Avuton/laiska puoliso.

Minulla oli samanlainen mies. Kummasti oppi elämään kun jätin yksin kolmen lapsen kanssa. Meni siihen harjoitteluun kyllä vuodenpäivät ja joutuivat perhehuostaan mutta osaapahan nyt huolehtia.

Ei voisi olla sairaampi ihminen joka opettaa kumppaniaan lapsien kustannuksella.

Ja pitää sitä hauskana juttuna.

Et taida ihan täysillä kulkea?

MIKSI pitää olla kaikenmaailman veneet ja mökit yms turha, jos yksin saa kaiken tehdä?
Sano rouvalle, että ET JAKSA ENÄÄ, mökki ja vene lähtee myyntiin, ellei kukaan auta niiden hoitamisessa!
Mutta ethän tee sitä virhettä, että uhkaat erolla?
Se koituu vain pahempaan suuntaan menoksi, sillä se luo todella turvattoman ja avuttoman olon vaimolle ja pelon ja kaikesta vetäytymisen, kun ei kertakaikkiaan ole enää voimavaroja ja mieltä tehdä yhtään mitään! Masentaa vain hirveästi ja vie itsetunnon ja omanarvontunteen!
Tätä olen itse kokenut! Vaikuttaa todella rankasti!
Parempi on pyrkiä lähemmäs ja hellyydellä taivutella opettelemaan tulemaan avuksi ja sanoa, että OIKEASTI KÄRSIT, kun elämä on vain työtä ja kaikki huolet painaa niskassa ja TOIVOT, että oma rakas olisi niin ymmärtävinen, että tulii nyt avuksesi.
Kiitä sitten niistä pikku asioista, joita huomaat hänen tekevän, se kannustaa tekemään enemmän.

Taitaa olla rikkaan perheen kultalusikalla syötetty tyttö, joka on saanut
kaiken valmiina, kun kerran noin avuton.

Voithan koittaa opettaa asioita kädestä pitäen, vaikka lampunvaihdosta alkaen.

Ohhoh!! Aloin juuri arvostamaan naistani todella suuresti :o

Olet hyvyyttäsi ja kiltteyttäsi saanut järjestettyä ihan itse itsesi liemeen. Siinä nyt sitten passaat prinsessaasi.
Mutta vaimosi on jo antanut sinulle ratkaisun avaimet "hän ei ole minua pyytänyt/pakottanut tekemään mitään". NONIIN seuraavan kerran kun hän tilaa kaupasta sitäsuntätä, niin sanot että haeppas itse hopihopi kun sinä et ehdi. Tai sitten vain kylmästi unohdat ostokset. Lamppu on palanut? Jos sinua ei haittaa niin anna olla pimeää/hämärää. Jos ei iso ihminen ITSE saa arkisin edes aamupalaa laitettua, niin kuolkoon nälkään. Ja voin kertoa että koulutus passatusta prinsessasta reippaaksi vaimoksi tulee olemaan kiukkua ja mökötystä täynnä, mutta jos haluat muutosta niin se vain on käytävä läpi. Niin ja kuten edellä - veneen tai mökin voi myydä. Et itse yksin jaksa kaikkea hoitaa ja prinsessa ei auta. Kysyppäs piruuttasi kumpi myydään pois?
Hieman huvittaa, kun yleensä palstalla naiset valittavat miehistään juuri noin. Onnea koulutukseen =)

Ala kouluttamaan ihanaa veletystäsi välittomästi:

Anna hänelle tilaisuus tehdä omat ateriansa, anna hänelle tilaisuus pestä omat pyykkinsä, anna hänelle tilaisuus siivota kotona ( tuo saatta olla kaikista vaikein koulutus , vaatii sinulta tosi paljon asua vähän aikaa sikolätissä ennenkuin ihanuutesi alkaa kohentamaan paikkoja) , kulje taskulampun kanssa, mutta älä vaihda lamppuja, no - laskut täytyy maksaa, muuten sinäkin joudut niistä kärsimään.

Mutta kaikki muu talouden pyorittämiseen liittyvä: tee VAIN itsellesi ja OMA osasi.

Ellei naikkonen opi tuosta, hän yksinkertaisesti on vain liian tyhmä.

Huomatessasi tuon, sinun vaihtoehdot kutistuvat kahteen: joko pitää tyhmyri kodissasi/kodissanne tai antaa hänen mennä omienlaistensa ihmisten joukkoon. Ilman sinua.

Osa ihmisistä näköjään ajattelee, että olet ite kiltteyttäsi saanut järjestettyä itsesi liemeen. No, osasyy varmaan sekin, mutta vikaa on kyllä toisessakin, jos näköjään tietoisesti ei -parisuhteessakaan ollessaan -tee asioista omaa osaansa.

Eikä tämä ole pelkästään miesten etuoikeus, vaan näköjään yhtälailla naisetkin ovat vetelyksiä kotona; ei kyse ole sukupuolesta.

Sellaisen näkökohdan tähän toisin, että puolisosi on myös tosi hankalassa tilanteessa: tilanteeseen pisteeksi I:n päälle kävisi niin, että sinä tapaat jonkun toisen ja alat huomaamaan, että tarjolla olisi vaihtoehto jossa sinun ei itse tarvitse elää noin työläässä tilanteessa. Ei tilanne varmaan vielä sellainen ole, mutta huomaat jo vähän väsyneesi ja olet alkanut asiaa miettimään. Jos lähtisit jonkun toisen matkaan, nykyinen puoliso jää tyhjän päälle; ja miten hän sitten pärjääkään kun ei osaa huolehtia itse itsestään. Voisiko olla niin, että hän tiedostaa tämän ja siellä jossakin kytee pelko ja epävarmuus. Vaikeaa se varmaan on itsekin yhtäkkiä tarttua toimeen jos on pitkät ajat saanut kaiken valmiina.

Mutta ihmiset ovat erilaisia. Muistuupa vielä mieleen kavereiden kanssa mökireissut; osa porukasta on aktiivisia yhteisiin velvollisuuksiin (siivoaminen yms) osallistujia, osa mieluummin odottelee kun muut hoitavat asiat.

Minulla oli tuollainen puoliso. Ei kiinnostanut töiden haku eikä kokdinhoito vaikka lapset olivat jo koulussa. Sanoi että "en ole kotirouvatyyppiä" mutta kummasti pysyi vuosikausia kotona päivät pitkät ja silti oli talo sekaisin. Kuulemma ei kannattanut hakea töitä kun on ollut niin monta vuotta kotona lapsia hoitamassa, ei kuitenkaan mitään saisi.
Otin eron, ja ihme tapahtui: 2vkon päästä oli jo töitä löytynyt kun ei maksajaa enää ollut.
Kyllä aikuinen osaa hommat hoitaa mutta jos ei tartte niin loinen ei sitä tee. Helpompi pyytää kiltiltä mieheltä joka kokee olevansa vastuussa perheestä.

Lähes samanlainen tilanne aloittajan kanssa. Tavakseni on tullut lehdä kotihommat vaimon poissaollessa. Helppoa, kun silloin ei ole ketään naputtamassa vieressä.

Omaa aikaa ei juuri jää. Kiitosta raatamisestani ei tule ja asiallisesti keskusteleminen on vaikeaa, kun kaikki, mitä sanon tulkitaan eri mieltä olemiseksi.

Tuskin hän miksikään muuttuu. Pidä hyvänäsi tuollaisena tai eroa.

Ihmettelen, miksi ihmiset yleensäkään alkavat suhteeseen, jos toinen ei ole sellainen kuin haluaisi puolison olevan? Sitten yritetään muuttaa toista oman ihanteen mukaiseksi, eihän siitä mitään tule.

oiskohan nainen tottuut siihen että sinä teet kaiken niin hänen ei tartte nostaa pyllyään sohvalta. jutelkaa ihmeessä asiat selviksi. älä kuitenkaan sano häntä laiskaksi tai uhkaa erolla.

kerrot vaimollesi että nämä ja nämä asiat pitää hoitaa ja et kerkeä tehdä niitä yksin. tarvitset hänen apuaan siihen ja omaisuutta joudutaan myymään jos aika ei riitä niistä huolehtimiseen.

Täällä kans täysin yhtä laiska vaimo 4 lasta. Alkanu jo oma mielen terveys kärsimää.

Itse olen tuollainen laiskahko, "boheemi" ja avutonkin nainen kun taas mies on oikea puuhapetteri ja siisteyden esikuva. Vuosiin en edes tajunnut asian todella vaivaavan miestä, välillä kun hän huomatteli asiasta niin pidin sitä lähinnä huonon päivän kiukutteluna. Mies on tapaamisestamme alkaen ollut aina puuhakas ja jotakin tekemässä ja laittamassa ja valitettavasti myös korjaamassa jälkiäni, joten pidin sitä "normaalina" ja ajattelin hänen pitävänkin siitä touhuamisesta.

En tosin ole ihan yhtä paha tapaus kuin ap:llä mutta laiska(hko) kuitenkin. "Luonnontilassani" en siivoa juuri lainkaan (paitsi jos tulee vieraita), laskuja maksan jos ne on laitettu laukkuun valmiiksi ja kaupassa käyn jos pyydetään (harvoin muuten koska en koe tarvitsevani sieltä juuri mitään). Toisaalta hoidan kyllä koirat pääosin (ja siihen aikani kuluukin), mutta toisaalta minä ne hurtat halusinkin.

Mies aina valitti ja nalkutti mutta lopulta kuitenkin aina hoiti hommat joten käytökseni vain vahvistui. Ihmisiä on niin erilaisia. Meillä jos mies katsoisi kaappiin ettei ole ruokaa, hän lähtisi oitis kauppaan, minä taas mieluummin söisin sitten kaapista vaikka purkkihernekeittoa kuin viitsisin kaauppaan vaivautua. Sama homma kaikessa, jos miehellä on tehtäviä, hän tekee ne heti ja hengailee sitten, minä taas hengailen ensin ja teen vasta sitten. En nyt tiedä teidän tilanteestanne, mutta vamosi ei välttämättä ole aina varsinaisesti laiska vaan esim. itse en monestikaan huomaa esim. että lamppu on palanut vaikka luusisi nyt sellaisen huomaavan. Minä katson vain että kas, lamppu on palanut ja samassa sekuntissa jo totun siihen (hämäryyteen) ja unohdan koko asian enkä seuraavalla kerralla edes sitä huomaa. Minulle on jätetty lukemattomat kerrat roskapussi oven kahvaan roikkumaan mutta lähtiessä vain huomaamattani nostan pussin pois lattialle, enkä ota mukaani. Ja ihan oikeasti huomaamatta, aivoni toimivat jotenkin automaatiolla kun esim. mietiskelen jotakin samalla.

Sittemmin olen tosissaan yrittänyt oppia uusi tapoja. Eli likaiset vaatteet likakoriin, astiat tiskiin, laskut pinoon eikä sohvapöydälle, roskiksen vieminen töihin lähtiessä vie vain n. 5 sekuntia, pesuaineita ja wc-paperia pitää joskus ostaa ymym. Nykyään tilanne on paaaljon parantunut, en ehkä ihan puolia tee mutta ei paljon jää vajaaksi.

Suosittelen seuraavaa:

-TUO SELVÄSTI ESIIN ETTÄ ASIA HÄIRITSEE SINUA, rauhallisesti ja hermostumatta mutta selkeästi ja perustellen ja tarvittaessa aina uudelleen.
-LOPETA PUOLESTA TEKEMINEN, se on tärkein asia koska naisesi tavat ovat jo niin piintyneet ettei hänelle ihan oikeasti välttämättä tule edes mieleen että joku asia pitäisi hoitaa ja lisäksi toimeen ryhtyminen (mukavaankin, esim. matkan varaaminen) on erityisen rasittavaa laiskalle ihmiselle joka ei ole opetellut sitä tekemään.
-JAKAKAA HOMMIA (PIKKUHILJAA) ja jos mahdollista niin vaikka tietyille päiville tietyt hommat. Anna esim. laskujen maksu hänelle, jos hän jättää sen tekemättä, tulee maksumuistutus (sinun ei tarvitse muistuttaa eikä puuttua joka taas ärsyttäisi häntä), toivottavasti hän sitten sen maksaa....
-ANNA KIITOSTA (tietysti sinua voi ärsyttää jos itse et koskaan saa kiitosta mutta ehkäpä naisesi alkaa kiittelemään myös sinua sen myötä kun ymmärtää että ne asiat eivät hoidu itsestään vaan asioiden eteen on nähtävä vaivaa--->arvostus nousee).

Uskon että usein tällainen on vain oppimisesta/tottumisesta kiinni, äitinikin on vielä pahempi laiskuri kuin minä (vaikka olikin yh pitkään ja silloin tottunut hoitamaan asioita) ja ylläriylläri, hänen miehensä on puuhapete-sarjaa.

Kärsivällisyyttä ja tsemppiä, äläkä anna perksi! Jos välitätte toisistanne niin saatte tämän kyllä ratkottua!

Mukavuudenrakas vaimo!

Yritän tehdä vaimoni elämän mahdollisimman mukavaksi ja miellyttäväksi monessakin suhteessa.

Vastaan ruokahuollosta marketista lieden kautta pöytään.
Siivouksessa hoidan aina raskaimman ja suurimman osan.
Vaimon ollessa pitempään, vähintään viikon pois, teen suursiivouksen.
Hoidan kaikki kuljetukset ja netin kautta hoidettavissa olevat asiat.

Aktiiviaikana vastasin perheemme tulooista 80%:sti.
Nyt eläkkeeni on noin 3 x vaimoni vastaava. Kaikki on yhteistä luottokortin rinnakkaiskopiota myöten.

Koskaan vaimoni ei ole vaatinut mitään. Harvemmin edes pyytänyt.

Työnjako ei johdu vaimoni avuttomuudesta.
Hän hoiti vuosikaudet perheen kaikki asiat, tuloja lukuun ottamatta.
Mm. tilasi velkataloomme kaikki tiilet, ulkomuuraus, hormi ja väliseinä.
Kaikki lämpöeristeet, keittiökalusteet ja -koneet.
Toimi raksaukkojen hanslankarina.

Yli 10-vuotta vastasi lapsiperheen käytännön asioista minun ollessani puutteen torjunnassa muualla.

Viime vuodet olen suorastaan nauttinut pystyessäni järjestämään vaimolleni "kissan päivät" häntä miellyttävällä tavalla.
Olen tietysti yllytyshullu koska saan vastakaikua monessakin mielessä ja jopa sanallista tunnustusta kohtuullisesti.

Ps. Vaimo hoitaa pyykit vuodevaatteita lukuun ottamatta. Ne minä käytän pesulassa.
Samoin hän panostaa ja usein myös tyhjentää tiskikoneen.
Tänään, minun siivotessani, hän pyyhki pölyt.

Oletko varma ettet se ole pelkästään sinä, joka on halunnut venettä, mökkiä ja kaikenlaista mukavaa? Jos vaimosi voisi elää ilmankin niitä?

Miehillä on tapana ostaa kaikkea "kivaa" ja kallista. Mikäs siinä mutta ne vaatii aikaa ja rahaa. Toiset tykkää jouten olosta ja lekottelusta auringon alla. Elämä on kivampaa ilman huolia laskuista.

Ihmettelen, miten sä nyt ton vasta huomaat. Todennäköisesti saat kuitenkin jotain henkistä tyydytystä tuosta marttyyrin leikkimisestä.

Tunnistan itseni täysin aloittajan viestistä. Olen seurustellut naiseni kanssa yli seitsemän vuotta, ja olemme nyt hiukan yli 3-kymppinen lapseton pariskunta. Minulle on hyvin raskasta tämä puolisoni passiivisuus, ja hiljalleen koko asia ratkaisemattomine ongelmineen on alkanut käydä toivottomaksi. Olen yrittänyt lähes kaikkea, kysellyt kohteliaasti mistä aktiviteeteistä tai lomakohteista hän pitäisi ja koittanut innostaa häntä ottamaan osaa "yhteiseen elämäämme". Hän on siinä mielessä erityinen luonne, ettei myöskään ole vaatinut tai vaadi minulta ikinä yhtään mitään. Tämä asettaa omat toiveeni edelleen hulluun valoon, koska minusta leimautuu aina se, joka "pyytää, vaatii, päälliköi tai pyrkii määräilemään". Muistan esimerkiksi koko suhteemme ajalta vain muutaman kerran, että ruoka olisi ollut valmiina, kun tulen töistä kotiin. Edellisen kerran, kun tämä tapahtui, tilanteeni löi kunnolla päin kasvoja. Olin ensiksi iloinen ja kiitollinen puolisolleni. Hetki tämän jälkeen purskahdin ulkona itkuun, kun tajusin, missä tilanteessa elän. Tunsin surua ja hiukan itsesääliä, kun ymmärsin millainen asia oli minut tehnyt niin onnelliseksi. Joillekin se, että kotitöitä ja vaikkapa ruokaa tehdään tasapuolisesti, on luonnollisesti arkipäivää. Minulle siitä, että puolisoni tekee oma-aloitteisesti jotain, on tullut suuri ja ainutlaatuinen ilonaihe. Ja tämä on se, mikä on saanut minut heräämään viime aikoina tilanteen toivottomuuteen.

Olen ehdottanut kaikkea mahdollista siivouspalveluisen ostamisesta kotitöiden listaperusteiseen jakamiseen, mutta reaktio on lähes poikkeuksetta huutamista ja raivoamista, jossa minusta tehdään syyllinen kaikkeen. Ongelmat ovat hänen mielestään minun pääni sisällä. En anna hänelle kuulemma riittävästi tilaa, vaan pyrin kontrolloimaan. Jos rohkenen pyytää jotain, asia kärjistyy poikkeuksetta riitaan. Olen myös ilmaissut, että olen avoimin mielin täysin halukas vaikkapa parisuhdeneuvontaan / terapiaan, jotta saisin mahdollisuuden kerrankin keskustella asioista aikuisten tavalla. Kaikki aloitteeni on kuitenkin tyrmätty, vaikka olen kiltisti kertonut olevani uupunut, ja pelkään tulevaisuutta. Lähinnä mietin sitä, että minulle lapset ovat olleet aina suuri haave. Nyt tämä tilanteemme on kuitenkin ajanut minut myös jonkinlaiseen masennukseen, kun edes kuvittelen tähän elämäämme vielä esimerkiksi lapsiperheen pyörittämisen haasteet. Puolisoni vihjailee myös omakotitalohaaveista, mutta tiedän, että minä en pysty siihen. En pysty, koska kaksiossa, veneessä, mökissä ja autossakin on minulle liiaksi taakkaa.

Älkääkä ymmärtäkö väärin, sillä rakastan häntä ja hänen "luonnonlapsuuttaan" valtavasti. Arki vaan lyö niin kovaa taakkaa päälle, etten tiedä mitä tästä lopulta tulee. Tuntuu naurettavalta harkita suhteen päättämistä ns. käytännön asioiden vuoksi, mutta olen alkanut uskomaan, että se saattaa olla ainoa vaihtoehto.

Onko teillä mitään ehdotuksia / kokemuksia, joilla tästä voisi vielä selvitä kunnialla?

Kyllä tähän samaan asiaan liittynee myös seksielämän ongelmat. Alkuun se olikin poikkeuksellisen aktiivista ja hyvää (molemminpuolin). Sittemmin on käynyt niin, että en ole kokenut jostain alitajuisesta syystä häntä enää viehättäväksi. Tätä en kehtaa tietenkään sanoa suoraan, mutta olen mies. Ja minulle on käynyt niin, että nämä parisuhteemme "vääristyneet" sukuouoliroolit ovat heijastuneet minuunkin haluttomuutena. En kaiketi jotenkaan koe passiivista ja "ei-kodinhenhengetär"- tyyppistä ihmistä viehettävänä ja koen itseni niin alistetuksi, etten oikeen koe olevani se suhteen "mies". Minähän vaan nalkutan ja tiskaan ja hoidan kaikki köytännön asiat. Näiltä osin vika on täysin minussa, ja taustalla on toki myös muita seikkoja. Olen vaativassa työssä, ja työn ja kotiasioiden taakka on varmasti osasyy tilanteeseen. Eli voi hyvinkin olla, että tässä on noidankehä kyseessä. Hän usein suuttuu minulle, kun nostan asioita esiin, ja tivaa miksi sitten olen hänen kanssaan, jos en "hyväksy häntä sellaisena kuin olen". Hän syyttää joskus riidoissa myös minua siitä, että "olen ottanut vääränlaisen ihmisen".



Kiitos vastauksesta, hyviä pointteja.

AInoa aisia millä saat naisesi tekemään asioita on että jätät tekmättä ja jos tulee sanomista niin kerrot ihan asiallisesti että jos ei rupea tekemään niin erotaan koska sinä et jaksa ja se siitä.

Minun äitini on sairaan avuton. Ei osaa laittaa ruokaa eikä siivota. Lakanoidenkin vaihdon käski googlata netistä. Ikinä ei ole neuvonut missään, koska ei tiedä tai ei ole vain kiinnostunut. Aina valittamassa siitä miten kukaan muu ei tee mitään, vaikka ei itse tee mitään. Hänen mummonsa teetti meillä lapsena kamalan määrän kotitöitä meidän kotonaan, jotta on puhdasta. Äidin poikaystävä tekee edelleen joka päivä hänelle aamupalan ja muut ruuat ja pakkaa eväät yms. Tämä avuttomuus on johtanut myös siihen että soittelee pilapuheluita mm. lastensuojeluun lapsista ja väittää kaiken olevan huonosti ja kertoo kuinka ei pärjää. Toki tekee tota ihan piruuttaan, mut avuttomuus osana varmasti. Hän osaa vain syödä, nukkua ja valittaa ja valehdella.

Ohoh, kun kuulostaa tutulle. Nainen ei saa mitään aikaiseksi, täällä ei ole nyt siivottu 2kk aikana, koska en enää jaksa. Oma mielenterveys petti, olisi tehnyt mieli ajaa autolla siltapilariin.

Psykologi käski rauhoittua ja ottaa eron, naista taas ei tunnu saavan millään ulos, ei edes poliisit auttaneet, ei ole kuulema paikkaa jonne mennä.

Olen viimeisen 2kk käynyt töissä, syönyt missä sattuu ja mitä sattuu sekä vain nukkunut, nainen käy syömässä vanhempiensa luona..

Viimeisen kaksi vuotta olen tilipäivinä nostanut puolet palkasta käteen, ja väitän tuolle laiskalle etten saa enempää, koska korona tai joku muu.
Ei silti älyä mennä töihin, ei tosin kulje kaveriensa kanssa pitkin poikin, kun ei ole vara tankata.

Jos en omistaisi asuntoa, olisin jo lähtenyt, mutta kerran tuo ei lähde, niin lähden itse ja tilaan lukkosepän käymään.

Tai myyn tämän paskan, vien omat romut pois ja kerron naiselle että uusi asukas tulee huomenna...

En kattois kyllä yhtään toimetonta akkaa, sais lähtee litomaan.

Me olemme olleet yhdessä kymmeniä vuosia ja mieheni on juuri sinunlaisesi touhuaja ja ajan myötä hän touhuskelee koko ajan enemmän ja minä vähemmän. Välillä on jopa niin, etten viitsi esim. astianpesukonetta täyttää kun mieheni menee sen kuitenkin järjestelemään uudelleen "oikealla tavalla". Ei tuossa mitään, olen sanonutkin että tee sinä vaan, kun kerran paremmin osaat.

Minä olen parisuhteemme boheemi ja laiskoittelija, toki tykkään kokata ja emännöidä sekä esim. olen sisustanut kotimme ja ostan käytännössä kummankin vaatteet; miehelle tämä sopii.

Kesämökillämme mies tekee koko ajan jotain, minä luen ja makoilen laiturilla; toki ruokahuolto kokonaisuudessaan kuuluu minulle. Autoasioista en tajua mitään, joten niihin en puutu.

Tämä sopii meille. Joskus jotain kinaa on ollut mutta varsinkin nykyään, on mukavaa että mies menee ja tulee ja minä saan keskittyä rauhassa kirjoihini ja kokkailukokeiluihini.

Itsellä kaksi pitkää parisuhdetta takana ja sama ongelma molemmissa. Yksi syy miksi olen pitäytynyt sinkkuna viime vuodet, paljon kivempi näin. Olen myös miettinyt omaa osuutta, ja mikä on ajanut siihen että toinen osapuoli käyttää tällä tavalla hyväkseen. Olen tietyllä tavalla miellyttämishaluinen ja ajan kanssa tilanne luisuu siihen ja tilanteeseen havahtuu vasta kun oma jaksaminen on koetuksella ja osaa katsoa suhdetta tavallaan ulkopuolelta. On hankala enää tuossa vaiheessa muuttaa koko suhteen dynamiikkaa.