Mistä Peltovuoman kylä

saamea
Bealdovuopmi
- eli heinäinen vuoma

Peltovuomaan lienee asetuttu asumaan hyvien kalavesien ja riistamaiden vuoksi. Myllyjärämän (nykyisen Järämän) rannalla on sijainnut kivikautinen asuinpaikka, jonka arkeologisissa kaivauksissa kesällä 1986 löydettiin kaksi liettä. Ne yhdessä esinelöytöjen ja luumateriaalin kanssa edustavat melko pitkäaikaisessa ja intensiivisessä käytössä ollutta kalastus- ja majavanpyyntitukikohtaa, jonka taloudessa peuranpyynti on ollut sivuosassa. Löytömateriaaliltaan komponentti kuuluu selvästi kivikauteen, mutta koska alueelta ei ole varhaisen metallikauden tai liuske-kvartsikulttuurin johtomuotoja, tutkija Jarmo Kankaanpää (1987) määrittelee kivikautisen asuinvaiheen ajoittuvan mesoliittiseen tai varhaisneoliittiseen aikaan. Ilman radiohiilianalyysiä ja kvartsimateriaalin tarkempaa tutkimusta ei ajoituksesta voida kuitenkaan olla varmoja, mutta asuinpaikan kiinteät rakenteet viittaavat useampaan asutusvaiheeseen.[1] Torvisen mukaan kylän alueelta on löydetty vuonna 1922 alkeellinen kirves ja vuonna 1924 kaitataltta, mutta näiden esineiden löytöpaikka on epävarma[2].



Vanhojen asiakirjojen mukaan Peltojärven lapinkylä on sijainnut nykyisen Peltovuoman alueella Peltojärven rannalla. Kylä kuului 1500-luvun lapinkylien jaottelussa Kemin Lappiin. Ratkaisevan tärkeitä elinkeinoja Peltojärven lapinkylän asukkaille olivat peuranpyynti ja kalastus. Peuroja pyydettiin peurahaudoilla ja peura-ansoilla eli hankailla. Vuonna 1563 Peltojärvellä maksoi viisi saamelaista: Lauri Inganpoika, Antti Ollinpoika, Olli Niilonpoika, Antti Kunnarinpoika ja Pekka Niilonpoika, lapinveroa haukina ja oravannahkoina.[3] Vuonna 1581 Peltojärven lappalaiset valittivat siitä, että Tornion Matarengin talonpojat pyydystävät majavia ja kalastavat heidän vesissään.



Kaarle IX ilmoitti myös Peltojärven lapinkylän valittaneen muiden lapinkylien kanssa, että pirkkalaiset ja jotkut talonpojat ovat aiheuttaneet heille haittaa sekä tunkeutuneet kalajärville, josta syystä hän antoi sikäläiselle lapinrahvaalle suojeluskirjan. Myös Päiviö-nimisen Peltojärven lappalaisen (k. 1670) kerrotaan käyneen aina Tukholmassa asti valittamassa kuninkaalle Kemin talonpoikia ja pirkkalaisia vastaan.[4]



Suomalaisasutus saapui kylään noin 1500-luvun puolivälin jälkeen, ja nykyään kylä on lähes täysin suomalaistunut.

Suotuisan ilmastollisen ajanjakson aikana 1700-luvulla sai Peltovuoma suomalaisen kantaväestönsä Kyrön suvun asettuessa tänne viljelemään maata ja kasvattamaan karjaa. Kalastus, metsästys ja poronhoito muodostuivat kuitenkin tärkeiksi sivuelinkeinoiksi. 1757 isojakoasetuksen jälkeen on Peltovuomassa suoritetuin maajakotoimituksin luotu perusta vielä nykyäänkin näkyvälle kylämallille. Talot sijoittuvat tien varteen, lähelle mäen lakea pihapiirien avautuessa alarinteeseen viljelymaiden suuntaan. Kylä muodostui tyypilliseksi ryhmä- eli kasakyläksi. Pihapiirit rakentuivat pohjalaiseen tapaan yksipihaisiksi umpikartanoiksi. Tavallisesti asuinrakennus oli pihan länsilaidalla, navetta pohjoissivulla, aitat, talli, lammasläävät ja muut varastorakennukset itä- ja eteläsivulla. Sauna ja riihi olivat vähän kauempana samoin kuin myllykin. Rinteeseen sijoitetut navetat oli nerokkaasti rakennettu niin, että tunkio sijaitsi osittain suoraan navetan alapuolella ja näin sen lämpö saatettiin käyttää hyväksi talviaikaan. Keväällä alusta sitten tyhjennettiin ja ajettiin pelloille.



Kylän myöhempään historiaan on vaikuttanut suuresti toinen maailmansota ja Lapin sota.

Kun Suomi katkaisi suhteensa Saksaan 2.9.1944 ja kun Suomen ja Neuvostoliiton aselepoehdot hyväksyttiin 4.9.1944, yhtenä ehtona oli saksalaisten karkottaminen. Siviiliväestön suojelemiseksi annettiin 7.9.1944 käsky Oulujoen pohjoispuolella olevien kuntien evakuoinnista. Peltovuomalaiset evakuoitiin muiden enontekiöläisten tavoin karjoineen ja vähäisine irtaimistoineen Pohjois-Ruotsiin muun muassa Jokmokkiin, Arvidsjauriin, Glommersträskiin, Moskuselliin, Vittangiin ja Kirunaan. Kaikki talot oli lähtiessä siistitty ja puhdistettu kuin pyhäkuntoon, sillä pappilassa asunut saksalainen upseeri oli vakuuttanut, että mitään ei turmella eikä tuhota.[5]





Lapin sota eteni Enontekiölle 3.11.1944. Peltovuoman kylä poltettiin 22.11.1944, jolloin poltettiin myös Nunnanen, Vuontisjärvi, loput Hetan kylästä, Muotkajärvi ja Palojoensuu. Polttaminen tuntui sujuneen saksalaisilta nopeasti.[6] Saksalaiset toteuttivat poltetun maan taktiikkaa niin perusteellisesti, että Enontekiöllä poltettiin 95% kaikista rakennuksista, lisäksi kaikki tunturikämpät ja autiotuvat[7]. Poromiehet ja porot nousivat tuntureille Lapin sodan ajaksi[8]. Sodan aikana poromiehet joutuivat luovuttamaan armeijalle vetoporoja huomattavia määriä. Ruotsiin oli evakuoitu 1703 enontekiöläistä, joista 1580 oli palannut 31.10. 1945 mennessä[9].