http://www.oikeusministerio.fi/material/attachments/om/valmisteilla/lausunnolla/6Ftd63SG7/YVL_HE-LUONNOS_12-4-2013.pdf
"Syrjintäkielto koskee myös toimenpiteitä, jotka välillisesti johtavat syrjivään lopputulokseen. Menettelyn syrjivyyttä on arvioitava sen tosiasiallisten seurausten kannalta"
Tällä hetkellä koulussa suomenkielisiä heikommin menestyvät ruotsinkieliset ovat yliedustettuina yliopistoissa. Tätä on puolusteltu sillä, että suomenkielisetkin voivat hakea ruotsinkielisten ylimitoitetuissa kiintiöissä, kunhan lukevat kiltisti pakkoruotsinsa. Kuitenkin, kuten yllä todetaan, syrjivyyttä on arvioitava sen tosiasiallisten seurausten kannalta. Tosiasiallinen seuraus on se, että lähtötasoltaan suomenkielisiä heikommat ruotsinkieliset ovat yliedustettuina yliopistoissa, eli suomenkielisiä tosiasiallisesti syrjitään.
Suomenkielisten syrjintä?
7
100
Vastaukset
- Itse asiassa
Itse asiassa ruotsinkieliset nimenomaan EIVÄT ole "lähtötasoltaan heikompia", sillä yo-kirjotuksissa ruotsainkielisten koulujen abiturientit pärjäävät keskimäärin jonkin verran paremmin kuin suomenkielisten koulujen abiturientit. Ero on erityisen selkeä englannin kielen yo-arvosanoissa.
Sitä paitsi esim. lääkiksen tai oikiksen ruotsinkieliselle linjalle on aloituspaikkoja suhteessa vähemmän kuin ruotsinkielisten osuus ylioppilaista periaatteessa edellyttäisi. Lisäksi monella akateemisella alalla ei ole ruotsinkielistä linjaa ollenkaan, joten näillä aloilla suomenkielisten aloituspaikkojen prosentti on 100%.- hmm....
"Itse asiassa ruotsinkieliset nimenomaan EIVÄT ole "lähtötasoltaan heikompia", sillä yo-kirjotuksissa ruotsainkielisten koulujen abiturientit pärjäävät keskimäärin jonkin verran paremmin kuin suomenkielisten koulujen abiturientit. Ero on erityisen selkeä englannin kielen yo-arvosanoissa."
Nimenomaan ovat heikompia mm. pisa-testit kertovat selkeästi tämän.
Ruotsinkieliset saavat parempia tuloksia "toisesta kotimaisesta" (koska he elävät jatkuvassa suomen kielen kylvyssä) sekä englannista (koska ruotsin kieli ja englannin kieli ovat sukulaiskieliä). Tämä ei kerro mitään todellisisista kyvyistä. - Selvä tapaus
hmm.... kirjoitti:
"Itse asiassa ruotsinkieliset nimenomaan EIVÄT ole "lähtötasoltaan heikompia", sillä yo-kirjotuksissa ruotsainkielisten koulujen abiturientit pärjäävät keskimäärin jonkin verran paremmin kuin suomenkielisten koulujen abiturientit. Ero on erityisen selkeä englannin kielen yo-arvosanoissa."
Nimenomaan ovat heikompia mm. pisa-testit kertovat selkeästi tämän.
Ruotsinkieliset saavat parempia tuloksia "toisesta kotimaisesta" (koska he elävät jatkuvassa suomen kielen kylvyssä) sekä englannista (koska ruotsin kieli ja englannin kieli ovat sukulaiskieliä). Tämä ei kerro mitään todellisisista kyvyistä.Totta kai kertoo, aivan selkeästi, että suomenkielisten valmiudet työskentelyyn kansainvälisesti toimivissa vientiyrityksissä, jotka tätä maata elättävät, ovat selvästi heikommat, kuten käytäntökin on osoittanut. Yritäpä mongertaa Norjan öljykentillä suomea!
- Ralli-inklis juu-nou
Selvä tapaus kirjoitti:
Totta kai kertoo, aivan selkeästi, että suomenkielisten valmiudet työskentelyyn kansainvälisesti toimivissa vientiyrityksissä, jotka tätä maata elättävät, ovat selvästi heikommat, kuten käytäntökin on osoittanut. Yritäpä mongertaa Norjan öljykentillä suomea!
Ja yritäpä vielä selittää norjalaisille ja heidän jenkkiläisille kumppaneilleen, että "kun meillä on nämä Pisa-testit, jotka osoittavat, että ns. ralli-inklis se vasta kovaa valuuttaa on maailmanmarkkinoilla..... Taitaa kavereilta päästä makeat naurut!
hmm.... kirjoitti:
"Itse asiassa ruotsinkieliset nimenomaan EIVÄT ole "lähtötasoltaan heikompia", sillä yo-kirjotuksissa ruotsainkielisten koulujen abiturientit pärjäävät keskimäärin jonkin verran paremmin kuin suomenkielisten koulujen abiturientit. Ero on erityisen selkeä englannin kielen yo-arvosanoissa."
Nimenomaan ovat heikompia mm. pisa-testit kertovat selkeästi tämän.
Ruotsinkieliset saavat parempia tuloksia "toisesta kotimaisesta" (koska he elävät jatkuvassa suomen kielen kylvyssä) sekä englannista (koska ruotsin kieli ja englannin kieli ovat sukulaiskieliä). Tämä ei kerro mitään todellisisista kyvyistä.Pisa-tutkimuksisa mitataan kolme aleutta: matematiikka, luonnotiedettä sekä lukuymmärrystä. (ei esim. kielilä, humanistisiä aiheita ollenkaan)
Ylioppilastutkinto on paljon laajempi.
Usein on myös todettu että suomenruotsinkieliset lapset menestyvät Pisassa (siis kolmessa aihealueissa) hieman huonommin kuin suomenkieliset mutta kuitenkin Pohjoismaiden keskiarvoa paremmin.
Ruotsinkielisten lasten heikkompi lukuymmärrystä on tietenkin verrattavissa muihin kansoihin jotka joutuvat elämään toisen kielen ymäräiminä. Oman kielen sanasto jää aina vähemmistöillä suppeammaksi kuin enemmistökielillä. Siksi oma kouluympäristö on vähemmistöille niin tärkeä että oman kielen käyttö että ymmärtäminen edistetään (tässä huomaa eron esim. Norjan ja Suomen saamenkielisten välillä. Norjassa saamelaisilla on omat koulunsa ja ymmärtävät ja puhuvat omaa kieltänsä paremmin kuin Suomessa missä on kielellisesti yhdistety koulut).
Suomenruotsinkieliset luonnontieden sekä matematiikankirjoja ei ole pystytty uudistamaan yhtä paljon ja usein kuin suomenkielisten koulukirjoja, mikä tietenkin sitten tuo mukanansa että tiedot ruotsinkielisissä kirjoissa ei aina pysy ajan tasalla.
Kun sitten ylioppilastuloksiin tullaan niin suomenruotsinkieliset oppliaat todella präjäävät paremmin kuin suomenkieliset. Ruotsinkieliset lukiolaiset parantavat tuloksiaa koko lukion aikana enemmän kuin suomenkieliset
- Oikein!
KAIKKEIN painavin todiste on AINA lopputulos. Jos jokin systeemi suosii jotakin ryhmää, sen täytyy olla epätasa-arvoinen.
Eli maamme kielisysteemi on epädemokraattinen, koska surut selvästi hyötyvät siitä.
MOT. - ,,,,,,,
.............
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611437Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3491141- 37822
SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä70806Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa157775- 42762
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen48732Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.182695Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki44689- 49642