olen 37-v mies. kahden lapsen isä. ja olen täysin loppu. en jaksa enää. kaikki mun elämässä on menny pieleen, työ ja raha. mulla on mun perhe enää jäljellä, tuskin kauan enää sitäkään. kaikki mitä mä yritän menee pieleen, mikää ei onnistu.
mä olen niin väsynyt, että olen alkanu ajatteleen että haluan kuolla. se on mun ainoo keinoni että mä tapan itteni. mä en ikinä satuttais mun lapsia enkä tekis niille mitään. mä rakastan niitä. mut mä häpeen itseäni niin paljon, että mä en jaksa enään. kukaan ei tuu mua kaipaamaan. mä olen mun perheelle täysin hyödyntön.
mä en oo syöny moneen päivään, mä toivon että mä sairastuisin ja kuolisin pois. me toteutettiin meidän unelma ja muutettiin et oltais onnellisia. sen jälkeen kaikki on menny pieleen. 5 vuotta olen taistellut että tää pysyis pystyssä. mut nyt en enää. mä en enää jaksa. mä en välitä enää. kumpa joku kuulisi minun pyyntöni -haluan kuolla.
olen lopussa
15
1274
Vastaukset
- se on totuus
Et sinä kuolla halua, haluat vaan eroon tilanteessa jossa olet.
Ja itseasiassa olipa se tilanne mikä tahansa tai olitpa tehnyt mitä tahansa ei se ole sellaista että sun kuolla pitäisi.
Kun sulla on lapsetkin, et saa tehdä itsellesi mitään. - Suuret vaatimukset
Olet asettanut itsellesi liian suuret vaatimukset. Ota nyt aikalisä ja huokaise, anna itsellesi lupa olla heikko ja tarvitseva. Nykyajan isillä on liian tiukkaa. Äidit saavat apua ongelmiinsa helposti yhteiskunnan palveluista, mutta isiä ei kukaan kuule. Loppupeleissä se mikä on kaikkein tärkeintä elämässä on lasten rakkaus vanhempiinsa, kaikki muu on toisarvoista. Mahdollisesti olet masentunut suurten vaatimusten alla vaatimusten, jotka ovat jatkuneet jo pitkään. Koska mielessäsi pyörivät itsetuhoiset ajatukset, niin yksin et enää selviä, vaan soita kriisipuhelimeen. Siellä ammattitaitoinen kriisihoitaja ohjaa Sinut paikkakunnallasi paikkaan,missä voit purkaa pahaaoloasi.
Kyllä se ratkaisu löytyy, usko pois. Välttämättä se ei tule tänään, mutta asioilla on tapana järjestyä.
Kaikkea hyvää Sinulle ja rakasta itseäsi vastoinkäymisistä huolimatta, niin lapsillasi on henkinen koti aina sydämmissään. Olet tärkeä heille.
Ja nyt mars puuron keittoon, että saat verensokerisi nousemaan. - karu totuus
Ne jotka oikeasti haluavat kuolla, eivät kerro siitä kenellekään. He tekevät oman ratkaisunsa ja päättävät elämänsä siten, ettei muilla ole mitään mahdollisuuksia puuttua asiaan.
Ne jotka puhuvat itsensä tappamisesta, haluavat vain huomiota ja apua.- Elämännälkä
Hei karu totuus! Tuo mitä kirjoitit ei ole täysin totta. Monet huutavat hätäänsä muille ennenkuin käpertyvät itseensä ja lopettavat elämänsä. Hätähuudot on AINA otettava todesta, koskaan ei voi tietää milloin on tosi kyseessä.
- OLET TÄRKEÄ !
Täältä myös Sinulle tsemppiä. " Suuret vaatimukset " kirjoittaa Sinulle asiaa.
Nykyajan vanhemmat ovat kaiken puristuksessa. Työ ja hyvinvointi on tärkeää,
eletään sellaisessa maailmassa että pitää jaksaa, osata, ym.ym. olla lisäksi hyvä vanhempi. Kaikkien voimavarat eivät riitä. Apua on saatavilla, Sinun täytyy vain jaksaa sitä etsiä. Lapset tarvitsevat Sinua. Olet tärkeä heille ja olet tärkeä omaisillesi. Kunhan saat asiat järjestykseen saat kiittää itseäsi että Sinun lapsillasi on isä. Meillä on osaavaa henkilökuntaa mielenterveysalalla. Etsi apua ajoissa, ennenkuin olet liian väsynyt siihen. Olisiko omaisissasi joku joka lähtisi kanssasi kulkemaan sitä toipumista kohti ?
Voimia ja Voimia eteenpäin ! - jen815
Äla hyvä ihminen noin masentuneena ole! Oletko puhunut puolisollesi? hakenut apua esim. kriisipuhelimesta? Avun hakemisessa ja tarvitsemisessa ei ole mitään hävettävää, usko pois. Monella ihmisellä loppuu joskus voimat ja tuntuu että kaikki kaatuu päälle, eikä missään ole enää mitään järkeä. Sinulla on kuitenkin lapset, jotka tarvitsevat sinua, ja puoliso. Kirjoitit että perheesi on jäljellä, eli tästä päättelisin puolisosi olevan tukenasi -avaudu hänelle!
Itse elin vuosia väkivaltaisessa suhteessa (ja vielä ulkomailla, kaukana muusta perheestä) ja olin aivan lopussa. Lopulta hain apua ja ystäväni sekä myös puolitutut ja täysin ventovieraat ihmiset riensivät apuuni -ja selvisin! Minulla oli oma asunto ja olin vapaa väkivaltaisesta exästä. Jopa työpaikkani parani sen jälkeen.
Toivoa on kaikilla, näytti sitten kuinka pahalta tahansa. Voimia sinulle! - Elämännälkä
Hei loppuun puristettu! Hyvä että tunnistat ja tunnustat tilanteesi. Seuraava askel on toimia elämäsi pelastamisen puolesta. Mulla on myös ollut elämässäni samanlainen tilanne ja harkitsin itsemurhaa. Melkein jo ajoinkin yhden rekan alle. Stten menin lääkäriin ja apua alkoi löytyä. Nyt jälkeenpäin tuntuu kauhealta mitä silloin ajattelin. Nuo mietteesi kuulostavat niin tutulta. Se johtuu siitä, että olet niin loppu. Kun saat apua ja vointisi paranee niin huomaat että olet lapsillesi tärkeintä mitä heillä on ja elämäsi on kallisarvoinen. Hae apua, ansaitset kaiken hoivan ja huolenpidon!
- no go.go.go
Kuule "loppuun puristettu". Älä ajattele nyt lapsiasi, tai vaimoasi tai mitää sellaista että sinun on PAKKO jaksaa koska joku TARVITSEE sinua. Miksi täällä joku muistuttaa sinua velvollisuuksista kun juuri niihin olet uupunut?
Minä ehdotan, ajattele vain itseäsi, olet jo antanu kaikkesi kaikile muille. Tyhjästä ei voi ammentaa.
Kerro läheisillesi että olet loppu, ja lähde hetkeksiihan yksin lepäämään. Koita saada joku kuntoutusloma tai sitten sairaslomalaisena vetäydyt jonnekin. Kun tilanne on noin vakava , puolisosi on ymmärrettävä sttä sinut on saatava nyt pystyy, sitten voit taas huolehtia vasta muista. Et voi antaa kenenllekkään mitään ennen kuin sinulla on asiat itselläsi kunnossa. Jos läheisesi eivät sitä ymmärrä, ovat he sinulle väärää seuraa.
Ajatukset ei ehkä lennä näin keskustelupalstan välityksellä, mutta toivotan sinulle voimaa hoitaa itseäsi. Olen itse niin miinuksen puolella henkisesti, että herään valtavaan pettymyksentunteeseen joka aamu: on uusi päivä ja samat vaikeudet jatkuvat. Olen yli vuoden toivonut että sairastun vakavasti tai minulle tapahtuu joku onnettomuus. Silloin saisin hyvän syyn levätä eikä kukaan syyllistäisi minua luovuttamisesta. Meitä on siis muitakin, toivotaan että selvitään.- Elämännälkä
No go, miksi tarvitset vakavan sairastumisen tai onnettomuuden, että voit alkaa hoitaa itseäsi kuntoon ja levätä? Jos joku syyllistää sua, niin hän ei ajattele asiaa sun kannaltasi vaan omastaan. Syyllistäjät usein ovat niitä taakanaiheuttajia ja kohtuuttomien vaatimusten esittäjiä. Siksi käyttävät syyllistämistä aseena että saavat toisen hallintaansa ja tekemään itselleen palveluksia. Sulla on täysi oikeus hoitaa itseäsi ilman sairautta tai onnettomuutta. Lue uudelleem mitä kirjoitit ketjun a loittajalle ja sano ne itsellesi.
- no go.go.go
Elämännälkä kirjoitti:
No go, miksi tarvitset vakavan sairastumisen tai onnettomuuden, että voit alkaa hoitaa itseäsi kuntoon ja levätä? Jos joku syyllistää sua, niin hän ei ajattele asiaa sun kannaltasi vaan omastaan. Syyllistäjät usein ovat niitä taakanaiheuttajia ja kohtuuttomien vaatimusten esittäjiä. Siksi käyttävät syyllistämistä aseena että saavat toisen hallintaansa ja tekemään itselleen palveluksia. Sulla on täysi oikeus hoitaa itseäsi ilman sairautta tai onnettomuutta. Lue uudelleem mitä kirjoitit ketjun a loittajalle ja sano ne itsellesi.
Olen sellaisessa työssä ja sellaisella työsuhteella, että burnout-sairaslomalta ei olisi enää paluuta töihin. Myös työllistyminen uudelleen olisi vaikeaa, sillä paikkakunta ei ole Suomen suurimpia. Olet kyllä oikeassa muuten. Voisinhan jättää kaiken ja aloittaa alusta muualla, kun ei tätä elämää enää jaksakaan elää. Ketjun aloittajalle toivon että pieni katko kaikista velvollisuuksista auttaisi paluuta.
- Elämännälkä
no go.go.go kirjoitti:
Olen sellaisessa työssä ja sellaisella työsuhteella, että burnout-sairaslomalta ei olisi enää paluuta töihin. Myös työllistyminen uudelleen olisi vaikeaa, sillä paikkakunta ei ole Suomen suurimpia. Olet kyllä oikeassa muuten. Voisinhan jättää kaiken ja aloittaa alusta muualla, kun ei tätä elämää enää jaksakaan elää. Ketjun aloittajalle toivon että pieni katko kaikista velvollisuuksista auttaisi paluuta.
Ikävä kuulla! Itse olen irtisanonut itseni eräästä työpaikasta, kun tulin siihen johtopäätökseen että se on elämän ja kuoleman kysymys. Joko valitsen elämän ja lähden tai jään sinne ja tuhoan terveyteni. Jos kuolee työnteon vuoksi, ei haudalle itkemään tule työnantaja tai työkaverit (ainakaan kovin monta kertaa) vaan sun läheisesi. Onko se sen arvoista? Olet paljon arvokkaampi kuitenkin ihmisenä, läheisenä kuin työntekijänä. Kukaan ei ole työpaikalla korvaamaton, mutta rakkaille läheisille on. Joten jos vaihtoehtona on vaihtaa paikkakuntaa, tee se oman elämäsi pelastamiseksi ennenkuin on liian myöhäistä. Voimia päätökseen!
- en suostu enää
Elämännälkä kirjoitti:
Ikävä kuulla! Itse olen irtisanonut itseni eräästä työpaikasta, kun tulin siihen johtopäätökseen että se on elämän ja kuoleman kysymys. Joko valitsen elämän ja lähden tai jään sinne ja tuhoan terveyteni. Jos kuolee työnteon vuoksi, ei haudalle itkemään tule työnantaja tai työkaverit (ainakaan kovin monta kertaa) vaan sun läheisesi. Onko se sen arvoista? Olet paljon arvokkaampi kuitenkin ihmisenä, läheisenä kuin työntekijänä. Kukaan ei ole työpaikalla korvaamaton, mutta rakkaille läheisille on. Joten jos vaihtoehtona on vaihtaa paikkakuntaa, tee se oman elämäsi pelastamiseksi ennenkuin on liian myöhäistä. Voimia päätökseen!
Minä sinnittelin melkein kaksi vuotta työssä jossa ilmapiiri oli aivan järkyttävä. Kahdessa vuodessa minut hajoitettiin henkisesti niin palasiksi etten ikinä uskonut saavani entistä minääni takaisin.
Minut ajettiin pisteeseen jossa en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha. Elämä pyöri itsemurhan ympärillä.. sain vain levon sieluuni kun kuvittelin itseni kuolleena.
Päädyin ajatusteni kanssa psykiatriseen sairaalaan, jossa sain ensin lääkityksen ja sen jälkeen diagnoosin. Psykiatrin kommentti oli, että paikkani ei ole enää työelämässä vaan eläkkeellä.
Lääkittynä oloni oli vielä kauheampi, ajaudin neuroleptien kautta psykoosiin. Kuolin henkisesti, luovutin ja odotin kuolevani. Mielessä myös perhesurma, kuvittelin pelastavani perheemme maineen jos tapan itseni, mieheni ja lapsemme.
Kunnes mieheni vaati minua lopettamaan tuon järjettömän lääkityksen ja tuosta alkoi toipuminen. Vierotus lääkkeistä oli rankka, mutta selvisin. SEuraavaksi lepäsin 5 kuukautta kotona eläen vain päivä kerrallaan.
Tuon jälkeen tiesin mitä halusin elämältä.. jätin sen kauhean paikkakunnan jossa entinen duunipaikkani oli ja jossa kaikki muistutti entisestä. Muutin toiselle paikkakunnalle ja sain töitä. Aloitin alusta terveenä ihmisenä ilman lääkkeitä ja painolastia mielisairaudesta.
Kukaan ei pidä minua tuolla uudessa työssä hulluna, kukaan ei kiusaa minua. En mieti enää itsemurhaa, suunnitelen jo tulevaisuutta jota minulla ei mielestäni ollut vielä vuosi sitten.
Ja kaikki tämä yhden sairaan työpaikan vuoksi.. nyt jälkiviisaana olen miettinyt, että miksi en lähtenyt sieltä heti kun meno muuttui hulluksi? Miksi ihmeessä jäin tuonne nokittavaksi? Sairaassa työyhteisössä ei kukaan voi hyvin.
Mitäköhän tuon sairaan työyhteisön työntekijät mahtavat ajatella nykyisin minusta? Ovatko tyytyväisiä mitä saivat aikaan? Näkivät minun henkisen romahduksen .. sitäkö ajoivat takaa? Entäpä nyt kun luulevat minun olevan työkyvyttömyyseläkkeellä onko se heille voitto?
Kohta kuitenkin heillä on uusi kiusattava haavissa, minä en nimittäin ollut ensimmäinen joka savustettiin ja tuhottiin henkisesti. - Elämännälkä
en suostu enää kirjoitti:
Minä sinnittelin melkein kaksi vuotta työssä jossa ilmapiiri oli aivan järkyttävä. Kahdessa vuodessa minut hajoitettiin henkisesti niin palasiksi etten ikinä uskonut saavani entistä minääni takaisin.
Minut ajettiin pisteeseen jossa en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha. Elämä pyöri itsemurhan ympärillä.. sain vain levon sieluuni kun kuvittelin itseni kuolleena.
Päädyin ajatusteni kanssa psykiatriseen sairaalaan, jossa sain ensin lääkityksen ja sen jälkeen diagnoosin. Psykiatrin kommentti oli, että paikkani ei ole enää työelämässä vaan eläkkeellä.
Lääkittynä oloni oli vielä kauheampi, ajaudin neuroleptien kautta psykoosiin. Kuolin henkisesti, luovutin ja odotin kuolevani. Mielessä myös perhesurma, kuvittelin pelastavani perheemme maineen jos tapan itseni, mieheni ja lapsemme.
Kunnes mieheni vaati minua lopettamaan tuon järjettömän lääkityksen ja tuosta alkoi toipuminen. Vierotus lääkkeistä oli rankka, mutta selvisin. SEuraavaksi lepäsin 5 kuukautta kotona eläen vain päivä kerrallaan.
Tuon jälkeen tiesin mitä halusin elämältä.. jätin sen kauhean paikkakunnan jossa entinen duunipaikkani oli ja jossa kaikki muistutti entisestä. Muutin toiselle paikkakunnalle ja sain töitä. Aloitin alusta terveenä ihmisenä ilman lääkkeitä ja painolastia mielisairaudesta.
Kukaan ei pidä minua tuolla uudessa työssä hulluna, kukaan ei kiusaa minua. En mieti enää itsemurhaa, suunnitelen jo tulevaisuutta jota minulla ei mielestäni ollut vielä vuosi sitten.
Ja kaikki tämä yhden sairaan työpaikan vuoksi.. nyt jälkiviisaana olen miettinyt, että miksi en lähtenyt sieltä heti kun meno muuttui hulluksi? Miksi ihmeessä jäin tuonne nokittavaksi? Sairaassa työyhteisössä ei kukaan voi hyvin.
Mitäköhän tuon sairaan työyhteisön työntekijät mahtavat ajatella nykyisin minusta? Ovatko tyytyväisiä mitä saivat aikaan? Näkivät minun henkisen romahduksen .. sitäkö ajoivat takaa? Entäpä nyt kun luulevat minun olevan työkyvyttömyyseläkkeellä onko se heille voitto?
Kohta kuitenkin heillä on uusi kiusattava haavissa, minä en nimittäin ollut ensimmäinen joka savustettiin ja tuhottiin henkisesti.Hei en suostu enää! Todella kauheaa miten sinut on ajettu umpikujaan työpaikassasi! Ja valtava menestystarina miten olet kaikesta selvinnyt!! Mä olin sairaassa työyhteisössä 1,5v. ja siitä toipumiseen meni reilu vuosi. Kauheaa aikaa! Uskon että sairaassa työyhteisössä kärsii kaikki, oli sitten nokittavana tai nokkija. Meilläkin ihmiset ylpeili sillä kuka on ollut eniten ja pisimpiä jatkoja työuupumuslomalla. Sairasta!! Keihtyskeskustelut oli sitä, että pomo haukkui alaisen joka tuli itkien sieltä poi ja jäi yleensä parin viikon sairaslomalle. Mä en saanut kertaakaan kutsua tälläiseen 'kehityskeskusteluun' vaikka pelkäsin koko ajan milloin kutsu tulee. Kaikkea hyvää elämääsi! Älä turhaan pohdi mitä siellä ajattelevat, koska luultavasti ovat jo nokkineet monta sun jälkeesi ja paha olo työpaikalla on vaan syventynyt.
- jjkl
niijkkö
- Hoitoa tarvivalle
Kai sä olet jo hakenut apua burnoutiisi, ap?
Työterveydenhuolto on käytössä jokaisella työssä vakituisesti käyvällä suomalaisella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta852238- 501934
Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt231838Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu77165850+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin101588- 771502
hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo241403Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61352- 721321
En voi sille mitään
Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee121304