painotukset. Fantasian sisälläkin on hyvin erilaisia lähestymistapoja asiaan. On jotain nuorille suunnattuja Twilight-sarjoja, ja sitten on esim. Taru Sormusten Herrasta. Kuka on jälkimmäisen lukenut, tietää että tarinan painopiste voi olla paljon muutakin kuin henkilösuhteet. Kritiikki on tässä asiassa meikäläisen korvaan hiukan outoa.

Itse kirjoittamisesta voin kommentoida vähän. On tietysti huonoa tekstiä, esim. liian kuvailevaa tai yksityiskohtiin menevää, ja sitten on hyvää tekstiä. On sellaista tekstiä joka on tarkoitettu julkaisuun, ja sitten sellaista joka on vain omaksi, tai oman "nörttiklaanin" iloksi. On kokeneita ja osaavia kirjoittajia, ja on osaamattomia. Kaupallisesti julkaistun tekstin täytyy olla sellaista jolle on riittävä lukijakunta, ja on sanomattakin selvä etteivät nämä nettipalstoilla julkaistut yleensä sellaista löydä.

Tämä koko aihehan on höpsöä ...
Joskus ihmettelin miksi ihmisiä, siis aikuisiakin, kiinnostaa jotkut Tarut Sormusten herroista, Harry Potterit ym ym.
Nehän on täynnä tuollaisia kuvitteellisen maailman kuvauksia.

Mutta, nepä on tuottaneet hittielokuvia ja -kirjoja.
Miksei sitten muutkin yritö luoda omia maailmoja?

Itseäni hämmästyttää lähinnä se, mikset ole tehnyt tästä kirjoitusta itse Risingshadown Leirinuotio foorumille, jos siellä olet tehnyt havainnot (tai tarkemmin sanottuna, alafoorumille Turinatuvalle)? En tiedä oletko ajatellut, ettet halua loukata ihmisiä vai miksi, mutta oikein esitettynä (mikä sinulla onkin, et mitenkään hauku ihmisten teoksia huonoiksi koska X) nämä olisivat elintärkeitä tietoja ja näkökulmia. Siksi useammat varmaan laittavatkin tekstinsä ulos, jotta saavat palautetta. Tämä jos joku voi olla valaisevaa: pelkkä fantasiamättö ei riitä, sinne tarvitaan juoni ja mielenkiintoisia hahmoja.

Samaa mieltä kyllä olen kanssasi. Osalla, joiden uskon olevan nuorempia, tuntuu hämärtyvän fantasiatarinan tarkoitus. Muutaman tarinan olen lukenut, jotka olivat hyvää viihdettä, mutteivät juonellisesti antaneet minulle mitään. Lopulta fiilis oli hieman sellainen, kuin olisin seurannut pelin yhden tehtävän suorittamista, ja sellainen kaava tarinalla olikin. Uskon kuitenkin, että nämä ovat enemmänkin ensi kirjoittajien virheitä, joissa innoissaan kirjoitettaan se mikä kiinnostaa ja on mielessä. Mätkiminen on hauskaa, muttei koko tarina. Tämä on fantasiatarinoiden perusvirhe, ihan niin kuin muillakin genreillä ole (ei fantasia tai sen kirjoittajat mitenkään muita huonompia siinä ole).

Toivonkin, että aloitat keskustelun myös Risingilla, jossa voitaisiin saada hyvät jutut tästä aikaan ja ehkä muutama "ahaa"-elämäys (: Muista myös antaa palautetta, jos luet tämän tapaisen tekstin, kerro mitä se tarvitsee lisää!

En tunne fantasiagenreä erityisen hyvin joten en voi kommentoida erityisesti siihen liittyen. Mutta tässä muutama kommentti:

On olemassa monenlaisia lukijoita ja kirjoittajia. Yksi tapa luokitella ihmisten mieltymyksiä on jakaa heidät sen mukaan, mikä heille on tärkeintä kirjassa. Henkilöhahmot, juoni, kieli vai esimerkiksi juuri se maailma? Itse olen hyvin henkilöpainotteinen, pystyn lukemaan tajunnanvirtakirjallisuutta jossa ei tapahdu mitään mutta jossa on hyvät hahmot, mutta vauhdikkainkin juoni tuntuu tylsältä jos hahmot ovat kaksiulotteisia. Tällä ei ole omalla kohdallani mitään tekemistä iän kanssa, olen keskittynyt hahmoihin lapsesta asti.

En kuitenkaan ikimaailmassa menisi väittämään,että omat mieltymykseni ovat jotenkin parempia kuin muiden. Kirjallisuudessa esiintyy valtavasti elitismia ja yleensä arvoasteikko menee kieli > hahmot > maailma > juoni. Jotkut snobit suorastaan halveksuvat koko juonen käsitettä ja pitävät sitä automaattisesti kliseisenä/kaavoihin kangistuneena, eivätkä edes myönnä sellaista omista/lukemistaan kirjoista löytyvän. Fiktiivisiä maailmoja taas arvostetaan lähinnä jos niiden kautta kirjailija esittää jonkun poliittisen näkemyksensä.

Nörteille juuri on ominaista kiinnostua maailmasta, kuten nimim. "einarinarri" asian hyvin ilmaisi. Itsekin hieman nörtähtävänä tyyppinä joskus saatan innostua paljonkin jostain kuvitteellisesti universumista ja lukea kauheasti täysin "turhaa" tietoa siitä. Se on yksi tapa arvostaa ja nauttia kirjallisuudesta.

Kannattaa muistaa, että on myös ihan klassikkoromaaneja, joissa henkilöhahmot eivät ole mitenkään erityisen syvällisiä tai kiinnostavia, mutta se ei heikennä näiden teosten arvoa, koska näissä teoksissa muut puolet ovat vahvoja.

En myöskään ole ihan varma siitä, onko kirjoittajan pakko rakastaa kirjoittamista itseään, siis kieltä ja kielioppia ja kielellä leikittelyä. Jälleen tullaan siihen, että eri kirjoittajilla on eri painotukset. Itse näen kielen nimenomaan välineenä - olen ensisijaisesti tarinankertoja. Valitsin kirjallisen formaatin näille tarinoilleni koska se on kaikkein luontevin minulle - en ole visuaalinen, jos olisin, tekisin ehkä vaikka sarjakuvia. Tietenkin jos tavoitteena on tulla ammattilaiseksi, on tietenkin opittava käyttämään ammattinsa työkaluja. Kieli on hallittava tiettyyn pisteeseen saakka. En kuitenkaan usko, että jokaisella kirjoittajalla on velvollisuus nostaa kieltä, tyyliään, etualalle. Monet kirjailijat kirjoittavat sellaista sujuvaa peruskieltä, varsinkin viihdepuolella, joka nimenomaan hoitaa hommansa ilman hienosteluja. Itse pyrin pääosin tällaisene ilmaisuun, sillä kuten sanoin, olen tarinankertoja, ja jos kirjoitustyylini menisi liian kokeilevaksi tai koukeroiseksi, se hukuttaisi tarinan alleen. En pidä teoksista, joissa kieli on pääosassa. Koukeroinen tyyli etäännyttää hahmoista, tarinasta ja maailmasta, koska sitä lukiessa on jatkuvasti tietoinen siitä että lukee jotain, ei pysty uppoutumaan kunnolla tarinaan.

Oikeastaan on mahdotonta luoda kirjaa, jossa kaikki osa-alueet ovat yhtä vahvoja, koska kun tekijä painottaa yhtä aluetta, toinen jää väkisinkin hieman vajaaksi.

En väitä, etteikö tuollaisia pelimäisiä tekstejä olisi tai ettei ne olisivat hyvää kirjallisuutta. Kyse lienee enemmän kuitenkin yleisestä amatöörimäisyydestä kuin itse genren ongelmasta, sillä olen lukenut paljon kaikenlaisten genrejen harrastelijatekstejä ja juuri tuollainen "paljon kuvailua, mitään ei tapahdu" on hyvin yleistä. Juonen keksiminen on vaikeaa, itsekkin jatkuvasti kamppailen sen kanssa. Joillekin se tulee ehkä luonnostaan, onnekkaat paskiaiset. Ja myös ammattikirjailijoille on vaikeaa löytää se kultainen keskitie mitä tulee maailman kuvailuun ja sen historian, lakien ym selittämiseen. Jos kaadat sen kaiken lukijan niskaan heti alkumetreillä, tämä tylsistyy koska eihän ketään kiinnosta sellaisen maailman historia josta ei tiedä vielä mitään. Mutta jos kerrot liian vähän, lukija ei pysty kuvittelemaan fantasiamaailmaa vaan hahmot tuntuvat liikkuvan kuin tyhjiössä ja muutenkin lukija saattaa pudota kärryiltä.

Lyhyesti voisi sanoa, että tähän maailmaan mahtuu monenlaisia makuja ja onneksi on myös kirjoja joka makuun. Jos itse tykkäät hahmopainotteisesta, realistisemmasta fantasiasta, siitä ei pitäisi olla puute, se kun on hyvin suosittua nykyään käsittääkseni.

Pelialalla, mikä on suomessa nousevassa osassa, on taas kysyntää henkilöistä, joilla on mielikuvitusta juuri tähän maailmojen luomiseen, karttoihin, lajeihin jne. *vink vink*

Kirjoittaa voi aina omaksi ilokseen pöytälaatikkoon ja mitäs väliä sillä silloin on, jos henkilöhahmot ja konfliktit on huonoja ja tylsiä? Tai jos keksitty maailma on pelkkä alitajuntainen kopio jostain muusta?

Tuskin nämä netissä omia tekstejään julkaisseet edes aikovat yrittää tarinaansa kirjaksi saakka? Tai siis, kustantajat eivät julkaise tekstiä, joka on jo julkaistu kokonaan tai edes osittain jossain. Ellen ole väärin ymmärtänyt?

Tuskin nyt kuitenkaan se ainoa oikea itseilmaisun tapa on arkielämän pilkuntarkka kuvaaminen, kuten täällä tunnutaan uskovan. Joskus asioita on helpompi käsitellä, kun ne on puettu erilaisiin naamioihin.

Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että tuskin nuo Leirinuotion kirjoitukset ovat kaikki romaanikäsikirjoituksi tarkoitettukaan, enemmän oman kehitymisen tueksi, johon Risingshadow on loistava paikka.

Tänne on tullut valtavasti tosi asiallisia kommentteja puolesta ja vastaan. Itse kirjoitan nimenomaan fantasiaa ja painiskelen mammuttikokoisen romaanikokonaisuuden kanssa. Minulle ongelmaksi on tullut yrittää löytää raja sen välillä, kuinka paljon voi jättää lukijan oman arvuuttelun varaan ja kuinka paljon tälle on kerrottava, mistä jossakin asiassa oikeastaan on kysymys. Ainakin omalla kohdallani on niin, että siinä vaiheessa kun en oikeastaan ihan tiedä mitä olen tekemässä, lankean turhan helposti yksinkertaisesti selittelemään tarinan taustatiatoja viemättä tarinaa eteenpäin ollenkaan. Kaikki taustamateriaali mitä minulla on on tärkeää ja tähdellistä hahmojen käyttäytymisen ja heitä ympäröivän yhteiskunnan kannalta ja silti se ei myöskään saisi olla pääosassa.

That said fantasiassa fantastinen on selkeästi ihan omassa roolissaan. Kuitenkin monille etenkin nuoremmille lukijoille juuri vieraan maailman tutkiminen on se, mikä fantasiassa vetää puoleensa. Tyypillinenhän ratkaisu tällaiselle tutkimuskierrokselle on käyttää päähenkilöä, joka on yhtä pihalla kuin lukijakin ja sitten vähitellen ripotella niitä tietoja sinne sekaan. Tämähän on tuttua niin Pottereista kuin LotReistakin omalla tavallaan. Jos tätä yrittää jotenkin kiertää siinä tulee melkein väkisinkin esiin se ongelma, ettei lukija yksinkertaisesti pysy kärryillä siitä, mitä on tekeillä ja saattaa kokea tekstin liian vaikeana. Se on sellaista tasapainottelua, että ainakaan minun kertojanlahjani eivät siihen kunnolla vielä riitä.

Eipä ole aloittaja tainnut lukea Tarua Sormusten Herrasta? Se on hyvin suosittu klassikkoteos, josta hyvin monet myöhemmt fantasiakirjailiat (ainakin monet menestyksekkäät esim. J.K.Rowling) ovat ottaneet mallia. SILTIKÄÄN SIINÄ KIRJASARJASSA EI KESKITYTÄ HIRVEÄN PALJON NIIHIN YKSILÖLLISIIN IHMISSUHTEISIIN JA KONFLIKTEIHIN.

Entäs sitten toinen tolkienin hyvin suosittu teos Silmarillion?
SIINÄ EI OLE HENKILÖTARINOITA NIMEKSIKÄÄN, VAAN KOKO KIRJA KESKITTYY KOKONAISUUDEN KUVAAMISEEN HISTORIANKIRJOJEN LAILLA (siis se kirjahan kertoo keski-maan esihistoriasta), JA VUOROPUHELUAKIN SIINÄ ON HYVIN VÄHÄN. SILTI SE ON HYVIN SUOSITTU!