Minulla on kohta 2-vuotias koira enkä ole sitä pentuaikana totuttanut ollenkaan lapsiin. Syy tähän on se, että lähipiirissäni ei ole ainuttakaan kouluikäistä tai nuorempaa lasta. Lenkillä käydessäni koira pelkäsi pienenä pentuna lähestyviä lapsia enkä ole sitä pakottanut niitä lähestymään. Silti se on hyvin kiinnostunut niistä ja on sitä muutama lapsi onnistunut silittämäänkin mutta koiralla on mielestäni silloin ristiriitainen olo koska se ei tiedä kuinka lapsiin tulee suhtautua. Se ei haluaisi olla niille pahakaan mutta sitä jännittää kun ne liikkuvat niin nopeasti ja huutavat ja näyttävät erilaisilta kuin aikuiset.
Nykyään koira pelkää pikku poikia. Ilmeisesti siksi koska ne ovat villimpiä ja lähestyvät koiraa eritavalla kuin pikku-tytöt. Olen myös saanut naapurin pojat itse teossa kiinni heittämässä koiraani pikkukivillä aidan yli mikä ei auta asiaa ollenkaan!
Koira on hyvin herkkä ja aloittaa haukkumaan helposti ku sitä jännittää. Nykyään jos pikkupojat lähestyvät sitä se alkaa haukkumaan karkoitushaukkua ja joskus yrittää hyökkäilläkin mutta tekee sitä hihnassa pelon takia.
Nyt mietin olenko pilannut koirani kun en sitä ole lapsiin siedättänyt ja pitääkö minun koiran loppuelämän ajan vältellä lapsia? En uskalla mennä siedättämään koiraa toisten lasten kustannuksella kun en siihen luota vaikka se ei ole lasta purrutkaan. Olen lukenut että makupaloilla on vaikutusta koiran mielleyhtymiin eli annanko koiralle namia aina kun ohittaa lapsen ja pidän vaan lapset loitolla että koira oppii luottamaan?
Pitäisikö koira totuttaa lapsiin?
10
2274
Vastaukset
- Pidä vaan
koira loitolla muksuista ja päinvastoin. Kerro niille jotka tahtovat silittää koiraa, että se on vähän äkäpussi luonne. Se auttaa heitä ymmärtämään tilanteen. Joskus jos koira on rauhallisessa mielentilassa ja samoin itse, voit koittaa kun sopivan rauhallinen muksu tulee paikalle. Ja tosiaan tärkeää että olet itse rauhallinen kuin viilipytty, koira seuraa tarkkaan sinun jännittyneisyyttäsi, ja jos havaitsee pienenkin jännityksen sinussa niin todennäköisesti nappaa kiinni. Pidä kuitenkin huoli siitä että koira on koko ajan vedettävissä turvallisesti ja nopeasti pois tilanteesta, eli älä päästä sitä esim muksun taakse tai pidä hihnaa liian löysällä.
Tämä mitä kerroin on tullut opittua oman koiran kanssa. Se on elänyt nuoruutensa lapsiperheessä ja ilmeisesti siellä vanhempien lasten kaverit on härkkinyt sitä hiukan liikaa, joten suhtautuu lapsiin suht. negatiivisesti. Sillä on juuri samanlainen suhtautumisero pikkupoikiin ja pikkutyttöihin. Jännä, että samalla kertaa on kiinnostunut mutta toisaalta taas on kohtaamisissa niin jännittynyt. Onneksi nyt vanhempana alkanut sietää muksuja senverran että saavat rauhassa kulkea ohi elleivät sitten tule vastaan skeittilauta alla tai kainalossa ja paukauta sitä juuri koiran edessä maahan. Tai muuten vaan porukalla sekoile. Juokse loppuelämä karkuun paria pikkutenavaa ja tee täydellinen remmirähjä, tai pestaa kavereiden/sukulaisten muutama tutumpi lapsi namittamaan, tokoilemaan ja kävelemään yhtämatkaa; laumauttaminen toimii yhtälailla muiden koirien tai lapsien kanssa, ehkä aloittaen tuosta viimeisestä. -Paitti tuollaiseen tarvitsette selkeät yhteiset pelisäännöt ettei mitään satu ja kokeneen ihmisen, joka ei ole epävarma koiran kanssa.
Ihan yleisesti: kyllä koirat on koulutettava ja siedätettävä niin että ne ovat turvallisia yhteiskunnassa, koirallekin miellyttävämpää kun ei tarvitse hermoilla ja jännittää ihmeasioita.- neljän äitee
Lasten vanhempien tehtävä on opettaa lapsilleen ettei koiriin kosketa jos ei ole kysytty lupaa. Näin olen omani kasvattanut. Oma koirani ei lapsista välitä, muttei niille mitään tee, eilen tuli kakaroita yhtäkkiä silitteleen, siis juoksivat koiran luo ja alkoivat silittämään, koirani ei tehnyt mitään vaikka pelkäsi.
- Ällä anna koskea
Jos koirasi on arka, älä päästä lasten luokse. Lapset, niinkuin koiratkin ovat aika arvaamattomia tapauksia. Ja jos koira ei elä lapsiperheessä sen sietokyky ei kehity sellaiseksi että se olisi turvallinen ainakaan pienten lasten kanssa. Ja koiranpuremat ovat pienillä lapsilla kamalaa katsottavaa. Ja korvaukset sitä myöden. Yksi lapsi voi koiraa silittää ja vallankin siten että koira saa ihan rauhassa ensin haistella koiraa ja vanhempi on tarkkana puuttumaan asiaan jos silittely menee liian rajuksi. Itse omistan laumanvartijan, ja en anna lasten ollenkaan silittää sitä, vaikka se nallekarhulta näyttääkin.
Ja arkuus koirassa vain kertaa niitä mahdollisuuksia että se voi ärähtää lapselle, ja ihan perustellustikin, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että koiranomistaja vastaa sitten kuluista mitä siitä voi seurata.
Kovin paljon yksinkertaisempaa on että ei anna lasten koskea. Pitää totuttaa, koska elämme yhteiskunnassa, jossa ei voi tai ainakaan kannata olla "omillaan" jos haluaa elää rennommin.
Koiran tekeminen ei-lapsiystävälliseksi on aika iso päätös
Anna namia ohituksen yhteydessä... jos koira on jännittynyt tai peloissaan, ruokit silloin sitä käytöstä. Muuten se ei tajua, miksi edes teet niin.
Pidä loitolla ja jos itse olet jännittynyt tms, koiran käytös pahenee.
Pystytko etsimään yhtään tuttujen lapsia ?
Briiffaat ne niin, että tulevat kylään, mutta eivät edes vilkaise koko koiraa, koske siihen tai puhu sille. Antaa koiran ensin käydä nuuskuttamassa ja silti vain on.
Se on eia setti ja loput sitten myöhemmin.- Ällä anna koskea
Osin ihan totta clarna hyvä=). Itse tarkoitin lähinnä sitä että koira lasketaan vapaana omin päin lasten seuraan. Jos se on hihnassa ja lapsi tulee silittämään, sen on siedettävä se. Mutta kuten sanoin, laumanvartijani kanssa en antanut edes silittää. Ja kyllä, se oli melkoisen hankalaa, silmät piti olla selässäkin jos esim. kaupungissa oltiin. Mutta yleensäkin, arka koira, ja pieni lapsi, se on haastava yhdistelmä. Koiran omistajan olisi osattava lukea koiraansa, jottei tulisi yllätyksiä . Ja vanhempien tulisi opettaa tenaville miten koiraa lähestytään.
- Hei!
Kävele jonkin lapsipuiston lähelle katselemaan lapsia koirasi kanssa. Mene vaikka jollekin penkille istumaan tai vain jää seisoskelemaan puiston vierelle, niin että koirasi huomaa lapset. Älä mene niin lähelle lapsia että koirallasi olisi suuri tarve paeta. Palkitse koirasi heti kun se on rauhoittunut tai utelias tai muussa hyvässä mielentilassa.
Myöhemmin kun koira ei reagoi lapsiin hermostuneesti tai epävarmasti lähemmältä etäisyydeltä, niin voit pyytää lapsia ohittamaan koirasi jonkin etäisyyden päästä ja tiputtamaan jonkin herkullisesti tuoksuvan namin matkanvarrelle.
Pidä huoli etteivät lapset hypi tai tee muuta vastaavaa "pelottavaa" käytöstä ohittaessaan koiran. Tämä voi tulla mukaan kun koira ei reagoi enää ohituksiin kuin positiivisesti.
Nosta panosta kokoajan. Eli kun se on tottunut ohituksiin, anna lasten meluta, tulla katsomaan lähempää (lapsen tulisi tällöin aluksi lähestyä mielellään sivuttain, jolloin se ei ole uhka koiralle), silittämään jne.
Päätä harjoitukset on aina onnistumiseen! Parasta olisi jos lopettaisit aina kun koirasi mielenkiinto lapsiin on suurimmillaan. Ja käytä tosiaan tuoksuvia herkkuja, jolloin koira yhdistää hyvän hajun (koirallehan nenä on kaikki kaikessa) lapseen.
Voit tehdä samanlaisia harjoituksia melkein missä vain lasten lähettyvyydessä, joten lapsia vain etsimään! :) - minä ja mussukka
Mulla ei ollut mahdollisuutta totuttaa koiraani lapsiin.Kun sitten koiran ollessa2v muutimme paikkaan jossa pikkulapsii paljon, koira alkoi pelkäämään niitä. Kun ne tulevat juosten vastaan,kädet ylhäällä, huutavat, kulkevat laumoissa.Alkuun oli kamalii tilanteita.Koira nosti karvat pystyyn ja mä hermoilin.Vältin ulkoiluu niihin aikoihin kun koulupäivä päättyy.Aina lapsilauman nähdessämme alkoi sydän hakkaamaan.Mutta...sitten lopetin hermoilun.Yks kaks.En enää välittänyt miten iso lauma tulee.Pidin koiraa sivulla.Alkoi koira meneen nätisti, ihan vierestä.Se vaistosi kun hermostuin.Koirani on iso rottweiler nyt 5.5v. Nyt jopa joskus pienet koululaiset kysyy saako silittää ja koirani menee maahan makaamaan kun lapset varovasti paijaa.En koskaan jättäisi tätä lapsen kanssa keskenään mutta sama asia on fillareiden kanssa.Lopetti hyökkäilyt kun en enää kiinnittänyt fillareihin huomiota.
- näimpä
Joo näin sitä vaan oma mielentila vaikuttaa kummasti koiraankin :)
- Mökinmuija
Ei tarvitse totuttaa ainakaan meillä: en pidä kakaroista, joten mulla ei ole niitä eikä tule.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs481281- 1581097
- 61977
- 8762
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli180761Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää27756Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä51741- 11739
- 346718
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti78675