Terve,
Elikkäs nuorimies haluaisi aloittaa metsästysharrastuksen, mutta itsellä eikä suvulla metsää ei ole ja hirviporukkaan liittyminenkään ei suuremmin houkuta, vai onko metsästys-seura = hirviporukka? Koiran kanssa toimiminen metsällä on suuri kiinnostuksen aihe, eli passimiehenä kököttäminen, tai ajomiehenä oleminen ei niin paljoa houkuttele. Tottakai sekin kokemus olisi aina plussaa.
Itseä kiinnostaa siis pienriistan metsästys ja eniten metsäkanalinnut pystykorvan kanssa.
Kuulin, että aseen hallussapitolupaa EI saa jos ei kuulu metsästys-seuraan? Pitääkö paikkaansa? Tarkoitus olisi jonkun näköinen haulikko ostaa. Rikosmerkintöjä ei ole ja kaikki muutenkin ok. Alikersantin arvo armeijassa jos se nyt mitään hyödyttää. Mutta kaataako tuo nyt koko hoidon jos ei kuulu seuraan?
Jos tuo ei pidä paikkaanasa, niin onkos joku aloittanut metsästämisen siis itsenäisesti? Esim valtion mailla? Tietysti ymmärrän sen, että esim koiran koulutus on vaikeaa, ellei mahdotonta ilman metsää, mutta tutulla on kyllä pieni pläntti jossa olen koiran kanssa käynyt "metsällä".
Mainittakoon vielä että metsästyskortti on jo hankittu. Muutenkin ihan tosissaan näitä asioita nyt tulin kyselemään.
Kiitoksia asiallisista vastauksista :)
Metsästysharrastus ilman metsästys-seuraa /omaa maata
39
7293
Vastaukset
- asillinen vastaus
Jos kerran on tuo metsästyskortti, niin pitäisi tuo tietokin asiata löytyä.
Sanon nyt kuitenkin. Ei tarvitse kuulua mihinkään seuraan.- Aloitteleva har.
Kiitos tiedosta. Vielä olisi kiva kuulla muiden kokemuksia jos joku ollut samassa tilanteessa?
- iem
Ei pystykorvaa tartte kouluttaa, mieluimmin pikkusen sekarotunen pikku käppyrä ja kun sen kaveriksi pääsee pentuna, niin ei parempaa koiraa ole ja sen kanssa metsällä ja makkaranpaistossa on mukava olla.
- iem
scabbi kirjoitti:
Osta kamera. Ammu kameralla niin ei tarvitse tappaa. Käytä pollaa
Kettutyttökö se taas kameran kanssa naapurin sikalaa kyttää?
- musti 7
iem kirjoitti:
Ei pystykorvaa tartte kouluttaa, mieluimmin pikkusen sekarotunen pikku käppyrä ja kun sen kaveriksi pääsee pentuna, niin ei parempaa koiraa ole ja sen kanssa metsällä ja makkaranpaistossa on mukava olla.
Ei tuo nyt ihan pidä paikkansa etteikö tartteis koulutaa. Esim metsäkanalintujen metsästyskausi on niin lyhyt että mettällä pitäis käydä aika intensiivisesti ja eka lintu pitäis ampua haukuun yms.. Muuten kyllä mahtava koira haukuu kaikki elukat hiirestä hirveen ja luonnetta löytyy joten sitä pitää löytyä myös kouluttajalta muuten koira voi ottaa isännän roolin. Pystykorvalla toi haukkuminen on geeneissä että ehkei se ole paras koira kerrostaloon. Eikä se ole kovin miellyttämishaluinen tosin siltä löytyy vähän kaikkia luonteenpiirteitä ja se on yhden isännän koira.
Kyllä tuon aseenkantoluvankin pitäis saada jos perusteet on kunnossa.
-metsästyskortti
-missä aikoo metsästää (omat tai valtion maat.)
-metsästyksen kohde ja sille sopiva ase ( jänis, kyyhky, metsäkanalintu, sorsastus yms..)
-aseiden säilytys (asekaappi tai lukittuna osat erillään.)
-sitten pitää täytää se poliisien kyselykaavake jossa saa olla vain tietty määrä virheitä.
Ps. ei kannata ostaa vain jonkin näköistä haulikkoa vaan hyvin itselle sopiva haulikko koska tuo haulikon osuma riipuu juuri siitä miten haulikko käy käteen ja poskelle yms... - mäyräkoira mies
Aloitteleva har. kirjoitti:
Kiitos tiedosta. Vielä olisi kiva kuulla muiden kokemuksia jos joku ollut samassa tilanteessa?
en ole ollut,kuin kerran omilla mailla.sitten tulivat pyytämään seuraan ja pitkän jahkailun jälkeen ruhdyin seuraan.seurassa ollessa metsästin yksin seuran mailla.myöhemmin hain toisen seuran hirviporukkaan ja pääsin on mahtavaa pyytää hirviä porukassa,kasvattaa pojasta miehen joka sopeutuu porukka metsälle.metsästän myös yksin koiran kanssa ja se on hienoa kuunneltavaa kun oma koira ajaa hirveä ja haukkuu.silloin tuntee suurta ylpeyttä kun oma kasvatti ja oma kouluttama koira haukkuu hirveä ja ajo jatkuu ja koira haukkuu perässä.käytän ajavaa koiraa joka saa haukkua ajossa hirveä.en tiedä muita koiria kuin mäyräkoira joka saa haukkua ja ajaa.
- iem
musti 7 kirjoitti:
Ei tuo nyt ihan pidä paikkansa etteikö tartteis koulutaa. Esim metsäkanalintujen metsästyskausi on niin lyhyt että mettällä pitäis käydä aika intensiivisesti ja eka lintu pitäis ampua haukuun yms.. Muuten kyllä mahtava koira haukuu kaikki elukat hiirestä hirveen ja luonnetta löytyy joten sitä pitää löytyä myös kouluttajalta muuten koira voi ottaa isännän roolin. Pystykorvalla toi haukkuminen on geeneissä että ehkei se ole paras koira kerrostaloon. Eikä se ole kovin miellyttämishaluinen tosin siltä löytyy vähän kaikkia luonteenpiirteitä ja se on yhden isännän koira.
Kyllä tuon aseenkantoluvankin pitäis saada jos perusteet on kunnossa.
-metsästyskortti
-missä aikoo metsästää (omat tai valtion maat.)
-metsästyksen kohde ja sille sopiva ase ( jänis, kyyhky, metsäkanalintu, sorsastus yms..)
-aseiden säilytys (asekaappi tai lukittuna osat erillään.)
-sitten pitää täytää se poliisien kyselykaavake jossa saa olla vain tietty määrä virheitä.
Ps. ei kannata ostaa vain jonkin näköistä haulikkoa vaan hyvin itselle sopiva haulikko koska tuo haulikon osuma riipuu juuri siitä miten haulikko käy käteen ja poskelle yms...Kyllä suurin piteen pitää paikkasa. Yks kouluttaja kysy venäjällä, että miten minun koirat aina pärjää, niin sanoin, että kuljeta metässä ja saa niihiin luottamus.
- Kahvia välillä?
mäyräkoira mies kirjoitti:
en ole ollut,kuin kerran omilla mailla.sitten tulivat pyytämään seuraan ja pitkän jahkailun jälkeen ruhdyin seuraan.seurassa ollessa metsästin yksin seuran mailla.myöhemmin hain toisen seuran hirviporukkaan ja pääsin on mahtavaa pyytää hirviä porukassa,kasvattaa pojasta miehen joka sopeutuu porukka metsälle.metsästän myös yksin koiran kanssa ja se on hienoa kuunneltavaa kun oma koira ajaa hirveä ja haukkuu.silloin tuntee suurta ylpeyttä kun oma kasvatti ja oma kouluttama koira haukkuu hirveä ja ajo jatkuu ja koira haukkuu perässä.käytän ajavaa koiraa joka saa haukkua ajossa hirveä.en tiedä muita koiria kuin mäyräkoira joka saa haukkua ja ajaa.
Ois varmaan kannattanut se kolmas mäyräkoira jättää aloittamatta, sen verta sekavaa tekstiä näyttää tulevan.
- ean.
En kuulu ampumaseuraan, enkä metsästysseuraan.
Käyn metsällä ja ampumaradalla ja molempiin on mahdollisuus, vaikkei seuroihin kuuluisikaan.
Hankintalupiin vaaditaan jonkinlainen näyttö harrastuksesta ja sen toteutumisesta.
Haulikolle perusteena "metsästys" on riittävä. - onnistuu kyllä
Itse kuulun kolmeenkin metsästysseuraan, mutta hirviporukkaan en ole koskaan kuulunut, kun ei nuorena ne äijäköörit kiinnostanut ja nyt vanhempana ei ole ollu aikaa sellaiseen.
En ole myöskään enää metsästelyt noiden seurojen mailla, vaan ostan kerran vuodessa kanalintuluvan Lappiin ja käyn siellä ystävän kanssa samoilemassa.
Ainakin Lapissa on paljon hirviporukoita jotka metsästää valtion mailla ja heille on lupien ja alueiden saannin kannalta eduksi että porukassa on metsästäjiä joilla ei ole muuta metsästysmahdolisuutta, eli ottavat suht mielellään seuroihin kuulumattomia porukoihin, mutta hankalahan niihin on päästä jos ei tunne ketään joka olisi jo mukana.
Haulikon luvat saa kyllä silläkin perusteella että aikoo metsästää joko valtion mailla tai seuroissa jotka myyvät lupia seuroihin kuulumattomille. Monet kalastauskunnat myyvät sorastuslupia hallussaan oleville vesialueille. - vepa1
Itsellä sama juttu aikoinaan. Porukat ei kiinnosta. Hommaa itsesi johonkin metsästysseuraan tai lunasta lupa valtion maille ja rupea harrastamaan. Minullakin on kaksi koiraa karkeakarvainen saksanseisoja ja englanninsetteri. Sakemanni metsässä yliveto ja setteri tunturissa verraton.Metsästystä jo 45-vuotta takana ja innostus senkun kasvaa.
Lukemattomat ihanat lintupaistit syöty ja tullaan syömaan edelleen. - 0lli
tuo metsästys tuntuu olevan aika turhanpäivästä hommaa,sitten valitetaan kun karhut ja sudet pyörii ihmisten nurkissa,kun niiltä viedään ruoka nenänedestä.
- HunterN87
Näin metsästystä harrastavana naisena voin sanoa, että mieluummin sen lihan pyytää itse metsästä kuin ostaa kallista tehotuotettua paskaa kaupasta.
Tiesitkö, että metsäkanalinnun liha on puhdasta? Mieluummin minä sitä syön kuin kanaa.
En usko, että se ihmisen harrastama metsästys on sidoksissa siihen tuleeko karhut ja sudet talon nurkille. Olisiko aika harventaa petokantaa ennemminkin?
moro.
hieno homma että on ura alkamassa.
itse omistan maata ja perhellä on maata mutta kuulun kolmeen eri seuraan. jos totta puhutaan ja haluat oikesti kunolla metsästää eikä niin että lähdet "samoilemaan" 2-4 syksyssä metsään niin suositelisi liittymään metsästysseuraan. käytänössä seura on hankkinut "omille" mailleen metsästysoikeuden vuokraamalla ne maanomistajilta. esim yksiseura on tuossa 6000 ha ja maksan jäsenmaksua 50 € vuodessa jolloin saan metsätäää missä päin seuraa milloin vain eikä tarvitse ressata että meneekö se koira luvalisilla vai luvatomilla mailla eikä tämä seuranjäsenyys velvoita mihinkää hirvijahteihin tai muihin porukka jahteihin. itse harkitsisin vakavasti metsästysseuraa on se vain niin erinlaista toimintaa saatikka kikkailla vain omilla maillaan saa mennä sinne missä se riista on
nuo metsästyksen vastustajat voivat tulla tänne maalle huutelemaan. tilanne on hieman eri juttu kun elanto on eläimistä kiinni ja alakoululaisia seuraa sudet talvisilla koulumatkoilla. loppu peleissä se on maanomistaja joka sanoo että metsästitäänkö häneen maillaan mitää vai ei..
toivotaan ettei nyt aihe karaanut aivan täysin ja tästä ei tulisi keskustelu jossa taistellaan onko metsästys oikein vai ei..- Paukku-Pate
Metsähallituksen (aukkohallituksen) maille pääsee maattomatkin metsälle.
Itse käytän tätä mahdollisuutta, vaikka kuulunkin metsästysseuraan.
Myös metsäyhtiöiltä voi kysyä, jos intoa piisaa. Itselläni oli aikoinaan pienriistan
vuokrasopimus Kusetin maille. Hieman kyllä häiritsee eräfiilistä metsien
tehokäyttö eli aukkoa ja kynnöstä löytyy, mutta vanhempaa metsää ei juuri ole. - Pave
Ei tarvitse olla metsästysseuran jäsen jos haluaa harrastaa metsästystä.Valtion maille kyllä pääsee metsälle.Kotikunnassa saa pyytää pienriistaa ilman mitään maksua valtion mailla.Jutussa ei käynyt ilmi missä kaveri asustaa,nimittäin valtionmaat on pääsääntöisesti Pohjois-Suomessa jos etelästä tulee metsälle harrastuskselle tulee kyllä hintaa.
- Ryynäsen Topi
Kuten moni muukin on maininnut niin valtion maille (niitä löytyy myös etelästäkin) jos ei lappiin halua matkustaa riippuen tietenkin missä kysyjä asuu. Mutta metsäkanoista puheenollen pohjoisessa on parhaimmat maastot siihen touhuun vaikka metso ja teeri kannat ovat kohtuulliset liki etelä-suomea myöden.
Kun jo omaat metsästyskortin ja armeijakin lasketaan eduksi ei pitäisi vaikeaa olla muuten järjellisin perustein saada pitkälle torrakolle etenkin haulikko lupaa. Sillä näillä pitkillä kun ei kukaan ole pöljäillyt kouluissa ei ne myöskään ole niitä erityisen vaarallisia kieltolistoilla olevia kuten on huomattu. Kakskakkosethan on aivan "hirveitä"
Mutta ettei harhailtais lupapolitiikkaan niin on myös seuroja jotka haluavat nuoria mukaan porukoiden ukkoutuessa. Tosin on niitäkin jääriä ja kateellisia jotka pitävät oman sisäpiirinsä eivätkä halua ketään porukkaan vaikka viimeinen mies olisi koko seurassa mut nämä itsehallinto ryhmät alkaa jäämään pikkuhiljaa taka alalle.
Mut varma olen että innokkuudellasi pääset harrastuksen alkuun!!! - Metsänpeikko
kai sitä mettäle saa mennä mutta metsästäähän ei saa kenenmailla vain??.. Itse kuulun seuraan ja heidän maillaan käyn metsällä ihan vain koiran kanssa ei sinne tarvi seuran jäsenien kans mennä vaikka seuraan kuuluu..
- sfcnemesis
Ei paniikkia, hallussapitoluvan kyllä saa vaikka seuraan ei kuuluisikaan. Ja Oikeastaan pystykorvan koulutus on helpompaa kuin esim seisojan/noutavan koiran. Ja vinkkinä voin sanoa että haulikkoa kun menet ostamaan niin tukin pituus on todella tärkeä, jos liian pitkä/lyhyt, kädet väsyy nopeasti kävellessä/metsästäessä. sopiva tukin pituus löytyy helpoiten kun pistät käden koukkuun ja asetat tukin perän kyynertaipeeseen niin liipaisin sormi pitää olla rennosti liipaisimen päällä. Jos et hoksaa mitä tarkotan nii pistä privaviestiä. Sitte toinen vinkki haulikon ostoon että osta joko puoliautomaatti tai päällekkäispiippuinen. Onnea uudelle harrastukselle =)
- pel343
Mulle kaikki heti nyt!
Ymmärrä että suomessa ei voi kaikki kulkea metsässä ampumassa elämiä niinkuin huvittaa, ei niitä sielä ole samalla lailla kuin amerikkalaisissa luontodokkareissa.
Seuraan kuulutaan siis myös sen riistanHOIDON vuoksi- Aloitteleva Har.
Kiitokset hyvistä vastauksista! Suomen Eteläosassa asustelen, joten kovin monipuolisesti noita valtion maita ei ole tarjolla.
Tottakai riistanhoito on olennainen asia. Oikeastaan se suurin innostus minulla metsään lähtiessä on se koiran kanssa toiminen, ei se, että pääse ampumaan, tai tappamaan eläimiä mielivaltaisesti! Ja vielä tuosta riistanhoidosta:
"Metsähallitukselta ostetun metsästysluvan voitto menee lyhentämättömänä riistanhoitoon".
Eiköhän se ainakin nyt tullut selväksi, että kannattaa se hankintalupahakemus haulikolle täyttää. - Ryynäsen Topi
Aloitteleva Har. kirjoitti:
Kiitokset hyvistä vastauksista! Suomen Eteläosassa asustelen, joten kovin monipuolisesti noita valtion maita ei ole tarjolla.
Tottakai riistanhoito on olennainen asia. Oikeastaan se suurin innostus minulla metsään lähtiessä on se koiran kanssa toiminen, ei se, että pääse ampumaan, tai tappamaan eläimiä mielivaltaisesti! Ja vielä tuosta riistanhoidosta:
"Metsähallitukselta ostetun metsästysluvan voitto menee lyhentämättömänä riistanhoitoon".
Eiköhän se ainakin nyt tullut selväksi, että kannattaa se hankintalupahakemus haulikolle täyttää.Ei sitä tarvitse kierrellä mitenkään että "saalis ei ole tärkein" kuten edellä joku kirjoittaa. Mulle saalis on jahdissa se tärkein seikka sillä makkaraa voin paistaa piha nuotiollakin, luonnossa liikkua ilman haulikkoa ja metsästys seuraan kuulumisen voin vaihtaa siinä tapauksessa vaikka marttakerhoon jos ei todella se metsästys ole pääasia.
On onni saada saalista mutta maailma ei kaadu tyhjiinkään reissuihin mitä tulee ihan riittämiin tossa harrastuksessa.
Jos esim jänistä mennään ajattamaan ajokoiralla niin tottakai silloin lähdetään sillä mielellä että se jänis ammutaan eikä tuntikausia vaan rääkätä viatonta luontokappaletta ja nautita siitä kun se jo kymmenennen kerran juoksi parin metrin päästä ohi itse nojaillen autoon ilman haulikkoa. Se jos mikä on eläinrääkkäystä kuten muukin riistan häiritseminen ilman metsästys tarkoitusta. Eläimillä on ihan riittämiin koettelemuksia ilman että niitä vaan ilokseen laukotetaan koirien edessä. - Eppäilen
Ryynäsen Topi kirjoitti:
Ei sitä tarvitse kierrellä mitenkään että "saalis ei ole tärkein" kuten edellä joku kirjoittaa. Mulle saalis on jahdissa se tärkein seikka sillä makkaraa voin paistaa piha nuotiollakin, luonnossa liikkua ilman haulikkoa ja metsästys seuraan kuulumisen voin vaihtaa siinä tapauksessa vaikka marttakerhoon jos ei todella se metsästys ole pääasia.
On onni saada saalista mutta maailma ei kaadu tyhjiinkään reissuihin mitä tulee ihan riittämiin tossa harrastuksessa.
Jos esim jänistä mennään ajattamaan ajokoiralla niin tottakai silloin lähdetään sillä mielellä että se jänis ammutaan eikä tuntikausia vaan rääkätä viatonta luontokappaletta ja nautita siitä kun se jo kymmenennen kerran juoksi parin metrin päästä ohi itse nojaillen autoon ilman haulikkoa. Se jos mikä on eläinrääkkäystä kuten muukin riistan häiritseminen ilman metsästys tarkoitusta. Eläimillä on ihan riittämiin koettelemuksia ilman että niitä vaan ilokseen laukotetaan koirien edessä.olikohan tää ny oikea ryynäsen topi???
- nettiTikkunen
Ryynäsen Topi kirjoitti:
Ei sitä tarvitse kierrellä mitenkään että "saalis ei ole tärkein" kuten edellä joku kirjoittaa. Mulle saalis on jahdissa se tärkein seikka sillä makkaraa voin paistaa piha nuotiollakin, luonnossa liikkua ilman haulikkoa ja metsästys seuraan kuulumisen voin vaihtaa siinä tapauksessa vaikka marttakerhoon jos ei todella se metsästys ole pääasia.
On onni saada saalista mutta maailma ei kaadu tyhjiinkään reissuihin mitä tulee ihan riittämiin tossa harrastuksessa.
Jos esim jänistä mennään ajattamaan ajokoiralla niin tottakai silloin lähdetään sillä mielellä että se jänis ammutaan eikä tuntikausia vaan rääkätä viatonta luontokappaletta ja nautita siitä kun se jo kymmenennen kerran juoksi parin metrin päästä ohi itse nojaillen autoon ilman haulikkoa. Se jos mikä on eläinrääkkäystä kuten muukin riistan häiritseminen ilman metsästys tarkoitusta. Eläimillä on ihan riittämiin koettelemuksia ilman että niitä vaan ilokseen laukotetaan koirien edessä.huh sentäs,,, joo eli ei kannata ees mennä soutelee jos ei ongi,, voihan sitä vettä pärskii pihassakin jollain puupalikalla,,,, koettelemuksia joo,, niin älä mee sen tussaris kanssa sinne metsää, onpahan sekin eläinten- ja muiden metsässä liikkujien vaara/koettelemus sit vähempänä... T_ netti Tikkunen
- mek
Itse ne ole metsästyksestä kiinostunut mutta haulikkoammunta olisi kiva ja kerran -80 hain paperit että saisi asenosto ja kantoluvan mutta minusta oli niin vaikeata että luovutin. Olisi kanssa pitänyt olla metsästysseuran jäsen ja muuta ihan turhaa homaa vaikka ei kiinostanut kuin kiekkoammunta ja se siitä.
- pum ja pam
duoda duoda, sanon ihan asiallisesti, aloita joku muu ja järkevämpi harrastus kuin eläinten tappaminen,kun ei kuitenkaan ruokapula varmaan ole syynä.... joo syön lihaa, mutta kasvatus mielessä kasvatetut eläimet on hiukan eriasia, kuin lunnnossa muutenkin vähiin käyvät esim kanalintukannat.... ja joku sanoikin et hanki kamera, sillä kun metsästää saa nähdä viellä toisenkin kerran sen saaliin jos sattuu... Onko vielä niin pöhelöitä "tikkusia" että luulevat et Martta-kerho on se ainut vaihtoehto jos ei halua ampua paukutella..heh,, T_ netti Tikkunen
- Tikusta asiaa....
Mutta mitenkäs syöt sen linnun siitä kuvasta? Ostat kanaa tms. kaupasta ja kuvittelet syöväsi juuri kuvassa olevaa lintua?
Mieluummin syö PUHDASTA linnun lihaa kuin tehotuotettua lihaa. Samoin sitä mieluummin hirveä/poroa kuin nautaa. - pumptsi pum
Tikusta asiaa.... kirjoitti:
Mutta mitenkäs syöt sen linnun siitä kuvasta? Ostat kanaa tms. kaupasta ja kuvittelet syöväsi juuri kuvassa olevaa lintua?
Mieluummin syö PUHDASTA linnun lihaa kuin tehotuotettua lihaa. Samoin sitä mieluummin hirveä/poroa kuin nautaa.no niin!!! taisin mainita ettei lihapulassa kenenkää tarvii mennä metsälle, ja sanopahan vaan et tuskin niin paljoo ammut niitä lintusia et joka aterialle riistaa riittää ja jos ammut ja muut ampuvat.. sehän on selvä asia et ne loppuu ja todella pian, ne metsän puhtaat antimet. Ei ole tainnu monikaan kuolla viellä tuotettuun lihaan suomessa, ja esim, metsän antimissa voi olla aivan yhtähyvin esim, trikiiniä ja kaloissa yhtäsuntoista-loista...ruokaa se on silmänruokakin kun kuvaa kattelee ja siitä riittää pikäks aikaa, ja jos todella hyvän kuvan saa,, sillä jopa tienaa monet sisäfileet,,, et näin. T. netti Tikkunen
- pystykorvamies
Suomessa on yhdistymisen vapaus , eli metsästysaseen hankkimiseksi et tarvitse muuta kuin metsästyskortin. Joakisella on oikeus metsästää vesilintuja yleisillä ulkoluodoilla jolloin se sisi riittää haulikkoluvan saamiseksi, sen lisäksi valtion maille voi ostaa lupia joten se on toinen peruste.
Toki seuraan kuuluminen jo aseen hankijntavaiheessa on etu mutta ei välttämättömyys , seuraan kuulumisen etu on tietenkin myös se että saa niitä metsästysmaita käyttöönsä.
Jos paikallinen nimismies evää aseen hankinta lupasi perusteena seuraan kuulumattomuus tai muu perusteeton syy niin voit sanoa nimismiehelle että haetaan se lupa sitten hallinto-oikeuden kautta.. viimeistään siinä vaiheessa fiksu nimismies myöntää luvan. (edellyttää tietenkin että olet muutoin "poliisille vieras" , eli asiat kunnossa ja sopiva aseen ahnkkimiseen).
Tiedän muutamia tapauksia joissa poliisi on luvan antamisesta kieltäytynyt mutta hallinto-oikeuteen valituksen jälkeen lupa on tullut (avustin yhtä kaveri valituksen tekemisessä ja se meni läpi)..
Metsästys on hieno harrastus..
Joku suositteli sitä kameraakin.. joka on myös ihna ok, mutta siinä jää iso osa kokemuksesta saamatta, mm. laadukkaan maailamn eettisimmän ravinnon saaminen. - luulisin...
Kai metsästysaseella voisi harrastaa ammuntaa ilman metsästyskorttiakin?
- niinseon1
Suomessa on uskonnon ja yhdistyksiin liittymisen vapaus. Jos joku vaatii liittymään johonkin yhdistykseen, niin hän tekee lainvastaisesti.
- Voihan poijjaat
Metsässä voi kyllä kulkea ilman kivääriäkin ja kuka väittää että on siellä lihan takia ,
niin voi voi !!! Kaupasta ostettu liha on paremmman makuista, halvempaa ja
helpompaa valmistaa kuin esim. kuiva pitkäsyinen puulta maistuva hirvenliha.
Hirviporukatkin ovat nykyisin machoilevien "pienten" miesten ja seniilien ukkojen
juorukerhoja, jotka muutamana päivänä vuodessa käyvät saartamassa avuttoman
eläimen kalliiden koiratutkien ja gps ym. laitteiden avulla loukkoon ja sitten yksi suuri "metsästäjä"
pääsee sen ampumaan(jos ei haavoita tai ammu ohi) ja puhuu vielä kuolinvuoteellaankin siitä kuinka monipiikkiset sarvet sillä oli jne.
Oikeaa metsästämistä on se kun mies metsästää yksin ja eläinkin saa mahdollisuuden ja saatu saalis oikeasti syödään eikä säilytetä sitä pakkasessa vuositolkulla ja sitten heitetään pois tai annetaan tuttaville.
- suomipp
No tahtoisin aloitaa metsästys harrastukse vaikka olen12v mutta eihän siitä tuu mitään kun ei ole kokeita jne kirjatkin on niin paksuja
- Jormax3000
En tiedä mitä laki sanoo näiden parin koulu skenaarion jälkeen mutta ainakin ennen se että on metsästyskortti riitti aselupaan, koskien siis kivääriä/haulikkoa, ei tietenkään käsiaseita.
Se tosin että sitä lupaa hankkiessa poliisi saattaapi tiedustella onko jonkunlaista näyttöä tästä metsästysharrastuksesta millon jonkun seuran paperit tietysti olis etu, muttei välttämättömyys.
Se että kuulut seuraan ei muutenkaan tarkoita sitä että sinun olisi pakko metsästää porukalla, enemmän on siitä kyse että saat sitten metsästää kys. seuran mailla, muuten anot vissiin lupia valtion maille.Käytännössä aika useasti siis maksat jonkun harvoin järin valtavan jäsenmaksun ja saat jonkun kerholehtisen x kertaa vuodessa ja saat sitten joko tai ehkä luvat kerhon maille jos heillä semmoisia on, ei siellä mitään pakollisia joka sunnuntain massajahteja ole. - eti muu harrastus
Suomessa ei kannata enää harrastaa metsätystä.
Syitä
A. Hallitus vastustaa, koska heidän mielestään se pitäisi olla eliitin etuoikeus
B. Luvat törkykalliita aselupa 70 euroa. Ihan sikahinta.
C. Aselupien saanti kiven alla
D.Metsästysmahdollisuudet surkeat
E. Seurojen jäsenyys kallista, vanhat jarrut estää muiden pääsyn seuroihin
F. Etujärjestöt eivät aja metsästäien etuja vain omaa organisaatiota lihotetaan
G. Metsätyskortti on liian kallis
H. Hirvikoe on törkykallis
Kaikki tämä luo tilanteen joka suosii salametsästystä eli
I. maksat vapaamatkustajista.
J. Varusteet yllättävän kallita yli sata euroa jostain camoräteistä jotka eivät kestä edes nuotiolla istumista saati pidä lämmintä.
K. Perinteillä ei ole enää merkitystä
L. Vapaus menetetty. Aina silmätikkuna.
M. Ampumaradat hävitetään toisin sanoen kaikki viedään.
N. Oikeasti ei äänivaltaa missään mihinkään. RHY:n kokoukset pakollinen tiedotustilaisuus.
T:Nimim. 32 vuotta metsästyskorttimaksuja täysin turhasta.
Pitäisi säätää laki joka velvoittaisi maksamaan takaisin metsätyskorttimaksun jos ei ole vuoden aikana pääse metsästämään tai voi käyttää ampumarataa. Kun maksaa maksun pitää saada vastinetta. Esim osoitus paikasta missä harrastaa.- mikä on tulevaisuus
Ja vielä lisäys tuohon edelliseen.
MKJ ajettiin alas ja perustettiin Suomen riistakeskus. Mikä muuttui?
Ei yhtään mikään.
Sama sopankeitto jatkuu. Organisaatio on yhät kaukana rivimetsätäsjästä kuin ennenkin.
Ehdottomasti pitäisi yhteinäistää ampumaradat ja niiden käyttömahdollsuus.
Ehdottomasti pitäisi järjestää metsästysmahdollisuuksia tasavertaisesti.
Metsästyskortti EI SAA olla vain maksu lehdestä vaan rahalle ON tultava muutakin vastinetta. Lehtiä voi tilata muutenkin.
Metsästäjien yhdenvertaisia etuja metsätykseen on alettava ajamaan. Verratkaa kalastukseen. Aivan mielettömän iso ero asioiden ajamisessa.
Metsätys olisi oikeasti tärkeä lisäruuan lähde suomessa, varsinkin nyt, kun valtion leikkurilinja kansaa kohtaan on todella riistävää.
- hiukan oikaisua
Olet kyllä ymmärtänyt Riistakeskuksen roolin väärin. Se on valtion virasto, ei sillä ole tekoa metsästäjien edunajajana, siitä se on sanoutunut virallisesti irti.
- pyssy tyhjänpanttina
Kyllä tuo metsästys ilman seurajäsenyyttä käytännössä mahdotonta on ainakin Tornion alueella.
Kaikki maat on kahden seuran kesken jaettu ja sisään pääsee vain kaverit ja kaverin kaverit.
Vieraslupia myydään vissiin vesilinnulle je pupujussille, mutta pitää olla seuran jäsen mukana, että saat metsästää.
Eli käytännössä täysin perseestä on tilanne jos et ole maan omistaja täällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2715920Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651939- 1801740
- 1191221
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä131171Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181561067Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71036Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41961RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49931Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288922