En ole varmaan kenenkään mielestä ilkeä ihminen, päinvastoin. Luulisin että ihmiset pitävät minua hyväsydämisenä ja huomaavaisena. Naapureita ja työkavareita tervehdin aina kohteliaasti, kaupassa tervehdin ja kiitän myyjää. Olen empaattinen ja pidän itseäni jopa jonkin sortin humanistina. Kaikesta tästä huolimatta en jaksa olla ihmisten parissa melkein ikinä. Kotona minua häiritsee naapureiden metelöinti, huonoimpina hetkinä pelkkä naapureiden läsnäolo saa minut hermostumaan.
Työpaikkani ovat olleet kaikki määräaikaisia ja olenkin ollut monessa eri paikassa töissä. Ikinä en ole kokenut viihtyväni missään työssä ja olen aina ollut iloinen kun työt loppuvat. En yksinkertaisesti kestä nähdä samoja naamoja joka ikinen päivä. Olen tietysti tavannut töissä mukaviakin ihmisiä, mutta heitäkin haluan nähdä mieluummin pieninä annoksina. Jos joudun työskentelemään ihmisen kanssa kenestä en pidä tilanne on lähes sietämätön ja joudun todella ponnistelemaan, jotta kykenisin yhteistyöhön. Tilannetta ei helpota se että olen aika nirso ihmisten suhteen. Pidän ihmisiä yleensä aika välinpitämättöminä ja itsekeskeisinä. Näitä tämän kaltaisia ihmisiä ovat kaikki työpaikat täynnä. Tarvitsen myös paljon rauhaa, enkä kestä jatkuvaa metelöintiä, ja sitähän työpaikoilla riittää.
Kaverisuhteitakaan en jaksa pitää yllä niin tiiviisti, että niistä olisi jotain iloa. Tai sitten en ole tavannut sopivia ystäviä. Nuorempana minulla on ollut kavereita enemmänkin, mutta ehkä sitä lapsena ja teini-ikäisenä on luonnostaan aktiivisempikin. Osittain olen tyytyväinen tähän yksinäisyyteen, mutta on tässä ristiriitakin. Kaipaisin välillä juttuseuraa, mutta en tiedä jaksanko panostaa ihmissuhteisiin niin paljon että minulla voisi säännöllistä juttuseuraa edes olla. Ehkä joku seurustelukumppani olisi se mitä tarvitsisin.
Suurin ongelma on työn löytäminen, jossa saisin olla omissa oloissani. Aamut ovat aina pahimpia, jo työmatkalla vastaan kävelevät ihmiset ärsyttävät minua. Miten minulla on mitään toivoa tässä elämässä jos pelkästään vastaan kävelevät ihmiset ärsyttävät minua? Osaan silti olla sosiaalinenkin tarpeen tullen, mutta se onnistuu parhaiten uusien ihmisten kanssa. Kestän siis jonkin verran muita lajitovereita, mutta kunhan ei tarvitse olla samojen yksilöiden kanssa jatkuvasti tekemisissä. Nyt olen kohta vuoden ollut jälleen työttömänä ja ihmiskontaktit ovat tänä aikan olleet aivan minimissä. Olen kuin joku luolamies, joka ei voi poistua luolastaan päivänvaloon, mutta nyt sen luolankin pienet äänet alkavat häiritä.
Vihaan ihmisiä
47
1492
Vastaukset
- kukahan1
Kukahan tämän on kirjoittanut jostain olettamastaan henkilöstä. Aloittaja ei selvästikään puhu itsestään eikä kyllä kenestäkään muustakaan vaan on kyynikko, sosiopaatti, skitsofreenikko ja paranoidinen.
Huono yritys narista jostain ihmistyypistä mitä ei ole olemassakaan... - erakkoluonteisia on
Etsi työtä, jossa naamat vaihtuvat ihan yhtenään! Jossa ei tarvi olla kauaa tekemisissä kenenkään kanssa, mutta jossa on sitli mielekästä tekemistä ja olet ihmiskontakteissa sinua tyydyttävällä tavalla. Jossa on tarpeeksi iso reviiri tehdä töitä, mutta työkavereiden kanssa et joutuisi olemaan kauaa kohdakkain.
Toisekseen, mene lääkäriin, kerro tämä sinua vaivaava tilanne hänelle ja pyydä päästä terapeutille selvitäksesi ongelmasta, joka haittaa elämääsi.
Parisuhteen etsimisellä tuo ei ehkä selviä. Parempi ensin poistaa häiitsevä asia ja sitten luoda hyvä parisuhde, joka nyt toimisi hyvin motiivina tasapainoon pääsemisessä.
samanlaisia ongelmia on varmasti muillakin, ja kenellä minkäkinlaisia, joten huomisen alku on tässä päivässä ja ratkaisuissa. Viisas etsii apiua, jos huomaa ongelman, johon itse ei kykene vaikuttamaan.
Tsemppiä eteenpäin!- lottamari<3
Muuten hyvä, mutta tuo sinun kehotuksesi mennä lääkäriin oli kyllä naurettava. Lääkäri ei muuta kenenkään luonnetta, eikä tuo ole mikään sairaus vaan temperamentti, luonne, omanlaisensa persoona, joka ei ole mikään ongelma.
Voi huh! Tekisipä mieleni sanoa,...idi--,mutta en sano, koska olen kiltti :))) lottamari<3 kirjoitti:
Muuten hyvä, mutta tuo sinun kehotuksesi mennä lääkäriin oli kyllä naurettava. Lääkäri ei muuta kenenkään luonnetta, eikä tuo ole mikään sairaus vaan temperamentti, luonne, omanlaisensa persoona, joka ei ole mikään ongelma.
Voi huh! Tekisipä mieleni sanoa,...idi--,mutta en sano, koska olen kiltti :)))Ei luonteessa mitään vikaa ole mutta jos kokee itsensä koko ajan ärtyneeksi niin silloin elämässä on ongelma. Ja koska muita ihmisiä ei voi muuttaa mieleisikseen niin on helpointa tarttua siihen omaan _reaktioon_. Etsiä terapeutin avulla keinoja välttää ärtyminen; lakata hermostumasta muihin ihmisiin; oppia sietämään paremmin stressiä.
Siis jos haluaa olla onnellisempi ja voida hyvin. Tietysti voi myös muuttaa erämaahan, jos pystyy elättämään itsensä siellä, tai jatkaa nykyisellä tavalla ja voida pahoin.- lottamari<3
simasuuneiti kirjoitti:
Ei luonteessa mitään vikaa ole mutta jos kokee itsensä koko ajan ärtyneeksi niin silloin elämässä on ongelma. Ja koska muita ihmisiä ei voi muuttaa mieleisikseen niin on helpointa tarttua siihen omaan _reaktioon_. Etsiä terapeutin avulla keinoja välttää ärtyminen; lakata hermostumasta muihin ihmisiin; oppia sietämään paremmin stressiä.
Siis jos haluaa olla onnellisempi ja voida hyvin. Tietysti voi myös muuttaa erämaahan, jos pystyy elättämään itsensä siellä, tai jatkaa nykyisellä tavalla ja voida pahoin.Minusta on luonnollista olla aamuärtynyt, se on ihmisille ihan luontaista, kun aivot ovat vielä lepotilassa ja kaikki hälinä ja meteli, sekä ihmismassa joukot herättävät väsyneessä stressitilan, joka on ihan normaali reaktio.
Minusta aloittaja ei tarvitse terapeuttia mihinkään vaan hän kokee muut ihmiset parempana kuin hän itse, tuntee syyllisyyttä omista negatiivisista tunteista muita kohtaan ja kokee olevansa erilainen kuin muut vaikka itseasiassa tuo kaikki kertoo vain hänen herkästi kokemastaan tunteista etenkin häpeästä.
Ihmiset nyt vaan ovat erilaisia ja oman herkkyyden kanssa on joskus vaikea tulla toimeen, koska se rankaisee vähän väliä kaikesta ja soimaa, jos ei ole täydellinen tai osaa olla muille tarpeeksi tai tuntee muita kohtaan sellaista, jota luulee että muut eivät koskaan tunne.
Ärtymystä ei tarvitse vältellä ja muita ei tarvitse sietää, jos ei siedä. Parempi on hakeutua sellaisten seuraa, jotka tuo hyvää fiilistä ja antaa onnistumisen tunteen ja jossa kokee olevansa hyväksytty. Jokaisen on löydettävä se itselleen sopiva työ tai asema, ne ihmiset joiden kanssa on hyvä olla ja kenen kanssa tulee toimeen, sillä totuus on, että kaikkien kanssa ei vaan yksinkertaisesti jaksa tulla toimeen ilman uupumusta ja loppuunpalamista.
- lottamari<3
Yksityisyrittäjyys on selvästi tämän ihmstyypin ammatti. Voi, tunnen vaikka kuinka monta tuollaista ihmistyyppiä, he ovat luonteeltaan fiksuja johtajatyyppejä, jotka ovat järkeviä, osaavat toimia, ajatella, heillä on hyvä intuitiotaito nähdä asioita pitkälle tulevaan, ovat taitavia, osaavia, ahkeria, mutta erittäin nirsoja ihmisuhteissaan, helposti ärsyyntyviä tyhmiin, laiskoihin ja tietämättömiin ihmisiin. Ovat filosofihumanisteja ja miellään pohtivat ja haluaisivat muidenkin enemmän pohtivan ja määrittävän elämää, eikä vaan suorittaa miettimättä ollenkaan miksi ja miten....
niin,..sanoisin, että herkkiä taiteilijasieluja, monilahjakkuuksia ja erittäin kiinnostavia, mutta välillä vaikeita ja ehkä vähän maanisdepressiivisyyteen taipuvaisia, enemmän tunteella eläviä silti järkeäkään unohtamatta.
Eivät vihaa ihmisiä, mutta osaavat lukea heitä kuin avointa kirjaa ja tavalliset ihmiset eivät kiinnosta heitä, eivätkä he jaksa tavallisten ihmisten kanssa kuin hetken väkipakosta.
Näille kelpaa vain hyvä ja toinen samanlainen :D- yksi mies
Tuo persoonallisuusarviosi osui yllättävänkin oikeaan, paitsi etten ole johtajatyyppiä.
Olen mieluummin siellä taustalla hääräämässä omissa oloissani. Olen yrittäjyyttäkin miettinyt, mutta se vaatii tietynlaista määrätietoisuutta ja rohkeutta, joita minulta ainakin toistaiseksi puuttuu. En ole luultavasti tarpeeksi jämäkkä semmoiseen ja sitä paitsi stressinsietokykyni ei ole hirveän hyvä. Lisäksi kärsin ajoitaisista masennuslausista, jotka saavat arjen tuntumaan turhankin raskaalta. En taida uskaltaa kokeilla sitä vaihtoehtoa. Minulle sopii paremmin semmoinen turvallinen ja tasainen työ, kuitenkin ilman että se olisi liian yksitoikkoista. Duunarin asemassa sitä on tietysti aina toisten armoilla ja se on tietysti se huono puoli.
Tämä elämä olisi niin paljon helpompaa, jos sitä olisi syntynyt vain semmoiseksi sosiaaliseksi perustyypiksi, joka ei liikaa jaksa mietiskellä mitään, vaan keskittyy pelkkää arkeen ja hyväksyy asiat sellaisina kuin ne eteen tulee. Semmoiset ihmiset ovat tietysti omasta mielestäni tylsiä tyyppejä, mutta tavallaan kadehdin heitä. Heille on kyllä ihan turha yrittää edes kertoa omia tuntemuksiani, olisin heidän silmissään vain pelkkä aikaa haaskaava huuhaamietiskelijä, joka elää jossain fiktiivisessä haavemaailmassa. Olisivat tosin osittain oikeassakin. Tuntuu vain siltä ettei minunlaiset ihmiset edes kuulu tänne maailmaan. Syntyyhän niitä kaikenlaisia vammaisiakin ihmisiä, jotka eivät yksin pärjää. Ehkä haaveilijatkin ovat tavallaan vammaisia. Tosin jos minulla olisi älyä yhtä paljon kuin jollain huippufilosofilla, niin eipä tarvitsisi kauaa miettiä mistä leipäni ansaitsisin. Nyt olen vain filosofin luonteella varustettu perusihminen. Eli vähän väliinputoaja. - lottamari<3
yksi mies kirjoitti:
Tuo persoonallisuusarviosi osui yllättävänkin oikeaan, paitsi etten ole johtajatyyppiä.
Olen mieluummin siellä taustalla hääräämässä omissa oloissani. Olen yrittäjyyttäkin miettinyt, mutta se vaatii tietynlaista määrätietoisuutta ja rohkeutta, joita minulta ainakin toistaiseksi puuttuu. En ole luultavasti tarpeeksi jämäkkä semmoiseen ja sitä paitsi stressinsietokykyni ei ole hirveän hyvä. Lisäksi kärsin ajoitaisista masennuslausista, jotka saavat arjen tuntumaan turhankin raskaalta. En taida uskaltaa kokeilla sitä vaihtoehtoa. Minulle sopii paremmin semmoinen turvallinen ja tasainen työ, kuitenkin ilman että se olisi liian yksitoikkoista. Duunarin asemassa sitä on tietysti aina toisten armoilla ja se on tietysti se huono puoli.
Tämä elämä olisi niin paljon helpompaa, jos sitä olisi syntynyt vain semmoiseksi sosiaaliseksi perustyypiksi, joka ei liikaa jaksa mietiskellä mitään, vaan keskittyy pelkkää arkeen ja hyväksyy asiat sellaisina kuin ne eteen tulee. Semmoiset ihmiset ovat tietysti omasta mielestäni tylsiä tyyppejä, mutta tavallaan kadehdin heitä. Heille on kyllä ihan turha yrittää edes kertoa omia tuntemuksiani, olisin heidän silmissään vain pelkkä aikaa haaskaava huuhaamietiskelijä, joka elää jossain fiktiivisessä haavemaailmassa. Olisivat tosin osittain oikeassakin. Tuntuu vain siltä ettei minunlaiset ihmiset edes kuulu tänne maailmaan. Syntyyhän niitä kaikenlaisia vammaisiakin ihmisiä, jotka eivät yksin pärjää. Ehkä haaveilijatkin ovat tavallaan vammaisia. Tosin jos minulla olisi älyä yhtä paljon kuin jollain huippufilosofilla, niin eipä tarvitsisi kauaa miettiä mistä leipäni ansaitsisin. Nyt olen vain filosofin luonteella varustettu perusihminen. Eli vähän väliinputoaja.Tiedän tunteen ja minulla on tuo sama tilanne ja sama luonne, joskus se harmittaa ja rasittaa, joskus en taas vaihtaisi omaa persoonani mihinkään kuivaan tylsimykseen, joka ei ole kiinnostunut muusta kuin rahasta ja bisneksen tekemisestä, eikä mieti ollenkaan mitään vaan puuskuttaa eteenpäin kuin höyryveturi.
Toisaalta, kaikilla on omat intohimonsa ja kiinnostuksen kohteensa. Minussa itsessäni on monta puolta, toisena hetkenä saatan olla touhua täynnä ja saada aikaankin paljon, toisena taas saatan pohtia päiväkausia ihmisen käyttätymistä, elämää, uskontoa ja muita kinkkisiä juttuja. Joskus löydän sisältäni aivan uskomattoman hienoja oivalluksia, kun joku itsepäinen ääni sisälläni ei anna periksi ja minun on ratkottava joku mieltäni vaivaava asia tai kehitettävä joku teoria johonkin, jotta saan mielenrauhan :)
Liika analysoiminen on turhasta ja uuvuttavaa, mutta joskus hyvin mielenkiintoista ja antoisaa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei pelkää laittaa itseään peliin ja ei häpeä tunnustaa, että ei ole valmis, itsekin on etsijä, kyselijä, eikä tiedä vastausta, mutta haluaa tutkia... - Hyvä kommentti sulta
Kerroit juuri minusta. Olen juuri tuollainen typerä humanisti. Ajattelen ajattelemasta päästyänikin ihmisiä ja vähän tätä kaikkea. En juuri sulata tyhmyyttä muissa henkilöissä, koska luulen olevani aika se fiksumpi osapuoli. Näinhän ei todellisuudessa ole. Minusta se on suuri vika ihmisessä, että on tällainen. Se rajoittaa ihmiselämää ja ihmissuhteitakin. Haluaisin olla suvaitsevampi ja ehkä sitä joskus olenkin, mutten ollenkaan riittävästi. En vihaa ihmisiä. Päinvastoin kunnioitan joitakin ihmisiä suunnattomasti ja olen vihainen ja kriittinen, kun en itse saa kuulua heihin suuriin. Luonnevika, jonkin asteinen sairaus tämä varmaankin on. Itse asettamani rima on siis liian korkealla. Olen yrittäjämies.
- lottamari<3
Hyvä kommentti sulta kirjoitti:
Kerroit juuri minusta. Olen juuri tuollainen typerä humanisti. Ajattelen ajattelemasta päästyänikin ihmisiä ja vähän tätä kaikkea. En juuri sulata tyhmyyttä muissa henkilöissä, koska luulen olevani aika se fiksumpi osapuoli. Näinhän ei todellisuudessa ole. Minusta se on suuri vika ihmisessä, että on tällainen. Se rajoittaa ihmiselämää ja ihmissuhteitakin. Haluaisin olla suvaitsevampi ja ehkä sitä joskus olenkin, mutten ollenkaan riittävästi. En vihaa ihmisiä. Päinvastoin kunnioitan joitakin ihmisiä suunnattomasti ja olen vihainen ja kriittinen, kun en itse saa kuulua heihin suuriin. Luonnevika, jonkin asteinen sairaus tämä varmaankin on. Itse asettamani rima on siis liian korkealla. Olen yrittäjämies.
Minä en allekirjoita tuota luonnevikaisuutta vaan se on luonteen hienosäätöpiirre, joka meihin herkkiin ihmisiin on asennettu ja koska kuljemme kuin antennit päässämme, kuulemme, näemme, aistimme muita herkemmin, niin myös kuvittelemme olevamme jotenkin parempia kuin nuo tollot, jotka eivät näe eivätkä ymmärrä mitään :)))
Tietysti tämä on monesti vain omasta asenteesta ja itsepäisyydestä johtuvaa,. mutta olen myös huomannut, että oivaltamiskyky on tämäntyyppisillä ihmisillä kyllä ainutkertaista ja siinä, kun muut miettivät ja pähkäilevät, niin yrittäjähenkinen on jo pannut toimeksi ja kasannut koko homman kasaan.
Olen huomannut sen, että tulen toimeen kaikkien kanssa, mutta henkisesti voin hyvin ja hengitän vain samalla tavalla ajattelevan ja tuntevan kanssa, samanlaisen herkkien aistien varassa elävän...muuten ahdistun, jos toisella ei ole samaa intuition taitoa ja näe minua ja koe minua kilometrien päässä. Henkinen yhteys on miltein telepaattista samanhenkisen ihmisen kanssa ja minun on helppo olla tälläisen ihmisen lähellä, kun olo on kuin kännykällä laturissa..tulen ladatuksi samanhenkisen seurassa ja saan virtaa, kun taas joku voi viedä minusta kaiken virran nolliin ja olen ihan kuin seisova käkikello..tikittää, mutta ei kuku :D yksi mies kirjoitti:
Tuo persoonallisuusarviosi osui yllättävänkin oikeaan, paitsi etten ole johtajatyyppiä.
Olen mieluummin siellä taustalla hääräämässä omissa oloissani. Olen yrittäjyyttäkin miettinyt, mutta se vaatii tietynlaista määrätietoisuutta ja rohkeutta, joita minulta ainakin toistaiseksi puuttuu. En ole luultavasti tarpeeksi jämäkkä semmoiseen ja sitä paitsi stressinsietokykyni ei ole hirveän hyvä. Lisäksi kärsin ajoitaisista masennuslausista, jotka saavat arjen tuntumaan turhankin raskaalta. En taida uskaltaa kokeilla sitä vaihtoehtoa. Minulle sopii paremmin semmoinen turvallinen ja tasainen työ, kuitenkin ilman että se olisi liian yksitoikkoista. Duunarin asemassa sitä on tietysti aina toisten armoilla ja se on tietysti se huono puoli.
Tämä elämä olisi niin paljon helpompaa, jos sitä olisi syntynyt vain semmoiseksi sosiaaliseksi perustyypiksi, joka ei liikaa jaksa mietiskellä mitään, vaan keskittyy pelkkää arkeen ja hyväksyy asiat sellaisina kuin ne eteen tulee. Semmoiset ihmiset ovat tietysti omasta mielestäni tylsiä tyyppejä, mutta tavallaan kadehdin heitä. Heille on kyllä ihan turha yrittää edes kertoa omia tuntemuksiani, olisin heidän silmissään vain pelkkä aikaa haaskaava huuhaamietiskelijä, joka elää jossain fiktiivisessä haavemaailmassa. Olisivat tosin osittain oikeassakin. Tuntuu vain siltä ettei minunlaiset ihmiset edes kuulu tänne maailmaan. Syntyyhän niitä kaikenlaisia vammaisiakin ihmisiä, jotka eivät yksin pärjää. Ehkä haaveilijatkin ovat tavallaan vammaisia. Tosin jos minulla olisi älyä yhtä paljon kuin jollain huippufilosofilla, niin eipä tarvitsisi kauaa miettiä mistä leipäni ansaitsisin. Nyt olen vain filosofin luonteella varustettu perusihminen. Eli vähän väliinputoaja.TE -toimiston ammatinvalinnanohjaus voisi olla hyödyllinen taho.
- normaalia
välillä muut ihmiset ÄRSYTTÄÄ. Mummot ja papatkin ärsyyntyy kovista äänistä, hälskeestä ja kiireestä! Toiset rakastaa rauhaa! Se ei ole mielisairasta mitenkään. On myös normaalia ärsyyntyä ruuhkassa, jonottaessa ja idioottien ihmisten kommenteista! Aina ei tee mieli kuulla niitä vierustovereiden päläpälä juttuja.
- Oma moka
Aha. Mutta huomioi, että ihmisten vika se ei ole. Vika on sinussa.
- ?0!
Niin, minkäs sitä aisteilleen mitään mahtaa. Vika saattaa piillä luonnottomuudessa, jota ahdas kaupunkieläminen on. Kuten kanat liian ahtaalla, alkaa ihmisetkin lopulta nokkimaan toisiaan. Tyhmyydestä kärsii koko ihmiskunta.
- Sitä saa mitä antaa
?0! kirjoitti:
Niin, minkäs sitä aisteilleen mitään mahtaa. Vika saattaa piillä luonnottomuudessa, jota ahdas kaupunkieläminen on. Kuten kanat liian ahtaalla, alkaa ihmisetkin lopulta nokkimaan toisiaan. Tyhmyydestä kärsii koko ihmiskunta.
"Aisteilleen"? Muuta maalle, jos kaupunki ahdistaa. Ja ennen kuin kannattaa ruveta huolehtimaan ihmiskunnan kärsimyksistä, kannattaa huolehtia ensin omansa kondikseen. Sitä ennen ei mahda ihmiskunnalle mitään, sille pitää olla jotain muuta annettavaa kuin ahdistus.
- joojoo
Sitä saa mitä antaa kirjoitti:
"Aisteilleen"? Muuta maalle, jos kaupunki ahdistaa. Ja ennen kuin kannattaa ruveta huolehtimaan ihmiskunnan kärsimyksistä, kannattaa huolehtia ensin omansa kondikseen. Sitä ennen ei mahda ihmiskunnalle mitään, sille pitää olla jotain muuta annettavaa kuin ahdistus.
Aina pittää olla samaa mieltä kaikesta. Kehittävä keskustelu on joillekin liikaa. Pääasia että kaikki on tyytyväisiä omissa karsinoissaan sen aikaa kuin on...
- Tyytymätön(kin)
joojoo kirjoitti:
Aina pittää olla samaa mieltä kaikesta. Kehittävä keskustelu on joillekin liikaa. Pääasia että kaikki on tyytyväisiä omissa karsinoissaan sen aikaa kuin on...
Missä se "kehittävä" oli? Luonnottomuudessa, ahtaudessa, nokkimisessa vai tyhmyydessä.
- Mulberoinen
Rupea erakoksi ja/tai ala ryypätä. Kyllä se siittä.
- ...................
Joo metelöinti kyllä alkaa pidemmän päälle ottamaan päähän. Varsinkin jos se on aivan turhaa, että taotaan jotain tolppaa tuntitolkulla ja metelöidään "lapset leikkii". Joku ämmä kiikarit kädessä pihalla päivystämässä, että minne kukakin menee.
- demeta
Kun luin aloituksen ihmettelin vähän, mikä oikeastaan on aloittajan ongelma.
Hänen itseanalyysiinsä voi yhtyä lopulta aika moni, jos tuntee itseään riittävästi ja on rehellinen.
Vain hyvin pinnallisille ihmisille elämä on helppoa. Me muut joudumme kyllä ponnistelemaan sietääksemme itseämme, muita ihmisiä ja niitä olosuhteita, joihin emme mielestämme sovi. Kun sanon näin, en halua väheksyä aloittajan tuntoja, ajattelen vain, että hän on vielä aika nuori ja siinä käsityksessä, että elämä on tai sen tulee olla hallittavissamme. Mitä pitemmälle elämme, sitä enemmän meillä on varaa luopua tuosta ajatuksesta, hellittää, antaa asioitten mennä enemmän omalla painollaan ja yrittää tehdä epätäydellisestäkin täydellistä - ilman itsepetosta.
Tietysti noin tiedostavalla henkilöllä kuin aloittaja vaikuttaa olevan on aina mahdollisuus valita myös yksinäisyys ja sen verran kontakteja kuin sielu sietää. Tämä aika tarjoaa kyllä siihen mahdollisuudet, jos tyytyy niukkaan, mutta omaehtoiseen elämään.
Tulee mieleen nuori Pentti Saarikoski. Hän tilitt päiväkirjassaan suhteitaan toisiin ihmisiin vielä aloittajaakin ankarammin ja totesi: "Yksinäisyyteni olen ansainnut palauttamalla ihmisille sen kiven, jota he minulle leipänä tarjosivat". Hänkään ei pysynyt linjallaan loppuun saakka, kuten tiedämme, eli ohi menivät häneltäkin aikanaan samat tunnot.
Toivotan elämääsi valoa ja oivallusta ja varovasti vakuutan, että tiedostavan ihmisen elämä tulee vuosi vuodelta helpommaksi. - Yksi toinen mies
Tunnistin itseäni useammassakin kohtaa tuon aloittajan jutussa! En tiedä onko se silti ärsyyntymistä, mutta en vain jaksa samoja ihmisiä ja heidän toistuvaa puhetta samoista aiheista päivästä päivään. Minulle löytyisi varmaan useampikin diagnoosi, jos menisin itseäni tutkituttamaan, mutta en koe tarvetta siihen. Viihdyn yksinkin kohtalaisen hyvin ja ympäristönikin on mitä ilmeisimmin huomannut, minun tarvitevan paljon aikaa itsekseni.
No parhaan avun tähän ”ongelmaani” olen löytänyt tämän netin kautta ja vietänkin aikaa paljonkin keskustellakseni aioista, täällä virtuaalimaailmassa, jossa voi napinpainalluksella vaihtaa niin puheenaihetta, kuin –kumppaniakin.
Pari vuotta sitten uskaltauduin ulkomaisille sivustoille, vaikka tuo Lontoon kieli nyt ei niitä vahvimpia puolia ollutkaan. Tämän rohkaisun jälkeen on sitten keskustelua riittänytkin, ja aihealueina ihan laidasta laitaan, tarvitsematta välittää kestääkö keskustelu sitten rivin vai , niin kuin muutman kanssa pitkän ajan keskustelutiheyden vaihdellessa mielialojen mukaan. Pidän erityisesti siitä, että juttukumppanit tulevat aivan erillaisista oloista ja lähtökohdista, se tekee jutustelusta todella mielenkiintoisen ja avartavaa. Toinen minua miellyttävä seikka on, että puheenaiheet voivat vaihtua useastikin, lienenkö jokin ADHD persoona, mutta en jaksa samasta asiasta tuntitolkulla ja ainakaan saman henkilön kanssa ”turista”.
Omassa työssäni tapaan paljon ihmisiä, eivätkä he nyt minua suorastaan ärsytä, mutta aika useasti kaipaan päästä pois johonkin muiden ihmisten ulottumattomiin.
Suuren kunnian osoitan naapureilleni, kaikki heistä ovat sellaisia, jotka eivät tuppaudu jutulle saati kyläilemään, mutta pysähtyvät muutamalle ystävälliselle sanalle, jos kohdataan, yritän tehdä saman myös heille, eli tervehdin ystävällisesti ja vaihdan muutaman sanan, jos havaitsen toisen sitä haluavan.- demeta
Minusta on melkoinen paradoksi, että yksin viihtyvät, omillaan pärjäävät ihmiset helposti patologisoidaan, sen sijaan ne, jotka uuvuttavat toiset omilla yksinpuheluillaan ja raporteillaan, ovat hyväksyttyjä, "sosiaalisia" - noin vähän kärjistäen sanottuna.
Tuntuu, että tämä aika ruokkii ihmisissä oman elämän esittelytarvetta, halua vakuuttaa, että on jotakin erityistä, eikä siinä tiimellyksessä oikeastaan riitä kiinnostusta toisille, elleivät he sitten suostu yleisöksi, aplodeja antamaan.
Tai sitten on tämä "avoimuus", joka sallii sen, että oman mielen liikkeet raportoidaan pilkuntarkasti, eikä tilannetaju kerro, ettei toista välttämättä kiinnosta "tietää kaikkea". Niin että "tuppisuu suomalainen" on kyllä kääntänyt takkinsa, enkä tiedä, onko se lopulta kenellekään hyväksi. Kontakteja ja puhetta riittää, dialogi on kateissa.
Sosiaalinen media on monelle siunattu asia, se antaa mahdollisuuden valita seuransa ja voi myös lievittää yksinäisyyttä, jos siihen lievitystä kaipaa. Tietysti voi aina kysellä, miten "todellisia" virtuaalikontaktit ovat, mutta saman kysymyksen voi esittää ihan elävistäkin kontakteista. - Yksi toinen mies
demeta kirjoitti:
Minusta on melkoinen paradoksi, että yksin viihtyvät, omillaan pärjäävät ihmiset helposti patologisoidaan, sen sijaan ne, jotka uuvuttavat toiset omilla yksinpuheluillaan ja raporteillaan, ovat hyväksyttyjä, "sosiaalisia" - noin vähän kärjistäen sanottuna.
Tuntuu, että tämä aika ruokkii ihmisissä oman elämän esittelytarvetta, halua vakuuttaa, että on jotakin erityistä, eikä siinä tiimellyksessä oikeastaan riitä kiinnostusta toisille, elleivät he sitten suostu yleisöksi, aplodeja antamaan.
Tai sitten on tämä "avoimuus", joka sallii sen, että oman mielen liikkeet raportoidaan pilkuntarkasti, eikä tilannetaju kerro, ettei toista välttämättä kiinnosta "tietää kaikkea". Niin että "tuppisuu suomalainen" on kyllä kääntänyt takkinsa, enkä tiedä, onko se lopulta kenellekään hyväksi. Kontakteja ja puhetta riittää, dialogi on kateissa.
Sosiaalinen media on monelle siunattu asia, se antaa mahdollisuuden valita seuransa ja voi myös lievittää yksinäisyyttä, jos siihen lievitystä kaipaa. Tietysti voi aina kysellä, miten "todellisia" virtuaalikontaktit ovat, mutta saman kysymyksen voi esittää ihan elävistäkin kontakteista."Kontakteja ja puhetta riittää, dialogi on kateissa". Jos ymmärsin oikein, toisin muotoiltuna ihmiset puhuvat paljon omista jutuistaan toisille, mutta keskustelusta ei niissä tilanteissa ole kysymys tai hienosti sanottuna vuorovaikutteinen keskustelu on täysin hukassa.
Olen samaa mieltä myös näistä kontakteista, tosiaankin virtuaalikontaktin todellisuutta voi, ja tietysti tietyssä määrin on hyväkin asettaa kyseen alaiseksi, "terveellä" tavalla, mutta kuten totesitkin, ovatko ne elävän elämän kontaktit tässä suhteessa paljonkaan erillaisia - demeta
Yksi toinen mies kirjoitti:
"Kontakteja ja puhetta riittää, dialogi on kateissa". Jos ymmärsin oikein, toisin muotoiltuna ihmiset puhuvat paljon omista jutuistaan toisille, mutta keskustelusta ei niissä tilanteissa ole kysymys tai hienosti sanottuna vuorovaikutteinen keskustelu on täysin hukassa.
Olen samaa mieltä myös näistä kontakteista, tosiaankin virtuaalikontaktin todellisuutta voi, ja tietysti tietyssä määrin on hyväkin asettaa kyseen alaiseksi, "terveellä" tavalla, mutta kuten totesitkin, ovatko ne elävän elämän kontaktit tässä suhteessa paljonkaan erillaisiaJuuri tuota tarkoitin "yksi toinen mies". Meillä ei taida oikein olla varsinaista keskustelukulttuuria, sellaista, jossa säilytetään tietty maltti, ollaan läsnä ja kuunnellaan, mitä toinen sanoo, eikä valmistella toisen puhuessa omaa puheenvuoroa..))
Minusta keskustelu ei ole kisa, jossa verbaalisesti taitavin voittaa, vaan eräänlainen seikkailu, jossa luodaan uutta, etsitään yhdessä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Harvoinhan sellaista keskustelua on tarjolla, mutta jos/kun sitä on ollut, sen muistaa... - Yksi toinen mies
demeta kirjoitti:
Juuri tuota tarkoitin "yksi toinen mies". Meillä ei taida oikein olla varsinaista keskustelukulttuuria, sellaista, jossa säilytetään tietty maltti, ollaan läsnä ja kuunnellaan, mitä toinen sanoo, eikä valmistella toisen puhuessa omaa puheenvuoroa..))
Minusta keskustelu ei ole kisa, jossa verbaalisesti taitavin voittaa, vaan eräänlainen seikkailu, jossa luodaan uutta, etsitään yhdessä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Harvoinhan sellaista keskustelua on tarjolla, mutta jos/kun sitä on ollut, sen muistaa...No, huhhuh! Kuin kaunista musiikkia, ainakin minulle, nuo ajatuksesi! Nimenomaan keskustelu, missä toinen kuuntelee muiden puhetta ja sanoiksi puettuja ajatuksia, provosoitumatta ja päämääränään viedä keskustelun sisältöä eteenpäin
. . . Niin, , kuin totesitkin: "niin harvoin. . ."
Myös tuon, mainitsemasi "kisailun" olen havainnut useasti, ja sen huomattuani, ikäänkuin "liukenen taka vasemmalle". Toisena tällaisena, antoisan keskustelun vääjäämättömänä "tappajana" olen havainnut tarpeen korostaa kommunikoinnissa omaa "nippelitietoutta" ja nostamalla sen ikäänkuin pääaiheeksi ns keskustelussa. - demeta
Yksi toinen mies kirjoitti:
No, huhhuh! Kuin kaunista musiikkia, ainakin minulle, nuo ajatuksesi! Nimenomaan keskustelu, missä toinen kuuntelee muiden puhetta ja sanoiksi puettuja ajatuksia, provosoitumatta ja päämääränään viedä keskustelun sisältöä eteenpäin
. . . Niin, , kuin totesitkin: "niin harvoin. . ."
Myös tuon, mainitsemasi "kisailun" olen havainnut useasti, ja sen huomattuani, ikäänkuin "liukenen taka vasemmalle". Toisena tällaisena, antoisan keskustelun vääjäämättömänä "tappajana" olen havainnut tarpeen korostaa kommunikoinnissa omaa "nippelitietoutta" ja nostamalla sen ikäänkuin pääaiheeksi ns keskustelussa.Niin, yksi toinen mies, jos päteminen on kontaktissa päällimmäisenä, siitä ei jää käteen oikein mitään, ainakaan sille, joka olisi kyennyt muuhun.
Sellaisia kontakteja meidän arkemme nyt kuitenkin pakkaa sisältää ja voisiko olla sitten niin, että turhautuminen, joka tästä seuraa, johtaa tuohon haluun vetäytyä, eristäytyä ?
Ajattelen kuitenkin, että jos oma laatu tulee todennetuksi ja hyväksytyksi edes yhdessä kontaktissa, se kasvattaa omaa varallisuutta sillä tavoin, ettei ole niin "ihmisen kipeä", että hyväksyy oman yksinäisyytensä, eikä hae muista sellaista, mitä heissä ei ole. Oppii erottamaan toiveet ja todellisuuden. - Yksi toinen mies
demeta kirjoitti:
Niin, yksi toinen mies, jos päteminen on kontaktissa päällimmäisenä, siitä ei jää käteen oikein mitään, ainakaan sille, joka olisi kyennyt muuhun.
Sellaisia kontakteja meidän arkemme nyt kuitenkin pakkaa sisältää ja voisiko olla sitten niin, että turhautuminen, joka tästä seuraa, johtaa tuohon haluun vetäytyä, eristäytyä ?
Ajattelen kuitenkin, että jos oma laatu tulee todennetuksi ja hyväksytyksi edes yhdessä kontaktissa, se kasvattaa omaa varallisuutta sillä tavoin, ettei ole niin "ihmisen kipeä", että hyväksyy oman yksinäisyytensä, eikä hae muista sellaista, mitä heissä ei ole. Oppii erottamaan toiveet ja todellisuuden."Voisiko olla sitten niin, että turhautuminen, joka tästä seuraa, johtaa tuohon haluun vetäytyä, eristäytyä" - Varmasti merkittävä tekijä monessakin tapauksessa, missä ilmenee kaipuuta yksinoloon tai ainakin taukoa muiden ihmisten kohtaamisista.
Viisastipa taas ajatuksesi sanoiksi puet!
Ehkä tuo "ihmisen kipeyden" haihtuminen, edes osittain, haihduttaa samalla yksinäisyyden tunteenkin? Silti, vaikka oppisikin erottamaan nuo mainitsemasi asiat, lienee inhimillistä, toistuvasti, uudessa kontaktissa toivoa, että tämä on erillainen. Tässäkin asiassa suurin pelko, on mielestäni katkeruus, tuo suurin elämänlaatua tuhoava voima, mikä vaanii alati, ja on valmis asettumaan asumaan varsin helposti, vetäytyvän ja yksinäisen henkilön elämään.
Ehkä olitkin juuri siinä, että tulisi oppia tunnistamaan omien tunteiden ja toisaalta ympäristönsä resurssien vastaavuus, niitä kiihkotta pohtien. - demeta
Yksi toinen mies kirjoitti:
"Voisiko olla sitten niin, että turhautuminen, joka tästä seuraa, johtaa tuohon haluun vetäytyä, eristäytyä" - Varmasti merkittävä tekijä monessakin tapauksessa, missä ilmenee kaipuuta yksinoloon tai ainakin taukoa muiden ihmisten kohtaamisista.
Viisastipa taas ajatuksesi sanoiksi puet!
Ehkä tuo "ihmisen kipeyden" haihtuminen, edes osittain, haihduttaa samalla yksinäisyyden tunteenkin? Silti, vaikka oppisikin erottamaan nuo mainitsemasi asiat, lienee inhimillistä, toistuvasti, uudessa kontaktissa toivoa, että tämä on erillainen. Tässäkin asiassa suurin pelko, on mielestäni katkeruus, tuo suurin elämänlaatua tuhoava voima, mikä vaanii alati, ja on valmis asettumaan asumaan varsin helposti, vetäytyvän ja yksinäisen henkilön elämään.
Ehkä olitkin juuri siinä, että tulisi oppia tunnistamaan omien tunteiden ja toisaalta ympäristönsä resurssien vastaavuus, niitä kiihkotta pohtien.Siinäpä sitä työmaata riittää meille kaikille. Että jaksaisimme ylläpitää toivoa silloinkin kun pettymyksiä on jo tullut.
Uskon myös, että katkeruus vaanii ihmistä juuri tuossa eristäytymisen tilassa, koska siinä ei välttämättä toivoa ole.
Kun osaisi myös pitää omat toiveet toisten ihmisten suhteen kohtuullisina, ymmärtäisi, että he antavat vain sen, mitä heillä on antaa ja meidän tulee tyytyä siihen... - Yksi toinen mies
demeta kirjoitti:
Siinäpä sitä työmaata riittää meille kaikille. Että jaksaisimme ylläpitää toivoa silloinkin kun pettymyksiä on jo tullut.
Uskon myös, että katkeruus vaanii ihmistä juuri tuossa eristäytymisen tilassa, koska siinä ei välttämättä toivoa ole.
Kun osaisi myös pitää omat toiveet toisten ihmisten suhteen kohtuullisina, ymmärtäisi, että he antavat vain sen, mitä heillä on antaa ja meidän tulee tyytyä siihen..." Ymmärtäisi, että he antavat vain sen, mitä heillä on antaa ja meidän tulee tyytyä siihen. . ."
Hmmm, ehkä luin viestisi, antaen hieman liian suuren painoarvon viimeiselle sivulauseelle, irroittaen sen kokonaisuudesta, mutta mitä mieltä olet ajatuksesta joka on pohdituttanut minua, eli saadessani keskusteluyhteyden henkilöön, jonka kanssa se on muodostunut vuorovaikutteiseksi, meidän ei ehkä tulisikaan tyytyä siihen, vaan omilla ajatuksilla antaa uusia näkökulmia hänelle, ja yhtälailla avoimesti ottaa vastaan ajatuksia häneltä omiin pohdintoihin ja näin tarjota mahdollisuuden "antaa enemmän" ja olla toisaalta "antamassa itse enemmän"?
Kuten tuolla toisessa viestiketjussa mainitaan, että voimme muuttaa ainoastaan itseämme, eikö näin voitaisi olla vuorovaikutteisessa yhteydessä muuttamasssa ehkä kumpaakin? Ei siis tietenkään ainoastaan, itse päättelemäämme "parempaan", vaan yhdessä, yhteyden aikana muodostuneeseen käsitykseen "paremmasta" - demeta
Yksi toinen mies kirjoitti:
" Ymmärtäisi, että he antavat vain sen, mitä heillä on antaa ja meidän tulee tyytyä siihen. . ."
Hmmm, ehkä luin viestisi, antaen hieman liian suuren painoarvon viimeiselle sivulauseelle, irroittaen sen kokonaisuudesta, mutta mitä mieltä olet ajatuksesta joka on pohdituttanut minua, eli saadessani keskusteluyhteyden henkilöön, jonka kanssa se on muodostunut vuorovaikutteiseksi, meidän ei ehkä tulisikaan tyytyä siihen, vaan omilla ajatuksilla antaa uusia näkökulmia hänelle, ja yhtälailla avoimesti ottaa vastaan ajatuksia häneltä omiin pohdintoihin ja näin tarjota mahdollisuuden "antaa enemmän" ja olla toisaalta "antamassa itse enemmän"?
Kuten tuolla toisessa viestiketjussa mainitaan, että voimme muuttaa ainoastaan itseämme, eikö näin voitaisi olla vuorovaikutteisessa yhteydessä muuttamasssa ehkä kumpaakin? Ei siis tietenkään ainoastaan, itse päättelemäämme "parempaan", vaan yhdessä, yhteyden aikana muodostuneeseen käsitykseen "paremmasta"Ilmaisin varmasti itsäni huonosti. Tarkoitin tuota tyytymistä silloin, kun suhteesta ei tunnu enempää irtoavan. Ettei jäisi kiinni pettymykseen vain jatkaisi matkaansa.
Jos vuorovaikutus toimii, käy minustakin juuri noin kuin kuvaat. Mielestäni kaikki kuitenkin tapahtuu tahattomasti, innoituksen voimasta - ei niin, että käydään vaihtokauppaa, "vaihdetaan mielipiteitä", vaan pikemminkin luovutaan niistä ja sitä kautta löydetään uutta.
Pitkäksi taitaa mennä tämä keskustelu, minua ei haittaa, mutta jos muita...
Nämä foorumit ovat kai luonteeltaan läpikulkupaikkoja, ei niihin jäädä pohtimaan asioita syvällisesti, mitä pidän kyllä puutteena. Aika nyt kuitenkin on sellainen,että eletään hetkessä, satunnaisten kontaktien ja virikkeiden varassa.
Ollaan avoimena kaikelle, mutta ei sitouduta mihinkään. - Yksi toinen mies
demeta kirjoitti:
Ilmaisin varmasti itsäni huonosti. Tarkoitin tuota tyytymistä silloin, kun suhteesta ei tunnu enempää irtoavan. Ettei jäisi kiinni pettymykseen vain jatkaisi matkaansa.
Jos vuorovaikutus toimii, käy minustakin juuri noin kuin kuvaat. Mielestäni kaikki kuitenkin tapahtuu tahattomasti, innoituksen voimasta - ei niin, että käydään vaihtokauppaa, "vaihdetaan mielipiteitä", vaan pikemminkin luovutaan niistä ja sitä kautta löydetään uutta.
Pitkäksi taitaa mennä tämä keskustelu, minua ei haittaa, mutta jos muita...
Nämä foorumit ovat kai luonteeltaan läpikulkupaikkoja, ei niihin jäädä pohtimaan asioita syvällisesti, mitä pidän kyllä puutteena. Aika nyt kuitenkin on sellainen,että eletään hetkessä, satunnaisten kontaktien ja virikkeiden varassa.
Ollaan avoimena kaikelle, mutta ei sitouduta mihinkään.Ehkä tarkoittanet samaa kuin minä tässä, mutta vuorvaikutteisen keskustelun anti, ainakin minulle, tulisi olla omien ajatusten täydentäminen, ei vätttämättä niistä luopuminen. On silti tosi, mikäli ei ole yhtään valmis omia ajatuksia ja ajatusmalleja muuttamaan (luopumaan joistakin niistä) , ei vurovaikutusta synny ensinkään.
”Tuuliviiri” keskustelukumppanina, toisaalta ei myöskään ole kovin antoisa.
Tämä viestiketju alkoi tosiaan otsakkeen ”Vihaan ihmisiä”, alta. Omalta kohdaltani, minua voidaan luokitella vetäytyväksi ihmisten keskeltä juurikin siksi, ettei keskustelut kanssakäymisessä, informaation jakamisen pohjalta jaksa kiinnostaa kovinkaan paljoa, ja sellaisista mieluusti vetäydynkin. Informaation jakamisella tarkoitan kertomuksia tyyliin, kuinka monta olutta eilen juotiin, kuinka monta mm vettä on satanut tänä vuonna, jne. Ts. informaatio kulkee henkilön läpi muuttumattomana ja hänen itsensä antamatta siihen aiheeseen mitään ”rakentavaa”. Vastaavasti antoisin keskusteluyhteys ja mielenkiinnon säilyttäjä täydentää tuon informaation saamillaan muilla informaatioilla, omilla kokemuksillaan, havainnoillaan ja muodostaa niistä omia ajatuksiaan ja jakaa niitä, ollen silti valmis niitä vielä edelleenkin eteenpäin viemään ja muokkaamaan. Korostan, ettei em kaltaiseen keskusteluun osallistuakseen tarvitse olla ”parempi”, tai älykkäämpi, mutta se vaatii hieman viitseliäisyyttä, ottaa huomioon muiden ajatuksia ja kokemuksia sekä keskittymistä keskusteluun. Kyynisempi voisi todeta, ettei useasti jakseta nähdä vaivaa ja todetaan sellaisen keskustelun olevan ”tylsä” tai ”kuiva”. - demeta
Yksi toinen mies kirjoitti:
Ehkä tarkoittanet samaa kuin minä tässä, mutta vuorvaikutteisen keskustelun anti, ainakin minulle, tulisi olla omien ajatusten täydentäminen, ei vätttämättä niistä luopuminen. On silti tosi, mikäli ei ole yhtään valmis omia ajatuksia ja ajatusmalleja muuttamaan (luopumaan joistakin niistä) , ei vurovaikutusta synny ensinkään.
”Tuuliviiri” keskustelukumppanina, toisaalta ei myöskään ole kovin antoisa.
Tämä viestiketju alkoi tosiaan otsakkeen ”Vihaan ihmisiä”, alta. Omalta kohdaltani, minua voidaan luokitella vetäytyväksi ihmisten keskeltä juurikin siksi, ettei keskustelut kanssakäymisessä, informaation jakamisen pohjalta jaksa kiinnostaa kovinkaan paljoa, ja sellaisista mieluusti vetäydynkin. Informaation jakamisella tarkoitan kertomuksia tyyliin, kuinka monta olutta eilen juotiin, kuinka monta mm vettä on satanut tänä vuonna, jne. Ts. informaatio kulkee henkilön läpi muuttumattomana ja hänen itsensä antamatta siihen aiheeseen mitään ”rakentavaa”. Vastaavasti antoisin keskusteluyhteys ja mielenkiinnon säilyttäjä täydentää tuon informaation saamillaan muilla informaatioilla, omilla kokemuksillaan, havainnoillaan ja muodostaa niistä omia ajatuksiaan ja jakaa niitä, ollen silti valmis niitä vielä edelleenkin eteenpäin viemään ja muokkaamaan. Korostan, ettei em kaltaiseen keskusteluun osallistuakseen tarvitse olla ”parempi”, tai älykkäämpi, mutta se vaatii hieman viitseliäisyyttä, ottaa huomioon muiden ajatuksia ja kokemuksia sekä keskittymistä keskusteluun. Kyynisempi voisi todeta, ettei useasti jakseta nähdä vaivaa ja todetaan sellaisen keskustelun olevan ”tylsä” tai ”kuiva”.Hyvin kuvattu, "normaalin" keskustelun kulku ja havainto, että tietyillä reunaehdoilla siitäkin voi saada mielenkiintoisen. Merkittävin vaikuttaja itselläni on oma mieliala.
Jos se on seesteinen, tylsäkään raportointi ei lannista, koska mukana on omaa myötätuntoa ja eläytymistä - jos nämä puuttuvat, kärsimättömyys ja ärtymys saavat yliotteen.
Joku puhui tuolla aikaisemmin asenteista - ja myönteistä asennettahan täällä nyt kaupataan joka puolella. Minusta asenne ei ole niin vain muutettavissa - se liittyy liian vahvasti luonteeseen, eikä kai ole syytä väärentää itseään kelvatakseen muille ?
. - Yksi toinen mies
demeta kirjoitti:
Hyvin kuvattu, "normaalin" keskustelun kulku ja havainto, että tietyillä reunaehdoilla siitäkin voi saada mielenkiintoisen. Merkittävin vaikuttaja itselläni on oma mieliala.
Jos se on seesteinen, tylsäkään raportointi ei lannista, koska mukana on omaa myötätuntoa ja eläytymistä - jos nämä puuttuvat, kärsimättömyys ja ärtymys saavat yliotteen.
Joku puhui tuolla aikaisemmin asenteista - ja myönteistä asennettahan täällä nyt kaupataan joka puolella. Minusta asenne ei ole niin vain muutettavissa - se liittyy liian vahvasti luonteeseen, eikä kai ole syytä väärentää itseään kelvatakseen muille ?
.Eikö siis juurikin asenteesi ole vaihteleva, mielialan mukaan, suhtautumisessa muihin ihmisiin, niin, , ajatellaanpa sitten keskusteluja, tai mitä tahansa kanssakäymistä. Näinhän se on meillä suurimmalla osalla ihmisistä. Olisikin mielestäni ensiarvoisen tärkeää olla hieman ajatuksella liikkeellä siinäkin suhteessa, että ”tunnistelee” kanssaihmisen mielialaa aloittaessa kanssakäymistä hänen kanssaan, koen ainakin itselleni tärkeäksi ilmaista hienotunteisuutta tunnistellen kanssakäymisen aluksi toisen tunnetilaa. Ja samoin omien tunnetilojen mukaan,ja ollen siten, aktiivinen kanssakävijä, tai vastaavasti enemmänkin vetäytyvä.
Tuosta itsensä väärentämisestä varmasti meillä kaikilla on esimerkkejä ympäristössämme, ja niitä esintyy aina hyvän päivän tuttavuuksista aina parisuhteessakin ilmeneviin ”näyttelemisiin”.
Toisaalta on mielestäni epärealistista odottaa löytävänsä ”täydellistä” kumppania, oli sitten kysymyksessä kaveri, ystävä tai jopa puoliso. Aina täytyisi olla joustoa kompromisseihin ja muuntautumiseen jollakin tasolla ja jossakin määrin.
Omasta mielestäni, jos itsetutkiskelun jälkeen havaitsee, olevansa sellainen, ettei kestä kompromisseja, ei kykene itseään yhtään muuttamaan/tunne halua muuttaa itseään, on ehkä otettava yhdeksi vaihtoehdoksi jäädä yksin ja löytää elämänsä sisältö tuosta tavasta elää.
Lopuksi tässä totean, että mielestäni on myös otettava huomioon, eri ihmisten kokevan yksinäisyyden vaihtoehdot ja yksinäisyyden vastakohdan eri tavoin, , , siis, mitä odottaa yksinäisyyden tilalle. (Tämä aihe kuitenkin olisi ehkä parasta siirtää ihan omaksi viestiketjuksi.) - demeta
Yksi toinen mies kirjoitti:
Eikö siis juurikin asenteesi ole vaihteleva, mielialan mukaan, suhtautumisessa muihin ihmisiin, niin, , ajatellaanpa sitten keskusteluja, tai mitä tahansa kanssakäymistä. Näinhän se on meillä suurimmalla osalla ihmisistä. Olisikin mielestäni ensiarvoisen tärkeää olla hieman ajatuksella liikkeellä siinäkin suhteessa, että ”tunnistelee” kanssaihmisen mielialaa aloittaessa kanssakäymistä hänen kanssaan, koen ainakin itselleni tärkeäksi ilmaista hienotunteisuutta tunnistellen kanssakäymisen aluksi toisen tunnetilaa. Ja samoin omien tunnetilojen mukaan,ja ollen siten, aktiivinen kanssakävijä, tai vastaavasti enemmänkin vetäytyvä.
Tuosta itsensä väärentämisestä varmasti meillä kaikilla on esimerkkejä ympäristössämme, ja niitä esintyy aina hyvän päivän tuttavuuksista aina parisuhteessakin ilmeneviin ”näyttelemisiin”.
Toisaalta on mielestäni epärealistista odottaa löytävänsä ”täydellistä” kumppania, oli sitten kysymyksessä kaveri, ystävä tai jopa puoliso. Aina täytyisi olla joustoa kompromisseihin ja muuntautumiseen jollakin tasolla ja jossakin määrin.
Omasta mielestäni, jos itsetutkiskelun jälkeen havaitsee, olevansa sellainen, ettei kestä kompromisseja, ei kykene itseään yhtään muuttamaan/tunne halua muuttaa itseään, on ehkä otettava yhdeksi vaihtoehdoksi jäädä yksin ja löytää elämänsä sisältö tuosta tavasta elää.
Lopuksi tässä totean, että mielestäni on myös otettava huomioon, eri ihmisten kokevan yksinäisyyden vaihtoehdot ja yksinäisyyden vastakohdan eri tavoin, , , siis, mitä odottaa yksinäisyyden tilalle. (Tämä aihe kuitenkin olisi ehkä parasta siirtää ihan omaksi viestiketjuksi.)Niin, ehkäpä se, mitä pitää erityisominaisuutenaan onkin lopulta yleistä, yhteistä...Erilliset saaret kohtaavat toisensa meren syvyydessä...
Muuten pohdintasi on yleispätevää. Ainakin minun on helppo siihen yhtyä - noin periaatteessa. Miten sitten käytännössä, eri tilanteissa toimii, onkin toinen juttu.
Sellaista olen ollut huomaavinani, että iän karttuessa jotkut meistä jäykistyvät asenteissaan, toinen laji taas herkistyy entisestään. Itse kuuluun, ja haluankin kuulua, jälkimmäiseen lajiin, niin raskaaksi kuin se elämän välillä tekeekin. Mielenkiintoista on se, että vaistot - nuo tuntosarvet - näyttävät toimivan paremmin kuin nuorempana ja toivottavasti se tekee helpommaksi aistia myös toisten tunnetiloja ja suunnistaa niiden mukaan - niissä kontakteissa, mitä elämä on ympärille asettanut ja asettanee myös jatkossa.
Samaa mieltä olen myös tuosta, että ellei pysty tekemään kompromisseja, ellei mene mukaan edes alkeellisiin sosiaalisiin peleihin, on parasta elää yksin.
Yksinäisyys myönteisenä elämisen vaihtoehtona olisi tosiaan hieno aihe pohdittavaksi. Kukahan aloittaisi viestiketjun ? Itse olen "vieras" tällä osastolla ja muitakin osallistumisen esteitä pakkaa tulla... Mutta heitetään toive ilmaan.
Kiitokset sinulle tähänastisesta keskustelusta ja kiitos myös niille, jotka ovat tätä vuoropuhelua kestäneet - jos ovat seuranneet. Tavallisesti kahdenkeskiselle keskustelulle heitetään nootteja, ja se on ymmärrettävää, mutta itse koen, että keskustelu on melkein aina kahdenkeskistä. Toivottavasti se ei kuitenkaan sulje pois muita... - Yksi toinen mies
demeta kirjoitti:
Niin, ehkäpä se, mitä pitää erityisominaisuutenaan onkin lopulta yleistä, yhteistä...Erilliset saaret kohtaavat toisensa meren syvyydessä...
Muuten pohdintasi on yleispätevää. Ainakin minun on helppo siihen yhtyä - noin periaatteessa. Miten sitten käytännössä, eri tilanteissa toimii, onkin toinen juttu.
Sellaista olen ollut huomaavinani, että iän karttuessa jotkut meistä jäykistyvät asenteissaan, toinen laji taas herkistyy entisestään. Itse kuuluun, ja haluankin kuulua, jälkimmäiseen lajiin, niin raskaaksi kuin se elämän välillä tekeekin. Mielenkiintoista on se, että vaistot - nuo tuntosarvet - näyttävät toimivan paremmin kuin nuorempana ja toivottavasti se tekee helpommaksi aistia myös toisten tunnetiloja ja suunnistaa niiden mukaan - niissä kontakteissa, mitä elämä on ympärille asettanut ja asettanee myös jatkossa.
Samaa mieltä olen myös tuosta, että ellei pysty tekemään kompromisseja, ellei mene mukaan edes alkeellisiin sosiaalisiin peleihin, on parasta elää yksin.
Yksinäisyys myönteisenä elämisen vaihtoehtona olisi tosiaan hieno aihe pohdittavaksi. Kukahan aloittaisi viestiketjun ? Itse olen "vieras" tällä osastolla ja muitakin osallistumisen esteitä pakkaa tulla... Mutta heitetään toive ilmaan.
Kiitokset sinulle tähänastisesta keskustelusta ja kiitos myös niille, jotka ovat tätä vuoropuhelua kestäneet - jos ovat seuranneet. Tavallisesti kahdenkeskiselle keskustelulle heitetään nootteja, ja se on ymmärrettävää, mutta itse koen, että keskustelu on melkein aina kahdenkeskistä. Toivottavasti se ei kuitenkaan sulje pois muita...Kohta on omaan mittariin täyttymässä viisikymmentä ja olen kyllä havainnut kulmien ”kulumista”, niiden pyöristymistä. Enää ei ole niin terävästi oikeuttamassa omaa mielipiteitään ja ehkä valmiimpi kuuntelemaan, , siis kuuntelemaan ei pelkästään kuulemaan toisia. Nuorempana helposti tuli poimittua toisista vain ne seikat, jotka sopivat omiin ajatuksiin, mutta nyt ehkä helpommin pohtii myös niitä ajatuksia, mitkä eivät niitä omimpia niin olekaan.
Suomenkielen asiantuntija olisi varmasti parempi arvioimaan tätä, mutta mielestäni tuo sana, yksinäisyys on negatiivinen ilmaus? Toisaalta kuitenkin, ysinäisyys ja yksin oleminen kasitteinä ovat sellaisia, että niiden ilmetessä keskusteluissa, ne olisi ehkä eroteltava selkeästi, , (omissakaan viesteissäni en ole ehkä sitä riittävästi tehnyt)
Nostit hienosti esiin tuon käsitteen ”sosiaaliset pelit”, , , Vaikka tämä keskustelu onkin ajautunut ehkä monilta osin ”sivuraiteelle”, tuo kyllä sopii tähän viestiketjuun hyvin. Aloittajankin toteama ”viha” ihmisiä kohtaan saattaa juurikin syntyä, ainakin osittain, juuri haluttomuudesta osallistua tuohon ”peliin” tai edes aistia sitä. Itselleni, kuten varmasti myös sinulle halua osallistua sekä osallistumisen intensiivisyyttä ohjaa suurimmaksi osaksi juuri tuo aikaisemmin esiin ottamasi mielialan sen hetkinen laatu.
Omasta puolestani haluan myös, kiittää sinua näistä ajatuksistasi! Varsin poikkeuksellista kiihkottomuutta ja pohdintaa osoitat niillä. (Tarkoituksenani ei silti ole olla täällä, arvioimassa ensinkään, niiden kuin muidenkaan viestejä). Omasta puolestani totean laillasi, rakentavat mielipiteet ja ajatukset ovat tervetulleita kaikilta. - demeta
Yksi toinen mies kirjoitti:
Kohta on omaan mittariin täyttymässä viisikymmentä ja olen kyllä havainnut kulmien ”kulumista”, niiden pyöristymistä. Enää ei ole niin terävästi oikeuttamassa omaa mielipiteitään ja ehkä valmiimpi kuuntelemaan, , siis kuuntelemaan ei pelkästään kuulemaan toisia. Nuorempana helposti tuli poimittua toisista vain ne seikat, jotka sopivat omiin ajatuksiin, mutta nyt ehkä helpommin pohtii myös niitä ajatuksia, mitkä eivät niitä omimpia niin olekaan.
Suomenkielen asiantuntija olisi varmasti parempi arvioimaan tätä, mutta mielestäni tuo sana, yksinäisyys on negatiivinen ilmaus? Toisaalta kuitenkin, ysinäisyys ja yksin oleminen kasitteinä ovat sellaisia, että niiden ilmetessä keskusteluissa, ne olisi ehkä eroteltava selkeästi, , (omissakaan viesteissäni en ole ehkä sitä riittävästi tehnyt)
Nostit hienosti esiin tuon käsitteen ”sosiaaliset pelit”, , , Vaikka tämä keskustelu onkin ajautunut ehkä monilta osin ”sivuraiteelle”, tuo kyllä sopii tähän viestiketjuun hyvin. Aloittajankin toteama ”viha” ihmisiä kohtaan saattaa juurikin syntyä, ainakin osittain, juuri haluttomuudesta osallistua tuohon ”peliin” tai edes aistia sitä. Itselleni, kuten varmasti myös sinulle halua osallistua sekä osallistumisen intensiivisyyttä ohjaa suurimmaksi osaksi juuri tuo aikaisemmin esiin ottamasi mielialan sen hetkinen laatu.
Omasta puolestani haluan myös, kiittää sinua näistä ajatuksistasi! Varsin poikkeuksellista kiihkottomuutta ja pohdintaa osoitat niillä. (Tarkoituksenani ei silti ole olla täällä, arvioimassa ensinkään, niiden kuin muidenkaan viestejä). Omasta puolestani totean laillasi, rakentavat mielipiteet ja ajatukset ovat tervetulleita kaikilta.Hienosti nähty, tuo kehitys, minkä uskoakseni monet meistä kokevat ikääntyessä: mustavalkoisuus väistyy, värit pehmevät, sekoittuvat toisiinsa...Ihmisistä ei etsi itselleen vahvistusta niinkään, vaan enempi oman näkökulman laajentumista, ymmärryksen kasvua.
Ikävä kyllä, muutakin on nähty. Asenteet voivat jäykistyä, ihminen voi käpertyä itseensä, menettää kiinnostuksensa muihin, kokea olevansa "valmis" tai sitten tuntea itsensä niin kyvyttömäksi ja osattomaksi, että minkäänlainen huomio tai hoiva ei riitä tuota vajausta täyttämään.
Runoilija (Arja Tiainen) ilmaisi runossaan sen, mitä itsekin toivoisi:
"Että minä menisin ja eläisin täysin/ enkä mitään, ketään pelkäisi/
paitsi omaa jäätymistäni" (vapaasti muistettuna)´. - Yksi toinen mies
demeta kirjoitti:
Hienosti nähty, tuo kehitys, minkä uskoakseni monet meistä kokevat ikääntyessä: mustavalkoisuus väistyy, värit pehmevät, sekoittuvat toisiinsa...Ihmisistä ei etsi itselleen vahvistusta niinkään, vaan enempi oman näkökulman laajentumista, ymmärryksen kasvua.
Ikävä kyllä, muutakin on nähty. Asenteet voivat jäykistyä, ihminen voi käpertyä itseensä, menettää kiinnostuksensa muihin, kokea olevansa "valmis" tai sitten tuntea itsensä niin kyvyttömäksi ja osattomaksi, että minkäänlainen huomio tai hoiva ei riitä tuota vajausta täyttämään.
Runoilija (Arja Tiainen) ilmaisi runossaan sen, mitä itsekin toivoisi:
"Että minä menisin ja eläisin täysin/ enkä mitään, ketään pelkäisi/
paitsi omaa jäätymistäni" (vapaasti muistettuna)´.Viestisi ensimmäisessä kappalessa kuvaat täydellisesti, mitä haluaisin olla, ja vastaavasti toisessa, puet sanoiksi oivallisesti sen millaiseksi en missän tapauksessa toivoisi tulevaisuuteni muodostuvan! Mutta kuten sanoitkin nähty on ja vieläpä saman henkilön olemuksena eri ikäkausien saatossa, , , surullista!
Käytät sanaa ”valmis”. Uskon sinun olevan kanssani samaa mieltä, kun sanon: Mielestäni silloin, kun yksilö tuntee olevansa elämässään valmis, on hänen elämänsä eletty.
Aikaisemmin kirjoitit tuosta eteenpäin siirtymisestä, Tuossa siteeraamassasi runossakin välittyy sama ajatus, mutta siinä ilmenee yhtälailla myös tuo hyvin tuttu asia, eli pelko uuden ja tuntemattoman kohtaamisesta. Usein, vaikkakin ollaan valmiita kohtaamaan uusia elämän asioita, haasteita, ei silti osata kääntää katsetta, pois tutusta ja turvallisesta, ts. pyritään uudella ainoastaan kehittämään vanhaa tuttua ja turvalliseksi koettua. Näin myös ihmissuhteissa, hakeudutaan niissä samankaltaisten ihmisten seuraan, mihin on ennenkin tukeuduttu, ja pettymys vaanii yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes sitten pessimistinen oma minä saa vallan ja voimat uuden kohtaamiseen ehtyvät tyystin. Pahimmassa tapauksessa silloin katkeruuden ottaessa vallan ja jäljellä olevat resurssit käyttöönsä.
Karrikoituna esimerkkinä pessimistin ja realistin välisestä erosta voisi olla ystävyys, tilanne missä pessimisti ajattelee: ”Miksi yrittäisin luoda ystävyyssuhdetta kuudennen samantyyppisen kaverin kanssa, kun ei se tähän astikaan ole onnistunut ja olen joutunut pettymään?” ja päätyy murehtimaan epäonnistumistaan ja mahdollisesti siis katkeroituu. Kun taas realisti ajattelisi: ”Koska on todennäköistä, että em. kaltainen kuudes ystävyyssuhde ei toimi, tulisi minun varmasti valita erillainen seura tai kohde, mistä ystävyyttä haen” , , , , niin, , , ” Että minä menisin ja eläisin täysin/ enkä mitään, ketään pelkäisi”
Myönnänhan tosin, ”helpommin sanottu kuin tehty”
Tästäkin täytyy jokin persooallisuushäiriö vääntää? No ei kai : D
Tuttua tekstiä osittain ,paitsi tuli mieleen sellanen positiivinen juttu että muistathan olla kiitollinen siitä että ylipäätänsä voit käydä töissä ja näkemään näitä samoja vanhoja ärsyttäviä naamoja.
Itse en ole ollut työ tai opiskeluelämässä vuosiin, jotenka itse tulisin tilallesi mieluusti. Molempi parempi. Kierrä eri reittejä aamulla, ja jos kaipaat vaihtelua naamoihin, mites olis toinen työ? Tosin helpommin sanottu kuin tehty, mut mielummin itse olisin tutussa turvalisessa yhteisössä, kun en missään, ja kyllä luolassa eletään täälläkin vähän.
Zemppiä elämääsi mies!
Kirjoittaa joku nainen.- varoittelija
Amelielle täytyy muutama huomion sana laittaa, olet näimmä ollut
näillä sivustoilla kirjautuneena vain vähän aikaa.
Tai mistä minä tiedän, olethan voinut täällä pyöriä jo pidempäänkin
kirjautumatta sen kummemmin.
Siitä huolimatta, täällä palstoilla mikään ei ole sitä miltä näyttää ensi
alkuun. Saatat aivan hyvin kirjoitella yhden ja saman kirjoittelijan
kanssa koko ajan, se vaan käyttää eri nikkejä jatkuvasti,
tekeytyy sillä tavalla eri henkilöksi.
Ymmärrätkö tämän kun vastaat näihin palstanikkien kirjoituksiin, itse
sisään kirjautuneena, jatkuvasti samalla nikillä?
Sä saatat höpistä täällä yhden ja saman henkilön kanssa tälläkin
palstalla. Voit esimerkiksi luulla kirjoittajasta, että on mies kyseessä,
vaikka kyseessä onkin mieheksi tekeytyjä nainen, tai toisinpäinkin.
Pieni varoituksen sana vaan, jos et ollut vielä tietoinen tästä touhusta
täällä. - demeta
varoittelija kirjoitti:
Amelielle täytyy muutama huomion sana laittaa, olet näimmä ollut
näillä sivustoilla kirjautuneena vain vähän aikaa.
Tai mistä minä tiedän, olethan voinut täällä pyöriä jo pidempäänkin
kirjautumatta sen kummemmin.
Siitä huolimatta, täällä palstoilla mikään ei ole sitä miltä näyttää ensi
alkuun. Saatat aivan hyvin kirjoitella yhden ja saman kirjoittelijan
kanssa koko ajan, se vaan käyttää eri nikkejä jatkuvasti,
tekeytyy sillä tavalla eri henkilöksi.
Ymmärrätkö tämän kun vastaat näihin palstanikkien kirjoituksiin, itse
sisään kirjautuneena, jatkuvasti samalla nikillä?
Sä saatat höpistä täällä yhden ja saman henkilön kanssa tälläkin
palstalla. Voit esimerkiksi luulla kirjoittajasta, että on mies kyseessä,
vaikka kyseessä onkin mieheksi tekeytyjä nainen, tai toisinpäinkin.
Pieni varoituksen sana vaan, jos et ollut vielä tietoinen tästä touhusta
täällä.Sama meininki on meillä tuolla ikäryhmäpalstoilla, missä itse pääosin kirjoittelen (vähän eri nimmareilla vain). Niin, että ikä ei poista tuollaista "leikkimielisyyttä".
Ei kai tuo kuurupiilo/vedätys nyt niin vaarallista ole, mutta joskus ihmettelen, mitä vedättäjä saa siitä itselleen. Arvonnousua omissa silmissään, kun on onnistunut höynäyttämään muita ? Epäilihän joku tämänkin ketjun aloittajaa feikkauksesta
Omasta puolestani katson, että on parempi olla höynäytetty kuin höynäyttäjä..))
Ja mitenkäs se Ison kirjan viisaus kuuluikaan: "Kaikki on sallittua, mutta kaikki ei rakenna"...
- poliiitt
Ota jotain NAPPULOITA, nehän on nyt suurinta muotia.....
- poliittsi
ne NAPPULAT oli muotia mut ei oo enää.
- Luolanainen1
Hei,
Tuo sun juttusi olisi voinut olla yhtähyvin mun kirjoittamaa. Olen nainen 45v. ja aika-ajoin mua ärsyttää todella paljon lähes kaikki ihmiset, olen jopa joskus käynyt vaan tietyssä kaupassa, koska se tietyn kaupan kassa ärsyttää niin paljon..toisaalta olen sosiaalinen kun sille päälle tulen. ystäviä ei tosin ole kuin yksi ja aika harvoin näemme tänäpäivänä. yritän pysyä jotenkin järjissäni käymäll kuitenkin trefffeillä säännöllisesti, mutta olen jokseenkin luopunut ajatuksesta löytää itselleni samanhenkinen kumppani...ehkä joskus vielä löytyy? itse koen olevani jotenkin erilainen kuin muut, analysoin mielellläni ihmisiä ja heidän tekemisiiään (niinhän ne muutkin tekevät minusta?) työpaikkoja ollut ja mennyt en jaksa kanssa katsoa samoja naamoja varsinkin jos jutut on niin jonninjoutavia..työttömänä olen.. - luolanainen1
ja jos haluat jutella kanssani lisää niin , onnistuu =)
- sosiaalinen 3rakko
No ap>Yksi Mies, helpottiko sua nämä vastaukset, saitko yhtään sellaista vastausta, että olisi lamppu syttynyt "ahaa,toi voisi olla ratkaisu"
- Erakko ihmisvihaaja
Lapsetkin on ärsyttäviä varsinkin jos ne on sellaisia kurittomia kauhukakaroita jotka tulee huutelemaan vieraille ihmisille kuten eräs kakara minulle kun olin kävelyllä. Kaikenlisäksi tämä kakara kurvasi pyörällä täysin tahallaan minun eteeni ja jäi mulkkaamaan sellainen ärsyttävä katse naamalla. Vielä enemmän kuitenkin vihaan kuvatunlaisien kakaroiden vanhempia. Vihaan yleisesti myös kaikkia kusipäisiä ja ylimielisiä ihmisiä.
Joihinkin ihmisiin taas suhtaudun melko neutraalisti ja tällaisista ihmisistä ei erityisemmin ole haittaa. En kuitenkaan kykene rakastamaan montaakaan ihmistä. Se varmaan johtuu siitä että olen ollut kiusattu ja minulle on huonojen kokemuksien myötä kehittynyt erittäin huono itsetunto. - Anonyymi
Ihmislaji ei ansaitse mitään muuta kuin kuolemaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1421840
Stubb kävi pelaamassa golfia Trumpin kanssa Floridassa
Presidentit tapasivat aamiaisella, pelasivat kierroksen golfia ja lounastivat yhdessä. Vierailu oli luonteeltaan epävir279970- 35838
Mies, miksi et vaikuta halukkaalta?
Ihmeellistä käytöstä mieheltä. Toki et ole mikään teinipoika enää.78787Minkä kultakimpaleen
Menetän jos en saa häntä. Joku muu saisi nauttia siitä hellyydestä, huumorista ja intohimosta. Ehkä hän ymmärtää nyt mik31729Joustoasuminen , kyykyttämistä vai ihan vaan mielenvikaisuutta?
https://yle.fi/a/74-20149669 Kun asumistukia leikataan joittenkin sääntöjen mukaan,olis pakko muuttaa halvempaan. Mutta10692Onko kaivattusi
Työelämässä vai ei? Jo on niin mitä ajattelet hänen ammatistaan? Jos ei ole niin haittaako se sinua?44671Helppo selvittää onko oma täällä
Laittaa yhden selvän kysymyksen ja jos kukaan ei osaa vastata, niin oikea ei ole täällä. Saa käyttää vapaasti hyödykse48656- 43630
Ikävä on häntä
Josta on tullut niin tärkeä ja rakas. Olisinko onnellinen hänen kanssaan. Ne rakastavat silmät jotka mua katsoo aina jos55616