kuka on ruotsinkielinen!!! Onkohan tämä media selvitellyt sellaista pikkuseikkaa jolla voisi olla osuutta asiaan eli hyväosaisuutta?
Kaikkien mittareitten mukaan suomenkielistä väestönosaa pidetään lakien voimalla huonompiosaisina.
Rantaruotsalainen media rehvastelee, että jo suusta näkyy
10
134
Vastaukset
- Horseface!
"Ei ole hevosnaamaa hampaisiin katsomista"
T: Uppsalan rotubiologinen laitos. Asiasta kirjoittaminen ei ole rehvastelu.
Että kieliraja näkyisi hampaistakin tuli kyllä meillekin täydenä yllätyksenä. Jos, ja sanon jos, näin todella on niin meistäkin olisi kyllä nyt syytä todella laajasti tutkia miksi meilä perusterveys niin monilla aloilla on parempi. Minä, ja valtaosa osa meistä ruotsinkielisistä, emme voi sitä ymmärtää koska eläämme täysin samojen työehtosopimuksien alla kuin suomenkieliset työkaverit, itse olen kasvanut perhessä missä koko ajan oli hyvin niukat olot, opiskellut pelkästään kesätuloilla sekä lainarahoilla. Käyn samassa terveyskeskuksessa kuin kunnan suomenkieliset.
Minusta ei nyt ole tydyyttävä että ala alalta toteavat että kielialueilla on vaikutus - nyt olisi kyllä korkea aikaa katso miksi kielialueet vaikuttavat niin moneen asiaan.- p.ersu
Asia ei ole yhteismitallinen.
Ajatellan että jollain alueella asuisi viisihenkinen ruotsinkielinen
perhe. Samalla alueella asuisi 16. Muuta perhettä (80. Henkeä),
suomenkielisiä.
Ruotsinkieliset olisivat varakkaampia kuin suomenkieliset
keskimäärin. Heillä myös olisi monenlaisia etuja kielestään.
Suomenkielisten joukkoon mahtuisi paljon enemmän
vaihteluja, olisi juoppoja, raittiita, rikkaita ja köyhiä.
Vaikka suomenkielisten joukossa olisi esim. Viisi perhettä
joiden hampaat olisi hoidettu paremmin kuin ruotsinkielisillä,
laskisi suomalaisten tason alemmaksi se että löytyisi
kuusi perhettä joilla hampaat olisivat huonommat.
Kuitenkin voidaan sanoa että hyvähampaisia suomenkielisiä
on Suomessa enemmän kuin koko Suomessa on
ruotsinkielisiä kansalaisia.
on p.ersu kirjoitti:

onAinakin lehtien mukaan kyse oli ruostienemmistöisistä kunnista. Eli tuo yksi ruotsinkielinen perhe vastaan 16 suomenkielistä ei pidä paikkansa.
Koko tässä asiassa ei olisi ollenkaan mahdotonta tehdä koko maata koskevaa tutkimusta koska terevsykeskuksissa tietävät ihmisten kielen.
syynä voi olla niin monta:
ruotsinkielisissä kunnissa ovat ehkä panostaneet enemmän ennaltaehkäisevään hoitoon
Mutta jos saman kunnan alueella sitten näkyisi eroja ruotsin ja suomenkielsiten välillä sekin olisi maan perusterveyden parantamisen kannalta tärkeä tutkia.
Kai nyt tässä sentään päämäärä on että kaikkien perusterveys olisi parempi koska se säästää valtavasti resursseja mutta ennen kaikkea ihmiset voivat paremmin.
Tässä ei ole mistään kielen paremmuudesta kyse, mutta kieliyhteisöllisyyden johtuvasta elämäntavoista sentään voi olla kyse. Ei kieli sinänsä mitenkään vaikuta hampaisiin tai terveyteen.
Siksi kannattaisi nyt tutkia että myönteisistä vaikutteista voisi päästä selville ja koko kansaa voisi hyödyntää tästä.- yritetään uudestaan
Se ei mene näköjään sinne typerään hevosnaamaasi kaaliin. Noh yritetään uudestaan. Miksi? Suurempi osuus valtion tukiaisista. Arvelisin valtion ja EU:n rahoista noin 60 prosenttia menevän ruotsinkielisille alueilla. Tähän vielä ne eurot joita suomenkieliset kantavat. Siinä mielessä olet oikeassa, että suomenkielinen joka Närpiön tomaatteja ostaa tai Viking Linen risteilylle menee on todellakin tyhmä kuin saapas.
- voi saakeli
twervig kirjoitti:
Ainakin lehtien mukaan kyse oli ruostienemmistöisistä kunnista. Eli tuo yksi ruotsinkielinen perhe vastaan 16 suomenkielistä ei pidä paikkansa.
Koko tässä asiassa ei olisi ollenkaan mahdotonta tehdä koko maata koskevaa tutkimusta koska terevsykeskuksissa tietävät ihmisten kielen.
syynä voi olla niin monta:
ruotsinkielisissä kunnissa ovat ehkä panostaneet enemmän ennaltaehkäisevään hoitoon
Mutta jos saman kunnan alueella sitten näkyisi eroja ruotsin ja suomenkielsiten välillä sekin olisi maan perusterveyden parantamisen kannalta tärkeä tutkia.
Kai nyt tässä sentään päämäärä on että kaikkien perusterveys olisi parempi koska se säästää valtavasti resursseja mutta ennen kaikkea ihmiset voivat paremmin.
Tässä ei ole mistään kielen paremmuudesta kyse, mutta kieliyhteisöllisyyden johtuvasta elämäntavoista sentään voi olla kyse. Ei kieli sinänsä mitenkään vaikuta hampaisiin tai terveyteen.
Siksi kannattaisi nyt tutkia että myönteisistä vaikutteista voisi päästä selville ja koko kansaa voisi hyödyntää tästä.Ruotsinkielinen idiootti puhuu säästämisestä samaan aikaan kun Ahvenanmaan kunnat on osoitettu velkaisimmiksi. Oletko noin sisäsiittoinen vai yksinkertaisesti saatanan tyhmä. Kansa hyötyy siitä, kun teidän loisten elättäminen lopetetaan ja ne varat mitä menee vaikka varustamotukiin kohdistetaan esimerkiksi suomenkielisten nuorten urheilutoiminnan tukemiseen.
- sasitj
Ruotsinkielinen oppilas maksaa melken tonnin enemmän kunnalle kuin suomenkielinen. Näin todettiin muutama vuosi sitten Sipoossa ja Porvoossa. Erot ovat varmaan vielä suuremmat Pohjanmaan rannikkopitäjissä, Pietarsaaressahan on nyt rähinä päällä. rkp on siellä yrittänyt saada suomenkieliset koululaiset kokonaan ulkotiloihin jotteivät maksaisi mitään. Lämmittää ei saisi suomenkielisten kouluja.
On aivan varmaa että samanmoinen ero sisältyy myös kouluterveydenhoitoon, hurrrrit ensin ja mitä jäljelle jää, se suomenkielisille. Sehän on motto rkp kunnissa. Kyllä se näkyy terveystilastoissa.
Jatko-opiskelupaikkoja löytyy pilvin pimein rannikkohurrrrreille, Gustafsonin säästölista ei koskenut sinne lainkaan vaikka siellä on entuudestaan räikeää ylimitoitusta koulutuspaikoissa. Siitä jopa Pravda mainitsi.
Kaikki tuollainen näkyy, niin terveystilastoissa kuin muissakin hyvinvointimittareissa.
Ei ihme jos oikosmishoitoja tarjoillaan hurrrrrreille jopa kioskeilla.- nooh nooh
Antaa velan tuhota parasiitin. Toisaalta onhan se tietysti harmillista. Suomi on nätti maa. Miksi nämä kierot mustalaiset eivät voineet pysytellä aikanaan Ruotsissa.
- hkiven poisto 2 kk
Ihan mielenkiinnosta; Onko ruotsinkielisillä yhtä pitkän jonot julkiseen hammashoitoon kuin muillakin? Vai saako ruotsin kielistä palvelua nopeammin? Selittäisikö tuo osaltaan paremmassa kunnossa olevat hampaat?
- kuuluisat jonot
Meinaatko jonoissa pääsevän taustalla ohi muiden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611437Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3491141- 37822
SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä70806Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa157775- 42762
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen48732Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.182695Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki44689- 49642