mies rakastaa, mutta "ahdistui"

Sorry että olen kylmä ja tunteeton mutta kun te naiset olette tehneet tuon saman minulle niin monasti etten edes pysy laskuissa niin siitähän sait ja tiedät nyt miltä jätetyksi tuleminen tuntuu. Kasvata itsestäsi näin kovempi niin minäkin olen tehnyt ja jätän nyt vain pelkästä jättämisen ilosta naiset itkemään perääni. Mun tunteilla leikittiin kymmenen vuotta niin paljon että en enään välitä!

todella kurjaa että sinua on kohdeltu niin!!! Olen todella pahoillani.
omat suhteeni ovat päättyneet yhteisestä päätöksestä aiemmin ja pyrin olemaan hyvin huomaavainen toisen tunteita kohtaan koko ajan.

en halua kostaa tällaista kenellekään toiselle, mieluummin ymmärtäisin tilannetta toisen näkökulmasta, mikä tällaiseen ahdistukseen mahtaa olla syynä...

Olen nainen, mutta olen kokenut samanlaisen ahdistuksen kuin miehesi.

En osaa kuvailla varsinaisesti, mistä tarkalleen ahdistus johtuisi. Syy ei ollut kunnollisessa, kivannäköisessä kumppanissa. Syy ei ollut siinä, että minulla oli myös ihailija (jolle olin antanut pakit). Syy ei ollut parisuhteessa, joka oli ehkä hieman väljähtänyt, mutta kuitenkin joka tasolla toimiva. Parisuhde oli oikeastaan vankka ja turvallinen. Syy ei ollut siinä, että olisin kaivannut jännitystä.

Syy oli ehkä siinä, että sisäinen tunneosastoni alkoi jostain syystä myllertämään. En ajatellut, etten missään nimessä haluaisi jakaa tulevaisuuttani kumppanini kanssa. Ajattelin ehkä enemmänkin, että tukehdun, ahdistun, aikataulut painavat päälle, minun täytyy riittää joka suuntaan, en saanut nukuttua, koin etten pysty olemaan kaikille kaikkea sitä, mitä minun tulisi olla. Olo oli tuskainen, kuin olisin liian pienessä laatikossa ja joka suunnasta puristettaisiin. Minulle tuli olo, että haluaisin vain istua itsekseni varjoisalla parvekkeella ja katsella aurinkoiseen metsään.. Istua ja antaa ajatusten virrata. Tuntui, että elin jonkun toisen elämää, paniikinomaisesti pieniin hetkiin takertuen, ajatellen, että "nyt elän, nyt elän, kun tiedostan tämän", vaikka todellisuus oli vain kiireen ja ahdistuksen puuroa.

Jossain vaiheessa huomasin, että olisin halunnut ottaa miestäni kädestä kiinni ja jutella. Ja edetä siitä eteenpäin hiljakseen. Aina tällainen tauko ei ole mahdollista, toisenkin on saatava mahdollisuus jatkaa elämää omaan suuntaansa.

Olen suht samassa tilanteessa. Emme kyllä ehtineet koskaan miehen kanssa suunnitella yhteenmuuttamista, tapailimme säännöllisesti 2 kertaa viikossa ja yhtä-äkkiä miestä alkoi ahdistamaan, kertoi ettei se johtunut minusta vaan hänestä. Välillä kertoi rakastavansa minua ja välillä ei ollutkaan varma tunteistaan. Sydän karrella olin miehen kanssa suhteessa, koska rakastin (rakastan) häntä ja halusin antaa hänelle tilaa mutta rikoin siinä itseni.

Mies lopetti suhteemme, ja olin aivan tolaltani ensimmäiset 3 viikkoa. Nyt mies on alkanut taas ottamaan yhteyttä minuun. Nyt olen siis taas jollain tasolla sidoksissa mieheen, joka kertoo kaipaavansa minua ja olevansa epävarma päätöksestään lopettaa suhteemme. Ei kuitenkaan ole varsinaisesti pyytänyt minua takaisin. Muutaman kerran tämän jälkeen olemme taipailleet, miehen toiveesta. Annan miehen nyt rauhassa miettiä, mitä haluaa mutta jatkan elämääni niin kuin miestä ei olisi ja jos sopiva mies tulee kohdalleni, voi olla että tämä juupas-eipäs mies saa jäädä. Aika näyttää mihin suhteemme kehittyy tai kehittyykö ja jatkuuko ollenkaan.

Muuta neuvoa en voi sinulle antaa kun että aika parantaa haavat. Jos mies rakastaa sinua, hän tulee takaisin. Voi olla, että kun hän saa yksin ajatella asioita rauhassa ja et painosta häntä, etkä ole häneen yhteydessä, hän laittaa asiat tärkeys järjestyksee ja ymmärtää arvosi.

Pahinta mitä voit tehdä on painostaa tai pommittaa häntä viesteillä. Jätä mies rauhaan ja annan ajan kulua. Tiedän kyllä kuinka vaikeaa se on, monet itkut olen miehen takia itkenyt.

Kiitos mitä ihanimmista vastauksistanne! En selvästikään ole ainoa tässä tilanteessa elävä!

Oli myös mahtava kuulla itse ahdistuneen kokemus!

Olen päättänyt antaa hänen olla rauhassa ja lepuuttaa ajatuksiaan. Vaikeaa se todellakin on, ikävöin valtavasti ja haluaisin kertoa hänelle ensimmäisenä kaikki päivän tapahtumat. Olemme tähän asti lähes eläneet yhdessä kahdessa kodissa, vuoden aikana vietimme öitä erillään ehkä parikymmentä. Siksi olo on tyhjä ja voimaton, erittäin yksinäinen.

Jollakin tasolla toivon ja uskon, että ahdistus menee ajan kanssa ohitse. Päivää ennen pahinta ahdistuskohtausta hän kertoi että olen tärkein ihminen hänelle vanhempiensa lisäksi. En haluaisi elellä toiveissa ja unelmissa, mutta tuntuu ettei vielä ole aika siirtyä eteen päin. Hän on myös sanonut että haluaa jutella kanssani vielä kun on saanut pahimman ahdistuksensa loppumaan, ja painottanut kovasti että haluaa pysyä kanssani tekemisissä.

En tiedä mitä ajatella kaikesta, pyrin vain jaksamaan päivä kerrallaan ilman että soitan tai lähetän hänelle mitään.

pidä yhteys vaikka teksti viestillä asiallisesti,ei puhetta yhteen muuttamisesta,käynti syömässä elokuvissa ym voi tunnustella molemmin puolin tunteita,mutta ei edes poski suukkoa jos ei toinen anna singnaalia,anna tilaa miettiä ei ajaa ahtaaseen nurkkaan,anna toisen päättää jatkot,toivon suhteeseen potkua.

Alissa tulet loukkaantumaan syvästi mutta ei voi mitään

toivottavasti opit kuitenkin jotakin..... (kumpa osaisi kunnollinen Suomi)

Jo se että TÄÄLTÄ etsit neuvoa sanoo paljon....
80% epänormaaleja loput alkaa kertoa "omia tragadi oita"
Eivät älyä.. ettei niitä voi "tillämpa" sinuun...Ei edes yksi promille

ET kyllä pajon kertonut itseäsi ...mikä itse olet?? Kuinka neuvoa sitten kysyt??

Sen ymmärtää että SINULLE voi syöttää MITÄ VAIN!!
Siis TÄMÄ joka ei voi itseä mieheksi kutsua (loukkaannuit)

Olio on yksi niitä joka pilata meidän MIESTEN maine.. jos sitä nyt paljoa on
jäljellä..........

Niin monta hyvää, ihanaa, naista petetty sitten katkeria, miten inhoittavia

miehet on...Onko ihme jos käsitelty kuin SINUA

Sinun sk mies ei yksi promille ymmärrä mitä NAISEN RAKKAUS on

MEILLE Halveksi sinunkin rakkaus. parasta mitä olla voi...

Meidän miesten todellinen voima on SINUN rakkaus, sillä me jaksamme

Teemme ihmetekomme osv...

Vaikka se niin vaikea on monen tunnustaa

ET edes ymmärrä mikä inhoittava teko sinulle teki
asunto annoit pois...siis sinä olit seriös "tämä" ei

Et sitäkään että korosti "toinen nainen ei ole kuvassa!!!
etkö ymmärrä sillä paljasti kun kiire sitä sinulle "korostamaan"

Uskot siis kaikki mitä sinulle syötetään (kyllä ymmärtää ei niin ihana mies
valehtele)

Tämä "tekosyy on kyllä lapsellisin mitä kuultu..12v voi tällaissta uskoa

Näetkö tilanne... "tiedän hän näissä asioissa harvinainen tunnollinen"

Totuus:...Olet vain niin korvia myöten rakastunut, sokea, on uskoteltava
itselle tällaista

Sinä sanot "tiedän" Paljon tiedät...ANNOIT asunto pois etkä tuntenut
Mitä Sika tekee lyhyt sen jälkeen....
et tiennyt millainen on PSYKOPAT...=maailman ihanin ihminen. kunnes.......

en tieda luetko tämä ........
haluaisin kertoa millainen mies on oltava........mikä EI!!

Kaikkea Hyvää!!!

aivan ykshailee I Finland finns 2 språk vi tar den här...för omväxlings skull...
Förstår att" härrn" hade svårt att fatta.. med 4 årings IQ är det icke lätt...
man kan ej vänta sig bättre
Har inte yttrad mig med tal, utan skrift.
Vem fan har påstått det, gå och dränk dig djävla tönt!! olyckliga kvinnohatare!!

"Mitä neuvoisitte minun ajattelevan ja tekevän? Auttaako teidän mielestänne "aika" tällaisissa tapauksissa selkiyttämään tuntemuksia vai erkaneeko mies vai entisestään minusta? Entinen poikaystäväni halusi erota ja tulikin katumapäälle parin kk:n jälkeen. tämän jälkeen suri perääni lähes vuoden ja minua vuorostani ahdisti koska otin eron tosissani ja aloin siirtymään eteen päin. "

Miehellä tilan puutteesta kysymys, yhteen muutto -idea pilasi suhteenne.
Niin kävi minullekin kerran, suhde meni hyvin mutta mies muutti luokseni ja se ahdisti minua niin että halusin erota. Kun noin kuukauden päivät erosta sain taas henkeä, tajusin että rakastan miestä silti enten, en vain halua miehen kanssa asua. Minulle on tehty ties mitä yhdessä asuessa. mies tai nainen voi alkaa määrätä, tulee riitoja, ollaan liikaa yhdessä ja suhteesta katoaa romantiikka. Jompi kumpi alkaa liian riippuvaiseksi toisesta, ainut konsti päästä toisesta lomalle hetkeksi on olla ULKONA, ja tästä tulee lisäksi mustasukkaisuusdraamat kaiken muun päälle. sitten on enää kiinni loppuuko suhde väkivaltaan vai pettämiseen, vai molempiin.
Moni hyvä suhde pilataan turhaan yhteenmuuttamisella vaikka ei ilman lapsia tai mitään ole JÄRKEÄ asua yhdessä.
Jos rakastat miestäsi niin elät kuten tähänkin asti, et ala uutta suhdetta vaan hankit ns. fuck buddyn niin että miehestä pysyy ajatukset erossa, hän näkee että kukoistat ja laitat tukkasi hyvin ja hankit uusia vaatteita. Elät täysin rinnoin ja silti varaudut, että ehkä miehesi ei koskaan palaa. Mutta varaudu siihen että olet terve ja pulskassa kunnossa kun hän sut näkee, etkä näivettynyt ja alkoholisoitunut raakki joka on puutteessa ja surkea. vahvistaa vain muuten miehelle että tuli tehtyä oikea päätös.
Jos hän rakastaakin sua ja tulee takaisin, niin lemppaat sen rakastajan samantien etkä kerro miehelle SANAAKAAN siitä.

Kiitos taas kaikille vastauksistanne!

Osa näistä oli hyvinkin...mielenkiintoisia? :D

Mies on kysellyt kuulumisiani pari kertaa tällä viikolla johon olen vastannut. Yritimme nähdä mutta se päättyi riitelyyn ja itkemiseen, jonka seurauksena päädyimme ettei ko.mielentilassa ole järkevää käydä läpi suhdettamme. hän ehdotti ettemme olisi yhteydessä pariin viikkoon ja puhuisimme asioista paremmin kun tuntemuksemme ovat rauhottuneet ja miettisimme sitten onko mitään tehtävissä.

Päivä kerrallaan siis edelleen. on tämäkin kyllä kurjaa :(

No älä ihmeessä riitele miehen kanssa.:D riitoja ei voi koskaan voittaa, miehet päästelee sammakoita suustaan harvasepäivä, mutta lopettavat sen kun niille ei suutu. Jos haluat pitää miehen, niin ei riitelyä.. Naisen ptiäisi lukea rivien välistä, ja naisen pitäisi tietää sekin ettei riitoja voi voittaa,koska mies ja nainen painii eri sarjassa. miehet lapsia, naiset aikuisia, ja miehen rakkauden voi voittaa ainoastaan siten ettei koskaan riitele. Hymyile vain.

Alissa............

SE ihastuttava tyttö joka kerran olit...........

Annatko sen häipyä kauas pois

Se mikä sinusta häviää ei tule takaisin

tilanteessasi ei ole helppoa ajatella selkeästi.....

Muista vain kukaan ei muutu... koskaan... näytellä kyllä voi...

SE mikä sinulla NYT on tulee AINA olemaan

mitä kirjoitan ON epämiellyttävä totuus

jos edes vähäkin on rakastunut ei halua uskoa tätä...........haluatko muuttua..

KOVAKSI TUNTETTOMAKSI ÄRTYNEEKSI JA ILKEÄKSI mm..
jatka hänen kanssaan.

ÄLÄ unohda oikeitakin miehiä on..jotka arvostavat SINUA..

kiitos VASTAUKSISTA paljon...

SE mitä nyt KIRJOITAN ON tilanne tällä hetkellä:

olemme nähneet ystävällisissä merkeissä ja viettaneet mukavaa aikaa yhdessä. Riitaa tai kinaa ei ole syntynyt mikä tuntuu tekevän keskinäiselle luottamukselle tällä hetkellä aika hyvää :)

Olen pohtinut valtavasti sitä että millaista elämä olisi hänen kanssaan vain kaverillisissa väleissä ja toisaalta se on tällä hetkellä mukavampi vaihtoehto minulle kuin täydellinen välien katkaiseminen.

samaa kokenut...
Vuoden kanssa seurusteltiin ja mies olisi jo aiemmin halunnut nopeasti muuttaa yhteen, koska kilometrejä välillämme oli aika paljon. Silti näimme melkein joka viikonloppu ja minä vietin hänen luonaan loppuvuodesta useampia viikkoja.

Mutta kun tavarat oli rahdattu niin melko pian hän ahdistui...toki jos olisin ymmärtänyt niin merkkejä oli ilmassa jo aiemmin. Hän mm. mietti jossakin vaiheessa että onko meillä oikeastaan mitään.
No me muutimme hänen luokseen ja hän ei enää tuntenut taloaan omakseen. Sain kuulla sen kakstoista syytä mikä mättää.

Ensimmäisen eroilmoituksen jälkeen olimme erossa vajaan viikon ja keskustelimme ensin puhelimessa ja sitten palasimme takaisin ja keskustelimme taas paljon. Hän sanoi että tää on just sitä mitä hän haluaa eli olla minun kanssani. Mutta kahden viikon päästä tilanne oli sama.

Kaveriksi hän olisi halunnut jäädä, mutta totesin että pääsen nopeammin takaisin jaloilleni kun emme enää ole tekemisissä. Minun elämäni hän sai pahasti pois raiteiltaan. Olinhan tyhmyyksissäni muuttanut koko elämäni hänen vuokseen.
Niin oliko mitään rakkautta olemassakaan.
Hänestä ei ole nyt neljään kuukauteen kuulunut mitään ja toivon hänen nyt olevan onnellisempi ja tulevaisuudessa tietävän mitä haluaa elämältään.

Älä jää roikkumaan toiseen, mutta jos kykenet pitämään hänet 'vain' kaverina niin ehkä se auttaa sinua eteenpäin. Kaikkea hyvää toivon.

Hei kaikille ja kiitos jälleen vastauksistanne.

Olen todella pahoillani teille jotka olette joutuneet kokemaan saman: käyn juuri samanlaista tunneskaalaa läpi. Mielestäni on todella törkeää jättää toinen ilman vastauksia ja tukea, suhteeseen lähtiessä tulisi jo tietää se vastuu jonka toisen tunteista ottaa.
Itse olen ns. hidas eroaja, eli aiemmissa jutuissani vaikka olen itse halunnut erota, olen tehnyt sen ajan kanssa ja jaksanut selittää ja puhua juuri niin kauan kuin toinen sitä haluaa. Tämä kokemus on saanut minulle vain vahvemmin sellaisen olon että haluan jatkossakin toimia näin, en aio koskaan tuottaa jollekin toiselle samanlaista tilannetta!

Ymmärrän täysin aiemman kirjoittajan epäilyt että oliko koskaan mitään tunteita olemassakaan kun kaiken pystyi heittämään niin nopeasti pois. Uskon kuitenkin että tämä miehesi rakastaa sinua, hänen on vain helpompi käsitellä tilannetta siirtymällä eteen päin vauhdilla ja keskittymällä järkeensä.

Toisen pompottelu on ala-arvoista ja ihmettelenkin miten siitä ei tunnu jäävän huono omatunto näille ihmisille... olen itse myös tehnyt isoja muutoksia oman rakkauteni takia ja tällä hetkellä hieman pulassakin.

Miehen kanssa olemme olleet yhteydessä lähes päivittäin ja hän on osoittanut kiintymyksen merkkejä, ja että pohtii asiaa jatkuvasti. sanoi että toivoisi että voisimme palata yhteen, mutta pelkää ahdistusta.

Päivä kerrallaan katson mitä tapahtuu :)

Voimia kaikille ja auringonpaistetta!

Hei,

Minä olen suhteessa ahdistunut mies. Olimme ehtineet olemaan jo pitkään yhdessä, yli neljä vuotta, ja asuneetkin yhdessä useaan otteeseen. Leikillisesti olemme puhuneet lasten hankkimisesta ja muusta, ja tilanne on tuntunut etenevän mukavasti omalla painollaan. Olen ollut onnellinen.

Jossain vaiheessa tyttöystävästäni alkoi kuitenkin ilmeisesti tuntumaan, että suhteemme ei etene ja hän alkoi puhua kihloista ja naimisiinmenosta. Aluksi en ottanut puheita vakavasti, vaan jotenkin leikillisesti ohitin aiheen. Tyttöystävälleni tämä ei kuitenkaan riittänyt, ja hän jatkoi aiheesta puhumista loukkaantuneena siitä, että koki saaneensa pakit kosinnalleen.

Ahdistuin tästä tietysti ihan hulluna, sillä en itse ole oikein pitänyt koko naimisiinmenoa kovin tärkeänä asiana, olemme joka tapauksessa hyvin läheisiä ja asuneetkin yhdessä pitkään. Tyttöystäväni loukkaantui ja itki asiaa useaan otteeseen ja ahdistuin lisää. Pitäisikö minun nyt haluta mennä kihloihin? Miksi epäröin? Rakastanko häntä sittenkään tarpeeksi?

Ahdistus kasvoi fyysiseksi kivuksi saakka, ja tällä viikolla erosimme. Tulkitsin, että epäröintini kertoo siitä, etten sittenkään ole varma rakkaudestani ja minulla ei ole oikeutta "roikkua" suhteessa mukana, koska se satuttaa kumppaniani niin paljon.

Aluksi ero tuntui helpottavalta, sillä ahdistus läheisyydestä ja epävarmuuteni rakkaudessa kasvoi oikeasti täysin sietämättömäksi. Nyt olen kuitenkin hirveän masentunut. Miksi en vieläkään, reilusti yli kolmekymppisenä ymmärrä tunteistani mitään? Olisiko minun pitänyt ohittaa epäilykseni sittenkin? Miksi koko asia tulee esille tuollaisena fyysisenä ahdistuksentunteena, jolle ei voi mitään? Olen hämmentynyt ja surullinen.

Voimia kaikille vastaavassa tilanteessa oleville. Helpottavaa tietää että meitä on muitakin. :)

Kannattaa kyllä muistaa, että ei se eroaminen jättäjällekään ole aina helppoa. Nyt mietin jatkuvasti, että teinkö oikean ratkaisun. Ja kun koko päätös tuli vielä tehtyä tuollaisen hyvin intensiivisen ahdistuksen vallassa, pelottaa että tulen katumaan sitä loppuelämäni. Nainen, jonka jätin, oli kuitenkin ihana ja jollakin tasolla rakastan häntä edelleen lujasti - rupesin vain epäilemään etten rakasta tarpeeksi ja oikealla tavalla, kun tuo kihlautumispyyntö aiheutti tuollaisen ahdistuksen.

Nainen ei tahdo pitää yhteyttä ja keskustella aiheesta. Kävin äsken tuolla työpaikan vessassa itkemässä. Olen siis aika romuna. Voi olla että ratkaisu on silti oikea, mutta pienikin epäilys siitä, että niin ei ole herättää hirvittäviä kauhun tunteita. Olin kuitenkin hyvin onnellinen hänen kanssaan, ja ehkä kyse oli vain lapsellisesta sitoutumiskammosta? Naiseni olisi jopa antanut tilaisuuden odottaa vuoden verran ja katsoa rauhassa, mutta ahdistuksen kourassa yhteiselon jatkaminen tuntui hankalalta. Nyt ahdistus on tosiaan hellittänyt ja tilalle on tullut valtava suru.

Edellinen suhteeni päättyi siihen, että ihastuin toiseen naiseen ja petin silloista tyttöystävääni. Traumatisoiduin tilanteesta aika pahasti ja ehkäpä siksikin pelkään rakkauteni olevan jotenkin huonompaa ja riittämättömämpää. Ehkä siksi ahdistuin tyttöystäväni vilpittömästä ja suorasta sitoutumisenhalusta? On myönnettävä että olen luonteeltani sellainen, että ihastun aika helposti, ja pelkään pettäväni uudestaan. Ehkäpä siksikin halusin rangaista itseäni ja jäädä yksin?

Nyt tuntuu kutienkin, että mieluummin luopuisin näistä huonoista puolista itsessäni kuin tyttöystävästäni. Se ei vain taida enää olla mahdollista.
Toivotaan että tämä tästä vielä joskus jollakin tasolla muuttuu paremmaksi. VOI tietysti olla että ratkaisu oli oikea, ja tämä suru ja tuska vain kuuluvat asiaan. :(

Että sellaisia narsisteja. Ahdistuvat, koska eivät kykene sitoutumaan ja elämään parisuhteessa. Haluavat vain suhteen, jossa ollaan vähän kuin kaveria ja saa säilyttää oman vapauden tulla ja mennä ja käydä vieraissa. Että sellaista ahdistusta. Miten naiset ovatkin niin idiootteja, että kaikki tuo ahdistuhömppä ja muu soopa menevät heihin täydestä, jäävät roikkumaan ja roikotettaviksi. Narsisti tietää, että ei kykene olemaan uskollinen. Ihastuu aina uuteen ja taas uuteen ja etsii jatkuvaa mielihyvää ihastumisen tunteesta.

Sinä neljänä yhteisenä vuotena ei tuo Alisakaan varmaan ollut ainoa nainen, mutta hyvässä luulossa ja manipuloitu uskomaan, että rakas ja ainoa oli...näin ne narsistit valehtelevat ja huijaavat ovat mestareita näissä...

yleensä niillä on jo jonkilainen parisuhde siellä taustalla onoffina, joka kuitenkaan ei anna riittävästi läheisyyttä vaan perustuu pelkkään seksiin ja näistä toisista suhteista haetaankin sitten sitä kaikkea muuta, mutta kuten tiedetään, eivät ne koskaan tule toimimaan.

Ajattele vain noin lottamari

Narsismista ei ole kysymys ainakaan minun ja tämän miehen tapauksessa. Tavallaan jopa toivoisin että olisi noin yksioikoinen selitys asioille, helpottaisi hurjasti päätöksentekoa ja auttaisi ymmärtämään. :P

Lottamari: narsisteja on erilaisia ja -tasoisia, kuvauksesi/päätelmäsi eivät sovi kuin osaan porukasta. Perheessäni on yksi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä, ja olen elämäni aikana törmännyt työn puolesta useaampaankin tällaiseen tapaukseen. Käyttäytyminen parisuhteessa vaihtelee ihmisen mukaan, vaikka tosi joitakin yhdenmukaisia kaavoja on nähtävissä narsistien toiminnassa.

Ahdistunut mies: ajattelen itse avioliitosta ettei sillä suuremmin ole merkitystä, riittää että haluaa olla yhdessä. Olisin itse myös ollut valmis jatkamaan seurustelua asuen eri osoitteissa, mutta mies itse halusi kovasti etsiä meille yhteisen kodin ja puhuikin yhteenmuutosta jo 6kk:n seurustelun jälkeen. Siksi ehkä oli niin vaikea ymmärtää tätä täyskäännöstä, hän oli kuitenkin se joka halusi ottaa uusia askeleita.

Olen todella pahoillani että teillä on ollut noin rankkoja käänteitä. ymmärrän jollain tasolla kumppaniasikin ettei halua pitää yhteyttä. Jatkuva tekemisissä oleminen on meillekin hyvin vaikeaa(haikeaa) vaikka jokainen näkeminen on ollut kivaa ja sujunut ilman skismaa. Meidän seurustelumme on ikään kuin toistaiseksi haudattu aihe, ja pyrimme vain näkemään kaverimielessä. Olemme sopineet että jossain vaiheessa puramme tilannetta uudelleen kun toisen ahdistus on laantunut.
Oletko harkinnut ammattilaiselle puhumista näistä ahdistuksista ja peloista? mietin vain että saattaisi tuoda sinulle oikeanlaista perspektiiviä ja ymmärrystä itsestäsi...

Kiitos ymmärryksestäsi Alissa. Olen minä kyllä ammattiapuakin miettinyt, mutta toisaalta sekin tuntuu liioittelulta, kun ei kuitekaan oikeasti ole mitään työkykyä uhkaavaa sairautta tai sellaista.. Pitää vähän selvitellä, että olisiko jotain "kevytterapiaa" saatavilla. Kyllä tämän tunne-elämänsä kanssa olisi mieluusti vähän paremmin selvillä vesillä, tuollainen hahmoton ahdistus, jonka syytä ei täysin ymmärrä on aika pelottava vieras. Yksin ollessani ahdistus on tosin hiljalleen helpottanut, ja tilalle on astunut enemmän surua ja hämmennystä.
Toisaalta tuntuu, että tuo ahdistus oli niin voimakas signaali, että tilaa katumukselle on aika vähän - en kerta kaikkiaan olisi edes voinut toimia muuten, kun se ahdistuksentunne oli niin vahva.

Exäni ei halua olla ystäväni eron jälkeen, se on ikään kuin kosto tästä minun sitoutumiskammostani. Häneen jätettynä tämä toisaalta varmaan on sattunut vielä enemmän, joten pakko yrittää kestää tilanne. Ehkäpä välirikko helpottaa eroa hänen osaltaan. Toivon kyllä syvästi, että hänen tunteensa ja asenteensa ajan myötä lientyvät, kyseessä on kuitenkin - kaikesta huolimatta - itselleni läheisin ihminen ja yksi hienoimmista tuntemistani ihmisistä muutenkin. :(

Tästä palstasta on kyllä ollut apua näinä vaikeina aikoina, tulee sellainen olo, että elämää tämäkin on, eivätkä muutkaan ole niin valmiita kuin haluavat yleensä esittää. Valoisampaa keväänjatkoa kaikille!

Pahinta on kun ei tiedä mitä mies sisimmässään ajattelee. Ei halua viettää yhdessä aikaa, koska kokee toisinaan mut ahdistavana ja haluaa omaa tilaa. Tuntuu että tarkoituksella vieroittaa itseään suhteesta, vaikka kertoo rakkaudesta. Hirvittävän raastavaa aikaa.

Vaatii kykyä ja oppimista tasapainotella oman elämän, sen toisen Ihmisen elämän ja yhteisen elämän välillä ja osata painottaa riittävästi kaikkia näitä. Sillä ei mikään parisuhde ole hyvä jos jokin noista kolmesta puuttuu. Ja täytyy vielä antaa toiselle vapautta toteuttaa omia tarpeitaan. Kakki ei voi olla yhteistä. Kaikesta ei tarvitse tietää. Mutta saada tuo toimimaan vaatii pitkäjänteisyyttä joskus, kun elämäntilanteet vielä siinä muuttuu. Sitten vielä mustasukkaisuus, omistaminen ym. niin aina ei ole helppoa. Kokeilemalla kuitenkin ajan kanssa oppii. Omia tapojaan voi ja täytyy välillä muuttaa. Pahinta on kyllä tulla toisesta liian riippuvaiseksi, se ahdistaa toista. Onneksi juuri nyt on takanapäin nuo kuviot. Siinä on jotain sellaista, että täytyy oikeasti rakastaa paljon muuten se ei vaan toimi. Tai toimii mutta itse kaipaan paljon oma tilaa. Paras on sellainen suhde missä on kaksi asuntoa ja sitten asutaan sielä ja täällä Se sopii minulle. Se voi olla vaikka kesäasunto mutta täytyy saada omaa rauhaa ja paljon välillä.

Epävarmat eipäs juupas miehet syö suhdetta ja tuovat siihen vain epävarmuutta. kuka tieten tahtoen niin rakkaalleen tekee. Itsekäs ihminen tekee. Pitää kasvaa suhteeseen, jos ei kykene niin sano heippa.

Vahvaa tunteilua S24:llä v.2013, varmaan jo aikaisemmin samaa lätinätä. Mukava vilkaista vanhoja, nostettuja, vaikka tylsän puuduttavaa tarinaa. Näkyy nimiskaalaakin löytyvän. Olettaisin kirjoittajien vaihtuneen moneen kertaan. Tunteillehan tämä palsta on edelleen hyvä ensihoitaja, omille ei toisten.

Onko kaikki ulkoinen kunnossa?

Jokaisella on oikeus saada sellainen suhde, mitä itselleen kaipaa. Joku haluaa naimisiin ja se on ihan ok. Joku haluaa juosta naisissa, ja kai sekin on ok - vaikka ei välttämättä ihan terveen miehen merkki.

Herkät lankeaa helpoiten addiktioihin, naisiin tai päihteisiin. Kysymys kuuluukin: haluatko käyttää elämäsi toisen touhuilun katselemiseen tai odotteluun.

Itse jätin jahkaajan, ja perustin perheen toisen miehen kanssa. Tapasin jahkaajan jossain vuosia sitten, ja hän itki miksi minulla oli niin kiire.

Nyt hän jahkailee nykyisessä suhteessaan, ja uusi puoliso itkee. Minä nautin kohta aikuisista tytöistäni. Äitiys on miehiä kovempi rakkaus. Sain jahkaajan tilalle suurempaa, sain mun elämän.