Kaunis unelmatalomme osoittautui pahimmaksi painajaiseksi eli homepesäkkeeksi. Myyjä nykyisin varaton. Toistasataatuhatta euroa mennyt hukkaan. Alkaa jo voimat loppua tämän sairastelun ja epävarmuuden kanssa :(
Unelmien talo olikin painajainen
41
2071
Vastaukset
- wwwwwwwwwwww
Missä talo on?
- Henna....
Hei, talo sijaitsee Keski-Suomessa.
- rokotiilin kyynel
kuka hullu maksaa käytetystä talosta toista sataa tuhatta, kun uuden saa samalla rahalla ?!. tai toisinpäin, kuka hullu jättää kunto- ja kosteuskartoituksen tekemättä kun ostaa käytettyä taloa ?. jos ne olisi tehty, tätäkään aloitusta ei täällä olisi joten AP on saanut ansionsa mukaan. silleen kivasti kehäpäätelmän mukaan.
sitä se teettää kun "siinä on niiiiiiiiiin ihqu piha ja paska-huussikin oli silleen kivasti kaakeloitu, puhumattakaan siitä keittiöstä !!. siis aivan IHQ !!"
talojen osto pitäisi olla luvanvaraista touhua.- Henna....
Kuule! Talo oli aivan tosi hyvännäköinen ulospäin. Virheet oli taitavasti peitetty. Isäni, joka on rakennusalan ammattilainen ja tehnyt korjaussaneerauksia vuosikausia, ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että talossa on hometta. Paikka on hieno ja sijaitsee lähellä suurta kaupunkia. Täältä ei saa minkäänlaista kunnon asuntoa alle 190000 euron!
Ikävää tuollainen syytely. Vika on myyjien, joka johtivat meitä täysin harhaan. - Pää pystyyn
Henna.... kirjoitti:
Kuule! Talo oli aivan tosi hyvännäköinen ulospäin. Virheet oli taitavasti peitetty. Isäni, joka on rakennusalan ammattilainen ja tehnyt korjaussaneerauksia vuosikausia, ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että talossa on hometta. Paikka on hieno ja sijaitsee lähellä suurta kaupunkia. Täältä ei saa minkäänlaista kunnon asuntoa alle 190000 euron!
Ikävää tuollainen syytely. Vika on myyjien, joka johtivat meitä täysin harhaan.Minkälainen talo on? Milloin rakennettu? Onko teille tehty korjaussuunnitelmaa tai arviota? Miten asia teille paljastui? Jos myyjä on varaton ja kiinteistö kuitenkin hyvällä paikalla saisiko talon korjattua?
- rokotiilin kyynel
Henna.... kirjoitti:
Kuule! Talo oli aivan tosi hyvännäköinen ulospäin. Virheet oli taitavasti peitetty. Isäni, joka on rakennusalan ammattilainen ja tehnyt korjaussaneerauksia vuosikausia, ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että talossa on hometta. Paikka on hieno ja sijaitsee lähellä suurta kaupunkia. Täältä ei saa minkäänlaista kunnon asuntoa alle 190000 euron!
Ikävää tuollainen syytely. Vika on myyjien, joka johtivat meitä täysin harhaan.se on kuule henna-tyttö sillai että ihan turhaan vedät herneitä klyyvarin. en suinkaan syyttele tai syytä mistään. mitenpä sitä outoa ihmistä voisikaan syyttä varsinkaan kun tuo asia ei hlö.koht. vaikuta millään lailla.
"Kuule! Talo oli aivan tosi hyvännäköinen ulospäin."
-niinpä, niinhän ne kaikki on. ja just tätä tarkoitin. täysipäinen talon ostaja ei kiinnitä juurikaan paskan vertaa siihen miltä talo näyttää vaan kollaa ja syynää täikammalla ala-ja yläpohjan ja perehtyy talon teknisiin järjestelmiin sekä piirustuksiin.
ja jos isi kerran on "ammattimies" (mitä kyllä lopputuloksen perusteella kovasti epäilen), niin miksi isi, "joka on rakennusalan ammattilainen ja tehnyt korjaussaneerauksia vuosikausia, ei olisi koskaan voinut KUVITELLAKKAAN, että talossa on hometta". siksi että todellinen ammattimies EI kuvittele yhtään mitään, vaan se ottaa asioista selvää.
jos kerran vikoja on peitelty, niin se on petos myyjän puolelta. mutta ostajan puolelta se on pelkkää sinisilmäisyyttä ja suoranaista tyhmyyttä laiminlyödä ostajan selville otto-velvollisuus.
edelleenkin, miksi ette teettäneet kuntotarkastusta ennen ostoa ?. se on oman tyhmyyden vuoksi turha parkua kun maito on pöydällä. kuntotarkastus raportilla ON oikeudessa painoarvoa, raksamies-isin mielipiteellä painoarvo oikeudessa on tasan 0. (mitenkään tuntematonta isää morkkaamatta).
"Ikävää tuollainen syytely". -se että sanoo asiat niinkuin ne on, ei ainakaan ennen ole ollut syyttämistä. - Henna...
rokotiilin kyynel kirjoitti:
se on kuule henna-tyttö sillai että ihan turhaan vedät herneitä klyyvarin. en suinkaan syyttele tai syytä mistään. mitenpä sitä outoa ihmistä voisikaan syyttä varsinkaan kun tuo asia ei hlö.koht. vaikuta millään lailla.
"Kuule! Talo oli aivan tosi hyvännäköinen ulospäin."
-niinpä, niinhän ne kaikki on. ja just tätä tarkoitin. täysipäinen talon ostaja ei kiinnitä juurikaan paskan vertaa siihen miltä talo näyttää vaan kollaa ja syynää täikammalla ala-ja yläpohjan ja perehtyy talon teknisiin järjestelmiin sekä piirustuksiin.
ja jos isi kerran on "ammattimies" (mitä kyllä lopputuloksen perusteella kovasti epäilen), niin miksi isi, "joka on rakennusalan ammattilainen ja tehnyt korjaussaneerauksia vuosikausia, ei olisi koskaan voinut KUVITELLAKKAAN, että talossa on hometta". siksi että todellinen ammattimies EI kuvittele yhtään mitään, vaan se ottaa asioista selvää.
jos kerran vikoja on peitelty, niin se on petos myyjän puolelta. mutta ostajan puolelta se on pelkkää sinisilmäisyyttä ja suoranaista tyhmyyttä laiminlyödä ostajan selville otto-velvollisuus.
edelleenkin, miksi ette teettäneet kuntotarkastusta ennen ostoa ?. se on oman tyhmyyden vuoksi turha parkua kun maito on pöydällä. kuntotarkastus raportilla ON oikeudessa painoarvoa, raksamies-isin mielipiteellä painoarvo oikeudessa on tasan 0. (mitenkään tuntematonta isää morkkaamatta).
"Ikävää tuollainen syytely". -se että sanoo asiat niinkuin ne on, ei ainakaan ennen ole ollut syyttämistä.Hei, kyllä taloomme kosteusmittauksetkin tehtiin, mutta eivät ne mitään näyttäneet. Varsinaista kuntokartoittajaa emme käyttäneet, koska luotin pitkään alalla töitä tehneen isäni ammattitaitoon. Hän on rakennusinsinööri, lisäksi mukana on ollut myös pitkään hänen alalla ollut ystävänsä. Tiedän toki, että toiminne typerästi tunteiden vallassa, mutta rehellisesti sanoen en olisi uskonut, että kukaan olisi edes mitään täältä löytänyt.
Kysymyksessä on piilevä putkivaurio. Talossa ei ole minkäänlaisia tuoksuja. Ainoa oire, minkä vaurio aiheutti oli, että perheestämme 3 ihmistä on vuoden sisään sairastunut astmaan, miehelläni on ollut 7 poskiontelontulehdusta, itse olen käynyt keuhkoputkentulehduksen vuoksi lääkärillä varmaan 3 kertaa viime keväänä. Homekoirien käynti osoitti, että talossa on laaja kosteusvaurio. Rakenteita purkamalla on todettu, että vaurioiden korjauksen hinta on lähempänä 100 tuhatta euroa kuin 50 000. - Henna...
Henna... kirjoitti:
Hei, kyllä taloomme kosteusmittauksetkin tehtiin, mutta eivät ne mitään näyttäneet. Varsinaista kuntokartoittajaa emme käyttäneet, koska luotin pitkään alalla töitä tehneen isäni ammattitaitoon. Hän on rakennusinsinööri, lisäksi mukana on ollut myös pitkään hänen alalla ollut ystävänsä. Tiedän toki, että toiminne typerästi tunteiden vallassa, mutta rehellisesti sanoen en olisi uskonut, että kukaan olisi edes mitään täältä löytänyt.
Kysymyksessä on piilevä putkivaurio. Talossa ei ole minkäänlaisia tuoksuja. Ainoa oire, minkä vaurio aiheutti oli, että perheestämme 3 ihmistä on vuoden sisään sairastunut astmaan, miehelläni on ollut 7 poskiontelontulehdusta, itse olen käynyt keuhkoputkentulehduksen vuoksi lääkärillä varmaan 3 kertaa viime keväänä. Homekoirien käynti osoitti, että talossa on laaja kosteusvaurio. Rakenteita purkamalla on todettu, että vaurioiden korjauksen hinta on lähempänä 100 tuhatta euroa kuin 50 000.Ja se täytyy sanoa, että kyllä epäusko on suurin tunne, mikä tässä tilanteessa on. Aika on mennyt niin nopeaa, mutta se on silti tuntunut aivan helvetilliseltä. Alussa suhtauduin vähän huumorilla, kun aivan taloon muutettuamme eräs ystäväni meillä ja hänellä alkoi silmät kutista hirveästi. En oikein uskonut. Mieheni astmaa pidin täysin sattumana. Myös vanhemmalla lapsella todettiin astma. Kun nuorempikin lapsi alkoi oireila, alkoivat hälytyskelloni soida. En vain vieläkään voinut uskoa, että se kaikki oli totta. Asiantuntijat ovat sanoneet, ettei rakennuksesta voisi ulospäin päätellä siinä olevia riskejä. Rakennus on kuitenkin hyvin sairas, ja nyt purkutöiden jälkeen sen todellinen luonne on paljastunut. Silmät alkavat hetkessä kirvellä ja kutista ja nenä tuhista, kun ovesta sisään astuu.
- Oma apu paras apu
Henna... kirjoitti:
Ja se täytyy sanoa, että kyllä epäusko on suurin tunne, mikä tässä tilanteessa on. Aika on mennyt niin nopeaa, mutta se on silti tuntunut aivan helvetilliseltä. Alussa suhtauduin vähän huumorilla, kun aivan taloon muutettuamme eräs ystäväni meillä ja hänellä alkoi silmät kutista hirveästi. En oikein uskonut. Mieheni astmaa pidin täysin sattumana. Myös vanhemmalla lapsella todettiin astma. Kun nuorempikin lapsi alkoi oireila, alkoivat hälytyskelloni soida. En vain vieläkään voinut uskoa, että se kaikki oli totta. Asiantuntijat ovat sanoneet, ettei rakennuksesta voisi ulospäin päätellä siinä olevia riskejä. Rakennus on kuitenkin hyvin sairas, ja nyt purkutöiden jälkeen sen todellinen luonne on paljastunut. Silmät alkavat hetkessä kirvellä ja kutista ja nenä tuhista, kun ovesta sisään astuu.
Suomi on täynnä asiantuntijoita sisäilmasirkuksessa. Yksikään ei pysty sinua auttamaan terveyden takaisin saamisessa kun sen kerran olet menettänyt sisäilmaston myrkyllisyyden vuoksi.
Jos on niin tyhmä, että ei ymmärrä vanhan talon olevan takuulla jostain kohtaa vaurioitunut, niin anteeksi vain, sääliä ei heru.
Sisäpinnoilla kun ei ole mitään merkitystä, sama koskee ulkovuorauksen maalin kuntoa. Sen sijaan perustamistapa on tärkeä, rossipohjissa on 70% varmuudella vaurioita, vanhat maanvaraiselle laatalle perustetut ovat vielä suurempi riski.
Eli jos ostaa vanhan omakotitalon jonka korjaushistoriasta ei ole tietoa, niin korjauksiin kannattaa varata 50.000-90.000 €. Lisäksi pitäisi olla varaa tarvittaessa purkaa talo ja rakentaa tilalle uusi, tai vaihtoehtoisesti myydä kiinteistö rakennuspaikkana alueen käypään hintatasoon vähennettynä vanhan asbestipommin purkukustannuksilla.
Ymmärrätkö edes miten paljon kaltaisesi umpiääliöostajat työllistävätoikeuslaitosta, ja miten paljon tekonne maksavat täysjärkisille veronmaksajille. Puhumattakaan siitä kärsimyksestä jota se aiheuttaa esim. raiskauksien uhreille, oikeudenkäyntiä ei saa tarpeeksi nopeasti, ja käsittelyt ovat nopeita ja uhria kunniottamattomia kun pikkuisen hometalon ostajan samaiseen tapaukseen liittyvän 28 oikeudenkäynti-istunnon on aika alkaa tunnin kuluttua.
Anteeksi kärjistäminen, mutta niin makaa kun petaa, ja onneksi ne esim. raiskausjuttujen tuomiot eivät ole sinunlaistesi syytä. Mutta turha sinun on minulta sääliä kerjätä. Sen talon oikea hinta olisi ollut hintapyynti vähennettynä riskillä, silloin teillä olisi varaa korjata se. Tiedäthän, että asunnon arvoa ei määrittele myyjä, ei välittäjä, vaan ostaja.- Henna....
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Jos on niin tyhmä, että ei ymmärrä vanhan talon olevan takuulla jostain kohtaa vaurioitunut, niin anteeksi vain, sääliä ei heru.
Sisäpinnoilla kun ei ole mitään merkitystä, sama koskee ulkovuorauksen maalin kuntoa. Sen sijaan perustamistapa on tärkeä, rossipohjissa on 70% varmuudella vaurioita, vanhat maanvaraiselle laatalle perustetut ovat vielä suurempi riski.
Eli jos ostaa vanhan omakotitalon jonka korjaushistoriasta ei ole tietoa, niin korjauksiin kannattaa varata 50.000-90.000 €. Lisäksi pitäisi olla varaa tarvittaessa purkaa talo ja rakentaa tilalle uusi, tai vaihtoehtoisesti myydä kiinteistö rakennuspaikkana alueen käypään hintatasoon vähennettynä vanhan asbestipommin purkukustannuksilla.
Ymmärrätkö edes miten paljon kaltaisesi umpiääliöostajat työllistävätoikeuslaitosta, ja miten paljon tekonne maksavat täysjärkisille veronmaksajille. Puhumattakaan siitä kärsimyksestä jota se aiheuttaa esim. raiskauksien uhreille, oikeudenkäyntiä ei saa tarpeeksi nopeasti, ja käsittelyt ovat nopeita ja uhria kunniottamattomia kun pikkuisen hometalon ostajan samaiseen tapaukseen liittyvän 28 oikeudenkäynti-istunnon on aika alkaa tunnin kuluttua.
Anteeksi kärjistäminen, mutta niin makaa kun petaa, ja onneksi ne esim. raiskausjuttujen tuomiot eivät ole sinunlaistesi syytä. Mutta turha sinun on minulta sääliä kerjätä. Sen talon oikea hinta olisi ollut hintapyynti vähennettynä riskillä, silloin teillä olisi varaa korjata se. Tiedäthän, että asunnon arvoa ei määrittele myyjä, ei välittäjä, vaan ostaja.Kylläpä täällä saa tympeää kohtelua. Ei voi muuta sanoa! Eikö teillä ihmiset ole mitään myötätuntoa? :(
- varsinainen 13DD
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Jos on niin tyhmä, että ei ymmärrä vanhan talon olevan takuulla jostain kohtaa vaurioitunut, niin anteeksi vain, sääliä ei heru.
Sisäpinnoilla kun ei ole mitään merkitystä, sama koskee ulkovuorauksen maalin kuntoa. Sen sijaan perustamistapa on tärkeä, rossipohjissa on 70% varmuudella vaurioita, vanhat maanvaraiselle laatalle perustetut ovat vielä suurempi riski.
Eli jos ostaa vanhan omakotitalon jonka korjaushistoriasta ei ole tietoa, niin korjauksiin kannattaa varata 50.000-90.000 €. Lisäksi pitäisi olla varaa tarvittaessa purkaa talo ja rakentaa tilalle uusi, tai vaihtoehtoisesti myydä kiinteistö rakennuspaikkana alueen käypään hintatasoon vähennettynä vanhan asbestipommin purkukustannuksilla.
Ymmärrätkö edes miten paljon kaltaisesi umpiääliöostajat työllistävätoikeuslaitosta, ja miten paljon tekonne maksavat täysjärkisille veronmaksajille. Puhumattakaan siitä kärsimyksestä jota se aiheuttaa esim. raiskauksien uhreille, oikeudenkäyntiä ei saa tarpeeksi nopeasti, ja käsittelyt ovat nopeita ja uhria kunniottamattomia kun pikkuisen hometalon ostajan samaiseen tapaukseen liittyvän 28 oikeudenkäynti-istunnon on aika alkaa tunnin kuluttua.
Anteeksi kärjistäminen, mutta niin makaa kun petaa, ja onneksi ne esim. raiskausjuttujen tuomiot eivät ole sinunlaistesi syytä. Mutta turha sinun on minulta sääliä kerjätä. Sen talon oikea hinta olisi ollut hintapyynti vähennettynä riskillä, silloin teillä olisi varaa korjata se. Tiedäthän, että asunnon arvoa ei määrittele myyjä, ei välittäjä, vaan ostaja.Asiantuntija betonista ja hölynpölystä hih. Valittaja- lkv.
Kiertäkää kaukaa nuo "asiantuntijat". - taistele ja kestä
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Jos on niin tyhmä, että ei ymmärrä vanhan talon olevan takuulla jostain kohtaa vaurioitunut, niin anteeksi vain, sääliä ei heru.
Sisäpinnoilla kun ei ole mitään merkitystä, sama koskee ulkovuorauksen maalin kuntoa. Sen sijaan perustamistapa on tärkeä, rossipohjissa on 70% varmuudella vaurioita, vanhat maanvaraiselle laatalle perustetut ovat vielä suurempi riski.
Eli jos ostaa vanhan omakotitalon jonka korjaushistoriasta ei ole tietoa, niin korjauksiin kannattaa varata 50.000-90.000 €. Lisäksi pitäisi olla varaa tarvittaessa purkaa talo ja rakentaa tilalle uusi, tai vaihtoehtoisesti myydä kiinteistö rakennuspaikkana alueen käypään hintatasoon vähennettynä vanhan asbestipommin purkukustannuksilla.
Ymmärrätkö edes miten paljon kaltaisesi umpiääliöostajat työllistävätoikeuslaitosta, ja miten paljon tekonne maksavat täysjärkisille veronmaksajille. Puhumattakaan siitä kärsimyksestä jota se aiheuttaa esim. raiskauksien uhreille, oikeudenkäyntiä ei saa tarpeeksi nopeasti, ja käsittelyt ovat nopeita ja uhria kunniottamattomia kun pikkuisen hometalon ostajan samaiseen tapaukseen liittyvän 28 oikeudenkäynti-istunnon on aika alkaa tunnin kuluttua.
Anteeksi kärjistäminen, mutta niin makaa kun petaa, ja onneksi ne esim. raiskausjuttujen tuomiot eivät ole sinunlaistesi syytä. Mutta turha sinun on minulta sääliä kerjätä. Sen talon oikea hinta olisi ollut hintapyynti vähennettynä riskillä, silloin teillä olisi varaa korjata se. Tiedäthän, että asunnon arvoa ei määrittele myyjä, ei välittäjä, vaan ostaja.Tälläisiä p-läpiä meillä on välittäjinä. Varokaa kaikkia välittäjäpaskoja. Ostakaa asuntonne ilman välittäjiä. Tällä palstalla tuntuu olevan myös homepaskojen huijarimyyjiä, jotka on joutuneet vastuuseen homepaskan myynnistä ja nyt iskevät viattoman Hennan kimppuun.
- JA.
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Jos on niin tyhmä, että ei ymmärrä vanhan talon olevan takuulla jostain kohtaa vaurioitunut, niin anteeksi vain, sääliä ei heru.
Sisäpinnoilla kun ei ole mitään merkitystä, sama koskee ulkovuorauksen maalin kuntoa. Sen sijaan perustamistapa on tärkeä, rossipohjissa on 70% varmuudella vaurioita, vanhat maanvaraiselle laatalle perustetut ovat vielä suurempi riski.
Eli jos ostaa vanhan omakotitalon jonka korjaushistoriasta ei ole tietoa, niin korjauksiin kannattaa varata 50.000-90.000 €. Lisäksi pitäisi olla varaa tarvittaessa purkaa talo ja rakentaa tilalle uusi, tai vaihtoehtoisesti myydä kiinteistö rakennuspaikkana alueen käypään hintatasoon vähennettynä vanhan asbestipommin purkukustannuksilla.
Ymmärrätkö edes miten paljon kaltaisesi umpiääliöostajat työllistävätoikeuslaitosta, ja miten paljon tekonne maksavat täysjärkisille veronmaksajille. Puhumattakaan siitä kärsimyksestä jota se aiheuttaa esim. raiskauksien uhreille, oikeudenkäyntiä ei saa tarpeeksi nopeasti, ja käsittelyt ovat nopeita ja uhria kunniottamattomia kun pikkuisen hometalon ostajan samaiseen tapaukseen liittyvän 28 oikeudenkäynti-istunnon on aika alkaa tunnin kuluttua.
Anteeksi kärjistäminen, mutta niin makaa kun petaa, ja onneksi ne esim. raiskausjuttujen tuomiot eivät ole sinunlaistesi syytä. Mutta turha sinun on minulta sääliä kerjätä. Sen talon oikea hinta olisi ollut hintapyynti vähennettynä riskillä, silloin teillä olisi varaa korjata se. Tiedäthän, että asunnon arvoa ei määrittele myyjä, ei välittäjä, vaan ostaja.No terve... Rossipohjat ovat ihan kuivia, jos ne oikein tehty. Rakennuspiirustuksista näkee heti, onko tehty oikein. Sen verran ostajalla pitäisi olla järkeä, että ryömii katsomaan alapohjaa taskulampun kanssa. Siellä voi havaita, onko piirustuksia noudatettu. Kyllä kosteuden jäljet näkyy.
Anteeksi, että kärjistän seuraavaksi. Sinunlaisilla LKV pukupelleillä pitäisi olla firman auton takaluukussa haalari, jonka voi vetää puvun päälle ja käydä varmistamassa asia taskulampun kanssa. Vaikka myyjä maksaa palkkiosi, niin hinnoittelet sen asunnon hintaan typerillä näkyvyysperusteilla. Hinnoittele mielummin mukaan ammattiylpeys, että otat vastuuta myymällä taloja, joihin itse uskot ja joissa voit turvallisin mielin luottaa jatkossa asuvan perheitä turvallisissa oloissa. Sellaisilta kiinteistävälittäjiltä kaikki haluavat ostaa taloja. Mutta ei, ahneutesi haluaa pitää sinut tietämättömänä kaikista mahdollisista ongelmista. En tiedä, en ole vastuussa.
Vaikene iäksi tällä palstalla. Tai kerro nimesi ja yhtiö jota edustat. Lupaa ottavasi vastuuta ja kantaa huolta perheiden asumisturvallisuudesta asunnoista, joita esittelet. Ylläpitokaan tuskin poistaisi tällaista moraalia-arvoa edustavaa "mainosta". Mutta sinähän et halua olla erilainen.... ja olet mieluummin hiljaa. JA. kirjoitti:
No terve... Rossipohjat ovat ihan kuivia, jos ne oikein tehty. Rakennuspiirustuksista näkee heti, onko tehty oikein. Sen verran ostajalla pitäisi olla järkeä, että ryömii katsomaan alapohjaa taskulampun kanssa. Siellä voi havaita, onko piirustuksia noudatettu. Kyllä kosteuden jäljet näkyy.
Anteeksi, että kärjistän seuraavaksi. Sinunlaisilla LKV pukupelleillä pitäisi olla firman auton takaluukussa haalari, jonka voi vetää puvun päälle ja käydä varmistamassa asia taskulampun kanssa. Vaikka myyjä maksaa palkkiosi, niin hinnoittelet sen asunnon hintaan typerillä näkyvyysperusteilla. Hinnoittele mielummin mukaan ammattiylpeys, että otat vastuuta myymällä taloja, joihin itse uskot ja joissa voit turvallisin mielin luottaa jatkossa asuvan perheitä turvallisissa oloissa. Sellaisilta kiinteistävälittäjiltä kaikki haluavat ostaa taloja. Mutta ei, ahneutesi haluaa pitää sinut tietämättömänä kaikista mahdollisista ongelmista. En tiedä, en ole vastuussa.
Vaikene iäksi tällä palstalla. Tai kerro nimesi ja yhtiö jota edustat. Lupaa ottavasi vastuuta ja kantaa huolta perheiden asumisturvallisuudesta asunnoista, joita esittelet. Ylläpitokaan tuskin poistaisi tällaista moraalia-arvoa edustavaa "mainosta". Mutta sinähän et halua olla erilainen.... ja olet mieluummin hiljaa.Minä kyllä ryömin tarvittaessa alapohjan läpi, pukua kun en yleensä muutenkaan käytä.
Vastuutakin otan, kerron että kyseessä on vanha talo jossa 99% varmuudella on jonkin asteisia ongelmia. Jos talossa haisee, niin en edes aloita myyntiä ennen kuin rakenteita avaava kuntokartoitus on tehty.
Kun mahdollisista vaurioista on tieto, niin asetan hintapyynnön siten että kauppahinta korjauskulut yhteensä vastaavat samalla alueella myytävien samanikäisten "ehjien" hintoja (nämä ns. ehjätkin yleensä vaativat ihan yhtä kalliita korjauksia, joten ne ovatkin oikeudenkäyntikamaa jo kaupanteosta lähtien).
Kun ostajan kontolle menevien korjausten enimmäismäärä lisäksi rajataan kauppakirjassa, niin kyseessä on turvallinen kauppa sekä ostajalle että myyjälle. Ostaja tietää mitä talo maksaa, ja myyjä miten paljon rahaa hän oikeasti(!) saa siitä.
Mutta kuten jo edellisessä viestissä kirjoitin, niin ei ongelmien syy ole vain myyjässä. Ostaja joka ostaa vanhan talon lähes uuden hinnalla on idiootti, mutta siihen ei kukaan välittäjä pysty vaikuttamaan!!
P.S. Tiesithän, että kuntotarkastusalan ammattilaisten mielestä nimike tulisi muuttaa riskikartoitukseksi, suurin osa vaurioista kun ei ole todettavissa purkamatta taloa maantasalle ja rakentamalla sen jälkeen uudestaan.Henna.... kirjoitti:
Kuule! Talo oli aivan tosi hyvännäköinen ulospäin. Virheet oli taitavasti peitetty. Isäni, joka on rakennusalan ammattilainen ja tehnyt korjaussaneerauksia vuosikausia, ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että talossa on hometta. Paikka on hieno ja sijaitsee lähellä suurta kaupunkia. Täältä ei saa minkäänlaista kunnon asuntoa alle 190000 euron!
Ikävää tuollainen syytely. Vika on myyjien, joka johtivat meitä täysin harhaan.Vie käräjille,melko varmaan voitat jos homevaauriot tahallaan peitetty,tuleepahan myyjälle ulos otto ja jos tuomio niin voit saada valtionkonttorilta ainakin jotain korvausta että saat vaikka vuokrakämpän sillä etkai ole niin hupsu että asut siinä talossa? Remontin se myyjä saa maksaa,niin päätettiin meidän naaapurin samanlaisessa tapauksessa vaikka kaikki epäili sitä,muuta maalaisjärki voitti. Jaksamista.
Henna.... kirjoitti:
Kylläpä täällä saa tympeää kohtelua. Ei voi muuta sanoa! Eikö teillä ihmiset ole mitään myötätuntoa? :(
Tuo Välittäjä nm.on sekaisin koska koko juttu on kirjoitettu aivan tunnelatauksella.Kunhan rauhoittuu niin ymmärtää oman tekstinsä mahdottomuuden esim. hintapyynti vähennettynä riskillä? Ei kukaan edes kuuntele tuollaista kauppahetkellä,vaikka jos noin olisi niin se olisi ostajan etu että sinänsä mielenkiintoinen pointti.
- Veetuttaa ja paljon
Henna.... kirjoitti:
Kylläpä täällä saa tympeää kohtelua. Ei voi muuta sanoa! Eikö teillä ihmiset ole mitään myötätuntoa? :(
On tottakai myötätuntoa! Noita sekopäitä on jopa palstalla muita haukkumassa. Lohdutuksena voin kertoa että maassamme on lukemattomia tapauksia joissa on kuntotarkastukset, kosteusmittaukset ja vaikka mitkä tutkimukset tehty ennen kauppaa ja kaikki on ollut ok. Lopulta on kuitenkin löytynyt hometta kun asunnossa on asuttu jonkin aikaa.
Sanoisin näin että jos kolmessa neljästä pientalosta on kuulemma hometta, on aika vaikeaa löytää se homeeton talo/ asunto. Se on tuurista kiinni, ei niinkään tutkimisesta. Itse olen neuroottista tutkijatyyppiä joka ottaa "kaiken" huomioon, silti löin käteni p*skaan asuntokaupoissa. Kosteutta ei muuten löydä mittarit vieläkään, nenä sen sijaan kertoo totuuden. Sitä kun voi näissä homejutuissa vaan laskea todennäköisyyksiä, varma ei voi olla mistään, ennen kuin on asunut asunnossa pidempään.
Tiedän millaisessa tunnetilassa olet, itsekin teetimme varoihimme nähden vielä todella kalliin pintaremontin ennen muuttoa (mitään ongelmia ei siinäkään vaiheessa näkynyt, ne on syvällä rakenteissa) ja olimme todella tyytyväisiä asuntoomme, kunnes todellisuus iski lekalla päähän. Itse yritän uskotella itselleni että jonakin päivänä sen tuurin on käännyttävä, siihen asti pitää vaan koittaa selvitä. Vilpittömästi toivon jaksamista niin sinulle, kuin kaikille kohtalotovereille.
- loliyt
henna.ei sinulla pitäisi hätää olla jos kyse on putkivauriosta?
vakuutusyhtiönhän pitäisi tuo korvata???
meidän talossa kosteusvaurio,asuttiin 2vuotta.saatiin taistelun jälkeen
kaupanpurku mutta takkiin tuli 40000e!mutta sen kärsin koska en kestänyt sitä puolenvuoden stressiä enää.meillä oli valesokkelitalo,vanha tasakatto joka oli muutettu harjakatoksi.nyt reilu 2 vuotta oltu vuokralla ja uusi rivitalokämppä valmistumassa...voimia sinulle ja perheellesi henna.Ja miksi teillä oli se vanha riskirakenteinen talo josta maksoitte liikaa. Ei kain vain siksi, että olitte liian tyhmiä ostaaksenne sen ylihintaan??
- suksivälittäjäsuolle
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Ja miksi teillä oli se vanha riskirakenteinen talo josta maksoitte liikaa. Ei kain vain siksi, että olitte liian tyhmiä ostaaksenne sen ylihintaan??
Teidän toimestanne ne vanhat paskat ylihinnoitellaan. Taidat olla ylpeä ammatistasi?
- Talo-kärpänen..
Melko uusikin talo voi olla jo homepommi rakennusvirheiden takia. Muutama vuosi sitten katseltiin yhtä 90- luvulla rakennettua isoa ok-taloa, mutta kuntotarkastuksesa todettiin perustuksen ja ulkoseinäelementin liittymässä rakennusvirhe. Kosteus pääsi nousemaan maasta puuseinän alajuoksuun huonon kosteuseristyksen takia. Yksi kantava väliseinä oli jo laho alajuoksultaan ja ulkoseinien alapuut olivat märkiä. Talo olisi pitänyt "kengittää" muutaman vuoden sisällä ja korjaus olisi maksanut liian paljon. Kaupanteko peruuntui siihen, mutta talo oli edelleen myynnissä sen jälkeenkin. Kaikkia virheitä on mahdoton havaita, jos ei rakenteita avata tavalla tai toisella. Ko.tapauksessa kuntotutkija (ostajan maksama) porasi noin 10 cm reikiä oletettuihin kohtiin, joissa voisi olla kosteutta jos yleensä sitä löytyisi. Noinkin uudesta talosta voisi arvella, ettei varmaan kosteusvaurioita olisi, mutta niin vaan oli. Hennan tapauksesta sanoisin, että ei aina tilanne ole toivoton, jos asiantuntija on noin lähellä. Ensin joutuu kartoittamaan korjaustarpeen, harvoin koko talo on mätä.
- KengitystKeijo
Kengittäminen sinällään on melko nopea temppu ammattimiehiltä... Siis jos talo on tyhjä.
Meinaankun siitä remontista lähtee niin karmeasti pölyä ja bakteeria, ettei kohteessa pysty asumaan sen teon aikana. - eikä ne
KengitystKeijo kirjoitti:
Kengittäminen sinällään on melko nopea temppu ammattimiehiltä... Siis jos talo on tyhjä.
Meinaankun siitä remontista lähtee niin karmeasti pölyä ja bakteeria, ettei kohteessa pysty asumaan sen teon aikana.sisäilmamyrkyllisyyteen sairastuneet pitkiin aikoihin jos koskaan.
- 1110
Joo eli aina pitäisi tehdä tarpeeksi kattava kuntotutkimus riskirakenteisiin, hölynpölyn kuntotarkastuksilla=kuntoarvaus ei ole mitään virkaa. Toinen on se että pitäisi käyttää kosteus ja homevauriohin riittävästi perhtynyttä tutkijaa. Mikään rakennusinsinöörin titteli ei vielä takaa minkäännäköistä kosteus ja homevaurioalan asiantuntemusta. Toisekseen on totta että suhteellisen uusistakin löytyy vaurioita muttei tietenkään niin laajoja ja vakavia kuin vanhemmista taloista. Ja niillä YTM mallin kuntotarkastuspapereilla voi sitten sytytellä vaikka takkaa muuhun niistä ei ole.
- kysyjä
Eikös se riitä kun ruuvimeesili menee seinienläpi.
- Kuukausi sitte 800€
Kyllä SUOMESTA löytyy huipputason kuntotarkastajia kaikkine hienoine laitteineen jopa dna näytteet voijaan ottaa, semmonen kynällä naputtajan saa halvalla,mutta ammattimies/yrittäjä maksaa, kannattas ehkä kuuklettaa.
- qpcr
Joo voidaan kyllä ottaa dna näytteet, mutta kun se on sen verran uusi menetelmä että luotettava vertailuaineisto puuttuu, menetelmän antama tulos antaa sekä kuolleiden että elävien mikrobien määrän ja osat, menetelmä on myös erittäin herkkä.Menetelmällä saadaan sen takia erittain suuria pitoisuuksia, myöskään menetelmällä ei voida päätellä kasvaako kyseinen mikrobi näytteessä vaiko kenties kulkeutunut siihen muualta. Myös alukkeita on vielä vähän.menetelmää ei yksinään voi käyttää terveydensuojelulain tarkoittaman terveyshaitan toteamiseen. paljon on siis tehtävää menetelmän suhteen jotta siitä tulisi käyttökelpoinen. Jotkut yritykset kauppaavat dna menetelmää vaikka eivät oikein tiedä sen heikkouksia.Jos otetaan pelkkä dna näyte uskallan väittää että jokainen kohde josta se on otettu, määritellään homevaurioituneeksi. Että ei dna näytteitä ennekuin se menetelmänä on luotettavaksi todettu.
- Suurta sirkustako
Ihminen on paras mittari. Kaikki mittausmenetelmät ovat epäluotettavia ja ne voidaan kyseenalaistaa. Niistä ei ole mitään apua sisäilmamyrkyissä sairastuneille. Oma apu paras apu uskokaa jo pikkuhiljaa se. Jos sisällä sairas oven ulkopuolella et niin lähde lipettiin äläkä tuhlaa vähiä rahojasi turhiin mittauksiin. Jätä terveysmies ja isännöitsijä miettimään mitä eivät tekisi tai teettäisi terveydelle vaaralliseeen asuntoon/rakennukseen.
Sisäilmasirkusko on tyhmien rahastusta.
Ei kaikki ole hometta on paljon muuta ja paljon eri myrkkyjä mitkä yhdessä todella sairastuttaa vakavasti sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa. esim. PHMG ja PHMB sekä vastaavat myrkyt.
DNA näytteet tuskin noiden myrkkyjen aiheuttamaa terveyshaittaa tulee aivan heti puoltamaan sen terveyden menettäneen eduksi. Näin on näppylät vaan.
- Ingenjöör
Mie en luota pätkääkään vanhojen insinöörinhoriskojen juttuihin. Tiukkapipoinen insinöörinainen tekkee hommat asiallisesti ilman turhaa "mie se kyllä nämä asiat tiän ko olen kymmeniä vuosia remonttia tehny" - pätemistä ja kukkoilua. Pistä se isi insinööri nyt töihin tekemään remonttia.
- asthma
Olisit ottanut jonkun astmaa sairastavan mukaan,kun taloa kävitte katsomassa..Eli vajaassa pulessa tunnissa hän olisi jo yskinyt.Se olisi paljastanut homepesäkkeet heti.
- mikä näistä völöjyyn
olisi paras mielestäsi.
" atooppiseen astmaan, allergiseen astmaan, infektioastmaan sekä rasitusastmaan". - mummo ja vaari
Talossa asunut iso perhe vuosikymmeniä sairastamatta mitään. Uudet asukkaat sairastuvat kaikki alle vuoden kuluessa. Onko nykysukupolvi aivan onneton pienilekään epäpuhtauksille?
- Ainahan sitä voi kok
mummo ja vaari kirjoitti:
Talossa asunut iso perhe vuosikymmeniä sairastamatta mitään. Uudet asukkaat sairastuvat kaikki alle vuoden kuluessa. Onko nykysukupolvi aivan onneton pienilekään epäpuhtauksille?
Sinnehän teidän entiseen voi mennä kokeilemaan kuka vaan. Kaikki ei sairastu mutta jokainen voi kun alkaa menemään asiat päin prinkkalaa.
- glvkglbkt
Meillä myös sama, tosin laitoimme jo kauppoja tehdessä kauppakirjaan kaupanpurkulausekkeen liittyen home ja kosteusvaurioihin. Otin talosta myös näytteet ja vein kiinteistövälittäjälle lausunnon hometyypistä. Saimme purettua kaupat ja omamme pois. Talo on edelleen myynnissä täydellä hintaa. Toivottavasti kukaan ei sitä ostaisi. Sanoin kyllä kiinteistövälittäjälle että se ei ole oikein. Nyt meillä rakenteilla uusi talo ja kaikki hyvin. Olen joskus asunut hirsirunkoisessa hometalossa, oireita oli silloin vaikea huomata, väsymys, poskionteloiden tulehdukset, krooninen nuha ja yskä jne.
- RealistiTyttö
Itse suunnittelen myös vanhan talon ostoa, _pyrin_ olemaan realisti ja varautumaan kaikenlaiseen. Taustalla yhden rakennusvirheellä varustetun 2000-luvun asunto-osakkeen omistaminen. Hieman **tutti korjauttaa, koska mistään ei saanut mitään korvauksia, koska yhtiö saati rakentaja ei tullut rahalla vastaan ilman, että olisi käräjille lähtenyt vuosikausiksi tappelemaan..huoh. Ei olisi pitänyt antaa periksi mutta oma mielenterveys oli kuitenkin muutamia tuhansia tärkeämpää. Joo ja tiedän, että okt tapauksessa summat on varmasti isompia kun vikaa todella on..ja silloin pitääkin tapella.
Eniwei, vanhaa taloaa on tarkoitus lähteä etsimään.. En tiedä onko moni testannut homekoirien käyttöä ostovaiheessa ja onko sen perusteella saatu kunnollisia tuloksia? Koirien jälkeen voinee sitten pyytää extra-tarkat tutkimukset niiden merkkaamille alueille.
Lisäksi jos vanhaa taloa on remontoitu niin kuinka usein myyjällä on esittää esim. valokuvia remontin ajalta? Kuviahan saa napsittua helposti vaihe vaiheelta, mutta kuinka usein dokumentoidaan?
Ostajan kannattaa valita kuntokartoittaja melkeinpä itse, niin ei voi sitten syytää myyjää/välittäjää puolueellisuudesta.
Onko kellään tiedossa oikeasti päteviä kuntokartoittajia Pirkanmaalla? Eli ei niitä vanhoja "minätiedänkaikenälätyttökyseenalaista" -ukkoja, jotka käpertyy vuosien kokemuksien siivittämänä ikuiseen itserakkauteen ja ylimielisyyteen..
Hennalle täältä myötätuntoa. Ikävää, että oma koti osoittautuu suureksi murheeksi. Kaikkeen ei vaan aina voi varautua.
Voi olla että itsekin vielä kärsin, mutta realistesti siihen myös varaudun.- gkckkgj
Kuntokartoituksiin ei kannata luottaa eli lisäksi nuuhki ja tutki. Tee lista havainnoista, mitä pidempi lista sitä tarkempi kannattaa olla ennen kuin allekirjoittaa yhtään paperia, pois lukien avaimet käteen pakettitalot, joissa eri porukat tekevät eri työt.
- kokeiltu on
Varmaan lähes kaikissa taloissa on rakenteita, joista osa on homeitiöiden saastuttamia. Sitten kun talossa on vielä poistoilmanvaihto eli rakennus on alipaineinen, tulee melko varmasti osa korvausilmasta sisään vaurioituneen rakenteen kautta tuoden mukanaan homeitiöt terveysvaikutuksineen. Jos vaurioituneen rakenteen korjaus on mahdotonta tai sen sijaintia ei tiedetä, on hyvä vaihtoehto muuttaa ilmanvaihtoratkaisu sellaiseksi, jossa sisään tuodaan yhtä paljon tai vähän enemmän ilmaa kuin sieltä poistetaan. Kyseessä on siis koneellinen ilmanvaihto. Luulenpa, että suuri osa homeongelmista muuttuu sen jälkeen oireita aiheuttamattomiksi. Omassa sivurakennuksessani hajut hävisivät käyttämällä kesäaikaan yksinkertaista sisään puhaltavaa aksiaalipuhallinta raitisilmasäleikköön liitettynä.
- Hahdenhammas
Asunnon ylipaineistus työntää talvella niistä pienistäkin raoista lämmintä, kosteampaa ilmaa rakenteisiin, jolloin ainakin tulee homevaurioita. Koneellisessa ilmanvaihdossa rakennuksen tulee olla aina hieman alipaineinen.
- Hannele
On kyllä todella ikävää että sinulle/teille kävi näin! Itelläkin home asunto, ja nyt asunkin vain tässä "kesämökillä" vähän aikaa. Home haisee ja "haitari soi" Kun ois rahaa niin ja ois voimavaroja ja terveyttä...koettas vähänkään saada jotain tehtyä, mutta kaikki maksaa ja saako sittenkään hometta ja kosteusongelmaa pois!?? ottaa päähän ja itkettää mtta koitetaan elää päivä kerrallaan, ehkä asiat jotenkin järjestyy-takkiin tulee ainakin!! Kukapa ostaisi home asunnon tietäen?? eikä minusta ole huijaamaan!! home sweet home :( Voimia sulle!!
- Toinen henna
Hei Henna, ikävää kuulla kokemuksistasi. Meillä samanmoinen tilanne, olisipa mukava kuulla kokemuksistasi yksityisemmin. Oletkohan täällä vielä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.28911238- 2164826
Tänään olisn uskaltanut
Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny112498- 1271861
- 1611861
Tiistaina nähdään.
Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos921208Rattoisaa lauantai iltaa
Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa2411136Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il81077Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva
Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon34994- 83917